Klaanon

Avainsana: Moderaattori

  • Lennonjohtajan esiintyminen

    Klaanin linnoituksen käytävät

    BladeVezon käveli klaanin kivisiä, valokivin ja soihduin valaistuja käytäviä. Hopeamusta skakdi mietti mitä Umbra oli sanonut. Oliko se edes Umbra? BladeVezon mietti. Violettimusta Matoran oli vaikuttanut siltä että tämä oli puhunut totta. Eikä Matoran nyt tarkemman tarkastelun perusteella vaikuttanut yhtään mielenvikaiselta. BladeVezon käveli käytäviä, kohti moderaattorien päähuonetta, kun kranaboxaava, kultavihreä Toa, Moderaattori Paaco, tuli Bladista vastaan.

    ”Hei”, Skakdi huikkasi, kun virkaveli meni outojen suusta tehtyjen ja käsiä kaikukoppana käyttävien äänien säestämänä hänen ohitseen. Paaco ei kuullut. Bladis korotti ääntään ja huusi ”HEI!”
    Paaco pysähtyi. Toa alkoi kävellä takaperin, jalat kiinni maassa, kohti Bladista. Paaco liikkui perin robottimaisesti. Olikohan tämäkin jotain hänen esityksiään, joita klaanin tyttömatoranit katsoivat usein huvittuneina.

    ”Kuulithan sinä”, Bladis sanoi, kun Paaco oli tarpeeksi lähellä. ”Mikä meno, Paaco-boy?”

    ”Mikäs tässä. Hieno keli, aurinko paistaa ja niin edelleen. Nyt on aika kranaboxata”, Moderaattori kertoi. Mahikia kantava sankari oli todellakin hyväntuulinen tänään.

    ”Et sattuisi tietämään mitä Umbraksi itseään kutsuva Matoran sanoi Portaaleista?” Bladis aloitti, varovasti. Hän ei tiennyt miten virkaveli reagoisi tähän.

    ”Onko Umbra täällä? Matoranina? Mitä hiivattia? Jos hänellä asiaa on, on hänen luonaan pakko käydä”, Paaco aloitti, kiihtyneenä. ”Missä rakas virkaveljeni oikein on?” hän kysyi vielä.
    ”Umbra on tällä hetkellä klaanin sairasosastolla, eikä hän voi kovin hyvin…” Bladis nieleskeli. ”Hän vaikutti kovin sekavalta ja ankealta, sekä heikolta. Ei yhtään Umbramainen”, Bladis sanoi synkästi.

    ”Mitä skarrarrararria Umbralle on oikein tapahtunut!? On pakko lähteä hänen luokseen, nyt eikä viidestoistapäivä”, Paaco sanoi. Hänen oli pakko tietää, mitä virkaveli meinasi.
    ”En tiedä onko minun parasta lähteä mukaan kanssasi, Paaco”, Bladis sanoi. ”Umbra ei vaikuttanut edes tuntevan minua”, hän jatkoi. ”Sotkisin vain asioita”.
    ”Höpsis. Tulet mukaani, nyt ja heti”, Paaco sanoi, ottaen Bladista kädestä kiinni. Tummanvihreä nyrkki puristi skakdin nyrkkiä aika kovaa, kun Paaco lähti johdattamaan ystäväänsä kohti sairasosastoja, jotka Bladis tunsikin jo liian hyvin…

    Paaco ja Bladis viilettivät käsi kädessä ympäri klaanin sokkeloisia käytäviä. Muutama Paacoa fanittava tyttömatoran pyörtyi matkalla, nähtyään idolinsa sädehtivän hymyn. Osa faneista juoksi Paacon ja Bladiksen perässä pitkän matkaa, mutta kaksikon onnistui eksyttää yli-innokkaat fanit.
    ”Miten oikein teet tuon?” Bladis kysyi virkaveljeltään, joka myhäili tyytyväisenä eräässä roskiksessa. Paaco kurkisti kannen alta. Matoranit olivat menneet ohi, oli aika vaihtaa suuntaa portaikkoon.
    ”Se on tätä Paacomaista charmia”, kultavihreä toa väläytti, naurahtaen. Bladis roikkui Paacon kannoilla, vaikka moderaattori vaikuttikin vähän eksyneeltä.
    ”Jos sanon suoraan, en muista missä sairasosasto on”, Paaco lopulta myönsi. Hän oli juoksuttanut Bladista ympäri linnoitusta, piilottanut hänet ja ystävänsä roskikseen, jolloin talouspaperirulla oli tarttunut skakdin jalkapohjaan ja kaikkea muuta mukavaa.
    ”Pitikö tuo nyt sanoa…” Bladis tuhahti. Hän lähti viemään Paacoa oikeaan suuntaan, talouspaperirulla oikeasta jalasta roikkuen. Valkoinen paperivana jäi skakdin jälkeen, kun tämä käveli eteenpäin itsevarmasti, vaikka haisikin roskilta. Paaco tirskahteli tuon tuostakin, vaikka hänen olkapanssarissaan olikin jugurttitahroja.
    Viimein kaksikko päätyi sairasosaston ovelle. Bladis puisteli talouspaperin jaloistaan, katsoen Paacoa, joka nauroi hänen vieressään. Moderaattori ei pian nauraisi, kun he astuisivat sairasosastolle.
    Bladis avasi oven. Valkoinen, inhottavan valkea huone oli täynnä rykimistä ja yskimistä. Hengityssuojaimin varustettuja hoitajia juoksenteli ympäriinsä, kantaen ruiskuja ja lääkepulloja potilailleen. Täällä tuntui siltä että kaikki ei ollut kohdallaan.
    Kupe huomasi nopeasti Bladiksen ja Paacon. Punavalkoista naamiota kantava toa tuli nopeasti tervehtimään kaksikkoa, ihan kädestä pitäen. Toa ojensi kaksikolle hengityssuojaimet, etteivät he saisi pöpöä itselleen.
    ”Mitä sinä täällä taas teet, Bladis?” Kupe kysyi. Liian pirteä ja iloinen toa oli samalla rauhoittavaa, mutta myös pelottavaa, ottaen huomioon sairasosaston, joka oli täynnä sairaita.
    ”Haluaisimme käydä tapaamassa Umbraa”, Bladis vastasi, hengityssuojaimen hyppiessä oudosti hänen valkoisen hammasrivinsä edessä.

    ”No, sinähän osaat sinne, etkö osaakin, kaveri?” Kupe sanoi iloisesti. Tämä iloisuus ja rauhallisuus oli Bladiksesta karmivaa.

    Bladis nyökkäsi, lähtien talsimaan kohti vaikeasti sairaiden osastoa. Hän otti Haulla koristellun oven kahvasta kiinni, avaten oven. Kuoleman pistävä haju täytti skakdin sieraimet, kun hän ja Paaco astuivat huoneeseen.

    ”Miksi täällä on näin jäätävä fiilis?” Paaco kysyi. Häntä puistatti tämä koko paikka.

    ”Koska tänne tuodaan vaikeasti sairaat”, Bladis sanoi lyhyesti. Hän halusi mahdollisimman nopeasti pois täältä.

    Kaksikko käveli ripeästi Umbran luokse. Matoranin punkan verhot olivat auki, ja kaksikko näki Umbran mahapanssarin, joka oli murtunut, mutta jota pitivät yllä protodermistä luovat laitteistot. Umbran raajoihin ja ympäri kehoa oli laitettu putkia, jotka puhdistaisivat kehoa viruksesta.

    ”Hei vain, skakdiystäväiseni”, Umbra sanoi vaisusti. Hänen kehonsa alkoi muuntautua keltaisen väriseksi. Bladis katsoi hetken matorania. Ei tämä matoran ihan tavallinen sentään ollut. Jotain ihmevoimia tällä oli.

    ”Hei”, Bladis sai sanottua. ”Tässä on Paaco, kuten halusit”, hän jatkoi.

    ”Oikein hyvä. Ja hei sinullekin, Paaco”, Umbra sanoi. Matoran loi etusormeensa valonsäteen. Säde toimi tehokkaana valona, synkässä kuoleman valtaamassa huoneessa.

    ”Hei Umbra”, Paaco vastasi. Kultavihreä Moderaattori ei ollut oikein elementissään täällä kuoleman loukossa, mutta koetti pitää yllä pirteän puolensa. ”Mitä asiaa sinulla oli minulle?”

    ”Haluaisin antaa sinulle ja virkaveljellesi tehtävän”, Umbra sanoi vaisusti. ”Tuolla metsässä, lähellä Zyglakien sisämaatukikohtaa, on muutama juttu mitkä teidän pitäisi hakea. Minun musta miekkani ja eräs ulottuvuusportaaleja luova tykki pitäisi hakea sieltä. Olisin kiitollinen jos nämä kaksi minulle rakasta asiaa voitaisiin saada klaanilaisten hoteisiin”, Umbra kertoi. Matoran köhi hiukan. Muutama metallinkappale lensi hänen suustaan sängylle.

