Klaanon

Avainsana: Makuta Nui

  • Abzumo nauttii kiduttamisesta

    Torakoiden luolasto, kidutuskammio

    Helmeka heräsi. Hän ei voinut hyvin. Hän ei tiennyt, missä oli. Hänen päätään särki. Särki. Hän yritti avata silmänsä, mutta luomet tuntuivat hyvin raskailta. Hän sai avattua silmänsä tuskallisten ponnistelujen jälkeen. Maailma näytti sumealta. Hetken katseltuaan hän alkoi jo nähdä jotain. Hän oli pimeässä huoneessa. Joka puolella oli erilaisia tuskallisen näköisiä välineitä, joihin hän ei halunnut katsoakaan. Hänet oli kahlittu – piinapenkkiin. Se oli puinen, ja hänen raajansa olivat kiinni ketjuilla. Ketjut johtivat isoihin rattaisiin. Hän käänsi kauhuissaan katseensa pois.

    Sitten yhtäkkiä kitisevä ääni kuului huoneen toisesta päästä. Ovi avautui. Hän pystyi juuri ja juuri näkemään sen. Sisään astui Makuta julma ilme kasvoillaan. Hän hymyili karmeasti Helmekalle, joka ei enää pystynyt hillitsemään itseään, vaan kirkui. Makutan hymy leveni.
    ”Päivää. Olen Makuta Abzumo. Ja sssssinä olet…?”
    ”Aaaaa…”
    ”So, so. Eipäs kiljuta aikuisten kuullen. Se on… epäkohteliasssta.”
    Abzumo sinkosi sormestaan pienen salaman, joka sähköisti Matoranin naamiota.
    ”Meillä on tänään varmasssssti haussskaa.”
    ”Eii… ei… eiii…”

    Seuraavaksi Abzumo teki jotain hyvin inhottavaa: hän irrotti Matoranin ketjuista, ja heitti hänet isoon pataan. Pata oli niin suuri, että Toa olisi mahtunut siihen. Makuta napsautti sormiaan, ja jostain kaadettiin vettä pataan. Padan alle sytytettiin tuli. Pian vesi alkoi kiehua. Matoran taas alkoi kiljua. Aluksi se oli pelkkää voihketta, mutta kivun lisääntyessä huuto alkoi voimistua. Abzumo oli istahtanut suureen nojatuoliin katsomaan ”näytöstä”. Hän nautti suuresti saadessaan katsella typerän pikku olennon kärsivän. Matoranit eivät palvoneet Makutoja vaan ”Suurta Henkeä”. Se ei ollut oikein reilua. Kaikki Makutat halusivat hallita Matoraneja, mutta Abzumolla oli myös hieman erilaisia tavoitteita kuin muulla Veljeskunnalla. Siksi hän edusti aina itseään.

    Matoran rukoili heitä lopettamaan. Abzumo vain lisäsi lämpötilaa. Pian pikku Helmeka menetti tajunsa.
    ”Vähentäkää lämpöä ja herättäkää tuo. Haluan kuulustella.”
    Pian Helmeka oli palannut ikävään todellisuuteen.
    ”No niin, ystäväiseni”, Makuta huokaisi. ”Kerrohan minulle nimesi.”
    ”E-en…” Makuta läimäisi Matorania kasvoille. Lujaa.
    ”Harkitsehan uudestaan vastaustasi.”
    ”Olen… Urnip.”
    Makuta läiskäisi uudestaan, voimakkaammin. Matoran parahti.
    ”Älä valehtele minulle!” Abzumo huusi. ”Olet erittäin tylsä Matoran, Helmeka. Etkö tiedä omaa parastasi?” Matoran vapisi ja kiemurteli tuskissaan. Vesi alkoi taas polttaa.”
    Näin ollen Matoran alkoi taas vaikertaa. Pian hän karjui veden ollessa jo lähes tappavaa.
    ”Ottakaa hänet pois, haluan kokeilla muitakin lelujani.”

    Seuraavaksi Matoran pääsi kokeilemaan laitetta nimeltä rautaneitsyt (iron maiden). Se oli oikein mukava ruumisarkun kaltainen vempele, jonka sekä pohjassa että kannessa oli piikkejä. Matoran laitettiin sisään. Kansi sullottiin kiinni. Kaamea parku kuului sisältä vaimeahkosti. Abzumo hymyili maireasti. Hän laittoi päänsä aivan arkun viereen ja kuunteli.
    ”Anteeksi, en kuullut aivan kunnolla”, Makuta sanoi lepertelevästi ja avasi kannen. Piikit olivat vääntyneet mikä mihinkin suuntaan, suurin osa oli lävistänyt Helmekaa.
    ”Miksi… teet tämän…?” hän itki. Makuta nauroi sadistisesti ja kumartui aivan Matoranin naaman lähelle. ”Koska pystyn.”
    Matoran katsoi apeasti kiduttajaansa.
    ”Ei hätää, pikkuinen. Sinä et tule kuolemaan täällä. Et ainakaan tänään.”
    ”Etkö… halua… tietoja?”
    ”Sinulla ei ole.”
    ”Onhan.”
    ”Mutta et halua kertoa.”
    ”Miksi…”
    Minä tiedän.
    Matoran alkoi taas nyyhkyttää. Kipu oli valtava.
    ”Seuraavan vehkeen vuoro!” Makuta julisti.

    Pian Matoran roikkui katossa jaloistaan. Ketjut kiristivät, ja jo se aiheutti tuskaa. Mutta kun Helmeka kuuli, mitä hänelle seuraavaksi aiottiin tehdä, hän menetti itsehillintänsä ja sekosi. Hän nauroi ja itki yhtä aikaa, kunnes hänen päätään käristettiin kuumalla raudalla. Se ei ollut vielä kidutusmenetelmä, jonka Abzumo oli hänelle seuraavaksi valinnut; Helmeka sahattaisiin kahtia. Makuta alkoi nauraa sekopäisesti, mutta kun oli tukehtua, lopetti ja oli sen jälkeen varovaisempi. Kaksi torakkaa – sinikätiset, mustat ja salaperäiset – olivat pitelemässä sahaa. Se oli hyvin tylsä saha. Ja ruosteinen. He alkoivat sahata Matorania haarusvälistä. Matoran kirkui minkä kerkesi, mutta inhottavat hyönteiset jatkoivat toimiaan. Abzumo katseli valtaistuimeltaan ja hihitteli. Matoran menetti tajunsa melko pian, mutta hänet herätettiin uudestaan.

