Aihearkisto: Sivutarinat

Klaanonin ropeen kuulumattomat sivutarinat

Joulukalenteri 2019, Sivutarinat

11: Valinnoillasi saattoikin olla väliä

Yksi kommentti

"Seis!" huusi jälleen outo olento Nervan perään. "Valtiaan säännöstö... puuh..."

Nerva oli vältellyt peikon etäältä kantautuvaa monologia tarpomalla niin ripeästi eteenpäin, että tämä joutui keskeyttämään selostuksensa ja kirimään välimatkaa kiinni. Se oli toiminut hyvin tähän asti, mutta nyt Nerva pysähtyi tajutessaan, ettei päämäärätön rämpiminen johtaisi häntä takaisin leirille. Siellä jossain odottivat rakasetankki ja tuiki tärkeä laatikko. Pitäisiköhän hänen katsella hieman tarkemmin ympärilleen?

"Valtiaan säännöstö!" huusi takana voitonriemuinen otus ilmeisesti siitä ilahtuneena, että Nerva oli pysähtynyt kuuntelemaan. "Valtiaan säännöstö määrää uskomattoman tarkasti rangaistuksista, joita on sekä mahdollista että välttämätöntä asettaa nimeämispäivään tavalla tai toisella viittaaville vierailijoille. Mitä nimeämispäiväisempi on laittoman asian luonto, sitä ankarampi on rangaistus, näin sanoo laki hyvin selvästi. Siispä minulla on täysi oikeus, hmmm... kun läpikulkumaksusi oli siis... ööh..."

Joulukalenteri 2019

10: Tosi kyseessä

Yksi kommentti

Nerva sai hengityksensä tasattua ja nousi istuvaan asentoon. OIento hänen vierellään makasi yhä joen jääpinnan nietoksissa. Oikeastaan matoranin kimppuun käyneestä möröstä näkyi hangen alta vain korkeimmat kohdat: suipot jalkaterät, hengityksen mukana kohoileva rintakehä, puikula nenä sekä…

Luikerot sormet… Nerva ajatteli. Tuohan on se olento, joka vaati minulta läpikulkumaksua.

“Tuota…” Nerva aloitti varovaisesti. “Eivätkö evääni kelvanneet?”

“Rääh…” olento mumisi vastaukseksi, yhä selällään rötköttäen. “Etkö tiedä, mihin metsään olet astunut? Etkö tiedä, kuka tämän metsän valtias on?”

Nerva raapi päätään. Millainen metsä ja millainen valtias ovat sellaisia, että

kinkku

että aivan tavanomainen kinkku sai aikaan

kinkku

tällaisen reaktion

gölgi

että lämmin kuppu gölgiä sai aikaan

gölgi

tällaisen reaktion

 
 
 
ja hyökkäyksen hänen kimppuunsa?
“En taida tietää”, hän lopulta vastasi.

Lumesta Nervan vierellä kuului tuhahdus. “Tämä on Nimeämispäivätön metsä, senkin tietämätön riiviö!”
“Nimeämispäivätön… metsä?” Nerva makusteli kuulemaansa. “Jaa että

kinkku

on sitten kiellettyä, vai?”

kinkku

gölgi

ei ole sallittua?”

gölgi

 
 
 
Hetkinen… Nerva oli tuntevinaan jotain outoa. Hetken verran hänestä oli tuntunut siltä, että kaikki olisi purkaantunut. Että seinävaate olisi haljennut. Taas.
“Anteeksi herra peikko…” Nerva mumisi, nousi seisomaan ja pudisteli lunta yltään. “Mutta nyt on niin, että minun on palattava leiriini… olen saattanut jättää erään asian huomioimatta liian pitkäksi toviksi. Tämä on vakavaa, jatketaan… jatketaan, tuota, painiamme tuonnempana.”

