Kolme matorania käveli soratietä klaanista länteen. Foope, punaoranssi ja kaikin puolin stereotyypisen näköinen ta-matoran jolla on maskina Kakama. Samqpa, Akakua maskinaan pitävä oranssin sekä violietin värittämä Onu-matoran joka on selvästi joukon pisin, muttei jämerin. Tämä titteli menee Oknasisevelle, kuka on joko kolmikon harteikkain matoran. Väritykseltään hän on sininen ja vihreä eikä hänen kansallisuudestaan oikein voi mennä sanomaan mitään.
Kolmikko oli matkalla tosiaankin länteen, matorankyliä kohti tapaamaan Geretiä. Hänestä josta Foope oli Hallanyönä kertonut tarinaa kahdelle muulle hänen mukanaan liikuvalle matoranille. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Samqpa tokaisee hieman ujohkosti: E-e-e-eikös me-me-me meidän pitänyt ol-la-la-la… Te-te-te-tekemässä hommia Klaanin linnoituksessa juuri nyt? Foope on hetken hiljaa miettien ja vastaa sitten reippaasti Noh äeiköhän nuo osaappi hoitaa hommasa ihan yksin siellä… Ei kukaa huomaa et mye ollaa edes kateissa. Oknasisev vain käveli hiljaa ryhtisuorassa kuten hänellä oli tapana, kun Foope ja Samqpa jutustelivat enemmän ja vähemmän mukavia Geretistä ja Ratsuttomasta päättömästä ratsumiehestä.
Matka sujui aika verkkaasti vaikka kolmikko ei liikkunut mitenkään huimalla vauhdilla. Pian he olivatkin jo perillä yhdessä rantaa lähellä olevassa matorankylässä. Silloin Foope tokaisi omaan tapaansa erittäin reippaalla äänellä Nooh sen heebon talo tais ol’ tuel päe… Hän osoitti vasemmalle omituisesti oikealla kädellään.
Matoran-rantakylä: Geretin rantamökki
Foope asteli erityisen ryhdikkäin askelin kohti Geretin rantamajan ovea ja etesi koputtamaan sitä ilmaisee asiansa Geretille erityisen mukavalla äänellä Joo totanoin… Et sää varmaa enää oo vihane siitä pokeri pelistä ethä´? Ja ennen kuin oventakaa ehti kuulua mitään hän jatkoi Et? No sepä hyve… Mye tullaa sisille sitte okke?… Okke… Tämän jälkeen Foope suorastaan ryntää sisälle Samqpan ja Oknasiseven seuratessa häntä.
Mökki oli yhtäsotkuinen kuin viimekerrallakin hänen käydessään siellä, Mutta jotain oli muuttunut. Mökki oli aavemmaisen kylmä ja hämärä. Kaikki ikkunat olivat teljetty sisältäpäin. Tämä ei kuitenkaan ollut nähtävissä ulkopuolelta taloa.
Kolmikko eteni suhteelisen varovaisin askelin kohti mökin keittiötä missä Gereti Fooopen sanojen mukaan viettää suurimman osan ajastaan ollessaan kotona. Heidän astuessaan keittiöön siellä odottaa suorastaan hyytävä näky. Gereti makasi maassa ja hänen vielä toistaiseksi palava sydänvalo oli todella himmeä. Geretin ruumis suorastaan höyrysi. Foope kummasteli tätä kylmettävää näkyä tarkemmin ja tökkäisi ruumista hieman. SE ON JÄÄKYLMÄ!? Foope huudahtaa jokseenkin hämmästyneenä ja pinkaisi ylös melkein kolauttaen päänsä pöydänreunaan. Pöydältä hänen silmiinsä sattui kirja. Se oli apposen auki keskellä pöytää. Kirjan vieressä oli vasara ja umpijäätynyt ja puoliksi hajonnut taltta. Samqpa änkyttää säälittävästi Mi-mi-mimitä tä-tätätämä on?
*****
Samarxxan, Uhkaavasti Klaaninsaarta kohti lipuva necropolis.
Tohtori Ocsid käveli stereotyypisen pahiksen tapaan edestakaisin Samarxxan ruttosiivessä. Kädet selkänsä takana puuskassa. Hän odotti jotain, Tai pikemminkin jotakuta. Astellen ympäri ruttosiipeä Ocsid tarkasteli samalla ympäristöään. Tuttua, mukavaa, kotoisaa, mutta ennenkaikkea ihanan veristä, apeaa, ja kalpeaa näkymää joka ympäröi ruttosiiven häkkejä sekä suhtkoht suuria myrkyn… Tai sanotaanko ruton vihreää hohkaavia kanistereita.
Ocsid hieroi leukaansa edeten pitkin Ruttosiipeä kohti necropoliksen keskustaa ja samalla tämän kyseisen laitteen hermokeskusta. Siellä istui ratsunsa selässä aina niin ankean näköinen Uumes. Surmanritarien kaartin kenraali. Uumes… Onko sitä kirottua skaaakdia vielä näkynyt? Murahti Tohtori, Uumekselle. Ei ole tokaisee Uumes kylmällä ja hitusen kaikuvalla äänellään. No voi hyvä ihme… Olemme odottaneet sitä kirottua kyynistä rupusakkia jo kovin pitkän tovin… Joudumme pian aloittamaan projekti RUTON! Ilman niinsanottua ’lastenvahtejamme’ Ocsid naurahtaa ylimielisesti. Uumes ei vastaa tähän mitään vaan jatkaa ankeasti istumistaan ratsunsa selässä.
Tohtori Ocsid palaa takaisin Ruttosiipeen helpottunut ilme kasvoillaan. Hän hieroo käsiään ajatellessaan ääneen. Tämä suunitelma on niin suuri voitto Ylilordin suunitelmissa, että hänen on pakko ylentää minut. Silloin pääsen palojon parempaan asemaan rutonlevityksessä… Strateegisesti puhuen. Samalla nappaan tuolta saarelta kaikki sen pienet primitiiviset asukkaat osaksi loputonta epäkuolleiden ARMEIJAAANIIIH! ARHARHARHARHAAAA! Tohtori Ocsid nauraa hieman liiankin stereotyypisesti kävellessään Ruttosiiven läpi ties kuinkamonetta kertaa.
Samaan aikaan Sotilas-siipeä kohti matkaava Uumes keskustelee yhden uskollisen kannattajansa kanssa… Kultistit aistivat saarelta yhden Surmanritarin. Sen on pakko olla karkulaisemme. Uumeksen kätyri sanoo kylmällä ja tunteetomalla äänellä esimiehelleen. Ja kuinka varmoja olette, että se on hän. Uumes huokaa mulkoillen mustaan kaapuun sonnustautunutta matorania vierellään. Sen on pakko olla… Kultistit eivät aisti saarelta kuin yhden taikaa käyttävän yksilön. Taikaessansi on liian vaha ollakseen minkään primitiivisen shamaanin tai maagikon. Uumeksen uskollinen alamainen vastaa omalla kylmällä ja ilmeetömällä äänellään. Uumes vetäisee suurehkon riimumiekan tupista. Se ei kuitenkaan ole hänen omansa. Hän silvelee miekan terää myhäillen. Me loimme hänet… Me annoimme hänelle kaiken.. Ja ME suojelimme häntä, Mutta mikä on kiitoksemme? Ensin hän aloittaa kapinan, Tuhoaa Salaxxen, Murskaa Yliloodrin suunitelman, Mutta ei enään! Tänä yönä hän saa kuolla. Oman riimumiekkansa terästä!
Amiraali katsoi komentokeskuksen panssarilasin läpi sotalaivansa kannen kaaosta. Hän nojasi oikealla kädellään ikkunaan eikä näyttänyt ryhtinsä puutten takia itseltään. Hän tiesi hyvin, ettei Rautasiipi ollut täydessä terässä muututtuaan Uuden Sukupolven koulutustiloiksi, mutta tällaisen epäonnistumisen piti olla mahdottomuus. Nazorak-joukot eivät olleet onnistuneet järjestäytymään remontoidussa laivassa, ja klaanilaiset kykenivät rellestämään ja listimään hajanaisia torakkajoukkoja, jotka käyttäytyivät kuin mitkäkin Skakdit. Maihinnousuihin tarkoitetut meritankit taas olivat jalkaväensuojaussiivekkeineen ja hitaasti liikkuvine tykkeineen aivan liian kömpelöitä osuakseen liikkeellä pysyviin klaanilaisiin.
002:n synkistyneeseen mieleen valoa toi kuitenkin keulan suunnalta lähestyvä näky: SS Rautasiipi oli onnistunut organisoimaan täydet kaksi tusinaa laivastonsinisillä rintapanssareilla ja säkenöivän kirkkailla kivääreillä varustettua torakkasotilasta, jotka hölkkäsivät täydellisessä muodostelmassa ja aseet tanassa marssiaskel kerrallaan kohti klaanilaisten kuolemaa. Näky joka lämmittäisi jokaisen sosiaalisesesti hyväksyttävän Nazorakin torakanmieltä.
Troopperin liekit kärvensivät Rukin alapuolella vielä yhden Nazorakin. Veden Toa koetti sulkea taistelun äänet mielestään kavutessaan metallisia tikapuita ylös kapean putken sisällä. Kylmä metallipuola kerrallaan hän loittoni torakoista, mutta samalla myös Troopperista. Hän oli kuulevinaan tulen Toan huutavan jotain provosoivaa Nazorakeista ja höysti kommenttiaan tulihuumorilla, mutta Ruki ei kuunnellut. Hän teki kaikkensa pitääkseen itsensä kasassa kaaoksen keskellä.
Juuri kun Ruki oli heilauttamaisillaan itsensä ylös, kuuli hän altaan räjähdyksen. Taistelun äänet päättyivät kuin seinään, ja veden Toa jähmettyi täysin. Klaanilaisen miekka vaikeni.
Troopperi… Ruki ajatteli. Häneen iski samanaikasesti suru, pelko, huono olo ja katumus. Lähdin tälle matkalle, koska tahdoin auttaa Klaania. Nyt yksi soturi menehtyi takiani.
Eikä se edes ollut Rukin mielessä pahin ajatus. Häntä hirvitti huomata, kuinka tasaväkistä kamppailua ajatus klaanilaisen kuolemasta ja oman kuoleman pelko kävivät hänen päänsä sisällä. Sinisten käsien ote tikapuista puristui, eivätkä jalat totelleet. Metalliset seinämät tuntuivat murskaavan Rukin, eikä hän kyennyt hengittämään. Eikä varsinkaan puolustautumaan. Hän vain odotti hetkeä, jolloin torakat katsoisivat putkeen ja rei’ittäsivät hänet.
Veden Toa oli aivan varma, että hän kuolisi tähän kapeaan, metalliseen tilaan.
Kaikki kuitenkin muuttui, kun alhaalta kuuluikin naurua. Mutta sitä ei pidetty torakkain suulla. Onnistuinko minä hämäämään teitä tällä naamaritempulla kaksi kertaa? Muistakaa ensi kerralla odottaa savun hälvenemistä ennen kuin oletatte Kanohi Haun kantajan kukistetuksi.
