Klaanon

Avainsana: Itroz

  • Destralille ja sen ohi XI: Toipilaiden tutkimukset + Kumiankkoja II

    Kaukainen saari, Matoran-tukikohta

    Matoro tunsi olonsa huojentuneeksi. Destralilta hankittu Itrozin kansio oli edelleen tallessa.
    Vain kaikki muu oli pielessä. Se oli pieni haitta se.

    Matoro käveli hetken yksin kivikäytävillä. Tukikohta oli ankea kivikolossi. Se oli ainut paikka jossa Matoranit elivät. Matoron tunteet käski tekemään jotakin näiden matoranein hyväksi. Järki sanoi toisin.
    Lisäksi jokin outo asia tunteiden ja järjen rajamailta käski hankkia Nimdan.

    Toa asetteli asioita päässään tärkeysjärjestykseen. Ensinnäkin hän halusi syötävää.
    Toisena hän tutkisi dokumentit ja hankkisi Äksän kuntoon. Sitten he tutkisivat missä ovat.

    Matoro tuli kiviseen sairashuoneeseen. Eräs hopea matoran lähti samalla huoneesta.
    Äksä istui sängyllään jalka sidottuna. Hän selvästi voi jo paremmin.

    ”Päivää. Mikä on olo?”, Matoro kysyi tuttavallisesti.
    ”Mikäs tässä. En saa rasittaa jalkaani pariin päivään.”, Äks vastasi.
    Matoro näytti miettivän.
    ”Hei, lepää sinäkin. Et ole kunnossa.”, Xxonn sanoi rennosti Matorollle.
    ”En osaa levätä tälläisellä hetkellä.”, Matoro aloitti.
    ”Pitäisikö sinusta meidän auttaa näitä matoraneja?”, hän kysyi.

    ”Öööh. Kyllä minusta.”, toipilas vastasi sängyltä.
    ”Noh, katsotaan lisää jossain välissä. Menen tutkimaan sijaintimme ja tämän kansion.”, Matoro kertoi ja lähti huoneesta.

    Pian matoranit opastivat hänet Irvanin luo sotkusieen huoneeseen, joka oli täynnä karttoja, aseita, kirjeitä ja muuta epämääräistä. Kaiken keskellä saaren kovia kokenut johtajamatoran mietti tulevaa. Irvanilla oli ruskea haarniska sekä kanohi Miru, josta puuttui pieni pala poskesta. Se myös näytti kovin kuluneelta.

    Hän havahtui vieraan tullessa huoneeseen.

    ”Eh, päivää.”, Matoro tervehti. ”Onko täällä karttaa tästä ja lähisaarista?”

    Irvan kaiveli paperietaan ja heitti kellastuneen kartan Toan eteen pöydälle. Vanhaan karttaan oli piirretty Iganatan saari sekä muutamia saaria sen pohjoispuolella. Etelässä oli kerrottu olevan pelkkää merta.

    ”Nämä pohjoisessa olevat saaret ovat asumattomia?”, Matoro kysyi.
    ”Emme tiedä mitä niistä on jäljellä visorakien jäljiltä.”, Irvan kertoi apeana.
    ”Missähän suunnassa olisi Metru Nui täältä katsottuna?”, Matoro kyseli, aloittaen mielestään tunnetuimmasta maamerkistä.
    ”Voi, se on kaukana kaukana. Sinne matka kestää ikuisuuksia ja taas ikuisuuksia.”
    ”Ööh. Entäs Eteläinen Manner? Haen ilmansuuntaa.”
    ”Eteläinen Manner – ironista kyllä – on kaukana pohjoisessa.”, Irvan kertoi.
    Matoro alkoi hahmottaa missä he olivat. Eteläisillä saariketjuilla.

    Jään Toa lähti huoneesta pois ja jäi hänelle ja Xxonnille annettuun pieneen puukalusteilla sisustettuun huoneeseen. Hän heitti Destralilta ottamansa kansion pöydälle ja istuutui.

    Kannessa luki suurella ”Makuta Itroz”.
    Toa avasi tummanruskean kansion ja mursi Veljeskunnan sinetin. Sen sisällä makasi useita vanhoja paperidokumentteja.

    Ensimmäisessä kerrottiin sitä samaa mitä Manu oli kertonut, Makutojen – tai Itrozin esihistoriaa. Matoro mietti olivatko kaikki Makutat eläneet alunperin täysin samalla tavalla.

    Sitten tuli useita piirroksia, ensin Makutasta ja sitten tämän raheista. Niissä oli oudointa se, että Itrozilla ei ollut päässään kanohi Cencordia, joka hänen paikallaan kuitenkin oli seinällä. Toa skippasi ne tylysti ja jatkoi penkomistaan.
    Sitten hän löysi jotakin kiintoisaa.
    Sisäansio nimeltä ”Projekti Nimda”.

    Matoro avasi sen nopeasti. Siinä oli ensin kuvia Nimdan sirpaleista sekä hapertunutta tekstiä niiden alla. Siitä ei saanut mitään selvää.
    Sitten tuli pitkä tekstipätkä aiheesta ”Tutkimus myyttisitä artekrafteista”. Siitä ei paljastunut juurikaan mitään mielenkiintoista.

