Avainsana: valon toa

Moderaattorien metsäretki

Kuusimetsä

BladeVezon ja Paaco talsivat syksyisessä metsässä, ihastellen ruskaa ja tulevaa syksyä. Sankarimme olivat onnistuneet vierittämään toisen maailman Umbran tehtävän ajankohtaa jo ties kuinka kauan. Syyllisyys oli lopulta tullut niin tukalaksi, että kaksikkomme päätti että oli aika lähteä hakemaan tykkiä ja miekkaa havumetsästäjä, joka peitti suurta osaa Klaanin saarta.

Paaco säesti matkaa erilaisilla suusta tulevilla, ja käsiä kaikukoppina käyttävillä äänillä, yrittäen näin parantaa omaa viihtyvyyttään. Valitettavasti itseään järkevänä pitävä Bladis ei pitänyt tästä Paacon musikaalisesta esityksestä niin paljoa ja oli tunkenut kävyt korvareikiinsä.
Kaksikko oli kävellyt metsässä jo muutaman tunnin koska matka oli pitkä. Kultaista ja vihreää haarniskaa kantava moderaattorimme oli pakannut kaksikolle mukaan sushia, josta Bladiskin piti. Kaksikko päätti istuutua lahohkolle puunrungolle syömään eväitään ja muistelemaan yhteisiä seikkailuitaan klaanissa.

Mitä mieltä olet siitä mystisestä Nimdasta? Bladis kysyi toveriltaan, mussuttaen suu täynnä riisiä, merilevää ja kalaa. Vihreä maustetahna oli värjännyt moderaattorimme kielen ja hampaat vaaleanvihreiksi ja näytti siltä kuin hän olisi sairas.

Kaikki hössöttävät siitä Nimdareissusta, jolle melkein kaikki Klaanin isot tyypit lähtivät. Itse en lähtenyt koska se oli ilmiselvä ansa ja minulla on klaanissa jo ihan tarpeeksi riesaa omista fanitytöistäni, jotka eivät jätä minua hetkenkään verran rauhaan, Paaco sanoi, virnistäen kauniilla kasvoillaan.

Omasta mielestäni Nimda on todella tärkeä Klaanin tulevaisuuden ja Allianssin sodan uhan takia, Bladis sanoi, ruuanpalasten lennellessä skakdin suusta. Skakdeille ei tosiaankaan oltu opetettu ettei ruoka suussa puhuta.

Muuten, kun tuli nyt tämmöinen mieleen klaanista, niin oletko huomannut sitä että minä ja sinä olemme ehkä ainoat vähänkään täysjärkiset moderaattorit tai no ylipäätänsä ylläpidon tyypit? Meinaan sitä että Doxhan on kadonnut Verstaalle jo ties kuinka kauan sitten ja huhujen mukaan hänestä on tullut sen pyörivän keksijän koira tai vastaava, sitten meillä on yks kaks katoava valon toa, Umbra jonka huhutaan olevan hullu. Ei sovi myöskään unohtaa kiintiörahi Makeamme, joka kärsii koko ajan ruuansulatusvaivoista ja on vain moderaattorikokelas koska rahikiintiö tulisi täyteen. Sitten meillä on Same, joka on työllistetty paperityöhön, Bladis kertoi, painottaen sanomisiaan milloin kallistaen päätään, kun tuli aika kursivoida tekstiä, tai muita tehokeinoja kiinnittää ystävänsä huomio.

Tuohan on ihan totta, ystäväiseni. Minua terveempää tyyppiä saa hakea, Paaco sanoi, alkaen yhtäkkiä lyödä käsillään päälakeaan. Ne ovat täällä! Ne ovat täällä!
Bladis ei voinut tehdä muuta kuin laittaa käden otsalleen myötähäpeästä. Tämä oli aivan Paacon tapaista ja siksi hän piti moderaattori-kollegastaan.

Kaksikko nousi istumapaikaltaan, pakkasi ruokatarvikkeet Bladiksen selkäreppuun ja alkoivat jatkaa matkaansa kuusimetsien halki. Tuon tuostakin Bladis pysähtyi raaputtamaan liiskautuneita etanoita ja sammakoita jalanpohjistaan ja Paaco potki tuon tuostakin maa-ampiaisten pesiä ja kaikkea mikä oli vähänkään potkittavaa, aina kivistä ja kannoista, sienten itiöemiin ja muurahaisten pesiin.

Viimein, uuvuttavan taipaleen jälkeen kaksikko saapui aukiolle, jossa ei kasvanut paljoa puita. Ruoho oli kellastunutta ja aika kuollutta, peittyneenä suurimmalta osin oranssin ja keltaisen kirjavien lehtien alle. Kaksikko alkoi etsiä tykkiä ja miekkaa alueelta.

Paaco käytti hakkuaan haravana, haravoiden sillä aluetta. Kului jonkin aikaa kun moderaattori huhki heiveröisillä lihaksillaan hakun varressa. Bladis hekotti vieressä kun hänen hikinen ystävänsä, joka piti yllä kovankin bodaajan imagoa illuusion naamionsa avulla, oli jo pienoisen haravoinnin jälkeen ihan uupunut ja punainen kasvoiltaan.

Paaco pysähtyi puuskuttamaan, lykäten hakkunsa Bladiksen kouraan. Skakdi jatkoi ystävänsä työtä ja kuinka ollakaan, hakku kalahti aika nopeasti johonkin kovaan, josta kuului metallinen ääni.

Nyt löytyi jotain! Bladis sanoi, alkaen kaivaa lehtimattoa. Hän löysi nopeasti mustan miekan ja kultaisin kirjaimin kirjaillun tykin kappaleet, jotka olivat hautautuneina kivan lehtikasan alle.

