Klaanon

Avainsana: Vartija

  • Yö Kauhu: Guardianin lähitaisteluase

    Komentokammio

    Guardian katsoi tyrmistyneenä plasmakiväärinsä savuavaa raatoa, joka makasi kolmena osana komentokammion lattialla taistelun kaataman tuolin vieressä. Vartija-kivääri oli ollut hänellä niin kauan kuin hän muisti ja pelastanut hänen henkensä niin sodassa kuin sen ulkopuolella. Kivääri oli ollut yksi harvoista kaltaisistaan, sillä sisällissodan jälkeen suurin osa Vartija-luokan kivääreistä oli myyty eteenpäin pääasiassa osina. Guardian oli pitänyt kiväärinsä siitäkin huolimatta, että malli oli auttamattomasti vanhentunut.
    Nyt Guardianin toiseksi vanhin ystävä oli kuitenkin pieninä savuavina palasina. Jos tilanne olisi ollut toinen, Skakdi olisi tuntenut syvää haikeutta.
    Tällä hetkellä Guardian päätti kuitenkin keskittyä kuolemansa välttelyyn.

    Feterran hyökkäystahti oli kiristynyt. Kaikki sen aseet eivät toimineet enää yhtä hyvin, mutta metallinen olento yritti yhä parhaansa mukaan. Verenpunainen plasma-aalto latautui tasaisella huminalla Feterran olkapäässä ja räjähti usein kohti Tawaa tai Guardiania. Välillä Feterra ampui tappavan räjähtäviä plasmalaukauksia, mutta taistelun tahdin nopeutuessa se joutui turvautumaan nopeampaan ja heikompaan plasmatulitukseen ja pitkien luurankomaisten käsiensä päästä lenteleviin pieniin valkoisiin tainnutuslatauksiin.

    Tainnutuslataus lensi kohti tällä hetkellä aseetonta Guardiania. Hän heilautti päänsä nopeasti sivuun ja ammus napsahti huoneen lattiaan rätisten sähköisesti. Guardian vetäisi pistoolinsa vyöltään ja täytti sen lippaan vauhdikkaasti. Samalla Feterra oli kuitenkin jo ehtinyt käynnistää toisen kouransa tainnutussäteen ja laukaisi sen kohti sinistä Skakdia.
    Akrobaattisesti huoneen läpi loikkiva Tawa ehti tielle ja otti valkoisen tainnutuslaukauksen vastaan keihäällään. Osuman tärähdys sai sähkön Toan melkein pudottamaan keihäänsä ja horjahtamaan taaksepäin, mutta hän onnistui korjaamaan asentonsa juuri ennen Feterran kohtalokkaampaa olkapääsuojuksen tapposädettä. Säde räjähti punaiseksi plasman ja sähköisen energian pilveksi osuessaan Tawan suojaukseen.

    Feterra oli jo valmiina uuteen kuolettavaan plasmalataukseen, mutta niin olivat myös adminit. Tawan sähkölataus osui suoraan Feterran päähän ja vaikka tunteeton olento ei reagoinut näkyvästi osumaan, sen tähtäys häiriintyi selvästi. Plasmalaukaukset ainoastaan hipaisivat Guardianin harjaa hienovaraisesti, mutta aiheuttivat silti parin sekunnin ajan kivullista poltetta.

    Kun Tawa piteli Feterraa kahdella sähköstä koostuvalla köydellä paikoillaan, Guardian ampui robottia tähdäten kaksin käsin Zamor-pistoolillaan. Pienikokoiset smaragdinvihreät kuulat lensivät aseesta ilman läpi vähäisin äänin ja osuivat Feterran kuoreen jättämättä sisäänmenoaukkoa. Sekunnin päästä haarniskan läpäisevien Zamor-kuulien sisällä olevat pienoisräjähteet kuitenkin aktivoituivat jossain Feterran sisällä ja räjähtivät kumeasti jättäen Feterran panssariin pyöreän ulkonevia lommoja. Feterra ei vastannut mitään, mutta hyökkäys ei ollut selvästi jättänyt sitä täysin vahingoittumattomaksi.

    Guardian jatkoi tulitusta Tawan pidellessä mekaanista sylinteriä paikoillaan. Paikallaan leijuva Feterra alkoi jo liikkua Tawan otteessa epätasaisemmin ja sen keskimmäisen silmän valo himmeni hieman.
    Guardian oli vaihtamassa lipasta, kun takaa tullut valkoinen säde osui hänen käteensä ja heitti Zamor-pistoolin huoneen toiseen päähän. Toinen valkoinen säde osui pahaa-aavistamattomaan Tawaan, joka kaatui maahan ja menetti otteensa Feterrasta.

    Guardian kääntyi hieman ja huomasi, että ammus oli tullut toisesta Feterrasta, jota Domek ja Killjoy yrittivät pidätellä parhaansa mukaan. Sen enempää hän ei ehtinyt tutkia tilannetta, sillä Tawan otteesta paennut hieman lommoinen ja kärpäsmäisen epätasaisesti paikallaan lentelevä Feterra oli ladannut plasmansa jo täyteen voimaan.
    Guardian ei ehtinyt miettiä.
    ”Plasma. Päälle.”

    Feterran ja Guardianin plasmasäteet osuivat yhteen ja räjähtivät sokaisevasti ilmassa levittäen suuren lämpöaallon huoneeseen. Lämpöräjähdyksen alla lojuva rikkinäinen tuoli syttyi tuleen hetkessä ja loi hieman valoa huoneeseen, jolloin Feterran piirteet hahmottuivat entistä paremmin. Nyt Guardian ja Tawa havaitsivat koneen pohjassa olevan moottoria muistuttavan osan kokonaisuudessaan. Nyt he tiesivät, mitä oli hajotettava.

    Ongelmaksi osoittautui vain se, että Guardianin pistooli oli huoneen toisessa päässä. Guardianin panssarin heittoveitset eivät olleet tehneet vahinkoa Feterran kuorelle aiemminkaan, joten ne olivat poissa kysymyksestä. Sinisellä Skakdilla oli tietysti yhä silmiensä plasmasäde, mutta sekin oli vain kuumentanut Feterran metallista kuorta.
    ”Paaco?” Guardian huusi taaksepäin, mutta piti yhä Feterran tiukasti näköpiirissään äkkiliikkeiden varalta. ”Ase!”

    ”Mitä?”

    ”Jossain takanasi on asekaappi”, Guardian vastasi. ”Heitä minulle jotain.”

    Paaco antoi äänimerkin ja heitti jotain Guardiania kohti. Guardian kääntyi nopeasti ja tarttui lentävään esineeseen. Adminin yllätykseksi se muistutti enemmän mekaanikon työkalua kuin oikeaa asetta.

    ”Tämä on jakoavain!” Guardian huusi Paacolle.
    ”…ja?”
    ”Väärä kaappi!”
    ”Kaikilla meillä ei ole yönäköä. Entä tämä?”

    Guardian heitti jakoavaimen maahan ja valmistautui ottamaan vastaan seuraavan Paacon heittämän esineen. Se osoittautui huomattavasti terävämmäksi kuin jakoavain, mutta ei ollut huomattavasti isompi.

    ”Machete. Parempaan suuntaan.”
    Guardian kääntyi välillä katsomaan Feterraa ja heitti tätä kädessään olevalla viidakkoveitsellä. Se ei aiheuttanut erityistä vahinkoa, mutta jostain syystä tunteeton robotti alkoi näyttää hieman ärtyneemmältä.

    Seuraava Paacon heittämä objekti osoittautui teräskärkiseksi puukeihääksi, joka kuitenkin osoitti pian todellisen kestävyytensä Feterran luurankomaisissa kourissa. Feterra heitti keihään palaset maassa roihuavaan nuotioon vaikuttaen poikkeuksellisen pilkkaavalta. Sen jälkeen se laukaisi tehokkaan sarjatuliryppään kohti admineja. Guardian onnistui väistämään suurimman osan pienistä plasmaluodeista, mutta kymmenkunta niistä raapi polttavasti tiensä läpi hänen haarniskansa. Tawa torjui ammukset poispäin pyörittäen keihästään.