    Bladis nyrpisti nenäänsä. Hän ei pitänyt sairaista. Moderaattori katsoi epäuskoisesti Paacoa. Suostuisiko hän tehtävälle, vai ei?

    ”Hmm… Mitä hyötyä noista välineistä olisi meille ja klaanille?” Paaco kysyi lopulta, punnittuaan Umbran tarinaa. Hän halusi vastauksia.

    ”No siis, miekan arvo on lähinnä tunnepitoista. Sen avulla voin hallita voimiani paremmin ja auttaa näin klaania ja tykki taas. Sen voisi ehkä korjata. Tiedän että eräs jota kutsutte Kepeksi, voisi korjata sen”, Umbra kertoi. ”Kuvitelkaa tykki, jonka avulla voitte ampua Allianssin toiseen universumiin, tappamatta heistä ketään. Eikö se olisi hieno tie rauhaan?”

    Paaco punnitsi tämän pikkumiehen sanoja. Olisi kyllä tehokasta siirtää portaaleilla toimivalla tykillä koko Allianssi toiseen maailmaan, mutta mistä tiesi ettei pikkumies ollut ihan pipi päästään. Paaco päätti lopulta ottaa riskin ja lähteä Bladis mukanaan hakemaan tavaroita.

    ”Hyvä on, Umbra”, Paaco sanoi lopulta. ”Hyväksyn tehtävän, mutta Bladis, tuletko sinä avukseni?” Toa kysyi, kääntyen virkaveljensä puoleen.

    Bladis katseli hetken näitä kahta olentoa, jotka odottivat hänen vastaavan myöntävästi. Lopulta skakdi sai sanottu ”Kyllä, lähden mukaasi, Paaco, etsimään tykkiä ja miekkaa, vaikka se kuulostaakin vähän kaukaa haetulta. Tykki joka ampuu portaaleja…”

    ”Hienoa, Paaco ja BladeVezon. Olen teille ikuisesti kiitollinen”, Umbra köhi. ”Suonette anteeksi, mutta tarvitsen lepoa”, hän jatkoi, laittaen verhon tielle. Bladis ja Paaco jäivät katsomaan hölmistyneenä kuinka pikkukaverin punkasta alkoi kuulua kuorsausta.

    ”Eli lähdetääkö metsäretkelle etsimään sitä tykkiä ja miekkaa?” Paaco kysyi Bladikselta. Moderaattori-toa lähti kävelemään kohti huoneen ovea, väistellen vastaantulevia hoitajia ja muita toimittajia.

    Moderaattorit lähtivät sairasosastoilta ja lähtivät pakkaamaan tarvikkeita reissua varten…

    Lennonjohtotorni

    Sininen Toa istui pyörötuolissaan, tutkaillen erilaisia tietokoneruutuja, joista näki muunmuassa ilmaliikenteen, päivän sään, ilman kosteuden ja tuulen nopeuden. Herra Lennonjohtaja, Taatti istui tyytyväisenä, kahvikuppi pöydällään, aloittamassa uutta työpäiväänsä. Hänen tulisi taas ohjata klaaniin saapuvaa lentoliikennettä ja valvoa tutkaa, siltä varalta että Allianssi päättäisi hyökätä ilmasta käsin. Viimeaikoina oli ollut tylsää, kun Keetongu, Höyrykoneilmavoimien johtaja, oli ollut matkalla, eivätkä Onu-Matoranit pahemmin toimineet ilman häntä, mitä nyt välillä lähtivät tiedustelulennoille saarelle, tutkimaan Nazorakien tukikohtia ja raportoimaan niistä Tawalle.

    Taatti katseli ulos suuresta ikkunastaan. Oli tulossa hieno päivä, ja hän olisi taas koko päivän sisällä, pyörittelemässä peukaloitaan ja juomassa kahvia. Joskus lennonjohtajan työ saattoi olla vain todella tylsää.

    Äkkiä Toa katsahti tutkaan. Jokin keskikokoinen kohde lähestyi linnoitusta, ihan siedettävällä nopeudelle. Taatti otti heti mikrofoonin käteensä, alkaen huutaa radioaalloilla ohjeita lentäjälle.

    ”Täällä lennonjohto, tunnistautukaa”, Taatti sanoi asiallisesti mikrofooniin. Hän odotti vastausta. Sitä ei tullut.

    ”Haloo! Pitää tunnistautua, jos puhutellaan” Taatti sanoi taas. Mitään vastausta ei kuulunut vieläkään. Kohde lähestyi linnoitusta koko ajan.

    ”Pitääkö minun usuttaa Steampunk-laivasto kimppuusi, että vastaat?” Taatti alkoi olla kärsimätön. Vastausta ei kuulunut vieläkään.

    Taatti siristi silmiään. Hän näki jo vihreän pisteen lentävän kohti linnoitusta. Se lähestyi koko ajan.

    ”Vastaa jo!” Taatti huusi. Eihän kohde tietenkään vastannut. Kuului korvia vihlova rääkäisy ja suhahdus. Kohde oli lentänyt linnoitukseen.

    ”Oli mitä oli, se ei ainakaan torakka ollut, sillä torakat olisivat huutaneet mikrofoniin täysillä ’Sieg Haili’…” Taatti mutisi itsekseen. Hän päätti unohtaa koko jutun ja syventyä ristisanatehtävien ratkomiseen. Se tämän päivän jännityksestä.

    Umbran huone

    Vihreä Kahu saapui Umbran huoneeseen, aikamoisella ryminällä. Siivoton linnun oma koppi kärsi jonkinverran vahinkoa, kun Kahun jalat raapivat lattiaan uria. Linnun jarrutus ei ollut mitään parhaasta päästä. Kahu rääkäisi. Se etsi isäntäänsä. Mitään ei kuulunut. Harmistunut lintu päätti osoittaa mieltään, laittaen yhden seinän sileäksi.

  • Jo toiset klaanilaiset Zaiggeralla

    Zakaz, Zaiggeran mökki

    Domek ja Pegghu istuivat pöydän äärellä, johon heidän puuarkunsa oli laitettu.

    ”Siinä kaikki?” Domek kyseli Zaiggeralta, joka seisoi seinää vasten. Ehjiä tuoleja ei riittänyt kaikille.
    ”Siinä kaikki”, naispuolinen Skakdi vastasi lakonisesti.
    Domek hieroi hieman leukaansa ja ajatteli.

    ”Oletko varma, ettei kyseessä ole toinen Z.M.A?” Pegghu jatkoi kyselyä Toan sijasta.
    ”Kuinka monta henkilöä tunnet, joiden nimi on Zorak Maxitrillian Arstein?” Zaiggera vastasi tunteettomasti, mutta silti jollain tapaa ivallisen kuuloisella sävyllä. Pegghu vaikeni ja päätti pysyä loput keskustelustaan hiljaa.

    ”Tämä ei kyllä käy järkeen”, Domek lausui itselleen ja nousi tuolistaan kävelemään sen ympärillä, kuten hän perinteisesti teki, ”miksi siinä kirjassa hän on täysin erilainen”
    ”Sisällissodan historia on pitkä ja monimutkainen, en minäkään tunne jokaista yksityiskohtaa”, Zaiggera vastasi seuraten Toan kävelemistä, ”sinun on parasta kysyä joltain muulta”.
    Domek pysähtyi viimein paikoilleen ja istui takaisin tuolilleen. ”Niinpä kai”.

    ”Hei, luutnantti!”

    Kiväärin pauke kuului. Vieraat eivät osanneet päättää yllättyivätkö he siitä vai yhtäkkisestä tervehdyksestä.
    Siitä huolimatta, seinään oli ilmestynyt uusi reikä majan suuren aukon viereen, mistä vierailija ilmestyi.
    ”Kolmas kerta”, Zaiggera laittoi savuavan kiväärinsä alas. ”… Kenraali”.
    ”Kiitos, kulta”, vieraileva keltaisenmusta Skakdi-kenraali sanoi pitäen yhä typerän hymynsä kasvoillaan, vaikka ei yhtä leveästi kuin tullessaan. Skakdi-kenraali hyppäsi aukon läpi suoraan majan sisään, eikä edes ollut huomaavinaan Domekia tai Pegghua.
    ”Missä sinä olit?” Zaiggera kysyi, vaikkakin hyvin välinpitämättömästi ja kääntyi laittamaan kiväärinsä takaisin huoneen vastakkaisen seinän viereen.
    Pegghu yritti pyytää puheenvuoroa, mutta kumpikaan Skakdeista eivät näyttäneet edes huomaavan hänen olemassaoloa, saatiin sitten Domekin.
    ”Huomasin vain, että aavikon kukka ei olisi entisensä ilman hänen terälehtiään”, Skakdi-kenraali sanoi hyvin nuoleskelevalla äänensävyllä, mikä hänen tietämättään vain sai Zaiggeran ärsyyntymään enemmän. ”Warrek, mitä sinä oikein haluat?”

