Kahdeksan Klaanilaista oli seurannut sivusta Manun taistelua Feterroja vastaan. Nyt kolme jäljelläolevaa Feterraa katsovat tätä sekalaista joukkiota voitonvarmoina.
Yksi Feterra alkaa manoveerata Klaanilaisten sivustalle kahden muun avatessa tulen. Klaanilaiset haajantuvat huoneeseen jotta olisivat vaikeampi maali. Kapura ja Make ampuvat yhdessä tulipatsaan kahta Feterraa kohti. Plasmalaukaus lävistää Mahrinkingin siiven ja heittää tämän maahan.
Vaehran, Umbra ja Gahlok Va ovat joutuneet sivustaan hyökkäävän Feterran tulituksen kohteeksi. Umbra suojaa tovereitaan vetämällä ensimmäiset plasmalaukaukset maahan korottamalla niiden painovoimaa. Gahlok Va iskee kauempaa Elementtikeihäällään metallikartiota, terä ei vaikuta mitenkään kohteeseensa. Hän luo kasvillisuutta kohteensa kasvojen kohdalle ennekuin Feterran nopea käsi nappaa tätä jalasta, heittäen pienen olennon takaseinään kovaa.
Matoro väistää takaperinvoltilla plasmasarjan ja ampuu ohuen jääsäteen Feterran olkapäähän. Se ei vaikuta juuri mitenkään tappajarobottiin joka jatkaa tulitusta. Keetongu syöksyy takaapäin iskien polttavaksi kuumentamansa kikanaloterän Feterran selkään. Rahi vetäytyy nopeasti taaksepäin väistäen Feterran taaksepäinhuitaisun ja hyppää uudestaan potkaisten miekkaa. Se jäi kiinni Feterran panssariin kuumuuden ansiosta.
Kolmennnen Feterran plasma-aalto kaataa Kapuran ja Mahrikingin maahan. Summerganon etsii lattialta jotain kunnon asetta. Kapura kutsuu Kanohi Shaniaan ja osoittaa kädellään Feterraa. Naamio luo satunnaisen elementti-iskun, ja pieni tornado lähtee matkaan kohti Feterraa.
Matoro löytää suuren asekaapin kulman takaa. Hän viittoo Summerganonin paikalle. Kaapissa on erilaisia lähitaisteluaseita mutta jotakin vielä kiintoisampaa. Zamor-konekivääri. Matoron ilme vääntyy väkisinkin hymyyn. Hän nostaa raskaan konekiväärin, poistaa varmistimen ja asettaa lippaan paikalleen.
Matoro tähtää aseellaan yhtä Feterraa sivusta, hän painaa liipasimen pohjaan. Zamor-kuulia alkaa osua Feterraan, ne vain läpäisevät tämän panssarin ja kumahtelevat. Feterran rungossa alkaa näkyö jo vahinkoja.
Feterra siirtyilee ja tulittaa plasmaa vastatuleksi. Matoron jalkaan osuu ja tämä kaatuu konekiväärinsä alle.
Toinen Feterra ottaa Keetongua kiinni rinnasta. Keetongu luo nappaamallaan tuolilla, mutta se vain murtuu olennon päähän. Feterra saa kovan iskun selkäänsä. Se kääntää päätään 180 astetta. Panssariton Summerganon huitaisee kovaa pikikkäällä moukarilla Feterran metallikuorta. Isku ei kuitenkaan vahingoita juurikaan tappajarobottia, joka alkaa ladata plasmaiskua. Summerganon väistää ensimmäisen ammuksen. Feterra pitää Tongua kiinni kahdella kädellään seinää vasten. Summerganon pyörittää moukaria kerätäkseen siihen voimaa. Plasma-ammus osuu yhtäkkiä ketjuun, katkaisten sen. Piikikäs metallikuula lähtee lentoon…
Feterra on siirtynyt pois Matoron tulituksesta. Se lataa plasma-ammusta maasta nousevaan Mahrikingiin. Yhtäkkiä kuitenkin se horjahtaa ilmassa ampuen laukauksen kattoon. Piikkimoukarin pää osui tätä suoraan päähän. Mahriking ja Kapura lähtevät juoskemaan kohti hieman haavoittunutta Feterraa.
Vaehran, Gahlok Va, Umbra ja Levah juoksivat Feterrajoukon perässä klaanin käytävissä. Käytäviltä huomasi kuoleman ja pelon. Seinillä oli olentojen kappaleita, maassa rikottuja ja murskattuja Kanohi-naamioita ja monet seinät olivat täynnä reikiä jotka plasmatulitus oli saanut aikaan.
Urhea joukkio oli onnistunut ajamaan Feterrat pois erään Fe-Matoran varastomiehen kimpusta ja Kuparista Hunaa kantava Matoran oli kiittänyt heitä kovin ja paennut yläkerroksiin.
”Mitä nämä oudot robotit ovat? Ja mikä on Z.M.A?” Vaehran puheli itsekseen, kaivertaen tulisäteellä tietoja roboteista kivitauluun.
”Kuulimme siltä varastomies-Matoranilta, että tänne hyökkäsi myös outo varjohirviö jonka vartalossa oli paljon lonkeroita”, Gahlok Va kertoi. ”Pitääpä laittaa muistiin tämäkin, hän sanoi, käyttäen elementtikeihästään kivitauluun, jolloin tauluun piirtyi Matoran-kirjaimia.
Juosten seiniä tulittavien robottien perässä eteenpäin käytävissä, Umbra sai tarpeekseen perässä juoksemisesta, ja ampui sivuttaispainovoimahyökkäyksen, joka lennätti kaksi Feterraa kolmesta päin seinää. Kiviseinä sortui olennon osumasta ja loppu porukasta juoksi katsomaan mitä roboteille oli käynyt. Vaehran kirjasi tietoja muistiinsa, mutta hänen takaansa hyökkäsi Feterra, joka iski häntä neljällä raajallaan, lennättäen Skakdista muuttuneen Toan päin seinää.
