Kaya-Wahi
Valkoinen päälaki nousi hitaasti pienen mutta tiheän puskan suojista. Syvänvihreät silmät tuijottivat ympäröivää, hieman harventunutta kasvustoa vielä yösateiden jäljiltä hieman märän otsanauhan alta. Niiden pupillit näyttivät erottuvan lehmuston varjoissa pelkkinä kirkkaina vaakasuorina viiruina selakhiaanin tarkastellessa lähiympäristöä äärimmäisen tarkasti. Mutta mitään ei näkynyt. Ainoa liikehdintä oli vaimean tuulen aikaansaama lehtien ja havuoksien värinä.
Same huokaisi syvään. Heitä ei ilmeisesti seurattu. Moderaattori nousi hitaasti mutta varmasti enemmän esiin piilostaan. Hän oli jättäytynyt varmistamaan selustan hänen matkakumppaninsa edettyä hieman edemmäs. Valkomusta selakhiaani lähti hiipimään varovaisesti takaisin. Vaikka koko wahi vaikutti olevan vapaa nazorakeista, Same ei aikonut laskea sen varaan. He olivat joka tapauksessa hieman turhankin syvällä vihollisalueella. Hän kykeni vain toivomaan että hänen kollegallaan oli yhä kaikki kunnossa.
Pieninkin ruohonkorsi ja puunvarsi alkoi jäädä taakse maaperän muuttuessa kylmän kovaksi kiveksi ja ympäristön korkeahkoiksi kivenjärkäleiksi ja rosoisiksi mäiksi. Taivasta peittivät tummat, vain hieman kellertävien reunojensa läpi valoa laskevat kankeat pilvet peittivät taivasta. Klaanin aamu kuuden sääennustukset olivat vain harvoin lupailleet Kaya-wahiin aurinkoista säätä. Tyypillinen ennuste oli useimmin pilvistä ja ajoittaisia sade- ja ukkoskuuroja. Asiaa ei helpottanut juuri yhtään se että nyt elettiin myöhäissyksyä.
Kuljettuaan hetken karikkoisen mäen reunaa Same pysähtyi. Punaoranssi moderaattori Make lymyili kyyristyneenä mäestä törröttävän leveän poikittaisen kiven päällä pää lievästi ujutettuja sen reunan yli. Selakhiaani huomasi nuoremman moderaattorin päättäväisen ilmeen. Tämä tuijotti edessä siintävään kolkonnäköiseen tummanpuhuvaan ja kivikkoiseen autiomaahan. Mutta se ei ollut niin tyhjä kuin miltä saattoi näyttää. Muutaman kilometrin päässä aukealla häämötti rakennelma.
Tuolla se on. Same myhäili mielessään. Hän kuitenkin huomasi Maken silmien olevan suljettuina. Selakhiaani päätti olla täysin aloillaan. Make selvästikin keskittyi johonkin. Puolirahi ei selkeästikään ollut havainnut silmillään mitään sen erikoisempaa kuin Samekaan. Mutta kuten hän oli itsekin usein todennut, näkö oli vain yksi aisti mihin turvautua.
Maken asento oli tukeva ja hillitty. Ihan kuin metsästäjä valmiina hyökkäämään arvaamattoman saaliin kimppuun. Puolirahi tuntui täysin liikkumattomalta ja huomaamattomalta, tavallisia toia vankemmasta ruumiinrakenteestaan riippumatta. Hän hengitteli voimakkaasti hajuelimillään sisään ja ulos, kerta toisensa perään. Hän siristeli korviaan. Välillä moderaattori ummisteli silmiään ponnistuksenomaisesti. Hän teki parhaansa joko kuullakseen tai haistaakseen jotain epäilyttävää.
Same tuijotti hiljaa nuoremman moderaattorin toimia. Hän tunsi olevansa hyvin vaikuttunut. Tämä tuntui olevan hetkiä jolloin Make näytti ottavan käyttöön täyden potentiaalinsa. Mutta Samen henkilökohtaiseksi harmiksi näitä hetkiä tuntui olevan vain harvoin.
Mikä sääli, Same mietti. Punaoranssia moderaattoria oli siunattu täydellisillä pedon aisteilla. Hän näki, kuuli, haistoi ja tuntui muutenkin aistivan ympäristöään paljon tarkemmin kuin kukaan muu. Oikeanlainen koulutus sekä asennoituminen voisi kenties synnyttää “liskopojusta” mitä täydellisimmän sotilaan. Ehkä jopa jonkinlaisen välimuodon luonnon ja klaanilaisten välille. Tai ehkä jopa – Same tuntui hetken empivän sanoa sitä itselleen – täydellisen tappokoneen…
…
Same pudisteli päätään ajatuksistaan. Hän tuntui menneen liian pitkälle syväluotaamisessaan. Hän oli seurannut Maken modekoulutusta vastuullisesti alusta alkaen. Alusta lähtien nuori rahimies oli tuntunut haluavan vain pidätellä kykyjään. Ihan kuin hän olisi halunnut niistä eroon. Kuin hän olisi salaa empinyt pitää rahipuoltaan osana itseään, mikä tuntui suuresti haittaavan hänen nousuaan taitavammaksi soturiksi, mutta ennen kaikkea-
Samen ajatukset keskeytyivät Maken äkilliseen turhautumukselliseen henkäykseen. Puolirahi laskeutui kiven päältä alas esimiehensä vierelle.
Samen katse oli kysyvä.
“Ei niin mitään”, Make tokaisi, “ei pienintäkään pienrahin saati sitten torakkapataljoonan patikoimista. Ei edes yhtäkään rastasta liihottamassa taivaalla. Ihan kuin koko alue olisi koko saaren vieroksuma.”
Same aprikoi kollegansa raporttia Haunsa leukaa myhäillen. “Ilmeisesti myös alueen luonnonkaasut peittävät kaiken muun”, selakhiaani teorioi. Jopa hän tunsi ilmassa jotain hieman epämiellyttävää, kauniisti ilmaistuna.
