Klaanon

Kategoria: Klaanon Rope

  • Elkom

    Bio-Klaani

    Aurinko nousi merestä, aloittaen värileikkinsä taivaalla. Horisontti värjäytyi punaiseksi, violetiksi, kellertäväksi ja siniseksi auringon noustessa. Säteiden osuessa Klaaniin mereltä ne tunkeutuivat jokaisesta ikkunasta sisään, valaisten pienet käytävät ja auringonpuoleiset huoneet.

    Matoro nousi hitaasti sängystään. Aurinko paistoi suoraan ikkunasta häntä kasvoihin.
    Jään Toa nousi istumaan ja kokeili päätänsä kädellään. Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja hänen päätänsä särki.

    Ikkuna revähti auki ja viileä aamuilma syöksähti sisään huoneeseen. Matoro seisoi suuren ikkunan edessä katsellen eteenpäin. Hänen huoneestaan näki suoraan ensin Klaania, sitten metsää, Mt. Ämkoon reunaa ja meren. Toa huokaisi nojaten ikkunlautaan. Viileä ilma piristi häntä huomattavasti.

    Matoro lähti huoneestaan kävelemään pitkin Klaanin käytäviä. Hän kulki pari kerrosta alemmas hissillä ja saapui lasiseinäiseen Chat-Kahvioon. Tämä Klaanilaisten suosittu ajanviettopaikka oli sisustettu suurilla punaisilla sohvilla ja pöydillä sekä tiskillä, jossa matoran hoiti tilaukset.

    Seinällä oli taulut neljästä administa sekä useita muita kuvia. Ne piristivät kylmiä, harmaita ulkoseiniä. Kahvion sisäseinät olivat käytännössä lasia, joten sieltä näki hyvin käytävään.

    ”ELKOM!”, tiskin takana istuva ga-matoran tervehti pirteästi. Kukaan ei tiedä mistä tämä tervehdys tulee, mutta se on vakiintunut käyttöön kahviossa.

    Matoro tervehti takaisin vähemmän pirteästi ja istahti syvälle punaiseen sohvaan.
    ”Miksi täällä ei ole ketään näin aamuisin?”, hän mietti.

    [spoil]Mielenkiintoinen fakta about tästä on se, että minun oma aamuni oli tismalleen samanlainen.[/spoil]

    Zakaz, Kuolleen Ruki-Kalan Tavernan takapiha

    Urhea skakdi iski jatkuvasti hänen puisen vankilansa kantta. Vaikka hänen voimat alkoivat uupua, eikä sen puoleen suolaliemessä uiskentelukaan hyvää tehnyt, hän löi yhä varmemmin tietään ulos. Puinen kansi antoi joka iskulla pari milliä periksi ylöspäin, mutta kestäisi vielä pitkään ennekuin se irtoaisi.

    ”Näitkö kenen mukaan se juoppo meni?”, mustanpuhuva skakdi kysyi toveriltaan. Keltaisen ja vaaleansinisen värinen salaman skakdi katseli erikoisilla kiikareillaan dyynejä.
    ”Kaksi kaapuheppua ottivat Warrekin mukaansa.”, tämä sanoi. ”En nähnyt tarkempaan mihin he menivät.”
    ”Me siis kadotimme ne!”, musta skakdi huudahti äreissään. Hän potkaisi seinän nojalla olevia kymmeniä tynnyreitä.

    ”Pitäisikö meidän ilmoittaa Kenraali Gaggulabiolle?”, maan skakdi kysyi.
    ”En tiedä vielä. Tämä voi olla joko aivan turhaa tai sitten jotakin hyvin tärkeää.”, nais-skakdi vastasi. Hänet tunnettiin siitä että kukaan, kuka on hänet suututtanut, ei ole selvinnyt ehjänä.
    ”Etsimmekö heidät uudestaan ja varjostamme?”, lähinnä gorillana toimiva maan skakdi kysyi.
    Sanaakaan sanomatta salaman skakdi lähti. Toinen lähti juoksemaan kömpelösti tämän perään.

