Klaanon

Avainsana: Keetongu

  • Nynrah osa 9: Koillisväylä

    Hopeinen meri

    Keetongu ohjasi ilma-alustaan puoliunisena Hopeisen meren yllä. Oli aamuyö, mutta ulkona oli vielä pimeää. Guartsu, joka oli suorittanut jo öisen ohjaus- ja tulipesävuoronsa, kuorsasi sikeästi muutaman metrin päähän. Ternok oli mennyt nukkumaan ohjauspöydän hansikaslokeroon. Sen entinen sisältö oli peltiämpärissä ohjaushytin lattialla. Hortuk lappoi hiiltä pesään tasaista tahtia pannuhuoneessa.

    Yö oli sujunut hyvin, vaikka tuuli oli voimistunut ja kääntynyt pohjoiseen. Aallotkin olivat jo hieman yli metrin korkuisia, mutta ne eivät haitanneet väli-ilmassa kiitävää Kirikori II:sta. Keetongu haukotteli ja katsoi pohjoiseen horisonttiin. Aurinko loi ensimmäisiä säteitään ja kultasi pilvien reunoja. Pian se valo ylsi jo aluksen luo ja loi varsin mielenkiintoisen varjon aallokkoon. Guartsu ja Ternok heräsivät kasvaneessa valossa. Gurttu venytteli ja katsoi Tongun istuimen vierestä henkeäsalpaavaa maisemaa.

    Meri loppui parin kilometrin päässä aluksesta. Se ei kuitenkaan kadonnut alas valtavassa vesiputouksessa: Se loppui kirjaimellisesti seinään. He olivat saapuneet Maailman Itämuurille, taivaaseen asti ulottuvalle, sileälle seinämälle. Monet tutkijat olivat yrittäneet tutkia muuria ja se tarkoitusta, mutta sen kovuus ja kestävyys oli estänyt näytteiden ottamisen. Matoranit olivat tulleet siihen tulokseen, että se muistutti lähinnä Ussal-ravun kuorta.

    ”Laskelmani pitivät paikkaansa”, Keetongu sanoi, ”olemme aikataulussa. Koilisväylä aukeaa jonkun matkaa pohjoisemmassa. Löydämme sinne tämän päivän aikana. Lisäksi pääsemme myötätuuleen.”

    ”Kuinka kauan meillä menee Koilisväylän läpi lentäessä?” Guarstu kysyi. Hän nappasi kojelaudalta kartan, joka kertoi universumin koilliskulmasta.
    ”Se ei ole kovin pitkä, muutama kymmentä kilometriä. Mutta se ei ole helppo lentää läpi. En ole koskaan käynyt täällä. Jouduin kyllä kerran etelään matkustaessani Lounaisväylällä pahaan myrskyyn. Huono sää näyttää kertyvän niihin. Nytkin tuulee väylää kohti,” Keetongu vastasi. Sää oli tosiaan kääntymässä huonommaksi, ja he näkivät Kirikori II:n kääntyessä pohjoiseen, kun pilviä kerääntyi Itämuurin luo. Matkalaiset olivat kuitenkin iloisia muurille pääsystään. Matoranit paistoivat kaikille (paitsi Manulle) siivut pekonia höyrykattilan päällä. Paistinrasvan haju täytti aluksen.

    Kun he olivat lentäneet päivän pari ensimmäistä tuntia yhä myrskyisemmäksi muuttuneella merellä, aluksen oikealla puolella oleva seinämä yhtäkkiä loppui. Sen pääty oli vino, noin 120 astetta meren pintaan nähden, mutta Itämuurin aukko oli niin valtava, että sen todellista muotoa ei voinut hahmottaa niin läheltä. Keetongu kaarsi aluksen ensin aukosta poispäin ja sukelsi Koilisväylään mutkan kautta. Aluksen tuulimittari kertoi, että myös tuuli virtasi väylälle. He saivat vieläkin nauttia myötätuulen nopeuttamasta lennosta.

    ”Hyvä herrasväki, Koilisväylä”, Keetongu lausui juhlavasti.

    ”Aika pilvistä. Sää näyttää jatkuvasti huononevan”, Guartsu kommentoi. Pilven olivat sitä tummempia, mitä syvemmälle he menivät.

    ”Meitä taitaa odottaa melkoinen puhuri kun pääsemme syvemmälle.”

    Bio-Klaani, Telakka

    Tehmut yritti saada yhteyttä Kirikori II:een tuloksetta. Hän olisi ilmoittanut pomolleen vain, että viesti oli saatu perille, mutta se ei näyttänyt olevan mahdollista. Hän todella toivoi, että yhteyksien pätkiminen johtui säästä tai väliaikaisista häiriöistä.

    Koiliskäytävä

    Sivutuuli riepotteli keskikokoista ilma-alusta oikealle ja vasemmalle. Sade piiskasi ikkunoita ja höyrykäyttöiset lasinpyyhkimet heiluivat puolelta toiselle. Keetongu piti aluksen jotenkuten hallinnassa taitavilla ohjausliikkeillä, mutta myrskylle ei voinut mitään. Irtaimisto heittelehti ympäri alusta holtittomasti. Guartsu, joka oli juuri saanut peltiämpäristä päähänsä, oli köyttänyt itsensä aluksen seinään kiinni. Hän piti Manun lasipurkkia tiukassa otteessaan. Pannuhuoneessa molemmat Matoranit lisäsivät parhaansa mukaan pökköä pesään yrittäen samalla pitää itsensä ja polttopuut rottingissa.

    ”Argh”, Guartsu totesi empaattisesti, kun alus hyppelehti hullusti sivutuulen ja painovoiman yhteisvaikutuksen seurauksena. Kattolautojen välistä tipahteli vesipisaroita, mutta aluksen messinki-teräsrunko kesti moitteettomasti. Salama iski kauempana. Aallot nousivat monen metrin korkeuteen.

    Koilisväylän seinämät olivat kadonneet jo tunteja sitten näkymättömiin. Väylä oli näiltä kohdin muutaman kymmenen kilometrin levyinen, ja sää tuhosi näkyvyyden. Tongun raakojen arvioiden mukaan he olivat aika lailla väylän keskiosassa, mutta navigointi oli mahdotonta. Keltainen kyklooppi ohjasi alusta puhtaasti aina Metru Nuita kohti osoittavan kompassin avulla.

