Klaanon

Avainsana: Jardirt

  • Deltan temppeli 27: Nukkeruno

    Nimdasaari, tunnelit

    Matoro nousi täydessä pimeydessä ylös hitaasti. Hän piteli polveaan, joka olisi osunut kiveen pudotuksessa.
    Teleskooppisilmän yökiikari alkoi näyttää paikkoja valkoiselle Toalle. He olivat pudonneet korkealta. Ylhäällä olevasta luukusta kajasti etäistä valoa.

    Huone oli yllättävän iso mutta täysin pimeä. Matoro tajusi heti, että luukku oli ansa. Sitten hänen silmänsä osui selällään makaavaan Äksään. Toa syöksyi klaanilaisen luo, ja totesi onnekseen Äksän olevan elossa ja tajuissaan. Myös Jardirt oli kunnossa, mutta Notfunia ei näkynyt missään.

    ”Oletteko kunnossa?” Matoro kuiskasi. Ääni tuntui valtavan kovalta syvässä hiljaisuudessa.
    ”Joo, kai”, Äks vastasi ja mumisi jotakin.
    ”Onko valoa?” hän jatkoi.

    Matoro nousi varovasti seisomaan ja katseli huonetta. Häne nsilmänsä osuivat seinällä olevaan lyhtyyn.
    Hän syöksyi sen luo, mutta huomasi öljyn loppuneen aikoja sitten.

    ”Lyhty. Munkit eivät käytä tälläisiä”, Matoro sanoi.
    Sitten hän näki mustan mytyn huoneen nurkassa.
    Toa meni lähemmäs ja käänsi sen itseensä päin. Välittömästi hän kavahti ja liikahti kauemmas.

    ”Matoranin ruumis”, Matoro kuiskasi.
    Hiljaisuuden jälkeen taustalla syttyi valo. Jardirt oli saanut tulitikun vyöstään.

    ”Miten pääsemme pois?” Äks kysyi, haparoiden piemässä jotain.
    ”En tiedä”, Matoro vastasi. Seinässä oli tekstiä ruumiin lähellä.

    Hän pyyhkäsi hämähäkinseittejä ja paksua pölyä kiviseinästä.

    ”Hei. Olen Tarip ’Ruostesilmä’, merirosvo. Kirjoitan muistelmani tänne, sillä luulen… etten enää koskaan voi jättää tätä paikkaa”, Matoro luki ääneen tekstiä.
    ”Minä tulin ystäväni, Kapteeni Arupakin kanssa tänne, etsimään suurta aarretta. Nimdaa. Nimda on myytti, eivätkä kaikki suko sen olemassaoloon. Arupak uskoo, ja sai minut vakuutettua. Minä lähdin kapteenini kanssa suurelle seikkailulle muiden jäädessä rannalle odottamaan. Pelkurit.”

    Jardirt pyyhki pölyjä seiniltä. Koko päätyseinä oli täynnä hiilellä kirjoitettua tekstiä.

    Me onnistuimme ohittamaan ne oudot Athinpalvojat helposti. Arupak oli suuri merikarhu, hän osasi kaiken. Me pääsimme näihin mystisiin tunneleihin.

    Niin. Me, kaksi matorania, astuimme tuntemattomaan. Me vaelsimme pimeydessä ansoja vältellen kauan. En tiedä enää, kauanko. Ajantajuni on kadonnut kauan sitten. En ole nähnyt päivänvaloa pitkään aikaan. Luulen, etten näe sitä enää koskaan.

    Me selvisimme pitkälle. Arupakia parempaa kumppania ei saa. Hän on luotettava ja vahva sekä välittävä. Me kohtasimme kaksin sen madon ja selvisimme siitä. Me pakenimme sitä kiveä ja saavuimme kammioon.

    Luulimme, että olimme yksin. Me tulimme myyttisen sirun luo. Se oli kamalaa. Nimda oli äärimmäisen kaunis ja mahtava. En unohda sitä ikinä. Tunsin valtavaa pelkoa. Otimme sirun. En tiedä, kostivatko sen henggggettt. Ne olivat karmeita. En ollut koskaan nähnyt mitään sellaista.

    Tekstin väri muuttui mustasta punaiseksi.

    ”O-onko tuo… verta?” Jardirt kysyi lamaantuneena.

    Matoro jatkoi lukemista.

    N-ne olivat jotain. Jotain, mikä ei ollut tästä maailmasta. N͎̽̓́͡u̖͈̪͙͖̫̽͐͒͂͋ͭk̸̼̗̤ͨ̈́̍ͮ͘ę̧͍͖̼̙̍ͬ̔ͦ̋͐͢t͎̱͖̻̦̲̦̠̣͒̉͐̒́. Ei ei ei. Me otimme sen. Me otimme Sirun. Ne kostivat. Ne tappavat.

    Me lähdimme. Ne tulivat perässä. Me koitimme pakoon, ja miltei pääsimmekin. Sitten. Arupak jätti minut tänne. Se- se otti sirun. Ṉ̪ͮͥ̒̊̿͜ṵ̡͔̺̙͇̗̠̑̒̑̌͡k̶̝͉͚̗̳̮̰̣̒̒̽ͬè̸̬̥͚̯̫͒̊ͩ̑̃̽ͨt̅͗͂̃͗̇͛̿͘҉̴͓ͅ.̫̮̲̲͔̯̆͌ͦ̆̌ͤ́̚͘. Nuket tappavat. Kukaan, kuka siruun koskee, ei ole turvassa. Nuket ovat.
    Siru on k̜̝̹͎̉ͨ̉̂ḯ̡̡̲̻̯͇̥ͨ̔̒̾r̺̜͎ͯ̅͟o̳͇̥̼̜̜͋ͫ̋ͫ̈͊̊̓̑ţ̛͕̮̇̄̈́̀t̷̢̤͚̼̖̞ͤ͌u̅͏̶͉̻̭͔̬͊ͥ͂͒ͥ̉́͢