    ”Haa!” Paaco huusi voitonriemuisena taistelun äänien alta. ”Tämä!”
    Guardian kääntyi ottamaan vastaan taas yhden lentävän esineen. Ase osoittautui huomattavasti aiempia Paacon heittämiä esineitä suuremmaksi ja raskaammaksi. Guardian oli pudottaa suuren metallikeihään lattialle, kun se mätkähti hänen käsiinsä.
    Kun Guardian katsoi kädessään olevaa keihästä, hän hymyili leveästi. Sen kaksi vierekkäistä kärkeä olivat yhtä teräviä kuin aiemmin. Tämän teräksisen keihään kaksi kärkeä kääntyivät myös hieman sisäänpäin pienellä napinpainalluksella, mikä muunsi keihään käytännössä suureksi viikatteeksi.
    Tämä oli Guardianin kolmanneksi vanhin ystävä.

    Feterran ympärillä akrobaattisesti hyppivä Tawa keskeytti metalliolennon pohjassa olevan lentomoottorin hakkaamisen ja vilkaisi Guardianin keihästä.
    ”Sinähän et välittänyt lähitaistelusta?”

    Guardian kohotti olkapäitään ja näytti merkillisen ilmeen. Sitten hän heilautti kaikilla voimillaan suurta keihästä kohti Feterraa. Sen viikatteen ja keihään yhdistelmää muistuttava kärki kalahti voimakkaasti robotin päähän ja repäisi ruman särön yhteen sen silmistä.
    Guardian ei ollut liikkunut paikaltaan. Hän oli lyönyt Feterraa keihäällään samasta pisteestä, josta oli ampunut tätä Zamoreilla.

    Guardian katsoi Tawaa ja osoitti toisen kätensä sormella keihästään.
    ”Näyttääkö tämä sinusta lähitaisteluaseelta?”

  • Yö kauhu: Kohde: Valottu

    Komentokammio

    Matala humina kaikui komentokammiossa.

    Tawa yritti toivottomasti saamaan itsensä irti Feterran otteesta, mutta mikään ei näyttänyt onnistuvan kun hänen mielensä täytti pelkästään ajatukset pahimmasta.
    Guardian seisoi hyvin lohduttomasti asetelman keskellä. Tämä oli yksi niitä harvinaisia hetkiä, jolloin hän alkoi todella epäilemään rooliaan Adminina. Sininen Skakdin hienpisarat valuivat hänen otsaansa pitkin, hän ei kyennyt keksimään mitään mikä auttaisi heitä tilanteessa enään.

    Feterrat alkoivat jännittää otettaan Klaanilaisista. Killjoy tunsi kuinka hänen kypäränsä ja kyborgikehonsa vakautta pantiin todelliselle koetetukselle. Paaco on kokonaan riisuttu aseistaan ja on täysin kyvytön edessä olevaa metallihirvitystä vastaan.

    Silloin samaan aikaan huoneen nurkassa, särkyneen panssari-ikkunan vieressä, Kepe heräsi tajuttomuudesta. Hän tuki käsivarsillaan itseään hieman ylös jotta näkisi mitä oli tapahtumassa. Kukaan huoneen muista henkilöistä eivät näyttäneet huomaavan häntä vielä. Ensimmäinen asia minkä valkovihreä Toa näki seistessään oli hyvin lamauttava; Feterrat saivat kiinni Killjoysta, ja Tawastakin ja Guardian seisoi siellä täysin avuttomana.
    Kepe alkoi heti miettimään kiireisesti suunnitelmaa, mutta jokainen idea mikä hänen päässään liikkui joutui heti ammutuksi alas kun hän muisti Metalliolentojen kyvyt. Hän vapisi hieman ajatuksista ja hieroi toisella kädellään kasvojaa rahoittaakseen itseään hieman. Juuri silloin hän keksi ajatuksen, joka varmasti toimisi. Mutta sen toteuttaminen saattaisi hyvinkin vahingoittaa häntä itseä ja jopa koitua hänen tuomioksi.
    ”Ei”, Kepe ajatteli, ”Klaanilaisten elämä on paljon tärkeämpi. Minun on tehtävä se, vaikka mitä tapahtuisi”.
    Päätöksen tehtyä valkovihreä Toa alkoi nostamaan itsensä lattialta pois. Vaikka hänen kylkensä ja olkapäänsä olivat vakavasti murtuneet osuessaan seinään, mutta hän silti nousi ylös seisoen lujatahtoisesti.
    Kepe asetti itsensä vakaaseen asentoon ja alkoi venytti kätensä molempia Feterroja päin. Hän seisoi ikkunoiden edessä, jonka takana oleva iltataivas näytti kuin olisi voinut ahmaista Toan loputtomaan tyhjyyteen. Hänen naamionsa Friik alkoi hohtamaan ja sai hänet näyttämään valaistetulta esiintyjältä mustan esiripun edessä.
    Silloin muut huomasivat viimein Kepen olemassaolon. Klaanilaiset tajusivat heti mitä Kepe oli yrittämässä. Feterrat analysoivat tilanteen ja päättivät sinetöidä työnsä ennen valkovihreän Toan eliminoimista. Paacoa pitelevän Metalliolennon olkapäissä olevat kilven muotoiset plasma-aseet tähtäsivät viherkultaista Toaa päin; Veren punainen hehku alkoi loistamaan niistä. Mutta juuri ennen kuin se kykenikään ampua, sen plasma-aseet alkoivat hitaasti muuttamaan muotoaan ja alkoi taittelemaan kuin muovailuvahaa. Aseiden muovaus aiheutti vakavan toimintahäiriön ja purkautui useisiin sähkönkipinöihin ja lieskoihin, vieden samalla yhden sen mekaanisista raajoistaan mukana, pudottaen Paacon maahan. Kepe oli käyttänyt molekyylihallinnan naamiovoimiaa Olentoa päin. Jokainen naamiovoiman käyttämä sekuntti oli tuskaa Kepelle, mikä oli yksi syy miksei hän käyttänyt naamiota yhtä yleisesti kuin olisi halunnut. Jokainen hetki tuntui kuin häntä lyötäisiin tuhansilla metallitangoilla ja hänen sisältöään raadellaan metallitaltalla. Siitä huolimatta Kepe ei luovuttanut vaan jatkoi naamionsa käyttämistä.
    Nyt aseeton Feterra pyrki heti eliminoimaan valkovihreän Toan ensiksi. Guardian ymmärsi heti tilanteen ja nappasi lattialla olevaa Vartija-plasmakivääriään. Hän ehti ampua Kepeä lähestyvää Feterraa päin harhautaakseen sitä. Mutta toinen Feterroista huomasi heti sinisen Skakdin aikomukset ja ampui häntä ja kivääriä olkapäissä olevilla plasma-aseilla. Kivääri tuhoutui plasma-ammuksen iskeytyessään. Guardian ehti väistää ammuksen, mutta kompastui maahan kun hänen jalkansa astui lattialla olevaan huonekalun sirpaleeseen. Mutta juuri silloin Kepe alkoi muovailemaan naamio voimillaan toisen Feterran Tawaa ja Killjoyta pitelevillä raajoilla. Hiki valui hänen ihonsa päällä naamion käytön aiheuttamasta aristuksesta, mutta hän silti yritti pitää itsensä jaloillaan.
    Feterran ote alkoi hellitä muovauksesta, jolloin Tawa ja Killjoy päästivät itsensä viimein vapaiksi. Killjoy näki tämän tilaisuuden ja nappasi ionikatanan, iskien sen kaikilla voimillaan Feterran oikeaan puoliseen silmään, käynnistäen miekan sähköenergian täysille.
    Silmä rikkoutui. Metalliolento alkoi perääntyä ja liikutti raajojaan satunnaisesti särkyneen silmäänsä päin. Olento näytti kuin vääntelehtisi kivusta. Tawa lähti siinä ajassa auttamaan lattialla makaavaa Paacoa.
    Mutta juuri ennen kuin Kepe olisi voinut viimeistää tekonsa, aseeton Feterra nappasi hänestä kiinni ja iski hänet toisen, vielä ehjän panssari-ikkunan läpi, pidellen häntä keskellä ilmaa. Valkovihreä Toa lopetti naamiovoimansa käytön kun Metalliolento puristi hänen kasvojaan. Vaikka kipu oli sietämätön, Toasta se oli helpotus verrattuna naamionsa käyttöön tuomaan aristukseen joka hallitsi hänen koko kehoa. Killjoy ei voinut hyökätä Feterraa päin, peläten että saattaisi aiheuttaa Kepen putoamaan tornin yli vuorovaikutuksena; noin vaarallisella korkeudella ei kukaan selviytyisi.
    Ilman plasma-aseitaan Feterra oli silti hyvin vaarallinen. Feterra alkoi iskeä metallisellaa kourallaan valkovihreän Toan rintakehään.
    Mutta juuri ennen kuin Olento ehti osuakaan Kepeen, pitkään huiviin pukeutunut hahmo ilmestyi heidän eteen, keinuen pitkän köyden päällä ja potkaisi molemmilla jaloillaan Feterran ja Kepen pois ikkunan laidalta. Hahmo ampui kiiltävän valonsäteen Kepeä pitelevään käteen päin ja sai hänet lipeämään pois Metalliolennosta, jolloin hahmo heitti hänet pois lähettyviltä.
    Feterra otti hyökääjästään jalasta kiinni ja heitti tämän pois itsestään. Hahmolta kesti hetken kunnes sai itsensä aloilleen heitosta, jolloin Klaanilaiset viimein näkivät hänet tarkasti lievän valon alla.
    Hahmo oli kullanpunainen ja Avohkiin näköinen naamio kasvoissa: Se oli Domek. Klaanilaiset eivät melkein tunnistaneet häntä ilman lierihattuaan päässä. Toisin kuin yleisesti, Domekin ilme oli verrattain paljon vakavempi ja kylmempi eikä näyttänyt haluavan puhua yhtään.
    Valkovihreä Toa makasi kylmällä lattialla eri kipujen aiheuttamasta väsymyksestä ja menetti tajunnansa.
    ”Varasuunnitelmia?”, Killjoy kysyi Tawalta.
    ”Paaco, mene hakemaan Kepe pois, minä ja Guardian pidämme selustaa. Domek ja Killjoy, hoitakaa toinen olennoista!”, Tawa käski muille vastauksesi.

