”… ja kaikki ssssaaren Matoranit on rekissssteröitävä. Tuotte minulle ssssitten luettelon”, Abzumo päätti puheensa. Visorakit kumarsivat ja lähtivät teltasta. Teltta oli pystytetty saaren keskelle. Teltan ympärillä parveili Rahksheja. Koko saari oli vallattu. Abzumo istui mukavasti pehmeässä tuolissa keskellä telttaa. Pöydällä hänen edessään oli kasa aarteita, jotka oli varastettu temppelistä. Hän katseli niitä hetken. Sitten hän nousi ylös ja lähti ulos teltasta.
Vähän matkan päässä teltasta oli vasta pystytetty teline, josta roikkui ketjuilla Matoranien ruumiita jaloista kiinnitettyinä. Jos en löydä sitä palasta, koko kylä saa luvan kuolla, pirullinen Makuta ajatteli. Sen jälkeen koko saari saa painua meren pohjaan. Hetken kuluttua hän tuli siihen lopputulokseen, että kaikkien olisi hyvä kuolla, vaikka siru löytyisikin.
Leirin reunalla oli hyvin vartioitu häkki. Häkissä olivat kaikki saaren Ath-koron soturimunkit. Isä Bartax nosti katseensa häneen, kun hän saapui. Hän näytti äärimmäisen väsyneeltä. Kidutus saattoi olla osasyy tähän. Tai ehkä se johtui heinänuhasta. Kukapa tietää.
”Ath langettakoon pahimman kirouksensa yllesi, kerettiläinen”, apotti kähisi, kun Makuta tuli kuuloetäisyydelle. ”Ssssoo sssoo, on rumaa olla epäkohteliasssss.” Makuta avasi häkin oven, joka oli katossa, heitti viiden, kuolleen soturimunkin päät häkkiin ja sulki sitten oven. ”Ssssiinä on teille lisää. Etteköhän te pian ala laulaa.” Matoranit tärisivät pelosta ja vihasta. Muutama itki hiljaa. Makuta käveli pois heidän luotaan. Ja pian eräs Visorak pihisti yhden munkin häkistä saadakseen ruokaa.
Manu istui yksinään kalliolla lähellä Klaania ja tuijotti merelle. Meri kuohui ja löi aaltonsa vasten kalliota säännöllisesti. Taivas oli synkän harmaa ja mustumaan päin. Tuuli puhalsi niin, että ruoho taipui melkein vaakatasoon asti. Alkoi tihkuttaa vettä.
Makuta istui siinä. Ja tuijotti tyhjyyteen. Hänen väliaikaisruumiinsa oli koottu pienistä vihollisten palasista. Makutan pää oli täynnä epämiellyttäviä ajatuksia. Kurkistus Makuta Nuin mieleen saattaisi olla mielenterveydelle haitallista. Tosin niinhän se oli aina ollut. Tämä oli masentava ajatus.
Pimeys otti vallan maailmasta. Klaani vaipui yön syvyyksiin. Yhä vain aallot löivät pimeydessä. Sade piiskasi karua kalliota, tuuli puhalsi kylmästi pitäen samalla aavemaista ujellusta. Yhä vain musta hahmo istui, läpimärkänä ja kylmissään.
Missään ei näkynyt elävää sielua. Pimeyden kätköissä vain istui pimeys itse. Kukaan ei tiennyt hänen olevan täällä, kukaan ei kaivannut häntä. Kukaan ei muistanut hänen poissaoloaan, pieni hämähäkki oli vain livahtanut ulos linnasta hautajaisten jälkeen. Killjoy oli menossa operaatiolleen Xialle. Klaanin korjaus jatkui. Hänestä ei olisi hyötyä kenellekään.
Manu katseli yhä vain merta. Nazorakeilla oli yhä kuningatar. Tehtävä oli epäonnistunut. Mutta oliko kukaan odottanut sen onnistuvan? Kyllä. Hänen tiiminsä oli odottanut sitä. Ja hän itsekin. Vai oliko? Ei, ei hän ollut.
[spoil]Joo, Make on expertti ”mahdollisimman pitkissä visteissä jotka eivät vie juonta eteenpäin millään lailla”[/spoil]
Bio-Klaanin linnake
Matoro painaa seinästä hissinkutsuntanappia. Liukuovi aukeaa. Liiskaantunut matoran näkyy hissin lattialla. Katto on sortunut sen päälle.
”Hissikuilussa yksi kuollut lisää…” Matoro ilmoittaa tylsistyneesti radioon. ”Nyt sitten tuli täysi kaksikymmentä täyteen. Tulemme hakemaan sen.”, Darack vastaa toisesta päästä.
”Miksi minulle tuli yhtäkkiä tunne, etten halua mennä hissillä?”, Matoro toteaa itsekseen. Hän lähtee kävelemään portaita ylöspäin.
Jään Toa syöttää jäsenkorttinsa huoneensa oven vieressä sijaitsevaan kortinlukijaan. Ovi pihahtaa auki ja Matoro sytyttää valot.
Ensimmäiseksi hän heittäytyy sängylleen selälleen. Matoro kelaa teleskooppisilmänsä dokumenttitoiminnon avulla tapahtunutta.
Vain vähän aikaa sitten hän lähti Nazorakien luolastoon. He selvisivät lukemattomista ongelmista suhteellisen hyvässä kunnossa. He taistelivat tätä Makuta Abzumoa vastaan vähintään kolmesti. He pääsivät Torakoiden kaikista varjelluimman salaisuuden luo. Ja sitten he… Luovuttivat. Sitä Matoro ei voinut käsittää. Heillä olisi ollut vielä hyvä mahdollisuus 000:n tuhoamiseen, näin jälkeenpäin ajatellen. Pesä oli kaaoksessa. Heillä olisi ollut TÄYDELLINEN tilaisuus huijata 000 johonkin asevarastoon ja räjäyttää se. ”Ja sitten luovutimme…”
”Ja sen takia menetin molemmat miekkani ja parannuskiveni…”
Sitten, kuin tilanne ei olisi ollut tarpeeksi turhauttava, Klaaniin oli hyökätty ja paikka oli raunioina.
