Klaanon

Avainsana: Onu

  • Walsinats

    Bio-Klaani, Telakka

    Aamuauringon säteet herättivät Tehmutin. Hän oli nukahtanut puolivahingossa paperitöidensä ääreen Laivaston varatoimistoon. Keetongun Nynrah-retken aikana Tehmutilla oli normaalia enemmän töitä. Varsinkin nyt, kun asekauppiaita ja lipeviä puhujia oli laumoittain Klaanin ympärillä ja laivasto tarvitsi aseita. Keetongu oli yrittänyt purkaa Laivaston byrokratian mahdollisimman pieneksi, mutta töitä näytti riittävän.

    Tehmut otti kupillisen teetä höyrykeittimestä ja vilkaisi pöydällä olevia papereita. Muistiinpanoja Tongulta illalla tulleesta yhteydenotosta. Pitäisi viedä viesti Tawalle siitä, että Tongu poimi Guardianin ja Manfriidin (väsyneenä tekee virheitä, Tehmut mietti) Zakazilta. Hanki Cordak-panoksia. Laivaston varajohtaja oli ajatellut, ettei olisi korrektia lähettää Matorania Klaanin ykkösnaisen luo yhdeltätoista illalla.

    Telakan Matoranit olivat jo työn touhussa. Tehmut käppäili käytävällä kohti päähallia valitakseen jonkun työntekijöistä juoksupojaksi. Pian hän huomasikin yhden Kakamapäisen Onu-Matoranin nojaamassa tolppaan.
    ”Hei, sinä! Minulla olisi sinulle yksi homma. Korkeimmalta taholta vielä korkeammalle.”

    Matoran nousi tarmokkaasti ylös nähtyään Tehmutin ja vetäisi käden lippaan.

    ”Alokas Walsinats palveluksessanne, upseeri!”

    ”Me emme käytä sotilastermejä, Walsinats. Keetongu sanoo, että ne ovat torakanpenikoiden riikinkukkoilua”, Tehmut vastasi ja jatkoi: ”Mutta jos sinulla ei ole muuta, niin vie seuraava viesti admin Tawalle Bio-Klaanin rakennukseen Admin-torniin: Keetongu otti admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilta.”

    ”A. Aa. Admin. Tawallelle.”

    ”Jep. Ei hän sinua syö. Tämä on tärkeä työ. Luotamme kaikki sinuun, Walsinats.”

    ”Keetongu poimi admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilla.”

    ”Aivan. Juokse kuin tuuli, Walsinats! Et saa epäonnistua!”

    Walsinats vetäisi käden lippaansa ja pinkaisi juoksuun. Lähellä hallin uloskäyntiä hän kompastui suureen jakoavaimeen, mutta se ei lannistanut innokasta Matorania. Hän nousi heti ylös ja pinkaisi uuteen juoksuun.

    ”Kehuva asenne parantaa työilmapiiriä”, Tehmut sanoi itsekseen ja käveli takaisin toimistoonsa.

    Admin-torni, aula

    Pieni ja läähättävä Onu-Matoran katsoi sammakkoperspektiivistä Tawan työhuoneen suurta ovea. Hän oli päässyt tänne asti. Nyt oli hänen suuri hetkensä. Koko Bio-Klaanin tulevaisuus riippuisi siitä, pääsisikö hänen elintärkeä viestinsä perille. Walsinats korjasi asentoaan ja koputti oveen kolme kertaa. Ovi aukesi. Tawa istui pöytänsä takana lukien paperia ja seuraten turvanäyttöä sivusilmällä. Hän nosti katseensa paperista ja katsoi oviaukossa olevaa Matorania.
    ”Helei. Tule peremmälle”, Admin sanoi ystävällisellä, joskin väsyneellä äänellä. Walsinats käveli pöydän eteen ja katsoi huoneen seinälle hieman Tawan pään yläpuolelle.

    ”Keetongupoimiadminguardianinjamakutanuinkyytiinsäzakazilla.”

    ”Eh. Voisitko toistaa?”

    Walsinats seisoi jännittyneenä pääadminin pöydän edessä. Kahdenkymmenen sekunnin kuluttua hän sanoi: ”Keetongu poimi admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilla.”

    ”Vai niin. Kiitos tiedosta, Matoran hyvä. Tästä on minulle varmasti hyötyä”, Tawa vastasi ja rustasi jotain yhteen työpöydällä olevaan paperiin. Sitten hän alkoi lukea samaa paperia, mitä hän oli selannut ennen Matoranin saapumista.

    ”Olet vapaa poistumaan”, hän sanoi yhä paikallaan kököttävälle Walsinatsille viiden minuutin päästä.

  • Tapahtui Cobs Nuilla

    14 vuotta sitten, Onu-Koro

    ”En salli sitä!” Kongu huusi vihaisena.

