Avainsana: Turaga

Killjoyn huone

”- ja sinä oikeasti heräsit komerosta? Onneksi olet sentään kunnossa, yksi pommi osui aivan tornin viereen.”

Killjoy makasi nyt selällään, jälleen omassa huoneessaan. Huoneen ikkuna oli mennyt säpäleiksi pommituksen myötä, mutta muuten asunto oli selvinnyt lähinnä pölyisillä lattioilla. Tawa seisoi Killjoyn vuoteen vieressä kädet puuskassa, ihmetellen Killjoyn merkillistä löytösijaintia. Hätääntynyt Matoran oli yrittänyt mennä Killjoyn loukkokomeroon piiloon, mutta koki entistäkin pahemman järkytyksen verisen Metsästäjän mätkähtäessä tämän päälleen. Myös Saraji oli huoneessa, tuijotellen jalkojaan hyvin vaivaantuneen oloisena. Killjoy ei edes vaivautunut kyselemään mitä kaikkea oli tapahtunut.

Vasta huoneeseen saapunut Tawa nosti Killjoyn sängynpäätyyn kiinnitetyn tietolomakkeen ja alkoi tutkimaan sitä: ”Näyttää siltä, että sinä onnistuit reväyttämään jokaisen kehossasi olleen sisäisen vamman tuon juoksulenkkisi ansiosta. Mikset sinä yksinkertaisesti voinut kutsua minua paikalle?”

Killjoy piteli oikeaa suunpieltään puhuessaan: ”Visokki halusi tiedon kulkevan heti, minulla ei ollut hajuakaan olinpaikastasi. Noudatin vain suoraa käskyä.”

Tawa tuntui hätkähtävän Visokin nimen ilmestyessä keskusteluun ja Toa loikin nopean katseen Sarajiin, joka automaattisesti meni varmistamaan, että huoneen ovi oli kunnolla suljettu. Vahki nyökkäsi ja Tawa madalsi ääntään, aloittaen keskustelun: ”Lista, mistä voin tietää, että sen sisältö on varma?”

”Visokki ei antanut sijaa kyseenalaistamiselle, hän on listasta satavarma, ei hän muuten olisi riskeerannut yhteydenotossa.” Tawa katsoi Metsästäjää ja puhui nyt jo melkein kuiskaten: ”Kysymys kuuluukin… voinko minä luottaa sinuun?” Killjoy käänsi katseensa hetkeksi maahan, mietti sanomisensa ja nyökkäsi: Visokki luotti tietonsa minulle, minä vannoin hänelle valan liittyessäni Klaaniin. Minä en koskaan tekisi hänen tahtonsa vastaisesti.”

Tawa suoristi taas selkänsä ja nyökytteli: ”Niin, niin tietenkin”, Tawa huokaisi, ”Ehkä sinun sitten… tulisi kertoa loput.” Killjoy hymähti myöntävästi: ”Niin taitaa olla.”

Kahvion auki räjähtänyt seinä, pienen veriläiskän itäpuolella, pahoinvoivan veden toan läheisyydessä

Rukia pyörrytti ja nyt Creedy yritti taluttaa veden Toaa kauemmaksi kahviosta. Hyökkäyksen sattuessa kaksikko oli edelleen istunut pöydässään ja pakokauhun sattuessa, he olivat jääneet massaan sisään loukkuun. Kun evakuointi oli saatu tarpeeksi pitkälle, Ruki joutui todistamaan, kun Kahvion romahtava seinä litisti pienen Matoranin alleen, saaden aikaan groteskin reaktion, johon liittyi orgaanisen aineen pursoutumista kivikon välistä. Kaksikko piiloutui tunneiksi kahvion juomakellariin, jossa Creedy oli yrittänyt epätoivoisesti tarjota Rukille rauhoittavaa juotavaa.

Lopulta Ruki oli käytännössä järkyttänyt itsensä väsyneeksi ja nyt Matoran yritti epätoivoisesti kannatella puolitajuttoman Toan kehoa. Lääkintämatoranit säntäilivät ympäriinsä, hoitaen kuitenkin jokainen vakavammin loukkaantuneita. Creedy nielaisi nähdessään valkoista lakanaa vedettävän taas yhden epämääräisen hahmon päälle. Hän kykeni vannomaan nähneensä lakanan alla vain epämääräistä mössöä.

Creedy päästi Rukin valumaan käytävän reunalle lepäämään ja istahti itse viereen. Matoran kolautti takaraivonsa seinään ja kirosi. Sota oli hänelle tuttu, ennen se vain ei tullut hänen kotiinsa.

Ruki availi silmiään, yrittäen päästä tolpilleen. Toa loi katseen vieressään istuvaan Matoraniin ja huokaisi, yrittäen heti päästä tilanteen hermoille mukaan. ”Tavallaan… minä kahdehdin sitä helkutin Vahkikaksikkoa…” Creedy hymähti epäluuloisena: ”Sen kaksikon elämässä ei kyllä ole mitään valoisaa, miksi ihmeessä?” Pienen hiljaisuuden jälkeen Ruki sai sanotuksi: ”Heille kärsimys on vain sodan sivutuote… he eivät järkyty, he vain… tekevät parhaansa voidakseen tehdä asialle jotain.”

Creedy vilkaisi käytävän päässä avautuvaan vastaanottoon. Zilla makasi siellä edelleen, keho puoliksi betonin sisässä. Matoran nousi pystyyn ja käveli muutaman askeleen sitä kohti, pysähtyen kuitenkin. ”Tiedätkö, olet oikeassa, mutta unohdat yhden asian: Heidät luotiin sotaan, me… noh, me emme ole sotilaita.”