Liekkien ja kiväärien, miekkojen ja keihäiden sinfonia alkoi jälleen ja Ruki palasi tähän maailmaan.
Matoron nopeat sivallukset ja Sugan voimakkaat lyönnit muodostivat teräisän suojavallin Nazorakein ja klaanilaisten välille. Kummallisesti Tronien akvaarion päälle retkottamaan asetettu Lignok alkoi virota juuri sopivasti, kun klaanilaiset saivat päihinsä tutun äänen. Hyviä uutisia kaverit! Klaanilaisia näköpiirissäin!
Miekkailevat jään Toat eivät ehtineet intensiivisessä tilanteessa tarkistaa väittämää, mutta kalaisan sankarin sanoihin oli syytä luottaa. Jos harppuunani olisi kunnossa… Matoro puhisi miekaniskujen lomassa, ja mäjäyttipä hän yhden torakan pois sutjakkaasti singotulla jäänkimpaleellakin. …puolet teistä riippuisi tuosta ilmatorjuntatykistä päät alaspäin- Rumasta ilmatorjuntatykistä rumat päät alaspäin. Kiitos Suga. Rumasta ilmatorjuntatykistä rumat päät alaspäin ja loput löytyisivät saman tykin piipusta molemmat päät alaspäin!
Yksi Nazorak onnistui miltei kohottamaan kiväärinsä piipun kunnolliseen tähtäysasentoon, ennen kuin huomasi hävinneensä kalalle.
Tuo ei ollut ehkä ihan parhaimmistoasi, Suga puhisi jakaessaan iskuja. Mutta olosuhteisiin nähden ihan hyvä. Eihän tässä saa happeakaan otetuksi huitomisen lomassa. Ja SINÄ et saa enää koskaan happea!
Torakan kurkku purskahti auki roiskaisten vihertävää tahnaansa Sugan kasvoille. Klaanilais-konkarin ilmekään ei värähtänyt.
Okei, ei tuokaan mikään laadun ähky huipentuma ollut.
Elkää luovuttako, löydätte varmasti sisäisen runoilijanne ennen pitkää. Meissä kaikissa asuu sanaseppo, kaikui pirteä ääni jään Toain mielissä.
Yhtäkkiä jään elementaalihyökkäykset saivat seurakseen liekin voiman, kun Bloszar liittyi taisteluun. Hän jäi kuitenkin pitämään toista suuntaa Hain kanssa, joka oli vaihtanut tilapäisesti säilänsä Nazorak-kivääriin, joka oli tullut ranteen tiimoilta poikki silpaistun käden koristamana. (Kiva lisäosa, Hai-mies.) Veden ja jään Toan silmissä loisti uusi, vihainen hehku. Hän ei ollut enää SS Rautasiivellä, hän oli kotisaarensa juoksuhaudoissa. Nazorakit eivät päässeet etenemään Kanohi Raun takaa tuijottavien silmien ja niiden hyvän liittolaisen, kiväärin tähtäimen tehdessä tiivistä yhteistyötä joka myös kuoleman jakamisena tunnetaan.
Lignok! Ko-Matoralainen Korek huudahti huomatessaan maahan valahtaneen, tajuttoman ystävänsä. Hän ja Merkol kirmasivat kahden klaanilaisrintaman väliin ja kumartuivat Onu-Matoralaisen tiedottoman kehon ylle ja koettivat ottaa selvää josko tämä hengitti. Olkar ja Gefel jäivät Bloszarin ja Hain rinnalle ja koettivat pitää torakat matkan päässä. Sadje näytti taistelun keskellä eksyneeltä, mutta piti tikaria käsissään kumminkin.
Bloszar ja plasmakanuuna kuitenkin vaihtoivat rintamaa kolmen askeleen saattelemina, Sugan, Matoron ja Tronien puoli puski kuitenkin enemmän vihulaista sankarein niskaan. Aseen polttavat ammukset olivat juuri tiputtamassa tämän sivustan toista Nazorakiaan, kun halki laivan kiiri jonkinasteinen Nazorakinkielinen huuto. Samassa torakat vaihtoivat täysin strategiaansa ja lopettivat hyökkäyksen. Taistelu jatkui, vaikka torakat ottivatkin selvästi etäisyyttä. Yksi, eksyneen näköinen ja siniseen hattuun sonnustautunut torakanrääpäle jäi ihmettelemään paikalleen noin kymmenen metrin päähän. Bloszar ei tahtonut tappaa surkean näköistä oliota, mutta sitten laukaus tapahtui. Jostain piilosta ammuttu pienoisohjus oli räjäyttää Tronien akvaarion säpäleiksi. Bloszarin silmien surumielinen katse muuttui samassa vihaksi, ja liipasin vedettiin pohjaan. Sen sekunnin jälkeen tulen Toa ei osannut enää sanoa, oliko sormen liike ollut tiedostamaton vai harkittu, mutta katumus iski, kun hän näki aseistamattoman torakan huutavan tuskaansa ja kierivän maassa, suuri osa alaruumistaan vihreän veritahnan peitossa.
Nazorakit jatkoivat perääntymistään jättäen lajikumppaninsa maahan kärsimään. Hetken kuluttua sinihattuista raukkaa huomioimatta ainoat klaanilaisten näkyviin jääneet Nazorakit olivat kymmenet ja taas kymmenet maassa retkottavat tapukset, joista muutama vielä liikkui tuskallisesti loppujen ollessa pelkkiä raatoja tahi mömmökasoja.
Mitä kummaa ne puuhaavat? Gefel äimisteli. Emmehän me voineet voittaa? Se ei olisi niin helppoa? Äänessäsi on liikaa optimismia, Hai varoitteli. Luulisin niiden perääntyvän ja järjestäytyvän. Niillä on kaikki edellytykset vain tulittaa meidät mataliksi, kunhan kaaos väistyy.
Kaaos väistyi.
[spoiler=Diupadai.]Musiikki voisi myös.[/spoiler]
No voi Karzahni.
Samassa kansi kuitenkin tärähti, kun punainen haarniska laskeutui raskaan kuuloisesti klaanilaisten keskelle. Joy, ehdinkin jo ihmet- Käden entinen kenraali kuitenkin hiljensi Sugan käsimerkillään. Joukkion vaietessa lähestyvät marssiaskeleet kuuluivat selvemmin ja selvemmin. Tarvitsemme panttivangin Killjoy totesi ykskantaan. Panttivangin? Hai kyseenalaisti suunnitelmaa. Eikö näiden koko pointti ole se, että näitä on näin paljon. Kuka olisi niin tärkeä, ettei mukamas olisi uhrattavissa?
Marssiaskelet lähenivät hetki hetkeltä, klaanilaisten aika oli käymässä vähiin. Vahvistukset olivat tulossa.
Killjoyn kypäräinen pää heilahti lasisen komentosillan suuntaan. Teleskooppisilmällä varustettu Matoro oli ainoa joka näki Joyn ehdotuksen. Onko tuo… Amiraali? 002 itse. Nazorakin johtoportaan numero kaksi, Killjoy varmisti. Suurin osa klaanilaisista tunsi kyseisen torakan maineelta: ylpeä merikarhu johti torakkain laivastoa suhteellisen itsenäisesti ja pukeutui hulppeisiin kaapuihin. Yksikään järjestön jäsen ei kuitenkaan ollut kohdannut tätä nilkuttavaa torakkapäällikköä kasvotusten. En tahtoisi olla ilonpilaaja, Sadje pisti väliin. Mutta eiköhän tuo ole aika vahvaa panssarilasia. Millä meinasit päästä siitä läpi?
Ammun sitä kaikella. Kaikella? Ihan hiton kaikella.
Samalla hetkellä Killjoyn rakaettisaappaat käynnistyivät ja punainen haarniska nousi ilmaan voimakkaiden moottorien avulla. Vaarallisen näköisiä Zamoreja rakettimaisine kavereineen alkoi heti sinkoilla joka suunnasta Metsästäjää kohti, mutta nopeasti liikkuva ja raskaasti aseistettu hahmo tiesi selviävänsä kohteensa luo.
Yksi ei yksinkertaisesti tuhoa komentosiltaa… hän huusi ilmassa.
Rautasiiven ilmatilan puoleenväliin päästyään Killjoy näytti hajoavan osiksi. Todellisuudessa kyse oli kuitenkin aivan hemmetinmoisesta määrästä ohjuksia ja ammuksia ja Joysta itsestään, jotka kaikki jatkoivat matkaansa kohti komentosiltaa.
Mutta minulla ei olekaan yhtä vaan MONTA OHJUSTA!
JATAMM-KLBAMMOBAMMM!
[spoiler=Eh.]…ja tämän musiikin voikin lopettaa tähän.[/spoiler]
***
Amiraali katsoi, kun ikkuna räjähti hänen naamalleen. Lasinsirpaleita ilmassa, ja sitten punainen haarniska nappasi torakkajohtajaa vatsan kohdalta. 002 tunsi nousevansa ylös huoneen katon noustessa romahtaessa alas. Seuraavaksi harppuunajalkainen upseeri lensi Killjoyn kovassa metalliotteessa ilmojen halki, kohti klaanilaisrinkiä. Zamorit olivat lopettaneet Joyn tulittamisen tämän päästyä komentosillan tuntumaan, mutta ilmeisesti muutama ammus oli osunut rakettimonoihin, kaksikon laskeutuminen oli nimittäin enemmänkin romahdus.
Tappajakyborgi-amiraali -yhdistelmä iskeytyi kipeän kuuloisesti metalliseen kanteen. Kesti hetki, ennen kuin sekava Klaanilaisjoukko tajusi, mitä oli tapahtunut. Komentosillan julkisivu oli romahtanut, ja nyt Joy oli puolitajuissaan maassa Amiraalin vieressä.
Matoro puristi tiukasti ionikatanaansa. Hän yritti parhaansa mukaan saada tilanteesta edes jonkinlaista yleiskatsausta, mutta se osoittutui vaikeaksi. Koko porukka oli parhaillaan kannella. Heidän oikealla sivustallaan oli jonkinlainen väliaikaiskatos ja vasemmalla puolella avointa kantta ties kuinka pitkään. Oman lisänsä sangen epäkauniiseen maisemaan toivat muutamat torakanraadot, epämääräiset varusteet ja kaikenlainen roju, mitä kannella oli. Muunmuassa komentosillan materiaalia lojui yhden Joyn kääntämän panssarivaunun kappaleiden seassa. Nazorakit olivat epäilyttävän hiljaa, ainoastaan marssin ryminä kuului.
Matoron oikealla puolella oli Summerganon, joka oli yrittänyt pitää nazorakeja loitolla maasta poimimallaan zamor-kiväärillä. Nyt hän vain kuulosteli huolestuneen näklisenä. Hieman taempana oli Hai sekä tämän laivan miehistön jäsenet. Lignok makasi heikon oloisena maassa hänen toverinsa yrittäessä auttaa tätä. Sadje oli hämillään ja yritti hakea turvaa muusta matoranjoukosta.
