Kaikki kirjoittajan Troopperi artikkelit

Troopperi varastaa auton

“Laavazone”

Troopperi kurkisti erään kiven takaa. Hän näki vulkaanisen höyryn keskellä suuren lentolaitteen hylyn. Joukko Nazorakeja penkoi esineitä hylystä. Muutama selvästi korkea-arvoisempi torakka oli kokoontunut hylylle. Troopperi kuuli niiden keskustelun.

“Se ei ilmeisesti ole täällä.”

“Mikä se?” Troopperi mietti.

“Tutkikaa hylyn lähiympäristö, etsimämme esine voi olla siellä!” eräs upseeri huusi.

Heti lähti joukko Nazorakeja juoksemaan ja kaivelemaan ympäriinsä. Eräs niistä lähestyi suoraan Troopperin piiloa. Troopperi yritti hiljaa siirtyä poispäin.

KLONK!

Pian hän tajusi makaavansa selällään maassa. Joukko torakoita juoksi äänen suuntaan.

“Hei! Täällä on vakoilija! Ampukaa se!”

Troopperi hypähti sen saman tien sivuun rykelmältä plasma-ammuksia. Hän huomasi kompastuneensa putkenpätkään, joka oli lojunnut maassa. Nyt siitä oli jäljellä vain hiiltynyt romu.

Hän hyppäsi välittömästi toisen kiven suojiin, ja vetäisi pistoolinsa esiin. Hän veti liipaisimen pohjaan, ja piipusta sinkoutui sähköinen kappale, joka osui rätisten erääseen torakkaan. Lamaantunt torakka hoiperteli toista, rynnäkkökiväärillä tulittavaa päin.

Troopperi päätteli, että tässä taistelussa ei kävisi hyvin ilman parempaa suojaa. Troopperi juoksi kivien suojassa kohti aluksen hylkyä. Hän pujahti seinään repeytyneestä aukosta sisään.

Edessä levittäytyi pienemmille aluksille tehty hangaari. Siellä oli jokunen romuttunut maastokirppu. Troopperi juoks parhaimmassa kunnossa olevan juokse. Juuri kun hä istui ohjaamoon, aukosta ryntäsi torakoita sisään, jotka avasivat tulen häntä kohti. Hän kurkisti ohjaamon sivulla olevasta aukosta, ja ampui jotain laukauksia aseellaan. Yllättäen, eräs ammus tärähti suoraan hänen pistooliinsa, ja siitä sinkoutui kipinäsuihku. Troopperi heitti pistoolinsa lattialle, ja alkoi käynnistää autoa. Torakat lähestyivät. Yllättäen autonromu heräsi henkiin, ja Troopperi painoi kaasun pohjaan. Auto sinkoutui suoraan pakoon juoksevia torakoita kohti. Troopperi ajoi suoraan aukosta ulos, ja lähti ajamaan torakoiden tulittamana kohti etelää…

Imperiumin löytö

“Laavazone”
Karu, eloton maasto levittäytyi Troopperin silmien edessä. Ilma haisi rikille ja muille kaasuille, joita purkautui halkeamista maassa, jotka edelleen johtivat maan alle suuriin laavaluolastoihin. Troopperi istahti kivelle, joka näytti siltä, kuin maailman huonoin kivenveistäjä olisi heittänyt aluksi typpihapossa viikon uitetun tuntemattoman Toan kuvansa puoleksi vuodeksi Manun johonkin mönjäaltaaseen, jossa elää pieniä, sinisiä kontiasia, jotka syövät marsipaanilla ja selluloosalla kuorrutettuja pelikortteja aamiaseksi, ja sitten hyljännyt sen keskelle autiomaata, josta kukaan ei sitä löytäisi. Troopperi totesi mielessään että hän ei kuulu tuohon “kukaan”, ja vetäisi kartan esille. Hän oli nyt tämän alueen eteläpäässä, ja olisi vielä joidenkin päivien matka hänen kohteeseensa. Troopperi oli juuri nousemassa kiveltä, kun hän kuuli ääniä. Hän hyppäsi kiven taakse.

Näkyviin huurujen keskeltä tuli kymmenkunta nazorakia. Niillä oli energiakonepistooleja ja jokaisella oli pieni sapeli vyöllä.

“Mitä me teemme tässä kurjassa loukossa?” yksi sihisi.

Ilmeisesti porukan johtaja vastasi: “Etsimme täältä erästä esinettä, jota johtaja haluaa.”

“Ja mikä se mahtaa olla? Meille tavan sotilaille ei kerrota koskaan mitään.”

“Informaatio on ainoastaan kersanttia ylemmille, sotamies 1548.”

Yllättäen idän suunnasta kuului huuto.

“Me löysimme sen!”

Joukkio lähti liikkeelle huudon suuntaan, ja katosi taas huuruihin. Troopperi lähti varovasti seuraamaan sitä.

Vitosen seteli

Klaanin Kahvio

Bang.

