Klaanon

Avainsana: Ontor

  • Hildemar 42: Ilmaraptori ja Hildemar

    Meri

    Ämtur oli nähnyt parempiakin lentosäitä. Syyssade piiskasi Laivaston nopeimman aluksen Ilmaraptorin siipiä ja meri levittäytyi alla normaalia harmaampana. Lähtö oli tosiaankin ollut pikainen; Keetongu oli saanut viestin korkeimmalta taholta ja kyklooppi oli valinnut hänet luotettavana lentäjä-ässänä tehtävän pilotiksi. Ämtur oli puolitahallisesti hivuttautunut tehtävänannon aikana lähemmäksi rakastamaansa ilma-alusta, ja Ilmaraptori oli otettu tehtävään. Se oli varmasti sopivin alus: Nopea ja ketterä kuin mikä, ja tulivoimaakin oli melko hyvin ottaessa huomioon Laivaston varat ja aluksen koon.

    Mukana olivat Ternok ja Ontor, veteraanit, jotka olivat seikkaileet pomon kanssa vähän aikaa sitten pohjoisessa ja tulleet takaisin tällä ihanalla ilmojen halkojalla. Puolen tunnin valmistelujen ja koneen lämmittämisen jälkeen alus oli rullattu koleaan syysilmaan ja lähetty matkaan. Tehtävästä ei tulisi helppo, mutta
    Ämtur luotti itseensä.

    Saari

    Satoi kaatamalla. Se ei ollut leppoista tihkutusta, josta Matoro piti. Se oli raskasta ja kaiken samentavaa rummutusta, joka kasteli kaiken hetkessä.

    Saari, jonka rannikolle he olivat BKS Hildemarin ankkuroineet, oli täynnä lauhkeaa lehtimetsää. Se oli pitkän saariketjun pohjoisin saari. Matoro arveli samaisen ketjun eteläsaarten olleen aikanaan niitä ”trooppisia saaria” joilla Ämkoo kertoi menettäneensä kätensä. Klaanin saari sijaitsi kutakuinkin pohjoisessa noin päivänmatkan päässä. Hai oli lähettänyt saaren koordinaatit Laivastolle myöhään eilisiltana. Nyt, aamuauringon valossa syksyisen viiman armoilla he tuijottivat pohjoiseen horisonttiin odottaen Laivaston lupaamaa alusta.

    Jään Toa oli matkannut säästä välittämättä vähän matkan päähän rannalle. Hän halusi olla yksin. Hänellä oli suunnitelma.

    Herätys, minä tiedän että sinä olet siellä, Matoro ajatteli. Hän tunsi itsensä täydeksi idiootiksi. Hän yritti juuri puhua naamionsa kanssa.

    Ei vastausta. Hän oli litimärkä.

    Matoro keskitti ajatuksensa naamioonsa ja aktivoi sen. Cencord alkoi hohtaa himmeää valkoista valoa. Se loi, kuten tavallista, hämärän kentän jossa hän näki ajattelevien olentojen mielet kirkkaina.

    Tiedän, että pystyt parempaan, Matoro päässään.

    Matoro pinnisti kaiken tahdonvoimansa naamionsa käyttöön. Hän halusi saada sen täydet voimat käyttöön. Hän tiesi, että se oli Mielen Naamio, kuolleen makutan koe. Makutat eivät tekisi naamiota, jolla voisi vain havaita mieliä, sillä he kykenevät siihen aivan yhtä hyvin ilman naamiota.

    Tämä ei toimi, Matoro ajatteli. Hän tarvitsisi harjoitusmaalin, mutta hän ei alkaisi tunkeutumaan kenenkään ystävänsä päähän.

    Hän koitti vielä kerran käyttää naamiotaan, mutta sitten hän näki horisontissa ilma-aluksen.

    Alus läheni kovaa vauhtia, ja pian sen moottoreiden jyly ylitti sateen ropinan. Ilmaraptori kartoi Matoron oikealta puolelta ja laskeutui käyttäen pitkaa rantahietikkoa kiitotienä. Aerodynaamisen höyrykoneen potkurin lakkasivat pyörimästä. Se päästi viheltäen pilven valkoista höyryä ja aluksen pohjassa ollut pyöreä luukku avautui. Ilmaraptorin kyljissä olevat motivaattorimaalauksen eräästä hyvin tärkeästä sähkön Toasta saivat Matoron hymähtämään.

    Luukusta tulleita portaita tuli kolme Onu-Matorania. Ämtur naksautti rystysiään ja kätteli Matoroa, joka joutui kumartumaan. Ontor ja Ternok puhdistivat sateessa panssareihinsa tarttuneet nokihiukkaset ja viihdyttivät toisiaan puujalkavitseillä, kun Matoro riensi noutamaan tovereitaan.

    ”Päivää. Minä olen Matoro, ystäväni tulevat tuolta. Ketä minulla on kunnia kätellä?” Matoro kysyi ehkä liiankin kohteliaasti.

    ”Ämtur, terve vaan. Tuossa ovat Ternok (Kaukau) ja Ontor (Pakari). Olemme nopean lähdön veteraaneja. Teillä oli… tilanne täällä? Parempaa kyytiä saatte etsiä, jos saan sanoa.”

    ”Kyllä, meillä on tilanne. Tarkoitus on lähteä pelastamaan muutamaa klaanilaista pahan hirviön kynsistä. Vähän niinkuin niissä saduissa, mutta tuhat kertaa vakavempana”, Matoro vastasi.

    ”Sinun ei tarvitse puhua minulle satujen kautta, vaikka oletkin Toa, sillä me emme ole edellisen Dikapin poikia mekään. Ternok tässä esimerkiksi räjäytin erään mautonta takkia pitävän supliikkiskakdin kuolemantehtaan merimiinalla tässä hiljattain”, Ontor pisti väliin.

    ”No nyt kuulostaa huomattavasti paremmalta. Minäkin ilmaisen asiani uudelleen: olemme menossa räjäyttämään erään makutan mahdollisimman suurikaliiberisella aseella ja mahdollisest pudotamme tapaukseen liittyvän ilmalaivan.”

    ”Oikeaa puhetta! Sinussa on asennetta. Kelpaisiko lasillinen viskiä? Meillä on mukava tammitynnyrillinen Vanhaa Kyöstiä aluksessa. Pomo sääti sellaisen vakiovarusteeksi jokaiseen yli 200 ääkkärin alukseen.”

    ”Kyllä kiitos, mutta entä jos esittelisitte ensin tämän kaunokaisen meille?”

    Ämtur oli hieman hämmentynyt Toan kysymyksestä. ”Tuota, se on Tawa, tiedät kai, Klaanin johtaja, ajattelimme, että tuollaiset kuvat nostaisivat miesten taistelutahtoa. Luulin kyllä, että tunnistaisit, mutta ehkä muodot ovat vähän liioiteltuja…” Hän sopersi ja katseli koneen kyljessä olevaa maalausta. Matoro avasi suunsa, sulki sen uudelleen ja tajusi väärinkäsityksen.

    ”… minä kyllä tarkoitin tätä alusta, vaikka onhan tuokin aika kaunokainen”, Matoro sanoi vilkuillen kuvan suuntaan.

    ”Ah, aivan! Runko on, kuten saatoit jo tunnistaa, Nynrahin mörköjen taattua jälkeä. En voi uskoa, miten ne veijarit osaavat käsitellä puuta! Se kulkee ilmassa kuin tyhjiössä. Näetkö nuo komponentin siipien juurissa? Niitä voi käännellä lennon, nousun ja laskun aikana parhaan tuloksen saamiseksi. Moottorit ovat laivaston perustavaraa, lauhdevesijärjestelmä pitää ne vakaina. Mennäänpä sisälle, tätä tietä, onneksi portaat eivät kastuneet.”

    Sisällä oli yllättävän kotoisaa, kun otti huomioon aluksen iskevän ulkomuodon. Aluksen päähuone, jossa oli ohjaamon lisäksi tilaa kymmenellekunta henkilölle, oli sisustettu Laivaston vanhahtavan tyylin mukaisesti, kun tilanne Nynrahin tehtävän jälkeen oli rauhoittunut. Kovat istuinpenkit oli vaihdettu sohviksi ja pyöreissä seinissä oli tavaraa, joita ei yleensä löytänyt taivasta valtavalla nopeudella halkovat konetuliraketeilla aseistetun kappaleen sisältä. Matoro huomasi jo mainitun tammitynnyrin lisäksi gramofonin, käkikellon ja katosta roikkuvat Matoran-kokoiset koysipunkat. Ohjaamossa oli kaksi tuolia, joista toinen oli Matoranille tai pienelle Toalle sopiva ja toinen valtava (se oli täynnä tavaraa). Ämtur ohjasti hänet aluksen erilliseen takaosaan.

    ”Tässä on tulipesä, tuossa kuumavesisäiliö, ja nuo putket vievät lauhdevettä”, Matoran opasti, ”Saat varmasti heittää hiiltä pesään tarpeeksi tämän matkan aikana, ainakin jos meillä on pitkä matka. Toivottavasti et sula. Tänne tulee välillä aika kuuma.”

    ”Vaikuttaa hyvältä. Minkälainen aseistus tässä on?” Matoro kysyi. Aluksissa aseistus oli yleensä se, joka häntä kiinnosti eniten.

    ”Meillä on Cordakeja, kuten varmaan tiedät. Kahdella kevyellä etutykillä voi ampua ohjaamosta käsin. Siinä ei ole kuitenkaan kaikki. Seuraa minua.”

    He menivät ensin takaisin päätilaan ja Ämtur avasi seinässä olevan luukun. sen takana oli pienen pieni koppi, johon Matoro olisi mahtunut hyvin pieneksi kääriytyneenä. Matoran meni koppiin, sytytti siellä olevan valon ja näytti Matorolle Cordak-tykin toiminnan.

    ”Esin naksautat tästä”, hän sanoi, ja veti sivusta suuren vivun taakse. Ilmaraptorin sivulevy liukui taakse, ja paljasti kopin edessä aluksen ulko-ja sisäseinien välissä olleen aseistuksen. Raskas Cordak-tykki oli ainakin kolme metriä pitkä.

