Valkoinen, kasvoton hahmo asteli tyynen meren pinnalla. Sen laihojen jalkojen askeleet eivät aiheuttaneet pintaan edes väreilyä. Merituulikin oli kadonnut. Kaikki tuntui kuin pysähtyneeltä, mutta valkoinen tabula rasa jatkoi hidasta kävelyään kohti horisonttia. Olennon uusi miekka tärähteli lievästi sen selkää vasten kävelyn tahtiin. Olennon vasen käsi roikkui löysästi auki sen lantion vieressä, mutta oikea käsi oli kuin lukittunut nyrkiksi. Sormien välistä pilkotti jotain hopeista ja jotain sinistä.
Olento jatkoi matkaansa pohjoiseen. Kului tunteja. Se kulki mahdollisimman kaukana kaikista lähialueiden saarista ja jatkoi matkaansa vain meriteitse. Sätkynukkemainen hahmo halusi välttää kontaktia kaikkeen elävään.
Marionetti oli voittanut. Se oli saanut Gamman. Mestari olisi tyytyväinen. Lähetti kuitenkin eli vielä. Se saisi elää vielä. Marionetti ei taistellut haavoittuneita vastaan. Tämä oli yksi niistä säännöistä, joita se ei antaisi itsensä rikkoa.
Nukkemainen hahmo jatkoi matkaansa tuulettomalla merellä.
* *
Pimeys
Kyllä. Sait sen.
Tiesin, että pystyisit siihen, poikaseni.
Tuo se minulle.
*
Trooppinen saari, etelä
Kaksi tummanpuhuvaa torakkaa käveli läpi Nazorakien eteläisen tukikohdan metallisten seinien suojaamia käytäviä. Tukikohdan valot oli sammutetttu, mutta Kädet näkivät silti. Agenttien sinisten, mekaanisten käsien molemmissa kämmenpohjissa hohti kirkkaan sininen ultraviolettivalo, joka täytti käytävät ja sai kaiken epäilyttävän ja ulkopuolisen näkymään erittäin tarkasti. Mattamustien visiiriensä läpi agentit 019 ja 020 tutkivat tukikohtaa sentti sentiltä.
Kun Kenraali oli saanut tietoonsa, mitä trooppisessa tukikohdassa oli tapahtunut, hän ei ollut ollut erityisen tyytyväinen kuulemastaan. Objektiivisesti katsottuna syy tässä tukikohdassa tapahtuneeseen täydelliseen epäonnistumiseen ei voinut olla yksin prikaatinkenraali 457:n, sillä tukikohtaa ei oltu varustettu tällaisia hyökkäysmääriä varten. Paikallisten matoranien äkillinen kapina yhdistettynä tappavan klaanilaistoan hyökkäykseen, raivokkaaseen soturimunkkiarmeijaan ja tuntemattoman kolmannen osapuolen toimiin olivat varmistaneet, että kaikki ei ollut mennyt täydellisesti.
Nyt 457:tä syötettiin parhaillaan pala palalta Äidille, tukikohdan alemmat upseerit vapisivat kauhusta ja tilanteeseen sotkeutunut Makuta Abzumo yritti valehdella parhaansa mukaan Kenraalille, kuinka epäonnistumisella ei ollut yhteyttä hänen joukkoihinsa. Käsille jäi kaksi tehtävää: ne tutkivat ja puhdistivat.
* *
Zakaz, suolakurkkutynnyri Kuolleen Rukin tavernan ulkopuolella
Skakdi oli huutanut apua kymmenien minuuttien ajan ennen kuin oli tajunnut, että kukaan ei kuunnellut. Tavernaan oli laskeutunut hiljaisuus. Ne, jotka eivät olleet saaneet tuolista päähän ja menettäneet tajuntansa olivat todennäköisesti sammuneet jollekin baaripöydistä. Kukaan ei tulisi päästämään tätä skakdia ulos ennen aamua. Ja hän oli allerginen. Oli siis aika ottaa oikeus omiin käsiin. Skakdi laittoi kätensä tynnyrin kantta vasten, sormet edellä. Sitten se löi. Skakdi parahti kivusta. Kansi ei ollut hievahtanutkaan. Hetken aikaa voivoteltuaan skakdi kuitenkin kasasi itsensä ja yritti uudelleen. Toinen yritys ei ollut yhtään vähemmän tuskallinen, mutta skakdi jatkaisi yrittämistä.
Sen illan aikana jostain tavernan ulkopuolelta kuultiin monen monta skarrararrrr-karjahdusta.
Marionetti pysähtyi ja kääntyi ympäri. Se erotti vielä toistaiseksi kaukana siintävän sukellusveneen, joka nousi hetki hetkeltä enemmän pinnan yläpuolelle. Valkoisen olennon kasvoton pää nauliutui lähestyvän aluksen suuntaan.
Ämkoo tuijotti sukellusveneen ikkunasta käsin valkoista vihollistaan. Snowie sen sijaan tapitti Ämkoota, yrittäen parhaansa mukaan ymmärtää mitä vihreä Toa suunnitteli.
”Aiotko sinä todellakin taistella?” ”Pakko”, Ämkoo totesi ankeasti. ”Vai haluatko tehdä sen puolestani?” ”Mutta eihän sinulla ole edes asetta”, Snowie vastusteli, mutta lopetti sitten. Lumiukko ei tahtonut saada tilannetta kuulostamaan enää yhtään toivottomammalta.
