Taivas oli pilvinen nuhjuisen slummialueelta näyttävän kylän yllä. Tunnistamattomasta puutavarasta tehdyt hökkelit olivat nähneet parhaat päivänsä, tai Zyglakeja ei yksinkertaisesti kiinnostanut kylänsä ulkonäkö. Ei sillä, että skakdit olisivat välittäneet ulkonäöstä.
Klaanin saaren Skakdi-joukkojen johtaja käveli liejuisessa maassa kannoillaan skakdeja. Leveät skakdinjalat kantoivat hyvin kostealla maaperällä. Vasta hetki sitten tilanne kylässä oli ollut livetä täydeksi sodaksi skakdien ja zyglakien välillä, mutta paikalla ollut nazorak-partio sai vaivoin estettyä tilanteen. Kolmen lajin yhteiselo ei selvästikään toiminut kovin hyvin.
Joen ruskea vesi mateli hitaasti kohti merta. Sielä täällä kasvoi yksinäisiä puita. Horisontissa siinsi Mt. Ämkoo, joka ei tuntunut muuttuvan koskaan.
Gaggulabio kiehoi turhautuneisuudesta. Jos häneltä olisi kysytty, hän olisi tapattanut kaikki säälittävät, eläimelliset zyglakit heti, mutta Nazorakit puolustivat näitä jostain käsittämättömästä syystä. Ainut, mikä häntä piristi, oli se, että zyglakit olivat nyt hänen komennossaan. Hän saisi tehdä uusilla lemmikeillään mitä halusi. Ja jos ne kapinoitsisivat, Labio tapattaisi ne. Mitä ilmeisemmin hän ei ollut koskaan perehtynyt zyglakien voimiin.
Kylään oli jäänyt Werekk, joka oli maltillisin – tai vähiten agressiivinen – skakdijohtaja jonka Labio oli joukoistaan löytänyt. Gaggulabio itse henkivartijoineen halusi jättää säälittävän kylän niin pian kuin suinkin.
Skakdien liskomaiset ratsut odottivat puuhun köytettyinä. Rahit olivat harmaanvihreitä ja nelijalkaisia. Niillä oli pitkä häntä ja eteenpäin suippeneva pää. Gaggulabio ja hänen kätyrinsä hyppäsivät olentojen selkään ja karauttivat metsään. Seuraavana listalla olisi muutaman aluksen takavarikoiminen Nazorak-satamasta ja invaasio oudolle saarelle vähän matkaa Klaanista.
Die Tärtä oli hyökkäillyt linnakkeen lähistöllä sijaitseviin Matorankyliin hankkimaan epämääräisiä ammuksia. Kaikki oli kuitenkin tehty niin pienin äänin, että mitään suurehkoa taistelua ei ollut vielä tapahtunut. Vielä. Kymmenet soluttautujapiraatit olivat onnistuneet heikentämään saaren tärkeimmän sataman puolustusta. Mustassa yössä oli helppo varastaa suuria määriä, eikä kukaan Matoran voinut herätä varkauteen. Vielä.
”Avatkaa tuli!” Kuului huuto Maan Turaga Anonymmeliltä. Sadat sekalaiset ammukset lensivät satama päin. Moottoroidut tai soudettavat veneet rantautuivat merirosvoja kyydissään. Pahinta oli, että kukaan ei yrittänyt vastaiskua.
Un-Tak katseli suunnitelmia enemmän tai vähemmän noudattavaa iskua. ”Neiti Kapteeni, uskotteko, että Klaanilla on tarpeeksi laadukkaita laitteita tarkoituksiisi?” ”Jos heillä ei olisi…” Anonymmeli aloitti synkällä äänellä, jonka jälkeen huokaisi. ”…kenellä sitten?” ”Ehkäpä Nazorakeilla?” Turaga katsoi perämiestä kummissaan. ”Mitä ne ovat?” Un-Tok ei vastannut. Hän sieppasi Megafonin ja huusi tykistölle: ”Sytyttäkää seuraavat ammukset!”
Jopa puolet Klaanilaisten aluksista olivat tyhjennetty sekalaisista luotaimista ja arvoesineistä. Ympäröivä alue paloi suurehkoissa liekeissä, mutta silloin merirosvojen riemu keskeytettiin. Puolustusvoimat olivat saapuneet.
Un-Tak katsoi joukkoja. Niitä ei ollut monta, eikä Le-Matoran huomannut yhtään Klaanin jäsentä siinä. He olivat vain Matoraneja. Monia eri elementisiä Matoraneja. Osa teki Matoran Nuita, ollakseen vahvempia. Un-Tak katsoi noita Matoraneja.
Hän hyppäsi alas ja lähti juoksuun. Pari Ko-Matorania yritti estää, mutta toiselta Un-Tak löi miekallaan pään irti, toiselta käden, jolloin Matoran jäi makaamaan maahan ja jäi sitten merirosvojen jalkojen alle. Nämä Matoranit eivät ehtineet tehdä enää Matoran Nuita.
Monia piraatteja lähti taisteluun. Osa jäi laivaan valmistautumaan laivan valtaukseen. Osa hyppäsi veteen. Kapteeni Anonymmeli katsoi kummissaan noita Matoraneja. Miten he olivat voineet tulla näin nopeasti. Kapteenilla ei ollut suunnitelmaa tälläistä varten. Mutta Un-Takilla näytti olevan. Kapteeni ihmetteli tuota Le-Matorania.
Matoran Nuit saivat kaadettua monia piraatteja. Kahdeksan Matoran Nuita oli muodostettu ja niistä noin kolme oli kaadettu. Klaanin Matoranien joukkojen määrä oli ollut n. 60 joista 48 muodostanut Matoran Nuin. Loput kaksitoista olivat valmistautuneet ottamaan takaisin Merirosvojen ryöväämät tavarat.
Näistä kahdestatoista oli enää seitsemän jäljellä. Piraatteja oli ollut satoja ja vain muutamia kymmeniä ruumiita oli maassa. Matoranit eivät voineet oikein mitään piraateille, eikä heillä ollut aikaa kutsua muita. He pidättelisivät niin kauan, kunnes muut Klaanilaiset saapuivat.
Maan Turaga ei arvannut ryöstöretken olevan näin helppoa. Pian he saisivat lähteä pois täältä. Mutta Un-Tak oli vielä arvoitus hänelle, jonka Anonymmeli selvittäisi. Sen hän tiesi.
Un-Takin taistelu meni hyvin. Hän oli kaatanut jo yhden Matoran Nuin ja lisää joukkoja saapui koko ajan auttamaan häntä. Pian suurin osa Matoraneista oli kaadettu tai vangittu. Heidät oli pakotettu muuttumaan takaisin Matoraneiksi ja heidät oli viety laivaan. Anonymmeli oli käskenyt miehistönsä viedä pois kaikki kuolleet ruumiit, jotta ryöstöä ei huomattaisi heti. Nämä ruumiit oli viety veden hautoihin.
Anonymmeli lähti nyt miehistönsä kanssa Die Tärtällä kohti merta. Pois Bio-Klaanista. Häntä vain arvelutti ne Nazorakit. Mitä ne olivat?
[spoil]Tämän viestin teki yhteistyössä Tronie ponie ja Blozie. Kunnia heille.[/spoil]
Kaksi Klaanin moottoripyörää kiisi huumaavaa vauhtia samaa tietä pitkin, mitä olivat aikaisemmin tulleetkin. Tällä kertaa toisen pyörän puikoissa olikin Matoran, joka yritti epätoivoisesti pysyä pyöränsä selässä, kuljettajan painon meinatessa lähteä valtaisan ilmavirran mukaan. Kiitävä kaksikko huokaisi hetkeksi ja Saraji hidastikin hieman vauhtiaan, kurkatakseen taakseen. Tästä seurasi ainoastaan entistä pahempi pakokauhu, kaksikon huomatessa takaa-ajajien kiitävän liitureillaan läheisen pellon poikki, suoraan heitä kohti.
Ongelmistaan huolimatta Creedy väänsi lisää kaasua ja ampaisi juuri uudelleen kiihdyttäneen Sarajin perään. Matoran onnistui jo kuulemaan, kuinka Metsästäjät ärjyivät Nazorakeja ajamaan lujempaa. Saraji koetti epätoivoisesti ajaa yhdellä kädellä, samalla kun yritti ampua revolverilla taakseen. Töyssyn miltei heittäessä Vahkin pyörän selästä, ase kuitenkin tippui ja sinkoutui maahan. Vahki ei kuitenkaan saanut tietää, että peremmällä kiitänyt Nazorak iskeytyi aseeseen sen kimmotessa maasta. Torakan rintakehä räjähti tämän osuessa liikkuvaan objektiin käsittämättömällä nopeudella.
Hieman Nazorak-lauman takana ajavat Metsästäjät ärjähtivät nähdessään tapahtuneen ja pian Torakoiden korvat saivat selkeän käskyn: Ampukaa tuo likainen Vahki. Emme tee hänellä mitään, estäkää häntä viemästä viestiä eteenpäin! Nazorakit tekivät työtä käskettyä ja hurinan säestämänä, kiitureiden etuosa kääntyi 180 astetta ympäri, paljastaen koko keulan kokoisen kanuunan. Ensimmäinen ammus viuhahti aivan pakoon ajavan kaksikon vierestä. Saraji ei halunnut sitä myöntää, mutta häneen iski juuri sillä hetkellä käsittämätön pakokauhu, nyt myös räjähdysten alkaessa jahdata heitä.
