Avainsana: Vihollinen

  • Veljeskunnan saari: Panostettu metsä

    Sukellusvene

    Klaanilaisseurueen mittava sukellusaparaatti otti tasaiseen tahtiin syvyyttä. Kulkuneuvo kiihdytti samalla nopeuttaan, ja pian raivoisan moottorin tasainen pauhu kaikui pitkin veneen vankkoja rakenteita.

    ”Mikä perhana täällä mylvii”, kärttyisä turaga totesi pakottautuessaan istumaan sukellusveneen varastoruuman pimeimpään ja huomaamattomimpaan nurkkaan kyhäämässään punkassa. Turaga Nidhiki katseli hetken ympärilleen, ymmärsi sukellusveneen liikkuvan ja tajusi siinä samassa, että Klaanin kiskurivuokrista huolimatta jäniksenä yöpyminen linnoituksen alta hassun sattuman kautta löytyneessä sukellusveneessä ei ehkä ollutkaan ihan niin loistava ajatus.

    ”No voi perhana”, Nidhiki sanoi.

    Viidakkosaaren ranta

    Vihaiset linnut olivat lentäneet lentonsa. Hyökkäys oli ohi.

    Alkujärkytys ei ollut lamaannuttanut torakkasotilaita muuten kuin hetkellisesti. Ilmavoimien komentaja oli käskyttänyt alamaisensa nopeasti asemiin ja tällä hetkellä useampi kaksitasosiipitorakkain partio parveili rannan yläpuolella pitäen tarkasti silmällä pimeää viidakkoa. Maasta käsin toimivat torakat valaisivat rannan suurilla valokeiloilla samalla kun jalkaväen sotilaat aseistautuivat. Vihaisten lintujen iskusta huolimatta suuri osa aseteltoista oli vielä pystyssä eikä valloitusarmeija ollut kärsinyt mittavia tappioita.

    ”Vihollinen iski rantametsiköstä”, yksi torakkakomentajista selvitti kovaan ääneen johtamilleen sotilaille. ”Varustautukaa ampuma- ja lähitaisteluasein ja tutkikaa sitten lähin osa viidakosta. Emme tiedä mikä siellä on meitä vastassa, mutta sillä ei ole nyt merkitystä. Paikantakaa ja tuhotkaa!”

    Sotilaat vastasivat käskyyn taktisella käsimerkillä ja lähtivät sitten rivissä kohti lähintä asetelttaa. Vihollisen mielipuolisesta hyökkäystaktiikasta huolimatta torakat eivät osanneet enää olla peloissaan. Pian he olisivat täysissä aseissa, ja torakat osasivat pahimman paikan tullen odottaa taivaalta käsin saatavaa suojatulta. Tämän seikan vallan hyvin tiedostaen lähtivät nazorak-sotilaat hetken kuluttua kohti rannan tuntumassa tiheästi kasvavaa viidakkoa.

    Torakat saapuivat metsän tykö. Jossain huusi pöllö. Ja sehän ei toki ollut merkkiääni tai mitään.

    Rantametsän puut hajosivat säpäleiksi niiden juurelle asetettujen pommien räjähtäessä yksi kerrallaan hieman loitompana maaston kätköissä piileksivän matoranin painaessa pientä punaista nappulaa. Tumman kankaan kasvojensa peitoksi solminut ninja hymyili omahyväisesti kuunnellessaan räjähdysten seasta kuuluvia tuskaisia huutoja. Torakat olivat kävelleet suoraan ansaan.

    Kuin ihmeen kaupalla räjähdyksestä hengissä selvinnyt torakkajohtaja nousi pystyyn räjähdyksen nostattaman tomupilven takaa ja karjui: ”Ne ovat panostaneet metsän! Vetäytykää! Toistan, vetäytykää!”

    Pöllö huhuili uudemman kerran.

    Torakkakeskittymän suurin varusteteltta räjähti ilmaan. Taivaalta sataneiden lintujen aiheuttaman kaaoksen turvin oli nazorakien rannalle kyhäämään tukikohtaan hiljaa hiipinyt veljeskunnan soturi asentanut teltan alle kiitettävän kasan räjähteitä, ja tällä hetkellä pieni vihreä pahantekijä ihaili kättensä töitä yhden viidakkopuun latvaoksilta käsin. Hih hih, matoran ajatteli.

    Kaiken tämän kaaoksen yläpuolella pyörivät nazorak-lentäjät kuin pesästään eksyneet ampiaiset. Kevyin tykein aseistautuneet lentäjät hakivat katseellaan pakonomaisesti viholliseksi tunnistettavaa kohdetta ihan vain päästäkseen iskemään takaisin. Lentäjät näkivät kuitenkin ainoastaan sinne tänne säntäileviä lajikumppaneitaan. Vihollinen tuntui pelaavan äärimmäisen likaisesti.

    Alhaalla roihuavat räjähdysten jälkiliekit ja metsän pahaenteiset varjot veivät torakkalentäjien kaiken huomion. Tästä syystä johtuen eivät torakat osanneet reagoida tarpeeksi vikkelästi taivaalta täysin varoittamatta kimppuunsa iskeneeseen hyökkäykseen. Viiden pimeänäkölaseilla ja matoran-ratsastajilla varustetun petolinnun ryhmä viiletti tuulispään lailla taivaan pimennosta kohti äänekkäin lentovermein ilmoja pitkin liikkuvia torakoita. Le-matoranit latasivat syöksyn aikana kukin mukanaan kantamansa jykevän sarjatulivarsijousen. Pian taivas täyttyi nuolista.

    Yllätyshyökkäyksen suunnitellut Leiter oli sitä mieltä, että torakat eivät olleet nähneet vielä tarpeeksi räjähdyksiä. Nazorak-sotilaiden huomion siirryttyä taivaalle kipitti asetelttoja kohti parvi räjähdevöin varustautuneita ja hyvin itsetuhoisen näköisiä kiivilintuja. Päästyään perille pitkänokkaiset karvapallot pysähtyivät, katselivat hetken toisiaan ja räjähtivät.

