Oli myöhäinen iltapäivä ja taivas oli edelleen paksun pilvipeitteen takana. Guardianin ja Makuta Nuin matka oli kestänyt jo puolet päivästä ja kaksikossa oli havaittavissa pientä väsymystä. Tällä hetkellä Manu käytännössä torkkui veneen takaosassa. Guartsu oli ottanut ruorin takaisin komentoonsa.
Guardian vilkuili välillä Manua miettien, uneksivatko Makutat oikeasti. Hän mietti, pystyisikö jokin niin syvällä pimeydessä käynyt enää sulkemaan silmiänsä ja rentoutumaan. Ja mistä Makutat ylipäätään uneksivat?
Ehkä en kysy, Guardian ajatteli.
Vene kiihdytti. Guardian ja Manu olivat harkinneet hetken oikaisevansa suoraan pohjoisen mantereen kautta, mutta Manun muistettua mantereen eteläosan olevan täynnä happojokia, happojärviä ja happoputouksia kaksikko päätti vaihtaa suuntaa. Tämänhetkinen suunnitelma oli pysähtyä Steltille ja etsiä sopiva majapaikka yöksi.
Myöhään iltapäivällä Guardian ja Manu havaitsivat horisontissa liikettä. Guardianin varmisti kiikarillaan, että pieni vene ei ollut vihollisten. Veneen ainoa matkustaja ei muistuttanut ruumiinrakenteeltaan millään tapaa Nazorakia tai Zyglakia, mutta hahmosta ei kuitenkaan saanut kaukaa tarpeeksi selvää.
Guardianin ja Makuta Nuin vene lähestyi varovaisesti. Pian Makuta ja Skakdi näkivät hahmon tarpeeksi tarkasti.
Hahmo oli jonkin verran Toaa pidempi, mutta ei paljoa. Se oli laiha ja istui veneessään epäryhdikkäästi. Hahmo ei käyttänyt naamiota, mutta sen liskomaisille kasvoille saattoikin olla vaikea löytää sopivaa. Liskon silmistä paistoi vanha ikä, mutta se näytti kaikin puolin rentoutuneelta ja iloiselta.
Vanha Vortixx piteli laihoilla käsillään pitkää onkivapaa ja pureskeli hammastikkua. Se räpsytteli silmiään verkkaisesti ja vilkaisi nopeasti viereen pysähtynyttä Guardianin ja Manun venettä.
”Nomutta ’ltapäevää”, vanha kalastaja sanoi ottaen rikkinäiseksi pureskellun hammastikun pois suustaan. Se sylkäisi jotain veneensä lattialle ja laittoi tikun takaisin hampaidensa väliin.
”Heipä hei”, ruoriin nojaava Guardian sanoi kalastajalle epävarmana. ”Syökö?”
Kalastaja oli hetken hiljaa ja jatkoi hammastikun pureskelua. ”Vähäse. Par’ vaivasta rukinruikkua vaan.”
Manu ja Guardian katsoivat toisiaan hetken. ”Kehtaisiko siltä pyytää pari kalaa…” Manu kuiskasi.
Guardian kohautti olkapäitään. ”Huvittaisi kovasti. Onko sinulla nälkä?”
Manu nyökkäsi varovaisesti.
”Sinähän olet kaasua tai nestettä tai jotain vihreää mömmöä haarniskan sisällä”, Guardian sanoi. ”Miten sinulla voi olla nälk-” Guardianin keskeytti ruma murina jostain Makutan Nazorakeista improvisoidun haarniskan sisältä. Manun ilme kertoi kaiken tarpeellisen.
Guardian nielaisi. Hän yritti esittää asiansa mahdollisimman varovaisesti. ”Kalamies”, Guardian aloitti. ”Mikä sinun nimesi on?”
”Ei mi’ä muista”, kalamies sanoi rennosti katse siimassa. ”Siit’ o nii kaua ku minnuu kutsuttii muuksi ku Kalamiäheksi. Sano Kalamiäs vaa.”
”Kalamies”, Guardian aloitti taas, tällä kertaa kunnioittavammin. ”Me olemme matkalaisia ja meillä on aivan pirun nälkä. Löytyisikö edes kaksi pientä rukinruikkua, että selviämme Steltille asti syömättä toisiamme?”
Manu vilkaisi Guardiania nopeasti. Hyvä Skakdi. Murea Skakdi.
Kalamies sylkäisi hammastikuntyngän taakseen. Sen tehtyään se kaivoi kevyen haarniskansa taskusta toisen esiin.
”Mikäs’ siin. Ei miulla ja velipojjalla kuitenkkaa mikkää ravintopula oo.”
Vanha kalastaja laski onkensa nojaamaan veneen reunaa vasten ja nosti veneestään kaksi Rukia. Guardianin ja Makuta Nuin hymyt levenivät. Ne levenivät entistä enemmän, kun kalastaja heitti yhden kalan molemmille.
”Kiitos”, Makuta Nui sanoi katse ahnaasti kalassa. Makutalla oli nälkä, mutta kalaa ei viitsinyt kohteliaisuuden nimissä syödä ahkeran kalastajan nähden. ”Kiitos kovasti”, Guartsu sanoi perässä ja laski kalansa veneen kuumana hehkuvan moottorin päälle.
”Olkaa hyviä”, kalastaja sanoi vaatimattomasti. Sen sanottuaan se veti melkein välittömästi onkivapansa ylös vedestä. Siiman päässä oli koukku, joka piteli hyvin ruosteista ja leväistä metallinpalaa. Metallinen esine olisi melkein voinut olla jonkinlainen kivääri, mutta Guardian ja Makuta eivät voineet olla varmoja.
”Pah”, kalastaja sanoi pettymystä ilmeessään. ”Taas jottaan ’iton natorakkiromua.” Kalastaja otti metallinpalan käteensä ja katsoi vuorotellen Manua ja Guartsua. ”Halluutteko?” Kaksikko pudisti päätään. Kalastaja hymähti ja heitti ruosteisen Zamor-kiväärin olkansa yli mereen. ”Pyssyis’ ny pois miun vesiltä.”
Makuta Nui kohotti kulmiaan. ”Kalamies, oletko nähnyt niitä tällä alueella? Nazorakeja siis.” Kalastaja nyökkäsi. ”Joku ’iton teräsjalkapelle pellottelee miu kalat poies sil sen isolla rumalla oopperatalopaatilla. Ampua pitäis.”
Musta Makuta ja entinen Pimeyden metsästäjä eivät keksineet tähän mitään vastattavaa. He nyökkäilivät.
”Tykillä”, kalastaja lisäsi.
Kiitettyään anteliasta Vortixx-kalastajaa vielä kerran Manu ja Guardian jatkoivat matkaa raa’an kalan alkuvoimalla.
Hopeinen meri, edelleen naurettavan pieni höyrypaatti
Makuta Nui puristi ruoria kaksin käsin. Hänen kasvonsa olivat varjossa.
”Erimielisyyksiä Abzumon kanssa on aina ollut. Se ei ollut syy siihen, miksi häivyin. Ja se, että häivyin, on syy Abzumon vihamielisyyteen.” Hän huokaisi ja vilkaisi sinistä Skakdia, joka istui veneen perässä. Manu vaipui ajatuksiinsa.
Destral, noin 79 100 vuotta sitten
”Petturuutta”, Miserix sanoi. ”Pahempaa kuin petturuutta – typeryyttä. Jos onnistut suuressa suunnitelmassasi, vaarannat koko universumin.”
”Sen riskin”, Teridax sanoi, ”olen valmis ottamaan.”
