Klaanon

Avainsana: Marionetti

  • Deltan temppeli 43: Hukkuminen

    Nimdan temppeli
    Nimdan kammio

    ”Se toinen huone”, Äks sanoi yhtäkkiä.
    ”Mitä?” kysyi Jardirt hämmästyneenä hiljaisuuden rikkomisesta.
    ”Sain päähäni … viestin”, punainen titaani jatkoi.
    ”Se toinen huone?” Jardirt varmisti.
    ”Joo- Matoro”, Xxonn tajusi ja syöksyi kammion läpi kohti sen ovean. Katon piemdyessä roikkuneet neljä nukkea eivät olleet tehneet elettäkään, ja merirosvojoukko oli päättänyt tutkia paikkaa tarkemmin. Äks syöksyi oviaukosta ja iski nyrkkinsä sen vieressä olevaan, kiviseen oveen.

    Äks otti kirveensä ja iski ovea. Paksu kivi ei saanut kuin joitakin naarmuja.
    Klaanilainen puri hampaitaan yhteen ja iski uudestaan.
    Oven toiselta puolelta kuului huutoa ja lyöntejä.
    Äks painoi nopeasti korvansa kiviovea vasten ja kuunteli.

    ”Avatkaa! Täällä kapteeninne! Notfun! Auttakaa! Tappajahippi!”

    Äks hymähti väkisin ja huusi oven läpi ”Notfun!”
    ”Hääh kukamitä! AVATKAA OVI!”
    ”Avausmekanismi on kai sillä puolella!”
    ”Eikä ole!”
    ”…”
    ”Matoro tarttee apua!”
    ”Koitamme saada oven auki”, Äks vastasi huuaten ja huusi sitten piraatteja apuun.

    Nimdan temppeli
    Merikammio

    Metallinharmaa terä iskeytyi kevyesti paksun puuluukun ja jääkerroksen läpi. Ääri leikkasi tiensä auki kuin vettä vain. Sitten Marionetin kasvoton pää nousi aukosta.
    Se veti itsensä kupolin malliseen huoneeseen sisään ja katsoi nopeasti huoneen läpi.
    Ainut, minkä takana voisi olla piilossa, on suuri teleskooppi. Olennon liikettä ei ehtinyt edes tajuta ennen kuin kaukoputki sortui kahteen palaan.

    Matoro pudottautui katosta vähän matkan päähän nukesta.
    ”Hei, rumilus”, Matoro aloitti näennäisen kevyesti. Toa oli aseeton, haavoilla ja toinen ranne puuttui. Se ei näyttänyt uhkaavalta ennen kuin Matoro kuljetti ehjän kätensä selkänsä takaa.

    Siinä sädehti kipinöivä pallo vaaleansinistä energiaa. Siinä oli kaikki Matorolla jäljellä ollut elementaalienergia.

    Matoro ampui sen kädestään. Se ei osunut Marionettiin, vaan iskeytyi seinään tämän takana.
    Sillä hetkellä koko huone peittyi valkoiseen valoon kilinän ja kohinan saattelemana. Timanttiseinä Marionetin takaa oli pettänyt iskun voimasta, ja vesimassat syöksyivät valtavalla paineella sisään. Matoro hyppäsi nopeasti luukusta alas Atheonin patsaan päälle Marionetin iskeytyessä paineen voimasta vastapäiseen timanttiseinään. Sitten vesi syöksyi valtavalla paineella luukusta Atheonin kammioon.

    Notfun kuuli rusahduksen ja sitten kohinaa. Hän mietti hetken ääntä, kunens tajusi sen olleen vettä.
    Pakokauhu nousi pintaan Notfunin sisällä. Jos hän ei saisi ovea auki, hän hukkuisi.
    Hukkuisi maan alla. Kapteenin pitäisi upota laivansa mukana, ei näin. Tosin hän ei ollut sitä kapteenityyppiä. Hän pistäisi jonkun muun uppoamaan laivansa mukana ja hankkisi itse uuden paatin.

    Kaikkea alkoi olla jo kokeiltu ovea vastaan. Se ei vain liikahtanut senttiäkään. Näytti siltä, että se olisi hitsattu umpeen.
    Äks oli hakannut kaikilla voimillaan ovea kirveensä kera, ja niin olivat myös muut. Oli koitettu ampuma-aseita ja patsas-muurinmurtajaa.