    Xiantos piti Kongun omaa puukkoansa Chocon kaulan edessä. Hän oli valmis painamaan puukon Chocon kurkusta läpi, mutta hän ei pystynyt siihen.

    ”En voi tehdä tätä”, palkkionmetsästäjä totesi.

    Xiantos potkaisi raa’asti Toan nurin ja pakeni paikalta. Ilman Toa juoksi märässä luolassa Chocon luokse auttaakseen häntä.

    ”Voitko hyvin?” Kongu kysyi.
    ”Selkään sattuu”, Choco valitti.

    Kongu nosti Toan maasta ja vei häntä tunnelin päähän, joka oli suunnilleen kilometrin päässä. Sinne ei nähnyt kunnolla, koska tunneli oli pimeä ja mutkikas. Luolassa oli salareittejä, jotka Matoranit olivat tehneet.

    Bio-Klaanin sairaala

    ”Olet valmis lähtemään sairaalasta”, hoitaja kertoi Kongulle.

    Toa poistui lasisesta huoneesta ja lähti kävelemään pitkin sairaalan käytäviä kohti uloskäyntiä. Kun Kongu pääsi ulos, hänen muistiinsa palasi mitä oli tapahtunut.

  • Destralille ja sen ohi XXVI: Sinappilaivalla kohti Destralia

    Sinappilaiva, meri

    Meren aaltoilu kuului puisen seinämän läpi Matoron huoneeseen. Hän istui pöydän ääressä ruuman huoneessa, Itrozin kansio pöydällä.
    Öljylamppu loi aavemaista valoa huoneeseen.

    Nyt tämä kansio pitäisi tutkia perin pohjin…, Matoro ajatteli.
    Ensimmäisissä lehtiöissä makutojen historiasta ei löytynyt mitään Itrozista. Yleistietoa makutoista.

    Itrozin omakuva hämmensi Matoroa. Makutalla ei ollut päässään kanohi Cencordia, joka kuitenkin oli tämän paikalla Epäonnistuineden Makutojen Seinällä. Sensijaan naamiona toimi jokin Matatun näköinen naamio (EN puhu Matatusta, vaan siitä Nujun naamiosta).
    Itse makuta näytti siltä miltä suurin osa heitä; tummanpuhuva hahmo, lepakonsiivet ja punaiset silmät.

    Seuraavat rahipiirrokset Matoro vain selasi läpi. Paljon erilaisia raheja. Itroz oli ilmeisesti keskittynyt älykkäisiin raheihin. Erikoistunut mieleen.
    Toa nappasi käsiinsä Nimdan nimellä kulkevan alakansion. Hän nosti sen varovaisesti suuremman kansion välistä ja avasi sen.
    Kuvia Nimdasta.
    Tämä sivu näyttää ikivanhalta. Paperi on erilaista mitä muu kansio ja tekstistä ei saa selvää, Matoro ajatteli tunnustellessaan hapertunutta, hieman ruskeahtavaa paperia.
    Tekstin tulkkaus vaatisi kanohi Rauta

    ”Tutkimus myyttisistä artekrafteista”, Matoro luki otsikon.
    Hän selasi monisivuista esseetä erilaisista ”myyttisistä artekrafteista”.
    Nimda, Makoki-kivet, Vahi, Ignika, Avohkii, Artakhan sauva, Avainkivet… Ne ovat kaikki täällä.
    Itroz vaikutti myös innokkaalta arkeologilta.

    Matoro luki ajatuksella koko esitelmän läpi. Se ei juurikaan kartuttanut hänen tietojaan Nimdasta, mutta avasi uutta tietoa muutamasta muusta asiasta.
    Lähdeluettelo. Tämäpä kiintoisaa, Matoro ajatteli ja oli jo valmis kääntämään seuraavan sivun, kunnes jokin hänen päässään käski lukea lähteet.

    Makutojen arkistot #74, Destral
    Makutojen arkistot #87, Destral
    Makutojen arkistot #91, Destral
    Suuret Arkistot #764, Onu-Metru
    Suuret Arkistot #954, Onu-Metru
    Henkilökohtaiset arkistot, Rozum

    ”Rozum? Mikä paikka se on?”, Matoro mietti väkisin. Hän oli tainnut löytää laboratoriosaaren nimen.
    Enää olisi yksi ongelma.
    Missä se on.

    Matoro kirjoitti nimen erilliselle paperille ja jatkoi kansion selaamista.
    Seuraava paperinippu oli otsikoitu ”Projekti Nimda”.

    Projektinimike: Nimda I
    Tavoite: luoda täydellinen ase, hyödyntää mielenvoimia
    Status: ase ei tarpeeksi suuritehoinen

    Projektinimike: Nimda II
    Tavoite: luoda täydellinen ase, hyödyntää mielenvoimia
    Status: räjähti käytössä

    Projektinimike: Nimda III
    Tavoite: luoda täydellinen ase, toimii yksin mielenvoimilla
    Status: keskeneräinen

    Matoro mietti. Onko Itroz Nimdan luoja? Vai onko koko projekti Nimda nimenomaan kanohi Cencordin luominen? Jos projekti Nimdan piti luoda Mielen Naamio, sen pitäisi olla jäänyt keskeneräiseksi näiden tietojen mukaan.
    Matoro ei ollut enää lainkaan varma mistään Itroziin liittyvästä.
    Hän käänsi sivua.

