Klaanon

Avainsana: Turaga

  • Itrozin aikajana

    Nazorak-pesät

    Hämärä, melko pieni Gaggulabion työhuone sijaitsi Skakdeille pyhitetyssä, pintaa lähellä olevassa Pesän osassa. Rikollispomo johti sieltä käsin palkka-armeijaansa.

    Hänellä oli tylsää. Ennen hän oli hoitanut nopeita keikkoja ja tehnyt monia bisneksiä samaan aikaan. Hän muisteli lämmöllä niitä Sisällissodan jälkeisiä vuosia, jolloin aseet ja viina kävivät täydellisesti kaupaksi Zakazilla. Hän ja hänen vortixx-salakuljettajansa, Radak, käärivät suurimmat voitot sodasta.

    Gaggulabio ymmärsi, että 001:n valtava palkkio oli kaiken odottamisen arvoinen. Hän ei aikoisi luovuttaa kesken. Oli vain vaarallista odotella pitkään, skakdit eivät saaneet olla rauhassa. Siksipä Labio olikin antanut näille luvan ryöstellä ja tuhota matorankyliä.

    Ovi aukesi.

    ”Kenraali”, yksi musta skakdi aloitti puhumisen johtajansa pöydän edessä. Gaggulabion itsevarma hahmo istui jalat pöydällä polttaen paksua sikaria.
    ”Käskit kertoa tärkeistä pesän tapahtumista. No, se hullu makuta leikkasi yhden laboratorioapulaisen kädet irti. Moottorisahalla”

    Kiven Skakdi oli hetken hiljaa.
    ”Pysykää erossa siitä hullusta”, Labio määräsi nopeaan. Hän ei pitänyt lainkaan Abzumosta. Eikä varsinkaan silloin, jos tämä tekisi jotakin Skakdeille.
    ”Moinen vainoharhainen pahistelija on vain vahingoksi Allians-” hän keskeytti yhtäkkiä. Violetti Makuta käveli oven ohi.

    ”Kasss päivää. Kessskeytinkö jotakin?”, hän sanoi hyytävästi.

    Gaggulabio nielaisi.
    ”Ei, et mitään”

    ”Hyvä. Sssinä olet aina sssamanlainen, ulkonäöltässsi kakku ja älyltässsi lapio”, Abzumo sanoi ja lähti.

    Kiven Skakdi istui aivan hiljaa. Hän veti savua paksusta Steltiläisestä sikaristaan.

    Bio-Klaani

    Projekti Nimda

    704 eDv.
    Rozumin tukikohta perustetaan.
    Saarella asuu matoran-populaatio ja turaga.
    Turaga kertoo Nimdasta minulle.

    689 eDv.
    Matoran-populaatio kuoli makutojen testaamaan Hopearuttoon.
    Tukikohta rakennettiin pysyväksi.

    688 eDv.
    Matkasin Pohjoisen Mantereen rannikolle Turagan kertomaan paikkaan.
    Löysin suuren temppelin.
    Tapasin siellä vanhan Toan joka näytti Nimdaa minulle.
    Siru oli mielensisäinen ase niissä käsissä.
    Tämä oli varmaan tilanne, jossa innostuin mielitutkimuksesta.
    Sitä ennen olin tutkinut bakteereita.

    687 eDv.
    Aloitin laajamittaiset Nimda-tutkimukset.
    Lainasin sirua tutkimuksiin.
    Pelkäsin Makutoiden ottavan sirun minulta.
    Tarpeellisten testien jälkeen piiloitin sen takaisin temppeliin.

    Muistiinpanoja sirusta

    -valkoinen, tunnistamatonta metallia.
    -delta-kirjain.
    -mitat noin 2,5 – 1 – 1 cm
    -massa muutama gramma.
    -altistettuna elementaalienergialle aiheuttaa valtavan välähdyksen.
    -luokitellaan mielenvoimien elementtiä käyttäväksi.

    686 eDv.
    Tein testejä eräällä Mielenvoimien matoranilla.
    Löysin aivoista sen osan, jonne elementaalienergia säilöytyy.
    Kykenin eristämään metalliin Mielenvoimien Matoranin elementtienergiaa.
    Aloitin Projekti Nimdan kehittääkseni sirun kaltaisen naamion.

    557 eDv.
    Sain kehitettyä ensimmäisen Mielen naamion.
    Se ei kuitenkaan toiminut odotetusti, joten jatkoin kehittelyä.

    556 eDv.
    Tutkin koe-Ko-matoranin aivoja ja niiden toimintaa.
    Löysin keinon manipuloida muistia lähettämällä sähköimpulsseja hermoihin.

