Cainautuessaan vasten luolan kauimmaista nurkkaa hiki otsallaan Creedy alkoi vähitellen tajuta ettei hänellä olisi enää kauaa aikaa. Hän oli viettänyt viimeisimmät minuutit koluten sadannetta kertaa läpi loukkoaan, pettyen jälleen sadannen kerran. Katon oli tukkinut edelleen tuo mystinen metallinen valli, eikä luolaan pudonneita lohkareita saanut siirrettyä matoranin voimilla.
Hän kuolisi tänne, näiden päivien aikana kukaan ei ollut vaivautunut etsimään häntä. Hänen oletettavasti ainoa ystävä olisi nyt kuollut ja se nazorakinriekale olisi nyt tekemässä tuhojaan jo muualla. Hän tunsi kuinka ilma oheni hetki hetkeltä. Creedy vilkaisi suruissaan viereensä kaatamaansa pinoa. Hän ei saisi hätiköidä ja hänen aivonsa tarvitsivat tekemistä pysyäkseen virkeänä pidempään, hänhän ei lähtisi ilman taistelua.
Vapisevin käsin hän nosti vielä yhden lukemattoman päiväkirjan palasen ja alkoi lukea:
Bio-Klaani, toinen viikko
Metru Nui näyttää surullisemmalta kuin koskaan. Tehtävämme päättyi Le-metrun rannikolle, jossa törmäsimme pieneen metsästäjien joukkioon. Säikähdin heidän aluksi tunnistavan minut, joukkio kun työskenteli aiemmin Airwatcherille. Unohdin kuitenkin uuden ulkomuotoni, tosin vain hetkellisesti.
Tawa lähetti minut tehtävälle vaikken ollut täysin toipunut vammoistani. Umbran ja Keetongun johtama tehtävä oli osoittautunut voitokkaaksi, ja onnistuimme pelastamaan Klaanista kaapatun matoranin. En ollut missään vaiheessa osoittanut olevani mieltynyt tähän toimeksiantoon, mutta Visorakille tekemäni lupaus olisi pidettävä, hän tuntuu olevan ainoa joka todella välittää…
Tehtävän lopulla nuo metsästäjät kuitenkin asettuivat tiellemme ja olivat miltei tuhota Keetongun aluksen, jonka oli tarkoitus toimia kyytinä takaisin Klaaniin. Rahtausasemalta löytynyt vanha Zilla-luokan rahtauspuku kuitenkin osoittautui hyödylliseksi ja sain pidäteltyä joukkiota sen sisällä, muiden valmistellessa aluksen. Tuo tonnin painava rautajätti lepää nyt mökkini lattian alla, sen viedessä muualla liikaa tilaa.
Creedy hieraisi silmiään, lukiko hän oikein… Tuo tonnin painava rautajätti lepää nyt mökkini lattian alla… Syy kirveen pysähtymisiin aiemmin oli löytynyt ja uusi toivonkipinä syttyi Creedyn pieneen rintaan.
Kirves nousi lattialta vielä kerran ja uuvukissaan oleva Matoran alkoi hakkaamaan sillä aiemmin katosta pilkottaneen metaalin ympäriltä. Hän syöksyi alta pois isomman lautakasan romahtaessa hänen viereensä ja silloin hän löysi etsimänsä. Kiinteässä metallissa oli iso luukku, jonka viereen oli painettu: Z.I.L.L.A. Yksi rivakka veto sai luukun rävähtämään auki ja painovoiman vastustaessa, matoran vaivalloisesti sai itsensä kammettua sisään.
Paljon nappuloita… entten tentten…
Killjoyn huone, sairaspeti Killjoy makasi sängyllään tuijottaen kattoaan. Neljä päivää oli kulunut hänen ystävänsä kuolemasta ja hänen ankarasta häviöstään. Hän oli juuri vilkuilemassa ikkunastaan ulos, mutta hänen raajansa eivät vieläkään olleet täysin kunnossa. Sen sijaan hänen huomionsa kiinnitti yöpöydällä lojuva kypärä, josta kuului ääniä:
Z.I.L.L.A:n jälkipolttimet käynnistetty, kohde lukittu, asejärjestelmät aktivoitu…
”Blargh, mitä hiivattia?” Domek nousi ylös ärsyyntyneenä. Päivä oli selvästi vielä sen varhaisimmillaan, joten äkillinen herätys kylmällä vedellä sai Toan kärsivällisyyden putoamaan huomattavasti.
Ennen kuin valon Toa pystyi pitämään suurta hälinää, Ta-Matoralainen Pegghu huusi häntä päin. ”… No mitä nyt taas?” Toa vastasi kärsimättömänä ja katsoi Pegghun osoittamaan suuntaan. Domek unohti kokonaan epätoivotun herätyksensä.
Nazorakien taistelualus oli pelottavan lähellä venettä ja se tulitti heitä päin.
Sisällä Nazorakien aluksessa useat miehistön keskittyivät komentosillan lukuisiin luotaimiin, näyttöihin ja nappeihin, vaikka kohteena olikin vain noin kahden miehittämä vene. Kapteeni 877:n äänekkäät käskyt kuuluivat jopa aluksen käytäviin saakka.
Toinen tulitus, tällä kertaa se osui pari metriä aluksen vasempaan, aiheuttaen toisen aallon osumaan Domekiin ja Pegghuun päin.
Domek otti heti valaan ohjat takaisin käsiin ja aloitti hetkeäkään menettämättä suuren pakoyrityksensä.
Veitsivalas veti venettä nopeammin kuin koskaan. Taistelualus jatkoi kovaa tulitustaan ja piti raskaaksi metallinkuoreksi yllättävän nopeaa kiriä. ”Pegghu, pidä silmällä tuon laivan tulitusta!” valon Toa käski niellen ja sitten sylki osan kasvoihinsa osunutta vesimäärää.
Matoralainen kääntyi heti kasvonsa päin laivaa.
”PAARPUURI!” Pegghu huusi nähdessään uuden ammuksen lentäessään heitä kohti. Domek käänsi veneen huudettuun suuntaan, väistäen tulen.