    Sitten tuli tekstiä projektista, jossa pyrittiin luomaan ase joka hyödynsi Nimdan voimaa.
    Paperi oli revitty puolivälistä sivua.
    Seuraavassa paperissa luki vain ”Projekti epäonnistunut” punaisella.

    Matoro siirsi alakansion pöydälle ja kävi taas dokumenttien kimppuun. Henkilökuva Makutasta. Lista luoduista Raheista. Teloitussyy.

    Matoro avasi viimeisen ja luki sen.
    ”Teloitettu epäonnistumisessa uskotussa tehtävässä sekä Makutain velvollisuuksien laiminlyönnistä.”

    Sitten kansio loppui.

    Matoro tuijotti tyhjyyteen hetken. Sitten hän ryhdistäyti ja otti kansion uudestaan käsiinsä. Jokainen tavu olisi luettava kaikkien mahdollisten mainintojen löytämiseksi

    Meri

    Tuuli puhalsi ulapalla, nostattaen korkeita aaltoja. Keltamusta skakdi seisoi rauhassa perämies-skakdin vieressä laivan puisella komentosillalla.

    Gaggulabio seisoi lippulaivansa, Akbsklsdflsfldaxin komentosillalla. Hän oli saanut juuri tiedon siitä että Notfun oli lähtenyt satamasta. Hän oli pistänyt Skakdien koko laivaston, kolme alusta, liikkeelle. Laivat eivät olleet kovin hääppöisä, mutta ne riittäisivät Notfunin piraattilaivan tuhoamiseen. Gaggulabio halusi takaisin sen, mitä Notfun oli tältä anastanut.

    Kärkimmäinen skakdien puulaivoista oli jo ampumaetäisyydellä Notfunin joukkojen laivasta. Operaatio Kumiankka oli aloitettu.
    Joku skakdi oli kysnyt Gaggulabiolta hetki sitten operaation nimen alkuperää. Sama Skakdi oli nyt ladattu tykkiin.

    Kumiankkoja satoi Notfunin laivan kannelle. Kapteenimatoran nauroi röhönaurua nähdessään ”vaaralliset” ammukset.

    Sitten ne alkoivat räjähdellä. Laivan miehistö juoksi ympäriinsä puolipaniikissa. Sitten alkoi sataa kuulia. Eräs huono-onninen skakdi ammuttiin tykillä purjeeseen.

    ”EI EI EI EI EI!”, Notfun huusi täysillä kaivaen pistooliaan. Kaksi laivaa tulittivat hänen alustaan molemmilta sivuilta ja kolmeas kulki takavasemmalla. Hän tiesi niiden kuuluvan Gaggulabiolle joka halusi häneltä vihreää mönjää.

    ”Kapteeni! Mitä me teemme!”, Jardirt huusi komentosillalle.
    Silloin Notfun tarttui ruoriin ja alkoi kääntä äsitä täysiympyröitä. Skakdien sotalaivassa jokainen ihmetteli. Notfunin sotalaivassa jokainen ihmetteli.

    Yön Timo muutti hitaasti kurssiaan törmäyskurssille yhden laivan kanssa.

    Silloin Matoranien suuremman laivan kylki iskeytyi Skakdilaivan keulaan tuhoisin seurauksin. Matelijamaisen miehistön laiva iskeytyi ensin hieman taaksepäin ja sai sitten täyslaidallisen
    Yön Timon tykeisetä. Notfunin laivan keula oli kärsinyt tuhoja mutta mielipuolinen kapteeni jatkoi laivan manoveerusta Gaggulabion lippulaiva Akbsklsdflsfldax pääsi tulitusetäisyydelle, ja huono-onninen kurssiltaan puskettu laiva jäi sekä Skakdien että Notfunin laivojen tulitukseen.

    ”Arrr! Tuhotkaa ne liskoörvelit!”, Notfun karjui komentosillalla, ruori toisessa kädessä, rommipullo toisessa. Hän pyöritteli ruoria satunnaisesti eri suuntiin. Joka suunnassa räjähteli kuulien iskeytyessä puisiin kylkiin. Joitakin räjähtäviä kumiankkoja vielä lenteli taivaalla.

  • Zakaz 15: Makuta Nuin monet murheet

    ”On synkkä muttei kovin myrskyinen yö. Pakkasta on kaksi astetta. Kello tikittää puolenyön jälkeen. Tunnelma on rauhallinen. Minä olen Iunatu Kam ja tämä on Ustraug&Iunatu show. Seuraavana vuorossa kappale nimeltä Give Your Life for Rock ’n’ Roll.”

    Skakdit katselivat Manua, joka piteli juomapulloa kuin mikkinä suunsa edessä. Jotkut näyttivät kummastuneilta, toiset pyörittelivät silmiään. Kolmannet näyttivät ärsyyntyneiltä.

    Warrek kittasi kymmenennettä tuoppiaan karhuhaita, kunnes sammui. Guardian katseli paikkaa, jossa he olivat. Se oli pienempi kuin Kuollut Ruki mutta myös rauhallisempi. Sitten Manu yhtäkkiä kysyi:
    ”Saanko laboratorion?”
    ”Laborator- mitä?”

