Klaanon

Avainsana: Kenraali

  • Uhkaus Mustan Käden kostosta

    Xian keskusta

    Kaksi mustaan pukeutunutta hahmoa saapuu syrjäkadulta keskusaukion laidalle. Kaupankäynti on vilkasta ja Xian perinteiseen menoon liittyen, myös Zamor-pistoolien laukauksia kuuluu väen seasta. Kaksi hahmoa jäävät seisomaan syrjäkadun suulle, eikä aikaakaan, kun kolmas näitä kahta huomattavasti suurempi hahmo liittyy joukkoon.

    Kolmikko kääntyy kadulle ja pysähtyvät vasta tullessaan umpikujaan. Kuin tyhjästä, yksi hahmo löytää kuitenkin pikkuruisen kahvan seinän sisältä ja vetää, saaden koko seinän halkeamaan keskeltä, kuin liukuovet. Kolmikko astuu sisään ja betoniset ovet sulkeutuvat heidän takanaan.

    Valot syttyvät ja paljastavat hahmojen tulleen valtavaan varastoon, täynnä aseita.
    Zamor-pistooleja, miekkoja, kanuunoita ja mitä merkillisimpiä vempeleitä. Isoin hahmoista tutki hyllyrivejä mielenkiinnolla, mutta kaksi muuta keskeyttivät tämän.

    ”Onko sinulla se?”

    Isoin hahmoista kaiveli viittansa sisuksia ja veti sieltä pienen mustan kortin, johon oli painettu kolmion sisälle kuva mustasta kämmenestä. Hahmo ojensi kortin ja toinen otti sen vastaan ja asetti sen pieneen pidikkeeseen, jonka hän tunki oman viittansa sisuksiin.

    ”Musta Käsi ottaa takaisin sen, mikä sille kuuluu. Onko sinua tietoa toisen olinpaikasta?”

    Iso hahmo kääntyy jälleen aseita kohti, mutta vastaa silti käheällä äänellään.

    ”Kenraali on tulossa tänne, pian.”

    Kaksi muuta hahmoa katsoi toisiinsa ja nyökkäsivät.

    ”Kiitämme yhteistyöstä, olet vapaa ottamaan mitä haluat.”

    Iso hahmo nyökkäsi ja kaksi muuta poistuivat paikalta.

    Iso hahmoista meni tutkimaan isointa pistoolia, jonka näki, pudotti hupun päästään ja virnisti. Ja samalla kun hän virnisti, tulenlieskat purkautuivat hänen selästään.

    Bio-Klaani, komentotorni

    Creedy katui päätöstään jokaisella olemuksensa säikeellä. Tawa oli vain yhtäkkiä ilmestynyt hänen mökilleen ja pyytänyt häntä koordinoimaan Killjoyn operaatiota. Vastapalvelukseksi hän oli luvannut Klaanin varastoista mielin määrin uusia osia hänen projekteihinsa. Suostuessaan pyyntöön, hän ei kuitenkaan odottanut joutuvansa keskelle sotaa.

    Komentotorni oli muuten aivan tyhjä, mutta Creedy kyhjötti nurkassa omatekoinen kirves kädessään, valmiina iskemään, jos joku murtautuisi ovesta sisään. Hän oli nähnyt ison matoranjoukon juoksevan kerrosta hänen alapuolellaan ja oli samalla näkevinään jonkinlaisia robotteja, jotka eivät selkeästi olleet ystävällisiä.

    Epätoivo oli vallannut Creedyn jo kymmeniä minuutteja sitten. Hän ei saanut yhteyttä Killjoyyn, sähkökatkos oli aiheuttanut kärähdyksen koordinointilaitteistoissa, eikä hän saanut yhteyttä ulos mitenkään. Ja mikä pahinta, oven takana oli joku ja lommo ovessa kasvoi isku iskulta suuremmaksi.

  • Gerew tekee diilin

    Pieni luoto etelässä

    Aamuyö oli jo pitkällä ja vaillinainen kuu heijasti Skakdin naamaan tyynen meren pinnasta. Skakdi veti pientä venettään vaivalloisesti vesiltä pienen luodon hiekkarannalle ja Skakdin uurastus ja veneen kaivautuminen rantahiekkaan tuottivat enemmän ääntä, kuin Skakdi olisi halunnut.
    Skakdi ei ollut voimamies. Tähän asti hän oli selviytynyt parhaiten välttämällä konflikteja ja ruumiillista työtä. Tämä vihreä Skakdi oli välttänyt taistelua jopa Zakazin verisen sisällissodan aikana ja oli koskenut elämänsä aikana oikeaan aseeseen vain kerran.
    Kun sisällissodan syttyessä suurin osa Zakazin väestöstä oli alistunut alkukantaiselle taisteluvietille, oli tämä vihreä Skakdi tuntenut toisin. Kenraali Gaggulabion joukkojen taistelussa käyttämä raivokaasu oli kyllä vaikuttanut häneen, mutta tämän vihreän Skakdin mielessä oli herännyt vietti ja tunne, joka oli jopa vihaa ja tappamisviettiä vanhempi. Se oli pelko. Pelko oli ajanut hänet pois Zakazilta, jonne hän ei ollut astunut jalallaan kertaakaan sisällissodan jälkeen.