Yksi panos räjähti Creedyn edessä ja urhean Matoranin ajaessa tulipallon lävitse, tämä vain kiitti onneaan, tajutessaan selviytyneensä sen läpi vahingoittumattomana. Saraji kuitenkin kauhistui nähdessään rinnalla ajavan Matoranin ja Vahki vetäisikin yhdellä rivakalla otteella Matoranin taakseen, tämän huutaessa kurkku suorana tästä hullusta tempauksesta. Syy tälle selvisi kuitenkin pian, savuttavan yksinäisen pyörän leimahtaessa liekkeihin. Pyörä kaatui välittömästi maahan, ajautui siitä hurjiin kieppeihin ja räjähti lopulta kappaleiksi… Creedy kirosi takapenkillä polttoainetankkien olemassaoloa.
Nazorakit onnistuivat väistämään tuhoutuvan pyörän ja kolmikko jatkoi tulittamistaan, myhäilevien Metsästäjein kiitäessä takana. Tilanne sai pian kuitenkin odottamattoman käänteen. Kolmesta tulittavasta Nazorak-kiiturista yhden kuski älysi vilkaista kiituriinsa liitettyä tutkaa: Hetkonen, tämä… tämä havaitsee ohjuksia, mutta mistä? Eihän täällä ole edes- WBWOP!
Pikkuruinen täsmäohjus sinkoutui taivaalta suoraan Nazorakin pyörään, räjäyttäen tämän kappaleiksi, singoten verta ja visvaa takaa tulevien päälle. Takaa-ajava joukkio katseli taivaalle, yrittäen epätoivoisesti selvittää ohjuksen lähdettä. Neljään Nazorakiin ja Metsästäjäkaksikkoon typistynyt joukkio alkoi hiljalleen jättäytymään Sarajin ja Creedyn jälkeen.
Sieltä tulee! Yksi Nazorakeista huusi kurkku suorana nähdessään punaisen ison objektin lähestyvän taivaalta. Tarkkasilmäiset Metsästäjät ehtivät tajuamaan objektin olevan todellisuudessa lentävä olento, mutta ajatus katkesi nopeasti sen syöksyessä aivan joukkion edestä, miltei kuopaisten maata mukanaan. Kuusikko hidasti vauhtiaan sen verran, että he kykenivät hallitsemaan ajokkejaan ja vetämään aseitaan esille samaan aikaan. Punainen hahmo kierteli hetken porukan ympärillä ja syöksyi sitten läpi uudestaan.
Zamor-aseilla tuloksetta ilmaan rätkivillä Nazorakeilla ei ollut kuitenkaan toivoakaan osumisesta, kohteen liikkuessa heidän yllään aivan liian nopealla vauhdilla. Lopulta Metsästäjät antoivat käskyn lopettaa tuli ja joukkio väänsi jälleen kaasun pohjaan, pyrkimyksenään ajaa karkuun. Punainen haarniskoitu hahmo laskeutui alemmas ja jalkoihin sijoitettujen rakettimoottoreiden avulla, tämä laskeutui kiihdyttävän joukkion tasolle, aivan kypäriensä takana hämmästelevien Metsästäjien viereen.
Tiesittekö, minä aioin tappaa teidät, mutta näyttää siltä, että isommat tahot haluavat puuttua peliin. Minulla on muuta tekemistä. Toivotan teille erinomaista loppupäivää… Mekaanisen äänen lopettaessa, punainen hahmo kuulosti kuin nauraa hörähtävän, jonka jälkeen tämä kiihdytti jälleen ja ampaisi eteenpäin, jättäen kummastuneen kuusikon taakseen. Metsästäjät katsahtivat toisiinsa, toisen miltei horjahtaessa kiiturinsa selästä pois. Aluksi he ihmettelivät tyhjästä ilmestyneen ohjusmiehen puheita, mutta pian joukkion takaa kuuluva jylinä sai jokaisen värähtämään ymmärryksen pelosta.
Kaksi varjoa laskeutui valtatien ylle. Kaksi Klaanin Lohrak-hävittäjän muotoista varjoa. Nazorakit eivät edes uskaltaneet katsoa ylös. Sotaharjoituksista tämä heille kauhua merkitsevä ääni oli tuttu. Metsästäjät eivät tätä ymmärtäneet, vaan kaksikko yritti ärähdellä toisilleen uusia toimintaohjeita.
Yksi syöksy ja Lohrakit onnistuivat tulittamaan kuusikosta viisi pois. Viimeisenä ajanut Metsästäjä katsoi kauhistuneena, kun Klaanin hävittäjien ammukset silpaisivat Nazorakit tieltä, valtaisan räjähdyksen nielaistessa Snatcherin toverin. Sitä itse tajuamatta, Metsästäjä oli päästänyt irti ohjaustangosta. Hän ei osannut kuin odottaa noiden lentävien hirmujen uutta syöksyä… Syöksyä, jota ei tullut. Lohrakit jatkoivat ainoaksi jääneen syöksynsä jälkeen suoraan eteenpäin, kiitäen kohti edessä kohoavaa valtaisaa linnoitusta. Vasta silloin Metsästäjä tajusi, että karkuun ajanut kaksikko oli johtanut heidät ansaan. He olivat miltei Bio-Klaanissa, he olivat tulleet liian lähelle.
Metsästäjän kiituri hiljensi vauhtia ja se putputti eteenpäin nyt enää hieman kävelyvauhtia nopeammin. Kuski ihmetteli edelleen, miksi Lohrakit olivat jättäneet hänet rauhaan. Ehtisikö hän pakoon? Olivatko pilotit jotenkin hämärästi unohtaneet hänet? Eivät, eivät olleet.
Muutamaa sekuntia ennen tulituksen alkamista, Lohrakien pilotit saivat koppeihinsa radioviestin, jonka sisältö oli yksinkertainen: Odottakaa, tahdon viimeisen. Eikä aikaakaan, kun punainen ohjusmies palasi ja tällä kertaa se lensi suoraan kohti.
Klaanin linnoituksen edusta Valtatie kahden alkupää
Killjoy istui nurmikolla hieman tien vieressä, Sarajin ja Creedyn palatessa paikalle. Karkuun päässyt kaksikko oli jo ehtinyt Klaaniin asti kuullessaan tiedon tien vieressä istuskelevasta Metsästäjästä. Paikalla oli myös toinen Metsästäjä. Tämä oli haarniskaltaan kuitenkin hopeinen ja näytti oudossa makaavassa asennossaan vähemmän eloisalta. Nyt jalan kulkeva kaksikko jäi seisomaan nurmikolla istuvan Killjoyn eteen, tämän naputtaessa sormiaan polviinsa odottavasti.
Saraji yritti luoda Joyhyn kysyvää katsetta ja Creedy vain levitteli käsiään. Kolmikon välillä vallitseva hiljaisuus alkoi olla jo hieman epämukava. Killjoy vastasi hiljaisuuteen yksinkertaisesti asettamalla kätensä kuolleen Metsästäjän sankomaiselle kypärälle ja vetämällä tämän yhdellä rivakalla otteella irti. Alta paljastuva näky sai Creedyn kavahtamaan taaksepäin, Sarajin vain tuijottaessa näkyä miltei lumoutuneena.
Metsästäjän kasvot olivat miltei täysin muodottomat. Sysimustassa sileässä päässä oli kuitenkin yksi iso ongelma, tai oikeastaan kaksi riviä pitkiä teräviä ongelmia. Muuten täysin ilmeetön pää nimittäin omasi totaalisen absurdin kidan. Siistissä rivissä sekä ylhäällä, että alhaalla, irvisti kymmensenttisten järjettömän pitkien, mutta symmetristen hampaiden rivi. Lomittain kärjistään lepäävät hampaat kiilsivät olennon kuolasta, jota tihkui nyt sen kuolleesta suunpielestä. Kahden täydellisen vastakohdan kasvot tuijottivat nyt kolmikkoa, siitäkin huolimatta, ettei niissä ollut silmiä, ainoastaan tuo karmaiseva hammasrivi. Killjoy totesi, että muut olivat nähneet tarpeeksi ja hitaasti, hän antoi vasemman kätensä nyrkin vetäytyä sisään, jolloin kämmenen takana ollut tykki pääsi liukumaan esiin. Yksi oikeassa kulmassa nasautettu laukaus sai pään roiskahtamaan palasiksi pitkin nurmikenttää, jättäen kuitenkin kolmikon panssarit puhtaiksi, rosikahuksen suunnatessa heistä poispäin.
Tuo… tuo ei ollut Metsästäjä, eihän? Killjoy katseli savuavaa tykkikättään ja antoi kätensä rauhassa liukua esiin, kunnes hän istahti takaisin nurmikolle ja vastasi Sarajin kysymykseen: Kukaan ei tiedä millaisia Metsästäjät ovat ja mihin lajeihin he kuuluvat… mutta ei, tuo ei ollut Metsästäjä, se oli vain naamioitu sellaiseksi.
Creedy pyöritteli taempana sormiaan, hieman häpeissään siitä, että oli kavahtanut niin pelkkää ruumista. Mutta mikä tuo sitten oli? En minä ainakaan ole törmännyt tuollaiseen ennen. Killjoy oli syventynyt tutkimaan nyt päättömän olennon panssaria, pyyhkien maantien pölyä sen pinnalta. Hän huomasi, että Metsästäjien tehtaan jättämä sarjanumero oli hiottu pois.