Toivottavasti joku Kepe tai vastaava voisi korjata tämän tykin että ystävämme pääsee kotiin, Bladis sanoi Paacolle, pidellen voitonriemuisena tykinkappaleita ja miekkaa käsissään.

Tuo miekka on todella hienoa käsityötä, Paaco sanoi, ottaen mustan miekan ystävänsä käsistä ja ihastellen sitä aurinkoa vasten. Miekka välkehti auringossa, vaikka olikin musta.

Nyt voimme lähteä hyvissä mielin tapaamaan ystäväämme Matoran Umbraa, Paaco sanoi, laittaen miekan Bladiksen reppuun. Bladis laittoi tykin kappaleet varovasti reppuunsa ja toivoi hartaasti että nämä tarvikkeet auttaisivat heidän ystäväänsä lähes mahdottomassa tehtävässä päästä takaisin toiseen maailmankaikkeuteen.

Kaksikko aloitti lehtevän ja kostean kotimatkan kohti klaania…

15.11.2011
Mielisolmu

Klaanin sairasosasto

Jatkoa edelliseen Umbra-viestiin…

”Umbra? Nimesi on siis Umbra? Luulin että tässä universumissa on vain kaksi Umbraa, minä ja se rullaluisteleva värihirviö Voya Nuilta…” Umbra huudahti kun hän sai kuulla edessään olevan ylisuuren Ba-Matorania muistuttavan olennon olevan nimeltään Umbra. Moderaattori ajatteli että tämä oli joko Paaco tekemä temppu Mahikillaan, tai Visokki leikki illuusiokyvyillään Umbran hajanaisessa mielessä.

”Puhun totta, ystäväiseni”, Matoran köhisi. Hänen oransseilla kasvoillaan oli jotenkin tutunoloinen pilkahdus. Ne muistuttivat Umbran omia silmiä, jotka hän näki aina peilikuvassaan. Muuten koko matoran oli ihan uppo-outo.

Umbra muisti joskus kuulleensa juttua siitä ettei heidän maailmansa olisi ainoa todellisuus. Kohtalolla oli kuulemma voima luoda erilaisia vaihtoehtoismaailmoja jotka eroavat toisistaan mitä erilaisimmin tavoin.

”Oletko toisesta maailmasta?” Moderaattori kysyi ihmeissään. Hän tunsi oudon yhteyden hänen ja matoranin välillä. Yhteyden, joka kertoi heidän olevan samanlaisia, mutta samalla hyvin erilaisia.

”Miten päädyit tähän maailmaan?” Umbra kysyi, katsellen surkeaa olentoa edessään. Putket loivat lisää protodermistä tämän panssarille, samalla kun protodermis katosi ja syöpyi pois pikkuhiljaa, sitä mukaan kun se oli kasvanut takaisin.

Se on pitkä tarina, mutta voin näyttää sen sinulle, Matoran sanoi, sulkien silmänsä. Kolmisorminen violetti koura otti kiinni Umbran kädestä ja kaksikko sukelsi mielen syvyyksiin. Kaksi samankaltaista mieltä kohtasi toisensa tässä universaalissa kohtaamisessa. Samanlainen mieli, erilainen kohtalo. Kohtalo Miten kohtalo muuttuukaan

Kaikki alkoi pyöriä vinhasti kun moderaattorimme syöksyi mielen syvyyksiin. Hän näki ympärillään muistojen kuvia mitä moninaisemmista ja oudoimmista tapahtumista ja olennoista. Olentoja joita hän ei koskaan tulisi tapaamaan ja olentoja, jotka olivat Umbrallekin tuttuja tai tutunoloisia Lentäen läpi oudon avaruuden ja nähden mitä moninaisempia kuvia muistoista.

Umbra tunsi pahoinvoivansa kun hän tömähti valkoiseen huoneeseen, valkoiseen steriiliin huoneeseen. Hänen henkensä meni tämän violettimustan matoranin ruumiiseen. Umbra katseli käsiään kun hän sai uuden ruumiin. Koko tämä olemus oli hyvin voimaisa, mutta myös erityisen haavoittuvainen, Umbra ajatteli. Hän oli nyt matoran, eikä voisi puolustaa itseään juuri mitenkään.
Umbra katseli mielenkiinnolla kuinka hopeiset putket menivät hänen sydänvaloonsa ja sen takana olevaan pieneen punaiseen kiveen. Ne syöttivät häneen energiaa, joka tuntui elementaalienergialta.

Kesti jonkun aikaa ennen kuin Umbra huomasi valkokaapuiset tiedemiesmatoranit. Jokaisen matoranin kaavussa oli violetilla karikatyyrinen teksti Bateh. Umbra tiesi että Ba viittasi painovoimaan, mutta ei tiennyt mihin teh sana viittasi.

Koe: Umbra, miten sujuu elementaalienergioiden kanssa? yksi tiedemiehistä huusi. Hopeista hauta kantava ko-matoran tuli lähemmäs Umbraa mukanaan laite joka mittasi ja tutki energiatiloja.