    Kauempana viidakossa Ämkoo kuunteli Leiterin tilanneraporttia ja koitti muistella mistä veljeskunnan sairas lintufiksaatio oli saanut alkunsa.

  • Hans ja Plaploo 7: Paaber

    Bio-Klaanin linnake

    Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat oven edessä. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Hans tarttui ovenkahvaan ja henkäisi. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Mitä oven takana olisi heitä vastassa? Hän yritti kerätä tarpeeksi rohkeutta voidakseen avata oven ja kohdatakseen äänilähteen aiheuttajan.

    Hans käänsi ovenkahvaa hieman. Ilmassa vallitsi pieni hiljaisuus. Mysteerinen äänikin oli loppunut hetkeksi. Hans käänsi ovenkahvaa vielä enemmän, ja ovi aukesi raolleen. Hans, Plaploo ja Jarp kurkistivat ovenraosta sisään.

    ”En näe mitään, väistä toope.” Plaploo kuiskasi.

    ”En minäkään näe mitään. Ehkä pitäisi avata ovea vielä hieman…” Hans ehdotti.

    Hans työnsi ovea hieman eteenpäin. Ovi oli harvinaisen painava kokoisekseen. Jarp katseli ovea mielenkiintoisena.

    ”Hän on selvästi vahvistanut tätä ovea metallilla ja yrittänyt äänieristää sen. Silti kaikki ääni kuuluu läpi. Fail.” Jarp totesi.

    ”Siltä näyttää. Näettekö te mitään?” Hans kuiskasi.

    ”Emme. Siellähän on täysin pimeää. Pitäisikö meidän mennä sisään?” Plaploo ehdotti.

    ”EI MISSÄÄN NIMESSÄ. Ainakaan vielä. Ensin selvitämme kuka tai mikä on tämän äänen takana.” Hans sanoi.

    ”Älä huuda tai se kuulee meidät.” Plaploo sanoi.

    ”Tiedän, mutta sisälle ei vielä mennä. Täällä on liian hiljaista. Elokuvissakin sankari on paikassa jossa on täysin hiljaista. Sitten yhtäkkiä KAPOU! Vihollinen hyökkää. Meidän on pakko olla varuillamme.” Hans sanoi.

    ”Saanen sanoa että puhutte suoraan oven edessä olevaan mikrofoniin.” Jarp sanoi.

    ”Rentoa. Voimmekin samantien mennä sisään.” Plaploo sanoi ja alkoi kävellä ovea päin.

    ”Odota vielä hetki! Kysyn yhden asian.” Hans sanoi. ”Kröhöm. Anteeksi. Olemme tulleet selvittämään miksi kuulemme ääniä päässämme.”

    ”Asian ilmaisutaidosta täysi kymppi, toverini.” Plaploo sanoi.

    ”Turpa kiinni.” Hans sanoi.

    hiljaisuus

    ”Joko huoneessa ei ole enää ketään tai kyseinen äänimies on hyvin hiljaista sorttia.” Plaploo totesi. ”Joka tapauksessa meidän on pakko mennä sisään joskus.”

    ”Niin meidän valitettavasti on pakko. Odotetaan vielä hetki.” Hans sanoi.

    ”Milloin?” Plaploo kysyi.

    ”Nyt.” Hans käski.

    Kolmikko työnsi oven kokonaan auki ja astui sisään. Kaikkialla oli pimeää. Ovi sulkeutui heidän takanaan ja katosta putosi aikalaskuri, jossa oli minuutti aikaa.

    ”Noniin. Pakotiet suljettu ja minuutti aikaa minuutin-päästä-alkavaan-mikälie-juttuun. Kiitos, Plappis.” Hans totesi.

    ”Eipä kestä.” Plaploo sanoi.

    Kolmikko katsoi kelloa hartaasti loput 50 sekuntia. Kun aika loppui, oli hiljaista.

    hiljaista

    hiljaista

    hiljaista

    *vaimea humina**

    ”Mikä tuo on?” Plaploo kysyi.
    ”En tiedä enkä ole varma haluanko tietää.” Hans sanoi.
    ”Totta kai haluamme tietää.” Plaploo sanoi.

    *ääni joka kuulostaa siltä kuin joku mysteerinen henkilö avaisi oven*

    ”AUTTAK-”
    ”HYS! Tämä on hetki jota olemme odottaneet pitkään.” Plaploo sanoi.

    *askelien ääniä. keksikää tähän itse joku jännittävä ääni. en jaksa itse*

    *keksimäsi ääni*

    *keksimäsi ääni vielä kerran*

    *keksimäsi ääni auto-tunetettuna*

    !!!!!!!!

    !!!!

    !

    ”Moi tyypit.”

    ”No morjens. Kuka olet?” Plaploo kysyi.

    ”Olen Paaber. Teen musiikkia.”

    ”Eli siis kaikki äänet joita olemme kuulleet ovat sinun aiheuttamiasi?” Plaploo kysyi.

    ”No siis. Teen musiikkia. Siihen vaaditaan ääntä. Ja hyvät kajarit.”

    ”Aivan. Olisiko mitään mahdollisuutta että soittaisit biisejäsi hieman hiljempaa?” Plaploo kysyi.

    ”Itseasiassa ei. Te olette kunniavieraitani, joten liittykää toki mukaan discoon.”

    ”Toki.” Plaploo sanoi.

    ”EMME TODELLAKAAN JÄÄ!” Hans sanoi.

    ”JA HANSKA VOIKIN PITÄÄ TURPANSA KIINNI!” Plaploo sanoi. ”Me tulemme mukaan.”

    ”Erinomaista. Sain tänään muuten asennettua Tron-skinit discooni.” Paaber sanoi.

    ”Se on hienoa, mutta minä ainakin tahtoisin läht-”

    Hansin lause keskeytyi, ja katosta laskeutui jättimäinen discopallo ja discolattia Tron-väreillä.