    Matoro oli aliarvioinut veden voiman murtaessaan lasin. Atheonin kammiossa oli jo metrin syvyinen kerros vettä, sillä uloskäynti oli kivien tukkima. Siitä pääsi vain vettä läpi.
    Matoro oli alhaalla kammion pohjilla kahlamassa. Hän yritti siirtää kiviä pois uloskäynnin luota, mutta ne tuntuivat olevan liian raskaita. Vesi nousi nopeaan tahtiin ja kohina häiritsi keskittymistä. Pimeys haitatsi näköä ja vesipärkseet tuhosivat näkyvyyden yökiikarin kautta. Matoro pystyi pitämään hengitystään suhteellisen pitkään, mutta haavoittuneena ja väsyneenä toimiminen oli huomattavasti hankalampaa.

    Toa haukkoi henkeään ja sukelsi jälleen. Hän yritti tarrata kiviin ja saiksin yhtä siirrettyä, mutta veden imu oli turhan voimakas. Hän joutui pian palaamaan pintaan haukkaamaan happea. Hän mietti oliko Marionetti kadonnut kuvasta kokonaan, mutta siirsi taas ajatuksensa hengissä pysymiseen. Vesi helpotti kipua hänen toisessa kädessään, mutta siitä vuosi silti verta ikävän näköisesti veteen.

    Matoro huokaisi noustessaan pintaan. Vettä oli jo nelisen metriä ja katoo läheni koko ajan. Hän päätti uida vaivalloisesti Atheonin patsaan luo, ja ottikin kiinni sen ainoasta veden päällä olevasta osasta, päästä.
    Hän koitti saada ajatuksiaan toimimaan, mutta kaikki oli liian sekavaa.

    Toa yritti ladata käteensä elementti-energiaa, mutta huomasi käyttäneensä kaiken ylhäällä. Hän keskittyi imemään ympäristöstä kylmyyttä voimakseen, ja veden lämpötila nousi nopeasti kuumaksi. Toa keräsi saamaansa voimaa käteensä ja sukelsi. Matoro ui ovea kohti, ja ampui elementaalienergiallaan kivikkoa.

    Sitten jotain liikahti hänen takanaan. Matoro tunsi poltteen ja näki miekan telvan mahansa läpi. Toan suu avautui väkisin tuskanhuutoon hänen yrittäessä pintaan, mutta miekka liikkui nopeasti ylöspäin lävistäen Matoron vartalon rintaan asti. Toan liikkumaton ruumis irtosi Marionetin miekasta kuin hidastettuna ja veri muutti veden hitaasti sameaksi.

    Marionetti liikahti sivuun ja katosi näkyvistä.

    Tunnelin päässä näkyy valoa

    Pitkä, synkkä tunneli

    Käsi

    Syöksy usvan läpi

    Tunneli hajoaa

    Valo katoaa

    Kylmää

  • Deltan temppeli 41: Ei pakotietä

    Nimdan saari
    Atheonin kammio

    Luola oli täydellisen hiljainen. Valokivien punainen kajo loi aavemaista tunnelmaa varjojen tanssiessa seinillä. Suuri patsas seisoi huoneen keskellä varmana. Pieni matoranin siluetti tasapainoili patsaan päällä tavoitellen katosta jotakin.

    Sitten hiljaisuus rikkoutui, kun miekat osuivat toisiinsa. Matoro hädin tuskin väisti ensimmäisen iskusarjan, kun marionettinukke jo hyökkäsi uudelleen. Toa väisti patsaan jalan taa ja koitti hyökätä. Nukke väisti helposti iskun ja pisti miekalla eteenpäin. Matoro väisti, mutta miltei kaatui selälleen maahan. Hän tunsi kuinka väsymys vaati verojaan. Ihan kuin nukke ei olisi yksinään liian paha vastus.

    ”Ei aukea!” kuului huuto yläilmoista. Notfuninkin äänestä oli havaittavissa epätoivoa.
    Valkoinen olento hyppäsi ja iski nopean sarjan Matoroa kohti. Jään Toa sai haavan ranteeseensa, mutta torjui päähän suunnatun iskun. Musta hahmo heittäytyi ketterästi patsaan toiselle puolelle.

    Matoro keskittyi naamionvoimaansa. Heti kun hän aisti jonkun naapurihuoneessa olijan mielen, hän lähetti viestin.

    Se toinen huone.

    Hän toivoi, että Äks tai piraatit saisivat pääoven auki. Sitten Ääri iskeytyi aivan Jään Toan pään viereen. Toa kierähti alas ja koitti potkaista Marionettia, mutta valkoinen olento näytti horjahtavan pois tieltä. Aivan kuin nukke tietäisi jokaisen Matoron liikkeen ennalta.