”Tuo sattui!” VT huusi, ottaen miekkansa esiin ja loi siihen lieskan. Hän iski sen Feterraa käteen, mutta käsi torjui tulikuuman miekan.
”Autetaan kaveria”, Levah sanoi, luoden pyörteen aseistaan. Pyörre osui Feterraa, muttei tehnyt vahinkoa. Sen sijaan ilmapyörre kimposi kohteestaan VThen lennättäen hänet lattialle. Miekka lensi muutaman bion päähän osumasta.
Umbra miekkaili yhden seinästä esiin tulleen Feterran kanssa, kun taas Gahlok Va iski kasvatti seinällä kasvavia juuria ja sammalia, yrittäen vangita robotin.
”Ei tämä auta”, Umbra sanoi, iskien miekallaan yhtä robotin kättä ja väistäen samalla toista kättä.
”Mikä näihin tehoaa?” Gahlok Va kysyi itseltään, kasvattaen lisää juuria Feterran ympärille, koska robotti poltti juuret plasmapalloillaan.
Hiukan kauempana, Feterra tulitti Levahia kohti, jolloin Orton koetti tuulivoimillaan saada ammukset lentämään muualle. Valitettavasti ammukset osuivat hänen mustaan ruumiiseensa, polttaen hänet täyteen reikiä. Sähköjohdot, hammasrattaat ja lihaskudoksen kappaleet tulivat näkyviin hänen panssarinsa alta kun Orton yski suustaan vihreää nestettä. Hänen Faxoninsa oli osittain sulanut ja naamion alta näkyi hänen punaisena hohtava päänsä.
Robotti katseli uhriaan skannerinsa lävitse. Pieni olento oli vahingoittunut kriittisesti ja olisi kohta yhtä kuoleman kanssa. Feterra oli niin keskittynyt uhrinsa tarkkailuun, ettei huomannut takaansa hyökännyttä Vaehrania, joka iski miekallaan Feterraa päähän, jolloin kuului kolahdus. Mitään vahinkoa ei tapahtunut.
Feterra ampui plasmapallosarjan Ortoniin, joka vain makasi maassa liikkumattomana. Levah kaatui kuolleena maahan, täynnä reikiä. Umbra katseli taistelun tiimellyksestä, kuinka hänen ystävänsä kuollut ruumis joutui Feterran kynsiin ja olento repi Ortonin rippeet kappaleiksi metallisilla käsillään.
Äkkiä Feterrat alkoivat piirittää Umbraa, VTtä ja GVtä. Kolmikko joutui olentojen vangiksi kun nämä muodostivat piirin heidän ympärilleen.
”Mitä teemme nyt?” Gahlok Va kysyi muilta, kun punainen olento juoksi Feterroja kohti, iskien sattumanvaraisia painovoima ja tuli hyökkäyksiä kohti Feterroja.
”Kapura!” Umbra huusi kun tunnisti olennon ystäväkseen. Punaisen klaanilaisen naamiolla oli hikipisaroita, koska hän oli juossut ties kuinka kauan.
Feterrat hajaantuivat ja lähtevät lentämään kohti kuulemiaan ääniä.
”Seurataan noita, etteivät ne tee enempää tuhoa!” Vaehran ilmoittaa, ottaen kivitaulunsa palaset maasta ja laittaa ne reppuunsa, jonka jälkeen hän lähtee juoksemaan muiden, jo lähteneiden poppoon jäsenten perässä Feterrojen perään.
Joukkio saapuu pian taistelupaikalle missä Makuta Nui on haastanut yhden Feterran taisteluun. Matoro, MahriKing, Summer ja Keetongu ovat palanneet Nazorakien luolastoista.
”Tästä tulee mielenkiintoista”, Gahlok Va ilmoittaa, kun Manua vastaan hyökänneen Feterran joukkoon ilmestyy kolme lisää. GV kaivaa kivitaulun esiin ja alkaa kirjata asioita muistiin…
Viisi Klaanilaista istuskelevat maassa lepäämässä. He pääsivät pesästä elossa pois. Kaikki ovat heikentyneitä ja väsyneitä, mutta he eivät välitä siitä. Nyt pitää päästä vielä Klaaniin.
Joukkio lähtee kävelemään pimeää metsätietä pitkin rannikkoa kohti. ”Mitä luulette Klaanissa tapahtuneen tänäaikana?”, SUmmerganon miettii. ”Tuskin mitään ihmeellistä.”, Matoro toteaa. Hän tulisi perumaan tämän kohta.
Matoron mieltä kalvaa hänen rakkaitten miekkojensa menetys. Ne olivat palvelleet hänellä vuosituhansia, ja nyt häne menetti ne.
Nazorak-pesä
Metorakk katselee huoneensa asekaappia. Erilaisia nuijia, kirveitä ja teriä roikkuu siellä rivissä. Alempana on tuliaseita, kuten hänen Zamor-pistoolinsa. Sinihopea Skakdi asettaa pitkän, valkoisen ja suoran miekan hyllyn päälle telineeseen. Miekkaan on upotettu energian elementtikiviä ja varsi koristeltu monimutkaisilla kuvioilla. Metorakk asettaa hopeisen laatan miekan alle.