    N̮͖͚͕̣̼̋̈͡u̵͔̗̫ͮ͛͡ḳ̡̼̙͔̟̳̦̏̈͌̐̅ë̜͔́ͣ̾̾̈́͑̽͠t̷̲̥̻͋̊.̍́̿̓̏͐̚͏̱̀͘ ̴̱̤͓̗̩̩͂̅ͅN̷̞͓̞̤̠̤͔̲͋̇͊̀u̴̥͕̔̌̎k͋ͬ̓͑҉̴͙͉̰̩̭͙e̸̴̖͐͐̿̔ͮt̳͈̙̗̔ͦ̀́.̛͇̣͓̩̫̳̼ͬ̽̈ͮ̇̃ͬ̀ ̢̛̹͚͚̰̔̋͂ͯͨ̊̐̀Ṉ̪ͮͥ̒̊̿͜ṵ̡͔̺̙͇̗̠̑̒̑̌͡k̶̝͉͚̗̳̮̰̣̒̒̽ͬè̸̬̥͚̯̫͒̊ͩ̑̃̽ͨt̅͗͂̃͗̇͛̿͘҉̴͓ͅ.̫̮̲̲͔̯̆͌ͦ̆̌ͤ́̚͘

    Et huutaa saa, et paetakaan
    Kun Nuket tulevat hakemaan
    Järkesi ovea kolkuttaa
    Pian kaikki lukot aukeaa

    Nihilisti hiljainen
    Soutaa halki merien
    Jalka Miehen Punaisen
    Astuu läpi Ikuisen

    Polttouhri näkee sinut
    Näkee kaikki, näkee minut
    Valpas hahmo varjojen
    Tuntee poltteen liekkien

    Vie äänesi, huutosi, itkusi
    Vatsastapuhujan nauru soi
    Tunteesi, mielesi, sielusi
    Ilman suuta et huutaa voi

    Rautaneito varjoton
    Katse tuskan, turmion
    Ja näkökentän takana
    Hän aina odottaa

    Ja itse Linnunpelätti
    Tuo painajaisten lähetti
    Se haistaa aina pelkosi
    Ja tulee luoksesi

    Ja Sätkynukke valkoinen
    Ei anna sinun kitua
    Käsi Miehen Punaisen
    Jo alkaa veri maistua

    1̡̨͎̺̫͎̯͇̯̩͕̙̞̲̱̘̰̺̫̮̑͒̐̀́͜͠§̸̗͎̖̠ͬ̇̓̃̓̅͛́́͜ͅ%̷̢̖̼͓̹̦ͥ̆̆̚͘͞ͅͅ&͆̆̉ͤ̀͌ͣ̆̂͛̓͐̈͏͏̙̱̺͎͎͚̘̩͕͕̮̞̰̹͟¤̢̢̛̜̰̮̲͈̫̣̫̖̔̇̎͋̐̔̿ͣ̎̈́ͪ̋̿͂̚͢͞#̵̠̬̤̠̦͖͇̟̞͕̯̱̬̮̝̈ͣ̿ͧ̑ͣ̓̓̆͐̀͂͆̔̉̆̀͢”̮̰̮̟̮̹̜͔̰̹̻͖̻͍̙̃ͥ̆ͤ͌ͨͯ̅̀̚(̢̗̞̤͖̺̭̦̞̖̯͍̹͍̾̂ͪ̎̎͜ͅ

    Matoro nielaisi. Ensimmäsitä kertaa pitkään aikaan, häntä pelotti.

    [spoil]Gurvana teki runo-osuuden.
    Ja muistakaa teorioida tästä.[/spoil]

  • Deltan temppeli 23: Troller

    Nimdasaaren tunnelit

    Se kesti hetken, kunnes Amazua oli kadonnut käytävään. Matoro yski vielä ja syöksyi epämääräisesti eteenpäin. Tunneli päättyi nopeaan ja eteen tuli avoin huone. Se oli ansahuone, mutta Matoroa kiinnosti vain Nimdalle pääseminen ennen Amazuaa. Toa syöksyi ovesta, tunsi lyönnin niskassaan ja lensi naamalleen kivilattiaan. Amazua tuli oviaukkoon, mutta silloin sitä selkään osui koko Äksän paino. Törmäys heitti häkeltyneen Äksän ja Amazuan pitkälle huoneeseen, pudottaen lattiasta laattoja alaspäin.

    Matoro sylki hiekkaa suustaan ja hyppäsi miekkansa kera pimeän halki. Hänen aseensa ei aivan osunut sivuun kierähtäneeseen Amazuaan. Palkkasoturi vetäisi saksikädellään Matorolta miekan pois. Pystyyn noussut Äks tempaisi selästään harvoin käyttämänsä kirveen.

    Ase oli suurehko mutta yllättävän kevyt. Siinä oli kaksi valtavaa terää. Syy, miksi Äks ei käyttänyt sitä usein, oli se, että hän osasi taistella enemmän painityylillä. Nyt kuitenkin tarvittiin jotain terävää.
    Hahmo karjaisi ja iski täysillä kirveellään. Se osui Amazuaa olkapäähän ja kyborgi kirosi jotakin. Amazua iski takaisin nappaamallaan terällä, mutta Matoro hyökkäsi takaa. Intensiivisessä taistelussa he eivät olleet huomanneet, että lattialaatat olivat laskeneet hitaasti alaspäin.

    ”Miksi te palvelette vieläkin tuota kurjaa skakdinpentua? Ei se ole auttanut teitä yhtään. Mekin olemme täällä ilman sitä päässeet tänne!” Notfun puhui asiallisemmin kuin usein. Piraattikapteeni antoi katseensa vaeltaa parikymmenmiehisessä merirosvomiehistössään. Sekalainen sakki, jonka Notfun oli palkannut vasta vähän aikaa sitten.

    ”Amazua ei voita tätä taistelua. Me saamme Nimdan. Me voitamme. Ne Klaanilaiset ovat hitonmoisia tyyppejä”, kapteeni vaahtosi.
    Hän odotti muiden piraattien rekatiota. Vain uskollinen Jardirt seisoi kapteenin takana.

    ”OTTAKAA ROMMIA!” Notfun huusi niin että luola raiaksi. Piraatit puhkesivat riemuun Funin heittäessä heille pari pulloa (kaikki pullot) Jardirtin repusta.
    Notfun oli onnellinen. Hän oli saanut miehistönsä takaisin.

    Pystysuorat seinät olivat jo kymmenisen metriä korkeat. Piraatit puhuivat jotain ihan ylhäällä, ja klaanilaiset olivat Amazuan kanssa alhaalla.
    Taistelu oli tauonnut hetkeksi. Kolmikosta kaikki olivat nyt kiinnostuneita äänestä.