Matoro istuu pöytänsä ääreen. Hän vetäisee yhdestä laatikosta setin erilaisia linssejä ja osia. Oikeasti teleskooppisilmät eivät ole kiinteä osa naamiota, ne on lisätty erikseen. Matoro ottaa keskimmäisestä teleskooppisilmästä kiinni ja kierittää varovasti rikkinäisen linssin irti. Hän asettaa tilalle uuden skannerilinssin.
”Hmm. Parannuskiviä löytyy vain Xialta. Pitää poiketa siellä jossain välissä.”, Matoro pohtii. Hän lähtee Klaanin alakertaan auttamaan korjaustöissä.
[spoil]Muistakaa laittaa ne singinne hiivattiin![/spoil]
He eivät ehtineet puolustautua. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Kukaan ei osannut odottaa hyökkäystä temppeliin. Suuri lauma Visorakeja saapui paikalle, niitä suorastaan virtasi sisään joka aukosta. Matoranit, jotka rukoilivat temppelissä, olivat kauhuissaan. Monet Matoranit tapettiin tai mutatoitiin. Isä Bartax piiloutui peloissaan suuren jumalpatsaan taakse. Sitten kaikki pysähtyi. Kuului askeleita. Joku astui temppeliin.
”No niin, pikkuinen. Kessskussstelkaamme hieman yhden esssineen olinpaikasssta”, kuului ääni. Kylmä. Sihisevä. Julma. ”Olet luvatta astunut pyhän Athin temppeliin, pakana!” Veli Ghor yritti siis vieläkin epätoivoisesti puolustaa temppeliä. ”Olen luvatta teidän Athinne temppelissssä, ssssillä teillä on jotain, mitä tahdon.” ”Häpäiset Athin pyhyyden! Häivy temppelistämme!” Julmaa, hiljaista naurua alkoi kuulua. Bartax uskaltautui kurkistamaan patsaan takaa. Pitkä hahmo, joka levitti varjonsa temppeliin, seisoi oviaukon edessä. Se oli pukeutunut mustaan viittaan, joka liehui sisään tulevan ilmavirran voimasta. Auringon viimeiset säteet kehystivät tämän pelottavan hahmon.
Veli Ghor seisoi alttarin takana vähän matkan päässä patsaasta. Alttari oli keskellä huonetta, patsas sijaitsi seinän vieressä. Temppelissä ei ollut varsinaista ovea; vain oviaukko oli keskellä etuseinää. Temppelin seinät olivat hiekan väristä kiveä, johon oli kaiverrettu koriseita ja kuvauksia jumalallisista asioista, joita paikallisen Ath-koron asukkaat yrittivät päivittäin tulkita. Alttarin takana oli suuri Athia esittävä patsas, mutta pienempiä patsaita – kuten tämä, jonka takana Bartax piileksi – sijaitsi ympäri huonetta.
Kylläpä veli Ghor on urhea, isä Bartax ajatteli. Suuri hahmo lähestyi Ghoria. Ghor pysytteli alttarin takana ja otti esiin hänelle liian pitkän, koristeellisen lyömämiekan. Makuta nosti kätensä ja osoitti punaista Ta-Matorania. Miekka lensi tämän kädestä, ja tämä kaatui polvilleen lattialle. Ghorin ylle lankesi varjo. Hän kohotti katseensa ylös. Violetinmustan Kanohi Avsan silmäaukoista tuijottivat punaisena hehkuvat silmät. Hampaat näyttivät teräviltä.
”Kerrohan minulle, Ghor: miltä tuntuu olla marttyyri?” Ghor katsoi Makutaa kauhuissaan. Kyynel vierähti hänen naamiolleen. Makuta oli kyykistynyt Matoranin puoleen ja silitti tämän päätä pitkäkyntisellä kädellään. ”Älä huoli, pikkuinen”, hän tyynnytteli. ”Ei se satu – kovin paljon.” Matoran tuijotti Makutan julmaa hymyä järkyttyneenä. Makuta oli juuri rusentanut Athin patsaan painovoimavoimillaan keskeltä aivan kasaan. Toinenkin yksinäinen kyynel tipahti maahan. Makuta nousi taas seisomaan. Bartax sulki silmänsä ja kätki kasvonsa käsiinsä samalla kyyristyen patsaan taakse vielä paremmin. Hän ei uskaltanut katsoa.
Kuului tuskallinen parkaisu, joka tuntui jatkuvan ikuisuuteen. Sitten kuului sihinää, kuin jotain höyrystyisi. Jotain nestettä valui lattialle. Sitten jotain selvästi purskahti ja huuto päättyi. Mutta kaiku jatkoi edelleen.
Bartax avasi silmänsä. Hän nosti epätoivoisesti päänsä. Lattialla oli punaista tahmaa. Ghor oli poissa. Makuta katsoi leviävää ainetta tunteettomasti. Sitten toinen elossa olevista munkeista paiskattiin alttariin, jonka takana Ghor oli hetki sitten seissyt, ja joka nyt oli osittain punaisen tahman peitossa. ”Kerro, minulle, Peluk: missssä on Nimdan ssssiru?” ”En… tiedä… Kunpa tietäisinkin…” ”Sinä valehtelet”, mairea ääni vastasi. ”E-en. Se on o-ollut kateissa jo vu-vuosisatoja…” ”Hyvä on, pappi.” Bartax katsoi, kuinka miekka lennähti huotrastaan. Sitten pää lensi kaaressa alttarin yli ja tarttui punaiseen tahmaan. Nyt aine värjäytyi vihreäksi nesteestä, jota valui lattialle. ”Etsikää loput munkit ja vangitkaa kyläläiset koteihinsa. Tahdon sen sirun. Ja sen myös saan.” Bartax pelkäsi entistä enemmän. Hän kyyristeli patsaan takana. Pian patsasta ei ollut, sillä Visorakit siirsivät sen. ”Kassss… Mitäs meillä täällä”, Makuta virnuili. ”Itse isä Bartax, tämäpä hienoa.” Bartax katsoi kuolemaa silmiin lannistuneena. ”Meille tulee hauskaa vielä tänään”, Makuta sanoi. Visorakit raahasivat isän pois. Temppeli oli tyhjä. Athin patsaan silmien alla oli vihreitä kyyneleitä.
