Avainsana: Matoro

  • Deltan temppeli 22: Tervehtikää Edwardia

    Nimdasaaren tunnelit

    Käytävä jatkui synkkänä, vain valokivien valaisemana pitkänä tunnelina. Seinissä oli outoja riimuja ja muuta, ilmeisesti uskonnollista tekstiä. Välillä oli risteyksiä eri suuntiin, ja nelikko joutuikin harhailemaan hyvän aikaa ennen kuin näki jotain.
    Käytävässä oli joukko matoraneja ja pitkä, mustanpuhuva hahmo soihtu kädessä.
    Amazua katsoi seuruetta yllättyneenä. Ilmeisesti Gaggulabio oli oikeassa. Viskaus mereen ei noita hevillä tapa…

    Matoro oli vähintäänkin yhtä yllättynyt. Amazua ei ollut vielä ehtinyt Nimdalle, vaikka hänellä oli ollut suuri etumatka.
    ”Pieni merialue”, Amazua tokaisi.
    ”Ei vaan mukava sattuma”, Matoro iski takaisin.
    Matoron takana seisovat Klaanilaiset tarttuivat pian aseisiinsa. Amazuan piraattimatoranit tekivät pian samoin.
    ”Hei, mitä tässä taistelussa muka voidaan voittaa? Me kaikki haluamme sen sirun. Ei tämä helpota ketään”, Matoro yritti rauhoitella, käsi kuitenkin miekan kahvalla. Pieni hiljaisuus laskeutui tunneliin. Klaanilaiset sekä piraatit katselivat toisiaan hieman hämmentyneinä.
    ”Tiedätkö, olet oikeassa”, Amazua hihkaisi. Hän ojensi soihdun lähinnä seisovalle piraatilleen. ”Lienee siis parasta listiä teidät tähän.”
    ”Ei, jos ehdin ensin”, Matoro heitti ja vetäisi salamannopealla liikkeellä miekkansa. Aalto energiaa latautui miekkaan ja se vapautti räjähtävän säteen mustaa hahmoa päin.

    Palkkasoturi vetäisi pian nopeasti jotain selästään, huitaisten kätensä energia-aallon tielle. Aalto hajosi pitkin ilmaa. ”Herrat, tervehtikää Edwardia”, Amazua julisti, nostaen sormimaisilla terillä koristellun proteesinsa. Matoro hyppäsi hieman taaksepäin. Kuin sovitusta liikkeestä, samalla hetkellä Xxonn ojensi kätensä ja laukaisi järeän tykkinsä suoraan Amazuaa päin. Amazua väisti voimakkaan ammuksen muutaman pikaisen piraattimatoranin tavoin. Ammus osui luolan seinämään jonkin matkan päässä. Palkkasoturi lähti syöksyyn. Samassa kun Amazua syöksyi, Matoro hyppäsi ja potkaisi kohdettaan päähän. Palkkasoturi yritti lyödä saksillaan vikkelää Toaa, mutta kääntyessään sai osuman Äksän tykistä kovaa selkäänsä. Panssari kesti, mutta se selvästi sattui.

    Amazua onnistui tukemaan itseään kädellään välttääkseen tömähdyksen maahan. Seuraavan ammuksen hän väisti täpärästi. Ilmaan nousseen tomun turvin hän onnistu ihyppäämään Klaanilaista kohti saksikäsi ojossa. Hän sivalsi Äksän rintaa, jättäen siihen muutaman ikävän jäljen. Klaanilainen löi voimakkaalla nyrkillään Amazuaa, mutta palkkasoturin toinen isku oli rutkasti kovempi. Äksä horjahti miltei maahan, mutta silloin Matoro hyppäsi taas takaapäin. Hänen energiasta hehkuva miekkansa iskeytyi Amazuan selkäpanssariin.

    Matoron yllätykseksi hänen miekkansa ei uponnut selkäpanssariin juurikaan. Ennen kuin hän ehti huomatakkaan, Amazua tarttui käsillään hänen miekkaansa, heittäen sen Klaanilaisia päin Matoro mukanaan. ”Luuletko, etten ole oppinut varautumaan takaiskuihin”, Amazua kysyi kuuluvasti. Hän oli huomannut Toan hämmennyksen.
    Ama syöksyi kohti. Matoro latasi nopealla liikkeellä suuren räjähdyksen jääenergiaa käsistään. Sinisen energian aalto syöksyi kohti mustaa hahmoa ja sai Amazuan syöksymään kovaa käytävässä taaksepäin yhdessä kaiken muun irtaimen kanssa.

    Tyylikkään voltin seurauksena tämä kuitenkin pääsi takaisin jaloilleen. Amazua alkoi nopeasti pohtia tilannetta. Tämä taistelu ei johtanut mihinkään. Hänen olisi päästävä mahdollisimman nopeasti Nimdan luo. Hän tiiraili muiden näkemättä luolan kattoa. Hyvällä tuurilla hän voisi ampua sen Klaanilaisten niskaan, mikä tuskin kuitenkaan juuri pysäyttäisi heitä
    Nopeasti hän kuitenkin asetti kätensä selkäänsä, vetäisten sen heti pois. Sekä Notfun että Matoro aavistivat pahaa. Kranaatinheitin oli heille kummallekin ikävän tuttu ase. Heittimen piippu osoitti Klaanilaisia kohti. Nämä asettivat aseensa torjuntavalmiuteen. Hetkessä Klaanilaisten näkökenttä sameni. Heitä alkoi yskittää. Kaikkialla oli sakeaa savua. Amazua tiesi sopivan hetken koittaneen.

    ”Liikkuu, liikkuu”, hän karjui piraateilleen. Matoranit ampaisivat hetkessä juoksuun. Suuri aarre odotti…

    [spoil]Toki Marttihan kirjoitti tästä myös pienen osan.[/spoil]

  • Deltan temppeli 21: Temppelin valkoinen huone

    SAAREI. NIMDASAAREI.

    ”Minä. Vihaan. Hippejä”, Notfun jupisi.

    Muut olivat vihdoin tajunneet piraatin kannan, ja mutisivat myöntävästi. Notfun irrotti mekaanisen kätensä, kiillotti sitä hetken samalla jupisten jotain hipeistä, ja laittoi sen takaisin paikoilleen. Punainen valo silmässä syttyi.

    ”Noh, menemmekö me vai mitä me teemme?”, Piraatti kysyi, otti kulauksen rommipullostaan, ja lähti kävelemään eteenpäin jupisten taas jotakin hipeistä ja kultista. Muut seurasivat.

    Kun sankarimme olivat kulkeneet luolastossa jonkin aikaa, heidän edessään seisoi seuraava ansa. Tämä oli kaikista omaperäisin, koska se oli Jak- Köh. Erittäin omaperäisen henkilön suunnittelema ansa. Tämä oli valkoinen ovi.