Ilman Toa otti muutaman askeleen kauemmas huolestuneesta toveristaan ja teki sitten jotain hyvin outoa. Snowie tuijotti hiljaa kun Ämkoo avasi suunsa, käänsi kasvonsa ylöspäin ja päästi hyvin ikävän äännähdyksen. Ämkoon suusta työntyi esiin jotain.
”Mikä tuo…”, Snowie aloitti, mutta näky puhui puolestaan. Ämkoo kiskoi metallisen varren kokonaan ulos sisältään, heilautti sitä ja painoi varressa olevaa pientä nappia. Esine venähti oitis pidemmäksi.
”Selitän tämän sinulle joskus”, Mäksä totesi ja yritti virnistää. ”Parasta olisi. Oksensit juuri taistelusauvan”, vastasi Snowie.
– – –
Marionetti seisoi yhä hiljaa paikallaan, vaikka sukellusvene oli jo aivan tämän vierellä. Aluksen luukku aukesi ja Ämkoo kapusi hitaasti sen kannelle.
”Terve”, Ämkoo totesi kylmästi ja katsahti Marionettia. Ilman Toa havaitsi tutun miekan ja kiristeli hampaitaan.
Sukellusveneen nostattamat laineet tyyntyivät nopeasti Marionetin manipuloidessa näitä telekineettisillä kyvyillään. Ämkoon ennen omistama katana leijaili nukkeolennon selästä tämän käteen.
”Valmistaudu”, Marionetin kämmenselässä sijaitseva suu sanoi pakotetulla äänellä. Olento lähti astelemaan veltosti kohti sukellusveneen päällä seisovaa Toaa.
”Valmistaudu itse, piru”, Ämkoo vastasi ja osoitti kädellään Marionettia kohti.
Marionetti ei osannut odottaa puhdasta elementti-iskua. Valtaisa tuulenpuuska pyörähti käyntiin olennon ympärillä ja pian tämä huomasi kieppuvansa valtavan vesipatsaan sisällä korkealla yläilmoissa. Ämkoo ohjasi pyörremyrskyä kauemmas sukellusveneestä, hajotti sen ja antoi Marionetin sitten pudota veteen.
Ämkoon yllätykseksi olento todellakin upposi. Hetken päästä se kuitenkin nousi aavemaisesti pintaan, kohottautui seisomaan ja lähti jälleen astelemaan Toaa kohti.
Ämkoo heilautti pitelemäänsä sauvaa ainoalla kädellään. Sen toiseen päähän ilmestyi kolme vihreänä hehkuvaa energiaterää. Tämän jälkeen ilman Toa nostatti uuden puhurin ja syöksyi sen voimin vihollistaan kohti.
– – –
Snowie katseli kaikkea tätä hämmästyneenä aluksen ikkunasta. Miten Ämkoo kontrolloi elementtiään tuolla lailla? Eikö sen pitänyt olla mahdotonta? Mikä tuo ase oikein oli? Selviäisikö Mäksä?
– – –
Ämkoo karjui ja iskeytyi viikatteensa kanssa Marionettia kohti. Valkea nukke ei väistänyt, vaan otti iskun vastaan varastamallaan katanalla. Seurasi nopea viiltosarja, jonka Ämkoo onnistui väistämään hyvin täpärästi keskittämällä elementti-iskun ja kohoamalla sen avulla hetkeksi yläilmoihin.
”Miru!”
Ämkoo leijaili hieman veden yläpuolella ja katseli muutaman metrin päässä seisovaa vihollistaan. Ilman Toa laukaisi usean elementti-iskun sarjan Marionettia kohti ja kiidätti itsensä näiden perään uuteen hyökkäykseen. Marionetti loikkasi ilmaan, pudottautui takaisin veden pinnalle ja ennätti ottamaan viikatteen jälleen vastaan miekallaan.
Ämkoo kirosi. Yhden käden turvin taisteleminen ei ollut helppoa, eikä hän ollut käyttänyt tätä asetta ikuisuuksiin. Toa-ajoista oli todellakin kulunut aikaa…
Ämkoo havahtui Marionetin yllättävään liikkeeseen. Nukke huitaisi Ämkoota kohti nopeasti ja haki sitten reilusti välimatkaa. Ämkoo töytäisi itsensä liikkeelle ärhäkän tuulenpuuskan voimin ja lähti valkoisen olennon perään, ihmetellen tämän aikeita.
– – –
Snowie tuntui ymmärtävän, mitä Marionetti aikoi. Lumiukko katseli neuvottomana nukkeolennon syöksyä sukellusvenettä kohti.
– – –
Marionetti saapui aluksen tykö ja iski miekkansa tämän kylkeen aivan liian määrätietoisesti. Kuului epämääräinen sihahdus.
Ämkoo lennähti Marionetin vierelle, mutta liian myöhään. Ilman Toa iski viikatteensa nukkea kohti, mutta olento torjui iskun naurettavan helposti huomattavasti keveämmällä aseellaan.
Kuului katkeavan metallin ääni ja viikatteen terät sammuivat. Ämkoo leijaili ilmassa pidellen hölmistyneenä kiinni mitättömästä varrenpuolikkaasta.
Marionetti kääntyi ympäri. ”Kuole”, se komensi elottomalla äänellään ja huitaisi miekkansa ilman Toaa kohti. Ämkoo ennähti leijailemaan korkeammalle, vain huomatakseen mitä taustalla tapahtui. Toa lennähti nopeasti sukellusveneen kannelle, riuhtaisi luukun auki ja hyppäsi sisään.