    Kun melko syvä haava oli aiheutunut olentoparalle, hänet kiinnitettiin uudestaan piinapenkkiin. Hän tosin oli jälleen pyörtynyt tässä vaiheessa.
    ”No niin, Helmeka rakas. Missä Guardian oli, kun hän oli niin pitkään poissa Klaanista?”
    ”Hän… hän etsi… jotain. Se oli… Nimda.”
    ”Kuten arvelinkin. Hienoa, mehän edistymme. Ei tämä enää kauan satu.” Abzumo kiristi ketjuja, Matoran vinkaisi.
    ”Mistä Ämkoona tunnettu entinen admin saapui?”
    Helmeka jaksoi niinkin huonossa tilassaan panna merkille, että Abzumon suhiseva s oli melkein kokonaan kaikonnut.
    ”Hän… en tiedä.”
    ”Etkö?” Ketjut kiristyivät. Matoran kiljui jälleen.
    ”Alat kuulostaa jo tylsältä. Et kai halua, että katselen kuolemaa?”
    ”Eii… en tiedä. Oikeasti!”
    ”Hyvä on. Uskon sinua, mutta taidan vielä hieman kiristääää.”
    ”Eiiiiaaaaaaargh!”
    Makuta nauroi taas.
    ”Viimeinen kysymys – tältä erää: Mitä Klaani suunnittelee? Kuinka paljon he meistä tietävät?”
    ”He… tietävät, että olette olemassa, ja että teillä on armeija. He…” puhe keskeytyi tuskalliseen korinaan. ”… he aikovat… puolustautua… jotenkin.”
    ”Miten?”
    ”En… tiedä.”
    ”Hyvä on.” Makuta lisäsi reilusti kireyttä, mutta päästi yhtäkkiä ketjut irti.
    ”Nyt seuraa jotain jännää!” hän hihkaisi. ”Minä ruoskin sinua hieman tällaisella sähköjutulla.”
    Matoran menetti nyt tajunsa pelkästä ajatuksesta, joka sisälsi lisää kipua. Makutan hymy hyytyi.
    ”Pah, eiväthän ne enää kestä edes perusjuttuja. Viekää tuo pois, en enää tahdo leikkiä sen kanssa.” Torakat veivät Helmekan sanomatta sanaakaan.
    Voi maailman menoa, Makuta ajatteli.

    Bio-Klaani

    Makuta Nui oli nyt uudessa ruumiissa ja ruumiin voimissaan. Nyt olisi aika kutsua iskuryhmä kokoukseen. Tehtävä olisi mahdollisesti lyhyt, mutta sitäkin tärkeämpi. Torakoiden aika saattaisi olla lopussa.

  • Miekkapirun visiitti

    Bio-Klaanin linnoitus, Makuta Nuin huone

    Makuta Nui odotti. Odotti ruumista. Ruumista, jossa hän voisi olla. Olla, kunnes saisi uuden, paremman. Paremman siinä suhteessa, että se olisi viimein Makutahaarniska. Makutahaarniska pitäisi teettää Nynrah-haamuilla. Nynrah-haamuilla, joita ei Klaanissa ollut.

    Huone oli sisustettu Makuta Nuin maun mukaan. Jokainen voi kuvitella mukavia pieniä yksityiskohtia, joita huoneesta voisi löytää. Väriskaala pyöri verenpunaisessa ja mustassa. Katosta roikkui ketjujen varassa mitä kummallisimpia esineitä ja asioita. Pöydätkin roikkuivat katosta ketjuilla sen sijaan, että olisivat seisseet lattialla jalkojen varassa. Pöydillä oli erinäisiä kemikaaleja. Huoneen perällä oli suuri, koristeellinen antiikkitakka. Sen ympärillä oli koristeellisia (verenpunaisia) sohvia ja nojatuoleja. Yhdellä näistä oli purkki, jossa Makuta Nuin olemus oli.

    Sitten sisään ovesta, joka sattui sillä hetkellä olemaan lukitsematon, astui – Ämkoo.
    ”Terve, Manfred”, hän sanoi iloisesti.
    Mitä hittoa… Makuta Nui ajatteli.
    ”Sinulle tuodaan ruumis tässä pian”, Ämkoo jatkoi.
    Hyvä on. Ja miksi vaivaudut itse kertomaan tästä?
    ”No, minä ajattelin, että ehkä teen sen mieluummin itse, kuin annan tuon sekopään Matoranin tehdä sen.”
    Sisään pomppi pinkinruskea Matoran, joka alkoi hyppiä Ämkoon ympärillä.
    ”Aloillasi, Helmeka. Hus. Mene pois.”
    Makuta Nui katsoi Matorania kummissaan.
    ”Hän on seurannut minua koko ajan ollessani Klaanissa ja halunnut toteuttaa jokaisen pikku asian, josta mainitsen.”
    Ämkoo lähti huoneesta Matoran kannoillaan. Pako oli selvästi tavoittelemisen arvoinen.

  • Isku Nazorak-pesään: Kapteeni 666

    Metsä, torakkatunnelin salainen sisäänkäynti

    Kapteeni 666 astui ulos salaisesta tunnelista. Torakka tiesi sen olevan niin hyvin piilotettu, että kukaan ei voinut löytää sitä tietämättä, missä se sijaitsi. Hän hymyili itsekseen. Muutama Nazorak-sotamies ryömi ulos hänen jäljessään.

    Torakka oli yksi parhaista taistelijoista koko armeijassa. Hänen haarniskansa, toisin kuin Nazorakeilla yleensä, oli musta. Hänellä oli rintapanssarissaan verenpunainen raita, joka ulottui oikeaan reiteen asti, ja olkasuojuksissaan piikkejä. Hän myös kantoi kilpeä, johon oli maalattu Nazorakien tunnus. Hänen miekkansa oli prototerästä.

