Klaanon

Avainsana: Selecius

  • Delekistä ei Arkistoissa ollut mitään mainintaa

    Bio-Klaani
    Tawan toimisto

    Pitkään kestäneen etsinnän jälkeen Tawa, Gahlok Va ja yli-innokkaat kirjastoapulaiset olivat löytäneet kaiken tiedon, mikä Rozum-nauhalla mainituista kolmesta nimestä oli löytynyt. Matoron ennakkotiedoista Tawa oli jo saanut kuulla, että Kezeniksi kutsuttu turaga oli antanut tietonsa Nimdasta Makuta Itrozille. Arkistojen merkintöjen mukaan Kezen oli ollut joskus Toakin, mutta siitä oli niin kauan, että hän ei ollut edes taistellut Toien ja Pimeyden metsästäjien välisessä tuhoisassa sodassa. Kezen-niminen kiven Toa mainittiin Pohjoisen mantereen vanhojen Toa-ritarien joukossa, mutta hänen urotöistään ei mainittu paljoa. Matoran Kezen oli taas ollut niin kauan sitten, että minkäänlaisia merkintöjä ei ollut.

    Tawa siirsi Kezen-merkinnät sivuun toisella kädellään ja siirtyi katsomaan ainoaa dokumenttia, joka pystyttiin yhdistämään nimeen ”Selecius”. Lukiessaan paperia Tawa silitti pöydällä nukkuvaa Nöpöä vasemmalla kädellään.

    Adorium Selecius mainittiin paperissa. Tawa luki nimen moneen kertaan hämmentyneenä. Tästä nimestä ei pystynyt päättelemään mitään siitä, minkälaiselle olennolle se kuului. Dokumentti oli myös todella vanhaa kieltä ja sen täydellinen tulkitseminen vaatisi takuulla Rau-naamiota. Se vähäinen tieto, mikä paperista kävi ilmi selvitti, että Selecius oli ollut jonkinlainen yksityisyrittäjä, joka oli rahoittanut aivotutkimuksia vuosisatoja sitten. Dokumentti ei paljastanut käytännössä mitään uutta.

    Delek-nimisistä ei taas Arkistoissa ollut mitään mainintaa.

    Tawa huokaisi ja jatkoi Nöpön silittämistä. Hän katsoi pöydällään olevaa valokuvaa. Mustavalkoisessa kuvassa poseerasivat kaikki Klaanin johtajat.
    Tämä oli siitä harvinainen kuva, että kaikki adminit oli saatu ikuistettua samaan aikaan. Visokki näkyi kuvan alareunassa juuri ja juuri.
    Klaanin pääjohtaja vilkuili ulos panssarilasisesta ikkunastaan. Visokin katoamisesta oli jo viikkoja. Epämääräisiä huhuja liikkui satunnaisista havainnoista, mutta mitään ei pystytty varmistamaan. Hyödyttömiä olivat jopa ne Klaanin alakerroksien valvontakamerat, jotka eivät olleet sammuneet sinä kohtalokkaana yönä.
    Kameroiden mukaan Visokki oli yksinkertaisesti astunut pääreaktorikammion ovesta sisään eikä ollut tullut koskaan ulos. Etsintäpartiot eivät olleet löytäneet huoneesta pientäkään merkkiä Visokin nykyisestä olopaikasta.

    Tawa huokaisi. Hän nojasi kättään vasten ja tuijotti valokuvaa. Klaanin johtaja päätti ummistaa silmiään hieman.
    Nöpö tuhisi hiljaa hänen kämmenensä alla.

    [spoiler=. . .]Nopea viesti koska Snowie. Syyttäkää presidenttiä.[/spoiler]

  • Nynrah osa 8: Aikamatkustaja menneisyydestä

    Bio-Klaani
    Bioarkistot

    Tawa käveli läpi Klaanin valtavan kirjaston. Hänen kullankeltaista naamiota kantavilla kasvoillaan oli pohdiskeleva ilme. Klaanin johtajan kädessä oli Matoron ja tämän retkikunnan Rozumilta löytämä videonauha, jonka täydelliseen tutkimiseen hän oli käyttänyt melkein koko edeltävän yön. Raukean näköinen hopeinen Ussal-rapu oli tiukasti kiinni Tawan olkapäässä ja räpsytteli silmiään hitaasti. Nöpö päästi pienestä suustaan hiljaisen haukotuksen ja sulki silmänsä. Pian se tuhisi kuin kuorsaten.

