Jään Toa istui hieman kumarassa hänen pyörivällä, tummanvihreällä työtuolillaan. Puinen työpöytä hänen edessään oli, kuten tavallisestikin, täynnä papereita, kyniä ynnä muuta tavaraa. Pöydän ääressä istujasta katsoen ovi oli sivulla. Suoraan takana oli suhteellisen suurikokoinen ikkuna, josta avautui näkymä Klaanin kaupunkiin ja tasangoille. Suoraan ikkunan vieressä oli kaappi ja vanha arkku. Yhdessä nurkassa oli pitkä ja selvästi jonkun mukavuudenhaluisen omistama sänky. Tämän lisäksi huoneesta löytyi kirjahylly täynnä erilaisia teoksia.
Matoro nojasi ainoaan ehjään käteensä päällään. Kirkas aurinko paistoi hänen selkäänsä. Toa oli näennäisesti rauhallinen, mutta hänen päänsä sisällä oli vilinä. Miten Kapura oli tiennyt Nukke-runosta? Miksi hän halusi runon?
Monet viime aikojen asioista olivat stressanneet Matoroa. Huhut petturista. Torakka-hyökkäys. Yleinen kireä ilmapiiri. Nuket ja epäonnistunut Nimda-retki. Käsi. Enää Klaani ei tuntunut turvalliselta paratiisilta.
Jään Toalla oli omasta mielestään hyvä paineensietokyky, mutta se koski vain tilanteita, joissa piti toimia. Se hänen rakastamansa adrealiininpurske sai hänet kestämään mitä vain. Tavallisista, arkielämän asioista hän tuntui stressaavan enemmän kuin oli tarpeen.
Yksi asia tulvi aina Matoron mieleen. Vaikkei hän halunnut ajatella sitä, se tuli hänen mieleensä. Nuket. Nyt Kapura vaati häntä palauttamaan mieleensä ne asiat. Totta kai hän toteuttaisi Kapuran oudon pyynnön. Olihan tämä Tulen Toa auttanut niin valtavasti kaikkia. Matoro yritti palauttaa mieleensä Runon alkua. Hän muisti elävästi seinän, pimeän kammion… Verellä kirjoitetut sanat.
Et huutaa saa, et paetakaan Kun Nuket tulevat hakemaan
Matoro kirjoitti hitain vedoin sanoja paperille.
Järkesi ovea kolkuttaa Pian kaikki lukot aukeaa
Sanat tulivat kuin itsestään Matoron mieleen. Se oli pelottavaa, outoa.
Nihilisti hiljainen Soutaa halki merien Jalka Miehen Punaisen Astuu läpi Ikuisen
Matoro tunsi haluavansa lopettaa muistelun, muttei voinut. Runo rullasi itsestään eteen päin hänen mielessään.
Polttouhri näkee sinut Näkee kaikki, näkee minut Valpas hahmo varjojen Tuntee poltteen liekkien
Jokainen sana sai Matoron tärisemään entistä voimakkaammin. Hän ei ollut pelännyt pitkään aikaan ennen nukkeja.
Vie äänesi, huutosi, itkusi Vatsastapuhujan nauru soi Tunteesi, mielesi, sielusi Ilman suuta et huutaa voi
Hän ei tiennyt, mitä runossa oli. Mitä nukeissa oli. Se oli jotain, jota kuolevainen ei voinut käsittää.
Rautaneito varjoton Katse tuskan, turmion Ja näkökentän takana Hän aina odottaa
Nuket eivät olleet tästä maailmasta. Ne eivät voineet. Miten mikään tästä maailmasta oleva voisi olla näin… karmeaa.
Ja itse Linnunpelätti Tuo painajaisten lähetti Se haistaa aina pelkosi Ja tulee luoksesi
Sanat tuntuivat uppoutuvan suoraan mieleen, kaikkien mielensujausten ja naamioiden läpi. Niistä ei voinut siirtää pois ajatuksiaan.
Ja Sätkynukke valkoinen Ei anna sinun kitua Käsi Miehen Punaisen Jo alkaa veri maistua
Kun viimeinen sana oli ilmestynyt paperille, Matoro tunsi olonsa äärimmäisen huojentuneeksi. Kuin valtaisa taakka ja paha olo olisi kaikonnut tuohon paperiin.
Jään Toa taitteli paperin niin, ettei tekstiä nähnyt ulkopuolelta. Hän pujotti sen kirjekuoreen, joka yhdellä kädellä tehtynä on yllättävän vaikeaa. Lopuksi hän kirjoitti siihen Kapuran nimen ja vei postikonttoriin.