Feterra lähestyi Makuta Nuita. Tämä seisoi rauhallisena paikallaan. Sitten se iski nyrkkinsä kohti Makutaa. Tämä teleporttasi sen toiselle puolelle. Mutta Manu ei ehtinyt paljon hyötyä tempustaan, kun Feterran kourat olivat jo tarttuneet häneen. Pian hänet paiskattiin pää edellä maahan.
”Tuo oli ilkeää, robotti”, Manu sanoi. ”Olen voittanut sinua pahempiakin olentoja.” ”He eivät olleet Avrah Feterroja.”
Taistelu alkoi toden teolla. Makuta veti miekkansa esiin. Feterra alkoi ampua plasma-ammuskia kohti häntä. Makuta väisteli niitä ja pääsi tarpeeksi lähelle robottia iskeäkseen tätä miekalla kylkeen. Feterraan tuli pieni lommo.
”Kysymys: Monet ovat yrittäneet. Luulitko olevasi poikkeus?”
Feterra otti kiinni Manun miekasta ja napsautti sen poikki. ”Jaha”, Manu sanoi, ”tämä on taas näitä päiviä.” Feterra otti kiinni Makutan rintapanssarin piikeistä. ”Voi ei…” Pian Makuta paiskautui seinän läpi. Ja toisen. Ja kolmannen. Montako hemmetin seinää tässä on tiellä? Manu ajatteli tuskaisesti.
Feterra oli voittanut vastustajansa. Nyt oli aika auttaa muita eliminoimaan loput klaanilaiset. Kolmesta Feterrasta riitti taisteltavaa kaikille paikalla oleville klaanilaisille, mutta kun ne saivat yhden lisää, taistelu ei olisi tasaväkinen.
Feterra lähestyi klaanilaisia plasmaa ampuen. Mutta sitten tummanpunainen varjosäde leimahti sen kyljen vierestä. Klaanilaiset katsoivat Feterraa. Sen kylki oli mustunut. Se näytti ärsyyntyneeltä. Makutaa päin kääntyen se sanoi: ”Kysymys: Miksi et kuole?”
”Minä olen Makuta Nui”, Manu sanoi ja hyppäsi Feterran kimppuun ylhäältä päin. Feterra empui ylös. Manu torjui iskun suojakilvellä ja iski nyrkillään Feterran päätä. Se sattui. Feterra otti kiinni Manun siivestä ja alkoi pyöriä ympäri. Se pyöritti ja pyöritti. Sitten se päästi irti. Manu lensi taas seinien läpi. Minähän otan turpaani pahemmin kuin siltä hullulta haarniskatorakalta, Manu ajatteli. Feterra lähestyi. Manu hidasti sitä lisäämällä painovoimaa. Se ampui plasmalaukauksia, samoja, joilla se oli tappanut Levahin. Makuta sai siipiinsä reikiä, mutta suojakilpi torjui useimmat. Tämä ottaa voimille. Minun täytyy voittaa ja pian.
”Vahva yksilö. Äärimmäinen vaara.” Muuta Feterrat jättivät klaanilaiset rauhaan ja hyökkäsivät kaikki Makutan kimppuun. ”Eiii… menkää pois, yhdestä oli jo tarpeeksi harmia”, Manu valitti. Feterrat yhdistivät voimansa ja ampuivat suuren plasmasäteen. Manu ampui myös plasmasäteen. Säteet kohtasivat, ja syntyi valtaisa räjähdys, josta syntynyt paineaalto pyyhkäisi klaanilaiset seinän läpi. Joku suuttuu tästä, Manu ajatteli. Tawa ei taida tykätä siitä, että tuhoamme linnan. Feterrat olivat melkein kunnossa. Muutamia vammoja lukuun ottamatta ne etsiskelivät Manua täysissä voimissaan. Manu piileskeli rakennuksen takana. Yksi Feterra tuli aivan hänen näköpiiriinsä ja käänsi katseensa häneen. Se tähtäsi kaikki tykkinsä Makutaan. Manu mietti epätoivoisesti. Mitä nämä robotit olivat? Metallia? Millaista metallia?
Hän käytti magnetismivoimiaan ja veti Feterran lähemmäs. ”HOO! Sehän toimii!” Manu ei saanut kauan nauttia tästä voiton tunteesta, sillä Feterra oli raivoissaan siitä, että sitä vedeltiin ympäriinsä. Se oli vetänyt esiin suuren terän ja lävistänyt sillä Makutan vatsan. Makuta katseli, kuinka terä tuli ulos hänen selästään. Feterran silmissä välkkyi punainen valo. Manu laittoi kätensä Feterran kuoren päälle ja laukaisi sähköisen impulssin. Feterran sätki hetken sähköisenä ja näytti sitten sammuvan. Manu yritti irrottaa terän vatsastaan, mutta sitten Feterra yhtäkkiä heräsi ja laukoi hänet täyteen reikiä plasma-ammuksillaan. Taidan tarvita taas uuden haarniskan…
Piru vieköön. Feterra oli tullut hulluksi. Onneksi suojakilpi- ja haavoittumattomuusvoimat estivät hieman iskujen osuvuutta. Mutta ne voimat alkoivat loppua, ja antidermis alkoi valua ulos ruumiista. Terä oli vieläkin sisällä. Muut Feterrat tulivat esiin. Ne löysivät Manun, jota niiden hullu toveri pahoinpiteli.