Umbraa puistatti tämä että hän oli nyt koekaniini, jossain oudossa projektissa joka näemmä viittasi elementaalienergioiden antamiseen matoraneille. Moderaattori katseli mielenkiinnolla näitä tavlllisia mutta älykkäitä tiedemiehiä jotka tutkivat häntä. Moderaattori näki eräällä pöydällä muutamia erilaisia kuulia, jotka epäilemättä liittyivät tähän kokeeseen jonka osallinen hän nyt oli.
Umbra otti muutaman askeleen tässä uudessa olomuodossaan. Totuttelu matoranin ruumiiseen oli hiukan hankalaa ja letkut vaikeuttivat liikkumista entisestään. Entinen Valon toa oli nyt taas vaihteeksi matoran

Sinun ei kannata liikkua liikaa, yksi tiedemiehistä sanoi, kun näki kuinka putket alkoivat kiristyä. Energiansyöttösi on vielä kesken, hän jatkoi.

Umbra katseli kovin uteliaana steriilillä pöydällä olevia kuulia, joita oli monenlaisia. Oli isoja, jotka muistuttivat eri elementtejä ja pieniä joita oli 42 eriväristä. Umbra tajusi että nämä ehkä liittyivät Makutojen rahkshi-voimiin.

Katsellen ympärilleen, Umbra huomasi huoneen valkoisuuden ja puhtauden. Tässä paikassa todella satsattiin puhtauteen ja järjestykseen. Seinät olivat täynnä hyllyjä väärällään keksintöjä ja erilaisia lasipurkkeja ja säiliöitä joissa oli mitä ihmeellisimpiä asioita. Sankarimme huomio kiinnittyi kuitenkin erääseen pöytään, jossa oli musta tykki. Tykin yläpuolella koreili hologrammikuvana Kanohi Olmak, ulottuvuusporttien naamio.

Tiedemiehet paiskivat kovasti töitä ympäri huonetta. Jotkut kirjasivat ylös mitä säiliöissä tapahtui, toiset keskittyivät oudon tykin korjaamiseen tai muihin askareisiin. Erilaiset näyttöpäätteet olivat yleisiä matoranien työskentelypaikkoja.

Sankarimme päätti harhailla ja tutkia tätä uutta muistojen maailmaa, vaikka pahaenteinen varjo oli juuri laskeutumassa ja työntämässä lonkeroitaan

Toisen maailman Umbra, violettimustassa matoranin kehossa oleva sankarimme, kieppui vinhasti läpi mielen ja muistojen syövereiden. Erilaiset ikkunat avautuivat ja heijastivat kuvia tämän maailman Umbran eri elämän vaiheilta.

Yhdessä muistojen ikkunassa, noppa putosi lattialle, kääntyen Metru Nuin symboli ylöspäin. Matkaajamme näki kuinka nopan joka toisella sivulla oli violetilla Bateh-koron tunnus. Hän näki myös kuinka suuri neuvostontapainen, joka koostui mitä moninaisemmista olennoista, pidätti hengitystään, jolloin joku pudotti lattialle valkoisen kuulan.

Matoran, taikka Toa,
silti sankari
kantaja voiman naamion,
vain Toa hän on.
Muodonmuutos
petomainen,
tulee muuttamaan kaiken.
Kokee muodonmuutoksen,
hyvän,
pahan,
huonon,
sellaisen ,
jakaantuen
kahdeksi,
jotka
tahtovat
yhdeksi.
Valon voimat
valjastaen
synkän varjon
poistaen
sankari nousee
taistelee ja kaatuu.
Valo ilman
Varjoa
Varjo ilman
Valoa
Tulee
tuho
kauhea
sielun syövyttää
ja tuhoaa.
Makutan tiedot
saatuaan,
sankari tulee
muuttumaan,
lopulliseen
muotoonsa,
tuoden
mukanaan
tuhoa.

kuului kuulan sisältä. Muisto vaihtui, ja sankarimme näki edessään, kuinka harmaakultainen Toa murskaantui taistelutantereella sinivalkoisen peikon iskun voimasta. Syntyi sokaiseva valonsäde jolloin keltavihreä, kirjurinsauvaa ja Rurua kantava matoran muuttui Toaksi.

Uusi ikkuna ja muisto. Tällä kertaa matoranimme seisoi suuren linnoituksen edessä. Taivaisiin kohoava mahtava kivilinnoitus, jonka suuri portti ja kyltti sen yläpuolella säteilivät rauhaa ja turvaa, Bioklaanin linnoitus. Matoranimme huomasi kuinka kokematon ja nuori soturi meni linnoituksen sisätiloihin

Muisto vaihtui niin nopeasti kuin oli alkanutkin. Seuraavassa hetkessä sankarimme tuntui repeytyvän kahtia, kun pitkän keihään säde osui häneen. Maahan vierähti musta, eloton ruumis ja syntyi suuri voiman aura, jonka turvin keltainen soturi pakeni paikalta, jättäen mustan olennon pahuuden olentojen kynsiin. Muisto vaihtui ja Umbra pyöri päättömästi mielen avaruudessa.
Ba-Matoran Umbran ruumis siirtyi outoon, keltamustaan Toan ruumiiseen. Totuttelu Toan ruumiiseen sai alkaa, Umbra ajatteli. Matoran, joka oli nyt tämän maailman vastineensa ruumiissa, rojahti maahan kehon painosta. Polvilleen maassa oleva valon toa nousi hitaasti ylös. Tumma, hiiltynyt ja kuollut maa allaan, toa nousi kunnes hänen katseensa kohtasi jotain kammottavaa.

Joukko eriskummallisia Toia oli jäätyneenä paikalleen taisteluntiimellyksessä. Toat olivat niin eriskummallisen näköisiä, ettei edes hän, toisen maailman olento, joka oli kokenut mitä moninaisempia asioita, tiennyt mitä elementtejä toat edustivat. Tämä ei tosin ollut kauhean tärkeää, mutta kumminkin. Syy miksi toat olivat paikoillaan, oli heidän edessään. Suuria voimia hallitseva, varjo-olento.