    ”Sitten vapautat tykin tästä.”

    Naks. Ämtur väänteli toisella kädellä joystickiä ja tykki liikkui ilmanpainenjärjestelmän avulla 35 asteen säteellä kaikkiin suuntiin.

    ”Punainen nappi ampuu, vihreä irrottaa varmistimen ja sininen lataa. Tykki pitää pistää perusasentoon ja lukita latauksen ajaksi. Kuusi panosta sarjassa. Keltaisesta saa päälle ammuntamusiikin. Muista, että panoksia on rajoitetusti. Toisella puolella on samanalainen tykki.”

    ”Ymmärrän. Kuulostaa hyvältä. Kuinka kovaa tämä menee?”

    Ämtur könysi ulos tykkipesäkkeestä. Hän silmäili vielä aluksen sisätilat siltä varalta, että hänen pitäisi tietää jotain sen toiminnasta. Sitten hän muisti kartan, jonka Tongu oli antanut hänelle Matorolle välitettäväksi lähtökiireen keskellä. Hän käveli ohjauspöydän luo ja kaivoi rullatun kartan esiin Tongun valtavan tavaroilla täytetyn lentotuolin kätköistä. Hän ojensi sen Toalle.

    ”Keetongu käsi välittää tämän sinulle, mutta en tiedä miksi. Se on laivaston vanhoja peruskarttoja. Varmaankin tärkeää.”

    Matoron toverit olivat jo saapuneet ja kipusivat alukseen Ontorin ja Ternokin kanssa.

    ”Okei, kiitos. Syvennyn siihen kun lähdemme liikkeelle”, Matoro kuittasi ja otti suuren rullan.

    Samaan aikaan kun Hildemarista siirrettiin joitakin rahtitavaroita Ilmaraptoriin, Matoro istahti sohvalle tutkimaan karttaa. Hän oli huojentunut, sillä se oli Manulta. Tai niin hän päätteli käsialasta. Se oli tosiaankin Laivaston peruskartta, jossa näkyi koko tunnettu maailma. Siihen oli tehty merkintöjä päälle. Eräs saari läntisen saariketjun pohjoispäästä oli ympyröity, ja siihen oli kirjoitettu ”Atheonistien temppeli”. Se sijaitsi hieman etelään Artidaxista.

    Karttaan oli myös teipattu noin kaksikymmentä senttiä pitkiä, neljä snettiä leveitä ja kaksi paksuja metallisia suorakulmioita. Niitä oli yhteensä kuusi. Lisäksi niissä oli kiinni eräänlaisia saranoita. Matoro tunnisti välittömästi mistä on kyse ja suorastaan riemastui.

    Kyseessä oli hänen Kapuralta tilaama Harppuuna v. 2. Toa irrotti osat ja kiinnitti ne kiertämään hänen katkenneen kätensä ranteen panssaria. Ne naksahtivat kohdilleen panssarin uriin. Nyt hänellä oli kuudestilaukeava harppuuna kiinni kädessään. Jokaisessa harppuunassa oli kymmenen prototeräksistä vetäytyvällä sahalaidalla varustettua terää varalla sekä 100 metriä ohuen ohutta metallikaapelia. Matoro tunsi itsetuntonsa kasvavan valtavalla nopeudella. Mitään naamiota, harppuuna voittaa kaiken, hän ajatteli.

    [spoil]Tongu teki tästä suuren osan, kiitokset hänelle.[/spoil]

  • Nynrah osa 48: Avden ja Arsteinin mysteeri

    Alus liitämässä meren yllä jossain tuolla kaukana

    ”Olemme juuri ohittaneet Tren Kromin niemimaan”, ilmoitti Tongu. Matoranit eivät olleet kyenneet pysymään aloillaan, vaikka Keetongu oli jopa käskenyt niitä lepäämään. Ternok ja Ontor olivat palanneet lappamaan hiiltä masiinaan, ja Guardian istui tekemättä mitään. Hän tunsi olonsa turhautuneeksi, koska ei oikein pystynyt mihinkään sillä hetkellä. Hän saattoi vain katsella ulos ikkunasta ja tarkastella Pohjoisen mantereen työntämää uloketta Steltin ja Klaanin saaren välissä. Makuta Nui istui lattialla ja näytti meditoivan.
    Eihän tuosta ikinä tiedä, Guartsu ajatteli itsekseen. Ehkä se vain esittää, ja oikeasti se…

    ”Guartsu”, Makuta Nui sanoi yhtäkkiä kuin olisi lukenut Guardianin ajatukset. Ja ehkä hän tekikin niin, skakdi muistutti itselleen. Jos hän teki, tiedänkö minä?
    Manu tuijotti nyt mietteliäänä ulos ikkunasta.
    ”Mitä?” Guardian kysyi vilkuillen haikeana samasta ikkunasta ulos, josta Makutakin katseli taivasta.
    ”Puhuiko hän sinulle?” Manu kysyi katsoen Guardiania silmiin vaihteeksi vakavasti.

    ”Arstein?” Guardian vastasi vilauttaen hampaitaan inhoten. ”Kyllä. Älä muistuta minua siitä muakan äpärästä.”
    Manu pudisti päätään.
    ”Tarkoitan Punaista Miestä”, Makuta sanoi ovelasti hymyillen. Guardianin katse jäätyi. Hän nousi ryhdikkäämpään asentoon tuolillaan ja katsoi Manua hiljaa. Keetongu vilkuili kaksikkoa hämmentyneenä ohjaamon takapeilistä.
    ”Mistä sinä tiedät Avdesta?” Guardian sanoi hämmentyneenä. Manu vastasi tähän kysymykseen pääasiassa aivan yhtä hämmentyneellä ilmeellä.
    ”Ai”, Makuta sanoi vilauttaen pientä hymyä. ”Hänellä on nimikin.” Makutan hymy pysyi tämän kasvoilla, mutta epäilevä katse siirtyi Guardianiin.
    ”Ennen kuin kysyt, minä puhuin hänelle”, Manu sanoi virnuillen. ”Pidimme keskustelun filosofiasta ja psykologiasta ja aika-avaruudesta. Se oli avartavaa, vaikka hän ei monia näkemyksistäni jakanutkaan. Sitten siirryimme lautapeleihin! Ja… ja biljardiin. Ja korttipeleihin.”
    Makuta vilkuili veitsimäisiä sormenkynsiään.
    ”Sotilas”, Makuta sanoi yhtäkkiä väliin kuin maansa myyneenä. ”Sotilas, joka loi kuningattaren…”
    ”Mene asiaan”, Guartsu keskeytti kiireisenä. Skakdin kämmen puristui merikartan ympärille. Paperinpala rypistyi kasaan.

    Manu säpsähti ja läimäytti itseään otsalle. Oli kuin Makuta olisi lyönyt jonkin kytkimen pohjaan. Vakavuuskytkimellä kesti pieni hetki aktivoitua.
    ”Oli miten oli”, Manu sanoi. ”Minä katsoin häneen. En siis katsonut silmillä, koska en saanut niitä auki. Mutta minä…”
    Makutan punaisten silmien katse keskittyi hetkeksi Guartsuun ja Keetonguun.
    … yksinkertaisesti katsoin, kuului kaiku skakdin ja keltaisen jättiläisen alitajunnasta.

    ”Mitä näit?” Guardian kysyi ihmeissään. Hän ei pystynyt enää edes yllättymään Manun telepaattisista viesteistä. Vuosien kokemus Visokin puheesta oli lopulta varmistanut sen.
    Makuta hymyili. ”Kaiken”, hän sanoi. Ilme muuttui nopeasti surumielisemmäksi. ”Ja en mitään. Ei valoa eikä varjoa. Kuilun, joka katsoi minuun. Kädet, jotka koskettivat aivojani. Muuttuvan labyrintin, jonka seinät olivat tuskaa, kärsimystä ja painajaisia. Asioita, jotka olivat niin sairaita, että edes minä en olisi niitä voinut keksiä. Salaisuuksia ja silmät pois polttavia totuuksia.”
    Makuta piti hämmentyneen tauon. Hänen katseensa oli lasittunut.
    ”Ja sitten yhtäkkiä tunsin oloni aivan kuin rauhoittuneeksi.”

    Keetongun suuri silmä keskittyi horisonttiin ja karttoihin, mutta takapeilin heijastuksesta näki, että hän oli kuunnellut. Guardian nojasi kyynärpäällään ikkunalautaa vasten ja hieroi leukaansa mietteliäänä.
    Makuta Nui hymyili hieman pirullisesti. ”Niin. Mistä sinä sitten tiedät Avdesta, Gurvana hyvä?”
    Keetongu käänsi päätään hieman taaksepäin ja kohotti yksinäistä kellertävää kulmakarvaansa.
    ”Minuakin kiinnostaisi kovasti.”
    Sininen skakdi huokaisi ja hieroi leukaansa pohdiskelevana.
    ”Tiesin, että teiltä ei voisi piilotella tätä loputtomasti”, Guardian hymähti laskien kämmenensä ikkunalaudalle. ”Kumpikaan teistä ei ollut Klaanissa, kun hän pääsi sisään, mutta varmasti kuulitte huhuja. Oli kai pitkään ihan liian helppoa väittää yleisölle, että kaikki sen yön tapahtumista oli Arsteinin pönttöjen syytä.”

    Manu nyökkäsi. Hän muisti, mitä oli tapahtunut, kun hänen iskuryhmänsä oli palannut Klaaniin. Kuoleminen sattui aina. Ja hän oli kuullut epämääräisiä huhuja jonkinlaisesta mustasta massasta ja sen pysäyttämättömästä rynnäköstä läpi Klaanin. Mustan massan katoaminen admin-siiven puolelle osui epäilyttävän hyvin yhteen Visokin paljon puhetta aiheuttaneen katoamisen kanssa.
    ”Pitäisikö minun selvittää, minne hän meni?” Manu sanoi mietteliäänä.
    ”Kuka?” Guardian sanoi hämmentyneenä. Manu katsoi häntä häiriintyneen näköisesti.
    ”Sanoinko sen ääneen? Unohda.”
    Guardian kohotti toista kulmaansa ja jatkoi:
    ”Kun Avhrak Feterrat tulivat sisään, myös jotain muuta pääsi Klaanin muurien sisäpuolelle. Jotain, joka kutsui itseään nimellä Avde.”
    Keetongu katseli peilin kautta skakdia, joka innostui kertomaan tarinaansa.