”Matoro the Blacksnow’n Energiaterä”
Rannikkotie
Klaanilaiset saapuvat näköetäisyydelle Klaanista kohta juuri. He nousevat tietä pitkin rannalla olevalle mäelle, ja avautuva näky on karmaiseva. Yötaivasta vasten näkyy pimeä Klaanin linnoitus. Erivärisiä välähdyksiä näkyy. Plasmaa. Matorankylä Klaanin lähellä palaa. Kuuluu henkeäsalpaavaa kiljuntaa. Korkealla Klaanin linnakkeen päätornissa on suuri reikä seinässä.
”Mitä täällä on tapahtunut?” Mahriking huutaa. ”…Sanoit muistaakseni ’tuskin mitään ihmeellistä’”, Keetongu sanoo Matorolle. ”Hei, erehtyminen on inhimillistä. Selvitetään mitä täällä tapahtuu”, Matoro toteaa.
Viisikko juoksee kohti Klaanin pääporttia. Se on revitty auki väkivalloin. Prototeräksinen portti on katki, se vaatii valtavia voimia. Klaanilaiset kävelevät Klaanin pihalle. Se on täysin autio, Matoraninruumiita löytyy sieltätäältä. ”Ei punaista mattoa…”, Mahriking toteaa. ”Verenvihreää. Älä ole niuho, käy tämäkin”, Manu lausahtaa.
Matoro on rutiininomaisesti syöttämässä jäsenkorttiaan oven kortinlukijaan, mutta laitteen sijaan seinässä on vain polttoreikä. Manu potkaisee oven kumoon.
Sisällä on vielä valtava kaaos. Tuhoutuneita huonekaluja, sortuneita seinä, klaanilasenraatoja. Metallinen sylinteri näkyy kauempana. Kaksi plasma-ammusta lähtee lentoon, Manun suojakenttävoima torjuu ne. Makuta ampuu itsevarmana varjosalamoita kohteeseen. Ei mitään vaikutusta.
Makuta Nuin tiimi rynnisti torakoiden läpi uudessa voimassaan. Takaapäin ammuttiin, mutta ammukset osuivat aina muihin torakoihin. Kukaan ryhmän jäsenistä ei loukkaantunut enää pahemmin. Pian he olivat käytävässä, joka vei suoraan keskelle pesää. He käyttivät kaikki yhdessä voimiaan tunnelin suun sorruttamiseen. Nyt torakat eivät seuraisi heitä tätä reittiä. Tietysti heillä olisi muita, mutta ne olisivat… muualla.
Klaanilaiset hiippailivat kohti keskuskammiota miettien, mitä se mahtaisi sisältää. He jatkoivat tunnelia pitkin, kunnes saapuivat avarampaan tilaan. Suuren onkalon eräs seinämä oli tasaisen pyöreä ja metallinen, eikä oikein sopinut muuhun maisemaan. Valtavan metallipallon kyljessä oli kulkemiseen tarkoitettu aukko. He avasivat sen.
Sisällä oli jonkinlainen lyhyt käytävä. Virkailijatorakka istui pöytänsä ääressä. Hän näki tulijat ja kirkaisi. Pian hänen päänsä lensi kaaressa huoneen poikki. Leikki oli lopussa. Metallikäytävässä oli yksi ainut ovi. Ovessa luki ”000”. ”Tässä se nyt on, pojat”, Manu sanoi. He avasivat oven ja astuivat sisään.
Huone, tai oikeastaan halli oli valtava. Sinne olisi mahtunut monta Tahtorakia. Seinät olivat outoa materiaalia. Ne tuntuivat jotenkin orgaanisilta. Seinillä muhi jotain elävän näköistä. Jonkinlaisia ”lonkeroita” roikkui sieltä täältä. Ne liikkuivat välillä.
Sitten he huomasivat sen. Se oli iso. Se liikkui. Ei paljon, mutta liikkui kuitenkin. Se oli samaa, likaisen ruskeaa väriä kuin Nazorakit. Sillä oli kuusi valtavaa raajaa. Sen paikoitellen hieman piikikäs ulkokuori näytti muinaiselta, ja siihen näytti kasvaneen levää. Se oli kahlehdittu seiniin ja maahan kiinni, mutta liikkumavaraa sillä näytti silti olevan runsaasti. Sen hyönteismäinen pää jatkui pitkulaisena taakse, ja sen kuolaava, terävähampainen suuntapainen aukesi ja sulkeutui ällöttävästi nytkähdellen. Sen peräpää oli paksun liman peitossa, ja aivan alaruumiin kärjestä avautui tasaisin väliajoin reikä, josta työntyi esiin saman tahman peittämä muna. Se oli Nazorakien kuningatar.
Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan tätä irvokasta, limaista, inhottavaa olentoa. Paitsi Makuta Nui: tämä katseli sitä kasvavan säälin ja halveksunnan tuntein. Nyt sen elämän oli päätyttävä. ”Manu…” sanoi Matoro hiljaa. Manu katsoi häneen päin. ”Se on…” ”Kyllä”, Makuta vastasi.
He katsoivat sitä pitkään. Välillä se kierähti toiselle kyljelleen ja korisi epämääräisesti. Se oli reilusti äskeistä Tahtorakia isompi. Se voisi murskata heidät kierähtämällä päälle. ”Tämänkö takia et kertonut meille?” Summerganon kysyi. ”Ette olisi lähtenyt mukaan”, Makuta vastasi. ”Emmekö?” Make kuiskasi. ”Emme…” Matoro sanoi pelokkaasti. ”Se on iso…” ”Niin on. Se pitää tuhota, rakkaat ystävät. Siksi olemme täällä”, Manu sanoi yrittäen kohentaa taistelumoraalia.
