Matoro katseli Yön Timo II:n kannelta matoraneja jotka lastasivat paraikaa uutta tavaraa laivaan. Matka alkaisi tänä iltana. Useat erilaiset olennot raahasivat laatikoita ja tynnyritä pitkin suurta laituria ja siitä nosturilla laivan kannelle.
”Arr. Missäs se paikka siis on?” ärisi Notfun Matoron vieressä. Matoro katsoi lyhyttä matorania suuressa kolmikolkassaan ja kyberneettisessä kädessään. ”Saari aivan Pohjoisen Mantereen itärannikolla. Parisataa kiota Rozumista luoteeseen”, Matoro selitti ja luetteli rivin koordinaatteja. Notfun merkkasi numerot muistiin merikortin nurkkaan. ”Se Nimdajuttu löytyy sitten sieltä?” ”Niin luulen”
Äksäkin näkyi kävleevän lastaajien joukossa Jardirtin kanssa. Kaikki näyttivät olevan paikalla. Laiva lähtisi kohta.
Jonkin ajan kuluttua he olivat jo merillä Klaanin saaren näkyessä takana. Matoro kaivoi mukaansa ottamansa salakirjoitetut kansiot ja käännetyn päiväkirja-osan. Nyt kun hän tiesi miten koodi purettiin, hän voisi dekoodata muutkin paperit.
Tunteja kului.
Alku
Rozum on täydellinen tukikohta. Se on syrjäinen ja karikkoinen saari. Halusin ehdottomasti tutkimuspaikan Destralin ulkopuolelta. Liian usein Makutoiden seura on painostavaa. Vain Mutran ymmärtää minua tiedemiehenä.
Rozumilla asui parisatahenkinen matoranpopulaatio. Sivistymättömiä olentoja. Minuun verrattuna kärpäsiä. Heitä voisi käyttää kokeisiin.
Kylän Turagoita johtaa turaga nimeltä Kezen. Hän tuntuu älykkäältä ja tietää paljon erikoisalastani. Hän kertoi minulle vanhasta esineestä jonka uskottiin olevan äärimmäisen voimakas ase. Nimda. Sain häneltä vanhoista tutkimuksista kertoneen kasetin tutkikohtaani.
Projekti Hopearutto
Minun ja Mutranin viimeinen yhteinen projekti käsitteli biologisia aseita. Me onnistuimme eristämään Zyglakien levittämän taudin bakteerikantaa ja säilömään sitä. Me myös onnistuimme kehittämään vasta-aineen rutolle. Luonnolliset aseet ovat kaikista tehokkaimpia. Miksi kuluttaa ikuisuuksia kehittäen jotakin keinotekoista, kun luonto tarjoaa parhaat aseet? Mieli. Myrkyt. Taudit.
Hopearutto tappoi saaren matoranit kahdessa viikossa.
Matoro heitti kääntämänsä sivun raukeana pienen hyttinsä hyllykköön. Hän asetti myös muistiinpanonsa ja kääntämättömät sivut sinne. Aurinko oli laskemassa mereen. Hän oli arvioinut heidän olevan perillä kahdessa päivässä.
Nimda. Itroz. Cencord. Mieli. Menneisyys. Sanojen sirpaleet kelluivat Matoron päässä. Ne lentelivät ympäriinsä törmäillen välillä toisiinsa. Vanha Toa-tiimi. Kadonneet muistot. Narunpätkiä, jotka eivät muodostaneet köytä. Sirpaleita, jotka eivät muodostaneet ehjää.
Matoro havahtui Chat-kahvion marmorisen pöydän äärestä. Sairaalasta tultuaan hän oli tilannut kunnon aterian kahviosta. Notfun oli lähtenyt ilmeisen hyväkuntoisena käsiproteeseineen laivalle värväämään mystisesti murhattujen miehiensä tilalle väkeä.
Jään Toa haukkasi pursuavaa patonkiaan. Uuden lastin Turkanen-sinappi oli hieman väkevämpää kuin vanha, hän pani merkille. Ainut paikka maailmalla missä tuota maanmainiota sinappia tuotettiin, sijaitsi kaukana Eteläisillä Saarilla. Kauppasopimus sinapista oli sovittu sadaksi vuodeksi eteenpäin.
Toa naputteli sormiaan kylmää pöytää vasten. Hän mietti olisiko Kepe saanut nauhan toimimaan. Toisaalta korjaus voisi kestää kauan. Kahvio oli hiljainen tähän aikaan iltapäivästä. Matoro muisteli niitä pitkiä iltoja kahviossa. Tunnelma katossa eikä kukaan halunnut nukkumaan.
Nyt se oli toista se, hän ajatteli. Sota Allianssia vastaan. Jostakin syytä ennen niin leppoisan Klaanin ilmapiiri oli muuttunut peräti painostavaksi. Toki hän halusi auttaa Klaania, mutta tälläisinä aikoina hän nautti matkustamisesta.
Jään Toa nousi pöydästä syötyään ja lähti kohti satamaa, josta hän lähtisi taas matkaan Itrozin kansion tietojen avulla.
Kepe painoi pientä sinisenä välkkyvää nappia työpöydällä lojuvan näppäimistön keskellä ja nauha lähti vihdoin pyörimään. Ongelma nauhan kanssa ei vaikuttanut aiemmin olleen se, että sillä ei olisi mitään. Muinainen nauhoite oli päinvastoin täpötäynnä kuvamateriaalia ja ääntä.