    Salama iski. Yhtäkkinen valonvälähdys valaisi tilannetta aluksen ulkopuolella. Parin kilometrin päässä suoraan edessä merestä nousi pyörremyrsky. Se ei ollut suuren suuri eikä pienen pieni; noin sata metriä halkaisijaltaan ja kohosi korkeuteen myrskyn keskuksessa. Keetongu kaarsi aluksella oikealle kiertääkseen vesipyörteen etelästä. Näin kaukana oli vielä suhteellisen hyvät mahdollisuudet kiertää myrskyn keskus, mutta aikaa ei ollut hukattavaksi.

    ”Väistöliikkeitä! Tämä se tästä puuttuikin”, Keetongu murahti. Irtotavarat syöksyivät lattian yli toiselle puolelle vahvassa kaarteessa.
    ”Tätä arvelinkin”, Guardian vastasi ja puristi Manfredin purkkia yhä tiukemmin.

    Tiedättekö, mikä pyörremyrskyssä on ironista? Minä osaan hallita niitä. Mutta ei, minut piti laittaa lasipurkkiin. Onko nyt hyvä mieli?
    ”Manu”, Guartsu ähkäisi. ”Sinä valuit itse ulos ruumiistasi.”
    Siinä se ironia.

    Tuulen riepottelu hieman laimeni myrskykeskuksen sivulla, mutta vielä äsken vallinnut myötätuuli kääntyi alusta vastaan. Keetongu lisäsi aluksen käyttötehoja siinä toivossa, että he pääsisivät pian myrskyltä karkuun. Tässä tilanteessa aluksen hajoaminen tietäisi varmaa kuolemaa. Matoranit lisäsivät hiiltä tulipesään entistä kovempaa tahtia ja jäähdyttivät sen hehkuvaa pintaa katosta tippuvalla vedellä. Salamat iskivät.

    Väistöliike kuitenkin osoittautui onnistuneeksi. He olivat päässeet irti pyörteen imusta ja ohittivatkin sen pian. Vaikka moottorit pyörivät suurella teholla, vastatuulen takia nopeus ei ollut juuri normaalia suurempi. Myrskyn ohittaminen loi kuitenkin uutta toivoa klaanilaisiin.
    Seuraavan puolen tunnin aikana sää parani vähitellen. Oli vielä sateista ja tuulista, mutta tuuli ei enää juuri riepotellut alusta. Guartsu irrotti köydet, jotka olivat estäneet häntä lentämästä ympäri alusta. Hän asetti Manun takaisin juomatelineeseen.

    ”No, tuon luulisi ainakin hidastavan mahdollisia takaa-ajajia”, Guartsu sanoi. Hän heilutteli harjansa kuivaksi tippuvedestä.

    ”Loppu näyttää helpommalta”, Keetongu totesi, ”Pääsemme varmaankin aika pian toiselle puolelle. Tällä säällä kuitenkaan tuskin kuitenkaan huomaamme mitään, kun lennämme väylän itäisestä aukosta. Kun sää selkenee ja löydämme sopivan saaren, meidän on parasta laskeutua hieman pidemmäksi aikaa. Kone on huollettava ja me kaikki olemme nokosten tarpeessa.”

    ”Ruokaakin pitäisi löytää”, Guartsu sanoi.

    Hei. Tehän voisitte tappaa jonkun. Kai niillä saarilla on jotakin pahissivilisaatioita?

    ”Me emme tapa ketään, jos ei ole pakko”, sininen Skakdi vastasi.

    Tunnin lentomatkan jälkeen he lensivät ulos maailmaan valtavasta, kuusikulmaisesta aukosta. Ulkona paistava aurinko ja suhteellisen tyyni meri näyttivät ihanilta Koilisväylän jälkeen.

  • Nynrah osa 8: Aikamatkustaja menneisyydestä

    Bio-Klaani
    Bioarkistot

    Tawa käveli läpi Klaanin valtavan kirjaston. Hänen kullankeltaista naamiota kantavilla kasvoillaan oli pohdiskeleva ilme. Klaanin johtajan kädessä oli Matoron ja tämän retkikunnan Rozumilta löytämä videonauha, jonka täydelliseen tutkimiseen hän oli käyttänyt melkein koko edeltävän yön. Raukean näköinen hopeinen Ussal-rapu oli tiukasti kiinni Tawan olkapäässä ja räpsytteli silmiään hitaasti. Nöpö päästi pienestä suustaan hiljaisen haukotuksen ja sulki silmänsä. Pian se tuhisi kuin kuorsaten.

    Tawa käänteli päätään edestakaisin. Hän etsi katseellaan parhaansa mukaan Arkistojen hoitajia, Vaehrania ja Gahlok Vata. Joidenkin minuuttien kirjastoharhailun jälkeen hän löysi pienen turagamaisen hahmon, joka uppoutui valtavaan numeroituun kirjavuoreen.
    ”Eikä tietenkään lähdemerkintöjä”, Gahlok Va mutisi kääntäen sivua. Hän oli niin keskittynyt työhönsä, että ei huomannut Tawan kävelevän eteensä. Unista ussalia ja kulunutta videonauhaa kantava admin tuijotti Gahlok Va:ta hetken.
    ”Helei?” hän sanoi. GV säpsähti lukemisestaan ja pudotti kirjansa. Hän pomppasi pystyyn ja siirsi kätensä sotilastervehdykseen.
    ”Tervetuloa Arkistoihin, neiti Taw-”
    ”Lepo, kiitos”, Tawa sanoi rennosti.
    ”…a.” Gahlok Va:n kädet menivät löysiksi. ”Voinko auttaa jossain?”

    Tawa vilkaisi kädessään olevaa paperia ja kulunutta videonauhaa. Paperille oli merkitty useita muistiinpanoja videonauhasta. Osa niistä oli nauhalla mainittuja nimiä. Osa taas vaikutti suurempaan kokonaisuuteen verrattuna harvinaisen yhdentekevältä.
    Tawa vilkaisi väsyneellä käsialalla kirjoitettua muistiinpanoa, joka kertoi nauhan selvän kuvamateriaalin kuusi minuuttia ja kuusi sekuntia pitkästä kestosta. Hän oli jo kysymässä itseltään kysymystä, johon ei löytyisi vastausta. Kysymykseen liittyi eräs tuttu numero.
    Tawa kuitenkin siirsi katseensa nauhalla mainittuihin nimiin. Kezen. Delek. Selecius.