    ”Onpa meillä tässä este. Nämä hipit ovat idiootteja. Ja kultti”, Notfun ilkkui, ja käveli ovesta.

    Oven takana oli kuitenkin täysin valkoinen ja tyhjä huone, mutta seuraavaa ovea ei näkynyt. Tämä oli niin leveä, ja valoisa, että tämän piti olla jonkinlainen pieni ulottuvuus, tai jotakin muuta pirun outoa, jolle emme tule löytämään loogista selitystä. Matoro ja Äksä kävelivät eteenpäin.

    ”Miten tämä on mahdollista. Miksi ja miten tällainen paikka on keskellä luolastoa?”, Matoro mietti.

    ”Tässä on jokin jippo..”, Äksä sanoi.

    Notfun katsoi kädessään olevaa punaista valoa, keskusyksikön silmää.

    ”Yksisilmä-Kaaleppi, mitä tämä on, ja miten pääsemme pois täältä?”, Notfun kysyi silmältä.

    ”Tämä on jonkinlainen jokin, jolle ei ole ainakaan minun tietokannassani loogista selitystä, mutta pääsemme täält-”, yksikön puhe katkesi kuin seinään. Kädessä ei ollut enään virtaa.

    ”Tiesin, että näistä teknisistä tekniikoista ei olisi mitään hyötyä hädän tullen. Yksisilmä-Kaaleppi, herää, tai muuten pistän sinut lank- Ai. Ehkä en pistä sinua lankulta mutta ainakin murhaan sinun omist- Jaa. En taida murhata, mutta voin vannoa, että.. En kyllä keksi mitään, mutta pidä mielessä”, Notfun uhkaili.

    Sitten Jardirt lähti kävelemään.

    ”Minusta tässä ei ole mitään järkeä. Täältä pitää jotenkin päästä eteenp-” Jardirtin puhe keskeytyi, kun hän törmäsi seinään.

    ”Jardirt. Olet löytänyt pakotien”, Matoro huudahti, ja käveli Jardirtin viereen. Hän tunnusteli seinää, ja se muutti väriään mustaksi. Mustalle taustalle ilmaantui valkoinen ovenkahva, ja Matoro avasi sen. Matoro käveli ovesta, ja muut kävelivät hänen perässään, Notfun viimeisenä jupisten kultista.

  • Deltan temppeli 20: Muinaista munkkiteknologiaa

    Nimdasaari, maanalaiset käytävät

    ”Minulla on huono tunne tästä…” Matoro mumisi irroittaessaan katseensa matoranista.
    ”Jokin on syönyt sen aivot”, Notfun selitti ja tökki pienellä miekallaan ruumista.
    ”Se oli varmasti hippi”, hän jatkoi.
    ”Mitä sinulla on niitä hippejä vast-”
    Seinämä aukosta syöksyi köynös. Se iskeytyi Jään Toaa naamioon ja löi Notfunin maahan.
    Seinistä tuli lisää kasvilonkeroita. Matoro huitaisi yhden poikki miekallaan, ja se paljastui ontoksi.
    ”Mitä nämä ovat?” Äks kysyi ääneen yrittäessään repiä hänen ympärilleen kietoutuvia lonkeroita irti. Hänelle tulee väkisinkin mieleen Destralin seinä, jonka sisään hän joutui.
    ”Koetetaan päästä eteenpäin”, Matoro huusi ja löi kasveja poikki Energiaterällään. Notfun hakkasi kasveja pienellä sapelillaan mutisten jotakin hipeistä.
    Jardirt ei nähnyt mitään. Kasivt peittivät hänen päänsä ja yrittivät naamion aukoista sisään. Hän tunsi niiden porautuvan hänen päänahkaansa, mutta sitten ne veltostuivat ja putoilivat. Matoron vetäisi kädellään Jardirtin pois pätkittyjen kasvien joukosta. Hieman edempänä Äks ja Notfun syöksyivät pois käytävästä, ja Jään Toa sysäsi myös Jardirtin juoksuun. Hän latasi miekkaansa energiaa ja juoksi itsekkin.
    Aalto energiaa korvensi lonkerot matkalta.

    Minuuttien kuluttua Toat olivat jättäneet tuon ansan taakseen ja harhailivat taas tunneleissa.
    ”Huh”, Äks kommentoi lyhytsanaisesti.
    Matoro puhisi jotain puhdistaessaan valkoisesta miekastaan vihreää mössöä.
    ”Aivoja imeviä kasviksia. Mitä vielä?”

    ”Kamut hei. Kattokaa”, Jardirt huusi. Hintelä matoran osoitti päättyvään käytävään. Se päättyi kuin seinään. Itseasiassa seinän vastakohtaan, tyhjyyteen. Metrien päässä alapuolella oli puinen silta, joka näytti olevan kiinni vain huoneen keskellä olevasta tolpasta.

    Matorokin saapui oviaukkoon. Pimeyden läpi näki, että seinässä oli vastaavanlainen aukko toisella puolella huonetta. Sillan toisella puolella oleva osa oli ylhäällä, oven tasalla.

    ”Minä menen”, Matoro sanoi hiljaa ja asetti harppuunansa vapaalle. Hän sitoi vaijerin kiviin ylhäällä ja lähti laskeutumaan varovasti sillalle.

    Pikkukiviä putoili alas. Allaoleva kuilu oli niin syvä, ettei yökiikarilla nähnyt sen pohjalle.
    Toa kelasi varovasti harppuunaansa ja pudottautui onnisutneesti puiselle sillalle, joka rusahteli hänen allaan.
    Toa lähti kävelemään varovasti siltaa pitkin. Kun hän pääsi puolivälin yli, hänen takanaan oleva pää sillasta nousi ja edessä oleva laski.

    Matoro pähkäili muodostunutta dilemmaa. Heitä oli neljä, ja raskaamman piti olla aina toisessa päässä jotta muut pääsisivät ylös toisesta päästä.
    Kevyet matoranit astuivat ensimmäisinä varovasti sillalle.
    ”Fun, Jar, tulkaa tänne painoksi. Äks, tule vasta sitten”, Matoro ohjeisti.

    Silta natisi uhkaavasti matoranien kävellessä varovaisesti sen läpi Matoron vierelle. Kun Äks astui sillalle, Matoro ja Matoranit nousivat ylöspäin ja toinen puoli sillasta laski. Kaikki neljä kävelivät varovasti sillan keskelle.
    ”Mitä nyt?”, Xxonn kysyi pohtivan näköiseltä Matorolta.
    ”Hmm. Jos sinä menet ensin, sillä me kolme pystymme pitämään sillan tuosta päästä ylhäällä. Sitten matoranit menvät yksi kerrallaan ja… minä keksin jotakin”, Matoro selitti.