    Skakdi-kenraali otti esiin punaisen huivin, joka oli tarkemmin katsottuna hieman revitty reunasta.
    ”Tulin tuomaan kaulaliinasi takaisin”, Warrek sanoi ylpeästi kuin olisi suorittanut suuren urotyön. Zaiggera nappasi huivin takaisin ja katseli sitä hetken.
    Skakdien huomaamatta, Valon Toa yhtäkkiä ilmestyi heidän molempien väliin.
    ”Näyttäisitkö tuota huivia”, Domek sanoi pitäen katseensa liimautuneena huiviin.
    ”Miksi?” Zaiggera kohotti kulmansa, mutta päätti antaa huivin Toalle.
    ”Kukas tämä on?” Warrek kysyi luutnantiltaan ja huomasi vähitellen myös Pegghun olemassa olon.
    ”He ovat Klaanilaisia”, Zaiggera vastasi vieraidensa sijaan.
    ”No voi skrararar, mikä sattuma. Onpa maailma pieni.”

    Domek katseli tarkasti punaista huivia. Sen repeytyneellä päällä oli kirjailtu merkillinen symboli, jolta puuttui sen toinen puoli.

    ”Keneltä sait tämän huivin?” Domek kääntyi heti Zaiggeraan päin.
    ”Miten niin?” Zaiggera kyseli Toalta uudestaan.
    ”Sano mistä sait tämän huivin”, Domek vastasi tyynellä äänensävyllä, mutta oli selvästi erittäin kärsimätön.
    ”Sain sen eräältä Toalta vuosia sitten”, Zaiggera vastasi, muttei ollut varma mitä Valon Toa oli ajamassa takaa.
    ”Hänellä oli pitkä, ruskeanharmaa takki, vihreä keppi ja lierihattu?” Domek lisäsi.
    Zaiggera katsoi Toaan päin hämmästyneenä ja hyvin hämmentyneenä. ”… Miten sinä tiedät tämän?”

    Domek kääntyi pöydälle lojuvaan arkkuun päin ja avasi sen. Pegghu oli Warrekin kanssa yhtä sekaantuneita koko tapahtuman kulusta.
    Domek otti arkusta lierihattunsa ja näytti tämän Zaiggeralle.
    ”… Mutta, miten?”
    ”Hän antoi tämän minulle.”
    Zaiggera hiljeni, hän ymmärsi viimein mitä Toa ajoi takaa. ”Niinkö hän teki…”
    Domek katseli huivia uudestaan ja kääntyi majan nurkan luokse. Pegghu seurasi tätä mukana.
    ”Eli… häh?” Warrek viimein päätti avata suunsa, mutta ei keksinyt hyvää kysymystä.
    ”Domek, mistä oikein puhut? Kenen tuo huivi siis on?” Pegghu yritti päästä perille asioista.
    Mutta yrittäessään kääntyä Domekin eteen, hän huomasi kyyneleiden valuvan Toan kasvossa.

    ”Näyttää siltä, etten olekaan ainoa joka on hänelle velkaa”, Zaiggera vastasi itselleen ja vilkaisi hattua, joka lojui pöydän päällä.

    Bio Klaanin tyrmä

    ”Moderaattori Same, mitä sinä teet?!” BodyGuard kysyi, tai pikemminkin huusi valkopunaiseen moderaattoriin päin.

    Same kuristi kalterien läpi Sheelikaa.

    ”Tiedätkö, mitä Karzahnia sinun ZMA:si teki?” Same puhui vihaisesti Sheelikaan päin.
    Sheelika yritti irrottaa moderaattorin otetta, mutta elementtivoimiaan estävän käsirautojensa takia ei kyennyt.
    ”Ai anteeksi, voisitko toistaa?” Same kiristi otettaan entisestään.

    ”Moderaattori Same, lopeta! Älä satuta häntä!” GT yritti pyytää moderaattoria, mutta hän ei kuunnellut.
    Same kuristi yhä enemmän aggressiivisesti.
    ”Same, lopeta”, Tawa astui nopeasti paikalle.
    ”Admin, tiedättekö mitä tämä Pirakan penikka on ollut te-”
    ”En, mutta tiedän missä sinä tulet olemaan jos et lopeta tällä sekunnilla”, Tawa keskeytti moderaattorin ja vastasi uhkaavammalla äänensävyllä.
    Same viimein alkoi hillitä otettaan ja lopulta päästi Sheelikan irti. Moderaattori kääntyi pois muiden katseilta.
    ”Same”
    Moderaattori poistui paikalta. Tawa päätti olla kysymättä hänen perään ja käski muiden lähtemään myös.
    GT vilkaisi lähtiessään Sheelikaa päin, joka käänsi katseensa heti pois.
    Ainoastaan Tawa jäi paikalle.

    ”Mitä sinä haluat?” Sheelika sanoi äkkipikaisesti, ”eikö riitä, että telkesit minut tänne?”
    ”Sheelika, miksi Same yritti kuristaa sinua”, Tawa kysyi tyynesti.
    ”Kysymyksiä, aina vain lisää kysymyksiä”, Sheelika vastasi vihaisesti, ”eikö sinulle koskaan riitä?”
    ”Sheelika, yritä ymmärtää”, Tawa yritti puhua kärsivällisesti, mutta se ei auttanut.
    ”Ymmärtää mitä? Mitä minun pitäisi enää ymmärtää?”
    ”Minä en halunnut riistää elämääsi”, Tawa vastasi.
    Sheelika hiljeni ja kääntyi pois Tawalta.

    ”Sheelika… Olen pahoillani…”

    ”Mene pois”

    ”Sheelika…”

    ”HÄIVY TÄÄLTÄ!”

    Tawa ei enää sanonut mitään ja lähti, jättäen Sheelikan yksin.

    Matkalla Tawa huomasi, kuinka yksi vangeista näytti irvistävän häntä päin siteiden takaa.

  • Näin pandemiat syntyvät

    Klaanin käytävät

    Hopeista metallihaarniskaa kantava skakdi, BladeVezon, käveli klaanin valokivin ja soihduin valaistuja kivikäytäviä. Hän oli vähän aikaa sitten käynyt Tawan luona, viemässä aika huonoja uutisia koskien Umbran kohtaloa. Nyt Bladis oli matkalla kohti Klaanin sairasosastoa, ottamaan selvää huhujen todenperäisyydestä.

    Skakdi asteli kolmivarpaisilla jaloillaan itsevarmasti, mutta hiukan haikeasti kiviselle ovelle. Bladis kurotti skakdisormillaan oven kahvaa, avaten oven ja astuen sisälle laajahkolle sairasosastolle. Kaikki sairasosastolla oli todella valkoista, ihan Bladista inhotti. Valkoista kuin lumi, valkoista kuin Artakha, josta matoranien tarut kertoivat. Nyt sairasosastolla oli tavallista enemmän asukkeja. BladeVezonin kävellessä käytävn perällä odottavalle ajanvaraustiskille, skakdi pani merkille, ett erilaisten suojaverhojen takaa kuului kovaa yskintää, oksentelua ja vaikerrusta. Tauti ei kuulostanut tavanomaiselta flunssaepidemialta, se oli jotain uutta.

    Bladis nappasi seinällä roikkuvasta pussista hengityssuojaimen, ettei saisi tautia ja asteli ajanvaraustiskin takana olevan päivystäjän, punavalkoista naamiota kantavan Toan, Kupen luokse.

    ”Hei, Bladis tässä. Haluaisin tietää missä on matoran nimeltään Umbra”, BladeVezon sanoi, hengityssuojaimen liikkuessa ihmeellisesti valkoisten skakdihampaiden edessä.

    ”Aaaa. BladeVezon. Moderaattorikamu. Veimme Umbran vaikeuden tapausten osastolle”, Kupe sanoi aika ystävällisesti ja tuttavallisesti. Jotenkin Bladisia häiritsi sana ”vaikeiden tapausten osasto”.

    ”Okei selvä. Voitko viedä minut sinne?” moderaattori-skakdi kysyi. Kupe nousi seisomaan penkiltään, lähtien viittoloimaan Bladista oikeaan suuntaan.

    ”Mitä täällä oikein on tapahtunut, kun täällä on näin tungosta?” Moderaattori kysyi sinipunaiselta toalta. Skakdi ei pitänyt tästä sairaiden suurehkosta määrästä.

    ”Voi. Kaikki alkoi jonkinaikaa sitten. Matoraneja vain saapui tänne valittamaan yskää ja oksentelua, sitten huomasimme että heidän haarniskansa alkoivat murtua ja he joutuivat jäämään tänne. Nyt sairaanhoitajamme ovat täysin työllistettyjä ja desingfiointiaineesta alkaa olla huutavaa pulaa. Voisitko viestiä tavarantoimittajillemme että tarvitsemme lisää sitä?” Kupe kertoi taukoamatta.