“Toden totta”, Make yhtyi Samen mielipiteeseen. “Paacoa mukaillen ‘ei perse että haisee pahalle.’”
Same huokaisi syvään. Lainaus oli melkein turhankin tarkka.
Same otti kädellään tukea pystysuorasta kivenjärkäleestä kurkistaen edemmäs. Pienen piilopaikan edessä häämötti suhteellisen laaja aukea. Aukean keskellä kyhjötti puinen asumusrakennelma. Tai se mitä siitä oli jäljellä. Etelän puoleinen osa mökkiä näytti kuitenkin säilyneen parhaiten ollen yhä pystyssä. Siellä täällä mökin ympärystä kuitenkin lojui paljolti päreiksi päätynyttä puutavaraa, ja ehjän takaseinän reunojen takaa kykeni erottamaan mahdollisesti sisältä räjäytettyjen seinien törröttäviä jäänteitä.
Same laskeutui takaisin alemmas kivien suojiin. Kyseinen paikka tuntui olevan lähialueella ainoa joka toimi jonkinlaisena piilopaikkana. Miltei missä tahansa muussa kohtaa parivaljakko olisi luultavasti erottunut näkyvästi kuin rusina nimeämispäiväboolissa. Selakhiaanin vieressä kyyryssä kyykkivä Make katsahti esimiestään kysyvänä.
“Ei epäilystäkään, tämä se on.”
“Niinkuin tällaisessa paikassa paljon asutustakaan olisi, ja kun vähäkin sellainen löytyy niin sekin on jo päreinä.” Make vastasi.
Samen silmät pyörähtivät suunnasta toiselle haun ilmeen vääntyessä vienoon “niin noh”- ilmeeseen ennen kuin selakhiaani kaivoi esiin tummanruskean olkalaukun, jonka ojensi Maken suuntaan. Puolirahin ilme viesti hetken pienestä yllättyneisyydestä, mutta moderaattorikokelas otti laukun vastaan.
“Sinä pääset liikkumaan paljon vikkelämmin ja sulavammin kuin minä”, Same kannusti, “yritä olla nopea. Mitä pikemmin saamme kirjan ja pääsemme palaamaan Klaaniin, sitä nopeammin voimme saada petturin kiinni.”
Maken ilme muuttui vaitonaiseksi. “Niin, toivottavasti…”
Same nosti kulmaansa. Hän tuntui hieman yllättyneen kollegansa apeamielisestä vastauksesta. Ihan kuin jokin petturijahdissa olisi masentanut hänen mieltään. Ihan kuin hän ei olisi halunnut saada tietää totuutta…
Selakhiaani alkoi miettimään kuulusteluiden jälkimaininkeja moderaattorien virkahuoneessa. Rahipoju tuntui olleen kaiken aikaa jotenkin alakuloinen tai poissaoleva. Hän ei ollut sanonut sanaakaan. Paaco oli kertonut jälkeenpäin siitä kuinka kultavihreä toa ei ollut ollut itse juuri läsnä kuulustelussa, mutta itse kuulusteltava oli poistunut huoneesta melko pelokkaana. Oliko Make kenties ollut turhautunut siitä kuinka koko kuulustelu ei ollut johtanut mihinkään? Tai sitten…
“…Make”, Same avasi suunsa juuri ennen kuin puolirahi oli valmiina nousemaan. Make kuitenkin oli valmiina kuuntelemaan mitä hänen esimiehellään oli sanottavana.
“…oletko varma tästä?”
Make ihmetteli hetken esimiehensä kysymyksen tarkkaa merkitystä.
“Noh, niin kauan kun opus ei ole kärventynyt täysin tunnistamattomaks-”
“Tästä petturijahdista”, selakhiaanin suora jatkokysymys keskeytti liskopojun empivän lauseen, selvästikin tämän pieneksi yllätykseksi. Mutta puolirahi tuntui aavistaneen valkomustan moderaattorin kysymyksen sisältäneen taka-ajatuksia.
“Jo alusta lähtien olen pannut merkille miten olet tuntunut katuvan osallistumistasi tähän tutkintaan. Ymmärrän kyllä, että tämä voi olla sinunlaisellesi hyvin hankala paikka.”
Selakhiaanin sanat saivat Maken katseen painumaan alakuloisena. Same pani sen merkille. Kaikesta huolimatta hän ei halunnut huonontaa rahipojun itsetuntoa. Hän oli aina nähnyt puolirahissa merkittävästi potentiaalia, ja hän halusi auttaa Makea saavuttamaan sen.
“Sinä olet aina ollut valmis uskomaan kenestä tahansa hyvää, enkä aio tuomita sinua sen takia.” Same yritti hioa kaiken saarnan ja kritiikin pois puhetyylistään. ”Kiltteys ja ystävällisyys ovat jaloja ja kunnioitettavia piirteitä.”
Selaphiaanin ääni muuttui hieman syvemmäksi. “Mutta me olemme sodassa. Eikä sotia voiteta kiltteydellä. Emme voi vain olettaa, että kaiken tämän jälkeen vihollisemme lopettaisivat ja antaisivat meidän elää rauhassa.”
Make tiesi Samen puhuvan vain järkeä, kuten aina. Hän oli aina kunnioittanut selakhiaanin päättäväisyyttä ja soturimaista sielua.
Same jatkoi jälleen. “En minäkään tästä nauti. Minäkin haluan ennen kaikkea rauhaa. Mutta joskus rauhan voi saavuttaa vain siten että on valmis luopumaan rauhanomaisuudestaan ja tekemään kaikkensa omiensa hyväksi. Vaati se melkeimpä mitä tahansa. Moderaattoreina se on meidän velvollisuutemme. Eikä ole syytä tuntea huonoa omatuntoa velvollisuutesi tähden.”
