Klaanon

Avainsana: Klaani

  • Uni tulevaisuudesta

    Blozi, oli väsynyt. Hänestä tuntui, ettei hänellä ollut enää pahemmin voimia jäljellä. Häntä väsytti ja hän oli vihainen. Jotkin Klaanilaiset saattoivat pitää häntä Allianssin vakoojaana, joka oli liittynyt Klaaniin, saadakseen Nimdan osia. Mutta hänen silmänsä painuivat kiinni ja hän nukahti.

    * * *

    ”Mitä tapahtui? Miksi minut on sidottu?” Blozi ajatteli ja huomasi roikkuvan kettingeistä. Hän huomasi edessään Nazorak-sotilaan.

    ”Heräsit vai. Onnea. Yksi päivä lisää sinulle.”

    Tulen Toa huomasi, että Nazorakilla näytti olevan kehittynyt ase. Hän yritti päästä vapaaksi, mutta ei päässyt. Äkkiä, Nazorak tainnutettiin, kun pieni valkoinen huppupäinen hahmo hyppäsi torakan päälle. Hän näytti olevan Turaga, jolla oli valkoinen haarniska. Hänellä oli tikari ja piti sitä juuri heränneen Nazorakin kaulalla.

    ”Mi-mitä haluat?” torakka kysyi vähän säikähtäneenä.

    ”Avaimet. Heti”, Turaga sanoi. Torakka antoi avaimet ja sen jälkeen, pienellä lyönnillä, Turaga tainnutti torakan jälleen. Hän avasi Blozi lukot ja viittosi seuraamaan.

    ”Meillä ei ole paljon aikaa. Klaani ei ole enää turvallinen paikka”, Turaga sanoi.

    Blozi seurasi häntä, vähän epävarmana ja hämmästyneenä. Kaksikon päästessä ulos, Toa huomasi Klaanin vanhan linnoituksen rikkoutuneen ja sen vieressä kokosi jättimäinen ja uusi linnoitus. Toa oli hiljaa ja seurasi Turagaa. Hän vei Blozin Mt. Ämkoolle ja siellä koputti johonkin kallionseinämään. Se avautui ja Turaga meni sisään, Blozi perässään. Silloin hän hämmästyi toden teolla. Vuoren sisällä olevat henkilöt olivat todella, todella tuttuja. Keskellä oli iso pöytä, jonka yhdessä pöydässä istui Kapura, joka oli menettänyt vasemman kätensä ja osan naamastaan. Hänen vieressä istui Troopperi, joka näytti olevan sokea, sekä myös hän oli menettänyt osan oikeasta kädestään. Muitakin Klaanilaisia istui pöydässä, ja muutamia Matoraneja. Osa oli Ämkoon veljeskunnan jäseniä, osa oli vain selviytyneitä.

    ”Kuka, mitä häh? Mitä on tapahtunut?” Blozi kysyi ihmeissään. Hän katsoi taakseen ja huomasi Turagan olevan Gekko.

    ”Kuten jo varmaan ehkä tajusit, olemme Bio-Klaanin viimeisiä jäseniä”, Gekko sanoi.

    ”Mitä tapahtui?” Blozi kysyi.

    Varjoista astui esiin hahmo. Hänellä oli Kraahkan naamiona. Hän näytti olevan huonossa kunnossa.

    ”Teridax?” Blozi kysyi ihmeissään.

    Kaikki hiljenivät. Makuta katsoi vihaisena Tulen Toaa. ”Manu. Ei Teridax.” Blozi hiljeni.

    ”Jos haluat tietää, mitä tapahtui, sen voin kertoa. Kauan sitten, Allianssi hyökkäsi Klaaniin, ja onnistui Nimdan sirujen avulla voittamaan meidät. Avde käski tappaa kaikki Adminit ja Modet, sekä ne Klaanilaiset, jotka olisivat olleet uhka. Moni kuoli meistä, mutta me neljä selviydyimme ja näköjään myös sinä. Matoranit pakenivat pois saarelta, osa jäi taistelemaan. Noin 12 Matorania on enää jäljellä. Olemme yrittäneet käyttää Ulottuvuusporttia, mutta sitä vartioidaan todella tiukasti.”

    Blozi vaikeni. Allianssi oli voittanut. Mitä seuraavaksi?