Äkkiä pääkipu iski lujasti matoranin mieleen. Hän oli nyt väärässä kehossa, se voisi olla syy, muttei se ollut pääkivun aiheuttaja. Jokin iski mielensisäisen iskun häneen. Jokin outo, mutta samalla tuttu.

Ystäväsi ovat minun, veljeni, ääni soturin pään sisällä sanoi. Luovuta ruumiisi minulle ja Toiveiden kivi, kuten on tarkoitettu, sillä kaksi joiden täytyy olla yksi, ääni rahisi ja jatkoi. Olen sinua voimakkaampi ja olet ollut ilman minua jo tarpeeksi pitkään, etkö olekin?

Umbra ei sanonut mitään, vaan muisto jatkui. Jokin häiritsi telepaattista kanavaa. KraUmbra siirsi mielensä tutkimaan häiriötä, jolloin myös Umbra sai saman kuvan ja yhteyden itselleen.

Pienellä kukkulalla, hiukan kauempana riutuneen taistelukentän suurimmilta taistelutantereilta, joukko Zyxaxin johtamia Zyglakeja odotti kärsimättömästi että heidän johtajansa, vihreäsininen Zyxax, tekisi päätöksensä hyökätä toain kimppuun. Suurin osa Zyglakeista oli joko tapettu tai paennut, koska makuta ei ollut kertonut tarvitsevansa elinvoimaa itselleen, jolloin zyglakit oli uhrattu Rhakelakkin lepyttämiseksi, joka tässä tapauksessa tarkoitti sitä että liskomiehet tekivät rituaali-itsemurhat, antaen KraUmbralle elinvoimaa.

Zyxax katseli pientä, eliittisotilaista koostuvaa joukkiotaan. Hänen urheimmat ja lojaaleimmat miehensä, jotka olivat valmiita kuolemaan Zyglakien herrarodun puolesta taistelussa vääräuskoisia, eli Toia vastaan. Zyxax mietti miten parantaa joukkojensa hiukan latistunutta mielialaa ja päätti pitää taistelutahtoa nostattavan puheen. Vihreäsininen zyglak nousi seisomaan maasta, kavuten kivipaadelle. Zyxax katsoi joukkojaan. Niin ylväitä ja taistelunkaraisemia sotureita saisi hakea ja kaukaa. Nämä olivat hänen heimoveljiään ja Zyglakien herrarodun uljainta kastia. Rhakelakkin sotureita, valmiina kuolemaan uskontonsa ja kansansa takia.

Veljeni. Jo ammoisina aikoina suuri rotumme on ottanut mittaa universumin taisteluihin, taistellessaan vapauden ja uskomme puolesta. Meidän pitää muistaa että aikana ennen aikaa, Suuri Rhakelakk jumalamme, joka syntyi kuun säteistä ja tähtien tuikkeista ja nousi meren syövereistä, tuoden mukanaan meidät, Zyglakit, tähän maailmaan. Rhakelakk, Jumalamme, polvistumme eteesi ja vuodatamme sinun kunniaksesi vääräuskoisten verta, verta joka ruokkii pohjattoman olemuksesi ja syvyyksien minäsi. Ota vastaan uhrauksistamme suurin, marttyyrina, uskon, sinun puolestasi taisteleminen, meidän henkemme. Me olemme Zyglakeja, jumalamme valittu kansa. Turvaamme sinuun, Valkoiseen demoniisi ja Karzahniin, manalan portinvartijaan, johtajiimme, oi suuri Rhakelakk. Anna meille voimaa tänä yönä voittaa tämä taistelu, Sinun kunniaksesi, sillä me taistelemme, valtaamme ja voitamme. Me olemme Zyglakeja! Miehet, jos emme voita, Tänä iltana illastamme Karzahnissa! Zyxax lopetti puheensa ja nosti kätensä ilmaan, alkaen karjua ilmaan, nostaen taistelutahtoa.

Muut hänen miehensä yltyivät suosionosoituksiin ja taistelumieliala kohosi ihan silmissä. Tämän jälkeen soturit kumartuivat johtajansa edessä, tehden pyhän kolminaisuuden triangelin merkin rintaansa. Zyglakit nousivat ja pukivat taisteluhaarniskansa ja ottivat räjähtävät keihäänsä sekä suuret kilpensä käyttöön. Oli aika teurastaa Toia.

KraUmbran mieli kommunikoi kärsimättömästi Zyxaxin, Zyglakien johtajan kanssa. Puoli-makuta halusi että Zyglakit tulisivat tappamaan staattisen kentän ja hidastusvoimien alla olevat Toat, joiden paikallaan pitäminen vei voimia.

Voisitko pitää kiirettä joukkojesi kanssa? Makuta iski Zyglakin mieleen.
Oi kyllä, johtajani. Joukkoni lähtevät juuri taisteluun näitä vihollisiasi vastaan. Eliminoimme nämä Toat mielihyvin, Zyglak ajatteli, alkaen johtaa joukkojaan kohti toia.
’
Umbra kuunteli kauhistuneena mitä telepaattisella kanavalla keskusteltiin. Makuta puhui absoluuttisesta voimasta ja siitä että Toat olivat hänen ja hänen tavoitteensa tiellä, hänen piti yhdistyä Veljensä, Umbran kanssa, koska Kohtalo niin määräsi.

