Klaanon

Avainsana: Suga

  • Zairyhin saari 2: Menee todella hyvin

    Klaanin satama

    [spoil]Minä ja Suga teimme tämän yhdessä. Kiitokset hänelle.[/spoil]

    Seran, Kapura ja Summerganon astuivat veneeseen, jolla he taittaisivat matkansa. Heitä taisi hieman jännittää, vaikka kolmikko lähtikin matkaan iloisin mielin. Kapura aloitti ohjaajana ja Seran vilkaisi vielä kerran Klaanin rantaa hieman haikeana, mutta tietäen ja uskoen, että hän palaisi. Summerganon näperteli miekkaansa hieman hermostuneesti. Vene lähti matkaan jättäen Klaanin sataman ja saaren taaksen ja pian sumu peittikin sen näkyvistä. Kun sumu lopulta hellitti, olivat he jo hyvässä vauhdissa merellä, vaikka Klaanin rannat yhä näkyivätkin selvästi.

    Meri

    ”No, nyt sitä sitten ollaan matkalla”, huikkasi Kapura iloisesti. Hän ohjasi varmoin ottein Seranin ja Summerganonin kyhjöttäessä penkeillä ja katsoen ympärillään levittäytyvää merta.
    ”Sinä olet siis ollut aiemminkin Kapuran kanssa tehtävässä?”, Seran kysäisi Sugalta, joka nyökkäsi ja kertoi jotain vaiheikkaasta matkasta Xialle, jonne Kenraali Killjoy oli heidät johdattanut Nimdan sirun hakuun. Aamu muuttui pikkuhiljaa päiväksi, kun aurinko kohosi yhä korkeammalle ja valo lisääntyi.
    ”Minä voin ohjata sitten seuraavaksi”, Summerganon sanoi ja Kapura nyökkäsi.
    ”Mihinköhän me matkalla törmäämme?” Mietti Seran ääneen.
    ”Hyvällä tuurilla muutamaan Rahiin”, Summerganon sanoi optimistisesti.

    ”Hei, mikä tuo o-” Kapura aloitti, mutta ei ehtinyt lopettamaan lausettaan, kun jokin jättimäinen nousi pintaan. Olento näytti orgaaniselta ja oli tummanpunainen.
    ”Taitaa olla Jättiläismustekala”, Summerganon totesi. Mustekala ei näyttänyt liikkuvan.
    ”Hyökkääkö se?” Seran kysyi huolestuneena ja hieman kauhistuneena jättimäisestä otuksesta.
    ”En usko. Paina kaasua kuitenkin”, Suga sanoi Kapuralle. Kapura ryhtyi kaasuttamaan. Hetkeen Toat eivät sanoneet mitään vaan tuijottivat merirahia hiljaa.

    Jättiläismustekala ilmeisesti päätteli että kolmikko sopi syötäväksi ja hyökkäsi. Se kiri veneen kiinni ja töytäisi sitä lujasti.
    ”Pitäkää kiinni”, Kapura mutisi ja painoi kaasua entistä enemmän. Vene nytkähti aavemaisesti ja lähti kiihdyttämään. Mustekala seurasi perässä.
    ”Se saa kiinni!” Seran huusi. Jättiläismustekala kiihdytti myös vauhtiaan ja kiri venettä kiinni.
    ”Sinähän olet Raudan Toa! Saatko tätä kulkemaan yhtään lujempaa?” Summerganon tiedusteli Seranilta.

    ”En kesken ajojahdin”, Seran sanoi. ”Meidän pitää pysähtyä.”
    ”Selvä on”, Kapura sanoi ja hiljensi vauhtia kääntäen venettä niin, että Jättiläismustekala hipaisi vain keulaa.
    ”Tule!” Summerganon sanoi Kapuralle ja kaksikko hyppäsi veteen. Seran ahersi moottorin kimpussa.

    Mutta mustekala ei joko huomannut kahta Toaa tai piti venettä parempana saaliina, kääntyi ympäri ja syöksyi venettä kohti.
    ”Ei onnistu! Pitää kiinnittää sen huomio jotenkin”, Summerganon sanoi. Mustekala töytäisi venettä ja melkein pudotti Seranin veteen.
    ”Yrittäkää pitää se kiireisenä!” Raudan Toa ähkäisi.