Ongelma oli siinä, että siitä ei saanut mitään irti. Sekavasti liikkuvasta värimassasta ja ääniraidan korvia riipivästä kakofoniasta erotti ehkä välillä osia jostain isommasta, mutta nauhan seuraaminen sellaisenaan sai sitä silmäilevät lähinnä voimaan pahoin. Vähitellen verkkaisesti nakuttava ja tulikuumaksi lämpenevä prosessori sai kuitenkin koottua kasaan nauhasta niin paljon kuin vuosisatojen kulutus ja useat naarmut mahdollistivat. Kepe ja Snowman ohittivat nauhan täysin tuhoutuneen alkuosan. Ensimmäinen minuutti jäi kaksikolta väliin, mutta siitä he eivät ehtineet harmistua. Videokuva oli monta sataa vuotta vanhaksi erittäin terävää, vaikka ruutu sumenikin parin sekunnin välein hieman.
Ruudulla oli turaga. Tämä aavikon väreihin verhoutunut ja mustaa Rau-naamiota käyttävä pieni kylänjohtaja tuijotti suoraan kameraan, joka lojui kuvakulmasta päätellen jonkinlaisella pöydällä. Turaga istui steriilin valkoiseksi maalatulla työtuolilla. Hänen takanaan heijastui steriilin valkoinen sairaalamainen seinämä. Turaga piti käsiään pöydän alla ja puhui jotain, mutta nauhalla hallitsi vain hiljaisuus. Sitten repesi korvia raastava rätinä, joka sai Snowmanin ja Kepen vetämään kätensä kuuloelimiensä päälle. Se kesti vain pari sekuntia. Pian turagan puheesta sai jopa selvää.
”-des vuosi ja viides kuukausi Suuren Olentojen ajanlaskua. Kahdeskymmenesensimmäinen päivä.” Nämä sanat tulivat turagan suusta erittäin virallisesti. Se näytti lukevan niitä papereista, jota piteli käsissään. Paperit eivät näkyneet kameralle, mutta niiden rahina kuului erittäin hyvin. Pian hahmo nosti paperit pöydän alta ja siirsi se sivuun. Se piti katseensa kamerassa ja vilautti merkillisen hymyn.
”Nimeni on Kezen ja olen yksi tämän tutkimuslaitoksen pääintendenttejä”, turaga sanoi. ”Työskentelen useiden matoran-, steltiläis- ja vortixx-tovereideni kanssa. Työtämme ohj-” Seuraavaan Kepe ja Snowman eivät olleet varautuneet. Molemmat pomppasivat tuoleillaan ja Kepe meinasi melkein kaatua. Kaiuttimista kuului järkyttävää, voimakasta säröääntä, josta molemmat olivat erottavinaan Kezeniksi kutsutun matoranin ääntä, mutta sanoista ei saanut selvää. Samalla videonauhan kuva sekoittui useaksi sekunniksi. Kaikkiin väreihin sekoittui tummanpunaisia ja mustia sävyjä ja ruudulla oli voimakasta kohinaa. Yksittäisiä hajakuvia nauhan muilta osilta näkyi alle sekunnin ajan ruudulla. Kuva muuttui niin sumeaksi, että Kezen näkyi ruudulla vain aavemaisena, kasvottomana hahmona.
Sitten häiriö loppui ja kuva parani jälleen. Ääni oli tosin kadonnut uudelleen.
”…etkö voisi tehdä tälle jotain”, Snowman sanoi hiljaa. ”…taidan laskea äänenvoimakkuutta pari astetta”, Kepe vastasi. ”Ihan fiksua, mutta tästä nauhasta oli tarkoitus varmaan kuulla jotain?” Snowie sanoi virnuillen. Ikään kuin vastauksena lumiukolle nauha palautti jälleen äänensä.
”- ja Selecius -säätiö. Rahoittajamme ovat olleet perin anteliaita ja ovat antaneet minulle vastuun dokumentoida kaikki tämän tutkijakunnan saamat tulokset.” Kezen ryhdisti selkänsä. ”Tervetuloa seuraamaan läpimurtoa, ystävät”, hän sanoi hymyillen leveämmin. ”Yhdessä otamme selvää, mitä sijaitsee tämän maailmankaikkeuden parhaassa piilossa!” Kezen hymyili leveästi ja osoitti sormella otsaansa. ”Aivoissa.”
Kepe ja Snowman vilkaisivat toisiaan. ”Olenko se vain minä, vai…” Snowie kuiskasi, ”…alkaako tässä muodostua jonkinasteinen kaava?” Kepe hyssytteli Snowieta, sillä Kezen puhui jälleen nauhalla.
”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 22.” Turaga näytti hieman väsyneeltä. Syy tähän saattoivat olla vähäiset yöunet. ”Ei merkittäviä edistyksiä tutkimuksissa”, Kezen sanoi. ”Saamme kuitenkin olla iloisia, sillä johtaja Selecius on luvannut huomattavia uudistuksia toimintaamme. Tämänhetkisen päätutkimusasemamme lisäksi rahoittajamme aikaisemmin lupaamat lisätutkimusasemat on luvattu valmistuviksi viikon sisällä! Nämä kaksi pienempää asemaa sijoitetaan etelään kahdelle eri saarelle. Onnekseni saan itse pysyä tällä asemalla.” Kezen näytti kameralle saarikarttaa, jonka saarien muodoista ei kuitenkaan saanut paljoakaan selvää huonon kuvanlaadun takia. Kolme niitä joka tapauksessa oli. ”Asemat 2 ja 3 on merkitty tälle kartalle punaisella. En pidä kummankaan ilmastosta, mutta eivätköhän ne hoida asiansa.” Ruutu pimeni sekunniksi. Kezen oli kuitenkin taas pian ruudulla.