Bloszar roikotti yhtä barettipäistä, haavoittunutta torakkaa kiinni tämän käsistä. Tulen Toa kuitenkin katseli yllättävän säälivästi panttivankiaan. Klaanilaisen toisessa kädessä kohosi taivasta vasten uhkaavan näköinen tuliase, joka oli hetki ennen Nazorakien perääntymistä osoittanut tulivoimansa. Blozin vieressä Tronie virnisteli sinivihreästä akvaariostaan käsin.
Välittömästi hetkellä, kun Joy iskeytyi vieraansa kanssa kanteen, tilanne sähköistyi. Oliko totta, että torakoiden toiseksi korka-arvoisin johtaja oli käytännössä heidän vankinaan?
Amiraali yritti välittömästi suorittaa nilkkaavaa nousuaan, mutta Summerganon oli nopeasti syöksynyt Torakkaa kohti ja nappasi tämän kädet selän taa. Voitonriemu paistoi Jään Toan silmistä.
Ilme kuitenkin muuttui pikaisenlaisesti, kun torakat tulivat esiin. Ällistyttävän siistissä muodostelmassa ja korein haarniskoin varustautuneet Nazorakit tulivat esiin, jokaisesta suunnasta samanaikaisesti. Klaanilaiset saivat kuitenkin kiittää onneaan, että vastassa oli vihollinen joka odotti tulikäskyä. Skakdien käsissä panttivangit olisivat tuskin auttaneet penniintyneen puupalon vertaa, Nazorakit olivat kuitenkin huomattavasti järjestäytyneempi vastus. Niinpä torakat tyytyivät kohottelemaan aseitaan ja varmistamaan asemiaan klaanilaisten ympärillä.
Tämä ei pääty hyvin, Hai mutisi klaanilaisten perääntyessä aina vain pienemmällä alueelle. Olen kokenut tämän ennenkin. Ja näilläkin on taatusti tarkka-ampujia.
Klaanilaisilla ei ollut enää tilaa perääntyä. Sankareiden selät ottivat toisiinsa kiinni, Lignokin liki tajuttoman kehon lojuessa muutaman metrin päässä. Sinibaretti alkoi myös vaipua tiedottomuuden toiselle puolen. Amiraali osoitti harppuunajalallaan maahan luhistunutta Onu-Matoralaista suoraan kasvoihin.
[spoiler=Köh.]Jälleen kerran on minun osoitettava kiitokset, tässä tapauksessa Matorolle, joka auttoi minut muuannen kirjoituslukon yli, eli siis hän kirjoitti aika paljon tästä. Tänks mate. Lisäksi kiitos Joikuboylle puolesta tämän osan musiikeista. Ja tosiaan, olen pahoillani, minun on taas kehotettava tätä porukkaa olemaan postaamatta soolona. Mutta pian. Pian.[/spoiler]
Tren Kromin niemimaa oli jäänyt taakse ja sininen meri kiiti taaksepäin virtaviivaisen höyryaluksen alla. Matkalaisilla riitti runsaasti mietittävää kaiken maailman myysteriotusten kanssa (Eteenkin Manulla, joka oli itsekkin sellainen) mutta kaikkien päässä kasvoi toiveikkuus Klaaniin ja kotiin paluusta. Sen viivästyminen kaiken maailman hyökkäysten takia oli tuntunut välillä täysin toivottomalta, mutta nyt kun kaikki todisteet puhuivat aivan lähellä olemisen puolesta, Klaanilaiset valtasi kumma huojennuksen tunne. Guartsu mietti, miten kauan olikaan siitä, kun hän oli lähtenyt torakanraadoista koostuvan Makutan kanssa Klaanin satamasta ja nähnyt kumman kalastajan.
Haava adminin kyljessä oli parantumaan päin. Zorakin lääkärit, mitä ne ikinä olivatkaan olleet, olivat kumma kyllä tehneet ihan hyvää työtä. Pian hän pääsisi Klaanin sairaalasiipeen poistattamaan tikkinsä, Yön Kauhussa haavoittuneet olisi jo varmaan saatu kuntoon. Kupen porukka pystyi ihmeisiin oikeilla rohdoilla.
Keetongu haukotteli syvään kumealla kidallaan. Kuinka hän kaipasikaan omaa vuodettaan jossain Tahtorak-lippulaivan ylähyteissä. Kotona olisi aikaa nukkua, mutta myös tehtävää olisi keltaisen jättiläisen molemmille käsille. Viimeksi kun hän oli ollut yhteydessä Laivaston kakkosmieheen Tehmutiin, hän oli käskenyt tätä hankkimaan lisää Cordak-panoksia. Olikohan Laivaston voimasuhteet muuttuneet merkittävästi sen jälkeen? Luultavasti eivät, mutta sitä oli turha arvuutella.
Jättiläinen veti yksisilmäisille tarkoitetun kiikarinsa hansikaslokerosta ja tiiraili aluksen menosuuntaan lounaaseen. Hetken zoomailtuaan hän laski kiikarinsa ja tarkisti sijainnin merikartasta.
”Hyvät matkustajat, Ämkoo-vuori näkyvissä!” hän hihkaisi (Jos nyt keltaisen liha- ja panssarikykloopin ääntä voi kuvailla hihkaisuksi) takana istuvalle Manulle ja Guardianille. Manu hyppäsi kahdella loikalla ohjausistuimen vierelle ja nappasi kiikarin.
”Kyllä! Tuosta muodosta ei voi erehtyä!” hän huudahti innoissaan. G käveli hänen vierelleen ja nappasi näkökojeen itselleen. ”Kylläpä voi. Katsoit tuon horisonttiin uivan veitsivalaan harjaksia,” Admin sanoi ja kiikaroi Tongun osoittamaan suuntaan. Vuori kasvoi kasvamistaan suurella nopeudella etenevän aluksen edessä ja alkoi pikku hiljaa jäädä sen oikealle puolelle. Ilmaraptorin varjo kiisi Klaanin saaren pohjoisrannikon karujen saarien kallioita pitkin. Pian saaristoalue muuttui rannikoksi ja sitten havumetsäksi. Kauniit vihreän sävyt sekoittuivat toisiinsa aluksen lähestyessä kotia kilometri kilometriltä.
Bio-Klaani, Telakka
Laivaston Walsinats istuskeli Telakan takapihalla puutarhatuolissa ahmien evääksi tekemäänsä pähkinäpiirasta. Se maistui yllättävän hyvältä sokeriuppopaiston jälkeen.
Kakamapäinen hönömatoran katseli taivaalle, josko siellä näkyisi lintuja. Hän piti erityisesti niistä linnusta, joiden nokan kuviointi sai ne näyttämään nököhampaisilta. Ne saivat Walsinatsin hyvälle tuulelle, vaikka oli hänen vuoronsa tyhjentää rahtialuksen privaattitilat.
Yhtäkkiä pihan yli lensi musta kappale. Se näytti jättimäiseltä linnulta, mutta aikansa lentokoneiden kanssa työskennellyt Walsinats tunnisti kyllä ilma-aluksen taakseen jättämän savupilven ja moottoreiden jylyn. Pian sama alus lensi uudestaan yli. Se jäi kiertämään Telakan ylle. Walsinats hyvästeli piiraansa ja syöksyi sisälle. Hän juoksi johtajan toimistoon, jossa Tehmut istui naurettavan suuren työpöydän takana allaan iso nojatuoli ja tosi korkea kasa tyynyjä.
”Pomo pomo, siellä on alus! Lensi yli, mutta en tunnistanut sitä!”
”Aha? Oliko siinä tunnistettavia tunnuksia?”
”Eipä ei, pomo. Mutta se varmaan haluaa laskeutua, koska se jäi kiertämään kehää.”
”No lähdetäänpäs katsomaan.”
Kahden Onu-Matoranin mukaan käytäviltä tarttui kourallinen muita laivaston työntekijöitä. He ottivat mukaansa muutamat kiikarit, koodiviestien lähettämiseen tarkoitetun vilkevalonheittimen, pari laskeutumislupalippua ja megafonin. Pian improvisoitu vastaanottokomitea seisoi pihalla ja tiiraili alusta.
”Siinä ei tosiaankaan ole mitään tunnuksia, lippuja tai väritystä, mikä kertoisi miehistön puolesta”, Tehmutin sekundantti Ämtur sanoi, ”Eikä konetyyppikään ole tuttu. Mutta se toimii selvästi höyryllä ja se on hyvin nopea.”
”Ne lähettävät valokoodia! Sanakirja esiin!” Yksi laivastolaisista hihkaisi. Toinen otti esiin sanakirjan ja kolmas kynän ja paperia.
”Ooo-o, joo, ensimmäinen on oo, selvästi… Sitten, hmh, äl. Jep, äl niin kuin liisteri. Tuo on ee, helppo merkki. Olé, ovatko nämä Etelä-Zakazin sombreroskakdeja? Sitten on än niin kuin napalmi, eli siis Olen. Ehkä saamme kohta kuulla kuka tuota ajaa. Sitten tee niin kuin Tehmut, jos sallitte sanaleikin… Uuu niin kuin umpitumpelo. Taas ällä. Tämä on äs, ei kun ei olekaan vaan oo. Tulo. Sitten äs, ja selvä, toinenkin äs… Tuo on aa, yksinkertaisin merkki. Olen tulossa! Huomaamme kyllä, herra lentokone, mutta se ei ihan riitä. Koodi jatkuu! Tee niin kuin taverna. sitten taas aa, ja joku monimutkaisempi merkki, taitaa olla, hmm, kaksoisvee! Ja taas aa. Olen Tulossa Tawa! Onko tämä joku hänen kadonnut ystävänsä? Ei, se jatkuu vielä! Mikä ihmeen kooditus tuo on? Kolmiosulku? Miksi karzahnissa joku koodaa kolmiosulkua? Ja sen jälkeen kolmonen? Tuliko tunkeutujamme hulluksi, vai onko tuo salakieltä? Toinen kolmiosulku ja taas kolmonen! Ehkä tuo on joku heraldinen kuvio, Mata Nui tietää, mutta ehkä meidän pitää kysyä Admin Tawalta, koska tällä on selvästi jotain tekemistä hänen kanssaan…”
Ilmaraptori I
Makuta Nuilla oli hauskaa taskulampun kanssa. Hupi joutui kuitenkin väistymään, kun Adminin auktoriteettinen koura nappasi lampun.
Telakan piha
”Oo, äl, ee, äm, toinen äm, ee, koo, äl, aa, toinen aa, än, ii, äl, aa, ii, äs, ii, aa, gee, uu, aa, är, dee, ii, aa, än, koo, ee, toinen ee, tee, oo, än, gee, uu, äm, aa, än, ähv, är, ee, dee, aa, än, tee, aa, koo, aa, taas aa, äl, aa, äs, koo, ee, uu, tee, uu, aa” Saneli jo sujuvammin koodiräpsyttelysanakirjan kumppaniltaan napannut Matoran kirjurille. ”Olemmeklaanilaisiaguardiankeetongumanfredantakaalaskeutua” kirjautui paperille Laivaston väen odottaessa silmä tarkkana. He olivat innoissaan näistä ilouutisista, ja vaikka huijauksen vaara oli olemassa, Tehmut käski avata yhden Telakan sisätiloihin johtavista kiitotieporteista. Suuret rautaliuku-ovet avattiin ilmanpainejärjestelmällä ja lippuja heiluttelevat Matoranit ohjasivat Ilmaraptoria oikealle radalle.