    Sitten metsästä kuului epämääräistä rapinaa. Torakat valmistautuivat yhteenottoon. Yksi peitti salakäytävän sisäänkäynnin. Silloin eversti 437 ilmestyi pusikosta. Hänen toinen kätensä oli rikki. Kapteeni naurahti.
    ”Mitä teille on tapahtunut, eversti ’Badass’?”
    ”Älä naura siinä, typerys. Päästä minut sisään. Guardian seurueineen on palannut. Mene tappamaan ne saman tien, jos itse uskot pystyväsi siihen.”
    Kapteeni katsoi everstin menoa huvittuneena. Sitten hän katsahti miehiinsä ja sanoi hymyillen:
    ”Lähtekäämmepä nyt sitten saalistamaan klaanilaisia.” Verenjano silmissään hullu torakka lähti juoksemaan rantaa kohti nopeammin kuin rahi.

    Ranta

    Killjoy laskeutui purkin luokse. Mutta yhtäkkiä hänen päänsä täytti suuri ajatus:
    VAPAUS!
    Hän hätkähti tätä. Sitten hän katsoi purkkia; sen sisältö, vihreää limaa, valui hiekalle. Se nousi ilmaan kuin kaasu konsanaan ja lähti luikertelemaan kohti venettä. Killjoy seurasi sitä.

    Manu pääsi veneelle, joka oli juuri rantautunut, ja ylitti reunan. Kaikki katsoivat sitä kummissaan. Sitten heidän päihinsä ponnahti ajatus: Pöö! Kaikki hätkähtivät.
    ”Tosi hauskaa, Manu”, Guartsu sanoi ärtyneenä. ”Olisimme voineet tappaa sinut.”
    Ette olisi, Makuta Nui vastasi. Kukaan ei tapa minua. Se hullu torakka mechahaarniskassaan ei pystynyt, toinen hullu torakka kyborgiruumiineen ei pystynyt eikä Zyglak-laumakaan pystynyt.
    ”Saanko kysyä, kuka tämä limainen kaasu oikein on?” ÄmKoo keskeytti tähän väliin.
    Saat, Makuta Nui vastasi. Olen Makuta Nui. Harmi, että näet minut näin avuttomassa tilassa. Jotain naurun tapaista välittyi heidän mieliinsä.
    Olen kuullut sinusta, ÄmKoo, Makuta jatkoi, olet entinen admin, jonka muistoksi on rakennettu muistaakseni jopa temppeli. Klaanisaaren vuori on nimetty uudelleen sinun mukaasi.
    Guardian katsoi antidermistä vihaisesti, ÄmKoo näytti hämmentyneeltä.
    Mitä te odotatte? Eipä jäädä aikailemaan. Linnaan siitä, mars mars. He lähtivät kävelemään kohti Klaanilinnoitusta.

  • Isku Nazorak-pesään: Punaisen miehen liitto

    Laavakentät

    Makuta Nui käveli. Hänen uusi ruumiinsa ei sopinut hänelle. Hän vihasi Zyglakeja. Hänellä oli niistä huonoja kokemuksia: kerran eräs Zyglak oli varastanut hänen hattunsa. Se oli tosin ollut ainoa kerta, kun Makuta Nui oli käyttänyt hattua.

    Killjoyn mökiltä ei kuulunut mitään. Matoroa ei näkynyt. Muut alkoivat jo epäillä jotain. He olivat jo laavakenttien reunalla; metsä oli melkoisen lähellä. Silloin jokin iski. Harmaa pyörre viuhahti heidän keskelleen. Maa räjähti. Kraatterista nousi jotain. Makuta Nui katsoi sitä tarkasti: se oli torakka. Mutta ei mikä tahansa torakka, se oli suurimmaksi osaksi mekaaninen. Se hymyili pirullisesti. Manulle tuli kylmiä väreitä. Tämä ei selvästikään ollut torakka haarniskassa, se oli torakkahaarniska. Haarniska ei kuitenkaan näyttänyt samanlaiselta, joten tuskin sitä oli massatuotettu. Ja tämähän oli kyborgitorakka.

    Klaanilaiset kömpivät pystyyn ja katselivat tulokasta. Se hymyili edelleen julmasti. Sitten se yhtäkkiä syöksähti kohti Summerganonia ja huitaisi tätä jonkinlaisella terällä. Summerganon ehti jotenkuten väistää niin, että pään irrottamiseen tarkoitettu isku osui käteen. Käsipanssari esti terää uppoamasta kovin syvälle, mutta syvä haava hänelle silti tuli.

    Keetongu hyppäsi paikaltaan ja yritti murskata torakan alleen. Eversti suhahti nopeasti pois alta ja potkaisi Keetongua jalkaa saaden tämän kaatumaan. Hän hyppäsi jälleen klaanilaisten keskelle ja julisti:
    ”Olen eversti 437! Teidän aikanne tämän maan päällä on päättynyt!”
    ”Mikä sinä olet mitään sanomaan, näytät itsekin muinaisjäänteeltä. Tai ainakin se osa sinusta, joka on jäljellä”, Makuta Nui vastasi pilkallisesti. Torakka ei raivostunut.
    Joudun siis kohtaamaan Zyglakin, vai? hän ajatteli.
    Et, joudut kohtaamaan Makutan, jolla on kokemusta torakoiden tappamisesta.
    Eversti hätkähti ja katsoi Zyglakia, joka piti sisällään Makutan antidermistä.

    ”Vai Makuta”, hän tuhahti. ”Joudut nyt menettämään ruumiisi – taas.”
    ”Saa nähdä”, Makuta vastasi. Sitten hän sanoi klaanilaisille: ”Keetongu, Gekko ja Make viekööt Sugan turvaan, hän ei voi taistella. Minä hoitelen tämän tuholaisen.”
    ”Hah.”
    ”Kyllä.”