    ”Tuo mustekala keikuttaa venettä. Aika hankkiutua eroon siitä”, Kapura sanoi ja kuumensi vettä mustekalan lähellä. Rahi raivostui ja syöksyi Kapuraa kohti melko nopeasti kokoonsa nähden. Kapura yritti taas kuumentaa vettä, mutta se vain ärsytti Rahia. Jättiläismustekala tönäisi Kapuran veden alle.

    ”Kapura!” Summerganon huusi. Mustekala kiinnitti nyt huomionsa häneen ja syöksyi Sugaa kohti. Summerganon teki ainoan loogiselta tuntuvan ratkaisun ja hyppäsi otuksen päälle. Kummissaan Rahi kiihdytti vauhtia ja pyöri veneen ympärillä yrittäessään pudottaa Toan alas.

    Summerganon teki taktisen tilannekatsauksen. Kapura oli juuri noussut pintaan ja sylki merivettä suustaan. Seran oli kiireinen moottorin kanssa eikä luultavasti kovin hyvä taistelija. Hän itse ratsasti pillastuneella Jättiläismustekalalla.

    Menee todella hyvin.

  • Zairyhin saari 1: Kolme klaanilaista

    Klaanin satama

    Kapura odotti. Kello oli miltei kahdeksan.

    Aamu oli hämärä ja hieman sumuinen. Saarelta Klaaniin johtava virtaus oli voimakas ja helposti havaittava, joten suunnistuksesta ei tulisi ongelmaa. Sumu ei silti helpottanut Kapuran oloa.

    ”Terve”, Suga huikkasi astellessaan esiin sumusta. ”Odotammeko vielä jotakuta?”

    ”Serania”, Kapura vastasi. ”En tosin ole varma, tuleeko hän.”

    ”Ei kello vielä kahdeksaa ole”, Summerganon huomautti.

    ”Kapura?” kaksikkoa kohti kulkenut Toa kysyi.

    ”Kyllä olen”, Kapura vastasi. ”Eli siis… Näytä tie veneellesi, Seran.”

    ”Mikä tarkoitus matkalla on?” Seran kysyi uteliaana. ”Kirje ei ollut kovin valaiseva.”

    ”En ole täysin varma, mitä me saarelta löydämme”, Kapura sanoi. ”Oikeastaan tätä reissua voi pitää vain normaalina tutkimusmatkana. En löytänyt paljonkaan tietoa saaresta, joten voimme auttaa Arkistoa samalla.”

    ”Eli mitään vaarallista ei ole odotettavissa?” Suga kysyi.

    ”Ei pitäisi”, Kapura vastasi. ”Painotan vielä, ettemme tiedä saaresta juuri mitään. En kuitenkaan olettaisi, että kohtaamme Makutojen linnoituksia tai mitään. Miten Toa-voimien harjoittelu muuten menee, Seran?”

    ”Ihan hyvin”, Seran vastasi kiitollisena siitä, että pääsi osallistumaan keskusteluun. ”En ole pystynyt taistelua harjoittelemaan juuri ollenkaan.”

    ”Luulisin kyllä, että kohtaamme edes jotain raheja”, Suga sanoi muistellen Xia-reissun Figgyä.

    ”No, hyvällä tuurilla kohtaamme vain niitä. Raheista selviytyy helposti”, Kapura arveli. ”Riippuu tietenkin, mutta en epäile saarella olevan Tahtorakeja tai jotain.”

    ”Tämä se on”, Seran keskeytti keskustelun ja osoitti kohti erästä venettä. Vene oli puinen ja ehkä joskus maalattu punaiseksi, mutta maalipinta oli rakoillut sieltä täältä ja väriä oli vaikea erottaa. Vene oli juuri ja juuri sopivan kokoinen kolmelle Toalle. Vaikka vene muuten näytti ränsistyneeltä, moottori oli hyvin hoidettu ja sitä oli ilmeisesti kiillotettu lähiaikoina.

    ”Voi tulla ahdasta”, Suga epäröi. ”Varmaankin voisimme hieman levätä matkalla.”