    Vihreä Skakdi totteli nimeä Gerew. Hän oli lähetti ja ei kysellyt kysymyksiä. Jos joku maksoi hänelle jonkin asian kuljettamisesta, hän ei kysynyt kahdesti. Sääntöjä oli vain kaksi. Kohdetta ei saanut kuljettaa Zakazille ja se ei saanut olla liian iso hänen veneelleen. Palkka mitattaisiin kohteen painosta ja siitä, kuinka hankalaan paikkaan se piti viedä. Gerewin viime työtehtävänä oli ollut viedä pieni ja kevyt paketti pohjoisessa sijaitsevan Bio-Klaani-nimellä kulkevan järjestön postikeskukseen. Nyt hän oli palannut luodolle, josta oli saanut työtehtävänsä. Asiakas vaikutti olevan jo paikalla ja Gerew odotti innolla tulevaa palkkaansa, sillä vihreä Skakdi ei ollut syönyt kunnolla viikkoihin ja tämä alkoi valehtelematta jo näkyä.

    ”Iltaa”, Gerew sanoi epävarmasti pimeydessä seisovalle asiakkaalle lähestyen tätä varovaisesti. ”Vein paketin paikalleen eilen päivällä.”

    Asiakas lähestyi, mistä Gerew havaitsi, että se ei seisonutkaan paikallaan, vaan pikemminkin leijui. Se oli osittain sylinterimäinen ja noin Skakdin kokoinen, mutta leijumisen takia sen hohtavilla silmillä varustettu pää katsoi Gerewiä hieman alaspäin.

    ”Oletus: Haluat palkkasi.”

    Gerew nyökkäsi ja hymyili pakonomaisesti. Asiakkaan olemus häiritsi ja hämmensi häntä, mutta tämä oli yksi tilanteista, joissa Gerew muisti oman mottonsa. Motto kuului ”Se ei kuulu sinulle”. Tätä ohjenuoraa noudattamalla Skakdi oli selviytynyt elämässään ilman pahempia sotkuja.

    ”Varmistus: Et kurkistanut laatikon sisään.”

    ”En”, Gerew sanoi. Se ei kuulunut hänelle.

    ”Hyvä on. Mestari ZMA kiittää yhteistyöstäsi. Kysymys: Palkkasi suuruus?”

    Gerew nielaisi. Tämä oli potentiaalinen vaarakohta, mutta hän oli onnistunut välttämään sen jokaisella aiemmalla kerralla. Jotkut asiakkaat yrittäisivät keplotella itselleen pienempiä hintoja, mutta silloin Gerew selittäisi heille rauhallisesti ottaneensa hinnasta jo alennusta työn helppouden takia. Hän vetoaisi kilpailijoidensa hintoihin ja omaan taloudelliseen pärjäämiseensä ja lupaisi halvempia hintoja ensi keikkaa varten.
    Gerew oli onnistunut aina, mutta suuri onnistumisten määrä ei ollut vähentänyt hermostuneisuutta, jonka hän koki jokaisella kerralla. Hän keräsi hieman itsevarmuutta sisäänsä ja avasi suunsa. Gerew pakotti itsensä hymyilemään leveämmin.
    ”Se tekee kolmesataakaksikymmentä.”

    Leijuva metallisylinteri oli hiljaa hetken ja liikkui hyvin vähän. Jostain sen takaa leijaili pienempi metalliolento. Tällä lentävällä lautasella oli vain yksi silmävalo ja sen pohjassa oli pieni koura, jolla se kantoi suurta kangassäkkiä. Säkki kilisi kuin se olisi täynnä pieniä kelloja.

    ”Saat 250”, suurempi metallisylinteri sanoi tunteettomasti.

    Gerewin hymy hyytyi. Juuri tähän hän oli varautunut ja tiesi, mitä tehdä.
    ”Saaren turvatoimien ja paketin painon takia koen oman hintani olevan ihan järkeenkäypä. Lisäksi minä annan oikeastaan jopa vähän alennusta, oikea hinta olisi 350, joten lisäalennukset eivät-”

    Gerew keskeytti puheensa alettuaan huutaa tuskissaan, kun asiakkaan toisesta olkapäästä suihkuava hohtava säde osui häntä jalkaan. Säde läpäisi jalan pitäen sihisevää ääntä ja aiheuttaen polttavaa kipua. Gerew kaatui maahan ja piteli jalastaan kiinni voivotellen.

    ”250 ja en ammu toiseen jalkaasi. Erimielisyyksiä?”