    Feterrojen sisäiset kommunikaattorit alkoivat taas sihistä ja heidän komentajansa ääni alkoi taas kaikua.
    ”Se on Valon Toa. Vangitkaa hänet, keinolla millä hyvänsä.”
    Kommentonsa kuullessa Feterrat alkoivat kohdistaa jokaisen huomionsa takaisin Klaanilaisiin ja lähestyivät nopeasti heitä päin.

    [spoiler=Blargh… Humburg…]Hörr, tästä tulisi aivan liian pitkä jos postaisin koko taistelun kerrallaan. Jatkan tätä hieman myöhemmin.

    Tai noh, olisi myös hyvä jos joku muu joka on tässä taistelussa mukana kirjoittaisi jatkoa. Minulta voi sitten aina kysyä apua jos tarivtsee.[/spoiler]

  • Zakazin sisällissodan kolmas viikko

    Etelä-Zakaz, Warrekin linnake
    Sisällissodan kolmas viikko

    Ilmassa leijui vahva palaneen käry. Linnakkeen muurilla valtavan kivipaaden takana piilossa seisova Skakdi haisteli ilmaa hetken, mutta vältti ottamasta suurempia henkäisyjä. Hän oli kokenut valtavan kredipselleenimäärän vaikutuksen jo kerran aikaisemmin ja halusi kyseisen kerran jäävän viimeiseksi. Muurin suojissa olevat sensorit eivät kuitenkaan vaikuttaneet käynnistävän korvia riipivää hälytystään, joten oli turvallista hengittää.

    Siniseen ja hopeaan verhottu Skakdi kurkisti varovaisesti vasemmalla silmällään kivipaaden taakse ja nosti käsissään olevaa vahvalla kiikarilla varustettua Vartija-kivääriä hieman toimivampaan asentoon. Kivääri hehkui edellisistä laukauksista vielä tulikuumana, mutta ammuksia oli vielä kolmelle pataljoonalle ja laatutyötä oleva Vartija-kivääri kestäisi taatusti pienen kuumentumisen.

    Skakdi tarkkaili muurien yli vasemmalla silmällään, jonka hän oli huomannut vuosien saatossa olevan selvästi tarkempi. Kenraali Warrekin linnoituksia lähestyi palavilla ja raatoja täynnä olevilla kentillä marssiva monivärinen Skakdi-armeija. Armeija, jonka joukkoon mahtui myös kymmeniä vetojuhtina toimivia Raheja veti takanaan ketjuilla jonkinlaisia valtavia tykkejä. Niiden ulkoasu oli yksinkertainen ja muistutti vain valtavaa Zamor-laukaisinta, mutta Nektannin insinöörit pitivät tunnetusti terävistä metalliosista. Tykkien kyljet olivat täynnä valtavia teriä, joilla ei vaikuttanut olevan raskaissa kenttäaseissa mitään järkevää toimintoa.

    Valtavien tykkien sisällä vaikutti latautuvan jotain vihreää.

    ”Tiedätkö, miksi ne kutsuvat noita?” tuttu ääni sanoi sinisen Skakdin takaa. Skakdi kääntyi ja näki toisen siniseen ja hopeaan verhotun Skakdin, joka oli häntä lyhyempi, mutta tukevampi ja lihaksikkaampi. Tämän Skakdin vasemman olkapään ympäri oli kiedottu paksu side, mutta se näytti silti pitelevän kyseisellä kädellä omaa Vartija-kivääriään aivan hyvin.

    Kivipaaden taakse suojautunut Skakdi ei vastannut, mutta katsoi puhujaa tympeänä. Puhuja vain hymyili hieman ja katsoi asiakseen vastata omaan kysymykseensä.
    ”Nuo tykit ovat ihan oikeasti ’Nektann-energiakanuunoita’.”

    Pidempi ja hoikempi Skakdi katsoi puhujaa epäuskoisena. ”Oletko ihan tosissasi.”

    ”Kyllä. Nektann-energiakanuuna. Tämä käry on todennäköisesti peräisin siitä, kun yksi osui siipikarja-aitaukseen.”

    Kivipaaden taakse kyykistynyt tarkka-ampuja kääntyi poispäin puhujasta ja ampui muutaman plasmalaukauksen kohti vihollisia. Toinen Skakdi jatkoi puhumistaan, mutta tarkka-ampuja ei tiennyt, olisiko hänelle pitänyt vastata.

    ”Kyllä on selvää, mikä vihollisemme synti on”, tukevampi Skakdi sanoi äänekkäästi. ”Nektannin on ylpeys, eikä hän edes yritä piilottaa sitä. Kohta hän järjestää oman naamansa noihin lippuihinkin.”

    Puhuja latasi Vartija-kiväärinsä äänekkäästi ja liittyi tuleen, mutta ei hiljentynyt taistelunkaan keskellä. ”Toisaalta mitä me olemme puhumaan, kun käytämme samaa koodinimeä kuin kiväärimme. Ja ainoa ero Warrekin ja Nektannin välillä on se, että Warrek maksaa meille.”
    Tukevamman Vartijan kivääristä viuhahtava tulisen plasmalaukaus syöksyi hiljaisemman Skakdin olkapään yli ja pudotti yhden Nektann-kanuunan ohjaamossa seisovista vihollisista. Musta Skakdi putosi poukkoillen tykin ohjaamoon vieviä siirrettäviä portaita pitkin eikä enää noussut.
    ”Ja kun Nektann on saasta, joka haluaa olla jumala”, taaempana seisova Vartija jatkoi. ”on Warrek vain saasta, joka haluaa olla kuningas. Ero sekin.”

    Aiemmin hiljaisena pysynyt Vartija päätti vihdoin vastata jotain.
    ”Tahtorakien olisi pitänyt tulla jo puoli tuntia sitten”, hän sanoi sivuuttaen aiemman puheenaiheen. ”Saatamme joutua turvautumaan panssarintorjuntavälineisiin.”

    ”Hahaa, sehän puhuu!” suurempi Vartija sanoi innokkaana. ”Minä olen Roqce. Olemme nähneet aikaisemmin, mutta en koskaan saanut nimeäsi.”
    Roqce otti toisen kätensä kiväärinsä alta ja tarjosi sitä hiljaiselle Skakdille. Skakdi katsoi kättä hetken epävarmana ennen kuin tarttui siihen.

    ”Ei nimiä”, Skakdi sanoi Roqcelle. ”Kaikki Vartijat, joille olen kertonut nimeni ovat kuolleet viikon sisällä. Ensimmäinen ja toinen saivat sirpaleesta ja kolmas ampui itsensä panikoituaan kaasuhyökkäyksessä. Haluaisin katkaista putken.”

    Roqce hymyili leveämmin ja kätteli hiljaista Vartijaa voimakkaasti. ”Kelpaa. Mutta haluan jonkun nimen, jolla kutsua sinua. Sinä olet tästä lähtien Vahtikoira. Vuh vuh.”

