Klaanon

Avainsana: Visorak

  • Destralille ja sen ohi XIII: Uljaat sankarimme ottavat hatkat

    Eteläinen saari

    Valtava jyrähdys täräytti koko kivilinnoitusta. Se hajoitti laseja ja puisia huonekaluja sekä kaatoi hyllyjä. Toinen jyrähdys seurasi heti perään.

    ”HYÖKKÄYS!”, oranssi vartijamatoran huusi yläparvelta. ”HYÖKKÄÄÄÄYYYYYS!”, Caps-niminen ta-matoran jatkoi kiljumistaan. Tukikohta alkoi heräillä. Kukaan ei ollut pystynyt nukkumaan Capsin antaessa ilmoituksen.

    Paksu kiviseinä romahti sisäänpäin kolmen Visorakien muurinmuurtajan taottua sitä. Valtavat määrät nelijalkaisia ”elämän viejiä” ryntäsi sisään.
    Matoro katsoi ylätasanteelta valtavaa visorak-armeijaa. Matoranit eivät selvitytyisi tästä mitenkään. Ei edes toien avulla. Hänen sisäinen sankarinsa valitti jotakin Matoron lähtiessä juoksemaan kohti sairasosastoa ja omaa huonettaan. Hän nappaisi kansiot ja Xxonnin mukaansa ja livahtaisi saarelta. Olisi hyödytöntä kuolla sankarillisesti kaukaisella saarella.

    Matoro väänsi parvelta lähtevän oven kahvaa nopeasti ja veti puuoven auki. Yhtäkkiä rhotuka osui häntä jalkaan ja heitti paineaallolla hänet päin kaidetta. Toa nappasi nopeasti käsillään kaiteesta. Puinen vanha kaide notkui herkästi, ja juuri kun Toa ajatteli selviytyneensä, kaide romahti.

    Matoron selkä osui kovaa johonkin kylmään. Hän kierähti osuman voimasta ja lensi kyljelleen kylmään maahan. Visorak hyppäsi hänen ylitseen. Hän oli pudonnut alas asti taistelun keskelle. Miekanisku piti kauempanan hyökänneen hämähäkin. Toa mietti pakokeinoa tilanteesta. Lattia oli täynnä erivärisiä hämähäkkejä, joiden huomio alkoi kiinnittyä toaan.

    Toa mietti hetken ja ampui harppuunansa kattoon, väistäen juuri ja juuri yhden Vohtarakin sakset. Matoro kelasi itseään nopeasti ylöspäin, tavoitteenaan heilauttaa hänet takaisin yläparvelle. Silloin harppuuna irtosi ilmeisen lahosta puisesta välikatosta ja toa lähti taas putoamaan. Hän osui valloittajien muurinmuurtajan kattoon ja iski olkapäänsä siniseen kaiteeseen.
    ”Auts.”, Toa totesi lakonisesti usean tiputuksen jälkeen. Hän potkaisi nopeasti muurinmurtajan päällä olleen visorakin alas.

    ”Mitähän tässä sitten kannattaisi tehdä.”, hän mietti. Edessä avautui taistelu, tai pikemminkin visorakien suorittama teurastus. Hän seisoi yhden katapultin katolla katapultin vieressä. Sinisiä, hämähäkkien vetämiä vaunuja kulki yhteensä kolme aurassa.

    Jokunen hämähäkki oli huomannut tunkeilijan ja kiipesi vaunun reunoja pitkin ylöspäin.

    Matoro keksi pakosuunnitelman puolessa minuutissa. Katapultin mekanismin harjoitteluun kului sama määrä. Hän amui itsensä suurella katapultilla parvelle, pakoon visorakeilta. Sitten hän syöksyi ovesta sisemmälle tukikohtaan.
    Matoro haki syliinsä kansiot huoneestaan ja eteni Äksän huoneeseen. Koko rakennus oli kaaoksessa ja hyökkääjät tunkeutuivat pohjakerroksessa jatkuvasti eteenpäin.

  • Destralille ja sen ohi X: Ignata

    Kaukainen tuntematon saari

    Matoro ja Xxonn seisoivat tuntemattoman saaren hiekkaisella, Matoranien ja Visorakkien välisessä taistelukentällä. Krika oli juuri siirtänyt heidät Destralilta saarelle.

