Hämärä paikka, erittäin hiton hämärä. Kertojakaan ei ole varma missä on.
Punamaskinen kädetön merirosvomatoran heräsi keskellä kivikatua rommipullo kädessään. Hän nousi ylös, ja katsoi ympärilleen. Sen jälkeen hän katsoi jalkoihinsa.
”AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA”, huuto kaikui koko saarelle.
Matoran huomasi, että hänellä oli puujalka.
”Jardirt. Hipit. Matoro. Bioklaani. Kosto. Grhmprgrmhr..”, Kapteeni Notfun lähti nilkuttamaan katua pitkin jupisten jotain epämääräistä.
Pohjoisen Mantereen rannikko
Skakdien Laiva
Tummalla tervalla värjätty, hieman dzonkkimainen purjevene eteni tasaista vauhtia merellä. Skakdien lippu oli laskettu yhden, korkean maston huipusta alas.
Jardirt seisoi ruorissa onnessaan. Kunnollinen alus kaiken tämän jälkeen.
Kapteeni Notfun istui laivan perässä. Matoran oli harmistunut siitä, että laivasta ei löytynyt lainkaan rommia. Vain jotain b-luokan roska-alkoholia.
Gaggulabio on julma olento, hän ajatteli. Ei anna edes kunnon rommia.
Pian ’Funin vieressä istui Matoro ja tämän vieressä Umbra. Kaksikko oli levittänyt suuren merikartan eteensä ja kävivät reittisuunnitelmaa läpi samalla kun muistelivat seikkailujaan alueella.
Vaikka Matorolta puuttui toinen käsi, hän oli huomattavan iloisella mielellä. Nimdasaaren synkkyys oli poissa silmistä, poissa mielestä…
Nurukan ja Deleva olivat jossakin laivan sisäosissa. Samol opetteli innokkaana laivan köysistöjen toimintaa. Kannen miehistö oli minimissään, sillä Notfun oli antanut suuren osan mennä lepäämään. Hän ymmärsi, ettei edellinen seikkailu ollut helppo kenellekkään. Kukaan ei voittanut mitään.
”Niin hei, Notfun?” Matoro aloitti, kääntäen kartan hetkeksi pois.
Notfun käänsi päänsä puhujaan. Hän olisi valittanut tittelin ”Kapteeni” puuttumisesta ellei puhuja olisi ollut Klaanilainen.
”Sanooko nimet Arupak tai Tarip sinulle mitään?”
Ikävät muistot runosta ja luolasta hiipivät mieleen, mutta asiat piti puhua poikki.
”Muistan Kapteeni Arupakin. Näiden vesien kruunaamaton kuningas silloin joskus… Miksi kyselet?”
”Missä hän on nyt?” Matoro jatkoi ignoroiden Notfunin kysymyksen.
”Öäääh. En ole varma.”
”Ei mitään hajua?”
”Hänen merirosvon uransa pysähtyi kuin seinään. Tarinat kertoivat hänen kohdanneen Meren Henget ja tulleen hulluksi”, Notfun kertoi.
”No siis. Aikana jona olit kadoksissa luolastossa… löysimme ansaluolan. Tarip ”Ruostasilmäksi” itseään kutsunut henkilö oli kirjoittanut seinään tarinan hänen ja Arupakin matkasta etsimänä Nimdaa ja… ja N-ne. Ne tekivät Arupakin hulluksi, eivät mitkään merimieslegendat.”
Matoro ei kyennyt lausumaan sanaa Nuket. Liikaa pahoja muistoja. Liikaa jotain, mikä oli oman ymmärryksen ulkopuolella.
Notfun oli täysin hiljaa.
”Et siis tiedä missä Arupak nykyisin on?” Matoro kysyi vielä.
”En tiedä”, Fun vastasi lyhyesti. Kummatkin tunsivat viimeistenkin Deltalle johtavien lankojen katkeavan.
Nimdan saari
Ranta
Epämääräinen veneentapainen seisoi rantavedessä.
Matalat aallot osuivat paattiin. Sankareidemme onneksi merenkäynti ei ollut kovaa.
