Avainsana: Jardirt

  • Deltan temppeli 10: Sankarit saapuvat saarelle

    Kelluva lankku, meri

    Kummitusten Suo. Zyglakien laavaluolasto. Pinkki jänis. Abzumo. Torakoiden kuningatar. Yö Kauhu. Nimda TSO:lla. Destral. Rozum. Laboratorion äänet. Muistiinpanot. Mäksän energiakäsi. Zombi-Toat. Kasetti. Laivakaappaus.

    Liikaa tapahtumia. Liian vähän aikaa.
    Nimda.

    Miksi kaikki tuntui lopulta kietoutuvan Nimdan ympärille? Kaikki jahtaavat sitä tietämättään mikä se on. Mikä se on?
    Se on valkoinen metallisiru. Mitä muuta se on?
    Jotakin, jonka takia kannattaa tappaa.

    Matoro havahtui ajatuksistaan tömähdykseen. Jään Toa piteli päätään. Hän oli onnistunut nukkumaan pari tuntia. Uni oli ollut kaikkea muuta kuin rauhoittavaa.
    Toa haparoi itsensä pystyyn ja tähyili ympärilleen. Äksä ja Jardirt olivat laivan keulan tietämillä ja kiskoivat köysiä. Notfun käveli kohti ja selitti jotain perillä olemisesta. Matoro valpastui välittömästi ja siirtyi keulaan. Edessä näkyi hietikkoinen, matalapuustoinen saari. Takana oli Pohjoisen Mantereen rannikko.

    ”Nuo tyypit jättävät meidät tähän ja jatavat matkaansa. Me saamme tuon veneen saarelle menoon”, Fun selitti tilannetta.
    ”Millä tulemme pois?”
    ”MINUN laivallani tietysti”
    ”Aha”, Matoro totesi nopeasti. Puolelle tusinalle tehty pelastusvene tippui veden pinnalle ja Jardirt hyppäsi sinne ensimmäisenä.

    ”Hei. Miksei tämän paatin kapteenia näy juurikaan tällä laivalla?”, Matoro kysyi hiljaa Notfunilta.
    Matoran oli hetken hiljaa ja avasi sitten suunsa.
    ”Öh, hän ei tykkää minusta. Tai toisinpäin”
    ”Onko se syy olla piilossa koko matka? Näimme hänet vain matkan alussa”
    ”En tiedä. Mitä jos unohdetaan koko heppu…”
    Matoro huokaisi. Ei tuosta ottaisi selvää. Hän hyppäsi Äksän perässä veneeseen. Kun Notfunkin oli paikalla, he lähtivät soutamaan kohti hietikkoista saarta mystisen rahtilaivan jatkaessa matkaansa.

    Kyseinen saari, sisämaa

    ”Missä on Nimdan temppeli”, musta hahmo aloitti ja iski pienen majan oven nurin.
    ”E-ette voi mennä sinne…” matoran sopersi ja vetäytyi taaksepäin.
    ”Kysyin missä”, Amazua vastasi ja nosti matorania kurkusta. Hän heitti pienen le-matoranin maahan ja kääntyi huoneen muiden henkilöiden puoleen.

    ”P-pyhättö on saaren keskellä. Ath-järven rannalla”, ko-matoran vastasi särisevällä äänellä.
    ”Mutta Nimdan luona ei ole käyty tuhansiin vuosiin. Temppelin maanalainen osa on sinetöity….”
    Muutama matoran sopersi rukousta Athille. Musta hahmo oli varmasti Atheon. Atheon oli tullut saarelle tuhoamaan ja tappamaan.

    Amazua ja kymmenen matorania olivat matkanneet melko nopeasti päivän aikana sisämaahan. Laivaa oli vartioimassa parikymmentä jäljellä olevaa piraattia.
    Nimdan pyhättö sijaitsi saaren suurimman järven rannikolla varsin idyllisessä paikassa. Näköala järvelle oli kaunis ja koskematon. Valkoinen ja pienikokoinen pystykivistä tehty pyhättö odotti yksinään puhtaan luonnon keskellä. Amazua iski metallinyrkkinsä puuoven läpi ja heitti jonkin papintapaisen järveen. Valoisa ja taiteellinen temppeli oli täynnä arvoesineitä ja kaiverruksia seinissä. Piraatit pakkasivat arvotavaraa mukaansa Amazuan etsiessä maanalaisen osan sisäänkäyntiä. Hän potkaisi marmorisen altatrin nurin.

    Bingo.

    Laatta murskautui hänen nyrkkinsä alle. Portaikko alas oli täynnä kiveä.

  • Deltan temppeli 5: Rlolzedt lähtee

    Kelluva Lankku(se on laivan nimi), meri

    Se paatti oli paljon pienempi kuin Yön Timo II. Se vaikutti enemmänkin jokilaivalta, joka oli eksynyt suureen maailmaan. Miehistöä oli kymmenisen henkeä mutta kapteeni ei kertonut millä asioilla liikkuu.

    Kapteeni Notfun istuskeli heille osoitetun hytin pöydän ääressä. Pieni öljylamppu paloi, vaikka oikeasti ikkunasta tuleva päivänvalo teki sen tarpeettomaksi.

    Ovi avautui ja kirkas valo tuli sisään. Matoron tummansävyinen hahmo käveli hyttiin Notfunin kanssa.
    ”Hei, sanoit tunteneesi sen… kaapuhemmon?” Matoro aloitti.
    ”Joo”, Fun vastasi.
    ”Mitä tiedät siitä tyypistä?”
    ”Noh. Pirun tehokas. Halusi minuslta yhden Makuta-Viruksen. Paljon käsiä. Joku kipusäde. Ja niin joo, hengaili Gaggulabion laivalla. Ilmeisesti kätyri”
    Kohta ”Gaggulabio” iski Matoroon kuin miekka. Oliko se vanha kääkkä heidän perässään? Sitten hän tajusi muistiinpanot Timossa.
    Jos kaaputyyppi on Labion alainen, Labio tietää Nimdan sijainnin.
    ”Meille voi tulla kiire”, Matoro totesi. ”Jos Gaggulabio liittyy tähän juttuun, tapaamme saarella vähintäänkin parikymmentä skakdia”
    Skakdeista Matorolle tuli heti mieleen Metorakk. Kun hän oli voittanut Mettyn Xialla, koko skakdista ei oltu kuultu mitään.
    ”Pääsin siltä korkilta pakoon sen laivaltakin”, Notfun aloitti. ”En näe suurta uhkaa”
    ”Fun, se upotti laivasi”, Jardirt huomautti väliin.
    ”Ai niin. KOSTETAAN!” Fun vaahtosi, ilmeisesti tarviten rommia.

    Nazorak-pesät, Gaggulabion kasarmit

    ”Sain laivan kaapattua. Tiedot Nimdan sijainnista selvillä. Olen matkalla kohti saarta. Tarvitsetteko koordinaatit?”, Amazuan ääni kuului hieman säristen kaiuttimesta jossa oli Nazorakien logo.
    ”Kerro koordinaatit. Lähetän jokusen miehistäni jos tulee ongelmia”, Skakdi sanoi kuamrtuen mikin ääreen.
    Amazua luetteli sarjan numeroita ja kysyi lupaa lopettaa.
    ”Ei, yksi asia vielä. Mitä teit Blacksnow’lle?” Labio kysyi. Hänen äänestään heijastui viha kohdan ”Blacksnow” -kohdalla.
    ”Heitin mereen Notfunin ja parin muun kanssa. Tuskin selvisivät”

    Gaggulabio kaatui tuolillaan. Hän nousi nopeasti ja alkoi karjua mikrofoniin.
    ”EI MATOROA SELLAISELLA VOITETA! SE PIRULAINEN SELVIÄÄ, SE SELVIÄÄ VAIKKA HEITTÄISIN SEN TULIVUOREEN! JOS SAAT SEN KÄSIISI, TAPAT SEN! YMMÄRRÄTKÖ!”
    Toisessa päässä oli hiljaista.
    ”Kyllä, ymmärrän”, Amazua vastasi ja ajatteli palkkiorahoja.

