Harmaanmustan tooan raskas haarniska paukkasi itseään vasten tämän kävellessä ohutta, vuorenrinteelle syntynyttä polkua. Hän käänsi päätään vasemmalle, Siellä häämötti suuri horisontti jota koristi laakea metsä. Tooan katse kääntyi hieman alas. Alhaalla taasen häntä odotti silmitön pudotus, kuskainen loppu, jos ei olisi varovainen. Ei sillä, että hänellä omasta mielestään olisi mitään hävittävään, Ei hän silti pitänyt pudottautumista järkevimpänä vaihtoehtona.
Tooan oikea hartiasuoja hankasi kallionseinämää vasten, jättäen siihen naarmuja. Hän ei kuitenkaan tuntunut välittävän tästä, vain jatkoi taivaltaan polkua pitkin. Varoen, harteikkaan hahmon perässä kulki muaka. Jo hieman pentua isompi, mutta vielä aikansa päässä täysikasvuisuudesta. Se ei tuntunut tietävän lainkaan määränpäätä. Vain seurasi somaa isähahmoaan. Nähden toivon pienokaisen tulevaisuudessa Blezer, antoi paran seurata. Olihan hän sentään päätänyt tämän äidin elämän.
Kapea polku alkoi levenemään samalla sen noustessa yhä vain jyrkemmin ylös. Pian kaksikko saapui avaralle kielekkeelle. Tuolla kielekkeellä oli selvästi leiriydytty aijemminkin. Blez veti syvään henkeä, istahti alas ja katsoi kämmeniään. En tiedä kauanko ruumiini enään kestää tätä. Ruumista ja sielua ei ole tehty erotettaviksi toisistaan. Hän huokaa ja katsahtaa muakan poikasta. Mutta ethän sinä moista ymmärrä.
Blezer pyyhkäisee kyyneleen alun silmäkulmastaan ja nousee ylös. Ei… Minun täytyy jatkaa… On pakko selvitä huipulle. Toan turtuneet jalat raahasivat loppua tämän ruumiista ylös vuoren rinnettä. Hänen jo valmiiksi väritön ulkoasu oli muuttunt entistä tummemmaksi, Jopa maskinsa oli nyt täysin harmaa.
Alkoi satamaan lunta. Hiutaleet laskeutuivat Blezerin harteille. Hän ei ollut eläessään pitänyt pieniä lumen hiutaleita painavina. Vuoren huippu ei enään ollut kaukana, Vain muutama askel ja hän olisi määränsä päässä.
Blezer huohotti tasaiseen, mutta nopeaan tahtiin. Hänen voimansa olivat aivan viimeisillään. Kumartuen kohti lumista kraateria hän piirsi hankeen kuvion ulkomuistista. Toa astui sen keskelle ja lähes äänettömästi kuiskasi sanaparin. Tämän jälkeen hangen päältä alkoi nousta jäinen usva kohti Blezerin päätä, jäädyttäen tämän ruumiin. On suuri sankari sinulle pelastuksen tuova. Hän sanoi juuri ennen kuin hän sulki silmänsä ja jäätyi päälakeaan myöten. .
Kolme matorania käveli soratietä klaanista länteen. Foope, punaoranssi ja kaikin puolin stereotyypisen näköinen ta-matoran jolla on maskina Kakama. Samqpa, Akakua maskinaan pitävä oranssin sekä violietin värittämä Onu-matoran joka on selvästi joukon pisin, muttei jämerin. Tämä titteli menee Oknasisevelle, kuka on joko kolmikon harteikkain matoran. Väritykseltään hän on sininen ja vihreä eikä hänen kansallisuudestaan oikein voi mennä sanomaan mitään.