  • Hildemar 2: Sadje

    Respa
    Bio-Klaani

    Matoro oli saapunut Klaanin aulaan heti Rukin puhelun jälkeen. Hän oli kysynyt lyhyesti respan takana puuhaavalta Rukilta asiaa, ja hänelle oli selvinnyt, että muuan matoran halusi puhua jonkun Klaanilaisen kanssa.

    ”Hmm, oletko sinä se… matoran, joka halusi puhua Klaanilaisten kanssa?” Matoro kysyi pistävästi joukosta erottuvalta riisihattuiselta matoranilta.
    ”Minäpä juuri. Hauska tavata. Nimeni on Sadje”, vastasi penkillä viimeisinät Klaanilehteä lukenut matoran.
    ”Päivää, olen Matoro. Mitä asiasi koski?”, toa aloitti asialliseen sävyyn.
    ”Asiani on… arkaluontoinen. Olisiko mahdollista, että menisimme johonkin vähän rauhallisempaan paikkaan? Korvillakin on seinät, jos tiedät, mitä tarkoitan”, Matoran aloitti hiljaa.
    ”Hmm… selvä. Tässä lähellä, toisessa kerroksessa on yksi vapaa kokoushuone. Mennään sinne”, Matoro ehdotti. Kaksikko lähti nopeasti portaita pitkin ylempään kerrokseen. Sadje kulki rivakasti Matoron perässä kokoushuoneeseen, eikä kumpikaan sanonut mitään.

    Kokoushuone #3
    Bio-Klaani

    Huone oli vaaleanharmaa ja pitkänomainen. Sen päädyssä oli kuusikulmion mallinen ikkuna, josta avautui näkymä Klaanin kauppatorille.
    Itse kokoushuoneen kalustus oli yksinkertainen: suuri puinen pöytä, jonka ympärillä oli lukuisia tuoleja sekä muutama seinien värinen hyllykkö tavaroiat varten.

    Kun ovi oli lukossa, Sadje alkoi puhumaan.

    ”Tämä teidän Klaaninne on erittäin mielenkiintoinen paikka.”
    Hiljaisuus.
    ”Taidat olla hiljaista sorttia, Matoro?”
    ”En nyt niinkään, odotan vain asiaasi. Olet herättänyt mielenkiintoni”, Matoro vastasi.
    ”Niin olen tainnut. Näytin herättävän mielenkiintoa Matoranienkin silmissä.”, naurahti matoran.
    ”Saattaa johtua hatusta”
    ”Jos menisin itse asiaan. Olen Ath-uskonnon päälahkon edustaja. Olet ehkä kuullut meistä. Todennäköisesti olet kuullut meistä”, Sadje sanoi heti vakavampaan sävyyn.
    ”Mmhh, kyllä. Olen kuullut teistä, varmaan enemmän kuin arvaatkaan”, Matoro vastasi hieman vaivautuneena. Hän ei pitänyt Athinpalvojista juurikaan.
    ”Ehkäpä minäkin tiedän teistä enemmän kuin sinä arvaat, rakas ystävä. Tuon viestin uskonlahkomme Mestarilta.”

    Kokoussalin hiljaisuus oli käsinkosketeltava.

    ”Me olemme ajatelleet, että teihin voi mahdollisesti luottaa. Saattaisimme olla halukkaita siirtämään Nimdan sirun Klaanin huostaan.”
    ”Siinä te kyllä teette oikean ratkaisun. Näkisitpä täällä olevan sirun turvatoimet”, Matoro mainosti.

    ”Minä näin, millaiset turvatoimet ulkona oli, ja minua alkoi arvelluttaa. Mutta tiedän kyllä, mitä olette kokeneet lähiaikoina, joten uskon sinua, Matoro. Joka tapauksessa, sirun siirtäminen on nyt ajankohtaista. Saimme juuri tietää, että eräs Makuta tunkeutui Epsilonin temppeliin ja varasti siellä olevan sirun. Onneksemme olimme jo vaihtaneet sirun väärennökseen, ja oikea siru on meillä piilossa. Sen siirtämiseen haluamme ryhmän luotettavia klaanilaisia”, Sadje selitti nopeaan mutta asialliseen tahtiin.

