Klaanon

Avainsana: Makuta Nui

  • Isä ja poika tuulikaapissa

    Nazorakien kokoushuone

    Huoneen ovelta kuului koputusta. Kenraalin tuoli kääntyi kohti ovea, ja hän painoi kaukosäätimen nappia. Ovi aukesi, ja sisään astui lyhyehkö torakka.
    ”Mitä asiaa?” Kenraali tiedusteli.
    ”Turvakameroissamme näkyy jotain yllättävää. Suosittelisin kääntämään kamerakanava kahdeksalletoista.”

    Kenraali käänsi tuolinsa taas kohti näyttöä, ja painoi nappia kaukosäätimestä. Ruutuun ilmestyi kuva pimeästä torakoiden käytävästä, jota kulki muutama Nazorak ja suurempi, haarniskoitu hahmo. Kenraali yllättyi.
    ”Onko tuo… Makuta Nui?”
    ”Siltä näyttää, johtaja.”
    ”Viekää hänet tuulikaappiin.”
    ”Selvä.”

    —

    Manun takana kävelevän torakan radiosta kuului puhetta. Hän sai selkeän ohjeistuksen, ja ilmoitti lajitovereilleen uudesta määränpäästä.

    Pian seurue saapuikin suurelle teräsportille, jonka ovet aukesivat hitaasti. Nazorakit komensivat Makuta Nuin astumaan sisään. Manu kyllä huomasi jotain epäilyttävää, ei torakoiden pesä ollut vielä näin lähellä Klaania. Mutta juuri kun hän oli astunut sisään, ovet paukahtivatkin nopeasti kiinni torakoiden jäädessä ulkopuolelle. Eräs seinä paljastui suureksi näytöksi, ja siihen ilmestyi kuva harmaata takkia pitävästä, suuressa tuolissa istuvasta torakasta.

    ”Hauska nähdä, että olet tullut tapaamaan minua. Viime kerrasti onkin niin pitkä aika, makuta.”
    Manu katseli huuoneessa ympärilleen, ja Kenraali lisäsi: ”Tiedän, että sinulla on paljon erilaisia voimia. Älä kuitenkaan edes harkitse teleporttaavasi pois tai mitään, sviittisi on eristetty moiselta.”
    ”Haha! No mutta! Ykkönen. Siitä tosiaan on aikaa. Voi Steve, aika on merkillinen asia. Saanhan kutsua sinua Steveksi?” Manu katseli yhä ympärilleen huoneessa. ”Mitäs tällainen teleporttauksen esto on? Ja mihin ovat kadonneet käytöstapasi?”
    ”Mitä, kakkukahvejako odotit? Ja se teleporttauksen esto, olemme hieman kehittyneet sitten viime visiittisi.”
    ”Ah. Tietysti. Te olette aivan liian älykkäitä minulle. Kuinka nokkelaa, Steve.” Tämän sanottuaan Manu vielä hihitteli päälle.

    Kenraali mulkaisi Manua pahasti.
    ”Kuitenkin, mitä haet täältä, makuta?”
    ”Sinua. Eikö ole mukava tavata vanhaa ystävää pitkästä aikaa?”
    ”Ei.”
    ”Kuinka töykeää. Etkö oppinut viime kerrasta mitään?”
    ”Nyt, makuta, lopeta irvailu, ja kerro oikea asiasi!”
    ”Ah. Ajattelin, että saisin kohdata sinut kasvoista kasvoihin. Tiedäthän, ilman, että välillämme on… väliaineita. Mutta: mitä luulet minun haluavan, kun tunkeudun pesään kuuden hengen iskuryhmä mukanani?”
    ”Pitäisikö kuuden pelottaa minua? Tiedät kyllä, että minulla on hieman enemmän väkeä komennossani.”
    ”Etkö tajunnut hyvää juttuani? Ehkä se ei ollutkaan niin hyvä, kuin luulin, Steve.”
    ”Makuta, kannattaisi suhtautua minuun vakavammin. Pidä hauskaa karsinassasi, kunnes keksimme sinulle parempaa käyttöä. Näkemiin.”