Kolmikko oli matkalla tosiaankin länteen, matorankyliä kohti tapaamaan Geretiä. Hänestä josta Foope oli Hallanyönä kertonut tarinaa kahdelle muulle hänen mukanaan liikuvalle matoranille. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Samqpa tokaisee hieman ujohkosti: E-e-e-eikös me-me-me meidän pitänyt ol-la-la-la… Te-te-te-tekemässä hommia Klaanin linnoituksessa juuri nyt? Foope on hetken hiljaa miettien ja vastaa sitten reippaasti Noh äeiköhän nuo osaappi hoitaa hommasa ihan yksin siellä… Ei kukaa huomaa et mye ollaa edes kateissa. Oknasisev vain käveli hiljaa ryhtisuorassa kuten hänellä oli tapana, kun Foope ja Samqpa jutustelivat enemmän ja vähemmän mukavia Geretistä ja Ratsuttomasta päättömästä ratsumiehestä.
Matka sujui aika verkkaasti vaikka kolmikko ei liikkunut mitenkään huimalla vauhdilla. Pian he olivatkin jo perillä yhdessä rantaa lähellä olevassa matorankylässä. Silloin Foope tokaisi omaan tapaansa erittäin reippaalla äänellä Nooh sen heebon talo tais ol’ tuel päe… Hän osoitti vasemmalle omituisesti oikealla kädellään.
Matoran-rantakylä: Geretin rantamökki
Foope asteli erityisen ryhdikkäin askelin kohti Geretin rantamajan ovea ja etesi koputtamaan sitä ilmaisee asiansa Geretille erityisen mukavalla äänellä Joo totanoin… Et sää varmaa enää oo vihane siitä pokeri pelistä ethä´? Ja ennen kuin oventakaa ehti kuulua mitään hän jatkoi Et? No sepä hyve… Mye tullaa sisille sitte okke?… Okke… Tämän jälkeen Foope suorastaan ryntää sisälle Samqpan ja Oknasiseven seuratessa häntä.
Mökki oli yhtäsotkuinen kuin viimekerrallakin hänen käydessään siellä, Mutta jotain oli muuttunut. Mökki oli aavemmaisen kylmä ja hämärä. Kaikki ikkunat olivat teljetty sisältäpäin. Tämä ei kuitenkaan ollut nähtävissä ulkopuolelta taloa.
Kolmikko eteni suhteelisen varovaisin askelin kohti mökin keittiötä missä Gereti Fooopen sanojen mukaan viettää suurimman osan ajastaan ollessaan kotona. Heidän astuessaan keittiöön siellä odottaa suorastaan hyytävä näky. Gereti makasi maassa ja hänen vielä toistaiseksi palava sydänvalo oli todella himmeä. Geretin ruumis suorastaan höyrysi. Foope kummasteli tätä kylmettävää näkyä tarkemmin ja tökkäisi ruumista hieman. SE ON JÄÄKYLMÄ!? Foope huudahtaa jokseenkin hämmästyneenä ja pinkaisi ylös melkein kolauttaen päänsä pöydänreunaan. Pöydältä hänen silmiinsä sattui kirja. Se oli apposen auki keskellä pöytää. Kirjan vieressä oli vasara ja umpijäätynyt ja puoliksi hajonnut taltta. Samqpa änkyttää säälittävästi Mi-mi-mimitä tä-tätätämä on?
*****
Samarxxan, Uhkaavasti Klaaninsaarta kohti lipuva necropolis.
Tohtori Ocsid käveli stereotyypisen pahiksen tapaan edestakaisin Samarxxan ruttosiivessä. Kädet selkänsä takana puuskassa. Hän odotti jotain, Tai pikemminkin jotakuta. Astellen ympäri ruttosiipeä Ocsid tarkasteli samalla ympäristöään. Tuttua, mukavaa, kotoisaa, mutta ennenkaikkea ihanan veristä, apeaa, ja kalpeaa näkymää joka ympäröi ruttosiiven häkkejä sekä suhtkoht suuria myrkyn… Tai sanotaanko ruton vihreää hohkaavia kanistereita.