    ”Sain muuten eilen uuden biisini valmiiksi. Haluatteko kuulla?”

    ”EI!” Hans rääkyi.

    ”KYLLÄ!” Plaploo kiekaisi.

    ”Ravistettuna, ei sekoitettuna.” Jarp purjosi.

    Mikäli tähän voisi kirjoittaa jotain mikä kuvaisi yhdessä lauseessa kolmen ihmisen hetkellistä kuuroutumista ja Disco-valoihin sokaistumista mahdollisimman ytimekkäästi, kirjoittakaa se puolestani tähän. Itse en keksinyt mitään.

    Asiasta kukkaruukkuun. Paaberin biisiä voisi kuvailla kolmella sanalla. Bassopelleily, 8bit ja Wannabe-Hardcore. Joka tapauksessa kolme matoraniamme näyttivät pitävän biisistä, vaikkeivat kuulleet siitä mitään.

    Sitten jotain tapahtui. Paaber katosi. Savuna ilmaan. Saman tien musiikki loppui.

    ”…Se oli ihan hyvä.” Hans totesi.

    ”Kyllähän se. Toivottavasti hän julkaisee sen pian.” Plaploo sanoi.

    ”Pitäisikö meidän kohta lähteä, nyt kun tiedämme mikä aiheutti nuo äänet?” Hans kysyi.

    ”Ette vielä.”

    Valot syttyivät. Viereisestä ovesta astui huoneeseen jokin vihreä. Jokin iso. Jokin… Ja mitähän kettua minä selitän? Se oli Paaco, Klaanin moderaattori.

    ”Moi tyypit. Toivottavasti nautitte äskeisestä. Päästin Alter Egoni rellestämään vapaasti hetken ajaksi. Mitäs teille?” Paaco kysyi.

    ”Mitäs tässä.” Hans vastasi.

    ”Eipä erikoista.” Plaploo sanoi.

    ”Kahvi.” Jarp sanoi.

    ”Se on hyvä asia. Kuulin kun puhuitte ja oletan että saitte selville sen mitä olitte etsimässä.” Paaco sanoi.

    ”Kyllä saimme! Olimme todella helpottuneita kun saimme tietää että se olikin vain Paaber!” Hans riemuitsi.

    ”Kaikki on taas hyvin! Nyt voimme jatkaa jokapäiväistä elämäämme!” Plaploo iloitsi.

    ”No niin lapset! Kun lähtee etsimään jotain niin usein myös saa siihen vastauksen! Ja kun juuri sinulla (Aivan, sinä joka luet tätä!) on aivan erityinen sydän, on rakkaus ylitsepääsemätön asia tässä maailmassa! Nyt on hyvästien aika! Heippa!”

    [spoil]…kuten jotkut ehkä jo tajusivatkin, Paaco kirjoitti tämän osan. Lisäksi Hans ja Plaploo ovat hänen keksimiään nimiä. Kaikki kunnia/armoton kritiikki hänelle. heh[/spoil]

  • Killjoy epäonnistuu aina

    Killjoyn romukasan edusta

    Killjoy makasi nyt maassa, yksin, vain tulen rätinän kuuluessa taustalla. Taisteluhurmos oli kadonnut ja kipu alkoi palata Killjoyn jäseniin ja vartaloon. Hän koetti tinnustella suutaan. Se oli haljennut sivuilta ja vuoti nyt pahasti kypäränsä sisään. Killjoy tunsi, kun tajuttomuus lähestyi häntä, hän ei voisi sille mitään. Hän kokisi pian saman kohtalon, kuin ystävänsä.

    Metsästäjä yskäisi, hänen silmissään sumeni jo. Raajojen liikutusyritykset olivat turhia. Lopulta kaikki sumeni ja Killjoy menetti tajuntansa.

    …löysimme hänet, tuoka paarit välittömästi.

    …kuljettakaa hänet tuvalle, hän vuotaa kuiviin.

    …katsokaa tuota taloa, mitä täällä oikein on tapahtunut?

    …menetämme hänet!

    …virtarepulsorit, tämä tyyppi on mekaaninen, äkkiä!

    …tila vakaant-

    Klaanin asuntolat, pari tuntia myöhemmin

    ”Eli ette vieläkään tiedä mitä siellä on tapahtunut?”

    Saraji nojaili huoneensa oveen, keskustellen samalla ohikulkeneen Paacon kanssa. Killjoy oli viety hoidettavaksi tämän ikuisuuksia tyhjänä olleeseen asuntolahuoneeseen, jossa hoitaja piti tätä silmällä koko ajan.

    ”Tiimi kävi läpi koko romun, eikä sieltä löytynyt ainuttakaan merkkiä räjähteistä tai ulkopuolisista aseista. Ainut asia, jonka saimme kaivettua ylös, olivat ne kaksi haarniskaa. Kaikki muu oli täysin tuhoutunut. Killjoy saanee itse kertoa kaiken, kun herää.”

    Pienen jutustelun jälkeen Paaco jatkoi matkaansa, jättäen Sarajin mietiskelemään ovellensa. Hänen taskustaan kuului jonkinmoista vaikerrusta.

    ”Älä huoli, Klaanin porukka saa hänet kuntoon. On hän kokenut pahempaakin.” Inahdus vaikeni ja taustalta kuului nyt vain viereisestä asunnosta kuuluva basson jumputus. Saraji pudisteli päätään.

    ”Tuo oli ilmiselvä hyökkäys ja tuli se miltä taholta tahansa, se tuli selkeästi Klaanin valta-alueen sisäpuolelle. Vihollinen alkaa käydä röyhkeäksi…” Sarajin taskusta kuului hyväksyvä inahdus. Ovi sulkeutui hänen perässään ja käytävä oli taas autio.

    Killjoyn huone, Klaani

    Killjoy oli käynyt siinä huoneessa vain kerran aikaisemmin. Nyt tuo huone oli täysin pimeä, verhot oli suljettu ja Killjoy makasi vuoteessa nyt yksin, suu tikattuna molemmilta sivuilta. Hän oli tajuissaan, mutta hän ei jaksanut liikkua. Hoitajamatoran oli poistunut hetkeksi. Hän ei tiennyt Killjoyn olevan hereillä.