Nerva katseli ympärilleen. Joenuoma oli liian korkea ylöskiipeämiseen, joten hän ei voisi jäljittää reittiään takaisin laatikon luo pelkästään nietokseen jääneitä painipainaumia seuraillen. Suunnistushommiksihan tämä menisi. Matoralainen rupesi harppomaan jokea pitkin syvemmälle metsään.

“Hei, et sinä voi…” pöllämystynyt mörkö ähisi. “Et sinä voi vain lähteä. Valtias lähetti minut… hei, odota nyt!”

Metsän asukki nousi jaloilleen ja lähti Nervan perään. “Odota! Valtias määrää, pysähdy, seis!”

Nerva ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan jatkoi matkaansa ripeästi. Mörkö lampsi perässä. Metsä pimeni, yö saapui.

Joulukalenteri 2019

9: Lumipaini

Yksi kommentti

Rapinan lähde selvisi nopeasti. Se juoksi metsää pitkin kohti hämmästyttävän nopeasti. Nerva oli hetken epävarma tilanteen todellisuudesta, sillä se oli kuin painajaisesta. Asia alhaalla oli kuin jostakin huonolaatuisesta kryptidikuvasta. Sen kellertävät silmät hohtivat yössä.

Matoran mietti hetken, mitä tehdä. Tietty kovaa kohti juokseva mörkö ei vaikuttanut sellaiselta, joka olisi valmis keskustelemaan. Tosin se ei vaikuttanut myöskään olennolta, jolta hän pystyisi juoksemaan pakoon lumisessa yössä.

Eli lähinnä huonoja ideoita.

Ehkä se paketti olisi pitänyt pitään käden ulottuvilla. Se olisi voinut auttaa…
Nerva huomasi äkkiä olevansa hangessa, kun hirvitys loikkasi häntä päin ja kaatoi hänet. Sen kylmät, laihat sormet tarrasivat hänen naamioonsa, mutta matoran pisti kaikin voimin takaisin.
“Hei, lopeta!” matoran huusi. “Mitä sinä haluat!?” Se tuntui turhalta, mutta toisaalta hän ei luottanut mahdollisuuksiinsa painiottelussa.
He väänsivät hangessa, ja aina välillä toinen onnistui kierähtämään toisen päälle. Alempi upposi aina lähes kokonaan hankeen. Mörkö oli yllättävän kevyt ja kähisi vihaisesti.

Kamppailu katkesi, kun he kierähtivät yhden kerran liikaa ja syöksyivät alas jonkinlaista mäkeä. Ei, se oli joentörmä. He osuivat jään pintaan parin metrin pudotuksen jälkeen. Kumpikin oli täysin lumen kuorruttama.

“Skrääh, tästä ei taida tulla mitään. Toivotonta!” mörkö vihdoinkin sanoi siinä heidän maatessaan vierekkäin hangessa täysin hengästyneinä.
Se ei ollut reaktio, mitä Nerva olisi odottanut moisen päällekäymisen jälkeen.

Joulukalenteri 2019

8: Kallion juurella

Kommentoi

Nimeämispäivätön metsä

Taas yksi matkapäivä oli kääntymässä iltaan. Nerva oli jo ehtinyt valmistella vanhalle ratsulleen mukavan nukkumapaikan kallion juurelta, hyvästä tuulensuojasta. Omalle pedilleen matoran ei ollut vielä päättänyt tarkkaa sijaintia. Näinkin syvällä metsässä tuuli yllättävän voimakkaasti, eikä hän tahtonut vilustua yhtään pahemmin.
Mitenköhän suhtautuisit jos kömpisin kainaloosi… hän mietti katsellen uneen vaipuvaa rahia. Viime kerralla meinasin toisaalta päästä päiviltä, kun käänsit kylkeäsi…

Nerva päätti suorittaa ensin jokailtaisen varotoimenpiteensä ja tehdä vasta sitten lopullisen valinnan nukkumapaikkansa suhteen. Hän lampsi kallion juureelle ja kokeili sen pintaa. Kivi tuntui yllättävän kuivalta sormia vasten.
Kaipa sitä sitten uskaltaa…