    ”Yhden pitää ohjata joka tapauksessa, joten nukutaan vuorotellen”, Seran ehdotti ja katsoi venettä ylpeänä. ”Vaikka meillä ei ole paljon rahaa, tätä venettä emme myy. Siihen liittyy paljon muistoja. Olemme yrittäneet pitää sitä hyvin kunnossa, mutta rahaa ei juuri ole…”

    ”En arvannutkaan, että olet köyhä. No, saat minulta reissun jälkeen pienen palkkion”, Kapura lupasi.

    ”Kiitos!” Seran sanoi iloisesti. ”Mitä me odotamme? Lähdetään!”

  • Tekemistä, kuin tilauksesta

    Klaani

    Summerganon saapui iltaiselta kävelyretkelään. Klaanissa oli hiljaista; paikka oli vaipunut illan rauhaan ja tuntui nauttivan täysin siemauksin siitä, etteivät sodan pitkät kädet olleet vielä kurottautuneet linnakeen ylle.

    Summerganon kömpi huoneistoonsa tapaamatta Klaanin läpi kulkiessaan ristin sielua. Yllätyksekseen häntä odotti kirje. ”Tulee ihan Xia-reissun alku mieleen”, hän mumisi ja tarttui kirjeeseen.

    Summerganon

    Minulla on asiaa eräälle Klaanin lähettyvillä sijaitsevalle saarelle. Ajattelin, että maksuksi varusteista voisit lähteä mukaan, siis jos sinulla on aikaa. En tiedä juuri mitään tuosta saaresta, ja ajattelin, että pienellä joukolla olisi parempi lähteä. Toisella kysymistäni Klaanilaisista pitäisi olla vene. Jos hän ei ehdi tai hänellä ei ole venettä niin vuokraamme. Matka kestää noin kolme päivää. Minä pakkasin jo vara-aseita ja muuta tarpeellista. Tule Klaanin satamaan kahdeksalta huomenaamuna jos suostut.

    Kapura

    Summerganon ei ollut uskoa silmiään. ”Tekemistä, kuin tilauksesta”, hän sanoi hiljaa. Ja tottavie tekemistä hän olikin kaivannut. Hän katsoi uutta miekkaansa ja sanoi: ”Pääset pian tositoimiin.” Seurasi hetken hiljaisuus, kun Summerganon tuijotti miekkaansa, jolle hän oli omaksi yllätyksekseen puhunut. Sitten Suga purskahti nauruun ja kävi lepäämään, jotta olisi aamukahdeksalta virkeänä lähtöä varten.

  • Suga Kapuran pajalla

    Paja

    Keskipäivän aurinko paistoi kirkkaasti Summerganonin kulkiessa Pajaa kohti. Summerganonia hieman jännitti, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miltä hänen kauan palvelleet ja rakkaat varusteensa nyt näyttäisivät ja tuntuisivat. Kysymys ei ollut siitä, etteikö hän luottaisi seppä-Kapuran taitoihin, vaan jännityksestä ja innosta uusia, kiiltäviä varusteita kohtaan.

    Hän oli aikonut hakea Kapuralta tilaamansa varusteet monta päivää aiemmin, mutta kiireet olivat viivästyttäneet Summerganonia, joka oli itseasiassa nauttinut olostaan ja kävelyretkistään saarella; ilman aseita. Aseita ja panssareita, jotka eivät koskaan tuntuneet liian raskaalta taakalta niiden keveyden vuoksi, mutta jotka kuitenkin muistuttivat aina sodasta, selkkauksesta ja väkivallasta. Kaikesta siitä välttämättömästä pahasta, joka oli rauhan eteen tehtävä. Kaikesta huolimatta Summerganon oli kiintynyt miekkoihinsa, sillä oli se moraalisesti oikein tai ei, hän tavallaan nautti kaikista tehtävistään Klaanissa. Oli syynä sitten pieni, jossain sielun kolkassa lymyävä halu koetella voimiaan vihollisen kanssa tai puhdas intohimo auttamiseen.

    Summerganon saapui Pajaan, jossa oli todella kuuma. Aurinko lämmitti ympärillä lojuvaa metallia, joka hohkasi lämpöä ja kimalteli paisteessa ja auringon lisäksi tätä tunkkaiseltakin joskus tuntuvaa paikkaa lämmittivät ahjot.

