Klaanon

Avainsana: Killjoy

  • Operaatio Beeta osa 63: Liftarit sateessa

    Jääsaari

    Seurue tuijotti hartaasti taivaalle. Laukausten äänet kaikuivat hetken heidän korvissaan. Aika tuntui pysähtyvän. Huomattaisiinko heidät? Laiva oli sen verran kaukana, etteivät he nähneet, mikäli joku olisi viittonut siellä takaisin, joten heidän täytyi vain odottaa.

    Laiva lähestyi. Se olisi varmaan kiertänyt saaren kaukaa, jottei törmäisi jäihin, mutta nyt se tuntui kaartavan pikkuhiljaa kohti. ”Tuo taitaa tosiaan noukkia meidät kyytiin…”, Kapura myhäili ja muukin seurue riemuitsi. ”Jos se ei ole vihollisalus.”, huomautti Summerganon, mutta hän uskoi, ettei se ollut. Hänkin riemuitsi.

    Laiva lipui jäisen saaren rannikon tienoille, juuri parahiksi, sillä Killjoy oli kuulevinaan frostelusten ääntelyä kaukaa. Ne saattaisivat taas kömpiä koloistaan ja iskeä.

    Killjoy astui esiin saarella kyhjöttävien joukosta ja jäisellä kielekkeellä seisoessaan hän tervehti toverit takanaan lähestyvää laivaa.

    ”Ketäköhän tapaamme?”, Matoro ajatteli ääneen.

  • Operaatio Beeta osa 62: Cencordin mielenkiintoinen lore

    Viidakkosaari, tuhansia vuosia sitten

    Pitkä makuta käveli hiljaa harmaan, metallisen rakennuksen käytävillä. Hän oli tämän trooppisen saaren ainut asukki, hänen luomiensa rahien lisäksi. Niitä ei ollut paljoa.

    Olento astui hämärään saliin. Sen sisustusta dominoi pyöreä, puolipallomainen pöytä huoneen keskellä sekä huoneen seinää kiertävät pöydät. Valkoisen sävyinen makuta astui kemikaaliensa ääreen. Pöydällä makasi hopeinen naamionalku ja useita kanoka-kiekkoja. Lattialla on useita rikkinäisiä tai epämuodostuneita naamioita.

    Makuta Itroz, tai pilkkakirveiden suissa ”naamiontakoja”, oli täysin omistautunut unelmalleen. Aseelle, joka murskaisi jokaisen vihollisen hetkessä. Hienostuneelle aseelle joka ei jättäisi jälkiä.
    Mielen voimalla tappavalle aseelle.

    Kaikki oli alkanut siitä, kun tämä makuta näki legendaarisen ’Nimdan’ käytössä. Se oli täydellinen ase, hän ajatteli. Sen jälkeen Itroz kulutti elämänsä täydellisen, mielensisäisen aseen valmistukseen.

    Makuta epäonnistui kerta toisensa jälkeen. Aseet olivat joko liian vaarallisia, tehottomia tai muuten vain toimimattomia. Muut makutat alkoivat kyllästyä Itroziin joten tämä muutti tälle kaukaiselle viidakkosaarelle toteuttamaan unelmaansa. Hän näyttäisi muille vielä.

    Itroz nosti hetken työskentelyn jälkeen pöydältä naamion. Hopea, pyöreä naamio vain muutamilla yksityiskohdilla. Tärkeintä siinä on sen voima. Mieli.
    Jos kaikki olisi tällä kertaa sujunut täydellisesti, Itroz olisi saavuttanut unelmansa. Hän asetti kanohin oman Trynansa päälle ja tavoitteli sen voimaa.

    ”Iltaa.”
    ”Teridax on kyllässssstynyt odottamaan. Epäonnisssstut jatkuvasssssti.”, synkkä ääni sanoi tiedemiehen takaa. Tämä kääntyi ympäri ja kohtasi katseellaan violetin, pitkän hahmon. Se kantoi kanohi Avsaa ja piti käsissään ikävän näköistä viikatetta.

    ”Tiedätkö miten käy makutoille, jotka eivät tottele Veljeskunnan määräyksiä?”, toinen, huomattavasti lyhyempi makuta sanoi.
    Itroz aavisteli pahinta. Abzumo ja Gorast, veljeskunnan tehoteloittajat.