    345 eDv.
    Aikaa muiden Makutojen kanssa tehtävillä kului paljon.
    Mielen naamion toinen koekappale valmistui ja epäonnistui.

    247 eDv.
    Luulen tulleeni vainoharhaiseksi.
    Rakennutin maanalaisen laboratorion.
    Eristäydyin.
    Olentoja.

    17 eDv.
    Kolmannen Mielen naamion prototyyppi näyttää lupaavalta.
    Naamio heikkomielisen halltsee mieltä täydellisesti oikein käytettynä.
    Saarella on jotakin.
    Ei.
    Vainoharhaa.

    0 eDv.
    Sain naamion valmiiksi.
    Destralilla tapahtui vallankumous.
    Kannatin Miserixiä.

    20 235 jDv.
    Itroz 1 – kuolema 0.

    Jään Toa havahtui kovaan, hyytävään nauruun joka tuntui kuuluvan kaikkialta. Hän pudotti kansion ja miltei horjahti tuoliltaan.

    Matoron pulssi oli hypännyt korkeuksiin sillä sekunnilla. Hän huohotti penkillä yksinäisessä odotushuoneessa.

    Äks tuli valkoisesta ovesta sisään jonkin sortin juoman kanssa.
    ”Pääsemme kohta tapaamaan Funia”, hän sanoi pirteästi.
    Matoro ihmetteli mitä oli juuri tapahtunut.

    [spoiler=Jotain]eDv ja jDv = ennen Destralin vallankumouksen ja jälkeen Destralin vallankumouksen
    [/spoiler]

  • Hautasaaret 15: Haudanryöstäjän paluu

    Veljeskunnan saari

    Ilta-aurinko sai valkean turagan pitkän naamion kimaltamaan. Turaga Bakmei korjasi parasta aikaa majansa ovea. Vanhuksen kädet toimivat vilkkaasti työn parissa, mutta siitä huolimatta Bakmei tiesi vallan hyvin, että joku lähestyi häntä selkäpuolelta.

    ”Palasin.”
    ”Huomaan.”

    Turaga laski työnsä maahan ja kääntyi katsomaan Ämkoota. Vanhuksen kulmakarvat kohosivat hieman tämän mittaillessa entisen ilman Toan olemusta katseellaan. Lopulta turaga virnisti kevyesti ja sanoi:
    ”Et kuollut.”
    ”Vähällä oli. Tuskin arvaat, ketkä tapasin.”

    Bakmein katse siirtyi Ämkoon vyötäisillä roikkuvan miekan tykö. Turaga tarttui miekan kahvaan täysin äkkiarvaamatta, kiskoi sen luokseen ja tutkiskeli aseen terää hetken. Sitten Bakmei käänsi katseensa takaisin Ämkoon kasvojen suuntaan.

    ”Sinä ryöstit haudan!”
    ”Ja sinä tiedät, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Ilman tätä en saa koskaan Äärtä takaisin.”

    Turaga tuhahti ja päätti vaihtaa aihetta.

    ”Kätesi on yhä ongelma. Käsipuolena sinusta ei ole miekkailemaan, oli aseesi kuinka vah-”

    Whum.

    ”Ahaa.”

    Bakmei otti askeleen lähemmäs Ämkoota ja kosketti sitten varovasti energiakättä. Bakmein yllätykseksi käsi tuntui aivan aidolta, vaikkakin siihen koskeminen sai turagan sormet kihelmöimään.

    ”Se on kenties jopa parempi kuin vanha”, Ämkoo sanoi, ja jatkoi: ”Testasin sitä hieman tuossa matkalla.”
    ”Vai niin”, turaga vastasi tuttuun tuimaan sävyynsä. ”Ehkä sinulla on vielä mahdollisuus.”
    ”Niin.”

    Turaga istahti takaisin työnsä ääreen. Pian tämä tuli kuitenkin toisiin aatoksiin, vilkaisi Ämkoota ja viittoi tämän luokseen.
    ”Pääsetkin näyttämään mihin uusi kätesi pystyy.”
    ”Ahaa?”
    ”Rakenna minulle uusi ovi.”
    ”…”

    – – –

    Ilta koitti, ovi valmistui ja turaga ja Toa vaihtoivat kuulumisensa. Ämkoo kuunteli huvittuneena tarinan Tharkonin palkkaamista vortixx-sotureista, ja Bakmei osoitti suunnatonta halveksuntaa Ämkoon entisten kumppaneiden kostoyritystä kohtaan. Pitkän keskustelun jälkeen kaksikko jatkoi Ämkoon harjoittamista.

    Ka-chow.

    Ka-cha.