    ”Avde…” Guardian aloitti, mutta keskeytti sitten. Jokin häiritsi Guardiania. Hän ei ollut aiemmin koskaan pelännyt Avdea, mutta nyt skakdin olkapäitä painoi jotain suurta. Jotain synkkää.
    Pahinta oli, että Guardian ei muistanut mitään. Arsteinin öljynhajuisen konepajan jälkeen ja ennen luodolta heräämistä oli skakdin muistissa musta aukko. Mitä tahansa olisi voinut tapahtua sillä välillä, eikä Guardian muistaisi sitä.

    ”En ole koskaan välittänyt pahemmin taistelusta. Toisin kuin luulette, minä en nauti tappamisesta. Teen sitä vain pakon edessä. Haluan mieluiten mahdollisimman monen elävän.

    Haluatteko te pakottaa minut?”

    ”Kuten olette ehkä päätelleet”, skakdi jatkoi yhä hieman hämillään, ”Avde hyökkäsi Klaaniin Arsteinin koneiden varjolla. Feterrojen tehtävä oli luullakseni vain aiheuttaa pelkkää kaaosta ja vahinkoa, että Avde pääsisi tekemään… tehtävänsä admin-siiven puolella. Me taistelimme häntä vastaan.”
    Keetongu vilkaisi taakseen. Guardian näytti hämmentyneeltä. Manu nousi seisomaan, nosti tuolin seinän vierestä ja asetti sen Guardianin tuolia vastapäätä. Sitten hän istahti.

    ”Se olento, mikä se sitten olikaan, yritti saada meidät epäilemään itseämme. Hän yritti myös tappaa meidät, vaikka väitti muuta”, G informoi kurtistaen kulmiaan.

    ”Annan anteeksi muun luonteessa, jopa synnit, hyvät ystävät, mutta tekopyhyyttä en siedä. Hyväksykää se, mitä olette.”

    Manu huomasi Guardianin reaktion.
    ”Oletko sinä ihan kunnossa?”
    ”Olen. Ei tämä mitään.”

    Vaikka Guardianin pää oli pyyhitty tyhjäksi siitä, mitä tajunnan mustina tunteina oli tapahtunut, muisti skakdi kuitenkin tunnetiloja. Yksi niistä oli ollut pelkoa.
    Oli todella kauan siitä, kun Guardian oli pelännyt aidosti. Sisällissota oli kredipselleenin ja veren tuoksullaan kehittänyt skakdista sen, mikä hän nykyään oli. Oli vaikea pelätä enää mitään, kun oli katsonut pahuutta silmiin ja selviytynyt hengissä.

    Silti Guardian muisti noista tyhjistä tunneista vain pelkoa. Skakdi jäi hetkeksi miettimään. Hän ei välttämättä edes halunnut tietää, mitä oli tapahtunut. Silti hänen olisi yksinkertaisesti pakko tietää.

    ”Mutta rakkaat ystävät, nämä hetket saavat minutkin ajattelemaan päätöksiäni kahdesti.”

    user posted image
    ”Mutta nyt aika rientää. Pyydän anteeksi, että joudun poistumaan. Ei hätää, ystäväni kyllä pitävät teille seuraa.”

    user posted image

    ”Avde pakeni. Visokki juoksi hänen peräänsä. Emme nähneet häntä enää sen jälkeen”, Guardian lopetti tarinansa äänensävy synkkänä. Manu hieroi leukaansa mietteliäästi.
    ”Musta massa. Täynnä lonkeroita. Kymmenittäin punaisia silmiä”, Guardian kuiskasi ja kylmät väreet kulkivat hänen lävitseen. Skakdi ei ollut enää edes varma, oliko se pelkoa vai inhoa.
    ”Kuulostaa huvittavalta”, Manu sanoi. Guardian irvisti hänelle.
    ”Sinä sanoit puhuneesi hänelle.”
    ”Niinhän minä tein.”
    ”Milloin. Missä.”
    ”Uskoakseni siinä välissä, joka on päässäsi tyhjä.”
    Guardian mietti hetken.
    ”Ennen kuin päädyimme luodolle?”
    ”Kyllä.”
    Seuraavaksi Keetongu sanoi:
    ”Minäkään en muista siitä mitään. Jokin tuli hakemaan meitä. Sitten päädyimme saarelle.”

    Makuta Nui räpsytteli silmiään mietteliään uneliaana ja kumartui kohti Keetongua.
    ”Näitkö, mikä meitä tuli hakemaan?”
    Keetongu nyökkäsi hetkellisesti. ”Kyllä”, keltainen jättiläinen sanoi nopeasti, mutta päätyi kuitenkin pudistamaan päätään. ”Ei, en kunnolla. Se pukeutui tummanvihreään kaapuun ja se oli ruma. Kaapu peitti sen melkein kokonaan, mutta se haisi oudolta.”

    Makuta Nui ja Guardian tuijottivat Keetongua hämillään.
    ”Luottakaa rahin hajuaistiin”, Keetongu sanoi ja osoitti yksisilmäisiä kasvojaan.
    ”Missä sinulla edes on nen-” Manu aloitti ääni tihkuen epäuskoa ja kasvot vääntyneenä ääriasentoon. Loput lauseesta muuntautui epäselväksi muminaksi Guardianin nyrkin tukkiessa Makutan suun.
    ”Mitä haistoit?” Guardian kysyi kiinnostuneesti nousten hieman tuoliltaan.

    Keetongu kytki Ilmaraptori I:n autopilotille napsauttamalla kolmea kytkintä ohjaamon katossa. Kahden ilmakuopan jälkeen kyyti tasautui niin tasaiseksi, että kahvia olisi ollut turvallista juoda. Jos sitä olisi ollut.
    Sitten keltainen jättiläinen kääntyi tuolillaan kokonaan kohti Makuta Nuita ja Guardiania. Hän kumartui, että pystyi puhumaan niin, että Ternok ja Ontor eivät kuulisi.

    ”… oli kuin… se ei olisi ollut elossa.”
    Guardian hiljeni hämmentyneenä. Hän laskeutui taas istumaan, mutta nyt lähemmäs Keetongua. Makuta Nui näytti pohdiskelevalta.
    ”Onko se mahdollista?” Keetongu kysyi katsoen Manua. Guardian päätyi vihdoin ottamaan nyrkkinsä ulos Makutan suusta.
    ”Pthyi”, Makuta sanoi. Käärmemäinen kieli lojui ulkona suusta. Se kuitenkin vetäytyi niljakkaasti sekunneissa takaisin pimeyden olennon kitaan. ”Tietty on. Monilla Kanohi-naamioilla voi liikuttaa kuolleita ruumiita haluamansa mukaan. Joku voisi tosin kutsua sellaista naamiota moraalittomaksi.”

    Keetongu pudisti päätään. ”En minä siitä puhu”, rahi sanoi. ”Raadon hajun tämä nokka tunnistaisi. Tämä ei ollut sellaista. Se ei ollut kuollut. Se ei vain ollut eläväkään.”
    Oli hetken piinaavan hiljaista. Ternok ja Ontor huhkivat moottorin luona autuaan tietämättöminä puheenaiheesta.
    ”Eikö tuollaisissa asioissa ole yleensä aika vaikea olla ’jotain siltä väliltä’?” Guardian sanoi epäuskoisena.
    ”Älä kysy minulta”, Keetongu sanoi kohauttaen olkapäitään. ”Minä en tiedä enää ollenkaan, mitä on meneillään.”

    Makuta Nui ja Guardian vilkaisivat toisiinsa. Guardian oli rojahtanut nojaamaan hiukan eteenpäin ja hieroi leukaansa tuijottaen mietteliäänä lattiaa. Makuta Nui näytti olevan ymmärryksen äärirajoilla.
    ”Öh”, Manu äännähti vilauttaen hampaitaan. ”Minulla on aavistus.”
    ”Mistä niin?” Keetongu kysyi korjaten ilma-aluksen lentosuuntaa hieman toisella kädellään.
    Makuta Nui nielaisi hieman. Muut valmistautuivat monologiin. ”Ette varmaan tienneet, että Nimda oli legendana olemassa jo kauan ennen minun lajini kapinaa Mata Nuita vastaan. Se kiinnosti Abzumoa aina todella paljon. Minä kehotin aika monta kertaa sitä sihisevää lepakonnaamaa unohtamaan myytit ja keskittymään telomeraasitesteihin, mutta jokin Abzumoa niissä teksteissä vain kiinnosti.”

    Makuta Nuin katse muuttui jääksi. ”Nimda-myyteissä puhuttiin paljon mielenhallinnasta. Sitä sihisijää kai kiinnosti aina ajatus täydellisen tottelevaisesta armeijasta. Minun olisi pitänyt arvata.”
    Keetongu ja Guardian pureskelivat Manun sanoja hetkellisesti. Ei kestänyt kauaa, ennen kuin ”Na Zora”-huudahdusten kuoro ja hyönteisjalkojen marssi soivat sekä skakdin että jättiläisen päässä taukoamatta.
    ”Oli miten oli, Ath-uskonnon Nimda-mytologia ei ollut se, mikä häntä eniten kiinnosti”, Manu jatkoi poikkeuksellisen vakavana. ”Hän piti matoranien tarinoina levittämää perimätietoa tärkeämpänä. Ja osa siitä perimätiedosta kertoi Nimdan kuudesta vartijasta. Niitä kutsuttiin Nukeiksi.”