Hetken hiljaisuus. ”En olisi aiemmin uskonut Tahtorakin olevan senpäiväisistä vihollisistamme toiseksi isoin ja toiseksi väkevin”, sanoi Keetongu. Summerganon nyökkäsi kalpeana. ”Miten me… tapamme… sen?” kysyi Make. ”Meidän tulee…” Makuta vastasi. ”… niin?” Matoro sanoi. ”En ole itse asiassa ajatellut asiaa.” ”MITÄ?” muut huusivat yhtä aikaa. ”On hieno saavutus, että olemme hengissä täällä asti.” ”Sinäkö siis… toit meidät tänne kuolemaan?” sanoi Keetongu. Raivo alkoi nousta hänen päähänsä. ”Minun oli pakko yrittää tuhota se…” Manu sanoi hiljaa. ”Miksi?” Summerganon kysyi. ”Miksi se on niin tärkeää sinulle?” Make jatkoi. ”Se…”
”Ssssse on hänelle aivan liian tärkeää”, sanoi uusi ääni. Abzumon ääni.
Varjoista astui esiin julma, violettihaarniskainen, mustaviittainen Makuta. ”Ettekö tiedä?” hän sanoi ilkeästi. Makuta Nui katsoi häntä murhaavasti. ”Teidän ihanalla Makutallanne on yhteys torakoihin.” ”Sen voi päätellä kuka hyvänsä”, sanoi Matoro. ”Hän tuntee torakoiden johtajan.” ”Ah, niin”, Abzumo jatkoi. ”Ihanainen 0001. Kuinka kaipaankaan vanhoja, hyviä aikoja.” ”Mistä sinä puhut?” tivasi Suga. ”Minä olin ennen Makuta Nuin työtoveri. Mutta hän jätti minut ja työmme julmasti.” Abzumon kasvoilla oli julma hymy. Suhiseva s oli poissa. Tiimiläiset katsoivat Manua. Tämä oli ilmeetön. Hänen kasvonsa olivat varjossa. Abzumo hymyili yhä leveämmin.
”Siitä on jo kauan…” Abzumo jatkoi. ”Olimme Makutain veljeskunnan jäseniä tuohon aikaan. Kumpikin meistä loi samantyylisiä, ilkeitä, pelottavia hirviömäisiä raheja. Päätimme luoda yhdessä jotain kammottavaa. Jonkinlaisen älykkään rahilajin, joka osaisi lisääntyä massavasti. Kuningatar loisi meille hienon armeijan näitä olentoja.” Makuta hymyili. ”Pikkuinen 000 ei ollut näin suuri vielä tuolloin.” ”Senkin saasta”, Makuta Nui kuiskasi. ”Minä? Älä viitsi, tämä oli sinun ideasi. Miksi kaduit? Miksi jätit minut tämän armoille? Kun arvoisa torakka numero 0001 oli syntynyt, lähdit pois. Häivyit, pois veljeskunnasta, pois luotamme. Miksi teit sen?” ”Minä en ollut, kuten sinä.” ”Voi, kyllä olit. Muistan selkeästi, kuinka juonimme veljeskunnan tuhoa. Minä jätin heidät tässä äskettäin… Nyt olen palannut rakkaideni luokse. Ja sitten tuhoan Bio-Klaanin. Se on tärkeintä. Ja kosto.”
Kaikki katsoivat Abzumoa. Makuta Nui näytti äärimmäisen synkältä. ”Miksi et kertonut meille?” Matoro sanoi. ”Olet salannut kaiken meiltä…” Make jatkoi. Abzumon nauru kaikui huoneessa pelottavasti. Se tunkeutui heidän päihinsä. Se raastoi heidän hermojaan. Se tappoi heidän kärsivällisyytensä. ”Eikö pikku Manu kertonut teille, että me olemme vanhoja kavereita? Eikö pikku Manu kertonut, että me loimme Nazorakit?” Abzumo käkätti. ”Eikö hän kertonut teille… mitään?”
Kaikki olivat hiljaa. Abzumo hykerteli itsekseen. ”Te ette taidakaan tuntea häntä. Ette ollenkaan.”
Abzumo tunsi valtaisan paineaallon osuvan ruumiiseensa. Hän paiskautui päin seinää kirkaisten kovaa. Makuta Nui seisoi paikallaan käsi eteenpäin ojennettuna, siivet auki. ”Onnitteluni, veliseni”, hän sanoi kylmällä, inhottavalla äänellä, joka tihkui vihaa ja raivoa. ”Sait minut suuttumaan.”
Yhtäkkiä 000 liikkui. Tavallista enemmän siis. Se nousi käsiensä varaan ja käänsi ruman päänsä kohti klaanilaisia. ”Ohoo, lapsi heräsi”, Abzumo sanoi. ”Olet huono isä, Manu. Todella huono.” ”Turpa kiinni, kivirotta”, Makuta Nui sanoi kylmästi ja ampui varjosäteen. Hänen voimansa alkoivat palautua. Viha täytti hänen mielensä. Abzumo väisti iskun täpärästi. Hän oli menettää päänsä.
Nazorak-kuningattaren pää oli silmätön. Suuri suu oli täynnä teräviä hampaita. Kuola valui pitkinä noroina lattialle. Se alkoi kääntyillä kohti saalista. ”Pieni torakkavauva lähtee saalistamaan. Ehkä se löytää teidät”, Abzumo ilkkui. Hän nousi ylös ja katosi pian 000:n taakse. Tämä syöksähti klaanilaisia kohti nopeammin, kuin sellaiselta massalta voisi odottaa. Makuta Nui nousi lentoon ja etsi katseellaan Abzumoa. Muut yrittivät pysyä hengissä. Matoro pujotteli torakan käsien välistä toiselle puolelle huonetta. Keetongu yritti avata oven, mutta Abzumo räjäytti sen eteen kiviä jostain korkeuksista. Pian Makutoilla olisi uusi ilmataistelu. Make ja Summerganon yrittivät väistellä 000:aa, joka yritti liiskata heidät. Make ehti kierähtää pois alta, mutta Suga melkein murskautui. Hän ehti kuitenkin tarttua kiinni selälleen kierähtävän 000:n mahasta. Limaisesta ihosta oli vaikea pitää kiinni, mutta Summerganon onnistui hyvin. Nyt hän oli jättimäisen torakan päällä.