    Hiljaisempi Skakdi katsoi Roqcea hetken tympeänä.
    ”Miten vain”, hän sanoi huolettomasti täyttäessään muurin yli pyrkivän kirvestä heiluttavan Nektannin sotilaan plasmalla.

    [spoil]Hei, flashbackeja ei kielletty.[/spoil]

  • Yö Kauhu: taistelu Avdea vastaan

    Komentokammio

    Plasma-ammukset ja sähkö lentelivät läpi tunkkaisen ilman kuin parvi tappavia hyönteisiä. Rhotukat räjähtivät komentokammion seinille ujeltaen äänekkäästi. Ammusten lentoratojen välissä tanssi musta painajainen, joka väisteli pimeydessä hohtavat hyökkäykset vaivattomasti. Välillä se heilautti lonkeromaisia raajojaan kohti Tawaa, Guardiania tai Visokkia ja hajotti huoneen irtaimistoa. Hajoavien huonekalujen ja kaapeilta putoavien lasiesineiden särkymisen äänet yhdistettynä sähköiseen rätinään, plasmaroihahduksiin ja Rhotukan pyörimiseen muodostivat taistelusta äänellisesti suorastaan melodisen kokonaisuuden.
    Avden nauru oli kuitenkin loppunut, mistä huomasi, että musta hirviö oli vakavoitunut. Nyt se keskittyi täysin admineihin.

    Ammuttuaan kiväärinsä sarjatulitoiminnolla kohti yhtä Avden suurista silmistä ja väistettyään jälleen yhden valtavan lonkeron osuman Guardian huomasi valoa silmäkulmassaan. Hän kääntyi katsomaan komentokammion oviaukkoa ja tajusi, että valot olivat taas päällä. Jostain taistelun äänien alta Guardian kykeni myös erottamaan apuvoimageneraattorin vaimean hurinan. Guardian hymyili leveästi hetken ennen kuin tajusi jonkinlaisen epäloogisuuden.

    ”Miksi täällä on yhä pimeää?” hän huusi Tawalle ja Visokille.

    ”Koska metalliset ystäväni ja Sheelika ovat erittäin taitavia lamppujen lamauttamisessa”, Avde myhäili jostain mustan ruumiinsa sisältä.

    Tawan kasvoille tuli yllättynyt ilme. Hetken päästä se vääntäytyi vihaiseksi.
    ”Sinäkö olet tehnyt Sheelikasta…tuon?” Tawa huusi yötä mustemmalle massalle ja keskitti sähkövoimansa keihästään pitkin. Salama osui Avden läpi, mutta sen muodostamaa aukkoa lukuun ottamatta Avde ei tuntunut reagoivan hyökkäykseen.

    ”Ei, en todellakaan”, Avde sanoi monella äänellään, joista yksi alkoi muistuttaa Sheelikan puhetta. Yhdistettynä muuten miehekkäisiin ääniin se muodosti erittäin kieroutuneen kokonaisuuden. ”Se olit sinä, Tawa. Sinä loit oman hirviösi.”

    Tawa ei vastannut mitään. Hän ampui toisen salaman ja väisti Avden mustasta ruumiista ulos työntyvää terävää piikkiä, joka osui lattiaan jättäen ruman reiän.

    ”Hän anoi sinulle, Tawa”, Avde sanoi. ”Hän anoi, että et luovuttaisi häntä Makutoille, mutta mitä sinä teit? Sinä kieltäydyit. Nuori tyttö teki yhden virheen ja luovutit hänet hirviöille.”

    Tawan katse kalpeni. Älkää kuunnelko, Visokki viesti telepaattisesti, mutta ei ollut varma, osuiko viesti maaliinsa.

    ”Tiedätkö sinä, mitä kaikkea ne tekivät hänelle siellä?” Avde sanoi pirteästi. ”Minä voin näyttää, mitä he tekivät. Voi, se oli kamalaa. Herra ZMA oli oikeastaan melkoinen hyväntekijä auttaessaan hänet pois sieltä. Paikasta, jonne sinä hänet työnsit.”

    Tawan katse oli tyhjä. Hän pysähtyi paikoilleen ja oli laskemassa suojaustaan.

    ÄLÄ KUUNTELE.

    Sähkön Toa säikähti tarpeeksi, että tajusi väistää Avden torsosta syöksyvää kouraa.

    ”Ja sinä, Vartija?” Avde sanoi kysyvästi kaatuneen kirjahyllyn takaa tulittavalle Guardianille. ”Sinullako on varaa tuomita Sheelika tekojensa takia? Sekö, että taistelitte sodassa vain hieman isompia roistoja vastaan tekee sinusta jalon soturin, jolla on varaa arvostella?”

    Avdesta lennähti jälleen suurta metalliketjua muistuttava lonkero, joka väisti maassa makaavan tajuttoman Glatoriankingin ja Jaken liikkumattomat ruumiit ja osui Guardianin suojana toimivaan kirjahyllyyn, heittäen sen sivuun.

    ”Annan anteeksi muun luonteessa, jopa synnit, hyvät ystävät, mutta tekopyhyyttä en siedä”, Avde sanoi lähestyen perääntyvää Guardiania tärisevällä lonkerollaan. ”Hyväksykää se, mitä olette.”

    Guardian perääntyi lonkeroa, kunnes tajusi joutuneensa nurkkaan. Hän tarkkaili pakomahdollisuuksiaan varovaisesti vain huomatakseen niiden olevan vähäiset.

    ”Tekopyhyys?” Guardian sanoi itsevarmasti. ”En halua kuulla saarnaa olennolta, joka kutsuu meitä ystävikseen yrittäessään tappaa meidät.”

    ”Kuka sanoi, että aion tappaa teidät?” Avde sanoi lämpimästi. Sen sanottuaan hän syöksi lonkeronsa äkkinäisesti Guardiania kohti.
    Guardian toimi nopeasti. Hän veti yhden heittoveitsistään irti hopeisesta panssaristaan ja irrotti pallomaisen plasmakranaatin kiväärinsä kyljessä olevasta lokerosta. Ripeällä liikkeellä Guardian heitti ensiksi toisella kädellään kranaatin kiinni Avden valtavaan lonkeroon ja seuraavaksi irrotti sen pienen sokan heittoveitsellä, joka lennähti sokka mukanaan yhteen Avden punertavista silmistä. Samassa Guardian pyörähti sivuun.

    Punertava räjähdys poltti sätkivän lonkeron pään ja särki yhden komentokammion suurista osumankestävistä ikkunoista. Paineaalto heitti Guardianin voimakkaasti maahan. Tawa käveli nopeasti hänen viereensä ja auttoi Guardianin pystyyn, ampuen samalla taas yhden salaman kohti mustaa massaa. Visokki hyppi kolibrimaisin liikkein pitkin huonetta ja ampui tasaiseen tahtiin Rhotuka-kiekkoja.

    ”Niin, en ajatellut välttämättä tappaa teitä”, Avde sanoi astetta vakavammin. ”Mutta rakkaat ystävät, nämä hetket saavat minutkin ajattelemaan päätöksiäni kahdesti.”

    * * *

    Kepe ja Paaco saapuivat pimeään admin-kammioon ainoastaan havaitakseen taistelun olevan käynnissä. Paaco juuttui puoleksi minuutiksi napsuttelemaan sormiaan tasaisten taistelun äänien luoman tarttuvan melodian tahtiin ennen kuin kauhistuneella ilmeellä varustettu Kepe keskeytti hänet tökkäämällä vihreää Toaa olkapäähän ja osoittamalla sormellaan hirviömäistä mustaa hahmoa.
    Paaconkin ilme muuttui lievästi.

    ”Haetaanko…” Kepe aloitti puhumaan hitaasti. ”…vähän apuvoimia?”

    Paaco oli vastaamassa jotain, mutta moderaattorin puhe keskeytyi, kun mustan massan mustempi raaja tukki Paacon ja Kepen takana olevan oviaukon suuruudellaan.

    ”Ei enää”, Avde sanoi. ”Meitä on jo ihan tarpeeksi, en ehdi kohta tutustua kaikkiin. Kepe, Paaco. Aloittakaapa kertomalla, mitä pelkäätte.”

    ”Hehe”, Paaco sanoi kauhistuneena tuijottaen vuorotellen Guardiania ja Avden tummaa kehoa. ”Jos Snowman olisi täällä, tämähän olisi melkein Yö Kauh-”

    ”Paaco”, Guardian huusi keskeyttäen Paacon. ”Ei nyt.”