    Gerew ei ollut lopettanut huutoa, mutta hän nyökkäsi. Tämän sanattoman käskyn seurauksena suuren metallisen sylinterin pienempi ystävä avasi kouransa ja pudotti raskaan säkin maahan Gerewin eteen. Gerew tuijotti säkkiä hetken yrittäen hillitä vapisevaa jalkaansa.

    ”Ki-kiitos. Oli mu-mukavaa asioida kanssanne. Hy-hyvää illanjatkoa.”

    ”Vastaus: Kiitos samoin.”
    Sen sanottuaan metallisylinteri pienine apureineen kääntyi ympäri ja lähti leijailemaan pois maassa istuvasta ja valittavasta Gerewistä. Ennen näköpiiristä katoamista se kuitenkin pysähtyi vielä kerran, käänsi mekaanisen päänsä ympäri ja puhui.

    ”Pyyntö: Lopeta vikiseminen. Omistat kaksi jalkaa.”

    Gerew nyökkäsi tuskasta ja ylitsepursuavasta kuolemanpelostaan huolimatta. Hän oli eri mieltä, mutta joskus se tarkoitti sitä, että oli oltava samaa mieltä.
    Niin hän selviytyi elämässään.

  • Isku Nazorak-pesään: enkelten mittelö

    Olemme tyytyväisiä.

    —-

    Nazorakien luolasto

    Suuri luolahalli oli täyttynyt taistelusta. Rahkshit yrittivät tappaa kaiken. Makuta Nuin tiimin jäsenet yrittivät selvitä hengissä. Muutama Rahkshi oli saatu maahan, eikä klaanilaisilla ollut vielä kovinkaan pahoja vammoja.

    Makutat kävivät omaa taisteluaan katonrajassa. Kumpikin oli kasvattanut viimeistään tässä vaiheessa siivet selkäänsä. Makuta Nui ampui tummanpunaisella varjosäteellä Abzumon päätä kohti, mutta tämä muodosti varjoenergiasta suojakilven. Magnetismivoimillaan Abzumo sitten paiskoi Manua päin seiniä. Manu kuitenkin lennätti seinistä irronneen kiven päin Abzumoa. Tämä oli jäädä muserruksiin suuren massan alle.

    ”Et ssssinä sssuinkaan pyri tappamaan minua, Makuta Nui?” Abzumo sihisi.
    ”Voi, tiedät, että pelkkä henkesi riistäminen ei tuota minulle tyydytystä”, toinen vastasi hymyillen. ”Sitä paitsi”, hän jatkoi, ”me kumpikin tiedämme, että Makutan voi tuhota muillakin tavoin.”
    ”Mikään ei ole pahempi kuin kuolema”, Abzumo sylkäisi.
    ”Siinä sinä erehdyt”, Makuta Nui vastasi ja ampui tätä ketjusalamoilla. Abzumo lennähti toiselle puolelle huonetta.

    Alhaalla klaanilaiset oli piiritetty. Rahkshit sihisivät iloisesti huomatessaan, että olivat saaneet nämä ansaan. MahriKing oli listinyt pari Rahkshia, mutta hän oli maksanut siitä saamalla pahan haavan vatsaansa.
    ”Olen aina vihannut kaikkea vatsaan liittyvää”, Make sanoi ivallisesti. ”En pahemmin tykkää vatsavaivoista, ummetuksesta tai närästyksestä – vatsahaavoista puhumattakaan.”
    ”Ei tuo ole oikeastaan vatsahaava”, Summerganon mutisi. Heillä kaikilla olisi ollut mukavampaakin tekemistä.

    Olenko johtanut heidät kaikki tuhoon? Makuta Nui pohti. He tulivat vapaaehtoisesti. Tai no… mistä minä tietäisin, vaikka Matoro olisi pakottanutkin heidät… Hän hymyili ilkikurisesti ja sulatti Abzumon käden muodottomaksi mössöksi. Tämä kirkaisi äänekkäästi ja löi Makuta Nuin maan sisään.

    Tämä ei tuntunut hänestä yhtään mukavalta. Hän nousi kraatterista, joka oli syntynyt hänen tömähdettyään maahan. Abzumo katseli kättään. Molekyylihäiriövoima oli vaarallinen. Hän alkoi muodostaa kättään uudestaan. Manu ei antanut hänen tehdä sitä loppuun vaan heittäytyi häntä päin, jolloin he molemmat törmäsivät seinään.

    Abzumo pääsi ensimmäisenä ylös ja alkoi hakata Manun päätä maahan. Tätä kesti hetken, minkä jälkeen Manu potkaisi Abzumon päältään. Tämä lennähti muutamaa Rahkshia kohti niin, että nämä kaatuivat tämän päälle. Makuta Nui nousi nyt ylös kuopasta ja taputti pölyä pois siipiensä päältä. Hän katseli piiritettyä joukkoa, ja päätti mennä sen luo.