    ”Teridax sssssanoi että hoitelissssssimme sinut. Tehottomissssssta makutoisssssta ei ole hyötyä. Muissssstatko miten Sssspiriahille kävi?”, Abzumo lausui vertahyytävästi.

    Jääsaari, jyrkänne

    Myöhemmin Matoro löysi myöhemmin kanohi Cencordin Destralilta. Tämä naamio riippui tapettujen makutojen seinällä linnoituksessa. Nämä olennot eivät olleet uskoneet toveriinsa eivätkä koskaan testanneet naamiota. Istroz oli onnistunut viimeisellä kokeellaan luomaan toimivan mielen naamion. Joskin sen käyttö vaati valtavasti voimia, että se ei olisi koskaan ollut täydellinen ase.

    Matoro tuijotti horisonttiin. Kylmä meri aaltoili silmänkantamattomissa. Kaikialla oli vain merta. Frostelukset olivat paenneet saaren sisäosiin. Koko joukko oli kuitenkin Nimdan ja avainkortin kanssa jumissa tällä saarella.

    Jään Toa otti teleskooppisilmät esiin ja asettaa sen oikealle silmälleen. Hän mittailee merta kallioilta kiikarillaan.

    ”Hei! Laiva!”, hän hihkaisi yhtäkkiä.
    ”Mitä?”, Kapura huusi vähän matkan päästä, muiden vahkien luota.
    ”Tuolla menee laiva. Mikä sattuma!”, Matoro riemuitsi ja viittelöi.
    ”Ei tuo toimi.”, jonkin verran piristynyt Killjoy sanoi, nosti Aizenin tykin taivasta kohden ja ampui.

    Ne olivat sekä kunnianlaukaukset vainajalle että merkki laivalle.

  • Operaatio Beeta osa 61: Sarajin kyseenalainen lore

    Jääsaari, jyrkänne

    Summerganon istui valtavan jäästä muodostuneen jyrkänteen reunalla tuijottaen kohti taivaanrantaa. Vahkit olivat järjestäytyneet Matoron ja Kapuran kanssa kertaamaan tilannetta. Killjoy istui sivummalla lohkareen päällä, koettaen epätoivoisesti sulattaa Aizenin piirejä yhteen. Hän ei ollut sanonut sanaakaan taistelun jälkeen.

    Saraji irtautui Vahkien joukosta ja veti kaapuaan tiukasti ympärilleen. Hän istui Ganonin viereen ja hetken ajan kaksikko istui täysin hiljaa. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Ganon aloitti keskustelun:

    ”Olen pahoillani ystäväsi puolesta.”

    Saraji ei vastannut, mutta Ganon tiesi Sarajin miettivän kuumeisesti viimeisimpiä tapahtumia.

    ”En tiedä mitä hänelle on tapahtunut… hän on aivan erilainen kuin silloin.”

    Summerganon näytti hieman apealta ja nyökkäsi: ”Niin, hän on… kokenut paljon hiljattain. Olen tosin aina tuntenut tämän Killjoyn. Hän on aina ollut yksinäinen susi, mutta tämä taitaa olla jo hänellekin liikaa.”

    ”Vuosia lähtönsä jälkeen… luulimme, että hän olisi kuollut, luulimme pitkään ja sitten… sitten hän vain ilmestyy. Murjottuna, palaneena, varustettuna laitteistolla jota ei pitänyt olla enää olemassa.”

    ”Lähtönsä?”, Summerganon kiinnostui.

    ”Hän ei ole kertonut vai? Ette tiedä hänen tarinaansa?” Summerganon pudisti päätään ja otti asennon, joka kertoi Sarajille valottaa asioita.

    Se ilta oli sateinen. Sodan loppua juhlittiin ympäri Metru Nuita. Kierrokseni päättyi odottamattomalla tavalla. Komentaja Niz tuli ulkoa vaikka hänen olisi pitänyt olla toipumassa edellisestä taistelustaan. Vaikka hän oli likomärkä ulkona pauhaavasta sateesta, kyyneleiden norot erottuivat selkeästi hänen naamionsa pinnalla.

    Kenraali oli poissa. Hän oli hyvästellyt Komentajan hetkeä aikaisemmin pihalla ja hävinnyt tämän jälkeen tuhka tuuleen. Komentaja ei koskaan suostunut kertomaan Kenraalin lähdön syytä ja Mustan Käden joukot jäivät yhtä tukipilaria vaille. Sen päivän jälkeen Komentaja ei enää koskaan hymyillyt.