    Suunnitelma pantiin käytäntöön. Äks oli pian turvallisesti toisessa oviaukossa ja sitoi Matoron harppuunan sille puolle. Matoranit siirtyivät toiselle puolelle.
    Kun sillan toinen pää oli vielä ylhäällä, Jään Toa syöksyi juoksuun. Silta siirtyi alemmas kovaa vauhtia, mutta Matoro luuli ehtivänsä juosta sen päähän vielä sen ollessa tarpeeksi korkealla.
    Yksi lankku petti ja Jään Toan jalka syöksyi sen läpi.
    Silta pamahti ala-asentoon ja Matoro joutui yrittämään uudestaan. Silloin hän tajusi, että hänhän voisi kiivetä harppuunansa avulla kun kerran Äks piteli sen päätä oikeassa paikassa.

    Toa painoi jalkansa kivistä, pystysuoraa seinää vasten ja veti vaijerin tiukaksi.
    Hän otti askeleen seinää pitkin.
    Toisen.

    Kivipinta tuntui luistavan herkästi. Jään Toa onnistui nousemaan yhä ylemmäks, ja lopulta sai kiinni reunasta.

    ”Hyvä. Jatketaan”, Notfun sanoi ja astui eteenpäin. Ilmeisesti se oli painolaatta, sillä jostain kuului hammasrattaiden kolinaa.

    Kattoon muodostui piikkejä ja se alkoi laskea.
    ”Eih”, Matoro ehti todeta. Nyt pitäisi syöksyä nopeasti käytävän läpi tai he jäisivät tähän jumiin.
    ”Oooops…”, Notfun valitteli. Ajattelematta hän pysähti juoksuun Jardirt kintereillään.
    Äks ja Matoro sinkoutuivat mukaan.

    Näytti hyvältä, käytävän loppu häämötti. Notfun ja Jardirt syöksyivät siitä, mutta ilmeisesti uusi painolaatta aiheutti käytävän molemmissa päissä olevien ovien sulkeutumisen.
    Äks kirosi. Katto laskeutui koko ajan.

    ”Saatteko sitä auki!” Matoro huusi oven läpi. Hän kumartui mahdollsiimman matalaksi pois piikkien tieltä.

    Oven toisella puolella matorankaksikko oli paniikissa. Mitä pitäisi tehdä.
    Notfun yritti ampua paksua kiviovea turhaan. Jardirt tunnusteli muutamien valokivien valaisemia käytäviä ja hänen köätensä osui mekanismeihin.
    Hän väänsi jotakin hammasratasmaista. Myös sen huoneen katto alkoi laskeutua. Hän väänsi paniikissa toista osaa. Ei mitään. Hiki helmeili matoranin otsalla.
    Notfun oli myös hieman hermostunut. Hän ryntäsi perämiehensä luo ja tunnusteli kivisiä hammasrattaita.

    Nopean päätöksen jälkeen hän otti sapelinsa ja iski sen poikittain kaikkien rattaiden väliin.

    Kaikki pysähtyi.

    Matoro ja Äks makasivat aivan lattiaa vasten. Kylmät piikit koskivat jo heidän selkäänsä eikä katto ollut kaukana.

    ”Työnnetään nämä pyörimään päinvastaiseen suuntaan”, Notfun selitti. Hän otti miekasta kiinni kaksin käsin ja työnsi Jardirtin kanssa. Rattaat saivat alkuvauhdin ja alkoivat muuttaa koneiston suuntaa.

    Äks ensin ryömi ja sitten juoksi ovesta läpi Matoro kannoillaan.
    ”Huh”, oli Jään Toan ensimmäinen toteamus turvassa. Hän pyyhki hikeä naamiostaan ja osoitteli joukko lähtemään käytävää eteenpäin.

    ”Tuo taisi olla seitsemäs ansa, vai?”, Äks kysyi.
    ”Aye. Ja nämä näyttävät pahenevan loppua kohden”, Jään Toa vastasi.

  • Deltan temppeli 19: Tulta ja kärpäsiä

    Saari

    Suga ja Seran olivat etsineet kaveriaan, Kapuraa saarelta jo tuntikausia ja tutkineet ainakin suuren osan saaresta, mutteivat löytäneet merkkiäkään hänestä. Ihan kuin se lonkerohirviö olisi Kapuran mukana vienyt jokaisen todisteen hänen olemassaolostaan. Ainakin Sugan ja Seranin mielestä. Ilan tullessa, he luopuivat toivosta ja menivät Seranin pienen veneen luo. He katsoivat saarta viimeisen kerran, auringonlaskun valossa ja työnsivät veneen veteen ja soutivat Klaaniin.

    Saari. Siis se toinen Nimdasaari, siis. Siis se, jossa Martti, Äksä, Amazua ja piraatit oleilevat.

    Pimeys. Pari soihtua valaisi pimeää, pitkää tunnelia. Kivistä tunnelia. Äksä katseli ympärilleen.

    ”Oletko varma, että he johdattivat meidät oikeaan paikkaan?”, hän kysyi vähän hermostuneena.
    ”Ne kirotut hipit johdattivat meidät tänne tahallaan”, Notfun ärisi.
    ”Juuri nyt, en ole varma kovin mistään”, Matoro vastaa, ”Mutta mennään vain eteenpäin ja katsotaan, mitä löydämme. Ei se pahaa tee”

    Hän alkoi menemään eteenpäin, mutta parin metrin päästä, hänen jalkojensa alta avautui luukku, jonne hän oli melkein pudonnut ellei Äksä olisi tarttunut hänen kädestään.

    ”Olen vähän eri mieltä”, Äksä sanoo ja vetää jään toan maan tasalle.
    ”Mennään vain eteenpäin ja katsotaan miten käy”, Matoro sanoi ja pudisti itsestään pölyä.

    Xxonn olisi halunnut alkamaan väittämään vastaan, koska oli varma heidän kuolemastaan, mutta päättikin totella häntä, kun ei olisi ollut paljon järkeä riidellä jonkun kanssa, teljetyssä tunnelissa, jossa oli kaikkialla kuolemanvaarallisia ansoja. Vähään aikaan ei ollut yhtään ansaa -vaikka Matoro, Äksä ja Jardit joutuivat kuuntelemaan Notfunin valituksia siitä, että siltä loppui rommi-, mutta sitten he alkoivat kuulla outoa sihinää. Melko hiljaista. Kun he tunnistivat sitä kaasuksi, Äksä nappasi Jarditin ja Notfunin ja hyppäsi Matoron mukana eteenpäin, ennen kuin tulenlieska poltti heidät elävinä. Sitten sivuilta alkoi roihuta tulta. He ehtivät mennä maahan, ennen kuin sekin poltti heidät. Parin sekunnin päästä, se loppui ja he nousivat nopeasti ja alkoivat juosta. He juoksivat luurangon ohi. Kohta tuli kuitenkin saavutti heidät ja Äksä turvautui suojaamaan itseään ja kavereitaan Suojautumisen Naamiollaan. Kun Äksä oli jo luovuttamassa, tulivirta loppui, ja hän sammutti naamionsa voiman. Hän huokaisi.