”Hän tarvitsee korjausta”, totesi yksi kolmesta Feterrasta. Sitten nekin hyökkäsivät. Aijai… en taida voittaa tätä ottelua, Manu ajatteli. Sitten muut klaanilaiset ilmestyivät. He huomasivat Feterrat ja alkoivat tulittaa elementaalienergiaa. Feterrat kääntyivät takaisin. Sitten Manu keksi. Hän kulutti kaiken voimansa kahteen pikku temppuun. Ensimmäinen, johon hän kohdisti voimistaan suurimman osan, oli tyhjiön luominen. Hän sai sen luotua Feterran alaosan sisään.
Feterra alkoi romahtaa sisäänsä. Manu romahti myös kasaan. Feterra näytti niin tuskastuneelta, kuin tunteeton robotti vain voi. Klaanilaiset katsoivat, kuinka sen alavartalo alkoi luhistua.
Se jäi maahan. Muut Feterrat katsoivat sitä, mutta sitten käänsivät huomionsa klaanilaisten tappamiseen. Muut klaanilaiset olivat turtuneen näköisiä. Yhden Feterran tuhoaminen oli maksanut Manun hengen.
Mutta sitten Feterra nousi. Se oli pahasti vahingoittunut, mutta se nousi. Sen koneiston täytyi olla kunnossa. Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan, miten se liikkui heitä kohti ja alkoi ampua muiden mukana.
Eipä sen kummemmin Manukaan ollut kuollut. Pieni hämähäkkimäinen olento kipitti esiin Makutan osien alta. Hän katseli klaanilaistovereitaan. Pelkkää epäonnistumista. Koko elämäni… En saanut edes yhtä niistä hengiltä.
Klaanilaiset jatkoivat tulittamistaan. ”Olet vahingoittunut. Kommunikaatiovälineesi ovat selvästi vaurioituneet. Mene heti korjaukseen”, yksi ehjistä Feterroista sanoi loukkaantuneelle. Tämä totteli ääneti, silmät pimeänä. Poistuessaan muurien ulkopuolelle se ampui vielä viimeisen plasmasuihkun erääseen rakennukseen, joka sen johdosta kaatui muutaman Matoranin päälle tappaen nämä julmasti.
Vaehran, Gahlok Va, Umbra ja Levah juoksivat Feterrajoukon perässä klaanin käytävissä. Käytäviltä huomasi kuoleman ja pelon. Seinillä oli olentojen kappaleita, maassa rikottuja ja murskattuja Kanohi-naamioita ja monet seinät olivat täynnä reikiä jotka plasmatulitus oli saanut aikaan.
Urhea joukkio oli onnistunut ajamaan Feterrat pois erään Fe-Matoran varastomiehen kimpusta ja Kuparista Hunaa kantava Matoran oli kiittänyt heitä kovin ja paennut yläkerroksiin.
”Mitä nämä oudot robotit ovat? Ja mikä on Z.M.A?” Vaehran puheli itsekseen, kaivertaen tulisäteellä tietoja roboteista kivitauluun.
”Kuulimme siltä varastomies-Matoranilta, että tänne hyökkäsi myös outo varjohirviö jonka vartalossa oli paljon lonkeroita”, Gahlok Va kertoi. ”Pitääpä laittaa muistiin tämäkin, hän sanoi, käyttäen elementtikeihästään kivitauluun, jolloin tauluun piirtyi Matoran-kirjaimia.
Juosten seiniä tulittavien robottien perässä eteenpäin käytävissä, Umbra sai tarpeekseen perässä juoksemisesta, ja ampui sivuttaispainovoimahyökkäyksen, joka lennätti kaksi Feterraa kolmesta päin seinää. Kiviseinä sortui olennon osumasta ja loppu porukasta juoksi katsomaan mitä roboteille oli käynyt. Vaehran kirjasi tietoja muistiinsa, mutta hänen takaansa hyökkäsi Feterra, joka iski häntä neljällä raajallaan, lennättäen Skakdista muuttuneen Toan päin seinää.
”Tuo sattui!” VT huusi, ottaen miekkansa esiin ja loi siihen lieskan. Hän iski sen Feterraa käteen, mutta käsi torjui tulikuuman miekan.
”Autetaan kaveria”, Levah sanoi, luoden pyörteen aseistaan. Pyörre osui Feterraa, muttei tehnyt vahinkoa. Sen sijaan ilmapyörre kimposi kohteestaan VThen lennättäen hänet lattialle. Miekka lensi muutaman bion päähän osumasta.
Umbra miekkaili yhden seinästä esiin tulleen Feterran kanssa, kun taas Gahlok Va iski kasvatti seinällä kasvavia juuria ja sammalia, yrittäen vangita robotin.
”Ei tämä auta”, Umbra sanoi, iskien miekallaan yhtä robotin kättä ja väistäen samalla toista kättä.
”Mikä näihin tehoaa?” Gahlok Va kysyi itseltään, kasvattaen lisää juuria Feterran ympärille, koska robotti poltti juuret plasmapalloillaan.
Hiukan kauempana, Feterra tulitti Levahia kohti, jolloin Orton koetti tuulivoimillaan saada ammukset lentämään muualle. Valitettavasti ammukset osuivat hänen mustaan ruumiiseensa, polttaen hänet täyteen reikiä. Sähköjohdot, hammasrattaat ja lihaskudoksen kappaleet tulivat näkyviin hänen panssarinsa alta kun Orton yski suustaan vihreää nestettä. Hänen Faxoninsa oli osittain sulanut ja naamion alta näkyi hänen punaisena hohtava päänsä.
Robotti katseli uhriaan skannerinsa lävitse. Pieni olento oli vahingoittunut kriittisesti ja olisi kohta yhtä kuoleman kanssa. Feterra oli niin keskittynyt uhrinsa tarkkailuun, ettei huomannut takaansa hyökännyttä Vaehrania, joka iski miekallaan Feterraa päähän, jolloin kuului kolahdus. Mitään vahinkoa ei tapahtunut.