    Torakka hyökkäsi. Makuta sai kehonsa hyppäämään voltin taaksepäin. Se oli tosin surkea siinä, mitä teki. Aivan jäykkä ja liian suuri helppoon lähitaisteluun.
    Tästä tulee mielenkiintoista, Manu ajatteli.
    Hän hyppäsi kohti torakkaa ja iski nyrkillään. Torakka väisti helposti ja ampui ohjuksia kohti Makutaa. Makuta päätti käyttää yhtä tässä ruumiissa toimivista voimistaan. Hän aiheutti torakan pitelemässä terässä molekulaarisen häiriön. Terä sulautui kiinni torakan käteen. Torakka katsoi sitä hetken hämmentyneenä. Katselu loppui, kun suuri Zyglakin ruumis paiskautui hänen päälleen. Torakan vielä orgaanisista keuhkoista kaikkosi ilma, kun hänen vartalonsa litistyi musertavan massan alle. Hän ei kuitenkaan joutunut paniikkiin: uusi terä otettiin käyttöön ja pistettiin Makutan jalkaan. Makuta ponnahti nopeasti pois torakan päältä. Zyglakin ruumis oli todellakin hyödytön. Täytyi käyttää makeita supermakutavoimia.

    Eversti 437 ei pitänyt Makutan magnetismivoimista. Ne aiheuttivat liikaa kipua. Häntä oli heitelty ympäriinsä liikaa. Hän päätti ottaa ohjuksensa käyttöön. Hän ampui tusinan ohjuksia kohti Makutaa, joka ei ehtinyt väistää. Ilmeisesti hän ei ollut aivan kotonaan tuossa ruumiissa. Torakkaeversti juoksi suoraan päin Zyglak-ruumista ja puski kyborgisella päällään tätä vatsaan. Tämä kaatui selälleen maahan. Torakka alkoi polkea vastustajaansa maahan suorastaan väkivaltaisesti. Makuta ei jaksanut sietää sellaista vaan potkaisi Nazorakin pois päältään ja hidasti tätä hitausvoimillaan. Voimien käyttö alkoi olla raskasta. Torakan nopeuden täysi riistäminen oli jo kovan luokan työtä. Makutan nerokkaat aivot työskentelivät ongelman parissa. Hänellä ei ollut voimia tuhlattavaksi asti, ja pian murhanhimoinen torakka pääsisi hänen kimppuunsa. Makuta päätti juosta karkuun. Hän heitti torakan magnetismillaan vielä kerran kauemmas ja lähti kipittämään kohti metsää. Torakka yllättyi äkillisestä vapautumisestaan niin, että ei ehtinyt varautua maahan paiskautumiseen.

    Pian 437 oli kuitenkin Makuta Nuin perässä. Hänellä oli vikkelämmät jalat ja pitkän kantomatkan ohjukset. Makuta sai monta osumaa ennen kuin pääsi metsän reunaan. Hän voivotteli kipeitä ruumiinosiaan hypätessään puuhun. Torakka yritti katsoa, minne Makuta oli mennyt. Hän huomasi tämän loikkivan puusta toiseen hyvin nopeasti. Ei ollut aikaa hukattavaksi; torakka käynnisti taas jet-packinsä. Hän lenteli puiden seassa etsien Makutaa. Hän laskeutui erääseen puuhun katselemaan ympäristöään tarkemmin. Hän huomasi sitten kivirottien jyrsivän puun runkoa. Hän ehti hetken ihmetellä ennen kuin puu kaatui. Hän kuitenkin reagoi lähtemällä taas lentoon. Sitten häneen iski jokin terävä. Se oli Nui-Rama, jonka kynnet olivat uponneet hänen orgaanisiin kohtiinsa kyljissä. Hän vinkaisi. Kipu ei ollut mukava asia, jos sitä ei joutunut juurikaan kokemaan. Eihän se kyllä koskaan ollut.

    437 leikkasi Ramalta kädet irti ja putosi puiden latvuksiin. Ne ottivat hänet hyvin vastaan. Sitten Nui-Ramoja tuli lisää. Kokonainen parvi saapui hänen kimppuunsa. Makuta oli ilmeisesti löytänyt pesän käskettäväkseen. Everstin oli pakko pudottautua alemmas tiheän puuston sekaan. Hän ei näkisi täältä mitään. Eipä hänen tosin tarvinnutkaan: Makuta yllätti hänet takaapäin ottamalla hänet kuristusotteeseen niin, että silmissä pimeni.

    Torakka laittoi jalkansa puuta vasten, tarttui Makutan käsistä ja heitti hänet alas puusta. Sitten hän hyppäsi itse perään ja otti esiin jälleen uuden terän. Makuta ei pitänyt tästä. Miekkoselta löytyi aivan liikaa erilaisia teräaseita. Hän väisteli hetken, mutta lopulta torakka sai lävistettyä hänen kaulansa terällään. Makuta päätti sitten tunkeutua torakan mieleen. Se oli hyvin vahva, liian vahva revittäväksi kappaleiksi. Joten Makuta Nui käytti häirintää.

    Torakasta tuntui, kuin jokin olisi kutittanut hänen päänsä sisällä. Sitten hän huomasi, että Makutan antidermis oli valunut ulos. Suurin osa siitä oli jo kadonnut viidakkoon. Hämäys oli tehonnut. Torakka paiskasi raivoissaan Zyglakin ruumiin menemään. Mutta ensin hän rei’itti sen niin, että ainakaan Makuta ei saisi sitä takaisin.

    Makuta Nui valui kasvillisuuden seassa. Valuminen on juuri oikea sana kuvaamaan tapahtumaa. Leijuminen oli osittaista. Sitten Makuta huomasi jotain kiinnostavaa: hänen ja Matoron vanha tuttu makasi vielä kasvillisuuden seassa.
    Miksihän kukaan ei ole tehnyt ruumiista selvää? Makuta pohti. Haaskansyöjillä on ollut muuta puuhaa? Hän sai uuden ruumiin. Torakalle tulisi kuumat oltavat – ja Makuta Nuille hauskaa.

    437 yritti vielä hetken etsiä antidermistä. Lopulta hän luovutti, olisi parasta etsiä muut klaanilaiset. Ehkä he eivät olleet vielä ehtineet karkuun. Sitten hän kuuli takaansa ääniä. Hän katsoi selkänsä taakse ja näki jotain pelottavaa. Suuri Tuhon kyykäärme katseli häntä valmiina puraisemaan. Rahin silmien takana näkyi Makuta Nuin voitokas ilme.