”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 26. Lieviä harppauksia tutkimuksissa. Delek ei suostu uskomaan kantaani. Uskomme molemmat, että sielu kuuluu olennaisesti psyykeeseen, mutta Delekin mukaan sielun voisi poistaa ja ajatukset toimisivat täydellisesti.” Kezen vaikutti hieman harmistuneelta. ”Toivon löytäväni tavan todistaa hänelle, että asia ei ole niin”, hän sanoi. ”Sielu ei ole vain sivutuote, ajatukset ovat sielun työkaluja!” Tutkijaturaga oli jo sammuttamassa kameraa, kunnes muisti jotain. ”Myöskin. Tänään törmäsimme joihinkin saaren matoraneihin. Minua ei heidän primitiivinen kulttuurinsa kiinnostanut, eikä kyllä Delekiäkään. Valjaiden osastolla toimiva ystävämme tuli kyllä heidän kanssaan toimeen.”
Ruutu pimeni. Se tuntui merkitsevän aiemman päiväkirjamerkinnän alkua ja uuden loppua. ”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 30.” Kezen vaikutti entistä väsyneemmältä. ”Se on käsissämme”, hän sanoi voitokkaana. ”Siinä kesti vuosia, mutta se on käsissämme. Kaivoimme auki hautoja, otimme haltuumme salaisia asiakirjoja ja turvauduimme jopa alamaailman tietolähteisiin. Siinä kesti vuosia, mutta se on käsissämme.” Kezen hymyili todella leveästi. ”Nyt voin näyttää Delekille. Jos ajatukset ovat sielun työkalut, niin mieli on -” Kuva muuttui jälleen sotkuiseksi. Tällä kertaa se kesti vain sekunnin. Pian Kezen oli taas ruudulla. Nyt hän näytti hieman pahoinvoivalta. Turaga piteli päästään kiinni.
”Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 31. Ensimmäinen testi…” Turaga yskäisi. ”…olisi voinut mennä paremmin. Opimme, että käsiimme saamaamme kohteeseen ei välttämättä kannata kokeilla…” Turaga kuulosti siltä kuin se olisi halunnut oksentaa. ”…suoraa kontaktia. Kohde sisältää niin paljon puhdasta energiaa, että suosittelen käsittelemään sitä työkaluilla.” Kezen piti pohdiskelevan hiljaisuuden. ”Olen kuullut sadut. En ollut ihan varma, että ne voisivat olla totta.” Turaga peitti kasvonsa käsillään. ”Mihinköhän olemme sotkeutuneet.”
Sitten nauha räjähti taas sekalaiseen mustan ja punaisen kaaokseen. Äänet katosivat täysin, mutta aavemainen, kasvoton hahmo jäi tuijottamaan ruudulle. ”…ja siinä taisi olla kaikki, joka oli pelastettavissa”, Kepe sanoi painaen pysäytysnappia. Snowman räpytteli silmiään. ”Minusta tuntuu, että Matoro ja Tawa haluavat nähdä tämän.”
Hämärä, melko pieni Gaggulabion työhuone sijaitsi Skakdeille pyhitetyssä, pintaa lähellä olevassa Pesän osassa. Rikollispomo johti sieltä käsin palkka-armeijaansa.
Hänellä oli tylsää. Ennen hän oli hoitanut nopeita keikkoja ja tehnyt monia bisneksiä samaan aikaan. Hän muisteli lämmöllä niitä Sisällissodan jälkeisiä vuosia, jolloin aseet ja viina kävivät täydellisesti kaupaksi Zakazilla. Hän ja hänen vortixx-salakuljettajansa, Radak, käärivät suurimmat voitot sodasta.
Gaggulabio ymmärsi, että 001:n valtava palkkio oli kaiken odottamisen arvoinen. Hän ei aikoisi luovuttaa kesken. Oli vain vaarallista odotella pitkään, skakdit eivät saaneet olla rauhassa. Siksipä Labio olikin antanut näille luvan ryöstellä ja tuhota matorankyliä.
Ovi aukesi.
”Kenraali”, yksi musta skakdi aloitti puhumisen johtajansa pöydän edessä. Gaggulabion itsevarma hahmo istui jalat pöydällä polttaen paksua sikaria. ”Käskit kertoa tärkeistä pesän tapahtumista. No, se hullu makuta leikkasi yhden laboratorioapulaisen kädet irti. Moottorisahalla”
Kiven Skakdi oli hetken hiljaa. ”Pysykää erossa siitä hullusta”, Labio määräsi nopeaan. Hän ei pitänyt lainkaan Abzumosta. Eikä varsinkaan silloin, jos tämä tekisi jotakin Skakdeille. ”Moinen vainoharhainen pahistelija on vain vahingoksi Allians-” hän keskeytti yhtäkkiä. Violetti Makuta käveli oven ohi.
”Kasss päivää. Kessskeytinkö jotakin?”, hän sanoi hyytävästi.
Gaggulabio nielaisi. ”Ei, et mitään”
”Hyvä. Sssinä olet aina sssamanlainen, ulkonäöltässsi kakku ja älyltässsi lapio”, Abzumo sanoi ja lähti.
Kiven Skakdi istui aivan hiljaa. Hän veti savua paksusta Steltiläisestä sikaristaan.
Bio-Klaani
Projekti Nimda
704 eDv. Rozumin tukikohta perustetaan. Saarella asuu matoran-populaatio ja turaga. Turaga kertoo Nimdasta minulle.