    Kaikki ne muistot joita tuo kaksikko oli kokenut katosivat hetkessä. Se vaikutti välittömästi työilmapiiriimme. Koetimme olla vahvoja, hymyilimme väkisin joka päivä. Koetimme piristää Komentajaa, mutta turhaan. Hän oli jo menettänyt toivonsa.

    Komentaja masentui pian tämän jälkeen. Jokainen taistelu päättyi hänen kannaltaan entistä huonommin. Lopulta hänen vammansa olivat niin pahat, että hänet vedettiin pois rintamalta. Hän istui yksinäiset tunnit huoneessaan, rakentaen laitteita joista kukaan ei ottanut selkoa.

    Muutamaa viikkoa myöhemmin saimme tiedon Kenraalin siirtyneen Xialle. Hän oli pettänyt meidät, siirtynyt riveihin joita vastaan oli vannoutunut taistelevansa. Niz ei uskonut tätä, kieltäytyi kuulemasta mitään häneen viittaavaa. Johtoporras lähetti pienen tutkimusryhmän Xialle ja perustimme sinne pienen tutkimuskeskuksen maan alle. Kenraali oli kuitenkin jo ehtinyt kadota ja jäljet hänestä katosivat lopullisesti.

    Vuosia me jatkoimme toimintaamme. Uusia Kenraaleja tuli, mutta heistä jokainen kaatui Metsästäjien uudelleen kasvaneen aktiivisuuden takia. Moni tärkeä kaatui, moraalimme oli murrettu ja oli vain ajan kysymys kuinka kauan kestäisimme menetystemme keskellä. Ja sitten koitti päivä, jota olimme pelänneet. Dume kääntyi meitä vastaan. Metru Nuin johtaja päätti sulkea meidät. Emme suostuneet ja illalla Metsästäjiä tunkeutui tiloihimme, surmaten jokaisen. Niz tuli väliin, kun olimme saattamassa johtajaamme pois. Veimme hänet Xialle, viimeiseen paikkaan josta meitä osattaisiin etsiä. Komentaja Niz kuoli taistelussa urhoollisesti…

    Saimme pian viestin, että Metru Nuin Vahkit olivat muuttaneet lojaaliuden kohdettaan, Dume nyt yksin vastasi heidän toiminnastaan. Me olimme ainoat, ainoat niiden tuhannen kadonneen yksikön lisäksi, jota poistuivat rekisteristämme Kenraalin katoamisen yhteydessä…

    Hän petti meidät, mutta hän palasi… Hän haluaa korvata virheensä…

    Summerganon nojasi nyt käteensä. Hän oli sulkenut silmänsä tarinan ajaksi, mutta avasi ne taas nyt.

    ”Killjoy siis… jätti kaiken sen, kaiken hänelle tärkeän… miksi?”

    Saraji pudisti päätään: ”Vain hän itse tietää. Hän katuu, minä näen sen. Niz oli hänelle syy taistella, syy työskennellä ja lisäksi intohimo saada aikaan hyvää. Tuo ei ole se Kenraali, jonka tunsin. Hän ei koskaan satuttanut eläintä, ei koskaan korottanut ääntään, ei janonnut kostoa… Jotain tapahtui hänelle.”

    Killjoy oli noussut pystyyn etäämmällä. Hän oli luovuttanut ystävänsä korjausyrityksissä ja laski tämän palaset veteen ja jäi seisomaan laskupaikalle. Hänen rintapanssarinsa puuttui kokonaan, koko haarniska oli halkeamilla eikä hän sanonut mitään.

    Saraji loi vielä yhden merkitsevän katseen Ganoniin.

    ”Meidän kaltaisiamme ei ole paljoa.”

    Ganon ei selkeästikään ymmärtänyt mitä Saraji tarkoitti, jolloin hän tiputti kaapunsa, tarttui rintakehäänsä ja väänsi sen auki, paljastaen hehkuvan kiven sisällään.

    ”Heitä oli kaksitoista… Kaksitoista olentoa, joille tällainen kivi oli antanut elämän. Yksi on jäljellä…”

    Saraji sulki kehonsa, puki viittansa ja istui taas Ganonin viereen. Hiljaisuus vallitsi jälleen, eikä kumpikaan enää puhunut sanaakaan.