    Hänen silmiensä eteen tuli puolikas sivu, jonka puolitettu kohta oli palanut.
    Yläosassa näkyi kuvia Nimdan siruista, jostakin sauvasta, erikokoisista kiteistä, kanoka-kiekoista… Oliko tässä ollut jonkinlainen resepti?
    Miksi siitä puuttui puolet, sitä Matoro mietti eniten.

    Tämän jälkeen tuli sivu, jossa luki vain ”Projekti epäonnistunut”.
    Itroz ei siis saanut koskaan projektiaan valmiiksi?
    Eli voisiko projekti ollakaan kanohi Cencord? Lisäksi näytti siltä että Nimda olisi ollut projektin esikuva, ei tuote.
    Itroz yritti siis jäljitellä Nimdan voimaa.
    Koko muistiinpanoissa ei oltu mainittu, tai edes näytetty, kanohi Cencordia. Silti naamiossa luki ”Makuta Itroz: Projekti Nimda”.

    Matoro selvensi ajatuksensa ja heitti alakansion pöydälle.
    Hän jaktoi tutkimustyötään.
    Seuraavaksi tuli pitkä teksti otsikolla ”Henkilökuva”. Matoro luki sen, ja sai käsityksen siitä että kyseinen makuta olisi ollut sulkeutunut mielispesialisti, jota muut makutat lähinnä pilkkasivat. Hän ei pitänyt seurasta ja tekikin suurimman osan kokeistaan omalla tukikohtasaarellaan.
    Toa vilkaisi lappua. Tukikohtasaari oli mitä luultavimmin se ”Rozum”.

    Viimeinen sivu kansiosta on omistettu tekstille, joka kertoo että Itroz teloitettiin tärkeässä projektissa epäonnistumisessa. Matoro katsoi päiväystä.
    Se osui kohdakkain Metru Nuin Makutan Vallankaappauksen kanssa.
    Olisiko Itroz ollut Miserixin kannattaja ja kuollut siksi?
    Ehkä.

    Matoron päässä oli nyt paljon enemmän kysymyksiä kuin ennen kansion avaamista. Hän pakkasi kansion kunnolla ja lähti huoneesta, jättäen vain öljylampun liekin hohkaamaan yksinäistä valoaan.

    ”Hei! Onko karttaa?”, Matoro huusi kauempaa. Äksä ja useita matoraneja istuskeli laivan yläkannella, myös kapteenimatoran.

    Yksi matoraneista hyppäsi ylös penkiltä ja lähti Toan luo.
    ”Näytän navigointihuoneen”, ga-matoran sanoi ja lähti melkein juoksemaan kohti yhtä ovea.

    Pian Matoro ja tämä sininen matoran saapuivat suureen huoneeseen, joka oli täynnä karttoja sekä navigointivälineitä. Olipa huoneen keskellä suuri kompassikin.

    ”Tunnetko paikkaa nimeltä Rozum?”, Matoro kysyi muina miehinä tutkiessaan suurta karttaa.
    Matoran oli hetken hiljaa.
    ”S-se tarujen Rozum vai?”, matoran kysyi hämmentyneenä.
    ”Mitä?”
    ”Etkö tunne legendaa Rozumin kuolonsaaresta?”
    ”… en ole perehtynyt teidän merilegendoihin, mutta kerro”
    ”Rozum on saari Pohjoisen Mantereen edustalla. Saaren ympärillä on suuri määrä karikoita ja sitä ympäröivää merta vartioi merikäärme joka voi upottaa laivoja syöksymällä niiden läpi! Sinne ei ole yksikään laiva päässyt, ikinä. Saari on täysin tavoittamattomissa!”, Matoran pauhasi.
    Matoron ilme ei ollut vakuuttunut.
    ”Kai sieltä löytyy myös hirviömustekala ja tulivuori?”, Jään Toa kysyi ivallisesti.
    ”Olin juuri pääsemässä vaiheeseen, jossa massiivinen msutekala vetää laivat pohjattomiin syvyyksiin, ja vaikka saaren pinnalle pääsisikin, laavavirrat tuhoavat kaiken tieltään ja tulisade murskaa rantautujat!”