689 eDv. Matoran-populaatio kuoli makutojen testaamaan Hopearuttoon. Tukikohta rakennettiin pysyväksi.
688 eDv. Matkasin Pohjoisen Mantereen rannikolle Turagan kertomaan paikkaan. Löysin suuren temppelin. Tapasin siellä vanhan Toan joka näytti Nimdaa minulle. Siru oli mielensisäinen ase niissä käsissä. Tämä oli varmaan tilanne, jossa innostuin mielitutkimuksesta. Sitä ennen olin tutkinut bakteereita.
687 eDv. Aloitin laajamittaiset Nimda-tutkimukset. Lainasin sirua tutkimuksiin. Pelkäsin Makutoiden ottavan sirun minulta. Tarpeellisten testien jälkeen piiloitin sen takaisin temppeliin.
Muistiinpanoja sirusta
-valkoinen, tunnistamatonta metallia. -delta-kirjain. -mitat noin 2,5 – 1 – 1 cm -massa muutama gramma. -altistettuna elementaalienergialle aiheuttaa valtavan välähdyksen. -luokitellaan mielenvoimien elementtiä käyttäväksi.
686 eDv. Tein testejä eräällä Mielenvoimien matoranilla. Löysin aivoista sen osan, jonne elementaalienergia säilöytyy. Kykenin eristämään metalliin Mielenvoimien Matoranin elementtienergiaa. Aloitin Projekti Nimdan kehittääkseni sirun kaltaisen naamion.
557 eDv. Sain kehitettyä ensimmäisen Mielen naamion. Se ei kuitenkaan toiminut odotetusti, joten jatkoin kehittelyä.
556 eDv. Tutkin koe-Ko-matoranin aivoja ja niiden toimintaa. Löysin keinon manipuloida muistia lähettämällä sähköimpulsseja hermoihin.
345 eDv. Aikaa muiden Makutojen kanssa tehtävillä kului paljon. Mielen naamion toinen koekappale valmistui ja epäonnistui.
17 eDv. Kolmannen Mielen naamion prototyyppi näyttää lupaavalta. Naamio heikkomielisen halltsee mieltä täydellisesti oikein käytettynä. Saarella on jotakin. Ei. Vainoharhaa.
0 eDv. Sain naamion valmiiksi. Destralilla tapahtui vallankumous. Kannatin Miserixiä.
20 235 jDv. Itroz 1 – kuolema 0.
Jään Toa havahtui kovaan, hyytävään nauruun joka tuntui kuuluvan kaikkialta. Hän pudotti kansion ja miltei horjahti tuoliltaan.
Matoron pulssi oli hypännyt korkeuksiin sillä sekunnilla. Hän huohotti penkillä yksinäisessä odotushuoneessa.
Äks tuli valkoisesta ovesta sisään jonkin sortin juoman kanssa. ”Pääsemme kohta tapaamaan Funia”, hän sanoi pirteästi. Matoro ihmetteli mitä oli juuri tapahtunut.
[spoiler=Jotain]eDv ja jDv = ennen Destralin vallankumouksen ja jälkeen Destralin vallankumouksen [/spoiler]
”… mitä tuo oli?” Matoro kysyi välittömästi oven sukeuduttua. Vähintään samaan aikaan Lumiukko kysyi mitä täällä tehtiin.
”… ei mitään. Syvennytään takaisin siihen kirjoitukseen”, Valkovihreä Toa sanoi ja käveli pöytänsä ääreen. vahvan, umpeennaulatun oven alta tuli kylmää ilmavirtaa.
Matoro kääntyi myös ja istahti Kepen vierelle. Pöydän peperien tekstit olivat käännettu matoran-aakkosille. Vain kirjainnten järjestys oli vielä selvittämättä.
”Mitä te kamut teette?” Snowie kysähti ja änki kaksikon väliin katsomaan papereita. ”Selvitämme tätä salakirjoitusta”, Kepe aloitti. ”Jaa. Mistä se kertoo?” ”Yhden Makutan tutkimus Nimdasta”, Matoro jatkoi. ”Ai Nimdajuttuja. Minulal on huonoja kokemuksia Nimdasta. Se nukke…” Snowie muisteli. Kepe tönäisi häntä ennenkuin Lumiukko ehti alkaa kertomaan elämäntarinaansa.
Kahden Jään Toan teleskooppisilmät ja tavalliset silmät tutukivat papereista jokaisen neliösentin. Nyt pitäisi löytää tekstipätkä, joka kertoisi koodaussysteemin. ”On tosin mahdollista että Makuta ei ole laittanut tähän mitään avainta”, Kepe huomautti. ”Mikä tiedemies tekee tutukimuksia ilman että kukaan saa koskaan niitä tietää?” Matoro vastasi. ”Hyvä pointti. Mutta ehkä hän ei ehtinyt julkaista tietojaan ennen kuolemaansa?” Ennenkuin Matoro ehti vastata, hän huomasi himmeitä merkkejä otsikkotekstin alla. Ne olivat vain muutaman millimetrin kokoisia kirjaimia ”Projekti Nimda” -tekstin alla.
”Löytyi”, hän sanoi ja suurensi zoomiaan. Matoro luetteli kirjaimia, jotka vastasivat otsikon kirjaimia. Kepe merkkasi välittömästi muistiin merkit. Pikainen käännös ja loppujen päättely paljasti avoimen tekstin.