    Killjoy katsoi taas valkoista kattoa. Hän näki sivusilmällään työpöydän, jolle oli laitettu kynttilä lasipurkkiin. Mukana oli myös kortti, Killjoy ei kuitenkaan nähnyt keneltä se oli, eikä häntä toisaalta kiinnostanutkaan. Huone oli kolkko ja niin oli kaikki sen sisälläkin.

    Samainen huone, vuosia sitten

    ”Sinä et ole tosissasi.”

    Killjoy seisoi keskellä huonetta, katsellen ympärilleen. Visokki louskutteli leukojaan hänen vieressään.

    ”Etkö pidä siitä?”

    Killjoy murahti, hän istuutui huoneen lattialle. Hän vilkaisi vieressään seisovaa Visorakia. Hän oli jo tottunut tämän mielenkiintoiseen tapaan kommunikoida.

    ”Minusta ei pidetä täällä. Ymmärrettävää toki, mutta en haluaisi asua täällä muiden keskellä. Sinä näit ne katseet.”

    Visokki teki eleen, joka selkeästi merkitsi nyökkäystä.

    ”Eikö täällä ole mitään paikkaa, jossa saisi olla yksin? Minä lupaan tehdä töitä, korvaan minkä pystyn.”

    Visokki oli hiljaa hetken: ”Osaatko taittaa lehteä?”

    Killjoy loi merkitevän katseen Visokkiin, ”Metru Nuilla, painoin kyllä mainoslehtisiä. Miten vanhoja koneet ovat?”

    ”Noin parisataa vuotta. Toimineet hyvin tähän asti, mutta lehtemme entinen taittaja sai surmansa muutama kuukausi sitten. Koneet ovat laavavyöhykkellä varastossa.”

    Killjoy mietti hetken ja nousi sitten ylös. ”Saako Klaanista rakennuslupia?”

    Rakennuksessa ei kestänyt kauaa. Muutaman Matoranin avulla rakenteet saatiin pystyyn parissa päivässä, jonka jälkeen Killjoy oli rakentanut talonsa itse. Nyt se oli kuitenkin kadonnut, antaen samalla haudan vanhalle ystävälle.

    Miksi minä epäonnistun aina…

    Killjoyn mökin alla oleva luola

    Silmät rävähtivät auki, hänen naamaansa kutitti.

  • Operaatio Beeta osa 25: Tunteet johtavat

    Metru Nui, noin 20 vuotta suurten sotien jälkeen, Mustan Käden komentokeskus

    ”Ne ovat tulleet läpi! Portit on murrettu, vetäytykää syvemmälle!”

    Punaiset valot välkkyivät ja väkeä juoksi rakennuksen sisällä mielipuolisesti ympäriinsä. Kymmenen vahkin ryhmä ryntäsi aulassa olevasta hissistä ulos ja juoksi kohti rakennuksen ulko-ovea.
    Rakennuksen pääkaiuttimista kuului tietokonemaisen naisen ääni:

    Vihollinen on läpäissyt puolustusjärjestelmät. Vihollisia sektoreilla: Kaksi, kuusi, kahdeksan, viisitoista… Torjuntatiimi numero kolme, olkaa hyvät ja edetkää kohti vihollisen etulinjaa. Tiimi kahdeksan, olkaa hyvät ja siivotkaa käytävä numero satakuusitoista. Tiimi viisitoista, olkaa hyvät ja sulkekaa kahvinkeitin, jotta sisemmät puolustusjärjestelmät saavat tarpeeksi virtaa.

    Vahkit nostivat aseensa ja juoksivat kohti etuovia, juuri niiden räjähtäessä. Vahkinpalasia lensi ympäri hallia ja siellä juoksentelevat matoranit huusivat kauhusta. Tuhoutuneesta ovesta ryntäsi sisään viisi pimeyden metsästäjää, joista jokainen oli hampaisiin asti aseistettu. Tästä ehkä kaameimpana esimerkkinä yksilö, jonka kasvoja hallitsivat järkyttävän kokoiset piraijamaiset hampaat. Nämä viisi metsästäjää ryhmittyivät oven eteen ja päästivät vielä yhden metsästäjän sisään.

    Tämä metsästäjä oli liekinpunainen, kyttyräselkäinen ja tämän selästä purkautui liekkejä tämän kävellessä. Hahmo yski raskaasti ja otti paremman ryhdin, ladaten samalla kädessään olevan valtavan tykin.

    ”Purifier, tie on avoin ja vastarinta mitätöntä. Minne etenemme seuraavaksi?”, yksi metsästäjistä kysyi. Purifier yskäisi pienen liekin suustaan ja käänsi sitten katseensa kohti hissiä.

    ”Operaatio lohikäärmeen ykkösobjektiivi on tuhota Mustan Käden johtoporras. Etenemme sinne ja tuhoamme kaiken.” Tämän sanottuaan kuusikko asteli hissiin ja poistui aulasta.

    ”Gomentogesgus on gerrogsessa gahd-”, miekkahampainen metsästäjä kakoi, mutta keskeytyi yllättäen hissin pysähtyessä kerrokseen viisi. Ovet avautuivat, mutta kuusikko ei nähnyt muuta kuin savua. Sitten, aivan tyhjästä, energia-aseet laukesivat ja neljä metsästäjää kaatui maahan.

    Miekkahampainen metsästäjä rääkäisi ja hyppäsi hissitä ulos, mutta pysähtyi välittömästi valkoisen miekan lävistettyä tämän. Nyt seisoi enää yksi metsästäjä, Purifier.

    Energia-aseet laukesivat uudelleen, mutta Purifier oli neuvokas ja livahti hissistä ulos, jolloin laukaukset tuhosivat hissin ja saivat sen tippumaan alas kuilua.
    Purifier hyppäsi yhden asetta pitelevän vartijavahkin päälle ja murskasi tämän, ampuen samalla kaksi muuta palasiksi yhdellä isolla kanuunanlaukauksella.