Tärkeä kysymys ei ole, mikä se on, vaan miksi se ja sen toveri halusivat jotain mökistäni. Kuka tahansa heidät lähetti, halusi pitää heidän agendansa salassa. Sääli vain, että minä tunnistan Metsästäjien tehtailut kilometrin päästä. Joy nyökkäsi kohti poisviilattua sarjanumeroa ja Saraji alkoi kokoamaan mielensisäsitä palapeliään. Eli, he ovat Metsästäjiksi naamioituja Ei-Metsästäjiä, jotka pitävät päällään Metsästäjien haarniskaa, joka on yritetty naamioida Ei-Metsästäjän haarniskaksi? Kuulostaa siltä, kuin joku joko yrittää hämätä meitä tai on vain todella huono työssään.
Killjoy nyökkäsi. Tilanne vaatii tutkimista. Tämä tuli täysin odottamatta. Vai mitä sanoo Ruki? Saraji ja Creedy vilkaisivat taakseen ja huomasivat Rukin juokseen linnakkeesta maantielle, kuultuaan siellä pidettävästä torikokouksesta. Huohottavan Toan kasvot olivat kuitenkin punaiset jostain aivan muusta kuin rasituksesta.
Idiootti. Heti kun sinua etsii, niin katoat leikkimään sankaria ympäri saarta. Telakan pojat naureskelivat tuolla. Kuulin, että olivat tulleet vilkaisemaan, kun tutkat huomasivat sinut täällä lentelemässä. Olivat meinanneet ampua sinut, kunnes saivat sen radioviestisi. Veden toa osoitti puheensa närkästyneelle, edelleen ruohikolla istuvalle Killjoylle, joka tyytyi vain levittelemään käsiään. En jaksa selittää, mihin sinä nyt minua yhtäkkiä tarvitsit?
Ruki huokaisi ja kopautti nyrkillä päätään, kuin ivaillakseen Killjoylle. Minä satuin törmäämään siihen rasavilliin kaveriisi, siihen Matoroon. Sanoi etsivänsä sinua, kun olit lupautunut jollekin reissulle. Reissulle, kun minä yirtän parhaani mukaan kuntouttaa sinua. Rukin äänestä paistoi halveksiva sävy. Saraji ja Creedy olivat astuneet sivummalle naisellisen marmatuksen tieltä.
Killjoy nousi pystyyn ja pyyhki ruohonkorsia jaloistaan. Se reissu, olin melkein unohtanut. Parasta sitten mennä. Killjoy alkoi lampsimaan tietä pitkin kohti linnoitusta, Saraji ja Creedy perässään. Ruki jäi seisomaan keskelle tietä kädet pystyssä. Toa huuteli edelle kävelleen porukan perään: Mutta kun se kuntoutus, ei sitä voi lopettaa yhden kerran jälkeen, olet vielä toipilas!
Killjoy ei katsonut taakseen, vaan jatkoi matkaansa, huutaen vain peräänsä: No tulet sitten mukaan jos on niin kauhean tärkeää. Ruki jäi sanattomaksi. Hän ei ollut tarkoittanut aivan sitä.
[spoiler=Ja vielä tähän loppuun]Kiitoksia Tongulille luvasta Lohrakeihin.[/spoiler]
4443 hieroi otsaansa samalla kun muu osa Nazorak-tiimistä pystytti barrikaadeja mökin ympärille. Metsästäjät olivat kadonneet tunkeutuneiden Klaanilaisten perään pienen tiimin kanssa ja 4443 tajusi siinä heidän mahdollisuutensa. Nyt koko tiimi kasasi haketta, kiveä ja työvälineitä mökin ympärille, asettuen niiden taakse passiin aseiden kanssa. Jos Metsästäjät palaisivat, he olisivat tällä kertaa valmiita.
Yksi alokkaista oli kumartunut mökistä ulos lentäneen kuivausrummun taakse ja tähtäili nyt tarkkuuskiväärillä kohti aavaa laavazonea. Alokkaasta näki, ettei tämä ollut käsitellyt kivääriä paljoa aikaisemmin ja tämän ote olikin jotain naurettavaa, tämän neljän käden yrittäessä pitää kunnon otetta aseesta. Muutama kokeneempi sotilas naureskeli tälle vierestä, puhdistellen samalla omia revolvereitaan.
Alokas vilkaisi tympääntyneenä ylpeilijöitä, mutta sähähti takaisin kiväärin kiikariin, kuullessaan takaansa komentavan äänen. Vihollinen voi palata, pidä katse kiikarissa. Seurasi pieni odottava tauko ja ääni jatkoi: Lisäksi, siirrä se oikea käsi taaemmaksi, siten että kyynärpää osuu kylkeesi. Tuo kiväärisi on niin painava, ettet osu mihinkään noin.
Nazorak teki työtä käskettyä, pitäen katseensa tiukasti kiikarissa. Kun vartioit noinkin laajaa aluetta, suosittelen myös, että pidät alemman käsiparisi lippaan edessä, jolloin voit samalla kääntää kivääriä ilman korkeusmuutoksia ja ladata todella nopeasti samaan aikaan. Ja mitä noihin virnuileviin kavereihin tulee, annan sinulle neuvon. Kun hetki koittaa, astele heidän luokseen ja revi heidän selkärankansa irti. Ripusta ne seinällesi voitonmerkkeinä. Usko minua, sen jälkeen sinua ei katsota pahalla, sinua katsotaan kunnioituksella.
Alokas laski kiväärinsä alas, tuijottaen kuitekin yhä kohti avautuvaa Laavazonea. Nazorak tajusi, että kaikkialla oli täysin hiljaista, se oli outoa. Tarkemmin ajatellen, hän ei edes tiennyt kuka hänelle oikein puhui. Nazorak kääntyi hitaasti ympäri ja pudotti kiväärinsä, nähdessään mitä hänen takanaan seisoi.
Reilusti yli kaksimetrinen, punaiseen haarniskaan pukeutunut hahmo tuijotti häntä kypärän alta hohtavilla silmillään. Tämän roteva ruumis näytti täysin mekaaniselta ja pakettia kruunaavaan kypärään oli maalattu pienet mustat sota-arvet silmien ympärille. Hahmon kädet roikottivat jotain juuri kääntyneen alokkaan edessä. Nyrkit aukesivat ja kaksi Nazorakin selkärankaa tippui maahan ilkeän verisen läsähdyksen kanssa. Alokas käänsi vapisten päänsä sivulle. Siinä missä äsken istui kaksi virnuilevaa Nazorakia, oli nyt kaksi karmaisevaa ruumista. Siinä missä kuuluisi olla selkä oli nyt verinen ammottava aukko, jonka läpi kykeni näkemään vielä kouristelevia elimiä.
Koko Nazorakien osasto tähtäsi nyt vapisten tätä tulokasta. Mökin raunioista noussut metsästäjä katseli ympärilleen ja huokaisi. Tämän haarniska alkoi äkisti surisemaan ja pian Nazorakit saivat syyn kavahtaa vielä entistäkin kauemmaksi. Punaisen puvun olkapäistä nousi koholle laatat, joissa kummassakin sojotti kuusi pientä ohjusta laukaisuvalmiudessa. Hahmon ranteista nousi esille pienet aseen piiput ja koko vasen käsi alkoi vetäytymään sisään, samalla kun esiin työntyi kunnioitusta herättävä kanuuna. Samalla haarniskamiehen oikean käden ranteesta vilahti esille kolme pitkää terää, kun tuo kyseinen käsi veti selästä esille punaisena hohtavaa katanaa.
Hahmon jalkapohjiin kiinnitetyt rakettimoottorit laukesivat ja tämä jäi leijumaan niiden avulla noin metrin maan pinnan yläpuolelle. 4443 katsoi tätä näkyä suu ammollaan, tämän kahden ylemmän käsiparin yrittäessä pidellä kivääriä vapisematta.
Suosittelen teitä laskemaan aseenne. Jokainen pukuni asejärjestelmistä on täydessä valmiudessa ja te idiootit annoitte minun rauhassa ladata ne kaikki. Voin hävittää teidät kaikki alle kymmenessä sekunnissa, eikä tämä pukuni uusi maalipinnoite edes naarmuunnu. Toistan vielä kerran, laskekaa aseenne.
Nazorak-tiimin hermot ja moraali olivat maassa, eikä mennyt kauaakaan, kun aseiden putoamisen aiheuttama kolina täytti ilman. Leijuva Metsästäjä tarkkaili tilannetta tyytyväisenä ja käänsi tämän jälkeen huomionsa sivummalla aiemmin touhunneeseen alokkaaseen. Kerrohan minulle, mihin suuntaan se takaa-ajava joukkio lähti? Alokas nosti kätensä ja osoitti Klaania kohti kulkevan valtatien suuntaan. Oletko nyt aivan varma?, punainen soturi kysyi ja Alokas vastasi tähän nyökkäämällä. Metsästäjä hymähti tyytyväisen oloisena ja kääntyi sitten takaisin pääjoukon puoleen:
Tämä barrikaadi, minä pidän siitä. Jatkakaa hyvää työtä, pitäkää porukka poissa mökiltäni, minä tulen pian tarkastamaan miten pärjäätte. Tämän sanottuaan Metsästäjän suihkumoottorit alkoivat jylisemään ja salamannopeasti tämä nousi korkealle ilmaan ja kiisi pois paikalta.
Paikalle jääneet vapisevat Nazorakit tuijottivat hetken kuolleiden toveriensa ruumiita, sitten alokasta ja lopulta toisiaan. Joukkorääkäisyn myötä koko joukkio lähti juoksemaan tuulispäänä kohti pohjoista, jättäen shokissa olevan alokkaan istumaan kuivausrummun taakse. Tämä vilkaisi ympärilleen, potkaisi maassa lojuvia selkärankoja ja nosti sitten aseensa maasta, jatkaen vartiointia yksin, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
”Neljä tuntia. 12 minuuttia. 32.6 sekuntia”, kaikui Nazorak-kenraali 001:n karismaattinen ääni läpi heikosti valaistun kokoushuoneen.
