Klaanon

Tekijä: Bate

  • Hildemar 28: Inventaario

    BKS Hildemar

    Bloszar oli jälleen kerran hytissään. Häntä ei huvittanut vielä mennä maihin, ja hyvä ettei hän ollut ainoa. Tosin Tulen Toa tiesi, että hän olisi ollut tuolla tyhjän panttina, koska Toalla ei ollut tietoakaan saarella asuvista munkeista, joten hän päätti jäädä ainakin hetkeksi vielä laivaan. Kyllä hän sinne vielä menisi, kai.

    Toa oli hajottanut Zamor-plasmakanuunansa ja rakentanut siitä ja laivan osista viisi pienempää asetta, jotka eivät olisi niin raskaita.

    Blozilla oli viisi pientä taskuunmenevää laatikkoa, joihin mahtui paljon tavaroita. Neljää Toa käytti aseisiin, yhtä rakennusvälineisiin. Bloszarilla ei ollut aavistustakaan, miten ne oli tehty. Hänen kotisaarensa Turaga oli antanut ne hänelle. Toa ei viitsinyt rikkoa niitä, koska hän ei ollut varma, saisiko niitä enää sen jälkeen koottua toimiviksi.

    Bloszar päätti lähteä pois hytistään, koska ilma oli tunkkainen. Saari näytti mielenkiintoiselta paikalta, mitä voisi tutkia, mutta Toa ei viitsinyt lähteä yksin sinne.

    Harvat olivat jääneet laivalle, koska kannella ei ollut ketään. Meri oli tyyni ja rauhallinen. Siinä olisi varmaan mukava uida.

    Bloszar piti vedestä paljon. Hänen saarellaan ei ollut erityisemmin mitään Tuli-kyliä, tai vastaavaa. Siksi esim. Ta- ja Po-Matoranit pitivät uimisesta ja Onu-Matoranit eivät olleet niin paljoa maan alla. Siitä syystä Toa kesti olla kauemmin kylmässä, kuin normaalit Ta-Matoranit.

    ”Tuskin kukaan nyt parissa minuutissa laivaa nappaisi,” Toa ajatteli, joten hän hyppäsi laivalta,sukelsi ja lähti vedenalaiseen maailmaan.

  • Carnadiak

    Jossain

    Punainen olento vihreässä ja mustassa haarniskassa kaatui maahan. Hän oli väsynyt, mutta nauroi. Hän nauroi ilkeän kuuloista naurua ja nousi heti. Olento tiesi mitä tulisi tekemään ja milloin. Hän muisteli asioita mielellään, jottei unohtaisi mitään.

    Kauan sitten

    Kauan sitten, Karzahnilla, saaren hallitsija oli kyllästynyt kuulemaan veljensä Artakhan saavutuksia. Matoranien uudelleenrakentaminen ei tuottanut tulosta, joten hän oli päättänyt luoda oman olennon.

    Karzahni oli ottanut mallia Devastatorin ruumiista ja voimista, olennosta, joka oli kadonnut Karzahnin saarelta kauan sitten. Mutta hän tarvitsisi vielä jotain. Äkkiä hän haki takomosta Ta-Matoranin ja kantoi sen laboratiorioonsa. Matoran oli liian väsynyt panemaan vastaan.

    Karzahni laittoi sen pöydälle ja laittoi paljon johtoja Matoraniin. Sitten räjähdys ja laboratorio tuhoutui silmänräpäyksessä. Karzahni ja Ta-Matoran pääsivät pois. Ja pian kiviä alkoi liikkumaan ja punainen olento ilmestyi.

    Olennon kasvot olivat hirviömäiset. Hän tunsi aiheuttavansa pelkoa Matoraneille. Täysin punainen rahin ja soturin fuusiolta näyttämä otus käveli. Hänen keltaiset silmänsä uhkuivat kylmyyttä ja vihaa.

    Käsissään olennolla oli terävät kynnet, joilla hän leikkasi metallia nopeasti.

    ”Nimesi olkoot Carnadiak”, Karzahni sanoi. Saaren hallitsija luuli olennon olevan hänen orja. Joten hän laittoi olennon vahtimaan ruoskan kanssa Matoraneja.

    Kuinka kauan sitä jatkuikaan. Vuosia, kymmeniä, ellei jopa satoja.