  • Isku Nazorak-pesään: Mysterys Nuin makutan vapaus

    Nazorakien pesä, Tuulikaapille johtava käytävä.

    Neljä Klaanilaista valmistautuvat hoitelemaan saattueensa ja ryntäämään taaksepäin, Manun vankilaan.

    ”Kolme.”, Matoro sanoo.
    ”Hiljaa, vanki.”, yksi torakoista sanoo kylmästi. Se puristelee ikävää keihästä kädessään.
    ”Kaksi.”, Matoro jatkaa.
    ”Mitä oikein teet, ääliö? Hiljaa!”, sama torakka huutaa.
    ”Lasken sekunteja maailmanloppuun. Mitä muutakaan?… Yksi.”, Matoro ilmoittaa. Siinä silmänräpäyksessä neljä Klaanilaista vetäisee aseensa ja nopeat iskut saavat taisteluun varautumttomat torakat nopeasti maahan.

    ”Okei, vauhtia!”, Matoro huutaa ja lähtee juoksemaan kohti tätä ”tuulikaappia” muu joukko kintereillään.

    Kaukana heidän takanaan – tai vähän aikaa sitten heidän edessään – on joukko torakoita joiden piti auttaa jos vangit karkaavat. Nyt ne ampuvat Zamor-pistooleilla Klaanilaisia ja muutama lähti juoksemaan heitä kiinni. Yksi karjuu radiopuhelimeen.

    ”Niitä tulee kohta lisää”, Keetongu huutaa joukon viimeisenä. Yksi Zamor osuu häntä jalkaan, kaataen massiivisen hahmon maahan.
    Mahriking pysähtyy ja osoittaa keihäällään Tongun yli. Tulen Toa ampuu voimakkaan – ja tulikuuman – laukauksen elementaalienergiaa. Liekkimuuri osuu Nazorakeihin jotka sortuvat hetkeksi maahan. Make auttaa Tongua ylös.

    Summerganon ja Matoro ovat ennättäneet kulman taa – he näkevät ison teräsoven jossa lukee ”tuulikaappi”. Vartija yritti jotain epämääräistä, mutta jääsäde päähän kolkkasi sen. Matoro pääsee oven luo. Nopea vilkaisu – ovi on paksu, sitä ei voi murtaa.
    Matoro vetäisee Energiateränsä esiin, hän suuntaa sen terän kohti oven reunaa.

    Summerganon juoksee auttamaan Makea ja Tongua.

    Matoron miekka alkaa hehkua keltaisena. Toa laukaisee miekasta energiasäteen joka murksaa toisen saranan.
    Matoro tekee saman tempun toiselle ja pyytää Manua työntämään ovea.
    Matoro siirtyy sivuun kun Makuta syöksyy ovea päin, kaataen sen ulospäin.

    ”Seuraava siirto?”, Matoro kysäise.

    ”Torakat hankkivat apuvoimia!”, hieman kauempana oleva Make huutaa kaksikolle.

  • Yö kauhu: Avden varjo laskeutuu Klaanin ylle

    Bio-Klaanin saari, rantakallio

    Meri oli hiljainen. Aallot pesivät Bio-Klaanin rantaa pehmeästi ja tähdet muodostivat kosmisia kuvioitaan taivaalla. Kuunsirppi hehkui keskellä yötaivasta ja pieni Matoran katsoi sitä haltioituneena seisoen rantakalliolla. Matoran oli täysin liikkumaton, mutta sen varjo heittelehti levottomasti.

    ”Pian”, Avde sanoi tuijottaen kuuhun ja leventäen jo nyt suurta hymyään. ”Pian.”
    Avde käänsi päätään ja katsoi varjoaan. Varjo heittelehti hallitsemattomasti ja muistutti suurta mustaa säkkiä, jonka sisällä oli jotain elävää. Kun Avde kuunteli tarkkaan, hän melkein kuuli vaimennettuja huutoja varjostaan.

    ”Odota hetki, poikaseni”, Avde sanoi poikkeuksellisen lämpimästi. ”Kohta pääset ystäviesi joukkoon ja kohta saat tehdä päätöksen, pelastatko heidät vai et. Sinua ei pakoteta mihinkään.”

    Tämä puhe ei vähentänyt säkkimäisestä varjosta tulevaa huutoa. Avde pyöritteli silmiään pettyneen näköisenä. Hän lähti kävelemään hitaasti kohti Klaanin linnoitusta raahaten paisunutta varjoaan perässään.

    Klaanin linnoituksen muurien suuret vartiovalot häikäisivät Avdea kääntyillessään ja ne eivät jättäneet yhtään pimeää pistettä Klaanin muurin lähiympäristöön. Jos joku yrittäisi hyökätä linnoitukseen, valonheittimiä operoivat vartijat takuuvarmasti huomaisivat tämän ja aloittaisivat hälytyksen. Avde katsoi valokeiloja inhoten suuren kallion takaa. Paljon olisi kiinni vartijoiden huomiokyvystä.
    Avde kuuli hiljaisia askelia takaansa. Niitä seurasi monen äänilähteen tuottama samanaikainen matala humina jostain kauempaa.
    Avde kääntyi. Hänen takanaan seisoi sinivalkomusta naispuolinen Toa, joka katsoi häntä neutraali ilme kasvoillaan. Toan takana leijui varjoissa joukko metallisia sylinterimäisiä kohteita, jotka humisivat matalasti. Avde ei viitsinyt laskea, montako kohteita oli. Ne tulisivat ajamaan asiansa ja se oli tärkeintä.

    Sähkön Toan takana leijuvissa metallisylintereissä syttyi pieniä valoja ja ne päästivät mekaanisia ääniä. Hetken analyysin jälkeen yksi niistä puhui ruosteisella äänellään.
    ”Kohde tunnistettu. ’Avde’. Tunnettu liittolainen. Laskekaa aseet.”

    ”Tervehdys, Sheelika”, Avde sanoi virnuillen pirullisesti. ”Herra Arstein ei kertonut sinun olevan mukana operaatiossa.”

    Sheelika katsoi Avdea. Sähkön Toan neutraaleille kasvoille vääntyi pieni väkinäinen hymy. ”Toitko kohteen?”

    Avde nosti yhden sormen pystyyn ja osoitti varjoaan, joka sätki entistä kiivaammin. Sheelika katsoi takanaan olevia mekaanisia olentoja ja nyökkäsi.

    ”Saammeko nähdä hänet?” Sheelika kysyi. Avde vastasi myöntävästi ja löi kämmenensä yhteen.

    Silloin Avden varjo paisui. Se tuli ulos maasta ja muodostui kolmiulotteiseksi yönmustaksi kuplaksi, joka kasvoi kasvamistaan. Kun Avde löi käsiään yhteen uudelleen, kuplaan repesi haava, joka muodosti rujon alligaattorimaisen kidan. Kita hengitti raskaasti hetken ennen kuin aukesi kokonaan ja oksensi sisältönsä maahan kuvottavasti kakoen.
    Kidasta ruiskuavan mustan nesteen mukana tuli Toa. Hopeinen Avohkiita muistuttavaa naamiota kantava Toa putosi maahan huudahtaen kivusta. Hetken päästä kita sylkäisi Toan miekan tämän viereen.

    Vastenmielisen operaation loputtua kita katosi takaisin Avden varjoon, joka oli nyt ensimmäistä kertaa tunteihin hänen itsensä muotoinen.
    Sheelikalla oli itselläänkin varjovoimat, mutta hän näytti silti häkeltyneeltä siitä, mitä äsken oli tapahtunut, sillä Toa ei ollut nähnyt edes yhdenkään Makutan tekevän jotain tällaista.

    Hopeinen Toa katseli Avdea ja Sheelikaa sanomatta mitään. Hän pyyhki tahmeaa mustaa nestettä päältään inhoten.

    ”GK”, Avde sanoi. ”Seuraavaksi astut valonheittimien eteen ja pääset sisään Klaaniin. Sen jälkeen sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Toivon, että valitset viisaamman.”

    GK nyökkäsi. Hän nousi pystyyn, laittoi miekkansa selkäänsä ja lähti juoksemaan kohti Klaanin linnoitusta. Toan askel oli selvästi ontuvaa sadistisen Makutan kidutuksen johdosta, mutta hän juoksi erittäin kovaa, jos otti huomioon hänen kokemansa tuskat. Avde ja Sheelika katsoivat GK:ta pitkään tämän juostessa.

    ”Avde hyvä”, Sheelika sanoi melkein viettelevästi. ”Tämä on oikein hyvä idea, mutta älä sano, että suunnitelmasi perustuu yhden Toan valintaan.”

