Yksinäinen vuori, Volomarian kylä Yksinäinen vuori kaukana Eteläisen mantereen pohjoisosissa oli koti Ortonien yhteisölle. Vuoren onkaloon nämä kaivuulaitteilla, porilla ja hakuilla varustetut pienehköt olennot olivat kaivaneet itselleen suurehkon valtakunnan. Suuret kivipaadet pitelivät jättiläismäisten salien kattoja paikoillaan kun matoraneista lähteneen sukuhaaran edustajat louhivat mineraaleja kuten smaragdia, timantteja ja valokiviä vuoren uumenista. Näitä asukkaat käyttivät vaihdannassa ja … Jatka lukemista 14: Odottamaton matka tai jotain sinnepäin
Avainsana-arkisto: nimeämispäivä
13: Tahdon nähdä maailmaa
Xia Paketti. Tuo paketti oli matkannut jo pitkän ajan. Kädestä toiseen. Kädestä lonkeroon. Lonkerosta taas käteen. Kädestä kynsiin. Käteen. Käteen. Paketti oli päätynyt tomuisen varaston perukoille. Varaston seinät olivat vihertävänharmaata tiiltä. Joka paikassa lojui puoliksi tallottuja pahvilaatikoita. Katosta roikkuva hehkulamppu välähteli välillä laiskasti. Joskus päästi kipinänkin. Pöly leijaili ilmassa. Sen erotti vain valonsäteissä jotka lähtivät … Jatka lukemista 13: Tahdon nähdä maailmaa
10: Makutan kulmikas ja karvainen perjantai
Auris Colliksen laakso, matoranien asuttama saari Xian eteläpuolella ”Alahan kuule uskoa. Mie en tuonne lähe. En vaikka kirveella tulisit minnuu uhkaamaan. Etkö sie oo ikinä kuullu työturvallisuusäätöksistä?” Valkoisen nietoksen keskellä kiivasta väittelyään käyvä kaksikko niukin naukin erottui maailman valkeudesta. Kahden pimeydessä loistavan silmäparin lisäksi ainoa jää-elementtiä edustavien eläjien silmiinpistävä tuntomerkki oli kaksikon turagapuoliskon pitämä punainen … Jatka lukemista 10: Makutan kulmikas ja karvainen perjantai
9: Lahjapaketin taakka
Eräs pohjoinen saari Kuten jokaisen Nimeämispäivän tienoilla oli tuolla saarella tapahtunut jo lukemattomien vuosien ajan, lunta satoi maahan. Lumihiutaleiden hiljaisesta liidosta kohti kamaraa miljoonien yksilöiden parvissa tasaisten, valkoisten massojen muodostamiseksi kirjoitettiin aina tuohon vuodenaikaan kymmeniä ellei jopa satoja lyyrisiä kuvauksia. Saari oli yksi pienimpiä, joiden nimeen oli koskaan liitetty sana “Nui”. Tarkalleen otettuna sen nimi … Jatka lukemista 9: Lahjapaketin taakka
7: Niin on muistoja vaan
Sinivalkohaarniskainen toa käveli hiljaa kapeita kivisiä kierreportaita ylös. Ne olivat hakatut rannan valkoiseen kallioon. Portaat johtivat ylös kallionkielekkeelle, josta avautui näkymä merenlahteen ja sen toisella puolella oleviin vuoriin. Matoron vaaleansinisen Akakun otsalla helmeili hiki kuumassa aamuauringossa. Hän katsoi marmorista tehtyä pienen pyramidin muotoista hautamuistomerkkiä. Sen edessä oli useita kukkakimppuja. Keskisten sademetsien Aycaloneja, rannikon auringontähtiä ja … Jatka lukemista 7: Niin on muistoja vaan
5: Tähti toiveen toteuttaa
Hainpesä Soihdut valaisivat joukkiota kun zyglakit tunkeutuivat Hainpesäksi kutsuttuun entiseen ah niin mahtavan Pridakin linnoitukseen. Liskomaiset soturit, joita universumi yleisesti ottaen paheksui, jopa vihasi, olivat lähteneet tutkimaan tätä hylättyä ennen niin loistokasta linnoitusta, jonka sisällä haisi kuolema ja väkivalta. Lattiat ja kammiot olivat täynnä taistelussa kuolleita sotureita ja niiden luita. Haarniskan kappaleita ja muumioituneita aseita, … Jatka lukemista 5: Tähti toiveen toteuttaa
4: Niin katoaa mainen kunnia
Hainpesä Pohjoisen Mantereen koillisrannikko Pridak oli raivoissaan. Siihen mielentilaan nähden oli melko odotettavaa, että hänen palvelijansa makasi linnoituksen kivilattialla veitsi päänsä läpi iskettynä. Selakhilaani tarttui kiinni raskaaseen marmoripöytään täynnä karttoja. Noiden karttojen ääressä hän oli viettänyt parhaat hetkensä. Hän oli niiden ääressä suunnitellut loistavimmat voittonsa ja laajimmat valloituksensa. Nyt sillä ei ollut väliä, kaikki oli … Jatka lukemista 4: Niin katoaa mainen kunnia
3: Uskon puolesta kai kuollakin voin, vaik’ ei valinnanvaraa ehkä liene
Metru Nui, kauan sitten ”Rauhoitu nyt, hyvä mies”, tuhahti Makuta Icarax. Hänen puhuttelemansa ta-matoran laittoi kätensä puuskaan ja näytti erittäin närkästyneeltä. Icarax seisoi ikkunan edessä katselemassa Metru Nuin kaupunkia, joka levittäytyi hänen eteensä suurena ja mahtavana hänen tarkastellessaan tätä metropoliksi kasvanutta kaupunkia suuresta ikkunasta, joka vei melkoisen osan huoneen pyöreänä kaartuvan ulkoseinän alasta. He olivat … Jatka lukemista 3: Uskon puolesta kai kuollakin voin, vaik’ ei valinnanvaraa ehkä liene