    Tawa kääntyi kohti Gahlok Va:ta ja hymyili lievästi. ”Joo. Haluaisitko auttaa minua etsimään jotain?”

    Turagamainen sininen hahmo nosti pudottamansa kirjan lattialta ja laittoi sen hyllylle. Sitten hän otti vastaan Tawan ojentaman paperin.

    * * *

    Kirikori II
    Matkalla kohti koilliskäytävää

    Tiedättekö.
    ”Emme”, Kirikori II:n ohjaimia tottumattomasti mutta melko kätevästi käyttävä Guardian sanoi vihreänhehkuiselle lasipurkille, joka lojui juomatelineessä.
    Minä olen tässä miettinyt, Manu viesti. Entä jos Nynrahille on hyökännyt vaikka…ööh, joukko uusia haarniskoita haluavia makutoja.
    ”Niiiiiin?” Keetongu lausahti koneen takaosasta. Hän oli päättänyt nukkua hetken, mutta teki nyt jotain valtavalla jakoavaimella Kirikori II:n moottorille.
    …sitä vain, että viisi meitä ei ole kovin hyvä vastus Makutain veljeskunnalle.
    ”Neljä ja näsäviisas kaasupurkki” Guardian sanoi vetäen vivulla ilma-aluksen moottorin isompiin nopeuksiin.
    Vaiti tai laulan.
    ”No tuo oli nyt kyllä aika vakuuttava uhkaus”, Guartsu naurahti. ”Mutta olen kyllä ajatellut asiaa.”

    ”Ja…jos saanen kysyä mihin tulokseen päädyitte, herra Guardian?” toinen matoraneista, Ternok nimeltään, päätti kysyä.
    ”Älä kutsu minua herraksi tai tästä voi tulla entistä pidempi matka”, Guardian tuhahti kääntäen koko ilma-alusta. ”Ja koska minua ei oikein huvita ajatella potentiaalisen makuta-törmäyksen lopputulosta…sovitaan, että Aikapoika pelastaa meidät kaikki.”
    ”Tittididii”, Keetongu sanoi väsyneellä äänellä.

    Miksi Karzahnissa hän on Aikapoika.
    Guardian rykäisi. ”Satutko huomaamaan, että suurimmassa osassa ilmalaivoista on nykyään levitaatiokiekot siivissä tai pieni reaktori energiantarpeeseen?”
    Joo?
    ”Ja että me emme edes tiedä, mikä pitää Nazorakien hävittäjät nykyään ilmassa?”
    …joo?

    Guardian vilkaisi koneen takaosaa. ”Triviakysymys. Mikä pitää meidät ilmassa?”
    Hetken koneessa oli hiljaista. Ainoa ääni kuului siitä, kun hiilet kalahtivat rautaisen uunin seinämiin ja paloivat iloisesti.
    …aiiiivan.
    ”Aikapoika”, Guardian sanoi mahtipontisella äänensävyllä. ”Aikamatkustaja menneisyydestä! Maailmasta, jota kehitys ei ole vielä pilannut!”

    ”Levitaatiokiekot ja reaktorit ovat yliarvostettuja”, Keetongu sanoi vääntäen jostain moottorissa niin voimakkaasti, että koko kone tärähti.
    Matka jatkui pian vauhdikkaammin. Koilliskäytävä lähestyi.

  • Nynrah osa 7: Guardianin lentokoulu (ja pyhä sota)

    Tuntematon saari

    ”Veljet, sisaret”, puhetta pitävä, mustaan kaapuun verhoutunut Matoran lausui suureen luolaan kokoontuneelle yleisölleen. ”Meitä on kohdannut suuri tragedia. Meidän sieluntoverimme Ath-Nuin saarella ovat kärsineet suunnatonta vääryyttä: heidän pyhäinjäännöksensä on varastettu!”
    Kaavullisessa väkijoukossa kuohui.
    ”Sen lisäksi trooppisen saaren ystävämme on teurastettu viimeiseen mieheen ja naiseen – sekä lapseen. Isä Bartax joutui uhraamaan heidät paremman hyvän puolesta. Nimittäin samasta syystä, joka kalvoi arkisten alueiden ystäviämme! Nimdan sirut eivät ole turvassa.”

    ”Mitäkö me teemme? Meidän on käytävä sotaan. Keräämme kaikki uskovaiset ja lähdemme uskonsotaan pakana-Klaania sekä torakkasortajia vastaan!”
    Väkijoukko hurrasi. He lähtisivät viimein sovittamaan vääryydet.
    ”Ei”, sanoi hiljainen, mutta kuuluva ääni jostain luolan takaosasta. Yhtä lailla kaapuun pukeutunut hahmo astui esiin väkijoukon takaa. Se käveli korokkeelle, jolla puhuja seisoi.
    ”Lakkaa kiihottamasta kansaasi, veli Kernok.”
    ”Isä”, Kernok henkäisi. ”Te olette…”
    ”Minä tiedän, mitä minä olen. Ja te lakkaatte vihan lietsomisen. Vielä ei ole aika hyökätä. Te näitte, mitä meille tapahtui, kun kiivauksissani lähetin heidät kaikki kuolemaan. Se ei saa toistua.”
    ”Kyllä”, toinen sanoi vapisevin äänin. ”Minä perun sanani.” Hän yskäisi ja kääntyi sitten kansan puoleen.

    ”Me emme hyökkää. Asiat muuttuivat. Mutta voitte odottaa toimintaa lähiaikoina. Pysykää valmiina. Rohkeutta teille, veljet ja sisaret!”
    Pettyneenä mutta hämmentyneenä Matoranit palasivat koteihinsa ja töidensä pariin.
    ”Kertokaa”, Kernok sanoi, ”mitä tapahtui.”
    ”Kaikki aikanaa, veli”, Bartax sanoi. ”Nyt minä tarvitsen ison kupillisen vahvaa yrttiteetä.”
    ”Kyllä, isä, heti.”