    Suolakurkkutynnyri vieri vinhasti alas kivikkoista mäkeä joka alkoi heti Tavernan takana. Skakdilla oli suuria ongelmia hengittämisessä, sillä suolalimi heittelehti edestakaisin, eikä se jättänyt erityisen paljao tilaa. Skakdi oli kuullut jotakin Gaggulabion agenttien puhetta, mutta hän ei välittänyt nyt siitä.

    Tynnyri osui isoon kiveen. Skakdi kiljaisi törmähdyksessä. Puinen tynnyri suoritti ilmalennon ja osui kovaa kivikkoon mäen alapäähän.
    Suolalientä valui jostakin pienestä murtumasta pois. Skakdin sisällä syttyi pieni toivonkipinä – jos tynnyri on rikki jostakin, sitä voisi rikkoa lisää. Skakdi aloitti taas paukuttamisen.

  • Peelon laivanupotus

    Skakdien sukellusvenetukikohtahärveli, lähellä hautasaaria

    ”Ollaanko pian perillä” Tummanpunainen Skakdi orähti laiskahkosti toiselle, joka selvästi ohjasi sukellusvenettä ruostuneella ruorilla.

    ”Pyöreät kolme tuntia, noin. Käy vaikka kannella kävelyllä, pääset puhumaan kaloille” Punertava skakdi vastasi, selvän sarkasmin sävyllä.

    ”Heko heko, vitsiniekka” vihertävä skakdi örähti takaisin närkästyneenä.

    Aluksella tosiaan oli yksi vitsiniekka, mutta se ei ollut kumpikaan näistä skakdeista, eikä yksikään niistä lukuisista muista tuolla samalla aluksella. Vihertävä skakdi käveli hämärää käytävää pitkin ruumassa, ja yskähteli välillä kaikesta pölystä jota hänen askeleensa ilmaan lennättivät. Eräästä huoneesta kuului kolahdus, ja skakdin pää kääntyi reaktionomaisesti ovea päin. Kuului pieni nirskahdus, ja kuristuksen ääni. Skakdi otti reidestään pistoolia muistuttavan, nelipiippuisen pyssyn käteensä, ja huusi: ”Onko siellä joku? Ja jos on, vastaa ennen kuin rei’itän kasvosi”, ja vastaukseksi kuului pieni narahdus.

    Skakdi hämmentyi tästä suuresti, nosti aseensa, ja suuntasi sen pimeän huoneen avautunutta ovea kohti. Yhtäkkiä sieltä lensi sinertävä skakdin pää, josta läiskähti verta hänen jaloilleen. Skakdin kasvoille nousi inhon ilme, ja hän heitti huoneen keskelle pienen soihdun, joka oli tarpeeksi valaisemaan koko huoneen.

    Skakdi asteli itsevarmana huoneeseen osoittaen aseella ympäriinsä, tarkistaen joka nurkan, ei mitään. Ei yhtään mitään. Skakdi oli nyt erittäin hämmentynyt, ja vilkaisi taakseen. Siellä se pää vielä lojui, ei se ollut näky. Hän tunsi sen kolahtavan polveensa. Hän kääntyi katsomaan takaisin huoneeseen, ja siinä samassa ovi kolahti kiinni. Skakdi kääntyi ovea päin säpsähtäen, ja hetken päästä kuului polkaisu, ja soihtu sammui. Skakdi vilkuili ympärilleen pelon vallassa, kunnes näki pienen, vihreän pisteen huoneen päässä.

    Chink

    Kapteeni katseli tyynesti ohjaamon ikkunasta ulos. Vain pikkukaloja, ja muutama rapu siellä täällä. Sitten lasiin tuli iso määrä verta, joka peitti koko lasin hetkeksi, mutta pyyhkiytyi veden paineesta nopeasti pois. Jäljelle jäi vihertävän skakdin ruumis. Juuri sen, jolle kapteeni oli puhunut aiemmin.

    Kapteeni kauhistui näkemästään, mutta ennen kuin ehti kuuluttaa alukselle tunkeilijasta, hänen rinnastaan tuli läpi terä.

