Avainsana: Samol

  • Deltan temppeli 18: Ninja-ryhmä

    Nimdasaari

    Neljän Toan ryhmä oli kävellyt jo hyvän aikaa alati pimenevää trooppista metsää pitkin kohti saaren keskiosia.
    Tämä Samol oli kertonut saaren keskellä sijaitsevasta järvestä ja sen rannalla olevasta ”Nimdan pyhätöstä” ja matorankylästä, jonne he nyt olivat matkalla. Kylässä he voisivat toivon mukaan levätä jasaada syödäkseen ennen kuin jatkaisivat matkaa Klaaniin.

    Puusto oli yksitoikkoista. Erikorkuisia, kuivia trooppisia puita ja saniaisia. Aluskasvillisuutta ei ollut kovin paljoa, ja monesti metsässäkin pohja oli vain hiekkaa. Näytti siltä, että kasvit sinnittelivät joka kesä selvitäkseen. Vettä ei ilmeisesti ollut kovin valtavasti.

    ”Tuon kivikon jälkeen tulee joki”, Samol neuvoi viittoen nousevaan kivikkoon. Väsyneet Toat seurasivat yli-energistä pikkutoaa vaikeassa maastossa. Onneksi aurinko ei enää porottanut täydeltä terältä, vaan oli nyt laskeamssa mereen. Saaren ilta oli lämmin ja kuiva, mutta pian se muuttuisi tropiikin kylmyyteen.

    ”Ehdimmekö ennen pimeää kylään?” Umbra kysyi huolestuneen näköisenä Kiven Toalta.
    ”Tota noin. Saatamme joo. Jokivartta kulkeminen on helppoa joten olemme kai parissa tunnissa kylässä”, kuului vastaus.
    ”Mitähän elukoita tällä saarella asustaa?” Deleva kysyi hätistellen ympärillä pörrääviä niazeskejä poispäin.
    ”Oi, täällä on paljon raheja. Burnakit on varmaan vaarallisimpia”, Kiven Toa selitti.
    ”Eli ei jättiläis-hirviö-raheja jotka pitävät koko saarta pelossa? Ihanaa”, Plasman Toa sanoi. Kukaan ei nauranut, vaikka Deleva itse piti vitsiään hyvänä.
    Kivikkoinen mäki loppui ja sen takaa avautui tähän aikaan vuodesta kapea joki. Se ui syvällä hiekkaisen uoman pohjalla ja näytti odottavan talven sateita, kuten kaikki muukin tällä saarella.

    ”Näyttää surkealta”, Umbra kommentoi ihan ensiksi.
    ”Joo, tällä saarella on sade- ja kuiva kausi”, Samol selitti.

    Joen ranta oli kapea, hietikkoinen siivu kivikkoisen mäen ja kapean joen välissä. Maassa oli jotakin kasvillisuutta, mutta muuten kaikki näytti kuivalta ja kuolleelta. nelikko ylitti joen nopealla hypyllä ja jatkoivat kävelyä joen uomaa myöten. Mitä syvemmälle saaren sisäosiin mentiin, sen suuremmiksi kasvit muuttuivat.

    Umbra pyyhki hikeä naamiostaan.
    ”Kauanko vielä?” hän kysyi.
    ”Puoli tuntia jokea pitkin”
    ”Ihanaa”
    ”He kaverit. Tuli mieleen. Mitä ne skakdit toimittivat rannalla”, Deleva huusi takaa. Hän auttoi Nurukania, sillä vanhus ei meinannut pysyä muiden tahdissa.
    ”Ei mitään tietoa. Satunnaisia ryöväreitä?” Umbra ehdotti.

    Yhtäkkiä, NINJOJA.

    Umbra kuuli epämääräisen tärähdyksen ja hänen näkökenttänsä peittyi savuun. Hän sai potkun selkänäsä ja kaatui maahan. Musta hahmo tippui jostakin korkealta Delevan niskaan kaataen Plasman Toan. Tikari iskeytyi hieman ohi toan rintakehästä Delevan kierähtäessä ja potkaistessa hyökkääjää.