    Savu alkoi vihdoin hälvetä ja tilanne selkeytyi. Tilanne pysähtyi Purifierin rääkäisyyn.
    Valkosininen naispuolinen toa oli silpaissut Purifierin ranteen, jolloin kanuuna tuhoutui ja putosi savuavana lattialle. Huoneessa seisoi näiden kahden hahmon lisäksi pitkä parrakas maan toa ja kolme vahkia, joista yksi kantoi olallaan juuri tuhoutuneen toverinsa ruhoa.

    ”Ykkösprioriteetti on saada Herra ulos. Menkää!”, valkosininen toa komensi ja vahkit nyökkäsivät, raahaten Herraksi kutsutun toan puoliväkisin mennessään. Purifier yritti lähteä perään, mutta toa asettui tielle, jolloin Purifier onnistui repäisemään toan massiiviset panssarit irti.

    ”Komentaja Niz, me tapaamme jälleen”, Purifier ärisi itsevarmasti.

    Niz piteli kättään paljastuneella vartalollaan. Hän oli menettänyt haarniskansa yhdestä nopeasta hyökkäyksestä, vaikka vastustajan toinen käsi oli vakavasti vammautunut.

    ”Sinä et pääse tästä”, Niz sanoi ja nosti valkoisena hohtavan miekkansa koholle.
    Purifier käkätti ja avasi suunsa. Suusta purkautui valtava magmapallo, mutta Niz oli nopea ja onnistui syöksemään veden elementalivoimillaan vesipurkauksen vapaasta kädestään. Magmapallo haihtui ilmassa ja vesi purkautui suoraan Purifierin ammottavaan kitaan. Purifier tarttui terveellä kädellään kurkkuunsa ja yski epämääräisiä kappaleitaa ulos ammottavasta kidastaan.

    ”Sinä-täytät-vanhan-kenraaliystäväsi-toiveita-viimeistä-kertaa.”

    Niz painoi päänsä alemmaksi ja hänen kasvoillaan hohtava sininen Ruru sai hänen kasvonsa näyttämään, kuin vesi valuisi hänen kasvojaan pitkin.

    ”Hän ei tullut koskaan takaisin, komentaja. Hän hylkäsi sinut, hän on nyt yksi meistä”, Purifier jatkoi ja nousi nyt täydessä mitassaan, kun Nizin miekkakäsi laskeutui vähitellen, tämän kasvojen nyt todella peittyessä kyynelistä.”

    ”Minä en u-usko s-sinua. Hän ei ikinä, ei ikinä liittyisi metsästäjiin!”

    Purifier päästi ilmoille karmeimman naurun, mitä siinä rakennuksessa oltiin koskaan kuultu. Nizin miekka tippui tämän kädestä ja hänen jalkansa pettivät. Hän ei voinut uskoa mitä metsästäjä puhui. Killjoy ei ikinä voisi… mutta hän oli ollut poissa kauan. Huhuja kulki, mutta hän ei uskonut, hän ei voinut…

    Purifier seisoi nyt hänen edessään. Hän tiputti Nizin eteen medaljongin. Pyöreän rengasmaisen medaljongin, johon oli merkillisillä kirjaimilla kaiverrettu teksti, jonka Niz kuitenkin selvästi osasi lukea: ”Tunteet johtavat”

    ”Miksi sinä…?”

    Niz ei tuntenut enää, ei tuntenut kipua, ei tuntenut luurankomaista kättä, joka tunkeutui hänen lävitsensä, ei tuntenut, kuinka se tarttui johonkin hänen sisällään, ei tuntenut käden repivän tietään ulos hänen rinnastaan, ei tuntenut elämänsä kaikkoamista, ei mitään… ei enää koskaan mitään.

    Xia, Mustan Käden komentokeskus

    Herra oli päättänyt tarinansa. Punamusta olento hänen edessään oli polvillaan, hänen kypäränsä oli tippunut maahan. Olennon rujo ja sulanut pää oli kostea. Pää kohosi kohti kattoa ja riipivä huuto täytti huoneen…

  • Kauhujen aamu

    Bio-Klaani, ulkopiha

    Oli aikainen aamu. Kukaan ei ollut nukkunut.
    Tawa ja Guardian tarkkailivat Klaanin linnoituksen tämänhetkisiä korjausoperaatioita. Välillä Kupen johtama ensiapuryhmittymä kantoi ulos ruumiita. Osa ruumiista liikkui, mutta välillä melankolisesti liikkuvien hoitaja-Matoranien kantamien hahmojen sydänvalot olivat mustia.
    Guardian ja Tawa eivät puhuneet keskenään. He katselivat linnoitusta, joka oli kärsinyt hyökkäyksessä.

    ”19 kuollutta”, Guardian sanoi hiljaa.

    ”Älä”, Tawa kuiskasi. ”Ei nyt.”

    ”Suurin osa Matoraneja”, Guardian jatkoi. ”Tiedätkö, että harva niistä edes taisteli vastaan?”

    Läheisellä kivellä istui yksi Matoran-vartijoista. Se piteli kädessään vihreän naamion sirua ja katseli jonnekin merelle.
    Guardian ja Tawa olivat taas hetken hiljaa.

    ”Visokkia ei ole näkynyt”, sininen skakdi aloitti. ”Luuletko, että Avde-”
    Tawa keskeytti Guardianin. Guardian ei ollut koskaan kuullut Tawan yleensä lempeää ääntä näin vihaisena.
    Ei! Älä.

    Guardian katsoi Tawan visiirin takaa katsoviin silmiin hetken sanomatta mitään. Silmissä oli vihaisuutta, mutta keltaisen nais-Toan kasvoilta paistoi myös huolestuneisuus. Hän tiesi, mitä Guardian oli sanomassa, mutta ei halunnut kuulla sitä.
    Guardianin katse laskeutui maahan, vaikka Tawa katsoi häntä yhä.
    ”Hänet löydetään kyllä”, Guardian rauhoitteli ilman, että oli varma sanomastaan. ”Ne löytävät aina.”