    ”Not! Ovelle!” Matoro huusi iskiessään miekallaan Marionettia. Viimeinen oljenkorsi olisi se, että Äksä ja muut saisivat oven auki ulkoa.
    Merirosvo lähti kiipeämään vaivoin alaspäin.
    Intensiivinen miekkailu jatkui. Nopeatempoisia iskuja sateli suuntaan jos toiseenkin, mutta yleiskaava oli selvä. Marionetti voittaisi, ellei jotain tapahtuisi.

    Sillä hetkellä Matoro ampui harppuunan patsaan päähän. Hän lähti kelaamaan valtavan nopeasti pimeyden halki, pyrkien edullisempaan asemaan. Yhtäkkiä Toa tunsi kovan poltteen ja sitten tajusi harppuunan olevan poissa. Toa tarttui refleksinomaisesti patsaan käteen miekkakädellään juuri ennen kuin olisi pudonnut. Energiaterä sensijaan putosi jonnekin pimeyteen, ja Matoro yritti pysyä tasapainossa. Hän näki kelmeässä punaisessa valossa mitä oli tapahtunut. Hänen oikea kätensä oli katki ranteesta. Se vuoti verta kivisen patsaan pinnalle. Kipu yritti lamaannuttaa Toan, mutta se ei onnistunut. Matoro pakotti itsensä patsaan käden päälle juuri ennen kuin Marionetin miekka iskeytyi patsaaseen. Marionetti seisoi patsaan kyljessä uhmaten painovoimaa.

    Jään Toa nousi varovasti seisomaan Atheonin käden päälle. Hän taisteli kipua ja väsymystä vastaan yrittäessään tasapainoilla kivellä. Marionetti löi, mutta Toa hyppäsi patsaan olkapäälle. Marionetti nousi kädelle, mutta aseeton Matoro ehti jälleen hypätä pois kuolettavan terän iskualueelta ja sai vasemmalla kädellään kiinni katon kahvasta.

    Toa alkoi heilutella kehoaan eteen ja taakse roikkuen toisella kädellään kahvassa kiinni. Hän ei tiennyt täysin, mitä aikoi, mutta jotain olisi tehtävä.
    Valkoinen olento hyppäsi kevyesti patsaan pään päälle. Se kohotti miekkansa.
    Samalla hetkellä luukun salvat pettivät ja se heilahti kovaa 90 astetta alaspäin.

    Matoron jalat iskeytyivät Marionetin rintakehään. Patsaan päällä seissyt olento ei ehtinyt reagoida myöhästyneen miekaniskunsa jälkeen. Ääri syöksyi huoneen pohjille ennen kuin Nukke ehti tajuta sitä. Marionetti näytti hyppäävän hidastetusti alaspäin, ja silloin Matoro tunsi hetkensä koittaneen. Hän heilautti pari kertaa itseään voimakkaasti. Sitten hän päästi irti.

    Toa lensi C-kirjaimen mallisessa kaaressa luukusta ylös ja siitä kiviselle lattialle. Välittömästi hän kurkotti kahvaan, kiskaisi luukun ylös ja jäädytti sen paikalleen.

    Matoro hengitti syvään maatessaan kivisellä lattialla. Hän ei ole ollut koskaan tällaisessa tilanteessa. Sydän tuntui hyppäävän rinnasta ulos ja pulssi oli taivaissa. Toinen käsi sädehti kipua.

    Hengitys tasaantui pikkuhiljaa. Matoro nousi varovasti istumaan kivilattialle ja loi katsauksen huoneeseen.

    Se läpinäkyvistä levyistä tehty kupoli meren – ei, vaan järven – pohjassa. Saaren keskelle levittäytyvä järvi näkyi kirkkaana joka suuntaan. Korkean rantatörmän huipulla näkyi siluetti Nimdan pyhätöstä. Huoneen ainut kaluste oli reunassa oleva suuri kaukoputki.

    Matoron ilme kirkastui. Hän rikkoisi lasin ja uisi ylös.
    Sitten hän muisti Nimdan. Ja muut klaanilaiset.
    Voisiko hän asettaa oman henkiinjäämisensä Klaanin ja ystäviensä edelle? Olisiko Toan kunniasta mitään sen jälkeen?
    Kuitenkin valittavana oli nyt joko varma kuolema tai pako… ja ystävien kuolema.
    Ei, ei Toa toimisi niin, Matoro vakuutteli itselleen. Hän halusi paeta, muttei halunnut pettää ystäviään. Hän halusi elää.
    Jokin ääni Matoron päässä käski häntä lähtemään.