    Hetken hiljaisuus.
    ”Jaha, ei kuulosta pahalta. Olen ollut pahemmissakin paikoissa”, Matoro totesi nopeasti. Hänestä näki että hän ei ollut uskonut sanaakaan.
    ”En kaipaa esitelmää saaren luonnontieteestä. Haluan sen koordinaatit”, hän jatkoi.
    Matoran näytti Pohjoisen Mantereen lähivesien kartan vastahakoisesti. Siellä oli ympäröity punaisella koko pelätty alue.
    ”Tuo saari tuossa on Rozum”, Matoran osoitti sinisellä sormellaan karttaa ”Mutta et saa ketään merenkävijää tulemaan mukaasi. Kukaan ei ole niin hullu”
    Matoron piti kysyä jotakin ivallista hulluudesta mutta katsoi asiallisemmaksi ottaa kartan ja nousta kannelle.

    ”Äks, löysin laboratoriosaaren sijainnin”, Matoro huudahti iloissaan. Toinen Klaanilainen tuli Matoron luo ja katsoi karttaa.
    ”Hienoa. Saavumme Destralille parissa tunnissa, sitten voimme jatkaa tuonne”
    ”Näillä on jotain ihme legendoja tuosta paikasta. Kukaan matoran ei kuulemma uskalla purjehtia saarelle. Rehellisesti sanottuna, minä en usko pätkääkään huhupuheista”, Matoro kertoi.
    ”En väitä että uskoisin jokaisen legendan”, Äks aloitti. ”Mutta aika usein niillä on jotakin todellisuuspohjaa”
    ”Mitään todellisuuspohjaa. Kun tulemme Klaaniin, hankitaan joku tarpeeksi hullu laivuri viemään meidät sinne. Voimme tarvittaessa vaikka lentää jos pelottaa”, Matoro kertoi itsevarmana.

    Samaan aikaan joku hykerteli Matoron pään sisässä.

    [spoil]Se kuka keksii mistä nimi ”Rozum” tulee, saa keksin.[/spoil]

  • Kyklooppi, pandemia ja suosekoilu alkaa!

    Matoranien kylä lähellä jokea

    Memuk katseli vieressään pedillä makaavaa kuolevaa Kiven Turaga Onekia, jonka panssari oli jo viikkoja aikaisemmin alkanut murentua ja mekaaniset osat hajota. Turagan hengitys oli vaikeaa ja sydänvalo välkkyi kun kuoleva Turaga pinnisteli tautia vastaan.

    Memuk muisteli viimeaikojen tapahtumia. Puolet kylästä oli sairastunut outoon tautiin, joka irroitti panssarit ja mekaaniset osat, jättäen vain lihaskudoksen rauhaan. Ympäri pientä kylää oli sairaita, jotka sairastuttivat heitä hoitamaan tulleet kyläläiset. Memuk arveli että sairaus johtui vedestä jota kyäläiset keräsivät joesta. Hän itse oli terve, koska ei koskaan juonut joen vettä, koska uskoi sen olevan Pahan Hengen kiroama.

    Memukin hopeiselta Kirililtä putosi kyyneleitä kun hän katsoi kuolevaa Turagaansa. Turaga köhi metallinkappaleita suustaan ja hänen naamionsa mureni jauheeksi, samalla kun hänen sydänvalonsa valo hiipui ja ruskea Turaga pääsi rauhaan.

    Memuk lähti ulos Turagansa mökistä. Olisi aika jättää tämä kylä ja etsiä syy sille mikä oli sairastuttanut hänen veljensä ja siskonsa. Sillä se jokin saisi maksaa ja kalliisti.

    Bio-Klaanin linnoitus

    Umbra oli etsinyt Guardiania jo kauan muttei ollut löytänyt Plasman Skakdia, sen sijaan hän päätti lähteä Keetongun telakalle kysymään aseita Zyglakeja vastaan.

    Umbra asteli tietä pitkin Keetongun telakkaa. Hän marssi rivakasti Fikou Qewan hyppiessä perässä.

    Pian kaksikko olikin jo Keetongun verstaan ovella. Kaksi oranssimustaa Onu-Matoran-vartijaa oli vartioimassa ovea.

    ”Mitä asiaa, muukalainen?!” Mahikia kantava kysyi huutaen ja laittoi keihäänsä oven tielle.

    ”Et pääse tästä jos et kerro!” Hunaa kantava aloitti huutamisen.

    ”Kuulkaa kaverit. Olen Umbra, Bio-klaanin moderaattori”, Umbra aloitti kun Hunaa kantava keskeytti.

    ”Umbra ei ole violetti! Hän on keltainen!” Hunaa kantava kailotti.

    ”Emme päästä sinua ennen kuin pystyt todistamaan passillasi että olet Umbra!” Mahikia kantava Matoran kailotti.

    ”Kuulkaa. Minulla ei ole passia tai mode-kiveä tai mitään muutakaan millä voisin todistaa olevani Umbra. Teidän pitää vain uskoa minuun”, Umbra sanoi ärsyyntynesti, purren hammastaan. Nämä kaksi yli-innokasta Onu-Matorania olivat käymässä hermoille.

    Umbra alkoi ladata pientä painovoimaiskua, joka tainnuttaisi vartijat ja avaisi oven, mutta huutojen herättämä Keetongu tuli ovelle.