    ”Tervehdys, Suga!”
    Summerganon kääntyi äimistyneenä ja näki Kapuran kömpivän jostain romukasan takaa. Summerganon tervehti iloisesti klaanilaistoveriaan, joka ohjasi Sugan varastoonsa, josta uudeksi taotut varusteet löytyisivät.

    ”Tein tästä niin kevyen, kuin mahdollista”, Kapura sanoi antaessaan Summerganonille pitkän, kimaltelevan miekan. ”Tämä on tosiaan kuin uusi”, Summerganon sopersi äimistyneenä. ”Kiitos”, Suga sanoi jo hieman varmemmin ja hymyili. Kapura antoi Summerganonille myös tämän tilaamat haarniskanpalaset ja muut aseet. Summerganon ottin ne vastaan aina vain enemmän äimistyneenä ja mumisi kiitoksen sanoja Kapuran työn tuloksia ihaillen. Kapura antoi myös takomansa ”ranneterät”, kevyet, mutta kestävät ja erittäin terävät aseet, jotka voidaan kiinnittää molempiin käsiin. Kapura arveli niiden sopivan Summerganonin taistelutyyliin. ”En tiedä, miten voin ikinä korvata tämän…”, Summerganon sanoi nöyrästi, mutta oli samalla silminnähden innostunut uusista, kiiltävistä varusteista.
    ”No, katsotaan sitä korvausta sitten myöhemmin. En ole vielä… öh, laskuttanut.” Kapura sanoi päätään raapien. ”Okei, ihan miten vain.” Summerganon vastasi ja jatkoi vielä: ”Lupaan kyllä korvata tämän. Teit suurenmoisen palveluksen! Sydämelliset kiitokset.”

    Kapura tyytyi vain naureskelemaan hyväntahtoisesti ja toivotti Summerganonille hyvää päivänjatkoa toan poistuessa, Summerganon suuntasi takaisin huoneistoaan kohti varusteet selässään ja säkissä. Osan hän laittoi varastoon, mutta hän puki samantien osan haarniskasta päälle ja laittoi uuden, kirkkaansinisen viitan selkäänsä. Hän tarttui uuteen, kimaltelevaan pitkään miekkaansa ja suuntasi Klaanin muurille. Summerganon tunsi itsensä hieman hölmöksi niin tehdessään, mutta hänestä tuntui hienolta seisoa miekan, viitan ja haarniskansa kanssa Klaanin muureilla tuulen tarttuessa viittaan. Hän seisoi kuin liehuvaviittainen auringon valossa välkehtivä sini-hopea-valkoinen patsas, kunnes suuntasi alas. Summerganon oli iloinen ja tunsi olevansa elämänsä kunnossa. Ja valmis mihin tahansa.

    [spoil]Suuret kiitokset Manulle mainiosta ropeen liittyvästä blogipostista, joka antoi minulle potkun persuksille. Pääsen pikkuhijaa eroon väärästä tavasta kirjoittaa lausahduksia, kuten tästä viestistä toivon mukaan näkyy.[/spoil]

  • Viittatilaus

    Eteläinen matorankylä

    Summerganon saapui kävelymatkansa päätteeksi viimein kylään. Matoranit olivat tietysti työn touhussa, kaikki iloisella mielellä. Matoranit nauttivat elämän pienistä asioista ja heidän innokkuutensa ja ystävällisyytensä teki Summerganoniin vaikutuksen. Muutamia puhuteltuaan Summerganon sai selville mistä hän löytää kankaankäsittelyä taitavia kyläläisiä ja suuntasi meren äärelle, ga-matoranien alueelle.