    Yhden Rahkshin päähän tarttui käsi. Rahkshin kuori meni lommoille suurentuneen painovoiman vaikutuksesta. Kraata sisällä kiljui tuskasta. Makuta Nui päästi repeilleen kuoren alle myrkkyä. Kraata kuoli.
    ”Totelkaa mestarianne, saastaiset Rahkshit!” Manu huusi. Kaikki Rahkshit ampuivat häntä kohti. Hän hyppäsi niiden edeltä pois, ja ne osuivat toveriinsa, joka tosin oli jo hengetön. Klaanilaiset ehtivät tässä ajassa jo hajaantua ja iskeä maahan ne Rahkshit, jotka eivät olleet hämääntyneet. Nämäkin nousivat ylös pian. Taistelu jatkui.

    Makuta tunsi jonkun tarttuvan siipeensä ja paiskaavan hänet seinään. Abzumo katsoi häntä ylhäältäpäin. Makuta Nui makasi maassa selällään. Abzumo otti esiin pitkän sapelin ja aikoi iskeä. Makuta veti esiin omansa. Vihdoinkin he kävivät miekkataistoon. Kaksi tappavaa terää pyöri viiltävästi ympäriinsä iskien monesti yhteen ja yrittäen löytää heikon kohdan toisen puolustuksessa. Taistelu ajautui taas ilmaan. Abzumo kiepahti Manun taakse ja iski takaapäin. Toinen Makuta ehti kuitenkin torjua tämän pyörähtämällä pää alaspäin.

    Taistelu oli ironisuudessaan naurettava. Makuta Nuin magnetismivoimia olisi tarvittu mitä suurimmassa määrin Bio-Klaanin linnoituksessa, kun taas suuresta väkijoukosta olisi ollut hyötyä Rahksheja vastaan taisteltaessa. Rahksheja tuli lisää ovista, joista ei päässyt ulos; Abzumo oli päättänyt romahduttaa jokaisen oviaukon, kun kaikki hänen poikansa olivat päässeet sisään.
    Kenraali ei ehkä pidä tästä, hän ajatteli ja hihitti itsekseen. Makuta Nuin miekka meni vaarallisen läheltä Abzumon päätä.

  • Isku Nazorak-pesään: mikä on rahkshi?

    Torakkapesä, kokoushuone

    Abzumo astui sisään torakoiden kokoushuoneeseen. 001 käveli ärsyyntyneenä ympäri huonetta. Makuta käveli huvittuneena torakan luo.

    ”Mitä sssssinä ravaat?”
    ”Mitäkö?” toinen tiuskaisi ärtyneesti. ”Makuta Nui!”
    ”Mitä hänessstä?” Abzumo sanoi. Hänen mielenkiintonsa heräsi.
    ”Hän on täällä. Vangitsimme hänet, mutta nyt hän on taas vapaa.”
    ”Sinä taissssit aliarvioida hänet, eikö totta rakas yssstävä?”
    ”Älä sinä siinä arvostele minun työtäni. Voit mennä hoitelemaan hänet itse, jos se on niin helppoa.”
    ”En sssanonut helppoa, ystäväiseni. Ssssanoin vain, että aliarvioit hänet.”
    ”Hmph.”
    ”Ssse on melkoinen konssssonanttipino. Kuinka sen voi lausssssua?” Torakka oli aivan hiljaa. Makuta hymyili maireasti.

    ”Mihin sinä pyrit tällä keskustelulla?” 001 kysyi hitaasti.
    ”En oikeassstaan mihinkään. Kuinka niin?”
    ”Sinä ärsytät minua tahallasi, vaikka voisit mennä tappamaan nuo tunkeilijat.”
    ”No, ssssiitä tulisi kiinnosssstavaa.”
    ”Menehän siis.”
    ”Voinhan minä mennäkin. Näemme taassss pian, 0001.”
    Kenraali pysähtyi paikoilleen selin Abzumoa päin. Makuta saapasteli ulos huoneesta. Torakka seisoi paikallaan pitkän aikaa.

    Tunnelit

    Joukko klaanilaisia juoksi labyrinttimaisia käytäviä pitkin kohti määränpäätään. He eivät arvanneetkaan, että tunnelin päässä ennen seuraavaa salia odottaisi joukko Rahskheja.

    He räjäyttivät oven sisään. Siinä samassa kaksi Rahkshia selätti sekä Summerganonin että Matoron. Make ja Keetongu vetivät aseensa. Makuta Nui käveli heidän välistään saliin. Abzumo katsoi häntä toiselta puolelta salia. Heidän välissään oli parisenkymmentä Rahkshia.