  • Operaatio Beeta osa 60: ”Pääsemme kotiin”

    Frosteluksian jääsaari

    Rahipedot pysähtyivät kuin seinään ja katsoivat, kuinka heidän lajitoverinsa pää rusentui Kenraali Killjoyn nyrkin alle. Killjoy kääntyi ja rahit saivat häneltä vain myrkyllisen katseen. Killjoy lähestyi raheja hitaasti, mutta uhkaavasti. Killjoy huitaisi etummaisen rahin kevyesti sivuun ja se ei siitä enää noussut, mutta jäljelle jääneet luikkivat kauas pois minkä jaloistaan pääsivät.

    Summerganon ja Matoro olivat molemmat maassa, mutta nuo kuusijalkaiset ja vahvat rahit eivät silti saaneet toia hengiltä, sillä maatessaankin he pitivät puolensa miekoin. Matoro laukaisi aiemman voimankoetuksen vuoksi melko heikon jääsäteen, tosin vain hidasteeksi tarkoitetunkin päällekarkaavaa rahia kohti ja säteen pysäyttäessä sen etenemisen hetkeksi ehti Summerganon sivaltaa pedolle ammottavan aukon kylkeen. Muutama rahi katseli hieman kauempaa, mutta nähtyään miten heidän toverinsa rusennettiin Killjoyn käsittelyssä, jättivät pedot toat rauhaan. Hieman sivummalla Kapura selätti tiukan taistelun päätteeksi jokusen pedon muutaman vahkin avustuksella.

    ”Toivottavasti emme kohtaa lisää yllätyksiä.”, Matoro sanoi synkästi. Kapura tuli Matoron ja Sugan luokse ja yhdessä nämä kolme katsoivat Kenraalia, joka oli jälleen kokenut menetyksen. Tai oikeastaan he kaikki olivat. Lumen ja jään keskellä elossa selvinneet sankarit kokoontuivat yhteen ja hiljentyivät hetkeksi kaatuneita muistaen.

    Ilmalaiva makasi nyt meressä ja Killjoy, Matoro, Suga ja Kapura olivat vahkien kanssa jääsaarelle haaksirikkoutuneena. Tilanne oli synkkä, mutta he pitivät yhä mielensä virkeänä ja järjen terävänä. Killjoy astui päättäväisesti askeleen eteenpäin ja niin tekivät muutkin. Killjoyn porukka ei horjunut, vieläkään. Menetykset painoivat kaikkia raskaasti, eikä vähiten Kenraali Killjoyta, mutta yhdessä he kaikki kävelivät yhä pidemmälle tällä jäisellä saarella.

    ”Tämä ei ollut vielä tässä”, Suga toteaa hiljaa ja Killjoy kääntyy tovereidensa puoleen. ”Ei tosiaan. Kärsimyksissä on käsittelemistä, mutta tästä me jatkamme ja pääsemme Klaanin rannoille ja mitä kohtaammekaan, me selviämme”.

    Jos väsymys jotakuta painoi, ei sitä nyt huomannut, sillä suruissaan, tänä synkkänä hetkenä he talsivat kaikki sisukkaasti lumen ja jään keskellä, Frosteluksian saarella.

    ”Pääsemme kotiin”. Se oli kaikkien yhteinen ajatus.

    This post has been edited by Summerganon on Jan 11 2011, 09:19 PM

  • Operaatio Beeta osa 59: RIP Aizen

    Frosteluksian jääsaari, meren keskellä

    ”Frosteluksista on hyvin vähän tutkimustietoa. Väitän tuntevani rahit hyvin, mutta noista otuksista tiedän vain sen, että ne ovat agressiivisia ja Toaa vahvempia.”, Matoro selitti nopeasti, silmäillen saarelle uivia raheja.
    ”Mikähän niihin tehoaisi?”, Killjoy kysyi nopeasti.
    ”Testataan. Veikkaisin että vesirahit eivät tykkää tulesta.”, Kapura ilmoitti nopeasti, kutsui elementtivoimiaan ja sai miekkansa hehkumaan.

    ”Voimme pelata taistelulla vain aikaa.”, Saraji mainitsi sivuun.
    ”Tiedän. Pelaamme aikaa, mietimme pakokeinoa. Ovatkohan nuo tarpeeksi älykkäitä alkeellisten veneiden tekoon?”, Joy sanoi.
    ”Ei, mutta ne purjehtivat jäävuorilla.”, Matoro kertoi.

    ”Idea.”, Suga sanoi.
    ”Koittakaa hidastaa Frosteluksia, minä ja Matoro yritämme murksta ne jäävuorilla.”