    He eivät ehtineet ajatella kovin kauan aikaa, kunnes iso Rhotuka lensi heitä päin. Jään Toa ja Äksä hyppäsivät pois tieltä. Koska ei ollut paljon järkeä lojua maalla ja odotella kuolemaa, he päättivät taistella. He päättivät auttaa Matoraneja, koska jos auttaisi Visorakeja, saisi palkinnoksi erikoiskutsun heidän illallsipöydän tarjottimelle. Xxonn otti kuolleen Makutakenraalin tykin ja alkoi ampua Visorakeja. Matoro taas ampui energialla miekastaan.

    Xxonn huomasi kaukaisuudessa, kuinka pari Visorakkia ympäröi yhden Matoranin, ja kun he lähtivät pois, ainoa, mikä jäi jäljelle Matoranista oli hänen vahvoilla leuoilla pureskeltu ruumis. Äksä olisi halunnut auttaa häntä, muttei voinut, kun hän oli liian kaukana. Kukaan ei voinut olla näkemättä, kun iso Rahi hyökkäsi Zivonin kimppuun, mutta iso Visorak vain tarttui sitä, piteli sitä paikoillaan ja pisteli sitä kuoliaaksi hännällään. Matoro näki, kun 7 Visorakkia hyökkäsi Äksän kimppuun, joten hän riensi apuun. Matoro onnistui käristämään niistä suurimman osan ja Xxonnilla oli voimaa vielä tappaa loput. Äksä ja Matoro lähtivät auttamaan Matoraneja, joitten kimpussa oli kymmeniä Visorakkeja. He tappoivat monia Visokkeja, kunnes yksi niistä pisti Matoroa takaa. Hän karjaisi. Xxonn kääntyi ja katsoi, mitä oli tekeillä. Hän halusi mennä apuun, mutta hänen piti puolustaa itseään. Matoro taas jäi makaamaan maahan. Hän ei pystynyt nousta.

    Hänellä vain sumeni näkö…..

    ***

    Matoro yritti avata silmiään.

    Hän makasi jollakin, katse ylöspäin. Hän näki kivisen katon.

    ”Varovasti nyt”, joku sanoi, ”pyörryit, kun sinut puraisi tuo ilkeä Visokki”

    Jään Toa voihkaisi.

    ”Joo. Yleensä se sattuu”

    Matoro käänsi katsettaan ja näki ruskean Matoranin.

    ”Missä minä olen?”, Toa kysyi.

    ”Olet turvassa”, Matoran vastasi.

    ”Mikä paikka tämä on?”, Matoro kysyi voihkaisten, ”mikä saari?”

    ”Tämä saari on Iganata”, Matoran vastasi, ”Tai ainakin kutsumme sitä sillä nimellä.”

    ”Missä me olemme juuri nyt?”

    ”Tämä on tukikohtamme. Ainoa piilopaikkamme Visorakeilta. Mutta joskus tulee aika, kun meidän aikamme tulee. Kun ne pääsevät tänne, ja me kaikki kuolemme”

    ”Miksi minä en ole kuollut?”, Matoro kysyi.

    ”Me nähtiin, kuinka sinä taistelit. Emme voineet jättää sinut kuolemaan. Joten toimme sinut tänne, kun saimme mahdollisuuden. Ajattelimme, että voisit auttaa meitä. Mutta jos haluat lähteä, lähde vain. Luulisimme, että voisit suostua auttaa meitä. Mutta lähteminen ei ole helppoa. Visorakkeja on kaikkialla ympärillä.”

    Sitten Matoro muisti Xxonnin.

    ”Muuten, oletteko nähneet sellaista isoa tyyppiä? Sellaisen punaisen, jolla on robottisilmä ja tykki toisessa kädessä.”

    ”Ai, hänet”, Matoran aloitti, ”Joo. Näimme hänet. Hän taisteli hyvin…”

    ”Kuoliko hän?”

    ”Ei. Mutta hän haavoittui todella pahasti. Hän on nyt nukkumassa toisessa kammiossa”

    ”Voinko nähdä hänet?”

    ”Riippuu. Pystytkö kävelemään?”

    Matoro yritti nousta. Se sattui aluksi ja tuntui epämukavalta, mutta hän pysyi pystyssä.