Ylhäällä aluksessa sankarit kiinnittivät turvavyönsä viimeisen kerran matkan aikana. Alus kaarsi vielä kerran laskeutuen kokoa ajan alemmaksi. Tongu avasi hansikaslokeron ja plärräsi siellä olevaa vinyylikiekkojen valikoimaa. Hän valitsi Kirikori II:n jäämistöön kuuluneen lempilaskeutumisfanfaarinsa ja heitti sen kojepöydän grammariin. Laskeutumistelineet laskeutuivat kolosistaan, neula osui levyn pintaan ja alus liukui sulavasti Koti-Klaanin maaperälle.
Ilmaraptorin höyrykoneiden mittapuulla huipputeknologiset siivet taittuivat sen kylkiä vasten. Ovi aukesi sihahtaen ja laskuportaat kolahtivat vaimeasti Telakan lentokonehallin betonilattiaan. Ulos käveli urheina, mutta väsyneinä seikkailijoina omalaatuinen Makuta, sininen sotaveteraaniskakdi kivääriään kantaen, keltainen ranteitaan venyttelevä kyklooppi ja kaksi kovin nokista mutta tarmokasta Onu-Matorania.
Laivaston Matoranit eivät kuitenkaan meinanneet edes huomata kauan kaivattuja Klaanilaisia, sillä Ilmaraptorin kauniit muodot ja huippuunsa hiotut teknologiat veivät näiden koko ikänsä höyrykoneita rukanneiden pikku mekaanikkojen ja lentäjien kaiken huomion. Kuinka Keetongu olikaan kaivannut kaikkia näitä hassuja pikku veikkoja. Oli ihanaa olla kotona.
Kumpa se ihanuus ja ennen kaikkea koti vain kestäisi.
[spoiler=Alkusanat.]Riemuitkaamme Riemusta, hän kirjoitti tästä muutaman pitkän ja työteliään kohdan ja löysi mahtavan musiikin. Eli iso kiitos.[/spoiler]
BKS Hildemar
Nazorak 5505 oli arvostettu tovereidensa joukossa. Hän oli hyvä ampumaan ja hallitsi erityisesti tankkien korjaamisen, mutta ennen kaikkea 5505 oli tehokas ottamaan tilanteen haltuunsa ja pitämään päänsä kylmänä. Siksipä hän oli nytkin saanut tehtäväkseen hoitaa laivan varmistamisen johtamisen. Tiedusteluosasto ei tiennyt, kuinka monta klaanilaista oli ollut Hildemarin kyydissä laivan lähtiessä matkaan, joten oli tärkeää lähettää joukko asiansa osaavia Nazorakeja puhdistamaan paikat yllätysten varalta.
Ja juuri kun 5505 oli katoamassa kannen alle raskain liekinheittimin varustetun ryhmänsä kanssa, hän kuuli kolahduksen. Hän katseli kannella ympärilleen, mutta se näytti tyhjältä. Hmmm.
Hain katse oli melkoisen murhaavanlainen, kun hän katseli ruipeloa Nazorakia, joka kulki hänen vierellään Hain katananoloista miekkaa ylimielisesti heilutellen. Aivan kuin ei olisi riittävästi, että Hailta oli viety säilä pois, hänet oli myös kytketty jonkinlaiseen masiinaan, joka imi hänen kehostaan elementaalivoimat.
Kehostani, Hai tuumi. Hän kuitenkin tunsi voiman virtaavan jossain muualla. Kanohi Haios.
Hai osasi kuitenkin hillitä tunteensa, eikä päästänyt virnettä kasvoilleen.
Matoro.
Mustahaarniskainen jään Toa kohotti katseensa hämmentyneenä ja pysähtyi paikalleen. Aivan kuin hän olisi kuullut oman nimensä. Matoron takana kulkeva, pistinkärkisellä Zamorilla aseistautunut torakka ei kuitenkaan arvostanut yllättävää seisahdusta, vaan tökkäisi klaanilaista selkään. Liikettä!
Matoron vastaus oli pahan silmän jakaminen mitä vihaisimman mulkaisun muodossa. Tilanne oli näin klaanilaisittain katsottuna kieltämättä ikävänlainen. Hän, Killjoy, Summerganon, Hai, Bloszar, Ruki, Sadje, Hildemarin Matoralaiset ja jopa Tronie olivat useiden piippujen tähtäimessä, ja heitä marssitettiin metallista siltaa pitkin SS Rautasiivelle. Erityisesti Killjoylla näytti olevan vaikeaa, johdot hänen selässään ilmeisesti söivät haarniskasta energiaa, ja ilmeinen taistelukunnon heikentäminen johti myös sangen vaikean näköiseen kävelemiseen.
Matoro.
Nyt hän oli aivan varma, että oli kuullut jotain, mutta oppi kerrasta olemaan pysähtymättä. Hän myöskin ymmärsi, mistä äänet olivat tulleet. Vaikka Nazorakein järjestelmä esti heitä käyttämästä elementaalivoimiaan, Kanohi Cencord oli yhä toiminnassa.
Matoro.
Hai? Matoro vastasi mielensä sisällä, ja vilkuili ympärilleen. Torakat eivät huomanneet mitään, mutta Hai katsoi häneen.
Minäpä minä. Huomaatko, nämä ääliöt eivät saaneet naamioita pois toiminnasta.
Huomaan, jo tästä keskustelustakin. Sitten Matoro ymmärsi. Sinun naamiovoimasi, sehän on…
Nimenomaan. Nyt vain odotamme sopivaa hetkeä.
Mieltenvälinen keskustelu kuitenkin keskesi, kun klaanilaiset pääsivät Rautasiipeen. Sotalaivan kyljestä kurottautunut silta johti heidät suurehkoon halliin. Katossa oli tylsännäköisiä loisteputkia, ja se oli kaikin puolin harmaa ja koruton. Kymmenistä, ellei peräti sadoista torakoista koostuva vastaanottokomitea oli kuitenkin huomattavasti prampeampi. Ja tähtäsivät aseillaan klaanilaisia. Hallissa oli jopa muutama torakkain pahamaineinen merikelpoinen tankki.
Laivaston Nazorakit tunnisti helposti muista torakoista. Niiden vaatetus oli aivan erilainen, ja ennen kaikkea tekstiiliä oli huomattavasti enemmän. Lisäksi erilaisia mitaleita ja arvomerkkejä oli keskivertotorakkaan nähden enemmän, laivaston perinteisiin kuului kokemuksensa esitteleminen ja tärkeältä näyttäminen aivan eri tavalla kuin muuhun yhteiskuntaan. Jo on. Nämä ovat asuneet niin kauan poissa maan alta, että ne ovat kehittäneet itselleen tyylitajun. Vaiti! kuului kylmä mutta hienostunut ääni halliin ahtautuneen torakka-armeijan takaa. Metallisella korokkeella, paksun panssarilasin takaa seisoi ryhdikkäänä, siniseen viittaan verhoutuneena Amiraali 002. Ja voitte lakata haaveilemasta vastarinnan alkamisesta. Päänuppinne ovat yhteensä yli kahdensadan aseen tähtäimissä, ja minua inhottaa ajatus niiden rei’ittämisestä niin… Roiskuvalla tavalla.
Torakkajohtaja piti pienen tauon, ja katsahti ulos hallin ikkunasta. Sitä paitsi, en minä teitä kaikkia edes tahdo hengiltä.
****
5505 lähestyi laivan kannen takaosaan kiinnitettyä ilmatorjuntatykkiä. Hitaasti, askel askeleelta ja kiväärillä osoitellen hän sitä lähestyi. Ja kaiken aikaa 5505 kuulosteli parhaansa mukaan, josko pienen pieni kolahdus oli tosiaan lähtenyt tykistä.
Kun hän sitten saapui suuren tykin tykö, hän käänsi piipun itseään kohden. Harmaa tulen toa virnuili hänelle. Troopperilla oli hauskaa. Mit- Terve.
FLOOOOAASSHMMMWHAAMMIE!
Sopiva hetki?
Poikkeuksellisen.
Valtavaa merialuetta koskeva tärähdys sai suurimman osan hyönteisjaloilla kävelevistä torakoista horjahtamaan. Vain hetkeksi aseet laskeutuivat. Se hetki oli Klaanilaisille tarpeeksi. Hai toimi salamannopeasti ja tämän käsistä ruiskusi paineella suihku vettä suoraan elementtivoimia hallinneeseen koneeseen. Toa virnisti täysosumastaan ja yhdellä kädenheilautuksella vesi jäätyi koneiston sisään. Naamiovoimiaan kiitäen Hai katsoi, kun laite meni oikosulkuun ja se savuten hajosi jäänsekaiseen kasaan.
Killjoyn haarniska päästi oudon kumahtavan äänen. Samanlaisen, kuin sammutettu generaattori saadessaan uutta virtaa. Metsästäjä huokaisi helpotuksesta, repäisi johdot irti selästään ja ensi töikseen nappasi käsiinsä pukunsa sisään piilotetut miekkojen kahvat. Joyn huudahdus tavoitti kohteensa ja Matoron ja Summerganonin kädet nappasivat kahvat ilmasta. Ionikatanoiden terät hulmahtivat päälle kaksikon alkaessa avustaa muita, heidän omia aseitaan kantavien Nazorakien metsästyksessä.
Klaanilaisten vierellä kulkeneet Nazorakit kaatuivat nopeasti Matoron ja Summerganonin iskuihin, mutta hallin sadat yksilöt alkoivat toeta tärähdyksestä. Klaanilaisten väliin hajautuneet Hildemarin miehistön jäsenet huomasivat ongelman ensimmäisenä. Nyt oli kiire. Tällä aikaa Bloszard oli saanut aseensa käsiinsä, suojaten nyt urheasti vielä asettaan etsivää Haita. Ruki yritti vetää Sadjea mukanaan, pitäen itsensä tiiviisti muun joukon mukana. Klaanilaisten uusi taistelutarmo tyrehtyi kuitenkin pian, satojen aseiden kalinan kaikuessa vain miltei kaaokseen puhjenneessa hallissa.
Klaanilaisilla oli aseet, mutta lukemattomien piippujen tähdätessä heitä, joukkio lamaantui yhteen tiiviiseen ryppääseen. Klaanilaiset eivät ehtineet pakenemaan käytäviin ajoissa ja nyt Amiraali taputti panssarilasinsa takaa hymyillen. Mitä minä juuri sanoin… Klaanilaiset, aina niin uhmakkaita ja itsevarmoja. 200 asetta minä sanoin. 200.
Punainen käsi tarttui joukon etummaiseksi päätyneen Matoron olkapäähän ja siirsi tätä hieman, päästääkseen Metsästäjän kävelemään tämän ohitse. Killjoy astui koko joukkion eteen salin suulle. Kaikki torakat tähtäsivät nyt häntä. Amiraali myhäili tyytyväisenä. Kas, onko meillä ensimmäinen luovuttaja.