Feterra ampui plasmapallosarjan Ortoniin, joka vain makasi maassa liikkumattomana. Levah kaatui kuolleena maahan, täynnä reikiä. Umbra katseli taistelun tiimellyksestä, kuinka hänen ystävänsä kuollut ruumis joutui Feterran kynsiin ja olento repi Ortonin rippeet kappaleiksi metallisilla käsillään.
Äkkiä Feterrat alkoivat piirittää Umbraa, VTtä ja GVtä. Kolmikko joutui olentojen vangiksi kun nämä muodostivat piirin heidän ympärilleen.
”Mitä teemme nyt?” Gahlok Va kysyi muilta, kun punainen olento juoksi Feterroja kohti, iskien sattumanvaraisia painovoima ja tuli hyökkäyksiä kohti Feterroja.
”Kapura!” Umbra huusi kun tunnisti olennon ystäväkseen. Punaisen klaanilaisen naamiolla oli hikipisaroita, koska hän oli juossut ties kuinka kauan.
Feterrat hajaantuivat ja lähtevät lentämään kohti kuulemiaan ääniä.
”Seurataan noita, etteivät ne tee enempää tuhoa!” Vaehran ilmoittaa, ottaen kivitaulunsa palaset maasta ja laittaa ne reppuunsa, jonka jälkeen hän lähtee juoksemaan muiden, jo lähteneiden poppoon jäsenten perässä Feterrojen perään.
Joukkio saapuu pian taistelupaikalle missä Makuta Nui on haastanut yhden Feterran taisteluun. Matoro, MahriKing, Summer ja Keetongu ovat palanneet Nazorakien luolastoista.
”Tästä tulee mielenkiintoista”, Gahlok Va ilmoittaa, kun Manua vastaan hyökänneen Feterran joukkoon ilmestyy kolme lisää. GV kaivaa kivitaulun esiin ja alkaa kirjata asioita muistiin…
Viisi Klaanilaista istuskelevat maassa lepäämässä. He pääsivät pesästä elossa pois. Kaikki ovat heikentyneitä ja väsyneitä, mutta he eivät välitä siitä. Nyt pitää päästä vielä Klaaniin.
Joukkio lähtee kävelemään pimeää metsätietä pitkin rannikkoa kohti. ”Mitä luulette Klaanissa tapahtuneen tänäaikana?”, SUmmerganon miettii. ”Tuskin mitään ihmeellistä.”, Matoro toteaa. Hän tulisi perumaan tämän kohta.
Matoron mieltä kalvaa hänen rakkaitten miekkojensa menetys. Ne olivat palvelleet hänellä vuosituhansia, ja nyt häne menetti ne.
Nazorak-pesä
Metorakk katselee huoneensa asekaappia. Erilaisia nuijia, kirveitä ja teriä roikkuu siellä rivissä. Alempana on tuliaseita, kuten hänen Zamor-pistoolinsa. Sinihopea Skakdi asettaa pitkän, valkoisen ja suoran miekan hyllyn päälle telineeseen. Miekkaan on upotettu energian elementtikiviä ja varsi koristeltu monimutkaisilla kuvioilla. Metorakk asettaa hopeisen laatan miekan alle.
”Matoro the Blacksnow’n Energiaterä”
Rannikkotie
Klaanilaiset saapuvat näköetäisyydelle Klaanista kohta juuri. He nousevat tietä pitkin rannalla olevalle mäelle, ja avautuva näky on karmaiseva. Yötaivasta vasten näkyy pimeä Klaanin linnoitus. Erivärisiä välähdyksiä näkyy. Plasmaa. Matorankylä Klaanin lähellä palaa. Kuuluu henkeäsalpaavaa kiljuntaa. Korkealla Klaanin linnakkeen päätornissa on suuri reikä seinässä.
”Mitä täällä on tapahtunut?” Mahriking huutaa. ”…Sanoit muistaakseni ’tuskin mitään ihmeellistä’”, Keetongu sanoo Matorolle. ”Hei, erehtyminen on inhimillistä. Selvitetään mitä täällä tapahtuu”, Matoro toteaa.
Viisikko juoksee kohti Klaanin pääporttia. Se on revitty auki väkivalloin. Prototeräksinen portti on katki, se vaatii valtavia voimia. Klaanilaiset kävelevät Klaanin pihalle. Se on täysin autio, Matoraninruumiita löytyy sieltätäältä. ”Ei punaista mattoa…”, Mahriking toteaa. ”Verenvihreää. Älä ole niuho, käy tämäkin”, Manu lausahtaa.
Matoro on rutiininomaisesti syöttämässä jäsenkorttiaan oven kortinlukijaan, mutta laitteen sijaan seinässä on vain polttoreikä. Manu potkaisee oven kumoon.
Sisällä on vielä valtava kaaos. Tuhoutuneita huonekaluja, sortuneita seinä, klaanilasenraatoja. Metallinen sylinteri näkyy kauempana. Kaksi plasma-ammusta lähtee lentoon, Manun suojakenttävoima torjuu ne. Makuta ampuu itsevarmana varjosalamoita kohteeseen. Ei mitään vaikutusta.
Makuta Nuin tiimi rynnisti torakoiden läpi uudessa voimassaan. Takaapäin ammuttiin, mutta ammukset osuivat aina muihin torakoihin. Kukaan ryhmän jäsenistä ei loukkaantunut enää pahemmin. Pian he olivat käytävässä, joka vei suoraan keskelle pesää. He käyttivät kaikki yhdessä voimiaan tunnelin suun sorruttamiseen. Nyt torakat eivät seuraisi heitä tätä reittiä. Tietysti heillä olisi muita, mutta ne olisivat… muualla.
Klaanilaiset hiippailivat kohti keskuskammiota miettien, mitä se mahtaisi sisältää. He jatkoivat tunnelia pitkin, kunnes saapuivat avarampaan tilaan. Suuren onkalon eräs seinämä oli tasaisen pyöreä ja metallinen, eikä oikein sopinut muuhun maisemaan. Valtavan metallipallon kyljessä oli kulkemiseen tarkoitettu aukko. He avasivat sen.