    ”Muuten”, Matoran sanoi, ”En vielä ole esittäytynyt. Nimeni on Irvan”

    ”Matoro the Blacksnow”, Matoro vastasi.

    ”Mukavaa tavata, Matoro”, Irvan sanoi.

    ”Voitko nyt viedä minut hänen luo?”

    Irvan lähti kammiosta. Matoro seurasi häntä. Hän huomasi, että koko huone oli kiveä, paitsi maassa oli hiekkaa. Kun hän lähti kammiosta, hän huomasi, että he olivat maanalaisessa kivisessä tunnelissa. Irvan vei hänet toiseen kammioon. Kammiossa, Xxonn lojui kivisellä ”sängyllä”. Oikea jalka näytti veltolta ja käsitykki näytti toimimattomalta.

    ”Jalka on vähän havoittunut”, Irvan sanoi.

    ”Voimme ehkä parantaa sen”, hän jatkoi.”Pystymme ehkä paikkaamaan luun, jos se johtuu siitä”

    ”Ettekö siis tiedä, mistä se johtuu?”, Matoro kysyi.

    ”Emme ole vielä tutkineet häntä, mutta ehkä olisi viisainta tehdä se, kun hän nukkuu.”

    Siinä samassa hän kutsui paikalle kaksi lääkintämisetä. Hän sanoi niille jotain ja he alkoivat sorkkia Äksän jalkaa jollakin välineellä.

    ”Ehkä heille pitää antaa hieman yksityisyyttä”, Irvan sanoi ja ohjasi Matoron pois kammiosta.

    Sitten Matoro huomasi, ettei hänen vyöllään ollut Itrozin kansiota Destralilta.

    ”Kansioni!”, hän huudahti.

    ”Anteeksi?”, Irvan sanoi.

    ”Minun vyölläni oli kansio. Oletko nähnyt sitä?”

    ”Ai. Sitä. Panimme sen talteen. Haluatko, että esittelen kansani ensin? Silloin voisin viedä sinut kansiosi luo.”

    ”Hyvä on…”

    Irvan esitteli paikkoja Matorolle. Tukikohta näytti isolta kiviseltä muurahaispesältä. Hän myös kertoi, kun tappajahimoinen Makuta, nimeltä Iredax tunkeutui saarelle ja alkoi luomaan Visorakkeja, Protodermisluolasta, joka oli saarella. Aluksi he halusivat puolustaa kotimaataan. Kun monet heistä olivat kuolleet, he päättivät hylätä saaren ja paeta. Se ei kuitenkaan onnistunut, kun Visorakit olivat kaikkialla ja tappoivat kaikki, ketkä lähtivät pois. Myöhemmin, he loivat ryhmän, jota kutsuttiin Iganatan Puolustusryhmäksi.

    Irvan myös esitteli Matorolle tukikohdan asukkaista.

    ”Hienoa”, Matoro sanoi, ”visitko nyt viedä minut kansion luo?”

    ”Hyvä on”, Irvan vastasi ja vei Matoron tunnelia pitkin toiseen kammioon, joka oli vahvasti vartioitui.

    ”Tuossa se on” hän osoitti.

    Matoro näki paksun kansion, ison mustan tykin vierellä. Hän otti sen ja alkoi lukea sitä heti paikalla.

  • Destralille ja sen ohi IX: ”Iltaa, matoset”

    Destral

    Matoro rullasi nopealla liikkeellä paperidokumentit vyöhänsä.
    ”Tänne tulee pian väkeä. Pitä häipyä ja äkkiä!”, Matoro sanoi nopeasti, tutkien katseellaan huonetta. Kaksi ovea. Toisesta he tulivat, ja näemmä toisesta he menisivät.

    Äksä ampui voimakkaan ammuksen oveen lähettäen sen ilmaan. Hän ampui muutaman suojalaukaukauksen taaksepäin kaksikon juostessa matalaan ovesta. Rahskhien säteitä iskeytyi ovenpieliin ja lattiaan.

    Eteen avautui pimeä ja suora käytävä. He olisivat täydellisiä maaleja moisessa paikassa.
    ”Mitä teemme?”, Xxonn kysyi nopeasti juostessaan.
    ”En tosiaankaan tied-”, Matoro yritti vastata mutta jalkaan osunut varjosalama heitti hänet maahan. Jään Toa kierähti taitavasti pystyyn. Hän ampui satunnaisia elementti-iskuja taaksepäin, hidastaen rahksheja.