    ”Abzumo”, Makuta Nui sanoi kuivasti.
    ”Makuta Nui”, Abzumo naurahti. ”Ssssiitä onkin jo aikaa. Ja ketässsss muita täällä onkaan. Mahtava insssssinööri, Keetongu, Sssssummerganon, uusssin moderaattori, MahriKing.” Kaikki katsoivat häntä ällistyneenä. Kuinka hän tunsi Manun? Kuinka hän tiesi heidän nimensä. Matoro heitti Rahkshin päältään.
    ”Ah, vielä yksi”, Abzumo jatkoi. ”Matoro the Blacksnow. Eipä ole nähty sitten… ei ikinä, vai mitä?” Hän naurahti jälleen. ”Tänään te kaikki kuolette. Kivaa?”
    ”Pääsi on yhä pilvissä, veliseni”, Manu sanoi.
    ”Älä viitsssi. Sinä tiedät, että olemme Makutoja molemmat. Teemme, mitä tahdomme.”
    ”Minä teenkin”, Manu sanoi. ”Tänään korjaan yhden virheistäni. Sinut.”
    ”Anna palaa.”

    Rahkshit hyökkäsivät toien ja Keetongun kimppuun. Makutat aloittivat kaksintaistelun. Pelistä tulisi julma.

  • Isä ja poika tuulikaapissa

    Nazorakien kokoushuone

    Huoneen ovelta kuului koputusta. Kenraalin tuoli kääntyi kohti ovea, ja hän painoi kaukosäätimen nappia. Ovi aukesi, ja sisään astui lyhyehkö torakka.
    ”Mitä asiaa?” Kenraali tiedusteli.
    ”Turvakameroissamme näkyy jotain yllättävää. Suosittelisin kääntämään kamerakanava kahdeksalletoista.”

    Kenraali käänsi tuolinsa taas kohti näyttöä, ja painoi nappia kaukosäätimestä. Ruutuun ilmestyi kuva pimeästä torakoiden käytävästä, jota kulki muutama Nazorak ja suurempi, haarniskoitu hahmo. Kenraali yllättyi.
    ”Onko tuo… Makuta Nui?”
    ”Siltä näyttää, johtaja.”
    ”Viekää hänet tuulikaappiin.”
    ”Selvä.”

    —

    Manun takana kävelevän torakan radiosta kuului puhetta. Hän sai selkeän ohjeistuksen, ja ilmoitti lajitovereilleen uudesta määränpäästä.

    Pian seurue saapuikin suurelle teräsportille, jonka ovet aukesivat hitaasti. Nazorakit komensivat Makuta Nuin astumaan sisään. Manu kyllä huomasi jotain epäilyttävää, ei torakoiden pesä ollut vielä näin lähellä Klaania. Mutta juuri kun hän oli astunut sisään, ovet paukahtivatkin nopeasti kiinni torakoiden jäädessä ulkopuolelle. Eräs seinä paljastui suureksi näytöksi, ja siihen ilmestyi kuva harmaata takkia pitävästä, suuressa tuolissa istuvasta torakasta.

    ”Hauska nähdä, että olet tullut tapaamaan minua. Viime kerrasti onkin niin pitkä aika, makuta.”
    Manu katseli huuoneessa ympärilleen, ja Kenraali lisäsi: ”Tiedän, että sinulla on paljon erilaisia voimia. Älä kuitenkaan edes harkitse teleporttaavasi pois tai mitään, sviittisi on eristetty moiselta.”
    ”Haha! No mutta! Ykkönen. Siitä tosiaan on aikaa. Voi Steve, aika on merkillinen asia. Saanhan kutsua sinua Steveksi?” Manu katseli yhä ympärilleen huoneessa. ”Mitäs tällainen teleporttauksen esto on? Ja mihin ovat kadonneet käytöstapasi?”
    ”Mitä, kakkukahvejako odotit? Ja se teleporttauksen esto, olemme hieman kehittyneet sitten viime visiittisi.”
    ”Ah. Tietysti. Te olette aivan liian älykkäitä minulle. Kuinka nokkelaa, Steve.” Tämän sanottuaan Manu vielä hihitteli päälle.

    Kenraali mulkaisi Manua pahasti.
    ”Kuitenkin, mitä haet täältä, makuta?”
    ”Sinua. Eikö ole mukava tavata vanhaa ystävää pitkästä aikaa?”
    ”Ei.”
    ”Kuinka töykeää. Etkö oppinut viime kerrasta mitään?”
    ”Nyt, makuta, lopeta irvailu, ja kerro oikea asiasi!”
    ”Ah. Ajattelin, että saisin kohdata sinut kasvoista kasvoihin. Tiedäthän, ilman, että välillämme on… väliaineita. Mutta: mitä luulet minun haluavan, kun tunkeudun pesään kuuden hengen iskuryhmä mukanani?”
    ”Pitäisikö kuuden pelottaa minua? Tiedät kyllä, että minulla on hieman enemmän väkeä komennossani.”
    ”Etkö tajunnut hyvää juttuani? Ehkä se ei ollutkaan niin hyvä, kuin luulin, Steve.”
    ”Makuta, kannattaisi suhtautua minuun vakavammin. Pidä hauskaa karsinassasi, kunnes keksimme sinulle parempaa käyttöä. Näkemiin.”

    Juuri, kun Kenraali oli sulkemassa yhteyden, hän vielä lisäsi: ”Äläkä kutsu minua Steveksi!”