”Ja millä hyökkäät Suuren Hengen kimppuun?” Miserix kysyi ivallisesti. ”Varjokädelläsi? Rahkshi-ryhmällä? Olet vain hyönteinen Mata Nuin silmissä… ja minun silmissäni.”
Makuta Nui ja Abzumo seisoivat muiden tavoin pöydän ympärillä. Abzumon silmistä loisti mielenkiinto. Teridax hyppäsi huoneen toiselle puolelle kohti Miserixiä ja tarttui tätä kurkusta. Hän heitti toisen Makutan kohti seinää, sitten toista, ja lopulta kaatoi hänet maahan. Ennen kuin Miserix ehti nousta, Terryn ase oli hänen kurkullaan.
”Olet muinaisjäänne”, Teridax sanoi. ”Universumi kuuluu vahvoille, ja valta-asemasi on tehnyt sinusta heikon.”
Miserix tarttui kiinni Teridaxin sauvaan ja antoi sitä pitkin hänelle sähköiskun, mikä sai Teridaxin lentämään taaksepäin. ”Röyhkeä mato”, Miserix sanoi noustessaan maasta. ”Johtaisit veljeskunnan tuhoon ja häpeään!”
”Johtaisin sen… ylivaltaan”, Teridax sanoi. ”Ylivaltaan, joka kuuluu meille.” Hän kääntyi muita. Manusta näytti, tämä olisi katsellut häntä. ”Jätän sen teille… valinnan, ketä seuraatte.”
Gorast ja Bitil, siirtyivät heti Teridaxin puolelle huonetta, Vamprah, Antroz, Chirox ja Spiriah seurasivat heti perässä. Mutrankin hetken epäröityään siirtyi voittajan puolelle.
Makuta Nui ja Abzumo siirtyivät kumpainenkin Teridaxin puolelle. Typeryyttä, Makuta Nui ajatteli. Tässä ei ole järjen hiventäkään. Suunnitelma on epärealistinen, Miserix lienee Teridaxia parempi johtaja, kaikki kannattavat väärää Makutaa.
Krika ja Icarax olivat viimeiset. Muutamat jäivät Miserixin puolelle – hetkeksi. Lopulta kukaan ei ollut hänen kanssaan, sillä viimeisetkin olivat siirtyneet, vaikkakin haluttomasti. Miserix oli jäänyt yksin.
”Otan veljeskunnan johdon kokouksen tahdosta”, Teridax sanoi. ”Suunnitelma etenee. Ensimmäisenä tekonani… minä tuomitsen sinut, Miserix, kuolemaan. Krika, Spiriah, te toteutatte tahtoni.”
”Olette itsetuhoisia ääliöitä, jotka leikkivät universumin järjestyksellä. Ja tämä… mielipuoli ei johda teitä minnekään muualle kuin kuolemaan!” Miserix karjui entiselle veljeskunnalleen. ”Tämä ei ole ohi, Teridax. Tapa minut, levitä jäännökseni täältä Metru Nuille, mutta jonain päivänä… minä saan kostoni.”
Makuta Nui käveli ulos linnoituksesta. Abzumo seurasi. ”Mikä ssssinulla nyt on? Et näytä järin iloissssselta.” ”Tämä veljeskunta on rappiolla.” ”Kuinka niin?” ”Etkö näe? Kaiken maailman hullut saavat kokouksen suosion.” ”Itssssekin sssssiirryit hänen puolelleen.” ”Tavoitteeni oli hengissä pysyminen. Ne harvat, jotka aluksi jäivät Miserixin puolelle, kuolevat pian.” ”Sssse lienee totta.” ”Minusta tuntuu, että en halua olla osa tätä yhteisöä.” ”Mitä sssanoit?” Manu katsoi toveriaan epämiellyttävästi irvistäen. ”Minä jätän veljeskunnan. Mutta ensin hankin jotain, mitä tahdon. Ja sen saan jostain muualta kuin täältä.” ”Mitä aiot?” ”Yksi sana riittänee: Olmak.” ”Sinä et uskalla.” ”Mihin katossssi sssssssssuhinasssssi, veli?” ”Pilkkaatko minua, rakasssss ysssstäväisssseni?” ”En tietenkään. En vain voi, valitettavasti, osallistua enää Nazorak-projektiin. Enkä halua.” ”Me loimme ne! Et voi vain hylätä niitä!” ”Voin. Ja hylkään. Projekti epäonnistui. Munista ei kuoriutunut kunnollisia toukkia.” ”Ne kasvavat! Niistä tulee jotain suurta!” ”Sittenhän sinä varmasti nautit ajastasi niiden suurimpana herrana.” Abzumo katsoi Manua vihaisesti. ”Pakene”, hän sylkäisi. ”Häivy, kun vielä voit! Teridax varmasti lähettää perääsi tuhansittain tappajia.” ”Hän ei ole kiinnostunut minusta. En ole niin tärkeä hänen ah, niin suuren suunnitelmansa kannalta.” Abzumo jäi yksin seisomaan ulos, kun Makuta Nui käveli sisään linnoitukseen.
”MANU!” ”Mitäh?” ”Mitä sinä ajattelet?” Guardian kysyi. Makuta oli ollut kauan hiljaa. Nyt hän hymyili ilkeästi. ”Sinä pyysit takaumaa. Minä koin sellaisen.” Guardian pyöräytti silmiään. ”Viitsisitkö kertoa, mitä tapahtui?” Ja Manu kertoi.
”Mitä oli se, jota lähdit hakemaan toisesta ulottuvuudesta?” Guardian kysyi. Makuta kopautti naamiotaan. ”Niitä on tehty yksi tässä universumissa. Tämä on vaihtoehtoismaailmasta. Ja sinä tiedät, kuka omistaa tämän universumin Kraahkanin.” He kumpikin tiesivät. Ja Guardian tiesi myös, että Abzumo olisi erittäin vaarallinen vastustaja.
Höyrykoneen voimalla pieni vene syöksyi läpi aallokon jättäen ilmaan hienoista pilvivanaa. Guardian pyörytteli puista ruoria verkkaisesti yhdellä kädellä korjaten välillä suuntaa. Ajoittain Skakdi tarkensi kiikarisilmällään jonnekin kauemmas horisonttiin. Meri oli laaja ja sumu peitti näkyvyyttä suurilta osin, mutta joidenkin saarten tummat siluetit erottuivat juuri ja juuri.
Makuta Nui oli kaiken hyvän ja kauniin onneksi lopettanut laulamisen ja yritti nyt makuta-kielellä kiroillen käsitellä neljää eri merikarttaa veneen etuosassa.
”Tuo lienee pohjoismanner?” Guardian kysyi Manulta osoittaen vasemmalla kädellään suurta siluettia, jonka ohi vene oli kulkemassa. Manu vastasi rutistamalla yhden kartoista paperimötöksi silmäkulma nykien.
”#@¤%& TURISTIKARTAT”, Manu ärjyi heittäen paperipallon höyrykoneen sisällä polttaviin liekkeihin. Guardian ei tuntenut kirosanoja, joita Manu käytti, mutta ne eivät olleet ainakaan erityisen kauniita. Lisää Guardian pääsi kuulemaan viimeistään silloin, kun meren tuulet nappasivat yhden kartoista otteeseensa ja lähettivät sen pienelle uimareissulle. Kartta saatiin matkan sujuvuuden onneksi takaisin veneeseen Guardianin keihäällä.
Tunti kului. Välillä karttaa moottorin lähellä kuivatteleva Manu korjasi hieman Guardianin kurssia paremmaksi. Manu myös kyseenalaisti välillä Guardianin merikarttojen merkinnät ja lisäykset, mutta Guardian pyysi Makutaa vain noudattamaan niitä. ”…et ole edelleenkään selittänyt minulle, mikä on ’sushivaara’…” Manu sanoi osoittaen pientä punaista rastia, jonka etäisyys Steltin etelärannikosta oli pari kilometriä.
