Avainsana: Killjoy

  • Hurttaa jäljittämässä

    Tuntematon saari etelässä, metsän reuna

    ”Millä eväillä sinut päästettiin koordinaattorin puikkoihin?”, ihmetteli Killjoy, joka edelleen tutkiskeli ympäristöään karttansa avulla.

    ”Käyntisi jälkeen päätin mennä vierailemaan Klaanissa. Käytävällä kuitenkin kuulin, että olit jo lähtenyt ja menin välittömästi Tawan puheille, jos saisin olla jotenkin avuksi, joten hän keksi tämän pikku idean.”

    ”Lopeta höpinät Creedy ja mene asiaan. Mistä löydän Guardianin?”, Killjoy tivasi.

    ”Ah, tosiaan. Takanasi pitäisi näkyä kaksi polkua, joista tuoreemmat lämpöjäljet ovat oikeanpuolimmaisella. Hahmo on ollut suurinpiirtein sinun kokoasi, joten on syytä epäillä, että Guardian on kulkenut tästä muutamia tunteja sitten.”

    ”Tunteja? Hmph, tästä tulee siis pitkä reissu.”

    ”Onneksesi voin kuitenkin sanoa, että analyysi kertoi alueen ainakin toistaiseksi olevan hyvin kuivaa, joten tuli-tyypin iskut tehoaneevat täällä hyvin… jos siis joudut hankaluuksiin.”, Creedy selitti samalla, kun toistuva näppäimistön nakutus kaikui Killjoyn kuulokkeissa.

    Killjoy lähti matkaan reippain askelin, pitäen koko ajan ympäristönsä tarkkailussa. Creedy ohjeisti häntä mutkien ja risteysten tullessa eteen. Metsä oli rauhallinen, liiankin rauhallinen. Killjoy piti miekkansa koko ajan käsillään, valmiina vetämään ne esiin vaaran uhatessa. Mutta mikään ei häntä nyt uhkaisi, ei tällä kertaa…

  • Jääsaari 4: Tervetuloa Ath-Koroon!

    Eteläinen saari

    Guardian asteli hangessa. Kuusi huppupäistä Matorania kävelivät hänen perässään osoittaen häntä keihäillään ja tarkkaillen hänen jokaista liikettään.
    Guardian ei ollut ihan varma, kenen olisi pitänyt olla hermostunut tässä tilanteessa. Hän päätti rikkoa hiljaisuuden viheltelemällä päässään soivaa erittäin tarttuvaa kappaletta.

    ”Tin-titidin tintin tintin. Tin-titidin tintin tin. Tin-titidin tintin tintin, tin, titi-”
    Vihreä happoryöppy syöksähti hänen olkapäänsä yli. Se osui yhteen jäisistä puista ja sai sen sihisemään ja porisemaan kuin paistettuna.
    ”Vanki ei hyräile”, yksi Matoraneista sanoi.

    Tämä on täysin typerää, Guartsu ajatteli. Ei näin pienille olennoille ole järkevää antaa näin raskasta aseistusta. Se on nöyryyttävää.

    Seitsemän hahmon joukko jatkoi matkaansa metsässä täysin äänettömästi.
    ”Päädymmekö johtajanne luolaan joskus pian, muksut?” Guardian kysyi vaitonaisesti. ”Vai aiotteko vain lenkkeilyttää minua loppupäivän?”

    Yhtäkkiä takaa kuului naurua. Aluksi vain yksi Matoran nauroi, mutta vähitellen ääniä kuului enemmän. Lopulta kaikki kuusi nauroivat kovaäänisesti ja halveksuvasti.
    ”Muksut?” happokeihästä kantava Matoran kysyi pidätellen nauruaan. ”Muksut? Sotamies luulee, että sota tekee sotamiehestä viisaamman. Sotamies ei oikeasti tiedä, että siinä vaiheessa kun sotamies oli vain joukko molekyylejä, joista Suuret Olennot alkoivat luoda, me Matoranit olimme jo olemassa. Kävelimme tässä maailmassa kauan ennen sinua.”
    Guardian hiljeni ja lopetti kävelyn. Hän kääntyi kohti matoraneja ja katsoi vakavalla naamalla.
    ”Minä en nauttinut siitä sodasta”, Guardian sanoi vakaasti. ”Tein siellä asioita, joita en tule antamaan anteeksi itselleni, mutta luulen, että…”
    Hän hiljeni hetkeksi ja nosti kätensä. Matoranit ottivat vankemman otteen keihäistään ennen kuin tajusivat, että hän nosti kättään kohti kiikarisilmäänsä.
    Guardian tarttui kiikarisilmäänsä. Hän painoi sen kyljessä olevaa nappia ja pieni loksahdus ilmaisi, että hän avasi lukituksen. Sitten Guardian veti kiikarin irti.