    Siellä häntä oli vastassa reipas ga-matoran, joka tervehti ja kysyi ystävällisesti: ”Mikä tuo toan tänne suuresta linnakkeesta?”.
    ” Hei vain. Pyytäisin pientä palvelusta. Tarvitsisin sinisen viitan ja etsin sille tekijää täältä.”, Summerganon vastasi. ”Seuratkaa minua.”, matoran huikkasi ja vei Summerganonin aivan veden äärellä sijaitsevan majan luo. ”Täällä majailen ystäväni kanssa. Taidamme kankaankäsittelyn ja autamme mielellämme. Tulehan, niin otamme mitat.”, matoran touhotti iloisesti ja Summerganonia ilahdutti matoranin iloisuus ja innokkuus työhön. ”Kiitos paljon! Korvaan tämän kyllä kunnolla…”, Summerganon aloitti, mutta matoranit olivatkin jo mittoineen Sugan kimpussa. ”Kyllä me tästä jokusen mutterin veloitamme.”, ne sanoivat iloisesti ja etukäteen maksettuaan Summerganon marssi kiitellen pois majasta odottelemaan. Viitan pitäisi olla saman päivän aikana valmis, joten Summerganon jäi kylään tutkailemaan matoranien puuhia ja joitakin hän auttoi tavaroiden kantamisessa ja muussa pikku puuhassa. Rentouttavaa oli Summerganonin tuossa kylässä oleilla, sillä vaikka sieltäkin oli lähtenyt matoraneja Klaaniin ja sen telakalle töihin, ei suurten taistelujen varjo ollut vielä siihen näkyvästi vaikuttanut ja kansa tuntui olevan huoletonta.

    Vaikka viime päivät olivatkin olleet rauhallisia, tuntui jokin uhkantapainen leijuvan saaren yllä. Kaikki rauhan päivät tuntuivat autuudestaan huolimatta vastaavan Summerganonin käsitystä sanonnasta ”tyyntä myrskyn edellä” ja hänen aavistuksensa olivat yksi syy, miksi hän lähti viittaa teettämänä. Pelkkä Epäähänpistohan se oli, Suga kaipasi vain vaihtelua, mutta hän tuntui koko ajan kuin valmistautuvan johonkin. Johonkin, joka oli pian oven takana. Tai sitten vielä kaukana. Mutta aavistus jostakin oli vaivannut häntä jo pidemmän aikaa, aina Xian matkan jälkeen, jolloin Matoro oli todennut, että kaiken takana on jotain suurta.

    Summerganon istui ajatuksiinsa vaipuneena rannalla pitkään ja kun aurinko alkoi viimein laskea, hän havahtui ja lähti takaisin käsityöläisten majaa kohti. Siellä häntä oli vastassa matoraneja, jotka pitelivät kaunista, sinistä viittaa käsivarsillaan. Se oli viikattu vielä paketoitu jonkinlaisella köydellä. Kiiteltyään vuolaasti ja vielä hetken rupateltuaan lähti Summerganon talsimaan Klaania kohti. Kun hän astui ulos kylästä, antoi aurinko vielä viimeiset säteensä sen päivän aikana, saaden kylän kiiltävät koristeet kattojen ja kallioiden päällä hehkumaan hämärtyvän maailman keskellä. Vaivasi maailmaa millainen pimeys tahansa, ei se ollut vielä tähän kylään ehtinyt. Summerganon asteli alkavaan yöhön uusi viittaa kainalossaan, hieman haikeana jättäessään rauhaisan ja huolettoman kylän taakseen.

  • Varustehuoltoa pajalla

    Paja

    Summerganon astui sisään hämärään, ahjojen tulien heikosti valaisemaan pajaan. Pajan punainen valo ja avonaisesta ovesta näkyvä punertava iltataivas saivat koko maailman näyttämään katoavan hetken ajan punaiselta ja hämärältä, mutta kun aurinko viimein laski ja taivas tummeni, jäi Paja punertavaksi valopilkuksi rauhallisen ja valottoman illan keskelle. Toki Klaanin ikkunoista näkyi valon kajo, mutta se ei tuntunut kovin vahvalta.

    Pajan punaisessa hehkussa näkyi Kapuran varjo, joka oli vielä työn touhussa, näpertämässä jotain. Kapura, tuo taitava takoja, taistelussa sisukas ja mahtava tyyppi kääntyi tulijaan päin.