    ”Manuseni”, Guardian sanoi ja joi pienen kulauksen tuopistaan. ”Uskallanko kysyä, miksi?”
    Manu hymyili pahaenteisesti.
    ”Haluan jatkaa… harrastustani. Muistahan, että minulta evättiin jo yksi.”
    Guardian vakavoitui.
    ”Älä vain sano, että…”
    ”Tawa ei antanut minun tuoda urkupillejä sisään!” Manu keskeytti.
    ”Hmm. Miksiköhän ei. Hienot urut.” Guardian ryyppäsi jälleen lasistaan. ”Mutta laboratorio. Sinä ja geenimuuntelu, sehän on ollut aiemminkin niin hyvä yhdistelmä?”
    ”Jos viittaat siihen pinkkiin jänikseen, olin tuskin mukana.” Manu irvisti. Skakdit pelasivat nyt vaihteeksi korttia. Manu pidättäytyi menemästä mukaan peliin. Häviäminen ei ollut Skakdien mielestä hyvä asia. Sitä se ei ollut myöskään Makuta Nuin mielestä.

    Guardian kohotti kulmaansa ankean näköisenä. Hän näytti ikään kuin pettyneeltä siitä, että Manu ei ollut ymmärtänyt täysin. Sitten hän siirsi molemmat kätensä suunsa ympärille ja muodosti sormillaan hyönteismäiset leuat. Guardian irvisti ilkeämielisesti ja teki parhaan mahdollisen imitaationsa Nazorakin sotahuudosta. Manu naurahti hieman, käänsi sitten katseensa Guardianiin ja sanoi:
    ”Kerronko, mitä tapahtui todella?”
    ”Voi, kaikin mokomin.”

    Ensimmäinen muna kuoriutui. Olimme erittäin tyytyväisiä.
    ”Kyllä. Täydellissä”, sanoi Abzumo ja otti munan käteensä.

    ”Lopeta nauraminen, jos haluat kuulla, perhana”, Manu sanoi. Guardian hykerteli hetken, mutta jatkoi sitten kuuntelemista.

    ”Sen nimeksi tulee ’0001’”, sanoin minä. ”Me järjestämme tämän armeijan niin, että toisena syntynyt torakka on ’0002’ ja niin edelleen.”
    ”Ei”, Abzumo vastasi. ”Hänen nimensä on Steve.”
    ”…”
    ”Kylläh.”
    ”Miksih. Mehän suunnittelimme, että organisoimme tästä armeijan, joka valloittaa koko universumin.”

    ”Hei, viekää pois tuo sammunut käppänä. Se vie tilaa tuosta penkiltä”, huusi baarimikko. Manu ärsyyntyi keskeytyksistä. Guardian huojui hieman nostaessaan Warrekin jalat ilmaan. Manu tarttui Warrekin käsistä, ja he raahasivat sitten Warrekin huoneeseen, jonka he olivat varanneet pubin yläkerrasta. He nostivat Warrekin resuiselle sängylle ja istahtivat omille punkilleen. Siinä he vain istuivat kumpainenkin ajatellen omiaan. Sitten Makuta jatkoi. Tai olisi jatkanut, ellei Guardian olisi nukahanut sängylle. Makuta huokaisi ja meni myös itse makuulle.
    Mitähän Klaaniin kuuluu? hän ajatteli itsekseen. Sitten hän päätti vilkaista. Hän oli säilyttänyt mielensisäisen linkin kaikkiin tiimiläisiinsä, jotka olivat olleet mukana nazoraktukikohtaan tunkeutumisessa. Nyt Makuta Nui otti yhteyden Matoroon. Hän oletti tuntevansa Klaanin, mutta tunsikin jotain aivan muuta. Hän tunsi vuosisatojen takaisen pimeyden, synkkyyden, joka huokui kivisistä seinistä ja tummanpunaisista ja -vihreistä, himmeistä lampuista.

    Matoro, missä sinä olet?
    … Mitäh?
    Sinä et ole Klaanissa. Minne olet itsesi raahannut?
    Matoro tunnisti äänen päänsä sisällä Manuksi. Hän ei ollut tosiaankaan odottanut kuulevansa sitä.
    Mitenhän tämän nyt selittäisi. Olen… Destralilla.
    ”DESTARILLA?” Manu huusi ääneen. Guardian hätkähti hereille ja veti aseen sänkynsä vierestä. Hetken hän katseli ympärilleen huohottaen. Warrek kuorsasi edelleen lattialla, jonne kaksikko oli hänet jättänyt. Makuta Nui seisoi sänkynsä vieressä selvästi järkyttyneenä.