    Umbra alkoi nähdä käyttäen elementtiään. Hän näki vilauksen mustasta olennosta ja ampui suuntaan lasersäteen. Joku iski veitsellä häntä selkään. Valon Toa karjaisi ja iski miekallaan taakseen. Se kalahti mustaan hahmoon joka nappasi aseen kärjestä. Kun Umbra keskittyi savussa vetämään miekkaansa, joku löi häntä mahaan ja kaatoi Toan. Samassa valtava nuija heitti kaksi hyökkääjää jokeen Samolin valtavan nuijan osuessa niihin. Heti kun Samol tuli Umbran luo, ylhäältä hyppäsi joku hänen kimppuunsa.

    Deleva oli onnistunut pitämään yhden hyökkääjän etäällä plasmalla, mutta ei selvästikkään pystynyt siihen kauaa. Olentoja ilmestyi sieltä son täältä, mutta soturi arvioi ettei niitä olisi kovin montaa. Ne vain olivat äärimmäisne nopeita. Pimeä viidakko oli kuin luoto niille.
    Hän ampui palavan aallon. Musta hahmo hyppäsi korkealle ilmaan väistääkseen heitellen samalla epämääräisiä metalliteriä. Deleva käytti Kakamaansa väistöliikkeeseen, mutta sai lyönnin selkäänsä. Kuului ryminää ja ninja oli poissa. Nurukan oli ottanut tykkinsä käyttöönsä ja kanavoi nyt sen kautta elementaalivoimaansa.

    Musta olento ilmestyi veteraanitoan eteen. Maan Toa löi, mutta toinen oli nopeampi. Katana lävisti ensin Nurukanin olkapään ja sitten osui kylkeen. Toa kaatui maahan.

  • Deltan temppeli 17: Nurukan se tarina ei ole klanooninen

    Ranta

    Sekalainen joukko eriskummallisia Toia istui hiekkaisella rannalla. Ussal-ravut keräsivät laskuveden aikana ruokaa kostealta hietikolta, kun joukkio koetti tutustua toisiinsa. Tämä uusi tuttavuus, lyhyenläntä, puista kasvomaskia käyttävä kiven Toa oli osoittautunut ihan kelpo tuttavuudeksi, tosin hän oli välillä vähän sekaisin. Umbra ja Samol olivat käyneet pienimuotoisen taistelun rannalla vähän aiemmin. Nyt uupuneet Toat katselivat kuinka mustaa panssaria ja Kakamaa käyttävä Nurukan otti repustaan turagana käyttämänsä virkamerkin, johtajuuden poran, ja alkoi piirtää sillä ympärilleen ympyrää.

    ”Saamme varmaan kuulla uuden tarinan Nurukanilta”, Deleva tuhahti. Hän ei pitänyt siitä että aikaa haaskattiin turhiin tarinoimisiin ja turinoihin. Hän halusi toimintaa, vaikka olikin saanut sitä viimeisten viikkojen aikana ihan tarpeeksi. Toan mekaaninen käsi kitisi hammasrattaiden naksuessa paikoillaan, kun toa taivutteli sormiaan, osoittaen pitkästymisen merkkejä.

    Nurukan ei välittänyt tästä, vaan tyhjensi hiekkakasan päälle reppunsa sisällön. Musta, hopeisilla terillä varustettu tykki tippui hiekalle, samoin kuin kasa värikkäitä kiviä. Yksi kivi oli keltainen ja sopi yhteen mustan ja rosoisen kiven kanssa, kuin palapeli. Muita kiviä oli sekalainen joukko ja ne kuvasivat oletettavasti sotureita ja kyläläisiä.