Ba-Matoranin mieli ei voinut tehdä mitään, mikä olisi muuttanut muistoa, sillä muistojaan ja historiaa ei voi muuttaa

Klaanin sairaalaosasto
Umbra ja hänen toisen maailman vastineensa olivat joutuneet johonkin transsimaiseen tilaan. Heidän silmäluomensa välkkyivät jatkuvasti ja molempien suusta tuli pientä vaikerrusta ja välillä huutoakin. Moderaattorimme oli pudonnut velttona lattialle, hytkyen aina välillä, kuin kouristuksen saaneena. Ba-Matoranimme oli vielä pysynyt sängyssään, mutta hänkin kouristeli ja oli vaarassa että hän putoaisi lattialle.

Sairaalan hoitajat tulivat nopeasti katsomaan mitä oli tapahtunut. Lattialla makaava toan röhjäke oli liian vaikea nostaa ylös, mutta Ba-Matoranin he saivat sidottua sänkyynsä, ettei tämä putoaisi alas kovalle lattialle.

Matoranit koettivat herättää Umbraa, joka makasi lattialla, läpsimällä tätä ja heittämällä vettä tämän päälle. Toa ei reagoinut ja matoranien neuvot alkoivat käydä vähiin.
Tarvitsemme mielispesialisteja auttamaan, sillä uskon että tämä johtuu vain mielestä, eräs hoitaja tuumasi

1.10.2011
Valottujen suosekoilu osa 43: Verkonkutoja pelasti henkesi (Deltan temppeli crossover)

Metsä, NINJOJA!

Umbra riuhtoi hyökkääjää irti hänen kimpustaan. Hyökkääjä käytti pitkää viikatetta ja tikareita, joilla se koetti osua Umbran pehmytkudoksiin. Valitettavasti hyökkääjäkään ei nähnyt sen paremmin pimeässä viidakossa, joten Umbran onnistui ottamaan viikatteesta kiinni, ja viskaamaan soturi viikatteen avulla maahan. Tämän jälkeen muutama tikari lensi päin Umbraa, mutta keltamusta panssari pysäytti iskut.

Umbran lähettyvillä, Samol oli hylännyt sotavasaransa, ja tappeli nyr nyrkein muutamaa tummaa hyökkääjää vastaan. Heittotähtiä lensi päin kiven toaa, mutta kivestä tehty suojamuuri torjui osan iskuista. Yksi sotureista heitti Samoliia pitkällä, silmukaksi laitetulla metalliketjulla, jolloin ketju kiertyi toan kivinyrkkien ympärille. Toa oli nyt ansassa.

”Auttakaa minua näiden kanssa”, Samol mutisi, jolloin Deleva laukaisi jousellaan plasmakärkisen nuolen päin yhtä tummapukuista soturia. Soturi pudotti suuren shurikeninsa maahan, koska kipu oli kova. Deleva oli itse joutunut taisteluun yhtä soturia vastaan, joka taisteli kahdella katanalla kilvellä ja jousella varustettua plasman toaa vastaan.

Äänetön skakdi iski katanansa kohti Delevaa, joka koetti torjua iskuja kilvellään, mutta prototeräsmiekat osuivat vain Delevan mekaaniseen, hopeiseen käteen. Skakdi vaihtoi iskusarjan suuntaa, sohaisten Delevan tervettä kättä toisella katanallaan. Toa pudotti kilven maahan, jolloin punainen hehku sammui.

”Sinun ei olisi pitänyt tehdä tuota!” Deleva huusi, ottaen mustapukuista olentoa kurkusta. Deleva heitti olennon päin maata, mutta ketterä soturi osasi ilmalennon aikana laittaa jalkansa oikeaan asentoon, ja lensi kaaressa maahan. Skakdi oli nelinkontin maassa, jolloin katanat viistivät maata.

Skakdi ei sanonut mitään, vaan laukaisi silmäsäteen sinisistä silmistään. Säde painoi Delevaa päin maata, jolloin Toan oli vaikeaa liikkua.

”Ahaa. Käytät painonsuurennussädettä”, Deleva mutisi. Hän sai kätensä nostettua ilmaan, laukaisten plasmapallon kädestään. Kuumaa ainetta lensi päin skakdia, joka väisti iskun takaperinvoltilla. Skakdin keskittyminen silmäsäteistään herpaantui, ja Deleva pääsi vapaaksi.

Deleva oli lähdössä hyökkäykseen kohti mustapukuista olentoa, kun Nurukan huusi apua. Maan Toan käsi vuoti verta ja toa koetti taistella yhden kätensä avulla. Vanha Toa oli joutunut pinteeseen näiden koulutettujen soturien kanssa.

”Miten voit, Nurukan!” Deleva huusi, kun skakdi hyökkäsi hänen päälleen. Skakdilla oli suussaan tämän katana, ja toisessa kädessä toinen terävä katana. Skakdi koetti lävistää Delevaa terällä, mutta osui ohi.

Deleva heitti ninjan päältään, mennen suojelemaan Delevaa, jonka kimpussa vihreäsilmäinen soturi oli. Nunchakuja käyttävä soturi pyöritti aseitaan meditoivan Nurukanin edessä kun Deleva saapui paikalle. Soturi iski vinhaa pyörivät keppinsä päin toaa, joka lensi kaaressa maahan.

”En tarvitse enää apua”, Nurukan sanoi, nostaen sormellaan maata nunchakusoturin alta. Ninja kaatui maahan, jolloin maan toa ohjasi maan imemään sisuksiinsa maahan pudonneet aseet.

Äkkiä kaikki pysähtyi. Skakdit, jotka olivat alkaneet piirittää Umbraa ja Samolia saivat kokea suuren ilotulituksen, kun Umbra sokaisi pimeyteen tottuneet soturit.