Blozi lensi katsomoon viidettä kertaa. Hän oli vahingoittunut pahasti. Hänen vasen kätensä vuosi koko ajan verta, eikä hän pystynyt enää juoksemaan. Vartalossa oli lommoja ja hänen oikea silmänsä oli paisunut. Hänen vastustajansa, Shaldok, ei ollut vahingoittunut juuri yhtään. Se teki tästä hommasta juuri vaikean. Blozin vartalossa oli viiltoja, joista vuoti verta. Shaldokilla näytti olevan todella terävät kynnet. Hän ampui räjähtävän ammuksen katsomoon, n. metrin päähän Blozista. Tulen Toa lensi suoraa olentoa kohti, joka sitten oikealla hetkellä, löi hänet takaisin katsomoon. Blozi tosin lensi tällä kertaa katsomon läpi. Hänestä tuntui, että selkä murtui juuri. Hän nousi jälleen ja mietti mitä tehdä. Joka kerta, kun hän oli onnistunut vahingoittamaan tuota, oli häneen sattunut takaisin 50 kertaa kovemmin.
Hän nousi ja katsoi Shaldokia. Tuo olento, tuo hirviö oli joskus ollut hänen paras ystävänsä. Monet vuodet, olivat he olleet kaveruksia, jotka olivat kohdanneet ties mitä. Nyt hänen pitäisi taistella tuota vastaan.
Miksen voi herätä? Blozi ajatteli. Hän oli yrittänyt monta kertaa, mutta ei onnistunut. Hänestä tuntui, että jokin tai joku piti häntä vankina omassa unessaan.
Oletpas heikko. Heikko… heikko…. heik…. koo….
Tuo ääni kuului joka puolelta.
”Lopeta!” Blozi huusi. Ääntä ei enää kuulunut. Hän huomasi makaavansa. Sängyllään. Hänen selkäänsä särki. Ja silloin. Hän huomasi, että hänellä oli ne samat vammat, täsmälleen samoissa paikoissa, kuin hänen unessa.
”Mitä ihmettä?” Blozi ajatteli. Hän nousi ja huomasi kivun kaksinkertaistuneen. Hän käveli hitaasti. Ja silloin hän tiesi, minne mennä.
Verstas
Blozi avasi Verstaan oven. Hän tiesi mitä hänen piti tehdä. Hänen vanha haarniskansa ei olisi kestänyt enää yhtään iskua. Hän päätti rakentaa v2 haarniskastaan. Avattuaan oven, huomasi hän varjoissa jonkun olennon. Hän oli liian lihaksikas ollakseen Matoran ja liian lyhyt ollakseen Toa. Hänen oranssit silmät olivat pelottavat. Hän näytti kantavan Komauta.
”Mitä teet Verstaassa?” se kysyi, vaimealla äänellä.
”Rakennan paremman version haarniskastani. Tarvitsen uuden”, Blozi vastasi.
”Sitten voin auttaa”, olento sanoi. ”Minulla on vanha haarniska tuolla. Voimme korjata sen ja paranella sitä. Ja näytät tarvitsevan aseita.”
Blozi hymyili ja ajatteli, että tapahtuipa hänelle jotain hyvääkin.
”Käydäänpä sitten töihin”, Tulen Toa sanoi ja otti jakoavaimen.
Bio-Klaani Troopperi istuskeli puisessa tuolissa huoneensa nurkassa, ja veti esiin miekkansa. Hän katsoi sitä hetken. Se oli pitkä, teräksestä taottu kahden käden miekka, jonka väistintä koristivat pronssiset, monimutkaiset kuviot. Hän veti esiin hiomavälineet, ja alkoi teroittaa sitä. Aamu sarasti idässä, ja ensimmäiset valonsäteet tunkeutuivat Troopperin ikkunasta vaaleiden verhojen läpi huoneeseen. Eilen oli Matoro pyytänyt hänet tehtävälle, ja tänä aamuna heidän tuli tavata ja keskustella asiasta tarkemmin. Miekan terä teroittui pikku hiljaa. Terässä oli monia naarmuja, tämä ase oli palvellut Troopperia pitkään, hän muisti kun hän takoi sitä. Sillä Troopperi oli aikanaan ollut seppä, tavallinen Ta-Koron lähellä, palaneen metsän reunoilla asunut työläinen. Hän oli monia aseita takonut, mutta tämä oli ehdottomasti hänen suurin mestariteoksensa. Miekan kahvassa välkehti kirkkaasti pronssi, se ei ollut tummunut ajan myötä. Ajatuksiinsa uppoutunut Troopperi säikähti, kun hänen oveensa koputettiin.