    Nurukan köhi kurkkuaan, aloittaen tarinansa.
    ”Olipa kerran, kauan sitten, saariryhmä jota Suuren hengen auringonsäteet ja lämpö hellivät. Saaristoa kutsuttiin siitä syystä Avra Nuiksi, joka tarkoittaa suurta auringonsädettä. Saarilla elämä kukoisti ja eri matoranheimot harjoittivat kauppaa keskenään. Valitettavasti rauhaa ei kestänyt kauaa”.

    Umbra katseli vanhaa Maan Toaa kun tämä kertoi tarinaansa. Hän piteli toisella kädellään kanuunaansa, johon oli mennyt sisään hiekkaa. Aurinko porotti Umbran niskaan ja tummat kohdat imivät tehokkaasti auringonsäteitä soturiin, saaden hänet hikoilemaan. Umbran vieressä, kiven Toa Samol kuunteli tarkkaavaisena Nurukanin tarinaa sankareista jotka kutsuttiin suojelemaan saarta eräältä pahalta Makutalta, joka erinäisten sattumusten kautta olikin vain pääsankarimme pahoista ajatuksista ja tunteista muodostunut kopio.

    ”… Toia kerääntyi eri saarilta yhteen, yhdistäen voimansa Yhtenäisyyden hyveen avulla, taisteluun makutan illuusiotoia vastaan. Nämä pahat toamaiset soturit olivat vain toa-energiaa ja varjoja, joilla ei ollut tunteita tai mitään. Vain tehtävä: tuoda keltainen soturi isännälle. Toa Avraxeiksi kutsutut soturit taistelivat urheasti näitä pimeyden olentoja vastaan, mutta illuusiotoat kaappasivat ryhmän kinetiikan toan, vieden hänet joukkion mestarille, Makuta KraUmbralle, koska kyseinen toa oli keltainen”, Nurukan jatkoi, siirtäen pienen keltaoranssin kiven kohti mustaa kiveä, joka oli puolikas toisesta keltaisesta kivestä. Joukko pienempiä, mustia kiviä siirrettiin myös kahden kiven ympärille.

    Deleva haukotteli. Oli tylsää kuunnella tarinaa, joka oli melkein maksanut hänen henkensä. Plasman toa vilkuili puista seremonianaamiota kantavaa Samolia, joka kuunteli mielenkiinnolla tarinaa. Umbra näpersi laitteidensa kanssa, siltä varalta että niille tulisi jotain tarvetta tulevaisuudessa.

    ”… Toat tekivät vastahyökkäyksen Makutan linnoitukseen, vapauttaen veljensä, Belekin. Matkalla Ma Wetin tunnelistoa pitkin, he kohtasivat uusia liittolaisia, kolme Toa Ortonia, jotka liittyivät sekalaiseen seurueeseen. Päästyään meren ali saarelle, joukkio teki tuhoa makutan linnoitukseen ja Makuta oli syystäkin raivoissaan…” Nurukan jatkoi, heittäen mustan kiven maahan, jolloin pienemmät mustat kivet hajaantuivat, näyttäen kuin kumartavan mestariaan.

    Äkkiä jokin keskeytti Nurukanin tarinan kerronnan. Hän näki kaukana, metsän laidassa, jonkin hopeisen kimmeltävän. Samassa sininen ammus lähti lentämään ilmassa kohti Toia.

    ”Varokaa!” Nurukan huusi, tuupaten Delevan sivuun ammuksen tieltä. Kun ammus osui hiekkaan, hiekasta tuli lasimaista.

    ”Tuo oli aika kuuma ammus”, Nurukan sanoi hymyillen, kun ammuksia alkoi sadella kohti joukkiota. Umbra latasi kanuunansa, Deleva jousensa ja Nurukan laittoi mutaatiotykkinsä kuntoon. Samol katseli kuinka toat latailivat aseitaan kiireessä.