    Juuri, kun Kenraali oli sulkemassa yhteyden, hän vielä lisäsi: ”Äläkä kutsu minua Steveksi!”

    Sitten näyttö sammui, ja Manu jäi yksin pieneen huoneeseen.

    [spoil]Kiitos Manulle, joka kirjoitti omat replansa.[/spoil]

  • Isku Nazorak-pesään: vihdoin perillä

    Se elää yhä. Miksi se elää? Miksi en tappanut sitä, kun olisi ollut mahdollisuus? Kunnianhimo, ahneus, ylpeys. Valta. Voima.

    Se elää. Se elää.

    Näen itse virheeni joka kerta, kun se osoittaa hedelmällisyytensä tulokset.

    Pimeys. Hävitys. Turmio. Tyhjyys.

    Pelkkää tuhoa näen ympärilläni.

    Kun kuolema saa kaiken.
    Minun on korjattava virheeni.

    Eikö sssse ole mieluinen? Vieläkään?

    Kylläh.

    Sssssitten voissssimme tyytyä ssssiihen.

    Tietysti. Mutta onko meidän pakko?

    Ssssse on paha. Sssse on ilkeä. Ssssse on ennen kaikkea tuottava. Ssssse on tärkeintä. Haluammehan valtaa.

    Haluammeko todella?

    Sssssinä päätät itsssse. Minä haluan…

    Entäpä muut?

    En välitä heisssstä. Olemme kumppaneita. Muut sssssaavat nuolla…

    … mitä?

    Unohda sssse.

    Älä yritä. Terry petti jo veljeskunnan johtajan. Miserix on kuollut. Ainakin jos ne vätykset suorittivat tehtävänsä.

    On mahdollissssta, että eivät.

    Vihjailet jotain?

    Mahdollisesssssti.

    Sihise itseksesi. Minä en ole kiinnostunut asiasta. Mieluiten tuhoaisin tuonkin.

    Eiiii. Sssssitä ei sssssaaa tuhota.

    Mitä hyödymme siitä?

    Sssssaa nähdä…

    Äsh. Minun täytyy ajatella asiaa.

    Tietyssssti…

    Miksi. Miksi sen piti jäädä henkiin.

    Nazorakien tunnelit, suuri kammio

    ”… Manu!” Matoro kirkui Makutan korvaan.
    ”Mtähhäh.”
    ”Mitä me teemme?”

    He katselivat suurta salia. Nazorakit eivät olleet vielä huomanneet heitä. Makuta Nui mietti. Pitkään. Muut alkoivat hermostua.

    ”Voisimme tappaa ne?” Make ehdotti.
    ”Tuollaista puhetta Modelta”, Keetongu moitti.
    ”Klaanin koodi ei kiellä tappamista”, Make sanoi kohauttaen olkiaan.
    ”Mutta se säätää tappamista viimeiseksi vaihtoehdoksi”, Matoro sanoi.
    ”Älkää nyt, itsekin tapatte kaikki!” Make valitti.
    ”HILJAA.” Kaikki säpsähtivät. Ääni oli lähtöisin Makuta Nuista.

    He katsoivat hiljaa Manua. Tämä katseli ympärilleen. Sitten hän aivan yhtäkkiä lähti kävelemään kohti torakoita.

    Muuta juoksivat perässä, hätääntyneinä.
    ”Mitä luulet tekeväsi?” Summerganon kuiskasi. Makuta ei vastannut. Lopulta torakat näkivät heidät. Ne juoksivat heidän luokseen ja kohottivat aseensa.

    ”Tervehdys, Nazorakit”, Makuta huudahti iloisesti. ”Tulin tapaamaan johtajaanne.”
    Manun tiimi tuijotti häntä ällistyneenä, torakat taas epäluuloisina.
    ”Mitä ajat takaa, Makuta?” yksi torakoista kysyi.
    ”Toistan hieman hitaammin, että retarditkin ymmärtävät:

    Minä. Tulin. Tapaamaan. Teidän. Rakasta. Johtajaanne. Hän. On. Torakka. Numero. 001. Is that savvy?”