    Kirikori II

    ”Nyt herätys, me lähdemme!” Keetongu huusi. Oli aikainen aamu. Guardian hieroi silmäänsä unisena.
    ”Mmmitä…”
    ”Me lähdemme nyt, jotta ehdimme löytää koilisväylän ylihuomenna.”
    Sinä. Minut. Herättää. Miksi.
    ”Olisit mennyt ajoissa nukkumaan.”
    Vaikea nukkua, kun ei pysty edes sulkemaan silmiään.
    ”Sinulla ei ole silmiä!”
    Siinä se vaikeus piileekin.
    ”…”
    Jopa suuri ja mahtava Keetongu kumartaa sananmahtini alla!
    ”Äh, hiljaa siinä”, Guartsu ähkäisi noustessaan ylös punkastaan. Hän oli nukkunut tuoleista improvisoidulla sängyllä Keetongun torkkuessa kapteenin tuolissa. Matoranit olivat molemmat nukkuneet moottorin päällä.

    Puolisen tuntia kului, kun kaikki paitsi Manu söivät aamiaisen ja alus laitettiin lähtövalmiuteen. Ruokaa oli vähän, mutta siitä riittäisi vielä näiden kahden päivän ajaksi jonkin verran. Keetongu alkoi ohjata alusta kohti koillista. Toinen Matoraneista oli aina lappamassa hiiliä uuniin ja toinen oli navigoimassa Tongun kanssa. Guardian hyräili itsekseen erästä sävelmää.
    ”Kun pääsemme koilisväylän ohi, kaikki muuttuu helpommaksi”, Tongu sanoi.
    ”Tuota noin”, Guartsu sanoi pohdiskelevasti. ”Miksi se on koilisväylä? Eikä sen pitäisi olla koillisväylä?”
    ”Ei”, Tongu totesi.
    ”Miksihän ei?”
    ”En tiedä. Mutta se ei ainakaan johdu kirjoitusvirheestä papereissa.”
    ”Aha. Selvä.”
    Kaikki valehtelevat, Manu tuumaili. Tongu soi hänelle häijyn mulkaisun ainoalla silmällään.

    Heidän tullessaan Xian yläpuolelle Guardian katseli alas industrialistiselle saarelle. He eivät uskaltaneet lentää aivan Xian päällä, mutta melko lähellä sitä he olivat. Tehtaiden piipuista nousi savua. Saasteet olisivat tulleet sisään alukseen, mutta suodattuivat pois Tongun nerokkaista tuuletusjärjestelmistä.
    ”Mitä pikemmin pääsemme ohi, sitä todennäköisemmin kukaan ei huomaa meitä”, Tongu sanoi värisevällä äänellä. Guartsu nyökkäsi.

    He pääsivät Xian ohi ilman välikohtauksia.
    Mikä oli epätodennäköistä, Manu sanoi.
    ”Me kaikki tiedämme sen”, Guartsu tuhahti.
    Tiedän, että tiedätte.
    ”Hyvä tietää.”
    ”Meidän tulee vielä ylittää useita kymmeniä saaria”, Tongu sanoi. Matoranit vaihtoivat jälleen vuorojaan. Guardian alkoi tutkia Tongun karttoja. Mielenkiinnon vallassa hän selasi Xian alueiden tarkkoja ilmakuvien perusteella laadittuja piirroksia. Manu päätti huvitella tappamalla kärpäsiä mielensä voimalla. Kun yksi tipahti haukottelevan Guartsun suuhun, tämä käski Makutan lopettaa.
    Ei saa edes huvittaa itseään tylsässä lasipurkissa…
    ”Tiputella nyt toisten suihin kärpäsiä!” Guardian ärisi.
    Minkä minä sille voin, että sinä avaat suusi juuri, kun kärpänen kuolee sen yllä?

    Illan lähestyessä Keetongu sanoi:
    ”Minusta meidän täytyy ottaa vuorot. Kaikkien on nukuttava, joten joidenkuiden meistä on oltava myös hereillä. Ja koska vain neljällä meistä on ruumis –”
    HAH HAH HAA!
    ”– meidän neljän täytyy pitää vuoroja niin, että kolme on aina hereillä.”
    Guardian nyökkäsi. ”Kuulostaa järkeenkäyvältä. Tosin Manu olisi viides. Eipä siitä mitään hyötyä olisi.”
    Skakdi on hiljaa.
    ”Ja minun myös täytyy opettaa sinut lentämään”, Tongu jatkoi. Guardian kohotti kulmiaan.
    ”Eikö jompikumpi noista pikkumiehistä voi hoitaa lentämisen?”
    ”Lentämiseen tarvitaankin kaksi.”
    ”Ai. No ne voivat tehdä sen yhdessä.”
    ”Miksi muuten minulla olisi navigaattori aina mukana ohjaamassa? Ei koko ajan tarvitse olla kahta miestä lentäjän paikoilla istumassa, mutta pääsääntöisesti tämä on kahden henkilön ohjauksen vaativa alus. Ja sinä lennät, koska minä haluan sinun lentävän. Ja koska jonkun on lapettava hiiliä.”

    Muutaman tunnin kuluttua Guartsu osasi jo lentä Kirikori II:sta. Hieman epävarma hän oli, mutta homma hoitui mallikkaasti. Kun vuorot oli sovittu, Keetongu meni nukkumaan. Guardian vihelteli hiljaa toisen Matoraneista räplätessä kompassia. Hiilien lappamisen ääniä kuului konehuoneesta.
    Minä voin laulaa pääsi sisällä, jos olet nukahtamaisillasi, älä huoli.
    ”Voi kiitos.”
    Mitä vain, kultaseni.
    ”… joskus en tajua sinua.”
    En minäkään. Eikö se ole jo aika hyvin?
    ”Tjaa.”

    Niin kului ensimmäinen ilta ennen koilisväylän löytymistä.

  • Walsinats

    Bio-Klaani, Telakka

    Aamuauringon säteet herättivät Tehmutin. Hän oli nukahtanut puolivahingossa paperitöidensä ääreen Laivaston varatoimistoon. Keetongun Nynrah-retken aikana Tehmutilla oli normaalia enemmän töitä. Varsinkin nyt, kun asekauppiaita ja lipeviä puhujia oli laumoittain Klaanin ympärillä ja laivasto tarvitsi aseita. Keetongu oli yrittänyt purkaa Laivaston byrokratian mahdollisimman pieneksi, mutta töitä näytti riittävän.