    Hän ei kuolisi. Ei tänään. Ei koskaan.

    Hän tiesi, että se olisi mahdotonta. Kaikki kuolisivat joskus. Mutta ainahan voisi ajatella, ettei kuolisi. Olla optimisti.

    Matoro veti selästään alhaalta poimimansa seremoniamiekan ja kohotti sen.
    Miekan terä iskeytyi läpinäkyvään seinään. Se teki kapean viillon.
    Sitten Toa tutki tarkemmin lasia. Teleskooppisilmän skanneri sanoi sen olevan timanttia. Sen läpi ei pääsisi.

    Sitten Toa murtui lattialle.
    Ei hän voisi kuolla näin. Loukussa oudolla saarella. Kukaan ei saisi tietää Klaanilaisjoukon kuolemasta. Kukaan ei löytäisi ruumiita. Kukaan ei tulisi haudalle tuhannen vuoden kuluttua muistelemaan sankaria.

    Matoro ei ollut edes ilmoittanut Klaaniin mihin oli lähtenyt.

    Hän pakotti itsensä pysymään koossa. Tunteille ei saisi antaa valtaa. Pitäisi pyrkiä rationaaliseen ja selkeään ajatteluun jos hän haluaisi pois.

    Sitten epätoivo valtasi hänet taas.
    ”Ei tämä ole mahdollista”, Matoro sanoi itselleen.
    Hän puristi hampaitaan yhteen. Hän ei halunnut uskoa tätä todeksi. Matoro the Blacksnow’n taru on lopussa.

  • Deltan temppeli 38: Notfunin uskalias pako

    Atheonin kammio, Nimdasaarella siis. Ymmärrätte kyllä.

    ”Mrhh.. Hipit. Arh. Vihaan niitä. Ja tuo valkohujoppi. Mitä se luulee miekkailevansa..”, Notfun mutisi hyppiessään kivillä kohti luukkua.

    Matoro ja Marjonetti taistelivat, nukke tuntui hetken olevan alakynnessä, mutta se hyppäsi ylös, ja tasoitti tilanteen.

    ”Matoro.. Minun pitää kertoa jotain”, Notfun selitti.

    ”Ärhh.. Etkö nää, että minulla ei ole aikaa?”, Matoro ärähti.

    ”No kuitenkin. Oikeasti tässä ei ollut kyse mistään ulottuvuusportista.. Yarr. Vaikka se tuntuukin vaikealta kertoa, menetin tajuntani, ja heräsin hieman sekavana”, Notfun selitti taistelevalle Toalle.

    ”Hei. Nyt ei ole oikeasti aikaa. Muutenkin, arvasin tuon jo ennestään”, Matoro ärisi, ja pääsi taistelussa niskan päälle.

    Notfun oli nyt tarpeeksi korkealla, ja veti luukun kahvasta. Hän pääsi ulos.

    ”Matoro, tämä on auki jos haluat joskus tulla”, Notfun huusi, ja otti kulauksen rommipullostaan.

  • Deltan temppeli 37: Nukke, kapteeni ja sotilas

    [spoil]JAKEEEERGH! Minä olin jäällä sinetöidyn oven toisella puolella. Noh, sovitaanko että tuo sinun viestisi tapahtui juuri ennen tonnipostia? Silloin ei synny mitään outoa.

    Joo, sovitaan. Hyvä.[/spoil]

    Nimdan saari
    Atheonin kammio

    Suuri kammio oli hyvin tyhjä. Sen keskustaa hallitsi Atheonin valtava patsas, mutta muuten huone oli kalusteeton.
    Matoro mietti kuumeisesti mitä tekisi. Notfun oli ehtinyt sisään juuri ennen kuin hän oli sulkenut oven jäällä. Nukke pääsisi tänne pian.

    ”Mistä ihmeestä sinä tänne ilmestyit?” Matoro kysyi hermostuneena kävellessään pitkin huonetta.
    ”Öööh. Jumaljuttuja. Ulottovuusportti”, Notfun selitti jotakin ja koitti pysyä Toan perässä.
    ”Unohda että edes kysyin”, Matoro mutisi ja katseli ympärilleen. Hän huomasi yökiikarillaan huoneen perällä kivisen kaapin, ja syöksyi sinne katsomaan.
    Ruosteinen lukko irtosi helposti. Kaapissa oli Athin kirja, paljon muita kääröjä ja kirjoja sekä rivi eripituisia seremoniamiekkoja.