    Kaksikon eteen ilmestyi yhtäkkiä mustaa massaa. Seinämä. Matoro ja Äksä törmäsivät pimeydestä ilmestyneeseen seinämään, mutta tällä kertaa ehtivät siitä pois ennen kuin seinä alkoi vetää. He olivat umpikujassa.
    Koko käytävä leimusi mustan ja tummanpunaisen väreissä ja seiniä tuntui tulevan kaikkialle.
    Maailma pyöri kaksikon silmissä.

    Sitten kaikki pimeni.

    ”Iltaa, matoset.”, mustan ja valkoisen värinen makuta lausui hiljaa.
    Matoro alkoi erottaa muotoja pimeyden joukosta. Häntä huimasi taas.
    Toa koitti liikkua. Hän ei voinut.
    Xxonn kökötti Matoron vieressä. Punaiset jähmetyskentät säikeet kiertelivät kaksikon ympärillä estäen kaikki liikkeet.

    Makutan pitkä, luinen pää kääntyi Matoroon. Olennon silmistä paistoi tyhjyys.
    ”Mikä sai teidät niin epätoivoisiksi että tulitte tänne?”, Krika kysyi hitaasti. Makutan valkoiset alueet suorastaan hohtivat varjojen joukosta.

    Matoro silmäili huonetta. Ei ollut mitään huonetta.
    Vain pimeyttä.

    Matoro yritti selventää ääntään. Hän mietti mitä kaikkea kannattaisi kertoa. Nimdasta hän ei mainitsisi mitään.

    Samaan aikaan Krika kirosi mielessään. Tällä olennolla oli mielensuojaus.

    ”E-etsin tietoja Makuta Itrozista…”, Matoro pystyi kertomaan.
    Krikan demoniset silmät pimeydessä miettivät hetken. Sitten Makuta taas puhui.
    ”Te pienet toat siis tulette universumin vaarallisimpaan paikkaan vain… kouluesitelmän vuoksi?”, Krika kyseli, tavanomainen pilkka äänessään.

    Seurasi hiljaisuus.

    ”Kaikki ovat onnellisia jos tapamme tiedät. Paitsi te, mutta teiltähän ei kysytä.”, Krika kertoi. Sitten hän vain katosi.

    ”Äks,” Matoro aloitti.
    Vastaukseksi kuului epämääräistä muminaa.
    ”Oletko kunnossa?”
    ”En. Emme ole kunnossa.”, Äksä vastasi.
    Punainen aaltoilu kaksikon kehoilta hiipui pikkuhiljaa Makutan lähdettyä. Se vapautti sankareiden lihakset.
    Kentän kadottua kokonaan kumpikin heistä iskeytyi selälleen maahan.

    Ei, ei maahan. He leijuivat pimeydessä.

    Matoro koitti liikkua. Kaikkialla oli vain pimeyttä. Hän ei tuntenut mitään askelissaan – hän vain käveli pimeydessä.

    Hän muisti muinaisen opetuksen Makutasta.

    ”Mutta Makuta on täällä nyt, näissä palaneissa puissa, tässä kuolleessa maassa. Kaikki tämä on Makutan tuhoamaa eikä puhdistu siitä ikinä. Niin hänestä tulee vahva. Hän tuhoaa asioita.”

    Jään Toa katseli ympärilleen. Ainut mitä hän näki, oli Äksän hehkuva sydänvalo.
    ”Tämä taisi sitten olla tässä.”, Matoro sanoi masentuneena.

    ”Sinähän olet normaalisti optimisti. Näet aina asioiden valoisat puolet!”, Äksä rohkaisi.
    ”Näetkö täällä valoisia puolia.”, Matoro sanoi.

    Hetken hiljaisuus.

    ”Sitä minäkin. Ainut positiivinen asia täällä on se, että meillä on se kansio tässä vyössäni.”

    Silloin kirkas valo tuli jostakin takaa, häikäisten kaksikon pimeään tottuneet silmät. Pimeyteen aukesi valoa tännä oleva aukko jota reunusti violetti siluetti.
    Kaksikko lähti juoksemaan kohti valoa. Aukko pimeydessä suureni hitaasti.
    Matoro hypääsi aukosta pitkän vauhdin jälkeen. Hän iskeytyi kovaa hietikkoon ja iski kätensä kiveen. Äksä lensi häntä päin.
    Matoro katsoi nopeasti ympärilleen. Visorakeja. Matoraneja. Raheja.