    Tehmut otti kupillisen teetä höyrykeittimestä ja vilkaisi pöydällä olevia papereita. Muistiinpanoja Tongulta illalla tulleesta yhteydenotosta. Pitäisi viedä viesti Tawalle siitä, että Tongu poimi Guardianin ja Manfriidin (väsyneenä tekee virheitä, Tehmut mietti) Zakazilta. Hanki Cordak-panoksia. Laivaston varajohtaja oli ajatellut, ettei olisi korrektia lähettää Matorania Klaanin ykkösnaisen luo yhdeltätoista illalla.

    Telakan Matoranit olivat jo työn touhussa. Tehmut käppäili käytävällä kohti päähallia valitakseen jonkun työntekijöistä juoksupojaksi. Pian hän huomasikin yhden Kakamapäisen Onu-Matoranin nojaamassa tolppaan.
    ”Hei, sinä! Minulla olisi sinulle yksi homma. Korkeimmalta taholta vielä korkeammalle.”

    Matoran nousi tarmokkaasti ylös nähtyään Tehmutin ja vetäisi käden lippaan.

    ”Alokas Walsinats palveluksessanne, upseeri!”

    ”Me emme käytä sotilastermejä, Walsinats. Keetongu sanoo, että ne ovat torakanpenikoiden riikinkukkoilua”, Tehmut vastasi ja jatkoi: ”Mutta jos sinulla ei ole muuta, niin vie seuraava viesti admin Tawalle Bio-Klaanin rakennukseen Admin-torniin: Keetongu otti admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilta.”

    ”A. Aa. Admin. Tawallelle.”

    ”Jep. Ei hän sinua syö. Tämä on tärkeä työ. Luotamme kaikki sinuun, Walsinats.”

    ”Keetongu poimi admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilla.”

    ”Aivan. Juokse kuin tuuli, Walsinats! Et saa epäonnistua!”

    Walsinats vetäisi käden lippaansa ja pinkaisi juoksuun. Lähellä hallin uloskäyntiä hän kompastui suureen jakoavaimeen, mutta se ei lannistanut innokasta Matorania. Hän nousi heti ylös ja pinkaisi uuteen juoksuun.

    ”Kehuva asenne parantaa työilmapiiriä”, Tehmut sanoi itsekseen ja käveli takaisin toimistoonsa.

    Admin-torni, aula

    Pieni ja läähättävä Onu-Matoran katsoi sammakkoperspektiivistä Tawan työhuoneen suurta ovea. Hän oli päässyt tänne asti. Nyt oli hänen suuri hetkensä. Koko Bio-Klaanin tulevaisuus riippuisi siitä, pääsisikö hänen elintärkeä viestinsä perille. Walsinats korjasi asentoaan ja koputti oveen kolme kertaa. Ovi aukesi. Tawa istui pöytänsä takana lukien paperia ja seuraten turvanäyttöä sivusilmällä. Hän nosti katseensa paperista ja katsoi oviaukossa olevaa Matorania.
    ”Helei. Tule peremmälle”, Admin sanoi ystävällisellä, joskin väsyneellä äänellä. Walsinats käveli pöydän eteen ja katsoi huoneen seinälle hieman Tawan pään yläpuolelle.

    ”Keetongupoimiadminguardianinjamakutanuinkyytiinsäzakazilla.”

    ”Eh. Voisitko toistaa?”

    Walsinats seisoi jännittyneenä pääadminin pöydän edessä. Kahdenkymmenen sekunnin kuluttua hän sanoi: ”Keetongu poimi admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilla.”

    ”Vai niin. Kiitos tiedosta, Matoran hyvä. Tästä on minulle varmasti hyötyä”, Tawa vastasi ja rustasi jotain yhteen työpöydällä olevaan paperiin. Sitten hän alkoi lukea samaa paperia, mitä hän oli selannut ennen Matoranin saapumista.

    ”Olet vapaa poistumaan”, hän sanoi yhä paikallaan kököttävälle Walsinatsille viiden minuutin päästä.

  • Nynrah osa 6: Manuutta tähtitaivaan alla

    Hopeinen meri

    Ilma-alus laskeutui pienelle saarelle. Saari oli niin pieni, että puolet siitä jäi aluksen leveyden alle. Siinä olisi vain pieni kiitorata seuraavalle päivälle. Saari oli trooppinen; palmut varjostivat pieniä patsaita, joita makasi ympäriinsä pikkuisella maanläntillä. Keetongu hyppäsi ulos aluksen ovesta ja katseli ympärilleen.
    ”Tänne jäämme yöksi”, hän julisti. ”Olipa onni, että löysimme tämän. Tämä on niin pieni, ettei täällä varmasti ole miinoja. Ei tosin ruokaakaan…” Guartsu tuli myös ulos kantaen Manun purkkia.
    ”Okei”, Skakdi sanoi. ”Milloin on lähtö?”
    ”Aamulla.”
    ”Niin, tietysti, mutta…”
    ”Niin?”
    ”Kellonaika?”
    ”En tiedä. Sitten kun herään.”
    ”Aha.”
    Guartsu laski Manun maahan ja istahti itsekin hiekkaiselle rannalle.
    ”Tyypillinen hiekkasaari, jossa kasvaa vain kookospalmuja…” hän mutisi.
    Voithan sinä syödä kookospähkinöitä, jos haluat.
    ”Tosiaan”, Guartsu vastasi Manun ajatukseen. Sitten hän huusi Tongulle: ”Hei, otetaan mukaan muutama kookospähkinä. Niistä saa sentään jonkin verran ravintoa.”

    Tongu ja Matoranit hankkivat parikymmentä pähkinää alas palmuista. Hetken kuluttua, kun he olivat päättäneet työnsä Guartsun istuskellessa hiekalla, Tongu sanoi:
    ”Taidan mennä sisälle nukkumaan. Muistakaa tekin mennä ajoissa, ettei aamulla väsytä liikaa.”
    ”…” Guartsu vastasi.
    Gurvana ei pidä siitä, että joku muu kuin Tawa käskee häntä kuin pikkulasta, Manu sanoi.
    ”Purkki on hiljaa”, Guardian murahti.