    ”Mitä täällä melskataan!” keltainen kyklooppi kailotti. ”Enkö saa edes levätä rauhassa?!”

    Onu-Matoranit menivät kalpeiksi kun Keetongu mylvi heille. Kyklooppi katsahti Umbraa.

    ”Ai terve Umbra. Sinuakin näkee. Aika päheä uusi lookki”, Keetongu sanoi. ”Mikä tuo sinut telakalle?”

    ”Tarvitsen jotain mitä sinulla voisi olla. Saanko tulla sisään?” Umbra kysyi, Fikoun hyppiessä Keetongun jalkaa vasten.

    Keetongu nosti Fikoun kädelleen ja lähti johdattamaan Umbraa haarniskoidensa luokse.

    ”Mitä siis oikeasti tarvitset?” Keetongu kysyi, katsoen Umbraa.

    ”Tarvitsen jotain Zyglakeja vastaan”, Umbra kertoi. ”He ovat vieneet erään aseen jota kutsutaan Ulottuvuusporttitykiksi. Se on ainut keino päästä takaisin kotiin”, Umbra kertoi.

    ”Kotiin? Eikö Klaani olekaan kotisi?” Keetongu kysyi ihmeissään.

    ”En ole tästä maailmasta”, Umbra kertoi. ”Pitkä tarina, jonka voin kertoa joskus. Haluaisin päästä hakemaan tykkiä. Olisiko jotain joka tehoaisi Zyglakeihin jotka menivät sisämaahan?”

    ”Hmm…” Keetongu mietti ankarasti. Hän oli kuullut että Zyglakeilla oli sisämaassa rakennettuna vedenalainen tukikohta. Jos huhut pitäisivät paikkansa siellä tarvittaisiin vedessä toimivia aseita.

    ”Olen kuullut että Zyglakien tukikohdat ovat usein veden äärellä”, Keetongu aloitti. ”ja tiedän että he ovat immuuneja elementaali-iskuille”, hän kerto. ”Joten tulepas katsomaan tätä.”

    Keetongu otti keltaisen haarniskan, jonka Umbra laittoi ylleen. Hänen selkäänsä tuli kaksi turbiinia, joiden asentoa pystyi muuttamaan mielen voimalla ja jalkoihin keltaiset suojukset.

    ”Tämä on Mahri-Mechahaarniska”, Keetongu selitti. ”Tämä kerää ilmasta vettä ja iskee sitä kovalla paineella, jolla voi tuhota jopa kiviä. Vedenalla tämän avulla pääsee todella kovaa ja tämän laitteistojen avulla puku kerää käyttäjälle ilmaa veden alla. Tähän sisältyy myös linssi.”

    Umbra koetti liikkua haarniskassa. Liikkuminen oli varsin vaivalloista, koska haarniska painoi paljon, mutta sitten hän muisti painovoiman hallintakykynsä. Keskittäen mielensä haarniskan painon keventämiseen, Umbra sai siitä höyhenen kevyen.

    ”Mitä sinä teit tuolle että siitä tuli noin kevyt?” Keetongu kysyi Umbralta kun hän alkoikin juosta haarniska päällään ympäri telakkaa.

    ”Pieniä painomuutoksia”, Umbra vastasi. ”Hei, tiedätkö sinä muuten ketään joka voisi lähteä kanssani etsimään tykkiä?”

    ”Glatorianking on usein sanonut haluavansa lähteä Klaanista omaan maailmaansa. Kysyppä häneltä josko hän haluaisi tulla mukaasi”, Keetongu kertoi. Umbran Fikou hyppäsi Keetongun kädestä ja lähti juoksemaan Umbran perään kun Umbra huusi kiitokseksi Keetongulle ja lähti telakalta Klaaniin etsimään Glatoriankingiä.

    Umbra juoksi nopeasti ovesta, jättäen jälkeensä ne samat Matoran-vartijat jotka huusivat kaiken sanomansa. Umbra juoksi niin kovaa että unohti Mahri-haarniskansa olevan tekokevyt ja voimien vaikutus lakkasi, jolloin Umbra alkoi laahustaa, koska muutos oli nopeaa.

    ”Pitää muistaa käyttää voimia tähän pukuun aina välillä”, Umbra puheli itsekseen, jatkaen juoksemista outo puku päällään kohti linnoitusta. Glatorianking pitäisi löytää.

    ”Mistäköhän minä löytäisin sen Toan…” hän puheli kun huomasi ikkunasta Glatoriankingin hopeisen Avohkiinmuotoisen naamion. Umbra käytti painovoimavoimiaan keventäen itseään Fikou sylissään ja näytti siltä kuin hän olisi leijunut linnoituksen ikkunattomasta ikkunasta sisään.

    ”Glatorianking otaksun?” Umbra huikkasi kun hän rymisi lattialle ikkunasta. Glatoriankingin lähellä olleet Matoranit lähtivät kauhuissaan pakoon kun outo hökötys rymisi lattialle Fikou sylissään.