    Mäksä tunnusteli mustelman saanutta silmäänsä hetken ajan ja nousi sitten takaisin seisomaan. Turaga nauraa rehotti Toalle ja osoitteli ilkkuen tämän energiakättä.
    ”Majojen korjaamiseen tuosta saattaa juuri ja juuri olla, mutta taistella et tuolla voi ennen kuin opit hallitsemaan sitä! Meillä on pitkä työ edessämme!”
    Ämkoo pakotti energiakäden syttymään jälleen ja virnisti.
    ”Tosi on.”

    – – –

    Enki asteli pitkin Veljeskunnan päämajan käytäviä. Matoran astui kostealle mullalle tuoksahtavaan pimeään huoneeseen, sytytti öljylampun ja paiskasi sitten Ämkoolta saadun paperinipun pöydälle. Tämän päälle matoran jätti vielä Ämkoon itse kirjoittamat ohjeet. Sitten Enki astui ulos huoneesta, ja komensi käytävän seinällä roikkuvaan hälyttimeen:
    ”Ohruk, Tuvra, teille tuli töitä.”

  • Toaksi palavan hotellin syöverissä

    Klaani, hotelli

    Seran kaivoi hädissään laukustaan kiven. Ei minkään tavallisen kiven kuitenkaan. Vaan voimakkaan Toa-kiven. Se oli aionoa tapa päästä pakoon palavasta hotellista hänen mielestään. Sitten hänen kätensä osui johonkin kiviseen. Hän nosti sen ja näki käsissään kiven, jossa oli kaiverruksia. Hän muisti, kuinka Turaga Thowron oli neuvonut häntä, miten käyttää Toa-kiviä. Hän paineli joitain kaiverruksia siitä, kunnes ne alkoivat hohtaa sinistä valoa.

    ”Mitä ihmettä”, Irvan ihmetteli, kun huomasi kiven hohtavan.

    Parin sekunnin päästä, koko huone oli valon valaisema. Kun valo hälveni, Irvan huomasi että huoneessa makasi joku Toan pituinen hopeavärinen olento.

    ”Seran?”, hän kysyi.

    Toa nousi seisomaan. Hän katseli ympäriinsä. Hän yritti kävellä, mutta hänen jalkansa olivat liian pitkiä, joten hän putosi. Hän yritti taas, mutta tällä kertaa vähän hitaammin. Hän onnistui ottamaan pari lyhyttä askelta, vaikka hoiperteli vielä vähän. Hän oli nopea oppimaan erilaisia juttuja.

    ”Mitä helkkaria, Seran?”, Irvan kysyi, ”Mitä sinä Toaksi muuntelet itseäsi, kun meidän pitäisi löytää pakotie palavasta hotellista?!”

    ”Voisin ehkä jotenkin helpottaa tätä Toana”, Seran totutteli puhumaan.

    Hän hoiperteli ikkunan luo ja katsoi alas. Silloin häneen päähänsä tuli idea.

    ”Siis… mitä hemmettiä juuri tapahtui? Miten sinä- Mistä sinä sait tuon kiven?”
    ”En ole varma, tiedätkö, mutta palava, nelikerroksinen hotelli ei ole paras paikka kertomaan tarinoita, siitä mistä sai voimakkaan Toaksi-muuttumisesineen”, Seran vastasi.

    Hän otti kaksi peittoa, sitoi ne kahdesta päistään. Sitten hän etsi jotakin metallista. Hän otti kaapin kahvan. Hän taivutti sen kaikilla voimillaan koukun muotoon. Myös se fakta, että hän oli raudan kansalainen, se helpotti. Sitten hän sitoi senkin peittoihin. Hän meni ikkunan luo, pyöritti peittoa kaikella voimallaan ja heitti sen ylöspäin. Koukkukahva osui seinään. Hän yritti uudestaan. Sen kerran hän osui yläpuolella olevaan ikkunaan. Hän varmisti että se piti. Sitten hän pyysi Irvania tulemaan hänen luokseen. Kun Ko-Matoran tuli sinne, Seran pyysi hänen kiipeämään alas peitolla. Hän teki niin. Sitten kun Seran tarttui peittoon, hän kiipesi sen sijaan ylöspäin. Hän kiipesi siihe ikkunaan, jonka oli särkenyt koukullaan. Huoneessa oli Ko-Matoran.

    ”Tule tänne” Seran sanoi paniikissa olevalle Matoranille.

    Hän teki käskystä. Sitten Seran sanoi hänen kiipeävän alas. Hän teki niin. Sitten Seran yös meni alas. Sitten hän meni Irvanin luo, katsomaan palavaa hotellia.