    Matoro mutisi jotain ja huokaisi. Hän siirtyi pois kaapilta ja kohdisti katseensa kattoon.

    Hetken mietittyään hän kuitenkin nappasi varuille yhden pitkän miekan ja pujotti sen vyöhönsä Energiateränsä viereen.

    Atheonin punahehkuisen patsaan yllä näkyi katossa epämääräisiä viivoja. Se näytti luukulta.

    Hymy nousi Jään Toan suulle ja hän alkoi miettiä etäisyyttä. Riittäisikö harppuuna tästä vai pitäisikö kiivetä ensin patsaalle.

    Silloin kivinen ovi iskeytyi jään sirpaleiden kanssa kovaa patsaan jalustaan. Kivitomun takaa käveli täysin eleettä valkoinen nukke.

    Punaisten valokivien ja ilmassa leijuvan pölyn aikaansaama efekti sai Marionetin näyttämään entistäkin karmeammalta sen kävellessä rauhallisesti patsaan ohi. Olento piti Äärtä pystyssä päänsä sivulla.

    Matoro astui askelia taaksepäin. Hän otti Energiateränsä eteensä puolustusvalmiuteen.

    ”Häivy täältä, jotenkin. Toimin paremmin yksin”, Matoro kuiskasi äreästi Notfunille. ”Koita päästä luukulle”, Matoro jatkoi viitaten kattoon. Matoran mietti hetken ja syöksyi patsaan toiselle puolelle.

    Marionetti pysähtyi muutaman metrin päähän Matorosta. Punaiset valokivet patsaan jalustassa saivat taistelijat aavemaisen punaiseksi.

  • Deltan temppeli 36: Kapteeni Notfunin tarjous

    Nimdasaaren pyhä kammio

    Notfun hyppelehti väistellen nukkea. Matoro oli saanut itsensä turvaan, eristyksiin nukesta, mutta katsos kuinka, piraatti oli jäänyt ulkopuolelle väistelemään täydellisen taistelijan iskuja. Notfun väisteli nuken iskuja hengästyneenä, ja mietti, mitä voisi tehdä.

    ”Hei.. Tyyppi, mitä jos liittoutuisimme ja hallitsisimme maailmaa yhdessä?”, Notfun ehdotti hengästyneenä väistellen iskuja.

    Nukke ei vastannut.

    ”Entä jos vaikka sitten tuota.. Joisimme rommia yhdessä..?”, Notfun kysyi väistellen miekaniskuja.

    Ei vastausta. Taaskaan.

    ”Unohda sitten koko juttu, minä menen nyt lohkareen alta Matoron luo”, Notfun sanoi, ja hyppäsi.

    ”Se oli tuota… Yllättävän helppoa”, Notfun huohotti.

  • Deltan temppeli 35: Matoro vastaan Marionetti

    Nimdan saari
    Pyhä kammio

    ”Mitä hittoa?” Matoro kysyi nähdessään Notfunin. Silloin piraatti näki olennon ja kavahti sitä taaksepäin.

    Silloin Matoro tajusi, kuka –mikä– tai tuo olento oli. Hän muisti Mäksän kertoneen tästä nukesta.
    Jos se oli voittanut Ämkoon, mitä mahdollisuuksia Matorolla olisi?

    Matoro puristi miekkansa kahvaa ja kääntyi.

    Hämärässä näkyi valkoinen, laiha olento. Kaukaa tuleva valo heijastui miekan lappeesta.

    Ääri, Matoro ajatteli.

    Hän puristi hampaansa yhteen. Hän selviytyisi tästä.

    Äärimmäisen nopea lyönti tuli tunteettoman olennon torjumaksi. Se hyökkäsi, mutta Matoro väisti. Jään Toa astui sivuun ja koitti lyödä, mutta terä ei osunut. Hän hyppäsi taemmas ja tähtäsi vastustajaan miekalla.

    Aalto vaaleansinistä energiaa syöksyi Marionettia kohti. Valkoinen olento ei liikahtanutkaan, energia näytti vain hajoavan kontaktissa.

    Marionetti syöksyi kohti. Se löi monen iskun sarjan ja Matoro onnistui vain vaivoin torjumaan ne. Hän hyppäsi sivuun ja ampui harppuunansa jonnekkin Athin patsaan pään tienoille.
    Toa syöksyi ylöspäin kelan suurella voimalla. Toa irroitti lennossa terän ja jäi seisomaan hieman horjuen Athin pään päälle.
    Yökiikari näytti, että vihollinen vain seisoi patsaan juurella.
    Sitten se astui kivistä patsasta vasten ja lähti kävelemään pystysuoraan ylöspäin.