    ”Ei, Sheelika”, Avde sanoi pirullinen hymy vain leventyen. ”Ei yhden. Olen kuluttanut tähän kaksi viikkoa. Kuusi marionettia, joiden naruista olen vedellyt, joita olen suostutellut ystävällisesti. Vaikka GK ei suostuisikaan, minulla on vielä viisi kandidaattia. Tänään näemme, kenellä on eniten lojaliteettia ystäviinsä.”

    ”Odotamme kiinnostuksella”, Sheelika sanoi.

    Hetken oli hiljaista. Sheelikan takana olevien mekaanisten sylintereiden humina voimistui entisestään. Niistä etummaisen valot syttyivät ja se puhui jälleen.
    ”Pyyntö: Tehtävän kertaus odottaessa.”

    Avde kääntyi ympäri.
    ”Kun valot sammuvat, menemme sisään”, Avde sanoi yllättävän virallisesti. ”Astun sisään ensimmäisenä ja menen kohti hallintohuoneita. Voitte tappaa kaiken näkemänne, mutta jättäkää hämähäkki henkiin. Vartija on ehkä myös hyvä säästää, hän on hyvää kauppatavaraa…tietyille tahoille.”

    Sheelika näytti innostuneelta. Sähkön Toan silmät aukenivat täysin ja aiemmin teennäinen hymy muuttui aidoksi. Sinertävät sähkönpurkaukset hyppivät Sheelikan sormien välillä.
    ”Entä…Tawa?” hän sanoi kiinnostuneena.

    ”Hän on sinun”, Avde sanoi kylmästi. ”Tee mitä haluat, rakas ystävä.”

    ”Vaatimus: Ei ketään tiellemme”, yksi Sheelikan takana leijuvista mekaanisista olennoista sanoi tiukasti. ”Mestari Z.M.A vaatii meille täyttä itsenäisyyttä tehtävässä uuden arsenaalin testausta varten.”

    Avde nyökkäsi. ”Tehkää vahinkoa.”

    Bio-Klaanin linnoitus

    Guardian seisoi käytävällä, joka oli ajoittain pimeä ja ajoittain valoisa. Valohäiriö ei ollut ollut vain hetkellinen, vaan se toistui Guardianin laskujen mukaan yhdentoista sekunnin välein.
    Guardian otti kommunikaattorin käteensä. Hän paineli näppäimillä Paacon taajuuden.

    ”Paaco?” hän sanoi kommunikaattoriin. ”Onko kyse vain tästä kerroksesta vai onko koko rakennuksessa jotain vikaa?”

    Kesti poikkeuksellisen kauan, että Paaco vastasi. Hän ilmeisesti tutki valvontakameroja erityisen tarkkaavaisesti. Silloin kun Paaco vastasi, äänenlaatu oli huonontunut suuresti.
    ”Se on kaikkialla!” Paaco sanoi paniikinomaisesti. ”Valonheittimetkin pätkivät. Kommunikaatio-ongelmamme eivät johtuneet toisen pään tapahtumista, häiriösignaali on Klaanissa!”

    Guardian mykistyi. Ainoa tapa, miten signaali olisi voinut päästä sisään oli se, että joku klaanilaisista oli aktivoinut sen. Guardian ei tohtinut ajatella mahdollisuutta.
    ”Mutta häiriösignaali ei sotke valojamme”, hän sanoi. ”Se ei kävisi järkeen. Oletko tarkistanut apuvirtageneraattorin?” Tätä kysyttyään Guardian kuuli toisesta päästä pari napinpainallusta.

    ”Kyllä, generaattorissa on kiinni jotain”, Paaco sanoi. ”Näyttääpä ihan p-”

    Sen enempää Paaco ei ehtinyt sanoa, sillä hänet keskeytti voimakkaalta räjähdykseltä kuulostava ääni, joka tuli jostain apugeneraattorin suunnalta. Paineaalto kaatoi Guardianin maahan ja sai hänet pudottamaan kommunikaattorin kädestään. Samalla valot pimenivät lopullisesti ja jäljellä oli vain pimeys ja kommunikaattorin rätisevä ääni.

    Klaanin linnoituksen muuri

    Räjähdyksen jälkeen oli pimeää ja hiljaista. Oli vain pimeä linnake, pelästyneiden vartijoiden huudahdukset, Sheelika, tämän mekaaniset ystävät ja Avde.

    Avde hymyili.
    ”Tiesin. Kiitos, ystävä.”

    Matoran käveli kohti linnaketta pimeyden turvin Sheelika ja tämän mekaaniset ystävät perässään. Mekaanisten sylinterien moninaiset valot syttyivät ja niiden sisäisten moottorien humina voimistui äärimmilleen.

    ”Mistä ajattelit mennä sisään?” Sheelika kysyi.

    ”Etuovesta, tietenkin”, Avde sanoi. ”Tiemme erkanevat varmaan tässä. Pysy hengissä, yhteistyökumppanini pysyy onnellisempana jos tuon sinutkin takaisin.”

    Sheelika kääntyi katsomaan yhtä linnakkeen torneista. Kyseessä oli torni, jossa Sheelikan kohde sijaitsi. ”Sinä et selvästi tunne häntä”, Sheelika sanoi itsekseen.

    Metallisista sylintereistä kuului aseiden latautumisen ääniä. Ne leijuivat paikallaan kuin odottaen käskyä. Sheelika huomasi tämän.
    ”Lentäkää, kaunokaiset, lentäkää.”

    Kuin innostuneina mekaaninen joukkue syöksyi kohti synkkää linnoitusta. Lentäessään ne tuntuivat unohtavan robottimaisen tunteettomuutensa ja huusivat jotain, joka tuli syvältä sydämestä.
    ”ARSTEIN!”
    ”ARSTEIN!”
    ”ARSTEIN!”

    Sheelika katsoi lentäviä koneita hymyillen. Sitten hän lähti juoksemaan kohti tornia, jossa hänen kohteensa oli, jättäen Avden yksin.

    Avde oli tyytyväinen, sillä vihdoin oli rauhallista ja hiljaista. Hän käveli aivan pääportin eteen. Se oli läpäisemätön ja tiukasti lukossa. Joskus muulloin tämä olisi ollut Avdelle ongelma, mutta nyt oli yö ja hän seisoi valtavan linnoituksen varjossa.

    Avde astui hieman taaksepäin. Pienen punaisen Matoranin silmät sulkeutuivat ja se hymyili leveästi. Avde nosti molemmat kätensä ja alkoi liikutella sormiaan. Hän kuvitteli käsiinsä narut vedeltäviksi. Matoranin hengitys muuttui raskaammaksi ja jotain kasautui hänen sisäänsä. Se kerääntyi ja kerääntyi, kunnes kaikki purkautui ulos tulivuorimaisena räjähdyksenä.
    Avde nauroi. Se ei ollut hänelle tyypilllistä hiljaista ja varovaista pilkkanaurua. Se oli äänekästä huutoa, joka kaikui kauas. Ja Avden nauraessa jotain nousi hänen jalkojensa alta. Aluksi kyseessä oli vain kaksi mustaa palkkia, jotka kietoutuivat toisiinsa ja kasvoivat kuin puut, kasvattaen suuria oksia, jotka jakaantuivat kymmeniin haaroihin. Pian ne kuitenkin hajosivat useampiin osiin ja muodostivat jotain valtavaa.

    Sillä oli raajoja, ulokkeita, käsiä, jalkoja ja lonkeroita suuren Rahi-lauman verran ja jokainen niistä oli mustempi kuin pimeys, joka olentoa ympäröi. Jokaisella olennon nuoren elämän sekunneistä aukesi sen ruumiiseen kymmenen uutta silmää, kaikki tyhjäkatseisia ja punertavia. Yönmusta hahmo kasvatti myös kaksi suurta siipeä selkäänsä, mutta suuruudestaan huolimatta ne olisivat liian pieniä nostamaan olentoa ilmaan. Groteskia mutaatiota kesti minuutteja ja olento kasvoi suuremmaksi kuin ovi, josta sen oli tarkoitus astua sisään.
    Kasvunsa loputtua olento avasi suunsa ensimmäistä kertaa ja sen tehdessään se liittyi pienen Matoranin nauruun. Olennon nauraessa viidellä äänellään sen valtava yönmusta kieli tunkeutui ulos suusta ja ahtautui Klaanin teräsporttien väliin. Raivokkaasti huutaen olento väänsi ovet auki ja mateli höllyen sisään pimeään linnoitukseen.