    Skakdijoukkio oli kerääntynyt sukellusveneen ruumaan tutkimaan ääniä mitä sieltä oli aiemmin kuulunut. Ennen kuin he ehtivät tutkia asiaa tarkemmin…

    Alus räjähti.

    Tummanpuhuva hahmo ui pintaa kohden pinetä vihertävää venetta kohti, virnuillen, samalla kun skakdialuksen hylky upposi syvemmälle ja syvemmälle.

  • Trooppinen saari: Sukellusveneapatia

    Sukellusvene

    Ämkoon askeleet kolisivat sukellusveneen metallilattiassa hänen saapueassaan ohjaamoon. Saapuessaan sisään hän näki toverinsa retkottamassa veltosti ohjaajan tuolilla.
    ”Snowie?”
    ”Mhmhm?”
    ”Edistystä radion kanssa?”

    Lumiukko työnsi jalallaan tuolin ympäri, ja katsoi Ämkoota harvinaisen apaattisesti.

    ”Ei niin mitään. Enkä saa enää yhteyttä Visokkiinkaan. Enkä varsinkaan saa tätä venettä käynnistettyä. Olemme oikeasti aika pahassa jamassa.”

    Ämkoo kumartui ohjauspöydän ääreen, ja tarkkaili radiota hetken. Se kuitenkin pysyi pimeänä, ja hän suoristui pian ryhtiinsä. Snowman jatkoi puhettaan näyttäen epätoivoiselta.

    ”Et löytänyt paatin takaosista mitään hyödyllistä?”
    ”Sikäli kun emme aikoneet järjestää kaalifestivaaleja, niin en.”

    Lumiukko väläytti pienen, väsyneen hymyn, ja alkoi taas radion törkkimisen.
    ”Aina on kuitenkin yritettävä. Eikö?”

    Ämkoo poistui ohjaamosta hymyillen hieman itsekin.

  • YHTÄKKIÄ, MAANALAISIA TAISTELUMURSUJA

    Bioklaani, eräs käytävä joka on varustettu maanalaisella käytävällä jossa kukaan ei ole koskaan käynyt mutta kohta Jake tippuu sinne ja sillain

    Jake rullasi eräällä käytävällä joka oli varustettu maanalaisella käytävällä jossa kukaan ei ollut koskaan käynyt mutta kohta olisi. Hän käveli luukulle ja katsoi sisään avattuaan sen. ”Tämähän on se käytävä joka on varustettu maanalaisella käytävällä jossa kukaan ei ole koskaan käynyt mutta kohta minä käyn siellä”, Jake sanoi. Sitten hän tippui maanalaiseen käytävään. ”Onpas tämä pehmeä tyyny”, Jake sanoi ja ihmetteli omia sanojaan. Sitten hän kuuli äänen. Sitten hän kuuli Kung Fun äänen.

    YHTÄKKIÄ, MAANALAISIA TAISTELUMURSUJA.

  • Valkoinen Käsi: Origins

    Bio-Klaani

    Ovi aukesi narahtaen, heijastaen valokolmion pimeälle käytävälle. Kello tikitti pikkutunteja ja käytävät ammottivat tyhjyyttään.

    Toa astui ovesta käytävään. Normaalisti hän liikkuisi kuin varjo, mutta nyt hänen liikkeensä olivat kömpelömpiä ja hitaampia.
    Matoro käveli hiljaa pitkää käytävää pitkin. Hän meni portaista pari kierrosta ylöspäin. Askeleet kaikuivat pimeydessä.

    Kortinlukija luki jäsenkortin ja paineovi aukesi sihisten.
    Turvahuoneessa säilytettiin asioita, joita ylimääräiset eivät saaneet käyttää. Pääsy oli vain Klaanilaisille.


    ̵̷̟̖̮̯ͮͩͨ̓͝nͫ͌ͭ̔҉̢҉̠̮̘ͅi͖̥͈͕̩̘͍̊̄̇͑ͨͥͧ͒̅m̲̩̭̣͍̮͋̑ͅḑ̎̾̋̊҉̳͈̙̯͈̭̭̣a̢͓̱̪̩̖̜̓ͩͧ̉̓͞
    ͉̤̥̥͇̣̻̻̒ͮ̂ͩ̍̃̾͜͠
    Matoro yritti hallita ruumistaan. Jokin hänen mielessään häiritsi häntä.