    Trolol

    Trolol

    ”Minulla on huono tunne tästä”

    Trolol

    Trolol

    Amazuakin näytti yllättävän paljon heikommalta kuin normaalisti. Hän tähyili varovasti pimeää huonetta.

    Trolol

    Trolol

    SKRIÄÄÄÄÄÄÄH

    Suuri mato syöksyi seinän aukosta valtavalal nopeudella. Amazua ampui välittömästi kranaatin suuntaan, mutta olento vain syöksyi eteenpäin ja kaatoi soturin. Matoro hyppäsi voltilla ylös, mutta mato osui Äksään. Klaanilainen koitti ampua valtavan kokoista olentoa kasvoihin, mutta tunsi hirviön epämääräisten ulokkeiden kiertyvän hänen panssariinsa.

    Matoro laskeutui parin metrin päähän. Hän muutti oletuksena olleen yökiikarin ensin lämpökameraksi ja sitten skanneriksi.

    Toan näkökenttä muuttui vihreäksi ja siinä välkkyi valkoista tekstiä.

    Trollaaja

    Maanalainen matorahi, tappaa saaliinsa pienillä teräjaloillaan ja hampaillaan. Erittäin nopea ja vaarallinen. Tunnistaa ”trolol” -äänestä. Kitiinipanssari on käytännössä haavoittumaton muuta kuin tulta vastaan.

    Olento iski hännällään Jään Toaa. Matoro kaatui ja iski päänsä pahoin kiveen. Amazua tulitti yhdestä proteesistaan ammuksia nopeaan matoon, mutta olento ei tuntunut välittävän niistä lainkaan. Äksän panssari oli kovilla olennon repiessä pienillä terillä sitä auki. Ammukset sen silmiin tai kasvoihin eivät näyttäneet vaikuttavan mitenkään.

    Matoro hyppäsi ja ponnisti olennon päältä. Mato teki ennaltaehkäisevän liikkeen ja heitti Äksän kovaa Toaa päin. Kaksikko lensi kovaa kiviseinään ja putosivat nurkkaan. Kumamnkin ase oli jossakin.

    ”Mikä tuohon tehoaa”, Äks ihmetteli ääneen ampuessaan taas uuden setin laukauksia. Ammukset räjähtelivät madon kuoresta.

    ”Tuli”, Jään Toa vastasi ja korotti ääntään.
    ”NOTFUN! HEITÄ ROMMIA!” Matoro huusi ylös.

    ”Oletko alkanut juomaan!” piraatti huusi takaisin. Vasta kun hän tuli aukon reunalle, hän tajusi mitä tapahtui. Valtava mato ahdisteli toia ja Amaa.
    ”Tuolle madolle!”
    ”En anna”
    ”TÄNNE NYT ROMMIA”
    ”Miksi madolle?”
    ”POLTTOPULLO, SAAMARI!”

    Mato syöksyi seinää päin ja Matoro tunsi ilman kaikkoavan hänen keuhkoistaan. Toa rimpuili mutta olennon suun ympärillä olevat ulokkeet tarrautuivat häneen kuin imukupit.

    Notfun kasteli hölmityneenä. Hänellä oli kädessään viimeinen rommipullo. Pitäisikö siitä tehdä polttopullo?
    Piraatti päätti totella Toaa ja otti pullon. Hän änki siihen kangasta suuhun ja sytytti.

    ”Hyvästi, rakkaani!” Notfun sanoi tunnelmallisesti ja heitti soihdun alaspäin.

    Aalto tulta valaisi luolan kaikkialta. Tuliaalto korvesi pitkän madon ruumista ja ilmassa kaikui epäinhimillinen karjunta ja valitus. Tulta syöksyi myös muiden kasvoille, mutta he onnistuivat suojautumaan pahimmalta iskulta, joka osui madon selän keskiosaan.

    Kun välähdys oli ohi, Matoro katsahti täysin väsyneenä huonetta. Hän näki vain Äksän.

    Amazua nousi juuri rotkon vastarannalle. Hänen kätensä toimivat myös kiipeilyvarusteina, vaikka kiipeäminen pystysuoraa seinämää pitkin oli ollut vaikeaa.
    Palkaksoturi nousi voitonriemuisena seisomaan ja katsoi huoneen toisen laidan oviaukossa olevia piraatteja. Nyt viimesitään merirosvot tajusivat, ettei Amazua välitä heistä pätkääkään.

    ”Adios”, se sanoi ja katosi tunnelin pimeyteen. Piraattien ja Amazuan välissä oli suuri rotko jonka pohjalla kaksi Klaanilaista olivat kuolleen madon kera.

    [spoiler=trolol]Joku sanoo, että mato oli liian random. Se on kaanonia. Vain ääntely on omakeksimääni. http://biosector01.com/wiki/index.php/Troller[/spoiler]

  • Deltan temppeli 21: Temppelin valkoinen huone

    SAAREI. NIMDASAAREI.

    ”Minä. Vihaan. Hippejä”, Notfun jupisi.

    Muut olivat vihdoin tajunneet piraatin kannan, ja mutisivat myöntävästi. Notfun irrotti mekaanisen kätensä, kiillotti sitä hetken samalla jupisten jotain hipeistä, ja laittoi sen takaisin paikoilleen. Punainen valo silmässä syttyi.

    ”Noh, menemmekö me vai mitä me teemme?”, Piraatti kysyi, otti kulauksen rommipullostaan, ja lähti kävelemään eteenpäin jupisten taas jotakin hipeistä ja kultista. Muut seurasivat.

    Kun sankarimme olivat kulkeneet luolastossa jonkin aikaa, heidän edessään seisoi seuraava ansa. Tämä oli kaikista omaperäisin, koska se oli Jak- Köh. Erittäin omaperäisen henkilön suunnittelema ansa. Tämä oli valkoinen ovi.

    ”Onpa meillä tässä este. Nämä hipit ovat idiootteja. Ja kultti”, Notfun ilkkui, ja käveli ovesta.

    Oven takana oli kuitenkin täysin valkoinen ja tyhjä huone, mutta seuraavaa ovea ei näkynyt. Tämä oli niin leveä, ja valoisa, että tämän piti olla jonkinlainen pieni ulottuvuus, tai jotakin muuta pirun outoa, jolle emme tule löytämään loogista selitystä. Matoro ja Äksä kävelivät eteenpäin.