    Seuraavana päivänä, ilman hotellia, Seranilla ja Irvanilla ei ollut paikkaa jossa asua. Irvan ja Seran oli harkinnut hankkia jostain työn, muta se oli vaikeaa, kun ei tietänyt ketään Klaanilaista, paitsi Matoron ja Äksän. Eivätkä he ole nähneet heitä sen jälkeen kun he lähtivät Turkasten sinaappilaivasta. Seran oli ottanut palaneesta hotellista kaksi suurta metallista palasta, ja tehnyt niistä vähän miekkojen näköisiä. Ne näyttivät vähän pitkiltä lihakirveiltä. Mutta hän oli sanonut, että parantelisi niitä, kun olisi aikaa.

    Parin päivän päästä Seran harjoitteli miekkailua pienellä kukkulalla. Hän oli parin päivän päästä todennut, että se kukkula oli Klaanissa hänen lempipaikkansa. Se oli hiljainen ja monta muuta Klaanilaista ei käynyt siellä. Koska se oli kaupungeista eristyksissä. Hän pystyi keskittymään siellä paremmin ja näin hän oli jo oppinut vähän käyttämään Toa-voimiaan. Ei paljoa kuitenkaan. Hän osasi enimmäkseen vain muotoilla rautaa helpommin kuin muut (paitsi muut raudan Toat). Mutta hänen mielestään, hän oli jo saavuttanut jotakin. Irvan myös istui lähellä. Seran iski leveällään miekallaan kuvitelluun viholliseen vatsaan ja toisella hän iski sen kylkeen. Hän ei osannut monia hyviä tekniikoita, kun hänellä ei ollut opettajaa, mutta hänelle aluksi riitti tavalliset miekkailutaidot. Sitten joku Matoran tuli hänen taakseen. Seran kääntyi.

    ”Mitä asiaa?”, Seran kysyi Matoranilta.
    ”Anteeksi, oletteko te Toa Seran?”, pieni Matoran kysyi.
    ”Kyllä olen”, Seran vastasi.
    ”Yksi Klaanilaisista, Kapura lähetti sinulle viestin. Ensin yritin viedä sen hotelliin, joka on tässä kirjoitettuna, mutta kun se paloi, joten päätin etsiä sinut käsiini. Sanoi, että on tärkeää”
    Postimiesmatoran ojensi kirjekuoren Seranille. Kannessa luki ”Toa Seran, Satamahotelli”
    ”Taidan lähteä nyt”, Matoran vastasi, ”Hyvästit”
    ”Moikka”

    Matoran lähti poispäin. Seran sen sijaan istuutui puun eteen, joka kasvaa kukkulalla, avasi kuoren ja alkoi lukea.

    Seran

    Minulla on asiaa eräälle Klaanin lähettyvillä sijaitsevalle saarelle. Ajattelin, että koska tietojeni mukaan olet kohtalaisen nuori Toa niin visiitti tuolle saarelle olisi hyvää Toa-voimien harjoitusta. En tiedä juuri mitään tuosta saaresta, ja ajattelin, että pienellä joukolla olisi parempi lähteä. Sinulla on vene, vai mitä? Mikäli et suostu tai sinulla ei ole venettä niin ilmoita. Jos taas suostut, niin matka kestää noin kolme päivää. Minä pakkasin jo vara-aseita ja muuta tarpeellista. Tule Klaanin satamaan kahdeksalta huomenaamuna jos suostut.

    Kapura

    Irvan tuli raudan Toan viereen.

    ”Kuka tuo oli? Mikä tuo on? Miksi minä olen aina jäljessä kaikesta?”, hän kysyi.
    ”Joku Klaanilaisesta… Kapura haluaa että lähtisin hänen kanssaan jollekkin saarelle”, Seran vastaa ”Sanoo että pitäisi tuoda veneemme mukaan”
    ”Aiotko lähteä?”, Irvan kysyy.
    ”En kai voisi kieltäytyä. Hän taitaa uskoa minuun”
    ”Okei”
    ”Pitää kai lähteä huomenna”

  • Satamassa palaa

    Bio-klaani

    Seran astui pieneen hotelliin, jossa hän asui. Hotelli ei maksanut paljoa ja se sijaitsi sataman lähellä. Heillä ei ollut varaa isoon asuntoon, joten he hankivat halvimman, jonka he löysivät. Tiskn takana istuva Ta-matoran tervehti hänet vaisusti. Seran ei vastannut Matoranille mitään. Hän vain asteli kolmanteen kerrokseen, jossa hän asui. Irvan tuli tervehtimään hänet.