    ͓̳̟͕͍͔͙͉̮̉̋n̆͑̐͏̴̪͕î̸̮̖͇͉̲̊ͤ̌̇͌ͯ̈ͪm̷̯͍̝̰ͯ̽ḑ̷͎̣́̅͒͊͌̀a̷͒̾͂͆҉̳

    Matoron mielessä pyöri vain yksi sana.
    ̢̼͇͇͙͓̗͉̬̬͆͒ͥ͋͂ͧ̚
    ̧̣̣̅̂͊́N̯͓̰͋̊̎ͦͪͫ̉͆͢I̍̌͊ͫ́҉̭̪̖͈̤͡M̰̭̲̌͐̄͗ͤ͊̀́͜͡D̛̫̥̯͊̑̔͛̒͗͡Ȃ͏̛̳̬͇̙̀

    Toa katseli väkinäisesti ympärilleen. Hänen silmänsä osuivat lasikupuun jonka alla valkoinen sirpale lepäsi.
    Hän käynnisti infrapunan teleskooppisilmänäsä ja väisti liikkeentunnistin-laserin. Toa nousi kömpelösti jalustan tasalle ja siirsi lasikuvun pois. Hänen liikkeensä eivät näyttäneet normaaleilta sulavilta. Ne olivat hitaita ja epätarkkoja.

    Lasikupu laskeutui metallilattialle ja Toa nosti valkoisen sirun käsiinsä.


    ̵̷̟̖̮̯ͮͩͨ̓͝nͫ͌ͭ̔҉̢҉̠̮̘ͅi͖̥͈͕̩̘͍̊̄̇͑ͨͥͧ͒̅m̲̩̭̣͍̮͋̑ͅḑ̎̾̋̊҉̳͈̙̯͈̭̭̣a̢͓̱̪̩̖̜̓ͩͧ̉̓͞

    Matoro kurkotti mieltään kaikkialle kehoonsa. Hän kamppaili outoa tunkeilijaa vastaan. Se halusi Nimdan.
    ͉̤̥̥͇̣̻̻̒ͮ̂ͩ̍̃̾͜͠
    ͓̳̟͕͍͔͙͉̮̉̋n̆͑̐͏̴̪͕î̸̮̖͇͉̲̊ͤ̌̇͌ͯ̈ͪm̷̯͍̝̰ͯ̽ḑ̷͎̣́̅͒͊͌̀a̷͒̾͂͆҉̳

    Matoro tuntee käsiensä puristavan sirua yhä kovempaa. Hikipisaroita valuu hänen ihollaan. Hän tuntee ruuminsa yrittävän lähteä, mutta Matoro kamppailee pitääkseen ruumiinsa komennossaan. Jokin voimakas yrittää hallita hänen kehoaan. Toa keskittää kaiken mielensä olentoa vastaan.
    ̢̼͇͇͙͓̗͉̬̬͆͒ͥ͋͂ͧ̚
    ̧̣̣̅̂͊́N̯͓̰͋̊̎ͦͪͫ̉͆͢I̍̌͊ͫ́҉̭̪̖͈̤͡M̰̭̲̌͐̄͗ͤ͊̀́͜͡D̛̫̥̯͊̑̔͛̒͗͡Ȃ͏̛̳̬͇̙̀

    Matoron kämmen aukesi, pudoitaten metallinsirun maahan. Hän horjahtaa selälleen lattialle huohottaen. Hänen ruumiinsa toimii taas kunnolla.

    Idiootti, hän kuuli hiljaa mielessään lähtiessään pois huoneesta, Nimda siististi lasikuvun alla kammiossa.

  • Kapteeni kerää uuden miehistön

    Tummansininen Fikou, Rumisgonen kaupunki

    Eräs vihreä matoran ryntäsi kapakkaan, joka näytti olevan täynnä rikollisia, merirosvoja ja Skadkeja. Hän kirmasi baaritiskille ja kysyi baarimikolta erästä nimeä. Baarimikko osoitti erääseen kulmapöytään ja Matoran käveli sinne.

