Kaikki kirjoittajan Don artikkelit

unkel rupper is dööd lällälääh
Retro

Don

Kommentoi

Klaani

Ilta alkoi vaihtua yöksi. Vihreänturkoosi matoran katseli edessään kutsuvasti avautuvaa discobaarin ovea ja virnisti. Tedni sitoi päähänsä asuntoalueen läpi kävellessään pyykkinarulta lainaamansa kirkkaansinisen huivin ja laittoi sitten eräästä krääsäkaupasta matkaansa tarttuneet valtavat pyöreälinssiset aurinkolasit päähänsä. Aurinkolasit tekivät iltahämärän tummentamassa maailmassa etenemisestä silkkaa helvettiä, mutta Tedni koki niiden siitä huolimatta jotenkin kuuluvan asiaan. Lopuksi Tedni sylkäisi käsiinsä, hieraisi niitä yhteen ja levitti kasvoillensa harvinaisen häiritsevän hymyn.

Tedni huikkasi hyväntuulisen tervehdyksen ovensuussa tärkeän näköisenä toljottavalle portsarille, heilautti nopeasti passiaan tämän nenän edessä ja astui sisään villisti vilkkuvaan rakennukseen.


Tasaisen jumputuksen säestämä konemusiikki tappoi oitis le-matoranin korvat samalla kun tämä nyki kaulaansa edestakaisin musisoinnin tahdissa. Veljeskuntalainen vilkuili viekkaasti tanssilattian suuntaan, mutta päätti kuitenkin ensin pistäytyä baaritiskin puolella.

Sulava liikesarja johdatti Tednin valtavan sähkökyltin alla lepäävän violetiksi maalatun tiskin tykö. Tiskin toisella puolella tottuneen oloisesti juomia sekoitteleva mustavioletti matoran huomasi saapujan ja ilmestyi pian ottamaan vastaan tilauksen. Eipä aikaakaan kun Tedni nautiskeli oliivilla ja koristeltua drinkkiään. Samalla Veljeskunnan lähetti luuli harrastavansa kiivasta silmäpeliä muutaman penkin päässä istuvan kainon näköisen ga-matoranin kanssa. Leikki loppui kuitenkin lyhyeen tytön paettua kovin ahdistuneen näköisenä ulkosalle.

“Ei väkisin”, suurenakin hurmurina itseään pitävä matoran naurahti ja pomppasi ylös. Sitten vihreänkirjava sankarimme tanssahteli lipevin liikkein tanssilattian suuntaan.

– – –

Puolen tunnin kuluttua portsari onnistui viimein heittämään baarin jokaista naispuolista ja hassun erehdyksen vuoksi myös yhtä herrapuolen matorania ahdistelleen ninjasankarin ulkosalle.

Retro

Don

Kommentoi

Klaanin linnake

“Miten niin hän ei ole täällä?”

Ämkoon veljeskunnan viestinviejä katseli pettyneenä edessään seisovaa Klaanin virkailijaa. Nais-matoran vilkuili vihreänkirjavaa Tedniä pahoittelevasti ja suoristi kantamaansa paperinippua.

“Olen kovin pahoillani, mutta saamiemme tietojen mukaan hän on matkoilla”, virkailija sopersi. Ga-matoran oli säikähtänyt Tednin esittäydyttyä Veljeskunnan jäseneksi ja nainen vaikutti nyt suorastaan pelokkaalta.

“Milloin tämä arvon herra mahtaa palata?”, Tedni kysäisi tympeästi ja vei kätensä niskansa taakse. Le-matoran oikoi hieman itseään ja haukotteli äänekkäästi.

“E-en tiedä. Hän on ollut kaiketi poissa jo pidemmän aikaa, joten…”
“Ahaa. Kiitos.”

Tympääntynyt veljeskuntalainen kääntyi ja harppoi tiehensä. Hetken kuluttua Tedni palasi ulos, katseli Klaanin vilisevää katukuvaa ja totesi ääneen:
“Noooh, enköhän saa aikani jotenkin kulumaan.”