”Hyvää huomenta.” Oven takana oli kuriiri. Hänellä oli painava paketti kädessään.
”Tämä tuli aamulla pajalta, se oli määrä tuoda tänne.”
Troopperi kiitti, ja otti paketin. Siinä oli Klaanin asepajojen sinetti, kaksi miekkaa ristissä Nöpön kuvan alla. Hän avasi paketin. Se sisälsi useita teräksisiä, punaisilla gukonsulilla sulitettuja vasamia hänen varsijouseensa. Troopperi asteli takaisin pienelle työpajalleen, ja jatkoi valmisteluja. Pian hän oli valmistautunut alustavasti matkalle.
Matoro käveli rauhallisesti aamuisen Klaanin käytävillä. Hän pähkäili, kenet nappaisi mukaan kuudenneksi. Lisäksi hänen pitäisi tänään käydä katsomassa, joko Kapura olisi saanut hänelle uuden miekan.
Siispä Jään Toa päätti mennä ensin tapaamaan Kapuraa, jos hän vaikka lähtisi mukaan Nimdansaattotehtävälle. Klaanin iänikuiset vaaleanharmaasta kivestä kaiverretut kierreportaat alkoivat pikku hiljaa tympiä. Matoro kirosi sitä nazorakia, jonka pommi oli tuhonnut hissiin menevät sähköjohdot.
Aivan liian monen portaan jälkeen Matoro koputti huoneen numero 338 oveen. Kapura avasi ja Jään Toa tuli lyhyesti tervehtien sisään. ”Tota, kaksi asiaa”, Matoro aloitti. ”Mennään istumaan”, Kapura sanoi väliin. Pian kaksi Toaa istuivat Kapuran huoneiston takkatulen loisteessa. ”Niin, siis. Ensin. Onko miekkani valmis?” Matoro aloitti. ”Ei ole. Myöskään harppuunan osat eivät ole valmiit. Nyt minulla on ollut paljon töitä”, Tulen Toa selitti. Klaanin taitavimpana seppänä hän sai hoidettavakseen Laivaston aluksien monimutkaisimmat osat ynnä muut. ”… okei. Sinä tuskin pääset tulemaan eräälle tehtävälle, liittyen Nimdaan?” Kapura mietti hetken. ”Ei, en pääse”, Kapura vastasi lyhyesti. ”En välitä pätkääkään Nimdasta” Matoro jätti kysymättä Kapuran oudosta mielenmuutoksesta. Hänhän oli ollut vain vajaa kuukausi sitten hakemassa Nimdaa Metsästäjien käsistä Xialta. ”Mutta minulla on sinulle yksi asia”, Kapura jatkoi. ”Runo. Nukeista.”
Matoro ei voinut peittää hämmästystään. Miten Kapura tiesi asiasta? Välittömästi tämän ajatuksen jälkeen Matoron mieleen palasi häilyviä kuvia: verellä kirjoitettu runo, Taripin luuranko, Kezenin elävä ruumis, valkoinen nukke, patsas, vettä…
”Nuk-” Matoro sopersi. ”Miks- mit- Miten sinä tiedät?” ”Sanotaanko, että pikkulinnut visersivät, että näit runon. Haluan tietää, mitä siinä runossa sanottiin”, Kapura kysyi rennosti.
Matoro yritti tasata ajatuksensa. Yhtäkkiä niin luotettavan ja ystävällisen oloinen Toa vaikutti pelottavalta.
”Saat sen… joku päivä. Nyt minulla on muuta”, Matoro yritti siirtää ajatuksensa pois Temppelin tapahtumista. ”Mutta niin joo, harppuunani ei siis valmistu ajoissa. Mitä jos… voisitko tehdä jokaista osaa neljä kappaletta?” ”Mitä meinaat?” ”Tee osat neljään harppuunaan” ”Okei, eiköhän se onnistu”, keskustelu sujui taas aivan kuin mitään outoa ei olisi tapahtunut.
Noin viidentoista minuutin kuluttua Matoro oli taas Klaanin käytävillä. Hän halusi jotakin tekemistä, joka peittäisi ajatukset Nukeista. Hän ei halunnut ajatella niitä.
Hyvin pian Matoro huomasi myös Killjoyn ja hänen seurueensa kävelevän käytävällä. Matoro otti pari juoksuaskelta.
”Hei, Joy”, Matoro huudahti, puoliksi tervehtien, puoliksi kiinnittäen Killjoyn huomion. Killjoy nykäisi edellä juoksevaa Sarajia olkapäästä, saaden tämän pysähtymään. Joy käski muita odottamaan, samalla kun hän itse asteli takavasemmalta tulleen Matoron luokse.