– – –
Snowie repi erilaisia ohjausvipuja kaikkea muuta kuin määrätietoinen ilme kasvoillaan. Ämkoo kompuroi tiensä ohjaamoon ja alkoi karjua.
”Mitä sinä TEET?” ”Se sen teki! Tämä uppoaa!” ”Koita nyt hemmetti pitää tämä pinnalla tai me-” ”Tämä ei reagoi yhtään mihinkään!!”
– – –
Marionetti tuijotti pinnan alle vajoavaa sukellusvenettä. Aluksen kadottua näkyvistä Marionetti kääntyi ja lähti jatkamaan matkaansa pitkin oudolla tavalla tyyntyvää veden pintaa.
Ämkoo kiri Snowmanin juuri hiekkarantaan saavuttaessa. Hän juoksi toverinsa rinnalle ja pysähtyi. ”Mitä oikein ajat takaa? Se pakenee kävelemällä vetten päällä, eikä edes tuonne suuntaan!” Ämkoo ihmetteli Snowien toimintaa. ”Joten mitä ajat takaa täl…”
Ämkoo katsoi, kun lumiukko kapusi sukellusveneen luukusta sisään.
Aivan, totta kai, hän ajatteli seuratessaan valkoista hahmoa kulkupelin sisään.
Ämkoo ahtautui sukellusveneen ahtaan käytävän tukkivan tapiirin ohi. ”Sinäkin täällä.” ”Snörf.” Sitten hän kiiruhti ohjaamoon, ja nojasi molemmilla käsillään Snowien valtaamaan ohjauspenkkiin. Lumiukko painoi paria nappulaa, ja käynnistettyään ensin ikkunanpyyhkimet ja laskettuaan juomatelineen vene painui upoksiin.
”Ikävää jättää Matoralaiset näin hyvästelemättä” Snowie pohti ääneen, mutta ymmärsi kyllä, että nyt oli tulenpalava kiire. Nimda oli jo ollut hänen käsissään, vain tullakseen tuon hyypiön viemäksi. Lumiukko työnsi kaasuvivun niin eteen kuin sai, ja tutki ohjauspöytää, tarkoituksenaan löytää oletettujen aseiden ohjakset.
Hän huomasi ison napin, jossa oli punaisella piirretty kuva, joka näytti aika paljon ohjukselta. ”Toivotaan, ettei se ole hyvä väisämään.”
Ämkoo neuvoi suunnan, ja Snowie ohjasti veneen sinne päin. Tapiiri söi alukseen eksyneen kärpäsen.
—
Marionetti käveli kohti taivaanrantaa. Vaikka meren aallot kohosivat paikoin metrien mittaiseksi, kaikkialla valkoisen hahmon ympärillä oli täysin tyyntä. Laskeva aurinko värjäsi veden oranssin ja punaisen väriseksi, luoden lämpimän sävyn myös Marionetin vasempaan puoleen. Se eteni omaa nykivää kulkuaan päättäväisesti suoraan eteenpäin.
Sitten Marionetti otti pari askelta vasempaan väisteän pinnan alta syöksyvät ohjukset.
—
”Mitä pirua?” Snowman huudahti. Hän oli varma, ettei sukellusvenettä voinut vielä nähdä näin kaukaa ja syvältä, ja että potkureista lähtevä äänikin oli aaltojen kohinaan verrattuna suorastaan olematonta. Sitä paitsi ammuin aika hyvin.
Ämkoo tarkkaili Marionetin liikehdintää ohjaamosta löytyneiden kiikareiden lävitse. Valkoinen hahmo oli tosiaan juuri kävyesti väistänyt vaivatta täysin yllätyksenä tulleet torpedot.
”Snowie?” ”Hm?” ”Mitä hemmettiä tapahtui?” ”Ei aavistustakaan. Mistä se muka tiesi, että minä tähtään sitä? Senhän… Eikun.” ”Jaa toki minullekin.” ”Visokki puhui jotain Avdesta päässäni! Että se tuntee liikkeeni! Silloinhan tuo…” ”Visokki?” ”Pitkä tarina. Mutta… Tuon tyyppi tietää ajatukseni, näkee ennalta kaikki toimeni. En minä voi sitä täältä tiputtaa!” ”Aja sitten lähemmäs.” ”Mutta-” ”Lähemmäs. Snowie. Aja. Nyt.” ”…se tietää ajatukseni, ja sinulla on vain yksi käsi. Mitä me muka-” ”Snowie!” ”Mennään, mennään.”
Lumiukon valkoiset kourat napsauttivat katosta kolme kytkintä eri asentoon, ja laskeutuivat sitten ohjaimien päälle. Sukellusveneen potkurit aloittivat pyörimisensä, ja kuplavanat aloittivat heiluvan kyytinsä kohti pintaa. Kiihdytys sai kaikki kolme veneen matkustajaa heilahtamaan villisti taaksepäin. Sukellusveneen vauhti kasvoi ja potkurit pyörivät yhä nopeammin. Muutama kala ja levänpala vilahti nopeasti ikkunasta jääden kuitenkin kauas taakse. Vanha alus natisi hieman liitoksistaan. Kulkupeli kohosi kohti pintaa ja huristi eteenpäin, kirien koko ajan valkoista takaa-ajettavaansa.
”Snowie.” ”Mäksä?” ”Valmistaudu nousemaan pintaan.”
Snowie makasi hämmennyksen ja hölmistyksen vallassa maassa, tajuamatta nousta pystyyn. Lumiukon utuinen mielentila hälveni kuitenkin nopeasti Ämkoon juostessa tämän tykö.