”Nyt lähdetään täältä!” Umbra huusi, pidellen haavoittunutta miekkakättään. Kädestä tihkui vähän verta mättäille kun Toa juoksi hidas Samol perässään kohti Nurukania ja Delevaa, jotka olivat hekin vähän sokaistuneita.

”Käyttäkää Kanohi Kakamoitanne”, Umbra sanoi, kun ninjat alkoivat heräillä. Heittotähtiä ja tikareita alkoi lennellä kohti toia. Kaikilla Toilla oli pieniä haavoja kehoissaan, mutta he eivät jaksaisi kauaa taistella.

”Sisämaassa. On. Matoranien. Kylä”, Samol sanoi uupuneena. Kiven Toa oli uupunut vähäisen energiansa takia ja tarvitsi nopeasti jotain syötävää. Muutkin toat olivat uupuneita.

”Otan sinut selkääni”, Deleva sanoi. ”Umbra, toimivatko jalkojesi turbiinit?”

”Kyllä toimivat, ainakin joten kuten. Meidän on lähdettävä nyt!” Valon Toa vastasi. Nurukan säpsähti meditaatiostaan, nousten seisomaan. Hän piteli toista olkapäätään, josta valui yhä verta.

”Sinun pitää jaksaa kylään asti naamiosi voimalla”, Umbra sanoi vanhalle Toalle, joka katsoi vihreillä silmillään takana olevia mustia sotureita.

Samassa toan musta kakama alkoi hehkua harmaana, ja toa suhahti viidakkoon. Samol reppuselässään oleva Deleva lähti Nurukanin perään, kun Umbra jäi viimeiseksi. Hän koetti saada jalkojensa turbiineja toimimaan, mutta vain savua tuli ulos.

Viimein Umbra muisti, että hänellä olisi vähäisiä valovoimiaan jäljellä. Koska turbiinit eivät toimineet ja juoksuun ei olisi aikaa, valon toa päätti käyttää todella paljon elementaalienergiaa vievää temppua, valoksi muuttumista.

Umbra latasi itsensä kullankeltaiseksi, alkaen muuntautua puhtaaksi energiaksi. Tämä oli todella vaarallista, sillä Umbra voisi aiheuttaa järjetöntä tuhoa tässä muodossa. Lisäksi hän oli perin epävakaa viimeaikojen tapahtumien takia.

”Tästä se lähtee”, Umbra sanoi, ampaisten silmänräpäyksessä matoranien kylään, läpi tiheän metsän, jättäen jälkeensä vanan kaatuneista puista ja tuhotuista esteistä.

Klaanin sairasosasto

Pieni violettimusta olento uneksi klaanin sairasosastolla. Hänet oli tuotu vaivihkaa, kenenkään huomaamatta ja vain harvojen tietäessä klaanin sairaosaston ovelle, jätetty tajuttomana ja pahoin haavoittuneena avun luokse. Pieni sankarimme näki juuri unta, unta jonka hän oli nähnyt jo niin monesti…

Kipu hänen rinnassaan, ja ympäri kehoa oli suunnaton. Matoranin panssarin palasia putoili maahan hänen liikkuessaan ja hän yski kuolan, oksennuksen ja sisäisten hammasrattaiden palasia suustaan. Hänen naamionsa, musta pakari oli vääntynyt ja täynnä taisteluarpia ja hänen miekkansa oli hänen vierellään. Hiukan kauempana oli rikkoutunut tykki, suuri tykki toisesta maailmasta, joka oli ollut sankarimme ainoa tie kotiin.

Sankarimme raotti harmaita silmäluomiaan. Hän näki oransseilla silmillään, kuinka utuinen, punertava, nelijalkainen rahi tuli hänen lähelleen, tutki häntä ja tuli siihen lopputulokseen että haavoittunutta oli autettava ja että tämä oli avun arvoinen. Sitten rahi nosti haavoittuneen selkäänsä, lähtien viilettämään poukkoilevaa metsätietä kohti klaania. Miekka ja tykin rippeet jäivät mättäille, kuivuneen veren sekaan, muistuttamaan elämän raadollisuudesta ja epäreiluudesta…

Uni loppui. Sankarimme heräsi ties kuinka monetta kertaa. Hän vaipuisi taas pian uneen, jos ei saisi jotain tekemistä. Sairaspedissä tekemistä oli aika vähän. Matoran yskäisi. Verta ja muttereita lensi valkoiselle sairaspedille. Lakanat olivat taas likaisia. Viehkeä ce-matoran-hoitaja saisi taas vaihtaa hänen lakanansa, kuten oli usein tehty.

Nyt jokin oli kuitenkin erilailla. Ovi avautui, mutta sisään ei tuntunut astuvan ketään.

Fikou hyppäsi Umbran päälle, koettaen nuolla hänen kasvojaan. Rahi oli vihdoin löytänyt isäntänsä, ja oli iloinen löydöstään. Nyt olento osoitti innostuksensa löytönsä johdosta.

”Et voi jäädä tänne. Kannan tautia joka voi tappaa sinut”, Umbra sanoi. Rahi heilutti iloisesti eturaajojaan, tanssien voitonriemuisesti. Kuin ihmeen kaupalla olento oli löytänyt kauan kaivatun isäntänsä. Mikään ei erottaisi isäntää ja rahia toisistaan.

”Mene siitä! Hus!” Umbra huusi. Hän tiesi että Qewa oli hänen ainoa ystävänsä tässä maailmassa ja rahi oli todella uskollinen ja luotettava ystävä. Mutta Umbra ei halunnut Fikoun saavan tätä Zyglakien kantamaa vaarallista tautia.