    Tawa käänteli päätään edestakaisin. Hän etsi katseellaan parhaansa mukaan Arkistojen hoitajia, Vaehrania ja Gahlok Vata. Joidenkin minuuttien kirjastoharhailun jälkeen hän löysi pienen turagamaisen hahmon, joka uppoutui valtavaan numeroituun kirjavuoreen.
    ”Eikä tietenkään lähdemerkintöjä”, Gahlok Va mutisi kääntäen sivua. Hän oli niin keskittynyt työhönsä, että ei huomannut Tawan kävelevän eteensä. Unista ussalia ja kulunutta videonauhaa kantava admin tuijotti Gahlok Va:ta hetken.
    ”Helei?” hän sanoi. GV säpsähti lukemisestaan ja pudotti kirjansa. Hän pomppasi pystyyn ja siirsi kätensä sotilastervehdykseen.
    ”Tervetuloa Arkistoihin, neiti Taw-”
    ”Lepo, kiitos”, Tawa sanoi rennosti.
    ”…a.” Gahlok Va:n kädet menivät löysiksi. ”Voinko auttaa jossain?”

    Tawa vilkaisi kädessään olevaa paperia ja kulunutta videonauhaa. Paperille oli merkitty useita muistiinpanoja videonauhasta. Osa niistä oli nauhalla mainittuja nimiä. Osa taas vaikutti suurempaan kokonaisuuteen verrattuna harvinaisen yhdentekevältä.
    Tawa vilkaisi väsyneellä käsialalla kirjoitettua muistiinpanoa, joka kertoi nauhan selvän kuvamateriaalin kuusi minuuttia ja kuusi sekuntia pitkästä kestosta. Hän oli jo kysymässä itseltään kysymystä, johon ei löytyisi vastausta. Kysymykseen liittyi eräs tuttu numero.
    Tawa kuitenkin siirsi katseensa nauhalla mainittuihin nimiin. Kezen. Delek. Selecius.

    Tawa kääntyi kohti Gahlok Va:ta ja hymyili lievästi. ”Joo. Haluaisitko auttaa minua etsimään jotain?”

    Turagamainen sininen hahmo nosti pudottamansa kirjan lattialta ja laittoi sen hyllylle. Sitten hän otti vastaan Tawan ojentaman paperin.

    * * *

    Kirikori II
    Matkalla kohti koilliskäytävää

    Tiedättekö.
    ”Emme”, Kirikori II:n ohjaimia tottumattomasti mutta melko kätevästi käyttävä Guardian sanoi vihreänhehkuiselle lasipurkille, joka lojui juomatelineessä.
    Minä olen tässä miettinyt, Manu viesti. Entä jos Nynrahille on hyökännyt vaikka…ööh, joukko uusia haarniskoita haluavia makutoja.
    ”Niiiiiin?” Keetongu lausahti koneen takaosasta. Hän oli päättänyt nukkua hetken, mutta teki nyt jotain valtavalla jakoavaimella Kirikori II:n moottorille.
    …sitä vain, että viisi meitä ei ole kovin hyvä vastus Makutain veljeskunnalle.
    ”Neljä ja näsäviisas kaasupurkki” Guardian sanoi vetäen vivulla ilma-aluksen moottorin isompiin nopeuksiin.
    Vaiti tai laulan.
    ”No tuo oli nyt kyllä aika vakuuttava uhkaus”, Guartsu naurahti. ”Mutta olen kyllä ajatellut asiaa.”

    ”Ja…jos saanen kysyä mihin tulokseen päädyitte, herra Guardian?” toinen matoraneista, Ternok nimeltään, päätti kysyä.
    ”Älä kutsu minua herraksi tai tästä voi tulla entistä pidempi matka”, Guardian tuhahti kääntäen koko ilma-alusta. ”Ja koska minua ei oikein huvita ajatella potentiaalisen makuta-törmäyksen lopputulosta…sovitaan, että Aikapoika pelastaa meidät kaikki.”
    ”Tittididii”, Keetongu sanoi väsyneellä äänellä.

    Miksi Karzahnissa hän on Aikapoika.
    Guardian rykäisi. ”Satutko huomaamaan, että suurimmassa osassa ilmalaivoista on nykyään levitaatiokiekot siivissä tai pieni reaktori energiantarpeeseen?”
    Joo?
    ”Ja että me emme edes tiedä, mikä pitää Nazorakien hävittäjät nykyään ilmassa?”
    …joo?