    Gaggulabio poimi paksun sikarinsa pöydältä ja sytytti sen taas. Hän veti siitä pitkän henkäyksen ja istahti erilaisten harvinaisten rahien nahoista tehtyyn työtuoliin.
    Hän oli tajunnut jossain vaiheessa alkaneensa tupakoida enemmän mitä enemmän joutuu odottelemaan. Jatkuva odottelu Torakoiden tyyliin kävi Skakdien hermoille. Onneksi Klaanin saarella oli pikkukyliä ryöstettäväksi.

    Rlolzedt käveli sisään koputtamatta. Omahyväinen, suurikokoinen metalliskakdi istahti toiseen tuoleista ja odotti hetken.

    ”Edistymme sen viruksesi kanssa. Yksi skakdi sai sillä juuri jotain hämäriä voimia. Suljimme sen selliin kun riehui. Ampui plasmaa ja salamoita ympäriinsä”, skakdien komentaja selitti. ”Se siis sekosi ylimääräisistä voimista. Pitäisikö meidän pyytää torakoiden tai Ab-”
    ”Ei. Me hoidamme tämän itse”, Gaggulabio keskeytti alaisensa.
    ”Mutta nyt on tärkeämpää. Saimme Nimda-saaren koordinaatit”, hän jatkoi. ”Pistä erikoisjoukot laivaan”
    Rlolzedt oli hetken hiljaa ja lähti sitten.

    Kelluva Lankku, meri

    ”Gaggulabio on todennäköisesti matkalla Nimdan luo”, Matoro aloitti. Äks nojasi laivan takaosan kaiteeseen ja katseli mereen. Punahopea haarniska kiilteli aamuauringossa erikoisesti.
    ”Gaggulabio?” Äks kohotti katseensa.
    ”Torakoiden liittolainen. Salakuljettaa, tappaa, valtaa, ryöstää. Komentaa saaremme Skakdeja”, Matoro luetteli.
    ”Ah. Mukava heppu, oletan”, Äks sanoi ironisesti.
    ”Olen ollut hänen tappolistallaan ties kuinka monta vuotta. Joko hänen kätyrinsä ovat tunareita tai minä olen liian hyvä”
    ”Tai sinulla on hyvä tuuri”, Äks lisäsi.
    ”… niin”, Matoro vastasi.

    Oli hetken hiljaista.

    ”Miten pääsit tai jouduit tyypin tappolistalle?” Äks kysyi.
    ”Noh. Pitkä juttu. Kerron tiivistetyn version”, Matoro aloitti.
    ”Labio taisteli Nektannin liittolaisena Zakazin sisällissodassa. Hän nousi sodan jälkeen yhdeksi pohjoisen maailman rikkaimmista rikollispomoista. Hänen skakdinsa valloittivat ja tuhosivat sen saaren, jossa minä ja tiimini asuimme joskus. Tappoivat matoranit. Me Toat olimme silloin Toat-Pimeyden Metsästäjät sodassa Metru Nuilla puolustamassa ’oikeutta ja kunniaa’”

    Matoron muistin aukko tuli vastaan. Hän ei kertakaikkiaan pystynyt muistamaan mitä tapahtui vuosina Sodan jälkeen.

    Sama laiva, eri paikka

    Notfun oli onnistunut löytämään ruumasta pullollisen rommia. Hän käveli iloisesti kohti hyttiään ja iski pullon pöytään.
    Fun putosi tuoliltaan kun luki etiketin.

    Siinä luki:
    ”Kulttia ei petetä, Notfun”

  • Deltan temppeli 4: Maailman ainoa Kapteeni Notfun

    Meri, kelluva lankku, ei, se ei ole laivan nimi. Tämä on kirjaimellista.

    Notfun, Matoro, Äksä ja Jardirt istuivat lankulla. Notfun oli erittäin närkästynyt, eikä ollut puhunut kolmeen tuntiin.

    ”Hei, kyllä me sen saamme takaisin, lupaan, ettet joudu nimetä taas uutta Yön Timoa”, Matoro yritti lohduttaa. Vastausta ei kuulunut.

    Viidenkymmenen minuutin päästä Notfun kuitenkin avasi suunsa.

    ”Kuulkaa. Siitä asti, kunb liityin teidän klaanihippien kerhoon, aivan vain henkilöllisyyteni salatakseni, olen ollut jatkuvissa ongelmissa. Ensinnäkin, kaapuhemmo on puristanut minusta puolikuoliaan neljä kertaa. Toiseksi, olen menettänyt kaksi laivaa, ja minä olen joutunut käyttämään kaksi pelastusmanaattia, uhraamaan niille suurimman osan miehistöstäni, JA kultamaskinikin jäi tuonne laivalle, ja olen ilman maskia. Olen kalju. Kertokaa rehellisesti, onko hyvä miel-”, Notfunin puhe keskeytyi kun eräs laiva tuli heidän viereensä ja heitti köyden.

    ”Kyllä, minulla on nyt hyvä mieli”, Matoro vastasi hymyillen.

    Notfun mutisi jotain hipeistä, kehyksistä ja manaateista kiivetessään köyttä pitkin. Kun hän oli ylhäällä, hän näki laivan omistajan, ja hyppäsi takaisin mereen. Matoro, Äksä, Jardirt ja laivan kapteeni katsoivat laidan yli sinne, mihin Notfun oli hypännyt.

    ”Mitäs tuo nyt oli?”, Äksä kysyi.

    ”Notfun omaa aika värikkään menneisyyden, tiesitkö. Hän on suututtanut miljardeja henkilöitä, jättänyt miljardeja naismatoraneja kuin knallit kalliolle, ja pummannut miljardien arvosta rahaa, ja jättänyt maksamatta. Outo seikka on se, että kaiken tuon jälkeen hän on merirosvona ryöstänyt vain kuusi laivaa”, Jardirt kertoi.

    Seurasi syvä hiljaisuus.

    ”No minä menen hakemaan sen, kun ei vielä ole pintaan noussut”, Matoro ilmoitti, ja hyppäsi laidan yli. Kohta hän palasi Notfunin kanssa.

    Kun piraatti aukaisi silmänsä, ja näki laivan omistajan, hän hyppäsi taas yli laidan.

    ”Sanoin jo. Värikäs menneisyys. Kuusi laivaa.”, Jardirt sanoi.

  • Deltan temppeli 3: Amazuan aluksenvaltaus

    Yön Timo II, Meri

    Matoro käveli – tai hiippaili – hiljaa öisen laivan kannella. Hän ei saanut millään unta ajatuksiltaan vaikka ei ollutkaan nukkunut kunnolla vähään aikaan.
    Oli tapahtunut liikaa liian lyhyessä ajassa. Destralin vierailu, Mäksän kaverit, Rozum.