”Jos vain noudatamme sitä varoitusta, okei?” Guardian sanoi kädet ruorissa. ”Vaara on vaara on vaara on vaara. Kiersimme sen Zyglak-alueenkin ihan liian läheltä, vaikka mitään ei ole näkynyt.”
Makuta Nui kohautti olkapäitään. ”Miiiiten vain.”
Oli hetken taas hiljaista. Guardian ja Makuta Nui eivät olleet puhuneet kovin usein keskenään. He tiesivät melko vähän toistensa menneisyyksistä, vaikka olivat taistelleet yhdessä vähintään kerran.
Guardian ei ollut ennakkoluuloinen Makutoja kohtaan, mutta ongelma oli enemmänkin siinä, että hän ei tuntenut yhtään kunnolla. Suurin osa sinisen Skakdin käsityksestä tästä entisestä suojelijarodusta oli pääasiassa kuulopuheiden tuotosta. Asioita levittelevät eivät yleensä olleet erityisen kaunopuheisia, kun Makutat olivat kyseessä.
Guardian päästi irti ruorista ja nousi varovaisesti pystyyn. ”Manu, haluatko kokeilla ohjaamista välillä?” Makuta katsoi hetken kysyvänä. ”Mikäs siinä.” Myös Manu nousi pystyyn ja lähti kävelemään varovaisesti kohti ruoria. Kahden matkalaisen ohittaessa toisensa kävi hyvin tuskallisen ilmiselväksi, että Manu oli tämänhetkisessä muodossaan paljon Guardiania lyhyempi. Lyhyt ja musta olento heristi nyrkkiään hienovaraisesti.
Manu istui ohjaajan pallille ja tarttui epävarmana ruoriin. Guardian meni puolimakuulle veneen etuosaan ja selaili karttoja varovaisesti. ”Oletko koskaan ohjastanut venettä?” Skakdi kysyi rentona katse kartoissa.
”Jonkinlainen valas-Rahi lienee lähimpänä”, Manu sanoi vaatimattomasti. ”Törmäsin Abzumon testiakvaarion seinään ja kastelin koko kammion. Mokoma suhisija oli vihainen.” Manu nauroi vaimeasti. ”Ne olivat niitä aikoja…”
Guardian nosti katseensa kartoista Manuun. ”Makuta Abzumo, eikö?” hän kysyi. ”Allianssilaisia?”
Manun kulmat menivät kurttuun. Hän alkoi puhumaan hieman hitaammin. ”Joo-o. Olimme entisiä…työ…tuttuja. Tuttuja.”
Guardian laski kartat käsistään ja nousi istumaan. ”Te loitte Nazorakit, ettekö niin.”
Manu päästi irti ruorista. ”Kuka kanteli?”
”Joku tiimiläisistäsi. Sillä ei ole väliä.”
Kaksikon välillä oli hetken hiljaista. Höyrymoottori ja aallot ääntelivät edelleen tasaisesti rytmissä. Jonkinlaisten lintujen kirkuna kaikui kuorossa todella kaukaa pohjoisen mantereen suunnalta.
”Ilmeisesti ei”, Makuta sanoi. Guardian asetteli kartat parempaan järjestykseen ja laittoi ne yhden veneen pohjalaudan alle turvaan tuulelta. ”Nazorakit ovat olleet Klaanin vaivana niin pitkään kuin muistan”, Guardian sanoi Manulle. ”Ja niiden määrä ja valta on vain kasvanut viime vuosina. Ne eivät ole koskaan suostuneet neuvotteluun.” Guardian katsoi Manua kysyvästi. ”Ei enää salaisuuksia. Miksi te loitte ne?”
Manu kääntyi poispäin Guardianista. Hän katsoi oikealle puolelleen, kohti merta. ”Yksinkertaisesti vallan vuoksi.” Guardian nousi istumapaikaltaan ja liikkui hieman eteenpäin istuakseen hieman lähempänä Manua. Hän yritti pitää katseensa Makutan silmissä, vaikka tämä vältteli katsekontaktia.
”Yrititte ilmeisesti kaataa Veljeskunnan”, Guardian sanoi. Manu ei vastannut mitään, mutta hän ei vaikuttanut myöskään kieltävän.
”Mutta sitten sinä kieltäydyit”, Guardian sanoi. ”Miksi?”
”Joku on ilmeisesti selostanut sinulle aivan kaiken, mitä siellä tapahtui”, Manu vastasi. ”Toisaalta, olihan se ilmeistä.”
”Et vastannut kysymykseen, Manu-poju. Nazorakien voima on suurissa määrissä tuhoisa. Jos olisitte tehneet yhteistyötä pidempään, olisitte voineet onnistuakin. Mikä tuli eteen?”
Manu hiljeni taas hetkeksi. ”Meille tuli pieniä… erimielisyyksiä.”
Guardianin katse oli kiinnostunut. ”Hän yritti kuulemma tappaa sinut Nazorakein pesässä. Aika vahvoja erimielisyyksiä.”
Manu naurahti. ”Aivan, kuten minäkin hänet. Tämän taustalla on pitkä tarina.”
”Ja tämä on pitkä matka.” Guardian sanoi nojaten veneen kylkeä vasten kevyesti. ”Pääsemme yöhön mennessä ehkä juuri ja juuri Steltille nukkumaan. Joten pyydän, Manu. Takauma.”
Musta Skakdi ja sekasikiö-Makuta romahtivat kasaksi maahan. Guartsu nousi pian ylös ja pakeni ulos portista. Manu jäi hölmistyneenä maahan istumaan. Häneen oli tarttunut luvattoman paljon tuhkaa. Kuka hemmetti kehtasi sotkea minut tuhkalla?
Guardian seurasi muuria satamaan päin. Hän ei edelleenkään halunnut herättää huomiota; ja hän oli saanut sitä jo aivan liikaa. Kallioinen ranta ei antanut paljon suojaa, mutta ketään ei näkynyt. Guardian puhdisti itseään tuhkasta. ”Pyssyni tosiaan tarvitsee parempaa huoltoa ”, hän sanoi itselleen. Pian hän saapui satamaan. Se oli aivan tyhjä. Ketään ei näkynyt. Laivojakaan ei juuri ollut. Muutama hassu vene kellui laiturien vieressä ketjuilla kiinnitettyinä.
Siellä oli kuitenkin paatti, jollaisen Guardian halusikin: höyrykäyttöinen, soutuvenettä jonkin verran isompi vene. Vaikka se olikin noin soutuveneen kokoinen, siinä oli silti miehekäs höyrykone. Ohjaajan paikka oli pienen katoksen alla. Luultavasti vene oli Tongun kädenjälkeä. Guartsu hiippaili veneen luokse ja alkoi irrotella ketjua. Hän laittoi koneen päälle.
”Minne ajattelit lähteä aivan yksinäsi? ” kysyi joku. Guardian hätkähti ja katsoi ympärilleen. Katoksen päällä istui Makuta Nui. Hän ei näyttänyt juurikaan itseltään, mikä oli tosin odotettavissa sen perusteella, että hän oli ollut pieni hämähäkki vähän aikaa sitten. Hän näytti koostuvan monista erilaisista pikku osista. Kraahkan oli tämän ruumiin kasvoilla yhtenä tuntomerkkinä. Guardian toki tunnisti myös hänen äänensä. Makutan yllä oli musta hupullinen viitta.
