Avainsana: Keetongu

Kirikori II

Ilma-alus oli saapunut sankan sumun vyöhykkeelle. Keetongu ei nähnyt, minne ohjata. Hänen täytyi luottaa täysin navigaatiolaitteistoon. Omiin silmiin ei ollut luottamista.

Guardian istui tuolissa huolestuneen näköisenä. Manu lillui edelleen lasisessa purnukassaan.
Eikö ole ironista, hän sanoi, että minä olen lasipurkissa. Guardian katsahti häneen.
Jos minä olisin omassa ruumiissani, minä –
”Tiedetään”, Guartsu huokaisi silmiään hieroen. ”Olisit hävittänyt tämän sumun.”
Olin kyllä sanomassa, että olisin voinut kuurata tuulilasin, mutta miten vain.

He lensivät sumussa muutaman tunnin ajan. Kaikki näytti yksitoikkoisen samalta sumussa. Guardian koetti nukkua hetken. Pian tuli vaihdon aika. Guardian tarttui ruoriin, Tongu painoi pehkuihin. Ehkä parinkymmenen minuutin kuluttua Ternok sanoi:
”Herra Guardian, me olemme nyt viidenkymmenen kilometrin päässä Nynrahista.”
”Sepäs mukava uutinen”, Guartsu vastasi väsyneenä. ”Käypä herättämässä Tongu.”
Kun Tongue herää, kielipeli alkaa, Manu sanoi hihittäen.

Hetken kuluttua keltainen jättiläinen talsi heidän luokseen. Edestäpäin kajasti valoa. Sitten, yhtäkkiä, sumu loppui. Muutaman metrin välillä se hälveni olemattomiin. Nyt he näkivät meren ja heidän edessään odottavan saaren.

Saari, jonka he näkivät, ei ollut mikään kaunis näky. Ilmasta käsin näkyi monia tulipaloja. Savupatsaat nousivat korkealle Nynrahin taivaalle. Rakennuksia näkyi palasina siellä, missä asutusta oli. Kasvillisuus oli suurimmaksi osaksi liekeissä.
”Mitä tämä on?” Guardian kuiskasi ja iski nyrkkinsä pöytään. Keetongu sulki ainoan silmänsä hetkeksi ja avasi sen sitten uudestaan. Näky oli todellinen.
Ai oliko täällä jokin ongelma, vai? Manu ivasi.

He alkoivat laskeutua Nynrahia kohti. Mutta heidät yllätti joukko lentäviä pikku aluksia. Ne olivat lautasen muotoisia ja ampuivat heitä kohti. Mikä pahinta, ne olivat liian pieniä maalitauluja.
”Ne vahingoittavat jotakin ja pahasti, jos emme pian laskeudu”, Tongu ärisi tarttuen ohjaimiin. Koko alus huojui ja tärisi. Guardian kaatui lattialle kompastuttuaan tuoliin. Manu purkki putosi lattialle ja kieri Tongun jalkojen juureen. Keltainen rahi yritti kaikin voimin joko karistaa tai tuhota hyökkääjät. Hän ohjasi alusta vasemmalle ja oikealle, mutta pienet lentävät lautaset pysyivät heidän kannoillaan. Ne olivat aivan aluksen vasemmalla puolella ja ampuivat reikiä Kirikori II:n kylkeen.
”En saa niitä karistettua!” Tongu huudahti. Guardian oli noussut pystyyn ja koetti nyt pitää asemansa. Hän ei onnistunut, vaan aluksen keikahtaessa viidenkymmenen asteen kulmaan vaakatasosta lensi toiselle puolelle alusta ja iski päänsä ikkunalasin läpi.

Manun ajatukset sinkoilivat sinne tänne purkin pyöriessä lattialla ympäriinsä. Mikä kummallisinta, Guartsu aisti hänen päässään pyörivän erilaisia monimutkaisia yhtälöitä ja kaavoja.
”Manu, eikö matematiikalle löydy parempiakin ajankohtia?”
”G, me joudumme pakkolaskeutumaan!” Tongu murahti ja käänsi vasemmalle. Muutaman kymmentä robottilentäjää murskaantui aluksen kylkeen. Suunnilleen saman verran jäi jäljelle. Tongu huudahti voitonriemuisena, mutta ei ehtinyt iloita kauan, kun jostain kuului posahdus.
”Aha. Ne hajottivat höyryventtiilin…”
”Ja se on…?” G kysyi.
”Paha asia”, Tongu vastasi.

He laskeutuivat kohti kallioista maaperää. Rysähdys oli kova, mutta kovin paljon vahinkoa se ei aiheuttanut Kirikori II:lle. Hetken kuluttua sekä Guardian että Keetongu olivat aseistautuneet ja raahanneet itsensä ulos aluksesta. Sitten alkoi ammuskelu. Kymmenisen lentävää lautasta lensi heitä kohti. Ne eivät tähdänneet klaanilaiskaksikkoon vaan maassa röhnöttävään alukseen. Muutaman he ampuivat alas suoralta kädeltä, mutta robotit viisastuivat ja alkoivat tehdä monimutkaisia liikesarjoja. Niihin oli nyt huomattavasti vaikeampi osua.