    ”Kas, hei Suga! Mitäs sinä?”, Kapura kysyi.
    ”Hei vain. Eipä tässä mitään kummempia, ihan hyvää kuuluu. Miten itse jakselet?”, vastasi Summerganon.
    ”Hyvin minäkin. Pikku näpertely ja Klaanin suorastaan parantava rauhallisuus ja kotoisuus tekevät ihmeitä matkasta rasittuneelle.”, kuului Kapuran vastaus.
    ”Tulin pyytämään pientä palvelusta, korvausta vastaan tietenkin. Asia koskee aseistustani, joka… no, ei ole ihan parhaassa terässä Xia-reissun jälkeen.”, Summerganon puhui ja antoi katseensa kiertää Pajan tulen valaisemilla seinillä. Monenlaisia työkaluja siellä roikkui ja joitakin Kapuran takomia aseita.
    ”Ahaa. Ymmärrän. Teroitan aseet käden käänteessä. Ja panssarisikin kaipaisi huoltoa, vai?”, sanoi Kapura virne kasvoillaan.
    Summerganoniakin hymyilytti, sillä Kapura oli osunut oikeaan. ”Jep, jos siitä ei ole liikaa vaivaa. Sillä vaikka nyt on rauha jonkin aikaa maassa, on minulla tunne, että jossain vaiheessa hyväkuntoiset aseet ja pätevä panssarointi nousevat arvoon arvaamattomaan.”, hän sanoi ilahtuneena siitä, että Kapura vaikutti suostuvaiselta.

    Kapura katsoi hetken Sugan hieman kolhiintuneita välineitä, joita hän oli mukanaan tuonut. ”Juu, haarniskankin korjaus onnistuu. Ja katsotaan sitä korvausta myöhemmin, ehkä palvelus palveluksesta.”, sanoi Kapura välineitä tarkastellen.
    ”Jos niin tahdot. Näkemiin sitten!”, Summerganon sanoi ystävällisesti ja kiitteli vielä lämpimästi. Ja sitten hän käveli ovesta pimenevään yöhön. Ja lisäsi vielä ovelta: ”Älä pidä kiirettä, minulla ei ole mikään hoppu vihollisia listimään, ainakaan vielä.”

    Kapura nyökkäsi hymyilleen ja siirsi Sugalta saamansa tavarat, haarniskanpalaset ja kaksi miekkaa työpöydälle. ”Hm, Sugan kirves joutui jonnekin Xialla, joten tekaisenpa sellaisenkin.”, Kapura mutisi, mutta ei käynyt vielä työhön. Se saisi odottaa yön yli, sillä Kapura asteli ovesta ulos ja suuntasi katseensa Klaanin kauniiseen ympäristöön, joka tuntui nukkuvan rauhallista unta. Oli hiljaista ja rauhallista, mutta Klaanin valppaus ei nukkunut, vaan piti yhä silmällä linnaketta ja jossain seikkaili tälläkin hetkellä Klaanilaisia, vaaroja uhmaten.

  • Katse merelle

    Bio-Klaani

    Iltapäivä oli jo pitkällä, mutta aurinko paistoi yhä kirkkaasti. Koko saari tuntui kylpevän valossa. Metsät näyttivät hehkuvan vihreyttä, vuorten valkoiset huiput säteilivät valkoista valoa ja meri kimalteli. Jostain kuului lokkien ääntä. Summerganon seisoi Klaanin linnakkeen muurilla ja katseli sen ympärillä levittäytyviä alueita. Saari tuntui suunnattoman kauniilta ja metsät tuntuivat kutsuvan Summerganonia kävelylle, mutta silti hänen katseensa tuntui väkisin kääntyvän merelle. Sillä jossain siellä oli yhä hänen ystäviään. Paljon nähtävää ja koettavaa. Vaikka hän oli levännyt hyvin, tunsi hän itsensä jotenkin likaiseksi ja väsähtäneeksi. Ja kävellessään sisään hän näki heijastuksen itsestään eräässä peilissä. Summerganon näki ruhjotun haarniskansa, tahrautuneen naamionsa ja ne pienet ruhjeet siellä sun täällä. Xialla silkkihansikkaat oli riisuttava, mutta nyt turvallisessa ja kotoisessa Klaanissa Summerganon tunsi säänpieksemän ja hieman kovia kokeneen ulkomuotonsa ja fyysisen vammojen hieman painavan.