    Bladis punnitsi näitä sanoja, kun hän ja Kupe astuivat uudelle ovelle. Kupe avasi haulla koristellun oven, jolloin kaksikko astui sisään uuteen huoneeseen. Tämä huone oli täynnä koneita, jotka pitivät pahoin haavoittuneita elossa.

    ”Yngh”, Bladis äännähti, kun pistävä haju meni hänen herkkään skakdisieraimeensa. Täällä haisi Kuolema. Skakdia puistatti tämä paikka, ja jos tämä paikka puistatti skakdia, niin se oli jotain todella karmaisevaa.

    Kupe ei kiinnittänyt itse huomiota näihin vakavasti sairaisiin, vaan käveli määrätietoisesti kohti päämäärää, oikeassa nurkassa olevaa petiä, jossa oli verhot edessä. Sairaanhoitaja tervehti ystävällisesti virkaveljiään ja siskojaan, välittämättä yhtään paikan masentavasta ilmapiiristä.

    Viimein kaksikko saapui perille. Kupe avasi potilaan verhon, jolloin heikohko, violettia ja mustaa panssaria käyttävä, erilaisiin protodermistä erittäviin laitteisiin kiinnitetty Umbra heräsi.

    Matoran nosti vaivalloisesti etusormeaan. Pieni valonsäde syttyi sormeen. Matoran hymyili riutuneella mustalla pakarillaan. ”Hei”, kuului heikkona matoranin suulta.

    BladeVezon katsoi epäuskoisesti tätä matorania. Oliko tämä hänen virkaveljensä, monien taisteluiden kokema valon Toa? Ei. Tämä oli vain isohko matoran, joka oli kuoleman kielissä.

    ”Hei”, kuului skakdin, hengityssuojaimen takana olevasta suusta. Sana terve olisi tässä tilanteessa ollut todella tahditonta.

    ”Kukas sinä olet?” Matoran kysyi hiljaa.

    ”Eihän tämä tyyppi edes tunne minua”, Bladevezon mutisi hiljaa itsekseen. ”Olen BladeVezon, klaanin moderaattori. Ja sinä kuulemma olet Umbra, eikö totta?”

    ”Aaa. Moderaattori. Minun tämän maailman veljenikin on moderaattori. Keltainen soturi…” hiljainen ääni sanoi.

    ”Mitä sinä oikein puhut?” Bladis sai sanottua. Kupe antoi murhaavan katseen Bladikselle. ”Hän ei ole ihan henkisesti terve”, sairaanhoitaja kuiskasi skakdin korvaan.

    ”Puhun totta, ystäväiseni. Olen Umbra, mutta vain toisesta maailmasta. Glatorianking voi todistaa sen… Olimme hänen kanssaan retkellä…” Violettimusta olento sanoi.

    ”Hmm… Kuulostaa enemmän sairaan hourailuilta, kuin Umbran, mutta olkoon. Pitää kai sinua uskoa. Pitääkö minun seuraavaksi etsiä se vietävän Gekkomieskin?” Bladis mutisi. Häntä ärsytti juosta ympäri linnoitusta klaanilaisten perässä.

    ”Meidän on varmaan parasta lähteä, ettei mielisairaus tartu”, Bladis kuiskasi Kupelle. Toa katsoi hetken molempia, matorania joka oli kuoleman sairas, ja moderaattoria, joka uskoi että mielisairaus tarttuu mielisairaan, jota ei ole todistettu mielisairaaksi, seurassa olemisen aikana. Lopulta toa päätyi siihen johtopäätökseen, että olisi parempi lähteä pois tämän sairaan luota ja antaa matoranien hoitaa hänet kuntoon, jos häntä voi parantaa.

    Kaksikko oli vaihtanut katseita, että olisi aika lähteä, kun Umbra avasi suunsa taas kerran. ”Paaco. Tuokaa Paaco tänne… Asiaa Portaaleista…”

    Valkoinen verho meni Umbran eteen ja hän oli taas ihan yksin.

  • Domek ja Zaiggera

    Zakazin rannikolla

    ”Jokin tässä nyt ei ole oikein”

    ”Miten niin?”

    Pegghu veti venettä rantahiekan päälle. Domek seisoi rannikon reunalla ja katseli kuivaa, kasvitonta maisemaa joka näytti kiehuvan lämpöaaltojen keskellä.
    ”Yleensä rannat ovat paljon rehevämpiä”, Domek selitti Matoralaiselle, joka oli saanut veneen rantautumaan. ”Puhun kokemuksesta”.
    ”Mutta tämä onkin Zakaz”, Pegghu vastasi hieman näsäviisaasti. Tai ainakin Toa ajatteli tämän vastaavan näsäviisaasti.
    Toa kääntyi ottamaan veneen päällä olevan arkun, jossa hänen hattu oli, ja kantoi sen selkäänsä laatikon kantohihnoilla.

    ”Minne siis menemme?” Pegghu kysyi.
    ”Päätetään se matkalla”, Domek marssi erämaata kohti.
    Matoralainen oli vähemmän kuin tyytyväinen tähän vastaukseen ja huokaisi.

    Kaksikko kävelivät ruskeankeltaisella aavikolla. Auringot paistoivat huomattavasti paljon ankarammin kuin merellä. Hiki valui molempien otsalla, kumpikaan heistä eivät olleet tottunut erämaan olosuhteisiin.
    Puista arkkua kantava Domek ei erityisesti pitänyt matkasta, mutta yritti kestää sitä. Pitäähän aavikkomatkojenkin hänen joskus koeta elämässään.

    Pegghu kesti kaupunkilaiseksi yllättävän hyvin sillä hetkistä tilannettaan.

    Mutta vähitellen molemmat alkoivat väsyä kävelystä rankassa kuumuudessa.

    ”Hei, olet kai nyt päättänyt minne olemme kävelemässä?” Pegghu kysyi viimein.

    ”Etsimme jonkun, joka saattaisi tietää eräästä ketä etsin”, Domek vastasi.

    ”Ja tämä joku on missä?” Pegghu alkoi väsymyksen takia kysellä entistä kärsimättömästi.
    ”… Minä en tiedä”, Domek myönsi.
    ”Eli me kävelemme täällä keskellä aavikkoa, emmekä edes tiedä minne?” Pegghu vastasi ärsyyntyneesti.

    ”Kuule, minä tiedän täysin mitä minä teen”, Domek vastasi hieman äkkipikaisesti. Kuumuus ei selvästikään auttanut hänenkään mielialaa.

    ”Puhutko tätä taas kokemuksestasi?” Pegghun kärsivällisyys alkoi niuketa.
    ”Ja mitä jos puhunkin?” Domek vastasi ivallisesti ja kääntyi Matoralaiseen päin. Molemmat pysähtyivät paikoilleen.

    ”Anteeksi, mutta minulla päin eksyminen keskellä erämaata ei ole kovinkaan hääppöinen kokemus”, Pegghu vastasi takaisin.
    ”Jahas, no yritä itse keksiä parempi tapa”, Valon Toan kärsivällisyys alkoi nollata.

    ”Olisit pitänyt kysyä tuota ennen kuin seisomme täällä keskellä ei-mitään”
    ”No voi anteeksi, koska sinähän tunnetusti olet kokenut näissä asioissa”, Domek haastoi sarkastisella äänensävyllä.

    ”Hyvä sinun on sanoa”, Pegghu vastasi.

    ”Pidä sinä vain se-”

    Kesken riitelyn kiväärin pauke kuului heidän takaapäin. Kaksikko lopettivat kiistansa ja kävivät maalle vaistonomaisesti. He ryömivät viereisen isonkokoisen kiven taakse.

    Valon Toa kurkisti kiven takaa laukauksen mahdolliseen suuntaan. Toinen laukaus kuului ja Toa tunsi kuinka aseen luoti lensi pelottavan lähellä hänen päänsä yli, hän piiloutui heti takaisin kiven taakse.

    ”Näitkö kuka ampui meitä?” Pegghu pysyi tiukasti kiven suojassa.

    ”En tiedä, en ehtinyt nähdä”, Domek vastasi. Kolmas laukaus kuului, tällä kertaa luoti osui kiven reunaan.

    ”Hetkinen, tunnen tuon aseen”, Pegghu ilmoitti itselleen, eikä Domek tiennyt miten tämä auttoi heidän tilannetta mitenkään. Neljäs laukaus, tällä kertaa luoti osui maahan, missä Domekin käsi lojui äsken.
    Pegghu otti kiekonheittimensä esiin ja kurkisti kiven takaa.