Qewan koettaessa osoittaa hellyydenosoituksiaan isäntäänsä kohtaan, Umbra ei voinut muuta kuin työn, tuskan ja suurien ponnistusten avulla kurottaa kätensä kohti Qewan selkää, jossa oli hopeinen Pakari. Umbra riuhtoi sen irti, heittäen ovesta klaanin kivikäytävään.

Qewa inhosi sitä että sen naamioon koskettiin. Rahi puri Umbraa, lähtien surumielisenä ja vihaisena pois Umbran luota. Isäntä ei enää välittänyt hänestä, rahi ajatteli, lähtien etsimään muuta tekemistä.

Umbra jäi yksin sairasvuoteelle, nukahtaen. Sama uni pyöri kerta toisensa jälkeen hänen mielessään. Kuka hänet pelasti? Kuka se oli? Ja missä pelastaja nyt oli?

30.4.2011
Veneilyä mainiossa seurassa

Meri

Hiljaisuutta oli kestänyt jo jonkin aikaa. Kaikki olivat väsyneitä, ja miettivät maailman menoja. Nyt oli tekeillä jotain suurta, kaikki aistivat sen. Domek oli kuitenkin harvinaisen hyvä keventämään tunnelmaa, ja alkoikin Snowmanin kanssa keskustelmaan heidän mahtavasta elokuvaprojektistaan. Nekin heistä, jotka pitivät ajatusleikkiä tyhmänä, osallistuivat keskusteluun. Se sai heidän ajatuksensa pois kaikista raskaista ajatuksia, jotka myhivät heidän päissään, ja tarjosi mukavaa vaihtelua.
”Teistä en tiedä” Killjoy innostui ”Mutta minä ainakin haluaisin sen aulassa työskentelevän hehkeän toan näyttelemään jotain roolia.”
Idean vastaanotto oli yleisesti hyväksyvä. Killjoy ei aluksi tahtonut myöntää itselleenkään, että oikeasti viihtyi Klaanilaisten seurassa. Hänessä oli vielä paljon Pimeyden Metsästäjää, vaikka Klaanilaisten kanssa työskentelikin.

Keskustelu oli kaikin puolin lennokasta, ja hyppi nopeasti aiheesta toiseen. Nyt oltiin päästy kummitustarinoihin asti, kenties pimenevä ilta oli osasyynä tähän. ÄmKoo tapansa mukaan teki hyvää työtä järkyttäessään muita, ja se olikin kyseisessä porukassa jo aika kova saavutus. Jopa ”kovapintainen skakdien sisällissodan veteraani” tunsi kylmiä väreitä kuunnellessaan ÄmKoon juttuja.
”Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tuossa jutussa oli harvinaisen vähän järkeä” Kepe analysoi ”Mutta vallan tunnelmallinen se silti oli.”
”Heh” Snowman naurahti ”Kyllähän sinun Spinnyliini pitäisi nykyään tietää, että tärkeintä ei ehkä olekaan logiikka, vaan sielu. Kaikin puolin toimiva kokonaisuus voi lopahtaa sielun puutteeseen, oli se kuinka teknisesti virheetön hyvänsä.”
”Taasko alamme?” Kepe vastasi jo etukäteen valmiina argumentointiin.

Guardian hymyili sisäistä hymyään. Hän tiesi kaksikon väittelevän aiheesta kuin aiheesta, vaikka olisivatkin samaa mieltä. Kuinka kaksi muutoin niin asiallista keskustelukumppania saattoivatkin keskenään muuttua niin huvittavaksi katsottavaksi.

Domek oli siirtynyt hieman muista syrjemmälle. Hän istui yksinään veneen etuosassa luonnostelemassa tulevaa mestariteostaan, jalkaa taiteellisesti reunan yli roikottaen. Toisella kädellään Domek loi valoa koko porukalle, oli jo pimeää. Hän lupautui jäämään valvomaan, jos muut kävisivät nukkumaan.
”Muuten hyvä” Killjoy huomautti ”Mutta meillä ei ole ankkuria, ja Mata Nui yksin tietää, kuinka syvää tässä on. Ellemme pysy liikkeellä, saatamme ajautua oikeastaan mihin vain.”
”No” Snowman aloitti ”Eiköhän ystävämme Domek melko pian opi ohjastamaan tätäkin venhoa, jos vähän opastan.”
Niin valon toa sitten siirtyikin veneen takaosaan, ja lumiukko näytti hänelle veneellään navigoinnin perusteita.

Kepe pohti mielessään, kuinka koko sakki meinasi mahtua nukkumaan pienessä veneessä, mutta huomasi pian ratkaisun olevan oletettua yksinkertasempi. Läjässä. Toisaalta, hän ajatteli, miksi ei? Kai tämäkin täytyy kokea. Niinpä hän kömpi epäkäytännöllisesti jonkinmoiseen sikiöasentoon Guardianin jalkopäähän.

Pian Klaanilaiset olivat käyneet nukkumaan, ainoastaan Domek ruorissa ja veneen reunalla istuva ÄmKoo olivat hereillä. Mustavihreä hahmo oli päättänyt pitää huiviin pukeutuvalle toalle vähän aikaa seuraa. Siinä he sitten rupattelivat illan pimetessä, ja totesivat matkaavansa harvinaisen mainossa seurassa.