Ocsid hieroi leukaansa edeten pitkin Ruttosiipeä kohti necropoliksen keskustaa ja samalla tämän kyseisen laitteen hermokeskusta. Siellä istui ratsunsa selässä aina niin ankean näköinen Uumes. Surmanritarien kaartin kenraali. Uumes… Onko sitä kirottua skaaakdia vielä näkynyt? Murahti Tohtori, Uumekselle. Ei ole tokaisee Uumes kylmällä ja hitusen kaikuvalla äänellään. No voi hyvä ihme… Olemme odottaneet sitä kirottua kyynistä rupusakkia jo kovin pitkän tovin… Joudumme pian aloittamaan projekti RUTON! Ilman niinsanottua ‘lastenvahtejamme’ Ocsid naurahtaa ylimielisesti. Uumes ei vastaa tähän mitään vaan jatkaa ankeasti istumistaan ratsunsa selässä.
Tohtori Ocsid palaa takaisin Ruttosiipeen helpottunut ilme kasvoillaan. Hän hieroo käsiään ajatellessaan ääneen. Tämä suunitelma on niin suuri voitto Ylilordin suunitelmissa, että hänen on pakko ylentää minut. Silloin pääsen palojon parempaan asemaan rutonlevityksessä… Strateegisesti puhuen. Samalla nappaan tuolta saarelta kaikki sen pienet primitiiviset asukkaat osaksi loputonta epäkuolleiden ARMEIJAAANIIIH! ARHARHARHARHAAAA! Tohtori Ocsid nauraa hieman liiankin stereotyypisesti kävellessään Ruttosiiven läpi ties kuinkamonetta kertaa.
Samaan aikaan Sotilas-siipeä kohti matkaava Uumes keskustelee yhden uskollisen kannattajansa kanssa… Kultistit aistivat saarelta yhden Surmanritarin. Sen on pakko olla karkulaisemme. Uumeksen kätyri sanoo kylmällä ja tunteetomalla äänellä esimiehelleen. Ja kuinka varmoja olette, että se on hän. Uumes huokaa mulkoillen mustaan kaapuun sonnustautunutta matorania vierellään. Sen on pakko olla… Kultistit eivät aisti saarelta kuin yhden taikaa käyttävän yksilön. Taikaessansi on liian vaha ollakseen minkään primitiivisen shamaanin tai maagikon. Uumeksen uskollinen alamainen vastaa omalla kylmällä ja ilmeetömällä äänellään. Uumes vetäisee suurehkon riimumiekan tupista. Se ei kuitenkaan ole hänen omansa. Hän silvelee miekan terää myhäillen. Me loimme hänet… Me annoimme hänelle kaiken.. Ja ME suojelimme häntä, Mutta mikä on kiitoksemme? Ensin hän aloittaa kapinan, Tuhoaa Salaxxen, Murskaa Yliloodrin suunitelman, Mutta ei enään! Tänä yönä hän saa kuolla. Oman riimumiekkansa terästä!
Joka vuosi… Juuri näihin aikoihin… Klaanin linnake ja sitä ympäröivät kylät ovat verhoutuneet. Verhoutuneet samalla ilon, surun sekä kauhun juhlaa varten.Tämä juhla tunnetaan nimellä Hallanyö.
Hallanyötä alettiin juhlia klaanissa ammoisina aikoina samaanaikaan merkkipäivänä vuodenajan vaihtumisesta talveen kuin myös menehtyneiden sankareiden muistopäivänä.Myöhemmin klaanin kasvaessa juhlaan on myös sekoittunut erilaisen kulttuurien ja ideoiden myötä enemmän materiaalinen puoli… Vaikka osa vanhemmasta väestä ei niinkään hyväksy tätä pukujen ja kurpitsojen värittämää versiota juhlasta he kuuluvat toisaalta tässätapauksessa vähemmistöön…
Hallanyö on Klaanin yksi suosituimmista juhlista heti Nimeämispäivän jälkeen… Tämä traditio toistui joka vuosi aina tähän vuoteen saakka… Klaanin ollessa sotatilassa ja kaikkien tehdessä parhaansa mukaan töitä sodasta ja kylmästä talvesta selviämiseksi… Ei ole ketään jolla olisi aikaa valmistella asuja eikä kaiverrella kurpitsoja… Mutta toisaalta kauhutarinoiden jakaminen onnistuu työnlomassa oikein hyvin.