    Kaukana hän näki pienen, puun mökin jäännöksen joka pilkisti horisontilla. Matoralainen päätteli, että laukaukset kuuluivat sieltä.

    ”Domek, voitko pitää selustaani?” Pegghu kääntyi Toaa päin, joka yritti pitää jokaisen ruumiinosansa kiven takana.
    ”Hieman vaikeaa kun kannan selässäni puuarkkua, mitä sinä yrität?” Domek vastasi, mutta huomasi ettei Matoralainen ollut enää paikalla hänen vastatessaan.

    Pegghu juoksi majaa kohti. Mökkiä ympäröi useita syviä kuoppia, jonne Matoralainen suojautui tulituksista.

    Domek viimein päätti hetken harkinnan jälkeen tulla esiin kiven takaa. Toa loi itselleen kiinteästä valosta kilven itselleen, ennen kuin hän juoksi myös majaa kohti. Kilpi suojasi tarpeeksi hyvin aseen luodeilta, mutta sekään ei kestänyt tarpeeksi.

    Toa sukelsi nopeasti kuoppaan suojautuakseen luodeilta, hän henkäili helpotuksesta ettei yksikään luoti ole ehtinyt osua häneen. Juostessaan hän oli kerkesi nähdä tarkasti ampujan suojapaikkaa.

    Mökillä ei näyttänyt olevan ehjää kattoa, sen kyljet olivat mustuneet ja seinän keskellä oli suuri reikä, jonka kautta ampuja tulitti.

    Hän ei nähnyt tarkasti kuka ampuja oli, mutta arveli tämän olevan Skakdi.

    Majaan oli vielä enää muutaman metrin etäisyys, joten Domek päätti sinetöidä tapauksen ja nousi kuopasta. Kova valon välähdys leimahti Toan kädestä ja hän juoksi taas mökkiä päin.
    Toa hyppäsi sitä päin ja viimein näki ampujaansa tarkasti. Se oli ruskeanoranssi naispuolinen Skakdi.

    Sillä oli aurinkolasit.

    ”Ei hiivatti.”

    Skakdi nappasi ilmassa olevan Toan jaloista, heittäen hänet mökin ehjään seinään vasten ja osoitti kiväärillään häntä päin. Skakdi otti aurinkolasinsa pois ja heitti sen viereiselle pöydälle.

    Domek oli enemmän kuin tyytymätön ja yllättynyt tästä käänteestä.

    Mutta juuri silloin toinen ase osoitti ampujaa takaapäin. Pegghu seisoi itseään paljon korkeamman nais-Skakdin takana kiekonheitin kädessään. Ruskeankeltainen Skakdi silmäili selän takana olevaa Matoralaista.

    ”Älä liiku”, Pegghu käski, ”luovuta aseesi”.

    ”… Ja mikä estäisi minun ampuvan ystäväsi juuri nyt?” nais-Skakdi vastasi. Domek ei pitänyt keskustelun suunnasta.

    ”Se, että kiväärisi pitää ladata joka viidennen laukauksen jälkeen. Kulutit juuri viidennen luotisi”, Matoralainen vastasi hyvin päättäväisesti.

    ”Ja mistä tiedän, ettet yritä valehdella?” naispuolinen Skakdi kysyi.

    ”Asuin ennen tehdaskaupungilla, jossa noita aseita taottiin”, Pegghu vastasi, ”ja kiväärin laukaisulla on myös parin sekunnin viive”.

    ”Ei koskaan kannata luottaa ohikulkeviin asekauppiohin”, hän lausui itselleen hiljaisesti. Skakdi laittoi kiväärinsä maahan ja kätensä pään taakse.

    ”Teidän kaltaisia ei näy täällä usein”, Skakdi sanoi vakavalla sävyllä, ”sanokaa, mitä te haluatte?”

    ”Oikeastaan”, valon Toa nousi ylös maasta, ”meillä olisi hieman kysyttävää”.
    ”Tosin, olisi ehkä parempi jos emme uhkailisi toisiamme pyssyillä”, Toa käski Pegghun laskemaan aseensa, ”Olen Domek”.

    Naispuolinen Skakdi silmäili Toaa epäröivästi hetken, mutta päätti luottaa häneen hetkeksi.

    ”Zaiggera”, hän vastasi ja laittoi kätensä alas.
    ”Joten Zaiggera”, Domek yritti kuulostaa luonnollisemmalta, mutta sai vain itsensä näyttämään vielä epäilyttävämmältä, ”tiedätkö mitään ”ZMA”:sta?”

    Zaiggera kohotti kulmansa.

    ”Mitä haluat tietää Zorakistä?”

    Verstas

    ”Hei, Kepe? Oletko siellä?” Samen ääni kuului oven takaa, ”tarvitsen sinua näiden raporttien kanssa”.

    Ei vastausta.

    Moderaattori päätti avata oven.

  • Sheelikan oikeudenkäynti

    Bio Klaani, vuosia sitten

    ”Moderaatori Umbra, teidän puheenvuoronne”, Guardianin ääni kaikui laajan oikeussalin läpi. Oikeussali oli rakennettu kuin amfiteatteri, jossa syytetty seisoi kaikkien klaanilaisten alhaalla keskellä.

    Kookas, keltaisenmusta Toa nousi tuolistaan ja otti esiin pitkän kirjatun paperilistan.

    Syytetty hikoili ja hieroi kättään hermostuneesti.

    ”Syytetty Toa Sheelika, jäsen nro. 00560, on ollut osallisena useiden Klaanin siviili-matoralaisten murhasta ja hänen toimintansa on haavoittanut kymmeniä muita, kaksi heistä halvaantunut loppuiäksi.”
    ”Se ei ollut minun syytäni!” Sheelika huusi epätoivoisena.

    ”Syytetty pitää suunsa kiinni ennen kuin annetaan lupa!” Admin huusi tuomarin pöydästään ja hakkasi puuvasaraansa, josta hän nautti enemmän kuin myöntäisi.

    ”Mutta…” Sheelika ei ehtinyt edes aloittaa, kunnes Admin hakkasi puuvasaransa uudestaan.
    ”Todisteet puhuvat toisin, Sheelika”.
    Nais-Toa katsoi ympäriinsä, vaikka tämä vain teki hänen oloa vielä tukalammaksi. Oikeussalin tuoleista hän erotti moderaatorit Doxin ja DN:än. DN istui yhtä vakavana kädet ristissä eikä sanonut koko aikana yhtään mitään. Hänen silmät olivat kiinni, mutta hän selvästi kuunteli hyvin tarkkaan mitä oli tapahtumassa.
    Guardianin vieressä istui vihreämusta Toa, jota Sheelika ei tunnistanut. Toa ei näytä edes piittaavan koko tapahtumasta.
    Joka ikinen Klaanilainen tuijottivat Sheelikaa. Ainoastaan Tawa oli ainoa joka ei pitänyt katsekontaktiaan häntä päin.

    ”Moderaattori DN, jos teidän puoleltakin olisi kommentteja?”

    DN nousi seisomaan tuolistaan ja alkoi viimein sanoa jotain.
    ”Siitä asti kun tämä Klaani on ollut olemassa, olemme taistelleet yhteisen rauhan puolesta. Suojellaksemme jokaista viatonta uhria ja jokaista, joka ei halua kokea sodan tuomaa kauhua, olipa se Matoralainen, Skakdi, Vortixx tai mikä tahansa muu. Se on meidän kaikkien Velvollisuus”, mustakaapuinen moderaattori katsoi Sheelikaan päin ja saneli, ”ja juuri nyt, sinä et pelkästään laiminlyönyt velvollisuuttamme; sinä revit sen kappaleiksi, syljit sen päälle ja heittelet sitä kuin Kohlii-palloa kasvojemme edessä.

    En välitä mitä sinä ajattelit tai miksi sinä teit näin. Ainoa, mistä välitän, on, että olet häpeätahra. Klaanilaisena ja Toana. Mikään ei voi mahdollisesti oikeuttaa mitä sinä teit.”

    Myöntymisen merkkejä liikkui salissa. Melkein jokainen klaanilainen olivat kääntyneet DN:n puolelle ja Sheelikaa vastaan.
    Sheelika ei enää kestänyt ja heikotti hieman stressistä. DN istuutui takaisin paikalleen alkuperäiseen asentoonsa.

    Guardian kuunteli klaanilaisia ja alkoi harkita päätöstään.

    ”Olisiko syytetyllä mitään kommenttia?” Admin kysyi katsoen alas Sheelikaan.

    Sheelika katsoi ylös klaanilaisia päin.

    ”Kyllä, minulla on jotain sanottavaa”, Sheelika sanoi, hänen äänensä kuului kovemmin kuin ennen mutta selvästi hieman tärisevä, ”enkä aio sanoa tätä uudestaan”.