    ”Miten tämä on mahdollista. Miksi ja miten tällainen paikka on keskellä luolastoa?”, Matoro mietti.

    ”Tässä on jokin jippo..”, Äksä sanoi.

    Notfun katsoi kädessään olevaa punaista valoa, keskusyksikön silmää.

    ”Yksisilmä-Kaaleppi, mitä tämä on, ja miten pääsemme pois täältä?”, Notfun kysyi silmältä.

    ”Tämä on jonkinlainen jokin, jolle ei ole ainakaan minun tietokannassani loogista selitystä, mutta pääsemme täält-”, yksikön puhe katkesi kuin seinään. Kädessä ei ollut enään virtaa.

    ”Tiesin, että näistä teknisistä tekniikoista ei olisi mitään hyötyä hädän tullen. Yksisilmä-Kaaleppi, herää, tai muuten pistän sinut lank- Ai. Ehkä en pistä sinua lankulta mutta ainakin murhaan sinun omist- Jaa. En taida murhata, mutta voin vannoa, että.. En kyllä keksi mitään, mutta pidä mielessä”, Notfun uhkaili.

    Sitten Jardirt lähti kävelemään.

    ”Minusta tässä ei ole mitään järkeä. Täältä pitää jotenkin päästä eteenp-” Jardirtin puhe keskeytyi, kun hän törmäsi seinään.

    ”Jardirt. Olet löytänyt pakotien”, Matoro huudahti, ja käveli Jardirtin viereen. Hän tunnusteli seinää, ja se muutti väriään mustaksi. Mustalle taustalle ilmaantui valkoinen ovenkahva, ja Matoro avasi sen. Matoro käveli ovesta, ja muut kävelivät hänen perässään, Notfun viimeisenä jupisten kultista.

  • Deltan temppeli 20: Muinaista munkkiteknologiaa

    Nimdasaari, maanalaiset käytävät

    ”Minulla on huono tunne tästä…” Matoro mumisi irroittaessaan katseensa matoranista.
    ”Jokin on syönyt sen aivot”, Notfun selitti ja tökki pienellä miekallaan ruumista.
    ”Se oli varmasti hippi”, hän jatkoi.
    ”Mitä sinulla on niitä hippejä vast-”
    Seinämä aukosta syöksyi köynös. Se iskeytyi Jään Toaa naamioon ja löi Notfunin maahan.
    Seinistä tuli lisää kasvilonkeroita. Matoro huitaisi yhden poikki miekallaan, ja se paljastui ontoksi.
    ”Mitä nämä ovat?” Äks kysyi ääneen yrittäessään repiä hänen ympärilleen kietoutuvia lonkeroita irti. Hänelle tulee väkisinkin mieleen Destralin seinä, jonka sisään hän joutui.
    ”Koetetaan päästä eteenpäin”, Matoro huusi ja löi kasveja poikki Energiaterällään. Notfun hakkasi kasveja pienellä sapelillaan mutisten jotakin hipeistä.
    Jardirt ei nähnyt mitään. Kasivt peittivät hänen päänsä ja yrittivät naamion aukoista sisään. Hän tunsi niiden porautuvan hänen päänahkaansa, mutta sitten ne veltostuivat ja putoilivat. Matoron vetäisi kädellään Jardirtin pois pätkittyjen kasvien joukosta. Hieman edempänä Äks ja Notfun syöksyivät pois käytävästä, ja Jään Toa sysäsi myös Jardirtin juoksuun. Hän latasi miekkaansa energiaa ja juoksi itsekkin.
    Aalto energiaa korvensi lonkerot matkalta.

    Minuuttien kuluttua Toat olivat jättäneet tuon ansan taakseen ja harhailivat taas tunneleissa.
    ”Huh”, Äks kommentoi lyhytsanaisesti.
    Matoro puhisi jotain puhdistaessaan valkoisesta miekastaan vihreää mössöä.
    ”Aivoja imeviä kasviksia. Mitä vielä?”

    ”Kamut hei. Kattokaa”, Jardirt huusi. Hintelä matoran osoitti päättyvään käytävään. Se päättyi kuin seinään. Itseasiassa seinän vastakohtaan, tyhjyyteen. Metrien päässä alapuolella oli puinen silta, joka näytti olevan kiinni vain huoneen keskellä olevasta tolpasta.

    Matorokin saapui oviaukkoon. Pimeyden läpi näki, että seinässä oli vastaavanlainen aukko toisella puolella huonetta. Sillan toisella puolella oleva osa oli ylhäällä, oven tasalla.

    ”Minä menen”, Matoro sanoi hiljaa ja asetti harppuunansa vapaalle. Hän sitoi vaijerin kiviin ylhäällä ja lähti laskeutumaan varovasti sillalle.

    Pikkukiviä putoili alas. Allaoleva kuilu oli niin syvä, ettei yökiikarilla nähnyt sen pohjalle.
    Toa kelasi varovasti harppuunaansa ja pudottautui onnisutneesti puiselle sillalle, joka rusahteli hänen allaan.
    Toa lähti kävelemään varovasti siltaa pitkin. Kun hän pääsi puolivälin yli, hänen takanaan oleva pää sillasta nousi ja edessä oleva laski.

    Matoro pähkäili muodostunutta dilemmaa. Heitä oli neljä, ja raskaamman piti olla aina toisessa päässä jotta muut pääsisivät ylös toisesta päästä.
    Kevyet matoranit astuivat ensimmäisinä varovasti sillalle.
    ”Fun, Jar, tulkaa tänne painoksi. Äks, tule vasta sitten”, Matoro ohjeisti.

    Silta natisi uhkaavasti matoranien kävellessä varovaisesti sen läpi Matoron vierelle. Kun Äks astui sillalle, Matoro ja Matoranit nousivat ylöspäin ja toinen puoli sillasta laski. Kaikki neljä kävelivät varovasti sillan keskelle.
    ”Mitä nyt?”, Xxonn kysyi pohtivan näköiseltä Matorolta.
    ”Hmm. Jos sinä menet ensin, sillä me kolme pystymme pitämään sillan tuosta päästä ylhäällä. Sitten matoranit menvät yksi kerrallaan ja… minä keksin jotakin”, Matoro selitti.

