Killjoyn mökin edusta
Killjoy katseli tähtitaivasta mietteliäänä. Tuntui oudolta tietää loppu elinaikansa. Mitä hän sinä aikan tekisi? Hänen ajatuksensa katkesivat pian hänen kuultuuaan askelia takaansa. Hän käännähti, kuitenkin vain huomatakseen takanaan yhden eliittinazorakeista. Mökin ikkunasta loistava heikko valo valaisi hahmon puolimekaaniset kasvot. Killjoy tunnisti hahmon, tarttuen kataniinsa.
”Mitä sinä täällä teet”, Killjoy kysyi jämerän uhkaavasti.
”Älähän hätiköi”, 437 laushati kylmän viileästi. ”Tulin puhumaan.”
”Mistä?”
”Olen pitkään muistellut viime kohtaamistamme. Ja täytyy sanoa, että olen vakuutunut.”
”Jaa mistä?”
”Sinusta.”
”Minusta?”
”Aivan. Yleensä olen voittanut jokaisen vastustajani hetkessä. Mutta sinä. Sinä olit todellinen haaste.”
Killjoy liikkui hitaasti 437:n ja mökin väliin. Oli kyse hänen kotinsa, ja enne kaikkea parhaan ystävänsä, turvaamisesta. Hän ei tosin ollut ihan taistelukunnossa. Nazorak ei kutienkaan tiennyt Creedyn olevan mökissö, joten piti vain toivoa ettei Nazorak katsonut tarpeelliseksi tuhota hänen kotiaan. Nazorakeversti jatkoi puhettaan.
”Pitkiin aikoihin en ole nauttinut niin paljon kuin taistelusta sinun kanssasi. Arvostan hyviä vastuksia. Kuten sinua.”
”Mitä ajat takaa?”
”Sinussa on ainesta.”
”Ainesta.”
”Aivan. Ainesta joukkoihimme. Sinusta voisi tulla jotain suurta. Voisit kylvää kauhua pitkin mantereita. Sinusta tulisi arvostettu. Ja pelätty. Muussa tapauksessa voisimmem olemmat nauttia taistelusta toisiamme vastaan vielä jatkossakin.”
Killjoy oli tyrmistynyt. Kuinka tuo otus kehtasi ehdottaa liittymistä Nazorakeihin? ”EI”, Killjoy vastasi jämäkästi, ”Sinulle tämä koko juttu voi olla peliä, mutta minä teen kaiken puolustaakseni raikkaimpiani ja ystäviäni!” ”Niinkö”, Nazorak kysyi vihjailevasti. Killjoya tajusi mitä oli juuri sanonut. ”Killjoy”, mökistä ulos astunut Creedy kysähti hämmentyneenä, ”Mitä täällä on meneillään?”
”Mene takaisin sisään”, Killjoy huudahti käskevään sävyyn, ”minä hoidan tämän.
”M-mutta…”
”SISÄÄN SIITÄ!”
Creedy juoksahti säikähtäen takaisin sisälle sulkien oven tiukasti perässään. Killjoy oli hyvin epämieltynyt. Nyt Nazorak tiesi Killjoyn heikon kohdan ja varmasti käyttäisi sitä. Hän katsahti nazorakia kohti. Se hymyili. Killjoyllä ei ollut paljon vaihtoehtoja. Joko hän poulustaisi kotiaan ja Creedyä viimeiseen asti, tai yrittäisi paeta ystävänsä kanssa jättäen kotinsa nazorakin haltuun. Kumpikin tuntui epätoivoiselta vaihtoehdolta. Mutta vaihtoehtoja ei ollut…
”Kuunteles; en aio liittyä joukkoonne kylvämään pelkoa ja tuhoa ympärilleni tai ryhtyä tyypilliseksi arkkiviholliseksesi! Jos taistelua tahdot, päätetään tämä tässä ja nyt!” Killjoy mietti itsekkin sanomisiaan. Hänellä oli ikävän pienet mahdollisuudet selvitä, sillä hän ei ollut nyt parhaassa taistelukunnossa. Mutta hänen oli toimittava. Toivottavasti ainakin Creedy tajuaisi paeta mökin takakautta. Nazorakin ilme oli nyrpeä. ”Olkoon sitten niin”, se laushati tylsistyneenä.
Killjoy päätti toimia. Hän kohdisti räjähteitä ampuvaksi aseeksi muunnetun kätensä kohti Nazorakia, ampuen räjähteen sitä kohti. Räjähde joutui kuitenkin Nazorakin miekaksi muuntuneen käden halkaisemaksi. Räjähteenpuolikkaat osuivat maahan, muodostaen pari pientä räjähdystä. Nazorak syöksähti eteenpäin miekka lyöntivalmiudessa. Kiljjoy onnistui kuitenkin torjumaan iskun katanoillaan.