Retro

Don

Kommentoi

Klaani

Oli iltapäivä. Jokunen työhönsä turtunut matoran-vartija nuokkui Klaanin linnoituksen muurin harjanteella katsellen silloin tällöin kohti punertavaa horisonttia. Pari punaista matorania pelasi vartiopaikalla alkeellista noppapeliä samalla kun yksi jään matoran mutisi jotain lähestyvään ruokataukoon liittyvää.

Ko-matoran kuitenkin havahtui yläpuoleltaan kuuluneeseen suhahdukseen. Matoranin vaaleansininen naamio kääntyi katsomaan ylös ja tämän siniset silmät ehtivät erottaa linnoitukseen syöksyneen harmaan haukkalinnun.

“Hei tyypit, joku… Aah!”

Haukka oli tehnyt tiukan U-käännöksen ja laskeutunut vartijamatoranien tykö. Haukan selässä matkannut le-matoran loikkasi alas ja virnuili vartijoille.

“Terve vain teille.”
“Kuka sinä..?”

Tedni nauroi. Vihreän matoranin turkoosin Kakaman poskipäät kohosivat matoranit hihittäessä miltei ilkkuvaan sävyyn.

“Rauha, pojat. Olen täällä johtaja Ämkoon asioilla.”

Tedni kaivoi varustevyöltään pienen kortin. Se muistutti suuresti klaanilaisten käytössä olevia passeja, mutta muodoltaan se oli hieman erilainen ja väriltään tummanvihreä. Vartijat tunnistivat merkin ja nyökkäsivät yrittäen säilyttää viimeiset arvokkuutensa rippeet.

Le-matoran oli jo hyppäämässä takaisin ratsunsa selkään, mutta toinen ta-matoraneista viittoi veljeskuntalaista odottamaan. Tedni vilkaisi vartijaa hölmistyneenä.

“Valitan, rutiinitarkastus. Elämme vaarallisia aikoja, joten meidän tulee olla varuillamme.”
“Voi, kaikin mokomin.”

Vartijat kävivät nopeasti läpi Tednin varustevyön. He löysivät ainoastaan muutaman heittoaseen, lyhyen puukon ja pelikortit. Vartijoiden valkoinen jäsen yritti suorittaa jonkinlaisen tarkistuksen myös Tednin haukkarahille, mutta petolinnun terävä nokka ajoi vartijan kuitenkin loitommalle.

“Eiköhän se ollut siinä. Saat jatkaa matkaasi”, vartijoista korkea-arvoisin totesi ja viittoi kädellään linnoituksen keskustan suuntaan. Tedni vastasi yliampuvalla nyökkäyksellä, virnisti vielä kerran ja toivotti vartijoille hyvät jatkot. Haukka nousi taas ilmaan.

Haukan liidellessä linnoituksen sisärakennuksien yllä kohotti Tedni päätään, rykäisi äänekkäästi ja avasi suunsa. Pian matoranin hammasrivistön välistä pilkotti pikkuinen paperikäärö, jonka veljeskunnan vakooja yskäisikin hyvin tottuneen oloisesti ulos.

Johtaja Ämkoo oli neuvonut pitämään viestin salassa.

Retro

Don

Kommentoi

No tää tapahtuu taas niinku siellä Bakmein tykönä

Aamu sarasti.

Tuskanhiki kiilteli Ämkoon vihreän naamion otsalla Toan nostellessa raskaasta kivestä valmistettua painoa vasemmalla kädellään. Painon kahvana toimiva hiekanruskea hamppuköysi narskui Toan kämmentä vasten vihreänmustan soturin ilmeen kiristyessä entisestään.

Lopulta Ämkoon voimat pettivät ja paino jysähti maahan. Toa huohotti, oikoi väsynyttä raajaansa ja nousi sitten ylös istumapaikan virkaa toimittaneen sammalta kasvavan kannon päältä.