Sisällä oli jonkinlainen lyhyt käytävä. Virkailijatorakka istui pöytänsä ääressä. Hän näki tulijat ja kirkaisi. Pian hänen päänsä lensi kaaressa huoneen poikki. Leikki oli lopussa. Metallikäytävässä oli yksi ainut ovi. Ovessa luki ”000”. ”Tässä se nyt on, pojat”, Manu sanoi. He avasivat oven ja astuivat sisään.
Huone, tai oikeastaan halli oli valtava. Sinne olisi mahtunut monta Tahtorakia. Seinät olivat outoa materiaalia. Ne tuntuivat jotenkin orgaanisilta. Seinillä muhi jotain elävän näköistä. Jonkinlaisia ”lonkeroita” roikkui sieltä täältä. Ne liikkuivat välillä.
Sitten he huomasivat sen. Se oli iso. Se liikkui. Ei paljon, mutta liikkui kuitenkin. Se oli samaa, likaisen ruskeaa väriä kuin Nazorakit. Sillä oli kuusi valtavaa raajaa. Sen paikoitellen hieman piikikäs ulkokuori näytti muinaiselta, ja siihen näytti kasvaneen levää. Se oli kahlehdittu seiniin ja maahan kiinni, mutta liikkumavaraa sillä näytti silti olevan runsaasti. Sen hyönteismäinen pää jatkui pitkulaisena taakse, ja sen kuolaava, terävähampainen suuntapainen aukesi ja sulkeutui ällöttävästi nytkähdellen. Sen peräpää oli paksun liman peitossa, ja aivan alaruumiin kärjestä avautui tasaisin väliajoin reikä, josta työntyi esiin saman tahman peittämä muna. Se oli Nazorakien kuningatar.
Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan tätä irvokasta, limaista, inhottavaa olentoa. Paitsi Makuta Nui: tämä katseli sitä kasvavan säälin ja halveksunnan tuntein. Nyt sen elämän oli päätyttävä. ”Manu…” sanoi Matoro hiljaa. Manu katsoi häneen päin. ”Se on…” ”Kyllä”, Makuta vastasi.
He katsoivat sitä pitkään. Välillä se kierähti toiselle kyljelleen ja korisi epämääräisesti. Se oli reilusti äskeistä Tahtorakia isompi. Se voisi murskata heidät kierähtämällä päälle. ”Tämänkö takia et kertonut meille?” Summerganon kysyi. ”Ette olisi lähtenyt mukaan”, Makuta vastasi. ”Emmekö?” Make kuiskasi. ”Emme…” Matoro sanoi pelokkaasti. ”Se on iso…” ”Niin on. Se pitää tuhota, rakkaat ystävät. Siksi olemme täällä”, Manu sanoi yrittäen kohentaa taistelumoraalia.
Hetken hiljaisuus. ”En olisi aiemmin uskonut Tahtorakin olevan senpäiväisistä vihollisistamme toiseksi isoin ja toiseksi väkevin”, sanoi Keetongu. Summerganon nyökkäsi kalpeana. ”Miten me… tapamme… sen?” kysyi Make. ”Meidän tulee…” Makuta vastasi. ”… niin?” Matoro sanoi. ”En ole itse asiassa ajatellut asiaa.” ”MITÄ?” muut huusivat yhtä aikaa. ”On hieno saavutus, että olemme hengissä täällä asti.” ”Sinäkö siis… toit meidät tänne kuolemaan?” sanoi Keetongu. Raivo alkoi nousta hänen päähänsä. ”Minun oli pakko yrittää tuhota se…” Manu sanoi hiljaa. ”Miksi?” Summerganon kysyi. ”Miksi se on niin tärkeää sinulle?” Make jatkoi. ”Se…”
”Ssssse on hänelle aivan liian tärkeää”, sanoi uusi ääni. Abzumon ääni.
Varjoista astui esiin julma, violettihaarniskainen, mustaviittainen Makuta. ”Ettekö tiedä?” hän sanoi ilkeästi. Makuta Nui katsoi häntä murhaavasti. ”Teidän ihanalla Makutallanne on yhteys torakoihin.” ”Sen voi päätellä kuka hyvänsä”, sanoi Matoro. ”Hän tuntee torakoiden johtajan.” ”Ah, niin”, Abzumo jatkoi. ”Ihanainen 0001. Kuinka kaipaankaan vanhoja, hyviä aikoja.” ”Mistä sinä puhut?” tivasi Suga. ”Minä olin ennen Makuta Nuin työtoveri. Mutta hän jätti minut ja työmme julmasti.” Abzumon kasvoilla oli julma hymy. Suhiseva s oli poissa. Tiimiläiset katsoivat Manua. Tämä oli ilmeetön. Hänen kasvonsa olivat varjossa. Abzumo hymyili yhä leveämmin.
”Siitä on jo kauan…” Abzumo jatkoi. ”Olimme Makutain veljeskunnan jäseniä tuohon aikaan. Kumpikin meistä loi samantyylisiä, ilkeitä, pelottavia hirviömäisiä raheja. Päätimme luoda yhdessä jotain kammottavaa. Jonkinlaisen älykkään rahilajin, joka osaisi lisääntyä massavasti. Kuningatar loisi meille hienon armeijan näitä olentoja.” Makuta hymyili. ”Pikkuinen 000 ei ollut näin suuri vielä tuolloin.” ”Senkin saasta”, Makuta Nui kuiskasi. ”Minä? Älä viitsi, tämä oli sinun ideasi. Miksi kaduit? Miksi jätit minut tämän armoille? Kun arvoisa torakka numero 0001 oli syntynyt, lähdit pois. Häivyit, pois veljeskunnasta, pois luotamme. Miksi teit sen?” ”Minä en ollut, kuten sinä.” ”Voi, kyllä olit. Muistan selkeästi, kuinka juonimme veljeskunnan tuhoa. Minä jätin heidät tässä äskettäin… Nyt olen palannut rakkaideni luokse. Ja sitten tuhoan Bio-Klaanin. Se on tärkeintä. Ja kosto.”