    ”Saitko yhtään saalista?”, Irvan kysyi.
    ”En saanut”, Fe-matoran vastasi, ”Mutta sain jonkun hukkuvan Turagan pelastettua hukkumiselta”
    ”Mitä teit Turagalle?”
    ”Jätin hänet satamaan. Hän sanoi, että tahtoi etsiä jotain Toa-kaveriaan”
    ”Etkö siis saanut yhtään ruokaa?”
    ”En”

    Irvan nyökkäsi ja sanoi:

    ”Sanoinhan”

    …Ja lähti pois. Seran ei myöskään halunnut kertoa Irvanille Toa-kivestä, jonka Turaga oli hänelle antanut.

    Yöllä, Seran ei pystynyt nukkumaan. Hänen itsetuntonsa piinasi häntä. Hän ei tiennyt, pitäisikkö hänen käyttää Kiveä itseensä. Ehkä olisi parasta jos hän olisi Toa. Mutta jos häneltä ei onnistuisi olemaan Toa, ei olisi paluuta Matoranin elämään. Voisihan hän luovuttaa voimansa jollekkin toiselle Matoranille, mutta sitten hän muuttuisi Turagaksi. Eikä se kovin miellyttänyt häntä. Koko yön aikana hän mietti sitä. Seuraavana aamuna hän myös ajatteli siitä, vaikka ei ollut nukkunut koko yön, eikä ollut syönyt kahteen päivään. Hän yritti olla herättämättä yhtään huomiota, koska ei halunnut Irvanin kysyvän, mikä on hätänä.

    Parin päivän päästä hän oli onnistunut päästä stressistä ja onnistui nukkumaan pari tuntia. Kuitenkin, kun hän oli syvässä unessa yhden päivän, hänet herätti kova rysäys.

    ”Mitä helkkaria!?” Seran kuuli Irvanin huutavan.

    Seran meni ikkunan luo ja näki, kuinka pari kolme Skakdia ampuivat ja heittivät palavia pulloja päin hotellia. Hän näki, kuinka pullot räjähtyivät, iskeytyessään johonkin.

    ”Maan tasalle vaan tämä rakennus!”, yksi Skakdeista huusi toisille.

    Irvan nousi sängystään ja meni ulos huoneestaan. Hän katsoi alas portaikkoon ja näki kuinka alaosa oli kokonaan tulessa.

    ”Hitto!”, Irvan huusi, ”Täältä ei ole pakoa!”

    Seran katsoi, että ikkunasta hyppääminen johtaisi kuolemaan. Silloin hän päätti, että olisi vain yksi keino pelastaa heidät. Toa-kivi. Turaga Thowron oli neuvonut häntä, miten käyttää sellaisia. Hän ei kuitenkaan tiennyt, mitä tekisi kun hän olisi Toa, mutta hän toivoisi että se auttaisi häntä jotenkin.

    [spoiler=Heh kaneja!]Aion kyllä joskus panna nuo Skakdit myöhemmin minun tarinoihini.[/spoiler]

  • Destralille ja sen ohi XXXXIV: Kohti kotia!

    Yön Timo II

    ”Kohti kotia!”, Matoro huusi piraateille iloisesti.

    ”Klaaniin vai?”, perämies Jardit kysyi.

    ”Kyllä. Klaani on kotimme”, Matoro vastaa.

    Jardit nyökkäsi ja komensi piraatteja lähtemään Klaaniin. Matoro oli iloinen, että he olivat lähdössä takaisin. Hän ei ollut odottanut tälläistä matkaa. Luuli vaan, että tulisi Destralille, löytäisi tiedot Makuta Itrozista ja hänen laboratoriosaarestaan, matkustaisi sinne ja takaisin. Se osoittautuikin paljon pahemmaksi. Äksäkin lojui kajuutan sängyssä ja mietti matkaa. Hän tahtoi auttaa Klaania, mutta matka osoittautuikin paljon pahemmaksi, kuin mitä hän luuli. Mutta ainakin hän oli iloinen, että hän sai autettua Klaania vähäsen. Se oli hänen mielestään tärkeintä.

    Bio-Klaani

    ”Se tekisi 15 mutteria”, kauppias vastasi. Irvan löysi vyöstään vain 6.

    ”Voisitteko tehdä poikkeuksen ja myydä minulle lihan kuudella mutterilla?”, Irvan kysyi kauppiaalta.

    ”Sori, mutta Klaani on muutenkin kokemassa konkurssin”, kauppias vastasi. Irvan lähti Seranin kanssa poispäin. Irvan ei ollut syönyt jo pariin päivään. Ja hän ei enää jaksanut olla syömättä.

    ”Mitä me nyt syötäisiin?”, Seran kysyi kaveriltaan.