Ämkoon ainoan luonnollisen käden treenaamiselle löytyi hyvä syy. Edellisenä iltana Bakmei oli pannut merkille, että varjokäden nähtyään jopa aivovauriosta kärsivä marakatti ymmärtäisi hyökätä Ämkoon kimppuun vasemmalta puolelta. Varjoenergiasta koostuva raaja särkisi tarpeen vaatiessa suhteellisen helposti vahvemmankin vihollisen panssarin, mutta tähän raakaan voimaan ei tulisi luottaa liikaa. Valkean turagan opit ruumiin ja mielen tasapainosta olivat kieltämättä järkeviä, eikä siksi ollutkaan ihme, että Bakmei oli määrännyt Ämkoon nostelemaan painoja läpi yön.

“Joko sinä lepäät?”

Ämkoo kääntyi paikalle saapunutta Bakmeita kohti, kumarsi jälleen kerran tavan vuoksi ja virnisti sitten kevyesti.

“Rajani taisi tulla vastaan. Jatkan ihan pian.”
“Ota kampela”, Bakmei tokaisi ja heitti hätäisesti paistetun vedenelävän nälkäiselle Toalle. Ämkoo tarttui kalaan, näykkäisi tästä palasen ja vilkuili sitten ympärillään avautuvan metsikön suuntaan.

Sitten Enki saapui.

“He saivat koodin auki”, vihreä matoran ilmoitti tehtyään ensin kunniaa sekä Ämkoolle että turagalle. Bakmei ei reagoinut juuri mitenkään matoranin saapumiseen, vaan häipyi omien puuhiensa pariin.

“Hyvä. Osaatko sanoa tässä vaiheessa mitään itse sisällöstä?” Ämkoo kysyi ja istui taasen alas.
“En paljoa. Sen voin sanoa, että olit oikeassa. Ainakin valtaosa tekstistä on Atyan itsensä kirjoittamaa.”
“Hyvä. Kääntäkää kaikki.”
“Käskystä.”

Enki nyökkäsi ja valmistautui tekemään lähtöä. Ämkoon voimakas rykäisy kuitenkin sai matoranin pysähtymään.

“Niin?”
“Olisi vielä yksi juttu.”

– – –

Myöhemmin päivällä Ämkoon veljeskunnan päämajan tykönä nousi ilmaan tummanharmaa haukkarahi. Selässään se kantoi turkoosia kanohi kakamaa kasvoillaan kantavaa vihreänkirjavaa matorania. Matoran tarttui vyötäisillään roikkuvaan radiolaitteeseen ja puhui:
“Testaan yhteyttä. Täällä Tedni, suuntana Klaani. kuuleeko päämaja?”

Retro

Don

Kommentoi

Veljeskunnan saari, Bakmei

Bambumetsikössä kaikin puolin rauhallista ja mielenkiinnotonta elämää vielä hetki sitten viettäneet pikkulinnut lensivät kauhistuneen sirkutuksen saattelemana pakoon. Syynä tähän oli bambujen katveesta kuulunut voimakas jysäys.

Bakmei nousi muristen seisomaan ja vilkaisi sitten syvän kuopan pohjalla makaavaa Ämkoota. Turaga pyyhki likaa kasvoiltaan ja ärähti sitten:
“Jätit sitten jotain kertomatta!”
“E-en tiedä mitä juuri…”, Ämkoo aloitti, mutta hiljeni saatuaan turagan heittämän multakokkareen kasvoillensa.

Ämkoo nousi haparoiden seisomaan ja huomasi, että varjokäsi oli poissa. Toa yritti käynnistää energiaraajaa uudestaan, mutta turhaan.

“Tiedät itsekin millainen riski tuo on”, Bakmei torui Ämkoon noustessa ylös räjähdyksen muodostamasta kuopasta. Toa nyökkäsi ja antoi sitten turagan jatkaa.
“Mitä jos noin käy kesken taistelun? Nöyryytät ja pahimmassa tapauksessa tapatat itsesi!”