Kenraali 001 asteli ryhdikkäin marssiaskelin kokoushuoneeseen, jossa odotti vain kaksi henkilöä hänen lisäkseen: Makuta Abzumo ja skakdi Gaggulabio. Huoneen takaseinällä oli suuri holografinen näyttö, joka toimi huoneen ainoana valonlähteenä näyttäen videokuvaa nazorakien lippulaiva Koin tuhosta. Itsestään uudelleen käynnistyvässä videokuvassa mahtava ilma-alus räjähti liekehtiviksi kappaleiksi meren yllä uudelleen ja uudelleen valaisten melkein koko synkän kokoushuoneen vaikuttavalla oranssilla hehkulla. Makuta Abzumo istui tuolinsa takana niin, että hänen kasvonsa jäivät täysin varjoon ja vain punaiset silmät hehkuivat pimeyden syvyydestä, jonne holografisen näytön valo ei heijastunut. Gaggulabio oli nojannut tuolillaan tylsistyneenä keskellä kokoustilaa seisovaa pöytää vasten, mutta nousi kenraalin nähdessään salamannopeasti ryhdikkäämpään asentoon.
”Oppikaa tämä, liittolaiseni. Neljä tuntia, 12 minuuttia ja 32.6 sekuntia. Säälittävät matoranit vastaan mahtava Nazorak-imperiumi”, kenraali jatkoi, kävellen kokouspöydän taakse ja kääntäen selkänsä suurelle näytölle. Nazorak-johtajan mainitsema luku vilkkui suuren näytön vasemmassa yläkulmassa punaisilla numeroilla. ”Vihollisen aliarviointi johtaa kuolemaan. Ylpeys on heikkous.”
Kenraali seisoi kokouspöydän edessä hetken ylpeän näköisenä, ja takaseinän videolla uusiutuva räjähdys värjäsi hänen ylvään viittansa oranssiksi muutamiksi sekunneiksi. Gaggulabio lysähti jälleen ryhdittömään asentoon pöydän toisella puolella.
”Teidän ilmaiskussanne ei ollut mitään järkeä”, Gaggulabio sanoi äänessään sekä välinpitämättömyyttä että ärtymystä. ”Se oli itsemurha.” Kenraali vilkaisi vihaisena skakdiin. ”Itsemurha, Gaggulabio?” Abzumon silmät kiiluivat varjoista ilmeettöminä. ”Olen eri mieltä”, Kenraali jatkoi pohdiskelevana. ”Tohtori 006 kutsuisi tätä… tieteelliseksi kokeeksi”, 001 sanoi ovelasti. ”Jos tämä oli tieteellinen koe, se epäonnistui. Eikö niin?” Gaggulabio mutisi. ”En näe mitään voittoa hyökkäysjoukon täydellisessä tuhossa.”
001 tuijotti Gaggulabiota ilmeettömänä. ”Opetettiinko Zakazin sisällissodassa strategista ajattelua?” ”Zakazilla riitti, että omisti enemmän tulivoimaa kuin vastustaja.” ”Sssskakdit ovatkin aina olleet… barbaareja”, Abzumo naurahti kuivasti. ”Siitä minä heille maksankin”, 001 hymähti melkein hyväntuulisesti, mutta torakkajohtajan ilme kertoi muuta. ”Ja tulivoima on tärkeää, liittolaiseni. Teillä on sitä. Tämä sota tarvitsee sitä.” 001 piti puheessaan hetkellisen tauon ennen kuin kumartui Gaggulabiota kohti, pitäen molemmilla hyönteiskäsillään kiinni kokouspöydästä. Torakkajohtaja yritti piilottaa ärtymystään ammattimaisesti asiallisen ilmeen ja äänensävyn taakse. ”Strategioitasi en taas tarvitse”, 001 lausui artikuloiden hyvin tasaisesti. ”Tämä hyökkäys toi Nazorakien vakoiluyksikölle tuntikaupalla videokuvaa Klaanin Laivaston puolustuksesta.”
Oli pienen hetken ajan hiljaista. Gaggulabio raapi terävällä skakdinkynnellään sotavasaramaista skakdileukaansa ja näytti pohtivan hieman, oliko häntä jotenkin loukattu. Sitten 001 jatkoi: ”Nyt tiedämme, mihin he pystyvät. En halua jättää mitään yllätyksen varaan.” Skakdikenraali joutui nöyrtymään torakan edessä. Hän tajusi 001:n olevan oikeassa, vaikkei halunnut myöntää sitä. ”Tiedämmekö?” Abzumo kysyi hymyillen maireasti. ”Tiedämmekö yhden hyökkäyksen perusteella, mihin Klaani pysssstyy? Tiedämmekö, mikä on heidän täyssssi puolussstusssvoimansssa, jossss hyökkäämme ssssilloin, kun he ovat toipumassssa ja vajain joukoin paikalla?” 001 kääntyi Abzumon puoleen sotilaallisen jäykästi kuin mekaaninen robotti. ”Samaan aikaan ilmaiskun kanssa 003:n joukot alkoivat vallata pientä viidakkosaarta Klaanin eteläpuolella. Tämä saari on kohta käsissämme”, hän sanoi kireästi, puristaen puoliksi huomaamattaan vasemman kämmenensä nyrkkiin, kuin tarttuen johonkin näkymättömään. Tähän Abzumo vastasi ovelan näköisenä: ”Miksi pieni ssssaari olisssi meille tärkeä?”
”Tämä saari on täydellisessä paikassa puolustaakseen Bio-Klaanin linnoitusta eteläisiltä hyökkäyksiltä. Se on siksi myös täydellinen paikka valtausjoukon piilottamiselle”, 001 vastasi. ”Abzumo, liittolaiseni. Miksi antaisimme Klaanin palautua täyteen puolustusvoimaan? Miksi antaisimme heidän toipua tästä iskusta?” Abzumo nyökkäsi pitkään ymmärtäväisen näköisenä, vilauttaen pientä käärmemäistä hymyä varjoista.”Steve, entäpä sssaaren asutussss?” ”Mitä olen kuullut, saaren valloitus ei suju lainkaan suunnitellusti. Ilmavoimat eivät hallitse maataistelua”, Gaggulabio pisti väliin omahyväisesti.
Kenraali huokaisi. ”Ymmärrän huolenaiheenne. Voin kuitenkin vakuuttaa, että saari tulee olemaan meidän päivien sisällä”, 001 tuhahti itsevarmana. Ja jos se ei onnistu, tiedän kyllä, kenestä tulee toukkien aamupalaa ensimmäisenä, hän jatkoi ajatuksissaan. Abzumo vetäytyi takaisin tuolinsa perälle ja hänen nuolenkärkiä muistuttavat kyntensä riipivät pöydän puiseen pintaan pitkät urat. ”Mutta mitä herra kivipää on sssaanut aikaan koko tänä aikana?” makuta kysyi ivallisesti. ”Missstä Steve on maksanut teille koko tämän ajan?” Kuullessaan sanan ”Steve” 001 vilkaisi pikaisesti ärtyneenä Abzumoa. Torakkajohtaja ei kuitenkaan vaivautunut keskeyttämään Abzumoa, sillä tämän kysymys kiinnosti myös häntä. ”Tässä on vähän paha tehdä mitään, kun emme saa hyökätä minnekään. Olemme täällä vain, koska palkka juoksee”, Gaggulabio ilmoitti närkästyneenä. Hän ei pitänyt makutan äänensävystä laisinkaan. 001 käänsi katseensa takaisin skakdijohtajaan. ”Kuinka paljon joukkoja sinulla on, Gaggulabio?” hän kysyi kohottaen kulmaansa. ”Kaksisataa skakdia”, Gaggulabio arvioi summittaisesti kalkinvalkoiset hampaat vilkkuen ja äänensävy omahyväisyyttä tihkuen. ”Kuinka tottuneita joukkosi ovat taistelemaan tavallista hankalammassa maastossa?” 001 kysyi. ”Jos kävisit Zakazilla, näkisit koko saaren olevan hankalaa maastoa. Mieheni pärjäävät missä haluavat”, Labio päti ylpeänä.
001 näytti miettivän pitkään. Nazorakit ja skakdit eivät yleensä olleet erityisen hyvä yhdistelmä samalla taistelukentällä. Lajien suhtautuminen taisteluun oli tunnetusti hyvin erilainen. Kun nazorakit suhtautuivat taisteluun suorastaan matemaattisen tarkasti, tapasivat skakdit niin sanotusti antaa tunteiden komentaa. Tämä näkemysero aiheutti monia hyvin noloja riitoja nazorak- ja skakdi-sotilaiden välillä. Lisäksi niillä oli paha tapa tapattaa puolivahingossa toistensa joukkoja. ”Hyvä on”, 001 sanoi yllättäen. ”Lähetä joukkosi saarelle Klaanista etelään. Varmistakaa, että saamme sen haltuumme.” ”Suonet, että otamme Laivastoltasi ne kuljetusalukset, joita tarvitsemme?” skakdi tiedusteli yllättyneenä saadusta luvasta. Torakkakenraali käänsi katseensa pois Gaggulabiosta ja jäi jälleen katsomaan takaseinän videota. ”Ottakaa, mitä tarvitsette.”