    Kaivauksilla, eräs Matoran löysi kiven. Hän luuli tietävänsä siitä yksin, mutta Carnadiak oli hänen takanaan. Sekunnin päästä, Matoran makasi kuolleena maassa ja Carnadiak piti kiveä käsissään. Hän laittoi sen rintaansa ja tunsi sen jälkeen voiman päässään.

    Carnadiak sai mielenvoimat. Kyseessä oli näköjään ollut Toa-kivi. Tai jokin sen tapainen.

    Punainen olento ei kertonut siitä Karzahnilla. Mielenvoimien lisäksi, Carnadiak oli saanut suuren älykkyyden. Mutta hän tiesi tappavansa Karzahnin jonain päivänä, mutta sitä ennen, esitti olevansa tyhmä orja.

    Vuoden päästä, eräs Ta-Matoran karkasi. Sama Ta-Matoran, jolta Carnadiak oli saanut älykkyyden ja soturin voimat.

    Karzahni rankaisi ja kidutti olentoa kauan. Carnadiak päätti kostaa Ta-Matoranille kaiken kärsimänsä tuskan. Ja tiesi miten sen saisi.

    Hän karkasi saarelta ja lähti metsästykselle. Olento ajautui Odinan saarelle, jossa häntä muokattiin. Carnadiak sai vihreän ja mustan haarniskan ja alkoi olemaan Pimeyden metsästäjä.

    Hän pystyi nyt hallitsemaan kiveä ja mielenvoimia. Olennolla oli myös suuri fyysinen voimakkuus ja tulenkesto.

    Carnadiak muisti sen elävästi, kuinka hän meni taistelemaan Metru Nuille Toia vastaan. Hän oli mennyt sotaan. Hän tappoi nopeasti monia Toia, koska tiesi niitten olevan vain ylikasvaneita Matoraneja.

    Eräs Tulen Toa saapui. Olento tiesi kuka tuo Toa oli. Se sama Ta-Matoran, jolta Carnadiak sai soturin tiedot ja älykkyyden. Sama Toa, jonka takia olento kärsi vuosia. Nyt olisi aika kostaa.

    Taistelu alkoi. Molemmat tekivät nopeaita liikkeitä. Carnadiak oli luullut voittavansa, mutta sitten Toa iski häntä mahaan miekallaan ja olento kaatui.

    Toa oli lähtemäisillään, kunnes äkkiä kaatui. Carnadiak oli saanyut hnet koomaan. Ja käyttänyt melkein kaikki mielenvoimansa siihen, että Toalla olisi väärät muistot.

    Toa ei muistaisi mitään Metru Nuista, Karzahnista ja tai miten muuttui Toaksi. Sen sijaan, hän luuli tulleensa saarelta, joka oli uponnut. Ja Toa luuli myös johtaneen Toa-tiimiä, jonka kaikki muut jäsenet olisivat kuolleet hänen takia. Niin Toa tuntisi tuskaa ja kärsimystä, niin kuin Carnadiak oli tuntenut.

    Toa tippui alas Hopeiseen mereen ja katosi.

    Jossain, nyt

    Carnadiak muistelot päättyivät siihen. Hän oli joutunut Mata Nuin ritarikunnan takia toiseen ulottuvuuteen, mutta oli päässyt takaisin.

    Punainen olento oli tehnyt erään käärön ja luuli Tulen Toan saavan sen. Mutta sen saikin joku Ta-Matoran, jonka Carnadiak tappoi.

    Eräs Ga-Matoran oli saanut käärön, jossa oli lukenut Tulen Toan nimi. Kukaan tosin Ga-Matoranin kylästä ei tuntenut Toaa, joten Carnadiak oli murhannut monta sieltä.

    Olento keskitti kaikki voimansa ja hänen keltaiset silmänsä alkoivat hohtaa.

    BKS Hildemar, Blozin pikku hytti

    Bloszar siivosi paikkoja hytistään. Vähän aikaa sitten, hän oli lähtenyt pienelle kävelylle. Bloz oli kuullut väittelyä hytistä, jossa oli ollut ainakin Joy ja Matoro. Tulen Toa ei kuunnellut sitä kauaa, koska tiesi ettei ne asiat kuuluneet hänelle. Muuten hän olisi ollut siellä.

    Äkkiä Blozin silmät alkoivat hohtaa keltaisina. Toa ei enää liikkunut.