Ämkoo mietti vastaustaan. Silloin kuului sihahdus ja varjokäsi ilmestyi taas näkyviin. Ämkoo nosti punahehkuisen kämmenen kasvojensa korkeudelle, oikoi sen hehkuvia sormia ja sanoi:
“Taidan tietää keneltä pyydän neuvoa asian suhteen. Tunnen erään… asiantuntijan.”

Turaga vilkaisi Ämkoota kireä ilme ikiaikaisilla kasvoillaan. Turaga lähti jälleen kerran astelemaan majaansa kohti, ja Ämkoo ymmärsi oitis kyseessä olevan merkki lyhyestä lepotauosta. Toa huokaisi ja istahti tapansa mukaisesti läheisen puun alle lepäämään.

Tämä on toivotonta, Ämkoo mietiskeli. Toan ajatukset palailivat jatkuvasti juuri sattuneeseen välikohtaukseen. Tapahtuma oli loistava esimerkki siitä, että pohjimmiltaan Ämkoo oli pelkkä kävelevä kaaos vailla sisäistä tasapainoa.

Olen kateellinen sinulle, Atya…

– – –

Kaukana menneisyydessä

“Ohjeemme ovat yksinkertaiset. Tukikohtaan piilotetut dokumentit on saatava keinolla millä hyvänsä”, Atyan käskevä ääni selitti johtajansa viereen kumartuneelle Toa-joukolle. Harmaanruskealla tasangolla matkanneet Toat olivat lopulta saavuttaneet määränpäänsä ja heidän edessään kohosikin mittava kivilinnoitus.

“Vartioinnin taso vaikuttaa suorastaan surkealta. Ovat tuskin edes huomanneet meitä”, Tharkon naurahti ja tarttui keihääseensä. Toa Ämkoo seurasi toverinsa esimerkkiä ja pian tämän käteen ilmestyi kolmella terällä koristeltu pitkä energiaviikate.

“Tharkon ja Herka toimivat hämäyksenä. Hyökkäätte linnoitukseen etupuolelta ja kiinnitätte kaiken huomion itseenne. Onko tämä selvä?”
“On.”

Käskyn saatuaan vihreä ja punainen Toa syöksyivät suoraan matkaan. Atya jäi seisomaan Ämkoon ja tämän vierellä seisovan sileää naamiota kasvoillaan kantavan harmaanmustan Toan tykö.

“Ämkoo, Keyte. Te tulette minun mukaani.”
“Asia selvä.”

Pian valtavan tuulenpuuskan nostattama liekkimeri nuoleskeli linnoituksen puista porttia. Linnan useisiin torneihin ilmestyneet skakdi-vartijat karjuivat komentoja toisilleen ja avasivat tulen. Kaiken vilinän keskellä skakdeilta jäi huomaamatta, että levitaationaamion voimin linnoitukseen nousi kutsumaton vieras. Vihreä Toa tarttui johtajansa heittämään paksuun köyteen ja pian Atya ja Keyte seisoivat jälleen Ämkoon vierellä.

“Hajaannummeko?” Ämkoo kysyi ja pyöritteli viikatettaan suorastaan innostuneena. Atya tuijotti vihreää alamaistaan kylmästi ja pudisti päätään.
“Koita rauhoittua. Tällä menolla ne huomaavat mei-“

Atyan lause jäi kesken myrkynvihreän zamorkuulan miltei iskeytyessä veden Toan kasvoihin. Atya kirosi ääneen ja kiskaisi miekkansa esiin. Ämkoota ei tarvinnut erikseen käskeä hyökkäämään, vaan ilman Toa oli jo paikalle ilmestyneen valkoisen skakdin kimpussa.

Skakdeja ilmestyi lisää. Kirjava hirviöjoukko tulitti Ämkoota kiivaasti. Ilman Toa meinasi tuon tuosta saada osuman, mutta onnistui lopulta heittäytymään suojaan.

