Kaikki kirjoittajan Oliolli artikkelit

Retro

16. Legioona

Kommentoi

Outo Tila

Oliolli oli käsittänyt kaiken nyt. Tämä tila, hän tiesi miten hän pääsisi pois! Hän tiesi, että hänen täytyisi päästä pois, vaikkei hänen onnistunutkaan tajuta miksi. Ilmeisesti muistinmenetys ei ollut kokonaan häipynyt. Hänen päätään särki.

Mutta hän tiesi miten hän pääsisi täältä pois, takaisin kotiin. Sitä varten hänen täytyisi löytää tässä tilassa asustavat “Vaeltavat Legioonat”. Sitä helpotti se, että hän tiesi tasan mistä suurin osa niistä löytyisi. Vain jotkin niistä toisivat haastetta, sillä vain kyseiset jotkin oikeasti liikkuivat ympäriinsä, puolustaen Tilaa valloittajilta, vaikka Oliolli ei uskonutkaan, että Tilaan koskaan hyökättäisiin.

Oliollin täytyisi löytää kaiken kaikkiaan 30 legioonaa, joista 6 liikkuivat ympäriinsä. Hän muisti nyt täydellisesti 24 sijainnit, ja tiesi, että 16. legioona oli asettunut lähistölle.

————————————————————-
Jonkin ajan kuluttua
————————————————————-

16. legioonan leiri, Outo Tila

Oliolli saapui leiriin. Leiri oli täynnä legioonalaisia, vihreitä, keihäällä varustettuja sotilaita, joilla oli kaikilla samanlaiset turkoosit Kakamaa muistuttavat naamiot. Leirin Legaatti saapui hänen luokseen.

“Kunnia viimein tavata teidät” se sanoi.
“Kiitos. Teillä lienee minulle jotain varastossa?” Oliolli kysyi
“Kyllä, mutta tietänette, että teidän täytyy todistaa henkilöllisyytenne ensin”
“Kyllä, tiedän sen. Sinun ei edes tarvitse esittää kysymystä, muistan sen kyllä. Vastaus on ‘arkkitehdin’.”
“Aivan, omaisuutenne on täällä.”

Vielä 29 osaa puuttuu, Oliolli mietti.

Retro

Gorilla ja oudon tilan uudisasukkaat

Kommentoi

Outo tila

Oliolli oli juuri muistanut jotakin, jotakin joka oli tapahtunut jo noin viisikymmentä miljoonaa askelta sitten.

Oliolli heräsi mudasta tien vierestä. Hänellä ei ollut mitään muistikuvaa siitä, miten hän oli päätynyt siihen. Noustuaan pystyyn hän katseli ympärilleen. Hän tunnisti alueen. Hänen kotinsa oli ollut jossakin lähistöllä. Täällä päin hän oli asunut, ennen kuin jotkin uudisasukkaat oivat muuttaneet paikalle, ja hänen oli täytynyt lähteä. Uudisasukkaat eivät olisi varmastikaan hyväksyneet hänen tekojaan alueella. Joten hän oli paennut kotinsa “takaovesta”.

Yhtäkkiä Oliolli muisti myös miten oli päätynyt tähän outoon tilaan.

Hän katseli yhä ympärilleen. Vaikka oli pimeää, hän näki lähistöllä maassa lojuvan kaavun. Mentyään katsomaan sitä lähempää, hän tunnisti sen, se oli hänen oma luomuksensa. Pystyisi peittämään lähes kenen tahansa henkilöllisyyden. Hän puki sen päälleen ja huomasi sitten, että taskussa painoi jokin esine. Hän otti sen sieltä ja katsoi sitä: se oli avain hänen kotiinsa.

Hän lähti kotiaan päin, vain huomatakseen, että uudisasukkaat olivat jääneet asumaan juuri hänen kotinsa kohdalle ja vieläpä rakentaneet jonkin linnoituksenomaisen sen päälle. Tämä linnoitus saattaisi olla ties kuinka sokkeloinen, ja hän arvasi, että jokin näistä uudisasukkaista osaisi tien hänen kotiovelleen paremmin kuin hän itse.

Vähän ajan päästä Oliolli oli päässyt jo linnakkeeseen sisälle. Sinne oli ollut lastenleikkiä livahtaa sisään, näitten uudisasukkaitten pitäisi selvästi parantaa turvatoimiaan. Hän katseli ympärilleen ja tajusi olleensa oikeassa: hän ei voisi mitenkään löytää tietään kotiinsa, joten hänen täytyisi etsiä paikan asukas, joka osaisi tien.