Killjoy hekotti konemaista nauruaan. Katsos Amiraali. Me olemme laivassa. Laivassa, jonka sisällä on iso halli. Me olemme sen hallin ja käytäviin johtavan oviaukon rajalla. Seuraa arvoitus: Minkä virheen sinä teet?
Nazorakien ilme ei värähtänyt, vaan koko halli jatkoi edelleen Killjoyn tähtäämistä. Amiraali kurtisti kulmiaan, mutta Joy ei antanut tälle aikaa vastata. Minäpä kerron: Ensiksi sinä et huomannut, kun puoli porukkaa käytti hyvän tovin tuon pienen välikaton jäädyttämiseen.
Hai, Matoro ja Summerganon virnuilivat. Nazorakien aseet pysyivät tanassa, mutta monen pää harhaili pieneen osaan kattoa, joka tosiaan oli umpijäässä. Toiseksi, Killjoy kajautti, Teillä on vastassa sotilas, jolla on… ohjuksia.
Killjoyn olkapäihin upotetut ohjuspatterit kohosivat sileistä hartioista ja pihahduksen saattelemana molemmat saattoivat yhdet ohjukset matkaan. Pirstaloiva räjähdys kajahti halliin, peittäen raivosta huutavien Nazorakien karjunnan ja Zamor-kiväärien tulituksen.
Koko klaanilaisjoukkio juoksi, juoksi kohti käytäviä katon romahtaessa suoraan käytävän ja hallin väliin, juoksi kauemmas vihamielisesti laulavien aseiden piipuista. Ennen kuin romahdus sinetöi Nazorakit kokonaan toiselle puolelle, osui muutama Zamor kohteisiinsa. Killjoy ja Suga oliat kuitenkin kumpikin kyllin väkeviä kestämään osumansa, ja klaanilaiset juoksivat kaaoksen saattelemana kohti laivan sisäosia. Kapeassa käytävässä akvaario kainalossaan juokseva Bloszard jäi jälkeen. Hai ja Ruki tajusivat tämän ja jäivät auttamaan toveriaan. Muu joukkio juoksi. Matoranien ja sotureiden muodostama hajanainen joukkio ei voinut pysähtyä. Tämä johti ongelmiin. Matoron johtama porukka jatkoi suoraan eteenpäin, samalla kun Killjoy harppoi intuitionsa mukana risteyksestä vasemmalle, kohti portaita. Hajanainen Matoran-joukko ja Sadje takanaan, Killjoy toivoi portaiden tuovan hänelle onnea.
Pakomatka vihollisen käsistä oli alkanut.
Troopperi mönki esiin ilmatorjuntatykistä. Hän katseli työnsä jälkiä: Lieska oli räjäyttänyt muutaman torakan liekinheittinten säiliöt, jotka olivat räjäyttäneet muutaman torakan liekinheitinten säiliöt. Hildemarin kansi oli tilanteeseen nähden hyvässä kunnossa, mitä nyt pieni reikä ja leviävät liekit hieman epäestetisöivät tilannetta. Jälkimmäisestä ongelmasta tulen Toa kuitenkin pääsi helposti eroon imemällä tulen itseensä.
Harhautus varmaan toimi, hän tuumi toivoen tovereidensa parasta. Seuraavaksi tuli itse päästä tilanteesta erossa. Hildemarille jääminen ei kävisi päinsä, koska torakoille ei saanut antaa pienintäkään syytä upottaa arvokkaassa lastissa olevaa alusta.
Siksipä klaanilainen latasi varsijousensa ja ryntäsi metallisiltaa pitkin kohti SS Rautasiipeä, tietämättä kunnolla itsekään, mihin pyrki.
***
Nazorakit latasivat aseitaan vihaisenä. Klik klik klik ja klik. Sireenit alkoivat ulvoa ja valot välkkyä. Torakkamassat heittivät viittansa selkäpuolelle, kompastuminen ei tulisi kuuloonkaan. Nazorakit menivät muodostelmiin, ja aloittivat järjestelmällisen poistumisensa salista.
SS Rautasiiven metallilattia kolahteli lukemattomien torakanjalkojen iskiessä sitä tasaissa marssitahdissa. Merkillisen näköiset meritankit lähtivät majesteetillisesti vyörymään kohti suurta tavarahissiä. Ainakaan kannella klaanilaiset eivät muodostuisi ongelmaksi.
***
Sadjen naama oli jo aivan punainen juoksemisesta. Hidasta hidasta, minä en pysy tahdissa. Killjoy huokaisi ja pysähtyi pudistellen päätään. Klaanilainen nosti yhdellä rivakalla heilautuksella munkin selkäänsä ja jatkoi hermostunutta juoksuaan. Portaat olivat vain johtaneet ylempään, miltei identtiseen kerrokseen ja nyt Killjoy, Sadje ja neljä Hain miehistön jäsentä, yrittivät paikantaa tietä ulos täydestä vauhdistaan.
Ovi ovelta, käytävä käytävältä joukkio juoksi puhumatta sanaakaan. Joyta kalvoi käytävien tyhjyys. Minuutin kestäneen päättömän juoksentelunsa aikana he eivät olleet törmänneet ainoaankaan Nazorakiin. Käytävän päässä oli jälleen ovi ja Killjoy potkaisi sen edellisten tapaan auki. Metsästäjä jatkoi juoksuaan huomaamatta vastaantulevaa kiitävää hahmoa. Metalli kolahti ja molemmat löysivät itsensä maasta.
Hai piteli päätään ja tajusi pian, mihin oli törmännyt. Killjoy oli saanut itsensä jo ylös ja kampesi nyt tyhjästä ilmestyneen Hain puoliväkisin jalkeille. Missä on Ruki? Luulin, että hän jäi sinun kanssasi? Hai pudisteli päätään: Alakerran hälytykset käynnistyivät pian jäätyämme teistä jälkeen. Joudimme erkaantumaan toisistamme. Hän on jossain Blozin ja Tronien kanssa. Maassa makaava, melkein Joyn alle rusentunut Sadje kömpi pystyyn, käännellessään päätään vainoharhaisesti ympäriinsä. En haluaisi keskeyttää, mutta meillä taitaa olla pienoinen kiire. Hai nyökkäsi ja Killjoy viittoili Matoraneja jälleen seuraamaan.
Kesken viittoilunsa, Killjoy yllättäen ähkäisi ja lysähti polvilleen maahan. Joukon takaa kaikui askeleita ja matalaa hörötystä. Roteva, selkeästi muita tovereitaan rotevampi Nazorak hymyili savuava energia-ase kädessään, tämän takana noin seitsemän rivisotilaan tarkkaillessa tilannetta sivummalta.
Iso kaveri, kaatuu noin helposti. Te klaanilaiset olette paljon heikompia kuin mitä meille on väitetty. Rotevan, käytävän päässä seisovan Nazorakin äänestä paistoi halveksunta. Hain katse harhaili Torakan savuavasta aseesta Killjoyn selkään. Maahan lyyhistyneen Metsästäjän haarniskaan oli ilmestynyt musta läiskä, joka kärytti ilmaan ruostunutta hajua.
Yksi, pienen pieni lamauttaja-ammus ja tämä sankari on maassa, vilpitön nauru alkoi sekoittua Nazon puheeseen, ja nyt vastassa vain Toa ja muutama Matoran. Voi, jos vain olisitte pysyneet hiljaa. Hai nosti säilänsä Killjoyn suojaksi, viittoillen Matoraneja piiloon taakseen. He olivat jääneet kiinni vihollisen laivassa, nyt jo toista kertaa. Hai ei uskaltanut sanoa mitään. Tilanne näytti liian epätoivoiselta.
T-tuo ei ollut energia-laukaus. Killjoyn ääni kuulosti siltä, kuin se olisi tullut pitkän putken päästä. Metsästäjän raajat liikkuivat kuin hidastetussa filmissä. Aivan kuin hänen puvustaan olisi tullut yllättäen valtavan painava. se, se oli rajatun alueen EMP-laukaus.
Hain kasvoille nousi virne. Vai niin, no tämähän meni mielenkiintoiseksi. Toa alkoi ottaa hitaita askelia rotevaa vastustajaansa kohti. Torakan virne oli vaihtunut hämmennykseen. Tämän käden vapisivat nyt aseen ympärillä. Hai virnisti leveästi. Hieno bluffi, mutta sinä taidat ymmärtää, että minä olen Toa ja sinulla on minua vastaan EMP-pistooli. Iso kaveri, kaatuu näin helposti.
Nazorak huusi kauhusta, kun tyhjästä ilmestynyt jää alkoi levitä hänen jalkojaan pitkin. Muutama sekunti ja äsken niin uhmakas Nazorak oli jäätynyt patsaaksi. Säälimättömästi tämän toverit alkoivat ampua tietään tämän Klaanilaisten eteen jääneen tukkeen lävitse. Jäätyneet raajat lohkesivat irti ja Zamor-laukaisimet reiittivät hitaasti Nazorakia palasiksi. Hai kumartui kaatuneen toverinsa puoleen. EMP:n poistuminen kestää tarvitsen kolme minuuttia järjestelmien uudelleenkäynnistämiseen. Hai kiroili. Kolme minuuttia ja Nazorakit pääsisivät läpi muutamassa sekunnissa. Sadje koputti Hain olkapäätä, hänellä oli idea.
Amiraali kiroili mielessään käyttäen kaikkia vahvimpia torakankielisiä ilmaisuja ja muutamaa skakdinkielistäkin. Ilmeisesti hän oli neuvotellut liikaa Gaggulabion kanssa.
Tilanne oli torakan laivaston johtajan silmissä katastrofi. Yksinkertainen vangitseminen oli levinnyt täysin käsistä. Ajatuksissaan Amiraali syytti kaikkia tahoja: saamattomia laivaston torakoita, Kenraalia, joka oli vaatinut SS Rautasiiven osan kalustosta poistamiseen koulutustilojen tieltä ja jopa tiedustelua liian vähästä informaatiosta BKS Hildemarin miehistöstä. Mutta kaiken tämän joukossa hän ymmärsi olla vihainen itselleenkin. Hän oli ottanut liian suuren riskin saada klaanilaiset tajuissaan vangittuna.
Nyt hän nilkutti metallisen jalkansa kanssa niin lujaa kuin pääsi kohti komentosiltaa kauniisti ja mahtipontisesti sisutettujen laivan yläosan käytävien halki. Amiraali ohitti muutamia patsaita ja tauluja, kunnes lopulta pääsi kierreportaikolle, ja alkoi vaivalloisesti kapuamaan ylös eriparisten jalkojensa kanssa.
Sitä paitsi kuka mäntti lähetti liekinheittimin varustetut sotilaat putsaamaan Hildemaria?
Bloszar kalaisen kantamuksensa kanssa veti paksun metallioven takanaan kiinni, juuri viime hetkellä ennen kuin Nazorakien liipasinherkkä partio sai näköyhteyttä klaanilaisiin. Huoneeseen muutamia sekunteja sitten tullut Ruki taputti Bloszaria olkapäälle.