“Typerys”, Atya tuhahti ja antoi vieressään seisovalle äänen Toalle hyökkäyskäskyn. Koko tämän ajan harmaan Toan selässä odottanut raskas teräskantele iskeytyi linnoituksen kivilattiaan ja muutaman hallitun ranneliikkeen jälkeen se alkoi soida.

– – –

Onko mikään muuttunut noista ajoista? Olenko yhä vain yli-innokas hölmö vailla oikeaa taistelutaitoa?
Vihreänmusta Toa korjasi asentoaan ja haukotteli. Sitten hän vei ajatuksensa takaisin äsken mielessään pyörineisiin kysymyksiin. Oliko hän viimein löytänyt todellisen ongelmansa? Mitä asialle voisi tehdä? Entä jos…

Ämkoon ajatus katkesi Bakmein turaga-sauvan iskeytyessä Toan otsaan. Ämkoo havahtui ylös, oikoi niskaansa ja nousi mukisematta seisomaan. Tauko oli ohi.

Retro

Don

Kommentoi

Veljeskunnan saari, Bakmei

Ämkoo makasi silmät ummistettuna paksun puun juurella. Montaa kohtaa Toan ruumiissa kolotti, mutta siitä huolimatta tämä päätti nukkua. Oksiston läpi erottuva tähtitaivas sai kuitenkin Ämkoon ajatukset harhailemaan, ja hän alkoi miettiä.

Milloin hän palaisi Klaaniin? Bakmein koulutus oli vielä kesken, mutta se ei tulisi kestämään ikuisesti. Mitä sen jälkeen pitäisi tehdä? Vetäytyisikö Ämkoo matoraniensa seuraan? Klaaniin palaaminen olisi vaihtoehto, mutta Ämkoo ei viihtynyt siellä. Rehellisesti sanoen varjoisan menneisyyden omaava Toa ei ollut koskaan juuri pitänyt Klaanista. Tiivis ilmapiiri, ympäriinsä säntäilevä matoran-kansa ja moninaiset Mäksän mielestä täysin turhanpäiväiset johtotehtävät saivat matkaamista ja vapautta yli kaiken rakastavan seikkailijan tuntemaan itsensä ahdistuneeksi.

“Miksi minusta tuli admin?” Ämkoo kysyi itseltään.

– – –

Bio-Klaani, kauan sitten

Yön pimeys peitti matalaan rinteeseen rakennetun mäkilinnoituksen alleen. Puisen linnoituksen useat soihdut valaisivat kuitenkin teitä ja rakennuksia, ja useat paikan asukkaat työskentelivät myöhäisestä kellonajasta huolimatta. Toa Tawa käveli kaiken tämän keskellä, hymyillen ympärillään vallitsevalle hälinälle. Klaani kasvoi.

Tawa pysähtyi erään varastorakennukseksi tarkoitetun majan vierustalle ja istahti paikalla joskus sijainneen kaadetun puun kannon päälle. Keltainen Toa venytteli hieman käsiään ja haukotteli.

Silloin kylmä teräase laskeutui Tawan olkapäälle.

“Helei”, Tawa sanoi hyvin mitäänsanomattomaan sävyyn takanaan seisovalle mustanvihreälle viittahahmolle. Ämkoo työnsi miekkansa huotraan ja astui Tawan vierelle.

“Et sitten pelästynyt.”
“En.”

Oli Ämkoon vuoro vilkuilla hieman loitommalla työskenteleviä Klaanin asukkeja. Useat matoranit kantoivat uutterasti rakennustarpeita jokusen Toan johdolla kohti hyvää vauhtia nousevaa tähystystornia.

“Paikkahan kasvaa oikein silmissä”, Ämkoo totesi ja istahti maahan. Tawa nyökkäsi.
“Miksi muuten olet yhä täällä?” keltainen Toa kysyi sitten. Ämkoo virnisti.
“Ajattelin sittenkin jäädä.”
“Väitit viimeksi muuta.”
“Urr.”