”TYYRPUURI” Pegghu huusi taas ja Domek väisti toisen ammuksen.
Sama rata jatkui. Ammuksia osui veneen vasempaan ja oikeaan, osa vaihteli etäisyydeltä mutta yksikään eivät olleet tarpeeksi lähellä aiheuttamaan suurta vahinkoa.
Vettä roiskui ja kasteli veneilijät ja täytti melkein koko veneen vedellä. Pegghu kaavi käsillään vettä pois, pitäen samalla katsekontaktinsa. Matoralainen ei nauttinut tilaanteesta yhtään. Samaten Domek ei nauttinut uudesta märästä huivistaan kaulansa ympärillä, joka liimautui hänen ihoonsa.
”Lähettäkää vesiskootteriryhmä 4, heti!” Kapteeni 877 huusi. Luukku avautui laivan vasemmalla puolella, jolloin sieltä lähti liikkeelle neljä, Nazorakien ohjaamia vesiskoottereita.
Vesiskootterit kiisivät nopealla vauhdilla veneen kiinni. Kaksi Nazorakia ottivat esiin Zamor-rynnäkkökiväärin ja tulittivat veneilijöitä päin. ”Valon Toa! ALAS!” Pegghu huusi.
”Häh, mitä?” Domek vastasi hämmentyneenä, jolloin Pegghu veti hänet heti alas tähtäyksestä. Domekin ohjaushihna veti Veitsivalasta taipumaan ylös päin, joka vastasi tähän huonosti ja käänsi itsensä suoraan vesiskoottereita päin heikentääkseen otetta. Silloin veitsivalas heitti kovalla voimalla Domekin irti hihnasta. Toa lensi veneestä suoraan päin yhteen vesiskoottereihin, Nazorakin syliin. Valon Toa oli enemmän kuin yllättynyt tästä äkillisestä juonenkäänteestä, puhumattakaan skootteria ohjaavasta Nazorakista. Domek löi hätkähten heti Nazorakin pois skootterista ja nappasi toisella kädellä nopeasti toisen ohjauksesta estääkseen veteen putoamisen. Skootteri alkoi liikkua suoraan päin toisen käteen pidettyyn suuntaan, mikä vain hankaloitti Domekin yritystä asettua kunnolla skootterin päälle. Toinen kivääriä kantava Nazorak yritti ampua Toaa, mutta yksikään ammus ei näytä osuvan ympyrää kierivän skootteriin päin.
Samalla Pegghu nappasi heti ohjauksen veneestä ja käänsi veneen Valon Toaan päin. Silloin muut vesiskootterit kiisivät veneen perään. Skootteria ratsastavat Nazorakit ottivat sapelinsa esiin ja alkoivat huitoa Matoralaista päin. Pegghu yritti parhaansa mukaan väistellä sapelin iskuja. Alas kumartuessa hän huomasi kannen päällä lojuvan valokiven ja heitti sen yhteen Nazorakin kasvoihin päin. Nazorak, jonka silmät olivat hyvin heikkoja kovalle valolle, menetti heti tasapainonsa sokaisevan valokiven osuessaan kasvoihinsa ja putosi skootterin päältä. Heittäessään Pegghun kaatui märältä istuinpaikaltaan vetäen veneen suoraan toisella puolella olevan skootterin eteen, joka osui ja pudotti ratsastajansa.
Samalla Domek sai viimein molemmat kätensä skootterin ohjaustankoihin, mutta vähäisen tottumuksen vuoksi käänsi vahingossa skootterin paapuuriin päin ja ajoi suoraan toisen kivääriä ampuvan Nazorakin skootterin kylkeen ja kaatoi senkin.
”Hahaa”, Domek lausui itselleen katsellessaan kaatanutta skootteria, mutta ei huomannut ajavansa suoraan taistelualuksen vasempaan kylkeä päin, jonka luukku oli vielä auki. Ennen kuin Domek ehti reagoida, hänen skootterinsa osui laivaan ja lennätti hänet suoraan luukun kautta laivan sisään.
Laivan ankean harmaassa tilassa Domek kaatoi samalla yhden Nazorakin ja itse putosi suoraan torakoiden keskelle.
Nazorakeilla kesti hetki tajuta mitä tapahtui ja ottivat heti sapelinsa esiin. Domek nousi ylös ja näki sapelien terien iskemässä häntä päin. Toa hyppäsi pois sapelien edestä astuen Nazorakien pään kautta joukon taakse. Yksi Nazorak vartijoista hyökkäsi teräaseellaan Toaa päin, mutta Domek väisti terän, otti torakan asetta pitävästä kädestä ja heitti hänet toista Nazorak vartijaa päin. Toiset kaksi Nazorak vartijaa hyökkäsivät sapeleilla Toaa päin, joka väisti nopeasti sapelien viillon kyyristymällä ja pyyhkäisi jalallaan torakat maasta, kaataen molemmat.
Muutkin Nazorakit alkoivat hyökätä Domekia päin. Valon Toa otti esiin hilparinsa ja puolusti sillä torakoiden sapelien viiltäviä iskuja. Domek torjui yhden torakan sapelin hyökkäyksen hilparillaan, jolla hän taittoi sapelin pois torakan käsistä ja potkaisi Nazorakin tieltä. Sen jälkeen Toa pisti hilparinsa takapäällä takaapäin hyökkäävän Nazorakin kylkeen ja iski toisella jalallaan torakan leukaan. Domek vaihtoi otteensa salkoaseensa loppuosaan ja löi aseensa sivulla useita lähestyviä Nazorakeja, perääntyen samalla luukkua kohti.
Nazorakit alkoivat perääntyä hieman, he odottivat kiväärimiesten saapumista paikalle.
Domek piti taisteluasentonsa ja osoitti hilpariaan torakkajoukkoa päin.
”Kuka sinä luulet olevasi?!” Nazorak vartioston päällikkö huusi häntä päin jotta kuulostaisi paljon kovemmalta kuin on.