Hän totesi kallion olevan riittävän loiva ja ähersi itseään ylöspäin. Tasaisella tahdilla hän sai kohottua muutaman metrin, kunnes tuli pienelle tasanteelle. Tämä saisi nyt kelvata. Nerva avasi laukkunsa ja penkoi sitä hieman. Tilaa oli nyt enemmän, kun hän oli luopunut… hetkonen, kinkustako se oli, vai osasta gölgiään… no, joka tapauksessa laukkua oli nyt helpompi kaivaa, ja Nerva löysi nopeasti etsimänsä. Hän otti nimikoidun puulaatikkonsa ja asetti sen pieneen kivenkoloon.
“Tästä löydän sinut”, hän mutisi laatikolle. “Vaikka lunta tulisikin.”

Yhtään lähempänä kirottua rasiaa hän ei suostuisi nukkumaan. Nerva laskeutui kalliolta takamuksellaan liukuen ja palasi nukkumapaikkaproblematiikan äärelle. Tai siis olisi palannut, ellei metsästä kuuluva rapina olisi kiinnittänyt hänen huomiotaan. Nerva kuulosteli suuntaa. Tässä tuulessa oli vaikeaa tehdä valistuneita arvauksia äänen lähteestä tai edes suunnasta. Oliko hän kuvitellut koko rapinan?

Ei. Se nimittäin kuului taas. Tällä kertaa kovempaa, lähempää. Nerva ei ollut yksin.

Joulukalenteri 2019

7. Olento Luukussa

Yksi kommentti

Olento luukussa ei ollut juuri nauttinut nimeämispäivänherkuista, mutta tunnisti kyllä heti mitä ne olivat. Hän lähes pudotti elintarvikkeet kalpeista käsistään, niin säikähtänyt hän oli. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton – ei metsän asukki varmaankaan saisi koskaan tietää, vaikka hän vähän maistaisi nimeämispäiväherkkuja?

“SÄRKKÄ!” olento kuuli jykevän äänen huutavan häntä. Se kaikui kaikkialla metsän alaisessa luolastossa. “TÄNNE HETI.”
Metsän vahti, Särkäksi kutsuttu, piilotti nimeämispäiväherkut melko huonosti muutaman kiven taakse, sulki luukun ja lähti vipeltämään nelinkontin luolastoa pitkin kuninkaan luo.

Metsänvahti kiemurteli nöyränä valtiaan kammioon metsän keskelle. Se oli surullisen tuttu rutiini.
“Te kutsuitte”, Särkkä mutisi ja piti katseensa lattianrajassa.
“MINÄ HAISTAN NIMEÄMISPÄIVÄN SAASTAISIA MYRKKYJÄ”, valtias sanoi ja pamautti valtikkansa lattiaan niin, että se sai lumet putoamaan alas kuusista Nervan päälle. Hän kuuli ylhäällä metsässä vain kaukaista jylinää.

“Sen täytyy tulla tuulen mukana kaupungista”, Särkkä kiemurteli. “Tiedättehän, oi valtias, on taas se aika…”

“TÄMÄ HAJU ON LÄHELTÄ”, valtias sanoi. “ETHÄN PÄÄSTÄNYT TAAS JOTAKUTA METSÄÄNI?”
Hänen olisi pitänyt syödä tunkeilijat, mutta se ei ollut niin helppoa kuin mitä metsän kuningas ajatteli. Kaikki eivät olleet jättiläismäisiä hirviöitä.
“No, tuota, vartiopaikastani ei suinkaan voi vahtia koko metsää”, kätyri selitteli.
“ELI METSÄSSÄNI ON JOKU MUU?”
“Se… se on mahdollista, oi valtiaani… Menenkin tästä pitämään huolen, ettei tänne tule lisää tunkeilijoita.”
“HAE SE TUNKEILIJA, SÄRKKÄ. HAE SE MINULLE, TAI MINÄ SYÖN SINUT.”
Olento nielaisi. Tämä oli taas näitä päiviä, hän mietti.