Tawa tuijotti Ämkoon kasvoja arvioivasti. Klaanin johtaja ei osannut sanoa mitä mieltä oli tästä oudosta hahmosta. Tawa oli saanut kuulla Toan menneisyydestä tältä itseltään, eikä tarina ollut järin miellyttävä. Toisaalta, Ämkoon motiivit eivät vaikuttaneet uhkaavilta.

“Haluan tuoda tähän maailmaan oikeutta”, se oli sanonut. Ämkoo vaikutti myös vahvalta taistelijalta, jollaisia vielä kovin heikon puolustuksen omaava Klaani todellakin tarvitsi. Mutta…

“Sanoit, että sisälläsi elää Makuta”, Tawa sanoi hiljaa. Ämkoo kääntyi jälleen tämän puoleen.
“Niin”, ilman Toa vastasi. “Onko se ongelma?”
“En tiedä”, Tawa pohti. “Voiko se päästä irti?”
“Vain jos päästän sen.”
“Hyvä.”

Tawa nousi seisomaan ja valmistautui tekemään lähtöä. Nainen kääntyi kuitenkin vielä kerran Ämkoota kohti ja sanoi:
“Pidän sinua kuitenkin silmällä.”

Ämkoon kasvoille levisi ilkikurinen ilme.

“Et ole ensimmäinen joka epäilee minua”, viittasankari murahti ja nousi itsekin seisomaan. Ämkoo kääntyi ympäri ja valmistautui katoamaan yön varjoihin.
“Koitetaan silti tulla toimeen.”
“Koitetaan.”

Retro

Don

Kommentoi

Veljeskunnan saari

Ilta-aurinko sai valkean turagan pitkän naamion kimaltamaan. Turaga Bakmei korjasi parasta aikaa majansa ovea. Vanhuksen kädet toimivat vilkkaasti työn parissa, mutta siitä huolimatta Bakmei tiesi vallan hyvin, että joku lähestyi häntä selkäpuolelta.

“Palasin.”
“Huomaan.”

Turaga laski työnsä maahan ja kääntyi katsomaan Ämkoota. Vanhuksen kulmakarvat kohosivat hieman tämän mittaillessa entisen ilman Toan olemusta katseellaan. Lopulta turaga virnisti kevyesti ja sanoi:
“Et kuollut.”
“Vähällä oli. Tuskin arvaat, ketkä tapasin.”

Bakmein katse siirtyi Ämkoon vyötäisillä roikkuvan miekan tykö. Turaga tarttui miekan kahvaan täysin äkkiarvaamatta, kiskoi sen luokseen ja tutkiskeli aseen terää hetken. Sitten Bakmei käänsi katseensa takaisin Ämkoon kasvojen suuntaan.

“Sinä ryöstit haudan!”
“Ja sinä tiedät, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Ilman tätä en saa koskaan Äärtä takaisin.”

Turaga tuhahti ja päätti vaihtaa aihetta.

“Kätesi on yhä ongelma. Käsipuolena sinusta ei ole miekkailemaan, oli aseesi kuinka vah-“

Whum.

“Ahaa.”

Bakmei otti askeleen lähemmäs Ämkoota ja kosketti sitten varovasti energiakättä. Bakmein yllätykseksi käsi tuntui aivan aidolta, vaikkakin siihen koskeminen sai turagan sormet kihelmöimään.

“Se on kenties jopa parempi kuin vanha”, Ämkoo sanoi, ja jatkoi: “Testasin sitä hieman tuossa matkalla.”
“Vai niin”, turaga vastasi tuttuun tuimaan sävyynsä. “Ehkä sinulla on vielä mahdollisuus.”
“Niin.”