    Matoro kirosi jotakin. Miten tuollaisen olennon voisi mitenkään voittaa.
    Miekkailussa tuo voittaisi hänet. Elementti-iskut eivät toimi. Sitten Toalla välähti.

    Hän latasi nopeasti harppuunansa uudella terällä, latasi miekkansa täyteen energiaa ja hyppäsi alas patsaan vastakkaiselle puolelle. Sitten hän iski teränsä patsaan kivijalkaan ja laukaisi. Sininen aalto energiaa puri voimalla patsaan rakenteisiin. Vanha kivinen järkäle vapisi ja lopulta se antoi periksi. Energia-aalto lähti kallistamaan sitä taaksepäin.

    Matoro hyppäsi poispäin. Samalla hetkellä patsas kaatui ryminällä mustaan lattiaan Mariontti mukanaan. Kivi tuntui vierähtävän Jään Toan sydämeltä. Olento oli jäänyt patsaan alle.

    Silloin valkoinen olento ilmestyi taas. Se vain seisoi kivien päällä. Sitten se lähti kävelemään kohti Jään Toaa.

    ”Karzahni”, Matoro manasi. Hän käynnisti yökiikarinsa ja katseli huonetta jälleen kerran. Jotain olisi keksittävä.
    Sitten hän tajusi, että patsas oli murtanut aiemmin lukossa olleen oven. Toa lähti juoksuun kohti oviaukkoa. Hän ei tiennyt, mitä siellä oli mutta se oli varmasti parempaa kuin tuo.

    Matoro vilkaisi taakseen. Valkoinen olento tuli vauhdilla kohti.
    Jään Toa keskittyi elementtivoimaansa ja loi jäiset kalvot jalkojensa pohjaan.

    Sitten hän lähti luistelemaan valtavaa nopeutta huoneen päästä päähän. Hän kumartui ja valmistautui syöksymään matalasta oviaukosta sisään. Toa vilahti aukosta juuri, kun rikkinäinen ovi iskeytyi paikalleen. Eleetön hahmo käveli nyt rauhallisesti kohti ovea.

  • Nynrah osa 4: Agitato!

    ZMA

    Käytävillä kaikui musiikki. Pianon kumea ääni täytti punahehkuisen tukikohtarakennelman.
    Sinistä pakaria kantava punainen matoran käveli kohti teräksistä ovea. Se oli poikkeuksellisesti auki. Matoranin perässä kuului hiljaisia askelia, jotka kuuluivat isommalle hahmolle. Hahmo ei kuulostanut hengittävän.
    Pian kaksikko astui suureen huoneeseen. Huoneen katonrajassa oli joukko suuria lamppuja, jotka sinihehkuisella kajastuksellaan valaisivat kaiken. Voimakkainta valaistus oli huoneen keskipisteessä, jossa oli suuri piano. Tummaa takkia olkapäillään kantava skakdi seisoi pianon edessä ja iski pitkät sormensa sen näppäimiin uudelleen ja uudelleen. Skakdi näytti eläytyvän tekemäänsä täysin. Se avasi terävähampaisen suunsa ja karjahti.
    ”Agitato!”

    Huoneen seinänrajoilla oli pöytiä ja lipastoja. Seinillä roikkui monenlaisia soittimia. Osa niistä oli merkitty kolmikirjaimisella ZMA-tunnuksella. Muusta tukikohdasta poiketen tila muistutti suuresti jonkinlaista taidehuonetta.
    Musiikki räjähti liekehtivään, mutta harmoniseen raivoon. Zorak hymyili leveästi.
    ”Con fuoco”, hän sanoi kuin kuiskaten, mutta erittäin kovaäänisesti. Samalla hänen silmänsä kävi huoneen oviaukon luona. ”Tervehdys, Avde.”

    Sinipunainen matoran hymyili viekkaasti. ”Arstein. Soittelemassa tällaisella hetkellä?”

    Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen takin helmat liehuivat musiikin tahtiin. Hän vetäisi yhden merkillisiä nuotteja täynnä olevan sivun pois pianonsa telineeltä oikealla kädellään ja siirsi katseensa uuteen sivuun. Hän teki tämän pelkästään tottumuksesta, sillä musiikin hän muisti ulkoa.
    ”Kunpa vain ymmärtäisit tämän arvon, rakas Avde”, Arstein naurahti. ”Havaitsen, että toit käsinukkesikin.”