Matoro tarttui nopeasti paperiin ja alkoi selata sitä innolla läpi. Tietoa Turagasta, joka kertoi Nimdasta. Tietoja kohtaamisesta, jossa Ity näki Nimdan käytössä. Tiedot saaresta, jossa hänen tutkimansa siru oli, ja jonne hän palautti sen. Lukuisia kokeita Nimdalla. Paljon teorioita sen alkuperästä.
”Kiitos!” Matoro totesi välittömästi ja kiisi ulos. Kepe ja Snowie jäivät ihmettelemään yli-innokkaaksi muuttunutta Toaa.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Jään Toa kävi saamansa huonokuntoisen kasetin kimppuun.
Bio-Klaanin linnoitus
Matoro oli mennyt nopeasti Äksän huoneistoon jossa hän oli jo esittelemässä tekstiä. Kansio kertoi saaresta aivan Pohjoisen Mantereen kyljessä, jossa vanhaan temppeliin oli kätketty yksi siru.
Matoro tunsi olevansa taas uuden seikkailun porteilla, taas toiminnassa. Hän tosiaan ei kyennyt elämään ilman toimintaa.
[spoil]Keetongu esittää: The Narrow Escape.[/spoil]
Saari lähellä Zakazin rannikkoa
Visorakeja oli joka puolella. Ne olivat piirittäneet Keetongun alueen laidalle. Ne olivat vielä joidenkin kymmenien metrien päässä, mutta ne lähestyivät uhkaavasti. Niiden pihtileuat naksuivat ja ne sihisivät sylkien vihreää limaa.
Visorakit muuttuivat Nazorakeiksi. Makuta Nui makasi Keetongun vieressä tajuttomana, Matoro ontui vasenta jalkaansa ja Mahriking yritti pitää torakat kaukana selustassa. Summerganon torjui lähimpiä Nazorakeja väsyneesti keskeltä katkenneella miekallaan. He olivat yksin.
Kanava vaihtui.
Keetongu heräsi puoliuneen. Hän huomasi jonkun pimeän tunkeutuvat mieleensä, mutta ei unenpöpperössä voinut vastustaa sitä. Vieras mieli ei ollut kuitenkaan hyökkäävä. Keetongu oli tuntenut sen ennenkin.
Klaanitoveri lähellä Zakazia
Vankina Zakazilla G:n kanssa
Aiotaan tappaa
Länsirannikon lähellä, autiomaassa, Nektann-aseman lähellä
Vuoriston eteläharjanteilla
Aiotaan tappaa
”Manu?”
Zakaz
Guardian oli köysissä. Palkkionmetsästäjien johtaja oli ottanut hänen kiväärinsä ja skakdit olivat taluttaneet Sätkyn parin metrin etäisyydelle Klaanin administa. Makuta Nuille annettiin vähän väliä kovia iskuja keskittymisen herpaannuttamiseksi. Ainoa asia, joka kiinnitti Guartsun huomion, oli kuitenkin Sätkyn silmät. Niiden hullulla kiillolla olisi voinut valaista vaikka koko Onu-Metrun arkiston.
Yhtäkkiä Guartsun ympärykset olivat tyhjinä Nektannin palkkionmetsästäjistä.
Sitten Sätky päästettiin irti.
Saari lähellä Zakazin rannikkoa
Herätettyään Matoranit Keetongu syöksyi aluksestaan ulos ja repinyt pois Kirikori II:n piilottavat kasvinosat. Matoranit sytyttivät tulen parhailla tervahaloilla tulipesään ja saivat sen pellin hehkumaan oranssina. Pian Kirikori II kohosikin ilmaan suuremmalla nopeudella kuin koskaan aikaisemmin. Molemmat Matoranit lämmittivät uunia, ja Keetongu kävi alusta ohjatessaan läpi Cordak-konekiväärit ja muut tärkeät järjestelmät. Zakazille oli kuitenkin ainakin viidentoista minuutin matka suurimmillakin nopeuksilla. Manun ja G:n pitäisi nyt vain kestää.
Zakaz
Sätky ponkaisi irti köysistään ja syöksyi kita auki ja kieli pitkällä kohti Guartsua. Hullu Skakdi ponkaisi kohti Klaanin adminin naama, joka sai köysistä huolimatta kaadettua itsensä lihaveitsiä vastaavien hampaiden edestä.
Sätky-showhun uppoutuneet Skakdit olivat unohtaneet maassa makaavan Makutan, joka yritti tukkia pahimpia kaasuvuotojaan pienillä kivillä. Manu kuitenkin huomasi G:n huonon tilanteen ja yritti auttaa häntä parhaansa mukaan niillä Makuta-voimilla, mihin raatokeholla pystyi. Sätky ei ilmeisimmin ollut Rahi, mutta Rahien määritelmä oli aina ollut häilyvä, joten Makuta keskittyi Rahienhallintavoimiinsa ja Sätkyn silmien loisteeseen.
Sätky pysähtyi. Se nousi poikkeuksellisen lyhyiden takaraajojensa varaan ja nuuhki ilmaa. Hullun kiilto sameni, sen silmät muuttuivat hyvin epäskakdimaisen harmaaksi. Se uikutti hieman, laskeutui takajaloilleen ja juoksi pois.
Palkkionmetsästäjät olivat sanattomia ja hyvin, hyvin pettyneitä. Johtaja oli raivoissaan. Hän astui maassa makaavan Guardianin luo ja nosti tämän kovakouraisesti pystyyn. Hän vetäisi esiin zamormutkansa ja oli jo ampua Klaanin adminin siihen paikkaan, mutta muisti sitten skakdimaisen kieroutuneen kunniantuntonsa tappaa vihollisensa tyylikkäästi. Hän painoi aseensa Guartsun ohimolle ja sähisi hänelle naama todella punaisena.