    Guardian vilkaisi koneen takaosaa. ”Triviakysymys. Mikä pitää meidät ilmassa?”
    Hetken koneessa oli hiljaista. Ainoa ääni kuului siitä, kun hiilet kalahtivat rautaisen uunin seinämiin ja paloivat iloisesti.
    …aiiiivan.
    ”Aikapoika”, Guardian sanoi mahtipontisella äänensävyllä. ”Aikamatkustaja menneisyydestä! Maailmasta, jota kehitys ei ole vielä pilannut!”

    ”Levitaatiokiekot ja reaktorit ovat yliarvostettuja”, Keetongu sanoi vääntäen jostain moottorissa niin voimakkaasti, että koko kone tärähti.
    Matka jatkui pian vauhdikkaammin. Koilliskäytävä lähestyi.

  • Turaga Kezenin toiseksi viimeinen viesti

    Verstas

    Kepe huokaisi.
    ”Syteen tai saveen.”

    Kepe painoi pientä sinisenä välkkyvää nappia työpöydällä lojuvan näppäimistön keskellä ja nauha lähti vihdoin pyörimään. Ongelma nauhan kanssa ei vaikuttanut aiemmin olleen se, että sillä ei olisi mitään. Muinainen nauhoite oli päinvastoin täpötäynnä kuvamateriaalia ja ääntä.

    Ongelma oli siinä, että siitä ei saanut mitään irti. Sekavasti liikkuvasta värimassasta ja ääniraidan korvia riipivästä kakofoniasta erotti ehkä välillä osia jostain isommasta, mutta nauhan seuraaminen sellaisenaan sai sitä silmäilevät lähinnä voimaan pahoin. Vähitellen verkkaisesti nakuttava ja tulikuumaksi lämpenevä prosessori sai kuitenkin koottua kasaan nauhasta niin paljon kuin vuosisatojen kulutus ja useat naarmut mahdollistivat.
    Kepe ja Snowman ohittivat nauhan täysin tuhoutuneen alkuosan. Ensimmäinen minuutti jäi kaksikolta väliin, mutta siitä he eivät ehtineet harmistua. Videokuva oli monta sataa vuotta vanhaksi erittäin terävää, vaikka ruutu sumenikin parin sekunnin välein hieman.

    Ruudulla oli turaga. Tämä aavikon väreihin verhoutunut ja mustaa Rau-naamiota käyttävä pieni kylänjohtaja tuijotti suoraan kameraan, joka lojui kuvakulmasta päätellen jonkinlaisella pöydällä. Turaga istui steriilin valkoiseksi maalatulla työtuolilla. Hänen takanaan heijastui steriilin valkoinen sairaalamainen seinämä. Turaga piti käsiään pöydän alla ja puhui jotain, mutta nauhalla hallitsi vain hiljaisuus.
    Sitten repesi korvia raastava rätinä, joka sai Snowmanin ja Kepen vetämään kätensä kuuloelimiensä päälle. Se kesti vain pari sekuntia. Pian turagan puheesta sai jopa selvää.

    ”-des vuosi ja viides kuukausi Suuren Olentojen ajanlaskua. Kahdeskymmenesensimmäinen päivä.” Nämä sanat tulivat turagan suusta erittäin virallisesti. Se näytti lukevan niitä papereista, jota piteli käsissään. Paperit eivät näkyneet kameralle, mutta niiden rahina kuului erittäin hyvin. Pian hahmo nosti paperit pöydän alta ja siirsi se sivuun. Se piti katseensa kamerassa ja vilautti merkillisen hymyn.

    ”Nimeni on Kezen ja olen yksi tämän tutkimuslaitoksen pääintendenttejä”, turaga sanoi. ”Työskentelen useiden matoran-, steltiläis- ja vortixx-tovereideni kanssa. Työtämme ohj-”
    Seuraavaan Kepe ja Snowman eivät olleet varautuneet. Molemmat pomppasivat tuoleillaan ja Kepe meinasi melkein kaatua. Kaiuttimista kuului järkyttävää, voimakasta säröääntä, josta molemmat olivat erottavinaan Kezeniksi kutsutun matoranin ääntä, mutta sanoista ei saanut selvää. Samalla videonauhan kuva sekoittui useaksi sekunniksi. Kaikkiin väreihin sekoittui tummanpunaisia ja mustia sävyjä ja ruudulla oli voimakasta kohinaa. Yksittäisiä hajakuvia nauhan muilta osilta näkyi alle sekunnin ajan ruudulla. Kuva muuttui niin sumeaksi, että Kezen näkyi ruudulla vain aavemaisena, kasvottomana hahmona.

    Sitten häiriö loppui ja kuva parani jälleen. Ääni oli tosin kadonnut uudelleen.