Guardian hymyili pettyneesti. ”Makuta Nui. Tai Manu, siitähän nimestä sinä pidät. ” Makuta kohautti olkiaan. ”Kiva uusi haarniska. Onko se Nazorakia? ” Guartsu jatkoi osoittaen hieman mustalla sormellaan Manun haarniskaa. ”Suurimmaksi osaksi ”, Makuta sanoi ja hyppäsi alas veneen katolta. ”Söpöä ”, Guardian sanoi tutkien Manun jokseenkin groteskia haarniskaa silmänsä skanneritoiminnolla, ”mutta ei varmaan erityisen kestävää. Kävisikö, että juoksisit jo Klaaniin kirjoittamaan viestiä Nynraheille? ” Makuta naurahti kummallisesti. ”Tiedän, että yrität päästä minusta eroon ja lähteä yksin kaikessa hiljaisuudessa. Mutta tiedätkös, minä olen lähettänyt viestin. Tein sen jo neljä päivää sitten. Eikä vastausta kuulu. ” Guardianin katse vakavoitui hieman. ”Kummallista. Nynrahit ovat paljon tuota tehokkaampia. Ei niillä yleensä kestä näin kauaa. ” Guardian astui veneeseen. ”Onkohan niille käynyt jotain… ” ”Niin epäilen ”, Manu sanoi. ”Älähän karkaa ”, hän jatkoi nähtyään Guartsun pakoyrityksen. ”Minne sinä olet matkalla? ” Guardian katsoi häntä vaivaantuneena. ”Zakazille. ” ”Miksi? ” ”Ajattelin jututtaa erästä tuttuani. Ja korjauttaa aseeni. ” ”Kuinka kummallista. Minä haluaisin kyydin Nynrahille. ” ”Ja kerrot tämän minulle, koska…? ” ”Haluan kyydin ”, Makuta toisti. Guardian katsoi häntä epäuskoisena. ”Sehän on toisella puolella universumia. ” ”Niin on ”, Makuta vastasi, ”mutta tuskin sinäkään haluat matkustaa yksin. ” ”En yleensä, mutta en ottaisi ketään klaanilaista mukaan Zakazille. Lupasin sen itselleni. ” ”Minusta tuntuu, että on aika rikkoa lupauksesi. ” Guardian oli hämmästynyt Makutan röyhkeydestä. ”Haluatko bännit? ” hän kysyi närkästyneenä. ”Et sinä minua bänni. ” ”Enkö? ” ”Et. ” ”… ” ”Aivan. ” Manu istahti veneen perään. Sitten hän heitti Guartsulle samanlaisen viitan kuin hänellä itsellään oli yllään. ”Tarvinnet sitä Zakazilla. Tai ainakin siitä on hyötyä. ” ”Kiitän ”, Guardian vastasi. ”Kun minä nyt tulen seuraksesi Zakazille, voisit sinä puolestasi tulla kanssani Nynrahille. ” ”Miksi ihmeessä kuvittelet niin? Sinähän se haluat tulla minun mukaani. ” ”Eikö sinua kiinnosta, mitä Nynrahille on mahtanut tapahtua? ” Manu kysyi ilmeettömänä. ”Minusta tuntuu, että se liittyy kiinteästi meidän tilanteeseemme Klaanissa. ” ”Voit olla oikeassa ”, Guartsu myönsi. ”Hyvä on. ” ”Lähtekäämme siis ”, Manu sanoi pirteästi ja potkaisi heidät irti laiturista. Guartsu tarttui ohaimiin ja he lähtivät kohti Zakazia höyrykäyttöisellä venheellään.
Makuta Nui kompasteli rantaviivaa pitkin kallioisessa maisemassa. Hän oli äärimmäisen huonolla tuulella. Nynrah-haamuille oli lähetetty viesti melkein neljä päivää sitten, eivätkä he olleet vieläkään vastanneet. Niin ei useimmiten tapahtunut. Yleensä vastaus saapui saman vuorokauden aikana, vaikka välimatka olikin hyvin pitkä. Jotain saattoi olla pielessä.
Pian hahmo oli taas kuivalla maalla. Sitä ennen se oli pulahtanut pinnan alle, mutta tämä oli puhdas vahinko. Eikä vesi ollut lämmintä.
Manu kiskoi itsensä kohti Klaanin porttia. Hänen uusi ruumiinsa reistaili, sillä se ei oikeastaan ollut kovin uusi. Frankensteinin Makuta astui sisään portista. Salama löi hänen takanaan. Muutama Matoran juoksi pelästyneenä taloihinsa. Pah. Miksi ne minua pelkäävät? Ehkä se johtuu Kraahkanista. Tai pelottavasta asenteestani naurista kohtaan.
Tiesithän, että ajatuksesi ovat aika satunnaiset?
Hoh. Miten ne vaikuttavat kehenkään?
Ehkä eivät vaikutakaan. Mutta sinun kannattaisi tutkia mielenterveytesi.
Tiedän jo vastauksen.
Ja niin tiesivät myös muut klaanilaiset, mutta kukaan ei koskaan viitsinyt sanoa mitään.
Manu olisi astunut sisään ulko-ovesta – jos olisi saanut mahdollisuuden. Valitettavasti jokin syöksyi häntä päin. Lujaa.
Trooppinen saari
Bartax suunnitteli kapinaa. Kun Abzumo tulisi, hän yrittäisi luikahtaa pakoon häkistä. Hän tiesi, että se ei onnistuisi, mutta aina kannattaisi yrittää. Kun Abzumo tuli, hän ei saanut edes mahdollisuutta yrittää; hänet käskettiin raahata Makutan telttaan.
”Et ssssiis ssssssuosssstu kertomaan ssssirun olinpaikkaa?” ”En tiedä sitä.” ”Valehtelija.” Abzumo oli epätoivoinen, sillä hän tiesi, että Matoran ei tiennyt. Tämä siru oli pakko löytää. ”Sssiis tapan koko ssssaaren kanssssan.” Bartax näytti hätääntyneeltä. ”Älkää, herra”, hän sanoi nopeasti, ”tiedän vain, että se on jollakin lähisaarista.” ”Ahhahaha!” Makuta nauroi innoissaan. ”Kiitoksia tuosta tidosta. Nyt vain sinut ruoskitaan. Ja perheesi myös.”
Pian Matoran oli ruoskittavana. Ja Abzumo valmistautui vaihtamaan saarta. Hän jätti joukoilleen tarkat ohjeet: kukaan ei poistuisi saarelta elävänä. Kaikki viestintäyhteydet oli pidettävä kurissa. Ja Bartax ei enää poistuisi häkistään.
Feterra lähestyi Makuta Nuita. Tämä seisoi rauhallisena paikallaan. Sitten se iski nyrkkinsä kohti Makutaa. Tämä teleporttasi sen toiselle puolelle. Mutta Manu ei ehtinyt paljon hyötyä tempustaan, kun Feterran kourat olivat jo tarttuneet häneen. Pian hänet paiskattiin pää edellä maahan.
”Tuo oli ilkeää, robotti”, Manu sanoi. ”Olen voittanut sinua pahempiakin olentoja.” ”He eivät olleet Avrah Feterroja.”
Taistelu alkoi toden teolla. Makuta veti miekkansa esiin. Feterra alkoi ampua plasma-ammuskia kohti häntä. Makuta väisteli niitä ja pääsi tarpeeksi lähelle robottia iskeäkseen tätä miekalla kylkeen. Feterraan tuli pieni lommo.
”Kysymys: Monet ovat yrittäneet. Luulitko olevasi poikkeus?”
Feterra otti kiinni Manun miekasta ja napsautti sen poikki. ”Jaha”, Manu sanoi, ”tämä on taas näitä päiviä.” Feterra otti kiinni Makutan rintapanssarin piikeistä. ”Voi ei…” Pian Makuta paiskautui seinän läpi. Ja toisen. Ja kolmannen. Montako hemmetin seinää tässä on tiellä? Manu ajatteli tuskaisesti.