”Snowie, mitä hemmettiä?” ”En minä tiedä!” ”Matoranit sanoivat, että se..!!” ”Se!!” ”Oliko se tääl-” ”Se vei sirun!” ”SIRUN?” ”SE OLI NÄILLÄ MATORANEILLA.” ”KOKO AJAN?” ”KOKO AJAN!” ”…”
Paikalle alkoi tulvia taas matoraneja suunnasta, josta Ämkoo oli hetki sitten juossut. Nämä katselivat pelonsekaisen hämmennyksen vallassa vihaisena kiehuvaa ilman Toaa ja tämän valkeaa toveria.
”Me emme päästä sitä pakoon”, Ämko totesi tuimaan sävyyn. ”Mihin suuntaan se meni?” ”Mitä aiot tehdä? Sehän vei sinulta käden, et mitenkään voi…” ”MIHIN SUUNTAAN SE MENI?” ”EN MINÄ TIEDÄ.”
Ämkoo karjaisi turhautuneena ja kääntyi katsomaan paikalle saapuneita matoraneja. Nämä pudistivat pieniä päitään anteeksipyytävään sävyyn. Ilman Toa murahti, otti tukevan asennon ja sulki silmänsä.
Tuulenpuuska heitti matoranit ja juuri pystyyn nousseen Snowien nurin. Elementaalienergia kuohui hetken aikaa Ämkoon kärsineestä kehosta samalla kun Toan naamio alkoi hehkua.
”Miru!”
Kirkkaanvihreä energia keskittyi Ämkoon jalkojen alle ja Toa lennähti uskomattomalla nopeudella korkealle ilmaan. Snowie katsoi taivaalle nousseen ystävänsä perään, kääntäen katseensa sitten maahan. Siinä saattoi havaita verta.
”Tuollainen ei tee sinulle hyvää”, Snowie totesi puoli-itsekseen.
Ämkoo pysähtyi ja tarkkaili maisemaa taivaista käsin. Saarella oli paljon metsää, eikä ylhäältä ollut mitenkään mahdollista havaita siellä liikkuvaa olentoa. Ämkoo kuitenkin yritti kaikkensa, käännellen kiivaasti päätään.
Sitten hän näki sen.
Marionetti ei ollut metsässä. Valkea olento käveli kohti meren rantaviivaa ja astui sitten veteen. Olento ei kuitenkaan osoittanut pienintäkään uppoamisen merkkiä, vaan käveli keveästi veden pintaa pitkin.
Ämkoo lausui muutaman harkitsemattoman kirosanan ja laskeutui.
”Näitkö mitään?”, Snowie kysyi varovasti Ämkoon tömähdettyä hietikolle tämän viereen. ”Se pirulainen on merellä. Osaa kävellä vetten päällä.”
Snowie mietti.
Ämkoo odotti.
Snowie sai idean.
Ämkoo odotti, että Snowie kertoisi ideansa.
Snowie ampaisi juoksuun.
Ämkoo tuhahti ja lähti harppomaan lumiukon perään.
”Visokki?” Snowman oli hämillään. Hän oli luullut, että se Avdeksi kutsuttu oli näiden psyykkisten hyökkäysten takana. Ei suinkaan Visokki. ”Minä juuri” hämähäkin ääni vastasi näkymättömistä. ”Sinä… sinäkö minun päässäni olet?” ”En.” ”Vaan?” ”Avde on päässäsi. Minä… no, olen hänen kanssaan hieman samankaltaisessa yhteydessä. Hän se sinun mieltäsi riivaa.” ”En millään tahtoisi kuulostaa ilkeältä, mutta miksi minä sitten puhun sinulle?” ”Tajusin, että mielesi on taas hyökkäyksen kohteena, ja päätin iskeä väliin. Kerro, koskitko Nimdan sirua?” Snowmania häiritsi, kun hän ei nähnyt puhujaa, mutta jatkoi silti. ”Tuota, kait minä sitä hipaisin.” ”Eli siis sen takia… Aa, tässä on nyt järkeä.” ”Tuota… Täh?” ”Nyt ei ole aikaa selittää. Olen täällä varoittamassa sinua.” ”Varoittamassa?” ”Avde pääsi sisällä. Hän tietää missä olet, Snowman. Hän tietää missä Nimdan siru on!”
Silloin mustuus väistyi humisten, ja tilalle tuli sademetsä ja auringonvalo. Mutta Snowmanin yllätykseksi hän ei ollut Matoralaisten ympäröimä. Hän näki edessään vain yhden hahmon.
Lumiukko kohottautui ensin istumaan, ja sitten hitaasti seisomaan, koko ajan tarkkaillen hahmoa. Tuntomerkit täsmäsivät. Tuon täytyy olla se Mäksän maintsema miekkamies.
Marionetti osoitti Snowmania miekalla.
Piru vie.
Lumiukko mietti vaihtoehtojaan. Pakeneminen ja piiloutuminen taitavat olla aika lailla poissa laskuista, jos olinpaikkani on tiedossa. Tuo ei näytä varsinaisesti sellaiselta tyypiltä, joka luopuu aikeistaan puhumallakaan. Entäs taistelu? Jos tuo kaveri voitti Mäksän, mitä mahdollisuuksia minulla muka on?
”Valmistaudu.”