    ”…etkö voisi tehdä tälle jotain”, Snowman sanoi hiljaa.
    ”…taidan laskea äänenvoimakkuutta pari astetta”, Kepe vastasi.
    ”Ihan fiksua, mutta tästä nauhasta oli tarkoitus varmaan kuulla jotain?” Snowie sanoi virnuillen. Ikään kuin vastauksena lumiukolle nauha palautti jälleen äänensä.

    ”- ja Selecius -säätiö. Rahoittajamme ovat olleet perin anteliaita ja ovat antaneet minulle vastuun dokumentoida kaikki tämän tutkijakunnan saamat tulokset.”
    Kezen ryhdisti selkänsä. ”Tervetuloa seuraamaan läpimurtoa, ystävät”, hän sanoi hymyillen leveämmin. ”Yhdessä otamme selvää, mitä sijaitsee tämän maailmankaikkeuden parhaassa piilossa!”
    Kezen hymyili leveästi ja osoitti sormella otsaansa. ”Aivoissa.”

    Kepe ja Snowman vilkaisivat toisiaan.
    ”Olenko se vain minä, vai…” Snowie kuiskasi, ”…alkaako tässä muodostua jonkinasteinen kaava?”
    Kepe hyssytteli Snowieta, sillä Kezen puhui jälleen nauhalla.

    ”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 22.”
    Turaga näytti hieman väsyneeltä. Syy tähän saattoivat olla vähäiset yöunet.
    ”Ei merkittäviä edistyksiä tutkimuksissa”, Kezen sanoi. ”Saamme kuitenkin olla iloisia, sillä johtaja Selecius on luvannut huomattavia uudistuksia toimintaamme. Tämänhetkisen päätutkimusasemamme lisäksi rahoittajamme aikaisemmin lupaamat lisätutkimusasemat on luvattu valmistuviksi viikon sisällä! Nämä kaksi pienempää asemaa sijoitetaan etelään kahdelle eri saarelle. Onnekseni saan itse pysyä tällä asemalla.”
    Kezen näytti kameralle saarikarttaa, jonka saarien muodoista ei kuitenkaan saanut paljoakaan selvää huonon kuvanlaadun takia. Kolme niitä joka tapauksessa oli.
    ”Asemat 2 ja 3 on merkitty tälle kartalle punaisella. En pidä kummankaan ilmastosta, mutta eivätköhän ne hoida asiansa.”
    Ruutu pimeni sekunniksi. Kezen oli kuitenkin taas pian ruudulla.

    ”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 26. Lieviä harppauksia tutkimuksissa. Delek ei suostu uskomaan kantaani. Uskomme molemmat, että sielu kuuluu olennaisesti psyykeeseen, mutta Delekin mukaan sielun voisi poistaa ja ajatukset toimisivat täydellisesti.”
    Kezen vaikutti hieman harmistuneelta. ”Toivon löytäväni tavan todistaa hänelle, että asia ei ole niin”, hän sanoi. ”Sielu ei ole vain sivutuote, ajatukset ovat sielun työkaluja!”
    Tutkijaturaga oli jo sammuttamassa kameraa, kunnes muisti jotain.
    ”Myöskin. Tänään törmäsimme joihinkin saaren matoraneihin. Minua ei heidän primitiivinen kulttuurinsa kiinnostanut, eikä kyllä Delekiäkään. Valjaiden osastolla toimiva ystävämme tuli kyllä heidän kanssaan toimeen.”

    Ruutu pimeni. Se tuntui merkitsevän aiemman päiväkirjamerkinnän alkua ja uuden loppua.
    ”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 30.”
    Kezen vaikutti entistä väsyneemmältä. ”Se on käsissämme”, hän sanoi voitokkaana. ”Siinä kesti vuosia, mutta se on käsissämme. Kaivoimme auki hautoja, otimme haltuumme salaisia asiakirjoja ja turvauduimme jopa alamaailman tietolähteisiin. Siinä kesti vuosia, mutta se on käsissämme.”
    Kezen hymyili todella leveästi.
    ”Nyt voin näyttää Delekille. Jos ajatukset ovat sielun työkalut, niin mieli on -”
    Kuva muuttui jälleen sotkuiseksi. Tällä kertaa se kesti vain sekunnin. Pian Kezen oli taas ruudulla. Nyt hän näytti hieman pahoinvoivalta. Turaga piteli päästään kiinni.

