Snowmanin pään sisukset
Maukkaita hermosoluja, ajatteli parasiitti.
Kaikki kirjoittajan Kerosiinipelle artikkelit
Synkkä ja myrskyinen yö
Klaanin linnake monen monituisia vuosia sitten
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Hupulla ja kaavulla sateelta suojautunut hahmo asteli mutaista tietä kohti Bio-Klaanin linnoitusta, josta oli kuullut eräältä Umbra-nimiseltä matkalaiselta. Linnake ja sen ympäristön sivurakennukset seisoivat jylhinä rannan yllä. Rannan, jolle hahmo oli saapunut soutuveneellään. Mukanaan hänellä oli vain reppu sekä mystinen, tumma säkki.
Hahmo oli kyllästynyt iänikuisiin seikkailuihin ympäri maailmaa ja etsi itselleen paikkaa, jonne asettua. Artakhalle hän ei palaisi, muut saaret taas olivat ylikansoitettuja. Tämä paikka vaikutti sopivan rauhalliselta. Juuri sellaiselta kuin mitä hän etsi.
Hän saapui suurelle portille, joka heijastui myös maassa olleesta suuresta lätäköstä. Sadepisarat hakkasivat lätäkön pintaa ja korkeammalla linnakkeen kattoa. Se myös kahisutti puiden lehtiä. Sade sai aikaan monia erilaisia ääniä.
Portti näytti tällä koiranilmallakin ystävälliseltä. Hahmo astui siitä sisään toiveikkaana. Hän kulki tyhjän sisäpihan läpi kohti päärakennusta, jonka joka ikkunasta paistoi lämmin valo. Suuri puuovi seisoi jykevänä karun ulkomaailman ja kodikkaiden sisätilojen välillä. Hahmo kolkutti oveen.
Oven avannut ystävällisen näköinen hahmo heti tulokkaan nähtyään kääntyi ja huusi eteishallin kirjavalle väkijoukolle ”Saimme vieraita!”
”Liikeneekö teiltä yösijaa matkalaiselle?” hahmo kysyi Bio-Klaanin asujaimistolta. ”Nimeni on Kerosiinipelle. Tutkimusmatkailijaksi, tai ehkä tiedemieheksi, minua voisi sanoa.” Hän sai myöntävän vastauksen, ja jäi Klaaniin.
Eräänä päivänä, kun hän ajatteli jo lähtevänsä toisaalle, hän löysi jotain linnoituksen pohjalta. Se oli ovi, muttei mikään tavallinen ovi. Se oli raskaasti panssaroitu, eikä siinä lukenut mitään, muiden ovien selkeistä opasteteksteistä poiketen. Se oli kuitenkin lukossa, eikä hän saanut siitä mitään selville. Hän kyseli kaikilta, mutta kukaan ei tuntunut tietävän huoneen sisällöstä pätkän vertaa.
Eräänä yönä, hänen nukkuessaan tähtitornissa, jonne hän oli väliaikaisesti majoittunut, hän heräsi ääneen. Vaikka torni oli typötyhjä Kepe saattoi vannoa kuulleensa askelia ja lattian narahtelua. Ei ollut erikoista, että tähtitornissa oli joku yöllä, mutta tuona nimenomaisena yönä taivaalla sattui olemaan poikkeuksellisen paksu pilviverho, joka esti kaiken havainnoinnin.
Tuolloin tapahtui jotain. Kepellä oli vain hämärä muistikuva hahmosta, tai pikemminkin hahmottomuudesta sekä aavemaisesta kylmyydestä. Seuraavana aamuna hän oli herännyt tornin portaikosta kädessään vanha ja ruosteinen avain. Se näytti niin vanhalta, kuin se olisi ollut itse linnaa vanhempi. Tämä oli hyvin kummallista, sillä avain sopi täydellisesti kumman huoneen oven lukkoon.
Hän värväsi tutkimusmatkalle avukseen Doxina tunnetun moderaattorin, joka ei vielä tuolloin ollut toivoton hattuaddikti. He tutkivat soihtujen kanssa koko huoneen, jos sitä nyt huoneeksi saattoi sanoa. Se oli useiden huoneiden sekä yhä tuntemattoman kokoisten varastojen labyrintti, jonka ei fysiikan lakien mukaan olisi edes pitänyt mahtua linnakkeen sisälle. Kepe sai tämän paikan puolivirallisesti itselleen, ja päätti jäädä Klaaniin. Paikan hän nimesi Verstaaksi, sillä sellaisena sen aiempi asukki oli sitä pitänyt. Hänestä Kepe alkoi käyttää nimeä Verstaan kummitus.