    ”Olet oikeassa, Umbra?” Gekko kysyi kummastuen. ”Mikä tuo sinut tänne?”

    ”Eräs ase nimeltään ulottuvuusporttitykki, jonka avulla voisin päästä kotiini”, Umbra sanoi. ”Keetongu kertoi että sinäkin olet halunnut päästä takaisin omaan maailmaasi, joten ajattelin että voisit olla halukas lähtemään etsimään asetta kanssani Zyglakien sisämaatukikohtaan. Tehtävästä on tulossa aika vetinen”, Umbra kertoi.

    ”Voin lähteä mukaasi, sainhan juuri tehtyä tämän hienon aseen”, Gekko kerskaili aseellaan, Umbran kiinnittämättä juurikaan huomiota aseeseen.

    ”Hyvä, nyt lähdetään. Zyglakit ovat voineet saada jo selville aseen käyttötarkoitukset”, Umbra sanoi, ottaen Gekkoa kädestä kiinni ja lähti juoksemaan Klaanin käytäviä niin lujaa kuin ilman rullaluistimia tai valonsäteeksi muuttumiskykyä taisi.

  • Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä

    Telakka

    Keetongu palasi surullisen Onu-Matoran-joukon kanssa Telakalle. Vainajat makasivat nyt vapaan Klaanin mullissa. Oli aika ryhtyä hommiin.

    Valtava, avokattoinen päähalli oli suljettu valtavalla, monen hehtaarin kokosella pressulla, joka oli kiinni monissa höyrykäyttöisissä robottikäsissä. Hallin piti olla valtava, sillä viidensadan metrin pituisen komentoalus Tahtorakin piti mahtua laskeutumaan sinne. Ruskean ja messingin värinen alus seisoi nyt satojen laskeutumisjalkojen varassa päähallin keltaisten lamppujen hohteessa. Muut alukset olivat huonommassa tai paremmassa järjestyksessä sen varjossa.

    Ulkomaanmatkailu riitti Keetongulle vähäksi aikaa. Kaikki laivastossa tiesivät, että todellinen sota olisi vielä edessä. Keetongu oli nähnyt pesän vahvuuden heidän toimistaan huolimatta, eikä se ollut mukava näky.

    Keetongu halusi olla mukana seuraavassa taistelussa. Hän tiesi, ettei olisi voinut estää kahden lentäjän kuolemaa. Keetongu olisi luultavasti tehnyt samoin kuin Tehmut.

    Laivasto oli ainakin periaattessa taisteluvalmiudessa. Matoranit olivat saaneet asennettua aseet ja panssarit aluksiin jo ennen pesän tehtävää.

    Keetongu lähti kiipeämään Tahtorakin komentosillalle. Puolen tunnin kuluttua hän oli perillä.

  • Puhdistava sade

    Bio-Klaani, katu

    Satoi kaatamalla. Se auttoi viimeistenkin tulipalojen kanssa, mutta sai Klaanin näyttämään vieläkin masentavammalta.

    Kotipuolessa korjaustyöt olivat alkaneet heti. Jake oli tullut henkihieverissä, herättänyt huonosti nukkuneen Keetongun ja pyytänyt renkaita.

    Keetongu oli hakenut varastosta kaksi vankkaa rengsta ja yhdistänyt ne Jaken alavartaloon. Ne näyttivät toimivan Jaken uusilla tulivoimilla ja reisilihasten tyngillä.

    Nyt Keetongu käveli sateessa takaisin Telakkaa kohden. Hän oli saattanut Jaken Klaaniin mahdollisten konevikojen takia. Oli vielä paljon tehtävää. Heidän piti löytää kahden kuolleen lentäjän ruumiit ja haudata heidät Telakan taakse perustetulle sankarihautuumaalle.

    Keetongu todella toivoi, ettei hautuumaa kasvaisi. Mutta sota ei ollut vielä edes kunnolla alkanut.

    Keetongu oli säilinyt tiimistään parhaiten matkasta. Hänen kehossaan kehittyvät parantavat eritteet olivat jo tukkineet haavat ja Keetongu pystyi liikkumaan kivuttomasti. Henkinen rasitus oli huomattavasti suurempi. Manu ei ollut kertonut, miten tehtävä oli onnistunut. Keetongun piti vain luottaa häneen. No, ainakaan kukaan matkalaisista ei kuollut.

    Keetongu saapui Telakalle. Sade oli laskenut loputkin sitä piilottavasta höyrystä. Keetongu astui sisään. Apeat Onu-Matoranit valmistautivat hakemaan sankarivainajia Darackilta kylmiöstä.

  • Trooppinen saari: Vastarinnan Ternok ja hajaantuminen

    Trooppinen saari, matala käytävä Nazorakein tukikohdan alla

    Ämkoo kuunteli takanaan vaeltavan Snowmanin yskintää. Hän toivoi sen olevan pelkkää pimeän tunnelin pölyisyyttä, lumiukon yllättävät sairaskohtaukset olivat huolestuttavia.