    Summerganon meni huoneistoonsa ja katsoi seinään nojaavia aseitaan. Ne olivat hyvässä kunnossa, mutta Kapura voisi teroittaa ja huoltaa ne, jos hänellä on aikaa, Suga ajatteli ja uppoutui hetkeksi mietteisiinsä. Hän ajatteli Klaanin kuulumisia. Taistelu Nazorakien laivastoa vastaan oli päättynyt voitokkaasti, mutta Nazorakit kostaisivat vielä. Summerganon halusi auttaa siinä taistelussa sitten joskus. Nyt hän heitti haarniskansa lisäosat pois ja asteli ulos ja käveli rantaa pitkin. Hän ajatteli tulevaisuutta Klaanissa, mutta pian hänen ajatuksensa ohjautuivat häneen itseensä. ”Kapura pistäköön ahjonsa kuumaksi, kohta tulee tilaus.”, hän sanoi ääneen ja pysähtyi kuin seinään. Suga suuntasikin askeleensa kohti Kapuran pajaa. ”Tarvitsen uudeksi taotun kevyen haarniskan.”, hän ajatteli kävellessään.

    Auringon viimeiset säteet värjäsivät taivaan punaiseksi ja meri kimalteli kultaisena. Siellä jossain oli Matoro Xxonnin kanssa, mutta Summerganonilla ei ollut aavistustakaan siitä, millaiseen seikkailuun he olivat joutuneet. Tai siitä, mitä monet muut urheat klaanilaiset puuhailivat. Sillä samalla kun monet sankarit matkasivat kohti uusia seikkailuja, asteli Summerganon Klaanin rannoilla lepuuttaen itseään ja ajatelleen tulevaa. Summerganon olisi taas pian mukana toiminnassa, ainakin niin hän toivoi lähestyessään Kapuran pajaa auringon laskiessa takanaan.

  • Operaatio Beeta osa 74: Hevonkuusessa

    Klaanin saari, hevonkuusi

    Matoron lausahdusta seurasi tosiaan miettelieäs hiljaisuus. Hetken päästä Kapura totesi jotain sanoakseen, että ”olipa hyvin sanottu”. Lopulta Killjoy rikkoi hiljaisuuden kunnolla.

    ”Totta. Kun puhutaan Nimdasta, torakoista ja kaikista välikohtauksista, on ihan selvää, että olemme isoissa ympyröissä. Jotain on tekeillä. Mutta vaikka meitä siirreltäisiin kuin nappuloita, kuten Matoro sanoi, voimme yhä muuttaa ’pelin’ kulun. Tuskin se, mikä tämän kaiken takana seisoo, on ajatellut kaikkea tekemäämme etukäteen.”

    ”Puhut viisaita sanoja.”, Matoro vastasi ja muut nyökkäilivät. ”Niin. Huolimatta siitä, että tässä piilee mahdollsiesti jotain takana, emme voi antaa sen vaikuttaa tekemisiimme. Jos me olemme nappuloita pelilaudalla, olemme me ne nappulat, jotka voittavat. Vain me voimme päättää, mihin päivämme käytämme, sitä ei määrää kukaan ja on selkämme takana kudottu millaisia juonia tahansa, selviämme voittajina…”, Suga aloitti.

    ”…’taistelusta’, josta emme oikeastaan pitkällä tähtäimellä paljoa tiedä.”, Kapura lopetti Sugan puolesta kepeästi.”

    Seurue talsi hiljaa rantaa myöten jutellen niitä näitä, lähinnä tavan ja tunnelman ylläpitämisen vuoksi. He tunsivat olevansa turvassa, mutta väsyneitä he olivat. Tulevaisuus ja menneet tapahtumat mietityttivät ja vaikka he olivat omasta mielestään turvassa, oli matkaa vielä taitettavana. Viimeinen taival Klaanin linnaketta kohti, jossa he voisivat istahtaa klaanilaistovereidensa kanssa pöytään nauttimaan virvokkeita, kertomaan seikkailustaan ja lepäämään. Sillä vaikka heissä oli virtaa vaikka linnakkeelliselle sotureita jakaa, alkoivat matkan rasitukset tuntua. Eivät tuskana tai epätoivona tai tarmon puutteena, vaan uneliaisuutena. Vaikka heitä väsytti ja he välillä jopa laahustivat, oli heidän olonsa raukea. Miten hienoa olikaan tuntea inhimmillistä väsymystä kaikkien matkan tuskien jälkeen.