    Tähdet alkoivat näkyä pilvien takaa. Guartsu makasi selällään katsoen niiden kimallusta.
    Tähdet, Makuta Nuin ääni kuiskasi Guardianin päässä. Niin kauniita.
    Guardian käänsi katseensa kohti Manun lasipurkkia. Vihreä nestekaasu pyöri purkissa hitaasti.
    Koko elämämme ajan meitä Makutoja ovat kiinnostaneet maailmankaikkeus ja sen synty.
    Pilviä ei enää näkynyt juuri ollenkaan.
    Tämän maailmankaikkeuden salat… elämän tarkoitus… kaikki, Makuta jatkoi. Mikä olisikaan sen mielenkiintoisempaa, kuin saada selville, mihin tämä kaikki pyrkii. Eikö olisi mahtavaa, jos pystyisi tietämään kaiken? Kuka tahansa Makuta antaisi siitä vaikka oikean kätensä… ja kasvattaisi sen jälkeen uuden. He eivät todella ymmärrä, mikä merkitys tällä kaikella on.
    Makuta oli hetken hiljaa. Guardian käänsi katseensa takaisin tähtiin.

    Jos minä johtaisin Makutain vejeskuntaa, olisimme valinneet aivan toisenlaisen suunnan. Tutkimustyöhön panostettaisiin enemmän. Me selvittäisimme tämän maailman salaisuudet sen sijaan, että vainoaisimme Universumin kansaa kateuden sokaisemina.
    Kauniit, sokaisevat tähdet.
    Voi, me emme tiedä yhtikäs mitään. Me loimme vain itse sellaista tietoa, mitä tarvitsimme. Ja ”Suuri Henkemme” loi meille tietoa. Mutta minä en usko. En usko enää mihinkään. En ainakaan, ennen kuin löydän tarkoituksen. Abzumo oli toinen mielenkiintoinen persoona. Mutta hänen tiedonjanonsa ei ollut todellista. Hän haluaa vain hallita ja tuhota.
    Guartsulle tuli sellainen tunne, että Manu olisi huokaissut, jos olisi voinut.
    Millainen maailma voisikaan olla, jos tuhoa ja hävitystä ei olisi. Jos minä en olisi tehnyt menneisyyteni virheitä, olisiko Klaanissa nyt rauha?
    ”Zyglakit…” Guartsu mutisi.
    Eivät pystyisi yksin juuri mihinkään. Nazorakeja on hyvin monta.
    ”Kuinka monta?”
    Epäilen, että useampi tuhat. Guardian hätkähti.
    ”Se on paljon.”
    Valitettavasti. Jokainen tekee virheitä. Mutta mitä vaikutusvaltaisempi ja viisaampi henkilö on, sitä pahemmat seuraukset virheillä on. Tämän olen oppinut.
    Guardian nyökäytti päätään hiekassa.
    ”Minullakin on siitä hieman kokemusta”, hän sanoi hiljaa.
    Me olemme sokeita protodiitteja maan tomun seassa, Manu kuiskasi. Kenelläkään meistä ei ole todellista voimaa. Millä hetkellä tahansa meidänkin päällemme voisi pudota taivaalta suuri kivinen kappale, joka murskaisi koko tämän pienen saaren. Toisaalta aivan yhtä todennäköistä olisi, että Nazorakien asevarasto räjähtäisi ja koko heidän tukikohtansa palaisi maan tasalle. Tai, Manu naurahti, ehkä he eivät pääsisi pinnalle, vaikka kuinka palaisivat. Jos minä päättäisin, he palaisivat ikuisesti jossakin hyvin ikävässä paikassa.
    ”Hmm…” Guardian hymisi katsellen yhä tähtiä. Ne eivät juuri liikkuneet. Vain yksi tähdenlento pyyhälsi hänen näkökenttänsä ohi. Guardianin kasvoille nousi hymy.
    ”Mikä on elämän tarkoitus?”
    Manu oli hetken hiljaa.
    Odottamaton kysymys. Minä olen etsinyt vastausta siihen koko ikäni. Ehkäpä on niin, että jokainen määrää itse oman tarkoituksensa. Tai sitten sen päättää kohtalo. Niin tai näin, meidän ei ole järkevää ajatella, ettei meillä olisi vapaata tahtoa. Jos jokin on määrännyt ennalta kaiken tapahtuvan ja tiedämme sen, elämästä menee maku, eikö totta. Mikäli asia näin on, en halua tietää elämän tarkoitusta.
    Guardian sulki silmänsä. Manun purkista huokui kyynisyyden tunnetta hänen viestittäessään:
    Eikö olisi oikein sopivaa, jos me olisimme vain työläisiä, jotka pitävät elossa jotakin siivoojarobottia? Kuin soluja. Olisimme osa isompaa tarkoitusta – joka olisi siivota planeetta. Ja ehkäpä koota palapelejä…
    ”Mistä saat päähäsi noita sekopäisiä ideoita?”
    En ole varma. Ehkä ne tulevat alitajunnasta.
    ”Olet oikeastaan melko mielenkiintoinen tyyppi, jos näin voidaan sanoa.”
    Otan tuon kohteliaisuutena.
    ”Ota.”

    Sitten Guardian nousi, poimi Manun hiekasta ja käveli sisään ilma-alukseen rauhallisin mielin. Tähdet jatkoivat kimalteluaan kirkkaalla taivaalla muutaman ohuen pilvenhattaran välillä leijaillessa niiden edestä. Palmut huojuivat hienoisen tuulen vaikutuksesta. Tuntui, kuin koko maailmankaikkeus olisi saanut hetken hengähtää.

  • Nynrah osa 5: Muonavajaus

    Kirikori II, Xian pohjoispuoli

    Höyrytoiminen ilma-alus lensi rauhallisesti Hopeisen meren yössä. Maata ei ollut juuri näkyvissä. Guardian ja Keetongu olivat päättäneet kiertää Xian pohjoiskautta, sillä kumpikaan ei halunnut altistaa operaatota Xialaisten arvaamattomalle tykkitulelle. Keetongu napsutteli kojelaudan koordinaattilaskinta.