    Suunnitelma pantiin käytäntöön. Äks oli pian turvallisesti toisessa oviaukossa ja sitoi Matoron harppuunan sille puolle. Matoranit siirtyivät toiselle puolelle.
    Kun sillan toinen pää oli vielä ylhäällä, Jään Toa syöksyi juoksuun. Silta siirtyi alemmas kovaa vauhtia, mutta Matoro luuli ehtivänsä juosta sen päähän vielä sen ollessa tarpeeksi korkealla.
    Yksi lankku petti ja Jään Toan jalka syöksyi sen läpi.
    Silta pamahti ala-asentoon ja Matoro joutui yrittämään uudestaan. Silloin hän tajusi, että hänhän voisi kiivetä harppuunansa avulla kun kerran Äks piteli sen päätä oikeassa paikassa.

    Toa painoi jalkansa kivistä, pystysuoraa seinää vasten ja veti vaijerin tiukaksi.
    Hän otti askeleen seinää pitkin.
    Toisen.

    Kivipinta tuntui luistavan herkästi. Jään Toa onnistui nousemaan yhä ylemmäks, ja lopulta sai kiinni reunasta.

    ”Hyvä. Jatketaan”, Notfun sanoi ja astui eteenpäin. Ilmeisesti se oli painolaatta, sillä jostain kuului hammasrattaiden kolinaa.

    Kattoon muodostui piikkejä ja se alkoi laskea.
    ”Eih”, Matoro ehti todeta. Nyt pitäisi syöksyä nopeasti käytävän läpi tai he jäisivät tähän jumiin.
    ”Oooops…”, Notfun valitteli. Ajattelematta hän pysähti juoksuun Jardirt kintereillään.
    Äks ja Matoro sinkoutuivat mukaan.

    Näytti hyvältä, käytävän loppu häämötti. Notfun ja Jardirt syöksyivät siitä, mutta ilmeisesti uusi painolaatta aiheutti käytävän molemmissa päissä olevien ovien sulkeutumisen.
    Äks kirosi. Katto laskeutui koko ajan.

    ”Saatteko sitä auki!” Matoro huusi oven läpi. Hän kumartui mahdollsiimman matalaksi pois piikkien tieltä.

    Oven toisella puolella matorankaksikko oli paniikissa. Mitä pitäisi tehdä.
    Notfun yritti ampua paksua kiviovea turhaan. Jardirt tunnusteli muutamien valokivien valaisemia käytäviä ja hänen köätensä osui mekanismeihin.
    Hän väänsi jotakin hammasratasmaista. Myös sen huoneen katto alkoi laskeutua. Hän väänsi paniikissa toista osaa. Ei mitään. Hiki helmeili matoranin otsalla.
    Notfun oli myös hieman hermostunut. Hän ryntäsi perämiehensä luo ja tunnusteli kivisiä hammasrattaita.

    Nopean päätöksen jälkeen hän otti sapelinsa ja iski sen poikittain kaikkien rattaiden väliin.

    Kaikki pysähtyi.

    Matoro ja Äks makasivat aivan lattiaa vasten. Kylmät piikit koskivat jo heidän selkäänsä eikä katto ollut kaukana.

    ”Työnnetään nämä pyörimään päinvastaiseen suuntaan”, Notfun selitti. Hän otti miekasta kiinni kaksin käsin ja työnsi Jardirtin kanssa. Rattaat saivat alkuvauhdin ja alkoivat muuttaa koneiston suuntaa.

    Äks ensin ryömi ja sitten juoksi ovesta läpi Matoro kannoillaan.
    ”Huh”, oli Jään Toan ensimmäinen toteamus turvassa. Hän pyyhki hikeä naamiostaan ja osoitteli joukko lähtemään käytävää eteenpäin.

    ”Tuo taisi olla seitsemäs ansa, vai?”, Äks kysyi.
    ”Aye. Ja nämä näyttävät pahenevan loppua kohden”, Jään Toa vastasi.

  • Deltan temppeli 19: Tulta ja kärpäsiä

    Saari

    Suga ja Seran olivat etsineet kaveriaan, Kapuraa saarelta jo tuntikausia ja tutkineet ainakin suuren osan saaresta, mutteivat löytäneet merkkiäkään hänestä. Ihan kuin se lonkerohirviö olisi Kapuran mukana vienyt jokaisen todisteen hänen olemassaolostaan. Ainakin Sugan ja Seranin mielestä. Ilan tullessa, he luopuivat toivosta ja menivät Seranin pienen veneen luo. He katsoivat saarta viimeisen kerran, auringonlaskun valossa ja työnsivät veneen veteen ja soutivat Klaaniin.

    Saari. Siis se toinen Nimdasaari, siis. Siis se, jossa Martti, Äksä, Amazua ja piraatit oleilevat.

    Pimeys. Pari soihtua valaisi pimeää, pitkää tunnelia. Kivistä tunnelia. Äksä katseli ympärilleen.

    ”Oletko varma, että he johdattivat meidät oikeaan paikkaan?”, hän kysyi vähän hermostuneena.
    ”Ne kirotut hipit johdattivat meidät tänne tahallaan”, Notfun ärisi.
    ”Juuri nyt, en ole varma kovin mistään”, Matoro vastaa, ”Mutta mennään vain eteenpäin ja katsotaan, mitä löydämme. Ei se pahaa tee”

    Hän alkoi menemään eteenpäin, mutta parin metrin päästä, hänen jalkojensa alta avautui luukku, jonne hän oli melkein pudonnut ellei Äksä olisi tarttunut hänen kädestään.

    ”Olen vähän eri mieltä”, Äksä sanoo ja vetää jään toan maan tasalle.
    ”Mennään vain eteenpäin ja katsotaan miten käy”, Matoro sanoi ja pudisti itsestään pölyä.