    Jossain, taas

    Carnadiak ei hallinnut Blozin kehoa yhtään, paitsi hän pystyi kuulemaan ja näkemään, mitä Toakin. Olento tiesi Tulen Toan olevan laivalla, mutta missä siellä.

    ”Olemme saapumassa pian saarelle. Puoli tuntia suurin piirtein”, kuului hytin oven takaa.

    Tieto ei auttanut ollenkaan, mutta nyt Carnadiak ainakin tiesi Blozin pian olevan jossain saarella.

    Bloszar, tapaamme taas pian, olento sanoi ja alkoi nauramaan.

    BKS Hildemar

    Bloz hämmästyi. Mitä äsken oli tapahtunut. Mutta se ei varmaan ollut tärkeää. Laiva olisi pian määränpäässään. Bloszarin pitäisi olla valmis.

    [spoiler=No niin sitten…]Ei olekkaan niin lyhyt viesti, mitä yleensä kirjoitan. No, siinä pientä selitystä, mitä aikaisemmat viestit ovat tarkoittaneet. Joillekkin saattoi tulla wtf-fiilis, mutta sitten tuli.[/spoiler]

  • Hildemar 24: Bloszarin Painajainen

    BKS Hildemar, Blozin pikku hytti

    Hiljaisuus. Vain pieni rakentamisen ääni kuului hyttien lähistöllä, pienimmässä hytissä, miä oli etäällä toisista.

    Bloszar ei tiennyt, oliko nyt yö vai päivä. Hän ei myöskään tiennyt, oliko kannen alla hiljaista, vai oliko häneltä mennyt kuulo, kuunnellessaan liikaa koneidensa ääniä. Ainakin tämän hytin ovi oli äänieristetty, joten kukaan ei tullut ainakaan valittamaan melusta.

    Toa oli väsynyt. Ja ärtyisä, koska hänen laitteensa osia ei oltu saatavilla laivassa, tai yhdessä hytissä saattoi olla. Mutta siinä hytissä oli Killjoy, eikä Bloz viitsinyt mennä häiritsemään häntä. Metsästäjä ei viimeksikään ollut erityisen iloinen, Tulen Toan tullessa etsimään sinne osia.

    Saattoi olla, ettei Joy ollut siellä enää, mutta Toa oli liian väsynyt mennäkseen katsomaan.

    Toa hiukan siirteli osia pois pienestä sängystä ja rojahti suoraan siihen. Häntä ei haitannut sängyn kovuus, vaan nukahti heti.

    Blozin uni

    Huone oli täysin musta, missä Bloszar oli. Hän vähän väliä kaatui johonkin, mutta jatkoi silti kävelemistä. Kaukaa hän näki oven. Ovi oli kiinni, mutta sen ympärillä oli pieni hohde. Hän yritti tehdä liekin valaistakseen tietä, mutta ei onnistunut siinä.

    Toa ei tiennyt miksi, mutta lähti juoksemaan ovea kohti.

    Ovi varmaan loittonee, kun saavutan sitä. Niin tässä yleensä käy, hän ajatteli. Mutta niin ei käynyt.

    Ovi kyllä liikkui, mutta vain lähemmäs Toaa, tai sitten hän oli nopeampi juoksemaan, kuin luulikaan. Ei mennyt kauaakaan, kun Bloz olikin jo oven luona. Hän avasi varovasti oven. Ja kaikki pimeni.

    ***

    Jotenkin, Bloszar oli jossain saarella. Tai kupolissa, hän ei ollut varma. Mutta tämä paikka oli kamala. Maa tuntui kirjaimellisesti kirkuvan ja ilmasto ei ollut parhaimpia. Tulivuoria näkyi muutama ja jossain putous, mutta ei vesiputous vaan hiekkaputous.

    Ja Bloz tiesi missä oli. Hän oli kuullut tästä saaresta tarinoita, mutta ei uskonut niihin. Mutta nyt uskoi. Hän oli Karzahnilla.

    ”Mutta miksi ihmeessä olen täällä? Miten ihmeessä voin uneksia tästä saaresta, kun en ole koskaan ollut täällä?” Toa ihmetteli ja huomasi jotain.

    Hän oli kutistunut. Ja hänen ruumiinsa oli heiveröinen. Hän kosketti naamiotaan ja se tuntui eri muotoiselta. Toa otti sen varovaisesti pois.