    Oli sysimusta yö. Laiha kuunsirppi heijastui hieman synkkien pilvien läpi. Tähtiä ei näkynyt.
    Merenkäynti oli tasaista ja yöllinen merituuli puhalsi oikeaan suuntaan. Aurinko nousisi jokusen tunnin kuluttua.

    Jään Toa kiipesi jyrkkiä portaita komentosillalle, jossa nyt Notfun ohjasi väsyneen näköisenä. Matoro tervehti häntä laiskasti ja jäi nojaamaan laitaa vasten, katse kaukana merellä.

    ”Onko sinulla mitään tietoa määränpäästämme?” Notfun kysyi.
    ”Saarella sijaitsee jonkin sortin… temppeli”, Matoro aloitti.
    ”… jotain hippejäkö siellä on?”
    ”Ath-jumalaa palvovat munkit rakensivat sen. Joku Nimda-kultti”
    ”Eli hippejä”
    ”Ihan miten vain. Paikka on kuin aarteenmetsästyselokuvasta: maanalainen labyrintti ja ansoja”
    ”Ja niitä hippejä”
    ”Anna nyt jo niiden hippejesi olla. Ne munkit ovat todennäköisesti kuolleet aikoja sitten!”
    ”…”

    Hiljaisuus.

    ”Tehän näytätte tulevan hyvin toimeen”, Matoron ja Notfunin takaa kuului ivallinen laushadus. Harmikseen Notfun tunnisti äänen. Hän ja Jään Toa kääntyivät äänen suuntaan. Synkkä, tumma hahmo seisoi ohjaushytin katon laella. Hahmon kasvomaskin silmäraon ja pienen sydänkiven punainen hehku valaisi hahmon synkkää haarniskaa.

    ”Ssinä taass”, Notfun huudahti oudolla, sihisevällä äänellä.
    ”Tunnetteko te”, Matoro kysähti piraattikapteenilta.
    ”Ikävä kyllä. Tuo örvelö jahtasi minua vaivaisen putelin takia, petti lupauksensa tunkien pääni homeiseen perunasäkkiin. Se käyttää itsestään nimitystä Amazua.”
    ”Hyvin epäkohteliasta”, Amazua huudahti hytin katolta omahyväisellä, synkällä äänellään. Hän oli selvästi loukkaantunut, ”Tämäkö on kiitos aluksesta? Ei ilemisest iriittänyt että pääsi sullottiin parhaaseen mahdolliseen säkkiin joka silloin oli saatavilla. Olisimme myöntäneet sinulle viimeisen toiveenkin.”
    ”RIITTÄÄ JO TUO RÄPLÄYS, ALAS SIELTÄ”, Notfun äksyili katolle päin.

    Amazua hyppäsi alas katolta. Tuulenvire riitti hänen mustan viittansa liehuttamiseen. Puu kolisi hahmon laskeuduttua puiselle kannelle. Matoro ei nähnyt hahmoa kunnolla tämän kehon piilotellen viitan varjoissa.

    ”Mitä sinä meistä haluat”, Matoro kysyi hieman epävarmasti.
    ”En itse asiassa mitään”, Amazua vastasi. Hän näki Jään Toan hermostuneisuuden. ”Sain jo tarvitsemani tiedon. Voisin tehdä teille pahimpani, mutta olen liian mielissäni tästä tehtävänannosta. Poistutteko rauhassa?” Amazua viittoi kannen laitaa päin. Tämä sai sekä Toan että Matoranpiraatin tuohduksiin.
    ”Älä uhkaile meitä”, Matoro huusi uhkaavana, ”Meillä on ylivoima!”
    ”Ihanko tosi”, Amazua kysähti ivailevaan sävyynsä.

    Matoroa hermostutti tapahtumien uusi käänne. Hän mittaili outoa ”Amazuaa” jaloista kasvoihin. Viitta peitti suurimman osan mustaa hahmoa, mutta selviten erottui Pakarin näköinen kasvomaski punaisella visiirillä. Hahmo vaikutti suurikokoiselta mutta Matoro uskoi päihittävänsä tämän, ja olihan laiva täynnä piraatteja.

    Oli kaksi keinoa. Vastustajan voittaminen taisteluitse tai puhuminen.
    Silloin Jään Toa kierähti ja huitaisi kovaa miekkansa terällä Amazuaa. Mustanpuhuvan olento sai iskun joka repi hänen viittansa irti, vahingoittamatta panssaria. Iskusarja jatkui Matoron hyppypotkulla ja miekaniskulla niskaan, mutta Ama onnistui tarttumaan Matoroa jalasta ja heitti tämän kovaa kaidetta vasten. Musta hirviö tarttui pihtikädellään Matoroa kurkusta ja nosti tätä.
    ”Odotin sinulta paljon enemmän. Viimeisiä sanoja” hän sanoi kylmästi.
    ”On aivan sama mitä sanon, ne eivät jää viimeisekseni”

    Amazua irrotti otteensa ja Matoro putosi kohti merta.

    ”Nyt. Sinä. Luovutat laivan kapteeniuden minulle jotta saat elää, eikö niin” Ama kääntyi matoranin puoleen.
    Notfun oli hiljaa. Hän mietti tilannetta.
    Amazua vaihtoi painetykkiproteesinsa ja tähtäsi.
    Silloin alkoi tapahtua. Paineammus sähähti kovaa taivaalle energia-aallon kaataessa Amazuan kannelle. Ennnekuin hän ehti nousta, mustavalkea hahmo syöksyi mastoon ammutun harppuunan voimalla kohti vihollistaan valkoinen miekka hehkuen. Amazua yritti nousta, mutta Matoro oli nopeampi ja potkaisi vihollisensa paria tynnyriä päin. Amazua nousi ja iski Lävistimellään, Matoro torjui iskun taitavasti. Jään Toa pyörähti ja löi Amazuaa olkapäähän energiaterällä, ja jätti selvästi viillon. Jään Toa iski voitonriemuisasti kohdettaan jalkaan, mutta kaatuessaan Amazua nappasi toisen käden pihdeillään Matoroa kurkusta. Toa yritti pyristellä vastaan mutta sai osuman Amazuan punaisesta kipusäteestä. Matoroa alkoi yhtäkkiä huimata ja hän alkoi tuntea alati voimistuvaa kipua. Sitten musta hahmo nousi ja löi nyrkillään Toaa kasvoihin. Matoro sylkäisi verta ja hoippui taaksepäin, vain saadakseen osuman painetykistä. Hän syöksyi kovaa takaseinän läpi pelastusveneiden luo. Musta olento ei vaivautunut lähtemään perään vaan muutti toisen kätensä kranaatinheittimeksi. Laukaus ja koko takaseinä kaatui pelastuslauttoineen mereen.

    Taistelu oli herättänyt suuren osan laivan miehistöstä, myös Äksän. Notfun oli livahtanut alas kannelle käskemään joukkonsa aseisiin. He odottivat muodostelmassa kannella.

    Amazua ilmestyi portaita alas. Pistoolit ja kiväärit alkoivat soida.
    Seuraavat minuutit olivat piraateille kaaoksenomaisia. Musta olento vaikutti haavoittumattomalta. Se syöksyi kuin musta tornado läpi kannen pyyhkien kaiken tieltään. Ensimmäinen huomattava vahinko aiheutui Äksän ampuessa tykillään Amazuaa kylkeen. Palkkionmetsästäjä kuitenkin selätti kokemattoman Klaanilaisen raivoisalla lähitaisteluhyökkäyksellä ja judoheitolla mereen.