”Onko sinulla hetki aikaa?” Matoro kysyi, mennen suoraan asiaan. Joy vilkaisi sivummalle jääneitä tovereitaan, nyökkäsi näille ja kääntyi sitten takaisin Matoron puoleen. ”Riippuu, kerro asiasi.” ”No siis. Klaania pyydetään apuun yhden Nimdan sirun turvallisessa saattamisessa Klaaniin. Luulen, että tehtävä alkanee tässä parin päivän sisään. Mitäs sanot?”
Killjoy ei voinut olla peittämättä hämmästyneisyyttään. ”Siru? Tänne? Miten te oikein järjestitte tämän?” ”Rehellisesti sanottuna minä en tiedä. Tänne saapui eilenn aamulla eräs Ath-munkki, joka kertoi, että he haluavat siirtää yhden sirun Klaaniin. Sain vain tehtäväksi kerätä joukon klaanilaisia suojamaan kuljetusta.”
Joy katseli ympärilleen ja varmisti ettei lähettyvillä ollut ulkopuolisia. Tämän jälkeen hän madalsi ääntään, haluten pitää keskustelun mahdollisimman huomaamattomana. ”Kuulostaa liian epäilyttävältä. Minkä takia he yhtäkkiä ilmestyvät paikalle tarjoten sirua… en pidä ideasta en yhtään… ja siksi voisin hieman perehtyä asiaan.” ”… mitä tarkoitat?” Matoro kysyi, myös hieman matalemmalla äänellä.
”En ole aivan varma. Koko tuo tarjous vain haiskahtaa ja pahasti. Aivan liian hyväntahtoista, aivan merkilliseen aikaan. Minä lähden mukaan. Jos valmistaudumme hyvin ja olemme varuillamme, voimme ehkä saada selville jotain ennen kuin vahinko ehtii tapahtua”, Killjoy murahti. Hän alkoi kuitenkin havaitsemaan levottomuutta takanaan. Hän näytti pienellä sormiliikkeellä, että hänellä menee vielä pieni hetki.
”Hmmm… selvä. Nyt kun sanot, se matoran alkaa vaikuttaa hieman epäilyttävältä. Mutta joo, informoin varmaan lisää kun saan tietää lisää. En tiedä vielä koska meidän on määrä lähteä, joten tavoitanko sinut Klaanista lähipäivinä?” Killjoy nyökkäsi. ”Lähden käymään mökilläni, toivon voivani pelastaa sieltä jotakin. Palaan iltahämärissä, löydät minut huoneestani jos asiaa tulee.” Tämän sanottuaan Joy kääntyi takaisin Sarajin ja Creedyn luokse, viittoillen näille matkan jatkumisesta. ”Ai niin”, Killjoy muisti viime hetkellä, ”Maksa se televisio.” ”…” Matoro ei vaivautunut vastaamaan. Hän lähti takaisin päin, kohti Klaanin aulaa ja Sadjen väliaikaista huonetta kertoakseen, että sai tiimin kokoon.
”…kuule, tiedän että olet siellä jossain”, Make puhisi itsekseen maassa. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Hänen viimeisetkin voimansa alkoivat hiipua. ”JA tiedän että kuulet minut. En olisi uskonut sanovani tätä, mutta minä todella, todella tarvitsen sinua. Ja tiedän, ettei minun tilani sinua juuri hetkauta, mutta jos minä menen, menet sinäkin.” Maken koko lihaksisti veltostui. Se ei kuitenkaan ollut ainoa inhottava asia sillä hetkellä. ”Kiltti…” Maken silmät ummistuivat suorastaan väkisin. Ilmeisesti tuli lähdön aika…
Räjähdyksen synnytämä hornankattila nieli lopulta loputkin puisesta pikku rakennelmasta. Perustusten pettäessä suuri asutustalo kaatui maahan korttitalomaisesti. Tyylikkäitä kipinäsuihkuja purkautui sinne tänne. Make makasi tuhon keskellä.
Pian moderaattorin oranssina hehkuva silmä avautui. Tämän sormet pureutuivat tiukasti kovaan maahan puolirahin ponnistaessa hitaasti ylös. Se onnistui lopulta saamaan takaraajansa tukevaan asentoon. Ympäristön tulimassat suorastaan imeytyivät hahmon iholle. Guartsun reaktiolta sokerin loppumiseen kuulostava karjaisu peitti taivaan.
Nasorakpommikone 27:n ohjaamo
”Mitä hemmettiä?” Nazorakpilotti katseli juuri pommittamaansa aluetta silmät suurina.