    Sinipunainen Matoran jäi seisomaan oviaukkoon jähmettyneen näköisenä, mutta Avde ei. Avde oli jo matkalla ja hän nauroi kovempaa kuin vuosikymmeniin.

  • Jääsaari 7: Siru

    Valkoisen temppelin rukouskammio

    Gunei sulki ovet. Vain hän ja Guardian olivat huoneessa.
    Huone oli tiivis ja turvallinen. Ilma-aukkoja tai ikkunoita ei ollut ollenkaan. Nurkassa oli pieni pöytä, jonka päällä oli useita pieniä lyhtyjä ja laatta, johon oli kaiverrettu jotain samalla tuntemattomalla kirjaintyylillä.

    ”Vannon, että kukaan ei kuuntele, Vartija”, Gunei sanoi nyökäten. ”Nyt, kerro asiasi.”

    Guardian katseli ympäristöään. Hän ei pitänyt itseään vainoharhaisena, mutta asia, jota hän aikoisi käsitellä oli yksinkertaisesti vaarallista.
    Guardian otti vyötäröltään pienen nahkapussin. Hän avasi sen ja veti ulos metallisen sirun.
    Hän näytti sitä Guneille lyhdyn valossa. Siru oli täysin valkoinen, mutta käännettäessä se vaihtoi väriään. Sirun keskellä oli aukko, joka oli juuri ja juuri silmän kokoinen.

    ”Tiedätkö, mitä pidän kädessäni?” Guardian kysyi.
    Gunei katsoi haltioituneena. Hän juoksi äkkiä kohti nurkkapöytää ja tarttui sen päällä olevaan laattaan.
    Hän käänsi laatan ympäri ja avasi pienen luukun sen kääntöpuolella.

    Sisällä oli toinen samanlainen metallinsiru.

    ”Arvelinkin”, Guardian sanoi. ”Arvelinkin, että teillä olisi yksi niistä. On eräitä osapuolia, jotka haluavat käsiinsä kaikki siruista. Osapuolia, jotka tappaisivat saadakseen nämä.”

    Gunei ei näyttänyt kuuntelevan. Hän katsoi kiiltävää sirua kädessään ja vertasi sitä Guardianin omaan. Hänen Matoran-kasvoillaan kiilsi pelkkä puhdas ilo.

    ”Nimda”, hän sanoi haltioituneena. ”Ath ko relthe Nimda. Nimda.”

    Guardian oli pöllämystyneen näköinen.
    ”En tiedä, mitä puhut, mutta kuulostaa hyvältä”, hän sanoi. ”Asia on kuitenkin niin, että aiomme kerätä nämä kaikki, kuinka paljon niitä sitten onkaan-”
    Gunei keskeytti Guardianin innokkaasti.
    ”Kuusi!” hän huudahti virne kasvoillaan. ”Kaikki kuusi! Kaikki kuusi! Pyhä Nimda! Isä Athin rakkauden merkki!”

    Guardianin katse oli epäuskoinen. Hän rypisti otsaansa.
    Miksi niitä on aina kuusi, Guardian mietti.
    Hän päätti palata aiheeseen.

    ”Gunei”, hän sanoi riemukkaasti tanssahtelevalle Matoran-papille. ”Kuuntele minua. Ymmärrän, että tällä osalla on suurta tunnearvoa sinulle ja kyläläisillesi, mutta et tajua vaaraa. Jos joku, kuten vaikka esimerkiksi Pimeyden metsästäjät tai Makutain veljeskunta saisivat tietää, että piilottelette yhtä osista, he eivät säästäisi ketään. Ajattele kansaasi.”

    ”Nimdaaaa…”

    ”Gunei”, Guardian yritti vielä kerran. ”Anna osa meille. Me tuomme joukon vahvimpia klaanilaisia suojelemaan kyläänne ja auttamaan teitä pääsemään paremmin jaloillenne. Kansasi ja koko maailmamme on parempi ilman tätä kirottua esinettä. Me keräämme kaikki osat ja tuhoamme ne tulivuoressa.”

    Se ei ollut järkevin sanavalinta, jota Guardian olisi voinut käyttää.
    Gunein lämmin hymy viileni äkkiä. Sitten tapahtui jotain, johon Guardian ei ollut missään nimessä varautunut.

    Kovaäänisen ”Nimda”-kirkaisun säestämänä Gunei hyppäsi kohti seinää kuin tykistä ammuttuna ja ponkaisi seinästä salamannopeasti Guardianin naamaan.
    Matoran-jalat eivät ole isoja, mutta kovaa lentävän ja hyvin koulutetun Matoran-soturimunkin potku päin kasvoja ei ollut mukavimpia kokemuksia Guardianin pitkässä elämässä.
    Hetken aikaa oli sumeaa, mutta Guardianin muut aistit toimivat. Ennen kun hän huomasikaan oli valkoinen siru kadonnut hänen kädestään.

    Näkönsä selventyessä Guardian näki innokkaan Gunein pitelevän kahta osaa molemmissa käsissään. Hän katsoi niitä haltioituneena ja palvovana.
    Sitten hän siirsi niitä toisiaan kohti. Gunei käänteli osia löytääkseen oikean yhdistelmän. Osien reunojen välille iskeytyi sähköinen juova, joka sihisi voimakkaasti. Gunein kasvoilla oli puhdasta iloa.

    ”Ne haluavat yhteen”, hän sanoi. ”Ne kuuluvat yhteen. Isä Ath tulee olemaan tyytyväinen ja kansamme ei tarvitse enää koskaan, koskaan nähdä nälkää. Ne kuuluvat yhteen. Ne haluavat yhteen.”

    Guardian juoksi Guneita kohti niin nopeasti kuin pystyi. Hän oli valmiina tarttumaan osiin ja vetämään ne mahdollisimman kauas toisistaan.
    Juuri silloin, kun Guardian tarttui toisesta osasta kiinni, Gunei onnistui iskemään ne yhteen.

    Hetken aikaa oli hiljaista. Oli kuin aika olisi pysähtynyt. Guardian piti kiinni osista, mutta kun hän yritti käskeä käsiään repimään ne toisistaan irti, mitään ei tapahtunut. Gunei katsoi osia kuin jäätyneenä.
    Sekunnin ajan Guardian kykeni kuulemaan voimakkaan sydämenlyönnin. Sitten räjähti.

    Sininen aalto heitti sekä Gunein että Guardianin päin huoneen seiniä voimakkaalla vauhdilla. Guardian olisi halunnut huutaa kivusta, mutta tilanne oli niin nopeasti ohi, että hän ei ehtinyt. Kova teräksen repeämisen ääni täytti huoneen.

    Guardian makasi lattialla. Hän näki vain sinisen valon. Sokaisevan kirkas valo täytti huoneen ja teki näkemisen mahdottomaksi. Sinisen valon alkulähde vaikutti olevan se kohta huoneesta, jossa osat oli yhdistetty.
    Guardian sulki jäljelle jääneen silmänsä. Hän ei halunnut tulla täysin sokeaksi.

    Lämpö. Päälle.
    Lämpöskanneri oli hyödytön. Guardian näki pelkkää punaista. Lämpimin kohta vaikutti olevan edelleen osien yhdistämispiste.
    Skanneri. Päälle.
    Skannerikaan ei auttanut. Se sai analysoitua valoa ja ilmaa, mutta viestit olivat kirjainsotkua, jossa ei ollut järkeä.
    Guardian nousi istumaan ja mietti. Yökatse ei auttaisi. Kiikari ei olisi kovin järkevä vaihtoehto. Plasma olisi huonoin mahdollinen.
    Jäljellä oli vain yksi vaihtoehto.
    Röntgen. Päälle.

    Maailma muuttui mustavalkoiseksi, mutta vihdoin Guardian näki. Hän näki yhdistettyjen palojen leijuvan ilmassa edessään. Ne tanssivat ilmassa epäluonnollista tangoaan ja rikkoivat kaikkia mahdollisia fysiikan lakeja.
    Gunei makasi maassa. Guardian lähestyi häntä ja huomasi helpotuksekseen, että ylipapilla oli vielä elonmerkkejä.