    Amazua käännähti pian itsensä kasvotusten mustaa jaloa Hunaa käyttävän piraattimatoranin kanssa. Matoran oli mielissään. Notfun ei turhaan ollut nimittänyt häntä ”Nopeimmaksi asemieheksi”. Zamorpistooli osoitti Amazuan otsaan. Matoran painoi liipaisinta.

    TZOINK

    Matoran oli hetkessä hämillään. Vastustajan kasvomaski oli täysin kunnossa. Sen sijaan Matoran kuuli kauhukseen taustaltaan kollegansa tuskanhuudot. Hetkellistä useiden desibelien äänivyöryä seurasi äänekäs loiskahdus.

    Viidessätoista minuutissa kaikki oli ohi. Notfun, Jardirt, Klaanilaiset ja osa merirosvoista oli heivattu yli laidan irronneen puutavaran joukkoon ja Ama oli ottanut laivan komentoonsa.

    ”Kohteena Nimdan saari! Missä on perämeihenne”, Amazua huudahti.
    ”Öh, heititte hänet laidan yli”, eräs Matoran huomautti varovasti.
    ”…”
    ”…”
    ”Kuitenkin, joku astukoon ruoriin ja ohjatkoon aluksen näihin koordinaatteihin!” Amazua ojensi oheisen paperilapun äsken puhuneelle Matoranille. Hän asetti kätensä selkäänsä, vetäisten pian esiin valtavan, terävän koukun. Hän kohotti käden eteenpäin. ”Noniin, kohti NIMDAA!”

    Hiljaisuus iski. Amazua katseli Matoranjoukkojaan. Ne eivät tehneet mitään. Ne vain seisoivat. Ihan kuin olisivat odottaneet jotain. Mutta mitä? Suora käsky oli annettu, eivätkä Matoranit olleet moksiskaan. Hän karjui juuri käskynsä ilmoille, mitä muuta näiden pipanoiden liikkeellesaantiin tarvittiin? Voisiko olla… Amazuasta se tuntui melko ärsyttävältä, mutta ilmeisesti muuta vaihtoehtoa ei ollut… hän päästi ilmoille kuuluvan karjaisun: ”YARRRRRR!!”

    Hetkessä aluksen kansi töyttyi suosuonosoituksista ja aplodeista. Hetkessä vene kiisi täyttä vauhtia eteenpäin. Nimdaa kohti…

    [spoil]Matoro kirjoitti tästäkin sitten osan.[/spoil]

  • Deltan temppeli 2: Ensimmäinen yö

    Yön Timo II, Meri

    Oli yö.

    Merenkäynti oli rauhallista. Yön Timo II lipui hitaanpuoleisesti merellä. Yksinäinen kewa lensi kohti horisontissa siintävää pientä saarta. Klaanin saari oli jäänyt taakse kuutisen tuntia sitten.

    Jardirt keikkui uneliaana ruorissa hörppien välillä käsien ulottuvilla olevasta rommipullosta. Vain muutama henkilö koko laivalla valvoi.
    Myös yksi henkilö kenen ei olisi pitänyt olla laivalla. Hän oli varjostanut laivaa aina Rumisheren satamasta asti ja livahtanut sisään Rozumilla.

    Matoro oli ylpeä työstään. Hän oli onnistunut kääntämään uuden sivun muistiinpanoja. Kirkas valokivi hehkui hänen hyttinsä pöydällä. Jään Toa päätti lukevansa ajatuksella aikaansaannoksensa ja menevän sitten nukkumaan.

    Nimda

    Niin, kuulin Turaga Kezeniltä tästä mystisestä voimasta, Nimdasta. Aloitin omat tutkimukseni löytääkseni yhden sirpaleen tätä myyttistä asetta.
    Aloin omistautua Nimdalle yhä enemmän. Kun Rozumin tukikohta rakennettiin pysyväksi, kävin Destralilla entistä harvemmin. Tutkin eirlaisia lähteitä kymmeniä vuosia, ja viimein sain kuulla Athia palvovista munkeista kaukana Mantereiden välisellä merellä.

    Kävin tutustumassa trooppisen saaren munkkeihin ja he kertoivat (tai ajatustenluku kertoi) sen, että yksi siruista sijaitsee saarella lähellä Pohjoista mannerta.
    Kului vuosia kun tutkin läpikotaisin saaret sieltä ja viimein törmäsin saareen, jossa nämä munkit olivat joskus asuneet.
    Heiltä oli jäänyt sinne valtava, maanalainen Deltan temppeli.

    Munkit olivat tehneet huolellista työtä. He olivat kaivaneet puolet saaresta auki ja tukeneet kivipaasilla ja tukeilla tunnelinsa. Maanalainen labyrintti oli ansoitettu toistaan eriskummallisimmilla aseilla, äärimmäisen huolellisesti. He päälystivät kiviseinät valkoisella kalkkikivellä Pohjoisen Mantereen kaivoksilta ja rakensivat Athin pyhätön temppelin sisäänkäynnin päälle.

    Ansoja oli rakennettu kymmenen ja jokaisen käytävä koristeltu Athin rukouksin. Sanottiin, että vain tosissaan Athiin uskova pääsisi niistä läpi.
    Ansojen jälkeen tuli loistelias, jalokivin päälystetty Nimdan palvontasali, joka oli kirjotiettu täyteen rukouksia ja jokainen pinta oli arvokkaita jalokiviä. Nimdaa säilytettiin pyhällä alttarilla keskellä huonetta. Vain korkeimmat munkit (ja ovelimmat tunkeutujat) pääsivät tänne.

    Matoro asetti paperin hyllyyn muun kansion sisällön joukkoon ja vajosi pieneen laivasänkyyn ajatuksiinsa uppoutuneena.

  • Käsi kädessä

    Bioklaanin satama

    Notfun juoksi kohti Yön Timo toista verisenä, ja toinen käsi irronneena. Itseasiassa piraatti piti irronnutta kättään vasemmassa, säilymeessä kädessään. Hän juoksi huohottaen hyttiinsä, otti laatikostaan ilmastointiteippiä, ja teki painesiteen vuotavaan kehoonsa. Jardirt sattui kävelemään hyttiin.

    ”Norfu- Mitä hittoa sinä nyt olet mennyt tekemään?”, Jardirt huudahti

    ”Älä kysy. Minua. Jahdataan. Yliluonnolliset. Voimat. Mustaa. Miehistö. Kuollut.”

    ”Mitä ihmettä. Olet siis tapattanut itsesi ja miehistön?”

    ”En. Vain miehistön. Ja sitäpaitsi se ei ollut minä.”

    ”Kukas sitten?”

    ”En tiedä. Siellä oli pimeää.”

    ”Missä oli mitä häh?”

    ”Rommikaupassa. Se tappoi kauppiaan, kuusi parasta miestäni ja melkein minut.”

    ”Hmm.. Se varmaankin etsii jotain..”, Jardirt sanoi, ”Nyt kuitenkin meidän pitää saada kätesi paikalleen. Onko pikaliimaa?”

    Notfun katsoi perämiestä syyttävästi.

    ”No joo. Jos vien sinut sairaalaan”, Jardirt korjasi.

  • Destralille ja sen ohi XXXXV: Matoro muistelee

    Yön Timo II

    Matoro makoili pitkällään punakankaisessa riippumatossa, jonka hän oli virittänyt takamaston ja kaiteiden väliin. Hän makasi selällään katsellen tähtitaivasta. Laiva lipui kevyesti ja lämmin iltatuuli puhalsi leppoisasti alukselle vauhtia.