    ”Nukeiksi?” Guardian toisti kurtistaen kulmiaan.
    ”Hei, en minä tätä juttua keksinyt”, Manu sanoi vaitonaisesti.
    ”Väitätkö, että se kaapuhirvitys voisi olla yksi niistä?” Keetongu kysyi.
    ”En, mutta kuvailusi osuu vähän liian hyvin yhteen Abzumon lukemien satujen kanssa. Ne tulivat ’toiselta puolelta’, joten ne eivät olleet eläviä eivätkä kuolleita. Niiden groteskin ulkomuodon piilottivat vain niiden kaavut.”

    Guardian hymähti. ”Olenko ilonpilaaja, jos sanon että tämä on minusta johtopäätöksenä vähän liian suora”, skakdi sanoi nojaten syvemmälle tuoliinsa. ”Tämä perustuu lähinnä siihen, mitä Tongu on meille kertonut. Kumpikaan meistä ei ole nähnyt tällaista olentoa.”
    Kun Guardian oli sanonut sanottavansa, hänen silmänsä pullistuivat. Makuta Nui hymyili hetkellisesti voitonriemuista virnettä.
    ”Paitsi että?” Manu sanoi hiljaa.
    Guardian räpytteli silmiään hetkellisesti hämmentyneenä. Hän kääntyi hitaasti kohti Makuta Nuita.
    ”Paitsi että olemme.”

    Zakaz
    Aavikko
    Noin viikko sitten

    Auringot saivat aavikon kiehumaan. Hyödytön metallinpala, joka oli ennen ollut revolveri poltti Guardianin kättä. Loput aseesta oli sinisen skakdin edessä seisovan, ruskeaan kaapuun verhoutuneen hahmon kourassa. Klaanin admin katsoi ruskean ja rähjäisen kaavun sisälle, ja kaapu katsoi takaisin.
    Hiekanruskea kaapuhahmo oli pimeyden peittämä. Kaavusta ei kuulunut muita ääniä kuin hidas hengitys. Oli kuin kaavun sisällä oleva olento olisi nuuhkinut lämmintä ilmaa, jota aavikon tuuli viilensi vain hieman.

    Kaapuhahmo käänsi päätään hieman vinoasentoon. Se nuuhkaisi jälleen. Kaavun sisällä olevan olennon niska naksahti sen pään liikkuessa. Naksahtelu kuulosti hieman jätättävältä kellolta.

    Guardian katsoi kaapuun. Skakdi keskittyi hetkeksi kiikarisilmällään olennon sisälle.

    Skakdi katui hetken aikaa sitä, että oli katsonut.

    ”Kuka on ystäväisemme?” kivien takaa esiin hiipivä Makuta Nui kysyi Guardianilta. Olento kääntyi katsomaan Makutaa, mutta vain hetkeksi. Pian olento perääntyi varjoisaan nurkkaukseen aavikolla seisovien kallioiden välissä.
    Hetkessä olento oli jo poissa. Se katosi käärmemäisin liikkein pimeyteen eikä enää palannut.

    ”Mikä se oli?” Guardian kysyi hetken päästä.
    ”En tiedä.” Manu vastasi.
    ”Sinulla lienee kuitenkin aavistus?”
    ”On. Mutta en sano mitään tässä vaiheessa.”
    ”Hyvä on.”

    Ilmaraptori I

    Klaanilaiskolmikko oli jälleen hiljaa. Keetongu vilkaisi välillä hieman huolestuneesti Ternokin ja Ontorin suuntaan. Kun Ternok päätti välillä vilkaista, mitä koneen ohjaamossa tapahtui, oli Keetongun pakko vääntää kasvoilleen tekohymy.
    ”Miten sujuu, kääpiöt?” Keetongu kailotti hymyillen matoran-kaksikolle.
    ”Hyvin, Pomo!” hiestä märkä ja noen peittämä Ternok huusi takaisin sotilastervehdyksen kera. ”Tämä kaunotar kiihtyy kohta sellaisiin nopeuksiin, että lennonjohto luulee meitä ohjukseksi!”
    ”Suuret puheet”, Guardian sanoi naurahtaen. ”Vaadin saada nähdä tämän.”
    ”Oliko tuo käsky, arvon herra eversti admin Guardian?” Ternok kysyi innokkaana suoristaen ryhtiään. Guardian kääntyi tuolillaan ympäri ja katsoi Ternokia virnuillen.
    ”Oli. Pökköä pesään.”

    ”Kyllä, herra!” Ternok huudahti riemuissaan ja palasi Ontorin luokse hommiin. Kohta hiiliä kalahteli metallia vasten kaksinkertaisella vauhdilla.
    Manu, Tongu ja Guartsu vilkuilivat toisiaan.
    ”Ternok ja Ontor eivät ole pelkureita”, Keetongu sanoi kädet puuskassa. ”He osaisivat kyllä käsitellä tätä.”
    Guardian kohautti olkapäitään. ”Minusta tuntuu, että tästä tietää nyt jo tarpeeksi moni. En olisi ehkä saanut puhua teillekään. Tiedätte kyllä, että tästä pidetään sitten suut kiinni.”
    Keetongu nyökkäsi syvään ja Makuta Nui teki vetoketjueleen suullaan.
    ”Oli miten oli.”, Guardian huokaisi rummuttaen polveaan sormillaan. ”Joku Avden kätyreistä on jäljittänyt meitä koko tämän matkan ajan. Minkälaisia tuntemuksia tämä herättää teissä?”
    ”Sellaisia, että kaikki ei ole kunnossa”, Keetongu vastasi hämääntyneenä.
    ”Lähinnä jonkinlaista mielenkiintoa”, Manu sanoi vilauttaen pientä virnettä.
    ”Sinun tapauksessasi sairasta”, Guardian lausui katse ulkona ikkunasta.
    ”Tunnet minut liian hyvin”, Manu sanoi virnistäen. Viimeinkin kotiin.

  • Nynrah osa 47: Voitte irroittaa turvavyönne

    Pieni luoto
    Ilmaraptori 1

    Toinen auringoista oli nousemassa. Sen punertava valo paistoi horisontista ja alkoi jo häikäistä pienellä luodolla lojuvan ilma-aluksen matkustajia. Viidessä hahmossa oli havaittavissa pientä väsymystä minimaalisten yöunien takia.
    Metalli kalahteli ja hiki virtasi, kun onu-matoran Ontor ja tämän toveri Ternok paiskoivat pienillä lapioilla innokkaasti hiiliä tuliseen pätsiin. Kohta tulikuuma höyry suihkusi, kun rautaisen konelinnun moottori kehräsi Muakan lailla.
    Keetongu makasi ilma-aluksen valtavan siiven päällä tehden viimeisiä varmistuksia. Keetongu nyppäsi muutaman naulan hampaidensa väleistä ja nuiji ne kiinni siipeen. Kuka tahansa muu olisi saattanut tarvita vasaraa.
    Guardian käveleskeli luotoa pitkin käsissään koko joukko aluksen hansikaslokerosta kaiveltuja karttoja. Sininen skakdi tiiraili taivaan tähtien kosmista tuiketta ja auringon noususuuntaa. Sitten hän teki muutamia merkintöjä karttoihin sulkakynällä. Arvio luodon sijainnista alkoi tarkentua.
    Makuta Nui puolestaan istuskeli kivellä ja keskittyi tuijottelemaan horisonttiin. Kun kiveä, sen päällä istuvaa makutaa ja hyvin tyyntä mertä katseli, olisi voinut luulla ajan pysähtyneen täysin. Kukaan ei tiennyt, mitä makutan mielessä liikkui. Olennon puhtaan punahehkuisten silmien hohdossa oli pieni hippunen ikiaikaista viisautta ja hetkellisiä välähdyksiä mielestä, joka oli maksanut järkensä vain nähdäkseen totuuden.

    Monen tarkistuksen jälkeen alus alkoi näyttää jo lähtövalmiilta. Tulikuumana hehkuva moottori lämmitti aluksensisäistä ilmaa. Höyry suihkusi aluksen takaosasta kuin kuumasta lähteestä. Sähköjärjestelmät napsahtivat varoittamatta päälle ja tuulilasinpyyhkijät näyttivät ilman erillistä komentoa, mihin pystyivät.
    Aluksen kaikkien sisäänkäyntien sulkeuduttua viisihenkinen miehistö asettui paikoilleen lentoonlähtöä varten. Makuta Nui rojahti tuolille silmissään iloa. Vaikka istuin ei ollut varsinaisesti mukava, se ainakin peittosi juomatelineen.

    Lopulta Keetongu asettui aluksen ohjaamoon valtavalle tuolilleen. Keltainen jättiläinen henkäisi syvään tyytyväisenä ja puristi siirtolohkaremaisen kouransa suuren vivun ympärille.
    Nopea ja väkevä riuhtaisu laukaisi Ilmaraptori 1:n peräosasta valtavan höyrypilven, joka peitti kokonaan pienen luodon alleen ja pelotteli sillä asustavat merilinnut kirkuen lentoon.
    Valtavan lähtölaukauksen räjähdettyä ilmoille Ilmaraptorin pohja halkoi hopeisen meren pintaa kymmenien sekuntien ajan. Sitten se nousi.

    Valtava alus nousi kymmeniä metrejä sekunneissa. Se lähestyi taivaan ja ulkoavaruuden rajaa hitaasti mutta varmasti elegantissa kaaressa. Aluksen takaa pohjoisesta nouseva ja meren ja taivaanrannan oranssiksi värjäävä aurinko alkoi myös tavoittelemaan taivaita. Käytännössä pilvetön oranssi taivas oli aivan omanlaisensa näky.
    Kestäisi vielä kaksi tuntia ennen kuin toinenkin aurinko nousisi horisontista.

    ”Hyvät matkustajat”, Keetongu sanoi veikeästi aluksen nousun tasoituttua. ”Voitte irroittaa turvavyönne.”
    Guardian hymähti. ”Hei, pirun hyvää jälkeä tunnissa”, sininen skakdi sanoi siirtäen katsettaan aluksen nurkasta toiseen. ”En olisi välttämättä uskonut tämän edes lentävän enää.”
    ”Pikku kaverit tekivät parhaansa”, Keetongu sanoi näyttäen vasemman kätensä peukulla taaksepäin. Guardian ja Makuta Nui kääntyivät ja näkivät, kuinka Ternok ja Ontor kuorsasivat äänekkäästi penkeillään. Ternokin pään alle tyynyksi kelpasi näemmä jopa Ontorin jalka, kun Ontor taas roikkui paljon isommalle olennolle tarkoitetun istuimen käsinojalla. Ainoa, mikä esti häntä rojahtamasta alas tuolilta oli Ternokin painavan pään tuoma tasapaino. Ontor nukkui kuorsaten suu auki, kun Ternokin hengitys taas rahisi flunssaisesti. Näyssä oli jotain huvittavaa.