Jossain päin Klaanin linnoitusta
Ai… Tye pojat haluatte kuulla tarinan näin Hallanyön kunniaksi eekös vain… eikös vain? No minäpä kerron tarinan jonka kuulin eräältä tutultani… Se menee näen… Tuttavani ol’ keräeilemässä rannalta hylkytavaraa eräänä kovin hämäränä iltapäevänä. Hän käveli rantahietikkoa pitkin poespäin omasta kylästään. Saalista ei ollut tullut mitenkään ruhtinaalisesti joten hän päätti jatkaa matkaa.
Mutta mitä pelottavaa tuossa nyt on?
Äbäbäb… Eläpä keskeytä… Se miu tuttu ol’ pikkuhiljaa kääentymäs takasin päe’ Kun se huomas suuren purjelaivan melko lähellä rantaa. Sepä pääettiki site’ tutkia aseaa vähän tarkemmin… Utelias matoraani, kun oli…
Mu-mumutta mitä pelottavaa purjelaivoissa on?
Enhän minä pääsyt vielä edes tarinan mehuun käsiksi!… Eli siis… Rannalla ol’ pareh soutuvenettä. Eipä siinä mitään… Mutta juurekin silloin metsästä kuului karjaisu ja erinäistä mökästystä. Pian pöheiköstä juoksikin sitte’ muotama tusina matorania. Kauhunvallassa kaikki veneilleen. Gereti… Eli siis tämä miu’ tuttu kirmasi metsään minkä jaloistaan kerkesi… Nääs tutkimaan mitä pirskattia siellä tapahtui…
KERRO KERRO MITÄ SIELL..
NYT TURPAKII’ Poeka… Setä Foope kertoopi tarinaa! EEELIH… Se kirmas sinne mehtää ja siellä se näki sen… Ratsuttoman päättömän ratsumiehennn’! Se se oli! Se se se jäädytti koko perhanan Muakan joka oli pelästyttänyt pois lauman aseistautuneita matoraneja! Miettikää… Se vain katsoi muakaa silmiin ja se jähmettyi palikaksi. Senjälkeen Ratsuton päätön ratsumies löi jäisen muakan palasiksi suurela nuijalla ja mumisi jonkin sortin kirouksen… Tämänjälkeen Ratsuton päätön ratsumies katosi jäljettömiin. Foope niminen matoran vaahtosi innoissaan kumppaneilleen Samqpalle ja Oknasiseville… Hän hengähti hieman ja jatkoi. Mutta Gereti perhanapa lähti sen perään… Ei antanut Ratsumiehen karata! Sepä lähti sen perään hyvinkin lähti joo! Se juoksi… Jouksi ja juoksi ei millään meinannut pysyä perässä… Ilta alkoi ähertää lähemmäs. Oli jo suht pimeääkin… Gereti vain jäysti Ratsumiehen perässä… Mutta Ratsumiespä tuntui yrittävän eksyttää häntä. Ei pästänyt helpolla ei… Kierteli ympyrää metsien poikki. Ihan kuin se ei oes tietäny mihinkä sen pitäisi mennä… Vaikka hyvin tiesi kirottu Ratsumies mihin on menossa… Kirottuun kievariin nääs… Siihen paikkaan loppui Geretin jahtiretki kun ratsumies astui sisälle kievariin.. Ei uskaltanut Gereti mennä sisälle perässä. Oli sen verran karua tekstiä kuullut kievarista hän… Foope houhotti tiuhaan tahtiin saadakseen henkeä. Hän oli vaahdonnut tauotta jo monta minuuttia. Samqpa ja Oknasisev katsoivat vuorotellen toisiaan ja huohottavaa Foopea. Pian Samqpa totesi Nooh… Oolihan tuo tarina joo… Muttei kamalan pelottava. Jännä se kuitenkin oli. Mitä muuten sille Ratsumiehelle kävi? Siitä on ollut havaintoja kummitusten suolla… Kuka piru siellä edes liikkuu? En tiedä, en välitä Foope vastaa ja huokaisee syvään palatessan töihin hieman pettyneenä.