    Tawankin katse laskeutui jonnekin alas.

    ”Ja hän on aivan kunnossa”, Guardian sanoi hiljaa perään. ”Olen varma siitä.”

    * * *

    Apuvoimageneraattorin luona oli vilkasta. Suuri osa klaanilaisista oli auttamassa vahingoittuneiden hoitamisessa ja linnakkeen korjaustöissä, mutta tämä pieni sekalainen joukkio keskittyi etsimään johtolankoja öisen sähkökatkoksen aiheuttajasta.

    Valkoinen titaani, moderaattori Same oli kyyristynyt räjähdyspaikalle aivan generaattorin viereen. Hän pyyhki pölyä ja tutki alkuperäisen sähkökatkoksen aiheuttaneen pommin sirpaleita. Moderaattori nosti niitä silmiensä tasolle ja tutki tarkemmin.

    ”Bladis”, Same sanoi takanaan toimettomana seisovalle hopeiselle Skakdille. ”Tule katsomaan.”

    Terävällä haarniskalla varustettu Skakdi käveli Samen viereen ja kyyristyi hieman.
    ”Mitä löysit?”

    Same näytti BV:lle vasemmassa kädessään olevaa sirua. Mustaksi kärähtäneessä ja puoliksi sulaneessa metallinpalassa oli kiinni jotain siniseltä lasilta tai muovilta näyttävää.
    Hopeisen Skakdin silmät aukenivat ymmärtäväisen näköisenä. Jotenkin yllättävästi hän kuitenkin kohautti olkapäitään ja irvisti perin skakdimaisesti.
    ”Ei. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä katson. Kerro minulle.”

    Same näytti pettyneeltä.
    ”Mikä tämä sitten onkaan, se loi jonkin sortin elektromagneettisen pulssin”, Same sanoi. ”Vihollinen pisti varman päälle.”
    BV tuijotti sinistä palaa kiihkeästi. ”Kuka marsusäteilyn nimessä on M.A.Z?” skakdi sanoi osoittaen pommin osassa olevaa kolmen kirjaimen yhdistelmää.
    Same käänsi palaa itseään kohti ja katsoi tarkemmin.

    ”Luulen, että sen pitäisi olla A.M.Z”, hän sanoi siristellen punaisia silmiään, ”mutta ei tuosta järjestyksestä voi olla varma.” Sen sanottuaan valkoinen moderaattori kutsui jokseenkin lyhyen steltiläisen luokseen ja ojensi pommin osan tälle.
    ”Vie jollekin tutkijoistamme.”

    BV kaiveli kovakouraisesti läpi pommin osien kasan ja suorastaan haisteli yksittäisiä osia löytääkseen jotain uutta. Kasan äsken huolellisesti järjestänyt Same katsoi hieman ärtyneenä vierestä.

    Pian BV pysäytti kaivamisen. Hänen ilmeensä jäätyi yllättyneeksi.
    ”Same”, Skakdi sanoi varoen, ”et tainnut huomata jotain.”
    ”Mitä?”

    BV nosti kasasta kanisterimaisen, läpinäkyvän ja huomattavasti kärähtäneen esineen ja ojensi sen Samelle. BV katsoi Samea silmiin ja nielaisi äänekkäästi.
    ”Se Z.A.M:n tai M.Z.A:n tai Z.M.A:n tai minkälie sähköaaltopulssiverme oli ihan oma juttunsa”, BV aloitti. ”Itse pommi taas tuli…no…”

    Same kallisteli mustaksi palanutta kanisteria ja mustan kemikaalin viimeiset tipat valuivat hänen valkoisille käsilleen. Same katsoi kanisteria pitkään.
    Siinä luki ”Verstas”.

    Nazorakien pesä

    Kenraalimajuri 014 -koodinimellä tunnettu tummanruskea torakka tarkkaili panssarilasin läpi, kun kaksi yönmustaa Nazorak-agenttia teki jotain sanoinkuvaamatonta joukolle rivisotilaita. Lasin takana olevan pimeän huoneen tapahtumista ei saanut selvää, mutta välillä agenttien käsissä välähti jotain sinistä. Jokaisen välähdyksen jälkeen yksi torakka käveli ulos huoneesta harvinaisen poissaolevan näköisenä.

    Kukaan ei pitänyt Sinisistä Käsistä. Aina kun joku sai tietää jotain sotilasarvonsa yläpuolelle ulottuvaa, tämä hiljainen kaksikko yksinkertaisesti ilmestyi paikalle. Kädet saivat töitä etenkin nyt, kun viiden klaanilaisen joukon hyökkäys pesään oli selvittänyt rivisotilaille joukon Nazorakien syvimpiä salaisuuksia. Agentit 019 ja 020 tulivat paikalle ja sen jälkeen kukaan ei muistanut mitään.

    Kenraalimajuria tämä ei olisi haitannut, jos hän ei olisi ollut seuraavana vuorossa.

    Torakkajohtajaa ei raivostuttanut se, että hänet muutettaisiin käytännössä toukan tasolla olevaksi työläiseksi. Paljon enemmän 014:ta ärsytti se, että muistinpyyhkäisyn tekisivät alempiarvoiset.

    Sinisen välähdyksen jälkeen 0014:n mieli keskittyi vain kuningattaren munien lämmittyslaitteiden kunnossapitoon.

  • Trooppinen saari: Ämkoo kohtaa vertaisensa

    Aukio, nazorakein trooppinen tukikohta

    Valkoinen olento kääntyi oitis ympäri huomatessaan Ämkoon katoamistempun. Olento heilautti miekkansa vauhdikkaalla liikkeellä selkänsä taakse vastaanottamaan vastustajansa yllätyshyökkäyksen. Miekkojen terät iskivät sinistä kipinää iskeytyessään yhteen.