    Marionetti seisoi liikkumattomana mestarinsa takana. Se olisi tuijottanut Arsteinia, jos olisi omistanut silmät. Nukke ei edes sätkinyt holtittomasti, vaan seisoi paikallaan kuin patsas.
    ”Hän seuraa aina narujaan”, Avde sanoi. ”Hän löytää aina kaikki. Minutkin.”

    ”Lievästi karmiva design, saanen sanoa”, Zorak sanoi värähtäen hienovaraisesti. ”Allegro. Jos antaisit minun katsoa hänen sisälleen…”
    Avde hymähti. ”Hän ei ole yksi koneistasi”, hän sanoi. ”Hän osaa jotain, mihin yksikään kone ei koskaan pystyisi.”

    ”Ahahah. Mitä siis, ystäväiseni?”

    Avde katsoi Marionettia hetken. Hän ei sanonut tälle mitään, mutta laiha valkoinen hahmo näytti silti ymmärtävän jotain. Se kääntyi vähitellen ympäri ja käveli huoneen ovea kohti laihojen jalkojensa kantamana. Ei kestänyt edes kymmentä sekuntia ennen kuin aavemainen nukke oli kadonnut täysin näkyvistä. Pian se arvatenkin taas astelisi aaltoja pitkin läpi hyytävän kylmän merituulen. Sillä oli tehtävää. Tehtävää löytyi aina.
    ”Uskollisuus”, Avde sanoi vienosti.”Osaatko ohjelmoida uskollisuutta?”
    ZMA naurahti pitäen kätensä kuitenkin tiiviisti pianon koskettimilla. ”En tiedä. Mistä tiedät sen olevan mahdotonta?”

    Punainen Mies tuntui ikään kuin sivuuttavan tämän kysymyksen. ”Olet taitava koneiden kanssa, Arstein. Mutta koneet ovat vain koneita.”
    ”Ne eivät ole koneita”, Arstein sanoi enemmänkin itselleen kuin Avdelle. ”Ne ovat kaunokaisiani.”

    Avde käveleskeli huoneen seinämiä pitkin. Hän tutki monenlaisia nuottinippuja ja soittimia, joita Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n allekirjoitus koristi. Zorak paineli koskettimia nyt hieman rauhallisemmin.
    ”Adagietto. Minun täytynee kiittää sinua, ystäväiseni.”
    ”Mistä niin, Arstein?” Avde sanoi hymyillen. Hänen kädessään oli kaikella todennäköisyydellä Zorakin suunnittelema puhallinsoitin.
    ”Resurssit. Autoit minua pääsemään niihin käsiksi.”
    ”Ah, mukavaa”, Avde sanoi. ”Toivottavasti saat armeijasi kokoa kasvatettua.”

    ”Armeijan, Avde hyvä?” Zorak sanoi kysyvästi. Hän keskittyi jälleen hetkeksi pelkästään soittamiseen. ”Sotiminen on barbaarimaista. Tiedät hyvin, että en ole sotilaskomentaja. Minä olen…taiteilija.”

    Avde käveli lähelle Zorakia ja katsoi tätä silmiin. ”Kyllä, ymmärrettävää”, hän sanoi. ”Sisällissota ei tainnut kohdella sinua hyvin, ystävä?”
    Zorak ei vastannut hetkeen mitään.
    ”Avde hyvä”, hän sanoi tunteettomasti katsomatta yhteistyökumppaniinsa. ”Ihailen kyllä historian ja psykologian tuntemustasi.”
    ”Voi, kiitos”, Avde sanoi hymyillen leveämmin. Hän lähti kävelemään pois huoneesta sanomatta sanaakaan. Ennen ovesta astumista matorania muistuttava hahmo kuitenkin avasi vielä suunsa hetkellisesti.

    ”Huominen on suuri päiväsi, Zorak”, Avde sanoi ystävällisesti. ”Toivotan onnea.”
    ”Kuten myös, Avde. Kuten myös. Crescendo.”

    Nynrah
    Paja

    Oli keskiyö. Tummansininen, vaaleansinistä Calixia kantava matoran-nainen makasi pöydän alla. Hän yritti olla hengittämättä.
    Huoneen ovi aukeni hitaasti. Pöydän alla oleva matoran käänsi katsettaan hitaasti ovea kohti. Joku tuli oviaukosta sisään, mutta yksikään jalka ei astellut puisella lattialla. Suuri hahmo liikehti pajassa miltei äänettömästi.
    Matoran ei uskaltanut edes räpsäyttää silmiään. Sen hengityskin oli salpautunut. Matoranin ainoa toivo oli, että hätäviesti olisi mennyt perille.