    Matoranit vavahtivat nähdessään, että siinä kohtaa, missä Guardianin vasemman silmän olisi pitänyt olla, oli vain musta, palanut kuoppa.
    ”Luulen”, Guardian jatkoi. ”Luulen, että olen saanut rangaistukseni.”

    Guardian kytki mekaanisen kiikarisilmän takaisin. Maailma näytti heti kolmiulotteisemmalta.
    Se ei silti koskaan näyttäisi enää samalta kuin ennen sisällissotaa.

    ”Sinä olet viimeinen Vartija, etkö olekin?” happokeihästä kantava Matoran kysyi. Guardian ei yrittänyt kieltää. Matoran hihkaisi voitonriemusta.
    ”Vartija!” Matoran huusi iloisesti. ”Olen kuullut sinusta. Johtaja tulee olemaan todella tyytyväinen, kun näkee sinut. Luulimme sinua vain yhdeksi Metsästäjistä tai jotain yhtä saastaista. Aito Vartija ei ansaitse tällaista kohtelua. Mutta sanopa…oletko tekemisissä Klaanin kanssa?”

    Matoran oli hyvä arvailemaan. Guardian ei tiennyt, oliko muuta tehtävissä kuin totuuden kertominen.
    ”Olen”, hän sanoi vaiteliaasti. Guardian ei ollut varma, oliko vastaus Matoranien näkökulmasta oikea vai väärä. Jos se oli oikea, tehtävästä tulisi helppo. Jos se oli väärä, Guardian voisi teoriassa sytyttää Matoranien kaavut tuleen ja toivoa, että se ostaisi hänelle tarpeeksi aikaa.
    Hän voisi myös toivoa, että Killjoy ilmestyisi paikalle pelastamaan päivän juuri oikealla hetkellä, mutta kaikki tiesivät, että niin tapahtui vain tosi hupsuissa jatkotarinoissa.

    Happokeihästä kantava Matoran mietiskeli hetken aikaa hiljaisuudessa. Hän jakoi katseita muiden Matoranien kanssa. Hiljaisuus oli piinaava.
    Sitten koko joukko päätti yhtäkkiä laskea huppunsa. Guardian näki vihdoin Matoranien naamiot. Naamiot olivat muuten aivan perinteisiä jaloja naamioita, mutta niihin oli maalattu punaisella kuvioita, jotka muistuttivat jonkinlaista vanhaa kirjoitusmenetelmää.
    Matoranit hymyilivät hänelle. He osoittivat keihäänsä poispäin.

    ”Klaanilainen, ystävä, tervetuloa Ath-Koroon!” happokeihästä kantava mustaa Hauta käyttävä Matoran sanoi innokkaasti. ”Tämä oli vain hämäystä, emme halua vihollisia saarellemme. Minä olen johtaja, ylipappi Gunei ja me olemme Ath-Koron soturimunkit.”

    Gunei nosti pienen mustan kätensä kohti Guardiania. Guardian tarttui siihen isolla kourallaan. He kättelivät.

    ”Minä olen Guardian”, Guardian sanoi. ”Edustan Klaania. Olen yksi sen johtajista.”
    Gunein ja hänen toveriensa silmiin nousi kunnioitusta. ”On kunnia saada näin korkea-arvoinen klaanilainen joukkoomme!” Gunei sanoi. ”Seuraa meitä, viemme sinut kylään!”