Troopperi tajusi hakkaavansa päätänsä pöytään. Hän mietti, mikä järki siinä oli. Jos hänellä olisi ollut hattu, siinä olisi viitosen seteli musikaalisen nautinnon tarjoamisesta eräälle asiakkaalle, jonka naamataulu muistutti maustekurkkua. Hatun sijasta viitosen seteli lillui hänen kahvikupissaan. Troopperi otti setelin sieltä pois, ja puristi sen kuivaksi. Setelissä olevaan moderaattorin kuvaan, tuli kahviläiskä. Troopperi ryysti höyryävää kahvia. Maustekurkkunaamainen asiakas olisi antanyt hänelle rahaa taas hienosta musiikista, ellei olisi minuuttia sitten tuhlannut kaikkia loppuja rahoja apteekissa laksatiiviin ja muovipäihin.

Troopperia vastapäätä istui pöydässä karvalakkipäinen matoran. Matoran näytti siltä, kuin olisi käynyt punttisalilla. Hän alkoi selittää Troopperille:

“Nyt kun lopetit musisoimisen, voisin kertoa sinulle jotain.”

Troopperi kohensi ryhtiään. Hänet oli kutsuttu tänne jotain päiviä sitten tapaamaan karvalakkipäistä Matorania. Ikävä kyllä paikalla oli lauma karvalakkipäisiä Matoraneja, joilla oli kokous. Troopperi ei vieläkään tajunnut miten oli voinut tuhlata monta päivää kahviossa.

“Muistanet sen Turagan, joka vangitsi sinut silloin kerran?”

“Kyllä.”

“Minulla on sinulle tehtävä koskien häntä. Eräs Matoran oli nähnyt hänet saaren pohjoisrannikolla erään majan pihalla parin Nazorakin kanssa jonkin laitteen kimpussa. Ota selvää mikä, se on, ja varmista, ettei hän juonittele Nazorakien kanssa.”

“Eli siis minun pitää mennä sinne, ja tutkia hänen vehjettään?”

“Kyllä”, Matoran sanoi kiinnittämättä mitään huomiota Troopperin omituisesti ilmaisemaan asiaan.
“Olemme huolestuneet etenkin siitä, että laitteessa lukee “atomi pomi”.”

“Atomi pomi? Oikeinkirjoituksen tasosta kuulostaa siltä, että Turaga todellakin juonittelisi Nazorakien kanssa. Manu pitäisi tästä tehtävästä.”

“Tuossa on vielä kartta, johon on merkitty talon sijainti.”

Matoran poistui kahviosta.

Troopperi päätti lähteä huoneeseensa hakemaan tarpeellisia varusteita. Hän lähtisi tänä iltana matkaan. Kartan perusteella hän arvioi matkaan kuluvan nopeudesta riippuen 4-8 päivää. Parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui kiertää Mt. Ämkoon itäpuolelta.

Matkalla Troopperi vaivautui ostamaan lehden, jotta tajuaisi jotain siitä, mitä viime aikoina on tapahtunut.

Karvalakkisten matoranien vuosikokous

Bio-Klaani

Troopperi kiiruhti käytäviä pitkin. Reissu luoteeseen oli vienyt enemmän aikaa kuin oli tarkoitus. Onneksi Konguboss oli pelastanut hänet. Troopperi tuli ovellensa. Oveen oli kiinnitetty suuri, keltainen paperi. Troopperi repäisi paperin irti, ja luki sen:

“Hyvä Troopperi. Meillä on sinulle tehtävää. Tapaat yhteyshenkilösi chatista. Hänellä on karvalakki päässään.

-Adminit”

Troopperi meni aluksi huoneeseensa, ja heitti varusteensa lattialle. Sitten hän meni chatiin.

Chatissa oli väkeä. Troopperin epäonneksi siellä oli karvalakkisten Matoranien vuosikokous, ja tietenkin kaikilla oli karvalakit päässä…

Nazorak-kultti paljastuu

Kalliokuilun pohja, n 26,87 metriä maan alla

Troopperi oli tömähtänyt kuilun pohjalle. Hän nousi vaivalloisesti ylös. Hänen jalkansa oli vääntynyt polvesta omituisesti juuri siihen epäloogisimpaan suuntaan.

“No voihan…”

Troopperin kirous keskeytyi kuin seinään, kun hän kuuli ääniä. Kyllä, ääniä. Ne muistuttivat epämiellyttävän paljon Nazorakien puhetta. Hän katseli varuillaan ympärilleen. Hän oli suuressa, maanalaisessa kammiossa. Valoa tuli vain katon aukosta. Mutta hän näki soihtuja. Ne lähestyivät. Troopperi tempaisi miekkansa esiin. Hän valmistautui taistelemaan. Yllättäen, häneen tartuttiin takaapäin. Kaksi Nazorakia oli hiipinyt hänen taakseen, ja ne ottivat rimpuilevan Troopperin miekan häneltä pois. Eräs, suurikokoinen torakka tuli hänen luokseen, silmäili häntä soihdun valossa ja sylkäisi maahan.