    Ensimmäistä kertaa vuosiin matoran sulki silmänsä ja rukoili.

    [spoiler=. . .]Kiitos avusta, Domek[/spoiler]

  • Bakmein kivi

    Veljeskunnan saari

    Ämkoo haukotteli äänekkäästi, oikoi ainutta kättään ja siirtyi ulkosalle nukkumapaikkanaan toimineesta epämääräisestä bambumajasta. Toa ei yllättynyt huomatessaan, että turaga Bakmei oli jo hereillä. Valkea turaga meditoi hiljaa korkeahkon kivimonumentin juurella, mutta lopetti toimensa huomatessaan vihreänmustan oppilaansa lähestyvän.

    ”Aloitammeko heti?”, Ämkoo kysyi turagalta kumarrettuaan ensin syvään.
    ”Emme”, Bakmei vastasi.

    Ämkoo tuijotti opettajaansa kysyvän näköisenä. Turaga ei edes vilkaissut Ämkoon suuntaan vaan käveli tämän ohitse. Vanhus astui sisään Ämkoon nukkumapaikan vieressä kohoavaan majaan. Majan ovella Bakmei kuitenkin kääntyi ympäri ja komensi:
    ”Etsin sinulle jotain. Harjoittele itseksesi sen aikaa.”

    Mäksä totteli. Ilman Toa siirtyi harjoittelukentälle ja alkoi toistaa rutiiniksi muodostuneita liikesarjoja.

    – – –

    Askel vasemmalle. Kyykistys. Kierrepotku. Vasen käsi alas. Oikea suojaamaan kasvoja. Valepotku. Nyrkki eteen…

    Ämkoon jokaista lihasta särki, mutta hän ei kehdannut valittaa. Turaga Bakmein kova koulu oli jo kauan sitten tullut Toalle oikein tutuksi, ja Ämkoo tiesi vallan hyvin tämän olevan vielä pientä. Bakmei oli julma opettaja, mutta samalla myös paras lajissaan.

    Vihlaisu Ämkoon vasemmassa polvessa sai Toan kaatumaan. Ämkoo irvisti tutkiessaan polveen eilisiltana saamaansa haavaumaa. Pitkän lyömämiekan aiheuttama viilto oli loistava esimerkki Bakmein opetustekniikasta. Opettaessaan turaga taisteli tosissaan.

    Ilman Toa pakottautui seisomaan ja jatkoi liikesarjaansa. Olisiko tästä edes mitään hyötyä? Turagakin oli laittanut merkille sen, että käsipuolena Ämkoo tuskin tulisi pärjäämään olennolle, jolta sai jo aikaisemmin selkäänsä. Tästä huolimatta Toa tahtoi yrittää. Marionetti ei ollut nimittäin ainoastaan päihittänyt Toaa, vaan vienyt tämän miekan.

    Joku toinen miekkamies taotuttaisi tällaisessa tilanteessa uuden, mutta se ei tullut Ämkoon tilanteessa kysymykseenkään. Vaikka Toa etsisi maailmojen ääristä universumin parhaan miekkasepän, ei yksikään kykenisi tuottamaan Äären kaltaista mestariteosta. Miekka oli yliluonnollinen. Lisäksi se…

    Ämkoo pysähtyi hetkeksi ja katsahti haikeana kohti taivasta. Yksi ainoa sana pakeni hiljaa Toan huulten välistä.

    ”Atya…”

    – – –

    Turaga kaiveli majansa sisustaa ärhäkästi yrittäen löytää etsimäänsä. Lopulta Bakmein valkoinen käsi tarttuikin kovaan ja kylmään murikkaan. Turaga kiskoi pitkän kiviesineen lähemmäs, nosti sen ja lähti sitten ulos majasta.

    Pian Bakmei ilmestyikin harjoituskentän laidalle. Ämkoo kumarsi vähäeleisesti ja saapui Bakmein tykö.

    ”Mikä se on?”, Toa kysyi epäilevällä äänensävyllä ja katsoi Bakmein pitelemää esinettä.
    ”Tämä tässä…”, Bakmei aloitti, mutta keskeytti lauseen heilauttaakseen viiksiään.

    ”…on kivi.”

    [spoil]DUN DUN DUUUUUUUUN.[/spoil]