Joulukalenteri 2019

6-G: Termari

Yksi kommentti

“Tuota…” Nerva mumisi. “Minulla olisi… tällaista.”

Hän kaivoi esiin termospullon ja puisen vara-mukinsa. Hän kaatoi lämmintä juomaa mukiin, ja ojensi gölgin vaativalle kouralle.

“Hmph!” mättään sisuksista kuului.

Käsi vetäytyi saaliineen takaisin luukkuun, joka pamahti kiinni paljon nopeammin kuin oli avautunut. Yhtä hirveästi sen saranat joka tapauksessa parkaisivat.

Nerva oli hämillään. Mikä tätä maailmankolkkaa vaivaa…

Hän oli itse kotoisin saarelta, jonka läheltä kulki useita tärkeitä kauppareittejä. Omasta mielestään hän oli nähnyt jos minkämoista kulkijaa ja kummajaista, mutta tämä luukku oli… jotain muuta. Vaan eipä Nervan auttanut kuin puistaa päätään ja sulkea yhtä gölgimukillista kevyempi laukkunsa.

Kai se sitten kelpasi…

Matoran kääntyi kannoillaan ja harppoi takaisin ratsuvanhuksensa luo. Hän irrotti sen puusta ja nousi sen selkään. Matka jatkukoon.

Elikon löntystäessä Nervan ohjastamaan suuntaan matoran ei osannut olla katumatta gölgistään luopumista. Tuuli nousi ja ikävä tuntemus kurkussa teki paluutaan. Lämmin juoma olisi maittanut.

Matkalaisen arvioidessa valintaansa luukun asukki tutustui saamaansa läpikulkumaksuun. Nervalla ei ollut aavustustakaan siitä, millaisen kohtalokkaan ratkaisun hän oli tehnyt…

Joulukalenteri 2019

6-K: Kimpale

Yksi kommentti

“Tuota…” Nerva mumisi. “Minulla olisi… tämmöinen.”

Hän kaivoi paksun puuvillakankaaseen pakatun palan kinkkua esiin, ja laski sen vaativalle kouralle.

“Hmph!” mättään sisuksista kuului.

Käsi vetäytyi saaliineen takaisin luukkuun, joka pamahti kiinni paljon nopeammin kuin oli avautunut. Yhtä hirveästi sen saranat joka tapauksessa parkaisivat.

Nerva oli hämillään. Mikä tätä maailmankolkkaa vaivaa…

Hän oli itse kotoisin saarelta, jonka läheltä kulki useita tärkeitä kauppareittejä. Omasta mielestään hän oli nähnyt jos minkämoista kulkijaa ja kummajaista, mutta tämä luukku oli… jotain muuta. Vaan eipä Nervan auttanut kuin puistaa päätään ja sulkea yhtä kinkkua kevyempi laukkunsa.

Kai se sitten kelpasi…

Matoran kääntyi kannoillaan ja harppoi takaisin ratsuvanhuksensa luo. Hän irrotti sen puusta ja nousi sen selkään. Matka jatkukoon.

Elikon löntystäessä Nervan ohjastamaan suuntaan matoran ei osannut olla miettimättä, oliko kinkusta luopuminen ollut virhe. Kaikista hänen eväistään juuri kinkku oli ravitsevin – jos hän eksyisi, runsasenergiainen kimpale olisi ollut arvossaan.