Etsittyään jonkin aikaa hän löysi jonkun. Tämä uudisasukas katsoi häntä, eikä selvästikään osannut päättää mitä tekisi. Oliolli käveli uudisasukkaan luokse, antoi tälle avaimen käteen ja löi tämän tajuttomaksi. Helpompaa kuin luulisi, etenkin kun toinen oli jo valmiiksi hämmästynyt. Tämän jälkeen Oliolli meni piiloon. Aamulla hän seuraisi uudisasukasta, tämä menisi varmasti etsimään ovea johon avain sopi, ilmaan juuri minkäänlaista muistikuvaa Oliollista; hänellä oli sellainen vaikutus useimpiin, samoin hänen kaavullaan.

Aamulla uudisasukas kulki suoraan ovelle, juuri kuten Oliolli oli arvannutkin. Tämä laittoi avaimen lukkoon, väänsi, ja ovi aukesi. Uudisasukas meni sisään, mukanaan tämän ystävä, ja Oliolli seurasi perässä. Oliolli oli kotonaan, mutta niin olivat uudisasukkaatkin. Sille ei voisi mitään, he eivät mitenkään voisi saada selville kaikkia niitä salaisuuksia, joita hänen kotiinsa liittyi. Jotkin niistä olisivat liian voimallisia näille uudisasukkaille.

Tästä eteenpäin Oliolli ei muistanut. Muistelun jatkamisen yrittämisen sijaan hän vain jatkoi kävelyä.

Retro

Eksynyt gorilla

Kommentoi

Outo tila

Oliolli käveli edelleen. Hän ei vieläkään ymmärtänyt mistä kaikki ne ylimääräiset nollat olisivat tulleet hänen laskuihinsa askelten määrästä.

“Menneitä palautuu mieleeni välähdyksinä. Lähimuistini on iän myötä heikentynyt, mutta kaukomuisti sen kuin terästyy” hän mietti. “Menneitä palautuu mieleeni välähdyksinä. Lähimuistini on iän myötä heikentynyt, mutta kaukomuisti sen kuin terästyy” hän mietti uudelleen, jo äskeisen mahdollisesti unohtaneena.
Tämän jälkeen hänen mieleensä pulpahti sana ‘arkkitehdin’, syistä joita hän ei osannut selittää.

Edessään hän näki liikettä. Hän ei nähnyt tarkasti, alueella oli liikaa sumua. Päästyään lähemmäksi hän tunnisti mikä sumussa oli liikkunut. Ainoa asia, jonka hän yhä muisti kunnolla. Hän oli tavannut sen jo monesti aiemmin, erittäin monesti. Ensimmäistä kertaa noin puoli biljoonaa askelta sitten. Oliolli tiesi, että se oli seurannut häntä kaiken aikaa sen jälkeen. Se tiesi hänestä kaiken. Kaiken. Jo pieni määrä niistä asioista, jotka se tiesi olisivat liikaa, mutta tämä olento tiesi kaiken. Se oli hänen ikiaikainen vihollisensa, ja Oliolli tiesi, ettei se voisi päihittää sitä. Hän tiesi, että jossakin olisi joitain, jotka pystyisivät, mutta jos he tietäisivät Oliollin menneisyydestä edes pieniä ripauksia, he eivät suostuisi auttamaan.

Lentävä kalauikku

Oliolli perääntyi pois hitaasti ja hiljaa.

Retro

Gorilla Verstaan vankina

Kommentoi

Outo tila

Oliolli käveli. Hän katseli ympärilleen. Taaskaan hän ei nähnyt mitään erikoista, vain samaa valkeutta jota hän oli nähnyt jo niin pitkään kuin hän muisti, ainakaan tarkasti. Hänellä oli hämäriä muistikuvia jostakin jota hän oli kutsunut kodiksi, mutta hänen oli täytynyt lähteä sieltä. Hän mietti, voisikohan hän joskus palata? Siitä ei voinut olla varma. Hän ei edes ollut varma löytäisikö hän kotiaan jos hänellä olisi mahdollisuus.

Hän yritti arvioida kuinka pitkään hän oli kävellyt täällä tyhjässä valkeudessa. Hetken mietittyään hän päätyi lopputulokseen: puolisen biljoonaa askelta, arvio joka saattoi hyvinkin heittää sadoilla miljardeilla. Voi myös olla, että hänen laskelmistaan löytyi joitakin nollia vääristä paikoista. Kerrattuaan tulosta hän alkoi olla varma, että niitä oli useampiakin, vaikka hän ei löytänyt niitä.

Ja hän käveli edelleen.