Kuivuneen joen rantaviivaa pitkin käveli yksinäinen sielu. Hän oli kaukana kotoa. Ja toisaalta kotonaan, sillä tämä saari oli monelle heistä turvapaikka. Lohduton, autio maa avautui jokaiseen suuntaan. Vain kaukana siintävä sinertävä horisontti vihjasi jonkin muun olemassaolosta. Siellä maasto muuttui karuiksi kukkuloiksi ja lopulta vuoriksi. Linnaketta, kaupunkia ja pientä vehreää kaistaletta niiden takana ei voinut nähdä. … Jatka lukemista Odina
Avainsana-arkisto: Vartija
Mutta mitä tapahtui Viimeiselle Vartijalle?
Ilmaan kohosi pienoisia höyrykiehkuroita, jotka katosivat sateiseen ilmaan lähes välittömästi. Sammalen ja vanhojen havujen kerros rutisi vaimeana vihreiden varpaiden alla. Tumma hahmo ei erityisesti hiipinyt. Ei vaikuttanut siltä, että kukaan olisi lähimaillakaan ollut kiinnostunut siitä, että hän oli maisemissa. Se saattoi olla rentouttavaakin. Ei vartijoita. Ei ihailijoita. Lehu-metsä ei ollut mikään kauhutarinoiden räme, missä kavinikat … Jatka lukemista Mutta mitä tapahtui Viimeiselle Vartijalle?
Profeetan valtakunta, osa II
Kaikkialla alkoi jyristä. Valkea taivas halkeili. Valkea lattia täyttyi ammottavilla, mustilla kuiluilla. Jopa seinät, joita tilalla ei vaikuttanut ikinä olleen, alkoivat rapistua kuin tapetti, ja valkeat hiutaleet satoivat yhä leveneviin railoihin jättäen jäljelle vain uhmaavan pimeyden. Vaiko kenties valon? Näkymättömät kädet alkoivat ahnaasti hapuilla kaikkea, mikä tämän maailman muodosti. Kaikkea alettiin säälimättä nyhtää palasiksi. Laastia … Jatka lukemista Profeetan valtakunta, osa II
Profeetan valtakunta, osa I
Tästä interaktiivisten osuuksien Windows-versiot jos webplayer alkaa sylkeä naamalle. OSX ja Linux -versiot toimitetaan Kepeltä pyydettäessä. Jos interaktiivinen asia syö kursorin, paina ESC! Bio-Klaanin linnake, kauan sitten Olipa kerran pieni olento, jonka nimi oli Dox. Dox oli asunut Bio-Klaanin mahtavassa linnakkeessa jo kauan. Hän ei muistanut aiemmasta elämästään paljoakaan. Bio-Klaani oli hänelle ainoa koti, jonka … Jatka lukemista Profeetan valtakunta, osa I
Paralyysi (Forum Edit)
KlaaniSairasosasto ”Hei. En tiedä, kuuletko minua. En välitä.” Raskaat verhot estivät vähäisenkin valon pääsyn huoneistoon. Hämyisässä sairaalaympäristössä valkoinen ja musta sekoittuivat harmonisesti. Harmaata ei ollut. Oli vain mustia siluetteja, jotka liikkuivat valkoisuudessa.Aivan ikkunaa vasten nojasi tuoli, jolla istui sotilaallinen hahmo. Metrin päässä hahmosta löytyi peti, jolla makasi huoneen ainoa potilas. Tämä nukkui rauhallista unta. ”Ne … Jatka lukemista Paralyysi (Forum Edit)
Hildemar 45: Artidax ja Daxia
Arkkienkeli Jäämme tähän, sanoi Abzumon ääni pallomaisen huoneen keskipisteessä pilarin nokassa sijaitsevasta valtaistuinmaisesta tuolistaan. Huoneen seinät olivat täysin sileä suuren pallon sisäpinta, niin tummaa harmaan sävyä, että melkein näytti mustalta. Hienovarainen kiilto paljasti materiaalin jonkinlaiseksi metalliksi. Pallo oli säteeltään kymmenisen metriä. Abzumon kummallakin puolella oli pallossa oviaukko, joissa kummassakin seisoi musta insinööri odottamassa ohjeita.Jäämme tähän … Jatka lukemista Hildemar 45: Artidax ja Daxia
Kuka vartioi Zimblriä?
Daxian vankilaosasto Makuta Nuita kuljetettiin läpi vankiosaston. Vangit huutelivat.Kyllä, kyllä, Manu huusi. Minäkin rakastan teitä.Minä revin sinut omin käsin palasiksi, jos pääsen täältä, makuta! joku karjui.Voi, kauheaa.Minä murran niskasi ja syötän sinulle jalkasi! toinen kirkui.Voi että, kuinka ikävää.MINÄ JUOTAN SINULLE RIKKIHAPPOA JA TEEN SUOLISTASI SUKKANAUHOJA.Mainstreemiä. Kuulostaa siltä, että olet suosittu, Manua kuljettava vartija tokaisi ja … Jatka lukemista Kuka vartioi Zimblriä?
Helryx kuulustelee Makuta Nuita
Missä on Manu, ken tietää? Huone oli pieni ja ahdas, seinät melkeinpä puristuivat Makuta Nuin ympärille tämän istuessa yksin pimeässä. Betoniset seinät, joissa oli joitain halkeamia mutta jotka varmasti olivat metrien paksuisia. Puinen ovi hänen oikealla puolellaan vaikutti heikolta tai ainakin hän arvioi sen puuksi, sillä huoneen ainoa valonlähde oli oven alta tuleva hohde, … Jatka lukemista Helryx kuulustelee Makuta Nuita