    Xxonn olisi halunnut alkamaan väittämään vastaan, koska oli varma heidän kuolemastaan, mutta päättikin totella häntä, kun ei olisi ollut paljon järkeä riidellä jonkun kanssa, teljetyssä tunnelissa, jossa oli kaikkialla kuolemanvaarallisia ansoja. Vähään aikaan ei ollut yhtään ansaa -vaikka Matoro, Äksä ja Jardit joutuivat kuuntelemaan Notfunin valituksia siitä, että siltä loppui rommi-, mutta sitten he alkoivat kuulla outoa sihinää. Melko hiljaista. Kun he tunnistivat sitä kaasuksi, Äksä nappasi Jarditin ja Notfunin ja hyppäsi Matoron mukana eteenpäin, ennen kuin tulenlieska poltti heidät elävinä. Sitten sivuilta alkoi roihuta tulta. He ehtivät mennä maahan, ennen kuin sekin poltti heidät. Parin sekunnin päästä, se loppui ja he nousivat nopeasti ja alkoivat juosta. He juoksivat luurangon ohi. Kohta tuli kuitenkin saavutti heidät ja Äksä turvautui suojaamaan itseään ja kavereitaan Suojautumisen Naamiollaan. Kun Äksä oli jo luovuttamassa, tulivirta loppui, ja hän sammutti naamionsa voiman. Hän huokaisi.

    ”Mennään nopeasti pois täältä”, sanoi Matoro, ”Kuka tietää, jos koko tunneli syttyy tuleen kohta”

    Muut olivat samaa mieltä ja alkoivat laahustamaan eteenpäin. Sitten he tulivat sellaiseen paikkaan, jossa katosta ja seinistä roikkui rikkinäisiä, mutta teräviän terästeriä. Ne olisivat varmaan syöksyneet seinistä uhreihin, mutta nyt ne olivat tuhottuja täysin.

    ”Amazua?” Äks kysyi Matorolta
    ”Todennäköisesti”, Matoro vastaa.

    He päättivät olla haaskaamatta aikaansa siihen, joten he jatkoivat eteenpäin. Yksi naurettavan lyhyt terä kuitenkin iskeytyi seinästä, kun he aikoivat lähteä eteenpäin. Se ei osunut keneenkään. He vähän säälivät pientä, yksinäistä terää.

    He päättivät olla haaskaamatta aikaansa siihen ja menivät eteen.

    Seuraavaksi he kuulivat Jarditin huutavan ja huitomassa käsiään ympäriinsä. Martti, Äks ja Fun kääntyivät katsomaan mitä tapahtui. Jardit yritti tappaa suunilleen Matoranin nyrkin kokoista, metallista kärpästä. Kohta Äksäkin alkoi tuntemaan jotain takanaan. Hänkin kääntyi. Samanlainen kärpänen. Kohta niitä alkoi ilmaantua kaikkialle. Klaanilaiset alkoivat ampumaan niitä aseillaan. Matoromiekallaan. Äksä tykillään. Ja kaksi piraattia piilukkopistooleillaan. Klaanilaiset tunnistivat ne myrkyllisiksi raheiksi. Siksi he pitivät sitä uhkana. He alkoivat juosta eteenpäin, toivoen että kärpäset jäisivät jälkeen. Ei onnistunut. Ne vain seurasivat heitä. Matoro otti Jäämiekkansa ja aikoi tukkia koko tunnelin jäällä. Hän pysähtyi ja alkoi ampumaan. Siihen vei paljon voimaa, mutta loppujen lopuksi se onnistui. Hän jäi vähän lepäämäään sinne.

    ***

    Neljännen ansan he osasivat tunnistaa. Sivuissa oli epäilyttäviä murtumia ja reikiä. Matoro otti miekkansa käteen ja Äksä valmisti tykkinsä. He huomasivat jonkun Matoranin lojuvan edessä, keihäs käden ulottuvilla. Äks meni tutkimaan häntä lähemmäs. Hetken kuluttua, Äksän suunasta kuului karjaisu. Matoro meni hänen luokseen katsomaan. Hänkin pelästyi näkemäänsä. Matoranin kasvot olivat verisiä. Mutta häneltä myös puuttuivat molemmat silmät. Ja tyhjistä silmäkuopista pystyi näkemään Matoranin tyhjän pääkallon sisään. He eivät kuitenkaan osanneet aavistaa että kasvis oli se, joka söi Matoranin aivot.

  • Deltan temppeli 15: Matoro ei ole Itroz

    Nimdan temppeli, maan alla

    Portaikon jälkeen oli tullut esiin käytävä aivan tavalliseen kiveen kaivettuna. Se oli harmaan ja ruskean sekavaa yhdistelmää, aivan erilaista kuin juhlallisessa pyhätössä.

    ”Te siis halusitte uudestaan tutkimaan Sirua? Miksi niin pitkän ajan jälkeen?” Matoranien ylipapintapainen kysyi vieressään kävelevältä Matorolta. Tai Matorolta, jota he luulivat Itroziksi.

    ”Minulta jäi aikanaan tutkimukset kesken… eräästä syytä. Palasin jatkamaan niitä”, Matoro kertoi varovaisesti.
    Matoran katsoi epäluuloisena mutta sitten ojensi kätensä eteenpäin.

    ”Siinä. Nimdan temppelin sisäänkäynti”, matoran ilmoitti ylpeänä. Hän osoitti suurta oviaukkoa ansojen valtaamaan labyrinttiin. Luolan edessä oli laskettu, yhdestä kivenlohkareesta tehty laskusilta. Koska mekanismeja ei näkynyt, Toa oletti niiden olevan sisäpuolella. Naamion skannaustoiminto varmisti asian.

    ”Aiotteko te tulla tästä eteenpäin?” Matoro kysyi.
    ”Emme. Ja toivoisimme että et ottaisi myöskään tovereitasi mukaan. Emme halua vääräuskoisia temppeliin”, matoran selitti.

    Matoro mietti mitä nyt kannattaisi tehdä.

    ”Ath rael thel”, matoran sanoi.
    Matoro meinasi kysyä ”Mitä?” mutta sulki suunsa ajoissa.

    Matoran katsoi kysyvästi Toaa.

    ”Tappakaa. Tuo ei ole Itroz!” Matoran jatkoi välittömästi. Matoro hyppäsi kyperkeikan eteenpäin ja huusi ”Juostaan temppeliin!”

    Äks iski kyynerpäällä monet keihäin aseistautuneet munkit maahan ja syöksyi eteenpäin kohti laskusiltaa.

    Jään Toa lähti myös juoksuun keihäiden lennellessä takaa päin.
    ”Laitatkaa portti sulkeutumaan!” Matoro huusi. Jardirt ja Notfun olivat jo ehtineet laskusillan luo.

    Yksi lyhyt iskukeihäs osui Matoroa jalkaan. Toa kaatui kovaa maahan. Takaa-ajajien silmät näyttivät täysin luonnottomilta. Jokin uskonnollinen transsitila taistelussa, hän ajatteli.