    ”Ainakaan emme voi ostaa mitään kaupoista. On vain kaksi vaihtoehtoa. Yksi: Joko hankkia ruokaa luonnosta. Kaksi: Varastaan ruokaa kaupoista”

    ”Ei nyt tekisi mieli ryöstää näitä ihmisiä”, Seran vastaa Irvanille.

    ”Eikä tekisi mennä metsiin, saalistamaan villieläimiä”, Irvan sanoo.

    ”Voitaisiinhan myös kalastaa kaloja”, Seran ehdotti.

    ”Hyvä idea”, Irvan sanoi, ”Yksi ongelma: Osaammeko kalastaa?”

    ”En ole vielä ikinä kertaakaan kokeillut, mutta se ei näytä kovin vaikealta”

    ”Minä en aio edes kokeilla. Jos haluat kalastaa, kalasta itse”

    ”Okei”, Seran vastaa, ”Otan veneemme ja ongemme ja koetan saada vähän saalista”

    Parin tunnin päästä, Seran meni pieneen veneeseen, jonka hän, Irvanin kanssa oli ostanut, kun olivat tulleet Klaaniin. Kun hän oli soutanut parinkymmenen kilometrin päähän, hän pysähtyi ja pani onkensa veteen. Parin minuutin kuluttua hän sai erotettua meren hiljaisuudesta jonkin huutoa. Hän alkoi keskittymään äänen suuntaan. Hän näki jonkin polskivan vedessä. Hän huusi apua. Seran alkoi nopeasti soutaa kohti hukkuvaa olentoa.

    ”Apua!”, hän huusi. Hänen äänensä kuulosti vanhalta.

    ”Koettakaa kestää!”, Seran huusi.

    Kun hän oli tarpeeksi lähellä, hän otti airons ja pani sen veteen.

    ”Tarttukaa airoon!”, Seran huusi.

    Airosta tarttui ruskea-musta Turaga. Fe-Matoran auttoi vanhaa Turagaa veneeseen.

    ”Kiitoksia, nuori Matoran”, Turaga sanoi hengästyneenä, ”Ilman sinua olisin hukkunut ja kuollut”

    ”Ei se mitään”, Seran vastasi.

    ”Nimeni on Seran”, Seran esitteli itsensä ja kätteli vanhaa Turagaa.

    ”Turaga Thowron”, ruskea Turaga vastaa, ”Kunpa olisi mitenkään, miten voisin korvata tekosi”

    ”Ei tarvitse korvata”, Seran vaati.

    ”Kyllä tarvitsee”, Turaga Thowron vastaa ja alkoi penkoa vyöstään jotain, ”Minulla taitaa olla mukana jokin, joka saattaa kiinnostaa nykyajan nuorisoa”

    Hän löysi kiven ja ojensi sen.

    ”Ai. Kivi”, Seran sanoi, ”Kiitos”’

    ”Ei se mikä tahansa kivi ole”, Turaga sanoo, ”Se on Toa-kivi”

    ”Mitä!?”, Seran tokaisi, ”Toa-voimia antava Toa-kivi?!”

    ”Tietenkin”, Turaga vastaa, ”En kai minä nyt antaisi pelastajalleni tavallisen kiven ja väittäisi sitä Toa-Kiveksi. En ikinä!”

    Fe-matoran katsoi vähän kiveä ja sanoi:

    ”En voi ottaa tätä”

    ”Mikset?”

    ”Tässähän on jonkun entisen Toan voimat!”

    ”Tiedän, että se saattaa pelottaa jotakin, mutta ota se nyt vaan. Siitä tulee hyötyä joko ennemmin tai myöhemmin”

    Seran tarkasti kiveä tarkemmin ja näki joitakin kaiverruksia. Vaikka häntä vähän epäröitti ottaa Turagalta Toa-Kiveä hän silti pani kiven laukkuunnsa varmuuden vuoksi. Sitten hän kysyi Turaga Thowronilta, mitä hän teki meressä, vaikkei ollut kovin hyvä uimari. Turaga vastasi, että oli lähdössä toisen Toan kanssa toiseen paikkaan veneellä, kunnes iso kalmari tuhosi hänen veneensä.

    ”Missäs se sinun Toakaverisi on?”, Seran kysyi Turagalta.

    ”En tiedä sitä. Viimeksi kun näin hänet, kalmari veti minut pinnan alle”

    Seran nyökkäsi ja alkoi soutamaan veneensä Klaaniin, vaikkei saanut yhtään saalista. Hän halusi viedä Turaga Thowronin kuivalle maalle. Hän myös koko matkan aikana ihmetteli, mitä tekisi Toa-kivelle.