    ”Tuo vaatii melkoisesti elementtivoimia, mutta se voisi toimia.”, toinen Jään Toa lausui. Hän sulki silmänsä ja alkoi keskittyä elementtivoimiinsa.

    Aseistetut vahkit, Joy ja Kapura alkoivat tulittaa kohti olentoja. Osa niistä vain jatkoi eteenpäin juoksua toisten jäädessä rannalle lataamaan Rhotukoitaan.

    Summerganonin ja Matoron käyttäessä yhtä aikaa jäävoimiaan, valtava jäävuori ulapalla alkoi liikkua. Toat käyttivät jään manipuloinnin voimiaan ja alkoivat liikuttaa massiivista järkälettä kohti rantaa, kohti raheja.

    Rhotuka-pyörittimiä alkoi lennellä taas ilmassa. Niissä oli kaikissa erilaisia voimia, mutta kukaan Klaanilaisista ei erityisemmin halunnut kokeilla mitä niiden kohteeksi joutuneelle tapahtuisi.
    Kuusikätisiä raheja alkoi lähestyä yhä enemmän paksussa lumihangessa. Tällöin massiivinen jäävuori iskeytyi kallioisen saaren rantaan, murskaten useita raheja ja lennättäen jäälohkareita pitkälle Frosteluksien riveihin. Saaren ranta peittyi olentojen karjuntaan ja jäänlohkareiden ryminään.

    ”Suunnitelma toimii!”, Killjoy huusi tulittaessaan rannalle. Molemmat Jään Toat olivat istumassa lumessa, leväten hetken edellisestä voimankoetuksesta.
    ”Mitäs nyt?”, Kapura kysyi.
    ”Öh. Minulla ei ole mitään havaintoa miten jatkamme. Tutkitaan saarta?”, Killjoy vastasi.
    Silloin paksun lumipeitteen alta syöksyi useita kuusikätisiä raheja. Frostelusten useat terävät kädet hyökkäsivät Klaanilaisten kimppuun, jotka yrittivät parhaansa mukaan puolustautua.

    Matoro veti välittömästi meikkansa esiin ja torjui sinisen sävyisen rahin käden iskun. Seuraava iskeytyi häntä olkapanssariin, kaataen toan. Summerganon nousi hangesta nopeasti ja huitaisi valtavalla miekallaan olentoa. Rahi karjaisi menettäessään yhden käden, mutta tämän viiden muun käden isku kaatoi valkoisen toan maahan.

    Frostelus syöksyi kahden eliittivahkin kimppuun. Sarajin nopeat miekaniskut torjuivat toistuvia hyökkäyksiä, mutta rhotuka-isku lähietäisyydeltä sai vahkin sivuun. Nopea sivallus katkaisi Aizenin käden. Vahki nosti suuren tykkinsä toiseen käteen, saaden iskun vartaloonsa. Hän laukaisi aseen, räjäyttäen rahin lähietäisyydeltä kappaleiksi. Silloin toisen rahin piikikäs hakkumainen käsi iskeytyi Aizenin selkään, lävistäen vartalon. Asetta vedettiin nopeasti ylöspäin, jolloin se repi vahkin rinnan auki ja siitä eteenpäin murkasi pään. Villisti kipinöivä ruho kaatui lumiseen maahan.

    Silloin Killjoyn suuri haarniska syöksyi frostelusta päin. Nopea sivallus irroitti olennon käden ja tykinlaukaus vartaloon kaatoi olennon kitumaan lumeen. Killjoy murskasi punaisella metallinyrkillään rahin pään.
    ”Tämä on ystäväni taposta!”, hän karjui raivokkaasti.

  • Operaatio Beeta osa 58: Nesteiden ja virtapiirien yhteensopivuus

    Uppoava ilmalaiva, meri

    Vesi näytti ensin pysyvän pohjassa ammottavan reiän tuntumassa, mutta juuri, kun tiimi oli huokaisemassa helpotuksessa, alkoi se levitä ja vedenpinta alkoi nousta suurella tahdilla.

    Samalla sekunnilla sekä Killjoy, että tilassa olleet vahkit saivat sätkyn ja tarttuivat lähimpiin katossa oleviin putkiin ja jäivät roikkumaan niistä. Matoro, Summerganon ja Kapura olivat ainoat lattialla nyt seisovat ja ennen kuin ehtivät avata suutaan tästä merkillisestä käänteestä, ovi aukesi ja ohjaamoon syöksyi vahki, joka astui märälle lattialle ja pudotti samalla merkilliset kiekot, joita kantoi.