    ”Laskelmieni mukaan pääsemme saavutamme Maailman Itämuurin ylihuomen aamulla”, Keetongu sanoi katsoen koelautaa, ”Hyvällä tuurilla ja selkeällä säällä löydämme Koilisväylän saman päivän iltapäivällä. Meri Xian ja Odinan välissä ei ole kaikista rauhallisinta aluetta, joten olisi enemmän kuin hyvä päästä Hopeisen Meren kapeimmasta kohdasta nopeasti.”

    ”Entä muonavarat? Et varmaankaan varannut ruokaa parille lisämatkustajalle?” Guartsu kysyi ja nousi katsomaan koordinaattorilaskimen näyttöä.

    Onko sinulla nälkä? Et vain haluaisi tappaa jotakuta?

    ”Me emme tapa ketään”, Guartsu sanoi Manulle. ”Ja sinä olet kaasua. Et sinä tarvitse ruokaa.”

    En tarkoittanutkaan ruokaa, Guartsu hyvä.

    ”Meidän on tosiaan pienennettävä päiväannoksia”, Keetongu vastasi välittämättä Manfredin telepaattisesta viestinnästä, ”Emmekä saa lisää ruokaa ennen kun pääsimme läpi Koilisväylästä. Nämä Xian lähisaaret ovat kuulemani mukaan aika pitkälti miinoitettuja. Guartsulla lienee sodanaikaista kokemusta Xialaisten miinoista?”

    ”Joo, onhan minulla”, Guartsu vastasi ja virnisti purkille.

    ”Karttojen mukaan väylän takana on muutama rauhallisempi saari. Siellä meidän pitää hankkia lisää muonavaroja ja varmaankin tappaa jotain, ellemme halua selvitä kasviravinnolla. Jos Nynrahin tilanne on pahempi, meidän on parasta olla paremmissa ruumiin voimissa. Milloin söitte viimeksi?”

    ”Muistan juoneeni teetä. Muuten, taisit mainita viestintälaitteistosta. Onko mahdollista viestittää Klaaniin tilanteestamme?”

    ”Jep, minulla on suora yhteys Laivaston tukikohtaan, ja se on toiminut hyvin ainakin tänne asti”, Keetongu vastasi ja otti luurin kojelaudan lokerosta suuren luurin. Hän paineli laivaston koodin lähettimeen ja nosti luurin korvalleen.

    ”Terve, Tehmut. Joo, ihan hyvin on sujunut. Tuota, joo, soitin, koska tarvitsisin palveluksen. Lähetä joku pojista viemään viesti Tawalle. Kyllä, suoraan Tawalle. Ei hän teitä syö. Nappasimme Guardianin ja Manun Zakazilta. Jep, Admin-Guardianin juuri. He ovat kunnossa. Ai niin. Yritä hankkia jostain lisää Cordak-panoksia. Niitä kuluu paljon.”

  • Nynrah osa 3: Lohrak-parvi

    Kirikori II

    Sulavalinjainen ilma-alus halkoi yötaivasta verkkaiseen tahtiin. Sen viisihenkinen miehistö oli ottanut kuuden tunnin yöunet Xian pohjoispuolella ennen kuin pitkä matka jatkui jälleen. Klaanin laivaston johtaja Keetongu käänteli ja paineli Kirikori II:n ohjaimia, jotka oli selvästi luotu hänen valtavia kämmeniään varten. Keltaisen jättiläisen ainoa silmä oli raukeana puoliummessa.

    Toinen laivaston matoraneista heitti lapiollisen hiiliä lentokonetta ilmassa pitävään ja sen matkustajia lämmittävään höyrymoottoriin, kun taas toinen kiristeli ruuveja koneen rungossa. Guardian istui tuolillaan Tongun takana ja nojasi aluksen ikkunaa vasten. Hän katseli maisemia toisesta ikkunasta.
    Makuta Nui leijaili tummanvihreänä pilvenä läpinäkyvän purkin sisällä. Itse purkki lojui vakaasti pöytämäisellä tasolla, mutta pahimpien ilmakuoppien iskiessä se kaatui, putosi tasoltaan ja vieri lattialla vauhdikkaasti. Guardian joutui nostamaan Manun purkin lattialta pari kertaa ennen kuin päätti sijoittaa sen Kirikori II:n juomatelineeseen.

    Ilmakuoppapommituksen loputtua vauhti muuttui jälleen tasaiseksi. Nyt ikkunasta näkyi vain pilviä. Guartsu vilkaisi koneen takaosaan ja huomasi, että toinen matoraneista nukkui lakisääteisellä tauollaan. Toinen vahti höyrykoneen tulta. Myös purkissa oleva antidermis oli lopettanut telepaattiset lausahduksensa täysin. Jos se oli täysin mahdollista, Makuta Nui nukkui.

    ”Guartsu”, Keetongu sanoi tuttavallisesti.
    ”Aikapoika”, sininen skakdi sanoi virnistäen. Keltainen jättiläinen naurahti tälle kumeasti.
    ”Mitä luulet, että Nynrahilla tapahtuu?” Keetongu kysyi.

    ”En tiedä. Voi olla Allianssi. Voi olla jotain täysin meidän toimivaltamme ulkopuolella.”

    ”Voi olla”, Tongu vastasi. Hän siirsi kätensä ohjaamon kattoon ja painoi kolmea kytkintä. ”Minä silti haluan sen tilaukseni. Ja minähän sen saan.”

    ”Miksi et lähettänyt matoranejasi?” Guartsu kysyi kohottaen kulmaansa. Keetongu oli hetken hiljaa ja kääntyi adminia kohti.
    ”Miksi lähteä Zakazille yhden kiväärin takia?”

    Guardian hymyili. ”Niinpä. Me emme kai vain osaa pysyä poissa etulinjoilta.”

    ”En kykene vain istumaan jossain lennonjohtotornissa”, Tongu sanoi. ”Lentäminen on liian mukavaa.”

    ”Varmasti”, Guardian sanoi. Hän vilkaisi ikkunasta ulos. Kirikori II oli noussut pilvikerroksen yläpuolelle. Puolikuun ja tähtien kajastama valo sai pilvet hohtamaan hopeisina. Vartija tuijotti maisemaa vaikuttuneena.
    Jossain kauempana lensi muodostelmassa jotain siivekästä. Guardian tarkensi parveen kiikareillaan.
    ”Lohrakeja”, hän lausahti.