    Torakka raapi hetken päätään. Toinen näytti raivoisalta.
    ”Etkö sinä tajua?” se rääkäisi kumppanilleen. Loput torakat pysyttelivät taaempana. ”Se pilkkaa sinua!”
    ”Kyllä minä tajusin, ole hiljaa!”
    ”Hienoa, että saitte viimein kiinni punaisen langan pään”, Makuta hihitti.
    ”… lanka?”
    ”Turpa kiinni, idiootti”, toinen torakka sanoi ensimmäiselle ottaen ohjat käsiinsä. ”Tulette mukaani. Vien teidät tyrmiin odottamaan kohtaloanne.”
    ”Ei”, Makuta Nui vastasi, ”en sanonut niin. Minä tapaan johtajanne.”
    ”Ei käy.”
    ”Kyllä se käy.”
    ”Ei. Te menette tyrmään, tai muut-” Nazorakin lause jäi kesken varjosäteen lävistäessä hänen päänsä. Säde osui kattoon. Kiviä putosi tappavasti joidenkin Nazorakien päälle.

    user posted image Makutan voimahuuto kantoi hyyyvin pitkälle. Koko muu tiimi seisoi jännittyneenä vieressä.
    ”Mitä hemmettiä sinä teet?” Make tivasi.
    ”Huudan?”
    ”Äh.”

    Torakat lähestyivät heitä. Varovasti. Makuta ei välittänyt; hän tarttui yhtä torakoista päästä ja nosti tämän ilmaan. Torakka kirkaisi.
    ”Missä pomonne on, kultaseni?”
    ”Eeeeh…”
    ”Vastaahan.”
    ”Tiesitkö, että kuulostat melkoisesti Abzumolta?” Makuta Nuin silmät laajenivat.
    ”Kuinka niin?” Ote Nazorakin päästä tiukkeni.
    ”No, hän kutsuu meitä torakoita kultasiksi…” Vihreänruskeaa tahmaa lensi ympäriinsä. Lähimmät torakat kastuivat. Makuta itse ei kastunut limasta; hänellä kun oli suojakenttävoima.

    Torakat muodostivat saattueen Makutan ympärille. Muiden ympärille muodostui toinen saattue. He lähtivät kulkemaan luolastoon.
    ”No niin”, Makuta sanoi reippaasti, ”edistystä.”

    Pian vastaan tuli risteys. Makuta saatettiin toiseen, muu ryhmä toiseen.
    ”Minne meidät viedään?” Matoro hätääntyi.
    ”Luultavasti sinne tyrmään”, Makuta Nui tokaisi. ”Mutta te pakenette. Tapaamme sitten keskellä pesää, okei?”
    ”Selvä”, Make sanoi. Muu ryhmä ei ollut niinkään varma asiasta. Makuta Nui hymyili itsekseen. Vihdoinkin. Hän tapaisi jälleen ykkösen.

  • Isku Nazorak-pesään: haiseva tunneli

    Pimeys Klaanin tai sitä ympäröivien merien alla

    Manun tiimi oli kävellyt oudolta haisevassa tunnelissa jo tunteja. Viimeisestä välikohtauksesta oli kulunut Keetongun arvioiden mukaan ainakin neljätoista tuntia. Heidän yllään oli yhä Manun luoma turvaa tuova pimeys, mutta se esti tarkan näkemisen useimmilta ryhmän jäseniltä Makutaa ja kiikarisilmäistä kyborgitoaa lukuunottamatta. He olivat lisänneet hieman valoa vain kahden lyhyen tauon ajaksi.

    ”Tämä on kuin videopelistä. Etenemme käytävässä kohti vihollisen tukikohtaa ja tapamme eteen tulevat kätyrit”, Keetongu sanoi.

    ”Paitsi jos kuolemme, emme palaa takaisin tallennuspaikkaan”, sanoi MahriKingin ääni hänen edestään.

    ”Ei vanhoissa peleissä ollut tallennuspaikkoja.”

    ”…”

    He jatkoivat kulkemista hiljaisuudessa, jonka rikkoi vain askelten ääni. Vaikka kaukana ylpuolella olisikin ollut meri, he eivät kuulisi sitä. Keetongun ja Manun raskaampi käynti erottui Toien askelista. Mitään torakkaan viittaavaa ei ollut näkynyt tai kuulunut aikoihin.