    ”Kääpiöt saavat nukkua aivan rauhassa”, Keetongu sanoi hymyillen, ”ei matkaa taida enää kauan ollakaan.”
    ”Ei arvioideni mukaan”, Guardian sanoi sormi kartalla. ”Koska auringot nousivat tulosuunnasta, kuljemme etelään. Arvioisin, että olemme Steltin lähellä.”

    ”Pysyttäisinkö kaukana sen ilmatilasta?” Makuta Nui sanoi vainoharhaisesti. ”Minulla on siellä… vanhoja ystäviä.”
    ”Ystäviä kuten se makuta torakkapesissä?” Keetongu kysyi varoen.

    ”Ei, ei ollenkaan samanlaisia”, Manu sanoi nojaten syvälle tuoliinsa ja ristien sormensa. ”Nämä tyypit minä vain murhaisin.”
    Guardian päätti jättää kysymättä, mitä Manu halusi Abzumolle tehdä.

    Keetongu hymyili ja kiihdytti alusta. Ilmaraptori halkoi taivasta niin sutjakasti ja tasaisesti, että oli entistä vaikempaa uskoa, että se oli kone. Höyrymoottorin voimakasta ääntä lukuunottamatta alus tuntui valtavalta linnulta.
    Guardian nojasi aluksen seinään ja katsoi ulos ikkunasta. Aallot liikehtivät rauhallisesti ja linnut lensivät matalalla. Aamu oli kaunis, mutta se ei poistanut pientä epävarmuuden tunnetta, joka vaivasi koko kolmikkoa. Se oli epävarmuutta siitä, että tilanne ei olisikaan täysin hallinnassa. Se oli tietämättömyyttä siitä, mitä Klaanille olisi voinut tapahtua niinä kahtena viikkona, jotka tämä matka oli kokonaisuudessaan vienyt.

    Ternok ja Ontor nukkuivat autuaan tietämättöminä.
    Hyvä, että toiset osaavat rentoutua, Guardian ajatteli.

  • Nynrah osa 46: Äänet sumussa

    Merellä

    Ternok heräsi Ilmaraptorin hyttiin levitetyssä makuupussissaan. Uni oli virkistänyt, mutta masentava tunnelma ja karu totuus iskivät päälle kuin lauma Kikanaloja. He olivat yksi keskellä merta ja vailla paon mahdollisuutta. Onu-Matoran puhdisti Kaukaunsa linssin ja kiipesi tikkaita veneeksi muuttuneen ilma-aluksen katolle, missä hänen toverinsa Ontor istui tähystämässä, josko meren keskeltä löytysi maata tai jopa sivistystä. Matoranin avattua kattoluukun paksu hernerokkasumu iskytyi vasten hänen naamansa.

    ”Huomenta”, Ternok sanoi mannaryyniasennossa istuvalle ystävälleen, ”Näkynyt mitään?”

    ”Tässä sumussa ei huomaisi edes majakkaa, vaikka kulkisi vierestä”, Ontor vastasi masentuneella äänellä.

    ”Karzahnimpi homma. Pääsemmeköhän koskaan kotiin tai mihinkään, mitä voi sanoa kodiksi”, Ternok manasi ja istahti Ontorin viereen.

    ”Olisi pitänyt taistella! Meistä ei ole mitään apua näin. Ne voittivat, Ternok. Me räjäytimme heidät ja hukutimme heidät, mutta ne voittivat. Kaiken vaivan jälkeen! Ja me piilouduimme.”

    ”Ainakin tottelimme Keetongun viimeistä käskyä.””

    ”Tuskin sillä enää mitään väliä on. Haen meille aamupalaa. Tai iltapalaa, miten vain”, Ontor sanoi, kipusi alas ohjaamoon, kaivoi Nynrahin teollisuushallista otetusta laatikosta hieman lisää haamujen kanttiinamössöä ja sytytti tulen aluksen höyrykoneiston tulipesään. Sille ei ollut nyt muuta käyttöä kuin ruoan ja Matoranien pitäminen lämpimänä, sillä Feterrat olivat tuhonneet aluksen vasemman moottorin eikä korjaustyöt onnistuneet merellä. Pian husibroilerin tuoksu täytti koko aluksen. Ontor täytti kaksi lautasta, otti leilin ja kipusi lautaset toisessa kädessään takaisin katolle.

    Ternok otti lautasen vastaan ja alkoi mussuttaa mössöä. He istuivat siinä vierekkäin kymmenisen minuuttia maailman sumujen keskellä. Toivoa ei juuri ollut, mutta maisemassa oli jotain kiehtovaa. Täällä Nazorakein sodat tai Rautaiset kuolemat eivät järisyttäneet maailman järjestystä.

    ”Katsho”, Ternok sanoi yhtäkkiä iso kasa ruokaa suussaan ja osoitti viistosti vasempaan, ”Eikhö tuoltha loistha khumma valoh?”

    ”Näen sen! Siellä on jotain. Kumma! Ehkä se on Lentävä Steltiläinen. Yksi Klaanin Turagoista höpisi siitä joskus.”

    ”No se nyt on ihan humpuukia”, Ternok vastasi, jätti ateriansa ja nousi, ”Mutta se voi ihan hyvin olla laiva tai vene. KUULETTEKO SIELLÄ! OLEMME HAAKSIRIKOSSA! KAKSI TOAA JA MATORANEJA! AUTTAAKAA!”

    ”Eihän meillä mitään Toia ole.”

    ”Minä en halua joutua orjaksi”, Ternok kuiskasi, ”Merillä liikkuu paljon merirosvoja nykyään. Ne eivät uskalla hyökätä Toain kimppuun. KUULETTEKO! APUA!”

    ”Hiljaa! Kuulin sieltä jotain. Ihan kuin skarrarrar, skakdien puhepartta! Ne on saletisti skakdeja!”

    ”Tiedä sitten, onko se hyvä vai huono juttu. Arpa on heitetty.”

    Matoranit hiljenivät kuin jonkinlainen punainen salama singahti sumussa näkyvien valojen lulta ja katosi rätisten ilmaan. Se valaisi hetken sumun läpi ja paljasti luodon ja kivikehän, jossa oli kolme viittoilevaa, erikokoista hahmoa. Valo kuitenkin sammui ja sumu peitti hahmot.

    ”Hätäraketti. Hekin ovat merihädässä! No, ei auta kuin mennä tuonne. Virta kuljettaa meitä sopivasti. Vähän pelottavaa kyllä.”

    Piakkoin vetiseen elementtiin muuttaneen Ilmaraptorin keula osui valokivikehän rantaan.

    ”…” Makuta Nui kommentoi.

    ”Mitä. Oikeasti”, G sanoi ja tuijotti Matoraneja epäuskoisena. Se ei kuitenkaan onnistunut pitkään, kun Keetongun sulki alaisensa isoon halaukseen.

    Jonkun aikaa myöhemmin

    Husibroilerikattilan porina oli iloisin ääni, mitä luodon Klaanilaiset olivat kuulleet pitkään aikaan. Gurttu ja Manfred santsivat kunnolla, sillä olihan tämä heille ensimmäinen lämmin ateria hetkeen. Tongu oli syötyään vetänyt Ilmaraptorin hajonneen moottorin rannalle ja korjaili sitä puuhakkaana. Höyrykoneiden kanssa pelailemin karkoitti keltaisen jätin murheet ja huolet. Kohta tämä beibi hurraisi kuin kissanpoikanen.

    ”Okei”, täysi Guardian aloitti puheensa tyhjennettyään kolmanne lautasellisensa, ”Me kerroimme tarinastamme sen osan, mistä olemme perillä. Entä te? Miten kaksi Matorania löytyy ilma-aluksesta täynnä murkinaa ja vahingoittumattomina, kun kolme raavasta klaanilaista on saanut tuta liikaakin Zorak von Maxtrillianin vieraanvaraisuudesta?”

    ”Me vain toteltiin käskyjä, G-mies. Tongu käski meidän piiloutua, ja hyppäsimme hansikaslokeroon. Olimme siellä hipi hiljaa, kunnes SPLASH, tunsimme, kun alus tippui mereen. Vesi ei onneksi päässyt sisään (Kauan eläköön Nynrah-haamut ja heidän ammattitaitonsa!) ja kun oli ollut jonkin aikaa hiljaista, tulimme esiin. Ja te olitte kadonneet kuin tuhka tuuleen. Meinasimme lähteä partioimaan, mutta kun käynnistimme moottorit, niin WIIUH! Alus pyöri vinhasti ympyrää, koska toinen moottori oli rikki! Luulimme ensin, että se oli hajonnut alassyöksyssä, mutta siinä oli palojälkiä, joten hyökkääjät, Feterrat, kai tuhosivat sen. Emme voineet korjata sitä merellä. Onneksi pomo hoitaa homman!” Matoranit selittivät asiansa puhuen vuorotellen ja välillä toistensa päälle.

    ”Yksi asia kummastuttaa”, Manu sanoi miettien, ”Miten te löysitte meidät näin helposti? Jumalattomasta sumusta aavalta mereltä? Mahdollisuudet ovat tosi pienet.”

    ”Kaipa joku halusi meidän pääsevän takaisin Klaaniin”, G sanoi ja pyöritteli Vartija-kivääriään, ”Miksi ne muuten olisivat antaneet aseeni takaisin. Siinäkään kun ei tunnu näin yksinkertaisesti olevan järkeä.”

    ”Tässä maailmassa on vanhempia ja mahtavampia voimia kuin torakat tai skakdiaateliset”, Manu sanoi. Makuta oli huomattavasti paremmalla tuulella kun aikaisemmin. Hän katsoi taivaalle ja sitten omiin käsiinsä.
    ”Esimerkiksi minä.”