Kaikki katsoivat Abzumoa. Makuta Nui näytti äärimmäisen synkältä. ”Miksi et kertonut meille?” Matoro sanoi. ”Olet salannut kaiken meiltä…” Make jatkoi. Abzumon nauru kaikui huoneessa pelottavasti. Se tunkeutui heidän päihinsä. Se raastoi heidän hermojaan. Se tappoi heidän kärsivällisyytensä. ”Eikö pikku Manu kertonut teille, että me olemme vanhoja kavereita? Eikö pikku Manu kertonut, että me loimme Nazorakit?” Abzumo käkätti. ”Eikö hän kertonut teille… mitään?”
Kaikki olivat hiljaa. Abzumo hykerteli itsekseen. ”Te ette taidakaan tuntea häntä. Ette ollenkaan.”
Abzumo tunsi valtaisan paineaallon osuvan ruumiiseensa. Hän paiskautui päin seinää kirkaisten kovaa. Makuta Nui seisoi paikallaan käsi eteenpäin ojennettuna, siivet auki. ”Onnitteluni, veliseni”, hän sanoi kylmällä, inhottavalla äänellä, joka tihkui vihaa ja raivoa. ”Sait minut suuttumaan.”
Yhtäkkiä 000 liikkui. Tavallista enemmän siis. Se nousi käsiensä varaan ja käänsi ruman päänsä kohti klaanilaisia. ”Ohoo, lapsi heräsi”, Abzumo sanoi. ”Olet huono isä, Manu. Todella huono.” ”Turpa kiinni, kivirotta”, Makuta Nui sanoi kylmästi ja ampui varjosäteen. Hänen voimansa alkoivat palautua. Viha täytti hänen mielensä. Abzumo väisti iskun täpärästi. Hän oli menettää päänsä.
Nazorak-kuningattaren pää oli silmätön. Suuri suu oli täynnä teräviä hampaita. Kuola valui pitkinä noroina lattialle. Se alkoi kääntyillä kohti saalista. ”Pieni torakkavauva lähtee saalistamaan. Ehkä se löytää teidät”, Abzumo ilkkui. Hän nousi ylös ja katosi pian 000:n taakse. Tämä syöksähti klaanilaisia kohti nopeammin, kuin sellaiselta massalta voisi odottaa. Makuta Nui nousi lentoon ja etsi katseellaan Abzumoa. Muut yrittivät pysyä hengissä. Matoro pujotteli torakan käsien välistä toiselle puolelle huonetta. Keetongu yritti avata oven, mutta Abzumo räjäytti sen eteen kiviä jostain korkeuksista. Pian Makutoilla olisi uusi ilmataistelu. Make ja Summerganon yrittivät väistellä 000:aa, joka yritti liiskata heidät. Make ehti kierähtää pois alta, mutta Suga melkein murskautui. Hän ehti kuitenkin tarttua kiinni selälleen kierähtävän 000:n mahasta. Limaisesta ihosta oli vaikea pitää kiinni, mutta Summerganon onnistui hyvin. Nyt hän oli jättimäisen torakan päällä.
Suga tuijotti pedon kitaa vain parin askeleen päästä. Epämuodostuneen leuan pakkoliikkeet kuvottivat häntä. Suusta valuva, pahanhajuinen kuola kuvotti häntä. Koko olento kuvotti häntä. Summerganon kiepautti miekkaa päänsä yläpuolella, ja samanaikaisesti otti harppauksen eteenpäin. Yhdellä taitavalla liikkeellä hän keskitti sekä oman että miekkansa liike-energian sivallukseen, ja hyökkäsi kohti pedon vasenta alaleukaa. Sugan säilä sivalsi suuren palan irti kuningattaren raajamaisesta leuasta. Purppuraa nestettä ruiskusi villisti joka suuntaan, ja Sugan oli vaikea nähdä eteensä nesteen suihkutessa hänen kasvoilleen. Kuitenkin hän jatkoi huitomista, ja leuasta irtosi lisää paloja. Tämä kuitenkin aiheutti kuningattaren karjaisevan tuskissaan, ja pelkkä ääni oli niin kova, että Summerganon tippui olennon vatsan päältä. Maken onnitui kuitenkin lentää toverinsa luo, ja hän nappasi Sugan ilmasta.
Purppuraa ”verta” lensi Matoron päälle. Se alkoi syövyttää hänen panssareitaan. Mitä h-… hän ajatteli, ennen kuin sai päälleen kuningattaren suuren käden. Se puristi häntä maahan. Hän haukkoi henkeään. Abzumo laskeutui hänen vierelleen. ”Onko kivaa, Blacksssssnow?” tämä ilkkui ja aikoi potkaista Matoron naamion irti. Mutta sitten Manu lensi Abzumon päälle tönäisten tämän lattiaan. Abzumo nousi nopeasti ja teki kierrepotkun, joka osui Manun kasvoihin niin, että tämä lensi suoraan 000:n pehmeää ruumista vasten. ”Et ole koskaan ollut mikään lähitaistelija, Manu-parka”, Abzumo sanoi ilkeästi. Makuta Nui nousi ja veti esiin miekan. Abzumo teki samoin. ”Tällainen on tarpeeksi hienostunutta minulle, veliseni”, Manu sanoi ja hyökkäsi. Kummaltakin puolelta jaeltiin iskuja, mutta jokainen torjuttiin. Kumpikin osasi käyttää miekkaansa tarpeeksi hyvin estääkseen toista viipaloimasta itseään. Sitten Abzumo yhtäkkiä lisäsi Manun painovoimaa niin, että tämä rusentui lattiaa vasten. Abzumo heittäytyi koko painollaan miekka edellä Manua kohti, mutta tämä teleporttasi pois hänen edestään. Abzumo huomasi virheensä liian myöhään, hänen miekkansa meni poikki osuessaan lattiaan niin suurella voimalla, ja palanen terästä tunkeutui hänen kätensä läpi. Manu oli nyt hänen takanaan ja huohotti raskaasti.