    ”Herra, eräs Matoran nimeltä Notfun on saapunut kaupunkiin. Hän käski ilmoittaa että tapaatte tässä pöydässä kello 23 tänä iltana”, Vihreä Matoran sanoi. ”Onko kapteeni Notfun kaupungissa..?”, isokokoinen Matoran kysyi. Tämän kasvoista saati maskista ei näkynyt muuta kuin alaosa, koska hän istui varjossa. ”Kyllä, herra, matoran nimeltä Notfun on saapunut kaupunkiin”, Matoran sanoi, sitten hänen ilmeensä muuttui ja hän kuiskasi varjossa istuvalle: ”Onko hän SE Notfun..?” ”Kyllä, poju, juuri hän on Notfun, kaikkien kolmen ja puolen meren kauhu”, Varjossa istuva Matoran sanoi.

    Sama paikka, kello 23, ilta

    Lyhyt mustanruskea hahmo käveli kapakkaan. Hän otti hatun päästään ja jätti sen baarimikolle. Matoran käveli nurkkapöytään. ”Hei Notey. Mitäs sinä täällä?”, Kysyi matoran joka oli istunut tuntikausia varjopöydässä juoden rommia ja poltellut piippua. ”No tarina on pitkä, mutta olen täällä pakomatkalla. Eräs kaaputyyppi jahtaa minua, ja hän vaikuttaa melko ilkeältä”, Notfun selitti ystävälleen, ”Sinä muuten kuolit, miten olet nyt muka täällä?” Matoran katsoi Notfunia kummissaan. Sitten hän tajusi. ”Notfun, paljon tapahtui sen jälkeen kun Zyglakit tappoivat miehistösi. Osa meistä selvisi, ja olen odottanut paluutasi”, Matoran selitti. ”Aahaa. Tämäpä hienoa. Jos kokoaisit minulle uuden että voisimme matkata Zakazille hakemaan aarteemme takaisin. Minä nimittäin oikeasti tarvitsisin sitä kultaista Pakaria”, Notfun sanoi. ”Toki, Kapteeni. Tule tänne viiden tunnin päästä samaan aikaan niin esittelen miehistön”.

  • Valottujen suosekoilu osa 22: Papereita hylystä

    Järvi, Zyglak linnoituksen porttejen lähellä

    ”Hmm… jos meiltä meinaa loppua happi näin nopeaan tahtiin, niin miten kummassa pääsemme etenemään, kun vähän väliä joutuisimme etsimään happea?”-Gekko sanoi mietteissään.

    ”Tuurilla”-Umbra vastasi tyylikkäästi.

    ”…”

    ”Hei, tuolla on jonkinlainen luola!”-Gekko meni lähemmäksi, kun Umbra oli varoittamassa häntä.

    ”Karhuhaiden koti”-Umbra sanoi rauhallisesti.

    ”…”

    ”Jatketaan siis etsintöjä?”-Gekko kysyi.

    ”Mikä ettei”- Umbra sanoi tyynesti vaikka oli itsekkin melko hermostunut, siitä, että vähän ajankuluttua he olisivat tajuttomina liejumössössä.

    ”Luin jostain kerran Mahritoraneista, salaisesta kansasta merenpohjassa, he keräsivät happea levistä.”-Umbra sanoi pohdiskellen.

    ”Mitä jos vain menisimme-”, Quewan köhiminen keskeytti Glatoriankingin.

    ”Voi sinua, tarvitset sinäkin lisää happea.”-Umbra sanoi silittäessää lemmikkiään.

    ”…Jos menisimme pintaan.”, mutta Umbra keskeytti Gekon, riemukkaalla huudahduksella: ”Hei, katso tuonne!” Kallio muodostelmiin oli jäänyt kiinni metallinen alus varustettuna Nazorakien logolla.

    Quewa hyppi riemusta pienen tovin.

    ”Kaksikko ui vinhaa menevän Quewan perässä kohti hylkyä.