    ”… ZIVONIN!!!”, kuului kova huuto.

    Portista Pimeyden Ulottovuuteen astui ulos hirviömäinen legendojen Visorak – massiivinen Zivon. Sen kymmenmetrinen pistin saalisti vastustajia ja aisteja tuhoavat rhotukat alkoivat lennellä.

    Kun olento oli tullut pois pimeydestä, portti sulkeutui sen vanneen Kahgarakin toimesta.
    Kaksi klaanilaista tajusivat olevansa keskellä Visorakien ja paikallisten valtavaa taistelua.

  • Operaatio Beeta osa 17: DEVASTATOR

    Xia, TSO:n linnake

    Visorak-muurinmurtaja syöksyy tyhjänä etenepäin valtavalla voimalla ja iskeytyy vinosti eteishallin kiviseen pylvääseen, kaataen paaden sivulle. Tiiliseinä seuraavan oven vierestä murtuu pahasti ja kivimurksaa lentelee ympäriinsä.

    Matoro hyppää ilmaan ja potkaisee erästä Sidorakin lajia olevaa metsästäjää päähän. Jään Toa jatkaa hyppyään ja huitaisee miekallaan lyhyttä metsästäjää päätä päin. Tämä saa torjuttua, mutta Matoron vapaan käden lyönti iskee olennon maahan.

    Kapura keventää painovoimaa hänen edessään olevalta suurkikokoiselta metsästäjältä, joka lentää lyönnin seurauksena kovaa takaseinään.
    Summerganon huitaisee kirveellään jotakuta metsästäjää panssariin. Tämä karjaisee ja lyö takaisin. Ganon potkiasee kohdettaan nilkkaan ja hyppää kaatuneen metsästäjän yli.

    ”Nämä tyypit ovat ampujia, ne ovat paljon helpompia voittaa lähitaistelussa kuin muut.”, Matoro informoi väistäessään yhden nyrkiniskun.
    ”Mennään ohi vain!”, Kapura huutaa ja iskee miekallaan yhden vihollisen sivuun.
    ”Selvä!”, kaksi muuta huutavat ja kaikki juoksevat kovaa kohti tolpan murtamaa seinää.

    ”Ampukaa!”, joku heidä takaa huutaa. Summerganon sukeltaa aukosta, Matoro kierähtää nopealla kuperkeikalla kivitolpan taa ja syöksyy seinän aukosta, erilaisten ammusten osuessa seinään.
    Kapura laukaisee aallon tulta ampujiin ja livahtaa aukosta.

    ”Kohteemme oli komentotornin toisessa kerroksessa. Sanokaa jos näette portaat tai hissin!”, Kapura huutaa laukausten kaikuessa.

    Matoro huomaa seinään kaiverretun linnoituksen kartan.
    ”Katsokaa! Seuraavasta risteyksestä oikealle on hissi jolla pääsemme komentotornin ensimmäiseen kerrokseen.”, Matoro selittää. Joukkio juoksee risteyksestä.

    ”Olette tuhoon tuomittuja, tunkeutujat! Olen universumin mahtavin olento, minulla on viiden Toan voimat, osaan hengittää tulta, osaan luoda maanjäristyksiä, muuttua eläväksi laavaksi ja herättää kuolleita!”, kuuluu kova huuto joukkion takaa. Matoro muistaa tarinat eräästä Metsästäjästä, joka väittää omaavansa loputtoman listan voimia.

    ”Olen suuri ja mahtava DEVASTATOR!, mustan ja hopeisen värinen, kahden Toan pituinen olento huutaa.

    Kolme Toaa tajuavat Devstatorin olevan hissin oven edessä.

    [spoil]Oikeasti Devastatorin voimia on vain suuri fyysinen voima, telekinesia ja kyky muuttua hiekaksi.[/spoil]

  • Operaatio Beeta osa 15: Kofeiinikrapula

    Xia

    Matoro selvittää edelleen päätään. Kapura ohjastaa hänet ja Summerganonin nopeasti kulman taa. Metsätäjät menevät baariin.
    ”Täällä oli ulkomaalaisia rauhanhäiritsijöitä! Ne pakenivat ikkunasta!”, joku huutaa.
    ”Eikö täällä edelleenkään saa palvelua!”, huutaa toinen.