Valkoisen hahmon ääni karmaisi Snowmania. Se ei kuulostanut luonnolliselta, ja siinä mielessä sopikin hyvin hahmon muuhun olemukseen. Aivan kuin näkymättömät langat olisivat liikutelleet sitä.
”Eh, teillä taitaa nyt olla väärä henkilö, en oikein harrasta tällaisia kaksintaisteluita… Olen enemmänkin semmoi-” ”Valmistaudu.”
No hemmetti, ei kai tässä muukaan auta, Snowie tuumi, ja hivutti kättään varustelaukkuunsa. Hän löysi Ämkoon käden alta etsimänsä, ja nosti painetykkinsä esiin.
ShhhhhhklonkPAAUUUM!
Snowman liukui aseensa potkaisun voimasta vähän matkaa taaksepäin, säilyttäen vaivoin tasapainonsa. Muutama puu napsahti poikki, hiekka pöllysi ja kasvillisuus painautui maata vasten paineen alla. Ja Marionetti seisoi hievahtamatta paikallaan. ”Oletkin kova kaveri,” Snowman aloitti. ”Jonain päivänä sinusta tulee vielä oikea poi-”
Seuraavat sekunnit olivat Snowmanille hyvin epäselvä valkoinen sekamelska, johon liittyi viiltävää kipua, ja lopputulemana hän makasi maassa tuijottaen edessään seisovaa Marinettia tämän miekan vartta pitkin. ”Nimda” se sanoi. ”Hyvähän sieltä miekan kahvapuolelta on puhua, ja…. Onko tuo Mäksän miekka? Sinä senkin-” ”Nimda.”
Marionetti liikutti miekan terää Lumiukon kasvoja kohti. Snowman vilkaisi syrjäsilmällä vieressään maassa lojuvaa keppiä.
Se riitti Marionetille, joka yhä miekalla maassa lojuvaa Snowmania osoittaen asteli luonnottamasti sauvanpuolikkaan luo. Valkoinen hahmo kumartui, aivan kuin sen ruumista olisi lähtenyt naru, jota olisi nyt löysennetty. Se nappasi kepin käteensä, ja katosi viidakon siimekseen.
Snowman nousi seisomaan, ja ihmetteli. Se… Sekö antaa minun jäädä henkiin? Mutta miksi? Mitä se merkitsee?
Taivas oli pilvinen sateiden jälkeen. Pieni vene lipui läpi tyynen meren ja halkoi sumua kulkiessaan. Veneen toisessa päässä seisoi kaapuun verhoutunut hieman Toaa lyhyempi hahmo, joka veti venettä suurella airolla kohti edessä hahmottuvaa pientä saarta.
Avde istui veneen toisessa päässä mietiskelevän näköisenä. Hän ja lautturi eivät olleet puhuneet koko matkan aikana. Tämä kuitenkin muuttui, kun lautturi sanoi jotain kaapunsa sisältä.
”Kohta perillä”, lautturin heikko ja vanha ääni sanoi. ”Jäänkö odottamaan?”
”Mieluiten”, Avde sanoi. ”En usko, että ystäväni tarjoaa minulle kyydin. Näkyykö Marionettia vastarannalla?” Lautturi keinutti päätään edestakaisin kieltävästi. ”Ei näy.”
”Hmm”, Avde äänteli hieroen leukaansa. ”Poikkeuksellisen hidasta toimintaa Marionetilta. Oletko samaa mieltä?” Lautturi ei vastannut. Hänellä ei ollut mielipidettä.
Vene rantautui lopulta ja lautturi jäi odottamaan. Avde nousi veneestä ja käveli ylös rantaa kohti pienen kukkulamaisen saaren korkeinta kohtaa. Pienellä saarella ei vaikuttanut olevan minkäänlaista elämää. Edes rikkaruohot eivät viihtyneet rannalla vaan koko saari oli peittynyt punaiseen hiekkaan, johon Avden pienet jalanjäljet jäivät hyvin selvästi. Avde oli harmissaan. Jos Marionetti olisi paikalla, tämä ei olisi ongelma.
Pieni Pakaria kantava Matoran saapui kukkulan korkeimpaan kohtaan. Kukkulalla seisoi kolme punertavaa kalliota. Avde katsoi kallioita hetken yrittäen muistaa, missä oikea kohta oli. Punaisen Miehen ei tarvinnut kuitenkaan yrittää kokeilla kaikkia mahdollisia kallioita, sillä pieni yksisilmäinen lentävä lautanen leijui esiin jostain kallioiden välistä. Avde katsoi sitä ja hymyili kameralle.
Avhrak Va suoritti hetken tunnistusoperaatiota, jonka jälkeen se piippasi kaksi kertaa. Yhteen punertavista kallioista aukesi pieni oviaukko. Sisällä oli pimeää.
Avde käveli aukosta ja astui alas portaita syvemmälle. Punaisen Miehen kävellessä syvemmäksi alas portaita seinän lamput alkoivat välkehtiä päälle ja pois. Avde ei pitänyt lamppujen tuottamasta valosta. Paikan asukas tiesi tämän erittäin hyvin. Seinät olivat yhtä punaisia kuin saaren kallio, josta Avde oli tullut sisään. Portaat olivat sen sijaan metallisia ja verrattain hyvin siistejä.
Avden astuttua viimeisen portaan askeleen päälle loputtoman tuntuinen käytävä ilmestyi hänen eteensä. Hänen eteensä saapui pian samanlainen yksisilmäinen lautanen, joka oli tullut saattamaan Punaista Miestä. Avde ja Avhrak Va liikkuivat kuparin värisessä käytävässä. Useiden tienhaarojen jälkeen he saapuivat pienen hissin eteen. He menivät sisään ja lautanen taittoi esiin lyhyen käsiraajan, jolla se näppäili täysin kuviotonta hissin näppäimistöä sekavassa järjestyksessä.