Suga tuijotti pedon kitaa vain parin askeleen päästä. Epämuodostuneen leuan pakkoliikkeet kuvottivat häntä. Suusta valuva, pahanhajuinen kuola kuvotti häntä. Koko olento kuvotti häntä. Summerganon kiepautti miekkaa päänsä yläpuolella, ja samanaikaisesti otti harppauksen eteenpäin. Yhdellä taitavalla liikkeellä hän keskitti sekä oman että miekkansa liike-energian sivallukseen, ja hyökkäsi kohti pedon vasenta alaleukaa. Sugan säilä sivalsi suuren palan irti kuningattaren raajamaisesta leuasta. Purppuraa nestettä ruiskusi villisti joka suuntaan, ja Sugan oli vaikea nähdä eteensä nesteen suihkutessa hänen kasvoilleen. Kuitenkin hän jatkoi huitomista, ja leuasta irtosi lisää paloja. Tämä kuitenkin aiheutti kuningattaren karjaisevan tuskissaan, ja pelkkä ääni oli niin kova, että Summerganon tippui olennon vatsan päältä. Maken onnitui kuitenkin lentää toverinsa luo, ja hän nappasi Sugan ilmasta.
Purppuraa ”verta” lensi Matoron päälle. Se alkoi syövyttää hänen panssareitaan. Mitä h-… hän ajatteli, ennen kuin sai päälleen kuningattaren suuren käden. Se puristi häntä maahan. Hän haukkoi henkeään. Abzumo laskeutui hänen vierelleen. ”Onko kivaa, Blacksssssnow?” tämä ilkkui ja aikoi potkaista Matoron naamion irti. Mutta sitten Manu lensi Abzumon päälle tönäisten tämän lattiaan. Abzumo nousi nopeasti ja teki kierrepotkun, joka osui Manun kasvoihin niin, että tämä lensi suoraan 000:n pehmeää ruumista vasten. ”Et ole koskaan ollut mikään lähitaistelija, Manu-parka”, Abzumo sanoi ilkeästi. Makuta Nui nousi ja veti esiin miekan. Abzumo teki samoin. ”Tällainen on tarpeeksi hienostunutta minulle, veliseni”, Manu sanoi ja hyökkäsi. Kummaltakin puolelta jaeltiin iskuja, mutta jokainen torjuttiin. Kumpikin osasi käyttää miekkaansa tarpeeksi hyvin estääkseen toista viipaloimasta itseään. Sitten Abzumo yhtäkkiä lisäsi Manun painovoimaa niin, että tämä rusentui lattiaa vasten. Abzumo heittäytyi koko painollaan miekka edellä Manua kohti, mutta tämä teleporttasi pois hänen edestään. Abzumo huomasi virheensä liian myöhään, hänen miekkansa meni poikki osuessaan lattiaan niin suurella voimalla, ja palanen terästä tunkeutui hänen kätensä läpi. Manu oli nyt hänen takanaan ja huohotti raskaasti.
Kuitenkin, juuri kun Manu oli hyökkäämässä, Kuningattaren valtava raaja heitti tämän kauas Abzumon luota. Hän paiskautui Sugaa kantavaa Makea päin, ja koko kolmikko rysähti hallin lattialle. Keetongu juoksi kolmen Klaanilaisen luo. ”Oletteko kunnossa?” Make avasi suunsa ensimmäisenä: ”Pernani on kestänyt kovempaakin.”
Matoro hyppi ja heitti kuperkeikkoja väistelläkseen 000:n raajojen iskuja. Kuitenkin hänenkin ketteryytensä raja tuli vastaan, ja eräs tälleistä paiskasi Blacksnowin monta metriä ilmaan. Matoro paiskautui hallin lattiaan kivuliaan näköisesti. Abzumo hyökkäsi ainoan tolpillaan olevan Klaanilaisen, Keetongun, kimppuun. Kaksi vahvaa hahmoa kävi tiukkaa vääntöä, mutta kun Makuta käytti lämpökatsettaan, Keltainen Jättiläinen kaatui maahan huutaen tuskissaan.
Makuta Nui oli pökerryksissä maassa. Matoro lojui toisella puolella huonetta. Keetongu paloi maassa. Summerganon makasi tajuttomana Maken päällä. Abzumo näytti voitonriemuiselta. ”Minä voitin, Makuta Nui ja bioklaanilaiset, minä voitin!” Hän kääntyi katsomaan kuningatartorakkaa juuri parahiksi nähdäkseen tämän iskevän valtaisan takapuolensa häneen. Abzumo lensi kaaressa pesän seinän sisään. Kyllä, sisään. Seinään tuli aikamoinen lovi, ja se alkoi sulkeutua Makutan ympärille. ”Eiiih”, tämä voihkaisi, kun seinä vei hänet sisäänsä.
000 alkoi riehua hullun lailla. Makuta Nui alkoi toeta iskustaan. Hän katsoi kuningatarta. ”Me päästämme hänet irti”, Manu julisti. Muutkin alkoivat heräillä. ”M-mitäh?” Make sanoi. ”Hulluko olet?” Torakoiden kaivuun ääniä kuului kivikasan takaa. ”Ne tulevat”, Manu sanoi. ”Me päästämme hänet irti.” ”Hyvä on”, muut vastasivat.