  • Joka pelätyn kung-fun taitaa I

    Bakmein mökin edustalla tapahtuva kaikkea muuta kuin tasaväkinen verilöyly

    Vortixx-soturi huusi kuin teurassika lentäessään korkeassa kaaressa bambumetsän kätköihin. Samaan aikaan silmänsä menettänyt Ridhukk juoksi panikoiden ympyrää ainoastaan tullakseen raivoisan turagan hyppypotkun kaatamaksi.

    Bakmei laskeutui ripeästi jaloilleen, kääntyi ympäri ja syöksyi silmät leiskuen seuraavan vortixxin kimppuun. Reptiliaani kiskoi tärisevin käsin esiin vyöllään roikkuneen tikarin ja iski sen vanhusta kohti. Bakmei suoritti kuitenkin vanhuksille hyvin epäominaisen liikesarjan, ilmestyi vortixxin taakse ja pian lisko-olio saikin huomata polvensa taittuvan aivan väärään suuntaan.

    Bambujen sekaan lentänyt vortixx ilmestyi takaisin taistelutantereen laidalle ja kiskoi vuorostaan aseensa esiin. Vortixx heilautti massiivisella painolla varustettua ketjua muutaman kerran päänsä yläpuolella ja heitti sen sitten turagaa kohti.

    Se oli huono idea. Bakmei karjaisi, tarttui kiinni ilmojen halki kiitävästä painosta ja lähti juoksuun. Kaikin puolin virheettömän kierrepotkun päätteeksi turaga kietaisi ketjun muutaman kerran vortixxin kaulan ympäri ja alkoi kuristaa.

    Kuului muutama korahdus. Vain muutama.

    Tikarin kera hyökännyt vortixx oli kuin ihmeen kaupalla onnistunut vääntämään jalkansa edes jossain määrin luonnolliseen asentoon, ja liskomies olikin valmis uuteen epäonnistumiseen. Bakmei oli tästä hyvin tietoinen, eikä aikaakaan kun vanhus pieksi itseään monta kertaa pidempää mustaa olentoa mitä mielikuvituksellisimmilla liikesarjoilla. Lopulta vortixxin lihakset pettivät ja olio rojahti maahan.

    Turaga Bakmei nauroi ja heilautti viiksiään.

    [spoil]JOKA PELÄTYN KUNG FU:N TAITAAAAAAAAAAA…[/spoil]

  • Rohkein Vortixx

    Bakmei

    Valkomusta vanhus nautti olematonta ateriaansa majansa perukoilla. Turagan pitkät viikset heiluivat tämän nostellessa tasaiseen tahtiin piskuisia makupaloja nälkäisenä odottavaan suuhunsa valmistamillaan syömäpuikoilla.

    Samaan aikaan majan pihamaalle ilmestyi kolme miespuolista hahmoa. Miehistä kaksi jäi odottamaan ulkosalle kun kolmas asteli majan tykö, potkaisi oven kappaleiksi ja astui peremmälle.

    Turaga Bakmei laski syömäpuikot puiselle pöydälle ja kääntyi katsomaan tulijaa mitä rauhallisin ilme kasvoillaan. Turaga kohotti hieman kasvojaan nähdäkseen paremmin edessään seisovan olennon liskomaisen pään.

    ”Ämkoo?” olio kysyi.
    Turaga ei vastannut.

    Kaksi muuta vortixxia asteli pitkin pihaa ja tarkkaili ympäristöä. Lopulta toinen avasi suunsa.
    ”Sse ei taida olla tuolla.”
    ”Ei.”
    ”Mikä Ridhukkilla kesstää?”
    ”Sse taitaa kuulustella. On aina ollut hyvä ssiinä.”

    Vortixx Ridhukk oli elämänsä aikana päässyt seuraamaan politiikkaa. Ridhukk oli aikoinaan oppinut, että ensin kannatti pyytää kiltisti.
    ”Missä sse on?” vortixx kysyi ja odotti turagan vastausta.
    Vastausta ei kuulunut.
    Riddhuk vaihtoi suunnitelmaa ja potkaisi pöydän nurin. Bakmein ateria levisi majan savilattialle.
    ”Misssä se on?”

    Bakmei tapitti lattialla kierivää riisikulhoa.

    Ulkosalla odotellut kaksikko otti vaistomaisesti askeleen taaemmas kun Ridhukk juoksi karjuen ulos majasta. Samaan aikaan Bakmei nosti kulhon lattialta, laski syömäpuikoilla lävistetyn silmän huolellisesti kulhoon ja nousi sitten seisomaan.

    Kukaan ei ollut koskaan ennen uskaltanut häiritä turaga Bakmein ruokailua.

