Bio-Klaanin linnake Jalkapuoli bo-matoranmerirosvo tallusteli tiuhaan tahtiin kolmen muun matoranin konkkaronkka kannoillaan. Kukin nelikosta kantoi ahtillisen tasajaon mukaan luokiteltua osaansa myöhäisillan ruoka- ja juomaostoksia. Merirosvomatoranit olivat saapuneet “Klaaniin” jo melkein pari päivää sitten. Ensimmäisen päivän matoranit olivat käyttäneet linnakkeeseen tutustumiseen. Ensimmäisen yönsä piraatit olivat viettäneet melko täyteen varatussa asuntolassa yrittäen laatia jatkosuunnitelmia. Nyt toisena päivänä … Jatka lukemista Operaatio Kehveli osa II: Omituisten otusten kerho
Avainsana-arkisto: Same
Epäilty
Umbran uni (se matoran) Umbra pyöri isossa sängyssään. Peitto kiristyi hänen ympärillään. Hän oli nukkunut selällään, mutta nukkui nyt vatsallaan. Niskaa kivisti, mutta hän ei sitä unessa tiedostanut, sillä unessa oli jotain muuta kamalaa. Uni itsessään oli tämän maailman viheliäisin ase. Mieliavaruus oli selviytynyt elohopeapainajaisesta. Hän ei ollut nyt tähdissä vaan jossain aivan muualla. Jossain, … Jatka lukemista Epäilty
Se joka vanhoja muistelee, sitä statikalla silmään
Bio-Klaani Hän koputti oveen napakasti rystysillään. Oli hetken aikaa hiljaista, kun oven kummaltakaan puolelta ei kuulunut liikettä. Koputtaja takoi uudelleen puista ovea rivakammin. Uuden asukkaan oli parasta pian tulla avaamaan. Ja hän tulikin. Ovenkahva painui alas varovasti ja ovi raottui. Volitakia kasvojaan peittämään nostanut olento kurkisti ulos. Huoneen uuden asukkaan leukaperänsä painuivat pian alas, kun … Jatka lukemista Se joka vanhoja muistelee, sitä statikalla silmään
Selvä pyy
Arkistossa Kellarin puuovi narisi auki ja mustavioletti onumatoran rynni huohottaen sisään kirjahyllyrivien välistä. Vaehranin ja Gahlok Van kummastuneet katseet kohdattuaan kuriiri käänsi heille selkänsä salaman vauhdilla ja juoksi takaisin puuovelle, tällä kertaa koputtaakseen sitä. Kop kop. ”Tuotaaa… sisään?” GV ryki hampaikkaiden hyönteisleukojensa välistä. Nyt onumatoralainen asteli sisään vaatimattomammin yhä kuitenkin huohottaen ja Calixiltaan hikeä pyyhkien. … Jatka lukemista Selvä pyy
Kotietsintä
Kaya-Wahi Valkoinen päälaki nousi hitaasti pienen mutta tiheän puskan suojista. Syvänvihreät silmät tuijottivat ympäröivää, hieman harventunutta kasvustoa vielä yösateiden jäljiltä hieman märän otsanauhan alta. Niiden pupillit näyttivät erottuvan lehmuston varjoissa pelkkinä kirkkaina vaakasuorina viiruina selakhiaanin tarkastellessa lähiympäristöä äärimmäisen tarkasti. Mutta mitään ei näkynyt. Ainoa liikehdintä oli vaimean tuulen aikaansaama lehtien ja havuoksien värinä. Same huokaisi … Jatka lukemista Kotietsintä
Pimeyden Tyyny
Bio-Klaanin kadut 4 vuotta sitten Tihkusade teki öisestä maisemasta vieläkin tummemman. Paaco seisoi luimuilleen pysyäkseen kuivempana samalla, kun joukko moderaattoriryhmän apulaismatoraneja levitti eristysnauhoja rikospaikan ympärille. Bio-Klaani oli monen oudon kulkijan ja seikkailijan turvapaikka, mutta murhatapaukset olivat silti harvinaisia. Matoralaisvainajan ruumis oli peitetty tummalla kankaalla. Askeleet lähestyivät. Pitkäharjaisen skakdin hahmo piirtyi katuvaloja vasten eristysnauhan luona. Apumatoralaiset … Jatka lukemista Pimeyden Tyyny
Profeetan valtakunta, osa II
Kaikkialla alkoi jyristä. Valkea taivas halkeili. Valkea lattia täyttyi ammottavilla, mustilla kuiluilla. Jopa seinät, joita tilalla ei vaikuttanut ikinä olleen, alkoivat rapistua kuin tapetti, ja valkeat hiutaleet satoivat yhä leveneviin railoihin jättäen jäljelle vain uhmaavan pimeyden. Vaiko kenties valon? Näkymättömät kädet alkoivat ahnaasti hapuilla kaikkea, mikä tämän maailman muodosti. Kaikkea alettiin säälimättä nyhtää palasiksi. Laastia … Jatka lukemista Profeetan valtakunta, osa II
Profeetan valtakunta, osa I
Tästä interaktiivisten osuuksien Windows-versiot jos webplayer alkaa sylkeä naamalle. OSX ja Linux -versiot toimitetaan Kepeltä pyydettäessä. Jos interaktiivinen asia syö kursorin, paina ESC! Bio-Klaanin linnake, kauan sitten Olipa kerran pieni olento, jonka nimi oli Dox. Dox oli asunut Bio-Klaanin mahtavassa linnakkeessa jo kauan. Hän ei muistanut aiemmasta elämästään paljoakaan. Bio-Klaani oli hänelle ainoa koti, jonka … Jatka lukemista Profeetan valtakunta, osa I