    Matoranit lähtivät juoksemaan innokkaasti aivan eri suuntaan.
    Guardian tunsi itsensä todella helpottuneeksi, mutta jokin tässä tuntui oudolta. Tämä äkillinen vieraanvaraisuus epäilytti häntä.

    Guardian päätti pitää varansa. Hän lähti kävelemään Matoran-joukon perään, kohti kylää.

  • Verkonkutojan lahja Ilonpilaajalle

    Tuntematon saari etelässä, Ranta

    Punainen metsästäjä istui edelleen leirissään, vajonneena mietteisiinsä. Hiljaisuus rannalla oli rikkumaton. Pian Killjoyn huomio kiinnittyi taivaalle, kun taivaanrannassa alkoi siintää jotain. Killjoy nousi ylös ja seurasi kohteen lähestymistä. Lopulta Killjoyn Gukko, GS lensi hänen ylitseen ja tiputti pienen ruskean nyytin metsästäjän jalkoihin.

    Killjoy avasi nyytin ja kääri sen sisälle käärityn kääreen auki. Sotkuinen käsinkirjoitettu numerosarja siirtyi nopeasti paperilta metsästäjän kämmentietokoneeseen. Valot Killjoyn kypärän sisällä alkoivat välkkymään ja pian yhteys Klaaniin oli muodostettu. Tuttu ääni ilmestyi Killjoyn korviin.

    ”Pitkästä aikaa, Killjoy. Toivottavasti en keskeyttänyt mitään.”

    Ääni kuului Visokille. Killjoy hymähti.

    ”En ole lomailemassa. Kartta olisi hyödyllinen.”

    ”Hetki vain”, Visokki vastasi ja pian Killjoyn Hudille ponkaisi jo tutkan muodostama karkea kuva Killjoyn ympäristöstä.

    ”Kiitän, mutta nyt, mistä löydän Guardianin?”, Killjoy mutisi ja katseli ympärilleen.

    Naisääni toisessa päässä naurahti: ”Heh, uusi koordinaattorisi kertokoon sen.”

    Metsästäjä ei ehtinyt kyseenalaistamaan visorakin ilmoitusta, kun uusi ääni oli jo ilmestynyt Killjoyn korviin.

    ”Miten menee, Killjoy?”

    Ääni kuului Creedylle.

  • Herra Ilonpilaaja kantaa kaunaa Vartijaa kohtaan

    Tuntematon saari etelässä, ranta

    Oli jo ilta. Killjoy istui pienen nuotion ääressä kauempana rannalla. Hän oli laskenut tarkaan, ettei nousuvesi yllättäisi häntä, sillä hän uskoi, että hän joutuisi viipymään leirissään hetken. Kaukaisuudessa siintävä metsä ei houkutellut yöllisiä vierasilijoita.

    Killjoy oli aidosti huolestunut. Hetkeä metsästän rantautumisen jälkeen klaanista oltiin otettu yhteyttä pitkän matkan kommunikaattorien avulla. Kepen omatunto oli pettänyt ja nyt klaanista monitoroitiin Killjoyn liikkeitä. Toistaiseksi kukaan ei kuitenkaan ollut käskenyt häntä vetäytymään.

    Mutta samalla, tämä oli ensimmäinen kerta, kun Killjoy olisi vapaaehtoisesti tekemisissä Guardianin kanssa, jos hän siis löytäisi tämän. Killjoy ei kuitenkaan näyttänyt hermostumistaan ulkoisesti, vaan istui jo kolmatta tuntia paikallaan tuijottaen luomaansa tulta. Hänen katseensa kiinnittyi pian kuitenkin mekaaniseen haarniskaansa ja sen pieniin värähtelyihin, jotka olivat suoraan sidoksissa hänen hengitystään sääteleviin koneistoihin.

    ”Hän teki tämän minulle…”

  • Jääsaari 2: Guardian – tehtävä etelässä

    Tuntematon saari etelässä, metsä

    Guardianilla oli kylmä. Kankainen huivi hänen suunsa ja kaulansa ympärillä ei auttanut paljoa. Se oli kuitenkin parasta, mitä hänellä oli.
    Guardianin hengitys oli hidasta ja raskasta ja kylmyyden takia. Siitä ei olisi haittaa jos hän ei ylipäätään olisi pyrkinyt sillä hetkellä huomaamattomuuteen.