Alukselle oli aiheutunut jo paljon vaurioita, kun robotteja oli ilmassa enää kolme. Ne päättivät, että oli järkevää alkaa ampua kaksikkoa, joka oli tuhonnut suurimman osan niiden hyökkäysjoukoista. Yksi paljasti kaksi terää kyljissään ja syöksyi Guardiania kohti. Tämä olisi silpoontunut kahteen osaan, ellei Tongu olisi heittäytynyt sen päälle niin, että se lensi maahan ja rysähti klaanilaisen painon alle.

Sillä väli Guartsu harjoitti tarkka-ammuntaa kiikarisilmineen ja vartija-kivääreineen. Lopulta enää yksi lentävä lautanen oli jäljellä, mutta se ei hyökännytkään, vaan lähti pakoon.
”Se ei saa päästä karkuun!” Guartsu henkäisi. Hän yritti juosta sen perään ja ampua sitä vielä, ennen kuin se katosi kallioiden taakse. Keetongu pyyhälsi ähisten hänen vierelleen. Hetken he vain seisoivat paikoillaan. Sitten he kääntyivät mustunutta alustaan kohti. Palanut puu oli reikiä täynnä, mutta alus oli varmaan yhä, ja varsinkin korjauksen jälkeen, lentokykyinen.

”Mitäs nyt?” Tongu sanoi.
”En tiedä”, Guartsu vastasi.
Ehkä noudatte minut täältä?
”Ai, juu”, Guardian sanoi vaisusti. Vaikka eihän Manu sitä kuullut. Guardian ja Keetongu kävelivät sisään alukseen. Matoranit tulivat pois pöydän alta, ja Guardian nosti Manun purkin ylös.
Sain laskettua lentorata ja mahdolliset pakkolaskupaikat, mutta kukaan ei tainnut kuunnella minua…
Guartsu kohautti olkiaan. Keetongu sanoi:
”Oli vähän kiire…” Manu tyytyi hymähtämään vastaukseksi.
”Mitä meidän nyt pitäisi tehdä?” toinen Matoraneista kysyi.
Ei kai auta muu, kuin alkaa tutkia, mitä on tapahtunut. Ja kannattaa välttää kuolemista.
Guardian pyöritteli silmiään ja sanoi:
”Joku näyttää vallanneen tämän saaren, ja –”
Hyvä huomio, Manu kommentoi.
”– ja meidän täytyy selvittää, kuka ja miksi.” Tongu nyökkäsi.
”Meidän pitää pelastaa saaren Matoranit ja vapauttaa heidät alistajien hirmuvallasta. Kuka ikinä tekikään nuo robotit…”
… oli fiksu mies, Manu jatkoi Tongun virkkeen loppuun.
”Olin sanomassa täysi idiootti”, Tongu hörähti.
… ai.
”Mitä me teemme?” Matoranit kimittivät yhteen ääneen.
”Teidän taitaa olla pakko tulla mukaamme”, Guartsu sanoi. ”Täällä on vaarallista.”
”Eli meidän täytyy jättää Kirikori?” Tongu sanoi haikeasti.
”Kyllä”, Guardian vastasi, ”ainakin vähäksi aikaa. Onhan meidän poiskin päästävä.”
Jos mitään poispääsyä on.
”Pessimismiä tuollainen.”
Realismia.
”Eli pessimismiä.”
Ehkä arkimerkityksessään. Entä, jos olen ontologinen realisti?
Guardian ei vaivautunut vastaamaan.

He astuivat ulos aluksesta. Kirikori II:sta nousi savua. Vielä pahemmin savusi ympäristö. Minne tahansa he katsoivat, he näkivät savupatsaan, jos toisenkin. Kasvillisuus oli joko tulessa yhä edelleen tai palanut maan tasalle. Nynrahilla oli olut hiekkaranta ja trooppista kasvillisuutta, mutta nyt tilalla oli tuhkainen hiekkakerros ja palaneita käppyröitä. Taivas näytti violetilta ja valkoiset pilvet pyyhkivät sitä kuin pyyhekumi paperia. He olivat laskeutuneet jonkinlaisen kylän viereen. Kylä oli tuhoutunut hiljattain. Savuavia rakennuksia oli muutama, ja suurin osa oli romahtamispisteessä tai jo luhistunut. He kävelivät kylän halki. Ei ristin sieluakaan näkynyt matkan varrella. Guardian pälyili epäilevänä ympärilleen. Hän oli odottanut tapaavansa vihollisia heti siltä seisomalta, kun he astuivat ulos aluksesta toisen kerran. Keetongu katseli murheellisena tuhottuja maisemia. He saapuivat pienelle järvelle.
Oletan, että tämän järven vesi ei tavallisesti ole… punaista, Manu totesi. He jatkoivat kävelyään eteenpäin. Edessä kohosi pienoinen kukkula, jonka huipulle he päättivät kiivetä nähdäkseen, mitä edessäpäin oli. Epäluuloinen Guardian ryömi rinteen ylös ja kurkisti varovasti toiselle puolelle kukkulaa. Maisema jatkui samanlaisena näköesteisiin asti. Näitä olivat suuret siirtolohkareet sekä palaneet puut.