    ”Ne eivät käytä tätä tunnelia. Muuten olisimme kohdannut vastarintaa”, Summerganon sanoi.

    ”Eikö se ole vain hyvä?” Makuta Nui vastasi edestä.

    ”Mutta se ei ole luontevaa”, Summerganon vastasi. Hänen äänessään oli hermoistuneisuutta. Keetongu vaistosi saman.

    ”Ehkä se on ansa.”

  • Isku Nazorak-pesään: itsemurhatehtävä

    Nazorakien tunneli

    Viisi Klaanilaista kävelevät syvän hiljaisuuden vallitessa matalaa käytävää. Tiimin johtaja, Makuta Nui uudessa haarniskassaan hiippailee etummaisena. Hänen punaiset silmänsä loistavat pimeydessä.
    ”Shh!, tuolla näkyi liikettä”, Manu kertoo telepaattisesti tiimiläsille. Jokin liikahti käytävän päässä.
    Matoro astuu Makutan takaa esiin. Hänen teleskooppisilmänsä ääntelee pimeydessä.
    Yökiikari aktivoituu. Jään Toan teleskooppisilmä (tai oikeastaan yksi kolmesta) muuttuu vihreäksi ja Matoro katsoo eteenpäin.
    Matoro näkee kaksi laihaa hahmoa – torakoita. Ne olisivat helppo nakki.
    Hän jatkaa tutkimista – seinässä on pieni tietokonepaneeli. Siitä voi todennäköisesti hälyttää jos jokin menee vikaan.

    Matoro hiippailee käytävää pitkin. Torakoilla on hyvä pimeänäkö, mutta Manun luoma pimeyden verho estää heitä näkemästä. Pimeydessä vilahtaa nopeasti valkoinen terä, toinen Torakka kaatuu kuolleena maahan. Toinen yrittää tehdä jotain, mutta Manu on jähmettänyt sen. Torakka likvidoidaan nopeasti ja joukko jatkaa etenemistä.

    ”Tiedättekö kuinka kauas meidän pitää kulkea?”, Make kysyy jono hänniltä, keihäs valmiina.
    ”Torakkapesän keskukseen on pitkä matka. En ole mitään kilometrejä laskenut, mutta useampi tunti menee. Siis ilman ongelmia.”, Makuta Nui puhuu.

    Neljä muuta ovat melko varmoja siitä että ongelmia tulee.

    ”Torakoiden pesissä on useita osia. Eri puolilta saarta lähtee erinäisiä, yksittäisiä tunneleita valvontapaikkoineen. Syvemmällä Mt. Ämkoon alla alkaa tulla vastaan valtavia saleja täynnä ”kennoja” joissa Nazorakit asuvat. Varastot löytvät myös täältä. Sen syvemmälle ei ole kukaan mennyt ja tullut takaisin…”, Matoro lukee puoliääneen ranteensa tietokonenäytöstään. Hän latasi siihen ennen matkaa kaiken hyödyllisen tiedon. Tämä on peräisin eräästä Ortonien tutkimusmatkasta vuosikymmen sitten.

    ”…Paikasta jonne menemme ei ole siis palannut kukaan?”, Summerganon pohtii.

    ”Itseasiassa eräs uhkarohkea tutkimusmatkaaja ilmeisesti kävi siellä. Joku torakka toi ruumiin Klaaniin.”, Manu valaisee.

    ”Okei, sieltä on palattu, muttei elossa. Ei yhtään lohduttavaa.”, Keetongu toteaa yhteenvedoksi.

    Viisikko kävelee yhä syvemmälle tunneleita pitkin.

  • Isku Nazorak-pesään: Nazorakien reikä

    Bio-Klaanin linnoitus, ”takapiha”

    Epämääräinen viiden hengen joukkio hiippaili ulos linnasta. Oli jo melkein täysin valotonta. Makuta Nui johdatti tiiminsä pensaaseen. Ja metsään. He kulkivat pimeydessä lähelle paikkaa, jossa Manu vakuutti sijaitsevan Nazorakien reiän. Muut eivät pitäneet tästä ilmauksesta, mutta lähtivät tietysti mukaan. Pian he löysivät aukon maasta. Se oli peitetty hyvin, mutta muutama Nazorak sattui tulemaan ulos, kun he kököttivät viereisessä puskassa. Keetongu kalautti yhden tajun kankaalle. Loput klaanilaiset hyökkäsivät muiden torakoiden kimppuun. Pian he kiipesivät alas tunnelia pitkin.