Valkomusta soturi siirsi katseensa jälleen Makeen. Tämä tuntui miettivän tarkkaan esimiehensä sanoja. Mutta puolirahi vaikutti tuntevan olonsa yhä epävarmaksi.
Samen valkomusta käsi laskeutui nuoren moderaattorin olkapäälle. Tämä tuntui hieman yllättyvän eleestä nostaen katseensa selakhiaanin silmiin.
“Sinä päivänä kun moderaattorikivi ojennettiin käsiisi, vannoit omistautuvasi kokonaan puolustamaan Klaania ja tekemään kaikkesi sen hyväksi. Olet eittämättä tehnyt tähän asti kaiken minkä vain olet voinut.”
Maken ilme tuntui kirkastuvan Samen sanoista.
“Mutta juuri nyt kohtaamme vaikeimmat ajat miesmuistiin, ja pelkään että pahin on vielä edessäpäin. Juuri siksi tarvitsemme niin sinua kuin muitakin enemmän kuin koskaan. Mutta kenenkään meistä ei kuuluisi taistella yksin. Jokaisen meistä on annettava oma osamme. Vain siten meillä on mahdollisuuksia. Siksi haluankin tietää…” Same nojautui hieman lähemmäs toveriaan, “…oletko valmis jatkamaan loppuun asti?”
Maken epävarmuus nousi Samen päättäväisen katseen alla. Mutta epävarmuus ei ollut puolirahille mikään uusi asia. Hänen katseensa harhautui hetkeksi pois selakhiaani tummanvihreistä silmistä. Hän empi vastausta. Monet kerrat hän oli kuullut muiden moderaattorien ja jäsenten kertomuksia ja tarinoita monista taisteluista ja seikkailuista. Hän oli ihaillut heidän saavutuksiaan ja kykyjään jotka olivat tehneet ne mahdollisiksi. Juuri siksi hän oli usein epäillyt itseään. Hän oli epäillyt, kykenisikö hän nousemaan muiden rinnalle ja olemaan tasavertainen heidän kanssaan. Hän oli epäillyt, oliko hän sittenkään moderaattorin aseman arvoinen.
Mutta Maken nouseva varmuus heijastui hänen kasvoillaan. Hän katsoi jälleen suoraan Samen kasvoihin.
“Minä… teen parhaani.”
Samen ilme kohentui. Nuori moderaattori selvästi puhui totuuden sanoja. Vastaus ei ollut myönteinen. Mutta se ei ollut myöskään kielteinen. Mutta ennen kaikkea puolirahi ei selvästikään aikonut luovuttaa. Ja se jos mikä riitti Samelle. Selakhiaani laski kätensä Maken olkapäältä. Hän oli saanut vastauksensa.
“No niin, ole nopea”, selakhiaani sanoi. “Ja jos jotain menee pieleen, huuda niin kovaa kuin voit.” Make nyökkäsi nousten pystyyn laukku olallaan. Puolirahi oli juuri lähtemässä matkaan kun pysähtyi äkisti. Same muistutti tätä etsittävän opuksen nimestä olkansa yli kääntyen vahtimaan selustaa. Make hymähti itsekseen vieno hymy kasvoillaan. Moderaattorien kakkosmies oli näköjään oppinut tuntemaan hänet liiankin hyvin.
Punaoranssi moderaattori liisi mahdollisimman matalalla ilman halki lyhyen matkan Samen piilopaikan ja mökkeröisen välillä. Hän hoki kirjan nimeä ahkerasti itsekseen. Sulavasti ja äänettömästi Make laskeutui parin metrin päähän puuhökkelöstä. Rahimiehen katse kääntyi hetkeksi takaseinän puolelle rakennetun tiilisavupiipun suuntaan. Se oli taipunut kallelleen kuin havupuu hirmumyrskyn jälkeen. Huomattava määrä satunnaisia tiilipalikoita oli irronnut ja pudonnut maahan, korkeimmalta syöksyneet ilmeisesti murskautuneet kohdatessaan kovan maan. Melkein kuin se sellainen jännä puukalikoista muodostuva tornipeli mitä oli aina tapana pelata moderaattorien taukohuoneessa. Make yritti muistaa pelin nimeä mielessään. Huojuva Gekko?
…
Make ravisteli päätään. Huojuva Gekko? Mistähän ihmeestä sekin putkahti?
Tarkemmin mietiskelemästä moderaattori asteli eteenpäin. Kiertäessään mökinpahasen pohjoispuolelle, sai moderaattori väistellä entisestään kasvavaa kasaa puunhaketta ja palasia, jotka joskus saattoivat olla huonekaluja. Se oli kuitenkin pientä verrattuna siihen, mitä odotti kulman takana.
Se asia, joka joskus oli ollut mökin etuovi, huusi poissaolollaan. “Huusi”, koska oikeastaan koko oven joskus sisältäneen seinän tilalla oli nyt vain reunoiltaan hiiltynyt valtava aukko. Jopa termi “aukko” oli ehkä hieman kyseenalainen. Olisi ehkä ollut vain helpompaa todeta, että koko seinää ei edes ollut.
Mikä ikinä olikaan rysähtänyt mökin läpi, oli myös hyvin tehokkaasti repinyt kappaleiksi käytännössä kaiken sen sisältä. Pirstoutuneet ja paikoin miltei täysin lämmöstä ja paineesta höyrystyneet huonekalut ja irtaimisto oli joko levinnyt ulos, mökin ulkopuolelle tai levinnyt kaaokseen puoliksi avonaisen mökin jäljelläoleville seinille. Ulos levinneen puusälän ja parin satunnaisen haarniskankappaleen lisäksi Make erotti puolikkaan suurikokoisen televisioruudun, joka törrötti kulmastaan pihatien harmassa sorassa. Litteän tumman näyttöruudun olemus sai moderaattorin joten kuten pettymään.