    Sitten näyttö sammui, ja Manu jäi yksin pieneen huoneeseen.

    [spoil]Kiitos Manulle, joka kirjoitti omat replansa.[/spoil]

  • Trooppinen saari: Lumiukon oudot ajatukset

    Nazorakien tukikohta, kokoushuone

    ”Hänellä oli kyllä pointti, miksi emme hyökänneet muiden mukana?” ilmavoimia komentava nykyinen 003 kysyi viitaten Kenraaliluutnantin sanoihin.
    ”Tuo hyökkäys ei tuhoa Klaania. Vaikka se kuinka heikentäisikin sitä, ei se tuhoa Klaania millään, olen tietoinen siitä, että heillä on hätävarajärjestelmiä. Klaanin järjestöä ei yhdessä yössä noin pienillä joukoilla täysin lyödä” Kenraali 001 valaisi. ”Meidän kannalta on aina vain parempi, mitä myöhemmin joudumme tekemään suuria hyökkäyksiä. Liittolaisemme heikentäkööt vihollistamme, puutumme peliin myöhemmin. Sitä paitsi, suunnitelmakaan ei ole vielä valmis.”

    Tämän jälkeen molemmat torakat olivat hiljaa, ja katsoivat näytöltä Klaanin linnakkeen kaoottisia tapahtumia.

    Lentokone

    Ämkoo ohjasti vuorollaan lentokonetta. Snowmanin päätä särki ja häntä huimasi, joten he olivat yhteistuumin pitäneet viisaampana, jos Ämkoo hoitaisi pilotin hommat toistaiseksi.

    Lumiukko nojasi sivuikkunaan mietteliäänä, ja tuijotti taivaan pimeyteen, he lensivät nyt tumman pilviverhon sisällä, eikä missään suunnassa näkynyt oikeastaan mitään. Snowman ei tiennyt, mikä hänen päätään vaivasi. Hän tiesi vain, että sitä koski, ja välillä hän oli lähellä pyörtyäkin. Ämkoollakaan ei ollut vastauksia päänsärkyyn, tai ainakaan hän ei kertonut epäilyksistään Snowmanille.

    Lumiukko itse ei kuitenkaan ollut niinkään huolissaan itse päänsärystä. Jokin muu hänen päänsä sisällä vaivasi enemmän: hän oli oikeasti miettinyt Klaanin pettämistä. Mietti edelleen. Mutta se olisi kaikkien parhaaksi. Paitsi että jos olisi, niin miksi en saisi kertoa siitä muille? Ehkä muut eivät näkisi asiaa selkeästi. Mutta miksi minäkään näkisin?

    Snowman pudisti päätään. Hänen ajatuksensa kulkivat samoja ratoja ties kuinka monennen kerran. Vaikka sitä ei moni hänen hilpeästä olemuksesta ehkä uskonutkaan, eivät synkät ajatukset olleet lumiukolle lainkaan vieraita. Mutta näissä kyseisissä mietteissä tuntui olevan jotain tavallisesta poikkeavaa. Aivan kuin… Osa ajatuksista ei olisi omiani.

  • Nazorakit ihmettelevät yön kauhua

    Nazorakein tukikohta

    Kenraali 001 käveli pimeää käytävää pitkin. Kylmänkosteaa tilaa valaisivat vain muutamat sähkölamput ja parin metallioven takaa loistava hehku. Katossa kulkevista putkista kuului hiljaista huminaa, mutta muuten oli hiljaista.

    Kenraali kääntyi eräästä kulmasta vasempaan, ja lähti nousemaan portaita ylös. Pian käytävä muuttui betonisesta maalattiaiseksi. Hän jatkoi tunnelia pitkin, kunnes saapui avarampaan tilaan. Suuren onkalon eräs seinämä oli tasaisen pyreä ja metallinen, eikä oikein sopinut muuhun maisemaan. Valtavan metallipallon kyljessä oli kulkemiseen tarkoitettu aukko, mutta Kenraali ei ollut nyt matkalla itse pesän sydämeen. Hän jatkoi tukikohdan muihin osiin, ja pian maa vaihtuikin taas tukevasti betonin harmaaksi ja tasaiseksi.

    Yksikään Klaanilainen ei ollut koskaan selvinnyt valtavan pesäkompleksin näistä osista elävänä, eikä kukaan myöskään tiennyt sen tarkkaa sijaintia. Sen kaikki kuitenkin tiesivät, että tämä nazorakein päätukikohta oli kaukana itse Klaanista, eikä luultavasti ainoastaan syvällä maan alla, vaan myös jossain aivan toisessa ilmansuunnassakin. Mutta jos Klaanilaiset lähtisivät saaren tunneleita pitkin matkaamaan, niin lopulta he kyllä löytäisivät tämän osin teollisen ja osin luolamaisen tukikohdan sydämen. Jos he siis selviäisivät nazorakien puolustuksista elävänä.