Seuraavat, sangen pitkät ajanjaksot kuluivat sitä kolutessa. Sen syövereistä löytyi monia laitteita ja järjestelmiä, jotka valjastettiin Klaanin käyttöön. Verstas ei kuitenkaan ollut pelkkä siunaus; kerran Dox katosi sen syvyyksiin viikoiksi. Kun hänet viimeinkin löydettiin, kumma kyllä metsiköstä linnakkeen ulkopuolelta, hänelle oli syntynyt pakkomielle hatuista.
Lopulta Kepe eristi Verstaan syvimmät kolkat ja teki siitä yleisen varaston sekä oman tukikohtansa ja työpajansa.
Tämä ja monet muut muistot pyörivät filminä hänen silmiensä edessä.
[spoil]Tein sitten minäkin flashbackin reaaliajan jatkoa odotellessa.[/spoil]
Yö Kauhu: Parasiitin isoveli
Se huone adminsiivessä, jossa oli paljon porukkaa
Kepe katsoi Avdea hämmästyneenä. Mikä kumma tuo oli olevinaan? Sen parasiitin isoveli?
”Öh”, hän aloitti. Tilanteeseen sopimattomasti Paaco hihitteli vieressä kummallisesti ja häiritsevästi.
”Ota tämä kohteliaisuutena tai älä, mutta ainakin sangen rujo olemuksesi olisi hyvä pelkäämisen kohde”, hän vastasi ei-niin-kovin-Punaiselta Mieheltä näyttävälle massalle tämän kysymyksen kiertäen.
Verstaan ulkopuoli
Dox tuijotti Verstaan ovea. Hänellä nousi pala kurkkuun. Se oli lukossa.
Ja hän oli ulkopuolella.
004n ylennys
Apugeneraattorihuone
Pommitettu generaattori pyörähti käyntiin huristen. Kepe ja Paaco huoahtivat helpotuksesta. Kattovalot syttyivät, virran aalto levisi läpi linnakkeen puhdistaen pimeyden. Monen monituisen yrityksen jälkeen se vihdoin käynnistyi.
Taistelun ääniä ei enää kuulunut. Jos generaattori ei olisi jyskyttänyt elinvoimaa Klaanille olisi ollut hiirenhiljaista. He miettivät, oliko liiankin hiljaista. He pakkasivat tarvikkeet ja työkalut ja palasivat käytävään. Doxia ja Ignikaa ei näkynyt missään; he olivat kadonneet. Mutta Kepe oli varma, että he kyllä löytyisivät ennen pitkää, kuten aina ennenkin.
Heidän kulkiessaan käytävää ja hetkeä myöhemmin portaita ylös generaattorin ääni vaimeni heidän liikkuessaan siitä kauemmaksi. Hiljaisuus korostui, se tuntui täyttävän ilman.
”Käydään raportoimassa G:lle”, Paaco puoliksi ehdotti, puoliksi totesi.
”Joo. Vaikkakin kyllä generaattorin käynnistymisen huomasi”, Kepe jatkoi. Heidän puheensa tuntui kovin pakotetulta hiljaisuudenrikkojalta.
He suuntasivat hissille, ja ohjastivat sen kohti adminien siipeä. Se alkoi hitaasti kohota ylöspäin. Pirteä hissimusiikki raastoi heidän hermojaan. Rattaiden narina ja kalke kaikuivat hissikuilussa, jonka pohjalla ulospääsyreittiä etsi kaksi hyvin eksyneen näköistä hahmoa.
Kilahduksen myötä hissin ovet aukesivat. Heidän yllätyksekseen adminsiiven valot olivat yhä pois päältä. Paaco napsautti katkaisijaa. Ei mitään.
Kepe vilkaisi kämmentietokoneestaan kellonaikaa, vaikka tiesi kellon olevan jotain aamukolmen maissa. Tietokoneen näyttö kuitenkin pysyi pimeänä. Kuin joku olisi räjäyttänyt EMP-pommin.
Paaco kaivoi esiin lyhdyn, jonka sytytti perinteisillä tulitikuilla. Se heitti heidän lepattavat varjonsa seinään.
He kulkivat käytävää eteenpäin, kunnes löysivät Klaanin administon ja erään kolmannen osapuolen.
Mäen laki nazorakien alueella
003, entinen 004 oli tyytyväisempi kuin vuosiin. Ylennyksensä myötä hänen ilmanvoimansa olivat saaneet mittavan budjetinkasvatuksen, mikä takasi hänelle vain ensiluokkaisia rakettirepputorakoita. Hän katseli tyytyväisenä torakkarivistöjä, jotka kykenivät lentämään ja jotka olivat täydessä sotavarustuksessa.