    Lumi narskui hiljaa Guardianin jalkojen alla hänen kävellessään metsän läpi. Oli ilmeisesti niin kylmää, että äänikin jäätyi.
    ”Lämpö”, Guardian ajatteli. ”Päälle.”

    Kiikarisilmän valon väri vaihtui tutusta punaisesta hieman oranssimmaksi. Guardian sulki oikean silmänsä ja pian maailma esitti itsensä sinisen, keltaisen, oranssin ja punaisen loistossa. Tämä metsä oli kuitenkin suurimmaksi osaksi sininen.
    Joidenkin puiden sisällä oli pieniä punaisia lämpöjälkiä. Guardianin oma hengitys levisi keltaisena näkökenttään.
    Jossain kauempana näkyi vähän punaista.

    ”Lämpö. Pois.”

    Maailma oli jälleen edes suhteellisen normaali Guardianin yhden ja puolen silmän edessä. Hän yritti tihrustaa lämpöjäljen suuntaan ja näki liikettä, mutta se oli liian kaukana.

    ”Skanneri. Päälle.”
    Guardian sulki jälleen oikean silmänsä ja kiikarin punainen valo muuttui sinertäväksi. Nyt Guardian näki kohteen. Se oli Matoranin kokoinen, mutta oli vaikea sanoa, oliko se Matoran, sillä harmaa kaapu peitti sen koko vartalon. Skanneri ei aistinut muita kohteita.
    ”Skanneri. Pois.”

    Guardian kyyristyi puun taakse. Hän ei ollut varma, näkikö kohde hänet.
    Sillä hetkellä jokin päästi piippauksen hänen ranteestaan. Se oli Kepen prototyyppiversio telekommunikaatiovälineestä.

    ”Ai. Hienoa, että kohde ainakin kuulee minut.”

    Guardian painoi kommunikaatiolaitteen vastausnappia Skakdi-kasvoillaan ilme, joka ei viestinyt hänen olevan erityisen huvittunut.

    Toisessa päässä puhui Tawa.
    ”Guartsu.”

    ”Tawa.”

    Tämä ei ollut eloisin tervehdys, jonka he olivat jakaneet.
    ”Sinulla oli ilmeisesti jotain asiaa”, Guartsu sanoi.
    ”Ei, päätin muuten vain soittaa”, Tawa sanoi täysin vakavasti. ”Miten loma on mennyt?”
    Guartsu oli hiljaa.
    Tämän seurauksena Tawakin oli hiljaa.
    ”On minulla jotain asiaakin”, hän sanoi. ”Killjoy kuulemma lähetettiin juuri perääsi. Haittaako pieni kenttätuki?”
    ”Ei muuten, mutta näiden kommunikaatiovermeiden piippausta voisi varmaan vähentää”, Guartsu sanoi happamasti.
    Tawa piti yhden tavaramerkkihiljaisuuksistaan ennen kuin jatkoi. ”Ai miksi?”

    Guartsu katseli ympärilleen hiljaisena. Kuusi huppupäistä matoranin kokoista vartijaa tähtäsi häntä keihäillä.
    ”Tunkeilija, tulet mukaamme”, yksi sanoi.

    Tämä ei ole parhaita päiviäni.

    * * *

    Linnake

    Jake rullaili kohti pimeyttä. Hänen katseensa oli lukittunut sen keskellä seisovaan Matoraniin.
    Matoranin takana oleva varjo liikkui, vaikka se itse pysyi täysin paikallaan. Varjoissa olevat muodot tanssivat itsekseen omaa luonnonvastaista valssiaan. Jaken katse huomasi, että varjo matoranin takana alkoi kasvaa.

    Tilannetajuisena miekkosena Jake päätti katsoa, löytäisikö hän tiensä ulos tästä huoneesta. Käännyttyään ympäri hän huomasi takanaan olevan vain pimeyttä. Pimeyttä, joka katsoi häneen.

    Jake kääntyi katsomaan Matorania.

    ”…terve?” hän sanoi. Ääni tuli ulos paljon hiljaisempana kuin hän oli yrittänyt.