    [spoil]Blargh. Tämä vie vain tarinaa eteenpäin. Ei muuta pointtia.[/spoil]

  • Isku Nazorak-pesään: toinen lähtö

    Kidutuskammio – taas

    Glatorianking riuhtoi ja rimpuili yrittäen päästä irti häntä kuljettavien torakoiden otteesta. Kauhu alkoi täyttää häntä, kun hän näki, mihin häntä vietiin. Ensin hänet oli pakotettu tekemään raskasta työtä kaivoksilla, ja nyt hullu Makuta aikoi kiduttaa häntä.

    ”Elämä potkii, ystävä”, pilkkasi toinen torakoista.
    ”Joo, emmehän me voi mitään sille, että se sekopää tahtoo ki-” Toisen torakan lause päättyi kesken, kun hänen päänsä murskautui Makutan kynsien väliin.
    ”Olit ssssanomassssa?” Abzumo sanoi ivallisesti. Torakan raato mätkähti maahan. Toinen torakka hylkäsi vangin ja pakeni paikalta. Abzumo tarttui Glatoriankingin kurkusta ja iski tämän pään seinään. Siihen, missä pää oli iskeytynyt kiveen, oli murtumia. Gekko menetti tajunsa.

    Herätessään Glatorianking huomasi olevansa sidottuna isoon, kiviseen telineeseen, joka muistutti ratasta. Hänen kätensä ja jalkansa oli sidottu rattaaseen, jolloin hän ei pystynyt liikuttamaan muuta kuin keskiruumistaan. Hän koetti rimpuilla edelleen, mutta se ei auttanut. Hänen päätään särki. Hänen mieltään siveli jokin limainen ja inhottava. Se tuuditti hänen psyykeään rauhan tunteeseen, mutta hän tiesi, että tämä oli vain illuusiota. Hän katseli hieman ympärilleen. Kauhun tunne palasi nopeasti, kun hän näki kaksi mustaa Nazorakia, jotka pitelivät käsissään pitkiä metallitankoja. Abzumo hymyili vieressä.

    Glatorianking halusi kirkua. Hänen päänsä täyttyi epätoivosta, kun torakat valmistautuivat iskemään.
    Ei, Toan on oltava urhea, minä kestän, hän ajatteli. Mieli muuttui, kun torakat alkoivat piestä hänen raajojaan tohjoksi pyörän pyöriessä hitaasti ympäri. Kaiken lisäksi hänelle tuli huono olo. Tuska oli mitä kammottavin. Hänen panssarinsa menivät pirstaleiksi, kun niitä oli hakattu muutaman minuutin ajan. Kaikki se tuntui karmealta. Hän ei huutaisi, hänen olisi kestettävä.

    Torakat sen kun jatkoivat vain; ne eivät lopettaneet, vaikka aikaa tuntui kuluneen ikuisuus. Glatorianking ei enää tuntenut raajojaan kovin hyvin. Hän oli menettää tajunsa uudestaan, kun torakat yhtäkkiä lopettivatkin. Hänet irrotettiin telineestä. Hän putosi lattialle voihkaisten. Hän ei pystynyt liikkumaan. Hänen raajansa olivat tohjona – lähes kirjaimellisesti.