Feterra oli voittanut vastustajansa. Nyt oli aika auttaa muita eliminoimaan loput klaanilaiset. Kolmesta Feterrasta riitti taisteltavaa kaikille paikalla oleville klaanilaisille, mutta kun ne saivat yhden lisää, taistelu ei olisi tasaväkinen.
Feterra lähestyi klaanilaisia plasmaa ampuen. Mutta sitten tummanpunainen varjosäde leimahti sen kyljen vierestä. Klaanilaiset katsoivat Feterraa. Sen kylki oli mustunut. Se näytti ärsyyntyneeltä. Makutaa päin kääntyen se sanoi: ”Kysymys: Miksi et kuole?”
”Minä olen Makuta Nui”, Manu sanoi ja hyppäsi Feterran kimppuun ylhäältä päin. Feterra empui ylös. Manu torjui iskun suojakilvellä ja iski nyrkillään Feterran päätä. Se sattui. Feterra otti kiinni Manun siivestä ja alkoi pyöriä ympäri. Se pyöritti ja pyöritti. Sitten se päästi irti. Manu lensi taas seinien läpi. Minähän otan turpaani pahemmin kuin siltä hullulta haarniskatorakalta, Manu ajatteli. Feterra lähestyi. Manu hidasti sitä lisäämällä painovoimaa. Se ampui plasmalaukauksia, samoja, joilla se oli tappanut Levahin. Makuta sai siipiinsä reikiä, mutta suojakilpi torjui useimmat. Tämä ottaa voimille. Minun täytyy voittaa ja pian.
”Vahva yksilö. Äärimmäinen vaara.” Muuta Feterrat jättivät klaanilaiset rauhaan ja hyökkäsivät kaikki Makutan kimppuun. ”Eiii… menkää pois, yhdestä oli jo tarpeeksi harmia”, Manu valitti. Feterrat yhdistivät voimansa ja ampuivat suuren plasmasäteen. Manu ampui myös plasmasäteen. Säteet kohtasivat, ja syntyi valtaisa räjähdys, josta syntynyt paineaalto pyyhkäisi klaanilaiset seinän läpi. Joku suuttuu tästä, Manu ajatteli. Tawa ei taida tykätä siitä, että tuhoamme linnan. Feterrat olivat melkein kunnossa. Muutamia vammoja lukuun ottamatta ne etsiskelivät Manua täysissä voimissaan. Manu piileskeli rakennuksen takana. Yksi Feterra tuli aivan hänen näköpiiriinsä ja käänsi katseensa häneen. Se tähtäsi kaikki tykkinsä Makutaan. Manu mietti epätoivoisesti. Mitä nämä robotit olivat? Metallia? Millaista metallia?
Hän käytti magnetismivoimiaan ja veti Feterran lähemmäs. ”HOO! Sehän toimii!” Manu ei saanut kauan nauttia tästä voiton tunteesta, sillä Feterra oli raivoissaan siitä, että sitä vedeltiin ympäriinsä. Se oli vetänyt esiin suuren terän ja lävistänyt sillä Makutan vatsan. Makuta katseli, kuinka terä tuli ulos hänen selästään. Feterran silmissä välkkyi punainen valo. Manu laittoi kätensä Feterran kuoren päälle ja laukaisi sähköisen impulssin. Feterran sätki hetken sähköisenä ja näytti sitten sammuvan. Manu yritti irrottaa terän vatsastaan, mutta sitten Feterra yhtäkkiä heräsi ja laukoi hänet täyteen reikiä plasma-ammuksillaan. Taidan tarvita taas uuden haarniskan…
Piru vieköön. Feterra oli tullut hulluksi. Onneksi suojakilpi- ja haavoittumattomuusvoimat estivät hieman iskujen osuvuutta. Mutta ne voimat alkoivat loppua, ja antidermis alkoi valua ulos ruumiista. Terä oli vieläkin sisällä. Muut Feterrat tulivat esiin. Ne löysivät Manun, jota niiden hullu toveri pahoinpiteli.
”Hän tarvitsee korjausta”, totesi yksi kolmesta Feterrasta. Sitten nekin hyökkäsivät. Aijai… en taida voittaa tätä ottelua, Manu ajatteli. Sitten muut klaanilaiset ilmestyivät. He huomasivat Feterrat ja alkoivat tulittaa elementaalienergiaa. Feterrat kääntyivät takaisin. Sitten Manu keksi. Hän kulutti kaiken voimansa kahteen pikku temppuun. Ensimmäinen, johon hän kohdisti voimistaan suurimman osan, oli tyhjiön luominen. Hän sai sen luotua Feterran alaosan sisään.
Feterra alkoi romahtaa sisäänsä. Manu romahti myös kasaan. Feterra näytti niin tuskastuneelta, kuin tunteeton robotti vain voi. Klaanilaiset katsoivat, kuinka sen alavartalo alkoi luhistua.
Se jäi maahan. Muut Feterrat katsoivat sitä, mutta sitten käänsivät huomionsa klaanilaisten tappamiseen. Muut klaanilaiset olivat turtuneen näköisiä. Yhden Feterran tuhoaminen oli maksanut Manun hengen.
Mutta sitten Feterra nousi. Se oli pahasti vahingoittunut, mutta se nousi. Sen koneiston täytyi olla kunnossa. Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan, miten se liikkui heitä kohti ja alkoi ampua muiden mukana.
Eipä sen kummemmin Manukaan ollut kuollut. Pieni hämähäkkimäinen olento kipitti esiin Makutan osien alta. Hän katseli klaanilaistovereitaan. Pelkkää epäonnistumista. Koko elämäni… En saanut edes yhtä niistä hengiltä.
Klaanilaiset jatkoivat tulittamistaan. ”Olet vahingoittunut. Kommunikaatiovälineesi ovat selvästi vaurioituneet. Mene heti korjaukseen”, yksi ehjistä Feterroista sanoi loukkaantuneelle. Tämä totteli ääneti, silmät pimeänä. Poistuessaan muurien ulkopuolelle se ampui vielä viimeisen plasmasuihkun erääseen rakennukseen, joka sen johdosta kaatui muutaman Matoranin päälle tappaen nämä julmasti.
Vaehran, Gahlok Va, Umbra ja Levah juoksivat Feterrajoukon perässä klaanin käytävissä. Käytäviltä huomasi kuoleman ja pelon. Seinillä oli olentojen kappaleita, maassa rikottuja ja murskattuja Kanohi-naamioita ja monet seinät olivat täynnä reikiä jotka plasmatulitus oli saanut aikaan.
Urhea joukkio oli onnistunut ajamaan Feterrat pois erään Fe-Matoran varastomiehen kimpusta ja Kuparista Hunaa kantava Matoran oli kiittänyt heitä kovin ja paennut yläkerroksiin.
”Mitä nämä oudot robotit ovat? Ja mikä on Z.M.A?” Vaehran puheli itsekseen, kaivertaen tulisäteellä tietoja roboteista kivitauluun.
”Kuulimme siltä varastomies-Matoranilta, että tänne hyökkäsi myös outo varjohirviö jonka vartalossa oli paljon lonkeroita”, Gahlok Va kertoi. ”Pitääpä laittaa muistiin tämäkin, hän sanoi, käyttäen elementtikeihästään kivitauluun, jolloin tauluun piirtyi Matoran-kirjaimia.