    Torakoiden tukikohta

    Abzumo käveli maanalaisia käytäviä pitkin. Hänellä oli asiaa tälle liittouman ”hyväntekijälle”: tämä vaikutti mielenkiintoiselta. Hän näki Skakdin nukkuvan vartiopaikallaan erään oven luona. Hän meni tämän luokse ja potkaisi lujaa. Skakdi parahti. Hän katsoi tulijaa pelokkaasti. Makuta kysyi:
    ”Missstä löydän tämän Avden?”
    ”Hän… hän viihtyy… toisessa siivessä, siellä on vähemmän valaistusta.”
    ”Selvä, kiitosss yssstävä.”

    Pian Abzumo olikin toisella puolella tukikohtaa. Hän tutkiskeli ovia. Niitä oli monta. Jokainen oli musta, harmaa seinä oli täynnä mustia nelikulmioita. Ei, ei suorakulmioita. Jotkut kyllä olivat, mutta eivät kaikki. Hän katseli ovien alta tulevaa valoa. Hän valitsi sen, josta kajasti vähiten. Ilmeisesti tämä olento ei pitänyt valosta.

    Oven avattuaan hän näki vain pienen Ta-Matoranin seisovan yksin huoneessa. Tämä katseli jotain, mutta Abzumo ei nähnyt, mitä. Hän näytti vain tuijottavan hymyillen jonnekin kauas. Jostain kuuluu ääni:
    ”Kappas. Olemmeko me tavanneet?” Matoran ei edes katso Abzmoa. Hänellä oli kummallinen tunne. Kuin joku katsoisi häntä. Yksinäinen silmä.
    Pelkkä Matoran? Abzumo ajatteli. Hän katsoi taakseen. Siellä todella oli silmä. Punainen silmä. Ehkä se tarvitsisi enemmän unta.

    ”En ehkä osaa lukea ajatuksia, mutta osaan lukea sinua, ystäväni. Näen, että et luota potentiaaliini.”
    ”Oletko aivan varma? Minua on vaikea lukea.” Avden varjo alkoi muistuttaa jotain tuttua. Makuta ei tiennyt, mitä. Epävarmuuden tunne kasvoi. Varjo alkoi muistuttaa Abzumoa itseään.
    ”Voi, ehkä jollekulle muulle. Mutta minä tiedän mielet. En voi väittää ymmärtäväni niitä, mutta tiedän ne.” Hän kääntyi katsomaan Abzumoa yhä hymyillen samaa, tyhjää hymyään. Se oli kammottavaa.
    ”Mieli itsessään on tämän maailman vaarallisin ase”, hän jatkoi. Nyt Abzumokin hymyili.
    ”Tosiaankin. Minulla on kokemusta siitä.”
    ”Kerropa, ystäväni. Kun katsot silmiini, mitä näet minussa? Mitä näet mielessäni?”

    Tämä oli uutta. Kukaan ei ollut koskaan pyytänyt Abzumoa lukemaan ajatuksiaan.
    Hän katsoi Matoranin tyhjiin silmiin. Hän kurkotti tämän mieleen. Hän näki jotain kummallista. Mustan keskellä oli punaisia silmiä. Mustat lonkerot tarttuivat häneen, vetivät häntä pimeyteen. Abzumo avasi silmänsä näkemättä, mitä sen jälkeen tapahtui. Avde hymyili yhä leveämmin. Abzumo hymyili takaisin.

    ”Vaikuttavaa. Yleensä ajatustenlukijat eivät ymmärrä suojata omaa mieltään tarpeeksi hyvin kontaktin aikana. Sinä muistit. Kuinka monta olet murskannut sisällesi, Makuta?” Hän käänsi päätään kallelleen. Hän olisi näyttänyt vajaamieliseltä tyhjine silmineen, ellei olisi ollut niin kammottava. Tietoisuus vaikutti pelottavalta. Abzumo hymyili edelleen, mutta hänen sydämensä oli jäätä. Tämän olennon kanssa ei paranisi leikkiä – hän saattaisi olla jopa Makutain voimien veroinen.
    ”Olenhan minä elämäni aikana ehtinyt jokusen tappaa. On mukavaa, kun ruumis saa lisää massaa. Valitettavasti halutessani pienemmän muodon minun on jätettävä osa massasta taakseni. Silloin muutama elämä voi tuhlaantua, mutta sillehän ei voi mitään.” Avde nyökkäsi hitaasti.
    ”Mutta kysyin, kuinka monta. Oletko edes laskenut?”
    ”Miksi olisin? Mitä tekisin sillä tiedolla? Toisten elämällä on toisarvoinen sija omaani nähden. Kyllähän sinä sen tiedät, kun minua luet niin hyvin.” Makuta hymyili maireasti. Avde ei ollut ainoa, joka taisi sanaleikit.

    ”Hyvä vastaus”, Avde sanoi nostaen kätensä kohti Abzumoa. ”Minä olen, tai tilanteesta riippuen me olemme Avde.”
    ”Me?” Siihen Avde vastasi erittäin veikeästi:
    ”Minusta on moneksi.” Se oli jo liian veikeästi sanottu – jopa kammottavan veikeästi. Tuollaisesta olennosta ei pitäisi lähteä sellaista ääntä.
    ”Nyt, ystäväni. Annoin ymmärtää, että en kuullut nimeäsi.”
    ”Nimeni on Abzumo. Olemme ilmeisesti tästä lähtien liittolaisia.”
    ”Luulen niin. Edustatko Veljeskuntaa vai itseäsi?”
    ”Minä? Itseäni. Ehdottomasti itseäni. Veljeskunnan linja on… sietämätön. Ja käsittämätön. En ole varma, miksi se typerys, Terry, johtaa sitä yhä. Vaikka eipä Miserix ollut paljon parempi. Tiedän kyllä, kuka johtaisi veljeskuntaamme parhaiten. Ja sinäkin tiedät, ketä tarkoitan, eikö totta?”

    Avden silmät muuttuivat pelkiksi viiruiksi. Hänen hymynsä levisi, mutta Abzumo mietti, oliko se vieläkään saavuttanut äärirajojaan. Näkyä olisi voinut kuvailla irvokkaaksi. Mutta pienen Matoranin suulla hymystä ei tullut niin groteskia kuin olisi ollut mahdollista Makutan suulla.
    ”Katsotaan, mitä voimme tehdä tämän asian suhteen.”