    ”… selvä juttu. Se kyllä hoituu. Monenko henkilön ryhmää tarvitsette?” Matoto kysyi. Uusi tehtävä vaikutti mielenkiintoiselta, ja hän olisi valmis lykkäämään Metru Nuin -reissuaan sen takia.
    ”Onko luku kuusi tuttu?”, matoran kysyi.
    ”… miksi aina kuusi?”
    ”Kuusi on meille – ja monille muillekin Matoraneille – tärkeä, jopa pyhä luku. Kuusi olisi juuri suotuisa määrä, ja kuusi Toaa voi muodostaa Toa Nuin.”
    ”Ja haluat siis, että kerään ryhmän ja autamme sirun siirtämisessä?” Matoro varmisti.
    ”Haluan – tai siis Mestari haluaa – ryhmän äärimmäisen luotettavia klaanilaisia. Olemme kuulleet siitä, että joukossanne saattaa lymyillä petturi. Onko se totta?”
    ”Ikävä kyllä, näyttää että se on totta.”
    ”Emme voi ottaa riskiä, että siru päätyisi Allianssin käsiin. Jotkut sen jäsenistä näyttävät tietävän, mitä siruilla voi tehdä ja saisivat hirveätä jälkeä aikaan siruja käyttäessään.”
    ”Ei huolta, vaikka yksi kuudesta olisi petturi, viisi muuta pystyy suojaamaan Nimdaa. Tiedämme, mitä Nimdan joutuminen Allianssille merkitsisi.”
    ”Ei, ette te tiedä. Kiitoksia tästä keskustelusta. Oletan, että saan jäädä Klaaniin, kunnes olemme valmiit lähtemään. Toimin oppaananne ja vien teidät kohtaamaan Mestaria.”
    ”Selvä. Koska haluat että lähdemme?”
    ”Kiirettä ei ole ainakaan näillä näkymin, mutta eiköhän muutama päivä riittäisi? Olisitko itse lähdössä matkaan? Vaikutat siltä, että voisit jopa ymmärtää mielen mysteereistä hieman enemmän, ja olisit juuri sopiva ryhmään.”
    ”Noh, alunperin suunnitelmissa oli yhden sirun etsinnän jatkaminen, mutta kun tälläinen tilaisuus tulee, totta kai olen mukana.”
    ”Hienoa. Toivottavasti pääsen puhumaan Admin Tawalle jossain vaiheessa. Nyt olen väsynyt matkasta ja kaipaisin lepoa.”
    ”Selvä. Kysy Rukilta vapaita huoneita, täällä on kyllä tilaa matkalaisille.”
    ”Kiitos”, matoran sanoi vielä lopuksi. Vain hetken kuluttua hän oli muualla. Matoro jäi huoneeseen miettimään keitä pyytäisi ryhmään.

    [spoil]Manf kirjoitti matoranin osuudet.[/spoil]

  • Joueran suuri mysteeri

    Meri

    Zairyh oli jo luopumassa toivosta.

    Joueraa oli miltei mahdoton löytää ilman minkäänlaisia suuntaohjeita. Zairyh oli kierrellyt ympäri saaria varoten joutumasta kenenkään havaittavaksi. Aina kun se oli ollut mahdollista, Zairyh oli tunkeutunut jonkun mieleen ja etsinyt merkkejä oudoista tapahtumista. Etsintä ei ollut koskaan tuottanut tulosta.

    Jouera tuntui hävinneen täysin. Eräs kontakti Klaanissa oli raportoinut muutamasta oudosta asiasta, mutta Joueraa ei ollut näkynyt.

    Entä Itroz? Makutan etsiminen oli mahdotonta. Oli lisäksi suuri mahdollisuus, että tämä oli jo kuollut.

    Zairyh kääntyi takaisin Klaanin saarta kohti. Vielä oli yksi keino jäljellä.

    Klaani

    Kapura katsoi takanaan seisovaa, pahasti kärsinyttä Klaanilinnaketta ja tuhahti. Tuhojan korjaaminen edistyi, mutta Toan mielestä Nazorakit olivat aiheuttaneet liian suurta tuhoa. Yllätyshyökkäys kuten Yö Kauhu tai ilmapommitus teki liian suurta vahinkoa.

    Itse taisteluun Kapura ei ollut osallistunut. Kenties siksi, että Klaanin kasassa pysyminen ei liikuttanut häntä ollenkaan. Kenties siksi, että hän oli paennut metsään lähinnä erään tapaamisen jälkeen.