    Skannattuaan läpi muun temppelin Guardian huomasi, että kaikki soturimunkit olivat maassa tajuttomina. Aalto ei kuitenkaan ollut levinnyt rakennuksen ulkopuolelle. Lisäksi puisen pääoven läpi näkyi, että portin Toankokoiset vartijat olivat vielä tajuissaan. Kyläläisetkin vaikuttivat olevan kunnossa.
    Guardian kääntyi. Hän ei ollut täysin varma, mitä oli tapahtunut, mutta yhdistetyt osat piti ainakin piilottaa.
    Hän tarttui levitoivaan metallinpalaan ja laittoi sen nahkapussiin tarvikevyössään. Se osoittaui yllättävän vaikeaksi, kun palat tuntuivat noudattavan omaa painovoimaansa.

    Nyt, ulos täältä, Guardian ajatteli.

    Ath-Koro

    Kylässä oli levotonta. Kaikki Matoranit olivat huomanneet sokaisevan sinisen valon ja korviaraastavan äänen Suuren temppelin suunnalta ja nyt kaikki miettivät yhdessä, mitä oli tapahtunut.
    Temppelinvartijat eivät tapansa mukaan vastanneet. Matoranit olivat hämillään ja paniikissa. Kukaan ei tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä.

    Yhtäkkiä jokaisen Matoranin päässä syntyi samanaikaisesti sama ajatus. Matoranit katsoivat kaikki kohti temppeliä mielessään sama asia. Asia, jonka jokin ulkopuolinen voima oli asettanut heidän mieleensä.

    ”Nimda”, yksi Matoraneista sanoi robottimaisesti.

    ”Nimda”, joku muu jatkoi aivan yhtä tunteettomasti.

    ”Nimda”, ensimmäinen Matoran sanoi uudelleen.

    Pian koko kylä toisteli samaa sanaa uudelleen ja uudelleen. Matoranit alkoivat marssia kohti temppeliä. Heidän silmänsä hohtivat sinisempinä kuin taivaan tähdet.

    Joka ikisessä pienessä mielessä oli sama ajatus. Nimda. Jokainen pieni mieli tiesi, minne piti mennä.
    Joka ikisessä pienessä mielessä kuului raskas sydämentykytys.

    ”Nimda”, Matoranit sanoivat yhteen ääneen marssien.

  • Jääsaari 4: Tervetuloa Ath-Koroon!

    Eteläinen saari

    Guardian asteli hangessa. Kuusi huppupäistä Matorania kävelivät hänen perässään osoittaen häntä keihäillään ja tarkkaillen hänen jokaista liikettään.
    Guardian ei ollut ihan varma, kenen olisi pitänyt olla hermostunut tässä tilanteessa. Hän päätti rikkoa hiljaisuuden viheltelemällä päässään soivaa erittäin tarttuvaa kappaletta.

    ”Tin-titidin tintin tintin. Tin-titidin tintin tin. Tin-titidin tintin tintin, tin, titi-”
    Vihreä happoryöppy syöksähti hänen olkapäänsä yli. Se osui yhteen jäisistä puista ja sai sen sihisemään ja porisemaan kuin paistettuna.
    ”Vanki ei hyräile”, yksi Matoraneista sanoi.

    Tämä on täysin typerää, Guartsu ajatteli. Ei näin pienille olennoille ole järkevää antaa näin raskasta aseistusta. Se on nöyryyttävää.

    Seitsemän hahmon joukko jatkoi matkaansa metsässä täysin äänettömästi.
    ”Päädymmekö johtajanne luolaan joskus pian, muksut?” Guardian kysyi vaitonaisesti. ”Vai aiotteko vain lenkkeilyttää minua loppupäivän?”

    Yhtäkkiä takaa kuului naurua. Aluksi vain yksi Matoran nauroi, mutta vähitellen ääniä kuului enemmän. Lopulta kaikki kuusi nauroivat kovaäänisesti ja halveksuvasti.
    ”Muksut?” happokeihästä kantava Matoran kysyi pidätellen nauruaan. ”Muksut? Sotamies luulee, että sota tekee sotamiehestä viisaamman. Sotamies ei oikeasti tiedä, että siinä vaiheessa kun sotamies oli vain joukko molekyylejä, joista Suuret Olennot alkoivat luoda, me Matoranit olimme jo olemassa. Kävelimme tässä maailmassa kauan ennen sinua.”
    Guardian hiljeni ja lopetti kävelyn. Hän kääntyi kohti matoraneja ja katsoi vakavalla naamalla.
    ”Minä en nauttinut siitä sodasta”, Guardian sanoi vakaasti. ”Tein siellä asioita, joita en tule antamaan anteeksi itselleni, mutta luulen, että…”
    Hän hiljeni hetkeksi ja nosti kätensä. Matoranit ottivat vankemman otteen keihäistään ennen kuin tajusivat, että hän nosti kättään kohti kiikarisilmäänsä.
    Guardian tarttui kiikarisilmäänsä. Hän painoi sen kyljessä olevaa nappia ja pieni loksahdus ilmaisi, että hän avasi lukituksen. Sitten Guardian veti kiikarin irti.

    Matoranit vavahtivat nähdessään, että siinä kohtaa, missä Guardianin vasemman silmän olisi pitänyt olla, oli vain musta, palanut kuoppa.
    ”Luulen”, Guardian jatkoi. ”Luulen, että olen saanut rangaistukseni.”

    Guardian kytki mekaanisen kiikarisilmän takaisin. Maailma näytti heti kolmiulotteisemmalta.
    Se ei silti koskaan näyttäisi enää samalta kuin ennen sisällissotaa.

    ”Sinä olet viimeinen Vartija, etkö olekin?” happokeihästä kantava Matoran kysyi. Guardian ei yrittänyt kieltää. Matoran hihkaisi voitonriemusta.
    ”Vartija!” Matoran huusi iloisesti. ”Olen kuullut sinusta. Johtaja tulee olemaan todella tyytyväinen, kun näkee sinut. Luulimme sinua vain yhdeksi Metsästäjistä tai jotain yhtä saastaista. Aito Vartija ei ansaitse tällaista kohtelua. Mutta sanopa…oletko tekemisissä Klaanin kanssa?”

    Matoran oli hyvä arvailemaan. Guardian ei tiennyt, oliko muuta tehtävissä kuin totuuden kertominen.
    ”Olen”, hän sanoi vaiteliaasti. Guardian ei ollut varma, oliko vastaus Matoranien näkökulmasta oikea vai väärä. Jos se oli oikea, tehtävästä tulisi helppo. Jos se oli väärä, Guardian voisi teoriassa sytyttää Matoranien kaavut tuleen ja toivoa, että se ostaisi hänelle tarpeeksi aikaa.
    Hän voisi myös toivoa, että Killjoy ilmestyisi paikalle pelastamaan päivän juuri oikealla hetkellä, mutta kaikki tiesivät, että niin tapahtui vain tosi hupsuissa jatkotarinoissa.

    Happokeihästä kantava Matoran mietiskeli hetken aikaa hiljaisuudessa. Hän jakoi katseita muiden Matoranien kanssa. Hiljaisuus oli piinaava.
    Sitten koko joukko päätti yhtäkkiä laskea huppunsa. Guardian näki vihdoin Matoranien naamiot. Naamiot olivat muuten aivan perinteisiä jaloja naamioita, mutta niihin oli maalattu punaisella kuvioita, jotka muistuttivat jonkinlaista vanhaa kirjoitusmenetelmää.
    Matoranit hymyilivät hänelle. He osoittivat keihäänsä poispäin.

    ”Klaanilainen, ystävä, tervetuloa Ath-Koroon!” happokeihästä kantava mustaa Hauta käyttävä Matoran sanoi innokkaasti. ”Tämä oli vain hämäystä, emme halua vihollisia saarellemme. Minä olen johtaja, ylipappi Gunei ja me olemme Ath-Koron soturimunkit.”

    Gunei nosti pienen mustan kätensä kohti Guardiania. Guardian tarttui siihen isolla kourallaan. He kättelivät.

    ”Minä olen Guardian”, Guardian sanoi. ”Edustan Klaania. Olen yksi sen johtajista.”
    Gunein ja hänen toveriensa silmiin nousi kunnioitusta. ”On kunnia saada näin korkea-arvoinen klaanilainen joukkoomme!” Gunei sanoi. ”Seuraa meitä, viemme sinut kylään!”

    Matoranit lähtivät juoksemaan innokkaasti aivan eri suuntaan.
    Guardian tunsi itsensä todella helpottuneeksi, mutta jokin tässä tuntui oudolta. Tämä äkillinen vieraanvaraisuus epäilytti häntä.

    Guardian päätti pitää varansa. Hän lähti kävelemään Matoran-joukon perään, kohti kylää.