    ”Keksikää nopeasti jotain. Umpikuja.”, Kapura selittää.
    Suga vääntää seinässä olevaa vipua ja hätätikkaat laskeutuvat.
    ”Ei enää!”
    Kolmikko kiipeää nopeasti kahvilan katolle.
    ”Ne menivät ylös!”, huudetaan kahvilan ovelta.
    Matoro ottaa miekka-moottorisahansa esiin tikkaiden reunalla. Kaksi metsästäjää ja yksi vortixx katsovat Matoroa.
    ”Meinasitteko päästä tästä?”, jään Toa ilmoittaa vakavana.
    Kolme allaolevaa vihulaista nappaavat ampuma-aseet.
    ”Eh… Oli mukava tutustua ja hyvää päivänjatkoa!”, Matoro sanoo, vetäisee tikkaat katki nopealla sahaliikkeellä ja lähtee juoksuun.

    Kolme Klaanilaista juoksevat katon poikki ja hyppäävät seuraavalle. Alhaalta kaduilta kuuluu epämääräistä huutoa.
    ”Taidamme olla hetken kuivilla.”, Matoro toteaa.
    ”Hei, se baarinpitäjä-vortixx vaikutti tuntevan sinut. Kerrotko meillekkin?”, Kapura aloittaa puhetta kolmikon kävellessä suuren tehtaan katolla.

    ”Eräs vanha tuttu. Xialainen salakuljettaja. Hänellä jäi jotakin hampaankoloon, minä muka tuhosin hänen bisnekset.”, Matoro selittää.
    ”Mitä tapahtui?”, Suga kysyy.
    ”Tuota, eräs Toa-ystäväni suuttui tälle ja romutti hänen salakuljetus-sukellusveneen. Myöhemmin kyseinen toa häipyi johonkin ja radak jäi vainoamaan minua.”, Matoro selittää. ”Mutta se on mennyttä. Keskitytään Nimdan etsimiseen!”

    Metsästäjien linnake kohoaa valtavana heidän edessään. Joukkio laskeutuu katolta alas.
    ”No. Miten aiomme päästä sisään?”, Kapura kysyy. Matoron silmät osuvat linnoituksen edessä olevaan Visorak-muurinmurtajaan.

  • Trooppinen saari: Silmien hohtoa ja mielen kohinaa

    Trooppinen Nazorak-tukikohta, puu aukion laidasta hieman katua pitkin syrjemmälle

    Snowman laski kiikaritähtäimen silmältään, ja pyöritti linssinsuojusta paikalleen. Hän ei tahtonut nähdä tarkemmin aukion tapahtumia. Lumiukko taittoi kiikarin saranan kohdalta, ja sulloi sen sitten laukkuunsa.

    Ei siinä vielä mitään, että Ämkoolla ei ollut kättä, ja että hän oli aivan verinen. Mutta se silmien hohto. Snowman tiesi, että jotain oli pahasti pielessä.

    Ei sillä, oli hän ennenkin nähnyt luotettavien tovereidensa suorastaan villiintyvän. Joskus takavuosina, kun Snowie, Paacs ja Guardian olivat olleet taistelemassa Visorak-laumaa vastaan, oli sininen Skakdi-admin jollain selittämättömällä raivolla vastannut hämähäkkien hyökkäykseen. Snowman muisti lähinnä punaisen välkkeen, ja sen, kuinka Paacs oli miltei menettänyt toisen jalkansa. Se oli kuitenkin ollut täysin eri juttu, Guardian ei ollut muuttunut täysin, suuttunut vain.

    Sitä paitsi, oli hänellä aika hyvä syykin suuttua. Hänen oma vanha kotinsa oli ansoitettu, me selvisimme portaikosta hengissä ainoastaan hyvällä tuurilla ja kovilla traumoilla. Lisäksi Visorakien väijytyksen takana oli Guardianin vanha aseveli. Ja vaikka se muistetaankin viimeisenä kertana, kun Guardian otti Klaanilaisia mukaansa Zakazille, naureskelemme kolmistaan jutulle useinkin kahviossa yön pimeinä tunteina.