He kohdistivat kaiken energiansa torakkakuningattaren ketjuihin. Ne olivat äärimmäisen vahvat: 000 ei saisi päästä niistä irti, joten niiden tuli kestää. Tämä muodostikin ongelman, kun torakan oli tarkoitus päästä irti. Mutta kyllähän viisikon yhdistetty voima sai kettingit katkeamaan, kun 000 itse repi ketjuja tehokkaasti. Kuningatar pääsi irti, mikä ei välttämättä ollut mikään paras mahdollinen asia torakoille, jotka pääsivät kivikerroksen läpi; kuningatar söi ne. Torakat alkoivat karjua: ”Hakekaa hoitajat!”
Viisikko karkasi ulos ovesta torakoiden läpi. Pian he olivat käytävänhaarassa, jossa ei ollut torakoita. Niiden kaikki huomio kiinnittyi nyt irti päässeen kuningattaren taltuttamiseen.
Pesässä Abzumo oli päässyt jo irti seinästä. Klaanilaiset olivat poissa. Abzumon sappi kiehui. Erikoisvarusteisia torakoita saapui sisään. Heidän mukanaan tuli kenraali 001.
Kenraali 001 katsoi kylmän viileästi vierestä, kuinka erikoistuneet Nazorakit lähettivät aseistaan tainnutussäteitä kohti Kuningatarta. Tässä menisi taas kauan, siitä hän oli varma. Viimeksi, kun 000 oli vapaana, oli mennyt lähemmäs kaksi päivää saada se leppymään.
Sitten Kenraali siirsi huomionsa Abzumoon. Makuta näytti turhautuneelta. 001 asteli pitkän, violetin hahmon luo. ”Päästit heidät sitten menemään.” ”Näemmä.” ”Vaikka olit voittanut heidät jo.” ”Sssssssinun lemmikkisssi oli sse, jonka tähden klaanilaisssssset päässssivät pakoon.”
Kenraali ei jaksanut väitellä suhisevan kummajaisen kanssa. Hän asteli pois metallipallosta, pois riehuvan Kuningattaren luota. Häntä ärsytti. Abzumo ajatteli raivoissaan, kuinka hänen saaliinsa oli päässyt karkuun vain, koska 000 oli heittäytynyt hankalaksi. Ja seinä… oli syönyt hänet. Se oli lievästi sanottuna outoa.
Klaanilaiset juoksivat tunnelia pitkin. He olivat juosseet erittäin pitkään, ja jokainen oli väsynyt. Heidän voimiaan oli koeteltu toden teolla, ja nyt heidän oli juostava kilometrikaupalla pimeässä käytävässä. He näkivät ylöspäin menevät tikkaat. Vapaus! Pian he jo kiipesivät tikkaita pitkin kohti raitista ilmaa. Make pullahti ulos ensimmäisenä. Hän haukkoi henkeään, kuin ei olisi hengittänyt tunteihin. Matoro romahti maahan heti päästyään ylös. Keetongu sai raahattua tajuttoman Sugan pihalle ennen kuin istahti hengähtämään. Makuta Nui käveli sivummalle ja istuutui maahan. Kukaan ei voinut edes arvata, mitä hänen päänsä sisällä mahtoi liikkua, mutta mitä tahansa se olikin, se ei varmasti ollut kovin positiivista.
[spoil]Snowie kirjoitti suunnilleen puolet tästä viestistä. Badum-tish. Puolet kunniasta hänelle.[/spoil]
Summerganon ja Keetongu yrittivät kuumeisesti keksiä jotain. Tahtorak ei pääsisi heidän luokseen, mutta sen karjunta ei tehnyt heidän oloaan mukavaksi. Ja heidän vihollisensa saattaisivat pahimmassa tapauksessa yrittää napata heitä…
Tyrmässä ei tuntunut olevan mitään erityisen hyödyllistä. He eivät onnistuisi kaivamaan minkäänlaista tunnelia, mutta heitä ei houkuttanut heittäytyä taisteluun Tahtorakia vastaan tuhatpäisen vihollislauman edessä. He katsoivat parhaaksi varustautua taisteluun niin hyvin kuin taisivat, keräämällä teränpalasia ja sen sellaista. Ehkä he onnistuisivat tekemään heittoaseiksi paremman puutteessa kelpaavilla teränpaloilla ja miekoillaan tarpeelliset vahingot Tahtorakiin. Yleisö meuhkasi, mutta näreissään. Se ei pitänyt tällaista enää lainkaan huvittavana. Muutama oli noussut katsomon laidoille seisomaan ja osoittelemaan tyrmää suutuksissaan. Sankarikaksikko näki siinä tilaisuutensa. Nazorakien kiihtyessä he päättivät tehdä jotain uhkarohkeaa ja he säntäsivät takaisin areenalle, sillä Tahtorak oli kiinnittänyt huomionsa katsomon reunoilla meuhkaaviin nazorakeihin. Keetongu väänsi kalterit tieltään ja kömpi areenalle. Summerganon ja Keetongu heittivät molemmat kevyimmät sarvenpalat, jotka he olivat löytäneet kohti reunalla seisovia nazorakeja ja heidän suunnitelmansa toimi: yksi putosi areenalle saatuaan osuman jalkaansa. Yleisö raivostui ja Tahtorak sai ateriansa Summerganonin ja Keetongun kiitäessä kohti porttia. Torakanmokoma ei pedolle riittänyt, vaan se säntäsi hurjan raivon ja himon vallassa sankarien kimppuun ja yhyttikin kaksikon areenan päädyssä, josta lähti pienet tikapuut tasanteelle, jossa oli portti. Peto sai tikapuiden juurella päähänsä syvät vammat kaksikon miekoista ja ne pari sokeaa sekunttia, jotka peto koki, olivat pelastus Sugalle ja Keetongulle, jotka kipusivat peräkkäin tikkaille. Pienelle tasanteelle päästyään he ryntäsivät ovesta käytävään. Käytävä oli pimeä, eikä sieltä kuulunut ollenkaan ääniä. Tämä oli oletettavasti huoltoreitti siltä varalta, että areenalla täytyisi tehdä jotain. Nazorakit tajusivat, että sirkus oli ohi ja takaa-ajon pitäisi alkaa. Summerganon ja Keetongu pistivät juoksuksi, sillä Nazorakit tunsivat epäilemättä tämän paikan kuin omat taskunsa. Tahtorakin karjunta kuului yhä: ”KERTOKAA! ja seinät tuntuivat tärisevän.