    [spoiler=Dataa]G kirjoitti Avden, kuten aina.[/spoiler]

  • Isku Nazorak-pesään: berserk-Suga

    Laavaluolastossa

    Zyglakien takaa-ajo alkaa raivoisasti. Aivan kuin silkka viha antaisi niiden vaunuille lisää vauhti. Klaanilaisten päättäväisyys ei horju, vaan he menevät koko ajan eteenpäin..

    Ilma on tunkkaista ja kuumaa. Zyglakit eivät ole hellittäneet, vaan viilettävät klaanilaisten perässä. Edessä näkyy jälleen luolantapainen. Se on suuri… ”Tuolta voimme päästä ulos!”, Glatorianking huutaa. Muut eivät uskalla veikkailla, mutta He alkavat kuulla jopa edestäpäin Zyglakien meteliä. ”Ne ovat joka puolella!”, Mahrikinh karjaisee. ”Meidän pitää hypätä!”, Matoro TBS huutaa ja sen he tekevätkin. Luolan suu aukon lähellä oleva kieleke pelastaa klaanilaiset ja he loikkaavat sinne. Kaikki makaavat kasassa hetken, mutta kuullessaan Zyglakien lähestyvän, täytyy heidän jatkaa. Luolasta tuntuu huokuvan raikasta ilmaa… He pääsisivät ulos. Mutta sieltäkin alkaa kuulua meteliä. ”Ne tulevat.”, sanoo Keetongu.

    ”Emme pääse ulos!”, Summerganon toteaa ja jatkaa: ”…mutta päästivät he tai eivät, me taistelemme ulos.”

    Zyglakeja rynnistää luolasta, mutta ensimmäiset kaatuvat Summerganonin miekkaan ja MahriKingin keihääseen, mutta rynnistys sen kuin jatkuu ja muut liittyvät taisteluun. Luolasta ei pääse ahtaalle kiellekkeelle yhtäkään Zyglakia, kiitos klaanilaisten horjumattomuuden, mutta suu aukko on tukkeessa niistä. Ne änkevät väkisin läpi. Köysirataa pitkin saapuu lisää Zyglakeja, mutta ensimmäiset hyppääjät lentävät päistikkaa alhaalla näkyvään rotkoon ja ne jotka pääsevät kielekkeen kohdalle seivästyvät takalinjoja varmistavien klaanilaisten aseisiin. Yhden kohtaloksi koituu vastaanottaa Keetongun lyönti ja lentää vastakkaista seinää päin ja pudota sieltä laavaan. Mutta jopa ahtaita, kuilun seinämillä olevia pieniä polkuja pitkin yrittää Zyglakeja, mutta urheasti klaanilaiset ne torjuvat. ”Niitä tulee jatkuvasti, meidän on pakko puskea läpi!”, Manu sanoo ja muut nyökkäävät. Klaanilaisten raivokas rynnäkkö puhkaisee tunnelissa olevian Zyglakien rivistöt ja klaanilaisten onneksi luola avartuu lähes heti sisäänkäynnin jälkeen, joten he saavat tilaa taistella. Hieman laavatunneleita raikkaampi ilma antaa lisää tahtoa. Ensimmäinen hyökännyt Zyglak-aalto on lähes kaatunut. Summerganon lävistää yhden miekallaan ja Makuta Nui, tuttavallisemmin Manu antaa isän kädestä muutamalle. Ensimmäinen aalto on maassa, klaanilaiset hengähtävät.

    ”Niitä tulee lisää… ja niillä on jotain vahvaa mukanaan.”, Keetongu sanoo synkästi. ”Meidän on pakko jatkaa.”, Mahriking toteaa ja niin he lähtevät juoksemaan luolaa eteenpäin. Se tuntuu koko ajan suuntaavan ylöspäin, joten ehkä he pelastuisivat. Mutta niin kauan ovat Zyglakit vuoren uumenissa olleet, ettei yksikään kolkka ole heille pääsemättömissä. Klaanilaisten huomamaattomissa olleista sivutunneleista alkaa tulla lisää vihollisia ja takaapäin kuuluu askelia. Ainoa vapaa tie on ylöspäin. He juoksevat viholliset kannoillaan. Siellä täällä on laavauomia. Klaanilaiset päätyvät avaraan kammioon, jonka keskellä on silta valtavan rotkon yli ja toisella puolella portaat ylös. Silta on keskeltä katki, mutta hyppääminen on aiempien ponnistusten rinnalla pikku juttu.

    Mutta zyglakien viimeinen, voimakkain aalto tulvii joka raosta ja klaanilaiset huomaavat olevansa joka puolelta piiritettyjä. Luolasta, josta he tulivat, kuuluu askelia ja huutoa. Ne tulevat. Heitä piirittävät Zyglakit käyvät päälle. Ensimmäiset kaatuvat helposti, mutta jatkuva päällekäyminen tuottaa tulosta: Summerganon katuu kolmen Zyglakin rynnistäessä päälle ja vaikka Manu onnistuu ne hoitelemaankin, ovat klaanilaiset joka puolella vaikeuksissa. Zyglak on haavoittanut Summerganonia hieman ja ylösnouseminen on tuskallista. Hän näkee kolmen Zyglakin juoksevan kohti muiden selustaa. Vihollisia on enää vähän, mutta sitäkin sitkeämpiä ne ovat. Summerganon nostaa miekkansa ja juoksee noita kolmea päin. Yhdeltä hän sivaltaa pään pois, toinen saa kohtalokkaat osumat lähes joka puolelle ja kolmas perääntyy kauhuissaan ja horjahtaa rotkoon. Juuri, kun klaanilaisten vääntö näyttää kääntyneen voitoksi, kuuluu luolasta jälleen meteliä. Ei paljoa askelia, mutta jotain normaalia Zyglakia vahvempaa taitaa olla tulossa…

  • Isku Nazorak-pesään: jääkalikkazyglak

    Bio-Klaanin saaren alla laavluolastossa sijaitseva Zyglakien kylä

    Ensinnäkin, Matoro on tajunnut että he eivät voi jatkaa pakoa laavavirtaa pitkin. Uusi putous.
    Toiseksi, viisikko pistettiin vankiselleihin. Manu tekeytyi tavalliseksi Zyglakiksi.
    Matoro tutkailee paksujen kivisten kaltereiden – ei, pilareiden, lävitse kylää. Tämä on suuri sivutunneli laavaluolassa. Paljon räsyisiä, laavakivestä ja panssareista tehtyjä talontynkiä sekä seinässä olevia luolia. Heidän vankilansa oli luola, jossa oli vain katossa aukko.