    Tämä ei selvästikään ole niitä juttuja.

    Snowman näki ilman kiikariakin, että Ämkoo surmasi taas yhden Nazorakin, vieläpä harvinaisen brutaalilla tavalla. Ehkä lumiukko oli vain ollut poissa kenttähommista liian pitkään, tai sitten hän tosiaan oli liian pehmeä, mutta Ämkoon toiminta kuvotti häntä. Vatsaa väänsi ja päätä särki.

    Ei. Taas tätä. Ei!

    Synkät ajatukset synkistyivät, ja Snowmanin pää tuntui halkeavan. Näky ystävästä tekemässä noita murhia, kipu, väsymys, yksinäisyys. Lumiukosta tuntui, että hän ei kestäisi enää. Edes hänen positiivinen energiansa ei riittänyt. Silloin hänen päässään pimeni täysin.

    Kaikkialla oli mustaa. Ja kohinaa. Lumiukko koetti ymmärtää. Kipu oli tiessään, mutta tässä oli jotain karmivampaa. Tai ei tässä oikeastaan ollut mitään, missään ei ollut mitään. Ja sekös vasta karmikin. Ainoa asia mustuudessa oli kohina. Kohina merkitsi selvästi jotain. Snowman koetti tarkentaa kuuloaan.

    Kohin kohin.

    Ei auttanut. Mutta jos olen vajonnut pääni sisään, niin miksen ymmärrä mistään mitään? Mitä kohina on? Ja miksi täällä on niin mustaa?

    Snowman keskittyi. Keskittyi parhaansa mukaan. Keskittyminen ei oikein ole vahvuuksiani, ainakaan jos sitä oikein yritän. Tämä vain-

    Keskity!

    Kohinkohin…syö lähetti…uhraa ratsu…syö kuningatar…kohinkohin.

    Heti, kun Snowman sai sanoista otteen, hänen silmänsä avautuivat. Hän ravisti päätään, koetti virota kunnolla. Hänen päätään särki taas, mutta vain vähän. Enemmän häntä vaivasi tiedottomuus.

    Lumiukko piti kyllä mysteereistä. Ne pitivät elämän kiinnostavampana, ja muistuttivat nöyryydestä. Hän ei vain pitänyt niistä mysteereistä, jotka mahdollisesti aiheuttaisivat hänen ystäviensä kuoleman.

    [spoil]Kiitän Guartsuliinia noista kryptisistä sanoista kohinan keskellä.[/spoil]

  • Athin kirous tämän saaren yllä

    Trooppinen saari

    ”… ja kaikki ssssaaren Matoranit on rekissssteröitävä. Tuotte minulle ssssitten luettelon”, Abzumo päätti puheensa. Visorakit kumarsivat ja lähtivät teltasta. Teltta oli pystytetty saaren keskelle. Teltan ympärillä parveili Rahksheja. Koko saari oli vallattu. Abzumo istui mukavasti pehmeässä tuolissa keskellä telttaa. Pöydällä hänen edessään oli kasa aarteita, jotka oli varastettu temppelistä. Hän katseli niitä hetken. Sitten hän nousi ylös ja lähti ulos teltasta.

    Vähän matkan päässä teltasta oli vasta pystytetty teline, josta roikkui ketjuilla Matoranien ruumiita jaloista kiinnitettyinä.
    Jos en löydä sitä palasta, koko kylä saa luvan kuolla, pirullinen Makuta ajatteli. Sen jälkeen koko saari saa painua meren pohjaan. Hetken kuluttua hän tuli siihen lopputulokseen, että kaikkien olisi hyvä kuolla, vaikka siru löytyisikin.

    Leirin reunalla oli hyvin vartioitu häkki. Häkissä olivat kaikki saaren Ath-koron soturimunkit. Isä Bartax nosti katseensa häneen, kun hän saapui. Hän näytti äärimmäisen väsyneeltä. Kidutus saattoi olla osasyy tähän. Tai ehkä se johtui heinänuhasta. Kukapa tietää.