Lyhyen mekkailusession jälkeen Killjoy oli iski katanoillaan ylhäältäpäin, Nazorakin kuitenkin onnistuessa väistämään. Nazorak perääntyi taaksepäin, ampuen Killjoytä zamorkonepistoolillaan. Killjoy heilutteli katanoitaan edessään torjuen zamorit. Nazorak taivutti päätään sivulle päästäen yhden kimmottuneen ammuksen päänsä ohi. Ammus räjäytti läheisen puun. 437 hymyili. Hän tulisi nauttimaan tästä…
On tämä minusta aika hyvä dynamiikka, että 437 etsii arkkivihollista ja Jögge tosiaan ei. Yksipuolinen nemesis… (eli pataromanssi Homestuck-jepeille?)
Tällaisen, hmm, elokuvallisesti ja yksityiskohtaisesti kerrotun toiminnan lukeminen on ihan kivaa riittävän lyhyissä pätkissä. Katsotaan minkä mittaiseksi anime battle menee, en nimittäin yhtään muista.
Ekat lauseet on jo aika tämän taivaan alla…
> Hän käännähti, kuitenkin vain huomatakseen takanaan yhden eliittinazorakeista.
Jotenkin huvittava sanavalinta, ”ah se on vaan yksi eliittinazorakeista, ei mitään outoa”
Tarjous KIlljoylle tulla suureksi ja pelätyksi sotajohtajaksi on myös aika hauska, kun mies on käytännössä ollut juuri sitä.
Epämieltynyt…
Huuto Creedylle mennä takaisin on ihan hyvä!
Uskomaton logiikka että jos katanalla halkaisee räjähteen, siitä tulee kaksi pienempää räjähdystä. Se ja se että Killjoy torjuu konepistoolin tulitusta katanoilla on myös aika, öööh…
Kiinnitin itsekin huomiota siihen, miten Marraskuu-corea ”Killjoy katseli tähtitaivasta mietteliäänä. Tuntui oudolta tietää loppu elinaikansa.” on… vielä hauskempaa, kun tämä on niin selvästi wanhan kansan ropetusta, jossa hyvin erilaisella tyylillä kirjoittava ropettaja pääsi liikuttamaan toisen hahmoa ja maalailemaan sen mielenmaisemia. Samanlainen hyvä kontrasti on, että tässä on ysäri-itsetietoista lastensarjafiilistä, mikä ei sinänsä ole Jöggen hahmolle tutuinta maaperää.
Itse taistelussa on hämmentäviä juttuja, joita aiemmissa kommenteissa jo perattiinkin. Se on myös aika lauseenvastikepilkkujen autioittama maa (”Hän kohdisti räjähteitä ampuvaksi aseeksi muunnetun kätensä kohti Nazorakia, ampuen räjähteen sitä kohti. … Räjähteenpuolikkaat osuivat maahan, muodostaen pari pientä räjähdystä.”) mutta on vähäsen outo ja siksi tuore rytmityksellinen valinta, että mättö pääsee alkamaan ihan lopussa mutta loppuu kuin seinään.
”Hän käännähti, kuitenkin vain huomatakseen takanaan yhden eliittinazorakeista.”
Ei mitään uutta auringon alla. Been there, done that.
”Tuntui oudolta tietää loppu elinaikansa” on runollisesti pyöräytetty. Muuten – no, aika vaikea innostua tästä juonesta, mutta alun keskustelussa on ihan hyvä dynamiikka! Minusta on uskottavaa, että 437 haluaa toisen koneäijän joukkoihinsa, ja että kokemus arkkivihollisuudesta on yksipuolista, kun Jögge mieltää vain että ”mee kottiis”. Creedyn ja mökin kohtalokas läsnäolo lisää panoksia hyvällä, alkuklaanonissa aika harvinaislaatuisella tavalla. Kenties kuvio olisi ollut vielä parempi, jos Creedyn läsnäolo ei olisi paljastunut nazorakille heti, kun Jögge siitä murehti.
Taistelu on keskimääräistä enempi bullshittiä. Tuntuu, että ne taistelevat ihan lähietäisyydeltä, mutta silti 437 ” taivutti päätään sivulle päästäen yhden kimmottuneen ammuksen päänsä ohi”. Tuntuu, että projektiilit lentävät Batman & Robin -nopeuksilla.
”Kumpikin tuntui epätoivoiselta vaihtoehdolta. Mutta vaihtoehtoja ei ollut…”
Niin, koska niillä on ensin keskustelu, tuntuu siltä että ne on semi lähellä. Ja 437 on niin lähellä, että mökin ikkunoista kajastava valo valaisee sen kasvot. Joten nämä tyypit on ihan vierekkäin. Niin se että taistelu on konepistoolilla ampumista tuntuu ekstrahauskalta…
Joo, ja ne myös miekkailevat kahden viimeisen kappaleen saumakohdassa pari lausetta.
”Ammus räjäytti läheisen puun.”
Puu?? Kaya-Wahissa????