Tulen Toa kääntyi ympäri ja katsoi Rukin osoittamaan suuntaan. Onko tuo… …ainoa ovi. On.
Tilanne olisi sinänsä ollut aivan hyväksyttävä, mutta valtava konehuone oli koneisa huone. Erilaiset männät ja rattaat ja merkilliset liikkuvat osat muodostivat lävitsepääsemättömän esteen. Ilmeisesti tätä kautta ei ollut tarkoitus liikkua. Massiivisen huoneen seinät olivat mustat ja kaapelirykelmien peitossa. Koko tilan keskiosa oli koneiston peitossa, jättäen sen kummallekin puolella vain muutamien neliömetrien kokoiset alueet, joissa kykeni oleilemaan tulematta jauhetuksi tohjoksi.
No, asiat voisivat olla huonomminkin, kumpikin Toa kuuli päässään yllättävän pirteään sävyyn. Kukaan meistä ei ole villiintynyt Nui-Jaga jolla on vesikauhu ja joka haisee pahalle ja täällä on ihan miellyttävän viileää.
Bloszar ja Ruki loivat toisiinsa epäuskoiset katseet. Positronie hymyili urheasti akvaariossaan.
Jäädytettyä käytävää pitkin kiitävä, maassa liukuva punainen Metsästäjä sai toimia kyytinä Matoraneille. Hain työntämä eriskummallinen kelkka kiisi pitkin laivaa huumaavalla vauhdilla. Killjoy ei sanonut mitään. Hänen keskittymisensä oli järjestelmiensä palauttamisissa.
Yksi miehistön jäsenistä huudahti. Porukan vasemmalla puolella oli aiempia huomattavasti isommat kaksoisovet. Hai pysäytti kelkan ja avasi ovet. Toivon pilkahdus palasi. Portaat, jotka johtivat suoraan kannelle. Matoranit tuulettivat hiljaa, Hai auttoi Killjoyn pystyyn: Sinun olisi parasta pystyä toimimaan. Kohta rytisee.
Missä pirussa me olemme?
Matoro mielsi Sugan kysymyksen kovastipaljon oikeutetuksi. Kaksikko oli juossut halki sotalaivan käytäviä Onu-Matoran Lignok Sugan olkapäällä keikkuen jo eksyksiin asti, mutta tämä huone herätti heidän huomionsa. Klaanilaiset olivat jonkinsorttisen valvontahuoneen sisällä, ja suurten panssarilasien takana näkyi koulutustilalta näyttävä halli. Halli, joka oli riittävän iso sisältämään vähän suuremmankin kylän. Käytävät ja ampumaradat ja merkillinen sisämetsä muodostivat oman pienen maailmansa. Valvontahuoneen tarjoamasta ylävinkkelimäisestä perspektiivistä kolmikko näki vain muutaman Nazorakin liikuskelevan tilassa. Olenko se vain minä… Matoro aloitti epäröiden …vai ovatko nuo isompia kuin torakat yleensä? Et ole vain sinä, Suga vahvisti. Isoimpia ötököitä joita olen nähnyt, ja minä olin sentään mukana Operaatui Älykäskö Zeppeliinissä. Ei hyvältä näytä, Lignok sanoi enemmän itselleen kuin muille väsyneellä äänellään.
Silloin huone täyttyi puheesta. Puhujan puheesta erottui selvästi torakoiden korostus, ja äänensävy oli vihainen. Klaanilaiset! Luovuttakaa suosiolla, sillä ette voi loputtomiin asti paeta. Me olemme Na Zora. Minusta Te Zora olette osoittaneet sen verran lahjakasta esimerkkiä meidän kiinnisaamattomuudestamme, että voisitte antaa meidän vain mennä! Suga heitti takaisin, tietäen kuitenkin ettei megafoni omannut korvia.
Ovea kuitenkin taottiin sen verran voimakkaasti, että klaanilaiset päättivät suorittaa poistumisen. Juuri ennen kuin Suga murskasi onnekkaan ulkoilmaan johtavan ikkunan, Matoro sai idean. Hän nappasi komentopöydältä kasan levykkeitä ja paperia, kiskoi seinältä pari karttaa ja otti mukaansa kaiken muunkin, minkä voisi arvella sisältävän jotain tärkeää. Hän nappasi ne Lignokille, joka sulloi ne olkalaukkuunsa, ja sitten kolmikko rymisteli ulos ovesta.
Paitsi että ei rymistellytkään, sillä torakat saivat juuri huoneen oven auki, ja tulituksessa Matoron oli pakko heittäytyä välittömästi nappuloiden peittämän metallinharmaan komentopöydän taakse piiloon.
Ta-Matoranin mieli oli käynyt monilla poluilla. Ne olivat olleet ihania ja kauniita ja kaikkia siltä väliltä, mutta hän ei muistanut niistä mitään. Tuli ja sota tulivat mieleen, mutta myös kaunis tähtitaivas, mereen laskeva aurinko ja pehmeä pimeys.
Ei. Ei se ollutkaan aurinko. Se oli alus. Sota. Sehän selitti.
Mutta jos hän ajatteli näin selvästi, hänenhän täytyi olla elossa.
Bio-Klaanin laivaston pilotti Morthank avasi silmänsä. Oli ihanaa olla elossa.
Hän makasi sinisillä lakanoilla ja valkoisella peitteellä vuoratussa sängyssä. Raajat olivat pehmeissä siteissä ja niihin meni isosta pömpelistä letkuja. Hänen vieressään makasi samanlaisella sängyllä limenvihreää Mirua kantava muuten musta Matoran, jota hän ei tunnistanut. Vähän matkan päässä yöpöydällä oli kukkaruukku, kortteja ja kolmeen osaan mennyt tummanharmaa Kakama.
Weedolin naamio.
Ja minkälainen Onu-Matoran käyttäisi limeä Mirua.
”Weedol!” Morthank huusi vieressä makaavalle Matoranille. ”Oletko kunnossa? Luulin että meidät tapettiin!”
”Mhhf. Eipä ei.”
”Öhh. Oletko ollut pitkäänkin… täällä? Minä luulin tosiaan, että olimme jo menneet, eteenpäin tai mitä ne nyt sanovat, Mata Nuin luokse… Kumma tunne.”
”Mutta tässä sitä ollaan, totta vie.”
”Ja me… voitimme? Näimme torakkojen aluksen tuhoutuvan. Ja tämä on Klaanin sairaalaosasto, eikö? Aina vain paranee!”
”Tehmut kävi jonkun aikaa sitten. En ole oikein varma milloin, olen nukkunut paljon. Me voitimme joo, mutta monet meistä kuolivat… En muista kaikkia, vaikka tuntuu, että pitäisi. Edriv ainakin, ja Cetal, hänen ampujansa. Uhrasivat henkensä ja ajoivat läpi ohjaamon. Kunnia heille. Muita olivat ainakin Kurston ja Qevtan. Levätköön rauhassa! En muista enää. Hoitajat käskivät olla vaivaamatta päätäni noilla asioilla.”
”Aha. Voi kumpa tämä sota loppuisi! Harmittaa ajatellakkin, että me selvisimme vain, jotta voimme kuolla seuraavassa taistelussa.”
”Päivä, taistelu ja sota kerrallaan.”
”Niinpä kai. Mitähän ne tiputtavat meihin? Tuntuu taas tosi uneliaalta. Taidan nukkua vähän. Nähdään pian, Weedol, sinä olet hyvä miesh. Mffh.”
Bio-Klaanin saaren etelärannikko, Klaanin lähellä
Sukellusaluksen messinkinen pinta pulpahti ylös aaltojen keskelle. Sen kannella oleva luukku aukesi narahtaen ja kannelle hyppäsi tanakka Onu-Matoran sekä hänen kömpelönoloiseen sukelluspukuun pukeutunut toverinsa. Alus lipui rantaan, jossa kohosi betonijalustalla suuri rattaiden, kiilahihnojen ja höyrykattiloiden sekmelska, josta lähti kaksi paksua ja vähän ruostunutta rautaketjua veden alle. Matoranit hyppäsivät kojeen vieressä olevalle laiturille ja kävelivät sen varjossa olevaan komentokeskukseen.
”Saimme ketjut kiinnitettyä”, sukellusaluksen ohjaaja sanoi, ”Voitte aloittaa hinauksen. Sieltä pitäisi nousta keskiosaa ja toivon mukaan polttoainesäiliöitä, mikäli arvauksemme torakka-alusten anatomiasta pitävät paikkaansa.”
”Mahtavata!” Komentopaneelin luona häärilevä Matoran vastasi ja veti suuren vivun ala-asentoon. Kuului narinaa ja kitinää ja suuret rattaat alkoivat pyöriä. Ketju lähti hitaasti nousemaan vedestä. Sitä tuli metrikaupalla, kunnes yhtäkkiä veden pinnan rikkoi suuri rikkinäinen metallipinta, joka paljastui lopulta valtavaksi ja erittäin märäksi kimpaleeksi Nazorakien ilmailuteknologiaa. Ketjuvinssi hinasi sen matalaan rantaveteen ja Laivaston Onu-Matoranit kahlasivat innoissaan tutkimaan uuttaa arrettaan.
Tämä erilaisten raaka-aineiden ja teknologisten vempeleiden sikermä takaisi huomattavat raaka-ainevarat Laivaston mielikuvituksellisille mekaanikoille. Pinnan paksuista mutta kevyistä metallilevyistä saisi kätevää rakennusainetta lähes mihin tahansa, ja teknologian tunteminen takaisi paremman varustautumisen tulevia iskuja varten. Koi oli pudonnut kuin taivaanlahjana Klaanille.
Ennen aluksen purkamista Klaanin Matoranit kuitenkin etsivät kaikki hukkuneet torakkain mädät raadot ja hautasivat ne hiekkakuoppaan Klaanin tilusten liepeille. Haju oli kammottava.
Klaanin yläkerrokset, alkuilta, pommituksenjälkeinen päivä
Maan Toa Nurukan katseli tähtitaivaalle, jossa tuhannet tähdet alkoivat välkkyä merkiksi yön ja pimeyden tulosta. Viime vuorokausi oli ollut myös hänelle erityisen raskas kun hän oli joutunut näkemään taas siviiliuhreja ja sodan tuomia vaurioita. Monet menettivät jotain itselleen arvokasta, muttei hän. Lukuisten taisteluiden veteraanina Nurukan oli päättänyt ettei kiintyisi liikaa mihinkään maalliseen ja piti ystävinään vain joitain harvoja henkilöitä. Deleva ja Umbra olivat niitä harvoja, jotka hän pystyi jopa laskemaan ystävikseen. Maan toa katseli kuinka muutama tähdenlento valaisi yötaivasta. Tähdenlento oli merkki toivosta, sen hän tiesi, sillä jokaisen taistelun jälkeen on vuorossa korjauksien aika. Lopullista taistelua ei koskaan tapahdu, sillä kaikki kiertää kehää.