    Matoran oli hiljaa. Se käveli Jakea kohti, mutta varjot eivät liikkuneet sen mukana. Niiden tanssi jatkui jatkumistaan.
    Sitten pimeys puhui hänelle.

    ”Kerro minulle”, pimeys sanoi monella äänellään. ”Mitä pelkäät?”
    Sillä hetkellä Jake tunsi jonkin kylmän tarttuvan kyljestään kiinni. Hän tunsi, että se liikkui, mutta ei voinut olla aivan varma,
    elikö se.

    Jake mietti hetken ennen kuin vastasi. ”Pelkään varjokäsiä, jotka tarttuvat torsooni.”
    Matoranin kasvojen neutraali ilme muuttui astetta lähemmäs sadistista virnettä. Lisää käsiä syöksyi pimeydestä ja tarttui kiinni Jaken raajoista. Jalkojensa alta Jake kuuli useita ääniä. Se oli naurua. Jaken hengitys muuttui raskaammaksi. Hän olisi halunnut sulkea silmänsä tai edes katsoa poispäin varjojen tanssista, mutta hän ei yksinkertaisesti pystynyt tekemään sitä.
    Jake ei itsekään huomannut, että avasi suunsa ja sanoi puhtaan, valheettoman totuuden.
    ”Muutosta”, hän sanoi raskaan hengityksensä alta. ”Pelkään muutosta. Haluan…että kaikki olisi niinkuin ennen. Että… minä olisin niinkuin ennen.”
    Matoranin takana olevat varjot muodostivat hahmoa. Kesti hetki, ennen kuin Jake tajusi, että se hahmo näytti täsmälleen samalta kuin hän itse silloin ennen.
    Silloin kun hänellä oli vielä jalat pyörien sijasta.
    Varjo-Jake käveli häntä kohti hitaasti ja varmasti. Kun se oli aivan hänen kasvojensa edessä, se tarttui väkivaltaisesti hänen kaulaansa.
    ”Kuinka paljon haluat sitä, ystäväiseni?” varjo sanoi Matoranin äänellä.
    Jake katsoi itseään silmiin hetken, mietiskellen. Hänen ajatuksensa olivat sekavia. Olisiko tämä sen arvoista?

    Hän oli hiljaa hetken ennen kuin vastasi.
    ”Ei, en voisi pettää ystäviäni”, hän sanoi hermostuneena. ”Voisin tehdä kaiken muun paitsi sen.”
    Varjomainen Jake päästi irti hänen kaulastaan. Se katsoi oikeaa Jakea silmiin hetken anovana ennen kuin haihtui ilmaan.

    Varjoissa seisovan Matoranin hymy hyytyi. Sen takana olevien varjojen tanssi vaimeni hiljaisesti.
    ”Ymmärrän”, Matoran sanoi. ”Mutta ehkä sinun on joskus kysyttävä itseltäsi… ketkä ovat oikeita ystäviäsi.”
    Sanottuaan sen Matoran hymyili kylmästi. Sillä hetkellä Jake tunsi elottomien käsien päästävän irti itsestään. Kun Jake katsoi kohti lattiaa nähdäkseen ne, oli jo liian myöhäistä. Ne olivat kadonneet.

    Matoran seisoi edelleen samassa paikassa, mutta sen varjo oli tavallinen. Se kääntyi poispäin Jakesta ja lähti kävelemään nopeaa mutta painavaa askeltaan.

    ”Kerro minulle, jos muutat mielesi”, Matoranin ääni sanoi jostain Jaken sisältä.

  • Herra Ilonpilaajan uimakoulu

    Tuntematon saari etelässä

    Kaksi biomekaanista lintua seisoivat rantakiveyksellä vatsat pullollaan. Rauha rikkoontui yllättäen, kun tyyneen rannikkoveteen tiputtautui ylilennon tehneen gukon selästä punamusta hahmo. Hahmo pärski vettä kypäränsä raoista ja kapusi rannalle. Killjoy alkoi poistamaan vettä kehostaan, lintujen tuijottaessa häntä hämmentyneen näköisenä.