Domek alkoikin miettiä hieman ja hymyili ilkikuristesti.
”Olen Aurinkojen Toa!” hän huusi torakoita päin möreämmällä äänellä ja temppuili salkoaseellaan. ”Domek, Valon EDUSTAJA!!” ja hän iski hilparinsa maahan.
”Valon Toa Domek!” Pegghun ääni kuului ulkopuolelta, hänen vene kieri satunnaisesti laivan vieressä. Siinä samassa Nazorak kiväärimiehet saapuivat paikalle. ”Sulkekaa se portti!” Nazorak vartioston päällikkö käski. Luukku alkoi sulkeutua ja Nazorakit aloittivat tulittamisen. Domek alkoi juosta sulkeutuvaa luukkua kohti väistellen Zamor-ammuksia. Valon Toa kiipesi ja hyppäsi portin jättämän rakon kautta ulos, luukun sulkeutuen hänen perässä.
Domek kiipesi veneen päälle ja otti ohjat takaisin käsiin. Hän käänsi veitsivalaan takaisin haluttuun suuntaan.
Mutta Nazorakit eivät luovuttaneet. Taistelualus jatkoi veneen jahtaamista.
”He eivät vain luovuta”, Pegghu sanoi. Taistelualus alkoi taas tähtäämään tykistönsä venettä päin.
”Pegghu, ota sinä ohjat hetkeksi”, Domek nousi ylös ja käveli veneen päätyyn. Pegghu otti hihnoista kiinni ja katseli mitä Valon Toa yritti.
Toa alkoi tehdä erilaisia asentoja käsillään. Pegghu ei ymmärtänyt mitä Toa yrittää.
”Kapteeni, olemme lukinneet kohteen”, yksi Nazorakeista komentosillalla ilmoitti kapteeni 877:lle.
”Tällä kertaa hän ei pääse pakoon”, kapteeni sanoi tyytyväisenä, ”TUL-”
Mutta ennen kuin kapteeni ehti huutaa käskynsä, taistelualuksen eteen ilmestyi yhtäkkiä suunnattoman suuri, loistava kultainen merihirviö.
”AAAUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUGH!!” Kapteeni 877 huusi. Ruorimestari alkoi hätäisesti kääntää alusta pois hirviön tieltä.
Pegghu viimein ymmärsi mitä Domek aikoi: hän oli luonut kiinteän hologrammin valon voimillaan. Domek ohjasi luomuksensa lukuisia lonkeroita ja iski niillä taistelualuksen ympäröivään veteen. Hiki valui Domekin otsalla jokaisesta ohjaamasta iskusta.
Nazorakit kaatuilivat laivan sisällä ympäriinsä aaltojen aiheuttaman järistyksen vuoksi. Kapteeni 877 otti ruorit käsiinsä itse ja nousi vähitellen jaloilleen. Mutta ennen kuin kapteeni ehtikään tehdä mitään, yksi hirviön lonkeroista lähestyi aluksen kylkeä päin.
”Äiti”, Kapteeni 877 huusi.
Lonkero iskeytyi taistelualuksen kylkeen ja kaatoi koko aluksen mereen.
Merihirviö katosi ja Domek huojui hieman paikallaan. Hänen kehonsa väri muuttui paljon harmaammaksi.
Taistelualuksen kaatuminen loi huomattavan suuren aallon joka nosti veneen ja kaatoi sen matkustajat. Vesi roiskui taas heidän vasta päälle veneen tippuessaan aallon päältä.
Domek ja Pegghu makasivat veneen päällä. Sitten he alkoivat naurata helpotuksesta voitonriemusta
”Valon Toa Domek”, Pegghu sanoi naureskellen, ”tuo oli kyllä hienoin asia minkä olen nähnyt” ”Tiedän”, Domek hykersi, ”mutta voisitko lopettaa ”Valon Toa Domekin” kutsumisen. Kutsu vain Domekiksi” ”Selvä on, Domek”, Pegghu vastasi.
Nektann käveli ympäri tummaa huonetta. Hänellä oli paljon ajateltavaa. Entinen vartija, Guardian, oli riehunut baarissa Warrekin kanssa. Nektann oli jo vuosia etsinyt syytä saada pidättää Warrekin. Nyt se tarjoutui hänelle, ja hänellä oli myös mahdollisuus napata vartija. Lisäksi asiaan oli sotkeentunut joku Makuta. Jättipotti.
Huone oli melkein kokonaan musta; seinät olivat mustat, samoin lattiaa peittävä koristeellinen matto. Huoneessa oli musta tuoli ja musta pöytä. Nämä kalusteet olivat huoneen ainoita. Sysimusta ovi oli raollaan. Huoneen mustasta katosta roikkui musta kynttiläkruunu, jonka mustavahaiset kynttilät oli sytytetty. Lisäksi ovea vastapäätä olevalla seinällä roikkui suuri plasmanäyttö.
Eihän Nektann yleensä oleskellut tässä hyvin tummanpuhuvassa huoneessa. Se oli vain erityisiä tarkoituksia varten. Nektann ei oikeastaan edes pitänyt mustasta väristä, mutta hänen sisutusarkkitehtinsä oli vakuuttanut, että neuvotteluun tarkoitetussa huoneessa mustuus tekisi vaikutuksen vastapuoleen.
Kello tikitti, ja aika tuli täyteen. Nektann avasi laitteiston ja asettui huoneen mustaan valtaistuinmaiseen tuoliin. Senkin oli tarkoitus osoittaa, että hänellä oli valtaa. Nektann kyllä piti enemmän kullalla vuoratusta istuimesta. Mutta se ei olisi sopinut huoneen tyyliin.
Näyttöön ilmaantui tumma hahmo. Nektann kiinnitti huomiota siihen, kuinka mustaa myös vastapuolella oli. Ilmeisesti tämä hahmo oli yhtä mustasta pitävä kuin Nektannin sisustaja. Näytössä näkyi nyt tumma, pitkä hahmo, jonka silmät hohtivat – kuinka ollakaan – punaisina. Nektann siristeli silmiään nähdäkseen hahmon piirteitä tarkemmin, mutta hän ei erottanut juurikaan muuta kuin tämän ääriviivat ja punaisena hehkuvat silmät.