    Kaksi Le-Matorania pysähtyivät, samoin kuin Klaanilaiset heidän takanaan. Käytävä päättyi puiseen luukkuun. Toinen kaavutetuista pikkumiehistä koputti oveen lyhyen, rytmikkään sarjan, ja kaikki neljä odottivat hiljaisuuden vallitessa.

    Hetken kuluttua luukku kuitenkin avautui, ja sen takaa paljastui lisää vaatimattomiin kaapuihin pukeutuneita matoraneja. Klaanilaiset katselivat ympärilleen ahtaassa tilassa. Se näytti olevan jonkinlainen varsinaisten huoneiden väliin rakennettu lymyilypaikka, ja siellä olevat matoranit keskeyttivät hiljaisen puheensa Klaanilaisten ja heidän kahden oppaansa astuessa sisään. Eräs matoralaisista nousi seisomaan, ja asteli tulokkaiden luo.
    ”Kiitos, Ternok” hän sanoi toiselle Klaanilaisia hakeneista matoraneista, ja kääntyi sitten kahden pidemmän tulokkaan puoleen. ”Ette näytä pahemmin välittävän nazorakeista?”
    ”Meillä on omat erimielisyytemme” Ämkoo vastasi katsellen ympärilleen, ja kysyi vielä johtajaksi otaksumaltaan matoranilta: ”Mikä tämä paikka on?”

    Koko huoneen ilmeisesti ainoa Onu-Matoran levitteli käsiään. ”Tämä on operaatiomme tukikohta. Se on vaatimaton tila erään varastorakennuksen sisässä, mutta huomaamaton, ja täältä on hyvät kulkuyhteydet.”
    Ämkoon epäilevän katseen johdosta mustabeige matoran jatkoi: ”Kun nazorak-kaappaajat saapuivat koteihimme ja alistivat meidät tekemään likaiset työnsä, otin johdon käsiini ja aloitimme rakentamaan huomaamatonta tunneliverkostoa. Se oli suhteellisen helppoa, rakensimme muutenkin tämän paikan suurimmalta osin, eivät torakat huomanneet omaa pikku projektiamme.”
    Ämkoo ei kuitenkaan tuntenut saaneensa kysymykseensä vastausta. ”Mutta mikä tämä kokoontumisenne on? Ja kuka sinä olet?”
    ”Tämä on paikallisten matoranien vastarintaliike. Emme alistu torakkain sortoon ilman taistelua!” Onu-Matoran julisti, ja lisäsi vielä ojentaen kätensä: ”Olen Viari.”

    Snowman vastasi kätellyyn innokkaasti, Ämkoo näytti vieläkin varautuneelta. Sitten Klaanilaiset paikalle tuonut Le-Matoran puuttui keskusteluun: ”Ja nyt tarvitsemme apua.”
    ”Ternok on oikeassa” Onu-Matoran aloitti. ”Olemme hankkineet veneetkin valmiiksi pakomatkaa ja naapurisaarelle tilapäisesti vetäytymistä varten. Oikeastaan meiltä puuttuu enää hieno nimi, ja operaatiomme ensimmäiset askeleet voidaan ottaa. Tarvitsemme kuitenkin taistelijoita, jotta saamme toverimme vapautettua nazorakien valvovan silmän alta, ja sitten voimme-”

    Ämkoo kuitenkin keskeytti matoralaisten puheen: ”Onnea yritykseen, meillä on tässä vähän kiire.”
    Snowman näytti yllättyneeltä, ja katsoi toveriaan.
    ”Mitä sinä nyt?”
    ”Guardian antoi meille tehtävän, eikä matoranien auttaminen sisälly siihen. Tiedät kyllä mitä olemme etsimässä.”
    Snowmanin kasvoille levisi yhä tyrmistyneempi ilme. ”Mutta emmehän me vain voi…”
    ”Me emme ole pelastamassa maailmaa tai mitään.”
    ”Oikeastaan ehkä olemme.”
    Ämkoo kurtisti kulmiaan ja tuijotti toveriaan. ”Sitä suuremmalla syyllä meidän täytyy pysyä suunnitelmassa”, hän vastasi happamasti.
    ”Mutta emme me vain voi hylätä pikkukavereita pulassa” Snowman sanoi päättäväisenä.

    Silloin Ternok puuttui keskustelun kulkuun. Hän katsoi Ämkoota suoraan silmiin.
    ”Pyydän, etkö voisi auttaa meitä? Sinähän olet Toa…” hän vetosi.
    ”Ei. En ole.”
    ”Aika lähellä kuitenkin. Emmekö me muka voi-” Snowman huomautti väliin, mutta tuli itse Ämkoon keskeyttämäksi: ”Me olemme tässä keskellä vihollistukikohtaa ja meillä on kiire!”
    ”Ja nämä matoranit elävät selvästi ahdingossa! Heitä käytetään säälimättä orjatyövoimana!”
    ”Meillä ei ole aikaa tähän! Jokainen minuutti jonka hukkaamme näiden matoranien kanssa kiskoo meitä vain kauemmas määränpäästämme. Ja minä lupasin Guardianille, että me tuomme sen palan.”