  • Nynrah osa 40: Ilmaraptori I

    Nynrah, rannikko

    Projektinimellä Kewa kulkeva keskeneräinen ilma-alus rantautui ilkeiltä katseilta suojaavaan lahden pohjukkaan. Jonkun matkaa rannasta kohoavat kukkulat kertoivat, että sankarit olivat lähellä paikkaa, jossa heidän vanha aluksensa Kirikori II teki ikävän pakkolaskun havumetsän sekaan. Kaikeksi onneksi aluksen raato oli suhteellisen lähellä rantaa, eikä Klaanilaisilla mennyt kauaakaan, kun yksi Haamuista paikansi aluksen taskukokoisella tutkavitkuttimella. Kaikkialla romun ympärillä oli ruostumattomia Avhrak Va:ita ja niiden kappaleita. Kaikki olivat iloisia huomatessaan, että alusta ei ollut ryöstetty. Tongu siirsi moottorin alle rakennetun arkistomyyrän pesän pois ennen kuin hän alkoi Matoranien avustuksella järkkäämään Kewaa lentokuntoon.

    Ensin Tongu kantoi Kirikorin suuret potkurimoottorit rantaan ja asetti Kewan siipien juureen. Nynrah-haamut olivat rakentaneet koneeseen millilleen sopivat kolot moottoreille, putkistoille ja muille monimutkaisen höyrykoneiston osille. Haamut ahkeroivat kuin vanhat tekijät aluksen kimpussa ja työ eteni nopeasti. Keetongu kantoi kaksi Kirikorin jäljelle jäänyttä Cordak-tykkiä, toisen raskaan jonka paria hän oli kantanut Takomossa ja toisen kevyemmän. Uudessa aluksessa ei ollut vielä niille paikkaa, joten Tongu tyytyi pulttaamaan kevyemmän kiinni aluksen perään ja jätti toisen matkustamoon. Kirikori II:n gramofonin hän pisti Kewan ohjauspöydän jatkeeksi. Ohjauspaneelit ja navigointilaitteistot Haamut ottivat vanhasta aluksesta ja virittivät ne Kewalle ominaisella N.N.E.N.N-tekniikalla suoraan höyrymoottoreihin. Nyt alus ei tarvinnut ollenkaan sähköä tai muuta energianlähdettä halkojen tai hiilien lisäksi.

    Tongu katsoi ylpeänä penkereeltä uutta alustaan. Sen siivet pystyi vetämään suppuun ohjaamon suuresta vivusta ja sen mielikuvituksellinen muotoilu harhautti varmasti vastustajaa. Nynrahin käsityöläiset olivat todellakin ylittäneet itsensä.
    ”Kewa on hyvä nimi alukselle”, Keetongu aloitti, ”Mutta tarvitsemme jotain, jonka torakat muistavat, kun heidän naurettavat aluksensa uppoavat yksi toisensa jälkeen. Tämä lentoalus on Ilmaraptori I ja se tullaan muistamaan Klaanin historiassa.”

    Q-mies laski varovaisesti jakoavaimensa nurmikolle jalkojensa juureen ja pyyhki hikeä otsaltaan rätillä, joka oli jo öljystä musta. ”Se on tosiaan kaunokainen, vaikka itse sanonkin”, uupunut matoran sanoi virnuillen. ”Sääli, että en pääse lentämään sen mukana.”
    Matoranit Ternok ja Ontor vilkaisivat toisiaan hämmentyneinä. Keetongu huokaisi. Kyljestään pitelevä ja pahoinvoivan näköinen Guardian nousi nurmelta ja asteli kohti matoran Qinftatheousia.

    ”Oletko varma, että haluatte jäädä?” Guardian kysyi. ”Aluksessa olisi takuulla tilaa.”

    Työstä uupunut seitsemän Nynrah-haamun joukkio kerääntyi vähitellen Q:n taakse. Keltaista Komauta ylpeänä kantava Takomon matoran seisoi selkä suorana nousten muiden Aaveiden yläpuolelle. ”Ehkä olisikin, admin Guardian. Mutta hidastaisimme vain matkaanne. Lisäksi Nynrah on täynnä ystäviämme, ettekä mitenkään saisi kaikkia evakuoitua edes Laivaston voimin.”

    Makuta Nui oli jo astumassa Ilmaraptori I:n sisään, mutta sitten hän kääntyi ympäri hämmentyneenä.
    ”Ei mitään väliä, jos haluatte oikeasti kuolla, mutta onko teillä aavistustakaan, mitä Rahkshit tekevät?” Makuta ärisi. ”Tänne on tulossa pieni armeija Tridaxin poikia. Tiedättekö, mitä ne tekevät teille?”

    ”Tiedän hyvinkin, Makuta”, Q sanoi pitäen kunnioittavan äänensävyn. ”Minä olen sentään työskennellyt sinun väellesi.”
    Qinfatheous katsoi maastoa vaiteliaana. Manu ei poikkeuksellisesti keksinyt minkäänlaista nasevaa vastausta.
    ”Ne jättävät meidät henkiin, koska tämä ei ollut syytämme”, Q totesi. ”Ne voivat rangaista, ne voivat uhkailla. Mutta ne pitävät meidät hengissä, koska työskentelemme niille.”
    Matoran-aaveet olivat hiljaa eivätkä hymyilleet enää. Guardian seisoi joukkion edessä ja katsoi Q:ta silmiin.

    ”Kaadoimme Arsteinin imperiumin vain jättääksemme ne suurempien hirviöiden käsiin”, Keetongu sanoi vaiteliaasti.

    ”Ei”, Guardian sanoi. ”Ei, Q.”
    Qinfatheous katsoi hämmentyneenä Guardiania. ”…mitä ’ei’?”

    ”Ei”, Guardian sanoi. ”Siinä on kaikki, mitä sinun täytyy sanoa. Tiedän, että sisällänne on rohkeutta taistella Arsteinin kaltaisia hirviöitä vastaan.”
    Sininen skakdi kumartui Q:n ja muiden Aaveiden tasolle.
    ”Ehkä jonain päivänä löydätte myös rohkeutta taistella makutoja vastaan.”
    Tämän sanottuaan Guardian hymyili pientä hymyä ja nousi pystyyn, lähtien kävelemään kohti uutta ilmalaivaa. Makuta Nui ja matoranit Ternok ja Ontor lähtivät myös lähestymään alusta, mutta Keetongu jäi katsomaan pientä Aaveiden joukkoa sanomatta sanaakaan.

    Nynrahin Aaveet olivat hetken hiljaisia ja hämmentyneitä. Pian koko Aaveiden joukkio kuitenkin nosti pienet kätösensä sotilastervehdykseen seuraten Q:n esimerkkiä.
    ”Kiitos, Keetongu”, Q sanoi. ”Kiitos, Makuta Nui. Kiitos, admin Guardian. Kiitos, Laivaston Ternok ja Ontor. Olemme… ikuisessa kiitollisuudenvelassa.”

    ”Yrittäkää ensiksi itse selviytyä”, Keetongu sanoi hymyillen. ”Ehkä voitte maksaa velkanne jonain toisena päivänä.”
    ”Toivon niin, Keetongu.”

    Viimein myös Keltainen Jättiläinen asteli Ilmaraptori I:n sisälle ja sulki sen oven. Q ja Aaveet jäivät katselemaan aluksen tulevaa lentoonlähtöä.
    ”Mata Nui siunatkoon heidän siipiään”, joku Aaveista sanoi.

    Vihdoin kaikki oli valmista paluumatkaa varten. Tongu oli saanut seikkailukiintiönsä liiankin täyteen eikä malttanut odottaa pääsevänsä Klaaniin ja Telakalle muttereita kiristämään. Ilmaraptorin ohjaustuoli oli mukava ja ajosauvat tuntuivat tutuilta kädessä. Ontor oli sytyttänyt pesään tulen ja vesi alkoi kiehua. Guartsu kävi matkustajain penkeille makuulleen ja Manu katseli saarta lasittomista ikkuna-aukoista.

    Tongu ei ollut koskaan ennen lähtenyt vedestä ilmaan. Alus kuitenkin kellui moitteettomasti, ja merenpinta oli ainoa sopiva kiitorata lähimaastossa. Ilmaraptorin siivet oli taitettu runkoa vasten. Keetongu puristi suuret kouransa ohjaussauvojen ympärille ja veti ne napakasti taakse. Höyry pääsi turbiineihin ja alus syöksyi eteenpäin veden pintaa pitkien jättäen suuren V-aallon taakse. Oikealla hetkellä Tongu vetäisi siivet levittävän vivun taakse ja Ilmaraptori nousi ensimmäistä kertaa ilmaan.

    ”Kotimatka on aina parasta”, Keetongu totesi, ”Ihan kuin vierisi alamäkeen.”
    ”Älä puhu vierimisestä”, poikkeuksellista ilmailupahoinvointia poteva Guardian murahti penkeiltä. Skakdin tilaan saattoi vaikuttaa osittain tämän vatsassa oleva valtava haava. Tongun parannuskyky oli alkanut vaikuttaa, mutta kipua se ei vähentänyt.
    Guardianin oli kuitenkin pakko hymyillä hieman. He olivat onnistuneet ja kotimatka odotti. Nähdessään sinisen skakdin hymyilevän terävät hampaat kiiltäen matoranit Ternok ja Ontor eivät voineet muuta kuin jakaa saman hymyn. Jonain päivinä onnetar oli suosiollinen klaanilaisille.

    [spoiler=* * *]Tongulle kiitos siitä, että hoiti puolet(kaikki, millä on jotain tekemistä ilmailun kanssa).[/spoiler]

  • Nynrah osa 39: Pako Takomosta

    Nynrah
    Varasto

    Kylmän ja pimeän varastorakennuksen läpi kaikui voimakas ääni, kun sen suuret ulko-ovet pamautettiin auki. Sisään huohottaen juoksivat matoranit Ternok ja Ontor, Makuta Nui ja olkapäällään haavoittunutta Guardiania kantava Keetongu, jonka haarniskan raoista tulvi vettä varastorakennuksen kivilattialle. Keetongu laski Guardianin alas ja koko viisikko pysähtyi hetkeksi hengittämään.