Gaggulabio nyökkäsi tyytyväisenä. Viimeinkin he saisivat tehdä oikeasti jotain. Abzumo näki tilaisuutensa tullen ja virkkoi: ”Kuinka ollakaan, tarvitsssssisssin tilan. Ssssuuren tilan, jossssa suorittaa… toimenpiteitäni.” Kenraali kääntyi jälleen Abzumoon päin. Hän ei aikonut päästää tätä helpolla näin isossa asiassa. ”Arvostan apuasi Uuden Sukupolven kanssa, Abzumo. Nyt kuitenkin haluan tietää, mitä aiot.” Abzumo ei sanonut sanaakaan vaan tyytyi tuijottelemaan liittolaistaan. ”Huoneessa ei ole ylimääräisiä korvia. Olen varma siitä”, 001 jatkoi. Gaggulabio vilkaisi ovelle ja hätkähti hieman huomatessaan ensimmäistä kertaa, että puoliksi aukinaisen oven kummallakin puolella ovea seisoi musta, sinikätinen torakka. Skakdijohtaja ei ollut edes kuullut torakka-agenttien saapumista. Siniset Kädet eivät päästäneet ääntäkään. Siniset Kädet eivät ikinä edes puhuneet. Eikä kukaan mennyt heidän ohitseen. Abzumo sihahti hiljaisen naurun. ”Minä loin uuden sukupolven. Minä hoitelin telomeerit. Minä skannasin joka hemmetin intronin ja eksonin binääridataksi. Minä muotoilin uudestaan entsyymintuotannon. Minä tein lajistanne täydellisssssen. Ja voin sanoa, että 006 oli hyvä apu. Etkä sinä vieläkään, kaiken tämän jälkeen, tahdo luottaa hyväntahtoisssssuuteeni?” 001 katsoi makutaa pitkään silmiin. ”Voin luottaa sinuun silloin kun olet täysin rehellinen kanssani, Abzumo.”
Kenraali napsautti sormiaan, ja vasemmanpuoleinen Sinisistä Käsistä asteli vähin äänin kokoushuoneeseen kantaen jotain vaivattomasti toisella sinihohtoisella robottikädellään. Se heitti kasan valokuvia kokouspöydälle, ja Gaggulabio kääntyi heti niiden puoleen kiinnostuneena. 001 oli edelleen ilmeetön. Torakka-agentti puolestaan marssi takaisin vartiopaikalleen niin hiljaa, että edes sen hengitystä ei kuulunut.
”Taisit unohtaa kertoa minulle tästä, Abzumo hyvä”, Kenraali 001 sanoi tiukasti tuijotellen valokuvia. Gaggulabio näki kuvissa makuta Abzumon ja androidisen olennon marssimassa viidakon siimeksessä kohti tuntematonta. Lopulta Abzumo ja mekaaninen olento katosivat kuvista kokonaan jonnekin metsän syvyyteen. Skakdikenraali kohotti kulmiaan ilmeisen hämmentyneenä. ”Mitä luulit löytäväsi sieltä?” 001 tiukkasi. Abzumon ilmekään ei värähtänyt. ”Avdeko sinua on informoinut, Steve?” 001 hymähti pitäen katseensa tiiviisti Abzumossa. ”Yhteinen hyväntekijä ei ole ollut linnoituksessa viikkoihin. Enkä usko, että hän ottaisi asiakseen kertoa tästä.” Hitaasti makuta sulki silmänsä. ”Minä uskoisin, Steve. Minä usssskoissssssin. Sssinä olet siissss varjosssstanut minua, ysssstäväissseni?” ”Mihin me edes tarvitsemme Avdea?”, Gaggulabio keskeytti ärtyneenä kuultuaan Avden mainittavan. ”Minusta tuntuu, että hän pelaa omaa peliään välittämättä meistä.” Gaggulabion tajunnan syvyyksissä pihisi raivo ja hän alkoi vähitellen kaivata rauhoittavaa sikaria. Se pieni punainen rääpäle saisikin pysyä erossa heidän asioistaan. Abzumo ja kenraali 001 tuijottivat äänettöminä toisiaan silmiin. Hiljaisuus oli piinaava.
”Siinä olet täysin väärässä, ystäväni”, tuttu ääni kuului oviaukosta.
Yhtäkkiä sisään asteli punainen, sinistä Pakaria kantava Matoran. Tämän takana käveli valkoinen, pitkänhuiskea ja laiha olento, joka hirviömäisen luonnottomasta kasvottomuudestaan ja silmättömyydestään huolimatta vaikutti siltä, kuin se olisi tarkkaillut jokaista huoneessa olijaa. Taukoamatta. Laiha ja pitkäraajainen Marionetti ja sen pienikokoinen mestari ohittivat Siniset Kädet, jotka eivät tehneet elettäkään estääkseen kaksikon pääsyä huoneeseen. Pieni matoran pysähtyi neuvottelupöydän eteen, kun taas tappava sätkynukke jäi seisomaan tästä hieman kauemmas, kuin vartioon. ”Onko teillä ollut ikävä minua?” Avde kysyi hymyillen katse siirtyen Allianssin johtajahahmosta toiseen.
”Ah, Avde. Kuten aina, ssssaapumassa kreivinajan jälkeen”, Abzumo sanoi hunajaisella äänellä. ”Ai, itse taikurikin suvaitsee saapua paikalle?” Gaggulabio lausahti kevyesti ottamatta edes katsekontaktia tulijaan. Avde huomioi Gaggulabion ja Abzumon ivailun hymyillen näille, mutta ei vastannut sanallakaan. Hän viittoili Marionettia pysymään paikallaan katsomatta tämän suuntaan, ja Marionetti totteli mukisematta, kun Avde puolestaan jäi seisomaan matorania muistuttavalle hahmolle hieman liian ison neuvottelupöydän ääreen. ”Viime tapaamisestamme taitaa olla pitkä aika. Pyydän anteeksi poissaoloani ja vähäistä tiedonvälitystä, hyvät ystävät. Olen ollut… kiireinen.”
”Suvaitsetko valaista meille mitä olet tehnyt kaiken tämän ajan?” Gaggulabio kysyi hieman vakavoituneena. ”Kenttätyötä, Gaggulabio hyvä”, Avde vastasi yksinkertaisesti. ”Omien taitojeni lisäksi minulla on teille tarjottavana vain joukko äärimmäisen hyviä ystäviä… ja ystävien ystäviä… ja ystävien ystävien ystäviä.” Kaikki katsoivat nyt Avdea, joka hymyili. ”Tämä sota ei toimi, jos joku ei ylläpidä jonkinlaista verkostoa.” Hänen hymynsä näytti siltä, kuin hän olisi puhunut rakkaasta ystävästä. ”Tokihan jokaisssella meissstä on jonkinlaisia verkosssstoja, eikö vain?” Abzumo sihisi. ”Ssssinä sssiisss väität keränneesssi joukkoja meidän puolellemme. Ehkäpä ssssinä voit sssiisss selittää, mitä kätyrisssi puuhailivat ssssillä välin. Piilotteletko sssssinä jotain, rakasssssss Avde?”
001 katsoi Abzumoa epäluuloisesti. Hän ei ollut ehtinyt unohtaa äskeistä selkkausta. Ei varsinkaan, kun joukko paljastavia valokuvia Abzumon hämärähommista lojui yhä hänen näkökentässään. Abzumo tuijotti Avdeen hymyillen terävillä hampaillaan ja yrittäen lukea mysteerien peittämää matoran-hahmoa parhaansa mukaan. Telepatiaan hän ei kuitenkaan voinut enää turvautua. Avde käänsi päätään hieman kenoon ja katseli vuorotellen Allianssin eri johtajia kuin arvioiden näitä. Gaggulabion oli jo vaikea saada makutan puheesta selvää. Hän pudisti päätään ja hieroi sormillaan ohimoitaan ärsyyntyneenä. Migreeni teki paluutaan skakdijohtajan otsalohkoon. Hän tarvisi kohta sikaria.
”Minusta tuntuu, että meillä on vahva luottamusongelma”, 001 huokaisi. ”Ihanko totta?” Abzumo hämmästeli sarkasmia tihkuvalla äänellä. ”No haahuileminen maailmalla ei ainakaan auta asiaa”, Labio totesi pistävästi. ”Olen täysin samaa mieltä Kenraalin kanssa”, Avde myöntää. ”Tosiystävät eivät piilottele asioita toisiltaan.” Tämän sanottuaan hän otti kaksi askelta laiskasti nojaavaa Gaggulabiota kohti.
”Eiväthän, Gaggulabio hyvä?” Avde kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen kuin vastauksena Gaggulabion aiempaan huomautukseen. ”Minulla ei ole mitään salattavaa tässä operaatiossa”, Gaggulabio sanoi halveksuvasti. ”Te saisitte sen sijaan kertoa, mitä puuhaatte, ihan vain edistääksenne meidän ’luottamustamme’.” Avde hymyili skakdille leveästi. ”Gaggulabio. Ystävä. Minusta olisi hyvä, jos aloittaisimme sinusta.” Gaggulabio tuijotti pientä, heiveröisen näköistä matorania kummissaan. Hänen suunsa jäi auki. ”On jotain, mitä sinä halusit niin paljon, että tarvitsit kuuluisaa palkkasoturia”, Avde lausui hymyillen. ”Mutta et kuitenkaan voinut käyttää omaa satapäistä palkkasoturiarmeijaasi.” Skakdi muuttui selkeästi kalpeammaksi hetkessä. ”En halua tehdä mitään oletuksia, hyvä ystävä… mutta ulkopuolisen palkkaaminen ainakin varmistaisi, että toimesi eivät näy nazorakien miellyttävän tarkoissa raporteissa.” Abzumo tutkiskeli nyt kynsiään näyttäen välinpitämättömältä keskustelua kohtaan. 001 kääntyi hitaasti Gaggulabion puoleen yrittäen kovasti näyttää neutraalilta, mikä oli koko ajan vaikeampaa ja vaikeampaa. Gaggulabio mietti kuumeisesti mitä tekisi. Jos hän kieltäisi kaiken, hän näyttäisi että hänellä olisi jotakin salattavaa. Jos hän taas kertoisi tavoittelevansa Nimdaa, hänellä olisi siltikin jotakin salattavaa.