    MITÄ PIRUA SINÄ TEET SIELLÄ?
    Se on pitkä juttu. Etsiskelen tietoja Makutasta nimeltä Itroz. Koetan pysyä hengissä. Tämän paikan sisustus on muuten harvinaisen tylsä.
    Se ei olekaan niin helppoa. Sinä luultavasti kuolet sinne.
    No, tähän mennessä on mennyt ihan hyvin…
    Ketä muita olet ottanut mukaasi tapattamaan itseään?
    Semmoiset heput kuin Xxonn ja KooGeeBee. Jälkimmäinen on käynyt täällä kerran ja siitä viisastuneena jäi veneeseen, Matoro ajatteli. Mutta hei, haluaisitko helpotata hommaani ja tehdä dramaattisen paljastuksen siitä, että olet Itrozin elämänkerturi?
    Minä tuskin tunsin häntä. Kaikki, mitä hänestä tiedän, on suurin piirtein asuinpaikka ja kuolinsyy.
    Asuinpaikkaa minä tässä etsiskelen. Tai siis stereotyyppistä ”pahan tiedemiehen salaista laboratoriosaarta”.
    Eikä mieleesi juolahtanut, että olisit voinut odottaa minun paluutani sen sijaan, että tapattaisit itsesi paikassa, josta ei voi selvitä hengissä ellei ole Makutain veljeskunnalle uskollinen MAKUTA?

    Guardian katseli Manua ihmeissään. Mitä tämä puuhasi? Hän käveli tämän luokse. Manu vilkaisi häneen yhdesti ja hieroi otsaansa. Guardian istahti hänen sängylleen ja jäi odottamaan.

    No siis, ensinnäkin, olen selvinnyt jo kerran Destralilta. Toiseksi, en osaa odottaa. Kolmanneksi, olet ties missä kadonneena ilman varmuutta elossa olemisestani, Matoro sanoi. Manu aikoi sanoa jotain, mutta Matoro ehti ensin:
    ”Elossa” tarkoittaa tässä yhteydessä asiallisessa ruumiissa olemista.
    Viimeksi, kun selvisit Destralilta, sinulla oli mukanasi kaksi Toaa, jotka olivat myös erittäin kokeneita. Nyt sinulla on mukanasi… Matoran?
    Matoro ei vastannut. Hän ei ollut oikeastaan sen kummemmin ajatellut, mitä Destralilla odottaisi. He olivat nyt tulleet edellisiä synkempään käytävään. Siellä ei ollut valoa juuri ollenkaan. Edellisten käytävien valoa kajasti sinne hieman, mutta muuten se oli aivan pimeä. He kulkivat varovaisesti.

    Seinä näytti epäilyttävästi pimeyttäkin mustemmalta. Se tuntui hyllyvän, kuin se olisi valmistettu limasta. Musta, limainen seinä, josta valui jotain mustaa. Yhtäkkiä seinästä syöksähti kymmeniä lonkeroita, jotka tarttuivat sekä Matoroon että Xxonniin. Kaksikko yritti pyristellä vastaan, mutta seinä veti heitä itseään kohti. Lonkerot tunkeutuivat heidän suihinsa. Ne kiertyivät heidän ympärilleen. Pian seinä otti heidät omakseen.

    Yhteys katkesi. Makuta nui jäi seisomaan pöllämystyneenä sänkynsä viereen. Guardian katsahti häneen. Hän istui sängylle ja näytti siltä, kuin olisi nähnyt juopuneen Matoranin lakana yllään kadulla.
    ”Mitä tapahtui?” Guardian kysyi.
    ”Matoro”, Manu vastasi. Guardian katsoi häntä kysyvästi. ”Matoro on Destralilla. Ja jokin juuri tunkeutui hänen mieleensä ja katkaisi mieliemme välisen yhteyden.”
    Guardian pohti tätä hetken. Sitten hän sanoi:
    ”Selviävätkö he?”
    ”En… tiedä. Luultavasti eivät.”
    Guardian nyökkäsi surumielisenä. Heidän täytyisi vain toivoa.

  • Destralille ja sen ohi III: Ne vain jättää KGBion sinne

    Keskellä merta

    Kolmikko ajeli merta pitkin Äksän punaisessa moottoriveneessä.

    ”Aiotte siis mennä Destralille?”, KGB kysäisi, ”En aio estää teitä, mutta varoitan teitä: te kuolette”

    ”Emme välitä”, Matoro sanoi äänensävyllä, joka oli kaikkea muuta, kuin huolestunut, ”Kaikkein tärkein on Nimdan löytäminen. Ja naamioni alkuperä selvittäminen”

    ”Omapa on elämänne. Aion jäädä veneeseen odottamaan.”

    ”Hyvä on”, Xxonn sanoi, ”Muttet sitten pengo tavaroitani!”

    ”Voitko sitten kertoa meille vähän enemmän saaresta?”, Matoro kysyi KGB:ltä vähän ajan kuluttua, ”Kuinka pääsisimme sinne ja muuta”

    ”Aah. Hyvä, että kysyit. Ilman sitä, ette olisi päässeet linnakkesta sisälle.”

    ”Sisäänkäynti on eteläisellä osalla. Mutta jos teillä ei sattuisi olemaan Makutalta näýttävää ruumista, niin ne eivät päästä teitä sisälle hymy huulilla.”

    ”Toinen tapa olisi lentää muurin yli. Sattuisiko tämä vene muuntua lentokoneeksi?”

    ”Viimeksi, kun tarkistin, ei”, Xxonn vastasi. ”Mutta saatan olla väärässäkin”

    ”Voiko sitten päästää jollakin muulla tavalla?”, Matoro kysäisi.

    ”En usko”, KooGeeBee vastasi, ”Mutta jos joku on räjäyttänyt reiän johonkin, niin se saattaa olla mahdollista. Muttei kannata ottaa riskiä.”