”Nektann”, hahmo sanoi, ”miten tilanne edistyy?” ”Pari miestäni menehtyi Warrekin entisen luutnantin luodeista. Voitko kuvitella, hän oli nainen.” Vaikka Nektann ei sitä varsinaisesti nähnytkään, hän tiesi hahmon kohottavan kulmiaan. ”Oli?” ”Ja on yhä. Emme saaneet häntä hengiltä. Mutta uudet sotilaani ovat miehittäneet alueen. He eivät poistu hengissä alueelta.” ”Hienoa, Nektann. Minä vakuutan sinulle, että tämä lämmittää sydäntäni.” Nektann epäili tätä suuresti. ”Kunhan muistat”, hahmo lisäsi vielä, ”että Makuta Nui lähetetään minulle. Joko elävänä tai kuolleena. Haluan todisteet siitä, että hän on menettänyt henkensä teidän käsissänne.” ”Kyllä”, Nektann tokaisi. ”Luultavasti lähetämme sinulle silvotun ruumiin. Vaikka…” Sotalordi tärisi pidätetystä hihityksestä. ”… se Makuta näytti jo valmiiksi aika silvotulta. Näin hänen kuvansa.” Musta hahmo kavensi silmiään. ”Hän yrittää varmasti seuraavaksi Nynrahille.” ”Miksi hän sinne yrittäisi?” ”Se ei kuulu sinulle. Tärkeintä on, että hän ei pääse sinne.” ”Hyvä on sitten. Muut saan kai pitää voitonmerkkeinä?” ”Pidä. Minä en tee mitään kahden Skakdin ruumiilla. On kuitenkin tärkeää, että myös Guardian kuolee. Hänestä voi olla minulle ja… kumppaneilleni arvaamatonta haittaa. Ja hyvin arvattuakin haittaa, itse asiassa.” Nektann pyöritti silmiään. ”Siispä hankin sinulle Makutan ruumiin. Warrekin pään säästän itselleni ja Guardianin heitän tuliseen pätsiin.” ”Miten vain. Ota yhteyttä, kun työsi on tehty. Ja muista, että minä en maksa sinulle tyhjästä.” ”Selvä, oi suuri ja mahtava Makuta”, Nektann sanoi sarkasmia tihkuvalla äänellä. Abzumo ilmeisesti irvisti ja katkaisi yhteyden. Nektann hymyili. Hän sai jopa sanan ”Makuta” kuulostamaan loukkaukselta.
Zaiggeran mökki
Guardian vilkuili hermostuneena laudoitetun ikkunan lautojen välistä ulos. Hän luuli nähneensä jotain. Tunti ja viisikymmentäkahdeksan minuuttia oli kulunut siitä, kun Zaiggera ja Manu olivat kadonneet yläkertaan. Warrek oli hetki sitten lähtenyt pöydästä ”tarkastelemaan tupaa”. Eli toisin sanoen etsimään viinaa. Guardian katsoi taas kelloaan. Minuutti.
Tuskaisen minuutin kuluttua luukku avautui. Nais-Skakdin alaruumis ilmestyi näkyviin. Pian yläpää seurasi käsissään kuin uudesti syntynyt ampuma-ase. Manua ei vielä näkynyt. Zaiggeran kasvoilla oli voitonriemuinen ilme. Sitten kuului kolahdus. Zaiggera jätti pyssyn erään lipaston päälle ja pisti päänsä takaisin yläkertaan. Guardian hillitsi halunsa rynnätä aseen kimppuun heti.
Sitten kuului kiljaisu: ”Ei, älä koske siihen!” Räjähdys. Kuului lasin särkymisen ääntä. Ja jotain muutakin taisi särkyä. Katossa olevasta aukosta virtasi savua. Zaiggera astui alas tikkailta ja yski. Pian jotain putosi alas yläkerrasta. Manuhan se oli. ”Minähän sanoin…” Zaiggera aloitti. Manu keskeytti hänet: ”Se oli pelkkä rikkinäinen romu.” ”Se oli kallis!” ”Ehkä pimeällä keskiajalla.” ”Senkin barbaari, hävitit kalliin laitteeni!” ”Minä olen hyvin sivistynyt Makuta. Äläkä sinä lyö minua, kun minäkään en lyö sinua. Olen pasifisti. Aina, kun siitä on minulle hyötyä siis.”
Guardian keskeytti väittelyn polkaisemalla lattiaa niin, että kuului tömähdys. Zaiggera muisti aseen ja nosti sen lipaston päältä. Sitten, yhtäkkiä, hän heitti sen päin Guardiania. Guartsu nappasi sen refleksinomaisesti ilmasta. ”Siinä nyt on kiväärisi”, Zaiggera sanoi ylpeänä, ”entistä ehompana.” Guardian mumisi kiitokset irrottamatta katsettaan aseesta. Zaiggera nauroi vaimeasti. ”Tuo tuli varmasti suoraan sydämestä”, hän sanoi ivallisesti. Ennen kuin Guardian ehti vastata, Warrek kirkaisi. Manu tukahdutti halunsa kommentoida, että Warrek kiljui kuin pikku tyttö, sillä Warrek saapui heidän luokseen huutaen: ”HYÖKKÄYS!”