Nurukan muisteli aikaa, jolloin hän komensi toia Metru Nuilla. Turaga Dume ja the Shadowed One olivat riidoissa keskenään, koska roistomaiset Pimeyden metsästäjät halusivat perustaa tukikohdan Metru Nuille. Siihen yksinvaltiaana toimiva Dume ei tietenkään suostunut ja hän karkoitti metsästäjien Kummisedän diplomaatit kaupungistaan. TSO ei pitänyt tavasta jolla Dume hoiti asioita, aloittaen sodan Legendojen kaupungissa. Lukuisat Toat kutsuttiin taistelemaan kaupungin puolesta, suuren Toa Lhikanin rinnalla. Se oli hienoa aikaa… Nurukan muisteli, mutta silläkin oli varjopuolensa. Sodassa hänet tunnettiin hyvin, nyt kaikki ovat unohtaneet hänen nimensä.
Muisto siirtyi toiseen kun Nurukan sulki silmänsä. Maan toan mielessä hän oli nyt Avra Nuin saarella, taistelemassa Makuta Bitilin hyönteisistä koostuvaa rahiarmeijaa vastaan. Hirviömäiset Weartax-hämähäkit olivat tappavia, mutta mutaatiotykin ja maan elementaalivoimien avulla Nurukan nousi suureksi sankariksi ja häntä palvottiin saarella suurena Toa-päällikkönä. Oli hienoa tuntea itsensä tärkeäksi, vanha maan toa mutisi ja huomasi ettei hän ollut enää oikein samanlaisessa asemassa. Kukaan täällä ei tuntunut tietävän tai muistavan hänen urotekojaan.
Muisto siirtyi toiseen ja Nurukan muisti jotain. Hän oli kirjoittanut kirjan, Metru Nuin sodan aikana, ja lisännyt siihen salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja joita ei enää sodan jälkeen tarvittu. Kirja oli jätetty Onu-Metrun arkistonhoitajille, jotka lupasivat huolehtia kirjasta.
”Kirja voisi olla hyvä lisä Klaanin kirjakokoelmiin”, Nurukan mutisi ja ajatteli että tämä voisi olla erään jään toan ja erään valon toan tehtävä, hakea Kirja Legendojen kaupungista…
Nurukanin unelmoinnin keskeytti plasman Toa Deleva, punavalkoinen Toa, jonka toinen puoli ruumista oli täysin hopeinen ja mekanisoitu. Toa oli kokenut sotien varjopuolet. Hän oli menettänyt koko saarensa asukkaat Metorakkin skakdeille, jotka myivät Matoranit orjiksi. Tästä syystä Deleva kantoi kaunaa kaikkia Skakdeja kohtaan. Toa ei ollut kovin hyvin tottunut Klaanin liberaaliin ilmapiiriin, jossa oli mitä moninaisempia olentoja. Hän ei voinut sille mitään että oli niin ennakkoluuloinen skakdeja kohtaan.
”Mitä ajattelet, vanha ystävä?” Deleva viimein sanoi jotain, katsahtaen samalla taivaalle. Punainen tähti loisti kirkkaana taivaalla. Tähti oli kaunis, vaikka Deleva olikin nähnyt sen jo tuhansia kertoja taivaalla. Iltataivaan kauneutta ei voinut edes taistelujen ja elämän koulima toa kiistää.
Nurukan säpsähti ajatuksistaan. Maan Toa katsahti ystäväänsä ja vastasi: ”Ajattelin juuri vanhaa, mennyttä aikaa. Eikö se ollutkin hienoa, Delevä?”
Plasman toa ei sanonut mitään. Menneisyys oli hänen osaltaan täynnä arpia ja kipeitä haavoja. Arpia, jotka eivät olleet vielä täysin parantuneet ja tulevaisuus oli vielä täysin avoin.
Kaksikko jäi muurinharjalle ajattelemaan elämän kysymyksiä ja muistelemaan menneitä…
Matoranit olivat alkaneet poistua pommisuojista. Aamu sarasti jo kirkkaana, eikä Nazorakkien hävittäjiä näkynyt maahan pudonneiden lisäksi. Sortunutta muuria katselevat Matoranit huomasivat jonkin kulmikkaan ja kirkkaan liitävän nopeasti. Kaikki kuitenkin uskoivat kyseessä olleen vain tämän hirveän yön jälkeinen harha.
Hyur, Ta-Matoran, Mahdey, Plasman Matoran ja Tery, Onu-Matoran olivat päättäneet korjata Klaanin pohjoispuolen muurin, kamalan taistelun jälkeen. Kaikki ohjasivat puskutraktoreita. Blozi, Tulen Toa katseli ikkunasta. Hän halusi auttaa heitä korjaamaan Klaania, mutta oli lääkintä-Matoranin mukaan liian heikossa kunnossa. Blozi ei ollut ainoa, joka oli vahingoittunut pahasti. Muitakin oli. Nyt hän yritti levätä, jotta jaksaisi.
Matoranit yrittivät korjata niin nopeasti ja hyvin, kuin osasivat. Osa heistä oli kuollut taistelussa, mutta he toivoivat, että saisivat sen korjatuksi mahdollisimman pian, että Bio-Klaanin linnoitus olisi valmis seuraavaan hyökkäykseen.
Kolme Matorania korjasvat puskutraktoreillaan muuria nopeasti ja olivat ottaneet kisan. Pian olisivat valmiita, mutta heidän korjaama osa olisi vain viidesosa koko Pohjoispuolen muurista. Aikaa oli, mutta kukaan ei tiennyt kuinka paljon. 001 joukot olivat paljon suurempia. Joten miksi hän oli hyökännyt. Oliko kyseessä ollut vain testi. Klaanilaiset olivat onnistuneet pudottamaan Koin, yhden Nazorakien ilmalaivoista. Se oli johtanut niiden tappioon, mutta Huyr pelkäsi, että hyökkäys tapahtuisi uudestaan pian, silloin koko Allianssin voimalla.
* * *
Blozi ei voinut levätä vieläkään. Hän päätti jälleen lähteä kävelylle. Hänen mielensä oli hyvin sekalainen. Niin monet ajatukset ja kysymykset häiritsivät Tulen Toaa. Sheelika ei ollut antanut pienintäkään vinkkiä Allianssin liikkeistä, joten Bio-Klaani oli omillaan. Blozi vain halusi tietää, milloin Allianssi hyökkäisi seuraavan kerran ja kuinka suurella joukolla. Klaani oli menettänyt jälleen menetyksiä, eivätkä ne olleet kovin pieniä, muttei kovin suuriakaan. Mutta jos Allianssi hyökkää seuraavalla kerralla kaikella voimalla, voisiko Klaani silloin voittaa? Mitä he seuraavaksi menettäsivät?
Tulen Toa päätti lähteä etsimään vastauksia. Mutta mistä?
088 kirosi. Miten niin suuri ilmalaiva oli tehnyt niin nopean väistöliikkeen.
Kapteeni oli äärimmäisen turhautunut. Hän oli entistä varmempi siitä, että tuhoaisi aluksen itse. Hän ei antaisi Klaanin saastojen koskea alukseen. Hän tuhoaisi sen, ja mahdollisimman paljon menisi mukana. Torakka iski nyrkillään ohjauspöytään. Radiosignaalit olivat totaalisesti poissa pelistä. Kaikkialta kuului epämääräistä möykkää. Yhtäkkiä koneen sähköjärjestelmiä kuvaavaan ääriviivapiirrokseen syttyi vihreät valot takaosaan. 088 piristyi hieman, mekaanikot olivat onnistuneet. Ohjaimet toimivat, ainakin jotenkuten.
Kääntäkää vasemmalle, 088 komensi. Mutta sir, me törmääm- ohjaaja änkytti. Vasemmalle. Päin tuota alusta Torakka käänsi ohjausvipua vastahakoisesti jyrkästi vasemmalle. Toinen pilotti teki saman, ja uudelleen järjestelmään palautetut peräsimen suuret lavat alkoivat kääntyä.
Koi syöksyi yllättävän nopeasti etuviistoon vasemmalle, mutta Vapaus oli nopeampi. Väisömanoveerin jälkeen, heti kun Koin aikeet oli huomattu, oli aluksen korkeutta laskettu nopeasti. Bio-Klaanin alus pudottautui lyhyen matkaa alaspäin, väistäen vinosti Vapauden yläpuolelta syöksyvän Koin. Välittömästi Hydraulinen Vapaus käytti tilanteen hyväkseen ja ampui kaikilla kääntyvillä tykeillään alaviistosta käsin Koita.
Koko Nazorak-alus tärähteli voimakkaiden raskaiden cordakien iskeytyessä aluksen pohjaan. Tuli ja räjähdykset tuhosivat järjestelmiä ja pohjan zamor-tykkejä nopeaan vauhtiin. Koi käänsi jyrkästi vasempaan, yrittäessään päästä pakoon vainoojaansa. Nyt Nazorakien alus oli kääntynyt 180 astetta alkuperäisestä sijainnistaan, komentosilta suoraan Klaaniin päin.
Sir, pudotetaan pommit nyt. Klaanilaiset ovat allamme Ei, 088 sanoi nopeasti ja jämäkästi. Täysillä kohti Klaania. Alentakaa korkeus niin, että törmäämme linnakkeeseen. Jos en voi voittaa, eivät hekään Pääpilottia puistatti kapteenin kylmä päättäväisyys ja uskollisuus aatteelle. Jopa varman kuoleman edessä tämä mietti keinoja aiheuttaa mahdollisimman paljon pahaa vihollisille. Se oli jotain, mihin Nazorakit pyrkivät.
Hydraulinen Vapaus käänsi vaivalloisesti kurssinsa ympäri. Koin suunnanmuutos kohti Klaania oli ollut aivan odottamatonta, mutta oli selvä, ettei alusta saisi päästää Klaaniin. Pian kaksi alusta olivat suorassa linjassa, Koi edessä ja Vapaus takana.
Tehmut ja Ämtur saapuivat yläkansilla, tarkemmin sanottuna potkuritelineiden välissä, sijaitsevaan tilaan, joka olisi nyt aluksen komentopaikka. Huone oli ankea ja kalustamaton. Sisällä oli vain muutama cordak-tykki ampujineen sekä pyöreitä, pieniä ikkunoita. Yhden ikkunan vieressä roikkui kiikarit.
Laivaston silloinen johtaja nappasi kiikarit käsiinsä ja katsoi niiden kautta ulkomaailmaa. Pienistä ikkunoista näkyvyys ei ollut paras mahdollinen, ja sadekin haittasi, mutta Koin suuresta, vaaleanharmaasta hahmosta ei voinut erehtyä. Liekit ilmalaivasta olivat sateen myötävaikutuksesta kadonneet. Koi näytti lopettaneen kokonaan tuleen vastaamisen.
Alus pitäisi kääntää tai tuhota. Se ei saa päästä Klaaniin.