    ”Zyglakit asuvat täällä. Heillä pitää olla suhteellisen yksinkertainen reitti pois.”, Matoro ajattelee ääneen.
    ”Juu. Kenties joku luola?”, Keetongu ehdottaa.

    ”Hei, haluatte varmaan tietää että Zyglakit meinaavat heittää teidät laavaan auringonnousun aikaan”, kalterien taa tullut Manu-Zyglak sanoo.
    ”Mitä kello on?”, on ensimmäinen kysymys sellistä.

    ”Zyglakien mukaan aamuyö. Aurinko nousee parissa tunnissa.”, Manu sanoo. ”Koitan hankkia teidät pois. Niin juu, ja uloskäynti on laavajoen yllä, katossa menevä köysirata.”

    ”Erittäin hyvä tieto. Pystyskö harhauttamaan kun me pakenemme omin avuin?”, Matoro kysyy.

    Manu lähtee poispäin nyökäten.

    ”Miten meinaat että häivymme?”, Glatorianking kysyy.
    ”Jäädytetään – haurastetaan yksi pilari. Sitten sen saa kaadettua.”, Matoro sanoo ja vinkkaa Keetongulle.
    Matoro laskee kätensä kiviselle pilarille.
    Vaalenasinistä kohmetta leviää kiven pintaa pitken Matoron kädestä. Kuuluu räsähdyksiä kun kivi muuttuu sisältäpäinkin jääksi. Jään Toa kumartuu kun Keetongu lyö kovaa kivipaatta. Se iskeytyy puoliksi ja viisikko on vapaa.

    He lähtevät hipsimään ulos sellistä. Kauempaa kylästä kuuluu huutoja ja näkyy savua. Pari taloa on syttynyt palamaan.
    Kiitos Makuta Nui.

    Hännätön Zyglak juoksee suoraan heidän luo. Manu osoittaa vankilan yllä olevaa tasannetta, josta lähtee köysirata.

    ”Millä me tuonne pääsemme?”, Mahriking kysyy.
    ”Portaat. Vankilanne sivulla.”, Manu ohjeistaa ja he lähtevät juoksuun portaille.
    Oudonkielinen huuto kuuluu heidän takaansa. Joukko Zyglakeja huomasi heidät ja hälyttää muutkin.

    Klaanilaisjoukko kiipeää portaat.
    ”Pysähtykää!”, tasanteella oleva vahti huutaa ja osoittaa heitä varsijousella.
    ”Öh, emme.”, Glatorianking sanoo, heittäytyy maahan, potkaisten Zyglakia jalkaan. Tämä horjahtaa, ja melkein tippuu laavaajokeen.

    ”Saasta!”, se karjaisee ja potkaisee hopean Toan maahan. Keetongu ryntää ystävänsä avuksi ja lyö kohdetta suoraan kasvoihin. Manu tulee mukaan ja saa iskettyä Zygkailta aseen pois. Summerganon jäädyttää vartijan.

    Portaista kuuluu melua. Matoro hyppää ensimmäisenä puiseen ”koriin” joka roikkuu köysien varassa. Make tulee heti hänen taakseen.
    ”Kahta Toaa enempää ei näihin mahdu!”, Manu sanoo ja ohjaa muita taaempiin koreihin.

    Summerganon työntää jääkuutio-Zyglakin suoraan ahtaisiin portaisiin hyökkääjien tielle. Hän sinkoaa muutaman jäästäeen portaikkoon ja hyppää köysiradan vaunuun Keetongun kanssa.

    Manu heittää ylimääräisen vaunun päin Zyglakeja. Glatorianking juoksee viimeiseen vaunuun. Manu vääntää seinässä olevaa vipua joka vapauttaa vaunut ja eeppisellä hidastuksella hyppää viimeiseen vaunuun Glatoriankingin viereen.

    Kolme vaunua lähtevät kiitämään köysirataa pitkin allaan laavajoki.

    Valitettavasti Zyglakeilla oli toinen ”vaunu-asema”, josta he lähtivät pakenijoiden perään. Se onkin sitten ihan seuraavan kirjoittajan tehtävä.

  • Bunny the Killer Thing

    Klaanin linnake

    Matoro hyräilee kävellessään Klaanin rauhallisilla käytävillä. Hän etsii käsiinsä muutaman Klaanilaisen ja lähtee takaisin MaNun luo.
    Matoro tilaa ensin Chat-kahviossa ruoan, nauttii sen nopeasti ja menee lähellä olevaan hangaariin. Suuressa metallihallissa kohoaa valtavana puinen Steampunk- laiva. Jään Toa vilkuilee ympärilleen ja havaitsee Keetongun yhden aluksen kannella.

    Matoro kiipeää köysitikkaita kannelle.
    ”Onko sinulla jotain kesken?”, hän aloittaa.
    Keltainen hahmo nousee.
    ”Ei, ei mitään. Onko sinulla jotain erityistä?”, Keetongu kysäiee.
    ”Makuta Nui tarvitsee Klaanilaisia johonkin hommaan. Onko sinulla luppoaikaa, voit tulla mukaan?”

    Luolat

    Makuta Nuin luola on sortunut. Täällä olleet ”luomukset” ja rahi-kemikaalit ovat nyt sekoittuneet, ja elossa olleet Rahit päässeet pois.
    Joku pieni rahi on sihisevän Makuta-viruskalvon alla ja muutat pikkuhiljaa muotoaan. Olennon päälle kaatui paljon erilaisia Makutojen kemikaaleja.