Luotien ääniä alkoi kuulua. Kaikki suojautuivat. Ikkunat nimittäin räsähtivät rikki. Laudat, jotka olivat peittäneet ikkunoita, olivat pian täynnä reikiä. Zaiggera toimi nopeasti. Hän poimi oman kiväärinsä, latasi sen nopeasti ja heitti Guardianille ammuksia. Guartsu latasi oman aseensa pitkästä aikaa. Manulle ja Warrekille nainen heitti kiväärit, joita hänellä oli useampia. ”Osaatko käyttää?” Skakdi sanoi Makutalle. Warrek otti sijainnin erään ikkunan alla. ”Tietysti minä osaan”, Manu sanoi. ”Minähän keksin nämä aseet.” Zaiggera kohotti kulmiaan. ”No hyvä on, en keksinyt, mutta osaan kyllä käyttää.” ”Hyvä.” ”Toisaalta siitä on vuosia, kun olen viimeksi käynyt Zakazilla… eikä minun silloinkaan tarvinnut tarttua Skakdien aseisiin. Mutta teoriassa osaan kyllä kaiken. Käytännön tasolla teorioita voi soveltaa, mutta yleensä lukuarvojakin on approksimoitava, jotta…” ”Tuki turpasi ja mene asemiin!” Manu näytti loukkaantuneelta, mutta asteli nopeasti viimeisen ikkunan alle. Katsoessaan ulos ikkunasta hän näki, että heitä tähtäsi ainakin kymmenen Skakdia. Ja hänellä oli vain noin kahdeksankymmenen asteen näkyvyys. Hyökkääjiä oli vielä enemmän. ”Ei auta muuta, kuin panna kovat kovaa vasten”, Guardian sanoi ja ampui ensimmäisen luodin. Yksi hyökkääjistä menetti päänsä. Muut alkoivat ammuskella vielä hanakammin. Lisäksi kaatuneen Skakdin tilalle astui uusi. Ei näytä ollenkaan hyvältä, Manu ajatteli. Ja lisäksi minusta tuntuu, että Zaiggera on minulle vihainen.
Kaksi sekuntia sitten laboratorion luukku oli paiskautunut kiinni. Sekunti sitten öljylamput olivat sammuneet.
Laboratorio avautui vihreänä Jään Toan yökiikarin läpi. Hän tähyili huonetta ja kaikkea, mikä olisi voinut aiheuttaa äsköisen. Hän tiesi että mitään ei löytyisi.
Toalla oli mukana suuri nippu mitä mielenkiintoisimpia muistiinpanoja pienessä Notfunilta saamassaan laukussa. Manu voisi ilahtua näistä tiedoista.
”Ei aukea!” kuului Notfunin ääni. Hän yritti työntää luukkua auki Jardirtin kanssa. Matoro ei ollut uskoa tilannetta. Hän otti pari harppausta väistäen muita merirosvoja ja kokeili luukkua metalliportaiden päässä. Hän oli ainut kuka pystyi täällä liikkumaan tai näkemään, kiitos yökiikarin. Liian moni heistä voi lähinnä vain arvailla asioiden suuntia.
Matoro löi voimakkaasti metallia. Se kumahti muttei auennut. Jään Toa iski kätensä otsalleen. Upea tilanne. ”Onko tulitikkuja? Saatteko lamppuja uudestaan palamaan?” Matoron kysymys halkoi pimeyttä. Kuului tulitikun raapaisu, pieni liekki mutta lamppu ei syttynyt.
Äksän silmät alkoivat tottua pimeyteen, jonka ainoat valot tulivat huoneessa olijoiden sydänkivistä. Hän tunnusteli hetken pöytiä ja koeputkia jotta sai hieman tietoja sijainnistaan. Suurikokoinen olento asteli varovasti kohti Matoroa ja ovea. Yhtäkkiä hän kuitenkin kompastui kovalla ryminällä maahan vatsalleen.
”Aih…”, hän ensin vaikeroi. Sitten hän oli näkevinään kassakaapin lukon näköisen kohouman edessään. ”Hei. Tämä näyttää ihan kassakaapin avainsysteemijutulta…”, hän sanoi. Matoro kiinnostui. Hän syöksyi ketterästi matoranien lävitse ja kumartui pöydän alle. Hän tosiaan näki kassakaapin kierrelukkoineen. ”Sitä sanotaan kierrelukoksi, valopää”, Matoro ilmoitti ja tönäisi Äksää kyynerpäällään. Hän tutki lukkoa ja mietti mikä olisi järkevintä tehdä.
Äks otti kaapin reunoista kiinni, veti sen avoimelle lattialle ja käänsi kansi ylöspäin. ”Ei kannata hankkia niveltulehdusta, höhlä”, Äks kosti.
”Notfun, kokemusta kassakaapeista”, Matoro kysäisi. ”Ne saa räjäyttämällä auki”, kuului vastaus. ”…” ”Eikö kelpaa?” ”En halua tuhota sisältöä” ”Timantit ovat ikuisia” ”Luulen että siellä on jotain herkempää” ”…”
Toa painoi pääsä vasten kassakaappia. Avauskoodin arvaileminen olisi ajanhukkaa ja pimeys vaikutti toimimista. Matoro nappasi Energiateränsä vyöltään ja ohjasi elementaalivoimaa miekkaansa. Valkoinen miekka alkoi hohtaa kellertävän kirkkaana energiasta.
Terä kosketti herkästi metallisen kaapin oven reunoja. Se poltti lukkolevyt väleistä rikki elementaalienergiallaan. Matoro kuitenkin varoi tarkasti sytyttämättä kaapin sisältöä tuleen. Pian ovi putosi muutaman millin. Lukko aukesi. Äks tarttui pienene kahvaan ja tempaisi paksun kannen auki. Sillä sekunnilla kymmeniä lonkeroita lensi kaapista ulos päin Toan kasvoja ja rintakehää. Punahopean sankarin pulssi hyppäsi korkeuksiin yllätyksestä. Hän tarttui vahvoilla käsillään lonkeroista jotka hakeutuivat hänen kaulalleen. Heti silloin Matoron Energiaterä viuhahti aivan Klaanilaisen Haun edestä katkaisten monta lonkeroa.
Musta otus hyppäsi metallisesta pesästään korkealle ilmaan ja sivalsi Jään Toaa lonkerolla kasvoihin. Pian olento hyppeli ympäriinsä saaden piraatit kaaoksen valtaan. Notfun vetäisi piilukkopistoolinsa esiin ja yritti ampua satunnaisesti äänen suuntaan. Pimeydessä vilahti olento, ja metallikuula lähti lentoon.