    Abzumo alkoi miettiä, mitä käyttäisi Toaa vastaan seuraavaksi. Hän päätyi silpomaan Toan lihaa irti. Glatorianking ei pitänyt ajatuksesta. Hänet sidottiin jälleen uuteen telineeseen. Pian Abzumo otti esiin veitsen ja alkoi henkilökohtaisesti töihin. Glatorianking katseli kauhuissaan, kuinka Makuta lähestyi häntä pitkä veitsi kädessään. Kun tämä alkoi viillellä sadistisen kiihkon vallassa Glatoriankingin kättä, Gekko tunsi päänsä räjähtävän. Viiltävä kipu viilteli häntä, hänen teki mieli kirkua. Ja sen hän itse asiassa – tällä kertaa – tekikin. Makuta nauroi: viimeinkin hän oli saanut Toan murtumaan. Glatorianking valitti tuskiaan, karjui kuin Tahtorak, joka kärsii tukoksesta. Hänen kätensä olivat aivan täynnä teräviä viiltoja, hän ei pystynyt liikuttamaan niitä. Epämääräistä nestettä valui lattialle suurin mitoin. Gekko ei halunnut muuta kuin pois tästä paikasta. Takaisin rakkaaseen Klaaniin. Irti hullun Makutan kidutusvempeleistä. Hän kiljui taas. Makuta lopetti hetkeksi.
    ”Kerrohan, minne sinä ja ystäväsi olisitte olleet matkalla?” Abzumo sanoi.
    ”Minä… en tiedä…”
    ”Sinä tiedät. Minä tiedän sinun tietävän.”
    ”Minä en… tiedä, mitä… sinä luulet minun tietävän.” Glatorianking hymyili. Abzumo irvisti. Gekko sai suuren sähköiskun ja kirkui kuin pikkuinen Ga-Matoran.
    ”Ehkäpä fyysinen kidutus ei saa sinua kertomaan. Mielenhallinta on hankalaa, olet melkoisen vahva – typerästä olemuksestasi huolimatta. Mutta tiedän, mikä saisi Toan kuin Toan polvilleen. Paitsi kaikkein moraalittomimmat. Katsotaan, millainen sinä olet.” Makuta nauroi kaamealla tavalla. Glatorainking mietti, mikä mahtaisi olla karmeampaa kuin tämä, jota hän joutui kokemaan. Hän sai hienoisen hengähdystauon.

    Pian Makuta kuitenkin palasi. Ja hänellä oli mukanaan ruskeanpinkki mytty. Glatoriankingin kauhuksi mytty osoittautui Helmekaksi, yhdeksi Klaanin iloisimmista Matoraneista.
    ”Jos sinua ei saa puhumaan kiduttamalla, saat katsella, kun kidutan pikkuista Helmekaa.” Makuta hymyili irvokkaasti. Glatorianking tunsi viimeistenkin voimiensa katoavan. Matoran heräsi. Hän oli tuskissaan. Glatorianking näki jo nyt, että tästä tulisi kaikista pahinta kidutusta.

    Makuta tunki Helmekan samanlaiseen telineeseen kuin Glatoriankinginkin. Sitten hän otti jostain esille pitkiä piikkejä. Helmeka katsoi häntä anovasti.
    ”Valmisssssta, Helmeka?” Abzumo sähisi. Matoran nielaisi. Sitten hän sulki silmänsä. Abzumo lävisti hänen kätensä piikillä. Matoran parkui tuskissaan, Glatoriankingin korvat särkyivät kuin hauras lasi. Hänen päänsä sisään tunkeutuva ääni sai hänen hermonsa pettämään. Hän alkoi itkeä hiljaa. Matoranin huuto lisääntyi toisen piikin myötä. Abzumo päätti lävistää koko ruumiin suurella piikillä. Matoran kiljui hervottomasti ennen kuolemaansa. Tai niin Gekko luuli. Hän oli todella järkyttynyt näkemästään. Makuta oli mielenvoimillaan pakottanut hänet katsomaan.
    Annetaan typeryksen luulla, että Matoran on kuollut, Makuta ajatteli. Ehkä se auttaa minua saamaan hieman tietoja.