Nazorakeja ei pian pysäyttäisi mikään. Ei sillä, että heitä olisi tähänkään asti voitu.
Yö kauhu: Apugeneraattori
Komentokeskus
Kepe saapui Klaanin keskeisempiin osiin tulitikkujen valaistessa tietä. Viimeinen oli juuri polttamassa hänen sormiaan, kun hän löysi oven, jossa luki ”Komentokeskus”.
Hän avasi oven ja astui sisään. Huone oli laaja, ja sen seinillä oli monensorttisia monitoreja. Ohjauspöydät peittivät lattian. Tavallisesti monitoreissa olisi näkynyt kuvia ympäri linnaketta ja pöydät olisivat piippailleet merkityksellisesti. Nyt se oli pimeä ja autio. Yksi hahmo näkyi pääkontrollipaneelin edessä öljylampun kanssa.
”Paaco!”
Tämä kääntyi katsomaan. ”Kas, terve”, hän vastasi ja potkaisi paneelia. Se pysyi vaiti.
”G käski meidät korjaamaan apugeneraattoria”, Kepe aloitti. ”Sattuuko sinulla olemaan ylimääräisiä valonlähteitä?”
Paaco osoitti laariin huoneen nurkalla. Se oli täynnä soihtuja.
Hetkeä myöhemmin, portaikossa syvyyksiin
Kepe ja ”kaikki parhaat taistelijat”, Dox, Ignika ja Paaco, raivasivat tietään kohti apugeneraattoria. Konehuone oli kerroksen verran aulasta alaspäin mutta julmetun käytävälabyrintin takana.
Kepe kantoi laatikkoa, joka sisälsi apugeneraattorin kriittisimpien osien varakappaleet. Kaikilla heistä oli soihdut, jotka valaisivat pimeät käytävät kelvollisesti. Askeleet kaikuivat autiossa kerroksessa. Taistelun ääniä kantautui kaikkialta ylhäältä. Jostain kuului jyrähdys, ja katonpalasia tipahteli heidän päälleen.
Dox ja Ignika eivät näyttäneet lainkaan tietoisilta siitä, mitä oli tekeillä. Dox pälyili ympärilleen pelokkaasti, Ignika puolestaan hyppi ympäriinsä yliaktiivisesti. Kepe ei ollut varma, oliko ollut oikein päästää heidät ulos omasta pienestä universumistaan suureen ulkomaailmaan. Paaco kuitenkin yritti parhaansa mukaan selittää heille yön tapahtumia.
He saapuivat suurelle, metalliselle ovelle. Se oli kiinni ja lukossa, mikä oli yllättävää ottaen huomioon generaattorin joutuneen räjäytetyksi. Kepe kaivoi esiin ruosteisen, suurehkon avaimen ja avasi oven. Se kolahti seinään. Huoneeseen syntynyt korkeapaine purkautui ulos puhaltaen sankarien kasvoille ylen suuren määrän savua.
Suuren huoneen täyttävä generaattori oli tuusan nuuskana. Sen turbiinit olivat suurimmaksi osaksi kunnossa, mutta akselit ja teknisemmät laitteistot olivat äärimmäisessä epäkunnossa. Kepe lähetti Doxin ja Ignikan etsimään jotain tolppaa akselinkorvikkeeksi, mutta vasta heidän lähdettyään tajusi, että nämä mitä luultavimmin eksyisivät eikä heitä kuuluisi vähään aikaan takaisin. Hän ja Paaco asettivat mukanaan tuomaa uutta laitteistoa paikalleen.
Yö kauhu: Kepen point and click
Bio-Klaani, käytävä käytävä
Kepen täytyi keksiä jotain groteskin otuksen saamiseksi irti G:stä. Hän tajusi, ettei hänellä ollut muita apuvälineitä kuin lasinsirpaleet, jotka säiliöstä olivat jäljelle jääneet.
Käytä lasinsirpaleet -> groteski otus
Ei taida toimia, Kepe ajatteli.
Hänen oli löydettävä jotain muuta. Pimeässä hän haparoi kohti sivuhuoneen ovea. ”Odotas, tulen juuri!” Hänellä kesti hetki löytää ovenkahva.
”Voisitko pitää vauhtia? Haluan pitää suurimman osan ruumistani.”, G ehdotti.
”Piiiikku hetki.”
Sitten hän sai oven auki.
Huoneessa oli kovinkin yllättäen pimeää. Valonkatkaisija ei tietenkään toiminut, mutta hän tunnisti huoneen vara-asevarastoksi ikkunaa vasten näkyvistä hilparinhahmoista. Täydellistä, hän ajatteli.