Kuului vingahdus ja mörkö jatkoi sekopäistä hyppelyään kirkuen kovaa. Äks yritti pysyä sen liikkeissä mukana – joka ei ollut helppoa pimeässä. Onneksi hänen silmänsä olivat yhä tottuneemmat jatkuvaan pimeyteen.
Laukaus. Äksän tykin suuliekki valaisi huoneen sekunneiksi. Lonkero-olento vingahti ja lensi kovaa seinään ammuksen kera. Pieni räjähdys. Pöydällä olevat paperit syttyivät ilmiliekkeihin.
”Karzahni”, Äks kirosi itsekseen ja ampui suoraan kohti aukkoa, josta he tulivat. Täräys Notfunin pään yläpuolella heitti luukun irti ja valo alkoi paistaa sisään. Piraatteja alkoi virrata ulos paikasta, kun Matoro polvistui tutkimaan kassakaappia.
Jokin vahna kasetti. Kansio jonka kannessa lukee ”Projekti Nimda”. Toivonkipinä heräsi Toan päässä. Hän nappasi kansion ja kasetin nopeasti ja syöksyi ulos. Kuiva paperi lietsoi liekkejä vain enemmän ja enemmän ja pian koko toinen huone oli liekeissä. Kemikaalit sihisivät ikävästi.
”Martti! Tule jo!”, Äks huusi portaikosta. Matoro syöksyi tavarat kainalossaan läpi kuuman ilman ja kiipesi yskien pinnalle. Sankka savu nousi aukosta.
Marionetti pysähtyi ja kääntyi ympäri. Se erotti vielä toistaiseksi kaukana siintävän sukellusveneen, joka nousi hetki hetkeltä enemmän pinnan yläpuolelle. Valkoisen olennon kasvoton pää nauliutui lähestyvän aluksen suuntaan.
Ämkoo tuijotti sukellusveneen ikkunasta käsin valkoista vihollistaan. Snowie sen sijaan tapitti Ämkoota, yrittäen parhaansa mukaan ymmärtää mitä vihreä Toa suunnitteli.
”Aiotko sinä todellakin taistella?” ”Pakko”, Ämkoo totesi ankeasti. ”Vai haluatko tehdä sen puolestani?” ”Mutta eihän sinulla ole edes asetta”, Snowie vastusteli, mutta lopetti sitten. Lumiukko ei tahtonut saada tilannetta kuulostamaan enää yhtään toivottomammalta.
Ilman Toa otti muutaman askeleen kauemmas huolestuneesta toveristaan ja teki sitten jotain hyvin outoa. Snowie tuijotti hiljaa kun Ämkoo avasi suunsa, käänsi kasvonsa ylöspäin ja päästi hyvin ikävän äännähdyksen. Ämkoon suusta työntyi esiin jotain.
”Mikä tuo…”, Snowie aloitti, mutta näky puhui puolestaan. Ämkoo kiskoi metallisen varren kokonaan ulos sisältään, heilautti sitä ja painoi varressa olevaa pientä nappia. Esine venähti oitis pidemmäksi.
”Selitän tämän sinulle joskus”, Mäksä totesi ja yritti virnistää. ”Parasta olisi. Oksensit juuri taistelusauvan”, vastasi Snowie.
– – –
Marionetti seisoi yhä hiljaa paikallaan, vaikka sukellusvene oli jo aivan tämän vierellä. Aluksen luukku aukesi ja Ämkoo kapusi hitaasti sen kannelle.
”Terve”, Ämkoo totesi kylmästi ja katsahti Marionettia. Ilman Toa havaitsi tutun miekan ja kiristeli hampaitaan.
Sukellusveneen nostattamat laineet tyyntyivät nopeasti Marionetin manipuloidessa näitä telekineettisillä kyvyillään. Ämkoon ennen omistama katana leijaili nukkeolennon selästä tämän käteen.
”Valmistaudu”, Marionetin kämmenselässä sijaitseva suu sanoi pakotetulla äänellä. Olento lähti astelemaan veltosti kohti sukellusveneen päällä seisovaa Toaa.
”Valmistaudu itse, piru”, Ämkoo vastasi ja osoitti kädellään Marionettia kohti.
Marionetti ei osannut odottaa puhdasta elementti-iskua. Valtaisa tuulenpuuska pyörähti käyntiin olennon ympärillä ja pian tämä huomasi kieppuvansa valtavan vesipatsaan sisällä korkealla yläilmoissa. Ämkoo ohjasi pyörremyrskyä kauemmas sukellusveneestä, hajotti sen ja antoi Marionetin sitten pudota veteen.
Ämkoon yllätykseksi olento todellakin upposi. Hetken päästä se kuitenkin nousi aavemaisesti pintaan, kohottautui seisomaan ja lähti jälleen astelemaan Toaa kohti.
Ämkoo heilautti pitelemäänsä sauvaa ainoalla kädellään. Sen toiseen päähän ilmestyi kolme vihreänä hehkuvaa energiaterää. Tämän jälkeen ilman Toa nostatti uuden puhurin ja syöksyi sen voimin vihollistaan kohti.
– – –
Snowie katseli kaikkea tätä hämmästyneenä aluksen ikkunasta. Miten Ämkoo kontrolloi elementtiään tuolla lailla? Eikö sen pitänyt olla mahdotonta? Mikä tuo ase oikein oli? Selviäisikö Mäksä?
– – –
Ämkoo karjui ja iskeytyi viikatteensa kanssa Marionettia kohti. Valkea nukke ei väistänyt, vaan otti iskun vastaan varastamallaan katanalla. Seurasi nopea viiltosarja, jonka Ämkoo onnistui väistämään hyvin täpärästi keskittämällä elementti-iskun ja kohoamalla sen avulla hetkeksi yläilmoihin.
”Miru!”
Ämkoo leijaili hieman veden yläpuolella ja katseli muutaman metrin päässä seisovaa vihollistaan. Ilman Toa laukaisi usean elementti-iskun sarjan Marionettia kohti ja kiidätti itsensä näiden perään uuteen hyökkäykseen. Marionetti loikkasi ilmaan, pudottautui takaisin veden pinnalle ja ennätti ottamaan viikatteen jälleen vastaan miekallaan.