    Vahki ei ehtinyt sanoa sanaakaan, kun vesi ylsi tätä jo polvitaipeisiin ja se alkoi kipinöimään.

    ”Ei, ei, tämä eighrzzzzz…”

    Vahkin kipinäsuihku levisi jalkaa pitkin vartaloon ja oikosulku sai koko sen koneiston räiskähtämään kirkkaasti. Tämän jälkeen vahki rysähti lattialle eikä enää liikkunut, upoten samalla veteen.

    Killjoy roikkui nyt katosta entistä tiukemmin ja avasi radioyhteytensä kaikkiin aluksen vahkeihin.

    ”Varoitus, alus uppoaa ja täytyy parhaillaan vedellä. Lentokykyiset yksiköt, tehkää kattoon reikiä ja auttakaa kaikki yksiköt ja varusteet turvaan, ennen kuin vesi peittää koko aluksen!”

    Kapura ei selkeästikään ollut tilanteeseen tyytyväinen ja hänkin tarttui katon paneeleihin ja siirsi katseensa Killjoyyn.

    ”Sinunkaan pukusi ei varmaan pidä vedestä?”

    ”Sanotaan, että tämä on kastunut jo kerran. Järjestelmät jouduttiin sammuttamaan sen jälkeen neljäksi tunniksi, jotta vesi valuu pois. Jätän tällä kertaa väliin.”

    Matoro ja Summerganon astuivat lähemmäksi reikää. ”Vesi ei ole meille ongelma, tapaammeko pinnalla?”
    Killjoy nyökkäsi ja antoi Aizenille merkin. Tämä latasi kätensä pumpputoimintoisen räjähdepatterin ja amui kattoon valtavan reiän. Vesi ulottui Matoroa ja Sugaa jo vyötäisille.

    ”Tavataan saarella.”

    Hahmot katosivat näkyvistä ja Killjoy siirsi huomionsa katon reikään: ”Vähempikin olisi riittänyt Aizen.” Aizen virnisti ja tarttui Sarajiin, käynnistäen samalla rakettimoottorinsa, samanlaiset, kuin Killjoylla.

    Killjoy ja Kapura tekivät saman tempun ja Killjoykin liihotti matkustajansa kanssa reiän yläpuolelle.

    ”Odottakaa siinä, haemme teidät pian”, Killjoy huikkasi ja liihotti taivaalle. Siellä heitä ei odottanut paljoakaan parempaa, sillä Rhotukoita vilisi ympäriinsä ja Killjoy joutui tekemään täyden päivätyön väistelläkseen niitä. Killjoy ja Aizen ainoina lentokykyisinä ohittivat vedessä uivat Matoron ja Summerganonin ja kiidättivät lastilaisensa pienen muurimaisen kiviröykkiön luokse, jonne aluksen kolme jäljelläollutta lentokykyistä pioneeria olivat jokainen tuonut yhden vahkin mukanaan.

    Killjoy ja Aizen lasteineen laskeutuivat, samalla heidän luokseen ja painautuivat selkä kiveä vasten, suojautuen jatkuvalta tulitukselta. Ganon ja Matoro nousivat maihin, Matoro tiukasti teleskooppisilmäänsä puristaen. Tämän maski oli nyt jo takaisin hänen päässään.

    Killjoy käänsi katseensa kohti uppoavaa ilmalaivaa. Se oli jo miltei kokonaan uponnut, mitään ei ollut enää pelastettavissa. Killjoyn radiosta kuului vain rätinää ja sekalaisia avunhuutoja.

    Killjoy iski raivoissaan nyrkillään kiveen. He olivat juuri menettäneen kymmenen sotilasta, useita työskentelijöitä ja kommunikaattoreita plus lääkitsijät.
    Nelikon lisäksi heillä oli nyt Aizen ja Saraji, plus kolme lentokykyistä kevyesti aseistettua pioneeria, sotilas, lääkitsijä ja yksi aseistamaton työntekijä…
    vastassa kymmenittäin otuksia, joista Killjoy ei ollut ennen tätä päivää kuullutkaan.

    Matoro käänsi katseensa epätoivon partaalla roikkuvaan Killjoyyn:

    ”Taitaa olla suunnitelman paikka.”