    ”Voisimme sitten käyttää näitä Volitakeja, joita hankin Klaanissa, kun ne olivat alennuksessa”, Matoro sanoi ja otti laukustaan kaksi naamiota.

    ”Siistiä!”, Äksä sanoi, ”Mikä on niitten voima?”

    ”Nämä ovat siis Volitakeja ”, Matoro vastasi, ”Joten niitten voima on tehdä käyttäjästä lähes näkymättömän….”

    ”Hienoa! Miksi emme ajatelleet tätä jo alussa?”, Xxonn sanoi innoissaan.

    ”Anna minun puhua loppuun.”, Matoro sanoi ärtyneenä, ”Se silti jättää varjon. Ja meidät voivat nähdä ne, joka käyttävt kanohi Eldaa, Arthronia ja Rodea. Joten vältelkää niitä.”

    ”Ai, joo”, KGB sanoi, ”Porttti on muuten suljettu, kuin silloin kun joku Makuta hyväksyy, että päästäisi jonkun”

    ”Miten hitossa me sitten pääsemme sinne?”, Matoro kysyi, kuin se olisi ollut maailman ilmiselvin kysymys – kuten se olikin.

    ”No, siinä on tavallaan sellainen sisäpuhelin. Siihen pitää puhua ja jos Vartioiva Makuta hyväksyy puhujan, hän avaa portit.”

    ”Jos meillä VAIN olisi Mahikeja!”, Xxonn sanoi turhautuneena.

    Sen jälkeen Matoro jäi miettimään suunitelmaa.

    ***

    Sininen vene saapui pelottavan näköiselle saarelle. Äksä ja Martti nousivat veneestä. KGB jäi yksin veneeseen. Äksä myös otti veneenavainet veneestä. Matkan aikana. Matoro ja Xxonn olivat harjoitelleet Volitakejen käyttöä ja Matoro oli keksinyt suunnitelman. Kaksikko tuli portin eteen.

    ”Avatkaa portti, likaiset Makutat ta räjäytämme sen!”, Matoro karjaisi.

    ”Eeh. Luulen, että tuota nappulaa pitisi painaa”, Äksä sanoi ja osoitti sisäpuhelimessa olevaa nappulaa.

    ”Ai. Kiitos. Hehe”

    Matoro yritti uudestaan:

    ”Avatkaa portti likaiset Makutat tai me räjäytämme sen! Tämä on hyökkäys!”

    ”Kuulkaa, herra”, Makuta sisäpuhelimella vastasi, ”Emme tahtoisi, että yrittäisitte hyökätä. Jos ette aio muuttaa mieltänne, niin pari miestämme tulee ja tappaa teidät. Valinta on teidän”

    ”Emme muuta mieltämme”, Matoro vastasi.

    ”Omapa on valintanne”, sisäpuhelin vastasi.

    Matoro ja Äksä käynnistivät Volitakejen voimat. Vähän ajan kuluttua, portti aukesi ja ulos astui neljä Makutaa. He eivät huomanneet kaksikkoa, jotka luisuivat portista sisään.

    Kaksikko tuli portista sisään. He yrittivät kulkea seinien lähellä, ettei heiltä jäisi varjoa. He etsivät pientä hylättyä rakennusta, josta KooGeeBee oli heille kertonut matkan aikana, josta he voisivat saada tietoa, heidän etsimästä Makutasta. Yksi Makuta, jolla oli suhteellisen pyöreä Kanohi ja terältä näyttävä terä päälaella ylöspäin osoittaen. Rode. Makuta huomasi kaksikon. Hän päätti tarkkailla, mitä he tekisivät. Kaksikko löysi etsimänsä rakennusta lopulta. He menivät ja yrittivät avata oven ja heidän yllätykseksen, se ei ollut lukossa. He menivät sisälle ja lakkasivat käyttää naamiovoimiaan, voiman säästämiseksi. Siellä oli kaappi, jossa oli entisten Makutojen tiedostoja. Oiva paikka etsiä Itroz sieltä.

  • Destralille ja sen ohi I: Manua etsimässä

    Bio-Klaani

    ”Pahus, missä Manfred on kun häntä tarvitaan.”, Matoro pohti kävellessään leppoisaa hiekkatietä kohti Klaania. Hän tarvitsisi jonkun Makutan tietoja. Tietoja tästä Makuta Itrozista. Arkistoista ei löytynyt suuremmin tietoja.
    Vain se, että Itroz oli sulkeutunut ja yksinäinen makuta joka omistautui projekteilleen.
    Hän on mahdollisesti tehnyt Matoron naamion, sillä hänen nimensä löytyi kaiverrettuna naamiosta, sanojen ”Projekti Nimda” kanssa.
    Tämä Itroz liittyy jollakin tapaa Nimdaan, Matoro oli miltei varma.
    Jos hän saisi jostakin tietoonsa Makutan ”laboratoriosaaren” sijainnin, asioita saattaisi ratketa.

    Ensimmäinen mahdollisuus kyseisen tiedon saamiseksi olisi joltakin Makutalta kysyminen. Toinen vaihtoehto olisi Destralille meno.
    Se ei erityisemmin houkutellut Matoroa.