    ”Kuolkaa hipitaaargh!” Notfun karjui ja tulitti epämääräisesti piilukkopistoolillaan väkijoukkoon. Matoraneja kaatui mutta pian aseesta loppui luodit. Keihäs rei’itti hänen kapteeninhattunsa ja matoran kaatui selälleen maahan tavoitellessaan sapeliaan.

    Jardirtistä tilanne ei näyttänyt lainkaan hyvältä. Notfun oli menettänyt hermonsa. Silloin tyypistä ei olisi kuin harmia. Pieni monivärinen matoran syöksyi sillan toiseen päähän ja alkoi tutkia kivisten hammasrattaiden ja vipujen muodostamaa viidakkoa.

    Oikea vipu löytyi. Kivinen silta alkoi nousta hitaasti mutta varmasti.
    Samalla sillalla ollut Notfun lähti vierimään sisään ja Äks ehti hypätä kiinni sillan päähän. Hän koitti tavoitella Matoroa kädellään mutta välimatka oli liian suuri. Jään Toa ponnisti ja hyppäsi, ja onnistui nappaamaan toisella kädellään sillan reunasta.

    Kivinen silta oli jo noussut 50 asteen kulmaan. Sen pinta täytyyi lentelevistä veitsistä ja keihäistä. Matoro kamppaili saadakseen vedettyä itsensä sillan toiselle puolelle. Äks oli jo valmiina pudotatutumaan sillan toiselle puolelle ja koitti vetää Jään Toaa ylös. Toiminta alkoi olla erittäin vaikeaa mitä pystymmäs silta nousi.

    Jotain terävää osui Matoroa selkään. Hän karjaisi ja miltei menetti otteensa sillasta. Vain Äksän käsi piteli häntä mukana.

    ”Pysätytä silta!” Xxonn huusi tukalasta asennosta sisällä olevalle Jardirtille. Matoran pyörutteli sormiaan ja ihmetteli mitä tekisi. Hän tarttui vanhaan kiviseen vipuun ja väänsi sitä.

    Silta putosi monta metriä alaspäin. Tärähdys miltei nyrjäytti Äksän käden ja sai Matoron menettämään otteensa. Hän lähti putoamaan alla vellovaan sekopäiseen matoranjoukkoon. Juuri kun matoranit huusivat jotain Jään Toa laukaisi harppuunansa joka kilahti salin kattoon.

    Moottori harppuunassa alkoi kiskoa Toaa suurella nopeudella ylöspäin. Musta hahmo syöksyi lähelle luolan kattoa ja kierähti ilmassa voltin. Matoro irroitti harppuunan lennossa ja laskeutui voltilla nousevan laskusillan huipulle.

    ”Kukaan ei saa kiinni Matoro The Blacksnow’ta, tyypit!” Matoro huusi innoissaan ja sukelsi Klaanilaistoverinsa kanssa sillan toiselle puolelle. Laskusilta kalahti kiinni.

  • Deltan temppeli 13: Matoro on Itroz

    Nimdasaari, maanalaiset käytävät

    Tunneli oli pitkä ja yllättävän valoisa. Koko katto oli koristeltu sinisin ja keltaisin valokivin. Nuo värivalot tanssivat yhdessä varjojen kanssa valkoisilla, riimuja täyteen kirjoitetuilla seinillä.

    Amazua oli jatkuvasti varuillaan. Hän oli melkein pudonnut ääriomaperäiseen aukeava luuku-ansaan. Luolastossa olisi vielä yhdeksän ansaa sen Toan muistiinpanojen mukaan. Hän luotti haarniskaansa ja voimiinsa, mutta tiesi että ei kannata olal liian luottavainen omiin kykyihinsä. Pitkä letka piraatteja käveli hänen takanaan, kuka tehden mitäkin. Joukko oli ottanut jokaisen arvokkaan esineen tunneleista.

    Seinästä syöksyi nopealla liikkeellä terä. Amazuan metallinen käsi ehti ottaa sen vastaan ja vääntää sen mutkalle.
    Seuraavalla askeleella ilmeisesti jollakin liiketunnistinsysteemillä varustetut terät pyörähtivät esiin seinästä. Palkkasoturi onnistui tekemään ne helposti pelkin käsin vaarattomiksi.

    Piraattimatoranit kuiskivat jotakin tyytyväisinä.

    Nimdasaari, pyhättö

    ”Tuolla”, Xxonn viittoi metästä nähtyään puiden lomasta rakennuksen. Matoro vaikutti huojentuneelta ja kiihdytti kävelyvauhtiaan kahden matoranin koittaessa pysyä perässä.

    Suuren järven rannalla odottava valkokivinen rakennus näytti vaatimattomalta kaukaa katsottuna. Se oli rakennettu pystyyn asetetuista kalkkikivisistä lohkareista joiden päälle oli kasattu kiviä poikittain. Koko yksi seinämä oli auki, eräänlaisena ovena. Paikka olisi täydellinen puolustuksellisesti, sillä se sijaitsi rantakukkulan laella suuren aukion keskellä.

    Neljä Klaanilaista lähtivöt nousemaan loivaa mäkeä ylöspäin nopeaan tahtiin. He olivat kävelleet tänään jo paljon ja lisää oli odotettavissa.
    Kun Matoro etummaisena siirtyi ovesta sisään valoisaan, pieneen rakennukseen, hän huomasi joukon matoraneja aseiden kanssa katsovan heitä.

    ”Lisää haudanryöstäjiä! Tapetaan!” yksi matoran karjaisi ja osoitti keihäällään nelikkoa.
    ”Ei ei ei. Emme ole ryöst-” Matoro aloitti mutta hänen jalkojensa juureen lentänyt keihäs keskeytti hänet.
    ”A ha. Mitä te sitten olette?” keihäsmatoran kysyi, näyttäen siltä että voisi heittää toisen keihään koska vain.

    Matoro pohti tilannetta. Amazua on todennäköisesti jo syvällä maan alla. Matoraneista voisi olla hyötyä.
    ”Keitä olette?” munkki tivasi. Kaksi matorania lähestyivät joukkoa osoittaen keihäillään.

    ”Me haluamme pysäyttää sen alas menneen haudanryöstäjän ja sen roistojoukon”, Jardirt sanoi nopeasti, edes valehtelematta. Lyhyt ja heikon näköinen matoran olisi tasaisempi neuvottelukumppani.