    Paja oli onneksi kunnossa. Tilauksiakin oli. Käytyään aamuisella tarkastuskierroksella Kapura oli melkein jäänyt taivaalta putoavan Toan alle. Se kertoi paljon siitä, oliko Klaanilinnake vielä turvallinen.

    ”Olet aikaisessa”, sanoi ääni Kapuran takaa. Kapura hymyili ja avasi suunsa.

    ”Tiedän, miten vetoan häneen. Kaikki on selvää.”

    Tosiaan, kaikki oli selvää. Teoriointimies-nimityksen saanut Toa koki harvoin tällaisia hetkiä. Mutta nyt oli sellainen. Joskus sitä vain tunsi selvittäneensä maailman kaikki mysteerit. Tietenkään näin ei ollut, mutta se oli mukava tunne.

    Kapura katsoi metsän pimeydessä piileskelevää hahmoa tarkemmin ja hymyili entistä enemmän. Enää ei haitannut se, mitä Klaanille tapahtuisi. Allianssin ja Klaanin välinen sota ei merkinnyt mitään. Nimda oli lähinnä asia, jolla ohjata ihmisiä. Yksikään Klaanilainen ei ollut tarpeeksi luotettava. Mitä siis merkitsi se, mitä näille kävisi?

    Kapura ajatteli yhtä lausetta. Se kyseinen lause oli sellainen, jota Kapura ei usein ajatellut.

    Minä tiedän.

    Pimeys

    Naurua.

    ”Minä tulen, Jouera.”

    Joueran luola

    Jouera hymähti nurkan koneen piippausten vaimennessa. Hän asteli muutaman askeleen eteenpäin. Huoneen painostava pimeys laajeni.

    Projekti Suoja I. Täysi fiasko. Peur I, toimiva mutta melko hyödytön. Projektin tuotos oli nimittäin kadonnut. Suoja II. Se, joka tuhosi kaiken.

    Ja nyt siivottiin jäljet.

    Zairyhin saari, kauan aikaa sitten

    ”Se on ohi. Diereue kuoli.”

    Joueran lajiin kuuluva puhuja kuulosti osin helpottuneena katsellessaan maanpäälisen laboratorion ympäristöä. Muille oli aina ollut arvoitus, miksi Jouera oli kadonnut tänne maanalaisesta turvapaikasta. Nyt se oli selvää. Tilaa hallitsevat lasiset putkilot levittäytyivät ympäri koko huonetta. Oli ilmiselvää, että Joueralla oli omia projekteja.

    ”En välitä”, Jouera sanoi. ”Hän oli pääsylippuni menestykseen ja se, joka sai syyn niskoilleen.”

    Tämän sanottuaan Jouera viittoi kohti huoneen ovesta katsottuna kaukaisinta nurkkaa. Siinä oleva lasinen putkilo oli kaikkia muita suurempi. Sen sisällä saattoi erottaa jonkin nesteessä kelluvan asian, ilmeisesti jonkinlaisen kasvin.

    ”Projekti Suoja II onnistuu.”

  • Kysymyksiä, kysymyksiä

    Bio-Klaani

    Matoranit olivat alkaneet poistua pommisuojista. Aamu sarasti jo kirkkaana, eikä Nazorakkien hävittäjiä näkynyt maahan pudonneiden lisäksi. Sortunutta muuria katselevat Matoranit huomasivat jonkin kulmikkaan ja kirkkaan liitävän nopeasti. Kaikki kuitenkin uskoivat kyseessä olleen vain tämän hirveän yön jälkeinen harha.

    Hyur, Ta-Matoran, Mahdey, Plasman Matoran ja Tery, Onu-Matoran olivat päättäneet korjata Klaanin pohjoispuolen muurin, kamalan taistelun jälkeen. Kaikki ohjasivat puskutraktoreita. Blozi, Tulen Toa katseli ikkunasta. Hän halusi auttaa heitä korjaamaan Klaania, mutta oli lääkintä-Matoranin mukaan liian heikossa kunnossa. Blozi ei ollut ainoa, joka oli vahingoittunut pahasti. Muitakin oli. Nyt hän yritti levätä, jotta jaksaisi.