Siinä kohtaa, missä kenties jossain vaiheessa oli ollut oviaukko, kyhjötti lattialla tummanruskea karvainen matto. Siinä oli syvän punaisia räikeitä matoranilaisia aakkosia. Vaikka noin puolet matosta oli kärventynyt tuhkaksi, Make kykeni erottamaan siitä jotenkuten katkeavat sanat “TERV-” ja “KAYA-WA-.”
Kurkistus mökin sisäpuolelle ei varsinaisesti herättänyt Makessa toivoa. Nilkkoihin asti ulottuva romun ja tavaran meri piti sisällään hyvin vähän alkuperäisessä muodossaan olevaa materiaa. Lehtisiä, kansioita ja muita hieman kevyempiä opuksia näkyi kaikkialla, suurimmaksi osaksi täysin lukukelvottomina. Seassa ei kuitenkaan näyttänyt olevan paljoakaan kovakantisia. Puolirahi toivoi mielessään, että Killjoyn varsinainen kirjahylly olisi yhä jossain ja mielellään ehjänä.
Maken asteltua mökin suuren oleskelutilan läpi muutaman kerran, hän viimein pysähtyi tarkastelemaan mökin itäseinässä ammottavaa reikää. Se ei ollut räjähdyksen aiheuttama, se ei nimittäin ollut hiiltynyt, kuten miltei kaikki muu puusta koostuva mökissä. Koko seinän korkuinen reikä näytti siltä, kuin joku iso olisi vain juossut siitä läpi. Jos nuori moderaattori olisi nähnyt maassa reiän edessä olevan puusälän alle, olisi sieltä paljastunut puolimetrinen metallisen jalan aiheuttama jälki.
Mökin suurimmassa tilassa ei ollut paljoakaan nähtävää. Ehjänä oli kummallista kyllä yksi nurkkaan aseteltu lasinen vitriini, sekä metallinen, lattiaan pultattu operaatiopöytä, jonka tummien läiskien aiheuttajaksi Make halusi ainakin ajatella räjähdyksen, eikä esimerkiksi pöydällä potentiaalisesti operoidun Killjoyn sisälmyksiä.
Moderaattori oli vähällä kakoa hetken miettiessään elinleikkelyä, mutta ennen kaikkea Maken huomion varasti jokin, mikä näytti mökin muun ulos lentäneen tai muuten vaan pirstoutuneen sisällön hyvin, hyvin eksyneeltä. Mökin takaseinän puoleisen tilan lattian keskellä möllötti kaikin puolin ehjä ja hyväkuntoinen kiikkustuoli. Toki, kyseinen kiikkuvekotin oli saattanut olla sen, mitä mökkeröisessä nyt oli tapahtunutkaan, aikana kuistilla, jos mökissä oli sellaista ollut. Mutta joka tapauksessa tuolin olisi pitänyt maata ehkä parinkymmenen metrin päässä muun jotenkuten säilyneen irtaimiston tavoin.
Mutta sen sijaan puinen kaluste kyhjötti rauhassa keskellä mökin entistä oleskelutilaa. Keinutuoli ei vaikuttanut edes kovin likaiselta, mikä viittasi siihen että sitä oli käytetty vastikään. Mutta kuka… kysymys raastoi Maken päätä. Hän ei ollut havainnoivinaan lähialueella yhtään ketään elollista itsensä ja Samen lisäksi. Mutta kyseinen Wahi oli hyvinkin saattanut tehdä jopa etevimmille rahinvaistoille tepposet.
Kannattaa olla valppaana, Make vakuutti itselleen, muttei herjennyt olla ajatuksiensa kanssa kauaa. Nimittäin pienen keittiökopin puolella ammottava valtava reikä vei hänen täyden huomionsa. Siinä oli ehkä joskus ollut ihan oikea luukkukin. Nyt siinä oli lähinnä aukko, josta näki kaiken valonsa menettäneeseen mökin alempaan, maanalaiseen kerrokseen.
Make tuumiskeli. Alapuolella saattoi hyvinkin löytyä ties mitä, mutta toisaalta hänelle oli usein painotettu kuinka etsintätöiden tärkein prioriteetti oli perusteellisuus. Ja ainakin Bladiksen kielessä se yleensä tarkoitti että jokainen lattialle pudonnut käyttökelpoinen aseenpanos tulisi kaivaa pienimmästäkin nurkasta. Koska se yksi vaivainenkin ammus saattoi riittää lopettamaan jonkun katalan vihollisen tihutyöt ja pelastamaan monia henkiä.
Vaikka raudan skakdin sitäkin rautaisemmat elämänviisaudet menivät puolirahilta usein ohi, aina joskus niille löytyi aina jalansijaa ongelmatilanteissa. Joten, ei tässä kai muukaan auttanut. Moderaattori kävi läpi kaikki mahdolliset nurkat ja romukasta, jotka näyttivät siltä että voisivat kätkeä alleen minkäänlaisia opuksia. Ajatus siitä että Make joutuisi käymään lattialle levinneitä sivunriekaleita läpi sisältö kerrallaan suuresti puistatti häntä. Siihen hän tulisi ryhtymään varmasti vasta viimeisenä oljenkortena.
Kului jonkin aikaa kunnes Make oli kolunnut jo kaikki merkittävän kokoiset jätekasat läpi, mutta mukaan ei ollut tarttunut juuri muuta kuin käsiin kankean hiiltyneen puun väritys. Make tuhautti turhautuneita ilmoja ulos suuvärmistään hieroen likoja kummastakin kädestään vuoronperään toisella. Mökin pintakerroksen kaikki kolot tuntuivat olevan koluttuina. Oli siis enää jäljellä vaihtoehto laskeutua alas tutkimaan entisen kottaroisen alempia kerroksia. Moderaattori oli kääntymässä takaisin kohti mökkikyökin suuntaa, kunnes jokin mökin sivuseinän reiän puolella kiinnitti hänen huomionsa. Maken silmät suurenivat.