  • Operaatio Beeta osa 57: Frostelusten hyökkäys

    Trooppisehko saari merellä

    ”Naamiossani… naamiossani asuu joku.”, Matoro selitti nopeasti rantahietikolla istuen.

    ”… siis mitä?”, Suga kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
    ”Tämä on kuin huonosta fantasiaelokuvasta.Tuon naamion sisällä asuu joku tai jokin, joka ’vapautui’ kun tulimme tälle saarelle.”, jään Toa jatkoi.

    ”Ja se tahtoi Nimdan.”, hän sanoi vielä. Paratiisisaari ei tuntunut enää niin paratiisilta.

    ”Miksi kaikki tuntuu aina kallistuvan näihin pieniin siruihin?”, Killjoy puheli, sormeillellen valkoista Nimdan sirua käsissään.
    ”Ja me emme edes tiedä kunnolla mitä ne ovat.”, Kapura lisäsi.

    ”Lähdetään täältä.”, naamioton Matoro ehdotti.
    ”Kannatan ajatusta.”, Suga sanoi. Kolmikko lähti kävelemään rantaviivaa pitkin kohti valkoista ilmalaivaa. Mustavalkoinen toa nappaa naamionsa käteensä ja lähti itsekkin muiden perään.

    ”Me lähdemme. Moottorit käyntiin, kurssi kohti Klaania. Saimme tästä saaresta tarpeeksi.”, Kenraali Killjoy ilmoittaa jämäkästi vahkeille radioitse ja asettuu aluksen oleskelutiloihin muiden kanssa.

    Neljä Klaanilaista ovat toipuneet nopeasti, vaikka eivät olekkaan vielä huippukunnossa. Kestäisi kauan ennekuin he olisivat täydellisesti parantuneita.

    Matoro näpersi teleskooppisilmälaittensa kanssa.
    ”Äh, kiinnikkeet ovat murtuneet ja skanneri on rikki. Tämän saa kuntoon vasta Klaanissa.”, toa toteaa tylsiintyneenä ja asettaa sydämen muotoisen osan pöydälle.

    Muutaman tunnin kuluttua…

    Meri

    ”Kenraali, näemme useita saaria. Tuletteko katsomaan?”, radiosta ilmoitettiin. Joy pyöräytti turhautuneena päätään ja astelee aluksen käytäviä pitkin ohjaamoon, jossa kaksi eliittivahkia, Aizen ja Saraji, istuivat. Suuren lasin läpi näkyi vuoristoisia pikkusaaria, ilmeisesti lumen vallassa. Meressä kellui jäävuoria.
    ”Maasto muuttui aika täydellisesti.”, Joy totesi ensin.
    ”Lämpötila riippuu kupolin valokivien ja valaistavan/lämmitettävän kohteen välisestä etäisyydestä. Olemme nyt Xian ja Pohjoisen Mantereen kupolien taitoskohdassa.”, Saraji luennoi metallisella äänellä.

    ”Selvä. Miksi pyysitte katsomaan?”, kenraali kysyi.
    Aizen ojensi Killjoylle monimutkaisen näköiset kiikarit ja kehoitti katsomaan tarkempaan.

    Joy katsoi laitteen läpi saaria. Hän näki useita moniraajaisia, rumia olentoja.
    ”Frosteluksia.”, toinen eliittivahkeista mainitsi.
    ”Ne ovat huomanneet meidät. Ensimmäiset ampuivat rhotukoillaan meitä kohti.”, se jatkoi.

    ”Ampukaa ne.”, Killjoy antoi yksinkertaisen käskyn.
    ”Kyllä, ajattelimem tehdä niin, mutta tämä on A-luokan luksusilmalaiva. Ei sota. Tässä ei ole aseistusta.”
    Kenraali iski kädellään kypäränsä otsaan.

    Jotakin osui ilmalaivan kylkeen sihisten.
    Kolme muuta Toaa ryntäsivät aluksen sivuikkunoihin, tajuten olevansa Frosteluksia pommituksen kohteena. Nämä älykkätä rahit ovat hyvin reviiritietoisia eivätkä siedä ketään – ei ketään – maillaan.

    ”Onko tässä aluksessa aseita?”, Summer kysyi eräältä vahkilta.
    ”A-luokan luksusalus. Ei aseita.”, tämä vastasi koneäänellä.
    ”Vahkijoukot: Avatkaa tuli”, radiosta komennettiin. Reilu tusina robottia alkoivat ampua aluksen ikkunoista alaviistoon.