Guartsu viittoili seuralaisilleen, että oli turvallista tulla. Keetongu, joka kantoi Manun purkkia, ja Matoranit hänen jäljessään kipittivät rinteen huipulle. Sitten he jatkoivat eteenpäin palaneeseen metsään. Tropiikin kulottunut kasvillisuus oli puolittain elossa, mutta noen peitossa. Jotain oli tapahtunut Nynrahin saarella. Eikä se varmasti ollut ollut miellyttävää kenenkään mielestä.

Zakaz

”Kuinka niin ssssinulla ei ole heitä?”

Nektann huokaisi ja vilkaisi olkansa yli sotureitaan. He kaikki seisoivat tykkitornilla, jonka luota klaanilaiset olivat ovelasti paenneet. Sotilaat olivat hermostuneita. He seisoivat rivissä Nektannin takana ja pälyilivät johtajaansa sekä toisiaan. Nektannin edessä oli suurehko näyttö, jonka sisuksista pällisteli Abzumon julma pärstä.
”Minulla ei ole niitä”, Nektann sanoi, ”koska ne pääsivät karkuun.”

Abzumo kohotti kulmaansa ja asetti hetken kuluttua kätensä leualleen, jota alkoi hivellä mietteliään näköisenä.
”Sssse ei ole vaihtoehto, Skakdi.”
”Mitä sinä puhut”, Nektann sihahti. ”Minä teen mitä tahdon. Nyt näyttää vain siltä, että sinä jäit ilman vankejasi ja minä ilman rahojani.”
”Ei aivan niinkään, Nektann.”
”EI?”
”Ei.”
Nektann oli turhautunut sananvaihtoon ja purkaakseen kiukkuaan iski tajuttomaksi sotilaan, joka eturivissä oli yrittänyt kurkkia hänen keskusteluaan. Sitten hän kääntyi takaisin Makutan puoleen ja karjui:
”Sinä väität, että tämä ei ole ohi! Mitä sinä kuvittelet, saastainen Makuta? Että minä aikoisin yrittää uudelleen? Minun ei olisi alun alkaenkaan pitänyt yrittää tehdä kauppaa sinun kaltaisesi typerän pellen kanssa! Minulle ei ole aiheutunut muuta kuin harmia. Ja kyllä, halusin tekosyyn tapattaa Warrekin, mutta se ei vain ole tarpeeksi Makutan kanssa asioimiseen! Minä tarvitsen jotakin, mikä pitää minut iskussa. Haluan päästä tapattamaan jonkun. Sellaisia me Skakdit olemme. Mutta minä en päässyt, mikä turhauttaa minua erittäin isosti, enkä edes saanut rahojani! Ja nyt minä joudun puhumaan vielä lisää sinun kanssasi, Makuta. Minua kyllästyttää puhuminen. Skakdeja ei ole tehty puhumaan! ME OLEMME TAPAJIA!”
Makuta kuunteli raivoamista hetken, mutta kohotti sitten kätensä. Nektann vaikeni heti. Abzumo hymyili ilkeästi ja sanoi:
”Sssssanoinko minä…” Hän piti taukoa. ”… että sinä ssssaisit yrittää uudestaan?”
”Mitä sinä…”
”Sssssanoinko minä, että sinä joutuisit puhumaan kansssani vielä lisää?”
”No mitä skarrarrarrin väliä sil-”
”Ssssssssssssanoinko minä”, Abzumo kuiskasi, ”että sssssinä ssssselviäisit hengisssssä…”
Hän alkoi nauraa hiljaa.
”… ssssselviäisit hengissä tämän kessssskusssstelun jälkeen?”
Nektann oli aivan hiljaa ja vain mulkoili Makutaa. Tämäkin oli hiljentynyt ja katseli Nektannia suoraan silmiin. Oli hiljaista kauan. Sotilaat alkoivat hermostua. Monet kiemurtelivat paikoillaan paahtavassa auringossa. Useat Skakdit pohtivat, kuinka paljon kello mahtoi olla ja kuinka kauan he ehtisivät vielä istua baaritiskillä.

Lopulta Makuta puhui jälleen.
”Minä oletin, Nektann, että ssssinä onnissstuissssit. Mutta ssssinä et onnissstunut. Ssssinä petit luottamuksssseni etkä ssssaaanut eliminoitua kolmea henkilöä, joissssta kakssssi oli Sssskakdeja ja ykssssi… Makuta, jolla ei ollut voimiakaan. Minä ehdin jo toivoa, että ssssaisssin haluamani ja lähetin jopa erään palvelijoisssstani hakemaan sssssitä.”
Nektann vilkuili nopeasti ympärilleen.
”Mitä sinä olet tehnyt, Makuta?” hän sylkäisi. Makuta katsoi edelleen hänen silmiinsä.
”Hyvässsti, Nektann. Sssse on ohi.”
Sitten helvetti pääsi irti.