    Loputon tähtitaivas kaareutui Toan yläpuolella. Tuhannet pienet valkoiset pisteet säteilivät korkeuksissa. Mystinen Punainen Tähti näkyi nyt itätaivaalla. Matoro muisteli matoranien ennustusmerkkejä.
    Välittömästi tähdistä hänelle tuli mieleen vanhasta tiimistään magnetismin Toa Magan, joka oli lapsenomaisen innostunut astronomiaan että astrologiaan. Kyseinen Toa oli joskus haaveillut matkasta Punaiselle tähdelle. Mitähän hänelle kuuluisi nykyään.

    Matoro mietti. Mihin hänen tiiminsä oli hajonnut. Häntä ahdisti, kun hän tunsi muistoistaan puuttuvan palasen.
    Tiimi olijoskus lähtenyt rauhaisalta kotisaareltaan suureen maailmaan, Metru Nuille, taistelemaan ”rauhan, oikeuden ja Mata Nuin” puolesta.
    Se ei ollut tosiaankaan sitä. Se oli kylmää sotaa, jossa miteltiin vallasta. Metru Nuin hallitsija hallitsisi maailman taloutta.

    Se sota oli pitkä ja ankea. Loputtomat Toa-armeijat marssivat vahkien kera Metsästäjiä vastaan – Dume eikä TSO suostunut kumpikaan lopettamaan. Oli onni, että tiimistä ei ollut kuollut ainuttakaan jäsentä sodassa.

    Kun Metsästäjät vetäytyivät raunioiksi tuhotusta kaupungista, kaikki muuttui. Toat lähtivät. Sillävälin Gaggulabion Skakdi-armeija oli ryöstänyt ja polttanut tiimin kotisaaren ja tappanut Matoranit. Toista oli tullut koditon kulkuritiimi joka taisteli eri alueilla oikeuden puolesta.

    Sitten muistot haalistuivat.

    Tämä matka oli herättänyt paljon kysymyksiä. Se mielensisäinen hyökkäys. Itrozin ääni. Valot. Lonkerot. Salakieli.
    Tämä Makuta osasi salata todellisen perintönsä täydellisesti.

    Toa käänsi kylkeä riippumatossa. Jardirt istui ruorissa unisen näköisenä. Pari muuta merirosvoa nukkui myös kannella, valmiina herätettäväksi ohjausvuoroon.
    Äks oli sanonut että yö on turhan viileä hänen makuunsa ja nukkui sisätiloissa.

    Jään Toa kieriskeli huolestuneena. Hän ei saanut näitä kaikkia asioita päästään, hän ei kyennyt rentoutumaan. Hän ei lepäisi ennenkuin olisi selvittänyt kaiken naamiostaan ja menneisydyestään.

  • Destralille ja sen ohi XXXXII: ”Mitäs te maakravut löysitte?”

    Rozum, aukio, jonka Notfun nimeää kohta Notfuniksi.

    Notfun ja hänen miehistönsä seisoivat aukiolla. He katsoivat, kun savua tuprusi aukosta, ja Matoro ja Äksä juoksivat yskien ylös. Molemmat kaatuivat maahan, ja heiltä tippui eräs kansio maahan.

    ”Mitäs te maakravut löysitte?”, Notfun aloitti, ja avasi kansion. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun hän luki sisältöä.[spoiler=Tämä sotku venyttää jonkun ruutua]
    joten siksi terrorisoin sitä. Ole hyvä. -G