    ”Mennään nopeasti pois täältä”, sanoi Matoro, ”Kuka tietää, jos koko tunneli syttyy tuleen kohta”

    Muut olivat samaa mieltä ja alkoivat laahustamaan eteenpäin. Sitten he tulivat sellaiseen paikkaan, jossa katosta ja seinistä roikkui rikkinäisiä, mutta teräviän terästeriä. Ne olisivat varmaan syöksyneet seinistä uhreihin, mutta nyt ne olivat tuhottuja täysin.

    ”Amazua?” Äks kysyi Matorolta
    ”Todennäköisesti”, Matoro vastaa.

    He päättivät olla haaskaamatta aikaansa siihen, joten he jatkoivat eteenpäin. Yksi naurettavan lyhyt terä kuitenkin iskeytyi seinästä, kun he aikoivat lähteä eteenpäin. Se ei osunut keneenkään. He vähän säälivät pientä, yksinäistä terää.

    He päättivät olla haaskaamatta aikaansa siihen ja menivät eteen.

    Seuraavaksi he kuulivat Jarditin huutavan ja huitomassa käsiään ympäriinsä. Martti, Äks ja Fun kääntyivät katsomaan mitä tapahtui. Jardit yritti tappaa suunilleen Matoranin nyrkin kokoista, metallista kärpästä. Kohta Äksäkin alkoi tuntemaan jotain takanaan. Hänkin kääntyi. Samanlainen kärpänen. Kohta niitä alkoi ilmaantua kaikkialle. Klaanilaiset alkoivat ampumaan niitä aseillaan. Matoromiekallaan. Äksä tykillään. Ja kaksi piraattia piilukkopistooleillaan. Klaanilaiset tunnistivat ne myrkyllisiksi raheiksi. Siksi he pitivät sitä uhkana. He alkoivat juosta eteenpäin, toivoen että kärpäset jäisivät jälkeen. Ei onnistunut. Ne vain seurasivat heitä. Matoro otti Jäämiekkansa ja aikoi tukkia koko tunnelin jäällä. Hän pysähtyi ja alkoi ampumaan. Siihen vei paljon voimaa, mutta loppujen lopuksi se onnistui. Hän jäi vähän lepäämäään sinne.

    ***

    Neljännen ansan he osasivat tunnistaa. Sivuissa oli epäilyttäviä murtumia ja reikiä. Matoro otti miekkansa käteen ja Äksä valmisti tykkinsä. He huomasivat jonkun Matoranin lojuvan edessä, keihäs käden ulottuvilla. Äks meni tutkimaan häntä lähemmäs. Hetken kuluttua, Äksän suunasta kuului karjaisu. Matoro meni hänen luokseen katsomaan. Hänkin pelästyi näkemäänsä. Matoranin kasvot olivat verisiä. Mutta häneltä myös puuttuivat molemmat silmät. Ja tyhjistä silmäkuopista pystyi näkemään Matoranin tyhjän pääkallon sisään. He eivät kuitenkaan osanneet aavistaa että kasvis oli se, joka söi Matoranin aivot.

  • Koneistetun syntytarina

    Pieni saari Odinan lähellä, menneisyys

    Punavalkoista haarniskaa kantava Kakama-naamioinen Toa katseli kuinka hänen matoranystävänsä kantoivat raskaita laatikoita laivoista sataman kivisille penkereille. Matoranit olivat juuri saaneet vaihtotavaraa Eteläiseltä mantereelta, ja olivat lähettäneet vastalahjaksi tekemiään taidokkaita kullan värisiä naamioita, joita käytettiin seremoniatarkoituksissa.

    Deleva oli jätetty tälle Aeriksi kutsutulle saarelle ihan yksin. Hän oli aikaisemmin puolustanut saarta sekalaisista Toista koostuvan joukkion kanssa, johon kuului Halaweksi kutsuttu magnetismin Toa, ja yksinäisenä vaeltajana tunnettu viisas ja vanha tulen toa Svarle. Nämä kaksi Toaa tulivat ja menivät mielensä mukaan, he eivät pahemmin piitanneet saaren asukkaista. Delevaa vähän harmitti se että hänen toa-toverinsa laittoivat omat intressinsä näiden mukavien ja helposti haavoittuvien matoran-kyläläisten edelle. Toana Deleva tunsi velvollisuudekseen suojella Mata Nuin pyhintä kansaa, Matoraneja.

    Deleva meni auttamaan matoraneja, jotka kantoivat isosta laivastaan suurikokoisia puulaatikoita satamaan. Sataman pienehköt, matoraneille mitoitetut puuhökkelitalot ja kalastajamajat paistoivat räikeästi harmaan saaren rannalta. Erivärisiä matoraneja parveili satamassa, rahdaten tavaraa pois tulevista ja lähtevistä laivoista, käyttäen usein apunaan ystävällisiä Ussal-rapuja, joita matoranit olivat kouluttaneet kuormajuhdiksi.

    Deleva kurotti kätensä yhden laatikon ympärille. Hän ponnisti jaloillaan voimaa, jonka avulla hän sai laatikon nousemaan puiselta kannelta. Laatikko tuntui oudon painavalta, ja sisällä tuntui kuin jokin olisi äännellyt laatikkoa nostaessa. Sisällä oleva tavara myös haisi rahin raadoilta ja muulta mukavalta.

    ”Mitä teillä on täällä?” Deleva kysyi ohi kulkevalta matoranilta, jolla oli värikäs sulka pakarinssaan. ”Haisee näet aika kuvottavalta, ainakin tämä laatikko”, toa jatkoi.

    ”Rahtikirjan mukaan nämä ovat harvinaisia, parantavia sieniä Kerokero-korosta, Eteläiseltä mantereelta”, sulkapäinen, punaoranssi matoran kertoi.

    ”Kuuluuko niiden haista noinkin pahalta?” Deleva kysyi, nyrpistäen nenäänsä ja painottaen sanoja haista ja paha. Delevan äänensävystä huomasi ettei hän pelleillyt.

    ”Tarkastamme asian pikimmiten”, Matoran sanoi hätääntyneenä, kun tajusi toan olevan tosissaan. Hän oli jo aistinut jonkin olevan väärällä tolalla, kun joukko outoja kasvomaskeja kantavia toia oli tuonut laatikot laivaan, matoran-kyläläisten sijaan.