Summerganon ja Keetongu juoksivat pimeää käytävää jokusen minuutin ajan ja he päätyivät avarampaan käytävään. Alkoi kuulua useiden askelten kaiku. He ryntäsivät eteenpäin ja pian näköpiiriin ilmestyi muutama vihollinen, mutta vapaudenhimoista sankarikaksikkoa ne eivät pidätelleet, vaan jäivät miettimään mikä iski…
Summerganon ja Keetongu tiesivät, että koko luolasto on hälytystilassa, mutta ketään ei näkynyt missään. Takaapäin alkoi kuitenkin kuulua jälleen askelten ääniä, heidän perässään oli massiivinen vihollislauma.
Suga ja Keetongu löysivät käytävän varrelta oven ja siitä astuttuaan he näkivät avaria tiloja. He olivat ilmeisesti seuranneet varastointia ja areenan kunnossapitoa varten tarkoitettua käytäväverkostoa pesän keskustan tienoille. Nazorakit etsivät heitä ilmeisesti aivan muualta tai sitten valtavan väkijoukon kaaosta ei oltu saatu kunnon järjestykseen, vaan vain pieniä ryhmiä oli päässyt takaa-ajoon. Heidän aikaisemmin kuulemansa askeleet voimistuivat. Kaksikko pisti jälleen juoksuksi ja suuntasi kohti keskustaa. He kuulivat aiemmin havaittujen takaa-ajajien lisäksi muidenkin askelia, jotain tutumpaa… Ja ääniä. ”Elleivät vaistoni ole erehtyneet pahemman kerran, meillä kävi juuri mahtava tuuri.”, sanoi Summerganon iloisesti, vaikka olikin yhä varuillaan. Keetongukin piristyi, sillä keskustaan saapuessan (ja pari vihulaista tyrmättyään) he törmäsivät tovereihinsa keskustassa. Harmi vain, että monikymmenpäinen vihollislauma oli aivan lähellä ja uloskäyntejä varmaan tukittiin koko ajan. Mutta kun Manu, Matoro ja Make olivat siinä ja ryhmä oli jälleen yhdessä, syttyi heihin toivo ja taistelutahto rajummalla liekillä kuin aikoihin. ”Tästä se lähtee.”, totesi Make. ”Me pääsemme ulos.”, totesi Summerganon ja niin ryhmä ryntäsi yhtenä rintamana takaa-ajajia päin, joiden suuri joukko ilmestyi keskustaan.
Summerin pitäisi kestää vähän aikaa. Suunnitelma muodotui Keetongun päässä. Hän otti hitsauslaitteensa ja kuumensi sillä toisen irrottamansa Kikanalon sarven terää. Se leikkaisi kuuman paremmin.
”KERTOKAA!”
Keetongu nousi ruumiiden päälle kaltereiden alle. Hän heilautti sarven päänsä yli ja löi sillä kalteria niin kovaa kuin pystyi. Ensimmäinen kalteri katkesi ja sen pää jäi tärisemään. Keetongu väänsi sen pois tieltä. Sitten hän löi poikki kaksi muutakin kalteria. Nyt Summer pääsisi ujuttautumaan aukosta, ainakin ilman panssareita.
”SUGA!” Keetongu karjaisi. Hän kurkisti aukosta ja näki Sugan lyövän onnistuneen lyönnin Tahtorakin kasvoille. Se kaatui, mutta nousi. Summer juoksi luukulle ja hyppäsi sisään. Kikanalot pehmensivät pudotusta.
”…yritän keksiä jotain!” Keetongun ääni kaikui Summerganonin päässä, kun hän nosti voipuneena toveriltaan saamansa miekan. Mutta hänen järkensä tuntui terävöityvän Keetongun kehotuksesta. Hän onnistuisi, kyllä Keetongu keinot keksii. Täytyi vain pelata aikaa… Ja se ei ole helppo tehtävä, kun vastassa on Tahtorak. ”Toivottavasti pysyt poissa tuon tieltä.”, Summerganon sanoi hiljaa, vaikka hän tiesi ettei Keetongu kuullut. Suga totta tosiaan toivoi, että Keetongu keksisi jotain ja onnistuisi pysymään poissa pedon tieltä, sillä vaikka se tuntui olevan kahden vaiheilla ja hämillään, kiitos pauhaavan yleisön ja edessä odottavan saaliin, tekisi se ratkaisunsa nopeasti. Summerganon kohotti Keetongulta saamansa miekantekeleen ja ajatteli, että tämä olisi vain yksi taistelu muiden joukossa. ”Tai ei, ei ole. Toverieni vuoksi minun täytyy selviytyä. Itseni vuoksi. Ja minähän selviydyn.”, hän uhosi itsekseen ja tunsi itsensä huomattavasti pidemmäksi ja vahvemmaksi kuin vielä hetki sitten. Ilman haarniskaa oli myös helppo liikkua, eihän raskaasta haarniskasta mitään iloa olisi Tahtorakin hampaissa ollutkaan, sitä se ei kestäisi.