Juosten seiniä tulittavien robottien perässä eteenpäin käytävissä, Umbra sai tarpeekseen perässä juoksemisesta, ja ampui sivuttaispainovoimahyökkäyksen, joka lennätti kaksi Feterraa kolmesta päin seinää. Kiviseinä sortui olennon osumasta ja loppu porukasta juoksi katsomaan mitä roboteille oli käynyt. Vaehran kirjasi tietoja muistiinsa, mutta hänen takaansa hyökkäsi Feterra, joka iski häntä neljällä raajallaan, lennättäen Skakdista muuttuneen Toan päin seinää.
”Tuo sattui!” VT huusi, ottaen miekkansa esiin ja loi siihen lieskan. Hän iski sen Feterraa käteen, mutta käsi torjui tulikuuman miekan.
”Autetaan kaveria”, Levah sanoi, luoden pyörteen aseistaan. Pyörre osui Feterraa, muttei tehnyt vahinkoa. Sen sijaan ilmapyörre kimposi kohteestaan VThen lennättäen hänet lattialle. Miekka lensi muutaman bion päähän osumasta.
Umbra miekkaili yhden seinästä esiin tulleen Feterran kanssa, kun taas Gahlok Va iski kasvatti seinällä kasvavia juuria ja sammalia, yrittäen vangita robotin.
”Ei tämä auta”, Umbra sanoi, iskien miekallaan yhtä robotin kättä ja väistäen samalla toista kättä.
”Mikä näihin tehoaa?” Gahlok Va kysyi itseltään, kasvattaen lisää juuria Feterran ympärille, koska robotti poltti juuret plasmapalloillaan.
Hiukan kauempana, Feterra tulitti Levahia kohti, jolloin Orton koetti tuulivoimillaan saada ammukset lentämään muualle. Valitettavasti ammukset osuivat hänen mustaan ruumiiseensa, polttaen hänet täyteen reikiä. Sähköjohdot, hammasrattaat ja lihaskudoksen kappaleet tulivat näkyviin hänen panssarinsa alta kun Orton yski suustaan vihreää nestettä. Hänen Faxoninsa oli osittain sulanut ja naamion alta näkyi hänen punaisena hohtava päänsä.
Robotti katseli uhriaan skannerinsa lävitse. Pieni olento oli vahingoittunut kriittisesti ja olisi kohta yhtä kuoleman kanssa. Feterra oli niin keskittynyt uhrinsa tarkkailuun, ettei huomannut takaansa hyökännyttä Vaehrania, joka iski miekallaan Feterraa päähän, jolloin kuului kolahdus. Mitään vahinkoa ei tapahtunut.
Feterra ampui plasmapallosarjan Ortoniin, joka vain makasi maassa liikkumattomana. Levah kaatui kuolleena maahan, täynnä reikiä. Umbra katseli taistelun tiimellyksestä, kuinka hänen ystävänsä kuollut ruumis joutui Feterran kynsiin ja olento repi Ortonin rippeet kappaleiksi metallisilla käsillään.
Äkkiä Feterrat alkoivat piirittää Umbraa, VTtä ja GVtä. Kolmikko joutui olentojen vangiksi kun nämä muodostivat piirin heidän ympärilleen.
”Mitä teemme nyt?” Gahlok Va kysyi muilta, kun punainen olento juoksi Feterroja kohti, iskien sattumanvaraisia painovoima ja tuli hyökkäyksiä kohti Feterroja.
”Kapura!” Umbra huusi kun tunnisti olennon ystäväkseen. Punaisen klaanilaisen naamiolla oli hikipisaroita, koska hän oli juossut ties kuinka kauan.
Feterrat hajaantuivat ja lähtevät lentämään kohti kuulemiaan ääniä.
”Seurataan noita, etteivät ne tee enempää tuhoa!” Vaehran ilmoittaa, ottaen kivitaulunsa palaset maasta ja laittaa ne reppuunsa, jonka jälkeen hän lähtee juoksemaan muiden, jo lähteneiden poppoon jäsenten perässä Feterrojen perään.
Joukkio saapuu pian taistelupaikalle missä Makuta Nui on haastanut yhden Feterran taisteluun. Matoro, MahriKing, Summer ja Keetongu ovat palanneet Nazorakien luolastoista.
”Tästä tulee mielenkiintoista”, Gahlok Va ilmoittaa, kun Manua vastaan hyökänneen Feterran joukkoon ilmestyy kolme lisää. GV kaivaa kivitaulun esiin ja alkaa kirjata asioita muistiin…
Makuta Nuin tiimi rynnisti torakoiden läpi uudessa voimassaan. Takaapäin ammuttiin, mutta ammukset osuivat aina muihin torakoihin. Kukaan ryhmän jäsenistä ei loukkaantunut enää pahemmin. Pian he olivat käytävässä, joka vei suoraan keskelle pesää. He käyttivät kaikki yhdessä voimiaan tunnelin suun sorruttamiseen. Nyt torakat eivät seuraisi heitä tätä reittiä. Tietysti heillä olisi muita, mutta ne olisivat… muualla.
Klaanilaiset hiippailivat kohti keskuskammiota miettien, mitä se mahtaisi sisältää. He jatkoivat tunnelia pitkin, kunnes saapuivat avarampaan tilaan. Suuren onkalon eräs seinämä oli tasaisen pyöreä ja metallinen, eikä oikein sopinut muuhun maisemaan. Valtavan metallipallon kyljessä oli kulkemiseen tarkoitettu aukko. He avasivat sen.
Sisällä oli jonkinlainen lyhyt käytävä. Virkailijatorakka istui pöytänsä ääressä. Hän näki tulijat ja kirkaisi. Pian hänen päänsä lensi kaaressa huoneen poikki. Leikki oli lopussa. Metallikäytävässä oli yksi ainut ovi. Ovessa luki ”000”. ”Tässä se nyt on, pojat”, Manu sanoi. He avasivat oven ja astuivat sisään.
Huone, tai oikeastaan halli oli valtava. Sinne olisi mahtunut monta Tahtorakia. Seinät olivat outoa materiaalia. Ne tuntuivat jotenkin orgaanisilta. Seinillä muhi jotain elävän näköistä. Jonkinlaisia ”lonkeroita” roikkui sieltä täältä. Ne liikkuivat välillä.
Sitten he huomasivat sen. Se oli iso. Se liikkui. Ei paljon, mutta liikkui kuitenkin. Se oli samaa, likaisen ruskeaa väriä kuin Nazorakit. Sillä oli kuusi valtavaa raajaa. Sen paikoitellen hieman piikikäs ulkokuori näytti muinaiselta, ja siihen näytti kasvaneen levää. Se oli kahlehdittu seiniin ja maahan kiinni, mutta liikkumavaraa sillä näytti silti olevan runsaasti. Sen hyönteismäinen pää jatkui pitkulaisena taakse, ja sen kuolaava, terävähampainen suuntapainen aukesi ja sulkeutui ällöttävästi nytkähdellen. Sen peräpää oli paksun liman peitossa, ja aivan alaruumiin kärjestä avautui tasaisin väliajoin reikä, josta työntyi esiin saman tahman peittämä muna. Se oli Nazorakien kuningatar.
Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan tätä irvokasta, limaista, inhottavaa olentoa. Paitsi Makuta Nui: tämä katseli sitä kasvavan säälin ja halveksunnan tuntein. Nyt sen elämän oli päätyttävä. ”Manu…” sanoi Matoro hiljaa. Manu katsoi häneen päin. ”Se on…” ”Kyllä”, Makuta vastasi.