    Sulkapäinen matoran meni puhumaan muiden miehistön jäsenien kanssa, ja jonkunaikaa supateltuaan, joukkio saapui Delevan luokse.

    ”Olemme tulleet siihen päätökseen, Deleva, että”, sulkapäinen piti tauon, ”että sinun on parasta avata yksi laatikoista. Emme tiedä mitä sisällä oleva on”, hän sanoi, katsoen Toaa suoraan silmiin.

    ”Hyvä on, katsotaan”, Toa vastasi, kaivaen taskustaan punaisen puukkonsa, joka kesti hänen elementaalivoimiensa kanavoimisen. Deleva iski puukon lähimpään laatikkoon, alkaen leikata puuta, lastujen tippuessa lattialle. Jokin laatikon sisällä liikkui, ja pian Deleva pudotti puukon hämmästyksestä lattialle.

    Laatikosta pilkisti esiin orgaanista, liskon harjaa. Pian tuli näkyviin myös valkoisena säteilevä hammasrivi, kun olento laatikon sisällä päästi itsensä vapaaksi väkivaltaisesti, lennättäen puunkappaleita ympäriinsä.

    Deleva hyppäsi vaistonvaraisesti kauemmas skakdista, joka huusi muita skakdeja heräämään.

    ”… Skakdeja?” Deleva kysyi itseltään. Suuret laatikot alkoivat räjähdellä auki niin satamassa kuin aluksessakin.

    ”Näyttää siltä että ette saaneetkaan niitä sieniänne?” Deleva sanoi matoraneille, jotka juoksivat pakokauhun vallassa ympäri laivaa. ”Nyt tosiaan tarvitsisin toa-veljiäni”, Deleva mutisi, katsellen surumielisenä kuinka skakdit kylvivät tuhoa ympäriinsä.

    Seuraten tilannetta keskittyneesti, ja pysytellen takavasemmalla, Deleva sai nopeasti selville, että sininen, hopeista kypärää kantava Skakdi määräili muita groteskeja liskoja, ja vaikutti johtajaluonteelta.

    Sininen skakdi komensi osan joukoistaan hyökkäämään satamakaupunkiin, osan valtaamaan aluksen. Liskoarmeija jakautui muutamiksi pienemmiksi ryhmiksi, ja lähti kylvämään tuhoa ympäriinsä.

    Deleva piilotteli laivan peräpäässä, lähellä kapteenin hyttiä ja ohjainjärjestelmiä. Toa koetti keksiä suunnitelman miten pienehkön Skakdi-armeijan voisi voittaa, vaarantamatta matoranien henkiä. Punavalkoinen toa piilotteli erilaisten tynnyreiden takana, mutta hänen värityksensä ei toiminut kovin hyvänä suojavärinä.

    Muutama skakdi huomasi Delevan, lähtien juoksemaan kohti toaa. Liskot latasivat elementaalienergiaa lyömäaseisiinsa ja olivat valmiita mukiloimaan toan Mata Nuin luokse, kun jokin pysäytti joukkion. Heidän johtajansa halusi itse taistella Toaa vastaan.

    ”Haluan tuon Toan naamion itselleni ja kokoelmiini”, Sininen skakdi sanoi, pyörittäen toisella kädellään kahden käden piikkinuijaa, jossa oli ketjun päässä suuri moukari, joka oli täynnä piikkejä.

    Skakdit perääntyivät ja lähtivät potkimaan laivan miehistöä kohti ruumaa. Toa ja johtaja-skakdi jätettiin kahden laivan perään.

    ”Kukas se sinä olet?” veden skakdi kysyi, lähestyen toaa. Itsevarma skakdi oli valmis reiluun taisteluun, joka kääntyisi mitä todennäköisimmin hänen voitokseen.

    ”Olen Plasman Toa Deleva, Aerin saaren suojelija!” Deleva kuulutti itsevarmasti. Hän hyppäsi sinisen skakdin eteen, kilpi ja miekka valmiina. ”Ketä rohkenen puhutella, skakdin rumilus?”

    ”Olen Metorakk, Gaggulabion joukkojen komentaja. Paina mieleesi se nimi loppuelämäksesi”, Metorakk myhäili hopeisen kypäränsä alta.

    ”On sinullakin johtaja, Gaggulabio”, Deleva sanoi, naurahtaen. ”Pahoittelen sitä tulevaa kärsimystä, jonka joudut kohta kokemaan”, Plasman toa sanoi, kanavoiden plasmaa kilpeensä, ja iskien sen päin Metorakkia.
    Skakdi paiskasi moukarinsa päin kuumennettua kilpeä, jolloin moukari meni kuumentuneen kilven lävitse, ottaen mukaansa kuumentunutta materiaa kilvestä ja iskien punaisen metalliplasmapallon päin Delevan vatsapanssaria. Iskun voimasta, Plasman toa pudotti kilpensä ja horjahti taaksepäin, kaatuen muutamien tynnyreiden päälle. Toan paino rusensi tynnyreitä rikki, ja pian tynnyreiden sisältöä oli laivan kannella ja Delevan päällä.

    ”Voi sinua, Deleva”, Metorakk sanoi, katsellen kuinka hänen vastustajansa piteli vertavuotavaa alavatsaansa. ”Etkö tiedä, että minua ei ole kukaan Toa voittanut?” Skakdi sanoi Toalle, jonka mielen täytti suuri viha.
    ”Kerta se on ensimmäinenkin”, Deleva sai suustaan hampaitaan purren.
    Deleva näki satamaan, joka oli ilmi liekeissä ja musta savu täytti ilman. Matoraneja tapettiin surutta, otettiin orjiksi ja heitettiin mereen. Muutama Skakdi alkoi leikkiä matoraneilla, sytyttäen näitä palamaan silmäsäteillään, tai heitellen näitä kuin koripalloja.
    Deleva oli saanut tarpeekseen tästä. Hän otti miekkansa kannelta, kanavoiden siihen plasman voimaa, jolloin miekka kuumentui hohtavaksi. Hän taistelisi tuota Metorakkia vastaan. Ja toden totta hän taistelisi.
    Isku Delevan miekasta osui Metorakkia jalkaan, kun toa riuhtoi miekallaan ilmaa. Hopeinen jalkapanssari suli nesteeksi. Skakdi karjaisi tuskasta mutta pakotti itsensä pysymnään pystystä palovammoista huolimatta. Hän tajusi että toa olisi tosissaan, eikä tämä tässä mielentilassa kuuntelisi toa-koodia.
    Metorakk torjui joitain plasman toan iskuja omalla aseellaan, pyörivällä piikkimoukarilla. Skakdi onnistui saada moukari kietoutumaan Delevan miekan ympärille, ja alkoi armoton vääntö siitä, kumpi menettäisi aseensa.