”Pssssykologisessssti kiehtova tilanne, eikö totta, Kivipää?” Abzumo tirskahti. Gaggulabio mulkaisi vihaisena makutaa ja puraisi huultaan. ”T-tämä on naurettavaa. Palkkasin Amazuan kiinteäksi osaksi joukkojani. Teen kaiken, mistä Kenraali minulle maksaa!” Gaggulabio korotti ääntään ja nousi seisomaan nojaten pöytään kahta isoa graniittimurikkaa muistuttavilla nyrkeillään. ”Oletko aivan varma, että haluat pitää tuon vastauksen, Gaggulabio?” 001 sanoi tuijottaen skakdijohtajaa silmiin.
Gaggulabio oli ansassa. Hänen olisi pakko niellä ylpeytensä. ”Skarrarrar teidän kanssanne, hyvä on! Tavoittelin sitä skarrarrarin Nimdaa ja epäonnistuin siinä! Oletteko nyt niiin skarrarrarrin tyytyväisiä?” Gaggulabio miltei karjui. 001 huokaisi syvään. ”Nimda?” hän sanoi epäuskoisena ja tuijotti Nazorak-pesän orgaaniseen, tasaisesti sykkivään kattoon. ”Edistystä, ystäväiseni”, Avde sanoi Abzumon mielestä epäilyttävän lempeästi. ”Sinulla ei ole mitään syytä hävetä. Nopeuttaaksemme asioita sanon suoraan, että minäkin olen… tutkinut asiaa.” ”Vai olet sinä tutkinut!” Abzumo karjaisi. ”Sinä, piru vieköön, yritit varastaa minun ssssssiruni!”
001 kääntyi nyt kohti Abzumoa. Torakkajohtajan silmäkulma nyki. Hän vilkaisi pöydällä lojuvia vakoilukameran kuvia ja alkoi viimein hahmottaa yhteyden, joka tapahtumalla oli kaikkeen. Abzumo tuijotti nyt Avdeen avoimen vihamielisesti. ”Mitään sirua ei ollut varastettavaksi, eihän?” Avde vastasi nyökäten hitaasti. ”Pyydän kyllä anteeksi siitä, mitä rakas Silmäni teki. Se oli epäkohteliasta ja hän pyytäisi takuulla anteeksi, jos voisi.” ”Aivan, hän oli tavatesssammekin niin monisssanainen”, Abzumo tuhahti. ”Hän ei ole ystäväni puheenlahjojensa takia”, Avde vastasi. ”Minulla on siihen aivan toinen ystävä. Uskon, että pitäisit hänestä.” ”Näin olen kuullut, ystäväiseni. Verkostonsa kullakin.” Abzumo myhäili hampaat vielä vihaisesti yhdessä. Gaggulabio pohti, oliko Abzumo tarkoituksella sanomassa aina viimeisen sanan. 001 tuijotti turtana kaksikkoa. ”Minun kärsivällisyyteni alkaa olla lopussa. Mitä te kaksi olette tehneet?”
”Sinä taidat aika hyvin tietää, mitä minä olen puuhaillut, Steve hyvä. Ja jos tahdot tietää, mitä Avden nukkesotilaat ovat käpälöineet, voit kysyä sitä heidän mestariltaan.” 001 käänsi katseensa Abzumosta jälleen Avdeen, jonka hymy hiipui vain vähän. Kenraali tuhahti ja vilkaisi vielä nopeasti Gaggulabioon. ”Ei”, Avde sanoi myöntyvästi. ”Minusta tuntuu, että hänen ei tarvitse kysyä.”
Kenraali nojasi pöytään tuijottaen Sinisten Käsien tuomia valokuvia. Sitten hän kurtisti kulmiaan ja pudisti päätään epäuskoisena. ”Nimda. Nimda, liittolaiseni? Oikeasti?” Hän suoristi ryhtiään ja vilkaisi heistä jokaista vuoron perään. ”Abzumo, olet älykäs. Arvostan tieteellistä kyvykkyyttäsi nazorakien puhtaan ja pyhän veren kanssa. Avde, arvostan strategiantajuasi ja yhteyksiäsi, joita tuot tälle liittoumalle. Gaggulabio, arvostan pääasiassa tulivoimaasi ja joukkojesi taistelutaitoa, mutta sinäkään et ole tyhmä. Nimda… on säälittävää matoran-tarustoa”, 001 pihisi äänessään inhoa. ”Pakanallista vouhotusta mielen pyhyydestä ja jumaluuksista. Jotain, mitä köyhät ja heikot käyttävät uskotellakseen itselleen, että heillekin löytyy vielä toivoa.”
001 pudisti päätään pettyneen näköisenä. ”Älkää väittäkö, että uskotte siihen.”
”Minä en itse usko Nimdaan, mutta tiedän, että jotkut rahakkaat tahot uskovat. Haluan Nimdan rahan takia”, Gaggulabio sanoi puolustautuen nopeasti Kenraalin kysymykseltä. ”Mitä ovat nämä rahakkaat tahot, ssskakdiyssstäväisssseni?” tivasi Abzumo silmät kiiluen. ”Metsästäjät, Nektann ja monet muut antaisivat mitä vain edes yhdestä legendaarisesta Nimdan sirusta”, Gaggulabio jatkoi. Häntä alkoi kaduttaa koko kokoukseen osallistuminen. Lisäksi hän kaipasi kipeästi sikaria. ”Missstä he olissssivat sssaaneet kuulla niisssstä, yssstäväisssseni? Ssssain ssssellaissssen kässsitykssssssen, että sssssinä sssssait kuulla koko assssiassssta vassssta kuultuasssssi sssssiitä Avdelta.” Gaggulabio kuunteli sihinää yrittäen käsittää, mitä ääntelijä tarkoitti sanoillaan. ”Minä en tiedä heidän lähteistään, sihisijä. Se ei ole minun asiani.” ”Kertokaapa minulle, liittolaiseni…” 001 aloitti. ”Miksi? Miksi arvoton muinaisjäänne on sen arvoinen?” ”Ssssteve, josss ottaisssit asioisssta ssselvää”, Abzumo sanoi halveksuntaa äänessään, ”sssaattaisssit sssaada tietää jotakin.” ”Sillä ei ole minulle mitään väliä. Pääasia on, että se on arvokas”, Gaggulabio selitti entistä kiivaammalla puhenopeudella. Avde oli ollut hiljaa jo pitkään, ja hänen ilmeensä oli vakavoitunut hieman.
”Ystävät”, hän sanoi hiljaisella, melkein kuiskaavalla äänellä, joka kuitenkin kantoi huoneen joka nurkkaan asti, ”tietääkö kukaan teistä, minkälaisesta asiasta puhumme?” ”Voi kyllä, minä tiedän, mistä puhun”, Abzumo kuiskasi.
Koko muu Allianssin johto kääntyi katsomaan Abzumoa, joka istui yhä vakavailmeisenä tuolissaan punaiset silmät uhkaavasti kiiluen. ”Kerro siis meille”, 001 sanoi auktoriteettia huokuvalla äänellä ottaen pari askelta kohti Abzumoa. ”Mitä tämä liittouma hyötyy säälittävien matoranien muinaisjäänteestä?” Abzumo nousi seisomaan. Hän tuijotti heitä kaikkia. Sitten yhtäkkiä hän iski nyrkkinsä puiseen kokouspöytään, johon tuli iskun voimasta suuri halkeama. ”Nimda”, hän sihahti, ”on maailmankaikkeuden voimakkain ase.”
Hetken oli jälleen hiljaista. Sitten Abzumo sanoi: ”Kuvitelkaa, mitä voitte saada aikaan aseillanne.” 001 kohotti kulmaansa. ”Kuvitelkaa, mitä voitte saavuttaa tappamalla, murhaamalla, ryöstämällä, alistamalla fyysisesti.” Gaggulabio hymyili. ”Se kaikki on turhaa Nimdan edessä.” Abzumo nousi pöydän yltä ja istahti takaisin tuoliinsa. ”Puhut mielenvoimista”, 001 sanoi hiljaa. ”Telepatia. Telekinesia.” Gaggulabio ryhtyi miettimään, kuinka paljon hän voisikaan saada aikaan tässä kammiossa vanhalla kunnon zamorkonekiväärillä. ”Eräs arvostettu sotastrategikko joukoissamme sanoi kerran, että paras ase on sellainen, jota ei tarvitse edes käyttää”, 001 luennoi.