    ”Äh! tämä ruostuu… mistä lähtien sihtini on ollut näin huono… ja mitä te oikein siinä tuijotatte? Lopettakaa tai näytän miten taitava olen siipikarjan sinkoamisesta toiseen galaksiin.”

    Linnut tottelivat ja jatkoivat ruokalepoaan.

    Killjoy käveli eteenpäin tutkien rantaa. Yllättäen hän äkkäsi happisäiliön lojumassa. Hän tutki sitä hetken ja nopeasti äkkäsi siitä klaanin leimoja. Killjoy oli oikealla saarella.

  • Mysterys Nuin makuta vierailee Verstaassa

    Makuta Nui ja Matoro olivat saapuneet linnaan. Matoro meni pian Kapuran, Umbran ja Jaken luokse; he olivat aulassa, vasta saapuneet. Makuta Nui jatkoi eteenpäin. Hänellä oli hieman asioita selviteltävänä. Hän meni alas, Kerosiinipellen verstaalle.
    ”Kepe? Oletko täällä?” Ei vastausta. Pahus, Makuta ajatteli, Kepe on jossain poissa. Noh, täytyy pärjätä ilman.
    Umbra oli menossa huoneeseensa, kun Makuta Nui ilmaantui hissistä. Hän käveli nopeasti ulos ovesta. Umbra mietti, mitä tämän mielessä oli.

    Makuta nousi lentoon heti ulos päästyään – ja suuntasi Killjoyn talolle. Pian hän laskeutui pihalle. Mökki näytti autiolta. Makuta katsoi sisään ikkunoista. Ei mitään. Hän koputti oveen ja odotti. Oli pitkään hiljaista. Pian hän luovutti, Killjoy ei ollut sisällä.

    Manu palasi linnoitukseen.
    ”Missä on herra Ilonpilaaja?” hän kysyi nopeasti.
    ”Hän lähti jonnekin Gukollaan jo kesken pelastusretken”, sanoi Kapura.
    ”Hitto soikoon”, Manu kirosi. ”Miksi kaikki ovat poissa?”

    Seuraavaksi Makuta liiteli Summerganonin huoneen ikkunalle. Huone oli tyhjä. Hän vilkaisi vielä Summerganonin lempiajanviettokohteet. Ei mitään. Hän meni vielä Sugan ovellekin koputtelemaan, vaikka ikkuna näytti tyhjän huoneen. Kun hän saapui ovelle, huomasi hän lapun, joka oli kiireessä kirjoitettu:
    ”Olen rämeellä pelastamassa tyyppejä.”

    Manun pään täytti turhautuminen. ”Tyypit” oli jo pelastettu. Hän laski kymmeneen, meni ikkunalle ja avasi sen. Hän heittäytyi ulos ja avasi siipensä. Pian hän liiteli ilmassa ja muutti muotoaan; hänestä tuli kuin suuri siivekäs lepakko, lyhyet raajat, siipipoimu eturaajojen ja kylkien välissä, naamioon kasvoi terävät hampaat, raajojen päihin terävät kynnet – vaikkakin hänellä oli jo ennestään käsissään sellaiset. Tämä uusi ilmestys lähti liihottelemaan kohti saaren keskustan syvää viidakkoa.

  • Tiede-toa Kepe

    Klaanin itäportti

    Killjoyn Gukko liisi taivaalta suoraan Klaanin linnoituksen porttien eteen. Killjoy jätti uskollisen lintunsa liekaan ja astui porteista. Toisella puolella portinvartija pysäytti hänet.

    ”Tunnukset!”

    ”Killjoy, ID 190”, metsästäjä sanoi ja jäi odottamaan tarkistusta listoista.

    ”Pääsy sallittu. Tervetuloa herra Killjoy! Sinulle on 27 uutta viestiä.”

    ”En vastaa, en viivy kauaa”, Killjoy mutisi ja astui sisään linnoituksen pihamaille.

    Killjoy käveli suoraan asuntoloiden tiskille ja alkoi puhuttelemaan naispuolista, jokseenkin hehkeännäköistä Toaa.

    ”Etsin Kepeä. Mistä löydän hänet?”

    Toa osoitti kohti edessä aukeavaa käytävää.
    ”Hän saapui aivan hetki sitten. Käytävän päähän ja hissillä kolme kerrosta tästä alas. Hänen pajansa löytyy sieltä.”