    ”S-se ei ole minun syytäni”, Sheelikan vapisi ja nyyhkytti, mutta jatkoi puhumista, ”ja jos te, te koreat-t, hienosto jäsenet, et-ette ymmärrä sitä, ni-iin t-te kaikki olette vain, vain pe-pelkkiä surkeita, Karzahnin, pelkurimaisia typeryksiä!
    Te… te joka ikinen teistä! Ja te, teidän kaikki v-velvollisuudet, ei ole mitään! Ja teidän, kohtalot ja teidän rauhat, ovat kaikki ei, ei merkitse mitään! Ei… ei…”

    Sheelika ei enää kestänyt ja alkoi juosta ovea päin, mutta ennen kuin hän ehtikään oven lähelle yksi viittaan pukeutunut Toa ja yksi valkoinen titaani estivät hänet; Axel ja Kindak.

    Sheelika yritti taistella vastaan, mutta kyseessä olivat hyvin kokeneita Klaanin jäseniä.

    Oikeussalin klaanilaiset alkoivat väitellä keskenään.

    ”Olipa se ilkeää”, kesken tämän kaiken vihreämusta Admin viimein alkoi puhua.

    ”Paeta kesken oikeudenkäynnin?” vihreämusta Admin sanoi piittaamattomasti, ”eiköhän tuo ole aika epäilyttävää puuhaa?”

    Klaanilaiset alkoivat heti huudella.

    ”Niin, miksi hän yritti paeta?!”

    ”Jos hän on viaton, miksi hän pakeni?!”

    ”Miksi hän haukkuu meitä noin?!”

    ”Hänen on pakko olla syyllinen!!”

    ”Hän on syyllinen! Syyllinen!”

    Klaanilaiset huutelivat kysymyksiä salin ympäri eivätkä pysyneet rauhassa. Kesti hetki ennen kuin sali rauhoittui Guardianin hakatessaan puuvasaraansa.

    ”Kuten olemme nähneet, nämä todisteet ja äskeinen tempaus puhuvat enemmän kuin tuhatta sanaa. Täten olemme päättäneet, että sinä, Toa Sheelika, olette syyllinen!” Guardian hakkasi puuvasaransa viimeisen kerran.

    ”Täten rangaissemme syytetyn…” mutta ennen kuin Guardian ehti lopettaa julistustaan, klaanilaiset alkoivat taas huudella mielipiteitään.

    ”Heittäkää Tyrmään!”

    ”Elinkautinen!”

    ”Selliin loppuiäksi”

    ”Eihän voi maksaa elämää istumalla sellissä. Teloittakaa hänet!”

    ”Teloitus!”

    ”Hän ei saa elää!”

    Guardian alkoi rehellisesti tylsistyttää puuvasaran jatkuva hakkaaminen, mutta juuri silloin yksi Admineista seisoi tuolistaan.
    Se oli Tawa.
    Kaikki salissa lopettivat puhumisen. Sheelika vain katseli hämmästyneenä.

    Tawa katseli muutama kerta ympärillä olevia klaanilaisia.

    ”On totta, että hän… Toa Sheelika on tappanut useita linnoituksen asukkaita ja samalla vahingoittanut useita lisää”, Tawa puhui selkeällä, mutta hieman monotonisella äänensävyllä, ”mutta, olen juuriadminina päättänyt, että hä… syytetty, ei laitettaisi tyrmään eliniäksi tai teloiteta.

    Sen sijaan, haluan, että syytetty karkotettaisiin Klaanista. Toa Sheelika ei tule olemaan koskaan tekemisissä Klaanin kanssa eikä hän koskaan saa palata takaisin. Syytetty kielletään tulemasta Klaanin alueelle niin kauan kuin Klaani on elossa.”

    Sheelika ei sanonut mitään. Hänen katseensa tippui lattiaan päin eikä hän enää voinut keskittyä ympäristöönsä.
    Hän ei voinut uskoa, tai pikemminkin hän ei tahtonut uskoa mitä juuri on tapahtui.
    Nais-Toa oli murtunut täysin Tawan julistaessaan hänen rangaistusta.

    ”Täten Toa Sheelikan elinkautiseen porttikieltoon”, Guardian julisti ja hakkasi puuvasaraansa. Hän hakkasi pari kertaa lisää jottei kukaan alkaisi huudella lisää.

    Sheelika vietiin pois oikeussalista.
    Kaikki klaanilaiset poistuivat salista ja jatkoivat väittelyään keskenään.

    Kaikki paitsi kaksi.

    Tawa ja Guardian jäivät ainoina ihmisinä saliin.

    ”Tawa, mitä…”

    ”Älä sano mitään”, Tawa keskeytti Guardianin ennen kuin hän ehti lopettaa.

    ”Mutta Tawa, miksi?” Guardian jatkoi silti kyselyään.

    ”En halua riistää hänen elämäänsä”, Tawa huokaisi syvään.

    ”Tawa, tiedän että olet tuntenut hänet jo ennen kuin tämä koko paikka oli edes olemassa…”

    ”… Ja tiedän myös, ettei hän koskaan riistäisi elämää keneltäkään”, Tawa keskeytti Skakdin paljon vakavammalla äänensävyllä, ”en tiedä miksi tai minkä takia hän tappoi kaikki nuo Matoralaiset, mutta minä haluan uskoa ettei se ole hänen syytään”.

    ”Tawa…”

    ”Tiedän, että velvollisuutemme on silti pitää rauhaa ja sen puolesta ketään ei pitäisi katsoa sormien välistä, mutta en siltikään halua nähdä häntä kituvan tyrmässä hänen loppu iäksi. Guardian, annan hänelle mahdollisuuden.”

    ”Mutta mitä jos hän aiheuttaa harmia Klaanin ulkopuolella? Mitä silloin?”

    Tawa ei vastannut.

    Guardian päätti luovuttaa ja käveli pois salista.

    ”Visokki, tiedän sinun olevan siellä”

    Salin varjoista ryömi mustapunainen Visorak.

    ”Näit varmaan kaiken, Visokki?” Tawa kysyi kääntymättä Visorak-adminiin päin.

    ”Kaiken mitä tarvitsin”, Visokki vastasi.

    ”Visokki, luuletko, että tein oikean päätöksen?” Tawa kysyi.

    ”Se on sinun päätöksesi”, Visokki vastasi.

    Bio Klaanin Tyrmä

    Sheelika heräsi ja nousi ylös sellin vuoteestaan. Nais-Toa ei voinut uskoa viimein tottuvansa hiekkasäkin kovaan sänkyyn.
    Päivät olivat vierineet nopeammin kuin hän olisi kuvitellut, hän ei edes tiedä mikä kellon aika on.
    ”Onko hän tosiaan jättänyt minut?” Sheelika ajatteli.

    Hänen ajatuksensa katkesi, kun yhtäkkiä joku kaatui hänen sellin edessä useiden laatikoiden kanssa.
    ”Taas sinä?” Sheelika tiesi välittömästi kuka kaatui hänen sellinsä eteen. Tosin, ei kukaan joka päivä tapaa vaaleanpunaista Toaa.
    ”Jep, taas minä”, Toa GT vastasi yhtä pirteästi ja keräili tiputtamat laatikot.
    ”Mitä nuo laatikot ovat?”
    ”Lounaslaatikoita.”
    ”Lounas… mitä?”
    ”No, en tiennyt mistä ruuasta sinä oikein pidät, joten päätin tehdä kaikenlaista.”
    ”Miksi?”
    ”On aina hauskempaa syödä jonkun muun kanssa kuin yksikseen”, GT selitti ja hymyili.
    Sheelikan kärsivällisyys alkoi hiipua pikku hiljaa.
    ”Kenet sinä luulet minun olevan?” Sheelika kysyi kääntämättä katsettaan GT:ä kohti, ”mitä sinä oikein yrität?”
    ”En minä yritä mitään”, GT vastasi viattomasti, ”haluan vain sinusta ystävän”

    ”Minusta? Ystävän?” Sheelika nousi seisomaan ja kääntyi GT:en päin, ”mitä sinä luulet minun olevan?”

    ”No, minusta sinä olet ihan mukava ihminen…”

    ”Minäkö mukava ihminen? Mikä Karzahnin typerys sinä oikein olet?” Sheelikan ääni nousi heti ja alkoi passata GT:tä päin, ”Tiedätkö läheskään minkälainen olen? Tiedätkö minusta yhtään mitään?”

    ”Mu-mutta…” GT alkoi hermostua hieman.

    ”Luuletko, että sinun typerät laatikkosi auttavat mitenkään? Minkälainen typerys sinä olet?!” Sheelikan passaus kuului kovemmin, ”Tiedätkö minkä olen käynyt läpi? ET! Et tietenkään! Et tiedä yhtään mitään ja silti yrität kutsut minua ”mukavaksi ihmiseksi”?!
    Inhoan Klaania, inhoan joka ikistä klaanilaista ja kaikki minkä puolella he ovat!
    Minä tappaisin jokaisen klaanilaisen maan päällä jos minulla olisi mahdollisuus enkä minä räpäyttäisi silmiänikään!
    Ja minäkö muka ”mukava ihminen”? Mitä Karzahnia sinä oikein ajattelet?! Minkälainen Karzahnin idiootti sinä olet?