    Majesteettiset käärmeet syöksyivät öisen ilman läpi räpytellen siipiään hitaasti. Niiden suurten silmien hohto näkyi kauas. Käärmeiden pitkät perät kiemurtelivat öisessä ilmassa sulavasti niiden ratsastaessa tuulella.
    Keetongu hymyili. Hän paineli hitaasti erilaisia nappeja Kirikori II:n ohjaimissa. Sitten hän tarttui suureen puiseen kahvaan oikealla puolellaan.
    ”Pitäkää kiinni”, Keetongun kumea ääni kaikui. Hän veti kahvasta. Jotain räjähti.

    Kirikori II syöksyi uskomattomiin nopeuksiin ja harvat lentokoneessa nukkuvat hätkähtivät hereille. Kun alus kääntyi hieman vinoon, Manun purkki putosi jälleen lattialle ja pyöri villisti. Sisällä oleva kaasumassa ei ollut huvittunut.
    Kirikori II ui läpi kuunvalon hopeaksi värjäämien pilvien ja halkoi niitä siivillään. Pian se kulki Lohrakien joukossa kuin yksi niistä. Lentävät käärmeet eivät näyttäneet edes huomaavaan puista ja teräksistä kanssalentäjäänsä.
    Alus kulki Lohrakien imussa useita tunteja. Laivaston matoranit katselivat ikkunoista suuria käärmeitä haltioituneina niin tiiviisti, että ehtivät unohtaa työnsä.

    Guardian käveli kohti ilma-aluksen puisella lattialla makaavaa purkkia ja poimi sen käteensä. Purkissa leijuva vihreä nestekaasu sihisi vihaisesti.
    ”Nautitko lentomatkasta?” Guardian kysyi väsyneenä.
    ”Tarvitsen uuden ruumiin”, purkki kumisi. ”Tapetaan joku.”
    ”Rauhoitu.”

  • Nynrah osa 2: Tervetuloa kyytiin

    Kirikori II, muutama kilometri pohjoiseen Zakazin rannikosta

    Vähitellen hopeiseen horisonttiin uppoavat ilta-auringot pesivät meren yllä verkkaista tahtia liitävän ilmalaivan virtaviivaista ulkomuotoa. Kirikori II ei vaikuttanut ulkoapäin olevan suuressa kiireessä, mutta sen sisällä kolme hahmoa teki vielä ahkerasti työtään kahden uuden matkalaisen tarkkaillessa.

    ”Tervetuloa kyytiin”, Keetongun kumea ääni kaikui ketterän aluksen etupäästä. Keltainen jättiläinen kääntyi kevyesti kohti Makuta Nuita ja Guardiania vilauttaakseen hymyänsä, mutta piti kätensä vakaasti ohjaimissa.
    Manu päätti rysähtää tuoliin. Guardian istahti myös.
    ”Nynrahille, Tongue”, Manu yskäisi.
    ”Sinne olemme menossa”, Tongu vastasi.
    ”Kuinka sattuikaan”, Guardian sanoi hieroen silmiään.

    Skakdit olivat jääneet kauas taakse. Samoin teki pian koko Zakazin saari. He lensivät meren yllä kohti Nynrahia. Matkaa oli jäljellä vielä kolme kertaa enemmän, kuin Klaanista oli ollut Zakazille. Kun Keetongu oli varma, että he olivat tarpeeksi kaukana ollakseen turvassa, hän jätti ohjaamisen Matoraneille ja kääntyi tuolissaan Guardiania ja Makuta Nuita päin. Guardian kuorsasi omassa tuolissaan ja Makuta Nui oli valunut lätäköksi lattialle. Nazorakien palasia lojui tuolilla ja lattialla.
    ”Ei näytä kovin hyvältä”, Tongu totesi puoliääneen. Hän alkoi etsiskellä astiaa. Hän löysikin lasisen purnukan, johon hän lapioi vihreän mönjän lattialta löytämällään rikkalapiolla.
    ”Ja kuka on jättänyt alukseen rikkalapion…” hän mutisi työskennellessään. Matoranit olivat, kuin eivät olisi kuulleetkaan. Toinen heistä oli heittämässä heittämässä halkoja tulipesään ja toinen ohjasi alusta Tongun puuhaillessa.

    Yön laskeutuessa Guardian heräsi. Hän näki Keetongun istumassa kapteenin penkillä ja ajavan itse. Manu taas kyhjötti lasipurkissa viereisellä pöydällä. Guartsu räpytti silmäänsä ja pyyhki liinalla mekaanisen silmänsä linssiä.
    ”Et sitten kestänyt Nynrahille asti?” hän murjaisi Manulle. Tämän suunnalta huokui vihamielisiä ajatuksia.

    Keetongu käännähti jälleen Guartsuun päin.
    ”No teillä ei näyttänyt hyvin menevän”, hän sanoi hilpeästi.
    ”Ei”, Gurtsu myönsi tuskaisesti. ”Minulla on luoti…”
    Keetongu katseli odottavasti. ”Niin? Missä?”
    ”En sano enempää.”
    ”Aha.”

    Hetken he kaikki olivat hiljaa. Matoranit juttelivat keskenään. Sitten Keetongu nousi ylös.
    ”Näyttäisi siltä, että saavumme pian Xialle.” Guartsu valpastui.
    ”Meidän ei ole ehkä järkevää laskeutua Xialle. Olisiko lähellä pienempää saarta?”
    ”Luultavasti”, Tongu vastasi. ”Hei Ternok, onko Xian eteläpuolella sopivia saaria?”
    Matoran vilkaisi karttoja, jotka hän oli penkonut laatikoista.
    ”On tuolla parikin.”
    Tongu käveli Ternokin luo ja katseli karttoja itse. Guardiankin meni mukaan katselemaan. Manu ei pitänyt tilanteestaan. Hän ei nähnyt, mistä puhuttiin.

    ”Jospa menemme tuonne?” Guartsu sanoi osittaen yhtä kartan saarista.
    ”Kelpaa”, Keetongu sanoi. ”Sinne siis.”
    Tahtoo ruumiin.
    ”Niin minäkin tahtoisin”, Tongu vastasi. Sitten hän istahti takaisin kapteenin pallille, kun alus laskeutui pienehkölle saarelle Xian eteläpuolella.

    [spoil]Gurp kirjoitti osan alusta.[/spoil]