    ”Juuri oikeaan aikaan, ystävät!”
    Matoran Qinfatheousin iloinen ääni kaikui varastorakennuksen pimeydestä, jota oviaukosta tuleva valonkiila hieman halkoi. Mustanpunainen ja keltaista Komauta kantava Q käveli valoon hymyillen ja valtava jakoavain käsissään. Seitsemän muuta Nynrah-aavetta tuli esiin Q:n takaa kantaen monenlaisia työkaluja. He kaikki nostivat kätensä kunnioittavaan sotilastervehdykseen.

    Keetongun katse tarkentui pimeyteen. Hän näki jotain suurta.
    ”Onko tuo se, minkä luulen sen olevan?”

    Q nyökkäsi pitkään. ”Moottori puuttuu ja maalaukset jäivät pahasti kesken, mutta-”
    ”Aikaa ei ole”, Guardian keskeytti.
    ”Aivan. Oli miten oli, teillä oli joku suunnitelma.”

    ”Kyllä vain”, Makuta Nui puhui huohotuksensa välistä. Hän tutki metallista Feterra-kouraansa. Se ei kestäisi enää kauaa.
    ”Sitä ennen”, Keetongu sanoi kaivellen jotain haarniskansa raoista. ”Q. Minä tulin Nynrahille vain tekemään kauppaa.”
    Q-mies näytti hämmentyneeltä. ”Ei, tämähän on keskeneräinen. Lisäksi… te pelastitte Nynrahin!”
    Qinfatheous hymyili leveästi ja osoitti takaan varjoissa lojuvaa suurta runkoa. ”Ottakaa tämä kiitoksena koko Takomon puolesta!”
    Keetongu pudisti päätään. ”Ostos on ostos”, keltainen jättiläinen sanoi tiukasti astellen kohti keltanaamioista matorania. Hän kyykistyi tätä kohti ja ojensi pienen, litimärän shekin. Q puristi parhaansa mukaan vedet pois paperista.
    ”…kiitos sitten.”

    * * *

    Entisen padon ja Takomon raunioiden suunnalta syöksyi tuhansia litroja vettä, jonka mukana virtasi suuria puunrunkoja ja teräksisiä pilareita. Zorak von Maxitrillian Arsteinin imperiumi oli musertunut, mutta niin oli Takomokin.

    Sekalainen parvi hajanaisessa muodostelmassa lenteleviä Avhrak Va -lautasia syöksähteli hyönteismäisesti vastasyntyneen kosken yläpuolella. Punaisia hälytysvaloja vilkuttavat tiedustelurobotit olivat vailla komentavaa parviälyä, sillä sen signaalia lähettävä laitteisto oli tuhoutunut. Nyt koneet toimivat vain hätätilanteita varten sisäänrakennettujen alirutiinien ja Avhrak Feterroilta saamiensa komentojen varassa. Ne skannasivat mahdollisia eloonjääneitä koskesta, etsien monenlaisten olentojen elonmerkkejä. Mitään ei löytynyt.
    Yksi, hieman vahingoittunut ja märkä Avhrak Feterra leijui paikallaan kosken yläpuolella. Sen kommunikaatiojärjestelmä rahisi epäselvästi, mutta se ei estänyt sitä puhumasta.
    ”P-päärutiini: Löytäkää Mestari. Alirutiini: Evakuoikaa joukot.”
    Sekavasti sinkoilevassa Va-parvessa oli liikaa komennettavaa yhdelle Avhrak Feterralle. Siksi se ei huomannutkaan välittömästi, että puolivalmis lentokoneen runko syöksyi alas koskea uskomatonta vauhtia kantaen kymmentä matorania, yhtä skakdia, yhtä jättiläistä ja yhtä Makutaa.

    Feterran silmävalo alkoi punertaa keskittyessään koskea alas syöksyvää kohdetta.
    ”Alirutiini 2: Tappakaa. Ne. Kaikki.”

    * * *

    Keetongu puristi tiukasti kiinni puisesta, maalaamattomasta ruorista. Hän virnisti.
    Toimiihan tämä näinkin, keltainen jättiläinen mietti.

    Suuresta ilma-aluksesta oli valmiina vain runko ja siivet, mutta niissäkin oli puutteita. Puuta ja metallia saumattomasti yhdistävä ulkokuori oli vielä maalaamaton ja ikkunoita ei ollut. Lisäksi katossa oli huomattavia aukkoja, joista roiskui sisään vettä, kun puolivalmis, moottoriton alus syöksyi alas koskea.
    Sekavasti sinkoileva Avhrak Va -parvi kiisi perässä ja vitivalkoiset energialaukaukset iskeytyivät aluksen pintaan, vahingoittaen sitä. Guardian makasi selällään pidellen kiinni kyljessään olevasta haavasta, mutta jaellen silti revolverillaan laukauksia kohti robotteja. Manukin oli liittynyt ammuskeluun, mutta teräksisen Feterra-kouran energia-aseen teho alkoi vähitellen hiipua. Kaikki kymmenen matorania pysyivät istuimissaan turvavyöt tiukasti kiinni. Ontor puristi kädessään suosikkijakoavaintaan luodakseen edes jonkinlaista turvallisuudentunnetta.

    ”Herra… herra Keetongu!” Ternok huusi kurkku suorana kosken pauhannan yli.

    ”Sano asiasi, Ternok”, Tongu huusi tehden tiukan käännöksen, jolloin massiivinen vesiryöppy pesi Kewana tunnetun puolivalmiin aluksen komentosillan. Kaikki kastuivat.

    ”Eikö tämä malli ole…” Ternok aloitti, mutta sai ämpärillisen vettä suuhunsa. ”Pthyi. Vähän kallis?”

    ”Se taitaa olla pienin ongelmistamme”, Guardian köhi. Avhrak Va -parvi lenteli liian arvaamattomasti eri suuntiin, että niihin olisi voinut osua. Makuta Nui puri hammasta huomatessaan, että Feterra-kädessä ei ollut enää virtaa.
    Makuta ei jäänyt leikkimään tehottomalla aseellaan. Yksi Avhrak Vaista koki nöyryyttävän lopun, kun aluksen rungosta heitetty irtonainen Feterra-käsi lävisti sen.

    Makuta Nui tuijotti epäuskoisena kohtaa joesta, johon Va oli uponnut.
    ”Sepäs oli…” Manu aloitti. ”… kätevää.”
    Guardian kääntyi hitaasti kohti makutaa. Hänen ilmeensä ei edes värähtänyt, mutta Manu virnuili totutun mielenvikaisesti.
    ”Kieltäydyn nauramasta tuolle”, Guardian sanoi äänensävy tasaisena.
    ”Älä ole tylsä”, Manu iski.

    Ennen pitkää Avhrak Va -joukkio alkoi vähitellen hajaantua. Osa jatkoi yhä klaanilaisten ja näiden kulkupelin jahtaamista, mutta vaikutti siltä kuin ne olisi käsketty aivan toiseen suuntaan. Lopulta kukaan ei enää seurannut koskea pitkin laskevaa ilmalaivan runkoa.
    ”Pakenevatko ne?” Guardian kysyi.
    ”Siltä… näyttää”, sanoi Manu. ”Rahkshit. Ne taitavat olla jo aika lähellä.”

    Kosken pauhua lukuunottamatta Nynrahilla oli hiljaista. Vat ja Feterrat olivat jo kaukana, mutta jotain pahempaa oli tulossa.
    Koski alkoi rauhoittua ja Kewa matkustajineen lähestyi Nynrahin metsien ja kallioiden täyttämää rannikkoa. Moneen osaan hajonnut Kirikori II odotti rannalla.

  • Nynrah osa 36: Pato murtuu

    Nynrah, Takomo, huoltokuilu

    Keetongu juoksi Takomon pimeitä teollisuuskujia pitkin Ternok ja Ontor hartioillaan ja Cordak-tykki kädessään jälleen kerran. Hänellä oli pato murrettavana. Manu oli luultavasti saanut jo Möröt evakuoitua, sillä Tongu oli juossut jo jonkun aikaa; tehdas oli hyvin suuri. Matkanteko oli kuitenkin ollut edellistä huomattavasti helpompaa, sillä Manu oli houkutellut rautalieriöt mukaansa ja Zorakilla oli hommansa Guartsua vastaan. Tehdashalli odotti kohtalon iskua.

    Viimein keltainen kyklooppi saapui sähkölaitoshallin kulman takaa kuivuneen joen betonivahvisteiselle tormälle. Loppumatka oli ollut helppo suunnistaa, sillä mädän kalan löyhkä pisti nenään jo teollisuusviidakon sisällä.

    Keetongu katsoi rautavahvisteista patovoimalaa ja sen betonisia muureja kuin strategi taistelukenttää. Sitten hän katsoi Cordak-tykkiä. Seitsemän räjähtävää ammusta odotti rummussa.

    ”Minun pitää tehdä tehtaanpuoleiseen valliin reikä, jos haluan veden virtaavan sinne”, Tongu mutisi, ”Eikä tämä muuten juuri auta. Siihen menee ainakin kolme panosta. Jos haluan tuhota padon kunnolla neljällä panoksella, minun pitäisi seisoa keskellä patoa. Lappeella osuvat panokset eivät tee tarpeeksi tuhoa. Mutta en voi olla uomassa, kun pato murtuu!”

    ”Yksinkertaista: teet ensin valliin reiän, kierrät padon toiselle puolelle ja ammut sen sieltä. Hieman kauempana ylävirralla on huoltosilta. Q sanoi, että sitä käytettiin ennen padon rakentamista,” Ontor sanoi ja osoitti ylävirtaan. Huoltosilta jäi suuremman padon taakse, eikä Tongu nähnyt sitä täältä.