Hissi alkoi laskeutua alas. Avden seisoskellessa paikallaan hyvin raivostuttava Xialainen musiikki alkoi kuulua taustalla. Punainen Mies yritti olla kuuntelematta. Hetken päästä hissin ovet avautuivat ja uusi, pitkä käytävä ilmestyi eteen. Avde seurasi Avhrak Va:ta kunnes hän ja metallilautanen viimein saapuivat mustan oven eteen.
Lautanen avasi oven, paljastaen suuren kokoushuoneen, jota valaisi vain pöydässä seisova kanisteri, jonka sisällä ui pieni, valoa tuova meduusaolento. Avde käveli sisään ja näki heikosti, mutta tarpeeksi hyvin pöydän toisella puolella istuvan Skakdin, joka hymyili hänelle. Punainen Mies hymyili takaisin ja istui pöydän ääreen Skakdin eteen.
”… Jos tulit valittamaan hissin taustamusiikista, pyydän syvästi anteeksi.Tiedäthän, kuinka musikaalisesti lahjattomia Vortixxit ovat”, Skakdi sanoi Avdelle hyvin epämiellyttävästi ja napsautti sormiansa. Valot syttyivät kokoushuoneessa, jolloin Punainen Mies näki paljon selvemmin Skakdin ulkomuodon. Skakdi oli tummanharmaa ja pukeutui mustaan, sametista tehtyyn takkiin, jota koristivat kultaiset napit. Hänellä ei ollut selkäpiikkejä, jotka olisivat sojottaneet pään takana.
Avde hymyili harmaalle Skakdille ja nyökkäsi. ”Missä…’Feterrasi’ ovat?” Avde kysyi nuollen katseellaan suuren huoneen seinämiä. Seinät olivat täynnä monenlaisia laitteita, joiden toiminnasta Avde ei tiennyt mitään.
”Kun tulin huoneeseen, laitoit valot päälle”, Avde vastasi napsauttaen sormiaan. ”Olet nähnyt, mihin pystyn ilman valoa. En tiedä, missä tappokoneesi ovat.” Avde piti pienen tauon.
”Totta kai, rakas Avde” ,Skakdi hykersi hieman ja vastasi. ”Mutta voit kutsua minua ’Zorakiksi’. Ystävien kesken ei tarvitse olla näin muodollisia.” Avde katsoi Zorak-nimistä Skakdia silmiin ja levitti kätensä. ”Hyvä on sitten, Zorak. Zorak…Arstein?” Avde yritti parhaansa mukaan muistaa Skakdin koko nimeä, mutta jäi vain raapimaan leukaansa pohdiskelevana.
Zorak-niminen Skakdi suoristi takkiansa hieman ja laittoi kätensä ristiin pöydälle eteensä. Ennen puhumistaan se veti syvään henkeä. Kun Skakdi puhui, sen ääni oli juhlallinen. ”Zorak von Maxitrillian Arstein VIII.”
Avde nyökkäsi hieman hölmistyneenä ja toisti perässä. ”Zorak von Maxitrillian Arstein…kahdeksas?” Zorak hymyili taas.
”No, Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas”, Avde sanoi toistaen nimen samalla ylistävällä äänensävyllä kuin Zorak aiemmin, ”mitä mieltä olit pienestä huviretkestämme Klaanin linnakkeeseen?”
”Yksi Feterroistani on kuollut ja useat heistä haavoittuneet”, Zorak vastasi heti paljon vakavammalla äänensävyllä.
”Nöyrin anteeksipyyntöni. He tekivät osansa, Zorak. Onko sinulla tarvetta resursseille korjausoperaatioon?”
”Milloin en ole tarvinnut?” Zorak kysyi lakonisesti ja vetäytyi syvemmälle tuoliinsa.
”Ehkä Nynrahilta?” Avde ehdotti. Zorak näytti merkillisen katseen. Avde naurahti hieman. ”Metallisten tappajakoneiden kunto liikuttaa sinua enemmän kuin Sheelikan. Mielenkiintoista.”
”Tietysti Sheelika on vielä hyvin tärkeä, mutta minun omien Feterrojeni edessä hän ei ole mitään. Asiat on laitettava…tärkeysjärjestykseen.”
”Ehkä hän pärjää”, Avde sanoi. ”Toivon, että edes sait Klaanista sen, mitä olit hakemassa.”
Zorak löi pöytää harmaalla nyrkillään. ”Tiettyjä… hankaluuksia tapahtui. En saanut hakemaani, valitettavasti.”
”Nimdakin jäi sinne, mutta älä huoli. Ehkä kuudennen osan aika ei vain ollut vielä. Sanotaanko kuitenkin, että sain tietyt nappulat laudalle ja tietyt siltä pois.” Pieni lentävä lautanen leijaili sisään huoneeseen. Mekaanisella kourallaan se toi jonkinmoista tarjotinta. Avhrak Va laskeutui hiljaa huristen pöydän tasolle ja jätti tarjottimen pöydän keskelle. Mekaaninen käsi otti kaksi höyryävää kuppia ja liu’utti ne taitavasti pöytää pitkin ensiksi Zorakille ja sitten Avdelle. Zorak nosti kupin pöydältä ja otti pienen hörpyn. Avde seurasi perässä epävarmana.