    ”Me selviämme heistä itsekkin. Nyt, häipykää. Emme halua vääräuskoisia pyhille paikoillemme”, munkki jatkoi. Pari muuta uhittelivat edelleen keihäillään.

    ”Mitä jos me nyt ottaisimme rauhallisesti ja ottaisimme ryypyt pekkaan”, Notfun änki sisään.
    ”Ryypyt mitä?” munkki kysyi nopeasti.
    Kapteeni ehti sanoa ”Rom-” ennenkuin munkit räjähtivät. Ei, ne eivät räjähtäneet kirjaimellisesti. Ne vain suuttuivat koska alkoholi on yksi suurimpia paheita heidän uskonnossaan.

    Matoro kyykistyi ja hänen päähänsä tähdätty keihäs meni pahasti huti. Hellänpuoleinen potku toista lähellä olevaa matorania jalkaan ei vaikutanut juuri mitenkään keihäällä sohivaan tyyppiin.
    Matoraneja vastaan taisteleminen oli ikävintä mitä Toa voi joutua tekemään.
    Äks katsoi kysyvästi Jään Toaa väistäessään yhden keihäänpiston.
    Matoro ei keksinyt järkevää toimintastrategiaa. He eivät voisi käyttää voimaa noita vastaan.
    Sitten hän miltei huusi matoraneille ”Olen Itroz!”
    Munkkijoukko hiljeni. Klaanilaisjoukko jähmettyi.

    Viimein joku rohkeni avata suunsa.
    ”O-oletko sinä se Itroz? Makuta Itroz?”
    ”Kyllä olen. Tarvitsen sirua uudestaan tutkimuksia varten”, Matoro valehteli. Hän tiesi juuri olevansa äärimmäisen heikoilla jäillä. Jos hän paljastuisi, se olisi menoa se.
    ”Olisit heti sanonut, arvon Itroz. Autamme sinua aina sen sopimuksemme nojalla”, munkki kertoi ystävällisesti, tajuten vasta nyt ”tunkeilijan” ja Itrozin yhdennäköisyyden. Lisäksi Makutat muuttavat usein muotoaan. Ity oli edelleen valkomusta ja hänellä oli teleskooppisilmä ja tuo miekka.

    ”Niin, joo”, Matoro sanoi hetken ajatuskatkoksen jälkeen. Heti hän tajusi kuinka tyhmästi oli sanonut. Nuo matoranit tiesivät Itrozista enemmän kuin hän itse.

    ”Saammeko mennä Nimdan kammioon ja samalla hoitelemaan ne haudanryöstäjät?” Matoro kysyi vakavoituneena. ”Nämä ovat Kavereitani Veljeskunnasta. Täysin luotettavia”, hän jatkoi ja viittasi muihin Klaanilaisiin.
    Munkki näytti nörästi tietä portaikkoon ja nelikko lähti alas munkit mukanaan. Matoron otsalla helmeili jatkuvasti kylmä hiki. Olisi vain ajan kysymys koska nuo alkaisivat epäillä.

  • Deltan temppeli 12: Voimaa Isä Athilta

    Nimda-saari, matorankylä

    Matorankylä oli kuolemanhiljainen. Puiset rakennukset huojuivat lämpimässä tuulessa. Suurimman majan ovi oli irti.

    Matoro käveli hitaasti toiset Klaanilaiset perässään. Kylä näytti autiolta.

    ”Minulla on huono tunne tästä”, Matoro sanoi ohimennen. Hiekkaisella päätiellä näkyi raskaita väkijoukon jälkiä.

    ”Täällä on ollut suuri väkijoukko”, Jardirt ilmoitti tutkien maata.
    ”Entinen miehistöni ehkä?” Notfun ehdotti.

    ”Hei, tämä ovi on lyöty irti”, Matoro hihkaisi nostettuaan suurimman mökin puuovea. Siinä oli reikä, joka näytti nyrkin tekemältä.
    Toalle tuli ensimmäisenä mieleen se laivan kaapannut metallikäsi.

    ”Outoa. Missään talossa ei ole väkeä”, Äks ihmetteli ääneen tutkittuaan pari mökkiä.
    ”Tämä suurin mökki näyttää olevan jonkinlainen kylän keskus”, Jään Toa puhui taloon tulleelle piraattikaksikolle. Hän penkoi hyllyjä yrittäen löytää mitä tahansa.
    Notfun katseli ympärilleen tylsistyneenä.
    ”Entä jos me vain seurataan noita jalanjälkiä?”

    ”…”
    ”…”
    ”Miksi me emme tajunneet tuota aikaisemmin” Jardirt ihmetteli.
    ”Niin! Minun porukkani ei varmasti osaa liikkua huomaamattomasti! Metsää pitkin menee vana roskaa, tallottuja oksia ja tyhjiä pulloja”, Notfun hehkutti.
    ”Katsotaan nyt ensin löytyykö täältä jotakin”, Matoro huomautti ensin ja avasi yhden puisen lipaston.
    Sieltä paljastui erittäin vanhan näköinen kirja.

    ”Ath”, hän luki ääneen otsikon. ”Tämä on niiden-”
    ”Hippien”, Notfun sanoi väliin.
    ”… matoranien uskonnollinen kirja”
    ”Mitä siinä on?” Xxonn kysyi.
    Toa avasi kirjan.
    Kirjoitus oli jotakin outoa kieltä.
    ”Lue itse”, Matoro sanoi ja heitti kirjan Äksälle.
    ”Eihän tästä saa mitään selvää!”
    ”Ei niin”, Matoro vastasi ja heitti kirjan hyllyyn. ”Eli mennään näppituntumalla jälkien perässä”

    Nimda-saari, pyhättö

    ”Ne ryövärit tuhoavat temppelimme ja ryötstävät aarteemme!” matoran kailotti kaadunneen alttarin päällä. Parikymmentä aseistautunutta uskovaista seisoivat rinkinä hänen ympärillään, valkoisen Nimdan Pyhätön seiniä vasten.
    ”Me emme salli sitä! Me saamme Athilta voimaa tuhota ne!” ilmeisesti ylipappi vaahtosi.

    Joukko nosti aseitaan ja hurrasi. Sitten he alkoivat mennä yksi kerrallaan portaikkoa alas soihtujen ja keihäiden kanssa.