    ”Miten tarina jatkuu?” Kiven toa kysyi, kun joukkio lähti juoksemaan kohti ammusten suuntaa. Samol otti juoksussa sotavasaransa selästään, puuskuttaen muiden perässä. Kiven toana hän oli painava ja lyhyet jalat eivät ainakaan antaneet hänelle apua nopeaan juoksuun. Juostessaan, Samol latasi käsiinsä kiven energiaa ja hänen jättimäinen vasaransa alkoi hohtaa kellertävää valoa, kun se oli ladattu kivienergialla.

    Deleva torjui kuumennetulla plasmakilvellään skakdien zamor-ammuksia, joita lenteli päin poppoota. Muut väistelivät lenteleviä kuulia, joita sateli ilmassa. Kun nelikko oli tarpeeksi lähellä vihollistaan, he huomasivat että joukkio skakdeja tulitti heitä.

    ”Tulee ihan vanhat ajat mieleen, vai mitä?” Umbra kysyi Delevalta, joka muisti Umbran kanssa käydyt taistelut erinäisiä vihollisia vastaan, joihin kuuluivat niin skakdit, zyglakit kuin rahkshitkin.

    ”Tottahan tuokin on, Umbra”, Deleva myhäili. Hän pääsisi taas tositoimiin, löylyttämään näitä universumin saastoja, typerillä hammasrivillä varustettuja skakdeja.

    Deleva viritti ladatun jousensa, ampuen sillä kilven suojista päin yhtä punaista Skakdia, joka pudotti kirveensä ja pistoolinsa aika nopeasti maahan. Plasmajousi lävisti skakdin panssarin, sulattaen sydänkiven jolloin skakdi huusi tuskissaan, kaatuen hiekkaiseen maahan. Skakdin alle muodostui lammikko sulaneesta metallista ja verestä.

    Skakdit hyppivät alas puista ja osa hyökkäsi puiden takaa joukkion kimppuun. Samol pääsi nopeasti mätkimään nyrkeillään ja sotavasarallaan näitä groteskeja liskoja, joita parveili joukkion ympärillä. Hampaita lenteli ilmassa kun lyhyenläntä toa iski skakdeja kumoon kuin heinää, iskien liskoja joko aseellaan tai samol punch nimisillä kivinyrkeillä.

    Umbra miekkaili erään jään skakdin kanssa, joka tulitti Umbraa hidastavilla silmäsäteillä. Umbran liikeet hidastuivat huomattavasti, ja skakdin iskusarjojen torjuminen alkoi tuntua koko ajan vaikeammalta. Miekka iski vasten miekkaa, kun ketterä skakdi sivalteli pitkällä miekallaan Umbraa eri puolille panssaria.

    Nurukan huomasi Umbran saamat iskut, ja ravisutti maata Skakdin jalkojen alla, saaden valkoisen, hopeista panssaria kantavan soturin kaatumaan maahan, jolloin silmäsäteiden vaikutust loppui. Umbra painoi jalkansa skakdin vatsapanssariin, pitäen keltaista miekkaansa skakdin kurkulla. Umbran toisessa kädessä ylöspäin osoitettu kanuuna savusi juuri ammutun laukauksen jäljiltä.

    Skakdi katseli kauhistuneena Umbraa, kun tämän silmät kiiluivat. Keltamusta soturi koholla olevaan kanuunakäteen oli muodostumassa kellertävä ammus.

    ”Olkoon Mata Nui sinulle armollinen”, Umbra murahti, vaihtaen tykin asentoa, osoittamaan kohti Skakdin ohimoa. Virne skakdin kasvoilla oli muuttumassa hätääntyneeksi.

    ”Toathan eivät tapa, joten minulla ei ole hätää”, Skakdi sanoi, muka kuulostaen itsevarmalta ja pelaten aikaa. Hän kyllä näki toan kasvoita, jos tämä bluffasi.

    ”Olet oikeassa sen asian suhteen, mutten olekaan tavallinen Toa”, Umbra sanoi, katsoen skakdia suoraan silmiin. Umbra oli päästänyt vapaaksi taisteluviettinsä, joka ei antaisi armoa. Kuinka ihanaa olikaan taas olla karski soturi, joka ei pehmoile.