”Niinkö?” Zorak kysyi veikeästi hyvin hiotun hammasrivinsä takaa. ”Lauta? Onko mahdollista antaa hyvän ystäväsi tietää pelistänne hieman lisää?”
Avde otti varovaisen hörpyn höyryävästä kupista ja laski sen pöydälle. ”Oletko pelannut shakkia, Zorak?” Zorak hymyili taas Avdeen päin. ”Paljon enemmän kuin voit kuvitella”, hän vastasi.
Avde nosti toisen kätensä pöydän alta pidellen jotain, joka muistutti pientä kirjaa. Punainen Matoran tarttui esineeseen kahdella kädellä ja avasi sen paljastaen mustavalkoisen pelilaudan. Nappulat olivat jo oikeilla paikoillaan. Avde laski laudan pöydälle ja liu’utti sen Zorakille, joka nappasi sen tottuneesti. ”Olen yllättynyt”, Avde sanoi, ”mutta käsitykseni mukaan Zakazilla shakin voittaja on se, joka ampuu toisen ennen ensimmäistä siirtoa.”
”Se on totta”, Zorak sanoi hymähtäen ja siirsi ensimmäisen sotilaan kaksi ruutua. Sen jälkeen hän liu’utti laudan takaisin Avdelle. ”Mutta todellinen mestari on se, joka saa vastustajan ampumaan itsensä.”
Avde otti laudan taas vastaan ja siirsi omaa sotilastaan ennen kuin palautti laudan Zorakille. ”Tuon olisin halunnut nähdä. Mutta jos haluamme saada sen, mihin pyrimme, joudumme käyttämään paljon vaikeampaa taktiikkaa.”
”Olet aivan oikeassa, rakas Avde”, Zorak sanoi tehden siirtonsa. ”Ainoa kysymys on; pystytkö siihen?”
”Luulen, että olet pelannut tätä paljon enemmän kuin minä”, Avde sanoi. ”Joten kysyn vaihteeksi neuvoa sinulta, Zorak.” Avde nosti valkoista kuningasta laudalta ja osoitti sitä toisella punaisella kädellään. ”Tässä on Klaani”, Matoran sanoi ja nosti mustan kuninkaan toiseen käteensä, ”ja tässä on Allianssi.” Avde laski molemmat kuninkaat takaisin paikoilleen. ”Miten saan kaksi kuningasta syömään toisensa?”
Zorak alkoi siirtelemään shakkinappuloita järjestykseen. Hänen lopetettuaan Avde katsoi lautaa ja hymyili tyytyväisesti. Punainen Mies vilkuili lautaa pohdiskelevana, jolloin Zorak hykerteli itsekseen. Tämän jälkeen Matoran katsoi vuorotellen lautaa ja harmaata Skakdia ja tajusi, että joskus oli mentävä pidemmälle. Joskus oli tajuttava, että maailma ei ollut shakkilaudan muotoinen. Joskus oli otettava pieniä vapauksia. Joskus oli pidettävä ässä hihassa.
Hymyilevä, siististi pukeutuva ässä, joka puukottaa selkään heti kun pystyy siihen.
* * *
Zorak katseli Avdea ylimielisesti. Hän oli paljastanut itsestään liian paljon, mutta ei katunut sitä. Skakdi tiesi hyvinkin, ettei Avdelle voinut kääntää selkää huolimattomasti. Tämä siirto toimi varoituksena ”ystävälle”. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta ei koskaan tulisi aliarvioida.
[spoil]Guardian on kirjoittanut tästä 50%. Domek toiset 50%. Ette ikinä arvaa, kumpi oli kumman jälkeä.[/spoil]
Marionetti käveli jälleen läpi sademetsän, joka suorastaan väisti valkoista hahmoa. Ensimmäinen tehtävä oli suoritettu. Lähetti oli syöty. Lähetin violetti veri erottui selvästi aamuyön pimeydessä nukkemaisen miekkatappajan vitivalkoisesta kehosta. Olento ei vaikuttanut edes huomaavan suurta verkkaisesti valuvaa veriläikkää keskivartalossaan.
Nyt Marionetti keskittyi uuteen miekkaansa. Olento piti Ämkoon luonnottoman terävää katanaa pitkällä kädellään kasvojensa edessä. Marionetti olisi takuulla tarkkaillut asetta katseellaan, jos sillä olisi ollut edes yksi silmä. Jopa ilman silmiä Marionetti kuitenkin huomasi, että kyseessä oli paras katana, johon se oli koskenut. Miekka oli kevyt, mutta sen rakenne oli täydellinen. Tämä katana ei hajoaisi yhtä helposti kuin aikaisempi.
Marionetti käveli kohti läheistä palmua. Se käänteli miekkaa kädessään testiluontoisesti ennen kuin löi. Terä läpäisi puun kuoren ja tuli ulos toiselta puolelta melkein välittömästi. Siististi poikittain katkennut puu alkoi horjua hieman tuulen suuntaan ennen kuin kaatui alas.
Kuten monet asiat Marionetin ympärillä, katkaistu puu ei totellut painovoimaa. Se pysähtyi ilmassa ja nousi takaisin paikalle, josta se oli leikattu irti. Siistiä viiltoa huolimatta puu oli kuin entinen. Marionetti löi uudelleen. Sen jälkeen se kokosi puun taas. Sitten se löi. Tätä jatkui hetken.