Ruskea kitiinikuorinen nazorak seisoi seinäreiän suulla. Pieni muovinen rasia kolahti nazorakin suuremmista käsistä maahan. Puoliksi kärähtäneet donitsit vierivät kohti Maken jalkoja. Nazorak irvisti täysin hänen huomaamattaan mökinraatoon ilmestyneelle puolirahille.
Make ehti näyttä suurta yllättyneisyyttään vain hetken, ennen kuin hypähti taaksepäin yrittäen peittää kiljahduksensa mahdollisimman hyvin. Moderaattori yritti ottaa nopeasti mahdollisimman uhkaavan taisteluasennon kääntäen kummankin kämmenensä torakkaa päin sormet koukistettuina Maken yrittäessä vääntää naamalleen mahdollisimman uhkaavan irvistyksen.
Irvistys nazorakin kasvoilla hälveni kuin tuhka tuuleen, Maken irvistyksen myötä. Kuin huojentuneena siitä, ettei moderaattorin ensimmäinen reaktio ollut hyökkäys. Rauhallisesti ja hyönteismäiselle ruumiilleen yllättävän elegantisti nazorak kuopi kaappien syvyyksistä nyysityt donitsit takaisin muovikippoon ja rennosti lampsi ohi yhä hyökkäysvalmiin Maken. Relfeksinomaisesti taisteluun valmistautuneen moderaattorin taisteluevalmius heikkeni kuitenkin huomattavasti, puolirahin tajutessa, että nazorak ei tuntunut edes rekisteröivän tätä uhkaksi. Välipala sylissään nazorak lampsi Makea jo mietityttäneen kiikkutuolin äärelle, istahti ja alkoi keinumaan hitaasti edestakaisin.
Ensimmäinen, hieman tuhkan peittämä donitsi alkoi katoamaan hyönteismäisten leukojen väliin, samalla, kun nazorak käänsi kysyvän katseensa edelleen taisteluvalmiin, mutta suunnattomasti hämmentyneen Maken suuntaan.
Maken taisteluvalmiit käpälät laskivat moderaattorin lievän hämmennyksen seurauksena. Mutta ennen kaikkea Make oli suuresti yllättynyt. Jokainen nazorak jonka hän oli tähän asti kohdannut oli ollut miltei hampaisiin aseistettu tai muuten vain tuntui haluavan hänet hengiltä. Mutta tämä torakka taas oli jotain muuta. Se ei ollut kuin ne sotilasnazorakit joita Make oli kohdannut – ja teurastanut – kerta toisensa jälkeen. Se oli täysin aseeton. Se ei uhkaillut häntä mitenkään. Ihan kuin sitä ei olisi ylipäätään kiinnostanut käydä minkäänlaiseen konfliktiin.
Mutta Maken mieleen oli upotettu mielikuva nazorakeista häikäilemättöminä vihollismassoina, jotka oli koulutettu vain yhtä asiaa varten, ja se asia olisi ollut taisteleminen ilmaan mitään tekosyytä tai motivaatiota. Ne olivat vihollisia. Ja vihollinen piti tuhota.
Keinutuolissa löhöilevä nazorak oli nauttinut muutaman hyvän rengasleivonnaisen aikoen ilmeisesti säästää loput myöhemmäksi. Se oli siirtynyt venyttelemään jäseniään.
Ajatusmyllerrykseltään Maken päämielenkiinto siirtyi ajatukseen yrittää kuulustella epämääräistä… tunkeutujaa?? Hän halusi tietää miksi tämä yksinäinen torakka oli täällä, ilman minkäänlaista aseistusta. Ellei tämä kaikki ollut vain jokin ovela ansa. Jos Make herkeäisi jättää torakan rauhaan, kutsuisiko tämä sekunnissa torakkapataljoonan apuun teurastamaan puolirahin niille sijoilleen?
Mutta Maken ajatukset keskeytyivät hetkeksi nazorakin niskavenyttelyn aikana esille tulevaan ikävään näkyyn. Arpeutunut kudos nazorakin kaulalla muodosti yhden suuren viiltojälkien muodostaman möykyn. Puistattavan näköiset vammat selvittivät moderaattorille välittömästi, mistä nazorakin vähäpuheisuus juonsi juurensa.
Piruparka… Make mietti. Mutta pian hän tunsi ajatuksensa todella epävarmoiksi. Oliko oikein tuntea sääliä nazorakia kohtaan? Vaikka Make tiesi tasan tarkkaan mitä suurin osa nazorakeista oli. Mutta kaikesta huolimatta tässä tietyssä yksilössä oli jotain mikä herätti Makessa jotain mikä tuntui milteimpä myötätunnolta tai sympatialta.
Puolirahi silmäili edelleen vaatimattomana tuolissa rauhallisesti kiikkuilevaa torakkaa, joka oli ummistanut silmiään. Tämä tuntui olevan valmis pienille nokosille.
Maken moraalisuus kolkutti. Vaikka häntä oltiin aina neuvottu hoitelemaan jokainen nazorak joka tuli vastaan. Mutta ajatus siitä että puolirahi menisi tirvaisemaan tuon yksinäisen torakan hengen sai Maken tuntemaan sisällään jotain hyvin likaista. Ihan kuin hän ei olisi ollenkaan halunnut vahingoittaa jotakuta joka… tuntui haluavan vain olla rauhassa kaikelta ulkomaailman riehumiselta.
Make pudisteli hieman päätään. Vaikka hän halusikin luottaa omiin ajatuksiinsa, juuri tästä Same oli tuntunut varoittavan häntä hetki sitten. Mutta Make ei ollut uskonut joutuvansa tällaiseen tilanteeseen ihan heti.