    Naamiontakojana, Bloz tunsi naamiot, mutta ei tätä. Naamio oli rikkoontunut, ja jostain syystä, hänestä tuntui, niin kuin joku käskisi, pitämään tätä naamiota päässään.

    Ja tajusi, ettei hän ollut Toa, vaan Matoran. Vähän niin kuin huonosti rakennettu Matoran.

    Kauempana oli takomo. Bloz juoksi sinne, mutta tunsi kipua jaloissaan, niin kuin ei olisi levännyt sataan vuoteen. Hän näki kauempana Ko-Matoranin istuvan ja se Matoran kivettyi.

    Bloz päätti vain jatkaa matkaa, vaikkakin jokainen askel teki kipeää.

    Hän vihdoin pääsi takomolle, jossa oli Matoraneja, heikoilta näyttäviä Matoraneja, joilla oli naamioita, mitä Bloz ei tuntenut.

    Ta-Matoran päätti auttaa heitä, mutta hän tunsi selässään ruoskan iskun ja kaatui.

    ”Ja kukas meillä täällä on? Pikku Matoran levolla vai? Takaisin töihin!” olento huusi ja jatkoi ruoskalla lyöntiä.

    Bloz nousi ja katsoi olentoa. Tuolla olennolla oli vaaleanvihreän ja mustan värinen haarniska. Mutta kämmenet oli verenpunaiset, samoin pää. Ta-Matoran luuli, että olennolla olisi jokin naamio, jokin hirveä naamio-, mutta ei ollut. Vaan tuo hirveä naamio olikin olennon pää.

    Bloz tunsi pelkoa sisällään. Olennon ympärille kasvoi lonkeroita ja hän löi taas ruoskallaan Ta-Matorania.

    ”Mene töihin! Karzahni haluaa uuden valtaistuimensa olevan iltaan mennessa valmis.”

    Ja sitten Toa heräsi yhtäkkiä.

    BKS Hildemar, Blozin hytti

    Toa huomasi olevansa sängyllä. Mikä kamala painajainen äskeinen uni olikaan. Mutta hänestä vain tuntui, jostain käsittämättömästä syystä, ettei se ollut vain uni.

  • Hildemar 21: Menetetyt

    [spoil]Näin etukäteen, kiitokset Bankaimestari Joylle, joka lainasi hahmoaan.[/spoil]

    BKS Hildemar, laivan sisätilat

    Bloszar saapui pienen hytin oven eteen. Hän tarvitsisi yhtä osaa erään aseeseen ja Hai oli sanonut osan löytyvän täältä. Huoneessa oli hiljaista. Tuskin kukaan oli siellä.

    Bloz avasi oven ja huomasi olleensa väärässä. Tuolissa istui Toan näköinen hahmo, jonka Tulen Toa tunnisti Killjoyksi.

    Hän ei tiennyt nukkuiko Joy, koska hän oli Toaan selin. Toa päätti olla hiljaa ja huomasi osan olevan eräässä hyllyssä. Bloz meni hyllyn luokse hiljaa ja päätti ottaa osan. Mutta vahingossa kaatoi erään laatikon maahan.

    ”Kuka siellä!?”

    Toa ei tajunnut tilannetta ja kuinka nopeasti aika kului. Mutta hän huomasi olevansa selällään, miekan melkein hänen kurkussa ja Killjoyn pitämässä miekkaa.

    ”Ai se oletkin vain sinä”, hän sanoi.

    Bloz nousi varovasti ja oli seisoi liikkumatta, kunnes Joy laittoi miekan pois.

    ”Joten…” Toa aloitti, mutta päätti olla hetken hiljaa. Hän noukki osan maasta.

    Killjoy oletti Toan menevän heti pois. Hän halusi olla juuri nyt rauhassa ja toivoi, ettei Bloszarin jälkeen kukaan tulisi hetkeen häntä häiritsemään.

    ”Kenet sinä menetit?”

    Killjoy kääntyi ja huomasi edelleen Toan olevan hytissä.

    ”Mitä tarkoitat?”

    ”Koska istut täällä hiljaa hytissä, voisin olettaa, että olet mykkä, mutta koska olen kuullut sinun puhuvan, joten päättelin, että joku läheisesi jäi Rautasiivelle.”