    Olento ei jäänyt odottelemaan. Se painautui miekkaansa päin työntyen kohti Ämkoota. Se painoi Ämkoon miekallaan seinää vasten ja kohotti sitten toisen kätensä.

    Ämkoo ei aikonut ottaa selvää siitä, mitä olento aikoi. Uusi katoamistemppu. Ämkoo ilmestyi jälleen valkean vihollisensa taakse ja iski miekallaan.

    Torjunta.

    ”Tuo ei nähtävästi tehoa sinuun”, Ämkoo totesi kylmästi ja hyppäsi korkeassa kaaressa taaksepäin. Hän kumartui hieman, vei miekkansa päänsä ylle ja ja valmistautui uuteen hyökkäykseen.

    ”Mahiki.”

    Neljä Ämkoota. Valkoinen olento tarttui kaksin käsin miekastaan ja otti askeleen taaemmas. Sitten se joutui kuitenkin vastaamaan ensimmäisenä kimppuun hyökänneen Ämkoon iskuun. Torjunta osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä tämä Ämkoo katosi.

    Toinen Ämkoo hyökkäsi vasemmalta, kolmas oikealta. Olento hyppäsi korkealle ilmaan väistäen täten molemmat iskut. Se laskeutui pehmeästi matalan varastorakennuksen katolle ja katsoi alas. Molemmat hyökkääjistä olivat kadonneet.

    Rapinaa.

    Olento ennätti juuri ja juuri kääntyä ympäri torjumaan Ämkoon voimakkaan iskun. Vihreänmusta miekkamies iski kaikin voimin pidellen katanaansa kaksin käsin. Miekat kuitenkin iskeytyivät jälleen kerran toisiinsa eikä hyökkäys tehnyt vahinkoa.

    Ämkoo ei kuitenkaan lopettanut.

    Voimakas elementaalienergialla aikaansaatu paineaalto heitti Ämkoon nukkemaisen vihollisen alas varaston katolta. Ämkoo loikkasi putoavan vihollisensa perään, oikaisi asentoaan ja löi.

    Silloin tapahtui jotain yllättävää. Vaikka aukiolla ei juurikaan tuullut, maasta nousi sankka pölypilvi joka peitti näkyvyyden lähes täydellisesti. Ämkoo hyppäsi saman tien takaisin katolle.

    Pölypilvi ei osoittanut laskeutumisen merkkejä. Se leijaili aavemaisesti paikallaan, kunnes se lopulta hajosi pienemmiksi pilviksi ja katosi.

    ”Telekinesiaa”, Ämkoo sanoi puoliääneen kurtistaen kulmiaan. Tätä vihollista ei tulisi aliarvioida. Mitä muita kykyjä sillä oli? Mikä se edes oli? Ja miksi se…

    Ämkoo karjaisi ja kierähti kauemmas. Sitten hän laukaisi uuden, hallitsemattoman oloisen tuulenpuuskan taakseen ilmestynyttä vihollistaan kohti. Olennon hyökkäys keskeytyi, mutta tällä kertaa isku ei saanut sitä putoamaan katolta.

    Olennon hyökkäys ei ollut onnistunut täydellisesti, mutta sen miekka oli kuitenkin osunut. Ämkoo irvisti katsahtaessaan kylkeensä ilmestynyttä haavaumaa ja käänsi sitten katseensa viholliseensa.

    Vihollinen asteli rauhallisesti Ämkoota kohti, pidellen katanaansa valkoisen kehonsa oikealla puolella. Olennon pitkän kaulan päässä roikkuva kasvoton pää heilui verkkaiseen tahtiin puolelta toiselle sen lähestyessä Ämkoota uhkaavasti.

    Ämkoo vilkuili ympärilleen ja nousi sitten täyteen mittaansa. Viittasankari tuijotti hetken varastorakennuksen vierellä kohottautuvaa huomattavasti korkeampaa rakennusta, ponnisti ja hyppäsi. Hyppy ei aivan riittänyt viemään Ämkoota rakennuksen katolle vaan hän jäi roikkumaan miekkansa varassa sen seinustalle. Pienen ponnistuksen jälkeen Ämkoo kuitenkin onnistui pääsemään katolle saakka, katsellen samalla, josko vihollinen seuraisi.

  • Trooppinen saari: Miekkapiru kohtaa Marionetin

    Aukio, Nazorakein trooppinen tukikohta

    Viileä tuulenvire nostatti aukiolle heikon pölypilven. Miekkaansa pitelevä valkoinen olento erottui kuitenkin pölypilven takaa selkeästi. Ämkoo tuijotti tätä yrittäen parhaansa mukaan arvioida vihollisensa olemusta.

    Olento näytti oudolta. Ämkoo oli pitkän ikänsä aikana taistellut monenlaisia vihollisia vastaan, mutta yksikään niistä ei ollut näyttänyt näin… Väärältä. Olennon veltto olemus sai tämän näyttämään kaikelta muulta kuin elolliselta vastustajalta. Siinä oli jotain kolkkoa ja kylmää. Kone se ei kuitenkaan ollut, siitä Ämkoo oli varma.

    ”Vedä miekkasi”, olento toisti. Sen ääni oli pakotettu ja monotoninen. Olennon puhuessa Ämkoo kiinnitti huomionsa suun puuttumiseen. Puhe ei selvästikään ollut telepatiaa, joten olennolla oli oltava…

    Ämkoo ei ollut varma, hämmästyikö hän huomatessaan liikettä velton vastustajansa vasemman käden kämmenselässä. No, ainakin hän sai selville olennon suun sijainnin.

    ”Rumaa”, Ämkoo totesi ja otti muutaman askeleen oikealle. Vihollinen otti tasan yhtä monta askelta ja vieläpä samaan suuntaan. Kaksikon välimatka ei muuttunut. Ämkoo naurahti.