Bio-Klaani, pommituksen jälkeinen päivä
Make havahtui. Hän huomasi makaavansa valkoiseksi värjätyssä huoneessa. Pehmeät, mukavantuntuiset petivaatteet sulkivat hänet syleilyynsä. Make yritti nousta pystyyn. Hän kuitenkin sai huomata, ettei hänellä ollut energiaa. Onneksi tämä huone oli hänelle hyvinkin tuttu. Ga-Matoran käveli Maken luo. ”Kas, olet hereillä.” ”Vuoden havainto”, Make tokaisi. ”Sinä se olet sitten uppiniskainen. Henkihieverissä päätit juosta metri kaupalla. Ja raahaamaan sen kuusiraajaisen sontiaisen mukanasi.” Siinä samassa maken mukava tunne katosi. Hän siirsi katseensa takaisin suoraan katon loisteputkivaloon. Matoran katsoi häntä ihmettelevästi. ”…mahdatko muistaa mitään?” Make oli hetken vaiti. ”…en”, hän vastasi vaimeasti. Hoitaja taputti häntä olkapäälle. ”Lepäähän nyt. Palaan myöhemmin analyysin kanssa.” Pian Matoran oli poistunut huoneesta.
Maken tunnetila täyttyi epämiellyttävyydestä. Hämäriä muistikuvia tunki hänen silmiinsä. Kaikki se tuho. Tuska. Hävitys. Hetken Makesta tuntui, kuin hän olisi nauttinut siitä. Kuin hän olisi suorastaan halunnut palavasti jatkaa sitä… Make pudisti päätään. Hän tekisi niinkuin suloinen hoitaja neuvoi. Hän sulki silmänsä…
Maken mielen sisimmissä osissa
Jos lohikäärmeen suun lihakset olisivat olleet kyllin kehittyneet, se olisi varmaan virnistänyt leveästi…
Aamu alkoi hiljalleen sarastaa ja valo rupesi jälleen tulvimaan asuntoloiden sisään. Gukko-linnut rääkyivät Klaanin yllä ja aamuvirkut alkoivat jo nousta ylös. Tiluksilla näkyikin jo ensimmäisiä Matoraneja juomassa aamukahvejaan. Rakennustyömiehet istuivat väsyneenää ympäri muureja. Nämä olivat jääneet töihin koko yöksi ja nyt muutamat hyväntahtoiset kantoivat työmiehille ruokaa ja juomaa, palkkioksi ahkerasta työstä.
Killjoyn huoneessa tunnelma oli unelias. Harmaa Pimeyden Metsästäjä makasi selällään sängyllä, auringonsäteiden heijastuessa tämän kypärästä, luoden säkenöiviä valopilkkuja ympäri huonetta. Hahmo makasi täysin liikkumattomana, toisin kuin tämän toveri, joka makasi vääntyneen näköisessä asennossa lattialla, ainoastaan pään levätessä sängyn reunaan. Veden Toan silmät alkoivat värähdellä huoneen valon vähitellen kirkastuessa. Toa siirsi kätensä silmiensä eteen ja mumisi. Vähitellen tämä kuitenkin alkoi väkisin heräämään ja lopulta Toan silmät rävähtivät kokonaan auki.
Ruki väänsi itsensä istuma-asentoon ja vilkaisi haukotellen olkansa yli sängylle, jossa Killjoy edelleen makasi. Ruki hieroi silmiään, katseli hetken nousevaa aurinkoa ja nousi sitten seisomaan, venytellen makeasti. Hoi Joy, herää. Nyt on aamu. Ruki keskeytti venyttelynsä ja jäi tuijottamaan Killjoyn reagoimatonta ruumista. Hoi! Herätys! Aamu!, Ruki huomautti nyt jo kovaan ääneen. Hetken aikaa odotettuaan Ruki kuitenkin totesi, ettei Joy reagoinut edelleenkään mihinkään. Sininen Toa huokaisi syvään ja käveli Joyn sängylle. Ruki sulki kätensä nyrkkiin ja koputti Killjoyn kypärää. Hoi unikeko! Herää! Miten monesti minun täytyy vielä se kertoa?