7.10.2010
Perheellinen meripeto

Merellä

Kepe katsoi Domekin veneen kannelta tapahtumia, ja oivalsi mitä oli tekeillä. Killjoy latasi jonkinsorttista voimakasta hyökkäystä, ja muut hämäsivät parhaansa mukaan. Kepe käytti kasvivoimiaan, ja nostatti merestä merilevää. Hän kieputti siitä alkeellisen verkon, ja alkoi pyörittää sitä päänsä yläpuolella aina kiihtyvällä vauhdilla. Tämän pitäisi ostaa lisäaikaa, hän mietti, ja uuden Snowman-tukirankansa mahtavan väkevyyden turvin linkosi verkon tarkasti erästä lonkeroa kohti. Toinen lonkero takertui siihen, ja pian solmukohtaan sitoutui useampia hirviön raajoja. Kepe oli tuuminut oikein todetessaan, että meripedon koordinaatiokyky ei voinut olla kovin suuri kaikilla lonkeroilla, ja että solmun muodostaminen ei voisi olla kovin vaikeaa.

”Snowman!” Domek huusi lähettäessään valopallon merihirviön ruumiiseen. ”Nuo lonkerot tuolla näyttävät muodostaneen jonkinlaisen solmun, niiden tiimoilla lienee turvallisempaa.”
Lumiukko kurvasi veneensä kohti liikkumarajoitteisia raajoja, välttäen täpärästi tulemasta murskatuksi.

”Puoli minuuttia” Killjoy sanoi radioitse ÄmKoolle.

Mustavihreä hahmo silpaisi katanallaan yhden lonkeron kahtia, ja sen sisuksista ryöppysi kellertävänvihreää tahmaa kaikkiin ilmansuuntiin. ”Selvä. Täällä pärjäillään ihan hyvin, Gurttukin taitaa olla tajuissaan” hän vastasi Killjoylle ja katsoi puristuksessa joka suuntaan potkivaa skakdia. Sitten ÄmKoo haihtui niiltä sijoiltaan, ja aineellistui vähän matkan päähän, toisen raajan päälle. Hän mutisi itsekseen hirviölle:
”Lonkerosi katkeaminen ei näemmä huolestuta sinua? Kipupisteesi taitavat olla hieman muualla.”
ÄmKoo hyppäsi, ja kierähti ilmassa leikaten taas yhden lonkeron, ja laskeutui kevyesti hirviön alahuulentapaisen päälle. Siitä hän silpaisi palan pois säilällään, ja peto karjaisi voimaakkaasti.
”Sitä minäkin.”

Kepe katsoi tarkasti Killjoyn lataamaa valopalloa. Se näytti melko valmiilta, ja huusi Snowmanille ja Domekille: ”Tulkaa hakemaan minut, kohta taitaa välähtää!”
”Kunhan täältä keretään, on vähän muljua välissä!”
Snowman mutkitteli veneellä Domekin karkottaessa valovoimillaan hyökkääviä lonkeroita.
”Hittolainen, jonkun pitäisi tehdä tästä elokuva!” valon toa huudahti, ja sai vastaukseksi lumiukon hyväksyvän mutinan.
”Kaikki hyvän B-luokan actionpätkän ainekset: toimintaa, seikkailua, suuria egoja ja… Okei, neitomme pulassa ei ehkä ole aivan siitä hehkeimmästä päästä, mutta kuitenkin.”
”Ainakin hänellä on heleä lauluääni.”
”Oikeasti?”
”Ei, mutta hyvät naurut sitä kuunnellessa saa.”
”Vauhtia nyt!” Kepe huusi kärsimättömänä kuunnellessaan lähestyvän kaksikon jauhantaa. Hänestä tämä ei ollut paras mahdollinen hetki.

Guardian tunsi hirviön otteen hieman höllenevän, luultavasti sen kiinnittäessä huomionsa muualle. Hän sai ajatuksiaan kasaan.
Plasma. Päälle.
Hyökkäys kohdistui merihirviön kasvojen alueelle, ja se näyttikin selvästi kärsivän. Ei riittävästi vapauttaakseen Guardianin, mutta riittävästi kiinnittämään pedon jakamattoman huomion siniseen skakdiin.

Alhaalla, hirviön hämmennyksen turvin Snowman sai poimittua niin Kepen kuin ÄmKoonkin veneensä kyytiin. Siitä hän ohjasti paattinsa suunnilleen Guardianin alle, ja he jäivät odottamaan.

”Nyt!” Killjoy huusi, vapauttaen massiivisen hyökkäyksensä. Pallosalama osui suoraan maaliinsa, ja tuskissaan merihirviö vapautti otteensa Guardianista, ja painui pinnan alle. Klaanilaiset saivat otettua skakdinsa vastaan, ja Killjoykin lennähti uupuneena veneeseen. Kaikki istuivat hiljaa paikoillaan, kuunnellen hiljaisuutta. Hiljaisuutta ja voimistuvaa huminaa.

Snowman lähti ajamaan venettä täyttä vauhtia pohjoiseen, kuullen merenpinnan rikkoutuvan takanaan.
”Oho, sehän toipui pikaisesti” Domek tuumi.
”Niin näkyy. Mutta eikö mokoman luulisi jo oppineen, ettei meikäläisiä kannata hätyytellä?” Snowman pohti ääneen.
Kaikki katsoivat taaksensa jäävää hirviötä. Se ei näyttänyt tekevän minkäänlaisia hyökkäyksen merkkejä, tuijotti vain takaisin.
Lämpö. Päälle.
Guardian katsoi, mitä pinnan alla tapahtui, ja ainoana oivalsi hirviön todelliset motiivit. Valtavan meripedon ympärille kerääntyi pienempiä lonkerokasoja, ilmeisesti saman lajin edustajia. Koko tilanne näytti jonkinlaiselta perheen ryhmähalilta. Tämäpä somaa, Guardian ajatteli mielessään.

7.10.2010