”Zyxax”, Avde tarkensi hymyillen. ”Zyglakien komentaja. En usko teidän huomanneen hänen täyttä telepaattista potentiaaliaan.” 001 katsoi Avdea silmiin. ”Hän on kuollut nyt. Mitä se kertoo meille?” Abzumo vastasi kysymykseen. ”Se kertoo meille… että hän oli typerysssss…” ”Ehkä olikin, Abzumo hyvä”, Avde sanoi pohdiskelevasti, ”mutta hän ymmärsi psykologisen sodankäynnin arvon. Hän ymmärsi mielen voiman aseena.” ”Sodankäynnin ymmärtämisestä ei ole etua, jos tietojaan ei osaa käyttää taistelussa”, Gaggulabio pisti väliin. ”Zyglakit, Gaggulabio”, Avde lausui rauhallisesti. ”Zyglakit ja heidän meridemoninsa, Rhak’elakk. Vaikka Zyxax olikin hyvä esittämään muuta, hän ei koskaan uskonutkaan tähän jumalolentoon. Mutta jos ohjaat kansan uskoa…” ”… ohjaat kansaa”, 001 jatkoi kohottaen kulmaansa. Gaggulabio tyytyi olemaan hiljaa. Hän halusi kuulla, mitä Avde ajoi takaa. ”Ymmärrän, että teidän voi olla vaikea uskoa Nimdan olemassaoloon, ystäväni”, Avde sanoi rauhallisesti – mihin Abzumo vastasi vääntämällä naamansa groteskiin irveeseen, ”mutta se on täysin todellinen. En koskaan halunnut sotkea teitä mukaan, sillä halusin pitää asian minun ja työnantajani välillä.”
”Haluan kuitenkin vakuuttaa, että työnantajani ja minä arvostamme apuanne. Emme jätä velkaanne maksamatta”, Avde lopetti puheensa. ”Sinä autat meitä, Avde”, 001 sanoi tiukasti. ”Ymmärrä paikkasi.” Gaggulabio katseli Avdea vahingoniloisesti virnistäen. Abzumo istui jälleen tuolinsa perällä niin, että hänen kasvonsa eivät juuri erottuneet varjoisasta massasta. ”Minun puolestani te saatte uskoa vanhoihin taruihin. Te saatte uskoa Nimdaan ja saatte tehdä sillä mitä ikinä haluatte”, torakkakenraali jatkoi määrätietoisella äänellä. ”Mutta hyväksyn sen vain ja ainoastaan niin kauan, kuin se ei haittaa Allianssin ensisijaisten tavoitteiden suorittamista”, torakka puhui nyt käskevämmin. ”Voi, Steve kultaseni”, Abzumo sanoi maireasti. ”Voit olla varma, ettei Nimda haittaa sinun sodankäyntiäsi vielä pitkään aikaan.” ”En pidä äänensävystäsi, Abzumo”, 001 sanoi ärtymystään piilotellen. ”Eikä minua kiinnosta tippaakaan, mitä haluat matoran-muinaisjäänteillä. Minulle on tärkeää, että jatkatte tieteellisiä kokeilujanne Tohtori 006:n kanssa. Minulle on tärkeää, että saatte tuloksia.” ”Jatkan toki kokeilujamme”, Abzumo sanoi pilkallisesti. ”Tieteen puolesta. Mutta haluaisin myös tilat omia erillisiä… tarkoitusperiäni varten. Nazorak-sukulinja ei ole ainoa asia, jota tieteen avulla voi kehittää.” ”Muistat taatusti, että et missään nimessä saa sekoittaa meidän puhdasta vertamme muiden lajien saastaiseen vereen”, 001 sylkäisi inhoa äänessään. Jo pelkkä ajatus sai hänen sappensa kiehumaan. ”Älä huoli, Steve. Miten voisinkaan olla niin julma, että likaisin teidän puhtautenne.” Gaggulabio kiinnitti jälleen huomion siihen, miten Abzumo sanoi viimeisen sanan.
Sitten kenraali kääntyi skakdin puoleen. ”Gaggulabio, en vaadi sinulta paljoa. Haluan sinun ja joukkojesi varmistavan, että trooppinen saari Klaanin eteläpuolella jää tämän liittouman käsiin.” ”Sen voin luvata”, Gaggulabio vastasi jämerästi. ”Lisäksi haluan sinun pistävän Zyglakeihin vähän kuria.” Hymy nousi skakdin suulle. ”Mitä… tarkoitat?” ”Te skakdit olette parempia sellaisten… eläinten käsittelyssä”, 001 sanoi ääni inhoa tihkuen. ”Luulen, että niiden kyvyt pitää vain valjastaa oikeaan tarkoitukseen.” ”Kyllä… meillä on kokemusta eläimistä”, Gaggulabio vastasi hymyillen ja muisteli miinakenttien paljastukseen käytettyjä kinlokia Zakazin sodan ajoilta. ”Ja Avde, mitä sinuun tulee. Sinä olet osa Allianssia. Ymmärräthän, että liiton toimivuuden vuoksi kukaan ei saisi toimia yksin. Olemme tiimi, Avde. Sinä saat tulevaisuudessa tiedoittaa retkistäsi meille kaikille”, Kenraali puhui tasaisella mutta päättäväisellä äänellä katsoen punaista matorania suoraan silmiin.
”Minusta tuntuu, että olen hyödyllisempi koko liittoumalle omillani, Kenraali 001”, Avde sanoi. ”Mutta myönnän jättäneeni teidät liian pimentoon toimistani. Olettehan sentään osa verkostoani, joten ehkä teidän täytyy tietää.” Kenraali tunsi pienoista onnistumisen iloa. ”Oletan, että kerrot toimistasi tulevaisuudessa enemmän?” ”Kyllä”, Avde sanoi nyökäten, ”mutta pahoittelen, että kaikkea teille en voi edelleenkään kertoa.” ”Kukapa voissssssi…” Abzumo sihisi omahyväisesti. ”Työnantajani pitää tietynasteisesta… kasvottomuudesta. Ymmärrättehän, rakkaat ystäväni?” ”Ymmärrän sen”, 001 nyökkäsi. Sitten tuli täysin hiljaista. Kukaan ei sanonut mitään. Lopulta kenraali huokaisi. ”Onhan meillä erimielisyytemme”, 001 sanoi nousten seisomaan. ”Mutta jos meitä jokin yhdistää, niin päämäärämme. Bio-Klaani kaatuu.” Abzumo käänsi katseensa torakkaan. Avde ei yllättäen hymyillyt ja näytti tuijottavan tyhjyyteen pohdiskellen asioita, joiden ajatteleminen ajaisi hieman hidasälyisemmän hulluksi. Gaggulabio kaivoi esiin sikarin ja sytytti sen.
”Kokous on päättynyt. Voitte kukin poistua asioillenne”, 001 julisti. Abzumo nousi ja katosi varjoihin. Skakdikenraali löhösi tuolissaan eikä näyttänyt huomaavankaan, että kokous oli päättynyt, ennen kuin huomasi Avden katselevan häntä. Skakdi poistui kammiosta mutisten jotakin, mitä kumpikaan jäljelle jääneistä ei kuullut. Avde hymyili Kenraalille vielä kerran ja lähti kävelemään hitaasti pois huoneesta. Valkoinen ja kasvoton soturi seurasi tämän perässä. Vain Kenraali ja Siniset Kädet jäivät huoneeseen. Kenraali sammutti takanaan välkkyvän holonäytön napinpainalluksella ja istahti kokouspöydän päässä olevalle tuolille. Hän nojasi kyynärpäät edellä kokouspöytään pohdiskelevan näköisenä.
Kenraali tuijotti Avdea siihen asti, että matorania muistuttava hahmo oli kaukana. Silloin hän vilkaisi merkillisesti molempia Sinisistä Käsistä. Niitä ei tarvinnut käskeä erikseen. Ne tietäisivät tehtävänsä ilman sanaakaan. ”… ja kun hän palaa, haluan hänet valvontaan. Haluan vähintään viisi 007:n valvontakameraa seuraamaan sen pirulaisen toimia.
Ympäri. Vuorokauden. Ymmärretty?”
001 nojasi syvemmälle tuoliinsa ja hymähti hieman. Allianssin keskinäinen luottamus oli hyvä asia.
[spoil]Gurputse ja Martini kirjoittivat omien hahmojensa puheen, minä tukin reiät ja Guartsu hioi tasaiseksi. Sitten suoritin kielenhuoltotarkistuksen epämääräisesti lukien koko roskan läpi, joten virheitä voi olla edelleen. Urgh.[/spoil]
Peelo ja Gekko juoksivat henkensä edestä raivokasta Nazorak-joukkiota pakoon. Heidän oli saatava Nazorakit mahdollisimman kauas linnakkeen salaisen sisäänkäynnin luota, hinnalla millä hyvänsä. Tästä pitäisi myös selvitä itse hengissä, jotta heistä olisi enemmän apua, mutta hengissä selviämistä hankaloittivat jatkuva luotisade ja Nazorakien laukaisemat raketit, jotka vähän väliä tuhosivat ympäristöä Peelon ja Gekon ympäriltä heidän juostessa pakoon. Peelo hyppäsi isokokoisen Gekon olalle, kaivoi kiväärin selästään ja alkoi tähtäillä takana tulevia Nazorakeja. ”Mitä ihmettä si-” ”Ole hiljaa ja juokse”, Peelo keskeytti hämmentyneen Gekon. Gekko jatkoi juoksemista pitäen vasemmalla kädellään Peelon tasapainossa hänen olallaan.
Nazorakit huutelivat ja kirosivat sitä sun tätä yrittäessään saavuttaa kaksikkoa. Joku muita ylempiarvoisempi jopa kirosi ja sadatti muiden osaamattomuutta. Eräs Nazorak alkoi latamaan sinkoaan ja oli valmiina ampumaan uudelleen. Peelo napautti Gekkoa sormella takaraivoon, saaden Gekon kuulolle. ”Yritä olla loikkimatta, nyt on paha paikka”, Peelo tokaisi, ja Gekko katsahti hänen kasvoilleen. Hänen ilmeettömästä kaasunaamarista ei voinut päätellä mitään, mutta hänen äänestään suorastaan paistoi omahyväinen itsevarmuus. Taka-alalle jäänyt Nazorak jäi tähtäilemään Gekkoa ja Peeloa singollaan, ja yritti saada lukittua ammuksen heihin. Ja onnistui.