Sillä sekunnilla kun Rukin nyrkki osui Killjoyn kypärään, alkoivat sähköimpulssit Joyn kehossa hurjaan viestintään, jonka seurauksena tämän ruumis nousi välittömästi istuma-asentoon. Joyn kypärä kailotti kovaäänisesti sanoja: Hälytys, tuntematonta liikettä havaittu, aktivoidaan asejärjestpzzzzzzzt… asejärjestelmiin ei saatu yhteyttä… yritetään uudelleeen… uudelleen… uudelleen…
Virta täytti vähitellen Killjoyn kehon ja muutamien sekuntien päästä hän alkoi saamaan tajuntaansa kasaan. Aamun ensimmäiseksi havainnoksi Killjoy totesi Rukin, joka makasi selälleen maassa silmät sepposen selällään. Mmmmitä sinä teet? Säikäytit minut puolikuoliaaksi pomppaamalla noin. Mikset sinä herännyt?
Killjoy odotti hetken ja antoi virran kulkeutua koko hänen kehoonsa. Hän katsoi sormiaan ja testasi niiden liikkuvuutta ja todetessaan niiden toimivan jo normaalisti, hän kumartui ja jäi katsomaan lattialla nyt risti-istunnsassa oleilevaa Toaa. Aaah, anteeksi… olin kovin ajatellut herääväni vasta hieman myöhemmin. Äläkä välitä tuosta mekanismista, sen tarkoitus on pitää tunkeilijat loitolla, jos nukahdan taistelukentälle.
Ruki tuijotti Joyta suu ammollaan, samalla kun Metsästäjä kampesi itsensä ylös sängystä. …nukahdat taistelukentälle? Mit… miksi? Killjoy tarttui päähänsä ja väänsi sitä sivuille kunnes se rasahti. Pienen niveltarkistuksen tehtyään Joy kopautti rintaansaja päästi sen jälkeen pienen sähkönkipinän sormistaan. Virtaa. Toisin kuin teillä sydämellisillä olennoilla, minun kehoni toimii virralla. Keinotekoinen, epävarma tapa elää, kyllä. En voi koskaan täysin ennustaa milloin sen senhetkinen käyttövirta kuluu loppuun. Toa-kivi sisälläni luo minulle sitä lisää ainoastaan kun nukun. Tämän takia minulle saattaa käydä onnettomuus, jossa kehoni sammuu kesken taistelun.
Ruki meni sanattomaksi saamastaan vastauksesta ja tyytyi vain nyökkäämään hieman nolostuneena. Kehosi, miltä se tuntuu? Onko kipu kadonnut? Killjoy hätkähti, hän ei ollut ajatellut koko asiaa, mutta nyt kun hän ajatteli, hän tajusi kivun kaikonneen. Hän testasi raajojaan uudelleen, hyppäsi ilmaan muutaman kerran ja venytteli lihaksiaan. …se on miltei poissa. Ruki hymyili leveästi: Ah, se siis toimii. Parantava vesi. Se vie kivun pois ja hitaasti parantaa vammoja. Onnistuin pitämään hoitoa yllä mukavat viisi tuntia, ennen kuin väsyin liikaa ja jouduin lopettamaan. Luulen, että pari yötä lisää ja olet taas kunnossa. Nyt sinun pitäisi kuitenkin olla kunnossa liikkumaan. Killjoy katsoi kehoaan ja yllättäen kumarsi syvään. Kiitän valtavasti tästä vaivannäöstä, toivon kuitenkin, että ymmärrät, ettei sinun tarvitse tehdä tät-
Killjoy, sinun ei tarvitse kiittää. Rukin keskeytettyä Killjoyn puhe, oli Metsästäjä istahtanut takaisin sängylleen. Kaksikko tuijotti nyt hetken toisiaan, kunnes Ruki yskäisi kevyesti ja asteli Joyn ovelle. Niin tuota, jos minä palaan taas illalla. Killjoy nyökkäsi ja katseli Rukin hitaasti astelevan ovesta ulos. Hän ei halunnut myöntää sitä itselleenkään, mutta Ruki oli hänelle paljon mukavampi, mitä hän olisi itse kenties ansainnut.
Joyn mieleen palasivat edellisillan tapahtumat ja hänen oivalluksensa Rukin päänmäärästä. Hän ei haluaisi kouluttaa taistelijoita, tämä maailma sisälsi niitä jo liikaa. Mutta toisaalta, Ruki oli auttanut häntä, hänen pitäisi maksaa jotenkin takaisin. Joy tunnusteli karheita jalkojaan ja totesi tarvitsevansa rakettitöppösensä takaisin. Hän lähti määrätetoisesti kävelemään kohti Admin-tornia, tietäen Creedyn puuhastelevan jossain siellä. Joyn ei kuitenkaan tarvinnut lähteä kotioveltaan kovinkaan kauan, kun Matoran ja Vahki saapuvat tätä käytävällä vastaan.