    Nazorak-kaksikko katsoo entistä suuaukkoa Makutan luollalle. Nyt siinä on röykkiö kiveä ja maata. Kuuluu outoa kolinaa, toinen torakka tarkentaa kuuloaan. Silloin valtava kivi iskeytyy torakkaa päähän, koko muu kroppa litistyi lattiaan samalla. Nazorakeista toinen vetää miekkansa, odottaa mikä juuri avautuneesta aukosta tulee…

    Olennossa on vaalenapunaista ja valkoista, sillä on pitkät ylöspäin sojottavat korvat, yksi psykoottisen näköinen silmä, turkki, kaksi kättä, kaksi jalkaa, pieni hännäntynkä. Se on noin kahden Toan korkuinen, ja Nazorak ei ole ikinä nähnyt moista. Olennon suusta roikkuu tunnistamattomia rahin kappaleita.
    Se näkee torakan, osoittaa tätä töppökädellään ja hyönteisen pää pimenee lopullisesti.

  • Makuta vastaan torakka

    Luola

    Yliluutnantti katsoi ranteensa pientä näyttöä. Sen mukaan tätä luolaa oli vähän aikaa sitten käyttänyt makuta. Klaanille työskenteli makuta. Klaanilaisia oli torakoiden kannalta hyvä pahoinpidellä. Plus tämän haarniskan kanssa harjoittelu on aina hyödyksi. Ja se on todella nautinnollista.

    Jonkin aikaa luolastossa kuljettuaan Nazorak kuuli edestään taistelun ääniä. Hän aloitti nopean, mutta varovaisen etenemisen kohti melun lähdettä. Pian hän huomasikin, mistä äänet lähtivät. Klaanille työskentelevä makuta pisti halki, poikki ja pinoon ryhmän Skakdeja. Ja vielä melko nopeasti. Yliluutnantti tarkkaili varjoista. Hän analysoi makutan jokaisen liikkeen, mihin tämän huomio kulloinkin keskittyi, miten hän rytmitti iskunsa. Kun Skakdeista ei ollut enää yhtään jäljellä, Yliluutnantti katsoi asiakseen astua esiin.

    ”Kuka siellä?” Makuta Nui kysyi nähtyään hahmon varjoissa. ”Paljasta itsesi!”
    Ei vastausta.
    ”Minulla on lämpönäkö. Piilottelu ei auta.”
    Yllätyksekseen Makuta ei kuitenkaan nähnyt mitään tai ketään skannatessaan luolansa seiniä.

    Yllättäen Makuta Nui tunsi kovan iskun selässään. Hän miltei menetti tasapainonsa, ja kääntyi ympäri. Hänen takanaan seisoi jonkinlainen haarniskoitu hahmo, osoittaen häntä ranteestaan lähtevillä tykeillä. Hahmo puhui: ”Tämä on siis pelätty Makuta Nui, Klaanille työskentelevät makuta. Miksen ole kauhuissani?” Makuta nui ei vastannut sanoin, vaan kädestään singotulla heikennyssäteellä.

    955 Kyllä tunsi säteen, mutta piti sitä enemmänkin huvittavana kuin tuskallisena. Hän päätti kokeilla erästä hauskaa temppua, ja painoi nappia ranteessaan. Kiinnittääksen huomion muualle, hän hyökkäsi makutan kimppuun sarjalla nopeita sivalluksia ranneterällään. Makuta Nui torjui iskuja minkä ehti, mitä nyt muutama raapaisi häntä rintaan. Makuta teki vastaiskun potkun muodossa, ja lennätti Nazorakin luolan halki, kovaa vauhtia kallioseinään. Hänen yllätyksekseen torakka kuitenkin nousi vaivatta taas jaloilleen. Manu kuitenkin päätti käyttää erästä voimakkaimmista hyökkäyksistään Nazorakia vastaan. Hän lähetti suuren, punamustan käden rinnastaan nappaamaan otteen vihollisestaan.

    Aivan kuten toivoinkin, 955 ajatteli. Käden tarttuessa hänestä, torakka irrotti haarniskanosansa, johon makuta oli tarrannut. Makuta veti puvunpalan osaksi haarniskaansa, arvaamatta siinä piilevää yllätystä. Torakan ansa oli toiminut, Klaanilainen oli vetänyt pommin osaksi haarniskaansa. 955 räjäytti sen, ja makuta lennähti voimakkaasti vastakkaiseen seinään.

    Manu nousi seisomaan ottaen seinästä tukea, ja katsoi rintapanssariaan. Se oli melko lailla tuhoutunut. Mikä likainen temppu, Makuta Nui ajatteli. Tästä voi tulla rumaa

    Yliluutnantti lähetti ranteestaan ohjuksia kohti makutaa, joka kuitenkin käytti väisämisvoimaansa. Makuta Nui käytti tätä voimaansa hyväksi, ja pääsi aivan hyökkääjän lähituntumaan. Hän nosti torakan ilmaan, ja paiskasi laava-altaaseen. Klaanilaisen järkytykseksi Nazorak kuitenkin nousi sieltä, vieläpä melko haavoittumattoman näköisenä. Manu hyökkäsi sähköllä, joka kuitenkin tuntui imeytyvän torakan haarnisakaan.

    Yliluutnantti katsahti pikaisesti kättään. Laavassa uinti oli lähes tuohonnut hänen vasemman kätensä haarniskan. Hmm, pitäisi luultavasti lopettaa taistelu piakkoinkin. Tämä alkaa käymään turhan vaaralliseksi, hän ajatteli. 955 ponkaisi rakettimoottoreidensa työntämänä itsensä kohti makutaa, lävistäen tämän ruhjoutuneen rintahaarniskan ranneterillään. Hän käänsi aseita haavassa väistäen samalla makutan vimmaisen vastahyökkäyksen. Manu näki torakan silmissä hullaantuneen katseen, kun tämä keskittyi Manun ruhjomiseen sisältäpäin. Sitten 955 tunki tykkinsäkin rintapanssariin repimäänsä reikään, ja laukaisi ohjuksia. Makuta huojui, ja kaatui selälleen keskelle lattiaa. Juuri kun Manu oli nousemassa, torakka harppoi pois lähettäen ohjuksia luolan kattoon.

    Kaikkialla alkoi täristä, kun Manu pääsi jaloilleen. Vielä hän lähetti muutaman räjäytyssäteen Nazorakin perään, muttei uupumukseltaan osunut. Silloin luolan katto sortui hänen päällensä.

    Yliluutnantti oli kaiken kaikkiaan tyytyväinen pukunsa kenttätestaukseen. Pienillä vaurioilla hän oli juuri kukistanut makutan. Mikä voisi mennä pieleen?