Nazorak laukaisi järeämmänpuoleisen raketin Gekkoa ja Peeloa päin, joka kaarteli epämääräisesti ilmassa yrittäen myötäillä kaksikon liikkeitä. Peelo nosti kiväärinsä, veti syvään henkeä, ja tähtäsi hartaasti. Gekko huomasi tämän, hidasti piirun verran vauhtia, ja yritti juosta mahdollisimman tasaisesti poukkoilematta ympäriinsä. Juostessaan hän vilkaisi taakseen, ja näki lähestyvän ohjuksen. ”Ammu se jo!” hän huudahti Peelolla, jolloin Peelo hyssytteli ja jatkoi tähtäämistä. Nazorak huusi edempänä juokseville tovereilleen että väistäisivät, ja he tekivät keskellä tilaa jotta raketti pääsisi lentämään läpi. Raketti lähestyi Nazorakeja, jotka taas olivat kirineet kaksikkoa huomattavan paljon. Peelo naurahti hiljaisesti, ja ampui.
Luoti osui suoraan rakettiin, räjäyttäen sen, ja kaikki Nazorakit sen ympäriltä. Gekko ja Peelo heittivät ylävitosen, jonka jälkeen Peelo ponkaisi Gekon olalta, ja jatkoi itse juoksemista. Muutama Nazorakien joukosta jäljelle jäänyt yksikkö kiiruhti jo hälvenevän savupilven keskelle, ja yksi viimeisiä hengenvetojaan vetelevä ryhmän komentaja tokaisi näille ”Älkää päästäkö niitä karkuun idiootit”, jolloin hän päästi hiljaisen parkaisun, ja veti veltoksi maahan. Nazorakit nousivat äkkiä pystyyn, kaksi niistä jatkoi juoksemistä, ja kolmas jäi puhumaan radiopuhelimeen. ”Tarvitsemme auttavaa kättänne.”
Peelo ja Gekko olivat jo turvallisen välimatkan päässä jahtaajistaan, ja pitivät hetken hengähdystauon. Gekko katsahti Peeloa päin, ja nosti kasvoilleen onnittelevan virneen. ”Hyvin ammuttu”, hän naurahti. Peelo ei sanonut mitään, ja kiipesi lähimmän puun rukoa pitkin ylemmäs tarkkailemaan tilannetta. Ketään ei näkynyt, hyvä näin. Hän loikkasi takaisin alas, ja selitti Gekolle ”Jos kierrämme oikealta tuon tiheämmän osan kautta, meillä on paremmat mahdollisuudet päästä takaisin oviaukolle huomaamatta”. Gekko nyökkäsi, ja kaksikko lähti tepastelemaan takaisin oviaukkoa kohti.
Jonkun ajan päästä, linnakkeen sisäänpääsyn alueella
Paikalle oltiin lähetetty kolme Nazorakia tutkimaan ympäristöä, ja mahdollisia johtolankoja sisäänpääsyn löytämiseen. Eräs Nazorak tutkiskeli maata, joka oli tiheän kasivillisuuden peitossa. Astellessaan ympäriinsä hän kuuli kolahduksen jalkansa alta, katsahti alas, ja huikkasi kahdelle muulle ”Taisin löytää jotain”. Kauempana, puiden takana ympärsitöä tutkinut Nazorak oli jo vastaamassa huutoon. ”Lähden tulemaan sin-” ja siinä samassa hänen kurkusta pilkisti terä, rajun verenpurskahduksen saattelemana. Peelo väänsi terää oikealle, viiltäen Nazorakin pään melkein irti. Kaksi muuta nostivat aseensa ja lähestyivät nyt kuollutta toveriaan. Ennen kuin he edes ehtivät saada katsekontaktia kuolleeseen toveriinsa, Gekko hyppäsi korkeammalta toisen niskaan, kaataen tämän vatsalleen maahan. Nazorak parahti, ja ennen kuin ehti tönäistä Gekkoa pois selästään, Gekko polkaisi hänen päätänsä väkivaltaisesti, rusentaen sen. Toinen nazorakeista oli jo valmiina tulittamaan, mutta Peelo huitaisi kiväärin pois hänen kädestään, johon Nazorak vastasi oikealla suoralla, jonka Peelo torjui kyynerpäällään. Juuri kun Peelo oli sivaltamassa Nazorakin pään irti, Gekko ampui sitä päähän happoaseellaan, sulattaen sen.
Peelo katsoi kuolevaa Nazorakia, käänsi katseensa kohti Gekkoa, ja tokaisi tympääntyneenä ”Se oli minun tappo.”
”Peelo… minä annan tiedon näille muille ja tulen itse sinne” Gekko juoksahti ylempään kerrokseen ”Tänne hyökätään.”, hämmentynyt Matoran katsahti Käsipuolta toaa ja lähti levittämään tietoa. Gekko itse suuntasi kaksi kerrosta alaspäin salaluukulle.
Toa nosti varovaisesti kantta ja katseli hetken ennen kuin teki mitään. Pusikosta kuului voimakasta meteliä. ”Peelo, missä sinä olet”. Toa kysyi radiopuhelin kumppaniltaan. Peelo vastasi: ”Täällä puussa, näet minut kun katsot oikealle ja ylös, se pieni musta piste puolen kilometrin päässä.” Gekko tähysteli hetken ja näki mustan olennon puunlatvassa joka vilkutti tälle. Gekko juoksi kohti Peeloa ja kuulusteli samalla rahinaa pusikossa, sitten jotain heitettiin pusikosta. ”Pentele!”, Kranaatti sekä sokaisi, että heitti Gekon parin metrin päähän. Toa otti miltei refleksinomaisesti aseen vyöltään ja tähtäsi pusikkoon. Nähtyään Ruskehatavan olennon kasvot tämä laukaisi ja nazorak parahti tuskasta kun hänen päänsä hapottui mönjäksi. Muutama Nazorak hypääsi ulos pusikosta ja alkoi ampumaan Gekkoa, Matoralainen kuitenkin hoiti nopeasti tilanteen heittämällä yhtä näistä silmään heittotähdellä joka pitäisi piruparan hetken paikallaan.
Gekko otti esiin raskaamman oloisen ja teknisemmän vimpaimen, tilanne oli huono, mutta nyt hänellä oli edes hetki aikaa testata sitä. ”Hetkinen… mitäköhän jos paina täst-” Luoteja suorastaan alkoi sataa piileskelevien Nazorakien päälle, pari kuului rääkäisevän, mutta näytti siltä, että nyt kaivattiin jotain muuta järeämmän aseen sijaan, Gekko laukaisia happoaseellaan nazorakia käteen jonka käsi suli pois ja oli kelvoton pitelemään asetta. Peelo oli rynnänyt Gekon suuntaan ja iski veitsellään torakan mahan läpi.
”Saamarin miekka kun meni hajoamaan, tarvitsen lyömäasetta tällaiseen…”, Gekko mietti itsekseen. Sitten pusikosta ilmestyi kerralla viisi nazorakia. ”Nyt lienee parasta vain juosta…”, toa lähti juoksuun Nazorakit kintreillään, samalla Gekko yritti puhua Peelolle joka oli pysynyt syrjemällä: ”Peelo, meidän pitää harhauttaa ne pois täältä, jos ne vain löytävät sen luukun niin koko linnoitus on kohta mennyttä. Tule, mennään” Peelo hyppäsi ulos piilostaan ja lähti juoksemaan Gekon perään, nazorakeja alkoi ilmestyä vain lisää ja lisää. Peelo saavutti Gekon joka oli hiljentänyt vauhtiaan tarkoituksella ja Musta olento kysyi: ”Gekko, onko sinulla hajuakaan mihin olemme menossa?”, toa vastasi tähän: ”Tähänasti suunitelmana on vain juosta päättömästi”.
”Kunhan ei nyt vain herätettäisi enempää huomiota” ”Niinkin voi toki käydä, mutta nyt… JUOKSE”, Gekko huusi ja väisti singon laukasta joka rusensi heidän vieressään olevan puun. Huvittava kahden olennon järjestämä näky jatkoi matkaansa pusikossa.
Blozi oli pakkailemassa. Hän oli valmis lähtemään hakemaan Nimdaa, ja hänellä oli myös hymyilevä Tronie mukanaan.
Hän oli saanut paljon uusia asetia, kaksi käsiterää, jolla hallita Kiveä. Blozi oli valmistanut ne, ottaen mallia Kivinuijastaan. Hänellä oli myös miekka ja kilpi, sekä viisi ammunta-asetta.
Blozi ei ollut keskittynyt, miten Tronie oli pakannut, mutta Kala näytti vain hymyilevän.
”Mitä mietit? Vaikutat mietteliäältä.” Blozi kuuli äänen päänsä sisällä.
”Sitä vain, että en vieläkään pidä siitä, että joudumme odottamaan. Tämä odotus raastaa, sillä ei tiedä, milloin Allianssi iskee. Ja sitten hymyilevä ystäväni, minua mietityttää, miksi Nazorakit hyökkäsivät? Klaanissa olevan Nimdan sirun takia? Se on ainoa syy, minkä keksin tällä hetkellä. Entä jos Nazorakit hyökkäävät meidän kimppuun, kun haemme Nimdan sirua? Entä jos kaikki onkin ansa?”
”Sinusta en tiedä, mutta minä hymyilen silloin”, Tronie vastasi telepaattisesti.
Blozi katsoi hymyilevää ystäväänsä ja katsoi pihalle huoneestaan. Ties koska näkisi seuraavan kerran uutta kotiaan.