    ”Ath langettakoon pahimman kirouksensa yllesi, kerettiläinen”, apotti kähisi, kun Makuta tuli kuuloetäisyydelle.
    ”Ssssoo sssoo, on rumaa olla epäkohteliasssss.”
    Makuta avasi häkin oven, joka oli katossa, heitti viiden, kuolleen soturimunkin päät häkkiin ja sulki sitten oven.
    ”Ssssiinä on teille lisää. Etteköhän te pian ala laulaa.”
    Matoranit tärisivät pelosta ja vihasta. Muutama itki hiljaa. Makuta käveli pois heidän luotaan. Ja pian eräs Visorak pihisti yhden munkin häkistä saadakseen ruokaa.

  • Yö Kauhu: Neljä jalkaa astui läpi mustan

    Pimeys

    Neljä jalkaa astui läpi mustan.
    Uudelleen ja uudelleen. Ympäri ja ympäri.

    Joitakin minuutteja sitten neljä jalkaa oli kävellyt vielä kivisellä lattialla sinisessä valossa, mutta nyt oli vain mustaa.

    Jossain kaukana jotain sydämeltä kuulostavaa pumppasi äänekkäästi kolme kertaa. Hetken tauon jälkeen se toisti samat kolme supistusta ennen täyttä hiljaisuutta.

    Jokin kuiskasi Visokin pään vierellä ja hämähäkin sydän pysähtyi sekunniksi. ”Nimda”, kuiskaaja sanoi himoiten. Visokki pyrki kuitenkin pitämään mielialansa ja suojauksensa korkealla.

    Pysy vahvana. Älä päästä sitä sisään. Sulje kaikki, kun saat nimet. Pysy vahvana.

    Pirullinen nauru kaikui läpi mustan. Visokki alkoi voimaan pahoin. Hän jatkoi kävelyään, mutta ei ollut ollut hetkeen varma, liikkuiko enää eteenpäin. Visorak ei enää edes tuntenut lattiaa jalkojensa alla ja painovoima pimeyden keskellä ei tuntunut olevan itsekään tällä hetkellä varma, mitä halusi.

    ”Nimda.”

    ”Nimda.”

    Nimda.

    Kaiken tämän keskellä Visokin ajatukset alkoivat harhailla. Hän tiesi sen olevan vaarallista, mutta ei pystynyt estämään. Kokenut telepaatti tiesi ehdottomasti, että tavallinen ajatus on sekä pysäyttämätön voima että läpäisemätön este.

    Visokin mieleen hiipi jälleen piinaavia ajatuksia hänen petomaisen Rahi-puolensa pidättelystä ja siitä, mikä oli oikeasti todellista.
    Pysy vahvana.

    Visokki pysähtyi. Hän teki sen vain siksi, että ei enää päässyt liikkumaan. Jossain pimeydessä oli seinä hänen tiellään. Visorak ei kuitenkaan viitsinyt enää miettiä, mihin suuntaan oli liikkunut. Tärkeintä oli se, että jonkinlainen seinä pysäytti hänet.

    Musta alkoi rakoilla. Seinään ilmestyi punaisia kirjaimia.

    j̯͙̟̮͈͓̟̦̜a̙͚̹̥͈͉k͇͚̟͈e̬̖

    Visokki kurtisti silmäkulmiaan.

    ”Yksi nimi, Avde. Anteliasta.”

    Sielua repivä nauru kajahti jostain kaukaa. Punaisia kirjaimia ilmestyi lisää. Jokaisen raapiutuessa yksitellen pimeyden mustaan todellisuuteen kuului Visokin mielessä entistä voimakkaampi häiritsevä psyykkinen kohina.

    k͝a҉pura

    ”Mistä tiedän, että nämä ovat oikeita?” Visokki viesti. Tällä kertaa hänen ei tarvinnut odotella sekuntiakaan. Pimeys puhui välittömästi.

    m̩͚̫̻̪͙̩i͉k͇͍͈s͖̞i̖͈̲̞̳̘ͅ ̬̗̘͚m͎i̩̻̖n͙̲ä̱̮̘̗͍̥͉ ̰͚̘̮v͖ạ̱͓̯le̺͚͔͙̟͇h̘̩̹͎t̲̭͎e̝͇̲l͖̭̤̠̭͚̺i͕s̪i͉̥̟̣̝͖̯n͚̗̯͓̱͖̣ ͕ ̳͔̜͓̝ͅ ͉̥̱?

    Visokki tunsi mustat kädet tajunnassaan. Hän ei tiennyt, kuinka kauan kestäisi.

    Sydän tykytti jälleen kuudesti jossain kaukana.