Tahtorak näytti saaneensa tarpeeksi katsojien töllistelystä ja kääntyi silmät leiskuen Summerganonia kohti. ”Se on meno nyt.”, Suga ajatteli ja oli valmiina loikkaamaan pois sen tieltä. Tahtorak karjaisi: ”KERTOKAA!” ja lähti huitoen löntystämään Summerganonia päin. Suga otti askeleita taaksepäin, pitäen katseensa jatkuvasti Tahtorakissa. Ja sitten hän teki nopean loikan vasemmalle ja juoksi areenan toiseen laitaan ja sekös Tahtorakia suututti. Äkkinäinen liike ärsytti sitä ja se jatkoi meuhkaamistaan ja säntäsi taas Summerganonia kohti, mutta Suga ei jäänyt neuvottomaksi, vaan lähti juoksemaan sitä kohti miekka ojossa. Tahtorak huitaisi lähestyvää soturia kädellään ja sai miekasta näpeilleen. Isku oli kuitenkin tarpeeksi luja kaataamaan Summerganonin, mutta tämä nousi nopeasti ja säntäsi taas vähän matkan päähän. Tahtorak ei hellittänyt, vaan kävi uuteen syöksyyn. Juoksentelu otti koville, mutta Summerganon jatkoi. Sitten kuului huuto: ”SUGA!”.
Pauhaavan yleisön meteli tuntui katoavan, kun Summerganon sai uutta toivoa. ”Keetongu, pelastatko meidät nyt..?”, hän ajatteli ja antoi Tahtorakin rynnistää aivan lähelle. Juuri kun se valmistautui tarttumaan Sugaan, tempaisi Suga Keetongun improvisoimalla miekalla rajun lyönnin Tahtorakin naamalle ja hyppäsi saman tien sivulle ja Tahtorak rojahti rähmälleen siihen, missä Suga oli puoli sekunttia sitten ollut. Se nousi nopeasti, mutta Summerganon oli taas sännännyt pois. Nazorakeja ei enää huvittanut.
Keetongu avasi ainoa silmänsä, mutta huone oli täysin pimennetty.
Hän tunnusteli seiniä. Kiveä, kylmää kiveä. Jostain syystä häntä ei oltu sidottu. Mutta pimey oli täydellistä. Se oli varmaankin Makutan luomaa pimeyttä, se ei ollut pelkkää valon puutetta.
Jostain oli saatava valoa.
Keetongu tutkaili panssariaan. Häntä oli hakattu, mutta ne eivät olleet löytäneet taskuja. Pitivät häntä petona.
Keetongu työnsi kätensä kyljessä olevaan halkeamaan. Kaikki tarvikkeet olivat paikallaan. Taskukokoinen hitsaussetti, joskus askarreltu pikkuruinen kellopeli-kävelijä, ruuvimeisseli ja kaksi mutteria. Ja näillä pitäisi paeta.
Valot syttyivät. Ja Keetongu olisi pitänyt pimeydestä enemmän.
Huone oli täynnä Rahien raadeltuja ruhoja. Olipa seassa muutama Skakdi ja Nazorakin. Ne oli tapettu brutaalisti, niissä oli polttomerkkejä ja ne olivat olleet kuollessaan pahasti aliravittuja ja sairaita. Keetongua puistatti. Hän ei piitannut enää tippaakaan siitä, jäisikö yhtään Nazorakia henkiin.
Sitten tulivat äänet.
Nazorakien huutoja, kannustuksia. Niitä oli tuhansittain.
”KERTOKAA MINULLE VASTAUS.”
Keetongu tunnisti valtavan äänen vuosien takaa. Eikä hän pitänyt siitä. Tahtorak. Niillä oli Tahtorak. Hullu ja huonosti kohdeltu Tahtorak.
Suuri metallilevy aukesi katossa. Siinä oli kuitenkin vielä vankat kalterit.
”KERTOKAA VASTAUS TAI ROMAUTAN KOKO PAIKAN.”
Yläpuolella oli valtava luola. Siellä oli Tahtorak.
Sitten hän näki jotain vielä pahempaa. Siellä oli myös Summerganon, panssarittomana ja aseettomana. Taistelemassa valtavalla areenalla Tahtorakia vastaan. Tahtorak oli huonosti kohdeltu ja hullu, se pitäisi lopettaa kuitenkin. Mikään ei kuitenkaan estäisi sitä tappamasta Summerganonia. Se ei erottanut vihollisia muista.
Työkaluja. Kellopeli. Raatoja. Pelasta nyt niillä. Jotain oli kuitenkin tehtävä.
No, tilanne voisi olla huononpikin…
Siellä oli kaksi Kikanalon ruumista, ladottu brutaalisti päällekkäin. Niiden sarvet oli teroitettu ja niiden kyljissä oli syviä haavoja.
Keetongu irrotti molemmilta sarvet. Se ei ollut mukava toimenpide, mutta tilanne vaati. Sitten hän työnsi ruhot kalterikaton alle niin, että hän yletti koskemaan ritilään.
Yläpuolella Summer yritti pitää mahdollisimman matalaa profiilia. Tahtorakin huomio oli kiinnittynyt enemmänkin torakkayleisöön, joskin katsomo oli liian korkealla jopa Tahtorakin kourille.
”Suga! Tänne ja äkkiä!” Keetongu huusi. Selli antoi mukavasti kaikua. Summer kuuli ja ryömi kaltereiden luo. ”Uuuh”, Summer huokaisi. ”Ota tämä”, Keetongu sanoi ja ojensi improvisoidun miekan Summerille.
”Pärjää sillä vähän aikaa, ja iske haarojen väliin jos on pakko. Yritän keksiä jotain!”