    Killjoy lähti kävelemään käytävää pitkin, välittämättä muminasta ja paheksuvista katseista, joita hän sai osakseen. Hän astui hissiin ja meni kolme kerrosta alapäin, aivan kuten häntä käskettiin. Lopulta hissin ovi aukesi ja valtava verstas mitä ihmeellisimpine vimpaimineen avautui hänen eteensä. Lopulta hän löysi etsimänsä.

    ”Killjoy! Mitä ihmettä sinä täällä teet?”, Kepe huusi hallin toisesta päästä ja heitti hitsauslasinsa pöydälle. ”Sinua ei kovin usein täällä nähdä, itseasiassa viimeksi taisin nähdä sinut…”

    ”…lehdistökokouksessa neljä kuunkiertoa sitten. Tiedän. Kaikki eivät tunnu pitävän läsnäolostani.”

    Kepe vaikutti hieman vaivaantuneelta. ”Nooh, täällä liikkuu sinusta kaikenlaisia huhuja, varsinkaan nyt, kun Umbra kertoi sinun tappaneen jonkun rahin.”

    Killjoy hätkähti. ”Ovatko he jo palanneet?”

    ”Umbra lähetti viestiä pian tapahtuneen jälkeen, mutta he kirjautuivat järjestelmään hetki sitten. Törmäsin heihin tuolla portilla”, Kepe selitti. ”Mutta mitä asiaa sinulla oli?”

    Killjoy asteli ympäriinsä tutkien eri laitteita, mutta lopulta kääntyi Kepeä kohti ja sanoi: ”Sinä olet osavastuussa klaanin tehtäväraporteista, etkö olekin? Sinun täytyy löytää minulle eräs.”

    Kepe yskäisi toivottoman näköisenä. ”Älä viitsi Killjoy, sinä tiedät etten voi tehdä sitä. Ylläpito ei salaa näitä asioita ihan turhaan. Meillä kaikilla on salassapitovelvollisuus.”

    Killjoy tuijotti jään ja kasvillisuuden toaa tuimasti.

    ”Minulla on tietoa. Guardianin täytyy saada ne tietoonsa välittömästi… jonka lisäksi hän varmasti haluaisi tietää jotain.. hänen päätään koskevaa.”

    Kepe haukkoi henkeään. ”Tiedät, ettei Guardiania… erityisesti Guardiania, saa häiritä salaisten tehtäviensä aikana.”

    ”Tämä on vielä salaisempaa ja vielä tärkempää! Haluatko ottaa riskin, että ylivarovaisuutesi takia koko Klaani murtuu? Guardian tulee löytää! Ja juuri minun toimestani! En usko tätä tietoa kenenkään muun kannettavaksi!”

    Kepe tuntui miettivän ankarasti, mutta astui lopulta Killjoyn kanssa takaisin hissiin. ”Hyvä on… hyv’ä on. Mutta minä en sitten auttanut sinua. Emme ole tavanneet toisiamme sitten sen kokouksen. Selvä?”

    ”Sopii. Tämän täytyy pysyä ehdottomasti meidän välisenämme. En halua kenenkään olevan tielläni.”

    Kaksikko nousi päärakennuksen viidenteen kerrokseen, jossa hissin ovi aukesi. Käytävän päässä sijainneen toimistohuoneen työpöydän lukko kolahti auki, kun Kepe käänsi siinä messinkistä avaintaan. Kepe ojensi Killjoylle pahvitaustaiseen muistioon kirjatut koordinaatit ja metsästäjä näppäili ne rannetietokoneeseensa.

    Killjoy nyökkäsi ja lähti siirtymään takaisin käytävälle ja kohti hissiä. Kepe jäi tuijottamaan vähäsanaisen metsästäjän poistumista, punniten mielessään myöntymisensä viisautta.

    Kepe jäi toimistoon, kunnes kuuli avoimesta ikkunasta, kuinka gukko-linnun siipien humina oli ylittänyt linnoituksen, lukitsi työpöydän laatikon, huoneen oven ja lähti takaisin kohti verstastaan.