Ruki niiskaisi ja haparoi itsensä jaloilleen: ”Niin… olet oikeassa.” Creedy kuitenkin keskeytti Toan puheen ja jatkoi kävelemistä kohti Zillaa: ”Mutta mikä estää meitä silti tekemästä osaamme?”

Creedy astui aulaan ja alkoi tutkimaan seinään mäsähtänyttä jättiä. Ruki seisoi edelleen käytävässä, nyt hymyillen. ”Odota minua… emmeköhän keksi keinon saada se ulos sieltä.” Creedy ei voinut peitellä virnistystään, ei vaikka kädetön ohi kulkenut Turaga mulkaisi tätä harvinaisen happamasti.

”Nuoriso…”

Killjoyn huone

Tawa oli nyt istahtanut jakkaralle. Toa oli ristinyt jalkansa ja kuunteli Killjoyn tarinaa. Hän ymmärsi nyt, ymmärsi enemmän, ymmärsi mitä Snowien kanssa oli tapahtunut. Mutta kuten Killjoyllakin, uudet kysymykset ottivat ratkaistujen paikan.

Saraji seisoi edelleen oven edessä, kuunnellen tarinaa. Hänelle kysymyksiä oli paljon enemmän. Hän ei tiennyt Visokista oikeastaan mitään, hänellä oli edelleen epäselvä käsitys mikä Feterra on ja Punainen mies oli tuttu hänelle vain Killjoyn raportista Klaaniin liittymisensä yhteydessä. Killjoy oli lopettanut ja antoi läsnäolijoiden nyt sisäistää kuulemaansa.

Tawa nojasi nyt päällään takanaan olevaan hyllyyn ja mietti kuumeisesti. ”Tuo Visokin mainitsema Umbran tilanne… luulen tietäväni mitä tapahtui. U kertoi raportissaan, että hänet oli pelastanut jokin punainen Rahi… se ei voi olla vain sattumaa.”

Killjoy pudisteli päätään: ”Tämä siis tarkoittaa, että Visokki on vapaalla jalalla. Tiedämme myös syyn miksei hän tule tänne… mutta tehän onnistuitte auttamaan Snowmania, luulisin hänen tietävän, että voimme yhtä hyvin auttaa häntäkin.”

Tawa mumisi: ”Visokki on kuitenkin telepaatti, ehkä loinen on suunniteltu sellaiseen, ehkä se ei ole niin yksinkertaista.” Tawa mietti ylhäällä tornissa lepäävää listaa. Killjoy tunnisti tämän ajatuksen Tawan ylöspäin suuntautuneesta katseesta. ”Mitä aiot tehdä petturin suhteen?”

”Ehdokkaat ovat hajautuneena ympäriinsä, emme saa yhteyttä heihin kaikkiin. Ensimmäiseksi haluan kuitenkin juttuttaa heitä keitä voin. Katsomme miten tilanne etenee sen jälkeen.”

Killjoy nyökkäsi, Tawan nousessa samalla jakkaralta. Toa käveli ovelle, tunnustellen selkäänsä, hän oli jättänyt viittansa torniin. Hän pysähtyi kuitenkin puhumaan vielä: ”Kiitos, en tiedä mitä muuta voisin sanoa.”

Metsästäjä tuijotti lähtöä tekevän Toan takaraivoa, kääntäen sen jälkeen itseään enemmän makuulle. ”Kiitä Visokkia kun löydät hänet, minä toimin vain viestinviejänä.” Tawa käänsi päänsä vielä kerran kohti makaavaa Killjoyta: ”Minulla on vielä yksi pyyntö, itsekäs, mutta ehkä voisit auttaa minua… Kun olet kunnossa, kun jaksat taas toimia, autatko minua etsimään hänet?”

”Luonnollisesti.”

Tawa nyökkäsi ja hymyili. Hän avasi oven ja astui käytävän puolelle. Killjoy kuitenkin huikkasi häntä kuuntelemaan vielä hetken. ”Tuota… tuli vain mieleeni, pidätkö sinä kukista?” Tawa pysähtyi tämän hämmentävän kysymyksen tullessa, mutta päätti kuitenkin lähteä mukaan. ”No tuota… kyllähän minä, mutta miksi kysyt?”

Killjoy kakoi sanoja ulos kuin puoliväkisin: ”Et sinä satu tietämään, mitä ne sellaiset Petuniat oikein ovat?” Tawa katsoi metsästäjää hämmentyneenä, pudistellen päätään: ”En ole koskaan kuullutkaan.” Killjoy tyytyi vastaukseen ja huokaisi: ”Kiitos silti, jaksamisia hommiin, niitä taitaa taas riittää.”

Tawa alkoi sulkemaan ovea perässään ja huikkasi mennessään: ”Käänteinen helei ja pikaisia paranemisia.”

Tawan pää oli täynnä monenlaista hänen kävellessään asuntolalta jälleen kohti Klaanin tiluksia… hän ei enää ikinä murehtisi, jos asiat menisivät huonosti. Kokemus oli nyt näyttänyt hänelle jo liian monta kertaa, että ne voivat siitä mennä vain huonompaan suuntaan…

”…jälleen kerran.”

[spoiler=Infoa]Tawan taustapiruilu ulottui vielä tämänkin postin puolelle, kunnia myös Gurvanalle tämän juonikuvion alkuperäissuunnittelusta.[/spoiler]