    ”Nyt. Minne olitte matkalla? Minne toiset ovat yhä matkalla?”
    ”En tiedä”, Glatorianking sanoi hitaasti, pää painuksissa. ”Sitä ei ehditty kertoa minulle ennen sieppaustani.” Makuta oli tällä kertaa ilmeetön.
    Puhunee totta, hän ajatteli.
    ”Hyvä on, Glatorianking”, hän jatkoi. ”Mitä muita tehtäviä Klaani suorittaa päihittämiseksemme?”
    ”En tiedä”, Gekko vastasi kylmän rauhallisesti. ”En ollut suuressa kokouksessa.”
    ”Valehtelet.”
    ”Niin teen.” Gekko, joka luuli Helmekan heittäneen henkensä, oli täysin varma siitä, mitä halusi. Hän ei antaisi Makutan saada tietoja haltuunsa.
    ”Miksi?”
    ”Koska en voi antaa sinun saada tietää yhdestäkään. Itse asiassa en edes tiedä mitään.”
    ”Sinä. Olet typerä.”
    ”Niin, se voi olla mahdollista, mutta samoin olet sinäkin.” Makuta katseli tyrmistyneenä Toaa, joka kidutustelineeseen sidottuna uhmasi häntä. Lihat oli revitty irti käsistä, luut murskattu. Hänellä ei ollut potentiaalia minkään muunlaiseen vastarintaan kuin verbaaliseen.
    ”Sinä et taida ymmärtää tilannetta”, Abzumo sanoi. ”Ssssssinä et ymmärrä.”
    ”Ymmärrän. Minä en anna tietoja, ja sinun on pakko tappaa minut, kuten tapoit hänet.”
    ”Sinä… et voi… sanoa… noin.”
    ”Voin. Ja sanon. Sanoin itse asiassa jo.” Makuta kavahti taaksepäin. Hänen kasvonsa vääristyivät vihan irvistykseen.
    ”SINÄ KUOLET!” hän karjui. Hän otti esiin suuren keihään ja lävisti sillä Glatoriankingin mahan. Gekko vingahti ja sylki vihreää nestettä. Makutan suu vääntyi groteskiin hymyyn.
    ”Nyt, minun lienee pakko tappaa sinut.” Hän otti esiin viikatetta muistuttavat aseen. Hän kohotti sen iskuun.

    Klaanilinnoitus, Makuta Nuin huone

    ”Tuota noin. En haluaisi kertoa… monestakin syystä…” Makuta Nui sanoi Matorolle.
    ”Ja ne syyt ovat?”
    ”Ne paljastavat hieman… asioita, joita en haluaisi paljastettavan.”
    ”Kuten?”
    ”Ööh…” Makuta Nui sanoi. Hän mietti hetken. Sitten hän kohautti olkiaan ja teleporttasi itsensä huoneesta. Matoro katsoi hölmistyneenä hetken paikkaa, jossa Makuta oli hetki sitten istunut. Sitten hän kirosi ja lähti huoneesta. Hänen pitäisi vielä kerätä varusteita, mutta Manu ei pääsisi pulasta näin helposti.

    Makuta Nui oli jo kerännyt tarvitsemansa tarvikkeet matkaa varten. Hän lähti kohti tapaamispaikkaa.
    En voi kertoa ihan kaikkea heille, hän ajatteli, en vielä…

  • Isku Nazorak-pesään: Mysterys Nuin makuta ei kerro kaikkea

    Klaanin linnoitus

    Jään Toa koputtaa suurta puuovea. Siinä roikkuvassa metallilaatassa lukee ”Makuta Nui”. Ovi avautuu naristen, ja Matoro näkee Makuta Nuin pöydän ääressä syventyneenä ajatuksiinsa.

    ”Manu.”, Matoro lausuu ja kävele sisään.
    Makuta havahtuu ja huomaa sisään tulleen Jään Toan.
    ”Et kertonut kaikkea kokouksessa.”, Matoro aloittaa.
    ”Entä sitten? Näette kaiken ajallaan.”
    ”Tästä ei tule mitään jos me emme pysty luottamaan toisiimme. Tämä ei yksinkertaisesti onnistu näin.”, Matoro selittää.
    ”Vastasin tähän jo kokouksessa, ’Ette uskoisi, vaikka kertoisinkin. Ja jos kertoisin, ette lähtisi mukaani.”, Manu vastaa hymyillen.
    ”Tästä ei tule mitään näin. Meidän kaikkien pitää tietää.”, Matoro jatkaa.

