Tuntematon saari etelässä, metsä
Guardianilla oli kylmä. Kankainen huivi hänen suunsa ja kaulansa ympärillä ei auttanut paljoa. Se oli kuitenkin parasta, mitä hänellä oli.
Guardianin hengitys oli hidasta ja raskasta ja kylmyyden takia. Siitä ei olisi haittaa jos hän ei ylipäätään olisi pyrkinyt sillä hetkellä huomaamattomuuteen.
Lumi narskui hiljaa Guardianin jalkojen alla hänen kävellessään metsän läpi. Oli ilmeisesti niin kylmää, että äänikin jäätyi.
”Lämpö”, Guardian ajatteli. ”Päälle.”
Kiikarisilmän valon väri vaihtui tutusta punaisesta hieman oranssimmaksi. Guardian sulki oikean silmänsä ja pian maailma esitti itsensä sinisen, keltaisen, oranssin ja punaisen loistossa. Tämä metsä oli kuitenkin suurimmaksi osaksi sininen.
Joidenkin puiden sisällä oli pieniä punaisia lämpöjälkiä. Guardianin oma hengitys levisi keltaisena näkökenttään.
Jossain kauempana näkyi vähän punaista.
”Lämpö. Pois.”
Maailma oli jälleen edes suhteellisen normaali Guardianin yhden ja puolen silmän edessä. Hän yritti tihrustaa lämpöjäljen suuntaan ja näki liikettä, mutta se oli liian kaukana.
”Skanneri. Päälle.”
Guardian sulki jälleen oikean silmänsä ja kiikarin punainen valo muuttui sinertäväksi. Nyt Guardian näki kohteen. Se oli Matoranin kokoinen, mutta oli vaikea sanoa, oliko se Matoran, sillä harmaa kaapu peitti sen koko vartalon. Skanneri ei aistinut muita kohteita.
”Skanneri. Pois.”
Guardian kyyristyi puun taakse. Hän ei ollut varma, näkikö kohde hänet.
Sillä hetkellä jokin päästi piippauksen hänen ranteestaan. Se oli Kepen prototyyppiversio telekommunikaatiovälineestä.
”Ai. Hienoa, että kohde ainakin kuulee minut.”
Guardian painoi kommunikaatiolaitteen vastausnappia Skakdi-kasvoillaan ilme, joka ei viestinyt hänen olevan erityisen huvittunut.
Toisessa päässä puhui Tawa.
”Guartsu.”
”Tawa.”
Tämä ei ollut eloisin tervehdys, jonka he olivat jakaneet.
”Sinulla oli ilmeisesti jotain asiaa”, Guartsu sanoi.
”Ei, päätin muuten vain soittaa”, Tawa sanoi täysin vakavasti. ”Miten loma on mennyt?”
Guartsu oli hiljaa.
Tämän seurauksena Tawakin oli hiljaa.
”On minulla jotain asiaakin”, hän sanoi. ”Killjoy kuulemma lähetettiin juuri perääsi. Haittaako pieni kenttätuki?”
”Ei muuten, mutta näiden kommunikaatiovermeiden piippausta voisi varmaan vähentää”, Guartsu sanoi happamasti.
Tawa piti yhden tavaramerkkihiljaisuuksistaan ennen kuin jatkoi. ”Ai miksi?”
Guartsu katseli ympärilleen hiljaisena. Kuusi huppupäistä matoranin kokoista vartijaa tähtäsi häntä keihäillä.
”Tunkeilija, tulet mukaamme”, yksi sanoi.
Tämä ei ole parhaita päiviäni.
* * *
Linnake
Jake rullaili kohti pimeyttä. Hänen katseensa oli lukittunut sen keskellä seisovaan Matoraniin.
Matoranin takana oleva varjo liikkui, vaikka se itse pysyi täysin paikallaan. Varjoissa olevat muodot tanssivat itsekseen omaa luonnonvastaista valssiaan. Jaken katse huomasi, että varjo matoranin takana alkoi kasvaa.