    Matoranit yrittivät korjata niin nopeasti ja hyvin, kuin osasivat. Osa heistä oli kuollut taistelussa, mutta he toivoivat, että saisivat sen korjatuksi mahdollisimman pian, että Bio-Klaanin linnoitus olisi valmis seuraavaan hyökkäykseen.

    Kolme Matorania korjasvat puskutraktoreillaan muuria nopeasti ja olivat ottaneet kisan. Pian olisivat valmiita, mutta heidän korjaama osa olisi vain viidesosa koko Pohjoispuolen muurista. Aikaa oli, mutta kukaan ei tiennyt kuinka paljon. 001 joukot olivat paljon suurempia. Joten miksi hän oli hyökännyt. Oliko kyseessä ollut vain testi. Klaanilaiset olivat onnistuneet pudottamaan Koin, yhden Nazorakien ilmalaivoista. Se oli johtanut niiden tappioon, mutta Huyr pelkäsi, että hyökkäys tapahtuisi uudestaan pian, silloin koko Allianssin voimalla.

    * * *

    Blozi ei voinut levätä vieläkään. Hän päätti jälleen lähteä kävelylle. Hänen mielensä oli hyvin sekalainen. Niin monet ajatukset ja kysymykset häiritsivät Tulen Toaa. Sheelika ei ollut antanut pienintäkään vinkkiä Allianssin liikkeistä, joten Bio-Klaani oli omillaan. Blozi vain halusi tietää, milloin Allianssi hyökkäisi seuraavan kerran ja kuinka suurella joukolla. Klaani oli menettänyt jälleen menetyksiä, eivätkä ne olleet kovin pieniä, muttei kovin suuriakaan. Mutta jos Allianssi hyökkää seuraavalla kerralla kaikella voimalla, voisiko Klaani silloin voittaa? Mitä he seuraavaksi menettäsivät?

    Tulen Toa päätti lähteä etsimään vastauksia. Mutta mistä?

  • Harppuunan tekniset tiedot

    Bio-Klaani

    Klaania ympäröivän kylän pääkatu oli vielä toistaiseksi täynnä roinaa. Suurin osa ruumiista oli korjattu jo pois, mutta rakennusten rauniot olivat edelleen makaamassa maassa. Moni puutalo oli palanut kokonaan, mutta kiviset rakennukset olivat kestäneet paremmin. Itse sydän-Klaani oli julkisivultaan raunioina, mutta sisälle tullessa huomasi, että vain seinien ulkopinta oli kärsinyt vahinkoa. Vain hyvin harvassa paikassa Klaanin seinät tai katto oli sortunut.

    Matoro ohitti Klaanin raunioituneen aulan. Hieman ennen hyökkäystä jonkinsorttinen robotti oli äneknyt sisään ja tuhonnut kalustuksen.
    Taivaansininen matto oli pölyn peitossa ja rikki, mutta kun käveli kierreportaita ylöspäin, Klaani ei näyttänyt enää lainkaan taistelutantereelta. Valtaosa sisätiloista oli täysin vahingoittumattomaton, ikkunoita vain oli säpäleinä. Chat-kahvio oli ehkä pahimman iskun saanut paikka itse Linnakkeessa.

    Matoro käveli valkokivistä käytävää pitkin huoneistoonsa ja syöksyi kirjoituspöytänsä ääreen. Hän repi laatikot auki ja selasi niiden sisältöä.
    Paperia, muistiinapanoja ja muuta roskaa oli kaikesta mahdollisesta. Lopulta hän löysi alkuperäisen harppuunan piirustukset ja avasi moneen kertaan taistellun paperin pöydälleen.

    Paperin päiväys vei hänet ajassa taaksepäin. Joskus kauan sitten, hän oli ostanut eräältä kiertelevältä kauppiaalta prototeräksisen harppuunan, jonka mukana hän sai piirustukset sen huoltoa varten. Hankinta oli osoittautunut upeaksi, ja hän kiintyi harppuunaansa nopeasti.

    Matoro pudisti ajatukset päästään ja keskittyi kuvaan. Siinä oli kuvaa monimutkaisesta laitteesta joka suunnasta, sekä erikseen tarkat kuvat ammuksista.