Kun puusta ei ollut enää paljoakaan jäljellä, Marionetti tarkasteli uutta asettaan. Se tulisi hoitamaan tehtävänsä. Tehtäviä oli kuitenkin kaksi.
Marionetti päästi irti miekasta. Se pysähtyi ilmaan, leijui nykivästi valkoisen telekineetikon pään yli ja päätyi sen selän taakse. Marionetin selässä törrötti kaksi valkoista nikamaa. Ne kiertyivät tiukasti kiinni miekan kahvan ympärille. Olento tulisi tarvitsemaan asetta taas pian.
Marionetin mieleen palautui taas jotain, mitä Syvä Nauru oli sanonut.
Marionetti pysähtyi Ämkoon eteen ja kohotti miekkaansa välittämättä Ämkoon ympärille muodostuneesta punertavasta energia-aurasta. Se käänsi miekkansa ympäri ja iski sen sitten kaksin käsin jalkojensa juuressa makaavaa uhriaan kohti.
Sitten seurasi jotain odottamatonta. Ämkoo tarttui vihollisensa miekan terään paljaalla kädellään ohjaten iskun siten sivuun. Sitten Ämkoo hyppäsi karjuen pystyyn ja löi marionettia omalla miekallaan.
Marionetti kyykisti ja onnistui väistämään iskun. Olento kiskoi oman miekkansa nopeasti irti katosta ja vetäisi sen sitten vartalonsa eteen suojautuakseen Ämkoon seuraavalta iskulta.
Ämkoon miekka näytti palavan. Se hehkui valkeana ja sähähti äänekkäästi osuessaan tornin kattorakenteisiin.
Marionetti päätti hyökätä. Se lähti kiertämään Ämkoon kimppuun vasemmalta puolelta, otti vauhtia ja syöksyi sitten miekkansa kanssa kohti Ämkoon suojaamatonta kylkeä. Ämkoo huudahti raivoisasti, torjui vastustajansa miekan omallaan ja iski nyrkkinsä Marionetin tyhjiin kasvoihin. Valkoinen olento horjui hieman taaemmas ja yritti vastaanottaa Ämkoon seuraavan sivalluksen. Marionetti ei täysin onnistunut yrityksessään ja Ämkoon hehkuva miekka hipaisi hieman tämän rintakehää jättäen jälkeensä selkeästi erottuvan tummentuman.
Marionetti kierähti taaemmas. Se tiesi, että suora osuma vastustajan miekasta olisi jopa sille vaaraksi. Olento korjasi varovasti asentoaan ja lähti lähestymään Ämkoota harkituin liikkein.
”Tapan sinut”, Ämkoo murisi ja huitaisi miekallaan varoittavasti Marionettia kohti. Tummanpuhuva miekkamies tiesi vallan hyvin olevansa tällä hetkellä aivan kykyjensä rajoilla, eikä tilanne näyttänyt siitä johtuen lainkaan lupaavalta. Nyt oli kyse sekunneista. Tämä täytyi hoitaa loppuun nyt heti.
Marionetti hyökkäsi. Se lähti juoksemaan Ämkoota kohti. Ämkoo ei jäänyt odottelemaan, vaan ampaisi itsekin juoksuun.
Kaksikko lähestyi toisiaan kohottaen miekkansa. Ämkoo huusi samanaikaisesti sekä raivoaan että tuskaansa. Kipu alkoi muuttua sietämättömäksi.
Marionetti löi ensin.
Lyönti ei osunut. Marionetti loikkasi nopeasti yläilmoihin väistääkseen Ämkoon iskun. Iskua ei kuitenkaan tullut. Nukkeolento pudottautui alas, kääntyi ja näki maassa makaavan vihollisensa. Ämkoo yritti nousta toisen kätensä varassa ylös, kiroten samalla puoliääneen.
Marionetti tiesi tilaisuutensa koittaneen. Se lähti kävelemään Ämkoota kohti.
Tummanpunainen energia-aalto tempaisi Ämkoon pystyyn. Miekkamiehen repaleinen viitta heilui energian aiheuttaneen tuulenvireen voimasta samalla kun Ämkoo yritti kohottaa hehkuvaa miekkaansa. Sitten hän lähti vielä kerran juoksuun vihollistaan kohti.
Marionetti korjasi asentoaan, tähtäsi miekallaan ja löi. Kuului kylmä kalahdus kun miekat iskeytyivät toisiinsa. Sitä seurasivat metallin hajoamisen ja lihasmassan repeämisen äänet.
Ämkoon valkeana hehkuva miekka putosi sihisten tornin katolle. Miekkaa vielä hetki sitten pidellyt käsi putosi aseen viereen samalla kun violetti lihasmassa valui esiin hetki sitten irronneesta ruumiinosasta.
Marionetti kääntyi vielä kerran vastustajaansa päin ja potkaisi, voimistaen näin Ämkoon horjahdusliikettä. Repaleinen viitta tahriutui omistajansa vereen kun Ämkoo lähti putoamaan kohti maata.
Valkoinen olento ei jäänyt katselemaan putoavan vihollisensa perään. Se oli suorittanut tehtävänsä onnistuneesti. Oli vain yksi ongelma.
Olento vilkaisi katkennutta katanaansa. Ämkoon miekka oli tuhonnut aseen täysin ja terä oli nyt käyttökelvoton.
Marionetti oli hetken liikkumatta, kuin miettien. Sitten se asteli vähän matkan päähän, kumartui ja poimi vielä heikosti hehkuvan katanan käteensä tornin katolta. Ongelma ratkaistu.