Tilannetajuisena miekkosena Jake päätti katsoa, löytäisikö hän tiensä ulos tästä huoneesta. Käännyttyään ympäri hän huomasi takanaan olevan vain pimeyttä. Pimeyttä, joka katsoi häneen.
Jake kääntyi katsomaan Matorania.
”…terve?” hän sanoi. Ääni tuli ulos paljon hiljaisempana kuin hän oli yrittänyt.
Matoran oli hiljaa. Se käveli Jakea kohti, mutta varjot eivät liikkuneet sen mukana. Niiden tanssi jatkui jatkumistaan.
Sitten pimeys puhui hänelle.
”Kerro minulle”, pimeys sanoi monella äänellään. ”Mitä pelkäät?”
Sillä hetkellä Jake tunsi jonkin kylmän tarttuvan kyljestään kiinni. Hän tunsi, että se liikkui, mutta ei voinut olla aivan varma,
elikö se.
Jake mietti hetken ennen kuin vastasi. ”Pelkään varjokäsiä, jotka tarttuvat torsooni.”
Matoranin kasvojen neutraali ilme muuttui astetta lähemmäs sadistista virnettä. Lisää käsiä syöksyi pimeydestä ja tarttui kiinni Jaken raajoista. Jalkojensa alta Jake kuuli useita ääniä. Se oli naurua. Jaken hengitys muuttui raskaammaksi. Hän olisi halunnut sulkea silmänsä tai edes katsoa poispäin varjojen tanssista, mutta hän ei yksinkertaisesti pystynyt tekemään sitä.
Jake ei itsekään huomannut, että avasi suunsa ja sanoi puhtaan, valheettoman totuuden.
”Muutosta”, hän sanoi raskaan hengityksensä alta. ”Pelkään muutosta. Haluan…että kaikki olisi niinkuin ennen. Että… minä olisin niinkuin ennen.”
Matoranin takana olevat varjot muodostivat hahmoa. Kesti hetki, ennen kuin Jake tajusi, että se hahmo näytti täsmälleen samalta kuin hän itse silloin ennen.
Silloin kun hänellä oli vielä jalat pyörien sijasta.
Varjo-Jake käveli häntä kohti hitaasti ja varmasti. Kun se oli aivan hänen kasvojensa edessä, se tarttui väkivaltaisesti hänen kaulaansa.
”Kuinka paljon haluat sitä, ystäväiseni?” varjo sanoi Matoranin äänellä.
Jake katsoi itseään silmiin hetken, mietiskellen. Hänen ajatuksensa olivat sekavia. Olisiko tämä sen arvoista?
Hän oli hiljaa hetken ennen kuin vastasi.
”Ei, en voisi pettää ystäviäni”, hän sanoi hermostuneena. ”Voisin tehdä kaiken muun paitsi sen.”
Varjomainen Jake päästi irti hänen kaulastaan. Se katsoi oikeaa Jakea silmiin hetken anovana ennen kuin haihtui ilmaan.
Varjoissa seisovan Matoranin hymy hyytyi. Sen takana olevien varjojen tanssi vaimeni hiljaisesti.
”Ymmärrän”, Matoran sanoi. ”Mutta ehkä sinun on joskus kysyttävä itseltäsi… ketkä ovat oikeita ystäviäsi.”
Sanottuaan sen Matoran hymyili kylmästi. Sillä hetkellä Jake tunsi elottomien käsien päästävän irti itsestään. Kun Jake katsoi kohti lattiaa nähdäkseen ne, oli jo liian myöhäistä. Ne olivat kadonneet.
Matoran seisoi edelleen samassa paikassa, mutta sen varjo oli tavallinen. Se kääntyi poispäin Jakesta ja lähti kävelemään nopeaa mutta painavaa askeltaan.
”Kerro minulle, jos muutat mielesi”, Matoranin ääni sanoi jostain Jaken sisältä.