Harmi ettei Hallanyö toteudu tänävuonna… Nyffg…
[spoil]En ota vastuuta kielioppi- enkä kirjoitusvirheistä… Olen väsynyt ja haluan tämän käsistäni pois mah.nop.[/spoil]
Matoran käveli hitain, laahustavin askelin soratietä pitkin. Hän oli allapäin sekä samalla suuttunut. Minä kyllä pystyn siihen… On pakko… Pakko todistaa, että kykenen… Matoran puhui puille ja tähdille. Puro solisi kauniisti tienvieressä, mutta yläjuoksuun se muutuisi pian koskeksi. Sen saattoi jo kuulla. Aina vain askel askeleelta hän lähestyi koskenkuohuntaa kunnes eteen akukesi risteys.
Risteyksestä käännyttyään metsä alkoi olla jo niin tiheä ettei kuu paistanut enään oksien läpi. Matoranin oli pakko kaivaa repustaan valokivi. Se oli aika pieni, mutta sen valo riitti näyttämään tien. Matoran tärisi hieman Pystyn siihen… Pystyn menemään sinne… Pystyn todistamaan ettei se kummittele! Samalla voin hakea sen kirjan! Hän suggestoi itsensä päätäväiseen tilaan, mutta oli silti todella peloissaan. Matoran otti pitkiä harppauksia kohti soratien toisessapäässä, metsän keskellä olevaa taloa. Talossa paloi valot ja piipusta nousi savu. Tämä sai Matoranin rauhoittumaan hieman.
******
Talon ruskea, puinen ovi oli kullattu ja siinä luki Korpin Kievari. Matoran veti syvään henkeä ja kolkutti oveen. Yllätyksekseen ovi avautui pelkän koputuksen voimasta. Hän astui sisälle hiljattain korjatun näköiselle laudoitukselle. Juuri silloin hänen takaansa ulvahti tuuli joka sammutti kaikki kievarin valot. Sesesses-SE oli vain ilmavirta… Ehehei tääällä kummittele. Matoran kuiskutteli itselleen hiipiessään kievariin sisälle.
Hän piteli valokiveään todella tiukasti käsissään. Jokainen askel tuntui ikuisuudelta hänen edetessään kohti keittiötä. Päästyään määränpäähänsä hän huomasi portaat. Portaiden alapäässä hohkasi jotain. Sininen hehku houkutteli Matorania ja tämä lähti hiipien kohti portaita loppupelissä päätyen niiden alapäähän.
Kellarissa oli pölyistä, tunkkaista, Mutta onneksi valoisaa. Sininen valo loisti huoneen nurkasta. Matoran käveli hohtoa kohti. Vasta päästyään lähelle valonlähdettä hän tunnisti sen. Hohde lähti paksusta kirjasta. Se oli koristeltu metallein ja sen kannessa oli jonkin sortin riimu. Tätä Matoran ei osannut tulkita itse, mutta oli varma siitä, että se kertoi jotain kirjan sisällöstä. Aukeisit nyt… hän tuhisi kirjalle yrittäessään tuskaisesti avata sitä tuloksetta.