Hei hei hei, sinähän et saisi vielä liikkua! Creedy huuteli välittömästi, nähdessään Killjoyn tulevan tätä vastaan. Killjoy murahti tilanteen olevan jo parempi ja kiinnittikin huomionsa Creedyn perässä tulevaan kyyryssä laahustavaan Vahkiin. Lähempi tarkastelu osoitti Sarajin valtavan painolastin alla, selässään metallinen pinkki haarniska. Creedy hoputti Sarajia ja virnisti Killjoylle: Se puku on valmis, mitäs jos mennään vähän tutustumaan?
Hetkeä myöhemmin, jälleen Killjoyn huoneessa
Vaaleanpunaisella pohjavärillä maalattu haarniska lepäsi nyt Killjoyn edessä lattialla, samalla kun koville joutunut Saraji lepuutti selkäänsä Joyn sängyllä. Killjoy tuijotti tätä uutta, rakenteeltaan hyvin tuttua pukua. Hän huomasi päällepäin muutamia muutoksia, mutta hänen silmäänsä pisti vain puvun pinkki väri.
Miksi se on pinkki?
Creedy oli kuin ei olisi kuullutkaan Killjoyn lausetta ja alkoi innoissaan selittämään puvun ominaisuuksia. Okei, ensiksi pääpiirteet. Puvun panssarointi on himpun verran kevyempi normaaliin nähden, joten sinun täytyy kompensoida pienempää kestävyyttä nopeudella, se tuskin tulee olemaan ongelma, koska nämä uudet nivelet auttavat asiaa varmasti paljon.
Miksi se on pinkki?
Lisäksi, onnistuin säilyttämään vanhan Glide-pukusi siivekkeet, joten voit säästää rakettimoottoridesi toiminta-aikaa reilusti. Puvun pienempi koko tosin valitettavasti tarkoittaa sitä, että olkapäidesi ohjuspattereihin mahtuu enää vain neljä kärkeä per patteri, johtuen puvun pienemmistä ammustiloista.
Miksi helkutissa se on pinkki?
Sitten, tulee ominaisuus, josta on paljon hyötyä, mutta myös haittaa. Onnistuin voimistamaan elementalivoimasi materialisointigeneraattoria, joten rannekiväärisi panosten läpäisevyys paranee huomattavasti ja sen pitäisi nyt vihdoin tehdä kunnollista vahinkoakin vihollisten panssareihin. Tässä on nyt vain se varjopuoli, että se ei jätä elementäälienergiaa lainkaan enään itsesi käyttöön… joten sinun ei auta kuin luottaa aseistukseesi.
NYT HELKUTTI SOIKOON MIKSI SE ON PINKKI? Creedy keskeytti yli-innokkaan puheensa puvun ominaisuuksista Killjoyn karjaisuun ja hätkähti askeleen taaksepäin. Oh, tosiaan. Anteeksi. Katsos, ainoa panssarimaali mitä oli tarjolla oli… noh pinkki. Loput ovat siellä kellarissasi puvun vaihtokoneen sisällä. En voinut muutakaan.
Killjoyn silmäluomi väreili, hän ei ikinä käyttäisi tuon väristä pukua. Saraji ilmeisesti huomasi tämän ja huomautti, että Killjoyn pitäisi keskittyä enemmän käytännön puoleen, kuin tyylitietoisuuteen. Killjoy kuitenkin tiesi mitä hänen tulisi tehdä. Pukujen vaihtaminen manuaalisesti oli kivulias ja pitkä prosessi. Vaihtoehtoja jöi vain yksi:
Me menemme mökilleni ja kaivamme sen laitteen ylös. Saraji, vuokaa meille moottoripyörät, en kuuntele vastalauseita. Saraji hautasi kätensä kasvoihinsa, mutta tietäen, että Killjoy ei muuttaisi mieltään, hän nousi ylös ja ryhtyi johtamaan joukkoja käytäville. Noh, viimeisestä ajelusta taitaakin olla aikaa.
Auringonvalo yritti puskea sinnikkäästi pilviverhon takaa Summerganonin astellessa kahvioon istumaan. Summerganon huikkasi joitakin tervehdyksiä harvoille paikallaolijoille pujotellessaan pöytien ohitse vailla sen erikoisempaa päämäärää ja istuutui lopulta melko keskelle kahviota. Hän loi pikaisen katseen koko saliin ja tilasi lopulta juoman.