    ”Olet hyvä soturi, haavoittuneenakin”, Metorakk sanoi, riuhtaisten kovalla otteella moukariaan, joka oli kiinni miekassa, ”mutta nyt ei vain hyvän soturin arvonimi ole kummoisenkaan arvoinen”, skakdi sanoi, jolloin miekka lennähti Delevan kädestä, lentäen mereen.
    ”Mitä nyt teet, Toa?” sininen skakdi murahti, ilkeän hymyn noustessa hänen kasvoilleen. Hän tiesi että hän oli voitolla.
    ”Taistelen. Taistelen. Ja vielä kerran taistelen”, Deleva sanoi, kuumentaen nyrkkeihinsä plasmaa. Ennen kuin Metorakk ehti reagoida, aalto plasmaa syöksyi polttavana aaltona sokaisten hänet. Hän tunsi veden skakdin ihonsa miltei palavan ja panssarien sulavan.
    Deleva puski kahdella nyrkillään Metorakkia rintaan, mutta juuri oikealla hetkellä Skakdi heilautti moukariaan, jonka piikikäs pää paiskautui suurella voimalla Delevaa kylkeen, rikkoen sisäelimiä. Deleva lensi päistikkaa läpi kapteenin hytin seinästä, kolisten alas rappuja ja kadoten näkyvistä.

    ”Helppo voitto”, Metorakk murahti peittäen kipunsa. Hän halusi jostain nopeasti vettä palovammoihinsa.

    Puisen kannen läpi syöksyi kaksi oranssina hohtavaa kättä, jotka alkoivat puristaa Metorakkin alaraajoja, samalla polttaen skakdin jalkoja kuumalla energialla. Suuret palovammat syöpyivät skakdin jalkoihin Metorakkin karjuessa.

    ”Sinun ei olisi pitänyt tehdä tuota!”, Metorakk karjaisi, potkaisten itsensä irti Toan kahleista. Skakdi työnsi kätensä rikkoutuneiden lankkujen läpi, nostaen toan kannelle. Kun Deleva roikkui hänen edessään, hopea nyrkki iskeytyi Toaa naamioon.

    Delevan maailma pyöri hänen ympärillään. Hän tunsi suunnatonta kipua ylävartalossaan, ja sai koko ajan iskusarjan hopeisista skakdinyrkeistä, joita sateli päin naamiota ja yläruumista. Iskut olivat voimakkaita ja tekivät pahaa jälkeä, jolloin verta alkoi vuotaa entistä enemmän.
    ”Ehkä on parasta lopettaa sinun kärsimyksesi”, Metorakk sanoi, ottaen käyrän, tummanhopeisen tikarinsa. Hän iski sen syvälle toan rintaan, hiukan ohi valokivestä, ja alkoi viiltää sitä kohti toan alaruumista.

    Kipu lähes tajuttoman Delevan ruumiissa oli suunnaton, niin suurta ei monikaan osaisi edes kuvitella. Sisäelimet olivat monesta kohtaa murskana, ja ruostunut terä viilsi tappavaa vanaansa toan panssariin ja ruumiiseen. Plasman Toa tunsi menettävänsä tajuntansa.

    Metorakk jätti pahoin haavoittuneen Delevan kannelle virumaan, mennen tarkistamaan miten hänen joukkonsa olivat edistyneet. Skakdit pitivät hauskaa matorankyläläisillä, ampuen niitä jalkoihin ja potkien mereen, mutta Metorakkin lähestyessä, skakdit menivät vakaviksi.

    ”Tajuatteko että pilaatte kauppatavaraa!?” Metorakk karjui skakdille. Samalla jonkinlainen rhotuka lensi hänen olkansa yli ja osui sihisten laivan kanteen. Metorakk käänsi katseensa ja näki kaksi Metsästäjien lipun alla olevaa laivaa.
    ”Häivytään!” Metorakk komensi ja potkaisi Delevan ruumiin laivasta mereen. Skakdit alkoivat välittömästi vangita viimeisiä matoraneja, ja tuuppia kyläläisiä aseilla osoittaen kohti laivaa. Metorakk valvoi joukkojaan, ja skakdit siirtyivätkin hyvässä järjestyksessä laivaan käynnistelemään moottoreita. Osa lastasi suurta ryöstösaalista ruumaan vankien kera.

    ”Osuimme liian lähelle Metsästäjien reviiriä. Odina on ihan tässä lähellä. Lähdetään ettei tule ongelmia”, Metorakk selitti skakdille, joka meni ohjaamoon. Suuri rahtilaiva lipui matoranien lipuissa poispäin saarelta Metästäjien laivan rantautuessa saarelle.

    [spoil]Matoro kirjoitti lopun.[/spoil]

  • Deltan temppeli 15: Matoro ei ole Itroz

    Nimdan temppeli, maan alla

    Portaikon jälkeen oli tullut esiin käytävä aivan tavalliseen kiveen kaivettuna. Se oli harmaan ja ruskean sekavaa yhdistelmää, aivan erilaista kuin juhlallisessa pyhätössä.

    ”Te siis halusitte uudestaan tutkimaan Sirua? Miksi niin pitkän ajan jälkeen?” Matoranien ylipapintapainen kysyi vieressään kävelevältä Matorolta. Tai Matorolta, jota he luulivat Itroziksi.

    ”Minulta jäi aikanaan tutkimukset kesken… eräästä syytä. Palasin jatkamaan niitä”, Matoro kertoi varovaisesti.
    Matoran katsoi epäluuloisena mutta sitten ojensi kätensä eteenpäin.

    ”Siinä. Nimdan temppelin sisäänkäynti”, matoran ilmoitti ylpeänä. Hän osoitti suurta oviaukkoa ansojen valtaamaan labyrinttiin. Luolan edessä oli laskettu, yhdestä kivenlohkareesta tehty laskusilta. Koska mekanismeja ei näkynyt, Toa oletti niiden olevan sisäpuolella. Naamion skannaustoiminto varmisti asian.

    ”Aiotteko te tulla tästä eteenpäin?” Matoro kysyi.
    ”Emme. Ja toivoisimme että et ottaisi myöskään tovereitasi mukaan. Emme halua vääräuskoisia temppeliin”, matoran selitti.

    Matoro mietti mitä nyt kannattaisi tehdä.

    ”Ath rael thel”, matoran sanoi.
    Matoro meinasi kysyä ”Mitä?” mutta sulki suunsa ajoissa.

    Matoran katsoi kysyvästi Toaa.