    Minä en ole sinun ystäväsi. En nyt enkä koskaan tule olemaan!

    Lähde pois ja jätä minut rauhaan! En kaipaa sinua täällä!”

    Sheelika lopetti paasaamisensa ja hengitti raskaasti.

    ”… Ai”, GT vastasi masentuneesti, ”no, minä lähden sitten…”

    GT otti osan lounaslaatikoista ja käveli pois. Ainoastaan pari laatikkoa jäi vielä sellin oven eteen.

    Sheelika kaatui vuoteensa päälle. Hän tärisi hieman ja puristi kätensä kasvoihinsa.

    ”Mitä minä oikein teen…?”

    Sheelika alkoi kyynelehtiä.

    Tuntematon

    Kultainen Metalliolento, Feterra, liisi huoneen keskellä olevan parrasvalon viereen. Zorak istui valon alla ja soitti hänen pianoaan keskittyneesti.

    ”Ilmoitus: Mestari Z.M.A, olemme…”

    ”Tiedän, tiedän”, Zorak keskeytti Olennon, ”vielä muutama nuotti jäljellä”

    Zorak alkoi kiihdyttää soittamistaan. Hänen sormensa tanssivat kosketinsoitimen päällä villisti ja lopetti kappaleen muhkealla loppusoinnulla.

    ”Crescendo”

    Skakdi nousi ylös ja silitti hieman soitintaan, hyvästellen sitä.

    ”Palaan vielä.”

    Zorak ja hänen Feterransa lähtivät ulos huoneesta.

    ”Onko kaikki valmis?”

    ”Vastaus: Kyllä, Mestari Z.M.A.”

    ”Onko viestejä Zyglakeilta?”

    ”Vastaus: He sanoivat hyväksyvänsä sopimuksensa ja odottavat vastaustanne.”

    ”Ah, hienoa. Käske Va:t lähettämään piirrustukset heille.”

    ”Vastaus: Kyllä, Mestari Z.M.A.”

    ”Ja ovatko ”Ne” valmiita?”

    ”Vastaus: Kyllä, Mestari Z.M.A.”

    Keskustelun jälkeen Zorak saapui metallioven eteen, jonka takaa paljastui suuri, maanalainen laituri.
    Laituri oli alun perin suunniteltu Vortixxien salakuljetuksia varten, mutta nykyisin laituria käyttää kaikki muut kuin Vortixxit, kiitos Zorakin.

    Zorak katseli tyytyväisenä ja alkoi miettiä yksikseen.

    ”Voi Avde, aina ajattelemassa olevan yhden askeleen minua edellä. Minkälainen hölmö hän luulee olevansa.
    Jo vuosia olen odottanut tätä hetkeä ja olen viimein saamassa sen käsiini”

    Mutta juuri kesken ajattelunsa, räjähdys kuului kaukana laiturissa.
    Hän katseli tarkoin ja näki yhden Feterroista hyökkäämässä kaikkeen mikä oli sen lähettyvillä ja päästi epäluonnollista ja selkäpiitä karmivaa huutoa.

    Feterra on tullut berserkiksi.

    ”Mitä… Miten tämä voi olla mahdollista? Feterra Xa, mikä on hänen yksikkönumeronsa?” Zorak kyseli kärsimättömästi kultaiselta Metalliolennolta.

    ”Vastaus: Malli 2.5, yksikkö 7, Mestari Z.M.A.”, Kultainen Feterra vastasi.

    ”… Se raskaasti vahingoittunut yksikkö joka sokaistiin. Ei ihme”, Zorak lausui itsekseen, ”katkaiskaa sen jokainen parviäly-yhteys muihin yksikköihin ja tuhotkaa se.”

    ”Vastaus: Tottelemme, Mestari Z.M.A.”, Kultainen Feterra Xa vastasi.

    Feterra Xa lähetti käskyn jokaiselle lähettyvillä olevalle Metalliolennoille.
    Berserkki-Feterra tuhosi ja heitteli viereisiä kanistereita, ennen kuin muut Feterrat saapuivat sen lähettyville.
    Berserkki taisteli vastaan, mutta sekopäissä Feterra ei voinut puolustaa itseään yhtä hyvin.
    Kaksi Feterraa saivat kiinni berserkin raajoista.
    Metalliolennot repivät berserkin raajat irti. Berserkin huusi kovemmin kuin aikaisemmin.
    Revittyään Feterrat perääntyivät ja tuhosivat Berserkkin plasma-aseillaan vahvimmassa asetuksessa, jättäen jäljelle vain savuavan ruhon.

    ”Tarkistakaa muut yksiköt jotka ovat olleet tekemisissä malli 2.5, yksikkö 7:n kanssa, emme saa antaa tämän tapahtua uudestaan.”

    ”Vastaus: Tottelemme, Mestari Z.M.A.”, Feterra Xa vastasi.

    Zorak peräätyi tämän jälkeen taas omiin ajatuksiinsa.
    ”Vuosien ohjelmointi, vuosien verta ja hikeä, enkä vieläkään pysty parantamaan kaikkea. Voi kuinka tarvitsen sen merkittävän osan. ”Hänet” on saatava kiinni välittömästi.
    Vain silloin voin nousta takaisin tuhkasta ja saada jokainen polvistumaan edessäni.

    Valon Toa.

    Minä odotan sinua.”

  • Hans ja Plaploo 6: Nyt mennään!

    Bio-Klaanin linnake, pimeä käytävä

    Yhä leivoksen maun suussaan maistava Snowie pysähtyi. Hän mietti hetken huomista päiväänsä ja äskeistä keskustelua.

    Matka tiedossa. Vaarallinen matka, ja olen lähdössä sinne kahdestaan Kepsukan kanssa.

    Ahdistunut Make, joka kaipaa tekemistä. Tahtoo tuntea olevansa hyvä ja tekevänsä hyvää.

    Lisäksi Make voi tarpeen tullen niin sanotusti vetää pahiksia turpaan.

    Hän käännähti ympäri, ja huomasi puolirahin moderaattorin loittonevan selän.
    ”Maakeee.”
    ”Hm?”

    Make huomasi Snowmanin harppovan häntä kohti pimeällä käytävällä.
    ”Make, toveri. Et sattuisi kaipaamaan tekemistä?”
    Moderaattori vastasi kohottamalla hieman kulmiaan.
    ”No, katsos”, Snowie aloitti. ”Minä ja Kepe olemme ikään kuin lähdössä reissulle huomenna. Ja suoraan sanottuna, se voi olla vaarallistakin. Jos sinulla ei ole muuta tekemistä, niin voisit olla hyvä lisä joukkioomme. Plus, porukassa on aina hauskempaa, vai mitä?”
    Make mietti hetken, ja avasi sitten suunsa.
    ”Kerro lisää.”

    Bio-Klaanin linnake

    Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat kaikki paikallaan. He siirsivät katseensa sähköpulssinjäljittimestä oveen, jonka edessä seisoivat. Sitten taas laitteeseen. Ja sitten oveen.
    ”Ei tämä voi olla totta…”
    ”Se, se on. Laitteeni ei valehtele!”
    ”Mutta että tämän oven takaa. Ei se voi…”
    ”Sen täytyy.”
    ”Mutta, tämähän on kamalaa. Jos paha on päässyt tuonne…”
    ”Mitä me voimme tehdä?”
    ”Nyt oikeasti, haetaan joku paikalle!”
    ”Ei, tämä saattaa paheta hetki hetkeltä. Nyt mennään sisään!”

  • Angorangerien raportti

    Bio Klaanin Linnoitus, Samen toimisto

    Monien tuntien ja kauheiden tapahtumien jälkeen, Moderaattori Same viimein pääsi istahtamaan työpöytänsä ääreen ilman valitusta.
    Hän huokaisi väsymyksestä ja lupasi itselleen ettei koskaan olisi mukana missään samankaltaisessa ilman pistoolejaan, veitsiään ja kunnon savuketta.
    Suuri paperisota oli käynnissä Selakhilaani Moderaattorin edessä, jonka hyökkäyskomentajana toimi hän.
    Taistelu oli pitkä ja raivokas, eikä loppua näkynyt. Same merkitsi ja allekirjoitti useita asiapapereita ja raportteja väsymättömästi.
    Musteen haju täytti Moderaattorin sieraimet ja papereita oli kaikkialla hänen ympärillään.
    Sotaveteraani piteli kynää tiukasti kädessään. Sota vaati uhreja.

    ”Moderaattori Same, teille on vieraita”, Matoralainen sihteeri astui sisään ovesta ja ilmoitti Selakhilaanille.