Kuitenkin, juuri kun Manu oli hyökkäämässä, Kuningattaren valtava raaja heitti tämän kauas Abzumon luota. Hän paiskautui Sugaa kantavaa Makea päin, ja koko kolmikko rysähti hallin lattialle. Keetongu juoksi kolmen Klaanilaisen luo. ”Oletteko kunnossa?” Make avasi suunsa ensimmäisenä: ”Pernani on kestänyt kovempaakin.”
Matoro hyppi ja heitti kuperkeikkoja väistelläkseen 000:n raajojen iskuja. Kuitenkin hänenkin ketteryytensä raja tuli vastaan, ja eräs tälleistä paiskasi Blacksnowin monta metriä ilmaan. Matoro paiskautui hallin lattiaan kivuliaan näköisesti. Abzumo hyökkäsi ainoan tolpillaan olevan Klaanilaisen, Keetongun, kimppuun. Kaksi vahvaa hahmoa kävi tiukkaa vääntöä, mutta kun Makuta käytti lämpökatsettaan, Keltainen Jättiläinen kaatui maahan huutaen tuskissaan.
Makuta Nui oli pökerryksissä maassa. Matoro lojui toisella puolella huonetta. Keetongu paloi maassa. Summerganon makasi tajuttomana Maken päällä. Abzumo näytti voitonriemuiselta. ”Minä voitin, Makuta Nui ja bioklaanilaiset, minä voitin!” Hän kääntyi katsomaan kuningatartorakkaa juuri parahiksi nähdäkseen tämän iskevän valtaisan takapuolensa häneen. Abzumo lensi kaaressa pesän seinän sisään. Kyllä, sisään. Seinään tuli aikamoinen lovi, ja se alkoi sulkeutua Makutan ympärille. ”Eiiih”, tämä voihkaisi, kun seinä vei hänet sisäänsä.
000 alkoi riehua hullun lailla. Makuta Nui alkoi toeta iskustaan. Hän katsoi kuningatarta. ”Me päästämme hänet irti”, Manu julisti. Muutkin alkoivat heräillä. ”M-mitäh?” Make sanoi. ”Hulluko olet?” Torakoiden kaivuun ääniä kuului kivikasan takaa. ”Ne tulevat”, Manu sanoi. ”Me päästämme hänet irti.” ”Hyvä on”, muut vastasivat.
He kohdistivat kaiken energiansa torakkakuningattaren ketjuihin. Ne olivat äärimmäisen vahvat: 000 ei saisi päästä niistä irti, joten niiden tuli kestää. Tämä muodostikin ongelman, kun torakan oli tarkoitus päästä irti. Mutta kyllähän viisikon yhdistetty voima sai kettingit katkeamaan, kun 000 itse repi ketjuja tehokkaasti. Kuningatar pääsi irti, mikä ei välttämättä ollut mikään paras mahdollinen asia torakoille, jotka pääsivät kivikerroksen läpi; kuningatar söi ne. Torakat alkoivat karjua: ”Hakekaa hoitajat!”
Viisikko karkasi ulos ovesta torakoiden läpi. Pian he olivat käytävänhaarassa, jossa ei ollut torakoita. Niiden kaikki huomio kiinnittyi nyt irti päässeen kuningattaren taltuttamiseen.
Pesässä Abzumo oli päässyt jo irti seinästä. Klaanilaiset olivat poissa. Abzumon sappi kiehui. Erikoisvarusteisia torakoita saapui sisään. Heidän mukanaan tuli kenraali 001.
Kenraali 001 katsoi kylmän viileästi vierestä, kuinka erikoistuneet Nazorakit lähettivät aseistaan tainnutussäteitä kohti Kuningatarta. Tässä menisi taas kauan, siitä hän oli varma. Viimeksi, kun 000 oli vapaana, oli mennyt lähemmäs kaksi päivää saada se leppymään.
Sitten Kenraali siirsi huomionsa Abzumoon. Makuta näytti turhautuneelta. 001 asteli pitkän, violetin hahmon luo. ”Päästit heidät sitten menemään.” ”Näemmä.” ”Vaikka olit voittanut heidät jo.” ”Sssssssinun lemmikkisssi oli sse, jonka tähden klaanilaisssssset päässssivät pakoon.”
Kenraali ei jaksanut väitellä suhisevan kummajaisen kanssa. Hän asteli pois metallipallosta, pois riehuvan Kuningattaren luota. Häntä ärsytti. Abzumo ajatteli raivoissaan, kuinka hänen saaliinsa oli päässyt karkuun vain, koska 000 oli heittäytynyt hankalaksi. Ja seinä… oli syönyt hänet. Se oli lievästi sanottuna outoa.
Klaanilaiset juoksivat tunnelia pitkin. He olivat juosseet erittäin pitkään, ja jokainen oli väsynyt. Heidän voimiaan oli koeteltu toden teolla, ja nyt heidän oli juostava kilometrikaupalla pimeässä käytävässä. He näkivät ylöspäin menevät tikkaat. Vapaus! Pian he jo kiipesivät tikkaita pitkin kohti raitista ilmaa. Make pullahti ulos ensimmäisenä. Hän haukkoi henkeään, kuin ei olisi hengittänyt tunteihin. Matoro romahti maahan heti päästyään ylös. Keetongu sai raahattua tajuttoman Sugan pihalle ennen kuin istahti hengähtämään. Makuta Nui käveli sivummalle ja istuutui maahan. Kukaan ei voinut edes arvata, mitä hänen päänsä sisällä mahtoi liikkua, mutta mitä tahansa se olikin, se ei varmasti ollut kovin positiivista.
[spoil]Snowie kirjoitti suunnilleen puolet tästä viestistä. Badum-tish. Puolet kunniasta hänelle.[/spoil]