Moderaattori huokaisi. Hän ei halunnut käyttää aikaansa loputtomaan kamppailuun itsensä kanssa. Nyt oli kiire. Make tuijotti rentoutuvaa torakkaa vielä pienen hetken. Jos tämä tekisi mitään minkä puolirahi voisi tulkita vihamieliseksi eleeksi, hän voisi käyttää vastavoimaa hyvällä omallatunnolla. Mutta toistaiseksi hän ei halunnut miettiä koko asiaa, lähinnä oman mielenrauhansa kannalta.
Torakka nosti hieman toista kulmaansa nähdäkseen kuinka punaoranssi mörkö talsi päättäväisenä ison lattiareiän luo, laskeutuen varovasti alas. Viimeinkin rauhaa.
Pudotus ei onneksi ollut kovinkaan suuri ja Make onnistui tiputtautumaan toimistoa muistuttavan kaaoksen keskelle verrattaen vaivatta. Pieni liekki syttyi moderaattorin kämmenelle avustamaan hämärän tilan tutkimista. Heti ensisilmäyksellä toimistosta näkí, että siinä oli jotain pielessä.
Se, mikä oli räjäyttänyt mökin maan tasalla olleen kerroksen ei voinut mitenkään olla syypää alakerroksen täsmällisen erikoiselle tuholle. Toisin kuin ylhäällä, kaikki kalusteet olivat pääasin kunnossa. Tammipuinen suuri työtuoli ja metallinen, hieman vino pöytä olivat molemmat yhtenä kappaleena. Niin myös tilan kaikkia neljää seinää peittävät kirjahyllyjen rivistöt. Se, mikä näyssä oli pielessä, olivat ympäri huonetta levinneet palaneet klunssit. Oli, kuin joku olisi tarkasti valikoiden polttanut kaikki paperit, kansiot, muistiinpanot ja lehtileikkeet, joiden hiiltyneitä jäänteitä pystyi niukin naukin erottamaan palaneiden kasojen keskeltä.
Harjaantumaton olisi voinut väittää, että yläkerrasta oli vain levinnyt tulipalo alakertaan, polttaen kaiken herkästi syttyvän. Mutta Make tiesi, miten tuli toimi. Ja se ei toiminut siten, miten outo huone antoi sen olettaa. Nimittäin kaikki muu huoneessa näytti täysin koskemattomalta. Mukaanlukien satojen ja taas satojen kirjojen kokoelma, joka koosti valtavan osan huoneen pinta-alasta. Niitä ei ollut vain hyllyissä, vaan niistä koostuvat kattoa hivelevät pinot entisestään pienensivät toimiston harvaa lattia-pinta-alaa.
Make irvisti. Toisaalta oli hyvä uutinen, että valtaosa Killjoyn kirjakokoelmasta (myös sen merkittävä muualta lainattu osa) oli vielä olemassa. Mutta Maken päässä kaikuivat myös Samen sanat, jossa tämä oli pyytänyt Makea toimimaan ripeästi. Kirjojen loputonta merta tuijottaessaan, Make tiesi heti, ettei operaatio tulisi olemaan lähelläkään ripeää.
Ei.
…
Ei.
…
Ei.
…
Ei.
Ensimmäisen syväluodatun hyllyn viimeinen kirja…
Huoh. Ei.
Puolirahi tunki turhautuneena kirjahyllyn alimmaisen rivin oikeanpuolimmaisen kirjan takaisin. Kellarihuoneen yksi isoista hyllyistä oli koluttu läpikotaisin. Kokemus oli muistuttanut Makea liiankin hyvin siitä miksi hän ei viihtynyt toimistotöissä, ja Guartsun leukasyylälle kiitos siitä ettei häneltä sitä oltu koskaan vaadittu. Moderaattori oli päättänyt aloittaa etsintänsä kirjahyllyjen koluamisella, sillä se tuntui helpommalta eritoten siltä kantilta että isojen kirjapinojen kaataminen ei ollut mikään kovin mieluisa ajatus. Vaikka kyseessä olikin eräänlainen kotietsintä, ei se tuntunut Makesta tekosyyltä heittäytyä sottapytyksi. Arkistomäyrien antama neuvo siitä että kirja oli ruskea ja kovakantinen, ei ollut tehnyt työstä juuri yhtään helpompaa. Nopealla vilkaisulla kyseisen väri koristi n. 70% kirjavalikoimasta. Ja mikä pahinta, kirjailijalle ei ollut näköjään tullut mieleen heittää kirjan otsikkoa sen selkäpuolelle.
Kyyryssä köyristellyt Make suoristi asentonsa. Hän ei osannut sanoa miten pitkä aika hyllyn koluamiseen oli mennyt, mutta yhä enemmän mietitytti se miten pitkään homma vielä tulisi viemään. Jossain vaiheessa Samekin varmaan huolestuisi ja saattaisi tulla etsimään häntä. Make kirosi mielessään. Työläs ja aikaa syönyt yhden hyllyn selausoperaatio kokonaan turhan takia. Ja sitten heti perään toinen mahdollisesti yhtä tulokseton raidaus edessä. Ja sitten vielä yksi. Ja sitten vielä kaikki pöytien kirjatornit. Tämän jälkeen Make tulisi todennäköisesti vierastamaan arkistoa vähän aikaa.
Moderaattori töytäisi nyrkillään juuri tutkimansa kirjahyllyn oikeaa sivuseinää.
“Kirjat ovat tyhmiä…” Make totesi itselleen. Mutta puolirahin ajatus katkesi yhtäkkiä hyllyn ja lattian välistä kuuluneeseen hinkkausääneen. Joko hyllynalus oli rasvattu harvinaisen liukkaalla aineella tai sitten Make oli vahvempi kuin oli kuvitellutkaan.
Tarkemmalla tutkailulla Maken silmään pisti eriskummallinen näky. Hyllyn liikahdettua sen ja seinän väliin oli syntynyt näkyvä, pystysuora rako. Ihan kuin hyllyn takana olisi ollut piilossa toinen, pienempi pilkkopimeä tila.