    ”Tappakaa. Tuo ei ole Itroz!” Matoran jatkoi välittömästi. Matoro hyppäsi kyperkeikan eteenpäin ja huusi ”Juostaan temppeliin!”

    Äks iski kyynerpäällä monet keihäin aseistautuneet munkit maahan ja syöksyi eteenpäin kohti laskusiltaa.

    Jään Toa lähti myös juoksuun keihäiden lennellessä takaa päin.
    ”Laitatkaa portti sulkeutumaan!” Matoro huusi. Jardirt ja Notfun olivat jo ehtineet laskusillan luo.

    Yksi lyhyt iskukeihäs osui Matoroa jalkaan. Toa kaatui kovaa maahan. Takaa-ajajien silmät näyttivät täysin luonnottomilta. Jokin uskonnollinen transsitila taistelussa, hän ajatteli.

    ”Kuolkaa hipitaaargh!” Notfun karjui ja tulitti epämääräisesti piilukkopistoolillaan väkijoukkoon. Matoraneja kaatui mutta pian aseesta loppui luodit. Keihäs rei’itti hänen kapteeninhattunsa ja matoran kaatui selälleen maahan tavoitellessaan sapeliaan.

    Jardirtistä tilanne ei näyttänyt lainkaan hyvältä. Notfun oli menettänyt hermonsa. Silloin tyypistä ei olisi kuin harmia. Pieni monivärinen matoran syöksyi sillan toiseen päähän ja alkoi tutkia kivisten hammasrattaiden ja vipujen muodostamaa viidakkoa.

    Oikea vipu löytyi. Kivinen silta alkoi nousta hitaasti mutta varmasti.
    Samalla sillalla ollut Notfun lähti vierimään sisään ja Äks ehti hypätä kiinni sillan päähän. Hän koitti tavoitella Matoroa kädellään mutta välimatka oli liian suuri. Jään Toa ponnisti ja hyppäsi, ja onnistui nappaamaan toisella kädellään sillan reunasta.

    Kivinen silta oli jo noussut 50 asteen kulmaan. Sen pinta täytyyi lentelevistä veitsistä ja keihäistä. Matoro kamppaili saadakseen vedettyä itsensä sillan toiselle puolelle. Äks oli jo valmiina pudotatutumaan sillan toiselle puolelle ja koitti vetää Jään Toaa ylös. Toiminta alkoi olla erittäin vaikeaa mitä pystymmäs silta nousi.

    Jotain terävää osui Matoroa selkään. Hän karjaisi ja miltei menetti otteensa sillasta. Vain Äksän käsi piteli häntä mukana.

    ”Pysätytä silta!” Xxonn huusi tukalasta asennosta sisällä olevalle Jardirtille. Matoran pyörutteli sormiaan ja ihmetteli mitä tekisi. Hän tarttui vanhaan kiviseen vipuun ja väänsi sitä.

    Silta putosi monta metriä alaspäin. Tärähdys miltei nyrjäytti Äksän käden ja sai Matoron menettämään otteensa. Hän lähti putoamaan alla vellovaan sekopäiseen matoranjoukkoon. Juuri kun matoranit huusivat jotain Jään Toa laukaisi harppuunansa joka kilahti salin kattoon.

    Moottori harppuunassa alkoi kiskoa Toaa suurella nopeudella ylöspäin. Musta hahmo syöksyi lähelle luolan kattoa ja kierähti ilmassa voltin. Matoro irroitti harppuunan lennossa ja laskeutui voltilla nousevan laskusillan huipulle.

    ”Kukaan ei saa kiinni Matoro The Blacksnow’ta, tyypit!” Matoro huusi innoissaan ja sukelsi Klaanilaistoverinsa kanssa sillan toiselle puolelle. Laskusilta kalahti kiinni.

  • Deltan temppeli 13: Matoro on Itroz

    Nimdasaari, maanalaiset käytävät

    Tunneli oli pitkä ja yllättävän valoisa. Koko katto oli koristeltu sinisin ja keltaisin valokivin. Nuo värivalot tanssivat yhdessä varjojen kanssa valkoisilla, riimuja täyteen kirjoitetuilla seinillä.

    Amazua oli jatkuvasti varuillaan. Hän oli melkein pudonnut ääriomaperäiseen aukeava luuku-ansaan. Luolastossa olisi vielä yhdeksän ansaa sen Toan muistiinpanojen mukaan. Hän luotti haarniskaansa ja voimiinsa, mutta tiesi että ei kannata olal liian luottavainen omiin kykyihinsä. Pitkä letka piraatteja käveli hänen takanaan, kuka tehden mitäkin. Joukko oli ottanut jokaisen arvokkaan esineen tunneleista.

    Seinästä syöksyi nopealla liikkeellä terä. Amazuan metallinen käsi ehti ottaa sen vastaan ja vääntää sen mutkalle.
    Seuraavalla askeleella ilmeisesti jollakin liiketunnistinsysteemillä varustetut terät pyörähtivät esiin seinästä. Palkkasoturi onnistui tekemään ne helposti pelkin käsin vaarattomiksi.

    Piraattimatoranit kuiskivat jotakin tyytyväisinä.

    Nimdasaari, pyhättö

    ”Tuolla”, Xxonn viittoi metästä nähtyään puiden lomasta rakennuksen. Matoro vaikutti huojentuneelta ja kiihdytti kävelyvauhtiaan kahden matoranin koittaessa pysyä perässä.

    Suuren järven rannalla odottava valkokivinen rakennus näytti vaatimattomalta kaukaa katsottuna. Se oli rakennettu pystyyn asetetuista kalkkikivisistä lohkareista joiden päälle oli kasattu kiviä poikittain. Koko yksi seinämä oli auki, eräänlaisena ovena. Paikka olisi täydellinen puolustuksellisesti, sillä se sijaitsi rantakukkulan laella suuren aukion keskellä.

    Neljä Klaanilaista lähtivöt nousemaan loivaa mäkeä ylöspäin nopeaan tahtiin. He olivat kävelleet tänään jo paljon ja lisää oli odotettavissa.
    Kun Matoro etummaisena siirtyi ovesta sisään valoisaan, pieneen rakennukseen, hän huomasi joukon matoraneja aseiden kanssa katsovan heitä.

    ”Lisää haudanryöstäjiä! Tapetaan!” yksi matoran karjaisi ja osoitti keihäällään nelikkoa.
    ”Ei ei ei. Emme ole ryöst-” Matoro aloitti mutta hänen jalkojensa juureen lentänyt keihäs keskeytti hänet.
    ”A ha. Mitä te sitten olette?” keihäsmatoran kysyi, näyttäen siltä että voisi heittää toisen keihään koska vain.