    Hetken aikaa Ämkoo ja Snowman tuijottivat toisiaan ääneti. Ämkoo avasi suunsa uudelleen, puhuen painokkaasti ja itsevarmasti: ”Mieti Klaanin tilannetta. Meillä ei ole varaa epäonnistua nyt.”
    ”Enkä voi vain katsoa sivusta, kuinka viattomia, rauhaa rakastavia matoraneja käytetään hyväksi ja tapetaan mielivaltaisesti!” Snowmanin äänensävy oli kireä.
    ”Jos asia on sinulle noin tärkeä, voimme päästää nuo pikkuiset tuskistaan vaikka heti. Pääsemmepähän sitten jatkamaan työtämme.”
    Snowmanin katseesta näki, että hän otti sen vakavammin, kuin mitä Ämkoo oli tarkoittanut.
    ”Asiamme ovat selkeästi eri tärkeysjärjestyksissä.” lumiukko totesi itselleen hyvin epätyypillisen jäätävään äänensävyyn. Ämkoon vastaus oli ärtynyt: ”Olet vähän turhan pehmeä jopa lumiukoksi.”
    Silloin Snowman teki jotain, jota hyvin harva Klaanilainen oli koskaan kuullut. Hän huusi vihaisesti.
    ”Jos sinä et tahdo auttaa pulassa olevia, voit aivan hyvin poistua tehtävää jatkamaan! Minä jään!”

    Pitkän hiljaisuuden jälkeen Ämkoo vastasi.
    ”Hyvä on.”
    Hänen äänensävynsä oli pettynyt.

    Ämkoo kääntyi kannoillaan, ja poistui tilasta. Ovensuusta hän vielä huikkasi: ”Teidän pitäisi antaa tälle nimeksi ’Operaatio Maata Näkyvissä’.”

    [spoil]Kiitän Ämkoota, luonnollisesti kirjoitimme riidan kahteen pekkaan.[/spoil]

  • Laivasto järjestäytyy

    Klaanin lentoalushalli

    Matka Manun tiimin kanssa alkaisi pian. Tämä sopi Keetongulle mainiosti, sillä hän ei vieläkään tajunnut, mitä hyötyä oli ollut uhmata kuolemaa laavatunneleissa. Onneksi Manu oli tullut tällä kertaa Klaaniin eikä toisin päin.

    Keetongu piti viimeistä neuvonpitoa Klaanin lentoaluksista vastaavien Onu-Matoranien kanssa. Keetongu piti näistä pikku veikoista. Häntä kuitenkin inhotti ajatus lähettää heidät yksin taisteluun, jos hän ei itse kerkisi Klaaniin Suureksi Taisteluksi. Jos sellaista edes tulisi. Ehkä niin kävi vain elokuvissa. Ehkä Klaani vain räjäytettäisiin maan tasalle.

    ”Kun torakat hyökkäävät, on tärkeää pitää määrätyt ryhmät kasassa. Lohrak-rykmentti hoitaa kevyet ja nopeat alukset, joita on kaksikymmentä kappaletta. Mestari Ornu johtaa Lohrakeja.”

    Kolmisenkymmentä Onu-Matorania teki kunniaa ja marssi virittelemään höyryaluksiinsa vasta-asennettuja tykkejä. Heitä johti Matoran, jolla oli tummanharmaa Kakama.

    ”Keskikokoisten alusten sisäisestä operoinnista vastaa Kane-ra-ryhmä. Aluksia on kolmekymmentäkaksi ja vaikka ne ovat kaikkea muuta kuin sotalaivoja, toivon, että niistä on hyötyä taistelussa. Kane-rojen päämies on Mestari Agnes.”

    Neljäkymmentä Matorania teki kunniaa ja marssi pois johtajanaan Matoran, jolla oli oranssi Hau.

    ”Suurten alusten sisäisestä operoinnista vastaa Kraawa-ryhmä. Aluksia on kolme. Toivon itse pääseväni komentamaan aluksia lippulaivamme Tahtorakin kannelta. Mutta jos en pääse, Mestari Tehmut ottaa komennon. Toivon kuitenkin saapuvani.”

    Loput Matoranit poistuivat tehden kunniaa. Heitä johti vanha matoran, jolla oli violetit olkasuojukset ja samanvärinen jalo Huna.

    Keetongu katsoi sotakuntoon kiireessä muokattua laivuetta ja lähti kävelemään kohti asuntoaan, josta hänen piti hakea vähät tärkeät tavaransa ennen lähtöä.