    ”Miksi kysyt? Mitä teet tuolla tiedolla?”

    ”Koska haluan tietää ketkä muut jäivät sille kurjalle laivalle, kuin Tronie.”

    Killjoy meni hiljaiseksi. Mutta sitten vastasi ”Ruki, Veden Toa.”

    ”Sitten tiedän miltä sinusta tuntuu.”

    ”Mitä tarkoitat? Et tiedä minusta paljoa mitään. Emme ole jutelleetkaan, joten miten voisit tietää?”

    ”Koska tiedän mitä menetit. Ystävän, jonka tunsit vain hetken. Jonka ajattelit voivasi auttaa, jota ajattelit suojelevasi. Mutta syytät nyt itseäsi, koska et voinut auttaa häntä.”

    ”Sitten tiedät, miksi olen yksin ja miksen ole tuolla muitten joukossa.”

    Nyt oli Blozin vuoro mennä hiljaiseksi. Hän oli tuntenut vain hetki sitten saman tunteen, mitä Killjoy tunsi nyt. Hän oli tuntenut yksinäisyyden ja vihan. Ja nyt, hän tunsi ne vieläkin.

    ”Aion hakea heidät takaisin.”

    Killjoy ei hämmästynyt kuullessaan tuon. Hän oli nähnyt kuinka vihaiseksi Tulen Toa oli mennyt, kun he olivat saapuneet Hildemarille.

    ”Yksin vai?”

    Bloz alkoi taas ajatella, oliko järkevää mennä taistelemaan laivalle, kun hän ei pitänyt siitä. Mutta nyt hänellä oli tilaisuus pelastaa yksi ystävistään, kun muita hän ei pystynyt.

    ”En luule olevani ainoa. Uskoisin sinun ajattelevan samaa.”

    ”Ehkä mietin, ehkä en.”

    ”Olet kokeneempi kuin minä. Ja tiedän että pystyisit hakemaan heidät yksinkin. Mutta vaikka mitä sanoisit, tulisin mukaasi.”

    Killjoy vähän hämmästeli, kuinka varma Toa nyt oli. Viimeksi kun hän oli Toan nähnyt, Bloz oli ollut masentunut ja epävarma.

    ”Ennen kuin lähden, haluan tietää, kuka haarniskasi on tehnyt?”

    ”Eräs Klaanilainen, Ta-Matoran nimeltä Creedy.”

    ”Minun pitää tutustua häneen. Uskoisin hänen olevan mukava ja samanlainen kuin minä”, Toa sanoi ja poistui hytistä.

  • Hildemar 20: Hän ei ollut taistelija

    BKS Hildemar

    Bloszar oli päättänyt mennä vähän etäämmäksi toisista. Hän oli löytänyt pienehkön hytin, jossa oli kaikenlaisia osia. Bloz piti siitä. Mieleen tuli Verstas, mutta täällä enimmäkseen säilytettiin tavaroita.

    Tulen Toa otti Zamor-plasmakanuunansa esiin ja huomasi sen olevan rikkoutunut. Nyt hänlelä oli aikaa korjata se tai käyttää sen osia ja rakentaa uusi ase. Kivinuijakaan ei ollut parhaimmassa kunnossa. Bloz oli käyttänyt sitä vuoden, mutta ei vieläkään tajunnut, mistä sen voima tuli. Jotkut uskoivat Kiven Toan laittaneen isihen voimansa. Mutta siinä ei ollut Toa-kiveä tai mitään. Joten miten se oli tehty?

    Bloszar toivoi, ettei häntä tultaisi häiritsemään. Vaikka sitä ei päällepäin näkyisi, Bloz ei halunnut olla taistelija. Vaikka hän oli tappanut kaksi torakkaa ja onnistunut taisteluissa Rautasiivellä ja Nazorakien ilmahyökkäyksestä Klaanissa, hän ei halunnut olla taistelija.

    Tulen Toa mielummin paranteli tai rakeneli joitain aseita tai linnoituksia. Hän mielummin suunnitteli kaikenlaista.

    Kotisaarellaan, Bloszar ei koskaan osallistunut taisteluihin. Hän aina teki aseet. Mutta menetettyään kotisaarensa, hänen oli pakko opetella. Sitten Toa Gulz -tiimi syntyi ja hänestä tuli tiimin johtaja. Miksi hänestä?