Klaanin torilla oli taas melskettä… Kolmannenkuunfestivaali oli lähdössä taas matkaan. Heidän käyntinsä Klaanissa ei ollut lainkaan tuottava. Vain ensimmäinen päivä oli ollut vilkas. Loppuaikana klaanin torilla ei ollut käynyt kovinkaan paljoa porukkaa. Oli todella ilmeistä, ettei kukaan ollut huomannut suhteelisen suurta festivaalitapahtumaa keskellä Klaanin-linnoituksen toria.
Ei kulunut kauaakaan kun karavaani oli taas pakattu ja valmiina lähtöön. Amaka, festivaalikaravaanin johtaja oli allapäin katsellessaan festivaalin tuottoja. Rahaa oli kertynyt vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Amaka huokaa ja rypistää tilipaperit. Hän viheltää erittäin kovaan ääneen jolloin karavaani alkaa liikkua kohti linnoituksen portteja. Portit avattiin ja pian karavaani olikin jo tipotiessään.
Aurinko porotti korkealta taivaalta. Oli keskipäivä ja Klaanin linnakkeessa oli erityisen paljon hälinää. Klaanilaiset pysähtyivät kukin vuorollaan ihmettelemään linnoituksen keskelle ilmestynyttä kärryjen ja telttojen hässäkkää. Yleisimmät kysymykset olivatkin ” Mitä tämä nyt on ” ja ” Mitä täällä oikein tapahtuu ”.
Tivolin johtaja, Amaka asteli kohti korkeahkoa puusta rakennettua lava systeemiä. Hänen palkkaamansa vartiat seurasivat vanavedessä. Harvinaisen kirkas aurinko sai tulisen hahmon palamaan normaalia koreammin.
” Herrasväki… Rahit ja muut otukset. Minulla on lio ja kunnia ilmoitaa kansalle, että maineikas Kolmannenkuunfestivaali on saapunut maan kuuluun kaupunkiinne!” Amaka huusi suorastaan sydäntä lämmittävällä vanhuksen äänellä.
Kun väkeä oli alkanut kerääntyä lavan ympärille. Väkirykelmästä kuului kysymys ” Mikä ihme on Kolmannenkuunfestivaali?”. Väki joukko suorastaan kuohui ihmetyksestä. Mitä ilmeisemmin Kolmannenkuunfestivaali ei ollut kovinkaan kuuluisa klaanin saarella.
Amaka avaa kurkkunsa ” Krhm… Ette kai te yritä väittää, että sana ei ole kantautunut meidän mahtavasta Gladiaattori-areenasta eikä ainutlaatuisista herkuistamme joita myymme?… Noh eipä se mitään. Kerta se on ensimmäinenkin.” Amaka hengähtää syvään ja lopettaa lyhyen puheenvuoronsa sanoin ” Nyt menkää, tutkikaa, ihmetelkää ja ennenkaikkea iloitkaa siitä että Kolmannenkuunfestivaali on saapunut tänne!” Väkijoukko alkoi hurrata ja lopulta hajaantua, jolloin Amaka kääntyi ympäri ja käveli alas lavatla omalle teltalleen ja katosi sen uumeniin.
[spoil]En jaksa kirjoittaa pitkiä posteja…[/spoil]
Aamun kirkas aurinko säteili Klaanin-linnakkeen tornien lävitse valaisten hieman sumuisen aamun. Karavaani eteni suhteellisen hidasta vauhtia kärryineen eteenpäin kohti yhä vain lähenevää kivilinnoitusta. Karavaani oli hiljainen lukuunottamatta muutamaa satunnaista sananvaihtoa häkkivaunussa olevien henkilöiden välillä.
”Eli siis sinä olet Brom” Kysyi huopaan kääriytynyt toa nyökäten samalla kohti vihreää suurikokoista toaa. Brom nyökkää hyväksyvän näköisesti jolloin veden matoran jatkaa ” Brom ei ole kovinkaa puhelias kuten huomaat. Niin ja ihan tiedoksesi nimeni on sitten Kora.” Matoran sanoo pirteästi ja oli vielä jatkamassa vielä jotain, mutta hänet keskeyttää Karavaanin johtaja. ” Olemme pian perillä joten pidätte ne turpanne sitten kiinni! ” Brom ja Kora kumpikin nyökkäävät mutta huovan siisään käärityt toa sanoo: ” Mi-mi-miksi?”