    Harppuunan koneisto oli noin viisi senttiä leveän mustan laatikon sisällä. Koneisto sisälsi erittäin voimakkaan laukaisimen sekä kelan, johon mahtui suurimmillaan 75 metriä erittäin ohutta mutta kestävää teräskaapelia. Tämän lisäksi laitteessa oli muutaman napin kontrollipaneeli, joka liitettiin erikseen kämmenen panssariin. Yksinkertainen laite ampui, kelasi kahteen suuntaan sekä irroitti vaijerin aina tarvittaessa.

    Koko laitteen suurin ylpeys olivat kuitenkin nuolet. Pienet, noin viisi senttiä pitkät prototeräksiset nuolet lävistivät valtaosan maailman aineista, mutta niiden ulostaittuvat väkäset estivät nuolta irtoamasta kohteestaan. Väkäset sai säädettyä auki tai kiinni terien takaisinottoa varten, mutta käytännössä nopeissa tilanteissa ei ehtinyt teriä keräämään takaisin. Siksi Matorolla olikin aina mukana useampi kymmenen terää sekä lisäkaapelia.

    Toa nappasi piirustukset ja lähti toimittamaan niitä Kapuran pajalle, toivoen että tämä ottaisi tilauksia vastaan näin taistelun jälkeenkin. Lisäksi hän luonnosteli lapulle muutokset, jotka hän toivoi harppuunaan.

  • Oms-Ebenin parantola

    Arkistot
    Bio-Klaani

    Arkistot olivat erittäin hiljaiset. Matoro taisi olla peräti ainut henkilö koko luolastossa; kaikki olivat tekemässä oman osansa Klaanin auttamiseksi.
    Matoronkin pitäisi periaatteessa olla auttamassa, mutta hän halusi saada omaa rauhaa yön jälkeen. Muistot pommituksesta olivat sameaa massaa, yksittäisiä asioita toinen toisensa perään. Hän ei ollut nukkunut silmällistäkään, kuten ei suurin osa muistakaan Klaanilaisista.

    Koko yö oli juostu pelastamassa toisia ja torjumassa pommikoneita. Se repi kenet tahansa hermoraunioksi.

    Jään Toa yritti keskittyä siihen mitä oli tekemässä. Hän oli tullut Arkistoihin etsimään kaiken mahdollisen tiedon Kapteeni Arupakista, päästäkseen taas Deltan jäljille. Keskittyminen ei vain tahtonut onnistua, sen varmisti unen puute ja liiat tapahtumat.

    Toa, jolla on Mielen Naamio, ei kykene hallitsemaan edes omia ajatuksiaan, hän ajatteli. Kohtalon ivaa.

    Kirkas loisteputki paloi katossa puisen pöydän yllä. Toa istui tuolilla, takanaan pitkiä rivejä A-kirjaimella alkavia kansioita.

    Lopulta ikuisuuksia vieneen kansionselkämysten lukeminen tuotti tulosta, hän löysi Arupakin. Klaanin Arkistot jaksoivat aina hämmästyttää sillä, miten pikkutarkkaa tietoa niistä löytyi, lähes mistä tahansa.
    Oli sinänsä luonnollista, että Klaanin kaltaiseen paikkaan oli kasautunut niin paljon tietoa. Saarille saapui olentoja kaikkialta, kaikista lajeista. Ahkerat, hieman työnarkomaanihtavat, arkistohoitajat hoisivat tietojen keräämisen kaikkialla, ja jokainen sai itse tietoa lisätä.

    Jään Toa otti ainoalla kädellään kansion ja laski sen pöydälle. Sen sisällä oli vanha valokuva pakarikasvoisesta, ruskeasta matoranista selvästi poseeraamassa kaiken maailman merirosvonvermeissä.
    Kuvan lisäksi kansiossa oli vain yksi arkki tekstiä.

    Kapteeni Arupak on maineikas Po-Matoran merirosvo.

    Arupakin alkuperäisen ammatin tiedetään olleen kaivertaja.

    Tapahtumat, jotka johtivat hänen valintaansa ryhtyä merirosvoksi, ovat tuntemattomia.

    Matoran-Sisällissodan aikoihin hän toteutti ensimmäisen iskunsa Ga-metrulaiseen satamaan. Myöhemmin häntä nähtiin kaikkialla Pohjoisilla merillä, aina Mantereille ja Steltille asti.