    Toa-tiimin jäsenten kuoltua, Toa opetteli taistelemaan, pakosta, että selviytyisi.

    Rautasiiven tapahtumien jälkeen, hän oli nyt vihdoin onnellinen. Hän sai kaikessa rauhassa rakennella kaikenlaisia asioita. Ja hän toivoi, että häntä tultaisi häiritsemään.

    Hän vielä pelastaisi Tronien, mutta nyt ei ollut sen aika. Nyt hän ei voinut pelastaa häntä. Mutta nyt, Toa voisi rakentaa vempaimia, joilla pystyisi siihen.

    [spoil]Tämä oli aluksi toisenlainen viesti, mutta sitten paikalle saapui Sensei Joy, ja pyysi muokkaamaan sitä erilaiseksi.[/spoil]

  • Hildemar 19: Ei aikaa itsesäälille

    BKS Hildemar

    Kannen alla oli hiljaista, vaikka suurin osa laivan väestöstä oli siellä. Osa miehistöstä joutui kuitenkin olemaan kannella, vaikkei siellä ollut mukavin sää. Bloz istui tuolilla, vähän etäämpänä toisista.

    Ehkä oli virhe tulla tälle matkalle.

    ”Ei, ei, nyt ei ole aika itsesäälille, nyt minulla on tehtävä, mutta haen Tronien vielä,” Bloz ajatteli mielessään. ”Hänet voin vielä pelastaa. Toisin kuin muut, mutta sen minä teen.”

    Matoro huomasi, että tunnelma kannen alla oli ankeaa, joten hän päätti mennä kannelle, ja sää ei häntä haitannut. Siellä ei vielä satanut, mutta kylmä tuuli oli erittäin rasittavaa, paitsi Jään Toalle.

    Bloz päätti mennä hänen peräänsä.

    ”Kuule, minua aina ihmetyttänyt yksi asia sinussa, Bate,” Matoro sanoi.

    Bloz ihmetteli, miten Jään Toa oli huomannut hänet. ”Kerro pois.”

    ”Miten et voi huonosti laivalla ja miten pärjäsit niin hyvin vedessä, vaikka olet Tulen Toa?”

    ”Katsos, kotisaarellani, eräät Ga-Matoranit opettivat minut pitämään vedestä. Mutta nyt… Nyt he ovat poissa.”

    Matoro päätti olla hiljaa asiasta, ettei Tulen Toa taas masentuisi.

    ”No, ei täälläkään mitään ihmeellistä ole. Taidan palata takaisin sisätiloihin, tuletko sinä?” Jään Toa kysyi.

    ”En minä vielä. Taidan jäädä tänne vielä hetkeksi.”

    Mato palasi takaisin kannen alle, mutta Bloz katseli merta. Hän toivoisi näkevänsä Tronien yhtäkkiä hyppävään pinnalle.

    Mutta Toalle tuli muita asioita mieleen.

    Hän ei ehkä ollut tarpeeksi voimakas pelastamaan ystäviään. Olisko hänen aika tehdä jotain asialle?

  • Hildemar 17: Bloszarin suuri suru

    BKS Hildemar, Kansi

    Bloszar katsoi merta. Hän oli erittäin hiljainen, monet eivät edes huomanneet häntä. Toan kasvot olivat surulliset ja kyynel tippui alas.

    ”Matoran-toverini saareltani, Toa-tiimini, Nutu, Tronie. Kaikki poissa. En voinut auttaa ketään. Saareni upposi, Toa-tiimini jäsenevät kuolivat, Nutu kuoli Nazorakien ohjukseen ja Tronie jäi Rautasiivelle”, Toa ajatteli. ”Mutta Nazorak. He veivät kaksi ystävääni. Minä… minä…”

    Toan vihreät silmät alkoivat hohtaa keltaisina ja hänen päätään alkoi särkeä. Bloz, meni polvilleen ja tunsi kipua sisällään.

    ”Kaikki kunnossa Toa?” eräs ohikulkeva Matoran kysyi.

    ”Juu, ei tässä ole mitään hätää”, Toa sanoi, nousi ja katsoi Matorania.

    ”Outoa.”

    ”Mikä niin, Matoran?”

    ”Silmäsi. Ne olivat äsken keltaiset, nyt vihreät. Oletko aivan varmasti kunnossa?”