”… sanokaa minun sanoneen, tämä ei pääty hyvin”, Matoro mutisi. Notfun höpötti itsekseen kuvitteellisille laivakauppiailleen.
Viime aikojen tapahtumat olivat selvästi olleet ’Funille liikaa.
Merirosvot ahtautuivat veneentapaisen keulaan ja keskiosaan hyvässä järjestyksessä (lue: täydessä kaaoksessa) ja tarttuivat airoihin. Kaikki siirtyivät kiikkerään laitteeseen, joka työnnettiin pian rantaveteen. Airot laskettiin veteen.
Sitten jotain räjähti.
Yhtäkkiä, NINJOJA.
Teltta räjähti spontaanisti paksun savun siivittämänä. Toinen savupommi lensi rannalle, keskelle venettä. Se aiheutti kaaoksen.
Ninjatähti osui yhtä sinistä matorania takaraivoon.
”SOUTAKAA! JARR HARR, KOVEMPAA!” Notfun karjui kiikkerästä mastosta. Vene lipui syvemmälle vedelle. Edelleen erilaisia teräviä esineitä lenteli joukkiota kohti. Yksi osui Samolia selkään. Umbra amui valonväläyksen kohti rantaa, antaen heidän joukolleen kallista lisäaikaa päästä aseiden ulottumattomiin. Moni ol isaanut osumia terävistä esineistä.
”ETEENPÄIN, MIEHEN- EIII PYSÄHTYKÄÄ KÄÄNTYKÄÄ!”
Vene tärähti kovaa mustaan purjeveneeseen. Masto kaatui tömähdyksen voimasta suoraan toisen laivan kannelle. Maston kärjessä seissyt Notfun tajusi tuijottavansa vihaisen näköistä skakdia silmiin.
Itseasiassa laivan kannella oli noin kymmenen hampaisiin asti aseistautunutta, hämmästynyttä skakdia. Joukkion oli pitänyt hyökätä mereltä käsin NINJA-ryhmän tullessa sisämaasta.
Ei kestänyt kauaa, ennen kuin Klaanilaiset ja merirosvot päättivät ottaa tilanteesta kaiken hyödyn irti. Skakdilaivan kansi oli pian suuren joukkotappelun alla. Epätasainen mittelö oli nopeasti ohi, kun Äksän ja Samolin brutaalit menetelmät olivat heittäneet suurimman osan skakdeista mereen. Ennen kuin skakdilaivan komentaja oli ehtinyt tajuat mitä oli tapahtunut, hän lensi Matoron taitavalla judoheitolla mereen.
Vallattu purjelaiva käänsi suuntansa kohti Mannerta, edelleen Gaggulabion lippu isomastossa.
Nimdasaaren ranta
”Herrat. Yön Timo kolmas on valmis”, Notfun julisti.
Matoro katsoi lauttaa erittäin skeptisesti.
”Tuota.. Notfun. Olisiko meidän pitänyt ostaa laiva tuosta YÖN TIMOJA HALVALLA-kaupasta..?”, Jardirt kysyi arastellen.
Notfun löi kätensä maskiinsa ja jupisi jotakin.
”Ei. Se on pelkkä kangastus”,Notfun sanoi Jardirtille
”Emme me ole”, kaupan myyjä huusi ovelta.
Notfun jupisi taas jotakin.
Matoro lähetti minulle tämän viestin otsikolla sgoreytryuiiyr. Koska tämä on Matoron viesti, minut lienee oikeutettu tuplapostaamaan.
Nimdan pyhättö Ranta
Umbra ei uskonut silmiään. Järven pinta oli laskenut hetkessä monta metriä. Aivan kuin amme, jonka pohjasta olisi poistettu korkki. Deleva ja Nurukan tulivat Valon Toan perässä rannalle. Samol oli juossut parinkymmenen metrin päässä olevaan Nimdan pyhättöön katsomaan, olisiko matoranit siellä.
Sitten kivinen luukku nousi hiekasta ja punamusta matoran syöksyi ylös. Heti sen perään luukusta änki ylös harteikas olento, jonka Umbra tunnisti Axonnin lajiksi. Olennolla oli olkapäällään – Matoron ruumis.