Turaga istahti takaisin työnsä ääreen. Pian tämä tuli kuitenkin toisiin aatoksiin, vilkaisi Ämkoota ja viittoi tämän luokseen.
“Pääsetkin näyttämään mihin uusi kätesi pystyy.”
“Ahaa?”
“Rakenna minulle uusi ovi.”
“…”

– – –

Ilta koitti, ovi valmistui ja turaga ja Toa vaihtoivat kuulumisensa. Ämkoo kuunteli huvittuneena tarinan Tharkonin palkkaamista vortixx-sotureista, ja Bakmei osoitti suunnatonta halveksuntaa Ämkoon entisten kumppaneiden kostoyritystä kohtaan. Pitkän keskustelun jälkeen kaksikko jatkoi Ämkoon harjoittamista.

Ka-chow.

Ka-cha.

Mäksä tunnusteli mustelman saanutta silmäänsä hetken ajan ja nousi sitten takaisin seisomaan. Turaga nauraa rehotti Toalle ja osoitteli ilkkuen tämän energiakättä.
“Majojen korjaamiseen tuosta saattaa juuri ja juuri olla, mutta taistella et tuolla voi ennen kuin opit hallitsemaan sitä! Meillä on pitkä työ edessämme!”
Ämkoo pakotti energiakäden syttymään jälleen ja virnisti.
“Tosi on.”

– – –

Enki asteli pitkin Veljeskunnan päämajan käytäviä. Matoran astui kostealle mullalle tuoksahtavaan pimeään huoneeseen, sytytti öljylampun ja paiskasi sitten Ämkoolta saadun paperinipun pöydälle. Tämän päälle matoran jätti vielä Ämkoon itse kirjoittamat ohjeet. Sitten Enki astui ulos huoneesta, ja komensi käytävän seinällä roikkuvaan hälyttimeen:
“Ohruk, Tuvra, teille tuli töitä.”

Retro

Don

Kommentoi

Moottorivene

Enki ohjasi huimalla vauhdilla vettä pitkin kiitävää moottorivenettä kohti Veljeskunnan saarta. Matoran vihelteli yksinkertaista sävelmää ja vilkuili tuon tuosta veneen kintereillä ihmeen hyvin pysyviä merilintuja. Enki piti linnuista, oli aina pitänyt, ja nautti suunnattomasti niiden toimien tarkkailemisesta.

Ämkoo makoili aluksen perällä ja kohotti energiakätensä taivaita kohti. Toa katseli läpikuultavaa punaista raajaa, kokeili yksitellen sen sormia ja mutisi jotain. Käsi ei ollut todellakaan aivan sitä mitä Ämkoo oli muutosprosessilta odottanut, mutta se kelpasi siitä huolimatta kätensä Marionetille menettäneelle Toalle enemmän kuin hyvin.

Käsi sammui. Ämkoo tuhahti ja yritti parhaansa mukaan käynnistää raajaa uudestaan, mutta turhaan. Kyvyn täydellinen hallinta vaati selvästikin vielä paljon harjoitusta.

Toan mielenkiinto siirtyi seuraavaksi tämän vieressä lepäävään miekkaan. Ämkoo nosti Alun vasemmalla kädellään silmiensä tasolle ja katseli sen peilikirkasta terää. Sitten Ämkoo siirsi katseensa miekan kahvaa koristavaan punahehkuiseen jalokiveen. Näytti aivan siltä, kuin jalokivi olisi katsonut takaisin.

“Atya…”

– – –

Rhotuka-kiekko aiheutti valtavan paineaallon osuessaan vihreänkirjavan Toan takana levittäytyvään metalliseinään. Haavoittunut Toa kaatui maahan, kieri pitkän matkan pitkin taistelutantereen sorapohjaa ja loikkasi sitten nopeasti ylös.