Edriv käänsi Lohrakiaan jyrkästi yläviistoon. Pommikone kaartoi perässä. Laivaston aluksen cordak soi, mutta nopeassa liikkeessä osumia ei juurikaan tullut. Lohrak joutui väistämään tiukasti miniohjusta, jonka hopeanharmaa syöksypommikone oli laukaissut. Alkutaistelusta oli näyttänyt, ettei pommikoneissa ollut aseita ilmataisteluun, mutta oli paljastunut, että niiden ohjukset toimivat myös ilmataistelussa. Alus kaartoi jyrkästi sivuun, pyrkien pääsemään takaa-ajo-asemaan. Pommikone pysyi tiukasti perillä etsien sopivaa tilannetta laukoa ohjuksia. Edrivin Lohrak syöksyi alaviistoon pakoon vainoajaansa. Takaa kuului vihellys; yksi ohjus oli taas liikkellä. Onu-Matoran veti aluksen nopeasti ylös. Hän oli kutienkin piirun verran myöhässä, sillä ohjus osui rakennuksen kattoon koneen alapuolelle, ja paineaalto lennätti roinaa päin Lohrakia. Alus sai iskun toiseen siipeensä ja lähti pyörimään holtittomasti. Edriv yritti sydän pamppaillen saada koneen oikaistua, mutta vahingoittunut hävittäjä syöksyi vaarallista vauhtia kohti maata ja rakennuksia. Viime hetkellä Onu-Matoran sai oikaistua aluksensa ja veti ylös.
Cetal, oletko kunnossa? matoran kysyi sydän pamppaillen. Vastausta ei kuulunut takaa, ampujan paikalta. Edriv katsoi nopeasti taakseen penkin suuren selkänojan yli. Takaosan läpi oli lentänyt useita sirpaleita, ja verinen matoran istui metallitangon lävistämänä takapenkillä. Pilotti irvisti. Olisi pakko laskeutua. Sitten hän kuuli jälleen vihellyksen. Matoran kirosi, ja veti niin nopean käännöksen kuin sai. Ohjus lensi hieman huti, mutta kone oli jälleen jonkun nazorakin takaa-ajon kohteena. Oli pakko laskeutua, alus ei olisi enää taistelukuntoinen. Laskeutunut alus tosin olisi täysi maalitaulu pommikoneelle
Edriv mietti vaihtoehtojaan. Hän näki merellä kaksi suurta ilmalaivaa lentävän Klaania kohti.
Kapteeni, törmäämme seitsemässä minuutissa Klaaniin Pilotin sanat kaikuivat 088 mielessä pitkään. Hän jäisi ikuisesti historiankirjoihin Nazorakina, joka uhrasi kaikkensa tuhotakseen Klaanin. Hänet muistettaisiin esikuvana, sellaisena mikä jokaisen Nazorakin pitää olla. Onko ohjus valmiina? 088 varmisti. Kyllä, sir.
Alus tärähteli voimakkaiden cordak-ammusten pirstoessa sen takaosan panssarointia. Kuului korvia vihlovaa ääntä suuren panssarilevyn irrotessa kyljestä. Massiivinen räjähdys koetteli alusta yhden ammuksen osuessa suoraan yhteen varamoottoreista. 088 ei ollut enää edes tarkistanut aluksen vahinkoja. Hän tiesi kuolevansa. Hän oli ylittänyt itsesäälin vaiheen ja oli nyt transsimaisessa tilassa. Kaikki, mitä hän ajatteli, oli kosto.
Laukaiskaa, pitkä Nazorak määräsi lyhyesti sisäpuhelimeen. Aluksen sisäinen kaapelipuhelin toimi edelleen osittain.
Viimeinen raskas ohjus oli ladattu viimeiseen ohjuslaukaisimeen. Pian se osuisi suoraan edestäpäin Hydrauliseen Vapauteen.
Harmaa nuolenkärki syöksyi ilmaan liekehtien. Vapauden ohjaaja yritti väistää pudottamalla alusta ja kääntämään alusta samalla vinoon, mutta silti kaikki tapahtui. Ohjus iskeytyi Bio-Klaanin ilmalaivan vasemmanpuoleiseen suureen propelliin, kaataen massiivisen tangon ja propellin tuhansina siruina mereen. Alus horjahti rajusti, ja puu- ja panssaripintaa lensi mereen. Suuri alus horjahti uhkaavasti ja putosi miltei mereen. Hydraulinen Vapaus olisi lamautettu ne hetket, joina se olisi ollut ainut voima Koin ja Bio-Klaanin linnoituksen välillä.
Koi oli runneltu ja pahasti vahingoittunut. Sen kyljet olivat räjähdysten sisäänpäin murskaamat, ja takaosan panssarointi oli poissa. Aluksessa ei ollut enää paikkaa, joka ei olisi saanut osumaa taistelussa. Nytkin lukuisat Lohrakit parveilivat ja kaartelivat Koin ympärillä kuin nälkäiset korppikotkat, tulittaen alusta. Kuitenkin suurin uhka, Vapaus, oli pakotettu tekemään pakkolasku rantaviivalle.
Nazorakien imperiumi oli ampunut alas Vapauden. Se kuulosti 088:n korvaan upealta, juhlalliselta.
Häntä ei olisi enää huomenna. Hänen muistonsa eläisi ikuisesti.
Neljässä minuutissa alus olisi iskeytynyt Bio-Klaanin linnoitukseen räjähdelastissa. Aamulla Klaani olisi maassa.
Surullinen sade ripotteli vesipisaroita suureen tuulilasiin. Öinen viima kävi sisään alukseen sen panssaripeitteen aukoista.
Harmaatakkinen nazorak-kapteeni oli elämäänsä tyytyväinen. Hän piteli kädessään pientä laitetta, jonka punaisesta napista puolentuhatta tonnia kylväisi tuhoa kaikkialle.
Klaanin Linankkeen korkea torni kohosi pimeyden halki. Tulta ei enää näkynyt juurikaan, ja räjähdykset olivat harventuneet. Erinäisiä aluksia kaarteli Klaanin ympärillä. Merta oli Koin alla vielä muutamia minuutteja. Sitten se törmäisi.
Nazorak sulki silmänsä ja vaipui ajatuksiinsa.
Tottelevaisuus. Tehokkuus. Kunnia.
Jostain kuului ulvontaa. Yksinäinen, vahingoittunut Lohrak lensi kohti Koita. Takaa-ajaja oli pakottanut Edrivin merelle, ja polttoainekin oli aivan lopussa. Tämä oli varma kuolemastaan, ellei saisi takaa-ajajaansa pois kannoiltaan. Edriv kostaisi Cetalin kuoleman.
BIO-KLAANIN PUOLESTA!, hän huusi. Lohrak iskeytyi vasten Koin panssarilasia, murtaen sen tuhansiksi sirpaleiksi. Alus lensi suurella nopeudella läpi komentosillan murskaten kaiken tieltään.
Massiivinen räjähdys lähti liikkeelle Koin keskiosasta pommiruumasta ja murskasi koko aluksen kuin jyvän. Kirkas tuliräjähdys häikäisi sekunneiksi koko Klaanin ympäristön. Valtava ääni kajahti läpi rannikon pitkälle merelle, ennen kuin se vaimeni.
Palavia osia Koista vajosi kuin hidastettuna alaspäin, kylmään mereen.
[spoil]Seuraava on Tongun pätkä. Se tapahtuu samaan aikaan minun pätkäni loppuosan kanssa. En saanut sitä fuusioitua tuohon kunnolla, joten olkoot erillään.[/spoil]
Ilmatila
Morthankilla ja Weedolilla alkoi olla kuumat oltavat ilmataistelun keskellä. Sen lisäksi että aluksen polttoaine alkoi olla vähissä (hiilet alkoivat loppua) hengestään taistelevan Koin Zamor-sarjatulitus oli polttanut koneen toisen etusiivekkeen kokonaan pois. Ohjaus oli hankalaa, ja Morthankin täytyi kääntää konetta puolelta toisella jatkuvasti. Vetäytymiskäskyä ei ollut nähtävästi annettu, sillä muut jäljellä olevat Lohrakit kaartelivat yhä ympärillä. Savua ja leimahduksia oli kaikkialla suurten alusten ympärillä, ja taistelun tilasta oli vaikea saada selvää.
Minulta loppuu kohta ammukset! Weedol huusi moottoreiden jylyn yli Morthankille. Meistä ei pian ole enää kuin haittaa täällä!
Säästä viimeiset hyvään paikkaan. Lentäkäämme vielä kerran taistelun keskelle!
He lähestyivät Koita yläpuolelta. Torakkailmalaivan oikeasta kyljestä nouseva savu peitti Lohrak-hävittäjän pahoilta torakkasilmiltä. Yhtäkkiä alus tärähti ja oli iskeytyä Koin kylkeen, mutta Morthankin äkillinen nosto pelasti molemmat Matoranit.
Pahus! Laskutelineet menivät! Morthank manasi. Siinä meni siistin laskeutumisen mahdollisuus.
Pahempaa seuraa! Ohjus! Ne huomasivat meidät! Ajoit suoraan tutkaan! Weedol parkaisi. Punaisena hehkuva ohjus lähestyi pelottavan kovaa vauhtia takaapäin. Ammuntapesäkkeessä istuva Weedol käytti loput ammuksensa ohjuksen tuhoamiseen, mutta ammuksen väistöjärjestelmä pelasti ohjuksen. Weedol polki hikikarpalot otsallaan hiiliä tulipesään, ja Morthank lensi nopeammin kuin koskaan. Mutta ohjus saavutti heitä. He kiersivät Koin alitse väistellen Zamor-ammuksia, mutta eivät saaneet hakeutuvaa ohjusta pois kannoiltaan. Se saavutti heitä alituisesti kiihtyvällä nopeudella. He lensivät yhä kauemmaksi taistelusta kohti rannikolla kohoavaa kuusimetsää tuhon siemenet kannoillaan.
Minä en kuole näin! Weedol karjaisi, veti ammuntapesäkkeen työkalupakista suuren jakoavaimen ja löi sillä kuvun lasin rikki. Onneksi ilmavirta pyyhkäisi lasinsirpaleet taakseen. Ohjus oli jo aivan aluksen hännillä, Weedol tunsi naamiollaan sen hohtavan lämmön viileässä yössä.
Jakoavain lensi. Sen suora osuma ohjuksen kanssa aiheutti ammuksen välittömän räjähtämisen ja pelasti Morthankin ja Weedolin suoralta kuolemalta. Paineaalto kuitenkin repi Lohrakin siivet hajalle ja paiskasi aluksen raadon parin kuusen kautta metsänpohjalle.
Morthank makasi maassa ja tuijotti tähtitaivasta. Hän arveli, että hänen kaikki raajansa olivat katki, mutta hän ei välittänyt. Pilvet repeilivät ja tähdet paistoivat niiden välistä jakaen puolueetonta valoaan kaikkien maailman kansojen kesken. Vähän ajan kuluttua Weedol raahautui oikealla kädellään hänen vierelleen ja osoitti väsyneesti merelle päin. Kaukaisuudessa valtava palava herneenpalon muotoinen ilmalaiva räjähti tuhansien aurinkojen voimalla kappaleiksi, jäännösten vajotessa mereen kuin ilta-aurinko.