Umbra järkyttyi ja syöksyi luukulle. Nyt alhaalta tuli sekalaista joukkoa merirosvoilta näyttäviä matoraneja sekä valkoasuisia, siistejä matoraneja.
”Mitä karzahnia täällä tapahtuu?” Umbra ihmetteli ääneen. Äks juoksi nopeasti sivuun väkijoukosta ja heitti Matoron ruumiin hiekalle ja tarkisti pulssin. Ei mitään. Klaanilainen yritti unohtaa sisällään vellovan pelon, muttei kyennyt siihen.
Sinä hankit sen minulle.
”Hei, oletteko te klaanilaisia?” Umbra syöksyi Äksän viereen ja kysyi.
”Olemme…”, Äks mumisi hiljaa, antaen äänen kadota ilmaan.
Valon Toa katseli Matoron ruumista. Hän ei suostunut uskomaan, että Matoro olisi kuolleena hänen edessään.
”Mitä on tapahtunut?” Umbra kysyi. Äks ei vastannut. Rinnan lävistyshaava puhui karua kieltään.
Teet sen, koska et voi muutakaan
Kaikki tuntui hidastuvan Umbran ympärillä.
Sitten hän kuuli tutun äänen.
Olen elossa
Umbra olisi pudonnut tuoliltaan, jos olisi istunut.
”Matoro?” hän kysyi.
Äks katsoi Umbraa hämmästyneenä.
Olen naamiossa
Umbra horjahti maahan. Mielensisäisiä viestejä.
Parannuskivi
Valon Toa puristi nyrkissään Metorakkilta saamaansa sinistä kiveä.
Täydellinen ajoitus.
Umbra kumartui ruumiin ylle. Hän ei ollut aivan varma, miten kiveä käytettiin kunnolla, mutta se näytti toimivan jollain tasolla itsekseen. Hän asetti sinisen kiven Matoron sammuneen sydänkiven päälle.
Siniset säikeet lähtivät lentoon haavoja kohti, mutta sitten kiven hohde sammui.
Keltainen toa ihmetteli tapahtunutta. Tarvitsiko kivi ulkoista energiaa, vai pitäisikö sen latautua?
Umbra asetti kätensä kiven päälle ja loi säteen elementaalivoimaansa kiveä kohti. Valonsäde imeytyi siniseen kiveen, joka alkoi taas hohtaa.
Toa alkoi syöttää elementaalienergiaansa kiveen. Siniset kipinät lentelivät kivestä, joka muutti elementtienergiaa voimaksi kudosvaurioiden korjaamiseen.
Umbra syötti lisää ja lisää elementaalivoimaa, kunnes se yhtäkkiä loppui kuin seinään.
”Hei! Sinä! Axonnin lajilla on elementtivoimia. Käytä niitä kiveen”, Umbra määräsi nopeasti. Äks näytti neuvottomalta.
”En minä osaa niitä käyttää kunnolla”, hän vastasi.
”Yritä!” Umbra sanoi ja syöksyi väkijoukon halki etsimään muita Toia.
Äks kumartui ruumiin ylle ja koitti loihtia käsistään energiaa. Hän muisteli vanhalla kotisaarellaan saamiaan opetuksia.
”Keskity”, hän mumisi.
Deleva syöksyi Äksän takaa mustan ruumiin luo. Plasman Toa kumartui Umbran viereen ja alkoi kanavoida plasman elementaalivoimaa siniseen kiveen. Ruumiin vammat alkoivat kadota näkyvistä sinisten kipinöiden iskeytyessä niihin. Deleva keskittyi ja kanavoi viimeisetkin voimansa ruumiiseen.
Mitä aiot, Makuta?
Herättää sinut henkiin.
Sinä kykenet hallitsemaan mieltäni. Mikset ole ottanut ruumista hallintaani?
Miksi olla maalitaulu, kun voi ohjata muita kuin marionettinukkeja?
Matoro alkoi tajuta mihin kaikkeen Itroz oli vaikuttanut. Sama Makuta kykeni ohjaamaan hänen ja kaikkien hänen ympärillä olevien mieliä.