”Katsokaas kun te olette shown helmet… emme kai halua pilata katsojien yllätystä emmehän?” Karavaanin johtajan myhäilevä ääni katoaa hänen kävellessä ripeästi karavaanin nokkaa kohti.
”Seis” Ääni kuului selvästikkin linnoituksen vartialle. Huudahdusta seurasi hetken kestänyt tauko ja keskustelua karavaanin johtajan sekä vartioiden välillä.
Ei kulunut aikaakaan kun linnoituksen portit aukaistiin ja karavaani suorastaan valui sisälle.
Askeleet loppuivat. Tuli aivan hiljaista kunnes alkoi kuulua ulvontaa. Yksi kerrallaan ylemmässä kerroksessa olevat otukset liittyivät mukaan. Karmaiseva ääni sai kaksikon varuilleen. Toa ja matoran olivat kumpikin jähmettyneitä paikalleen. Toinen silkasta kauhusta, mutta toinen mielenkiinosta ja jännityksestä. Blezer seisoi selkäsuorana ja katse kohti katossa olevaa reikää. Odottaen, Lekansa varsi tiukasti kädessään.
Sitten ulvonta loppui ja samalla hetkellä portaissa olevat tavarat suorastaan räjähtivät palasiksi. Kaksikko käänsi katseensa meteliä kohti. Portaita käveli neljä humanoidia. Jokaine niistä identtisiä. Kaikilla oli myrkyn-vihreinä hohtavat silmät ja valtavat hampaat. Ne kävelivät kyyryssä. Saksimaiset kädet napsutellen ne lähestyivät tooaa. Nyt nuo sanoinkuvaamattoman kamalat otukset kävelitäv kohti kaksikkoa. Kuului erittäin kova pamahdus. Matoran oli laukaissut aseensa kohti otuksia. Haulit olivat mitä ilmeisemmin tehneet tehtävänsä kun yksikään otuksista ei liikkunut enään. ” Varo takanas! ” Huudahti jalkapuoli Blezerille ladasetssa tussariaan uudelleen. Blezerin ote nuijanvarteen kiristyi samalla, kun reijästä hypähti viisi varjoisaa otusta. Jokaisella niistä sakset napsuivat, kun ne lähestyivät toaa. Silkka kauhu sai toan tuntemaan, että koko kellari tärisisi otusten jalkojen alla, mikä taas johti siihen, että hänen olisi miltein mahdoton taistella otuksia vastaan.
Hirvitykset tulivat aina vain lähemmäs eikä Blezer voinut tehdä mitään muuta kuin odottaa. Jokainen askel jonka hirviöt ottivat sai toan tarttumaan puiseen lekanvarteen aina vain tiukemmin kunnes ne olivat jo aivan vierellä. Nuo rapumiehiksi parhaiten kuvailtavat otukset yksi kerrallaan yrittivät osua Blezeriin saksillaan tämän epätoivoisesti väistellessään ja torjuessaan teräviä saksien iskuja. Eikä kulunut aikaakaan kunnes toa oli jo ajettu seinäävasten.
Matoran yritti kiireisesti ladata tussariaan, mutta prosessi on vain niin kovin hidas. Toa oli portaiden viereisellä seinällä saarrettuna. Hän yritti epätoivoisesti pitää otuksia loitolla lekanvarren avulla, muttei se auttanut. Hetkessä Blezer oli saksien puristuksissa
Jälleen kerran matoran painoi liipaisinta. Aseen piippu osoitti suoraan kohti hirviöitä. Ja siinä samalla Blezeriä.