    Tykki savusi Skakdin ohimolla, kun Umbra keskitti energiansa tykkiin. Hän katsoi tähtäimen läpi skakdia, joka makasi hänen allaan tyynenä. Antaen tykilleen merkin mielessään, valoammus leimahti päin skakdin päätä, jättäen jälkeensä palaneen, tohjoksi ammutun ja päättömän skakdin, jonka miekka makasi soturin vieressä.

    ”Toivotaan että nuo mokomat oppivat ettei meille ryppyillä”, Umbra murahti. Muut skakdit katselivat kuinka valkoinen skakdi päästeli viimeisiä lihaskouristuksiaan, ennen kuin liikkeet loppuivat ja skakdi varmistui kuolleeksi. Umbra asteli pois skakdin luota, ladaten tykkinsä valmiiksi seuraavaa koitosta varten.

    Nurukan ei pitänyt siitä että Umbra oli näin karski taistelussa tämmöisiä, tylsiä vihollisia vastaan. Eivät nämä skakdit saisi ketään tapettua, olivathan nämä vain jotain rivisotilaita, joita ei oltu koulutettu kuin perus taisteluun. Maan Toa toivoi että Umbra kunnioittaisi toa-koodia, joka kieltää tappamisen, muttei viitsinyt sanoa sitä ääneen, sillä Umbran pitäisi oppia hallitsemaan takaisin saatu vihantunteensa ja synkät ajatuksensa, jotka hän oli vasta saanut takaisin.

    Deleva ja Samol taistelivat nyrkein skakdeja vastaan, heitellen ja potkien skakdeja ympäri hiekkaista metsää, jonne taistelu oli kulkeutunut. Maassa makasi sikin sokin haavoittuneita ja tajuttomia skakdeja, joita oli niin mättäillä, kuin pää hiekan alla. Skakdien rivit alkoivat hajota, kun Toat osoittautuivatkin näin kokeneiksi sotureiksi.

    Jonkin aikaa taisteltuaan erästä kasvillisuuden skakdia vastaan, Nurukan päätti että nyt riittää, ja ampui vihersinistä skakdia mutaatiotykillään. Skakdista muuttui sinivihreä, groteskilla hymyllä varustettu pallokalamainen olento, joka poksahti osuessaan puuhun, levittäen vihreää mönjää ympäri metsää.

    ”Haluatteko saman Kohtalon!” Nurukan huusi, tähdäten vuoron perään harvalukuisten skakdien rivejä mutaatiotykillään, jolloin muutamat soturit pudottivat aseensa ja olivat valmiita antautumaan. Muutamat lähtivät karkuun, joiden perään Deleva ampui plasmajouset, merkiksi ettei takaisin olisi tulemista.

    Skakdit alkoivat perääntyä kun itsevarmat Toat keräsivät ryhmänsä kokoon ja näyttivät uhmakkailta ja verenjanoisilta. Jotkut skakdit alkoivat kantaa tajuttomia veljiään pois rannan suuntaa, toiset vain yksinkertaisesti lähtivät juoksemaan, kuka minnekin.

    ”Älkää tulko takaisin!” Umbra huusi, ampuen muutaman laukauksen ilmaan tykillään. Valon Toa heilutteli keltaista miekkaansa ilmassa merkiksi voitosta.

    Uupuneena Toat jäivät mättäille istumaan ja selvittämään sitä mitä tehdä seuraavaksi. Samol ehdotti että joukkion kannattaisi vaeltaa sisämaahan, sillä siellä olisi eräs matoranien temppeli.

    ”Ai että matkaamme oikein temppelille? Toivottavasti sieltä saisimme ravintoa, sillä minun on nälkä”, Umbra lisäsi, hien virratessa pitkin Kanohi Mordusia.

    ”Oi kyllä, siellä on paljon syötävää”, Samol sanoi. ”Odottakaa vain kun näette kokin juhla-annokset”, hän lisäsi iloisesti. ”Tämä taistelu oli muuten mahtavaa. Meidän pitäisi ottaa joskus uusiksi”, Kiven toa lisäsi innoissaan.