Mutta valitan, nyt sinun on mentävä. Hankkimaan Nimda minulle.
Matoro tunsi putoavansa kylmyyden läpi.
Ruumis puhkesi huutoon. Kovaan huutoon. Matoro kouristeli oudosti ja tunsi samalla kivun kaikista ruumiinsa osista valtavana poltteena. Matoro näki sumeana usean henkilön olevan kumartuneena hänen ylleen. Hän koitti liikuttaa ruumistaan, muttei onnistunut. Toan päässä kiisi yksi ajatus.
Nimda.
Matoro ravisteli päätään. Hän huokaisi helpotuksesta kun huomasi ympärillään tuttuja – Xxonn, Umbra. Taivas oli sininen ja leppoisa tuuli kävi rannan läpi.
Hän nosti itseään vaivoin istuma-asentoon.
”M-mitä on tapahtunut?” hän kysyi tokkuraisena, muistamatta mitään.
TÄSTÄ ALKAA JAKEN POSTI
Kun Äksä, Umbra ja Jardirt olivat kumartuneet Matoron ympärille, Notfun käveli ympäri rantaa. Hän oli huomannut jotain erittäin huolestuttavaa.
”Jardirt. Et ikinä arvaa mitä huomasin”, Notfun huusi perämiehelleen.
”Yarr. Kerro”, Jardirt huudahti takaisin.
”Yön Timo kolmas on viety. Ne veivät sen. Ne. Hipit. Taikka se kaapumies”, Notfun ärisi.
Seurasi syvä hiljaisuus laivan muistolle, jonka jälkeen Notfun alkoi kiertää miehistöä joka seisoi rivissä.
”Tehtävänne on rakentaa meille uusi laiva. Ja sinä, Matoro, nouse ylös. Sinäkin saat auttaa”, Notfun komensi, ”Laivan nimeksi tulee jotain omaperäisempää kuin aiemmin.. Miten olisi.. ..Yön Timo neljäs?”
Tässä kohtaa tapahtuu naamapalmu.
Äläpäs tuplapostaa.
-MK
Muttakun toinen on Matoron posti. Se ei ole minun postini. Nyt ne sekoittaa. Laita ne takaisin.
-Jake
Ainakaan Modeilla ei ole mahista siihen. Ja mikä tuossa muka niin sekaisin menee?
-MK
Nimdan temppeli
Tunneli oli kaaoksessa. Oven alta valui vettä, ja merirosvot yrittivät munkkien kanssa päästä ylös meneviin portaisiin. Samoihin, joista munkit olivat tulleet.
Valkohopea matoran oli vielä hetki sitten hallinnut tilannetta. Nyt se oli riistäytynyt käsistä, eivätkä munkit kyenneet tekemään mitään järjestäytynyttä. Kaikki yrittivät pakokauhun vallassa kapeaan kierreportaikkoon.
Äks ampui suurella käsitykillään pari laukausta ilmaan.
Tässä ei ole mitään paniikkia! Emme huku, vettä ei tule tarpeeksi nopeasti. Pääsemme kaikki pois hyvässä järjestyksessä! hän yritti sovitella.
Kaikki oli hetken hiljaa. Xxonn luuli onnistuneensa, mutta sitten hänkin havaitsi sen, mikä oli muita pelottanut.
Parin valokiven valaisemana näkyi Po-Matoran piraatinvermeissä ja naamio halki. Tämä matoran, Pegeg nimeltään, oli kuollut pudottuaan Trollaajamadon kuoppaan. Nyt se seisoi rentona muun joukon edessä. Jokin musta piti matoranista kiinni takaa.
Notfunin oikea silmä nyki. Kylmä hiki valui merirosvokapteenin naamiota pitkin ja sen alaleuka vapisi.
”Pogeg?” Notfun sanoi, pakotettu hymy kasvoillaan. ”Eheh. Pogeg, vanha juomakamu ja…tosi…tosi…epähippi heppu. Älä nyt ota tätä mitenkään vakavasti, mu-mu…”
Rusentuneen, mutta paikallaan seisovan matoranin suu aukeili veltosti ja sanoja tuli ulos. Ne eivät olleet hänen sanojaan.