    ”J̡͈͕͎̬̙̮̳̞̜̦̜̮̖͎̫̰̥̻̝̄̆̂͂̉̾ͣͭ͂̑͐ͯ̊̀ͫ̇ͦ̎ả̴̠̯̫͍̖͎͖͕͔͎͓̘ͭ͒́̂ͥͤ͂̑ͬ͑͌̊ͅͅͅk̵̡ͨ̽̒̒̅̎͋ͪ̆͋ͯ̄ͪͥ͑̆͂̄͘҉͇̖̜̣̩̖̩̹̻̤̞̥͇͚e̡̟̲͓̹͙͖̯͓̘͇̮̪͇̼̤͖ͤ̓ͬͬ͆̾̾ͫ͞ ̎̒͐̓ͤ͐̽̅́͏̢̜͎͈̲̯̰͘o͌ͭ̏͂͒̒ͦ͘͏͉͍͖̩͇͕̣͍̝ͅͅn̂̊̽̿͌͂̃̆̿̃̋ͫͫ͑̈̚͟͏̻͉͓̤̹͇̮ ̿̆̌̂͒̉ͤͭ̊ͧ̆̓ͩͬ҉̵̸̧̪̞̭̩̙͉̱m̶̶͉͙̙̯̱ͣ̽̑͊̂̑̒̃̐̈́̓̋ͫͬ̌̆̈́ͭ͜͞â̡͎̱͖͇͕̜̟̫̺̗͍̟͚͈̰ͥ͒͋̍̈́ͣ̎̌͠a̴̢̢̺̯̻̮͕̲̐̑̈ͤ̾̇̿̾ͥͩ̓͋̉ͤ̂̉̓̚̕͟ͅï̧̝̞̖̘̖̣͕̹̥̝̥̫ͦ͛ͫ̊̃̑̏͠ͅͅͅl̵̛͔̻̲̤͚͇̣̝̜ͦͦͦ̔́́̍̆̍̆͘͟mͧ͗̽͐͋͆͐ͦ͛̔̓͋̂̍̚͝҉̵̼͖͈̫̙ḁ̴̴͉̳̣͐́̎ͥ͗̎͗̍̔̄̏ͪ̑͛͜n̸̸̖̮̻̣̟̣̗͎̫͔͉̳ͩ̑ͧ̽͘͝ ̴̰̰͇̲̰̫̻ͭ͂͗͋̈ͩͩͦ͑ͪ͛ͧͤ̀r̻͔͓̟̝͆̌ͥͤ͞u̢̿̾͐̈ͨ͋͘͏̵͎͚̜̮̥̭̞̦̙ḩ̴̛̬̼̞̹͖̠̒ͬ̌ͧ̏͛̆͋ͣ͂́͑̚͞t̵͇̹̩̰̰̮͈̙͇ͭ̂ͭͪͣ͡͡ị̸̧̭̫̗̠̯̰̟̹̤̪ͪ̊̀̿̐̽̌̽̿͑ͦͨ̏͜͟͡ͅn̄ͦ͌ͫͦ͋̎͋͌ͪ̈́́ͨͥͮ̓҉̷̛̣̗͕̯̙̥͎͇͚̫͚̰̪͢a̡̟͕̻͉̲̯̬͔͖͉͖̮̭̠̼̓̓͛̊͋̈́̽̅̀ͅͅş̰͎͚͉̘͔͎̱̞̠̘͓͐ͤ̽̅̋̈́͗ͩ̀̏̊̊͞͡ͅ.̩̯̰͍̣̙̩͓ͪͮͣͥͪͤ̏͑ͣ̒̌͛͛ͤ̃̓ͦ̎͘͢ ̵̈͌̾͋͑̊̒͢҉̵̞̘̗̗̗̗̘̜̟́Hͯ̐͛͗̋ͨ̿͑͏̗̼̭̤̭͉͍̤̰̬̭͈̮̗́͜äͫͤ̔̏ͫ̐̓ͨͮ̇͂̌͋ͨ̈́ͩ҉̢̥͎̠̺̬̝̬͙̼̠̯͈͔̰̪͖͘͜͟n̦̺͉͔̠̪͉̮̣̮͈̙̠̳̞͇̮͎ͩ̈́̓̉ͩ̾͋ͩ͆ͤ̓͗͘͜ ̷̧̖̻͈̪͕̝̅̍́̆̎ͤͯ̉́͆͆̓̍̊ͅǫ͓͚̱͇̥͍̮̺͍̠͉̮͎̓͑͊ͦͦ̈͘͟͝n̴̢̪̳̜̫ͨ͑͋̉̑̾͐́ͮ̎ͮ̚͘͡ ̾͌͑ͨ̽͗̀̚͡͏͏̞͔̬̟̙͕̤̩͓͓k̵̨̛̎̀ͭ͌̍ͣͤ̐͗̏͜҉̙̤̝̺̺̺̲̼̬̞e̓̔ͮ͋̇̉̍̍̍̒̊͋̋҉̛̛̠̦̦̗͕̟̥͉͉̰̫̤͇͓̙̼̯́͡i̶̧̠̩̻̪̘̥͉̱̥̦̝̹̼͕̰̻͌͆̓͐̀͊̔ͯ̒̽̉́s̸̵̩̼͍͚̯͊̽ͬ͛̓͊͋ͨ̓ͤͩͣ́͑ͥͮ̋͗́̕a̢ͯ̿̃̋̉͏̵̢̣͎̝r̡̅ͧ̐ͩ̓̓ͬͣͬ͛͠͏͓̝̝̣̞̱͚͖͖̼̣̘ͅi̡̧͉̼̣͎̺͉̲̯̪̻̟̻̗̯̽̄̿̔ͦ͛̀̈͊̉́ͣ͗͋̿̒̃̆,̛͓͈̰̝̱̪̗̥͈̄̊̅ͣ̆̈̊̅̆ͤ̽̔̀̚̚̕͘ ͎͖̜̗͉̹̝̩̬͖͚̼̪̫̗̝̖͖̬̓̀͒̏̅ͧͬ̓͌ͫͫ͞͡j̴̷̨͖̟̹͖ͫͩ̊̅ͨ̅̑ͨ͋̄ͣ̋͌̉̿̆̈́͌̕a̶̵̸̯̦̪̬̭̝͎͒̀͆̊͋͑͗ͥ̐͂͘͜ ̛̰̮̟̙̩̙̮͖̰̮͔̆̾̉̍͊̎ͥ̄̃͜h̡̗̝̜͇͖̮͇̭̰͈̬̿ͤͯ͆ͮ̀͞͡͠ͅä͍͎͕̥̲̭̯͎̱̙̼̤̩̠͌͋̅̃ͯ͐͊̏̐ͥ̽̽͋̅̋̚͢n̙͕̙̝̳̺̱̦͕̩̱̹̜̖̘̱̊ͦ̑̀͐ͭ̀͘͟͞e̷̳͚̩͚̳̼̽̊̆̉̀ͧ̈́ͧͪ̅̓̋̅̋͐ͤ͊̚̚͜ͅl͉̥̯̞̲̖̳̤͉̦̽̄ͬ͌́̈́ͣ͑̕͞l̷̛͇̟̫̼͐̓͐̿ͧ̆̋̓̆ͤ̈̎̆̏̄͊͑̈ͦ̀́ä̷ͯ͆ͧ̂̂͆̂͊ͣͥ̏̿͆͗̊̽͂͢͡҉̶̭̖͍͍̝̻̬ ̰͖̤͓̩̝̠̺͎̞̟̦̜ͥ̋̔̆͑̚͘͜o̶̴̧͂ͯ͛̊̉ͪͥ̃̏҉̗͖͚̖̬̮̰͖͉͉̫̳̮̜̬l̨̛͖̤̞̰ͮ͒̒̄̎̍̂ͤ̃ͨͮ̿̒̄͒́̆̚͟͟i̢̧̬̜͚̖̪̮̔̋̆ͬ̔̐͒ͯ̌ͭ̃̅ͨͯ̔͑͆̍s̢̪͈̗̳̣͚͇̳̤͈͔̩̬̼̊̅̾̽ͬͥͥ̓ͫ̍ͣ̇ͦ̚͟͟͡͞iͪͫͬ̅ͮ͐ͭ͋ͬ̋ͫ̓ͪ͊̚͞͏̧̼̠͈̩̦̖̥̦̹̬͔̫͉̳ͅ ̸̶͎̤̜̝̺̗̜̩̯̻̼̝͍̗̞̂̃̏ͫ̈̕͟a͗͊͌͑͗͝҉̡̤̳͕̺͢s̱̮̼͚̓͆́̅̓̏̿͒̽̃̀̽ͪͩ̔̚̚͟͞͝i̛̻̱̪̯̮̟͎̩͖̞̞̻̻̱͚̒͐ͬ́̆ͧ̀͆ͪͭ̚͡à̛͖͖̬͎̜̜̣̟̺̗͙̺̟̙̔͗̽̇̈̈̂ͦ͊̓͂̃͛̋͢͢a̷̛̰͍̤͈ͩͪ̔̌͒ͯͬͧͪ̊̾́̕͟.