”Sinä olen skarrarrarin ovela pirulainen. Olisimme voineet ampua sinut sinne skarrarin kalliolle. Mutta ei, poikien piti saada hupia. Ja nyt Sätky on poissa. Parasta kuunnella skarrarrarrin tarkkaan, Vartija. Minulla on parisenkymmentä miestä, aseesi ja Nektann-torni. Sinulla on mukana vuotava Makutan raato. Meillä on vielä rutkasti aikaa saada sinut kiroamaan se päivä jona synnyit.”
Guardian nosti katseensa ja katsoi johtajan hartian yli länteen zoomaten kiikarisilmällään. ”Aika kliseisesti sanottu, Dorkamimus. Ja sitä paitsi… Linnut ovat jo ilmassa.”
Johtaja sysäsi köytetyn Guartsun maahan ja katsoi taivaalle. Jokin musta lähestyi keski-ilmassa suurella nopeudella. Se ei ollut ainakaan pilvi ja tuskin suuri lintukaan, sillä niitä ei juuri Zakazilla nähty. Johtaja kaivoi aavikkokiikarinsa varustevyöstään ja kiikaroi lähestyvää kohdetta. Hän sylki monet skarrarrit kun tunnisti sen Klaanin alukseksi.
”Pojat, meille saattaa tulla ongelmia. Nyt ne skarrarin Nektannit lämpimiksi. Vangit teloitetaan välittömästi. Sitokaa skarrarin Vartijanpenikka raajoista lähimpään Nekkuun ja räjäyttäkää kappaleiksi kun alus tulee näköetäisyydelle.”
Guartsu kannettiin yhteen Nektann-ilmatorjuntatorniin. Hänet raahattiin tykin leveän piipun alapuolella olevalle huoltotasanteelle ja sidottiin piipun eteen sen ympärillä sojottavista piikeistä. Asento ei jättänyt Guardianille juuri liikkumavaraa.
Kirikori II, väli-ilma, kahden kilometrin päässä Nektann-torneista
Keetongu ohjasi Kirikori II:n huippunopeudella autiomaan halki. Edessä näkyi kaksi valtavaa tykkitornia. Keltainen rahi kaivoi esiin yksilinssisen kaukoputkensa ja katsoi niitä lähempää. Hän näki sinisen hahmon toisen tykin piipun edessä ja zoomaus paljasti sen Guatsuksi. Ilmeisin vaihtoehto olisi tuhota tykin järjestelmät, mutta silloin Kirikori II olisi vapaana maalina toiselle tykille. Lisäksi räjähtävät tykin ruutivarastot olisivat luultavasti kohtalokkaat Klaanin adminille.
Tykin juurella näkyi joitakin Skakdeja, jotka latasivat aseitaan ja tähyilivät aavikkokiikareilla taivaalle. Maassa makasi myös epämääräinen hahmo, jonka Keetongu päätteli Manuksi. Manuhan oli menettänyt fyysisen asunsa sinä kohtalokkaana yönä. Matkaa torneille oli nyt vajaa kilometri.
Skakdit alkoivat ampua alusta zamor- ja plasma-aseillaan. Ne eivät kuitenkaan tehneet merkittävää vahinkoa, sillä suurin osa ammuksista osui aluksen etupanssareihin ja Keetongun yllättävä sivuluisu väisti loput ammuksista. Päästyään sopivalle etäisyydelle Tongu laski sormensa Cordak-konekiväärien liipaisimille ja alkoi syöstä räjähtäviä panoksia kohti palkkionmetsästäjiä.
Skakdikonnat joutuivat kaaoksen valtaan maaston ja tovereidensa räjähdellessä ympärillään. Osa piiloutui kallioiden väliin, mutta suurin osa jätti ampumisen sikseen ja pakeni tykkitornien suojaan. Manu jätettiin vaille vartioita. Hän tukki yhä kolojaan, jottei vuotaisi kuiviin.
”Ternok, laskeudu köysitikkailla ja poimi Makuta Nui alukseen. Hän on tuo ruskea epämääräinen hahmo tuon kallion välissä”, Keetongu sanoi puheputkeen, joka yhdisti ohjaamon ja pannuhuoneen. Hän hidasti Kirikori II:n vauhtia ja vähensi korkeutta Manun yläpuolella. Ternok vapautti ruuman köysitikkaat rullastaan, avasi alaluukun ja laskeutui Manun luo Zakazin pinnalle. Manu hyppäsi tikkaille ja kiipesi Matoranin kanssa alukseen.
Manu astui aluksen ruumaan. Hän oli iloinen siitä, että hänen telepaattinen viestinsä oli mennyt perille, mutta hän vuoti yhä pahasti ja Guartsu oli pahoissa ongelmissa. Hän kompuroi ohjaamoon Keetongu vierelle.
”Päivää. Tuota, Guartsu on tuossa tykissä. Ne taitavat aikoa räjäyttää hänet. Pitäisi varmaan pelastaa hänet. Ja sitten, minä vuodan.”
”Helpommin sanottu kuin tehty”, Keetongu vastasi. ”Jos aiomme pelastaa adminimme, jonkun meistä pitää laskeutua tuon tykin luo. Silloin olisimme helppo kohde.”