”Niin, kapteeni?”
Notfun kalpeni ja nielaisi niin äänekkäästi, että kammiossa kaikui. ”…sinä olet kuollut. Ei…ei millään pahalla.”
Pogegin suulla naurettiin ja kuollut matoran otti pari ontuvaa, löysän nukkemaista askelta eteenpäin. Monesta osasta vakavasti vahingoittuneen ja kaikin puolin selvästi kuolleen matoranin löysät kädet heiluivat puolelta toiselle sen astellessa. Polvilumpiottomat jalat kestivät viisi askelta, mutta kuudennella raato rojahti eteenpäin.
Se ei kuitenkaan kaatunut maahan, sillä jokin jäi pitämään sitä ylhäällä. Musta, suorastaan lonkeromaisen letkeä käsi piti neljällä pitkällä sormella kiinni Pogegin päästä. Matoranin silmät hohtivat aavemaisesti kuin kaksi pientä kynttilää.
Mustan käden omistaja käveli pois varjoista ja aavemaisesti hohtavien silmien valoon. Notfunin sekalaisesti kuiskaileva miehistö vaikeni lopullisesti nähdessään, mikä piteli kiinni Pogegin päästä.
Pogegin suu nauroi kylmästi ja sieluttomasti.
”Hi. Hi. Hi.”
Nukke oli yönmusta, mutta sen iho ja haarniska olivat jonkinlaista kiiltävää materiaalia. Merirosvojen ja Xxonnin epäuskoiset kasvot heijastuivat olennon rintakehästä.
Olento oli pitkä, mutta sen löysän ryhdin takia sen pää oli Toan korkeudella. Sen pikimusta vartalo oli kaukana minkäänlaisista ihannemittasuhteista. Olennon hartiat olivat käsittämättömän leveät, mutta sillä oli ohut ja suorastaan siro vyötärö. Hirviön kädet olivat uskomattoman pitkät muuhun vartaloon verrattuna. Toinen piti tiukasti kiinni kuolleen matoranin halkeilevasta päästä ja toinen roikkui löysästi paikallaan, ylettyen helposti olennon omiin polviin.
Nuken jalat olivat melko tasaista Toa-kokoluokkaa, mutta käsiin verrattuna ne vaikuttivat lyhyiltä. Kun olennon epäsuhtaista anatomiaa tarkasteli, vaikutti siltä, kuin se olisi kursittu kasaan kymmenistä kuolleista olennoista.
Groteski ja vääristynyt, nukkemaisesti mutta jäykästi edestakaisin liikkuva yönmusta vartalo kantoi olkapäillään ellipsimäistä, liikkumattoman ja hieman etukenossa roikkuvan kaulan huipussa olevaa päätä.
Kyseinen pää oli aivan oma lukunsa. Mustan, ellipsimäisen ja kiiltäväpintaisen pään keskellä oli vitivalkoiset kasvot.
Kasvot olivat kiiltävää, puhdasta ja elotonta posliinia. Hahmottomassa ja kylmässä posliinissa oli pieniä kulumajälkiä ja haaleita tahroja. Orgaanisen näköiset, mutta pupillittomat, täysin aukinaiset ja kuvottavan kuivat silmät pyörivät kiiltäväpintaisten kasvojen silmäkuopissa kuin tarkkaillen merirosvoja ja Xxonnia. Oli kuitenkin mahdotonta sanoa, mihin silmät katsoivat.
Silmien alla oli posliiniin muotoiltu, leveähampainen hymy. Hampaat olivat epätodellisen valkoiset ja hymyilivät Nuken edessä olevalle joukolle. Hymyssä ei kuitenkaan ollut mitään aitoa, vaan sen laskelmoitu tekoystävällisyys karmi koko joukkoa.
Suuren, leveästi hymyilevän suun molemmilla puolilla oli punertavat posket. Punainen väri näytti kuitenkin enemmän kuivuneilta veritahroilta kuin oikealta lämmöltä.