̧̧̛̥͙͓̝̬̭̙̮̘̞͇̻̞̰͓̞̭̾́́́̃̓̔̀͠ ̷̷͈̦̙͚͚̖̮͇̝̠̮̹͈̰̌̇̍͂̑ͦ̅̆͆̿̊ͮ͒̓͛̂̃ͧ̚ͅͅK̶͌̉̿͒҉͈͕̠̬͓̼̺̙̗̬͍̀͜ȁ̷̷̧͎̲̤̭̻̬̣͙͇̬̲̰̥͙̇ͭ̀͞i̴̴̢̟̬̯̼͆ͧ͋̇͊ͤ̽͛ͯ̈͆̇k̲̯̼͕̾̓ͣ̑͑ͩͯ͆ͨ̐̓͒͑ͮ͡͠ͅk̛̫͔͚̳̖̪̜̖̖̞͈̭̜͕͑ͪ͂̍ͥi̧͉͔̝̗͍̼̫͐̿̌ͭ̂͞ ̢̲̤̭̖͔͎̙̝̳̮͙͗̍̋̇́̈̒ͤ̿̃̏̀̏̎̎̃̿̿̀m̸̢͉͈̤̘͍̤͈̼ͯ̆ͤͬ͆̐̽͆ͥͪ͢u̶̷̶̹̳̪͚̦̠̫ͭ̍ͥ̈́̎ͥͫ̌ͯ̓̌́ͫͩ́̚r̸̨̫͙͚͇̮̼͖̭̙͚̹͉̭̠̻͎̫̣͓̃ͬͤ͋̑ͪ̀s̸͑ͮ̈́͐̓̎̔͑͑̄ͩ͢͏͠͏̻̣͇̝̘̯̘uͭ̑̊́ͮ̓̾ͤͤ̃̿̀̋ͬ͆ͨ̚͏͜͏̪̙͍͍͙͙̙̰͍̫̟ṭ̵̢̹͈͇̮͈͙̭͉͇̈͒͑̈͂͗̓̂ͫ̄̌̌͗̓ ̔̉ͯͤ͂̾͋ͫ̉͂ͮ͗͑ͩ̕͏͈̤͙̦̳͝ͅn̵̯͈̫̣ͨ̿ͦ̐̄͊ͥͩ͊̄̇ͭ̄̐͆̇̀͘͟͞ǫ͉͔̙̺̠͇̘̦͓̗̝̘̳͓̋̿ͭͩ̾ͦ̃͋ͦͤ̈ͩͩ̍̓̂́́͝s̱̘̣̯̪̙̩͎̰͚̖̖̺̩̃ͬ̅̒ͪ͑̈́ͤ̆̋̏ͩ̂ͨ̚͟͠t̶̛̬͈͖̱̤̦̪̹͚͆̓͊̅̍ͧ͒́̎͆̚͟͢ͅẻ̵̶̐͑ͤ͏̧̣̮͕̭̘̼̳̺̯̳̝̳̟̀ť̴̸̡̛̗̟͉̟̝̼̹̥̝̥͇̣̮͐̆ͬ̒ͯ̈́̓̍͢a̔͛ͨ̅ͣͮ̐̉̅̾͋͑ͯ͘҉̘̳̭̲͟͠͞a̮̭͎͕͈̗͚̞̭̥̒̎ͬ̽̀͌ͦ͊͛ͥ̈̓̈́̄͂̚̕͡͠n̴̛̰̟̬̼̳͈̥̬̆̐̄ͪͯ͑̒̽̓̂̿͞ ̨͍̗̼͇̱̼̪̘̭̭̺̱͍͈̤̼̠̜ͭ͐͛̔́ͨ̇͑̆͑͂̀ͩ̓͗ͦ́͢͟v̌̎ͥ͛̅̎ͤ͐ͫ̋̃ͮ̿͌ͮ̅҉̧̗̪̹̹͖a̴̴̵͍͙̗̠̻͍ͪ̎̊̏́͜l̷̗̭̝̬̬̰̝͇̓ͪ͆̑͂ͤ̔ͯͥ̒̾̀ͦ͗̋̒͆͊̀t͋ͧ́̓̋̀ͦ͌̾̋͂̐̒ͧ̓̚̚҉͔͔̰̯̲̺̬̙̲̼̥̘͇͓̪̮͉͔́͠ĩ̷̹͉̳̳̼̗̫̇͑̉ͯ͐̿ͧͥͬͫ͒̇̋͠ͅo̢̨͎̰̜͇̫̺ͪ͒̃́̈ͪͯ͗ͥ͑̇̿͛̚iͮ͆́͊ͫ͑͗ͩ͆̃̓ͬ̽ͨͫ̓̾̎̚҉̻̮͕̣̣͇͉̱ͅḏ̶̻̲͇̯̦͓̪͈̱͚̤͉͕͍̟̪̜͓ͧ̋ͨ̾̀͘͜͝e̛̮̼͈̙̥̖͍͇͈̟͖̫̙̎̾̃̃̋̎̆ͨ̆͗̇̋̚ṉ̵̗̱̪̠͕͉̩̭ͪ͑̾ͭ̍ͪ̃̄̈́͒̍͆͢ ̨̟̘̜̥͇͕̘̭̬̝̹̳̋̈́̉̑p̴̷͚̩̫̱̤̖̄̓ͮͨ͂ͣ̆ͨ̔̋ͯ̔̈ͭ̀͠͠rͣͨͤ̐̉̏̉ͨͤͥͫ̓͒͆҉̵̡̢̮̗̥̯e̵̫͎͚̟̲̮͈̍ͦ̏̇ͪ͗̂ͧ̐̽̎͞s̷͚̙͉̲̻̱͔̞̈́͋ͨ̐̿ͦ̿͗̅͂̉ͨ̽͑̍͢͟͟ĭ̷̷̷̧̼̞̥̝̗̬̭̹̌ͫͥ̽̇ͣ̂ͫ̾̿͊̄̚͢ḑ̵͚̖̭̞̘͙̻͓̺̌̇̿͗͐͌ͬ̀̆ͧ͠ͅe͛̇̄͋ͪ̊͛ͧ̂ͩ͊ͭ̓͟͏̡̥̣̞̮̳̹̣̯̦̬͇̹͉̟̖n̴̸̞͕̗̖̪̘̤̋̽͗̍ͧ̇ͫ͒̀͛̄ͭ̚͜͢t̐ͨ̄ͭ͆҉̠͔͕̱͔̖̩̗e̷̝̖̠̟̠͔͕͙̼͈͖̙͎͖͚̳͛̀ͬͬ͢͜ͅi͂̽̈̋͌̅͂ͤ́͘҉͍̖͕͙͎͇̫̻͕̺͔̮͎͍͍̺̤̬k̷̈́ͨ̎͐̏͐͊͋̅҉̶̬͖̭̼̖̙̯̥s̛̯͕̠̲̖͔͙͍̩͔͔̙̦̗̣ͦͦ̑̔͌̇̽ͣͤͥͅͅĩ̶̜͍̮̺͕̻̜̰̤͎͇̯̥̙̩̆͊͆̎̽ͬ̂ͮ́͘͝ͅ,̧̨͎̯̣̜̫͊̓ͫͨ̈́̽ͩ̂̂̀̒̈́̆ͬ̾̇̓̉͘͠͡ ̧̛͕͉͔̲̜̪̻͕̙͇̯̬͍͎̺͉̫͍ͧ̀ͯ̽́ͫ̀̄̓̿͆͐̈́ͅj̱̰͖̠͇͍̲̳͉̙̲͓̬͆̀̆ͨ̉́̕͜͞a̷̧̛͈̜̜̬̼̫͓̦̻̩̻̺̱̪̟̪̻̯͛̔̂͠ ̸̢̺̤̻̻̲̻̤̺̖̭̺̍ͨ̏͌͋͆̓̅̾̓ͯ͡ͅǵ̨̥̘̮͉͔̪͉̞̪̗̱̭̫̦ͤ̊ͦ͑ͪ̌ͤ͆ͥ̍̉̅̅ͧ̓͟͡ͅa̶̡̦̜̩͕̜̠̗̞̦͈͓͇̜̫̳̭ͩ̌̋̆ͦ̾ͪ̐̎͆̈́͐̎̍̓̉́͜͞ͅͅl̠̰̮̬̱̰̙̤̠̯͉̰̔ͧͤ͂̇͌̓ͭ̿̓ͯ̓̏͗ͪ̚̚͘͜a̟̺̯̩͔̼̘ͨ̓ͤ̽̒̓͆̌ͭ̌͂̋͒͛̒̉̑͂̆̀̕͜ͅk̶̨̨̛͇̙̮̱̈́̂͊̏̉ͣ͛̍̋ͭͫ̔ͧ̃̍ͭ͌s̴̡̧̡̤͇̝̟̜̫͔̪̝̝̪̘̜̐͐ͯ̔̾̋̿̚ȉ̷̡̧̪̞̝̫̗̓ͯͥ̄̒̓̈̐̈̉ͧͤ́̀tͥ̽̿ͥ̍̃̊́̂̅͂̓ͦͥͧ̍̎̈́҉͓͎̙̠͕̱̣͖̳̖̱͓̪͎ ̸̧̯̜̬͋ͮ̾͐̚ͅr̵̨͎̝̬̘͖͎̟̥͇̱̺̺ͪ̌̄͑̔̐̌̓͒̅̒̍̃̋̚͜ͅͅä̊͒̈́̿̈̇̈́̈ͪ̄̓ͫ̇̈́͏̦̹͓̳͕͍̞̘̙̺̤̖̞͇̹͙͜j̷̨̪̥̟ͫ̉ͣ̑͆ͭ̀̇͌ͬ͑ͪ͂̑̚͘͟ͅä̷͊̀͋͒ͯͮͫ̎ͨ͒͑ͩ͆̈ͦ̊̚͏͕̯̖̭̲̩͕̣̜̘͔̖̭͙̫͎ͅȳ̴̠̗̼͉̟̟̦̊̊̃͊ͭͮ̽́̇̎̚̕͡͡͞tͦ̾̊̀҉͕͓̠̳͔̟̟̙̥̲̭̼̳͙ę̶͖̭͖̝͔̻̺͚̲̻͇̗ͧ̆ͭ̽̚̕ͅt̤̗̘̮̫̺̫̹̭ͩ̓͌́̍̿ͤ͛́͜͟ͅą̈͆̀͗̇͊ͧͣͫͨ͑ͬ̑̇̀̚͠҉̘̘͔̝͔̬̺̼͙͔̣̝͈̯̫͈̻ä̧̖̠̩̤̻̫̬̯ͬ͌͛̓̌̈́͢͠͞n̢̢̛͙̜̘̦͇̖̬̦͈̩͔̪͔͂̑ͫ͆͐̌̇̔͊́̄̋.