    Klaanin suuri portti avautui jään toan kävellessä siitä läpi. Klaania ympäröivien matoranaluiden vilinä oli hiljentynyt mutta joitakin matoraneja, kuten aina-ahkera Bob, työskenteli vielä. Mainitun tapauksessa katonkorjaajana.

    Matoro syötti tunnuksensa Klaanin rakennuksen ovenkarmissa sijaitsevaan kortinlukijaan. Paineovi avautui ja hyvin valaistu Klaanin aula sinisine mattoineen paljastui. Matoro asteli salin läpi kohti huonettaan.

  • Naamion mysteeri

    Arkistot

    Matoro oli saapunut Klaanin lähettyvillä sijaitseviin Arkistoihin, kirjastoon josta löysi käytännössä kaiken tiedon universumista.
    Maanlainen rakennus haarautui kymmeniin sivukäytäviin, ja edes arkistonhoitajat eivät olleet aivan varmoja kaikesta syrjäosiin säilötyistä ikivanhoista dokumenteista, joita Klaaniin oli aikojen saatossa kertynyt.

    Mustavalkea Jään Toa oli tullut etsimään tietoa kahdesta asiasta.
    Ensinnäkin hän halusi tietää tästä ”Makuta Itrozista” joka kaiken järjen mukaan oli hänen naamionsa takoja.
    Toiseksi hän halusi selvittää mikä häntä vaivasi. Hän oli jo alkanut kuulla kuiskauksia päässään ja mietti jatkuvasti Nimdaa.

    Nopea haku kirjaston erikoisella tietokoneella paljasti vähemmän tietoja mitä Matoro olisi halunnut; ”Itroz” löytyi vain muutamasta dokumentistä ja ”Nimda” vain parista jos unohdetaan nykypäivän dokumentit.

    Matoro käveli himmeästi valaistuja käytäviä, selaten jatkuvasti hyllyjen numeroita.
    Pian hänen silmiinsä osui kirja nimeltä ”Makutan Veljeskunta ja sen jäsenet”. Toa selasi tietokoneen ilmoittamaan sivuun, jossa oli kalpea kuva valkoisen ja mustan sävyisestä Makutasta.

    Makuta Itroz oli Makutojen tiedemies ja oli erikoistunut naamioiden ja psyykkisten aseiden kehittämiseen. Hän oli syrjäytynyt ja omistautui täydellisesti projekteilleen. Harvojen tietojen mukaan hän näki erääsn voimakkaan mielensisäisen aseen käytössä jonka jälkeen sulkeutui laboratoriosaarelleen. Projekti ei tietojen mukaan ikinä tullut valmiiksi, sillä Itroz teloitutettiin saamattomana 34 500 vuotta sitten.

    Psyykkinen ase. Laboratoriosaari. Mieli., Matoro maisteli erinäisiä sanoja.

    Hän tutki vielä muut lähteet aiheesta eikä saanut selville juurikaan mitään uutta. Maininta siitä, että laboratoriosaari oli trooppinen, ei auttanut häntä yhtään.

    Matoro selasi lisää kirjoja. Ikivanha opus nimeltä ”Myyttiset artekraftit” tiesi jotakin.

    Nimdan nimellä tunnettu myyttinen artekrafti on palvottu kohde syrjäseuduilla. Nimdasta ei tiedetä juuri mitään, paitsi että se koostuu useammasta sirpaleesta ja sillä uskotaan olevan myyttisiä voimia.
    Ath-Koron soturimunkit palvovat jumalaansa Athia ja Nimdaa.

    Ei mitään uutta. Matoro tiesi itse enemmän. Hän halusi selvittää naamionsa mysteerin.

  • Epäklanoninen takauma

    Destral, vuosituhansia sitten

    Matoro juoksi kovaa pimeällä käytävällä. Kiveä vasten oli ohut vesikerros, joka oli nyt jäätä. Sen takia juosseet Exo-Toat ovat nyt jääneet jälkeen. Hän oli Destralilla, ja hänellä oli perässään useita rahksheja.

    Matoro väisti luistellen yhden rahkshin salamaketjun, käänsi itsensä ja ampui miekastaan jäätä taakse. Hän luisteli taitavasti olentoja pakoon, mutta Makutan matelijamaiset kätyrit olivat nopeampia.

    Edessäpäin oli synkkänä vellova meri, sillä hän oli Makutan veljeskunnan satamassa. Hän oli joutunut eroon tovereistaan pian Destralin linnoituksessa. Matoro oli tullut kahden toverinsa kanssa pelastamaan erästä Mata Nuin Ritarikunnan jäsentä; tuolloin hänen toa-tiiminsä teki vielä töitä Ritarikunnalle.

    Käytävän pää – ja siitä alkava meri- tulivat nopeasti vastaan. Toa syöksyi kalliolta kohti merta, laukaisi harppuunan taaksepäin ja vetäisi itsensä kaaressa edellisen rakennuksen sivulle.

    Rahkshit luulivat voittaneensa.

    Matoro katsoi kumarassa saarta. Sen keskellä kohosi valtava Makutojen linnoitus, jossa hänen toverinsa olivat. Tällä tehtävällä ei voinut taistella suoraan.

    Suuri Exo-Toa osoittaa voimatykillään Maan Toa Karaxia suoraan päähän. Tämän aseen laukaus räjäyttäisi koko Toan pitkin Destralia.