Uteliaisuus virtasi heti Maken mieleen. Hänelle oli annettu selkeä ohje koluta mökin kaikki osat läpi. Ja mikäli salahuone ei pitäisi sisällään lisää kirjahyllyjä, se saattaisi hyvinkin pitää sisällään jotain merkittävää ja arvokasta. Juuri enempiä ajattelematta moderaattori alkoi työntää hyllyä yhä enemmän oikealle. Kirjahyllyn alapintaan kiinnitetyt pienet pyörät liukuivat lattiaan kaivettuja uria pitkin vaivattomasti.
Pian seinään kaivettu oviaukko näyttäytyi koko komeudessaan. Se oli itse hyllyä pienempi eikä ulottunut liian korkealle kattoon. Mutta kämmenliekistä huolimatta moderaattorin edessä avautui vain lisää pimeyttä. Make yritti tiirailla pimeään tuloksetta, harkiten hetken astuisiko peremmälle. Salahuoneen uloskäynnin vastakkaisissa katonreunoissa sijatsevat kaksi kirkasta kupolimaista lamppua räpsähtivät päälle ilmeisesti jonkinlaisen automaatiosysteemin seurauksena valaisten oranssinkeltaisella valollaan pienen osan koko huoneen seinistä. Toinen hieman taaempana ollut lamppupari seurasi perässä. Sitä seurasivat myös kolmas ja neljäs.
Make hämmästeli näkymää hetken. Ilmeisesti muualle kellariin ei oltu viitsitty sijoittaa sähkövaloja, mutta salahuoneessa oli sen sijaan panostettu kaikenlaisiin hienoihin automaatiovalosähkösysteemeihin… Ei aikaakaan kun lämmin hehku täytti koko tilan.
https://www.youtube.com/watch?v=R_Y2A_NRgt0
Punalogoisten fanituotteiden valtakunnassa soi musiikki.
Alttarilla lepäsi rikkinäinen kirves.
“Aha.”
Make vetäisi kirjahyllyn takaisin paikoilleen.
Moderaattori kääntyi poispäin kirjahyllystä huoneen ainoan valonlähteen ollessa jälleen moderaattorin kämmenen yllä lepäävä liekki. Make heiluteli ylävartaloaan veltosti puhahtaen voimakkaasti. Mihinkäs hän oli jäänytkään? Make tuijotti kirjamanalaa. Ai niin…
Uusi tuhahdus syöksyi esiin Maken suusta saaden puolirahin suupielet lärpähtämään. Mutta moderaattori päätti ryhdistäytyä ja koota ajatuksensa taas keskittyäkseen täydellisesti etsintätöihin.
“Noniin, Make mietti, “Xian Nyrkki…
…
…eikun hetkinen. Maken mieleen hiipi kavala tajuaminen. Voi hemmetti. Ei kai hän jo tässä ajassa ollut ehtinyt unohtaa opuksen niin yksinkertaista nimeä? Make ummisti silmänsä alkaen naputella otsaansa sormenpäillään.
Xian jumalhistoria? Jumalan sotahistoria? puolirahi alkoi käydä mitä erilaisimpia vaihtoehtoja läpi päässään. Mutta mikään niistä ei tuntunut oikealta. Mutta Make pystyi selkeästi muistamaan kuinka nimessä mainittiin ainakin Xia, jumala, nyrkki sekä historia.
“Noniin, noniin. Jumalan nyrkkihistoria? Jumalhistoriasota? Jumal…? Jumalauta!” Turhautunut puolirahi alkoi takoa otsaansa kämmenpohjallaan muristen ja kiroten hiljaa mielessään. Hän tunsi itsensä täysin aivovajaaksi. Kehtaisiko hän vain lennähtää takaisin pyytämään Samelta kertausta? Tai olisiko ollut parempi jos Same itse olisi tullut hänen sijastaan? Toisaalta ehkei, hänhän olisi saattanut aikailematta tappaa sen nazorakin.
“…”
Maken ajatukset keskeytyivät jälleen.
…alan näköjään tuntea empatiaa torakkaa kohtaan. Make aukaisi silmiään häkeltyneenä ajatuksistaan. Vain huomatakseen miten edellä mainittu torakka tuijotti häntä kattoaukon rajasta pää alaspäin. Make tuijotti kitiinikuorista olentoa yllättynenä. Tämä oli kenties kuullut alhaalta outoja ääniä ja seurannut uteliaisuuttaan. Tai oliko se yrittänyt kenties yllätyshyökkäystä?
Liskomainen ja hyönteismäinen olento tuijottivat toisiaan hetken kunnes ruskea tuntosarvipää nosti (tai Maken vinkkelistä laski) toisen kätensä näkyville. Sen sormi osoitti huoneen perimmäisen seinän hyllylle, johonkin kohtaa sen oikeaa ylänurkkaa. Make loi pian katseen taas nazorakin kirkkaan vihreisiin silmiin lievä epäluottamus omissaan. Oliko torakalla kenties ase valmiina piilossa odotellen hetkeä jolloin puolirahi uskaltaisi kääntää selkänsä?
Nazorak näytti huohahtavan itsekseen. Jos se kerran epämääräisen vieraan mieltä kohentaisi, voisi se hyvinkin vetäytyä häiritsemästä. Pian tuntosarvekas pää hiluttautui ylös kellarin kattoaukon luota nazorakin vetäytyessä muualle. Moderaattori kykeni kuulostelemaan torakan askelia yläpuolella tämän talsiessa sivuun aukon luota.
Make uskalsi viimein kääntyä takaisin kirjahyllyä kohti. Moderaattori lennähti vaimeasti ilmaan päästäkseen käsiksi kirjahyllyn yläriville. Hän aloitti oikeasta reunasta, minne nazorak oli osoittanut. Hänen oli käytävä sekin läpi joka tapauksessa, joten hän ei periaatteessa menettänyt mitään. Puolirahi ehti tarkistaa muutaman opuksen, kunnes yksi kirja sai hänen silmänsä pullistumaan Maken hengityksen salpaantuessa hetkeksi kuin Paacon donitsikätkön salaovi.