“Tunkeilija. Viedään hänet temppeliin. Päättäkööt ylipappi toimenpiteistä”

Putoaminen

Kukkulainen alue Klaanin saaren luoteisosissa

Troopperi kiipesi vaikeakulkuisilla kallioilla vaivalloisesti ylöspäin. Hän oli lähtenyt Klaanilta tutkimaan saaren pohjoisosia kolme päivää sitten, kun hän tunsi laiskottelevansa vai Klaanilla. Hän oli edennyt monia kymmeniä Kioja Klaanista pohjoiseen, ja saapunut tälle suurelle kallioiden halkomalle alueelle. Maassa kasvoi vain tunturikasvillisuutta; kanervaa, vaivaiskoivuja ja erilaisia varpukasveja. Rahihavaintojakin oli vähäisesti. Taivaalla kaarteli metsästäviä haukkoja.

Noin tunnin päästä Troopperi oli päässyt tämän korkean tunturin huipulle. Taivas oli runsaan pilvipeitteen peitossa, aurinkoa ei näkynyt. Nämä suuret kalliot olivat täynnä halkeamia, joihin varomattomat matkaajat saattoivat pudota. Troopperi tunnusteli sauvalla maata; petollinen kasvusto saattoi peittää tällaisen rotkon suuta. Hän istahti suuren kiven päälle istumaan. Siinä hän katseli ympärilleen. Hän näki idässä korkean lumihuippuisen Mt. Ämkoon kohoavan maanpinnalta, etelässä hän näki alavampia nummia ja metsäisiä seutuja, ja kaukana meren, jonka rannalla Klaanin linnoitus oli. Siinä istuessaan hän unohti varoa, ja alkoi kävellä ympäriinsä. Hän astui varomattomasti pieneen kuoppaan, ja horjahti eteenpäin kohti kalliossa ammottavaa rotkoa. Hän putosi ja jäi roikkumaan pienen pensaan oksasta kuilun ylle. Naps. Oksa katkesi, ja Troopperi putosi syvyyksiin.

Troopperi

Bio-Klaani

Illalla Troopperi katseli parvekkeelta. Aurinko laski punaisena meren taa. Klaanilla oli hiljaista. Troopperin kylki oli kipeä, joten hän päätti mennä lepäämään.

“Pääsinpäs sairaalaosastolta aikaisin, heiltä saa tehokasta hoitoa”, hän ajatteli itsekseen.

Yöllä, Troopperi näki levottomia unia. Hän tunbis samaa kuin Klaanin portilla ollessaan, ja kuuli synkkää naurua.

“Ei, älä”, hän hoki unissaan. Hän tunsi taas samaa kipua kuin sinä yönä Klaanin portilla. Varjoseinät puristivat häntä. Yllättäen, kuului vaimeaa koputusta, ja seinät hellittivät. Troopperi heräsi, ja käveli ikunalle. Hän avasi ikkunan, kun kuuli koputuksen sieltä. Sisään hyppäsi vihreänmusta Toa, jolla oli selässä jousi ja nuoliviini.

“Ehtoota, Troopperi”, Voyager sanoi.

“Kas, Voyager”, Troopperi vastasi.

“Mitä on tapahtunut, Klaanin rakennuksia on hajalla, tulin sisään muurin aukosta.”

“Se on pitkä juttu, kerron aamulla, mene nyt omaan huoneeseesi siitä.”

Voyager lähti ovesta käytävälle pois. Troopperi vajosi taas uneen.

Troopperi

Yhä Bio-Klaani

Troopperi asteli käytävällä. Tultuaan huoneelle, jossa oli ovessa luku 223, hän astui sisään. Se oli Troopperin huone. Troopperi istahti sängyllensä lepäämään. Hän mietiskeli asioita, ja sitten hän keksi tehtävää. Troopperi avasi tietokoneen huoneessaan, ja alkoi kirjjoittamaan raporttia omista kokemuksistaan. Kun se oli valmis, hän kirjoitti toisen tekstin:

“Hyvät Klaanilaiset. Se hyökkäys oli kauhea. Emme tiedä juurikaan hyökkääjistä, mutta nämä metallioliot olivat kauheita, niiden tuhoaminen mahdotonta tai äärimmäisen työlästä, ja vahingot suuria Klaanille. Siispä ehdotan, että keräisimme tietämystämme yhdessä, kirjoittaisimme tietoja, mitä yöllä kullekkin tapahtui, ja kirjaisimme omia havaintojamme yhteiseksi kokonaisuudeksi. Tämän avulla voisimme pystyä vastustamaan vihollisiamme paremmin, ja varautumaan uusiin hyökkäyksiin.

Troopperi”

Tämän kirjoitettuaan Troopperi astui huoneesta ulos, jä vei ilmoituksen ilmoitustaululle.