  • Miekkapirun tasapaino

    Veljeskunnan saari, Bakmein luona

    ”Onhan tämä hieno kivi”, Ämkoo mutisi käännellen turagan tarjoamaa esinettä kädessään. Kivi oli pitkä ja sileä. Sen pinnalla saattoi erottaa monimutkaisia koristekuvioita, jotka muistuttivat Ämkoon mielestä kovin paljon vanhaa riimukirjoitusta. Siitä huolimatta kivi oli vain kivi, eikä Toa ymmärtänyt hyötyvänsä murikasta millään tavalla.

    ”Sisälläsi vellova Makuta-henki estää Toa-voimiesi käytön, eikö vain?” Bakmei kysyi ja istahti vieressään kököttävän kannon päälle.
    ”Samalla Toa-olemuksesi estää sinua käyttämästä Makutan sinulle sallimia voimia. Olet pelkkä heikko välimuoto.”

    Ämkoo mulkaisi turagaa, muttei osannut sanoa mitään. Bakmei oli oikeassa. Kanohi-haarniskan menetettyään Ämkoo kykeni hetkellisesti käyttämään elementtivoimiaan, mutta samalla Toa menetti kaiken kontrollin Makutan suomiin varjovoimiin. Mikä pahinta, elementtitekniikoiden käyttö muuttui päivä päivältä vaikeammaksi, eikä Ämkoo enää taitanut edes naamionsa käyttöä. Toan sisäiset energiat sotivat toisiaan vastaan, eikä kumpikaan elementti ottanut toimiakseen.

    ”Minulla saattaa olla ratkaisu”, Bakmei sanoi ja kohotti sauvaansa. Turaga läimäisi sauvansa kärjellä Ämkoon rintakehää ja jatkoi:
    ”Jos sisäiset voimasi eivät enää kykene yhteiseloon, otetaan toinen niistä pois.”

    Ämkoo otti vaistomaisesti askeleen taaksepäin. Toa ei ymmärtänyt täysin Bakmein ideaa, kunnes sattui katsahtamaan uudestaan pitelemäänsä kiviesineeseen.

    ”Hetkinen.”
    ”Kyllä.”
    ”Tarkoitatko sinä, että..?”
    ”Se voisi toimia.”
    ”Mutta mitä jos ei..?”
    ”Harva tietää.”

    Ämkoo irvisti turagalle ja vilkuili pitelemäänsä kiveä epäilevän oloisesti. Bakmein ehdotus oli erittäin riskialtis. Jos Ämkoo luopuisi Toa-energiastaan, mitä jäisi jäljelle? Normaalitilanteessa Toa muuttuisi turagaksi, mutta…

    ”Jäljelle jäisi vain varjo”, Bakmei sanoi tarkkailtuaan hetken ajan Ämkoon mietteliäitä kasvoja. ”En usko, että siitä seuraisi sitä mitä pelkäät.”
    ”Mutta…” Ämkoo aloitti, mutta mietti hetken sanomisiaan. ”Mikä minusta sitten tulee? Makuta?”
    ”Ota selvää”, Bakmei totesi kylmästi, nousi seisomaan ja lähti tallustamaan majaansa kohti. Oli turagan ruoka-aika.

    Ämkoo tuijotti vuoroin Bakmein etääntyvää selkää ja pitelemäänsä potentiaalista Toa-kiveä. Ilman Toa oli kaikin puolin hämillään.

    Toan hämmennyksen keskeytti kuitenkin taivaalta kuuluva vihellys. Pian matoran Enki pudottautuikin haukkarahin selästä johtajansa viereen. Enki irroitti vyölleen sitomansa raskaan rauta-avaimen ja ojensi sen Ämkoolle.

    ”Kiitos”, Ämkoo sanoi hiljaa ja tutkiskeli avainta. Esineen varteen kaiverretut kuviot kertoivat Toalle oitis sen, että kyseessä oli juuri se avain, jota Ämkoo oli komentanut alamaisensa noutamaan.

    ”Lähdemmekö matkaan heti?” Enki kysyi samalla kun ratsastajaa vailla oleva haukka laskeutui Ämkoon vierelle.
    ”Lähdemme. Meidän täytyy tosin pitää kiirettä, sillä en halua turagan…”

    Ilmojen halki kiitävä heittoveitsi katkaisi Ämkoon lauseen. Ilman Toa loikkasi nopeasti ratsunsa kyytiin ja kohosi sitten Enkin kanssa taivaalle. Turaga Bakmei viskeli kaksikon perään ikivanhoja kirosanoja puiden samalla nyrkkiään.

    ”Minä palaan pian!” Ämkoo huusi turagalle kohottuaan bambumetsikön yläpuolelle. Ämkoo vilkaisi vielä kerran avaimeen kirjailtuja kirjaimia, ja lausui sitten puoliääneen:

    ”Atya.”