    Arupakin merirosvokapteenin ura katkesi tuntemattomista syistä, ja häntä ei nähty pitkään aikaan. Eräs Ko-Metrulainen psykologi kuitenkin löysi Arupakin sattumalta mökistä Pohjoisenb Mantereen vuorilla, ja huomasi tämän sairastavan paranoiaa sekä kärsivän hallusinaatioista, epäluuloista ja sekavasta ajatuksenjuoksusta. Arupak kuljetettiin tarkempia tutkimuksia varten Ga-Metruun Omsin-Ebenin mielisairaalaan.

    Matoro tunsi voitonriemun kumpuavan sisuksistaan. Jos Arupak olisi elossa, hän tietäisi mistä tämän löytäisi. Ja kaiken järjen mukaan Arupakilla olisi Delta.

    Toa laittoi nopeasti muistilapulle mielisairaalan nimen, laittoi kansion takaisin hyllyyn ja lähti mutkittelevaa hiekkatietä takaisin Klaaniin.
    Aamuaurinko paistoi kuumana ja lempeänä. Leppoisa tuulenvire humisutti tien varrella olevia sekalaisia puita.

    Matoro kelasi mielessään, mitä kaikkea pitäisi tehdä ennen matkaa Metru Nuille. Uusi harppuuna oli ykkössijalla. Hänellä oli huoneessaan alkuperäisen harpppuunan piirustukset, ainakin toivon mukaan, ja niiden perusteella joku taitava teknikko saisi tehdä laitteen. Osat hän tilaisi Kapuralta.
    Toisella sijalla oli niinkin yleiskäytännöllinen laite kuin miekka. Matoro tiesi kokemuksesta, että hän veti ongelmia puoleensa. Ne ratkesivat yleensä harppuunalla ja miekalla.

    Harppuuna ja miekka. Mitä sitä muuta hyvien aivojen lisäksi tarvitsi.

  • Vankilan vieras

    Tämän kohdan on kirjoittanut Matoro.

    Auringon ensimmäiset säteet valaisivat ankeaa taistelutannerta. Ilma oli koleaa mutta taivas oli kirkas, kuin vastapainona öiselle tulihelvetille.
    Hopeinen Meri lainehti rauhallisena vaaleansinisen taivaan alla.
    Hieman punertava aamu-aurinko helli lämmöllään ja valollaan pitkästä yöstä selviytyneitä voittajia. Vain hetki sitten viimeinen pommikone oli paennut, ja nyt oli käynnissä taistelun jälkipuinti.

    Tawa katseli surumielisenä huoneensa lasiseinien läpi avautuvaa näkymää alas. Lukuisat rakennukset olivat kärsineet. Kadut olivat täynnä kivimurskaa ja laudankappaleita. Arviot kuolleista pyörivät viidenkymmenen yläpuolella. Loppujen lopuksi ei kestäisi kovin kauaa, ennen kuin Klaani toipuisi aineellisesti tästä. Se, mikä oli lopullisesti mennyttä, oli turvallisuudentunne.

    Tämän Bate.

    Ketään kaatunutta ei voisi korvata. Monet urheat sotilaat, jotka olivat olleet valmiita puolustamaan Bio-Klaania, oli vahingoittunut tai sitten kaatunut. Jälleen oli tapahtunut Yön kauhun, ellei pahempikin tapahtuma. Tästä ei helposti jatkettaisi. Olisi vaikea arvata, milloin 001 hyökkää jälleen. Tawa huokaisi ja lähti kävelemään.

    Toisaalla

    Kyyneleitä tippui maahan. Toa istui haudan edessä, hipihiljaa. Hänestä tuntui, että sanoja ei vain tulisi.

    ”Otan osaa,” kuului ääni Blozin takaa.

    ”Kiitos”, Tulen Toa vastasi ja nousi. Tulia oli Matoro.

    ”Vaikka Laavahaukkasi onkin poissa, se ei tarkoita, etteikö elämä jatkuisi. Tämän jälkeen elämäsi tuntuu nyt varmasti tyhjältä ja haluaisit purkaa vihasi johonkin. Mutta sen sanon, että se on turhaa. Sei ei tuo ystävääsi takaisin, enkä usko, että kosto auttaa sinua mitenkään”, Jään Toa sanoi.

    ”Kiitos. Jälleen”, Blozi sanoi ja jatkoi matkaa.