…Mutta toisaalta, jos G:n piikikäs panssari ei repinyt otusta kebablihoiksi, mikä sen voisi tehdä? Jos hän taas ampuisi tätä Cordakilla selkään mikä takaisi G:n yhtenä kappaleena pysymisen?
Ahaa, Kepe keksi.
Poimi -> vaahtosammutin
Hän poimi punaisen putelin seinältä ja syöksyi G:n luokse. Hän suuntasi suuttimen kohti otuksen silmää ja painoi liipasinta.
Käytä vaahtosammutin -> groteski otus
Valkoinen, pimeässä hyvin näkyvä aine puski paineella otusta päin. Se vinkaisi ja näytti saavan jonkin allergisen reaktion.
”Menikö vaahtosammutinvaahtoa silmään, peto?” Kepe kysyi toimintaelokuvan sankarilta kuulostaen. Mistäköhän minä tämänkin kikan keksin, hän ajatteli.
Otus hellitti otteensa ja valahti lattialle sätkien.
[spoil]G kirjoitti toisen ja kolmannen repliikin. Pahoittelen myös hänelle mielikuvituksen puutettani.
Joo, ja tästä oli ihan pakko tehdä point’n’click.[/spoil]
Yö kauhu: Jokin pääsi vapaaksi
Klaanin linnake
Kepe seisoi käytävällä yllättyneenä valojen räpsymisestä. Jostain kaukaa kuului mekkalaa, rakennus tuntui tärähtävän. Sitten valot ottivat ja kuolivat.
Jokin jyrähti ja kovaa, paineaalto pyyhkäisi läpi linnan. Kepe kaatui, onnistuen pitämään lasisen säiliön juuri ja juuri rikkoutumattomissa.
Tästä toivuttuaan Kepe jatkoi käytävää eteenpäin etsien G:tä, näyttääkseen koteloita ja saadakseen tietää mitä oli tekeillä. Koteloille oli tapahtumassa jotain, ne alkoivat kehittää jonkinlaista kudosverkkoa välilleen. Hän kääntyi nurkalta vasemmalle. Pimeys jatkui joka suuntaan, sähköt näyttivät täysin katkenneen.
Sitten hän näki hahmon käytävällä. Se oli G.
Hän kiiruhti tätä kohti, mutta kompastui johonkin, vaikka käytävällä ei näyttänyt olevan mitään. Hetken hän kuvitteli kuulleensa kolkkoa naurua. Varjo oli kampittanut hänet.
Kotelot olivat miltei yhdistyneet yhdeksi isoksi, ja yhteen niistä aukesi punainen, luonnoton silmä. Se ei näyttänyt katsovan minnekään, mutta silti näytti tietävän mitä oli tekemässä. Säiliön rysähtäessä maahan otus vapautui ja lähti viipeltämään lonkeroillaan G:tä kohti. Kepe oli samalla hölmistynyt että kauhistunut.
Yö kauhu: Se oli biologisesti mahdotonta
Koska Manu oli jo ehtinyt lähteä, Kepe oli suunnannut matkansa Arkistoihin. Hän oli selannut monia makutojen luomuksista kertovia kirjoja, muttei ollut onnistunut löytämään mitään Snowmanin loista vastaavaa.
Hän oli vesiperän vetämisestä harmistuneena palannut Verstaalle. Hän suori suorinta tietä laboratorioon. Jauhepaketti oli yhä pöydällä, mutta löytynyt parasiitinhilse oli kadonnut. Sen sijaan pöydällä oli muutama pieni, musta ja sykkivä kotelo. Niistä kasvoi hiuksenohuita juuria jotka imivät jauhetta ikään kuin ravinnokseen.
Kuinka tämä oli mahdollista? Miten DNA:ttomista soluista voi alkaa kasvaa jotain tällaista, Kepe ihmetteli. Se oli biologisesti mahdotonta. Ja mitä ihmeitä nämä kotelot olivat? Pinnan alta kuulsi jonkinlainen hahmo.
Lisää parasiitteja?
Kepestä alkoi tuntua siltä, kuin loisen olisi luonut jokin makutaakin pahempi. Joku todella syvän pimeyden otus.
Kepe nosti pöytälevyn, jonka päällä jauhe ja kotelot olivat, ja suojasi sen kuvulla. Se olisi vietävä jonnekin asiallisempaan paikkaan. Ja oli päätettävä mitä koteloille olisi tehtävä.
Hän kiiruhti kotelosäiliöineen hissiin, jota ei joutunut odottamaan kovin pitkään. Hän saapui kerrokseen, jossa oletti G:n olevan. Mutta ennen kuin hän ehti löytää tämän jotain odottamatonta tapahtui.