Ämkoo kirosi. Yhden käden turvin taisteleminen ei ollut helppoa, eikä hän ollut käyttänyt tätä asetta ikuisuuksiin. Toa-ajoista oli todellakin kulunut aikaa…
Ämkoo havahtui Marionetin yllättävään liikkeeseen. Nukke huitaisi Ämkoota kohti nopeasti ja haki sitten reilusti välimatkaa. Ämkoo töytäisi itsensä liikkeelle ärhäkän tuulenpuuskan voimin ja lähti valkoisen olennon perään, ihmetellen tämän aikeita.
– – –
Snowie tuntui ymmärtävän, mitä Marionetti aikoi. Lumiukko katseli neuvottomana nukkeolennon syöksyä sukellusvenettä kohti.
– – –
Marionetti saapui aluksen tykö ja iski miekkansa tämän kylkeen aivan liian määrätietoisesti. Kuului epämääräinen sihahdus.
Ämkoo lennähti Marionetin vierelle, mutta liian myöhään. Ilman Toa iski viikatteensa nukkea kohti, mutta olento torjui iskun naurettavan helposti huomattavasti keveämmällä aseellaan.
Kuului katkeavan metallin ääni ja viikatteen terät sammuivat. Ämkoo leijaili ilmassa pidellen hölmistyneenä kiinni mitättömästä varrenpuolikkaasta.
Marionetti kääntyi ympäri. ”Kuole”, se komensi elottomalla äänellään ja huitaisi miekkansa ilman Toaa kohti. Ämkoo ennähti leijailemaan korkeammalle, vain huomatakseen mitä taustalla tapahtui. Toa lennähti nopeasti sukellusveneen kannelle, riuhtaisi luukun auki ja hyppäsi sisään.
– – –
Snowie repi erilaisia ohjausvipuja kaikkea muuta kuin määrätietoinen ilme kasvoillaan. Ämkoo kompuroi tiensä ohjaamoon ja alkoi karjua.
”Mitä sinä TEET?” ”Se sen teki! Tämä uppoaa!” ”Koita nyt hemmetti pitää tämä pinnalla tai me-” ”Tämä ei reagoi yhtään mihinkään!!”
– – –
Marionetti tuijotti pinnan alle vajoavaa sukellusvenettä. Aluksen kadottua näkyvistä Marionetti kääntyi ja lähti jatkamaan matkaansa pitkin oudolla tavalla tyyntyvää veden pintaa.
Kapura maleksi Klaanin käytävillä, suunnaten kohti työpaikkaansa pohjakerroksessa: Aseidentakojan pajaa. Kapura oli joskus Mata Nuilla oppinut aseiden takomisen jalon taidon. Jouduttuaan Klaaniin Kapura oli aloittanut työnsä pajalla, ja nopeasti kehittynyt yhdeksi Klaanin parhaista takojista.
Hän saapui pajan koristeellisen sisäänkäynnin luo. Oveen oli kaiverrettu Matoran takomassa Hauta. Kapura varmisti että ketään ei ollut näkyvissä, ja painoi hellästi Matoranin Hunan vasenta silmänreikää. Salaovi avautui.
Kapura miltei juoksi alas portaita. Kellarin rakentaminen pajaan oli ollut raskasta työtä, mutta sen arvoista. Seinille oli ripustettu Kapuran takomia miekkoja. Keskellä huonetta oli suuri pöytä, jonka alle oli kätketty työkaluja. Kapura napsautti valot päälle. Tilaukset olivat sikin sokin tärkeän näköisessä arkistokaapissa. Kapura asteli arkistokaapin luo ja avasi ylimmän lokeron. Tilauksia oli viisi.
Kahden tunnin työn jälkeen arkistokaapin tilauslokero oli tyhjentynyt, ja viisi uutta lähitaisteluasetta oli työnnetty ”Valmiit”-lokeroon pöydän alle. Kapura ajatteli lähtevänsä huoneeseensa ja kutsuvansa juoksupojan, mutta jotain tapahtui.
Yksi ruosteisisessa katossa roikkuvista punaisista lampuista sytti. Pieni luukku, joka johti pajan ulkopuolisille varattuun tilaan aukesi. Toinen punainen valo syttyi.
Kapura jännitti lihaksensa.
Tilauslomake putosi luukusta.
Kapura nappasi tilauslomakkeen käteensä ja luki sen. Se oli Matorolta. Kapura luki lapun.
Kapura ryhtyi työhön. Ensin hän valitsi käytettävät metallit ja sulatti ne uunissa. Tämän jälkeen Kapura ryhtyi takomaan miekkaa muotoonsa. Sen jälkeen Kapura asensi moottorisahaterät ja kaiversi kahvaan koristeellisen Bio-Klaanin vaakunan. Hän oli tyytyväinen työhönsä, ja päätti siksi viedä miekan Matorolle henkilökohtaisesti.
Trooppinen saari, matala käytävä Nazorakein tukikohdan alla
Ämkoo kuunteli takanaan vaeltavan Snowmanin yskintää. Hän toivoi sen olevan pelkkää pimeän tunnelin pölyisyyttä, lumiukon yllättävät sairaskohtaukset olivat huolestuttavia.
Kaksi Le-Matorania pysähtyivät, samoin kuin Klaanilaiset heidän takanaan. Käytävä päättyi puiseen luukkuun. Toinen kaavutetuista pikkumiehistä koputti oveen lyhyen, rytmikkään sarjan, ja kaikki neljä odottivat hiljaisuuden vallitessa.