    ”Et jätä minulle juurikaan vaihtoehtoja”, Ämkoo sanoi ja tarttui miekkaansa. Muinaisaarteeksi luokiteltava miekka kiilsi arvokkaasti kuunvalossa Ämkoon pidellessä sitä harkitusti rintakehänsä edessä. Valkoisen olennon pää kääntyi hieman, kuin se olisi hetken ajan tuijottanut vastustajansa asetta. Sitten se kuitenkin kohotti taas päätään ja lähti astelemaan Ämkoota kohti.

    Ämkoo ei kuitenkaan aikonut antaa vihollisensa aloittaa.

    ”Kualsi”

  • Yö kauhu: Mestari Z.M.A

    Tuntematon, kymmeniä minuuttia sitten

    Samaan aikaan Klaanin kaaoksen keskellä, monet lautasen muotoiset leijuvat robotit vaeltelivat Klaanin Linnakeen pimeissä kujissa ja heikoilla valokivillä valaistetuissa rakennuksissa. Toisin kuin metallijoukkue, ne eivät olleet mukana tuhoamassa kaiken tieltään, vaan tutkivat jokaista nurkkaa ja seurasivat jokaista klaanilaista varjoissa. Jokainen niiden näkemä liike oli lähetetty kenenkään tietämättä tuntemattomalle päämajalleen.

    Aivan kuten olevat Klaanin Linnake sillä hetkellä, päämaja oli hyvin pimeä ja peitti useat yksityiskohdat varjoihinsa. Yksi päämajan huoneissa istui suuri, vaalean sininen näyttö joka koostui useista pienemmistä näytöistä ja valaisi sen ruosteen värisiä, metallisia seiniä. Näytöstä näkyi jokainen mitä lautasmaiset robotit näkivät; Jokaisen käytävän, jokaisen rakennuksen, jokaisen tien ja jokaisen klaanilaisen.
    Näytön edessä istui harmaa Skakdi. Hän pukeutui siistiin mustaan takkiin, jossa oli pieni hopeinen pinssi johon kirjoitettiin kirjaimien ”Z”, ”M” ja ”A” yhditelmä. Skakdi katseli näyttöä tarkasti ja hymyili hyvin ivallisesti itsekseen.
    Hänen viereensä saapui yksi metallipataljoonan olennoita: Avhrak Feterra, joka erosi muista himmeän kultaisesta väristään.

    ”Tiedotus: Mestari Z.M.A, kolmasosa Klaanin Linnoituksesta neutralisoitu. Vastarinta täysin olematon”, Kultainen Feterra kertoi Skakdille ruosteisella äänellään.
    ”Hienoa. Onko raporttia meidän Toastamme ja Sheelikasta?”, Skakdi alkoi kysymään vieressä olevalta metalliolennolta.

    ”Vastaus: Toan sijainti vielä tuntematon. Kontakti Sheelikaan katkennut”, vastasi Kultainen Feterra.

    ”Täysin odotettavissa häneltä. Yrittäkää löytää Toa ja nappakaa hänet elävältä, keinolla millä hyvänsä”, Skakdi alkoi sanomaan vakavemmalla äänellä. Hän keskittyi takaisin suureen näyttöön ja tutki jokaista robottiensa lähettämät kuvat.
    Yhtäkkiä pieni osa kuvista alkoi liikkumaan tavallista nopeammin. Tusina näistä vakoilevista roboteista alkoi hyökkäämään raivoisasti vastaan tulijoita päin ampuen punaisia neutralisointisäteitä.
    ”Mitä tapahtuu?”, Skakdi alkoi kysymään Kultaiselta Feterralta.
    ”Vastaus: Avhrak Va:t ovat menettäneet hallinnan ja suorittavat neutralisointioperaatiota”, Kultainen Feterra vastasi Skakdille ilman viivästystä.
    ”Tiedän sen”, Skakdi lausui sille takaisin hieman kärsimättömästi, ”Mutta miksi?”
    Skakdi alkoi painella edessä olevaa näppäimistöryhmää ja kohdisti näytöt ainostaan kontrolloimattomien Avhrak Va:en näkymään. Silloin niiden näkötutkiin ilmestyi siteisiin ja metalliosiin pukeutunut valkoinen Toa. Lautasmaiset robotit alkoivat hyökätä tätä päin, mutta heidät tuhottiin yksi toisensa jälkeen, täyttäen koko suuren näytön lumisateella.
    ”Tiedotus: Kohde tunnistettu: Toa Glatorianking, klaanilainen. Vihollinen. Vakavasti haavoittunut.”, Kultainen Feterra tiedotti Mestarilleen.
    ”Kerro, miksi luulet Va:ien menettävän hallinnan”, harmaa Skakdi kyseli piittaamattomana Feterran edellisestä vastauksesta.
    ”Hypoteesi: Mestari Sheelika oli henkilökohtaisesti vastuussa kontrolloimattomista Avhrak Va:ista. Hän on hyvin mahdollisesti muokannut näiden ohjelmointia”, vastasi Kultainen Feterra.
    ”Niinkö on?”, harman Skakdin sanoi muuttaen heti äänensävynsä, ”Voi Sheelika rakas. Näin kauan etkä vieläkään luota minuun. Fiksu tyttö”, Skakdi alkoi sen jälkeen hykertämään hillitysti, ”Missä Avde on?”
    ”Vastaus: Liittolainen Avde etenee Bio Klaanin Linnoituksen Admin-siipeä päin”, Kultainen Feterra vastasi.
    Skakdi hymähti uudelleen, ”Käske Feterra-joukko 4:n seuraamaan häntä. Emmehän saa antaa hänen katoa pois silmistämme”, Skakdi lausui puoli-ivallisesti.
    ”Vastaus: Tottelen”, Kultainen Feterra vastasi.
    Harmaa Skakdi näppäili uuden koodisarjan näpäimistöön. Yksi Avhrak Va:sta alkoi leijumaan Admin-siipeä kohti, piilottaen itsensä varjoissa.

    [spoiler=OOC]Noin, GK:n yksi edellisistä viesteistä korjattu. Muistakaa ettei Avhrak Feterroja voi hutkia pois kuin kärpäsiä.[/spoiler]