    Kenraali 001 saapui etsimänsä huoneen ovelle, ja avasi sen. Oven takana sijaitsevassa kokoushuoneessa istuivatkin jo Kenraalin kutsumat vieraat, maavoimien ylin johtaja Kenraaliluutnantti 003 ja ilmavoimien komentaja 004. Molemmat nousivat, ja tekivät kunniaa Kenraalin saapuessa huoneeseen.

    ”Kutsuin teidät tänne kahdesta syystä. Toinen on tämä” Kenraali sanoi, ja poimi huoneen pöydältä kaukosäätimen. Hän painoi nappia, ja suuri näyttö, joka peitti suuren osan eräästä huoneen seinästä heräsi eloon. Kolme torakkaa istuivat penkeille, ja katsoivat ruudulta näkyvää Bio-Klaanin linnaketta.
    ”Kyllä, 007 on saanut asennutettua vakoojakameroita hyvin lähelle linnaketta. Hän esitteli tätä jo minulle-” 004 aloitti, mutta Kenraali keskeytti hänet.
    ”Katso lähemmin.” Sitten Kenraali painoi toista ohjainta kaukosäätimessä, ja kuva tarkensi Klaanin linnakkeen oviin. Jotka oli väännetty auki.
    ”He siis todella tekivät sen?” 004 ihmetteli. ”Luulin koko jutun liittolaistemme hyökkäyksestä olevan pelkkiä huhupuheita.”
    ”Ei, se on totisinta totta” Kenraaliluutnantti 003 vastasi ärtyneenä. ”Ja ihmettelen edelleen, miksi emme ole mukana siinä. Olen puhunut joukkojen kanssa, he ovat kärsimättömiä. Ei ole mitään järkeä laskea kaikkea suunnitelmasi varaan, olen siitä joukkojen kanssa yhtä mieltä.”
    Kenraali ryhtyi puhumaan: ”Tästä pääsemmekin toiseen asiaani. 004, ylennän sinut. Virallinen numerosi on nyt 003.”
    ”Mit-” Kenraaliluutnantti avasi suunsa, mutta vaikeni, kun kaksi paria sinisiä käsiä tarttui häntä olkapäistä, ja lähti retuuttamaan huoneen ovelle. Hän huusi: ”Minne viette minut?!”
    ”000 riittänee vastaukseksi” Kenraali sanoi kylmästi. ”Näin käy, kun kyseenalaistaa auktoriteettini. Olet kritisoinut toimiani liikaa, ja kaiken päälle olet istuttanut kapinahenkeä joukkoihinkin.” Seuraavan lauseensa hän kohdisti sinikätisille torakoille: ”Viekää tämä niskottelija pois silmistäni!”

    Kenraali ja ilmavoimien komentaja, uusi 003 kuuntelivat Kenraaliluutnantin hysteeristä huutoa niin kauan kun se pesän käytäviltä vielä kuului. Sitten kaksi torakkaa keskittyivät taas tarkkailemaan Klaanin linnakkeen tapahtumia.

  • Allianssi valitsee kohteensa

    Allianssin komentokammio

    Kenraali seisoi ylväänä suunnittelupöydän edessä. Hän oli suunnattoman vihainen, mutta ei näyttänyt sitä. Oikea johtaja ei antaisi tunteiden sekoittaa ajatuksiaan.
    Skakdi-johtaja Gaggulabio istui kauempana pöydästä pienellä tuolilla ja tarkkaili pöydän päällä olevia karttoja ja papereita. Gaggulabio ei perustanut paljoakaan kartoista ja sotasuunnitelmista. Istuminen tunkkaisessa komentohuoneessa ja karttojen tutkailu ei ollut voittanut sisällissotaa hänelle. Sodat voitettiin tappamalla viholliset mahdollisimman perusteellisesti.

    Tämä näkemysero ei lämmittänyt Kenraalin ja Gaggulabion jo valmiiksi huonoja välejä erityisen paljoa. Toisaalta taas kaikki, mitä Kenraali 001:n ja Gaggulabion välisestä suhteesta tarvitsi tietää oli se, kenellä valuutta oli, kenelle se annettiin ja kuka hakattiin kuoliaaksi.
    Uudella haarniskalla varustettu Metorakk seisoi johtajansa vieressä lojaalina. Suunnittelupöydän vastakkaisella puolella seisoi Makuta Abzumo ja jossain tämän takana varjoissa sijaitsi kaikella todennäköisyydellä Allianssin ”yhteinen hyväntekijä”. Kaikki olivat hiljaa.

    ”En tiedä teistä, mutta tämä tappioiden putki alkaa vähitellen kyllästyttää minua”, Gaggulabio sanoi kärkkäästi. ”Antakaa vain minun ja poikieni näyttää pahimpamme.”

    Kenraali kääntyi viileän näköisenä kohti Gaggulabiota. Hänen kasvonsa olivat tyynet, mutta torakan äänen aggressiivisuus paistoi läpi.
    ”En maksa sinulle puhumisesta. Sinä ja joukkosi voitte aivan vapaasti yrittää tunkeutua yksin tuon linnoituksen teräksisten seinämien läpi, jos se on noin helppoa.”