Hetken kuluttua luukku kuitenkin avautui, ja sen takaa paljastui lisää vaatimattomiin kaapuihin pukeutuneita matoraneja. Klaanilaiset katselivat ympärilleen ahtaassa tilassa. Se näytti olevan jonkinlainen varsinaisten huoneiden väliin rakennettu lymyilypaikka, ja siellä olevat matoranit keskeyttivät hiljaisen puheensa Klaanilaisten ja heidän kahden oppaansa astuessa sisään. Eräs matoralaisista nousi seisomaan, ja asteli tulokkaiden luo. ”Kiitos, Ternok” hän sanoi toiselle Klaanilaisia hakeneista matoraneista, ja kääntyi sitten kahden pidemmän tulokkaan puoleen. ”Ette näytä pahemmin välittävän nazorakeista?” ”Meillä on omat erimielisyytemme” Ämkoo vastasi katsellen ympärilleen, ja kysyi vielä johtajaksi otaksumaltaan matoranilta: ”Mikä tämä paikka on?”
Koko huoneen ilmeisesti ainoa Onu-Matoran levitteli käsiään. ”Tämä on operaatiomme tukikohta. Se on vaatimaton tila erään varastorakennuksen sisässä, mutta huomaamaton, ja täältä on hyvät kulkuyhteydet.” Ämkoon epäilevän katseen johdosta mustabeige matoran jatkoi: ”Kun nazorak-kaappaajat saapuivat koteihimme ja alistivat meidät tekemään likaiset työnsä, otin johdon käsiini ja aloitimme rakentamaan huomaamatonta tunneliverkostoa. Se oli suhteellisen helppoa, rakensimme muutenkin tämän paikan suurimmalta osin, eivät torakat huomanneet omaa pikku projektiamme.” Ämkoo ei kuitenkaan tuntenut saaneensa kysymykseensä vastausta. ”Mutta mikä tämä kokoontumisenne on? Ja kuka sinä olet?” ”Tämä on paikallisten matoranien vastarintaliike. Emme alistu torakkain sortoon ilman taistelua!” Onu-Matoran julisti, ja lisäsi vielä ojentaen kätensä: ”Olen Viari.”
Snowman vastasi kätellyyn innokkaasti, Ämkoo näytti vieläkin varautuneelta. Sitten Klaanilaiset paikalle tuonut Le-Matoran puuttui keskusteluun: ”Ja nyt tarvitsemme apua.” ”Ternok on oikeassa” Onu-Matoran aloitti. ”Olemme hankkineet veneetkin valmiiksi pakomatkaa ja naapurisaarelle tilapäisesti vetäytymistä varten. Oikeastaan meiltä puuttuu enää hieno nimi, ja operaatiomme ensimmäiset askeleet voidaan ottaa. Tarvitsemme kuitenkin taistelijoita, jotta saamme toverimme vapautettua nazorakien valvovan silmän alta, ja sitten voimme-”
Ämkoo kuitenkin keskeytti matoralaisten puheen: ”Onnea yritykseen, meillä on tässä vähän kiire.” Snowman näytti yllättyneeltä, ja katsoi toveriaan. Mitä sinä nyt? ”Guardian antoi meille tehtävän, eikä matoranien auttaminen sisälly siihen. Tiedät kyllä mitä olemme etsimässä.” Snowmanin kasvoille levisi yhä tyrmistyneempi ilme. ”Mutta emmehän me vain voi…” ”Me emme ole pelastamassa maailmaa tai mitään.” ”Oikeastaan ehkä olemme.” Ämkoo kurtisti kulmiaan ja tuijotti toveriaan. ”Sitä suuremmalla syyllä meidän täytyy pysyä suunnitelmassa”, hän vastasi happamasti. ”Mutta emme me vain voi hylätä pikkukavereita pulassa” Snowman sanoi päättäväisenä.
Silloin Ternok puuttui keskustelun kulkuun. Hän katsoi Ämkoota suoraan silmiin. ”Pyydän, etkö voisi auttaa meitä? Sinähän olet Toa…” hän vetosi. ”Ei. En ole.” ”Aika lähellä kuitenkin. Emmekö me muka voi-” Snowman huomautti väliin, mutta tuli itse Ämkoon keskeyttämäksi: ”Me olemme tässä keskellä vihollistukikohtaa ja meillä on kiire!” ”Ja nämä matoranit elävät selvästi ahdingossa! Heitä käytetään säälimättä orjatyövoimana!” ”Meillä ei ole aikaa tähän! Jokainen minuutti jonka hukkaamme näiden matoranien kanssa kiskoo meitä vain kauemmas määränpäästämme. Ja minä lupasin Guardianille, että me tuomme sen palan.”
Hetken aikaa Ämkoo ja Snowman tuijottivat toisiaan ääneti. Ämkoo avasi suunsa uudelleen, puhuen painokkaasti ja itsevarmasti: Mieti Klaanin tilannetta. Meillä ei ole varaa epäonnistua nyt.” ”Enkä voi vain katsoa sivusta, kuinka viattomia, rauhaa rakastavia matoraneja käytetään hyväksi ja tapetaan mielivaltaisesti!” Snowmanin äänensävy oli kireä. ”Jos asia on sinulle noin tärkeä, voimme päästää nuo pikkuiset tuskistaan vaikka heti. Pääsemmepähän sitten jatkamaan työtämme.” Snowmanin katseesta näki, että hän otti sen vakavammin, kuin mitä Ämkoo oli tarkoittanut. ”Asiamme ovat selkeästi eri tärkeysjärjestyksissä.” lumiukko totesi itselleen hyvin epätyypillisen jäätävään äänensävyyn. Ämkoon vastaus oli ärtynyt: ”Olet vähän turhan pehmeä jopa lumiukoksi.” Silloin Snowman teki jotain, jota hyvin harva Klaanilainen oli koskaan kuullut. Hän huusi vihaisesti. ”Jos sinä et tahdo auttaa pulassa olevia, voit aivan hyvin poistua tehtävää jatkamaan! Minä jään!”
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Ämkoo vastasi. ”Hyvä on. Hänen äänensävynsä oli pettynyt.
Ämkoo kääntyi kannoillaan, ja poistui tilasta. Ovensuusta hän vielä huikkasi: Teidän pitäisi antaa tälle nimeksi ’Operaatio Maata Näkyvissä’.
[spoil]Kiitän Ämkoota, luonnollisesti kirjoitimme riidan kahteen pekkaan.[/spoil]