    ”Enköhän.”

    Matoran jatkoi matkaa. Bloz alkoi miettimään. Mikä äsken häntä vaivasi? Ei se ollut raivoa. Eihän? Tulen Toa katseli taas merta.

    Sitten hänen mieleen tuli eräs asia. Rautasiivellä, hän oli melkein tappanut yhden torakan. Ja Klaanin saarella, hän tappoi torakan 6758:n. Mikä häneen oli tullut. Hän ei ollut tappaja.

    Blozin mielen virtasi jälleen suru, ja unohti äskeisen.

    ”Olenko minä itsekäs?” Bloz kysyi erittäin hiljaisella äänellä.

  • Baten portaalisekoilu

    Jossain, tuntematon vaihtoehtoismaailma

    Punaiseen viittaan pukeutunut hahmo, piti kädessään Olmakia. Häntä jahtasivat 8 Matorania ja kaikilla niistä oli aseita. Osa tulitti hahmoa, osa heitti tikareilla.

    Hahmo avasi Olmakilla ulottuvuusportin ja pysähtyi. Hän avasi laatikon, jonka sisällä oli pieni harmaa laite, jossa oli musta nappi. Hahmo painoi sitä ja syntyi jonkinlainen musta tornaado. Sitten hän hyppäsi ulottuvuusporttiin, etsimään oikeaa maailmaa.

    Matoran-kylä
    Hahmo saapui uuteen vaihtoehtoismaailmaan, yhden Matoran-kylän pohjoispuolelle. Hahmo ei halunnut näyttäytyä, joten hän laittoi viittansa päälleen ja muuttui näkymättömäksi.

    Hahmo liikkui ketterästi Matoran-kylän sisällä, kunnes kuuli kahden Matoranin puhuvan. Hahmo jäi kuuntelemaan sitä.

    ”Mitä luulet, miten Nehl voi?” Ko-Matoran kysyi toiselta.

    ”Varmaan heikosti. Kun näkee aamulenkillä kuolleen Ta-Matoranin, niin varmasti siinä järkyttyy”, Le-Matoran vastasi.

    ”Eikös sillä Matoranilla ollut jokin vanha käärö?”

    ”Kyllä. Nehl piti sen. Siinä oli vain yksi sana. Jokin nimi, oliko se joku Blos tai jotain.”

    ”Mitä luulet, liittyköhän tuo tyyppi, jonka nimi on käärössä, sen Ta-Matoranin kuolemaan?”

    Silloin viittaan pukeutunut hahmo tajusi saapuneensa vihdoinkin oikeaan ulottuvuuteen. 10 vuoden jälkeen. Hän otti pois viittansa ja katsoi kahta Matorania.

    ”Missä Nehl asuu?” hän kysyi.

    Matoranit säihkähtivät ja kääntyivät katsomaan hahmoa.

    Hahmolla oli vaaleanvihreä ja musta haarniska, piti käsissän kahta tikaria. Selässään, hänellä oli tummanpunainen viitta ja kasvojen vasen puoli oli oudon näköinen.

    ”Tuolla noin”, Ko-Matoran sanoi ja osoitti itään päin, sinistä taloa.

    ”Kiitän”, hahmo sanoi, otti aseen esiin ja ampui kaksikon. Paukahdukset saivat muut Matoranit tulemaan paikalle. Kun hän kuuli askelien ääniä, hahmo laittoi viittansa päälle, muuttui näkymättömäksi ja hyppäsi pois hyvin ketterästi.

    Pian hän saapui taloon ja hyppäsi avoimesta ikkunasta sisään, hyvin hiljaisesti. Vasemmalla, oli Ga-Matoran, joka piti kädessään kääröä.

    ”Bloszar. Mitä ihmettä se voi tarkoittaa?” Nehl ihmetteli.

    Ei aikaakaan, kun hahmo ampui Ga-Matoraninkin.

    ”Matoranit, vastenmielisin laji koko universumissa,” hahmo ajatteli. ”Mutta sinä ja nuo Matoranit tuolla saitte sentään hyvän kuoleman, toisin kuin muut lajinne edustajat.”

    Hahmo otti käärön ja hyppäsi pois ikkunasta ja lähti.

    [spoil]Joo, sen verran sanon, että tämä kaikki liittyy yhteen isoon viestiin, jonka kirjoitan.[/spoil]