Tykkiin sidotulla Guartsulla oli kuitenkin suunnitelma. Kun palkkionmetsästäjät oivat poistuneet, hän leikkasi heikolla silmäplasmasäteillä jalkojen ja käsien köydet poikki ja hyppäsi huoltotasanteelle. Hän halusi kuitenkin saada Vartija-kiväärinsä takaisin ennen pakenemista, sillä sen takia hän oli koko matkalle lähtenyt.
Palkkionmetsästäjät saivat tykin latauksen suoritettua. Johtaja painoi voitonriemuisena punaista laukaisupainiketta. Nektannin palkkio kyllä hyvittäisi kaiken vaivan ja menetetyt miehet, kunhan vain Vartijan saisi hengiltä.
ZAP. Ampumapesäke pimeni.
”Öhh, pomo. Sulake taisi palaa.”
”Sulake? Mitä skarrarrin tunareita te oikein olette?”
”Näillä ei ole ammuttu kolmeenkymmeneen vuoteen, ja aavikkotuulet ja eroosio ovat huomattavan kuluttava voima.”
”NYT TURPA KIINNI! Jos se skararrrarararrrin Vartija ei suostu kuolemaan hienosti, minä hoitelen sen omin käsin!” Hän vetäisi tupesta suuren sahalaitaisen puukon ja kapusi tikkaita pitkin huoltotasanteelle.
Johtaja ei kuitenkaan löytänyt tykkiin sidottua vankiaan. Sen sijaan hänen kimppuunsa hyppäsi kahden jäähdystyputken välistä aseeton, mutta hyvin määrätietoinen sininen Skakdi. Ennen kuin Johtaja ehti skarrarria sanoa, hänet lyötiin napakalla vasurilla kanveesiin. Guartsu nappasi kiväärinsä sekä yhden täyden plasmalippaan johtajan vyöltä.
Tornin juurella olevat Skakdit huomasivat tapahtumat ja alkoivat ampua Guartsua, joka hyppäsi huoltokäytävän seinämän taakse ja vastasi tulitukseen vanhalla kiväärillään. Huomattuaan tapahtumat ilmasta käsin Keetongu kaarsi Kirikori II:n tornia kohti ja hajotti ampuvan Skakdijoukon Cordak-tulituksella.
”Manu, saatko Guartsuun telepaattisen yhteyden? Käske häntä juoksemaan avoimempaan maastoon, jossa voimme napata hänet köysitikkailla. Saan kyllä pidettyä viholliset loitolla,” Keetongu sanoi Manfredille. Adminin vapautuminen helpotti selvästi tilannetta, mutta häntä olisi mahdotonta poimia tykin vierestä.
Manu nyökkäsi ja keskittyi telepatiavoimiinsa. Kirikori II kaarsi kauemmaksi mutta palasi pian tornin luo. Hän käski Ternokia laskemaan tikkaat uudelleen ja hidasti vauhtia. Kun Guartsu syöksyi juoksuun tykin juurelta, Keetongu ohjasi aluksen hänen yläpuolelleen. Sininen Skakdi tarrautui omituisessa asennossa köysitikkaisiin. Ternok rullasi niitä ylöspäin samalla kun Guartsu kipusi kohti aluksen alaluukkua. Jotkut palkkionmetsästäjät yrittivät vielä ampua karannutta saalistaan, mutta aluksen vauhti oli liian kova. Guartsu astui alukseen huohottaen ja loi viimeisen silmäyksensä Nektannin kätyreihin aluksen takaikkunasta. Täytyisi olla varovaisempi jatkossa.
”Päivää”, Matoro tervehti pirteästi astuessaan tekniikan ja tavaran peittämään, hyvin valaistuun huoneeseen. Valkovihreän värinen Toa näperteli hetken tekniikan parissa kunnes nousi ylös katsomaan tulijaa. ”Kas vain, päivää”, Kepe sanoi ”Mitähän juttua sinulla on?” Kepe huomasi Matoron kainalossa olevan paperinipun.
”Tämä”, Matoro osoitti kansiota ”on koodattu salakielellä. Tarvitsen siinä apua. Tämä taas”, Toa osoitti kasettia ”on kasetti, joka ei toimi” Kepe astui lähemmäs ja nappasi kansion. Merkit olivat erikoisia, eivät lähelläkään matoran-aakkosia. Sivussa oli Matoron lappu, johon hän oli merkannut aikaansaamansa käännökset.
”Tämä ei ole vahvinta alaani, mutta katsotaan…” Kepe kertoi ja kumartui yhden tietokoneenpäätteen äärelle. Hän tutki symboleita, skannasi paperin ja aloitti ohjelman, joka vertasi merkkejä tunnettuihin kieliin.
Ei mitään.
Vertaus järjestöjen käyttämiin tunnettuihin koodikieliin. Ei mitään.
Kepe hieroi otsaansa.
”Mistä tämä on?” hän kysyi. ”Erään Makutan laboratoriosta”, Matoro kertoi. ”Mitä tässä pitäisi olla?” ”Tietoa Makuta Itrozin Nimda-tutkimuksista” ”Hmm. Makuta…” Kepe mietti penkoen laatikoitaan. Ne olivat täynnä mitä eriskummallisimpia virityksiä son muita asioita. Hän nappasi eräästä mapista paperin johon oli törmännyt joskus. Se kertoi Makutan Veljeskunnan käyttämästä salakirjoituksesta.
Kaksikko vertasi kirjoituksia. Kyllä, merkit näyttivät samoilta. Ne näyttivät samoilta mutta silti niin erilaisilta. Kuin pelikuvia.