    ”Veikkaan että saamme paljon enemmänkin taistelua, kun Umbra ja Nurukan ovat mukana”, Deleva sanoi, odottaen jo seuraavia mittelöitä. Hän piti taistelun tuomasta adrenaliinipiikistä.

    ”Jatkakaamme matkaamme piakkoin, mutta nyt lepäämme”, Nurukan keskeytti juttutuokion väsyneenä. Veteraani-Toa ei jaksanut enää sotia entiseen tapaansa.

    ”Hyvä on, Nurukan”, Umbra murahti. Hän olisi halunnut lähteä jo kylään, mutta tämä vanhus vain hidasti matkaa.

  • Deltan temppeli 16: Painileiri

    Nimdasaari

    Saarelta kuului huutoja, joissa ei ollut mitään tolkkua: Huma! Asufatanimu! Keshu! Samolin silmät alkoivat hohtamaan kirkkaan punaisena, ja hän joutui raivon valtaan. Samol otti Umbraa jaloista kiinni, hakkasi kiveä vasten ja heitti ilmaan, antoi pudota, ja otti kirveen käsiinsä. Umbra tähtäsi ja ampui kirveen pois tykillään, mutta sitten Samol rupesi imemään kiveä nyrkkiensä ympärille, huuraen kuin villieläin. AAAAAARRRRHHAHHRAHRAHRH!!!!! Hänen silmänsä näyttivät hetkellisesti leimahtavan liekkeihin, vaikka niin ei oikeasti käynytkään. Juuri samalla hetkellä Deleva ja Nurukan saapuivat rantaan, huutaen pikku kääpiölle. Samol kääntyi, latasi nyrkkiinsä lisää lihasvoimaa, ja syöksyi Delevaa kohti kuin villi härkä, mutta huitaisi ohi täpärästi. Samalla Umbra ampui Samolia selkään, ja Samol kääntyi vihaisena, mutta sitten Deleva otti Samolia jaloista kiinni, ja Nurukan hyppäsi Samolin taakse ja tökkäisi tätä silmiin, jolloin Samol rauhoittui, ja hänen puheestaan alkoi saada selvää: Missä olen? Keitä te olette?, Samol ei muistanut mitään. Umbra selitti hänelle, että hän yrirri tappaa heidät kaikki. Samol oli hämmentynyt, mutta pyysi lupaa lyöttäytyä porukkaan…

  • Päällikkö

    Saari, jonka nimeä en tiedä

    Samol kuuli läheisistä puskista ääntä. Hetken hiljaisuuden jälkeen sieltä hyppäsi esiin monta matorania huutaen: ”RUOKAA!”. Samol katsoi melkein itsensä pituisia minimiehiä otsa kurtussa ja karjaisi: ”RRRAAAWWGGHHH!!!”. Matoranit kaatuivat kaikki yhtäaikaa maahan, nauraen. ”Tästä äijästä teemme päällikön!”, huusi yksi matoran. Samol lähti ihmeissään kävelemään matoranien mukaan. Hetken päästä he saapuivat kylään, jossa näytti olevan paljon matoraneja kuoleman partaalla. ”Sinä, päällikkö, saat kunnian hankkia meille ruokaa ja juomaa! Mutta ennen sitä, sinun pitää suorittaa kokeet.” sanoivat matoranit. ”Kokeet? ei kai vaan laskentoa tai mitään sellaista?” Sanoi Samol. ”Ei ei, mutta saat sen selville myöhemmin. Tänään saat levätä.