    (Odotellessa Manun postia…)

  • Isku Nazorak-pesään: Genesis

    Bio-Klaani, kokoushuone 2

    ”Kutsuin teidät tänne nyt samasta syystä, kuin alun perinkin laitoin Matoron teidät kasaan kokoamaan. Minulla on tehtävä, ja tarvitsen tiimin.”
    Koko porukka oli kasassa, lukuun ottamatta Glatoriankingiä, joka vaikutti kadonneen: Matoro, Keetongu, Summerganon ja MahriKing istuivat tuoleissa kuuntelemassa Makutan selostusta.

    ”Vaikka Gekko on kadonnut kuin Sonicle chatin uumeniin, meidän pitää toteuttaa operaatio pian. Minulla alkaa olla jo kiire tämän kanssa.”
    ”Mikä tarkalleen ottaen on tehtävä, jos saan kysyä?” Summerganon uteli. Makuta hymyili.
    ”Me varmistamme, että torakoita ei enää ikinä synny.” Muut huudahtivat hämmästyneenä.
    ”Miten se olisi mahdollista?” Make kysyi.
    ”Me tunkeudumme torakoiden luolastoon ja etsimme torakoiden lähteen. Sitten me tuhoamme sen”, Makuta vastasi.
    ”Miten torakoita syntyy?” Keetongu tivasi. Makuta naksautti kieltään.
    ”Niin… tuota. Noh. Me menemme paikkaan, jossa niitä syntyy, ja tuhoamme kaiken.”
    ”Vältteletkö vastausta?” Matoro ihmetteli.
    ”Ööh. En?”
    ”Sinä välttelet. Mitä et kerro meille?”
    ”Minä tuota…” Makuta Nui mietti hetken. ”Ette uskoisi, vaikka kertoisinkin. Ja jos kertoisin, ette lähtisi mukaani.” Hän naurahti ontosti. Muut katsoivat toisiaan hämmentyneinä.

    ”Varusteita”, Makuta jatkoi, ”tulee ottaa mukaan. Asia selvä?”
    ”Harvinaisen”, Suga sanoi. ”Mutta. Ööh. Millaisia varusteita tarvitsemme?”
    ”Tarvitsemme tietysti aseita, mahdolliset kommunikaattorit tietysti, tehokkaan pommin, jolla voimme tuhota paikat. Sitten kaikenlaista sälää, jota keksitte ottaa mukaan maan alle. Minä en keksi enempää.” Hän hymyili epämääräisesti. Muut päättivät ottaa mukaan kaiken, mitä vaaralliselle tunneliseikkailulle Nazorakien luolastossa voisi ottaa.

    ”Minä hankin kommunikaattorit, järjestätte itse omat tavaranne.”
    ”Selvä”, muut vastasivat yhteen ääneen.
    ”Me kohtaamme tässä huoneessa kolmen tunnin kuluttua, ja silloin jokaisella on varusteensa mukanaan”, Manu sanoi, ja avattuaan huoneen oven poistui sen kautta ensimmäisenä. Muut lähtivät kaikki omille teilleen hankkimaan varusteita.

    Klaanisaaren alla olevat kaivokset

    Muutama Nazorak raahasi Glatoriankingiä kaivoksiin. Häntä oli pahoinpidelty reilusti. Hän katseli ympärilleen löytääkseen pakotien. Sellaista ei ollut. Joka puolella työskenteli Matoraneja, muutamia Toia, joitain Zyglakeja sekä monia Nazorakeja. Ilmeisesti ne joutuivat sinne oltuaan huonoja sotilaita.

    Gekko heitettiin kiven päälle kallioseinän viereen. Hänet kahlittiin kallioon prototeräsketjulla. Torakka potkaisi häntä päähän ja nauroi.
    ”Ilkeä Makuta tulee pian, ja sitten sinua kidutetaan”, torakka hihitti. Toinen potkaisi myös Glatoriankingiä ja sanoi:
    ”Silloin olet pulassa. Hän saa kaiken, minkä haluaa. Usko.” Glatorianking katseli apean, kun hänen vangitsijansa lähtivät. Hän tosin havahtui päälleen putoavaan hakkuun, jonka työnjohtaja, lihava, vihreähkö torakka, heitti.