    ”Ssssotaisalla kivipäällä on kuitenkin pointti”, Abzumo sanoi. ”Terästorakkanne on mennyttä. Klaani on täyssssin tietoinen tilanteesssta. The Shadowed Onen sssssaaastaiset kriminaalit odottavat nurkan takana. Kaiken huipukssssi Zyxax on poisssa ja jäljellä on vain hajanainen joukko Zyglakeja.”

    ”Jos saan muistuttaa, niin Zyxax nimitti ennen lähtöään varajohtajan tälle operaatiolle”, Metorakk sanoi varovaisesti johtajansa vierestä. ”En kyllä edes muista nimeä. Joku nyhverö. En usko kestävän puolta viikkoa.”

    Kenraali nojasi pöytään. Hän tuijotti tarkasti siihen, mutta ei keskittynyt näkemäänsä. 001 oli ollut paljon vaikeammissakin tilanteissa ja tuhonnut paljon isompiakin vastustajia, mutta jokin tässä tilanteessa veti hänen tajuntansa lukkoon.
    ”Avde”, Kenraali sanoi korottaen ääntään. ”En kuule sinun ehdottavan mitään.”

    Oli hetken hiljaista. Joku olisi voinut luulla, että Avde ei ollut huoneessa, mutta Kenraali, Abzumo ja Skakdit haistoivat toisin. Avde oli kuitenkin hiljaa pitkän hetken, ennen kuin vastasi.

    ”Voi voi”, Avden pilkkaava ääni sanoi. ”Siirsitte mustan tornin liian aikaisin. Se on hyödyllinen yksikkö. Nyt valkoinen lähetti söi sen. Huono siirto. Ja nyt oma lähettimme on poissa laudalta.”

    Gaggulabio nousi seisomaan. Hänen ilmeensä oli poikkeuksellisen vihainen.
    ”Lopeta tuo lautapelisaasta ja sano vaihteeksi jotain hyödyllistä!”

    Abzumo kääntyi kohti Gaggulabiota.
    ”Kivipää. Vaikene.”
    ”Mutta…”
    ”Vaikene.”

    Gaggulabio päätti istua varovaisesti. Abzumo kääntyi takaisin pimeyteen päin.
    ”Niin? Olit sssssanomasssa?”
    ”Syödessään tornin lähetti otti perin suuren ja rohkean askeleen alueellemme”, Avde sanoi. ”Seuraava siirto? Syödään lähetti.”
    Sen jälkeen Avde ei sanonut mitään. Abzumo kääntyi kohti Kenraalia. He tuijottivat toisiaan sanattomasti. Metorakk hieroi leukaansa ymmärtäväisen näköisenä. Gaggulabio oli lievästi hämmentynyt, mutta kiinnostunut.

    Kenraali katsoi Abzumoa silmiin. Sen jälkeen hän nyökkäsi ja otti kommunikaattorin vyötäröltään.

    ”Agentit 019 ja 020”, Kenraali sanoi. ”Komentohuoneeseen kohde 175:n kanssa.”

    Kesti hetken, että komentohuoneen järeä ovi aukesi. Kaksi yönmustaa Nazorakia käveli sisään. Niiden ihon ja panssarin väri sulautui varjoihin täydellisesti eikä edes kiiltänyt silloin kun nämä tulivat todella lähelle huoneen valonlähdettä. Torakoiden haarniskat oli myös suunniteltu niin, että mikään ei hidastaisi niiden liikkeitä tai aiheuttaisi enemmän ääntä kuin olisi sopivaa. Kaiken kaikkiaan torakat olivat niin virtaviivaisia, että niitä tuskin huomaisi edes kaikuluotaimella.
    Torakoiden silmien päällä oli tumma lasinen visiiri, joka suojasi ja piilotti niiden silmät. Ainoat asiat, jotka torakoiden ruumiissa eivät olleet yönmustaa olivat niille kirurgisesti rakennetut mekaaniset kädet, joiden tummansininen sävy erottui hieman paremmin pimeydestä. Käsien mekaanisuus oletettavasti mahdollistaisi nopeammat refleksit ja vaikeuttaisi torakan tunnistamista.

    Sinisissä käsissään torakat raahasivat Matoranin kokoista hahmoa, jonka värit erotti pimeydessäkin vaaleanpunaiseksi ja ruskeaksi. Hahmo oli tajuton, mutta elossa. Sen pään yli oli vedetty musta säkki.

    Agentit heittivät tajuttoman Matoranin lattialle Abzumon eteen. Makuta tuijotti Matorania hetken pohdiskelevan näköisenä ennen kuin väänsi irvokkaat kasvonsa pirulliseen hymyyn. Lähetin syömiseksi oli ehkä uhrattava sotilas, mutta se olisi sen arvoista.