Jumalan Nyrkki – Xian historia maailmamme sodissa
Make laskeutui takaisin maahan. Kirkas hymy levisi moderaattorin kasvoille tämän tuijottaessa voitonriemuisena kirjan ruskean kannen kullankeltaisella painettua nimeä. Voitonriemu virtasi puolirahin suonissa ja moderaattori hyppelehti hetken iloisena. Sen lisäksi että hän oli tehnyt klaanin kannalta merkittävän löydön, se että kirjanselaushelvetti oli loppunut mukavan lyhyeen jos mikä oli Makelle yksi iso riemuvoitto. Kiitokset sille randomille nazorakille!
“…”
Moderaattori pläräsi nopeasti läpi kirjan hieman tuhkan tummentamien sivujen. Jäätävien tekstiseinien ja lukemattomien vortixx-muotokuvien keskeltä Maken silmiin pisti kaaviokuva jonkinsorttisesta räjähteestä, jonka sisällä oli lisää räjähteitä, joiden sisällä oli räjähde, jonka sisällä oli…
Make päätti olla tutkimatta kirjaa sen enempää.
Nimi täsmäsi, sen täytyi siis olla oikea. Yhdellä siipien avustamalla loikalla Make nosti itsensä puolikellarista takaisin likelle nazorakin keinutuolia. Maken toimia yhä seuraileva nazorak näytti odottavalta. Puolirahi oli saanut etsimänsä.
Kaksikko tuijotti hetken toisiaan, Make selkä kohti mökin puuttuvaa seinää, miltei lähtövalmiina. Nazorakin katse oli yhä hyvin kysyvä. Make lähinnä takelteli sanojensa kanssa. Se, mitä moderaattori yritti kakistaa ulos, tuntui todella merkilliseltä. Hetken ajan moderaattori tunsi itsensä yhtä mykäksi, kuin hyönteismäinen toverinsa. Lopulta, vähän liiankin pitkän kiusallisen hiljaisuuden jälkeen, sai Make viimein kakistettua kuiskauksen… kiitos.
Nazorak nyökkäsi moderaattorin hiljaiselle kunnianosoitukselle. Ilme torakkamaisen temmeltäjän kasvoilla kääntyi kuitenkin nopeasti tyytyväisyydestä kyllästymiseen. Ruskeat jalat veivät takaisin kiikkutuolille ja rauhallisen keinunnan lomassa nazorak syventyi tuolin alta napattuun sarjakuvalehteen. Puolirahi tajusi, että nyt oli oikea aika poistua.
Make nuuhkaisi jälleen mökin entisen terassin suomaa, vähän sisätiloja vähemmän katkuista ilmaa. Moderaattorin tie olisi jo vienyt takaisin kohti syrjemmällä odottavaa toveriaan, jos jokin hopeisena kiiltävä hänen jaloissaan ei olisi kiinittänyt hänen huomiotaan. Make kumartui ja pyyhkäisi puunhaketta ympäristöstään erottuvan objektin ympäriltä. Se oli pieni kotelo, jonka niukin naukin läpinäkyvän luukun sisällä pilkisti kasetti. Sitä Make ei kuitenkaan pohtinut sen kummemmin, vaan moderaattorin huomio kiinnittyi kolmeen kirjaimeen, jotka oltiin kaiverrettu laitteen kylkeen.
Z.M.A.
Kirjaimet olivat Makelle tuttuja. Same oli maininnut niistä aiemminkin. Samat kirjaimet olivat esiintyneet myös Feterrojen yöllisen hyökkäyksen jälkeisissä kokouksissa. Moderaattori ei halunnut lähteä arvailemaan, miten laite itsessään toimi, mutta päätti kuitenkin napata sen mukaansa. Kutkutus Maken päässä sanoi, että se saattoi olla jotain tärkeää.
Sujautettuaan noin kämmenen kokoisen laitteen laukkuunsa, kirjan seuraksi, Make käänsi vielä viimeisen katseensa mökin sisälle, josta pystyi vielä erottamaan keinutuolin takaosan rauhallisen ja hitaan liikkeen. Siivet lehahtivat ja moderaattori suuntasi tiensä kohti tiheää puskaa ja pelottavan huolestunutta selakhia.
Puskajussi ei vastannut Maken ensimmäiseen kysymykseen. Kirjaa Samen silmien edessä heilutteleva puolirahi tuntui olevan selakhille kuin ilmaa.
”Mitä sinä katselet?” Make lausui nyt kovempaa, mutta Same ei tuntunut edes värähtävän. Synkeä selakhilaani oli jäätynyt tuijottamaan jännittyneenä kauemmas kuolleiden arojen taakse. Kirja kynsikkäässä kourassaan puolirahi käveli toverinsa tasalle, vilkaisi tätä ja seurasi sitten tämän pysähtyneen katseen kohdetta.
Tummien nummien tuolla puolen katseli mökin raunioiden suuntaan toinen.
Joku toinen, jonka pitkät raajat huojuivat hiljaa ja jonka pieni viitta valui olkapäitä pitkin.
”Meillä on ystävä”, Same sanoi hiljaa katsellen olentoa. Make avasi suunsa hiljaa sanoakseen jotain, mutta sanat hukkuivat kurkunpäähän. Kuinka pitkään heitä oli jo tarkkailtu?
Pitkä ja kylmä hiljaisuus katkesi, kun olento käänsi metallisen naamionsa heistä poispäin.
Se käveli pientareilla kunnes syttyi yhtäkkiä tuleen.
”Lähdetään täältä”, haimiehen sanat viilsivät ilmaa. Make ei sanonut vastaan.