He katsoivat sitä pitkään. Välillä se kierähti toiselle kyljelleen ja korisi epämääräisesti. Se oli reilusti äskeistä Tahtorakia isompi. Se voisi murskata heidät kierähtämällä päälle. ”Tämänkö takia et kertonut meille?” Summerganon kysyi. ”Ette olisi lähtenyt mukaan”, Makuta vastasi. ”Emmekö?” Make kuiskasi. ”Emme…” Matoro sanoi pelokkaasti. ”Se on iso…” ”Niin on. Se pitää tuhota, rakkaat ystävät. Siksi olemme täällä”, Manu sanoi yrittäen kohentaa taistelumoraalia.
Hetken hiljaisuus. ”En olisi aiemmin uskonut Tahtorakin olevan senpäiväisistä vihollisistamme toiseksi isoin ja toiseksi väkevin”, sanoi Keetongu. Summerganon nyökkäsi kalpeana. ”Miten me… tapamme… sen?” kysyi Make. ”Meidän tulee…” Makuta vastasi. ”… niin?” Matoro sanoi. ”En ole itse asiassa ajatellut asiaa.” ”MITÄ?” muut huusivat yhtä aikaa. ”On hieno saavutus, että olemme hengissä täällä asti.” ”Sinäkö siis… toit meidät tänne kuolemaan?” sanoi Keetongu. Raivo alkoi nousta hänen päähänsä. ”Minun oli pakko yrittää tuhota se…” Manu sanoi hiljaa. ”Miksi?” Summerganon kysyi. ”Miksi se on niin tärkeää sinulle?” Make jatkoi. ”Se…”
”Ssssse on hänelle aivan liian tärkeää”, sanoi uusi ääni. Abzumon ääni.
Varjoista astui esiin julma, violettihaarniskainen, mustaviittainen Makuta. ”Ettekö tiedä?” hän sanoi ilkeästi. Makuta Nui katsoi häntä murhaavasti. ”Teidän ihanalla Makutallanne on yhteys torakoihin.” ”Sen voi päätellä kuka hyvänsä”, sanoi Matoro. ”Hän tuntee torakoiden johtajan.” ”Ah, niin”, Abzumo jatkoi. ”Ihanainen 0001. Kuinka kaipaankaan vanhoja, hyviä aikoja.” ”Mistä sinä puhut?” tivasi Suga. ”Minä olin ennen Makuta Nuin työtoveri. Mutta hän jätti minut ja työmme julmasti.” Abzumon kasvoilla oli julma hymy. Suhiseva s oli poissa. Tiimiläiset katsoivat Manua. Tämä oli ilmeetön. Hänen kasvonsa olivat varjossa. Abzumo hymyili yhä leveämmin.
”Siitä on jo kauan…” Abzumo jatkoi. ”Olimme Makutain veljeskunnan jäseniä tuohon aikaan. Kumpikin meistä loi samantyylisiä, ilkeitä, pelottavia hirviömäisiä raheja. Päätimme luoda yhdessä jotain kammottavaa. Jonkinlaisen älykkään rahilajin, joka osaisi lisääntyä massavasti. Kuningatar loisi meille hienon armeijan näitä olentoja.” Makuta hymyili. ”Pikkuinen 000 ei ollut näin suuri vielä tuolloin.” ”Senkin saasta”, Makuta Nui kuiskasi. ”Minä? Älä viitsi, tämä oli sinun ideasi. Miksi kaduit? Miksi jätit minut tämän armoille? Kun arvoisa torakka numero 0001 oli syntynyt, lähdit pois. Häivyit, pois veljeskunnasta, pois luotamme. Miksi teit sen?” ”Minä en ollut, kuten sinä.” ”Voi, kyllä olit. Muistan selkeästi, kuinka juonimme veljeskunnan tuhoa. Minä jätin heidät tässä äskettäin… Nyt olen palannut rakkaideni luokse. Ja sitten tuhoan Bio-Klaanin. Se on tärkeintä. Ja kosto.”
Kaikki katsoivat Abzumoa. Makuta Nui näytti äärimmäisen synkältä. ”Miksi et kertonut meille?” Matoro sanoi. ”Olet salannut kaiken meiltä…” Make jatkoi. Abzumon nauru kaikui huoneessa pelottavasti. Se tunkeutui heidän päihinsä. Se raastoi heidän hermojaan. Se tappoi heidän kärsivällisyytensä. ”Eikö pikku Manu kertonut teille, että me olemme vanhoja kavereita? Eikö pikku Manu kertonut, että me loimme Nazorakit?” Abzumo käkätti. ”Eikö hän kertonut teille… mitään?”
Kaikki olivat hiljaa. Abzumo hykerteli itsekseen. ”Te ette taidakaan tuntea häntä. Ette ollenkaan.”
Abzumo tunsi valtaisan paineaallon osuvan ruumiiseensa. Hän paiskautui päin seinää kirkaisten kovaa. Makuta Nui seisoi paikallaan käsi eteenpäin ojennettuna, siivet auki. ”Onnitteluni, veliseni”, hän sanoi kylmällä, inhottavalla äänellä, joka tihkui vihaa ja raivoa. ”Sait minut suuttumaan.”
Yhtäkkiä 000 liikkui. Tavallista enemmän siis. Se nousi käsiensä varaan ja käänsi ruman päänsä kohti klaanilaisia. ”Ohoo, lapsi heräsi”, Abzumo sanoi. ”Olet huono isä, Manu. Todella huono.” ”Turpa kiinni, kivirotta”, Makuta Nui sanoi kylmästi ja ampui varjosäteen. Hänen voimansa alkoivat palautua. Viha täytti hänen mielensä. Abzumo väisti iskun täpärästi. Hän oli menettää päänsä.
Nazorak-kuningattaren pää oli silmätön. Suuri suu oli täynnä teräviä hampaita. Kuola valui pitkinä noroina lattialle. Se alkoi kääntyillä kohti saalista. ”Pieni torakkavauva lähtee saalistamaan. Ehkä se löytää teidät”, Abzumo ilkkui. Hän nousi ylös ja katosi pian 000:n taakse. Tämä syöksähti klaanilaisia kohti nopeammin, kuin sellaiselta massalta voisi odottaa. Makuta Nui nousi lentoon ja etsi katseellaan Abzumoa. Muut yrittivät pysyä hengissä. Matoro pujotteli torakan käsien välistä toiselle puolelle huonetta. Keetongu yritti avata oven, mutta Abzumo räjäytti sen eteen kiviä jostain korkeuksista. Pian Makutoilla olisi uusi ilmataistelu. Make ja Summerganon yrittivät väistellä 000:aa, joka yritti liiskata heidät. Make ehti kierähtää pois alta, mutta Suga melkein murskautui. Hän ehti kuitenkin tarttua kiinni selälleen kierähtävän 000:n mahasta. Limaisesta ihosta oli vaikea pitää kiinni, mutta Summerganon onnistui hyvin. Nyt hän oli jättimäisen torakan päällä.
Suga tuijotti pedon kitaa vain parin askeleen päästä. Epämuodostuneen leuan pakkoliikkeet kuvottivat häntä. Suusta valuva, pahanhajuinen kuola kuvotti häntä. Koko olento kuvotti häntä. Summerganon kiepautti miekkaa päänsä yläpuolella, ja samanaikaisesti otti harppauksen eteenpäin. Yhdellä taitavalla liikkeellä hän keskitti sekä oman että miekkansa liike-energian sivallukseen, ja hyökkäsi kohti pedon vasenta alaleukaa. Sugan säilä sivalsi suuren palan irti kuningattaren raajamaisesta leuasta. Purppuraa nestettä ruiskusi villisti joka suuntaan, ja Sugan oli vaikea nähdä eteensä nesteen suihkutessa hänen kasvoilleen. Kuitenkin hän jatkoi huitomista, ja leuasta irtosi lisää paloja. Tämä kuitenkin aiheutti kuningattaren karjaisevan tuskissaan, ja pelkkä ääni oli niin kova, että Summerganon tippui olennon vatsan päältä. Maken onnitui kuitenkin lentää toverinsa luo, ja hän nappasi Sugan ilmasta.