  • Sankari nousee rantaan

    Meren pohja

    Oli hiljaista. Ja pimeää. Meren pohjaan ei valo pääse. Samolin naamari oli alkanut jo lahoamaan. Kuin ihmeen kaupalla hän ei ole hukkunut, vaikka on viettänyt veden alla jo pitkän ajan…

    ”Urmph! Ummph!” Samol tuli tajuihinsa. Hän lähti heti uimaan pinnalle. Pinnalla ei näkynyt mitään muuta kuin vettä. Pelkkää vettä silmänkantamattomiin. Samol ryhdistäytyi ja lähti uimaan suuntaan, joka vaikutti parhaalta.

    Tuntien päästä hän näki saaren. Kauniin saaren. Samol ui saarelle.

    ”Okei, kalmari hyökkäsi, minä ja Thowron ajuduimme erilleen, mutta kuinka kauan siitä on?” Ajatteli Samol päässään. Hän ei halunnut ajatella että se vanha äijä olisi kuollut. Hän ei voinut ajatella niin. Samol lähti sisäosiin päin, toivoen löytävänsä ruokaa. Hetken käveltyään hän törmäsi puuhun. Auts. Mutta puussa oli kookoksia.

    Samol inhoaa kookoksia, mutta parempaakaan ei ole saatavilla. Hän hakkasi kookokset rikki päällään, ja lähti syvemmälle saaren sisäosiin. Hetken päästä Samol kirjaimellisesti törmäsi toteemipaaluun. Miten Samol selvisi? Mikä saari tämä on? Mikä on elämän tarkoitus? Pysykää kanavalla…

  • Lonkero-ongelmia

    Keskellä merta, keskellä ei mitään.

    Yö oli laskenut viittansa meren ylle. No, oikeastaan kaiken minkä ylle se voi. Samol ei saa unta, koska hänellä on univaikeuksia. Nämä vaikeudet saattavat tosin myös pelastaa hengen…

    ”Äh! Tappakaa se! Tappakaa! Auuuuuu!” Thowron huusi unissaan.
    ”Mitä nyt taas…? Herää! HERÄÄ!” Huusi Samol. ”Uah. Missä olen? Näin unta, että jättimäinen kalmari kävi kimppuumme.” sanoi Thowron. Samassa, kuin tyhjästä, lonkero oli kiertynyt Thowronin kaulan ympärille. ”ÄÄÄÄÄKKK! AUTA TOMPPELI!” Thowron huusi Samolille. ”Vai tomppeli… kattia kanssa. No, lämmitelläänpä vähän. Hei! Rumilus! Katsos tänne oikein tarkkaan ja muista nämä kasvot. En kyllä tiedä, kuinka hyvä muisti kalmareilla on? Äh. Taas uppouduin ajatuksiini. Keskity!” Samol höpötteli. Saman tien kun hän havahtui ajatuksistaan, osui hänen ruumiinsa jo veteen kuin kovaan kiveen. Miten käy Samolin? Entä Thowronin? Jatkuu ensi numerossa…

  • Alusta kohtasi häiriö

    Avomeri, keskellä ei mitään

    Oli aamu. Hyvin nukutun yön jälkeen Toa Samol huomasi, että he eivät enää olleet kurssissa. ”Autopilotti! Mitä sille on käynyt?”, Samol huusi. Kuinka ollakkaan, Samol oli yön aikana kierinyt kuin pippuri, ja murskannut autopilotin. ”Mitäs sinä melskaat?”, Turaga Thowron kysyi.
    ”Autopilotti hajosi yön aikana. Tässä sitä ollaan keskellä ei mitään.” Sanoi Samol. Heidän on otettava uusi kurssi ja äkkiä, sillä ruokavarantoja ei otettu kauheasti mukaan. ”No, kuten aina sanon, annetaan kohtalon määrätä tiemme!” Thowron vastasi. ”Sinä seniili höppänä ja sinun kohtalosi! Kohtalo on päättänyt että minä murskaan autopilotin, ja nyt olemme keskellä merta! Kohtalosta ei ole kuin haittaa!” Samol ärjyi. He ottivat pikaisesti uuden kurssin, ja toivoivat ettei ruoka lopu. Näin hienosti Samolin päivät merimiehenä alkoi…