̵̧̧̣͖͈͓͗͋̌͝ ͖̮͇̮͇̳͖͙̺̭͉̳͍̩̰̗͖͑̐͌̓̑̄̍͂́͟Ş̵̾̓̈̅̈ͮ͆ͧ́ͨ̎̏̅͊̐̾̽͠͡͏̩̖͙̟͕̰̳̥̩͉̟̜ͅͅę͗͂ͧ̽ͫ͑ͮͮ͂ͮͩͩ͊̓͋͞҉̸̫̩̯͚̥̲͖̯̩̳̥̤̬͍͉̠̫n̛̓ͣ͌ͯͦ͞҉̨̫̙̭̖̙̲̩̯͖̞̩̭ ̴̳̻̩̬͔̥̘̜̺̠̿̀̃͊̓ͬ̐ͪ͘͟j̛͔̙̭̞͔̓̃̅̋̃̈́̆͗̐̑ͧ̋ͨ̐͛̈́̕͡͞ͅä̷̸̡̲̜̲̰̻̠̭̥̗͈͇͓͍͖̩͓̩̙̉͗ͯ̽̀͢l̈́͛̆͋͏͖̺̗̠̮̻͎͇̳͟ͅk̲͇̪̦̤̜̲̳͇̞͕̥͌̎͛̂͘ȩ̸̸̠̙̤̬͙̟̭̲̲͕̠͇̖̩̖͓̻̍ͯ̒̃̅ͫͯ͋̐̋ͫͪͬͫ̾͋́e̵ͫ̇͛ͣ̐͆̍̋̊҉͏̶̞̦̦̣̻̦͡n͗ͪ̽̈ͤ̋͒̍̆ͤ̀ͣ҉̲̮͕̙̫͕̟̬̻͕̗ ̬̗̤͉̻͎̣̘̥͇͚̞̉̈̐̅͛̓̋́͗ͩ̑̐ͭ͟͝ţ̘͕̗̞͎̰̦̟͈̦͕̫͚̥̪͚̪͗̐̄̈ͦ͑̇̅ͬ̌̇̌̚͘͘͠é̵̢̧̙̮͚͇̟̞̹̠̣̥̦̲͂̇́͘h͎̱̟̻͎̭ͦ͆͋̓ͮͮͣ̋̐̔̒ͦ̑ͥͣ̕d̴͍͓͔̞̟̪̦͚̱͕̬ͣͪ̌̋ͨ͠ä̶̵̫̭̼͖̟̜͙͇͍͉̠͇̰̜͈̬ͫ̋͊ͥͦ̏̾͌͋͆̾́ͣ̈ͯ̚̕͘ͅä͔̲̞̖̤̟̟̼̖͓̜̼̼̟̹́̏̅͊̽ͬͯ͗̾͒̌̉ͫ́͢͝͞͝n̨̛̘̼͍̘̻̮̱̯̜̮̗̙̭͎͓̝͙̭ͣ͆̿̄ͤ͋ ͇̲̦͍͚́̐̂͂̅ͧ̔͊̆̕͞͞j̄̉̿̊̓̍ͩ͑̿͒͠͏͇̼̺͓͙͎̝̼̬̜̖̼͈̗̼̼̫͢͞ͅo̯͉̼̜̫̳̳͚̭̟̒͒͒̂̌̈́̊͝t̛͙̩͕̯̳̬͍̃ͥ͑͗̑̆͢aͨͦ̓̓ͨ͊̇̾̑͏̵̮͓͍̟͘͢͞į̡͈̥͙͍̱̗̘͔̜͔ͧͣͨ̐ͥ́͞ͅͅn̑̎͐̋ͦ̀͒̈͑͂̇ͪ͑̈͛̌ͣ͝͏̴̶̤̟̮̦̝̫̣̥̳͓̘͕̥̜̣͙͔͈ͅ ̴̡̉̆͗ͨͭ̾ͥ̅͒̎̆́͡͏͚̼͕̟͍̯͚̙̩̳̝̤͈̲j̶̨̖͔͇̩̮̥͍͎̉͆ͮͥͭ̋̄̋ͩ̎ͦͦ̀̀͘ą̛̜̦̟̖̖͕̼̣̤̳̈̽̈́̍͑ͨͧ͂̓ͧ͌̂̉͂ͨ̈́̿̀n̵̞̼͖͎̪͇̙̭̦̬̗ͨ͆̅̈́ͯ̀͝͝n̴̛̛̹̗̻͇̮̬̯̰̟͎̤̱͙̹͇̮͎ͫ̓͌ͭ́͛͆ͮ͑͑͊͂ͮ͒ͪ̇ͅä͑ͪ͐ͬ̓̽̏҉͏̞̟̥͚͓̗̘̬̙̟͈̺͚̫̝͠ͅä͗ͩͤͭ҉͠, [/spoiler]Just. Tästä ei nyt oikein saa mitään selvää. No, ammutaan tämä, poltetaan, sitten kastellaan, räjäytetään, ja syötetään Manaateille”, Notfun sanoi, raapaisi tulitikun, ja sytytti paperin.
    Matoro syöksyi maasta, ja sammutti tulen elementaalvoimilaan.

    ”OLETKO SINÄ HULLU? Tämä saattaa pelastaa klaanin tulevaisuuden! Nyt annat sen tänne”, Matoro huusi Notfunille.

    ”Oletko typerä. Tuosta ei saa mitään selvää. Turha se on”, Sanoi Notfun ja raapaisi uuden tulitikun. Sitten hän vilkaisi Matoron kasvoihin, ja sammutti sen ja samalla mykistyi. Notfun kuiskasi jotain Jardirtille, ja lähti kävelemään laivaan.

    Vihreämaskinen, erittäin rähjäinen matoran, joka oli alun perin mata nuin heikentynyt matoran, jolle oli korvattu ruumiinosia meritaistelujen vuoksi, jonka toinen jalka oli sininen, toinen musta, jäi seisomaan aukiolle kapteeninsa miehistön, ja kahden matkustajan kanssa. Jardirt aikoi huutaa jotain.

    ”Miehet, kapteenimme käski tiedottaa, että pidämme tänä iltana juhlat. Lähdemme myös bioklaaniin, koska Notfun oletti, että matkustajamme haluavat murtaa koodin”, Jardirt ilmoitti, ja lähti laivalle päin.