    Hän kuitenkin luotti Matoranin sanaan ja ampui kolme panosta yksittäislaukauksina törmään. Räjähdykset kaikuivat seinistä ja kivenmurikat lensivät ilmaan. Savuavan aukko oli parin kymmenen metrin levyinen, ja sen takana maa laskeutui alaspäin. osa vedestä virtaisi varmasti sitä kautta tehtaisiin, sillä alauoma ei ollut juuri sitä leveämpi ja patoaltaaseen oli talletettu pientä järveä vastaava vesimäärä.

    Tongu kiipesi Matoranit olallaan patosillalle ja hyppäsi sen vastakkaisen kaiteen yli törmälle. Vesi oli aivan laajennetun altaan reunalla ja huoltosilta alle puolen metrin korkeudella vedenpinnasta. Silta oli ollut ennen korkeampi, ja raaka-aineita ja tuotoksia vievät laivat olivat päässeet jokea pitkin sen ali. Keetongu käveli sillan keskivälille. Pato oli nyt viidentoista metrin päässä.

    ”Onneksi Cordak-panokset toimivat myös veden alla”, Tongu sanoi ja tähtäsi.
    ”Varro! Veden pintajännitys voi räjäyttää panoksen ennen kuin se ehtii maaliin. Ammu veden alta!” Ternok sanoi. Kyklooppi otti neuvosta vaariin, kumartui ja upotti aseensa veden alle. Jättiläisen valtavilla käsivarsilla se olikin helppoa. Tongu otti varmistimen pois suurella kahvalla ja ampui.,

    Vapautuvat veden voima yllätti hänet ja Matoranit ennen kuin hän ehti ajatellakkaan asiaa. Liikkeelle lähtevät vesimassa murskasi heti lopunkin padosta ja kun aukko suureni, se vetäisi tykin Keetongun yhä veden alla olevista käsistä. Jätti pomppasi pystyyn ja juoksi muutamalla loikalla pois sillalta. Ajatus oli sekunnin murto-osasta kiinni, kun virta huuhtoi sillan tolppineen päivineen mukaansa. Pauhu peitti kaiken muun alleen. Suurin osa siitä virtasi pääuomaa pitkin mereä kohti ja vetäisi uoman rannoilta puut juurineen, mutta huomattava määrä virtasi Keetongun räjäyttämästä aukosta tehdasalueelle. Ensimmäiset hallit romahtivat ja vesi virtasi valimoihin ja pannuhuoneisiin. Höyryt täyttivät ilman.

    ”Guartsu ei varmaan ollut tuolla kun se romahti”, Ontor sanoi, kun yksi rakennelmista luhistui veden vaikutuksesta.
    ”Eversti on sitkeää tekoa”, Tongu sanoi.

    ”Mistä lähtien sinä olet kutsunut häntä ”Guartsuksi”, Ternok kuiskasi Ontorille vähän ajan päästä. Ontor virnisti.

  • Nynrah osa 32: Auttava käsi

    Nynrah, Takomo
    Käytävä ennen suurta hallia

    Viisi hahmoa juoksi läpi Takomon käytävien. Aikaa ei ollut hukattavana, sillä edestäpäin kuuluva koneiden kalke kiihdytti tahtiaan. Voisi olla jo liian myöhäistä.
    Guardian kuitenkin pysähtyi hetkeksi ja vilkaisi taaksepäin hymyillen kevyesti. Psykoottinen nauru ja kolibrimaisten siipien räpsähdykset kaikuivat etäisesti.
    ”Manu”, sininen skakdi sanoi virnistäen. ”Sinä senkin nerokas pikku idiootti.”
    Guardian jatkoi matkaa.

    Massiivisen tehdaskammion raskaat rautaovet avautuivat yleensä ulospäin. Tällä kertaa ne kuitenkin rysähtivät piristävästi sisäänpäin irroten saranoiltaan Keetongun valtavan jalan potkun voimasta. Raskaasti hengittävän keltaisen jättiläisen takaa huoneeseen juoksivat myös Zamor-revolveria tiukasti pitelevä Guardian ja kolme matorania. Kaikki pysähtyivät tutkimaan uutta tilaa katseillaan.

    Valtavan hallin katto häämötti monen kymmenen metrin korkeudessa ja sitä valaisivat valtavat valokivet, jotka roikkuivat suurilla ketjuilla korkeuksista. Jylhän massiiviset koneet puskivat täydellä höyryllä pitäen voimakasta mekaanista kalketta, mutta missään ei ollut yhtään matorania operoimassa laitteistoja. Suuri parvi aseettomia huoltokäyttöön suunniteltuja Va-lautasia hitsaili ja käsitteli laitteita. Tällaiseen koneiden loistoon tottumattomat Ternok ja Ontor katselivat koneita ja kuuntelivat metallin kalketta haltioituneina. Jos tilanne olisi ollut vähemmän kiireinen, Ontor olisi avannut parilla jakoavaimella jokaisen koneen kuin lahjapaketin.

    Guardian ja Tongu olivat puolestaan hieman hämillään.
    ”…niitä on… paljon”, Keetongu sanoi vaiteliaasti katsellessan, kuinka valtaisasta rautasulatosta syöksyvä hehkuva metalliseos kaatui laitteeseen, joka annosteli metalliseosta muotteihin. Muotit muistuttivat erehdyttävästi Feterran käsiraajoja ja haarniskointia.
    ”Meidän täytyy pysäyttää tämä”, Guardian sanoi. ”Jotenkin.”

    Keetongu puri hammasta. Hän kääntyi kohti suuren hallin eteläosia ja hahmotti toisen suuren teräsoven, jonka yllä hehkui hätäuloskäynnin merkki. Keltaisen jättiläisen mielessä pyöri yksi sana.
    Pato.

    ”Ternok, Ontor”, valtava rahi sanoi matoraneille äänekkäästi. ”Tulkaa mukaani. Minä… keksin.”
    Guartsu kääntyi kohti Laivaston johtajaa.
    ”Keetongu. Vaadin saada tietää, mitä suunnittelet.”
    Keltainen jättiläinen hätkähti, kuinka sotilaalliselta Guardianin ääni kuulosti. Sotatilasta huolimatta Guardian kykeni yleensä puhumaan vanhoille tovereilleen yleensä hyvinkin tuttavallisesti, mutta ei tänään.Tänään hän oli eversti Guardian.

    ”Jotain toimivaa”, Keetongu sanoi kumealla äänellään pidellen tiukasti kiinni Cordak-laukaisimestaan. ”Jotain, joka pysäyttää tämän lopullisesti.”
    Guardian katsoi vakavasti Keetongun ainoaan silmään. ”Hyvä on. Tehkää, mitä teidän täytyy. Ja Q?”
    Qinfatheousin ilme oli kysyvä. ”Mhm?”
    ”Täällä jossain täytyy olla jonkinlainen hätäkutsujärjestelmä. Haluan, että menet sinne.”

    ”Tietysti on”, Q sanoi, ”mutta se ei toiminut. Sen ZMA:n häirintäsignaali on estänyt kaikki mahdolliset avunpyyntömme tähän asti!”
    ”Tiedän”, Guartsu sanoi ymmärtäväisesti. ”Ja jos jotain olen oppinut tänään, tiedän myös, että niin pieni este ei pysäyttäisi Takomon Qinfatheousta.”
    Q-mies hymyili kevyesti. ”Kiitos. Mutta… miksi sinä et ole tulossa mukaan?”

    Joku vastasi kysymykseen, mutta se ei ollut Guardian. Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen omahyväinen ääni kaikui korkeuksista.
    ”Koska hän on niin perin jääräpäinen.”

    Viisikko kääntyi yhtenä joukkiona katsomaan äänen tulosuuntaan. Valtavan Feterra-osia kasaavan liukuhihnan kyljessä ja pitkien palotikkaiden päässä oli suuri tasanne, jolla oli useita komentopaneeleja ja vipuja. ZMA seisoi tasanteella pidellen kävelykepistä kiinni molemmin käsin, pirullinen virne kasvoillaan.
    ”Tiedätte kaikki hyvin, että ette voi pysäyttää tätä”, Zorak sanoi toteavasti. ”Tiedätte, että mikään viesti ei läpäise sitä häiriösignaalien kuoroa, joka ympäröi tätä saarta. Tiedätte, että kohta minulla on käsissäni niin suuri määrä kaunokaisiani, että taistelunne on turhaa.”
    Kukaan ei vastannut mitään Zorakille, joskin Keetongun tähtäys siirtyi tasannetta kohti.
    ”Mutta ette anna faktojen masentaa teitä”, Zorak sanoi naurahtaen innokkaasti. ”Ja nostaisin hattua siitä… jos minulla olisi hattu. No, peli alkakoon.”
    Guardianille riitti ja hän ampui kolme hajanaista revolverilaukausta kohti korkeuksissa häämöttävää Arsteinia. Laukaukset osuivat tasanteen metalliseen kaiteeseen ja palotikkaisiin, mutta Zorak ei jäänyt seisomaan paikalleen.
    Siistiin takkiin pukeutunut harmaa skakdi tönäisi yhtä liukuhihnojen ohjausvivuista, jolloin liukuhihnojen vauhti kiihtyi näkyvästi. Zorak hyppäsi rauhallisella askeleella liukuhihnalle, joka alkoi viemään häntä vauhdilla kauemmas.

    ”Hän pääsee pakoon!” Ontor huusi paniikissa. Guardian yritti ampua vielä muutaman laukauksen pakenevaa Zorakia kohti, mutta oli liian myöhäistä.

    ”Tongu!” Guardian karjui. Tongu kääntyi sinistä skakdia kohti ja näytti jo tietävän, mitä tehdä, mutta odotti silti, että Guartsu lopettaisi puhumisen.
    ”Auttava käsi”, Guardian sanoi.

    Nynrahilla ei usein päästy näkemään, kuinka valtava keltainen kyklooppigorilla heitti sinisen sotaveteraanin ilman halki kohti liukuhihnoja.
    Nyt oli yksi niistä päivistä. Guardian halkoi ilmaa sekuntien ajan ennen kuin tömähti voimakkaasti liukuhihnalle jalat edellä.

    [spoil]TA TA TAA
    TA-TA-TA TA![/spoil]