    Hopeamusta toa oli jähmettyneenä paikalleen. Vähän matkan päässä lattialla oli Muodonmuuttajana tunnettu Ritarikuntalainen sekä Rali-niminen salaman toa vankeina jähmetyskentässä.

    Maan toa mietti mitä tehdä. Exo-Toan takana seisoi Gorastin lyhyt mutta erittäin uhkaava hahmo.
    Karax keskittyi naamionvoimansa käyttöön. Hänen naamionsa sädehti muutamia sekunteja, ja silloin Exo-Toan tykki räjähti taaksepäin, irroittaen olennon käden. Maan elementin räjähdys heitti haarniskan Makutaa päin, jolloin jähmetyskentät aukesivat.
    Kolmikko syöksyi yhdestä ovesta summamutikassa ulos.

    Todennäköisyyden naamio oli jälleen kerran auttanut heidät pulasta.

    Käytävä oli koristeltu makutojen naamioilla sekä aseilla. Kunkin naamion alla luki nimi sekä ”pettänyt kaiken” matoraninkielisillä aakkosilla.
    Epäonnistuneiden Makutojen seinä…, Matoro ajatteli. Hän katseli naamioita ja ajatteli että jostakin niistä saattaisi olla hyötyä. Hänen itsensä silmillä oleva Suunnistuksen kanohi takasi täydellisen liikkumisen oudoissa paikoissa, mutta Toa nappasi valkoisen, pyöreän kanohin jonka alla luki ”Makuta Itroz, Kanohi Cencord”.

    Silloin käytävän pää räjähti voimakkaasti, lennättäen kivimurskaa kaikkialle. Kaksi Toaa syöksyi aukosta retuuttaen Ritarikuntalaista mukanaan. Hän oli kokomusta hahmo keltaisella Kirlillä. Nimi ”Muodonmuuttaja” tuli siitä että hän, noh, kirjaimellisesti, muutti muotoa. Miksi vain.
    Hän oli kuitenkin tällä hetkellä puolitajuton.

    ”Matoro, siinähän sinä. Mennään takaisin veneelle!”, Maan Toa huudahti syöksyessään Jään Toan ohi. Melkoinen joukko rahksheja ja muita olentoja oli juoksemassa heidän perässään.
    Matoro lähti myös juoksuun.

    Neljä pakenijaa kääntyivät avaraan laboratoriohuoneeseen. Lasipulloja putoili ja niiden sisältämät kemikaalit sihisivät maassa. Matoro oli näkevinään nopeassa takaa-ajossa laatikon jossa luki jotakin ”Projekti: Nimdan” suuntaan.

    ”Löysin ajoneuvon!”, Salaman Toa Rali huudahti. Valkokultainen nais-toa oli juossut etummaisena seuraavaan kammioon.
    ”Makeeta! Moottoripyörä!”, Karax huusi rimastuneena, veti Muodonmuuttajan ja Matoron ”Destralin pyöränä” tunnetun ajoneuvon päälle ja käynnisti laitteen.

    Väkivahva moottori pärähti käynttiin ja jätti rahkshit taakseen. Neljällä henkilöllä tosin oli vaikeuksia pysyä kunnolla kyydissä kovassa vauhdissa, ja joku heistä meinaisikin pudota matkalla.

  • Makuta Itroz; Projekti Nimda

    Klaanilinnake

    Matoro istahti huoneensa nojatuoliin raskaasti. Hän katseli huonettaan. Vaalenaharmaat seinät, työpöytä täynnä papereita, pari kaappia sekä suuri arkku. Pari valokiveä katossa luovat kirkkaan valaistuksen huoneeseen.

    Toa nousi hetken kuluttua ja avasi huoneensa ikkunan. Korkealta oli näkymä kauas metsiin ja vuorelle. Viileä tuulenvire tuli avoimesta ikkunasta sisään huoneeseen.

    Matoro avasi suuren kaapin ja otti sieltä erilaisia haarniskan paloja. Matoro irroitti rintapanssarinsa ja katsoi siinä olevaa reikää. Myös selkäpanssarista löytyi ikävä viilto. Musta toa heitteli huoneensa nurkkaan rikkinäisiä ja otti kaapista ehjiä haarniskan osia. Joku saisi korjata nuo joskus.

    Toa kiinnitti uudet panssarit rikkinäisten tilalle ja katseli itseänsä suuresta peilistä. Puhtaan musta haarniska ilman rikkinäisä paloja. Hänen silmiinsä osuu kuitenkin väkisin hänen naamionsa. Matoro nappasi vyöstään teleskooppisilmät ja irroitti kanohi Cencordinsa.

    Toa istahti pöytänsä ääreen ja nappasi muutamia välineitä pöydän hyllyköstä. Matoro käsitteli naamiota valkoisissa käsissään.
    ”Mitä? Tuossa on tekstiä.”, hän tajusi. Vasemmansilmän alla oli pienellä matoran-aakkosia. Tämä kohta olisi normaalisti teleskooppisilmän alla.