    Hylky

    He astuivat sisään reiästä, joka laivassa oli. Se ei ollut mikään ylisuuri sotalaiva niinkuin voisi olettaa, hieman isompi kuin normaali purjevene.
    Quewa näytti tietävän mistä löytäisi ilmaa ja ui vieläkin ylemmäs, tai tässä tapuksessa ruumaan. Umbra ja Gekko seurasivat perässä. Huone oli täynnä ilmaa, GK otti säiliönsä irti ja avasi sen. Jostain kumman syystä hän välttämättä halusi repiä naamion kasvoiltaan hetkeksi, sitä hän ei ollut juuri koskaa tehnyt. Karmea haju leimahti päin hänen kasvojaan ja hän pisti sen mielellään takaisin, Quewa kyhäsi epäämäräistä happihäkkyrää ympärilleen, samalla kun Umbra täydensi varastoja.

    ”Otin vähän varalta näitä pulloja, kaksi meille molemille, ota koppi.” Umbra sanoi ja heitti pullon Gekolle, hetken näpertelyn jälkeen toa oli saanut yhdistettyä pullojen happikanavan. Kaikki oleilivat hylyssä hetken aikaa ja Gekko päätti lähteä pienelle tutkimusmatkalle, huoneen toiseen päähän. Siellä oli hieman mätä kaapisto, sisältä löytyi epämääräinen nippu papereita, ne alkoivat mureta heti kosketuksesta ja Gekko sai muutaman pelastettua ja tunki ne hätäisesti vyöllänsä olevaan lokeroon.
    ”Ei näitä täällä voi lukea, hajoavat tohjoksi tässä myrkyssä, sitten hän ui kohti Umbraa joka oli pienessä ekstaasissa puhtaasta hapesta.

    ”Harmi, niissä olisi voinut olla jotain kiinnostavaa, meidän täytyy näemmä palata vielä klaaniin ennen kuin olemme päässeet käyttämään ulottuvuusporttitykkiä.”, Umbra sanoi niinkuin olisi nähnyt Gekon antamassa ne Kepelle ja mennessään pois kuulleen ison ”Ahaa”.elämyksen Kerosiinin suusta.

    ”Taitaa olla aika jatkaa matkaa, nämä riittänevät toviksi, mennään.”

    Järvi

    Laitettuaan happilaitteiston päälle he sukelsivat syvyyksiin.

    ”Kuule, mistä kummassa tiedämme missä näistä hökkeleistä on tuo tykkisi?”-Gekko kysyi oudoksuen.

    ”Tiedätkö mitä, minulla ei ole hajuakaan, täytyy toimia… randomilla.”-Umbra vastasi virne kasvoillaan.

    ”…”

    ”Moni hökkeleitä juu, yhdessä tykki, toisessa kuolema, ja jossakin jotain vielä hirveämpää.”-Umbra sanoi mietteissään.

    Gekko sanoi katsellessaan kelluvaa karhuhain raatoa:”Onko meillä mitään mahdollisuutta liikkua, kylän ”yläpuolella”, voisimme helposti välttää taistelun, ei tarvitsisi käppäillä pitkin tuota muta lammikkoa.”

    [spoil]Klaanin ropen johtoporsiasto saa päättää, mitä paperit sisältävät, toivomukseni vain on, että niissä on jotain oikeasti oleellista tietoa.[/spoil]

  • Karvalakkisten matoranien vuosikokous

    Bio-Klaani

    Troopperi kiiruhti käytäviä pitkin. Reissu luoteeseen oli vienyt enemmän aikaa kuin oli tarkoitus. Onneksi Konguboss oli pelastanut hänet. Troopperi tuli ovellensa. Oveen oli kiinnitetty suuri, keltainen paperi. Troopperi repäisi paperin irti, ja luki sen:

    ”Hyvä Troopperi. Meillä on sinulle tehtävää. Tapaat yhteyshenkilösi chatista. Hänellä on karvalakki päässään.

    -Adminit”

    Troopperi meni aluksi huoneeseensa, ja heitti varusteensa lattialle. Sitten hän meni chatiin.

    Chatissa oli väkeä. Troopperin epäonneksi siellä oli karvalakkisten Matoranien vuosikokous, ja tietenkin kaikilla oli karvalakit päässä…