Purppuraa ”verta” lensi Matoron päälle. Se alkoi syövyttää hänen panssareitaan. Mitä h-… hän ajatteli, ennen kuin sai päälleen kuningattaren suuren käden. Se puristi häntä maahan. Hän haukkoi henkeään. Abzumo laskeutui hänen vierelleen. ”Onko kivaa, Blacksssssnow?” tämä ilkkui ja aikoi potkaista Matoron naamion irti. Mutta sitten Manu lensi Abzumon päälle tönäisten tämän lattiaan. Abzumo nousi nopeasti ja teki kierrepotkun, joka osui Manun kasvoihin niin, että tämä lensi suoraan 000:n pehmeää ruumista vasten. ”Et ole koskaan ollut mikään lähitaistelija, Manu-parka”, Abzumo sanoi ilkeästi. Makuta Nui nousi ja veti esiin miekan. Abzumo teki samoin. ”Tällainen on tarpeeksi hienostunutta minulle, veliseni”, Manu sanoi ja hyökkäsi. Kummaltakin puolelta jaeltiin iskuja, mutta jokainen torjuttiin. Kumpikin osasi käyttää miekkaansa tarpeeksi hyvin estääkseen toista viipaloimasta itseään. Sitten Abzumo yhtäkkiä lisäsi Manun painovoimaa niin, että tämä rusentui lattiaa vasten. Abzumo heittäytyi koko painollaan miekka edellä Manua kohti, mutta tämä teleporttasi pois hänen edestään. Abzumo huomasi virheensä liian myöhään, hänen miekkansa meni poikki osuessaan lattiaan niin suurella voimalla, ja palanen terästä tunkeutui hänen kätensä läpi. Manu oli nyt hänen takanaan ja huohotti raskaasti.
Kuitenkin, juuri kun Manu oli hyökkäämässä, Kuningattaren valtava raaja heitti tämän kauas Abzumon luota. Hän paiskautui Sugaa kantavaa Makea päin, ja koko kolmikko rysähti hallin lattialle. Keetongu juoksi kolmen Klaanilaisen luo. ”Oletteko kunnossa?” Make avasi suunsa ensimmäisenä: ”Pernani on kestänyt kovempaakin.”
Matoro hyppi ja heitti kuperkeikkoja väistelläkseen 000:n raajojen iskuja. Kuitenkin hänenkin ketteryytensä raja tuli vastaan, ja eräs tälleistä paiskasi Blacksnowin monta metriä ilmaan. Matoro paiskautui hallin lattiaan kivuliaan näköisesti. Abzumo hyökkäsi ainoan tolpillaan olevan Klaanilaisen, Keetongun, kimppuun. Kaksi vahvaa hahmoa kävi tiukkaa vääntöä, mutta kun Makuta käytti lämpökatsettaan, Keltainen Jättiläinen kaatui maahan huutaen tuskissaan.
Makuta Nui oli pökerryksissä maassa. Matoro lojui toisella puolella huonetta. Keetongu paloi maassa. Summerganon makasi tajuttomana Maken päällä. Abzumo näytti voitonriemuiselta. ”Minä voitin, Makuta Nui ja bioklaanilaiset, minä voitin!” Hän kääntyi katsomaan kuningatartorakkaa juuri parahiksi nähdäkseen tämän iskevän valtaisan takapuolensa häneen. Abzumo lensi kaaressa pesän seinän sisään. Kyllä, sisään. Seinään tuli aikamoinen lovi, ja se alkoi sulkeutua Makutan ympärille. ”Eiiih”, tämä voihkaisi, kun seinä vei hänet sisäänsä.
000 alkoi riehua hullun lailla. Makuta Nui alkoi toeta iskustaan. Hän katsoi kuningatarta. ”Me päästämme hänet irti”, Manu julisti. Muutkin alkoivat heräillä. ”M-mitäh?” Make sanoi. ”Hulluko olet?” Torakoiden kaivuun ääniä kuului kivikasan takaa. ”Ne tulevat”, Manu sanoi. ”Me päästämme hänet irti.” ”Hyvä on”, muut vastasivat.
He kohdistivat kaiken energiansa torakkakuningattaren ketjuihin. Ne olivat äärimmäisen vahvat: 000 ei saisi päästä niistä irti, joten niiden tuli kestää. Tämä muodostikin ongelman, kun torakan oli tarkoitus päästä irti. Mutta kyllähän viisikon yhdistetty voima sai kettingit katkeamaan, kun 000 itse repi ketjuja tehokkaasti. Kuningatar pääsi irti, mikä ei välttämättä ollut mikään paras mahdollinen asia torakoille, jotka pääsivät kivikerroksen läpi; kuningatar söi ne. Torakat alkoivat karjua: ”Hakekaa hoitajat!”
Viisikko karkasi ulos ovesta torakoiden läpi. Pian he olivat käytävänhaarassa, jossa ei ollut torakoita. Niiden kaikki huomio kiinnittyi nyt irti päässeen kuningattaren taltuttamiseen.
Pesässä Abzumo oli päässyt jo irti seinästä. Klaanilaiset olivat poissa. Abzumon sappi kiehui. Erikoisvarusteisia torakoita saapui sisään. Heidän mukanaan tuli kenraali 001.
Kenraali 001 katsoi kylmän viileästi vierestä, kuinka erikoistuneet Nazorakit lähettivät aseistaan tainnutussäteitä kohti Kuningatarta. Tässä menisi taas kauan, siitä hän oli varma. Viimeksi, kun 000 oli vapaana, oli mennyt lähemmäs kaksi päivää saada se leppymään.
Sitten Kenraali siirsi huomionsa Abzumoon. Makuta näytti turhautuneelta. 001 asteli pitkän, violetin hahmon luo. ”Päästit heidät sitten menemään.” ”Näemmä.” ”Vaikka olit voittanut heidät jo.” ”Sssssssinun lemmikkisssi oli sse, jonka tähden klaanilaisssssset päässssivät pakoon.”
Kenraali ei jaksanut väitellä suhisevan kummajaisen kanssa. Hän asteli pois metallipallosta, pois riehuvan Kuningattaren luota. Häntä ärsytti. Abzumo ajatteli raivoissaan, kuinka hänen saaliinsa oli päässyt karkuun vain, koska 000 oli heittäytynyt hankalaksi. Ja seinä… oli syönyt hänet. Se oli lievästi sanottuna outoa.
Klaanilaiset juoksivat tunnelia pitkin. He olivat juosseet erittäin pitkään, ja jokainen oli väsynyt. Heidän voimiaan oli koeteltu toden teolla, ja nyt heidän oli juostava kilometrikaupalla pimeässä käytävässä. He näkivät ylöspäin menevät tikkaat. Vapaus! Pian he jo kiipesivät tikkaita pitkin kohti raitista ilmaa. Make pullahti ulos ensimmäisenä. Hän haukkoi henkeään, kuin ei olisi hengittänyt tunteihin. Matoro romahti maahan heti päästyään ylös. Keetongu sai raahattua tajuttoman Sugan pihalle ennen kuin istahti hengähtämään. Makuta Nui käveli sivummalle ja istuutui maahan. Kukaan ei voinut edes arvata, mitä hänen päänsä sisällä mahtoi liikkua, mutta mitä tahansa se olikin, se ei varmasti ollut kovin positiivista.
[spoil]Snowie kirjoitti suunnilleen puolet tästä viestistä. Badum-tish. Puolet kunniasta hänelle.[/spoil]