    ”Mitä rhotukoita noilla on?”, Kapura kysyi taistelun melskeessä.
    ”Vähän kaikkia, ja sehän tässä se huono juttu onkin.”, Matoro vastaa tulituksen keskellä.

    Aluksen pohjaan osunut rhotuka räjäyttää lattiaa irti.
    ”Tämä alus ei kestä moista menoa!”, paikalle syöksynyt Killjoy ilmoitti.
    ”Moottorit sammuvat!”, joku huusi.
    ”Ah, Myrkkylentäjien rhotuka. Eliminoi kohteen lentokyvyn, oli se sitten biologinen tai mekaaninen taito.”, Matoro puheli itsekseen.
    ”Emme kaipaa biologian luentoa. Keksitään jotain!”, Kapura sanoi tulisesti.
    ”Onko tässä pelastusveneitä? Kelluuko tämä?”, Suga kyseli.
    ”Periaatteessa kyllä, mutta tuo reikä lattiassa.”, Joy sanoi, osoittaen isoa reikää.

    Silloin valkoinen alus romahti kylmään veteen.

  • Operaatio Beeta osa 56: Tekninen tauko

    Trooppisehko saari merellä

    ”Eijei, tuo on varavirtrepulsori, se syöttää virtaa kypärään vielä senkin jälkeen, kun muu puku on sammuksissa. Tämän avulla se varoittaa minua tuntematomasta liikkeestä, vaikka olisin unessa. Se tuli yllättävän hyödylliseksi venereissullamme…”

    Killjoy istui Kapuran kanssa hietikolla kypärä sylissään. Hän oli juottanut johdot takaisin yhteen ja opetti Kapuralle samalla tekniikan alkeita. Killjoy laittoi kypärän takaisin päähänsä ja sen juuressa olevat tapit napsahtivat kaulapanssariin saumattomasti. Killjoy pudisteli päätään ja kokeili sen liikkuvuutta, se toimi taas.

    Killjoy päätti jatkaa tarvikkeidensa testausta. Hän nosti ainoan jäljellä olevan miekkansa tai oikeastaan sen kahvan ja painoi nappia. Kokoontaittuva miekan terä nousi pystyyn pala kerrallaan saranoiden avulla.

    ”Hmm, hieman tummunut, mutta ei muuten pahassa kunnossa.”

    Killjoyta harmitti miekkansa kohtalo. Hän osaisi kyllä tehdä uuden, mutta tämä kyseinen kadonnut miekka oli se, jonka Niz oli antanut hänelle Metru Nuin paraatissa…

    Kapura havahtui yhtäkkiä: ”Hei, missäs Matoro muuten on?” Summerganon oli ilmestynyt heidän taakseen: ”Mietin aivan samaa, hän oli tässä Äskeeeeenghhh!

    Killjoy ja Kapura nousivat salamana seisomaan.

    ”Se… se on Matoro.. hänen äänensä.” Killjoy ja Kapura katsahtivat toisiinsa. Killjoy avasi radioyhteyden alukseen: ”Aizen, pystytkö määrittämään Matoron sijainnin, kadotimme hänet?”

    ”Hetki vain. … … Hän on aivan viidakon reunamilla. Teidän kohdastanne luoteessa.”

    Kolmikko lähti juoksuun, Killjoy kuitenkin kompastui, sillä hänen päässään vihlaisi yllättäen.

    ”Ois… kaa e is. Ski.”

    Suga auttoi hänet nopeasti ylös. ”Hän koettaa kertoa meille jotain.”
    Kapura nyökkäsi, sama oli tapahtunut juuri hänellekin: ”Puhui jotain maskistaan.”

    ”Tuolla!” Summerganon huusi ja muutkin näkivät sen. Valkomusta hahmo oli polvillaan maassa päätään pidellen.

    ”Tkaa ois!”

    ”Matoro, puhu selkeämmin, emme ymmärrä mitä koetat sanoa”, Killjoy yritti suostutella, jolloin Matoron suu aukesi puoliväkisin:

    ”OTTAKAA TÄMÄ HEMMETIN MASKI POIS!”

    Salamannopeasti Kapura tarttui Matoron naamioon ja viskasi sen rantahietikolle heidän vierellään. Matoro huohotti päätään pidellen.

    ”K-k-kiitos…