”Nämä merkit ovat peilikuvia”, Matoro totesi yhtäkkiä. ”Se Makuta ei selvästikkään halua, että hänen tutkimuksiaan pengotaan”, Kepe totesi ja käänteli koneellaan skannaamansa tiedot ensin peilikuvaksi ja sitten käänsi manuaalisesti Makutakoodia.
Se, mitä paljastui, oli kirjainsotkua. Matoran-aakkosia, mutta aivan epäloogisessa järjestyksessä, tarkoittamatta mitään.
Hetken hiljaisuus. ”Kolminkertainen suojaus”, Kepe tuhahti. Hän ajoi syntyneen tekstin uudestaan erilaisten kääntimien läpi, mutta teksti ei ollut edelleenkään mitään tunnettua koodia tai kieltä.
”… ehkä siirrymme nyt aiheeseen kaksi. Saatko tämän toimimaan?” Matoro kysyi ojentaen kasetin. Kepen näppärät sormet avasivat laitteen kuoren. Sen sisällä oli vanhanaikaista filmiä, joka näytti varsin kärsineeltä. ”Luulen että tämän saa kuntoon. Pitkäaikainen projekti, tosin”, Kepe kertoi.
Vihreä moottorivene oli saapunut vähän aikaa sitten Klaanin satamaan ja jättänyt Matoron maihin. Itse Ämkoo oli lähtenyt Enkin kanssa muualle (Veljeskunnan saarelle).
Jään Toa oli viettänyt yhden elämänsä kiintoisimmista aamuista. Ämkoon elämäntarina ja menneisyyden haamut.
Satamassa kellui kymmeniä kauppa-aluksia, lähinnä yksityisten tai muiden saarien. Klaanin omat alukset lensivät. Myös Notfunin merirosvolaiva seisoi uljaana satama-altaassa.
Matoro käveli hiljaista soratietä rannikolta linnakkeeseen. Hän katsasti samalla satamarakennukseen jättämänsä paperit. Salakoodattu kansio, kasetti ja muistiinpanot olivat poissa. Äks oli luultavasti ottanut ne suojaan.
Iltapäivä oli hieman kylmänpuoleinen Klaanin saarella. Matoraneja puuhasi ympärillä arkisissa askareissa kuten täyttelemässä kaupan näyteikkunaa, ruokkimassa Mahi-vuohia ja neulomassa kankaita. Useat puurakennukset varjostivat tietä, joka johti Klaanin pääportille. Matoro näytti jäsenkorttinsa vartijoille, jotka kertoivat samalla kiristyneistä turvatoimista.
Linnake oli hiljainen. Vastaanottotiskin edessä teline Klaanilehtiä huusi otsikoitaan: salaperäinen murha, Klaanilaista puukotettu, pieni skakdihyökkäys matorankylään. Pelkkää surua ja sotaa.
Matoro mietti asioita kävellessään Klaanin pitkiä käytäviä. Sodassa ei ollut mitään hienoa, mutta omalla tavallaan taistelut ja toiminta kiehtoivat häntä. Hän rakasti sitä adrealiininpursketta jonka vaaralliset tilanteet saavat aikaan. Hän ei osannut elää normaalia, rauhallista elämää. Kerran soturi, aina soturi.
Matoro huomasi punahopean soturin tulevan vastaan. ”Hei, Äks”, Matoro tervehti. ”Onko sinulla saaliimme Rozumilta?” ”… missä olet ollut koko aamun?” Äks kysyi ensimmäisenä. Matoro ei ollut varma saisiko hän laverrella Adminin asioista. ”Pitkä juttu. Mäksä, pari zombia”, Matoro ohitti kysymyksen ninjamaisesti. Äksän ilme ei ollut yhtänä tyytyväisempi. ”Okei, selitän joskus toiste. Onko sinulla Rozumin tavarat?” ”Jees, on. Huoneessani”
Kaksikko käveli portaat – tai itseasiassa hyvin, hyvin monet portaat – ylös. Hissi oli rikki juuri tänään. Äks kaivoi huoneesta 449 paperit ja heitti ne Matorolle. Jään Toa kiitti ja painui omaan huoneeseensa, mutta sitä ennen hän pujotti Itrozin muistiinpanot Makuta Nuin huoneen postiluukusta terveisten kera. Häntä voisi kiinnostaa.
Matoro astui omaan, pitkään tyhjillään olleeseen huoneeseen. Hän sytytti sinertävän loisteputken ja heitti loput tavaransa pöydälle. Aivan ensimmäiseksi hän romahti sängylleen. Aamun taistelu oli ollut rankka.
Hetken lepäilyn jälkeen Toa kokeili kasettia videolaitteellaan. Lumisadetta.
Mitä pikimmiten hän istui pöydälleen tutkimaan kryptistä kansiota.
Kansiossa oli otsikkona ”Projekti Nimda”. Se luki normaalilla matoran-kielellä hieman hapertuneen paperikannen päällä. Sisällä oli lukuisia papereita. Kaikki oli kirjoitettu oudoilla merkeillä. Lyhyen tutkimisen jälkeen Matoro huomasi, että osa merkeistä näytti kovin matoran-aakkosilta ilman ympyrää.
Hän teki nopeasti muistiinpanoja. T, Y, I, O, P, K ja X olivat tunnistettavissa.
Matoro pohti ja koitti löytää lisää selviä kirjaimia.
Usean tunnin aivojumpan jälkeen hän ei ollut edistynyt senttiäkään. Lopulta hän antoi periksi, otti kansion ja kasetin, ja lähti Kepen työhuoneelle. Nero saisi auttaa häntä kasetin saamisessa toimintakuntoon sekä kirjoituksessa.