    Tuli taantui.

    ”Kutsu heidät sisään”, Samen käheä ääni kuului.
    Viisi Toaa saapui heti toimiston sisälle. Same tunnisti heti ketkä Toat olivat kyseessä.

    ”Palasimme tehtävästämme”, punainen, Hauta kantava tiimin johtaja ilmoitti.
    ”Palasittepa aika myöhään, Takama ja Angorangerit”, Same huomautti työpöytänsä takaa ja nousi seisomaan Toien edessä.
    ”Niin noh, meillä oli hieman erimielisyyksiä… Ja, noh…”, Takama vastasi hieman vaivautuneena.
    ”Tehtävä epäonnistui”, Bokrujuh sanoi hyvin suorasti mutta syyllisyyden tuntuisena.
    ”Saimme pelastettua suurimman osan kylän asukkaista, mutta pahoin pelkäämme ettei kylästä itse ole enää mitään jäljellä”, Maan Toa Kowambra lisäsi.

    Same hieroi kasvojaan.
    ”Kolmas kerta. Miten se voi olla mahdollista?”, Same puhutteli masentavasti.
    ”No jos tiimi olisi kuunnellut minua, tätä ei olisi käynyt. Jos minä sanon, niin kunnia oli-”, Painovoiman Toa Pohak sanoi kerskuilevasti, mutta lopetti Bokrujuhin iskiessään tätä olkapäällään.

    ”Sori”, Takama pyysi alakuloisena.
    ”Pelkkä anteeksi ei tuo sitä kylää takaisin”, Same vastasi hyvin ankarasti.
    ”Ilman sopivaa teemaa ryhmällemme emme pysty taistelemaan yhtä hyvin kuin ennen”, tulen Toa selitti.
    ”Ja kuten on kerran sanottu: ’Yhdessä seisomme, jakautuneena me putoamme’”, Kowambra lisäsi Takaman perään, ”Meidän Yhtenäisyytemme ei pysy kasassa jos emme pysty päättämään yhteisesti teemaa jota käyttäisimme tai saada uutta”.

    ”Niinkö?”, Moderaattori sanoi yhtä käheästi, ”Jos näin asiat ovat, joudun valitettavasti erottamaan teidät viroistanne kunnes keksitte uuden teeman”.
    ”Selvä, ymmärsimme…”, tulen Toa vastasi elottomasti ja hiipui pois Toa-tiiminsä kanssa, ”hyvää päivänjatkoa teille”.

    Moderaattori istui takaisin tuolilleen ja keskittyi paperitöihinsä.
    Sotatantere oli yhtä kaaottinen kuin se oli, eikä varmaa voittoa ollut odotettavissa. Mutta ennen kuin Moderaattori valmistautui taisteluasemiin, hän muisti jotain.
    Nopeasti hän kaappasi pöydän lokerostaan pienen kommunikaattorin ja puhui.

    ”Tietotornin Pojat ja Tytöt, kuuluuko?”

    ”Kyllä kuuluu, päällikkö-Same!”

    ”Hienoa, minulla olisi tehtävä. Etsikää kaikki Vihreänmustan Adminimme Veljeskunnan opetuksista, tyylistä ja sen sisäisestä taistelulajeista. Lähettäkää tiedot Toa Cendai Angorangereille.”

    ”Selvä, päällikkö-Same!”

    Same sulki kommunikaattorin ja palasi takaisin sotatantereelle.

    ”Taistelukentällä, kekseliäisyys on yhtä tärkeä kuin aseen luoti.”

    Merellä

    Auringot alkoivat laskea ja päivä alkoi hämärtyä pikkuhiljaa. Taivaan kirkkaan sininen väri vaihtui oranssin väri-spektrumin dominoimaksi värimaailmaksi. Veitsivalas veti yhä väsymättä venettä, joten alus jatkoi yhä matkaansa Zakaziin päin.

    Aluksen matkustajat eivät puhuneet toisilleen, he pysyivät hiljaa koko matkan aikana.
    Jos Domek ei kääntänyt katsettaan veneen takaosaan päin, hän olisi kokonaan unohtanut Matoralaisen olemassaolon.
    Valon Toa tunsi oloaan hieman vaivautuneeksi, joten hän päätti keksiä keskusteluaiheen.

    ”Joten siis, mitä sinä teet työksesi?” Valon Toa päätti kysyä. Kesti hetken ennen kuin Pegghu vastasi Toan kysymykseen.
    ”Olen kaupungin vartija”, hän vastasi innottomasti, ”Parisen vuotta olen tehnyt samaa työtä jo”.

    ”Ahaa”, Domek teeskenteli kiinnostunutta mutta ei enää keksinyt mitä sanoisi seuraavaksi.

    Hetken hiljaisuus.

    ”… Olitko paikalla silloin…” Pegghu kysyi, ”silloin kun ”ne” hyökkäsivät?”
    Domekin ilme muuttui paljon vakavemmaksi.

    ”Kyllä, kyllä olin.”

    ”Mitä sinä teit?” Pegghu jatkoi.

    ”Miten niin?”

    Pegghu ei sanonut mitään.

    ”Taistelin niitä Olentoja vastaan”, Domek päätti vastata.

    ”Feterra”

    ”Mitä?”

    ”Avhrak Feterra”, Pegghu toisti, ”niiden nimi on Avhrak Feterra”.

    ”Mistä tämän sait tietää?” Domek kohotti yhden silmäkulmastaan kiinnostuksesta.

    ”Ne tappoivat hyvän ystäväni”, Pegghu sanoi piittaamatta kysymyksestä.

    ”… Olen pahoillani”, Domek vastasi kuten kaikkien oli aina tapana vastata, mutta suurimmaksi osaksi siksi koska hän ei tiennyt mikä muu olisi kelvannut vastauksesi.
    ”Ei tarvitse”, Pegghun ääni hiljeni entisestään, ”se oli minun syytäni. Minun ei olisi pitänyt…”
    Matoralainen hiljeni eikä jatkanut.
    Toa yritti keksiä jotain mikä voisi lohduttaa matkustajaansa.
    ”Kuule”, hän aloitti, ”mitä ikinä tapahtuikaan epäilen, että se on sinun syytäsi”.
    Pegghu ei vastannut.
    Domek päätti lopettaa yrityksensä, koska pelkäsi vain pahentavan tilannetta.

    Auringot laskivat horisontissa.

    Päivä oli päättymässä. Taivaan kirkkaat oranssit ja punaiset muuttuivat hienovaraisesti ja huomaamattomasti illan tummaksi siniseksi. Kuu valaisi pilvien seassa sinistä merta, joka kimalsi valon alla kuin jalokiviä.
    Valon Toa katseli tätä maisemaa ja huokaisi syvään. Hän pysäytti veneen ja antoi veitsivalaan levätä. Aluksen vetäminen on uuvuttanut sitä.

    ”Hei, onko meillä valokiviä?” Pegghu viimein sanoi jotain ja nousi seisomaan, ”olisi aika sytyttää ne”.
    Tietyillä, uskovaisimmilla Matoralaisilla oli tapana aina sytyttää vähintään yhden valokiven iltaisin. Valokivet on sanottu olevan osa Suurta Henkeä ja suojaisi omistajiaan Raheilta ja Makutan katseelta.
    Useimmiten tämä on vedenpitävä, mutta useimmat kaupungeissa asuvat Matoralaiset eivät ole yhtä uskovaisia ja eivätkä sytytä valokiviä öisin.
    Siksipä Domek yllättyi hieman, että Pegghun kaltainen kaupunkilainen ehdottaisi tätä.

    ”Kyllä, se on tuon arkun sisällä”, Valon Toa osoitti toista arkkua, joka oli veneen keskiosassa.
    Ta-Matoralainen avasi arkun ja näki heti ensimmäiseksi lierihatun muiden tavaroiden päällä.

    ”Onko tämä hattu sinun?” hän kysyi ottaen valokiven hatun alta ja laittoi sen pieneen jalustaan.
    ”Kai se teknisesti on”, Toa vastasi lakonisesti.

    ”Mutta en tiedä, ansaitsenko sitä”.

  • Bladevezonin epätoivo (Ei DNA:ta Remix)

    Bioklaani, huone 918

    Bladis avasi huoneen oven. Hän näki matoranin ruumiin, joka oli täysin raadeltu, ja tunnistamattomissa. Se oli Keja, murhaajan ensimmäinen uhri. Moderaattori yritti löytää todisteita, mutta parin tunnin pitkällisten tutkimusten tuloksena hän ei ollut löytänyt yhtään DNA:ta. Bladevezon oli epätoivoinen. Hänestä, kuten monesta muustakin tuntui, että klaanille oli koittamassa vielä synkemmät ajat. Noin viikko sitten tapahtunut yö kauhu oli laukaissut karmivan tapahtumaketjun.