Klaanilaiset olivat syventyneet keskusteluihin ja eräässä nurkassa oli käynnissä korttipeli. Summerganon syventyi ajatuksiinsa. Klaanin lukuisat vauriot hyppivät ajatuksiin jatkuvasti. Summerganonin täytti yhtäkkiä suuri kiitollisus vaurioiden korjaamisen parissa uurastavia kohtaan, puhumattakaan Matorosta ja muista, jotka olivat torjuneet Nazorak-alukset taidokkaasti. Summerganon kohotti lasinsa kumman Klaani-ylpeyden tunteen piristämänä.
”Kas, Suga! Sopiiko puhutella?” Kuului tuttu ääni. Summerganon hätkähti ja juomaa roiskahti hänen viitalleen. Matoro hymähti ja istuutui Summerganonia vastapäätä. ”Toki toki”, Summerganon sanoi hieman vaivaantuneena, mutta mielissään siitä, että oli saanut seuraa. Samalla hän kuitenkin silmäili viittaansa ilmestynyttä märkää läikkää hieman harmissaan. ”Menen pitemmittä puheitta suoraan asiaan; kasaan porukan suojaamaan Nimdan sirun kuljetusta”, Matoro sanoi selkeällä äänellä, mutta melko hiljaa. ”Olisitko kiinnostunut?” Matoro jatkoi ja kuulosti siltä, että voisi jopa purskahtaa nauruun. Ehkä hän odotti saavansa myöntyvän vastauksen, jonka hän totta tosiaan saikin: ”Aivan varmasti!” Huudahti Summerganon, pystymättä peittämään innostustaan.
”Mainiota. Tule huomisaamuna aulaan, sen tarkempaa informaatiota en osaa antaa.” Matoro nousi tuolistaan myhäillen, heilautti kättään ja suuntasi omille teilleen. Myös Summerganon nousi siemaistuaan juomansa loppuun ja suuntasi terassille. Pilviverho väistyi viimein ja iltapäivän auringonsäteet tulvivat sisään siitä, missä oli ennen pommitusta ollut ulkoseinä. Terassikin kylpi valossa. Summerganonin värit, eli sininen, hopea ja valkoinen suorastaan välkehtivät auringon paisteessa tämän kävellessä terasille, ihailemaan näköalaa. Mielissään siitä, että hänellä olisi taas tekemistä.
Äkkiä kuului koputusta, pientä ja heikkoa. Blozi otti miekkansa esiin. Hän ei tiennyt, kenet tapaisi seuraavaksi. Hän ei tiennyt edes missä oli. Manu oli valmiina iskemään ja Gekko veti tikarinsa esiin. Troopperi valmistautui ampumaan tulipalloja ja Kapura meni oven taakse, miekan kanssa.
”Valmistautukaa iskemään”, Gekko sanoi hiljaisesti. Sitten ovi avautui ja kaikki olivat valmiita iskemään. Tulija oli musta ja valkoin Toa, jolla ei ollut naamiota ja hänellä oli kahtia mennyt miekka.
”Matoro!” huusivat viisi Klaanilaista yhteen ääneen ja Troopperi otti kaatuvan Toan vastaan.
”Se… ei …onnistunut. Vahi… se… heillä”, sanoi Toa viimeiset sanansa, sen jälkeen kaatui. Blozi katsui surullisena ystäväänsä. Hän meinasi sanoa jotain, mutta huomasi pian kaiken hänen katoavan.
”Älä jätä meitä”, Kapu sanoi ja sitten Blozi nousi.
Bio-Klaani, sairaalaosasto
Hän oli jälleen sairaalaosastolla. Hän nousi ja tunsi olonsa paremmaksi, kuin moneen tuntiin. Hän oli jälleen valmis taistelemaan.
* * *
Matoro käveli yöllä käytävillä. Hän oli saanut jo Hain ja Troopperin mukaan Nimdaa hakemaan, mutta hän tarvitsisi vielä kolme lisää. Äkkiä, hän huomasi vastassa hahmon.
”Onko se yksi niistä Nazorakeista”, Mato ajatteli ja otti miekkansa esiin. Hän oli valmis hyppäämään. Juuri kun hän aikoi hypätä, huomasi hän hahmon kädessä valaisevan Tulipallon ja veti miekkansa takaisin. Tulija oli Bloszar.
”Kappas Matoro, mitä teet täällä?” Tulen Toa kysyi.
”Värvään Nimdan hakutiimiin jäseniä. Kuule, kiinnostaisiko tulla mukaan? Tarvitsisimme Klaanilaisia tähän hommaan.”
Blozi ajatteli sitä maailmaa, jossa Allianssi oli voittanut Klaanin. Sitä ei saisi tapahtua, joten jos he hakisivat Nimdan, ei olisi enää niin suurta hätää. Lisäksi, voisi hän olla hyödyksikin.