Jostain olennon sisältä kuului radioaaltomaista kohinaa. Kohina ei kuulunut selvästikään olennon suusta, vaan pikemminkin jostain syvältä sen sisältä.
Välillä kuulosti siltä, kuin kohinan seasta erottuisi kirkkaita, lapsellisia ääniä.
Matoron liikkumatonta ruumista kantava Xxonn kalpeni. Hän kalpeni entisestään tajutessaan, että tekokasvoinen nukkeolento keskitti katseensa Äksän ystävän liikkumattomaan ruumiiseen.
Kylmä tunne hiipi läpi titaanin selkärangan.
”Ku-kuka olet”, hän yritti kysyä vahvana.
Posliinikasvoisen painajaisen pää retkahti sivuittain, jolloin selvisi, että pää ei ollut kovin tukevasti kiinni vartalossa. Pää jatkoi heilumista hetken aikaa, mikä sai sen näyttämään ontolta ja kevyeltä.
Olento näytti siltä, että se olisi halunnut vastata. Se osoittautui kuitenkin vaikeaksi ilman suuta.
Nuken kourassa kiinni oleva matoran avasi suunsa ja puhui kylmästi.
”Suu.”
Oli hetken hiljaista. Sitten se jatkoi.
”Tuon viestin.”
Äksä nielaisi. Hän hengitti raskaasti.
”Jään sotilas kaivautui liian syvälle.”
Hirviömäisen vatsastapuhujan pää retkahti toiselle puolelle. Tyhjä, aavemainen posliinihymy pysyi samana. Xxon katsoi olallaan lojuvaa ystäväänsä. Alakulo ja pelko hiipi urhean näköisen jättiläisen kasvoille.
”Älkää tehkö hänen virhettään.”
Pogegin ruumis rojahti lattialle ja sen silmävalot sammuivat. Posliinikasvoinen painajainen käveli takaisin pimeyteen täysin äänettömästi.
Radioaaltojen kaltainen kohina ja siitä erottuvat lapsenomaiset äänet joutuivat vähitellen pimeyden syömiksi.
[spoil]Gurkku teki tästä ison osan. Krediitit siihen suuntaan.[/spoil]
NimdatemppeliOMGTUKSUWTFLOL
”Mitä hittoa. Kuka. Miksi. Mitä. Kuka. Hipit. Saakeli. BBQ”, Notfun sopersi.
”BBQ? Mikä on BBQ?”, Jardirt kysyi maassa makaavalta kapteenilta.
”En tiedä. Jotakin. Ehkä. Monta minua.”, Notfun soperteli.
”…”
”Joo. Kuitenkin. Äks. Ota Matoron ruumis mukaan. Vaikka. Saamme siitä makoisat paistit illaksi, tai hyvällä tuurilla poika on vain menettänyt tajuntansa. Huomaatte varmaan myös, että täällä nousee vesi, joten jos vaikka juostaisiin tuota.. Ylöspäin”, Notfun komensi.
Piraattimatoranjoukko ja Äksä jolla oli kuollut Matoro olallaan juoksivat ylös Notfunin avaamaa reittiä. Valonkajo näkyi, mutta vesi tuli perässä kovaa vauhtia. Heidän pitäisi olla nopeita. Hyvin nopeita. Ihan hiton nopeita vallan.
Muuten he kuolisivat, ja kivikäytävään hukkuminen ei olisi mukavin mahdollinen kuolintapa.
Tuntematon
Kaikki oli valkoista.
”Keho ilman mieltä on tyhjä kuori, Matoro. Se voi kuolla, mutta jos mieli ei mene mukana…”
”Mmmitäh?”
”Matoro. Minä haluan sen Nimdan. Siksi autan sinua näin.”
”… sinähän olet se olento naamiostani?”
”Nyt sinä olet olento samalla tavalla naamiossa. Sinun piti löytää Nimda, mutta tuhosit ruumiisi. Sinä epäonnistuit tehtävässäsi.”
”E-en ymmärrä. Olenko naamiossani? Kuka sinä olet?”