    Matoro pohti tilannetta. Amazua on todennäköisesti jo syvällä maan alla. Matoraneista voisi olla hyötyä.
    ”Keitä olette?” munkki tivasi. Kaksi matorania lähestyivät joukkoa osoittaen keihäillään.

    ”Me haluamme pysäyttää sen alas menneen haudanryöstäjän ja sen roistojoukon”, Jardirt sanoi nopeasti, edes valehtelematta. Lyhyt ja heikon näköinen matoran olisi tasaisempi neuvottelukumppani.

    ”Me selviämme heistä itsekkin. Nyt, häipykää. Emme halua vääräuskoisia pyhille paikoillemme”, munkki jatkoi. Pari muuta uhittelivat edelleen keihäillään.

    ”Mitä jos me nyt ottaisimme rauhallisesti ja ottaisimme ryypyt pekkaan”, Notfun änki sisään.
    ”Ryypyt mitä?” munkki kysyi nopeasti.
    Kapteeni ehti sanoa ”Rom-” ennenkuin munkit räjähtivät. Ei, ne eivät räjähtäneet kirjaimellisesti. Ne vain suuttuivat koska alkoholi on yksi suurimpia paheita heidän uskonnossaan.

    Matoro kyykistyi ja hänen päähänsä tähdätty keihäs meni pahasti huti. Hellänpuoleinen potku toista lähellä olevaa matorania jalkaan ei vaikutanut juuri mitenkään keihäällä sohivaan tyyppiin.
    Matoraneja vastaan taisteleminen oli ikävintä mitä Toa voi joutua tekemään.
    Äks katsoi kysyvästi Jään Toaa väistäessään yhden keihäänpiston.
    Matoro ei keksinyt järkevää toimintastrategiaa. He eivät voisi käyttää voimaa noita vastaan.
    Sitten hän miltei huusi matoraneille ”Olen Itroz!”
    Munkkijoukko hiljeni. Klaanilaisjoukko jähmettyi.

    Viimein joku rohkeni avata suunsa.
    ”O-oletko sinä se Itroz? Makuta Itroz?”
    ”Kyllä olen. Tarvitsen sirua uudestaan tutkimuksia varten”, Matoro valehteli. Hän tiesi juuri olevansa äärimmäisen heikoilla jäillä. Jos hän paljastuisi, se olisi menoa se.
    ”Olisit heti sanonut, arvon Itroz. Autamme sinua aina sen sopimuksemme nojalla”, munkki kertoi ystävällisesti, tajuten vasta nyt ”tunkeilijan” ja Itrozin yhdennäköisyyden. Lisäksi Makutat muuttavat usein muotoaan. Ity oli edelleen valkomusta ja hänellä oli teleskooppisilmä ja tuo miekka.

    ”Niin, joo”, Matoro sanoi hetken ajatuskatkoksen jälkeen. Heti hän tajusi kuinka tyhmästi oli sanonut. Nuo matoranit tiesivät Itrozista enemmän kuin hän itse.

    ”Saammeko mennä Nimdan kammioon ja samalla hoitelemaan ne haudanryöstäjät?” Matoro kysyi vakavoituneena. ”Nämä ovat Kavereitani Veljeskunnasta. Täysin luotettavia”, hän jatkoi ja viittasi muihin Klaanilaisiin.
    Munkki näytti nörästi tietä portaikkoon ja nelikko lähti alas munkit mukanaan. Matoron otsalla helmeili jatkuvasti kylmä hiki. Olisi vain ajan kysymys koska nuo alkaisivat epäillä.

  • Deltan temppeli 12: Voimaa Isä Athilta

    Nimda-saari, matorankylä

    Matorankylä oli kuolemanhiljainen. Puiset rakennukset huojuivat lämpimässä tuulessa. Suurimman majan ovi oli irti.

    Matoro käveli hitaasti toiset Klaanilaiset perässään. Kylä näytti autiolta.

    ”Minulla on huono tunne tästä”, Matoro sanoi ohimennen. Hiekkaisella päätiellä näkyi raskaita väkijoukon jälkiä.

    ”Täällä on ollut suuri väkijoukko”, Jardirt ilmoitti tutkien maata.
    ”Entinen miehistöni ehkä?” Notfun ehdotti.

    ”Hei, tämä ovi on lyöty irti”, Matoro hihkaisi nostettuaan suurimman mökin puuovea. Siinä oli reikä, joka näytti nyrkin tekemältä.
    Toalle tuli ensimmäisenä mieleen se laivan kaapannut metallikäsi.

    ”Outoa. Missään talossa ei ole väkeä”, Äks ihmetteli ääneen tutkittuaan pari mökkiä.
    ”Tämä suurin mökki näyttää olevan jonkinlainen kylän keskus”, Jään Toa puhui taloon tulleelle piraattikaksikolle. Hän penkoi hyllyjä yrittäen löytää mitä tahansa.
    Notfun katseli ympärilleen tylsistyneenä.
    ”Entä jos me vain seurataan noita jalanjälkiä?”

    ”…”
    ”…”
    ”Miksi me emme tajunneet tuota aikaisemmin” Jardirt ihmetteli.
    ”Niin! Minun porukkani ei varmasti osaa liikkua huomaamattomasti! Metsää pitkin menee vana roskaa, tallottuja oksia ja tyhjiä pulloja”, Notfun hehkutti.
    ”Katsotaan nyt ensin löytyykö täältä jotakin”, Matoro huomautti ensin ja avasi yhden puisen lipaston.
    Sieltä paljastui erittäin vanhan näköinen kirja.

    ”Ath”, hän luki ääneen otsikon. ”Tämä on niiden-”
    ”Hippien”, Notfun sanoi väliin.
    ”… matoranien uskonnollinen kirja”
    ”Mitä siinä on?” Xxonn kysyi.
    Toa avasi kirjan.
    Kirjoitus oli jotakin outoa kieltä.
    ”Lue itse”, Matoro sanoi ja heitti kirjan Äksälle.
    ”Eihän tästä saa mitään selvää!”
    ”Ei niin”, Matoro vastasi ja heitti kirjan hyllyyn. ”Eli mennään näppituntumalla jälkien perässä”

    Nimda-saari, pyhättö

    ”Ne ryövärit tuhoavat temppelimme ja ryötstävät aarteemme!” matoran kailotti kaadunneen alttarin päällä. Parikymmentä aseistautunutta uskovaista seisoivat rinkinä hänen ympärillään, valkoisen Nimdan Pyhätön seiniä vasten.
    ”Me emme salli sitä! Me saamme Athilta voimaa tuhota ne!” ilmeisesti ylipappi vaahtosi.

    Joukko nosti aseitaan ja hurrasi. Sitten he alkoivat mennä yksi kerrallaan portaikkoa alas soihtujen ja keihäiden kanssa.