    ”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 31. Ensimmäinen testi…”
    Turaga yskäisi.
    ”…olisi voinut mennä paremmin. Opimme, että käsiimme saamaamme kohteeseen ei välttämättä kannata kokeilla…”
    Turaga kuulosti siltä kuin se olisi halunnut oksentaa.
    ”…suoraa kontaktia. Kohde sisältää niin paljon puhdasta energiaa, että suosittelen käsittelemään sitä työkaluilla.”
    Kezen piti pohdiskelevan hiljaisuuden. ”Olen kuullut sadut. En ollut ihan varma, että ne voisivat olla totta.”
    Turaga peitti kasvonsa käsillään.
    ”Mihinköhän olemme sotkeutuneet.”

    Sitten nauha räjähti taas sekalaiseen mustan ja punaisen kaaokseen. Äänet katosivat täysin, mutta aavemainen, kasvoton hahmo jäi tuijottamaan ruudulle.
    ”…ja siinä taisi olla kaikki, joka oli pelastettavissa”, Kepe sanoi painaen pysäytysnappia.
    Snowman räpytteli silmiään. ”Minusta tuntuu, että Matoro ja Tawa haluavat nähdä tämän.”

  • Uni Seleciuksesta

    Bio-Klaani, eteläisen matorankylän ympäristö

    Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pitkään kävellyt Summerganon olisi varmaan paahtunut, ellei viileä merituuli olisi raikastanut ilmaa hieman. Summerganon oli lähtenyt aikaisin aamulla matkaan, rannikkoa myöten, tavoitteenaan päästä eteläiseen matorankylään.

    Sillä Summerganon oli nähnyt yöllä unen. Unen, jossa hän seisoi autiolla, heinää kasvalla saarella, yksinäisellä kalliolla, johon meren aallot löivät. Taivas oli ollut harmaa ja Summerganonilla oli ollut kaksi seuralaista: kullanväriseen, joskin kiiltoaan jo hieman menettäneeseen haarniskaan sonnustautunut Selecius, joka tuntui loistavan harmauden keskellä, ja Gorath, tuo harmaaseen viittaan kääriytynyt säänpieksemä soturi, jonka tumma panssari oli monet taistelut nähnyt. Kolmikko katsoi laakeiden, vain korkeaa heinää kasvavien niittyjen yli ja näki jossain niiden takana suuren hahmon. Alcarin, petturin, joka yhä kai vaelsi jossain kaukana villien petojensa kanssa. Vaikka välimatka Alcariin oli ollut valtava, oli Summerganon tuntenut tämän katseen unessa. Ja herännyt. Herännyt siihen, kun Alcarin vihaa leiskuva katse oli hänet tavoittanut.

    Unessa Summerganonilla oli ollut sininen viitta ja siksi hän lähtikin matkaan. Hän halusi etsiä kutojan matorankylästä, käsityöläisen, sillä Summerganon tunsi palavan tarpeen saada jälleen tuo sininen viitta niskaansa. Summerganonista tuntui, että hänen täytyi parsia ulkoinen olemuksensa jälleen kasaan tulevaisuutta varten. Varusteet Kapuran avulla, viitta matoranien. Koko kävelymatkansa ajan Summerganon oli muistellut kahta toveriaan, joiden kanssa hän oli matkustellut ja auttanut matoraneja syrjäisillä seuduilla. Samantapaisilla saarilla, kuin se jonne he olivat Killjoyn, Kapuran ja Matoron kanssa joutuneet. Hän mietti, missä nuo kaksi toveria, Selecius ja Gorath mahtoivat nyt olla.

    Missä he ovat, missä? Ovatko ystäväsi eksysissä?
    Koittaako vielä heidän paluunsa hetki?
    Käykö vielä joskus Alcarin luokse retki?

    Noita kysymyksiä Summerganon mietti mielessään. Sillä vaikka hän oli Klaanin ”turvasatamassa”, kaukana Alcarista, joka tuntui Klaanin murheisiin verrattuan pieneltä uhalta, oli tuo turmeltunut toa yhä jossain kylvämässä kauhua turvattomassa ympäristössä elävien matoranien keskuuteen. Ja vaikka Summerganon oli saanut Klaanista mahtavia ystäviä, muisti hän toki vanhoja tovereitaankin, jotka olivat kenties hekin löytäneet jostain paikkansa. Mutta uni oli tuntunut erityiseltä. Kuin muistutukselta.

    Summerganon katsoi taivaalle. Se ei ollutkaan harmaa, vaan aurinko paistoi yhä kirkkaasti. Hän piristyi hieman ja jatkoi matkaansa. Tietämättään, että jossain hänen vanhat toverinsa katsoivat samaa aurinkoa, Sugaa muistaen.