Metsästäjä ei antanut Toalle paljoa aikaa iskusta toipumiseen. Paksuun rautaketjuun kiinnitetty pitkä energiaterä lensi ilmojen halki kohti Ämkoota, joka ehti juuri ja juuri torjumaan iskun kolmiteräisellä energiaviikatteellaan. Toa laukaisi kehostaan ilmapyörteen ja onnistui sen turvin hankkimaan hieman etäisyyttä viholliseensa.

Ämkoo huohotti tuijottaessaan häntä kohti juoksevaa hirviötä. Ilman Toa oli tiukan piiritystilanteen aikana joutunut erilleen joukkueestaan, ja väkivahva metsästäjä oli huomannut tilaisuutensa. Epätasaväkisen taistelun voittaja vaikutti selvältä.

Viereisen rakennuksen katolta syöksynyt vesisuihku keskeytti mittelön. Katolta pudottautui kultaisiin panssareihin pukeutunut sininen Toa, joka syöksyi päättäväisesti metsästäjää kohti. Jykevä lihaskimppu karjaisi ja heilautti ketjuaseensa veden Toaa päin.

Metsästäjä oli liian hidas. Hirviön lähelle päästyään Atya vetäisi miekkansa esiin mattamustasta huotrasta, ja pian metsästäjän irronnut pää putosi maahan. Olennon lihaksikas ruumis seisoi hetken paikallaan ja kaatui sitten selälleen.

“K-kiitos”, Ämkoo sanoi ja tasasi hengitystään. Atya ei vaivautunut vastaamaan kiitokseen, vaan ilmoitti:
“Tappoivat Keyten. Meitä on enää neljä.”
Ämkoo ei tiennyt mitä vastata. Ilman Toa ei ollut koskaan pitänyt tuosta äänen Toasta, mutta tiimitoverin menetys oli sotatilassa vakava asia.
“Sepä… Ikävää”, Ämkoo totesi lopulta.

Atya viittoi Ämkoon mukaansa. Kaksikko lähti juoksemaan kauempana tapahtuvan piiritystilanteen suuntaan. Matkaa oli jonkin verran, joten Ämkoo päätti kysyä mieltään pitkään askarruttanutta asiaa.

“Miksi me oikein taistelemme täällä?” Vihreä Toa kysyi johtajaltaan.
“Etkö sinä tiedä?” kuului Atyan tympeä vastaus. Veden Toa pysähtyi ja katsoi Ämkoota suoraan silmiin.
“Oikeuden takia”, Atya sanoi. “Tässä kirotussa maailmassa velloo ainoastaan sorto ja kärsimys. En voi olla tekemättä asialle mitään.”
Ämkoo ei osannut sanoa sanaakaan, mutta nyökkäsi.
“Siksi kokosin teidät”, Atya jatkoi. “En pysty tehtävääni yksin.”

Ämkoo ei kestänyt Atyan tiivistä katsetta. Ilman Toa kohotti päätään ja vilkaisi Atyan ohitse. Taistelun äänet saattoi jo kuulla, ja taivaalla leiskui räjähteleviä ammuksia.

“Mennään”, veden Toa komensi, kääntyi ääniä kohti ja sanoi vielä:
“Me voitamme tämän sodan.”
Ämkoo hymähti ja lähti juoksuaskelin Atyan perään.

– – –

“Ei enää kauaa”, Enki ilmoitti aluksen ohjaamosta. Veljeskunnan saari näkyi jo, ja matka taittui nopeasti tyyntä merta pitkin.

Ämkoo nousi istumaan ja tutki katseellaan veneen takaosaa. Silloin hän tajusi, ettei ollut kertaakaan vaivautunut tutkimaan veneen perällä lepääviä säilytyslaatikoita. Toan vihreämustat kädet avasivat toisen laatikon ja tämä kurkisti sisään.

Ämkoo nosti laatikon pohjalla makaavan paksun kansion syliinsä, sulki laatikon ja levitti löytönsä veneen pohjalle. Toan punahehkuiset silmät laajenivat yllätyksestä kun tämä tutki löytämiään papereita.

“No jopas”, Ämkoo totesi puoliääneen.