    ”Makuta Itroz, Projekti Nimda”

    Sen, että kanohi oli makutoiden luoma, Matoro tiesikin. Mutta ”Projekti Nimda”? Mitä se voisi tarkoittaa?
    Toa käänteli naamiota käsissään muttei löytänyt mitään muuta erikoista. Hän poisti teleskooppisilmän vääntyneet kiinnikkeet ja tunnin näpertelyn jälkeen teleskooppisilmä oli jälleen kiinni naamiossa.

    Toa asetti kanohin päähänsä.

    ”Nimda? Mikä se tarkalleen on?
    Miten se liittyy naamioon?
    Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

    Mitä sillä trooppisella saarella oikein tapahtui?
    Se olento puhui Nimdasta.
    Kaikki ei ole kohdallaan.”

  • Operaatio Beeta osa 62: Cencordin mielenkiintoinen lore

    Viidakkosaari, tuhansia vuosia sitten

    Pitkä makuta käveli hiljaa harmaan, metallisen rakennuksen käytävillä. Hän oli tämän trooppisen saaren ainut asukki, hänen luomiensa rahien lisäksi. Niitä ei ollut paljoa.

    Olento astui hämärään saliin. Sen sisustusta dominoi pyöreä, puolipallomainen pöytä huoneen keskellä sekä huoneen seinää kiertävät pöydät. Valkoisen sävyinen makuta astui kemikaaliensa ääreen. Pöydällä makasi hopeinen naamionalku ja useita kanoka-kiekkoja. Lattialla on useita rikkinäisiä tai epämuodostuneita naamioita.

    Makuta Itroz, tai pilkkakirveiden suissa ”naamiontakoja”, oli täysin omistautunut unelmalleen. Aseelle, joka murskaisi jokaisen vihollisen hetkessä. Hienostuneelle aseelle joka ei jättäisi jälkiä.
    Mielen voimalla tappavalle aseelle.

    Kaikki oli alkanut siitä, kun tämä makuta näki legendaarisen ’Nimdan’ käytössä. Se oli täydellinen ase, hän ajatteli. Sen jälkeen Itroz kulutti elämänsä täydellisen, mielensisäisen aseen valmistukseen.

    Makuta epäonnistui kerta toisensa jälkeen. Aseet olivat joko liian vaarallisia, tehottomia tai muuten vain toimimattomia. Muut makutat alkoivat kyllästyä Itroziin joten tämä muutti tälle kaukaiselle viidakkosaarelle toteuttamaan unelmaansa. Hän näyttäisi muille vielä.

    Itroz nosti hetken työskentelyn jälkeen pöydältä naamion. Hopea, pyöreä naamio vain muutamilla yksityiskohdilla. Tärkeintä siinä on sen voima. Mieli.
    Jos kaikki olisi tällä kertaa sujunut täydellisesti, Itroz olisi saavuttanut unelmansa. Hän asetti kanohin oman Trynansa päälle ja tavoitteli sen voimaa.

    ”Iltaa.”
    ”Teridax on kyllässssstynyt odottamaan. Epäonnisssstut jatkuvasssssti.”, synkkä ääni sanoi tiedemiehen takaa. Tämä kääntyi ympäri ja kohtasi katseellaan violetin, pitkän hahmon. Se kantoi kanohi Avsaa ja piti käsissään ikävän näköistä viikatetta.

    ”Tiedätkö miten käy makutoille, jotka eivät tottele Veljeskunnan määräyksiä?”, toinen, huomattavasti lyhyempi makuta sanoi.
    Itroz aavisteli pahinta. Abzumo ja Gorast, veljeskunnan tehoteloittajat.

    ”Teridax sssssanoi että hoitelissssssimme sinut. Tehottomissssssta makutoisssssta ei ole hyötyä. Muissssstatko miten Sssspiriahille kävi?”, Abzumo lausui vertahyytävästi.

    Jääsaari, jyrkänne

    Myöhemmin Matoro löysi myöhemmin kanohi Cencordin Destralilta. Tämä naamio riippui tapettujen makutojen seinällä linnoituksessa. Nämä olennot eivät olleet uskoneet toveriinsa eivätkä koskaan testanneet naamiota. Istroz oli onnistunut viimeisellä kokeellaan luomaan toimivan mielen naamion. Joskin sen käyttö vaati valtavasti voimia, että se ei olisi koskaan ollut täydellinen ase.

    Matoro tuijotti horisonttiin. Kylmä meri aaltoili silmänkantamattomissa. Kaikialla oli vain merta. Frostelukset olivat paenneet saaren sisäosiin. Koko joukko oli kuitenkin Nimdan ja avainkortin kanssa jumissa tällä saarella.

    Jään Toa otti teleskooppisilmät esiin ja asettaa sen oikealle silmälleen. Hän mittailee merta kallioilta kiikarillaan.

    ”Hei! Laiva!”, hän hihkaisi yhtäkkiä.
    ”Mitä?”, Kapura huusi vähän matkan päästä, muiden vahkien luota.
    ”Tuolla menee laiva. Mikä sattuma!”, Matoro riemuitsi ja viittelöi.
    ”Ei tuo toimi.”, jonkin verran piristynyt Killjoy sanoi, nosti Aizenin tykin taivasta kohden ja ampui.

    Ne olivat sekä kunnianlaukaukset vainajalle että merkki laivalle.