”Ah, niin. En ole esittäytynyt. Olen Makuta Itroz, naamiosi luoja.”
”Ja sinä haluat Nimdan. Miksi olettaisit, että hankkisin sen sinulle?”
”Voi Matoro, ehkä siksi koska et voi muuta. Ajattele asiaa seuraavalla tavalla:
Mitä jos, ihan vain jos, sinä olisit ikäänkuin tarkoitettu jonkun sinua suuremman… ruumiiksi?”
”Minä muutuin Toaksi tiimini kanssa normaalisti.”
”No, mitä tapahtui välissä josta et muista mitään? Miksi haarniskasi muuttui mustaksi ja tiimisi hajosi?”
Matoro olisi tuntenut kylmää, jos mieli olisi voinut tuntea mitään.
Hän tunnusteli noita mieleensä tulleita sanoja yksi kerrallaan.
”Ei”, hän sanoi.
”Ei se ole mahdollista! Sinä tulit naamiooni vasta Destralilla!”
”Nyt. Kuuntele. Minä haluan sen Nimdan kostaakseni muille Makutoille. Sinä hankit sen minulle ennen kuin Ne saavat sen.”
Sitten oli aivan hiljaista. Matoro ei tuntenut kenenkään mieltä lähistöllä.
Nimdan temppeli
Pyhä kammio
”Se aukeaa!”
”Vetäkää!”
Sekalaiset huudot kaikuivat kammion eteisessä. Kiveä oven alta oli tuhottu, ja nyt alle oli saatu täysirautainen seremoniakeihäs eräältä patsaalta. Ovi kankeutui hitaasti ylöspäin, ja jotkut matoranit heittelivät kiviä oven alle pitämänä sen ylhäällä. Notfun yritti oven alta toiselle puolelle, mutta aukko ei ollut vielä tarpeeksi suuri.
Matalat vesivanat valuivat kapteenin jalkoihin. Atheonin kammion oviaukko oli pettämässä, sillä vettä tuntui tulevan koko ajan enemmän.
Ovi nousi tuskallisen hitaasti. Notfun alkoi olla varma Matoron kuolleen naapurikammioon, ja nyt heidän pitäisi pelastaa itsensä. Kun kaikki olisivat turvallisesti toisella puolella, ovi suljettaisiin.
”Hei! Mitä te haudanryöstäjät teette!” kuului huuto jostain. Keihäs lävisti yhden merirosvon vatsan kohdalta. Jardirt kääntyi joukkonsa keskellä ja huomasi käytävän katossa olevasta luukusta tulleet soturimunkit. Valkoinen ja hopea matoran olivat pudottautuneet käytävälle ja ylhäällä näkyi lisää matoraneja.
”Te olette häpäisseet pyhän Nimdan rauhan ja nyt yritätte saada auki palvontakammioita”, matoran selitti rauhallisesti.
”Tappakaa ne”, hän jatkoi.
”EI! Yritämme pelastaa ystäväämme toiselta puolelta! Täällä ei ollut Nimdaa!” Jardirt miltei huusi. Hän huitaisi yhdeltä merorosvolta pistoolin alas.
”… ei Nimdaa?” munkki sanoi tyrmistyneenä.
”Ei Nimdaa?”, muut munkit toistivat.
KRA-KAM
Veden paine ylitti kiven kestokyvyn. Oviaukon suma repesi ja lähti liikkeelle valtavan vesimuurin syöksyessä saliin. Äks kankesi oven nopeasti enemmän auki, ja silloin aalto vettä iskeytyi koko joukkoon, Notfuniin, kaikkeen irtaimeen ja paiskasi heidät päin käytävän seinää, Sankareiden onneksi fysiikan lait sulkivat oven välittömästi Äksän rautakangen kadotessa sen alta.
Siinä pitkin huonetta makasi nyt toistakymmentä matorania sekä yksi Toan veroinen Klaanilainen kaiken kivisen roinan ja muun materiaalin seassa metrin syvyisessä vedessä.
Sitten Äks järkyttyi. Hän näki Matoron elottoman ruumiin kelluvan vatsallaan lähellä ovea.