    **

    Blozi palasi Klaanin rakennukseen, nyt valmiina etsimään jotain, joka voisi auttaa häntä. Toa halusi tietää varmaan syyn, miksi Nazorakit olisivat hyökänneet. Hän tiesi, ettei kostaminen toisi Nutua takaisin, mutta jos Toa saisi selville, mitä Klaanissa on, jota Nazorakit haluaisivat, hän voisi tehdä sillä tiedolla jotain. Jotain mikä auttaisi todella paljon Klaania. Sillä Toasta tuntui, että se oli nyt hänen perhe. Nutu oli mennyt, mutta nyt hänellä oli jotain muutakin.

    Blozi lähti sellejä päin, siellä voisi olla joku, joka osaisi kertoa jotain Nazorakeista. Hän avasi sellin oven. Siellä oli pimeää ja likaista. Toa sytytti tulipallon, jotta voisi nähdä jotain ja jatkoi matkaa. Pian Toa huomasi sellissä toisen oan. Hän oli osaksi valkoinen ja osaksi musta. Toa oli todella vihainen.

    ”Päästä minut pois täältä, sinä klaanilainen”, Toa sanoi.

    Bloszar huomasi, että kyseessä on Salaman Toa, mutta hän ihmetteli hänen musta kättä ja jalkaa.

    ”Olet siis Sheelika? Se petturi, joka työskentelee Allianssille?” Blozi kysyi.

    ”Ai, olet aikamoin neropatti. No, päästäpä minut ulos, niin kuolemasi ei ole niin kivulias”, Salaman Toa vastasi.

    ”Kerropa ensin, mitä arvokasta Klaanissa on?” Tulen Toa kysyi.

    ”Mitä se sinua liikuttaa?”

    ”Nazorakit hyökkäsivät tänne Yön kauhun aikana. Ja vähän aika sitten uudestaan. Minua kiinnostaa miksi?”

    ”En ole ääliö Tulen Toa. Tiedän tuon kaiken, enkä kerro, koska tiedän, etten hyödy siitä mitään.”

    Bloszar poistui sen jälkeen sellistä.

    * *

    Tuon jälkeen, Tulen Toa huomasi, ettei vangit ole aina niin sympaattisia, kuin hän luuli. Mutta hän halusi tietää Nazorakien seuraavan liikkeen.

    ”Tarvitsen apua jostain”, Toa ajatteli…

  • Yty

    Bio-Klaani

    Troopperi kapusi ylös. Räjähdys oli vaurioittanut tykkiä, ja paineaalto oli paiskannut hänet maahan niin kovin, että vieläkin tuntui. Troopperin oikea käsi oli aivan tunnoton, vasen oli jäänyt tämän melko kookkaan Toan kyljen alle.

    Auts. Siinä oli ytyä.

    Hän otti tukea vasemmalla kädellään eräästä ammuslaatikosta. Maassa oli sirpaleita ja kivenkappaleita. Troopperin silmään pilkisti jokin hieman erilainen kappale, jonka hän tunnisti pomminsirpaleeksi. Hän kyykistyi vaivalloisesti, ja vilkaisi torakoiden logolla varustettua harmaata palasta. Hän nousi, ja kohteliaasti tallasi jalallaan juuri torakkamerkin päälle.

    Kiivettyään tornista alas, sinne oli ilmaantunut joukko taas niin urhealla tuulella olevia lääkintämatoraneja. Yksi tyrkytti hänelle jotain mönjää, joka oli olevinaan kipulääkettä. Toiset halusivat viedä hänet sairasosastolle.

    ”Minulla on nyt muutakin puuhaa, ettekö te tajua?”

    ”Mutta velvollisuutemme on auttaa haavoittuneita.”

    ”Minulla on omiakin velvollisuuksia, ja voin todeta, että saadaan parempaa jälkeä aikaan, kun molemmat auttavat muita, eivätkä häiritse toisiaan turhanpäiväisillä askareilla. Minä voin muutenkin aivan tarpeeksi hyvin, ainakin toistaisesti.”

    Troopperi lähti harppomaan kohti erästä sortunutta rakennusta, jonka raunioista pilkotti Matoranin käsi, ja jätti Matoranit vänkäämään keskenään ja huutelemaan hänen peräänsä. Troopperi nykäisi kättä varovasti. Se oli irrallinen.

    Minä niin inhoan sitä kun ne jättävät tavaransa levälleen.