Matkalaisen arvioidessa valintaansa luukun asukki tutustui saamaansa läpikulkumaksuun. Nervalla ei ollut aavustustakaan siitä, millaisen kohtalokkaan ratkaisun hän oli tehnyt…

Joulukalenteri 2019, Sivutarinat

5: Valinnoillasi ei ole väliä

3 kommenttia

Aiemmin

Nervasta oli jokseenkin outoa, että mäessä oli kiinni luukku. Hän vilkuili ympärilleen varmistaakseen, ettei ollut vahingossa joutunut jonkinlaiseen käytännön pilaan, mutta mitään tai ketään muuta talvisesta maisemasta erottuvaa ei näkynyt. Hän oli yksin suuren sammalkasan reunaan isketyn ilmestyksen kanssa. Rakasetankkinsa Nerva oli sitonut puuhun hieman kauempana peläten, että se säikähtäisi jotakin ja juoksisi karkuun.

Mitään uhkaavaa tilanteessa ei kuitenkaan ollut, vaikka luukku olikin sammaleisine lautoineen hieman hylätyn ja pelottavan oho se aukesi.

Ruosteiset saranat vikisivät tuskissaan luukun puisen oven vääntyessä hitaasti sivulle. Nerva katsoi leppoisasti ylös taivaalle miettien, että olisi saattanut olla epäkohteliasta tuijottaa sisään luukusta; hän ei tiennyt, minkälainen osa sammalkeon anatomiaa se oli.

Pian hän kuitenkin huomasi sivusilmällään liikettä, vilkaisi puoliautomaattisesti kohti luukkua ja havaitsi mustan, laihan käden työntyvän ulos. “Läpikulkumaksu”, sanoi kärttyisä ja käheä ääni.

Saattoi siellä myös olla sisällä joku.
Sekin oli ihan järkevä ajatus.

“Läpikulkumaksu!” toisti ääni keskeyttäen Nervan ajatukset. Tämä havahtui ja kumartui penkomaan maahan laskettua laukkuaan toivoen, ettei ollut käyttänyt kaikkia varojaan harkitsemattomaan mutta lopulta sen arvoiseen piparinahmintatuokioon viime pysähdyspaikassa. “Ööh, mitkähän rahayksiköt mahtaisivat käydä; en ole varma, onko minulla…” Nerva hermostui entisestään muistaessaan, että kaikkialla ei edes käytetty muttereita – syrjäisemmissä kylissä kuulemma pidettiin valuuttana bio-oravanosia.

“Pah, kuka jostain ‘rahayksiköistä’ (itsekö lienet sanan sepittänyt, kulkija?) välittää? Ruokaa! Ravintoa! Apetta!”

Nerva huokaisi helpotuksesta. Kaikenlaista ruokaa hänellä kyllä oli; nimeämispäiväherkkuja oli hänen juuttikankainen laukkunsa täynnä. Nerva nimittäin rakasti nimeämispäivää. Onko sitä edes tarpeen sanoa? Itsekin rakastaisit, jos olisit juuri saamassa uuden nimen, ja varmaan muutenkin. Nerva ei osannut kuvitellakaan, että olisi olemassa yhtä ainuttaka otusta, jossa sana “nimeämispäivä” ei herättäisi yksiselitteisen iloisia mielikuvia. Sellaista ei voinut olla tässä metsässä – mikä sen nimi sitten olikaan – tai missään muuallakaan.

Valinta ei silti ollut helppo, sillä hänen ruokavarastonsa oli siunattu sekä määrän että laadun runsaudella. Hänellä oli sekä nimeämispäivän makeita nameja, joilla ilahduttaa ilmiselvästi juhlapyhästä pitävää kolo-olentoa, että tuhteja matkaeväitä, joiden yhteys nimeämispäivään oli vähemmän vahva mutta ravintoarvot kohdallaan. Mitähän hänen pitäisi ojentaa ärsyyntyneesti tärisevälle kädelle…

No, eipä sillä ollut hirveästi väliä – Nerva ei osannut kuvitellakaan, että hänen valinnallaan olisi oikeasti mitään merkitystä.

Valitse:

KINKKU

GLÖGI