Umbran uni (se matoran) Umbra pyöri isossa sängyssään. Peitto kiristyi hänen ympärillään. Hän oli nukkunut selällään, mutta nukkui nyt vatsallaan. Niskaa kivisti, mutta hän ei sitä unessa tiedostanut, sillä unessa oli jotain muuta kamalaa. Uni itsessään oli tämän maailman viheliäisin ase. Mieliavaruus oli selviytynyt elohopeapainajaisesta. Hän ei ollut nyt tähdissä vaan jossain aivan muualla. Jossain, … Jatka lukemista Epäilty
Avainsana-arkisto: Selecius
Punaisen kammio
XMS Angonce Metru Nui ”Mitä sinä oikein kuvittelet tekeväsi?” Rautakala kimahti vaativasti. Vortixx, joka yritti näyttää kiireiseltä ja keskittyneeltä, ei siirtänyt katsettaan telenäytöstä huomioidakseen. Selakhi odotti pitkiä sekunteja, yrittäen samalla päättäväisesti murhata Mielitutkijaa katseellaan. Valitettavasti – tai onneksi, Radakin näkökulmasta – hän ei kyennyt hajottamaan asioita molekyyleiksi hailtiasilmillään. ”Hetki”, punamusta vortixx vastasi ohimennen ja syventyi … Jatka lukemista Punaisen kammio
Satuhetki
Moderaattorien taukohuone Kahvipannu porisi. Kaksi pitkää hahmoa ryysti vuorotellen kupposiaan. Paperi kahisi, kun skakdi käänteli sylissään olevan lehtisen sivuja. Aina välillä Bladiksen kasvoille nousi tämän naamaa leveämpi virne. ”Ha ha! Miten tuolla edes ammutaan?” Vaikka parin vuosikymmenen takainen Xian tehtaiden asekuvasto oli jo kärsinyt ja sen värit auringon syömiä, skakdille siitä oli loputtomasti iloa. Paaco … Jatka lukemista Satuhetki
Scientia deus est
Kaukana nykyisyydestä Syksy oli punainen. Syksy oli punaisempi kuin koskaan aiemmin. Kaksoisaurinkojen valopensseli maalasi pilvirintaman syvän sinooperiksi. Tuuli värisytti karmiinia lehtipeitettä puunrunkojen päällä. Puut olivat kuin liekkien syvimmässä ytimessä. Mutta tämä roihu ei tuonut lämpöä, vaan kylmyyttä. Linnut värisivät oksilla ja käpertyivät toistensa sulkien suojaan. Ne eivät tienneet, mitä oli tapahtumassa. Jokin oli toisella tavalla … Jatka lukemista Scientia deus est
Peilin läpi
Tawan toimisto Keltainen sähkön Toa huokaisi. Jadenvihreät silmät tarkastelivat oranssissa auringonvalossa arkistohoitajan siistillä käsialalla rustattua pergamenttia. Tämä ei ollut vielä tässä. Ei tietenkään. Tawan toimistossa oli jälleen melko täyttä, kun otti huomioon sen koon. Iltapäivän auringot olivat jo laskeutuneet niin lähelle horisonttia, että niiden yhteishehku raivasi tiensä jopa syvän violettien verhojen läpi. Tawa istui maltillisesti … Jatka lukemista Peilin läpi
Tietokato
Arkistot, Vaehranin työhuone Huone alkoi valehtelematta vaatia pientä siivousta. Se, että huone vaati pientä siivousta ei tarkoittanut, että arkistonhoitajien olisi pitänyt pyyhkiä pölyt hyllyistä. Se tarkoitti, että hyllyt eivät olleet nähneet suurten ikkunoiden auringonvaloa puoleentoista viikkoon. Valtavat, mutta siistin järjestelmälliset ja aakkosjärjestykseen kasatut kirjavuoret peittivät hyllyt kokonaan alleen. Vaehran naputti työpöytänsä pintaa rytmikkäästi sormenpäillään. Tulen … Jatka lukemista Tietokato
Kaksi Seleciusta
[spoiler=* * *]Suga teki tästä puolet.Minä menetin järkeni tämän kasaamisessa. Varatkaa aikaa ja kuppi kahvia.[/spoiler] RAPORTTI # 605 POHJOISASEMA ”SUPEREGO” Kohteen ”NIMDA” tutkimuksissa huomattavia harppauksia. Löydetty tapa valjastaa sen voimat ilman fyysistä kontaktia. Voima isompi kuin odotettiin. Koehenkilöiden reaktioita tutkittu. Useimmissa aiheuttanut joko irrationaalisia häiriöitä mielenterveydessä tai suorastaan uskonnolliselle tasolle nousevaa pelkoa. Koehenkilöt tottelevat joka … Jatka lukemista Kaksi Seleciusta
Uutisia Tho-Korosta
Tawan toimisto Tawa istui tuolillaan tuijottaen punaista taivasta panssarilasisen ikkunan läpi. Suurisilmäinen Ussal-rapu oli adminin sylissä ja liikutti jalkojaan levottomasti edestakaisin. Tawa rapsutti Nöpöä hieman sen silmien takaa, mikä sai rahin hengittämään tyytyväisesti.”…anteeksi vain”, admin sanoi takanaan seisoville klaanilaiselle. ”Toistaisitko?”Tawan takana sotilaallisesti seisova Klaanin veteraanimoderaattori BladeVezon rykäisi virallisesti hiekkapaperimaisella äänellään. Hän heitti pienen raporttitiedostojen kasan … Jatka lukemista Uutisia Tho-Korosta